Minna Jaakkola Palvelu tulevaisuuteen: emaaseutu Maakunnallinen digihanke Pohjois-Savossa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Minna Jaakkola Palvelu tulevaisuuteen: emaaseutu Maakunnallinen digihanke Pohjois-Savossa"

Transkriptio

1 Minna Jaakkola Palvelu tulevaisuuteen: emaaseutu Maakunnallinen digihanke Pohjois-Savossa

2 Suomi 2017 Elämme nyt uuden digitaalisen aikakauden ensimmäisiä vaiheita. Kuilu nykyisten toimintatapojemme ja teknologian mahdollistamien uusien toimintatapojen välillä on juuri tällä hetkellä poikkeuksellisen suuri. - Timur Kärki, Gofore Oy

3 Mitä kirjastoissa tehdään? Mitä niiltä odotetaan? Tiedonhaku on mullistunut muutamassa vuodessa: painavat sanakirjat kulkevat nyt kevyessä älykännykässä niin myös musiikki ja video Kirja on kuitenkin säilyttänyt paikkansa: e- ja äänikirjojen käyttö yleistyy kuviteltua hitaammin näin on tapahtunut myös monen muun lanseeratun laitteen kanssa, mm. 3D-tulostimet ja robotit yleistyvät hitaammin kuin markkinoilla on kuviteltu Omatoimikirjastot yleistyvät: asiakkaan itsepalveleva rooli korostuu toisaalta palvelusta tehdään saavutettavampaa palvelun tarjoaja ei enää määrittele yhtä tiukasti, milloin asiakas voi käyttää palvelua = kohti digitaalista, ajasta ja paikasta riippumatonta palvelua Chat asiakaspalvelun välineenä jo yli 10 vuotta: Nilakan kirjastot ensimmäiset kirjastot Suomessa, joissa tarjotaan myös videovälitteistä palvelua, mm. yhteisten hakunäkymien jakaminen

4 Miten kirjastoammattilaisen työtehtävät muuttuvat? Kirjastot eivät häviä, niiden neuvova rooli korostuu digiyhteiskunnassa Asiakkaat kysyvät jo nyt neuvoja sähköisten palvelujen käyttöön: miten ostan junalipun, miten peruutan lehdentilauksen, mistä löydän paikkakunnan palvelut, miten olen yhteydessä työvoimatoimistoon Kirjasto mielletään matalan kynnyksen asiointipaikaksi, josta on helpompi tulla kysymään kuin virastoista Mm. Tanskassa kuntalaisneuvonta on yhdistymässä ja keskittymässä kirjastoihin: kuntien asiakaspalvelu integroituu kirjastoon aidosti yhden luukun palvelu Sama malli myös tulevassa maakuntauudistuksessa voivatko kirjastot olla niitä paikkoja, joissa on saatavilla oman kunnan, maakunnan ja valtion palvelut ajasta ja paikasta riippumatta (etäyhteys / asiointipiste) Voivatko kirjastot jatkossa vastata yhä vahvemmin kuntalaisten digineuvonnasta: miten tämä resurssoidaan ja miten hankitaan osaamista?

5 Malleja muualta: tukea toiminnanmuutokseen Tanskasta Sata sähköistä palvelua otettu kunnissa käyttöön: kuntalaisten tukitoimenpiteet Push, help, carry! = 50% kuntalaisista osaa ja haluaa: tarvitsevat vain kevyen työnnön uuteen palvelukanavaan = 40% tarvitsevat joko vähän apua tai vähän motivaatiota: help = 10% ei osaa tai ei pysty: carry eli täysin automatisoidut palvelut Tanskassa nimetty kunnan työntekijöistä ja vapaaehtoisista 6000 digilähettilästä auttamaan kuntalaisia sähköisten palveluiden käytössä: kuntien työntekijöiden toimenkuvien muutos meillä neuvonta on määräaikaisten hankkeiden ja ikääntyvien vertaisohjaajien varassa Kirjastot merkittävässä roolissa asioinnin ja neuvonnan keskuksina

6 Carry! = automatisoitu etäasiointi Etäasiointipisteet mm. lakkautettujen kuntien liitostaajamissa (kuvan asiointipiste lakkautetulla koululla, omatoimikirjaston vieressä) Kosketusnäytöstä valitaan asioinnin aihe: aihe välittyy call centeriin ja ovi asiointipisteeseen avautuu. Virkailija palvelee videon välityksellä täysin automatisoidusti, asiakkaan ei tarvitse osata kuin puhua asiastaan. Virkailija voi printata asiakkaalle tarvittavat lomakkeet etäkomennolla. Paperit täytetään käsin, siirretään dokumenttikameraan, joka kuvaa ja taltioi asiakirjan järjestelmään. Lomake silputaan asioinnin päätteeksi.

7 Yhteisen asioinnin välineet kuntoon! 2001 Digital Collaboration Digital signature. Citizens are allowed to send s to authorities. Authorities are communicating digitally Efficient Payments and Internal Digitisation Easy account and einvoicing. virk.dk and sundhed.dk. Secure between authorities Common Infrastructure EasyID, EasyLogin, eincome. Digital Post, EasySMS, borger.dk. Authorities are obliged to use the common ICT infrastructure Digital Communicatio n Mandatory Digital Post for citizens and businesses. Mandatory online self-service for citizens and businesses. Digital welfare solutions. Basic Data Programme. 7

8 Malleja Suomesta Kuopion kaupunginkirjaston kanssa tehtävään digikirjastoautokokeiluun Koillis-Savossa mallia VM:n Auta-hankkeesta (Hartola, Pertunmaa): lähelle tulevaa, henkilökohtaista neuvontaa syrjäseuduille mitkä ovat yleisimmät asiat, jossa ihmiset kaipaavat apua: kevyt kartoitus Nilakan kunnat luoneet virtuaalikirjaston, jossa vastataan videon ja chatin kautta tuleviin asiakaskysymyksiin; yhteiset asiakasrekisterit ja aineistotietokannat uusi digitaalinen työyhteisö neljän kunnan välillä Nilakan kuntien asiakkaat pääsevät ilman erillisiä sopimuksia käyttämään toistensa omatoimikirjastoja: onko jokaisella kirjastolle välttämätöntä digiaikana rakentaa oma asiakkuus? Nilakan jatkokehitysstepeiksi linjattu virtuaalituotannot kirjastojen välillä ja koteihin (satutunnit, kirjapiirit, kirjailijavierailut, kulttuuritapahtumat jne.) sekä neuvontapalvelujen kehittäminen sähköisyyden korostuminen kaikissa työtehtävissä voiko osaamistani jakaa samanaikaisesti muualle? Miten toimenkuvan muutokseen suhtaudutaan ja miten siinä voidaan henkilöstöä auttaa?

