Allianssisopimukset. Varkaus Karri Kivioja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Allianssisopimukset. Varkaus 4.2.2015 Karri Kivioja"

Transkriptio

1 Allianssisopimukset Varkaus Karri Kivioja

2 Allianssiurakan määritelmä Allianssiurakka on hankkeen keskeisten toimijoiden väliseen, kaikille yhteiseen sopimukseen perustuva hankkeen toteutusmuoto, jossa osapuolet vastaavat toteutettavan projektin suunnittelusta ja rakentamisesta yhdessä yhteisellä organisaatiolla, ja jossa toimijat jakavat projektiin liittyviä sekä positiivisia että negatiivisia riskejä sekä noudattavat tiedon avoimuuden periaatteita kiinteää yhteistyötä tavoitellen. - Pertti Lahdenperä, 2009 Rakennusteollisuus RT 2

3 Pelkkä nimitys allianssi ei vielä kerro mitään 1. Puhdas allianssi - Yksinkertainen sopimus - Korostetaan riskien ja hyötyjen yhteisyyttä - Päätöksenteko yksimielistä 2. Kevennetty allianssi - Esimerkiksi niin, että tilaaja valitsee ensin vain joko urakoitsijan tai suunnittelijan 3. Muokattu allianssi - Esim. Senaatin kärkihankeallianssi - Esim. kustannuksissa saattaa olla katto ja/tai tilaajalla saattaa olla puhdasta allianssia laajempi päätösvalta Allianssiksi nimitetty sopimus saattaa todellisuudessa olla erittäin lähellä projektinjohtourakkaa, jossa on korostettu osapuolten välistä yhteistoimintaa. Rakennusteollisuus RT 3

4 Allianssihankkeita Suomessa (listaus: Vison Oy) 1. Lielahti Kokemäki -radan peruskorjaus 2. Vuolukiventie 1 3. Tampereen rantatunneli 4. Helsinki-Vantaan liikennealueiden päällystystyöt 5. THL:n päärakennus 6. Järvenpään sosiaali- ja terveystalo 7. Franzenian peruskorjaus 8. Lahden matkakeskus 9. Pakilan alueurakka 10. As Oy Helsingin Retkeilijänkatu As Oy Gunillankallio VTT:n ydinturvallisuustalo 13. Jyrkkälän lähiön julkisivuperuskorjaus 14. Joensuun oikeus- ja poliisitalo 15. Turun Seudun Energiantuotanto, Naantalin voimalaitos 16. Helsingin yliopiston hallintorakennuksen peruskorjaus 17. Kainuun keskussairaalan peruskorjaus ja laajennus 18. Vt. 6 Taavetti-Lappeenranta 19. Kempeleen terveyskeskus 20. Kotkan poliisitalo 21. Hiukkavaaran monitoimitalo 22. Espoonlahden kirkko 23. Tampereen raitiotie Rakennusteollisuus RT 4

5 Mitä allianssilla haetaan tilaajan teesit We all win or we all lose Tilaaja sekä suunnittelun ja tuotannon keskeiset toimijat muodostavat ydintiimin Ydintiimillä on yhteiset tavoitteet (allianssisopimus) Ydintiimi sitoutuu edistämään innovaatioita ja erinomaista suoritusta Ydintiimi jakaa ja hallitsee hankkeen riskit ja bonukset yhteisesti Allianssisopimuksessa määritellään no blame periaate, yksimieliset päätökset, riidanratkaisu-lauseketta ei ole Kaikki toiminta on avointa, open book Rakennusteollisuus RT 5

6 Mitä allianssilla haetaan urakoitsijan näkökulma (DI Jouko Viitala / Lemminkäinen ) Järkevää ja oikeudenmukaista riskinjakoa Urakoitsijan parempaa sitoutumista tilaajan tavoitteisiin (ei pelkästään juridiseen sopimukseen) Oikea-aikaisen yhteistoiminnan mahdollistamia innovaatioita ja niiden hallittua toteutusta Parempaa vaikutusmahdollisuutta projektiin osallistuviin henkilöihin ja heidän sitoutumiseensa yli yritysrajojen Sopimusjuridiikan merkityksen pienenemistä toteutuksessa => Ihmisten ikiaikaista tapaa saada koottu ryhmä toimimaan mahdollisimman tehokkaasti Rakennusteollisuus RT 6

7 Allianssin soveltuminen eri hankkeisiin Hankkeen tulee olla vähintään suurehko, jotta se kannattaa toteuttaa allianssin pitkällisellä kilpailutuksella sekä organisaatiolla. Teppo Salmikivi / Helsingin Yliopisto: Paras soveltuvuus: laaja ja strateginen pullonkaulahanke. Myös tilaajalla itsellään tulee olla käytettävissä allianssiin kykenevä ja sitoutunut henkilöstö. Tilaajan rahoitus ei saa olla veitsenterällä. Rakennusteollisuus RT 7

8 Sopimusehdot Kehitysvaiheen allianssisopimus (KAS) Toteutusvaiheen allianssisopimus (TAS) Sopimukset on mahdollista yhdistää myös yhdeksi allianssisopimukseksi. Sopimuksen liitteillä tärkeä rooli (esim. kaupallinen malli, suunnitelmat ja organisaatio). YSE-ehtojen soveltaminen allianssisopimuksissa on toistaiseksi vaihtelevaa. - Senaatti: YSE mukana, mutta 1/3 ehdoista viivattu yli - Liikennevirasto ja Helsingin yliopisto: YSE ei mukana Yhteisten allianssipelisääntöjen tarve? Rakennusteollisuus RT 8

9 Ote allianssisopimuksesta Tehtävämme Me suoritamme kaikki hankkeen edellyttämät tehtävät sellaisella innovatiivisella, yhteistoiminnallisella ja tehokkaalla tavalla, joka parhaiten tukee kaikkia osapuolia saavuttamaan hankkeelle parhaan lopputuloksen. Kauniita sanoja, mutta mitä ne käytännössä tarkoittavat? Rakennusteollisuus RT 9

10 Aikainen integraatio Jotta allianssi onnistuu optimaalisella tavalla, urakoitsija ja suunnittelija tulee integroida hankkeeseen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Hanke, jonka tilaaja suunnitteluttaa pitkälle ennen urakoitsijan valintaa, ei voi olla varsinainen allianssi. Allianssihanke, jossa tehdään jo kehitysvaiheessa (KAS) yhteistyössä toteutuskelpoiset suunnitelmat ja sovitaan niiden pohjalta tavoitehinta ja lopullinen aikataulu, on ristiriitojen välttämisen kannalta lähtökohtaisesti erittäin hyvä malli. Rakennusteollisuus RT 10

11 Esimerkki vertailuperusteista - Vuolukiventie 1. Allianssiosaaminen painoarvo yhteensä 30 % 1.1. Kehitys- ja toteutusvaiheen projektisuunnitelma (osapainoarvo 30 %) 1.2. Työskentely neuvotteluissa (osapainoarvo 30 %) 1.3. Allianssiorganisaatio (osapainoarvo 40 %) 2. Arvoa rahalle painoarvo yhteensä 40 % 2.1. Ehdotussuunnitelmat työnsuorituksen sisällöstä (osapainoarvo 50 %) 2.2. Tilaajan asiantuntijan laskema kustannusarvio ehdotussuunnitelmasta (osapainoarvo 20 %) 2.3. Ylläpitokustannusten hallinta (osapainoarvo 30 %) 3. Palkkio painoarvo yhteensä 30 % 3.1. Palkkion euromäärä (osapainoarvo 100 %) Rakennusteollisuus RT 11

12 Esimerkki allianssiorganisaatiosta Allianssin johtoryhmä - Tilaajan, päätoteuttajan ja pääsuunnittelijan edustajat - Johtaa allianssia Allianssin projektipäällikkö - Johtoryhmän valitsema projektipäällikkö + varamies - Johtaa projektiryhmän toimintaa ja vastaa johtoryhmälle Allianssin projektiryhmä - Tilaajan, päätoteuttajan ja pääsuunnittelijan edustajat sekä esimerkiksi rakennuttajakonsultti, arkkitehti sekä muut suunnittelijat - Johtaa ja koordinoi päivittäistä toimintaa Rakennusteollisuus RT 12

13 Päätöksenteko johtoryhmässä Allianssin johtoryhmä - Lähtökohtaisesti jokainen allianssisopimuksen osapuoli nimeää edustajansa johtoryhmään - Jäsenyys on yleensä henkilökohtainen eli edustajan voi vaihtaa vain muiden osapuolten hyväksynnällä Yksimielisen päätöksenteon vaatimus - Johtoryhmä voi tehdä päätöksen vain, jos päätös on yksimielinen eli kaikki kokouksessa läsnä olevat johtoryhmän jäsenet kannattavat päätöstä - Kokouksessa pitää olla läsnä vähintään yksi jokaisen osapuolen edustajista. Rakennusteollisuus RT 13

14 Kolmiportainen kaupallinen malli 1. Korvattavat kustannukset - Sopimuksen mukaisesti tehdystä työstä sekä hankinnoista syntyneet kustannukset (mukaan lukien mahdollisten virheiden korjaukset) ja hankekohtaiset urakan johto- ja hallintokustannukset - Kustannukset tarkastetaan ja korvataan toteutuman mukaan (vrt. laskutyö) 2. Palkkio - Palkkio voidaan sopia joko euromääräiseksi tai prosenttiosuudeksi tavoitehinnasta. - Palkkioon tulee sisältyä katteen lisäksi sellaiset yleiskustannukset, jotka eivät ole korvattavia kustannuksia (esim. ns. pääkonttorikustannukset) 3. Kannustinjärjestelmä (bonukset ja sanktiot) Tavoitekustannuksen alitushyötyjen / ylitysvastuiden jakaminen Bonuspooli ja tavoitekohtaiset kannustimet Ns. järkyttävät tapahtumat Rakennusteollisuus RT 14

