Etäpalvelut asioi viranomaisen asiantuntijan kanssa verkkoyhteyden avulla. Juhta

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Etäpalvelut asioi viranomaisen asiantuntijan kanssa verkkoyhteyden avulla. Juhta 2.9.2014"

Transkriptio

1 Etäpalvelut asioi viranomaisen asiantuntijan kanssa verkkoyhteyden avulla Juhta

2 Etäpalvelu-hanke Hanke on yksi SADe-ohjelman* hankkeista Toimikausi on Videoneuvottelulaitepohjaista teknologiaa pilotoitiin Keski-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan yhteispalvelupisteissä. Pilotoinnista jatkettiin tuotantoon 2013 lopulla 2014 alusta etäpalvelua laajennettiin kolmeen uuteen maakuntaan; mukaan liittyvät Etelä-Savo, Pohjois- Pohjanmaa ja Lappi. Syyskuussa tuli mukaan Parainen Varsinais-Suomesta ASPA pilotoinnin yhteydessä. *) SADe = Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma 2

3 Hankkeen tavoite Paikkariippumaton, asiakaslähtöinen, laadukas ja kustannustehokas asiointikanava koko julkiseen hallintoon Yksi yhteinen etäpalvelukanava asiakaspalveluun valtionhallintoon 3

4 Etäpalvelu / kotikäyttö Hanke jakaantuu kahteen linjaan yhteispalvelupisteissä tapahtuvaan videoasiointiin asiakkaan kotoa/työpaikalta/mobiilisti tapahtuvaan kotikäyttöön Hankkeessa tehtiin kotikäytön esiselvitys ja viranomaistoimijoiden tilanne ja tarvekartoitus Jatketaan teknisillä kokeiluilla 2015 kesään 4

5 Etäpalvelu asiointipisteissä Käytössä pääosin yhtenäinen laitteisto Ciscon pöytämallin videoneuvottelulaite, Soneran yhteydet. Muuttumassa monitoimijaympäristöksi: Kuntahankinnat Videra ja Cisco/Polycom Pohjoisessa Arctic Connect ja Virtu-laitteet Valtionhallinnon toimijoilla Sonera Cisco Haasteena hakemistojen päivitys HALTIK tuottaa hakemiston ja virtuaalihuoneratkaisun etäpalveluun. 5

6 Etäpalvelupisteet 2014 Viidessä maakunnassa yhteensä 57 etäpalvelupistettä Jatkossa laajentaminen tapahtuu Asiakaspalvelu 2014 Kauhava (2) Kurikka hankkeen aika- Teuva taulussa Tervola Haapavesi Kärsämäki Nivala Pihtipudas Kinnula Vimpeli Kivijärvi Viitasaari Alajärvi Kyyjärvi ETELÄ-POHJANMAA Soini Karstula Kuortane Saarijärvi Alavus Ähtäri KESKI-SUOMI Multia Keuruu Petäjävesi Jyväskylä (2) Jämsä Ii Pyhäjärvi LAPPI Utsjoki Pudasjärvi Utajärvi Taivalkoski Kangasniemi Rantasalmi ETELÄ-SAVO Joutsa Juva Savonlinna (3) Mikkeli (5) Sulkava Mäntyharju Pelkosenniemi POHJOIS-POHJANMAA Oulu (5) Puumala Kunnat MML, 2014 Maakunta Lappi Pelkosenniemi, Tervola, Utsjoki Pohjois-Pohjanmaa Haapavesi, Ii, Kärsämäki, Nivala, Oulu (5 kpl), Pudasjärvi, Pyhäjärvi, Taivalkoski, Utajärvi Keski-Suomi Joutsa, Jyväskylä (3 kpl), Jämsä, Karstula, Keuruu, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Multia, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Viitasaari Etelä-Pohjanmaa Alavus (2 kpl), Alajärvi, Kauhava (2pl), Kuortane, Kurikka, Soini, Teuva, Vimpeli, Ähtäri Etelä-Savo Juva, Kangasniemi, Mikkeli (5 kpl), Mäntyharju, Puumala, Rantasalmi, Savonlinna (3 kpl), Sulkava Varsinais-Suomi Parainen lkm

7 Etäpalvelun kotikäyttö Etäpalvelun kotikäyttö on Kansalaisen päätelaite- ja paikkariippumatonta asiointi- ja neuvontapalvelujen käyttöä. Asiakas ohjataan tarkoituksenmukaiseen kanavaan palvelutilanteen aikana reaaliaikaisesti tai ajanvarauksella. kanavakokonaisuus, joka voi sisältää mm. video/puhe-kanavan, keskustelu/chat-kanavan, tarvittaessa muitakin kanavia (kuten tekstiviestit, sähköposti, sosiaalinen media) Etäpalvelun kotikäyttö voi sisältää Kahdensuuntaista asiointia viranomaisen kanssa Palveluneuvontaa asiakkaalle Työjonot eri kanavista tulevien palvelupyyntöjen osalta Asiakkaat / käyttäjät Asiakaskäyttö voi tapahtua kotoa, työpaikalta, mobiilisti tai muista julkisista tiloista Käyttäjinä myös toiset viranomaiset, kunnat ja yksityiset yritykset Myös kansalaisneuvonta on mukana palvelun käyttäjänä 7