9 Case Nilakka: mitä tehtiin Keiteleelle, Pielavedelle, Tervoon ja Vesannolle tehtiin kuntaselvitystä: mitä mahdollisuuksia yhteistyön lisäämiselle? Virtuaalikunta syntyi yhteiseksi tavoitteeksi Nopeassa aikataulussa Tervo ja Vesanto liittyivät Rutakko-verkkoon sekä lähtivät mukaan kirjastojen omatoimisiksi muuttamiseen (AVIn avustus laitteiston ja tekniikan hankintaan) Kirjastot olennaisena osana kuntien sähköisen asioinnin kehittämistä: pilottiin tekninen tuki sekä pilottityövälineen rahoitus emaaseutu hankkeelta Kuntaliiton KunTeko-hankkeelta Nilakan kirjastoille työelämävalmennusta ja sparrausta (sekä myöhemmin erikoismaininta valtakunnallisesti työelämän uudistamisteosta) Mitä saatiin digitalisoimisen ohella? Uusi, digitaalinen ja isompi työyhteisö, joka mahdollistaa sijaistamisen, erikoistumisen ja kollegiaalisen ajatuksenvaihdon Työnkierron myötä henkilöstö sai uusia ajatuksia omasta työympäristöstä ja sen järjestämisestä Työhyvinvointi ja työn merkitykselliseksi kokeminen lisääntynyt

10 Mikä kehitystä Suomessa estää? Pilipalisaation pelko, asenteet ja sirpaleinen kehitystyö: Digitalisaation edistämisvaade synnyttää organisaatioissa eksistentiaalisen kriisin. (Timur Kärki) = oman aseman / työn menettämisen pelko Vuonna 2016 Lahden kaupungin vanhuspalveluissa tehdyissä tutkimuksissa iäkkäät asiakkaat suhtautuivat hoivarobottiin yllättävän myönteisesti ja myönteisemmin kuin henkilöstö = portinvartijasyndrooma.

11 Digitalisaatio on muutosjohtamista: tekniikkaa enemmän kyse on toiminnanmuutoksesta Teemme todella ikäviä palveluja lapsille ja lapsenlapsillemme, jos teemme niitä oman ikäpolvemme näkökulmasta. (Reijo Karhinen) Kiitos! Minna Jaakkola

Asukkaiden maakunta: alustus digityöpajaan. Minna Jaakkola, Minna Partanen, Petri Markkanen

Asukkaiden maakunta: alustus digityöpajaan. Minna Jaakkola, Minna Partanen, Petri Markkanen Asukkaiden maakunta: alustus digityöpajaan Minna Jaakkola, Minna Partanen, Petri Markkanen Suomi 2017 Elämme nyt uuden digitaalisen aikakauden ensimmäisiä vaiheita. Kuilu nykyisten toimintatapojemme ja

Lisätiedot

Onko Suomi digisyrjäytynyt? Viestintäpäällikkö Minna Jaakkola Palvelu tulevaisuuteen: emaaseutu Maakunnallinen digihanke Pohjois- Savossa

Onko Suomi digisyrjäytynyt? Viestintäpäällikkö Minna Jaakkola Palvelu tulevaisuuteen: emaaseutu Maakunnallinen digihanke Pohjois- Savossa Onko Suomi digisyrjäytynyt? Viestintäpäällikkö Minna Jaakkola Palvelu tulevaisuuteen: emaaseutu 2016-2018 Maakunnallinen digihanke Pohjois- Savossa Suomi 2017 Elämme nyt uuden digitaalisen aikakauden ensimmäisiä

Lisätiedot

AKUSTI-kesäseminaari 2017

AKUSTI-kesäseminaari 2017 AKUSTI-kesäseminaari 2017 Tulevaisuuden kuntien ICT-yhteistoiminta Digitalisaatio kuntien näkökulmasta Digikuntakokeilut Pohjois-Savossa Palvelu tulevaisuuteen pilottikatsaus Toni Auvinen, Pohjois-Savon

Lisätiedot

Helsingin kaupungin digineuvonta. Digineuvonnan. Digineuvonnan palvelukuvaus osa 1 Stadi digiksi! palvelukuvaus osa 3 Saavutettavuus ja saatavuus

Helsingin kaupungin digineuvonta. Digineuvonnan. Digineuvonnan palvelukuvaus osa 1 Stadi digiksi! palvelukuvaus osa 3 Saavutettavuus ja saatavuus Helsingin kaupungin palvelukuvaus osa 1 Stadi digiksi! palvelukuvaus osa 3 Saavutettavuus ja saatavuus palvelukuvaus osa 2 Yhdessä ja vastuullisesti Digitaalinen Helsinki Maailman toimivin kaupunki Ota

Lisätiedot

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta 2017-2021 4.4.2017 JUHTA Marjukka Saarijärvi Julkisen hallinnon ICT-osasto Julkisen sektorin palvelukehityksen lähtökohdaksi ihmisten ja yritysten

Lisätiedot

Digipitäjät -kokeilu Hartolassa ja Pertunmaalla

Digipitäjät -kokeilu Hartolassa ja Pertunmaalla Digipitäjät -kokeilu Hartolassa ja Pertunmaalla Terveydenhuolto Vertaistuki Tietoa Seurakunta Virastot Verkko palvelut Läheiset Viihdettä Pienet kunnat Suuret palvelut Digisyrjäytymisen vaara ei häviä

Lisätiedot

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta 2017-2021 31.3.2017 Digi arkeen neuvottelukunta Marjukka Saarijärvi Julkisen hallinnon ICT-osasto Julkisen sektorin palvelukehityksen lähtökohdaksi

Lisätiedot

ASIOINTIPISTEESSÄ KAIKKI KÄY!