15 Esimerkki bonuksista / sanktioista Määritetään maksimibonus xxx.xxx euroa = erinomaisesta suoritustasosta (+100 taso) Bonus jaetaan kahteen yhtä suureen osaan, joista toinen jaetaan toteutusvaiheen ja toinen takuuvaiheen päätteeksi. Tavoitteiden saavuttamisesta ei bonusta tai sanktiota. Maksimisanktio on palveluntuottajan palkkion suuruinen = suoritustasosta, jota ei voida hyväksyä Erillisenä poikkeuksena järkyttävä tapahtuma, jolla viitattaneen tahallisuuteen tai törkeään tuottamukseen. Rakennusteollisuus RT 15

16 Erilliset bonukset Esimerkkejä bonuksiin oikeuttavista avaintulosalueista: Tilaajan ja käyttäjän hanketyytyväisyys Aikataulussa pysyminen Esim. rata- ja tiehankkeissa liikenteen häiriöttömyys Kustannustavoitteiden saavuttaminen Laatutavoitteiden saavuttaminen Esim. energiakustannukset takuuaikana Työturvallisuus Innovaatiot Mediajulkisuuden positiivisuus / negatiivisuus Haasteena luoda avaintulosalueille objektiivisia mittareita! Rakennusteollisuus RT 16

17 Alihankinta allianssissa Alihankinta tapahtuu edelleen pääsääntöisesti YSEpohjaisesti => pääurakoitsijalla haasteena yhteensovittaa allianssi- ja YSE-maailma. Alihankinta voidaan toteuttaa keskeisten hankintojen osalta myös eräänlaisina alliansseina tai ainakin projektinjohtourakoina. Kaikki resurssit valitaan yhteisesti hankkeen parhaaksi periaatteella tilaajalla omalta osaltaan korostunut vastuu, vaikka alihankinnat tehtäisiin urakoitsijan nimiin? Tilaajalla yleensä sopimuksen perusteella oikeus saada alihankintasopimus siirretyksi omiin nimiinsä. Rakennusteollisuus RT 17

18 Allianssisopimuksen voimassaolo Tilaajalla on yleensä laaja oikeus päättää hankkeen etenemisestä. Tilaaja päättää kehitysvaiheesta toteutusvaiheeseen siirtymisestä Tilaajalla on keskeytysoikeus Tilaaja voi missä vaiheessa tahansa ja mistä syystä tahansa määrätä keskeyttämään kaikki tai osan hankkeen mukaisista töistä tilaajan päättämäksi ajaksi. Tilaajalla on irtisanomisoikeus Tilaajalla voi mistä syystä tahansa päättää allianssisopimuksen sovitulla irtisanomisajalla (esim. muutama viikko) Irtisanomistilanteessa palveluntuottajalla on oikeus maksuihin ja suorituksiin kaupallisen mallin mukaisesti (arvioidaan myös tavoitteiden toteutuminen irtisanomiseen asti) Tilaajalla on poissulkemisoikeus Tilaaja voi sulkea yksittäisenkin palveluntuottajan pois hankkeesta Rakennusteollisuus RT 18

19 Erimielisyydet allianssissa Esimerkki erimielisyyksien ratkaisemisesta - Osapuolten tulee erimielisyyden ilmetessä ilmoittaa siitä toisilleen, ja jos erimielisyyttä ei saada ratkaistua 7 päivän sisällä ilmoituksesta, asia tulee siirtää allianssin johtoryhmän ratkaistavaksi - Johtoryhmän tulee ratkaista erimielisyys hankkeen parhaaksi - periaatteella ja sen tulee päästä erimielisyydestä yksimieliseen päätökseen (esimerkki: miten onnistuu tavoitehinnan nostaminen toteutusvaiheessa?) - Johtoryhmä voi käyttää myös sovittelijaa tai konsulttia - Johtoryhmän tulee tehdä päätös erimielisyydestä 30 päivässä - Johtoryhmän päätös on lopullinen ja se sitoo kaikkia osapuolia Huom! Viime kädessä oikeudenkäymiskaari ratkaissee oikeuspaikan. On kyseenalaista, onko riitelyn kieltävä ehto pätevä. Rakennusteollisuus RT 19

20 Erimielisyydet allianssissa Tavanomainen vahingonkorvausehto Osapuolella on oikeus viedä asia oikeuteen ja vaatia toiselta osapuolelta vahingonkorvausta vain, jos: vahinko on aiheutettu tahallisesti tai törkeällä tuottamuksella vahinko on aiheutettu immateriaalioikeuksien loukkauksella vahinko on aiheutettu vakuutusten laiminlyönnillä Entäpä esimerkiksi tavanomainen velkomustilanne, jos tilaaja ei suostu / pysty maksamaan urakoitsijalle kuuluvaa maksusuoritusta? Rakennusteollisuus RT 20

21 Allianssisopimukset Kokemuksia ja toimenpiteitä Sopimusinfo Tampere Karri Kivioja

22 Case Vuolukiventie 1 tilaajan kertomana (Teppo Salmikivi, Helsingin yliopisto ) Tavoitteet Asuinhuoneistoja Helsingin Yliopiston kansainvälisille vierailijoille sekä vuokraus- että majoitustoimintaan. Asuntojen ja julkisivujen täydellinen peruskorjaus. Kellaritilojen käytön tehostaminen. Lisäasuntojen aikaansaaminen (toteutuma 256 => 333). Lisärakennus majoitustoiminnan käyttöön. Energiatalouden ja tehokkuuden parantaminen. Käyttöikätavoite vuotta 5 vuoden takuuajalla. Rakennusteollisuus RT 22

23 Case Vuolukiventie 1 tilaajan kertomana (Teppo Salmikivi, Helsingin yliopisto ) Kilpailutusvaihe vei aikaa ja rahaa, mutta sen jälkeen oli hyvä valmius nopeaan käynnistykseen. Kehitysvaiheessa koko allianssi suunnitteli tiiminä ja lopputuloksena olivat toteutuskelpoiset suunnitelmat. Rakentamisvaiheessa oli vaikeampaa oppia uusia rooleja, mutta työmaalla oli hyvä henki. - Nollavirhevastaanotto asunnoissa (316/333). - Avaintulosalueista bonusta 67/ Valmistui aikataulun mukaisesti. Takuuaikana kiinnostus on kasvanut kaikilla osapuolilla. Energiatehokkuudesta on mitattu erittäin hyviä lukemia (esim. sähkön ja veden kulutuksessa saavutettiin vuonna 2014 allianssin tavoitetaso +100 %). Rakennusteollisuus RT 23

24 Case Lielahti-Kokemäki tilaajan kertomana (Mikko A. Heiskanen, Liikennevirasto ) Rataosuuden peruskorjaus Tampere-Pori välillä. Koko hankkeen läpimenoaikaa on pystytty lyhentämään n. kaksi vuotta. Budjettialitus 1,6 M Hankkeen ennustettavuus on erinomainen Eräs olennainen menestystekijä oli allianssiosapuolten valinta kerralla. Rakennusteollisuus RT

25 Case Lielahti-Kokemäki tilaajan kertomana (Mikko A. Heiskanen, Liikennevirasto ) Henkilöliikenteen täsmällisyys 99,65 % - Minimivaatimus %, maksimibonus 98 % Tavaraliikenteen täsmällisyys 99,93 % Minimivaatimus %, maksimibonus 98 % Aikataulu: valmistumassa Minimivaatimus , maksimibonus Junaturvallisuuspoikkeamat 2,5 kappaletta Minimivaatimus 6-10 kpl, maksimibonus 0 kpl MVR-mittaus 95,8 % Minimivaatimus 93 %, maksimibonus 100 % Tapaturmataajuus 6,2 Minimivaatimus 18, maksimibonus 0 Rakennusteollisuus RT

26 Urakoitsijan näkökulma - Yrityskierroksen tausta Uusista urakkamuodoista erityisesti allianssimalli on voimakkaasti yleistymässä myös talonrakennuksessa. Jotta pelisäännöistä on mahdollista tehokkaasti neuvotella, TRT on kartoittanut jäsenyritystensä käytännön kokemuksia. Asiaa on käyty läpi allianssiurakoihin perehtyneiden ja esimerkiksi allianssin johtoryhmässä ja/tai projektipäällikköinä toimineiden henkilöiden kanssa. Myös käynnissä oleviin allianssihankkeisiin on tutustuttu paikan päällä. Rakennusteollisuus RT 26

27 Lähtökohdat ja kilpailutus Allianssit ovat tähän asti toimineet luotettavien ja vakavaraisten tilaajien kanssa. Mahdolliset tulevat ongelmat syntynevät julkisten hankintayksiköiden ja tiukasti budjettirajoitteisten hankkeiden kohdalla. Keskeinen epävarmuustekijä on, että allianssiksi kutsutaan mitä erilaisimpia urakkasopimuksia, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä alkuperäisen ns. puhtaan allianssimallin kanssa. Konsulttien ja muiden ulkopuolisten asiantuntijoiden rooli on kilpailutuksessa epäselvä ja siihen saattaa liittyä eturistiriitoja. Rakennusteollisuus RT 27