ASIOINTIPISTEESSÄ KAIKKI KÄY! Yhteispalvelu loikkaa digiaikaan ja palvelee entistä paremmin Kaikki mukaan yhteistyö tuo etuja. Etu 1. Palvelua asiakkaan ehdoilla kaikissa kanavissa TOIMINTA ON ASIAKASLÄHTÖISTÄ suomi.fi SÄHKÖINEN ASIOINTI

Lisätiedot

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta 2017-2021 23.3.2017 Digikuntakokeilun tukiryhmä Marjukka Saarijärvi Julkisen hallinnon ICT-osasto Digitalisaatio ja julkinen hallinto strateginen

Lisätiedot

Pielaveden ja Keiteleen kirjastot Sirpa Tyni Toukokuu 2016

Pielaveden ja Keiteleen kirjastot Sirpa Tyni Toukokuu 2016 Pielaveden ja Keiteleen kirjastot 2015-17 Sirpa Tyni Toukokuu 2016 Yhteistyössä uutta kohti 1/2 Muutos on mahdollisuus Keiteleen kirjasto- ja kulttuuripalvelut Vuodesta 1881 (135 v.) Henkilöstöä n. 3 As.luku

Lisätiedot

AUTA-hanke Miten autamme heitä, jotka eivät itse pysty käyttämään digitaalisia palveluja? Johanna Nurmi

AUTA-hanke Miten autamme heitä, jotka eivät itse pysty käyttämään digitaalisia palveluja? Johanna Nurmi AUTA-hanke Miten autamme heitä, jotka eivät itse pysty käyttämään digitaalisia palveluja? 30.5.2017 Johanna Nurmi AUTA-hanke kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen asettama toimikausi 30.6.2016-31.12.2017

Lisätiedot

Maakunnan keskeiset tehtävät

Maakunnan keskeiset tehtävät Työ- ja elinkeinopalvelut Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt Maakuntien liitot Kunnat ja kuntien yhteistoiminta-alueet Maakunnan keskeiset tehtävät Pelastustoimi

Lisätiedot

Hartolan ja Pertunmaan kuntien DIGI PITÄJÄT KOKEILUHANKE VM:n AUTA -kokeilu

Hartolan ja Pertunmaan kuntien DIGI PITÄJÄT KOKEILUHANKE VM:n AUTA -kokeilu Hartolan ja Pertunmaan kuntien DIGI PITÄJÄT KOKEILUHANKE 1.1-31.8.2017 VM:n AUTA -kokeilu Kaksi kuntaa Päijät-Hämeen ja Etelä-Savon rajalla Hartola Asukkaita 2 926 henkeä (31.12.2016) Vapaa-ajan asukkaita

Lisätiedot

Nilakan kuntarakenneselvitys: kansalaisopistotoiminnan järjestämisen vaihtoehtoiset mallit

Nilakan kuntarakenneselvitys: kansalaisopistotoiminnan järjestämisen vaihtoehtoiset mallit Nilakan kuntarakenneselvitys: kansalaisopistotoiminnan järjestämisen vaihtoehtoiset mallit Malli A. Muodostetaan uusi Nilakan kansalaisopisto, jossa ovat mukana Pielavesi, Keitele, Tervo ja Vesanto tuntimäärä

Lisätiedot

Digituki-pilotti Oulussa Alakko nää digiä keskustelu digitalisoituvasta Oulusta,

Digituki-pilotti Oulussa Alakko nää digiä keskustelu digitalisoituvasta Oulusta, Digituki-pilotti Oulussa Alakko nää digiä keskustelu digitalisoituvasta Oulusta, 14.2.2019 Juhani Heikka ICT-vastuuvalmistelija puh: 040 685 4041 Juhani.heikka@popmaakunta.fi Twitter:@JuhaniHeikka www.popmaakunta.fi

Lisätiedot

Sähköinen asiointi alueen elinvoimaisuuden

Sähköinen asiointi alueen elinvoimaisuuden Sähköinen asiointi alueen elinvoimaisuuden tukena ke 20.9.2017 Toholampi sähköisten ja videoavusteisten palveluiden kehittämishanke ekeski-pohjanmaa -hanke Kehitetään Keski-Pohjanmaalle sähköisiä ja etäasiointi-palveluja

Lisätiedot

Kuntakonsernin digitaalisen asiakaspalvelun kehittäminen Lempäälässä. Palvelumuotoilija Laura Humppi Digikuntakokeilun verkostotapaaminen 6.6.

Kuntakonsernin digitaalisen asiakaspalvelun kehittäminen Lempäälässä. Palvelumuotoilija Laura Humppi Digikuntakokeilun verkostotapaaminen 6.6. Kuntakonsernin digitaalisen asiakaspalvelun kehittäminen Lempäälässä Palvelumuotoilija Laura Humppi Digikuntakokeilun verkostotapaaminen 6.6.2017 Sisältö Lempäälä, taustaa ja tarpeet asiakaspalvelun kehittämiselle

Lisätiedot

Digikuntakokeilu Kuntademokratiaverkosto Ylitarkastaja Suvi Savolainen

Digikuntakokeilu Kuntademokratiaverkosto Ylitarkastaja Suvi Savolainen Digikuntakokeilu 15.3.2017 Kuntademokratiaverkosto Ylitarkastaja Suvi Savolainen Digikuntakokeilu ja hallitusohjelma Tulevaisuuden kunta Maakuntauudistus Muut kärkihankkeet Muutostuki Tuloksia, aihioita,

Lisätiedot

Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi

Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi 1 13.10.2017 Johanna Ritvanen Laatusuositus: Asiakas ja palveluohjaus keskiöön SUOSITUS 1 Asiakas- ja

Lisätiedot

Ajankohtaista yhteisestä asiakaspalvelusta

Ajankohtaista yhteisestä asiakaspalvelusta Ajankohtaista yhteisestä asiakaspalvelusta - HE-luonnoksen keskeinen sisältö ja yhteisten asiakaspalvelupisteiden toimintamalli Kunta- ja aluehallinto-osasto Yhteiset asiakaspalvelupisteet Kokonaismäärä

Lisätiedot

Asiointi Sirpa Salminen

Asiointi Sirpa Salminen Asiointi 25.3.2013 Sirpa Salminen Asiointi Asiakas- ja toiminnanohjaus organisaation kokonaisvaltainen tapa toimia, jossa suunnataan kaupungin voimavaroja oikeisiin asiakkaisiin / palveluihin. yhtenäinen

Lisätiedot

Avustushaku digitaaliseen nuorisotyöhön vuodelle 2018

Avustushaku digitaaliseen nuorisotyöhön vuodelle 2018 Avustushaku digitaaliseen nuorisotyöhön vuodelle 2018 Digitaalisen nuorisotyön avustus Digitaalisella nuorisotyöllä tarkoitetaan avustuskriteereissä erilaisia nuorisotyön palveluja, menetelmiä ja toimintamuotoja,

Lisätiedot

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 30.5.2017 Työ- ja elinkeino Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt

Lisätiedot

Tervetuloa kuntien tulevaisuuden tekijät!

Tervetuloa kuntien tulevaisuuden tekijät! Onnistuva Suomi tehdään lähellä Tervetuloa kuntien tulevaisuuden tekijät! Kuntien Tulevaisuusfoorumi 10.4.2018 Timo Reina, varatoimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Löytävätkö kunnat roolinsa uudelleen?

Lisätiedot

24.11 Verkkokonsulttien työpaja. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Kaisa Kostamo-Pääkkö

24.11 Verkkokonsulttien työpaja. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Kaisa Kostamo-Pääkkö 24.11 Verkkokonsulttien työpaja Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Kaisa Kostamo-Pääkkö TAVOITTEENA Lisätä virtu.fi palveluiden tunnettavuutta ja käyttöä TOTEUTUS 1. ssa tuettiin tietoa ensin esteistä/haasteista,

Lisätiedot

Kokeiluilla yli esteiden Autetaan asiakkaita digitaalisten palveluiden käyttäjiksi

Kokeiluilla yli esteiden Autetaan asiakkaita digitaalisten palveluiden käyttäjiksi Kokeiluilla yli esteiden Autetaan asiakkaita digitaalisten palveluiden käyttäjiksi AUTA-hankkeen seminaari 8.2.2017 Sami Kivivasara, projektiryhmän PJ AUTA-hanke - Mitä sillä tavoitellaan? - Mihin se liittyy?

Lisätiedot

Digitaalisten palvelujen kehittäminen Turun kaupungilla. Terveysasemien asiakasraati Kaskenlinnassa

Digitaalisten palvelujen kehittäminen Turun kaupungilla. Terveysasemien asiakasraati Kaskenlinnassa Digitaalisten palvelujen kehittäminen Turun kaupungilla Terveysasemien asiakasraati Kaskenlinnassa 11.01.2017 Sisällysluettelo 1. Mikä on digitaalisten palvelujen kehittäminen kärkihanke? 2. Monikanavainen

Lisätiedot

Digitaalisen nuorisotyön strateginen kehittäminen

Digitaalisen nuorisotyön strateginen kehittäminen Digitaalisen nuorisotyön strateginen kehittäminen Kanuuna-seminaari, 9.11.2016 Heikki Lauha Vuonna 2015 toteutettu viiden maan tutkimusprojekti (Suomi, Irlanti, Pohjois-Irlanti, Tanska ja Itävalta) Määrällistä

Lisätiedot

Sähköisen asioinnin velvoittavuus esimerkkinä Tanska - ja mitä Suomi aikoo tehdä Juhta Marjukka Ala-Harja VM/JulkICT

Sähköisen asioinnin velvoittavuus esimerkkinä Tanska - ja mitä Suomi aikoo tehdä Juhta Marjukka Ala-Harja VM/JulkICT Sähköisen asioinnin velvoittavuus esimerkkinä Tanska - ja mitä Suomi aikoo tehdä 26.10.2016 Juhta Marjukka Ala-Harja VM/JulkICT Tanska julkishallinnon digitalisaation organisointi Vahva poliittinen mandaatti

Lisätiedot

PRH:n strategia vuosille

PRH:n strategia vuosille PRH:n strategia vuosille 2018-2022 Asiakaskeskeisyys on työmme lähtökohta. Yhteistyössä rakennetut palveluketjut tarjoavat asiakkaalle sujuvan reitin asioiden hoitamiseen. Asiointi palveluissamme on helppoa,

Lisätiedot

Tervehdys valokuidun luvatusta maakunnasta!

Tervehdys valokuidun luvatusta maakunnasta! Tervehdys valokuidun luvatusta maakunnasta! Kuten tiedättekin, operaattoreiden ja kuntiemme aktiivisuus sekä rakentamisinto on Pohjois-Savossa omaa luokkaansa Laajakaista kaikille hankkeen edistämiseksi.

Lisätiedot

Selvitys kotona asumista tukevista sähköisistä palveluista Tuusniemen hyvinvointityöryhmä Tarja Tapaninen, Terveempi Itä-Suomi -hanke

Selvitys kotona asumista tukevista sähköisistä palveluista Tuusniemen hyvinvointityöryhmä Tarja Tapaninen, Terveempi Itä-Suomi -hanke Selvitys kotona asumista tukevista sähköisistä palveluista Tuusniemen hyvinvointityöryhmä, Terveempi Itä-Suomi -hanke Selvityksen kohteena on ollut lähinnä kuvapuhelin- ja muut etäyhteyspalvelut. Yleistä:

Lisätiedot

Asiakaspalvelun l kehittäminen i / Itella

Asiakaspalvelun l kehittäminen i / Itella Asiakaspalvelun l kehittäminen i / Itella Julkisen hallinnon asiakaspalvelun kehittämishanke Aloitusseminaari 1.2.2012 Jyrki Laakso, palvelujohtaja Itella Posti Oy 1 1.2.2012 Itella Oyj Itella lyhyesti

Lisätiedot

Pohjois-Savon Aluetyöverkoston tapaaminen 28.5.

Pohjois-Savon Aluetyöverkoston tapaaminen 28.5. Pohjois-Savon Aluetyöverkoston tapaaminen 28.5. Minkälaisessa tilassa verkosto on nyt ja mikä tilanne olisi tulevaisuudessa? 2018 2025 Sijoita aikajanalle 5 tunnistettavaa vaihetta! Pohjois-Savon Vertaistuenkeskus

Lisätiedot

HETI VALMIS AINA VARMA. Rovaniemen kaupungin alueellisten palvelujen ja asukastoiminnan kyläviestintähanke

HETI VALMIS AINA VARMA. Rovaniemen kaupungin alueellisten palvelujen ja asukastoiminnan kyläviestintähanke HETI VALMIS AINA VARMA Rovaniemen kaupungin alueellisten palvelujen ja asukastoiminnan kyläviestintähanke Eija Pajula 20.9.2017 Tilannekatsaus http://www.rovaniemi.fi/fi/palvelut/kylatjakaupunginosat/hetivalmisainavarma

Lisätiedot

Ruotsinkielisen sähköisen palvelun kehittäminen pääkaupunkiseudulla

Ruotsinkielisen sähköisen palvelun kehittäminen pääkaupunkiseudulla Ruotsinkielisen sähköisen palvelun kehittäminen pääkaupunkiseudulla Visio ruotsinkieliselle palvelulle pääkaupunkiseudulla Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit toimivat aktiivisesti, niin

Lisätiedot

SIJOITUSMESSUT Toimitusjohtaja Timur tjkarki

SIJOITUSMESSUT Toimitusjohtaja Timur tjkarki SIJOITUSMESSUT 2019 9.5.2019 Toimitusjohtaja Timur Kärki @ tjkarki Gofore on kasvava ja kannattava digitalisaation asiantuntijayritys. 60 600 50 500 Miljoonaa euroa 40 30 20 400 300 200 Henkilöstömäärä