28 Lähtökohdat ja kilpailutus Tietyillä erityisaloilla asiantuntevien ja resursseiltaan riittävien suunnittelijoiden määrä on vähäinen. Suunnittelijat eivät ole toistaiseksi kokeneet olevansa osa allianssia suunnittelija mukana pelkällä tuntilaskutusperiaatteella? Tarjouskustannukset ja kilpailuun käytettävä aika nousevat korkeiksi. Urakoitsija joutuu tarjouskilpailuiden yhteydessä sitomaan avainhenkilöitään pitkäksi aikaa. Malli mahdollistaa käytännössä sen, että tilaaja voi valita kohteeseen haluamansa urakoitsijan? Rakennusteollisuus RT 28

29 Kaupallinen malli Mahdollistaako allianssihankkeen kaupallinen malli urakoitsijan kannalta riittävän katteen riittävällä varmuudella? Avaintulosalueiden onnistumisen ja bonusten määrittyminen pitää saada mahdollisimman objektiiviseksi ja ennakoitavaksi näiden arviointiin tarvitaan selkeitä ennalta sovittuja mittareita. Avaintulosalueista saatavien bonusten määrän pitää olla riittävän tuntuva, jotta malli on tarkoituksenmukainen. Laadun osalta normaalillakin suorituksella tulisi saada rahaa. Rakennusteollisuus RT 29

30 Sopimusehdot Kun YSE:ä on käytetty osittain, ehtoja on yliviivattu yksipuolisesti - esimerkiksi poistettu tilaajan myötävaikutusvelvollisuus, mutta säilytetty urakoitsijan laatuvastuu. Miten päätetään tarvittavasta tavoitehinnan muutoksesta yksimielisellä päätöksellä hankkeen parhaaksi? Aliurakkasopimukset tehdään useimmiten urakoitsijan nimiin tavanomaisina YSE-sopimuksina saako pääurakoitsija katettua allianssimallista tulevat erityiset sopimusriskinsä riittävästi? - esimerkiksi tilaajan keskeytysoikeus allianssisopimuksessa kontra aliurakoitsijan oikeus saada vahingonkorvausta sopimuksen purkamisesta Ei riidanratkaisulauseketta = ei riitoja? Rakennusteollisuus RT 30

31 Sopimusehdot Joissakin tapauksissa edellytetään vain urakoitsijalta edelleen rakennusajan / takuuajan vakuuksia. Pidennettyjen takuuvastuiden / voimakkaasti bonustettujen käyttö- ja takuukorjauskustannusten tilanteissa: urakoitsijan pitäisi saada vaikuttaa esimerkiksi huoltoyhtiön valintaan ja huoltosopimuksen tekemiseen urakoitsijan pitäisi saada vaikuttaa kohteen käytön raameihin. Tilaajan täysimääräinen keskeytysoikeus johtaa ongelmiin urakoitsijan resurssien mitoittamisessa ja hallinnassa. Ns. järkyttävät tapahtumat pitäisi määrittää sopimusehdoissa selkeästi saattaa olla dramaattinen vaikutus urakoitsijan riskiin. Rakennusteollisuus RT 31

32 Jatkotoimenpiteet Alalla täytyy olla pelisäännöt sille, mitä hankkeita pidetään allianssihankkeina ja, miten niiden ehtoja tulkitaan. TRT/RT neuvottelee saatujen kokemusten pohjalta RAKLI:n ja Kuntaliiton kanssa. Rakennustietosäätiö on käynnistämässä allianssista RTkorttihanketta, jossa laaditaan sekä sopimusmalli että ohjeet sen käyttämiseksi. Rakennusteollisuus RT 32

33 Lisätietoja:

Ovatko allianssit ratkaisu hyvään lopputulokseen? Turku 6.2.2015 Karri Kivioja

Ovatko allianssit ratkaisu hyvään lopputulokseen? Turku 6.2.2015 Karri Kivioja Ovatko allianssit ratkaisu hyvään lopputulokseen? Turku 6.2.2015 Karri Kivioja Allianssiurakan määritelmä Allianssiurakka on hankkeen keskeisten toimijoiden väliseen, kaikille yhteiseen sopimukseen perustuva

Lisätiedot

ALLIANSSI - CASE VUOLUKIVENTIE 1

ALLIANSSI - CASE VUOLUKIVENTIE 1 RILRR-TEKNIIKKARYHMÄNILTAPÄIVÄSEMINAARI: SUUNNITTELUKÄYTÄNTÖJEN KEHITTYMINEN LISÄARVOA ALLIANSSISTA JA UUDESTA TEHTÄVÄLUETTELOSTA? ALLIANSSI - CASE VUOLUKIVENTIE 1 KIINTEISTÖJOHTAJA TEPPO SALMIKIVI 17.9.2014

Lisätiedot

Allianssimallin perusteet

Allianssimallin perusteet Allianssimallin perusteet WWW.AINS.FI Suomesta on tullut Euroopan johtava allianssimaa U.S. IPD Suomi > 40 Saksa 0 Australia > 500 U.S. Käyttää integroituja malleilla IPD, IFOA Suomi Yhdistänyt leanin

Lisätiedot

Allianssimallin periaatteet

Allianssimallin periaatteet Allianssimallin periaatteet We all win or we all lose Projektiallianssi Andrew field North Sea Where it all started Tilaaja ja suunnittelun ja tuotannon keskeiset toimijat muodostavat ydintiimin Ydintiimillä

Lisätiedot

ARVOA RAHALLE -AJATTELU, SEN RAPORTOINTI SEKÄ MITEN KAUPALLINEN MALLI TUKEE ARVOA RAHALLE AJATTELUA

ARVOA RAHALLE -AJATTELU, SEN RAPORTOINTI SEKÄ MITEN KAUPALLINEN MALLI TUKEE ARVOA RAHALLE AJATTELUA ARVOA RAHALLE -AJATTELU, SEN RAPORTOINTI SEKÄ MITEN KAUPALLINEN MALLI TUKEE ARVOA RAHALLE AJATTELUA Arvoa rahalle -määritelmä Arvoa rahalle on hyötyjen (laatu, lopputuotevaatimukset, sosiaaliset ja ympäristölliset

Lisätiedot

Kainuun Uuden Sairaalan toteutus Allianssina. Eero Moilanen

Kainuun Uuden Sairaalan toteutus Allianssina. Eero Moilanen Kainuun Uuden Sairaalan toteutus Allianssina Eero Moilanen 28.3.2014 Integroidun projektintoimituksen elementit Aikainen integroituminen Yhteinen organisaatio Yhteiset tavoitteet Yhteinen sopimus ja kaupallinen

Lisätiedot

ALLIANSSISOPIMUKSEN SISÄLTÖ

ALLIANSSISOPIMUKSEN SISÄLTÖ Integroitujen projektitoimitusten kehittäminen johtavien tilaajien ryhmähankkeena (IPT-hanke) ALLIANSSISOPIMUKSEN SISÄLTÖ Työpaja 4: Kokoushotelli Gustavelund, Tuusula 11-12.11.2014 Sopimuksen sisältö

Lisätiedot

Allianssimalli. Kehto-foorumi 1.11.2012. 1.11.2012 Milko Tietäväinen

Allianssimalli. Kehto-foorumi 1.11.2012. 1.11.2012 Milko Tietäväinen Allianssimalli Kehto-foorumi 1.11.2012 Allianssimalli Allianssi on valtioliitto (Gummerus sssk 2001) Allianssi on valtioliitto ja myös aatteellinen, kaupallinen tai muu sellainen yhteenliittymä (wikipedia

Lisätiedot

Lean Construction ja integroivat toteutusmallit tilaajan näkökulmasta

Lean Construction ja integroivat toteutusmallit tilaajan näkökulmasta LCIFIN-päivä 21.11.2013 Lean Construction ja integroivat toteutusmallit tilaajan näkökulmasta Kiinteistöjohtaja Teppo Salmikivi Helsingin yliopisto, tila- ja kiinteistökeskus 21.11.2013 Tila- ja kiinteistökeskus

Lisätiedot

Kaupallinen malli -ryhmä

Kaupallinen malli -ryhmä Kaupallinen malli -ryhmä Kaupallisen mallin merkitys Kompensaatiomalli Tarjouksen hintakomponentti Kannustinjärjestelmä Tavoitekustannuksen ylitys/alitus Tavoitekustannuksen muuttaminen Avaintulosalueet

Lisätiedot

LUONNOS. Palveluntuottaja 1 XXXXXXXXXXXXXXXXX. Palveluntuottaja 2 XXXXXXXXXXXXXXXXX. Palveluntuottaja 3 XXXXXXXXXXXXXXXXX

LUONNOS. Palveluntuottaja 1 XXXXXXXXXXXXXXXXX. Palveluntuottaja 2 XXXXXXXXXXXXXXXXX. Palveluntuottaja 3 XXXXXXXXXXXXXXXXX joulukuu 2017 1 (6) ALLIANSSIN KAUPALLISET EHDOT Lomaketta käytetään tilaajan ja palveluntuottajien välisten maksujen, bonusten ja sanktioiden määrittämiseen. RAKENNUSHANKE SOPIMUSOSAPUOLET 1 YLEISKUVAUS

Lisätiedot

RAKENNUSHANKKEEN ALLIANSSISOPIMUS SOPIMUKSEN KOHDE. Hanke nro Rakennuskohde SOPIMUSOSAPUOLET. Tilaaja ALLIANSSIN KAUPALLISET EHDOT