Lisätiedot

Digiajan muutoshaasteet liiketoiminnassa

Digiajan muutoshaasteet liiketoiminnassa Digiajan muutoshaasteet liiketoiminnassa MUUTOSTA Helsinki LAADUN 12.10.2017EHDOILLA Mitä olemme tänään oppineet? Timo Kumpulainen Olli Hyppönen Maarika Maury Timo Kaaretsalo Salla Aunola Oona Matinpalo

Lisätiedot

AUTA-hankkeen projektiryhmän digituen toimintamalliehdotus

AUTA-hankkeen projektiryhmän digituen toimintamalliehdotus AUTA-hankkeen projektiryhmän digituen toimintamalliehdotus Maakuntien muutosjohtajien verkostotapaaminen 18.1.2018 Katja Väänänen / projektipäällikkö, AUTA-hanke sihteeristö Palvelujen käytön tuki Puolesta

Lisätiedot

Etäpalvelut - Historian havinaa ja tulevaisuuden visioita

Etäpalvelut - Historian havinaa ja tulevaisuuden visioita Etäpalvelut - Historian havinaa ja tulevaisuuden visioita Aikamatka päivän teemaan 1 Sisältö Mitä tarkoitamme etäpalveluilla? laaja pikakatsaus etäpalveluihin tämän päivän teemana videoneuvottelua hyödyntävät

Lisätiedot

AUTA-hankkeen projektiryhmän digituen toimintamalliehdotus. JUHTA Katja Väänänen / AUTA-hanke sihteeristö

AUTA-hankkeen projektiryhmän digituen toimintamalliehdotus. JUHTA Katja Väänänen / AUTA-hanke sihteeristö AUTA-hankkeen projektiryhmän digituen toimintamalliehdotus JUHTA 31.1.2018 Katja Väänänen / AUTA-hanke sihteeristö Ehdotus digituen malliksi DIGITUEN TOIMIJAT DIGITUEN MUODOT TUEN TARVE Kaikilla ei ole

Lisätiedot

Digituki-hanke. Digi kuuluu kaikille samoin tuki sen käyttöön

Digituki-hanke. Digi kuuluu kaikille samoin tuki sen käyttöön Digituki-hanke Digi kuuluu kaikille samoin tuki sen käyttöön Digituki-pilotti Lapissa 17.9.2018-31.12.2019 Yksi viidestä valtakunnallisesta pilotista Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Pohjois-Karjala,

Lisätiedot

AUTA-hanke Digituen toimintamallin luonnos. Raportin kuvat ja taulukot

AUTA-hanke Digituen toimintamallin luonnos. Raportin kuvat ja taulukot AUTA-hanke Digituen toimintamallin luonnos Raportin kuvat ja taulukot Palvelujen käytön Puolesta asiointi Chat, video- ja puhelin Kiinteä palvelupiste Toimintamallin periaatteet Asiakkaita, tuen tarpeita

Lisätiedot

98 Visuaalisen kommunikaation palveluratkaisu

98 Visuaalisen kommunikaation palveluratkaisu Kilpailutuksen tavoite ja hyödyt: Kilpailukykyiset hinnat ja kustannustehokas palvelu Yhtenäinen ratkaisu kuntakentän erilaisiin käyttötarpeisiin -> ei tarvetta erilliskilpailutuksille Nykyteknologiasta

Lisätiedot

Varsinais-Suomen kirjastojen strategia 2021

Varsinais-Suomen kirjastojen strategia 2021 Varsinais-Suomen kirjastojen strategia 2021 Toimintaympäristön muutostekijät Muutostekijöiden vaikutus kirjastoihin Toiminta-ajatus Visio 2021 Toimintaa ohjaavat periaatteet Strategiset tavoitteet (BSC-malli)

Lisätiedot

MOODI2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät Oulu 1.-2.10.2015

MOODI2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät Oulu 1.-2.10.2015 MOODI2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät Oulu 1.-2.10.2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön aluekoordinointi Mitä toivottaisiin aluekoordinoinnilta sekä aluekoordinaattoreilta, mikäli sellainen

Lisätiedot

Nilakan kuntien kysely asiointipisteistä kooste vastauksista ja vastaajien kommentit (henkilötiedot poistettu)

Nilakan kuntien kysely asiointipisteistä kooste vastauksista ja vastaajien kommentit (henkilötiedot poistettu) Nilakan kuntien kysely asiointipisteistä 9.-27.10.2017 kooste vastauksista ja vastaajien kommentit (henkilötiedot poistettu) Mitä etäpalveluja haluaisit käyttää kotoasi tai kunnan asiointipisteestä käsin

Lisätiedot

MAAN MUOKKAUS KYLVÖKUNTOON VIMANA OY

MAAN MUOKKAUS KYLVÖKUNTOON VIMANA OY MAAN MUOKKAUS KYLVÖKUNTOON VIMANA OY Visiomme on digitaalisilla palveluilla menestyvät maakunnat. Asiakkaamme on maakunta, ja palvelemme maakuntaa siten, että asukkaan hyöty toteutuu. 28.1.2019 VIMANA

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunnan digitalisointi projekti. Erityisasiantuntija Elisa Kettunen

Tulevaisuuden kunnan digitalisointi projekti. Erityisasiantuntija Elisa Kettunen Tulevaisuuden kunnan digitalisointi 2018-2019 -projekti Erityisasiantuntija Elisa Kettunen Lähtöasetelma: kuntien tietohallinnon ruuhkavuodet Kuntien tietohallinnon resurssit vähenevät samaan aikaan kun

Lisätiedot

16 Pohjois-Savo. 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

16 Pohjois-Savo. 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 16 Pohjois-Savo 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 16.1. POHJOIS-SAVO Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 2 kpl Maaseutumaiset: 16 kpl Pohjois-Savo

Lisätiedot

Digituen toimintamallilla ja pilotit

Digituen toimintamallilla ja pilotit Digituen toimintamallilla ja pilotit AUTA-hanke: Digituen toimintamalli Digituen muodot Henkilökohtainen asioinnin neuvonta Digiosaamista kasvattava tuki, ohjaus ja koulutus Valtakunnallinen tukipalvelu

Lisätiedot

Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset

Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset (määritellyt Kohtaamo-hanke) maria.kr.virtanen@tampere.fi Kohderyhmä ja aukioloajat Kohderyhmänä kaikki alle 30-vuotiaat nuoret Ohjaamo on matalalla kynnyksellä

Lisätiedot

Lisäksi selvitysmiehelle toimitetaan erillinen tilanteen mukainen virka- ja toimirekisteri (vakanssit).

Lisäksi selvitysmiehelle toimitetaan erillinen tilanteen mukainen virka- ja toimirekisteri (vakanssit). Nilakan kunnat HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 31.12.2013/2014 muutokset 1 Yhdistymisselvitykseen koottavat tiedot Alla olevaan tiedostoon kirjataan suoraan kunnan palveluksessa (ei ostopalveluissa) oleva vakinainen

Lisätiedot

AUTA-hanke autetaan asiakasta digitaalisten käytössä - yhteistä toimintamallia laatimassa

AUTA-hanke autetaan asiakasta digitaalisten käytössä - yhteistä toimintamallia laatimassa AUTA-hanke autetaan asiakasta digitaalisten käytössä - yhteistä toimintamallia laatimassa Kuntamarkkinat 14.9.2017 Johanna Nurmi ja Heikki Talkkari, VM AUTA-hankkeen tavoitteet Uusien tai nykyisten toimintamallien

Lisätiedot

Maaseutuvaikutusten arviointi NILAKAN alueen pilotti. Kuntajakoselvittäjien työseminaari Seija Korhonen, YTR, kansalaistoiminta

Maaseutuvaikutusten arviointi NILAKAN alueen pilotti. Kuntajakoselvittäjien työseminaari Seija Korhonen, YTR, kansalaistoiminta Maaseutuvaikutusten arviointi NILAKAN alueen pilotti Kuntajakoselvittäjien työseminaari 12.3.2015 Seija Korhonen, YTR, kansalaistoiminta Rooli ja tausta asiantuntijana Kehittäjä: työtehtävät maaseudun

Lisätiedot

Parempaa palvelua ja tuottavuutta asiakasohjauksella

Parempaa palvelua ja tuottavuutta asiakasohjauksella Parempaa palvelua ja tuottavuutta asiakasohjauksella Ismo Rautiainen, toimialajohtaja Kuntamarkkinat, Mikä ihmeen sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio 12.9.2019 Asiakasohjauksen kehittämisen peruskuva!

Lisätiedot

Ratkaisuja omissa organisaatioissa muutoksiin tieto-, neuvonta- ja ohjausjärjestelyihin

Ratkaisuja omissa organisaatioissa muutoksiin tieto-, neuvonta- ja ohjausjärjestelyihin Ratkaisuja omissa organisaatioissa muutoksiin tieto-, neuvonta- ja ohjausjärjestelyihin ELO-tavoitteiden saavuttamiseksi Digitaaliset palvelut ja kopase.fi Etelä- Savossa lyhyt tilannekuva Marjaana Kivelä,

Lisätiedot

Valinnanvapausmallin kokeilut ja pilotit. laura.vuorensola(a)ylasavonsote.fi

Valinnanvapausmallin kokeilut ja pilotit. laura.vuorensola(a)ylasavonsote.fi Valinnanvapausmallin kokeilut ja pilotit laura.vuorensola(a)ylasavonsote.fi Käsitteet haltuun Palvelusetelikokeilu Käynnistetty vuonna 2017 viidellä kokeilualueella Keski-Uusimaa, Hämeenlinna, Tampere,

Lisätiedot

Vertaisopastuksella verkkoon

Vertaisopastuksella verkkoon Vertaisopastuksella verkkoon Hanna Kaisti Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Tehdään yhdessä: osallistava tapahtumatuotanto kirjastossa 13.10.2016. Pori Vertaisopastus Vertaisopastus on vapaaehtoisten kirjaston

Lisätiedot

MARKO SAARINEN marko.saarinen@solita.fi 040 740 1711. Solita Oy esittäytyy 30.1.2014

MARKO SAARINEN marko.saarinen@solita.fi 040 740 1711. Solita Oy esittäytyy 30.1.2014 MARKO SAARINEN marko.saarinen@solita.fi 040 740 1711 Solita Oy esittäytyy 30.1.2014 Seuraavat 15 20 minuuttia Me Digitalisoituminen Elämys Matkaopas Matkailun neuvontapalvelut tulevaisuudessa Aloituspalaveri

Lisätiedot

Sote-uudistusta odotellessa kirjasto- ja tietopalveluiden käyttö ja tarve yliopistollisessa sairaalassa

Sote-uudistusta odotellessa kirjasto- ja tietopalveluiden käyttö ja tarve yliopistollisessa sairaalassa Sote-uudistusta odotellessa kirjasto- ja tietopalveluiden käyttö ja tarve yliopistollisessa sairaalassa Big Data, tekoäly, sote, tietosuoja-asetus... Tutustutaan yhdessä! BMF ry:n kevätseminaari Tieteiden

Lisätiedot

Ikäteknologiakeskus - ikäihmisen hyvän arjen tukena

Ikäteknologiakeskus - ikäihmisen hyvän arjen tukena Ikäteknologiakeskus - ikäihmisen hyvän arjen tukena Sanna Kaijanen 1.12.2016 www.valli.fi Vallin Ikäteknologiakeskus Ikäteknologiakeskus on 2015 perustettu asiantuntijakeskus. Vaikutamme siihen, että iäkkäiden

Lisätiedot

Syksyn 2019 rakennerahastohaun ylimaakunnalliset teemat Itä- ja Pohjois-Suomessa

Syksyn 2019 rakennerahastohaun ylimaakunnalliset teemat Itä- ja Pohjois-Suomessa Syksyn 2019 rakennerahastohaun ylimaakunnalliset teemat Itä- ja Pohjois-Suomessa 4.9.2019 Oulu Soile Juuti, ohjelmapäällikkö Pohjois-Savon liitto soile.juuti@pohjois-savo.fi Syksyllä päättyviä rahoitushakuja

Lisätiedot

DIGITAALINEN KAUPUNKI 4.10.2012 Asiakirjahallinnasta tietojen hallintaan seminaari Mikkelin ammattikorkeakoulu. Soile Kuitunen, Mikkelin kaupunki

DIGITAALINEN KAUPUNKI 4.10.2012 Asiakirjahallinnasta tietojen hallintaan seminaari Mikkelin ammattikorkeakoulu. Soile Kuitunen, Mikkelin kaupunki DIGITAALINEN KAUPUNKI 4.10.2012 Asiakirjahallinnasta tietojen hallintaan seminaari Mikkelin ammattikorkeakoulu Soile Kuitunen, Mikkelin kaupunki MIKKELI TÄHTÄÄ SUOMEN ENSIMMÄISEKSI DIGITAALISEKSI KAUPUNGIKSI

Lisätiedot

Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli

Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli 1. Lähteet, joista venäjänkieliset ikääntyneet voivat saada tietoa Tsaikan toiminnasta 2. Viestintäkanavat, joiden kautta asiakas

Lisätiedot

Vene Helsingissä. Digitaalisia palveluita veneilijöille

Vene Helsingissä. Digitaalisia palveluita veneilijöille Vene Helsingissä Digitaalisia palveluita veneilijöille Tausta Tällä hetkellä Helsingin kaupungin venepaikkoja haetaan paperisella lomakkeella, joka asiakkaan on tuotava venepaikkojen asiakaspalveluun henkilökohtaisesti