RAKENNUSHANKKEEN ALLIANSSISOPIMUS SOPIMUKSEN KOHDE. Hanke nro Rakennuskohde SOPIMUSOSAPUOLET. Tilaaja ALLIANSSIN KAUPALLISET EHDOT LAUSUNTOVERSIO XXXXkuu 201X 1 (7) ALLIANSSIN KAUPALLISTEN EHTOJEN LAATIMINEN Tässä ohjeessa annetaan täyttö- ja laskentaohjeita allianssimallilla toteutettavan rakennushankkeen sopimusasiakirjoihin kuuluvien

Lisätiedot

Yhteistoimintaa alueurakointiin allianssimallit Helsingin yleisten alueiden ylläpidossa

Yhteistoimintaa alueurakointiin allianssimallit Helsingin yleisten alueiden ylläpidossa Yhteistoimintaa alueurakointiin allianssimallit Helsingin yleisten alueiden ylläpidossa Anna Tienvieri & Kaisa Komulainen Helsingin kaupungin rakennusvirasto Allianssimalli ylläpitourakoissa Kontulan urakan

Lisätiedot

VUOLUKIVENTIEN ALLIANSSIHANKE; HELSINGIN YLIOPISTO

VUOLUKIVENTIEN ALLIANSSIHANKE; HELSINGIN YLIOPISTO Tekes: Korjaamisen kehittäminen -ryhmähanke VUOLUKIVENTIEN ALLIANSSIHANKE; HELSINGIN YLIOPISTO Teppo Salmikivi, HY, Henri Jyrkkäranta, Rakennuttajatoimisto HTJ Oy ja Antti Piirainen, Vison Alliance Partners

Lisätiedot

KAUPALLINEN MALLI. Sisällys. Mäntykampus, allianssisopimus, liite 1

KAUPALLINEN MALLI. Sisällys. Mäntykampus, allianssisopimus, liite 1 KAUPALLINEN MALLI Sisällys 1 Yleiskuvaus ja yleiset ehdot... 2 1. 1.1 Tämän sopimusliitteen täydellisyys... 2 2. 1.2 Palveluntuottajien kompensaation yleiskuvaus... 2 3. 1.3 Arvonlisäveron soveltaminen...

Lisätiedot

INTEGROIDUT PROJEKTITOTEUTUKSET

INTEGROIDUT PROJEKTITOTEUTUKSET INTEGROIDUT PROJEKTITOTEUTUKSET Jani Saarinen, Vison Alliance Partners Oy Suomessa käynnissä olevat Integroidut Projektitoimitukset Hanke M 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1

Lisätiedot

allianssiurakka Mitä allianssilla tavoitellaan? Maanrakennuspäivä Anna Keskinen

allianssiurakka Mitä allianssilla tavoitellaan? Maanrakennuspäivä Anna Keskinen Mitä allianssilla tavoitellaan? Pakilan allianssiurakka Maanrakennuspäivä 18.9.2014 Parempaa yhteistyötä tilaajan ja urakoitsijan välillä Anna Keskinen Joustavuutta ylläpitotöihin Asukasyhteistyön parantaminen

Lisätiedot

FRANZENIAN PERUSKORJAUS - JULKISEN HANKKEEN TOTEUTUS YHTEISTOIMINTAMALLILLA

FRANZENIAN PERUSKORJAUS - JULKISEN HANKKEEN TOTEUTUS YHTEISTOIMINTAMALLILLA KORJAUSRAKENTAMINEN MUUTTUU PALVELUKSI LOPPUSEMINAARI FRANZENIAN PERUSKORJAUS - JULKISEN HANKKEEN TOTEUTUS YHTEISTOIMINTAMALLILLA KIINTEISTÖJOHTAJA TEPPO SALMIKIVI 27.1.2015 Yhteistoimintaurakoiden kategorisointi

Lisätiedot

Toteutusmuodot. Tilaaja. Tilaaja, urakoitsija ja suunnittelijat yhdessä. Urakoitsija. Hankesuunnittelu. Luonnossuunnittelu. Toteutussuunnittelu

Toteutusmuodot. Tilaaja. Tilaaja, urakoitsija ja suunnittelijat yhdessä. Urakoitsija. Hankesuunnittelu. Luonnossuunnittelu. Toteutussuunnittelu Toteutusmuodot Hankesuunnittelu Luonnossuunnittelu Toteutussuunnittelu Hankintatoimi, työmaan johtaminen Rakennustyöt Urakoitsija Tilaaja Tilaaja, urakoitsija ja suunnittelijat yhdessä Takuuvaihe Suunnittele

Lisätiedot

IPT JA KAUPALLINEN MALLI

IPT JA KAUPALLINEN MALLI Integroitujen projektitoimitusten kehittäminen johtavien tilaajien ryhmähankkeena (IPT-hanke) IPT JA KAUPALLINEN MALLI 7-8.5.2014 Kokoushotelli Gustavelund, Tuusula Kaupallinen malli Integroivien toteutusmallien

Lisätiedot

IPT 2. Yhteistoimintasopimuksen ja kaupallisen mallin periaatteet

IPT 2. Yhteistoimintasopimuksen ja kaupallisen mallin periaatteet IPT 2 Yhteistoimintasopimuksen ja kaupallisen mallin periaatteet Toimintakulttuuri Integroinnin elementit Korkea suorituskyky Tilaaja Suunnittelijat Urakoitsijat Jatkuva parantaminen Luottamuksen rakentaminen

Lisätiedot

Hiukkavaaran monitoimitalo, IPT toteutuksena - arvoa rahalle ajatellen! 27.6.2014 Markkinainfo

Hiukkavaaran monitoimitalo, IPT toteutuksena - arvoa rahalle ajatellen! 27.6.2014 Markkinainfo Hiukkavaaran monitoimitalo, IPT toteutuksena - arvoa rahalle ajatellen! 27.6.2014 Markkinainfo Mitä on IPT? Integroitu Projekti Toimitus Poikkeaako esim. Allianssista? On syntynyt ymmärrys, mitä ero on

Lisätiedot

IPT-HANKE: 3. TYÖPAJA

IPT-HANKE: 3. TYÖPAJA Integroitujen projektitoimitusten kehittäminen johtavien tilaajien ryhmähankkeena (IPT-hanke) IPT-HANKE: 3. TYÖPAJA 7-8.10.2014 Kokoushotelli Gustavelund, Tuusula IPT-hanke: 3. työpaja 7-8.10.2014 AVAUS

Lisätiedot

- Pohditaan allianssihankkeessa ja muissa hankemalleissa tapahtuvaa alihankkijoiden (erikoisurakoitsijoiden) osaamisen hyödyntämistä eri näkökulmista

- Pohditaan allianssihankkeessa ja muissa hankemalleissa tapahtuvaa alihankkijoiden (erikoisurakoitsijoiden) osaamisen hyödyntämistä eri näkökulmista - Pohditaan allianssihankkeessa ja muissa hankemalleissa tapahtuvaa alihankkijoiden (erikoisurakoitsijoiden) osaamisen hyödyntämistä eri näkökulmista - HUOM! Monissa hankkeissa allianssiamalli on jo iso

Lisätiedot

Tampereen raitiotie, projektiallianssi. Toteutusvaiheen allianssisopimuksen liite 1. TL Osa 1. Dnro 6365/2016. Luonnos

Tampereen raitiotie, projektiallianssi. Toteutusvaiheen allianssisopimuksen liite 1. TL Osa 1. Dnro 6365/2016. Luonnos Tampereen raitiotie, projektiallianssi Toteutusvaiheen allianssisopimuksen liite 1 TL Osa 1 Dnro 6365/2016 Luonnos 16.9.2016 Tampereen raitiotie, projektiallianssi 2 (6) Sisällysluettelo LIITTEEN TAUSTA

Lisätiedot

Ylläpidon allianssi puolivälissä ollaan, mitä ollaan opittu? Anna Tienvieri Helsingin kaupungin rakennusvirasto

Ylläpidon allianssi puolivälissä ollaan, mitä ollaan opittu? Anna Tienvieri Helsingin kaupungin rakennusvirasto Ylläpidon allianssi puolivälissä ollaan, mitä ollaan opittu? Anna Tienvieri Helsingin kaupungin rakennusvirasto Esityksen sisältö Ylläpidon allianssiurakka yleisesti Kahden ensimmäisen vuoden kokemukset

Lisätiedot

IPT 2 -syventävä työpaja klo 9-13: Urakan laajuuden hallinta kehitys- ja toteutusvaiheessa

IPT 2 -syventävä työpaja klo 9-13: Urakan laajuuden hallinta kehitys- ja toteutusvaiheessa IPT 2 -syventävä työpaja 15.6.2017 klo 9-13: Urakan laajuuden hallinta kehitys- ja toteutusvaiheessa TYÖPAJAN TAVOITE: - Työpajan aiheena on urakan sisällön hallinta hankinta-, kehitys- ja toteutusvaiheessa.