Lisätiedot

Kokeiluilla yli esteiden Autetaan asiakkaita digitaalisten palveluiden käyttäjiksi

Kokeiluilla yli esteiden Autetaan asiakkaita digitaalisten palveluiden käyttäjiksi Kokeiluilla yli esteiden Autetaan asiakkaita digitaalisten palveluiden käyttäjiksi AUTA-hankkeen esittely 31.2.2017 Heikki Talkkari, neuvottelukunnan sihteeri AUTA-hanke - Mitä sillä tavoitellaan? - Mihin

Lisätiedot

Vesihuoltolaitosten digistrategia Portaat digitalisaation hyödyntämiseen

Vesihuoltolaitosten digistrategia Portaat digitalisaation hyödyntämiseen Portaat digitalisaation hyödyntämiseen 16.5.2019 Aino Ikäheimo 1 Esityksen sisältö Mitä digitalisaatio tarkoittaa? Mitä tehdään? Miksi tehdään? Mitä muualla on tehty? Kenen kanssa digistrategiaa tehdään

Lisätiedot

Palveluliiketoimintaa verkostoitumalla

Palveluliiketoimintaa verkostoitumalla 2009-2011 Palveluliiketoimintaa verkostoitumalla Mekatroniikkaklusterin vuosiseminaari Lahti 16.12.2010 Esitys pohjautuu hankkeeseen: VersO Vuorovaikutteinen palvelukehitys verkostossa Taru Hakanen, tutkija

Lisätiedot

Etäpalvelut asioi viranomaisen asiantuntijan kanssa verkkoyhteyden avulla. Juhta 2.9.2014

Etäpalvelut asioi viranomaisen asiantuntijan kanssa verkkoyhteyden avulla. Juhta 2.9.2014 Etäpalvelut asioi viranomaisen asiantuntijan kanssa verkkoyhteyden avulla Juhta 2.9.2014 Etäpalvelu-hanke Hanke on yksi SADe-ohjelman* hankkeista Toimikausi on 2011-2015 Videoneuvottelulaitepohjaista teknologiaa

Lisätiedot

VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN. Ylijohtaja Mika Tammilehto

VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN. Ylijohtaja Mika Tammilehto VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN Ylijohtaja Mika Tammilehto 7.5.2019 TYÖN MURROS ON JO TODELLISUTTA Teknologinen kehitys muuttaa talouden toimintalogiikoita ja rakenteita, ammatti- ja tehtävärakenteita,

Lisätiedot

Rakennetaan asiakaslähtöinen, digitaalinen kunta case Tyrskylä

Rakennetaan asiakaslähtöinen, digitaalinen kunta case Tyrskylä Rakennetaan asiakaslähtöinen, digitaalinen kunta case Tyrskylä Tom Holmroos, erityisasiantuntija Merja Lang, palvelumuotoilija Elisa Kettunen, projektipäällikkö 11.9.2019 Tulevaisuuden kunnan digitalisointi

Lisätiedot

Kirjastot ja digituki

Kirjastot ja digituki Kirjastot ja digituki Jos digi kuuluu kaikille, on tuen saatavuus varmistettava. Kehittämistehtävän saaneiden kirjastojen kokous 23.5.2018 Anna Melgin (VRK) ja Minna Karvonen (OKM) Digitukihankkeen tavoitteet

Lisätiedot

Maakunnallisen ICT-yhteistoiminnan esiselvityshanke

Maakunnallisen ICT-yhteistoiminnan esiselvityshanke Maakunnallisen ICT-yhteistoiminnan esiselvityshanke Voisiko yhdessä tekeminen olla yksin tekemistä tehokkaampaa, taloudellisempaa ja varmempaa? Selvityshenkilö Toni Auvinen 10.10.16 Maakunnallisen ICT-yhteistoiminnan

Lisätiedot

Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018

Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset 2017 Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018 Vuosi 2017 Kuntien toimintakulut laskivat -1,3% (+1,5% v. 2016) Toimintakate parani +0,7% (-1,6% v. 2016) Verotulot kasvoivat

Lisätiedot

Lapin TNO-palvelut Hyvien käytäntöjen esittely

Lapin TNO-palvelut Hyvien käytäntöjen esittely Hyvien käytäntöjen esittely 8.11.2017 arviointipaja Rovaniemellä 9.11.2017 alueellinen koulutus Rovaniemellä Mirva Petäjämaa 12.1.2018 Hyvä käytäntö: Lapin koulutusneuvonta -palvelu Lapin koulutusneuvonta

Lisätiedot

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työkaarikeskustelu ja Pomotsekki työhyvinvoinnin tukena Työkaarikeskustelu Työhyvinvointi rakennetaan yhdessä Eri-ikäisten työkykyä ja työssä onnistumista

Lisätiedot

Oma Häme tietohallinnon selvitysvaiheen organisointi

Oma Häme tietohallinnon selvitysvaiheen organisointi Oma Häme tietohallinnon selvitysvaiheen organisointi 27.3.2017 Johanna Tulander-Välkki www.omahäme.fi Valtakunnallisen ict-palvelukeskuksen palvelutarjooma ennen 2019 Keskitytään kolmeen palvelukokonaisuuteen

Lisätiedot

Kehittyvän ympäristön ja teknologian haasteet

Kehittyvän ympäristön ja teknologian haasteet Kehittyvän ympäristön ja teknologian haasteet Matti Helkamo Siemens Osakeyhtiö, Building Technologies Kiinteistöjen paloturvallisuuden ajankohtaispäivät Restricted Siemens Osakeyhtiö 2016 www.siemens.fi

Lisätiedot

PALVELUT LÄHELLE ASIAKASTA ETÄPALVELUNA. Jyväskylän työ ja elinkeinotoimiston kokemuksia etäpalvelupilotoinnista

PALVELUT LÄHELLE ASIAKASTA ETÄPALVELUNA. Jyväskylän työ ja elinkeinotoimiston kokemuksia etäpalvelupilotoinnista PALVELUT LÄHELLE ASIAKASTA ETÄPALVELUNA Jyväskylän työ ja elinkeinotoimiston kokemuksia etäpalvelupilotoinnista Pirjo Raittila-Parkkinen Jyväskylän työ ja elinkeinotoimisto 19.11.2009 1 Pilotin tavoitteet