Lisätiedot

IPT-työpaja # Kysely kehitys- ja toteutusvaiheissa oleville hankkeille

IPT-työpaja # Kysely kehitys- ja toteutusvaiheissa oleville hankkeille IPT-työpaja #7 15-16.3 Kysely kehitys- ja toteutusvaiheissa oleville hankkeille Kyselytutkimus Tilaajan / käyttäjien edustajat 5 vastaajaa, joista: 5 APR:n jäsentä 2 projektipäällikköä 7 vastaajaa, joista:

Lisätiedot

LEAN-AJATTELUN SOVELTAMINEN SAIRAALATEKNIIKAN PALVELUTUOTANNOSSA SAIRAALATEKNIIKAN PÄIVÄT 2013 PORI

LEAN-AJATTELUN SOVELTAMINEN SAIRAALATEKNIIKAN PALVELUTUOTANNOSSA SAIRAALATEKNIIKAN PÄIVÄT 2013 PORI LEAN-AJATTELUN SOVELTAMINEN SAIRAALATEKNIIKAN PALVELUTUOTANNOSSA SAIRAALATEKNIIKAN PÄIVÄT 2013 PORI Lauri Merikallio MITÄ ON LEAN-AJATTELU? Maksimoi arvoa asiakkaalle, käyttäjälle Minimoi hukkaa eli kaikkea

Lisätiedot

Kärkihankeallianssi. Suurien- ja vaativien hankkeiden toteutusmalli. Sähköurakoitsijapäivät. Tuomme tilalle ratkaisut

Kärkihankeallianssi. Suurien- ja vaativien hankkeiden toteutusmalli. Sähköurakoitsijapäivät. Tuomme tilalle ratkaisut Kärkihankeallianssi Suurien- ja vaativien hankkeiden toteutusmalli Sähköurakoitsijapäivät 20.11.2014 Tuomme tilalle ratkaisut Senaatti-kiinteistöjen historia Intendentin konttori 3.9.1811 1865 Yleisten

Lisätiedot

LUONNOS RT TOTEUTUSVAIHEEN ALLIANSSISOPIMUS (TAS) SOPIMUKSEN KOHDE Tämän sopimuksen kohteena on SOPIMUSOSAPUOLET. joulukuu (6)

LUONNOS RT TOTEUTUSVAIHEEN ALLIANSSISOPIMUS (TAS) SOPIMUKSEN KOHDE Tämän sopimuksen kohteena on SOPIMUSOSAPUOLET. joulukuu (6) RT 80356 joulukuu 2017 1 (6) TOTEUTUSVAIHEEN ALLIANSSISOPIMUS (TAS) Ingressi... SOPIMUKSEN KOHDE Tämän sopimuksen kohteena on Hanke nro Rakennuskohde SOPIMUSOSAPUOLET Tilaaja Tilaajan edustaja Palveluntuottajat

Lisätiedot

IPT 2 Syventävä työpaja : Alihankintojen integrointi tahtituotantoon

IPT 2 Syventävä työpaja : Alihankintojen integrointi tahtituotantoon IPT 2 Syventävä työpaja 3.4.2019: Alihankintojen integrointi tahtituotantoon Tavoitteena tahtituotanto Sisältö Integroinnin tavoitteet Integrointisuunnitelma Urakkakeskustelujen ja neuvottelujen tavoitteet

Lisätiedot

LUONNOS. Sopimuksen osapuolet ja niiden edustajat. Tilaaja on hankkeessa rakennushankkeeseen ryhtyvä osapuoli.

LUONNOS. Sopimuksen osapuolet ja niiden edustajat. Tilaaja on hankkeessa rakennushankkeeseen ryhtyvä osapuoli. RT 80355 joulukuu 2017 1 (6) KEHITYSVAIHEEN ALLIANSSISOPIMUS (KAS) Ingressi... SOPIMUKSEN KOHDE Hanke nro Rakennuskohde SOPIMUSOSAPUOLET Tilaaja Tilaajan edustaja Palveluntuottajat Palveluntuottaja 1 Edustaja

Lisätiedot

Pakilan palvelurakennukset -allianssihanke. Pakilan alueen toimijoiden infotilaisuus

Pakilan palvelurakennukset -allianssihanke. Pakilan alueen toimijoiden infotilaisuus Pakilan palvelurakennukset -allianssihanke Pakilan alueen toimijoiden infotilaisuus 11.12.2017 Infon tarkoitus Tiedon jakaminen Pakilan palvelurakennukset -allianssihankkeesta Pakilan alueen toimijoille

Lisätiedot

Pakilan alueurakka. IPT-työpaja IPT-työpaja / Anna Tienvieri

Pakilan alueurakka. IPT-työpaja IPT-työpaja / Anna Tienvieri Pakilan alueurakka IPT-työpaja 15.11.2016 Pakilan alueurakan perustietoja (2014-19) Toteutetaan 5-vuotisena palveluallianssisopimuksena Kehitysvaihe ennen toteutusta noin 4 kk Toteutusvaihe 5 vuotta Kumppanit:

Lisätiedot

Pyrkimyksenä varmaankin nostaa alan jalostusarvoa

Pyrkimyksenä varmaankin nostaa alan jalostusarvoa Pyrkimyksenä varmaankin nostaa alan jalostusarvoa Merkittävä osa globaalisti hajautetun tuotannon jalostusarvosta jää verkoston orkestroijalle sekä moninaisille pääkonttori- ja tukitoiminnoille http://www.talouselama.fi/uutiset/tarkeinta-on-jalostusarvo-3382851

Lisätiedot

Allianssimallin kehittämistarpeet Ryhmätöiden tulokset

Allianssimallin kehittämistarpeet Ryhmätöiden tulokset IPT-hanke: Kehitysvaihe-työpaja 26-27.5.2015 Allianssimallin kehittämistarpeet Ryhmätöiden tulokset Kehittämiskohteet Ryhmät & aiheet 1. Tarjoajien valinta 2. Tarjousneuvottelut ja tarjoaminen 3. Tarjousten

Lisätiedot

Case: Lasten ja naisten sairaala

Case: Lasten ja naisten sairaala -Tehdään yhdessä - Tulevaisuuden sairaala 2030 -uudistamisohjelman hankintastrategia ja -mallit Case: Lasten ja naisten sairaala Laatua, tehokkuutta ja uutta liiketoimintaa innovatiivisilla hankinnoilla

Lisätiedot

Tampereen Rantatunneli Allianssiurakka Matti Aitomaa. Viikko 39/2012

Tampereen Rantatunneli Allianssiurakka Matti Aitomaa. Viikko 39/2012 Tampereen Rantatunneli Allianssiurakka 7.4.2017 Matti Aitomaa Viikko 39/2012 1 Miksi rakennetaan Rantatunnelin toteuttamisella saadaan lisää maata rakentamiseen turvallisempaa ja sujuvampaa liikennettä

Lisätiedot

Allianssimallien käyttö ja hyödyt? Maanalaisten tilojen rakentamisen reseptit, Helsinki Jani Saarinen, Vison Oy

Allianssimallien käyttö ja hyödyt? Maanalaisten tilojen rakentamisen reseptit, Helsinki Jani Saarinen, Vison Oy Allianssimallien käyttö ja hyödyt? Maanalaisten tilojen rakentamisen reseptit, Helsinki 25.4.2017 Jani Saarinen, Vison Oy Miksi allianssi? Rakennushankkeiden toteutusmuodot Hankesuunnittelu Tilaaja tehtävät

Lisätiedot

Tuloksellisen kehitysvaiheen elementit. Alustus: Antti Piirainen Vison

Tuloksellisen kehitysvaiheen elementit. Alustus: Antti Piirainen Vison Tuloksellisen kehitysvaiheen elementit Alustus: Antti Piirainen Vison Tuottavuuden kehitys rakentamisessa Viimeisen 20-vuoden tulos on tässä! Lean on tuonut jo kauan sitten vallankumouksen valmistavaan

Lisätiedot

Allianssiurakoinnin mekanismien Ymmärtäminen vie aikaa

Allianssiurakoinnin mekanismien Ymmärtäminen vie aikaa Allianssiurakoinnin mekanismien Ymmärtäminen vie aikaa KOKEMUKSIA ALLIANSSIHANKKEEN TOTEUTUKSISTA MEILLÄ JA MAAILMALLA Sakari Pesonen Fira Oy 4.2.2015 Allianssiurakka Ei vakioitua Mallia! Olemassa olevia

Lisätiedot

ASUINKIINTEISTÖJEN RAKENTAMINEN JA PERUSKORJAUS INTEGROIDUILLA TOTEUTUSMALLEILLA?

ASUINKIINTEISTÖJEN RAKENTAMINEN JA PERUSKORJAUS INTEGROIDUILLA TOTEUTUSMALLEILLA? ARA-PAJA 2014, Viking Line Mariella ASUINKIINTEISTÖJEN RAKENTAMINEN JA PERUSKORJAUS INTEGROIDUILLA TOTEUTUSMALLEILLA? Jani Saarinen, Vison Alliance Partners Oy Asuinkiinteistöjen rakentaminen ja peruskorjaus

Lisätiedot

IPT-hanke: Kehitysvaihe -työpaja Työpaja 5: Kokoushotelli Gustavelund 26.-27.5.2015

IPT-hanke: Kehitysvaihe -työpaja Työpaja 5: Kokoushotelli Gustavelund 26.-27.5.2015 Integroitujen projektitoimitusten kehittäminen johtavien tilaajien ryhmähankkeena (IPT-hanke) IPT-hanke: Kehitysvaihe -työpaja Työpaja 5: Kokoushotelli Gustavelund 26.-27.5.2015 IPT-hanke; kehitysvaihe-työpaja

Lisätiedot

Naantalin CHP allianssi: Ihmiset ja johtaminen

Naantalin CHP allianssi: Ihmiset ja johtaminen Etunimi Sukunimi Naantalin CHP laitos 2016 Naantalin CHP allianssi: Ihmiset ja johtaminen 25.1.2017 Anne Piiparinen yit.fi/infra NA4 CHP-projekti: Ensimmäinen allianssimallilla toteutettava teollisuushanke

Lisätiedot

Lapin keskussairaalan laajennushanke Lapin ensimmäinen allianssi

Lapin keskussairaalan laajennushanke Lapin ensimmäinen allianssi Lapin keskussairaalan laajennushanke Lapin ensimmäinen allianssi Sanna-Kaisa Kaikkonen Lapin hankintaseminaari 8.5.2019 Agenda 1. Lapin keskussairaalan laajennushanke Laajennushankkeen esittely 2. Mikä

Lisätiedot

Valoa seminaari : Mistä valoa rakentamiseen ja ylläpitoon?

Valoa seminaari : Mistä valoa rakentamiseen ja ylläpitoon? Valoa seminaari 23.11.2017: Mistä valoa rakentamiseen ja ylläpitoon? Eero Moilanen Sipilän selvitysmies suosittelee allianssia Sekä selvitysmies Virtanen että pääministeri Sipilä liputtavat niin sanotun

Lisätiedot

Raide-Jokeri Kaupallinen malli Johtoryhmä

Raide-Jokeri Kaupallinen malli Johtoryhmä Raide-Jokeri Kaupallinen malli Johtoryhmä 4.5.2017 Kaupallinen malli Allianssimallin määrittelevät sen sopimukset ja kaupallinen malli yhdessä Kaupallinen malli määrittää sopimusosapuolten yhteisen ansaintalogiikan

Lisätiedot

Olemme uudenlainen lakitoimisto

Olemme uudenlainen lakitoimisto Olemme uudenlainen lakitoimisto Asiakkaidemme liiketoiminnassa yhdistyvät tekniset ja juridiset haasteet. Meiltä saat samassa palvelussa sekä juristin että insinöörin osaamisen. "Breaking the Law Kilpailutukset

Lisätiedot

JOHDATUS ALLIANSSIIN 7-8.10.2014 Kokoushotellii Gustavelund, Tuusula

JOHDATUS ALLIANSSIIN 7-8.10.2014 Kokoushotellii Gustavelund, Tuusula Integroitujen projektitoimitusten kehittäminen johtavien tilaajien ryhmähankkeena (IPT-hanke) JOHDATUS ALLIANSSIIN 7-8.10.2014 Kokoushotellii Gustavelund, Tuusula 7-8.10.2014 IPT-hanke IPT-hanke: 3. työpaja

Lisätiedot

Yhteistoimintaurakoiden ohjeet ja sopimusmallit. Teppo Salmikivi, Helsingin Yliopisto

Yhteistoimintaurakoiden ohjeet ja sopimusmallit. Teppo Salmikivi, Helsingin Yliopisto Yhteistoimintaurakoiden ohjeet ja sopimusmallit Teppo Salmikivi, Helsingin Yliopisto IPT LOPPUSEMINAARI 2017 YHTEISTOIMINTAURAKOIDEN OHJEET JA SOPIMUSMALLIT KIINTEISTÖJOHTAJA TEPPO SALMIKIVI HELSINGIN

Lisätiedot

KL Osa 2 Luonnos

KL Osa 2 Luonnos Tampereen raitiotie, projektiallianssi Kehitysvaiheen allianssisopimuksen liite 1 Luonnos 15.9.2017 Dnro 7789/2014 X.X.2017 Tampereen raitiotie, projektiallianssi 2(5) Sisällysluettelo LIITTEEN TAUSTA

Lisätiedot

ASIAKASLÄHTÖINEN KORJAUSRAKENTAMINEN ALLIANSSIMALLILLA

ASIAKASLÄHTÖINEN KORJAUSRAKENTAMINEN ALLIANSSIMALLILLA ASIAKASLÄHTÖINEN KORJAUSRAKENTAMINEN ALLIANSSIMALLILLA ENNAKOINTIFOORUMI KORJAUSRAKENTAMISESTA ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA - MITÄ KOULUTUKSESSA TULEE HUOMIOIDA? 8.10.14 klo 13 17 Turun AMK, Sepänkatu 1 Tku,

Lisätiedot

Kärkihankemalli & Kärkihankeallianssi

Kärkihankemalli & Kärkihankeallianssi Kärkihankemalli & Kärkihankeallianssi Suurien- ja vaativien hankkeiden toteutusmalli 4.2.2015 Tu o m m e t i l a l l e r a t k a i s u t Senaatti-kiinteistöt HISTORIA JA NYKYTILA 23.1.2014 2 Senaatti-kiinteistöjen

Lisätiedot

Missä rakennetaan. Tampereen Rantatunneli Allianssiurakka

Missä rakennetaan. Tampereen Rantatunneli Allianssiurakka Tampereen Rantatunneli Allianssiurakka 11.6.2015 1 Missä rakennetaan Tampereen keskustan, radan ja vilkasliikenteisen valtatien tuntumassa Näsijärven rannalla Välittömällä vaikutusalueella kymmeniä tuhansia

Lisätiedot

Case Tampereen rantatunneli Tehokkuutta ideoilla ja innovaatioilla. Esko Mulari, Lemminkäinen Infra Oy Mauri Mäkiaho, Liikennevirasto

Case Tampereen rantatunneli Tehokkuutta ideoilla ja innovaatioilla. Esko Mulari, Lemminkäinen Infra Oy Mauri Mäkiaho, Liikennevirasto Case Tampereen rantatunneli Tehokkuutta ideoilla ja innovaatioilla Esko Mulari, Lemminkäinen Infra Oy Mauri Mäkiaho, Liikennevirasto LCI-Päivä 2016 Tampereen Rantatunneli Allianssiurakka 8.12.2016 Naistenlahti

Lisätiedot

Tuloksellisen kehitysvaiheen elementit. Alustus: Antti Piirainen, Vison Oy

Tuloksellisen kehitysvaiheen elementit. Alustus: Antti Piirainen, Vison Oy Tuloksellisen kehitysvaiheen elementit Alustus: Antti Piirainen, Vison Oy Tuottavuuden kehitys rakentamisessa Viimeisen 20-vuoden tulos on tässä! Lean on tuonut jo kauan sitten vallankumouksen valmistavaan

Lisätiedot

Verkostoituneen toimintaympäristön ja projektien turvallisuuden hallinta. Professori Harri Haapasalo

Verkostoituneen toimintaympäristön ja projektien turvallisuuden hallinta. Professori Harri Haapasalo Verkostoituneen toimintaympäristön ja projektien turvallisuuden hallinta Professori Harri Haapasalo Esityksen sisältö Mitä verkostoitunut toimintaympäristö tarkoittaa? & Mitä haasteita verkostoituneessa

Lisätiedot

IPT-hanke; kehitysvaihe-työpaja 26-27.5.2015. Järjestövuoropuhelun ja nettikyselyn tuloksia

IPT-hanke; kehitysvaihe-työpaja 26-27.5.2015. Järjestövuoropuhelun ja nettikyselyn tuloksia IPT-hanke; kehitysvaihe-työpaja 26-27.5.2015 Järjestövuoropuhelun ja nettikyselyn tuloksia IPT-hanke; kehitysvaihe-työpaja 26-27.5.2015 JÄRJESTÖVUOROPUHELUSTA NOUSSEET KEHITYSTARPEET Skol ry:n palaute

Lisätiedot

Liikennevirasto Kari Ruohonen ylijohtaja 26.9.2011

Liikennevirasto Kari Ruohonen ylijohtaja 26.9.2011 Liikennevirasto Kari Ruohonen ylijohtaja 26.9.2011 Liikennevirasto on monialainen liikenteen asiantuntijaorganisaatio, joka vastaa Suomen liikenneväylistä ja liikennejärjestelmän kokonaisvaltaisesta kehittämisestä

Lisätiedot

Liikenneviraston hankesysteemin suunnittelu

Liikenneviraston hankesysteemin suunnittelu Liikenneviraston hankesysteemin suunnittelu RAIN -hanke teematyöpaja 3 23.5.2016 Innovaation leviämistä edistävä hankinta Innovatiiviset hankinnat väyläverkon kehittämisessä (soveltaen Tekes:n ja Hanselin

Lisätiedot

Hankalimmat sopimustilanteet ja niiden välttäminen. Kuopio Asiamies Karri Kivioja

Hankalimmat sopimustilanteet ja niiden välttäminen. Kuopio Asiamies Karri Kivioja Hankalimmat sopimustilanteet ja niiden välttäminen Kuopio 30.9.2014 Asiamies Karri Kivioja Suunnitteluvastuu (1/2) Sovi suunnitteluvastuusta mahdollisimman yksiselitteisesti. Älä ota vastuuta muiden tahojen

Lisätiedot

Franzenian peruskorjaus päiväkodiksi

Franzenian peruskorjaus päiväkodiksi Franzenian peruskorjaus päiväkodiksi Mahdollinen kuva????? www.helsinki.fi/yliopisto Korjausrakentamisen kehittämishanke Franzenian peruskorjaus Helsingin yliopisto, Tila- ja kiinteistökeskus, Jaana Ihalainen

Lisätiedot

TOTEUTUSSOPIMUS, LUONNOS

TOTEUTUSSOPIMUS, LUONNOS SOPIMUS 22.2.2018 Sivu 1/5 Tilaaja: Tampereen kaupunki Kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka -palveluryhmä Frenckellinaukio 2 33100 Tampere Toteuttaja: Tampereen Tilapalvelut Oy Frenckellinaukio 2K 33100