Lisätiedot

Lapin ELY-keskuksen. monikanavaisesti

Lapin ELY-keskuksen. monikanavaisesti Lapin ELY-keskuksen päätösluonnos TEpalveluiden tuottamisesta monikanavaisesti Taustat, tavoitteet ja muutokset Lapin liiton hallituksen kokous 22.6.2015 Strategiapäällikkö Tuija Ohtonen ja johtaja Marja

Lisätiedot

Pienten kuntien osallisuustyö Kuntademokratiaverkoston tapaaminen

Pienten kuntien osallisuustyö Kuntademokratiaverkoston tapaaminen Pienten kuntien osallisuustyö Kuntademokratiaverkoston tapaaminen 7.6.2018 Kirkonkylät palvelukeskuksina Kehitämme eri sektoreiden välistä tila-, palvelu-, digi- ja budjettikumppanuutta Toimenpiteet tähtäävät

Lisätiedot

Kysy kirjastonhoitajalta. Linkkikirjasto. Tiedonhaun portti. Frank-monihaku. kirjastot.fi>

Kysy kirjastonhoitajalta. Linkkikirjasto. Tiedonhaun portti. Frank-monihaku. kirjastot.fi> Kysy kirjastonhoitajalta Linkkikirjasto Tiedonhaun portti Frank-monihaku kirjastot.fi> : Tiedonhaku-kanava Kaikki hakupalvelut ja hakutavat { www.kirjastot.fi/tiedonhaku Tiedonhaku-kanava kokoaa yhteen

Lisätiedot

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA)

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) Muistio 3.5.2016 1 (5) Liite 1 Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) 1 Tausta ja tavoite Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmaan on kirjattu

Lisätiedot

Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa

Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa EK:n yrityskyselyn tulokset 2017 Mirja Hannula 6.9.2017 TAITO-ohjelman hakuinfo 87% Lähes 90 prosenttia yrityksistä kokee, että digitalisaatio on tuonut tai tuomassa

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1.

Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1. Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1.2019 Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus Asiakaslähtöinen palveluintegraatio

Lisätiedot

Keskitetty palveluneuvonta ja palveluohjausyksikkö HELppi Seniori. Tavoitteet. Vanhusneuvosto Arviointitoiminnan johtaja Tuulikki Siltari

Keskitetty palveluneuvonta ja palveluohjausyksikkö HELppi Seniori. Tavoitteet. Vanhusneuvosto Arviointitoiminnan johtaja Tuulikki Siltari Keskitetty palveluneuvonta ja palveluohjausyksikkö HELppi Seniori Tavoitteet Vanhusneuvosto 15.3.2017 Arviointitoiminnan johtaja Tuulikki Siltari Yhteinen palveluneuvonta ja palveluohjaus miksi? Palveluneuvontaa

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeen maakuntakirjasto 25.3.2011 Kuntaliitoksen myötä kaupunki siirtyi tilaaja-tuottaja

Lisätiedot

Digitalisaation edellytykset sosiaalityössä

Digitalisaation edellytykset sosiaalityössä Digitalisaation edellytykset sosiaalityössä Sosiaalityön tutkimuksen päivät 16-17.2.2017, Helsinki Sirpa Kuusisto-Niemi, FT, lehtori, Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon maisteriohjelma, Itä-Suomen

Lisätiedot

Kulutuksen nykytrendit

Kulutuksen nykytrendit Kulutuksen nykytrendit Terhi-Anna Wilska Keski-Uudenmaan elinkeinopäivä 28.10. 2014 Mitä kuluttamisessa on 2 tapahtumassa? Elintason nousu, välttämättömyyksien muuttuminen Digitalisaatio, teknologian jokapaikkaistuminen

Lisätiedot

Älykäs, palveleva kunta

Älykäs, palveleva kunta Älykäs, palveleva kunta Mikko Rusama Digitalisaatiojohtaja Helsingin kaupunki @mikkohr #kevathumaus Älykäs, palveleva kaupunki Mikko Rusama, Helsingin Kaupungin Digitalisaatiojohtaja Maailman toimivin

Lisätiedot

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Aula Research Oy toteutti Pelastakaa Lapset ry:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen lasten ja nuorten kanssa työskenteleville

Lisätiedot

Työpaikan vaarojen selvittäminen ja arviointi

Työpaikan vaarojen selvittäminen ja arviointi Työpaikan vaarojen selvittäminen ja arviointi Työturvallisuuspäivän alueseminaari 27.4.2018 Kuopio 1 Esitys Muutama sana aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueesta Muutama sana tulevaisuudesta Ja

Lisätiedot

Rohkeasti aikaansa edellä Jyväskylä. Digiagenda esitys. Syyskuu/2017

Rohkeasti aikaansa edellä Jyväskylä. Digiagenda esitys. Syyskuu/2017 Rohkeasti aikaansa edellä Jyväskylä Digiagenda esitys Syyskuu/2017 18.9.2017 Mitä digitalisaatio ja digitalisointi on? Digitalisaatio on ennen kaikkea muutosjohtajuutta, jossa johdon osallistuminen ja

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua Satakunnassa Kevät 2018

Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua Satakunnassa Kevät 2018 Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua Satakunnassa Kevät 2018 Mistä maakunta- ja soteuudistuksessa on kysymys? Video: www.alueuudistus.fi/viittomakieli Uuden maakunnan tehtävät sosiaali- ja terveydenhuolto

Lisätiedot

Esineiden, palveluiden ja ihmisten internet

Esineiden, palveluiden ja ihmisten internet Simo Säynevirta Global Technology Manager ABB Process Automation Services, Aalto AlumniWeekend 2015 24.10.2015 Teollisen tuotannon uusi aika Esineiden, palveluiden ja ihmisten internet A global leader

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

Tarmo monialaisen työllisyystoiminnan kehittäminen yhdessä

Tarmo monialaisen työllisyystoiminnan kehittäminen yhdessä Tarmo monialaisen työllisyystoiminnan kehittäminen yhdessä 2019-2020 JS 13.12.2018 1 550:n työttömän henkilön työllistymisen tukeminen 35% työllistyy tai pääsee tutkintotavoitteiseen koulutukseen 50:n

Lisätiedot

Vetovoimaa ja osaamista Live Delphin yhteenveto

Vetovoimaa ja osaamista Live Delphin yhteenveto Vetovoimaa ja osaamista Live Delphin yhteenveto Kuopio 1.11.2017 TODENNÄKÖISYYS 1. Vetovoimaisuus -teesi: Vuonna 2025 useampi kuopiolainen käy töissä seutukunnissa, kuin sieltä käydään töissä Kuopiossa.

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta (HE 188/2016)

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta (HE 188/2016) Hallintovaliokunta 9.2.2017 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta (HE 188/2016) VM, Kunta- ja aluehallinto-osasto Hallitusneuvos Ilkka Turunen

Lisätiedot