Lisätiedot

INTEGROIDUT PROJEKTITOTEUTUKSET. IPT-strategiapäivä , Lauri Merikallio, Vison Alliance Partners Oy

INTEGROIDUT PROJEKTITOTEUTUKSET. IPT-strategiapäivä , Lauri Merikallio, Vison Alliance Partners Oy INTEGROIDUT PROJEKTITOTEUTUKSET IPT-strategiapäivä 16.1.2014, Lauri Merikallio, Vison Alliance Partners Oy Arkipäivän pohdintaa epävarmuuksia ja riskejä sisältävien hankkeiden johtamisessa Kuka/ketkä hinnoittelevat

Lisätiedot

Allianssimallin menestyksen avaimet infrarakentamisessa. Energiateollisuuden kevätseminaari, Pori Anders Nordström, Vison Oy

Allianssimallin menestyksen avaimet infrarakentamisessa. Energiateollisuuden kevätseminaari, Pori Anders Nordström, Vison Oy Allianssimallin menestyksen avaimet infrarakentamisessa Energiateollisuuden kevätseminaari, Pori 19.5.2017 Anders Nordström, Vison Oy Allianssimallin menestyksen avaimet infrarakentamisessa Miksi Allianssi

Lisätiedot

Yhteistoiminnalliset toteutusmuodot rakentamisessa. Jani Saarinen, Virrat

Yhteistoiminnalliset toteutusmuodot rakentamisessa. Jani Saarinen, Virrat Yhteistoiminnalliset toteutusmuodot rakentamisessa Jani Saarinen, Virrat 17.8.2017 Ensimmäinen uutuus yli 20 vuoteen Integroitu projektitoimitus (IPT) Yhteistoiminnallinen toteutusmuoto, integroitu toteutusmuoto,

Lisätiedot

IPT-hanke: Kehitysvaihe -työpaja Työpaja 5: Kokoushotelli Gustavelund 26.-27.5.2015

IPT-hanke: Kehitysvaihe -työpaja Työpaja 5: Kokoushotelli Gustavelund 26.-27.5.2015 Integroitujen projektitoimitusten kehittäminen johtavien tilaajien ryhmähankkeena (IPT-hanke) IPT-hanke: Kehitysvaihe -työpaja Työpaja 5: Kokoushotelli Gustavelund 26.-27.5.2015 Tavoitteet Tunnistaa integroitujen

Lisätiedot

Kokemuksia allianssimalleista erityyppisissä hankkeissa

Kokemuksia allianssimalleista erityyppisissä hankkeissa Kokemuksia allianssimalleista erityyppisissä hankkeissa Ari Bergström, yksikönjohtaja 3.3.2015 Infra 2015 Wanha Satama yit.fi/infra Kuva: Naantalin CHP-laitos Suomi 2014 Liikevaihto : 972 milj. e, 54 %

Lisätiedot

Sopimus hankkeen "Vt 12 Tampereen tunneli" toteuttamisesta, yhteistyöstä ja rahoitusjärjestelyistä

Sopimus hankkeen Vt 12 Tampereen tunneli toteuttamisesta, yhteistyöstä ja rahoitusjärjestelyistä Sopimus hankkeen "Vt 12 Tampereen tunneli" toteuttamisesta, yhteistyöstä ja rahoitusjärjestelyistä Sopijapuolet Liikennevirasto, joka toimii tässä hankkeessa rakennuttajana PL 33 00521 HELSINKI Tampereen

Lisätiedot

KERTAUS; HANKINTOJEN VALMISTELU

KERTAUS; HANKINTOJEN VALMISTELU Integroitujen projektitoimitusten kehittäminen johtavien tilaajien ryhmähankkeena (IPT-hanke) KERTAUS; HANKINTOJEN VALMISTELU Työpaja 4: Kokoushotelli Gustavelund, Tuusula 11-12.11.2014 IPT-hanke: kertaus

Lisätiedot

IPT 2. Liikennevirasto maanteiden hoitourakka

IPT 2. Liikennevirasto maanteiden hoitourakka IPT 2 Liikennevirasto maanteiden hoitourakka 9.6.2017 1 1. Mikä on maanteiden hoitourakka? Mikä? maanteiden hoidon alueurakka (79 kpl) Miten? Palvelusopimus, laatuvastuu-urakka, työt pääosin alihankintana

Lisätiedot

IPT 2. Hankinta -työpaja RYHMÄTYÖ

IPT 2. Hankinta -työpaja RYHMÄTYÖ IPT 2 Hankinta -työpaja 8.-9.6.2017 RYHMÄTYÖ Ryhmätyön tavoite Esitätte 9.6. klo 12.30 alkavassa sessiossa ryhmänne näkemykset kilpailuttamisprosessin keskeisistä asioista. Keskittykää erityisesti vertailuperusteisiin,

Lisätiedot

Kruunusillat-hankkeen johtoryhmä, kokous 11

Kruunusillat-hankkeen johtoryhmä, kokous 11 Muistio 1 (5) Kruunusillat-hankkeen johtoryhmä, kokous 11 Aika 3.4.2019 klo 14.30 Paikka Elimäenkatu 5, NH 205 Kruunusillat Osallistujat Jaakko Stauffer (pj) Artturi Lähdetie Mikko Aho Tuula Saxholm Kari

Lisätiedot

YHTEINEN KUNNALLISTEKNINEN TYÖMAA ENEMMÄN KUIN SOPIMUS

YHTEINEN KUNNALLISTEKNINEN TYÖMAA ENEMMÄN KUIN SOPIMUS YHTEINEN KUNNALLISTEKNINEN TYÖMAA ENEMMÄN KUIN SOPIMUS VESIHUOLTO 2016 8.6.2016 HÄMEENLINNA 1 YHTEINEN TYÖMAA > Yhteisellä rakennustyömaalla tarkoitetaan työpaikkaa, jolla samanaikaisesti tai peräkkäin

Lisätiedot

IPT 2 Hankinta työpaja IPT 2 -HANKKEEN TAVOITTEET JA OHJELMA

IPT 2 Hankinta työpaja IPT 2 -HANKKEEN TAVOITTEET JA OHJELMA IPT 2 Hankinta työpaja 8.-9.6.2017 IPT 2 -HANKKEEN TAVOITTEET JA OHJELMA Missä vaiheessa olemme? Projekti-/organisaatiotaso IPT Yritys- / toimialataso IPT 2 Toimiala / kulttuurin muutos KIRA #1 IPT-hankkeiden

Lisätiedot

Raitiotiehankkeen toteutusmalliesiselvitys

Raitiotiehankkeen toteutusmalliesiselvitys Raitiotiehankkeen toteutusmalliesiselvitys Tampereen kaupunki Kaupunginvaltuuston iltakoulu raitiotiehankkeeseen liittyen 24.4.2014 Toteutusmallin valinta Toteutusmallitarkastelu käynnistettiin kesällä

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN KAUPUNKI Kaupunginosaallianssina. Jukka Kettunen A-Insinöörit Oy Teräsrakennepäivä 2017 Scandic Park Helsinki

TULEVAISUUDEN KAUPUNKI Kaupunginosaallianssina. Jukka Kettunen A-Insinöörit Oy Teräsrakennepäivä 2017 Scandic Park Helsinki TULEVAISUUDEN KAUPUNKI Kaupunginosaallianssina Jukka Kettunen A-Insinöörit Oy Teräsrakennepäivä 2017 Scandic Park Helsinki 21.11.2017 ALLIANSSI- MALLI Suomesta on tullut Euroopan johtava allianssimaa U.S.

Lisätiedot

RAKENNUSHANKKEIDEN HAASTEET

RAKENNUSHANKKEIDEN HAASTEET Kärkihankemalli & Kärkihankeallianssi Suurien- ja vaativien hankkeiden toteutusmalli Tuomme tilalle ratkaisut RAKENNUSHANKKEIDEN HAASTEET 2 Perinteiset urakkasopimukset suurissa ja vaativissa hankkeissa

Lisätiedot

YLIOPISTON PÄÄRAKENNUKSEN PERUSKORJAUS

YLIOPISTON PÄÄRAKENNUKSEN PERUSKORJAUS YLIOPISTON PÄÄRAKENNUKSEN PERUSKORJAUS Hanke Päärakennuksen peruskorjaus Yliopiston päärakennus koostuu kahdesta osasta, arkkitehti C.L. Engelin suunnittelemastavuonna 1832 valmistuneesta päärakennuksesta

Lisätiedot

RT-ohjeet suunnittelu- ja konsultointipalveluiden julkiseen hankintaan. Fiksun julkisen rakentamisen kuntakiertue Turku 22.1.

RT-ohjeet suunnittelu- ja konsultointipalveluiden julkiseen hankintaan. Fiksun julkisen rakentamisen kuntakiertue Turku 22.1. 1 RT-ohjeet suunnittelu- ja konsultointipalveluiden julkiseen hankintaan Fiksun julkisen rakentamisen kuntakiertue Turku 22.1.2018 2 1 RT-ohjeet suunnittelu- ja konsultointipalveluiden julkiseen hankintaan.

Lisätiedot

Lahden matkakeskusallianssi Kokemuksia toteutusvaiheesta IPT-työpaja

Lahden matkakeskusallianssi Kokemuksia toteutusvaiheesta IPT-työpaja Lahden matkakeskusallianssi Kokemuksia toteutusvaiheesta IPT-työpaja 16.3.2016 Riitta Niskanen Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala 24.9.2013 Hankekokonaisuus Riitta Niskanen Lahden kaupunki Tekninen

Lisätiedot

Allianssihanke Vuolukiventie 1b

Allianssihanke Vuolukiventie 1b Allianssihanke Vuolukiventie 1b Vuolukiventien projektiallianssin pidennetty takuu ja sopimukseen sisältyvä ylläpito 9.12.2014 Marko Räisänen SRV Rakennus Oy Vuolukiventie 1b peruskorjaus Vuolukiventie

Lisätiedot

1 Urakkasopimus YSE 1998 RT Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998.

1 Urakkasopimus YSE 1998 RT Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998. 1 Urakkasopimus YSE 1998 RT 80260 RT 80260 1(5) URAKKASOPIMUS YSE 1998 Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998. Hanke Numero Rakennuskohde Urakkasopimus PÄÄURAKKA 1

Lisätiedot

ERIMIELISYYKSIEN HOITAMINEN. Prof. Jouko Kankainen JoKa-konsultit Oy

ERIMIELISYYKSIEN HOITAMINEN. Prof. Jouko Kankainen JoKa-konsultit Oy ERIMIELISYYKSIEN HOITAMINEN Prof. Jouko Kankainen JoKa-konsultit Oy PROJEKTIN HALLINNAN EDELLYTYKSET Selkeät sopimukset ja sopimusasiakirjat Poikkeaminen alan yleisistä käytännöistä tapahtuu vain perustellusta

Lisätiedot

IPT 2. Hankinta -työpaja ryhmätyö: VANTAAN KOULUHANKKEET

IPT 2. Hankinta -työpaja ryhmätyö: VANTAAN KOULUHANKKEET IPT 2 Hankinta -työpaja 8.-9.6.2017 ryhmätyö: VANTAAN KOULUHANKKEET Ja tavoitteita olivat. TERVEELLINEN JA TURVALLINEN Oppimista tukevat tilaratkaisut, käyttäjä keskiössä Muuntojoustavat ratkaisut Tila-

Lisätiedot

RT-ohjeet suunnittelu- ja konsultointipalveluiden. julkiseen hankintaan

RT-ohjeet suunnittelu- ja konsultointipalveluiden. julkiseen hankintaan RT-ohjeet suunnittelu- ja konsultointipalveluiden julkiseen hankintaan Fiksun julkisen rakentamisen kuntakiertue Porissa 10.4.2018 Jaana Matilainen, Liiketoimintajohtaja 1 RT-ohjeet suunnittelu- ja konsultointipalveluiden

Lisätiedot

Allianssimallin ylläpitourakan tarkastelu viheraluenäkökulmasta. Kari Ojamies Ylläpito Helsingin kaupunki

Allianssimallin ylläpitourakan tarkastelu viheraluenäkökulmasta. Kari Ojamies Ylläpito Helsingin kaupunki Allianssimallin ylläpitourakan tarkastelu viheraluenäkökulmasta Kari Ojamies Ylläpito Helsingin kaupunki Esityksen sisältö Ylläpidon allianssi pähkinänkuoressa Neljän vuoden kokemukset Perustiedot urakasta

Lisätiedot

ELINKAARIMALLISTA ELINKAARIALLIANSSIIN?

ELINKAARIMALLISTA ELINKAARIALLIANSSIIN? RAIN ELINKAARIMALLISTA ELINKAARIALLIANSSIIN? RAIN workshop, Oulu 30.5.2017 Juha Salminen Kumppanisi korjausrakentamisessa www.consti.fi ELINKAARIHANKKEIDEN VARIAATIOITA Tilaaja Palveluntuottaja (yritys

Lisätiedot

Korjaushankkeen keskeiset sopimusriskit (asunto-osakeyhtiön näkökulma) Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry , Oulun pääkirjasto.

Korjaushankkeen keskeiset sopimusriskit (asunto-osakeyhtiön näkökulma) Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry , Oulun pääkirjasto. (asunto-osakeyhtiön näkökulma) Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry 25.2.2016, Oulun pääkirjasto. AA, VT, KTL Juha Ryynänen Asianajotoimisto Juha Ryynänen Oy 2 Korjaushankkeen keskeiset riskit? Vahinkoriskit.

Lisätiedot

Integroitujen projektitoteutusten kehittäminen vaativiin julkisiin hankintoihin Kehitystyöpaja #

Integroitujen projektitoteutusten kehittäminen vaativiin julkisiin hankintoihin Kehitystyöpaja # Integroitujen projektitoteutusten kehittäminen vaativiin julkisiin hankintoihin 2014-16 Kehitystyöpaja #7 15-16.3.2016 IPT-hankkeen missio Vaikutukset tuottavuuden parantuminen toimintatapojen muutos kulttuurin

Lisätiedot

LUONNOS. Ylöjärven kaupunki / Yhdyskuntatekniikka Räikäntie 3 / PL 22 33471 Ylöjärvi

LUONNOS. Ylöjärven kaupunki / Yhdyskuntatekniikka Räikäntie 3 / PL 22 33471 Ylöjärvi toukokuu 1998 1 (11) URAKKASOPIMUS Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998 RT 16-10660, LVI 03-10277, Ratu 417-T, KH X4-00241. Hanke No Rakennuskohde 1 SOPIJAPUOLET

Lisätiedot

Hämeenkylän ja Rajatorpan kouluhankkeet projektiallianssina TARJOUSKILPAILUN PERIAATTEET

Hämeenkylän ja Rajatorpan kouluhankkeet projektiallianssina TARJOUSKILPAILUN PERIAATTEET Hämeenkylän ja Rajatorpan kouluhankkeet projektiallianssina TARJOUSKILPAILUN PERIAATTEET 27.10.2017 1 Allianssin määritelmä Projektiallianssi on hankkeen keskeisten toimijoiden yhteiseen sopimukseen perustuva

Lisätiedot

Taloyhtiö 2014 tapahtumassa

Taloyhtiö 2014 tapahtumassa Taloyhtiö 2014 tapahtumassa Ryhmäkorjaushanke Case Porvoo Näsin alue Tom Lindborg Rakennuttamis- ja valvontapalvelut Yksikön päällikkö Case Porvoo 3 taloyhtiötä, 1960-1970 luvulta 15 kerrostaloa, 3-9 kerrosta

Lisätiedot

Kuopion Uusi Sydän rakentajien hankinta. Tarjouspyynnön ja sopimusdokumentaation laatiminen

Kuopion Uusi Sydän rakentajien hankinta. Tarjouspyynnön ja sopimusdokumentaation laatiminen Kuopion Uusi Sydän rakentajien hankinta Tarjouspyynnön ja sopimusdokumentaation laatiminen 9.6.2017 Sisältö Hankkeen kuvaus Rakentajien hankinta Päivitetty hankintaprosessi Tarjoajien vähimmäisvaatimukset

Lisätiedot

Kehitysvaiheen pääprosessit. Tukiprosessit

Kehitysvaiheen pääprosessit. Tukiprosessit Ryhmätyöt Tietomallintaminen Laadunhallinta Lupien hankinta Johtaminen ja ohjaus Yhteistoiminnan aktivointi Lähtötiedot Kehitysvaiheen pääprosessit Lopputulokset Tarveselvitys / Hankesuunnitelma / yleissuunnitelma

Lisätiedot

RT-ohjeet suunnittelu- ja konsultointipalveluiden. julkiseen hankintaan

RT-ohjeet suunnittelu- ja konsultointipalveluiden. julkiseen hankintaan RT-ohjeet suunnittelu- ja konsultointipalveluiden julkiseen hankintaan Fiksun julkisen rakentamisen kuntakiertue Jyväskylä 11.12.2017 Jaana Matilainen> Jyväskylä> 11.12.2017 1 RT-ohjeet suunnittelu- ja

Lisätiedot

AS OY KORJAUSTEN INTEGROIVAT TOIMINTAMALLIT - KOMMENTTI

AS OY KORJAUSTEN INTEGROIVAT TOIMINTAMALLIT - KOMMENTTI AS OY KORJAUSTEN INTEGROIVAT TOIMINTAMALLIT - KOMMENTTI Rakennettu ympäristö ohjelman ja LCIFIN2 hankkeen työpaja Juha Salminen TkT, Kehitysjohtaja, Consti Yhtiöt Kumppanisi korjausrakentamisessa www.consti.fi

Lisätiedot

KÄRKIHANKEALLIANSSI JA SEN MERKITYS SÄHKÖURAKOITSIJALLE

KÄRKIHANKEALLIANSSI JA SEN MERKITYS SÄHKÖURAKOITSIJALLE STUL TEEMASEMINAARI 17.5.2016: Rakennushankkeen eri osapuolten vastuut KÄRKIHANKEALLIANSSI JA SEN MERKITYS SÄHKÖURAKOITSIJALLE Pasi Hyyppä Talotekniikkaryhmän päällikkö SENAATTI-KIINTEISTÖT LYHYESTI Rakennuksia

Lisätiedot

KAUPALLINEN MALLI LUONNOS

KAUPALLINEN MALLI LUONNOS Tampereen raitiotiehanke Allianssi KAUPALLINEN MALLI LUONNOS TAS liite 2 13.9.2016 2 (14) Sisällysluettelo MÄÄRITELMÄT... 3 1 YLEISKUVAUS JA YLEISET EHDOT... 4 1.1 Tämän sopimusliitteen täydellisyys...

Lisätiedot