8 Valtionhallinnon asiakaspalvelun mallit Jokaisen mallin tarpeet/vaatimukset ovat erilaisia Asiointi-, toimintatapamuutossekä teknisiä vaatimuksia kartoitetaan neljällä erityyppisellä teknologiakokeilulla (POC) Substanssin asiantuntija Substanssin asiakasneuvoja Hallinnon asiakasneuvoja Ratkaisun hakeminen POC 1 Asioinnin tuki POC 2 Yleinen neuvonta Syvällinen asiantuntijapalvelu Läpivirtauspalvelu Neuvontaasiakaspalvelu POC 4 8

9 POC-kohteet 1. Syvällinen asiantuntijapalvelu - puhe/video henkilökohtainen asiantuntijapalvelu kevyesti toteutettava WebAccess-yhteys ajanvaraus organisaation omin välinein mahdollisia kohteita: oikeusapu, edunvalvonta, valitut maistraattien palvelut 2. Läpivirtausasiakaspalvelu Contact Center/puhe/video kohteena asiantuntijan läpivirtauspalvelu rajatulle, mutta riittävän volyymin tuottavalle kohderyhmälle volyymipalvelun tuottaminen ja yhteyksien reititys eri kanavien toiminnallisuus (video, chat, puhe) mahdollisia kohteita: Kelan palvelut, työvoimapalvelut, kunnan palvelut 3. Monialainen asiantuntija- ja neuvontapalvelu puhe/video Eri toimialojen (valtio, kunta, 3. sektori, yksityiset) tuottamia kohdennettuja palveluita testataan ratkaisumallin soveltuvuus laaja-alaisesti eri tyyppisiin palvelutilanteisiin 4 Neuvonta-asiakaspalvelu- puhe/video/chat kohteena monikanavainen massapalvelu toteutetaan kohdennetusti kansalaisneuvontaan Contact Center-toiminnallisuuden todentaminen Contact Centerin kanava- ja raportointiominaisuuksien todentaminen 9

10 Kotikäyttö Etäpalvelupisteet Tammi Helmi Maalis huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Hankkeen tehtävät ja aikataulu Pilotit tuotantoon Uusien maakuntien käyttöönotot Palvelukonseptin valmistelu ASPA* pilottien käyttöönotot ja tuki ASPA* käyttöönotot Tarvekartoitus POC* valmistelut POC1: Henkilökohtainen syvällinen asiantuntijapalvelu POC2: Läpivirtausasiakaspalvelu POC3: Monialainen ja moniosapuolinen asiantuntija- ja neuvontapalvelu POC4: Neuvonta-asiakaspalvelu POC 1 ja 3 POC 2 ja 4 Tulosten arviointi Jatkon suunnittelu Jatkoesitys (*ASPA= Asiakaspalvelu 2014 hanke (* POC = Proof of Concept, eli tekninen ja toiminnallinen kokeilu Hankkeen päättäminen HANKE PÄÄTTYY

11 Kiitos Etäpalvelu asioi viranomaisen asiantuntijan kanssa verkkoyhteyden avulla Eelis Laine Valtiovarainministeriö

Etäpalvelu luo uusia mahdollisuuksia. Projektiasiantuntija Maria Nieminen 11.9.2014

Etäpalvelu luo uusia mahdollisuuksia. Projektiasiantuntija Maria Nieminen 11.9.2014 Etäpalvelu luo uusia mahdollisuuksia Projektiasiantuntija Maria Nieminen 11.9.2014 Etäpalvelu Asioi viranomaisen asiantuntijan kanssa verkkoyhteyden avulla 2 Etäpalvelu Mahdollistaa kansalaiselle viranomaisen

Lisätiedot

Etäpalvelu asioi viranomaisen asiantuntijan kanssa verkkoyhteyden avulla

Etäpalvelu asioi viranomaisen asiantuntijan kanssa verkkoyhteyden avulla Etäpalvelu asioi viranomaisen asiantuntijan kanssa verkkoyhteyden avulla Valtio Expo 20.5.2014 Hankepäällikkö Eelis Laine Etäpalvelu Asiointipisteissä ja tulevaisuudessa myös paikkariippumattomasti tarjottava

Lisätiedot

Etäpalvelun kotikäyttö. Projektiasiantuntija Maria Nieminen 17.9.2014

Etäpalvelun kotikäyttö. Projektiasiantuntija Maria Nieminen 17.9.2014 Etäpalvelun kotikäyttö Projektiasiantuntija Maria Nieminen 17.9.2014 Etäpalvelu Asioi viranomaisen asiantuntijan kanssa verkkoyhteyden avulla 2 Hankkeen tavoite Paikkariippumaton, asiakaslähtöinen, laadukas

Lisätiedot

Kotikäyttökokeilut. Etäpalveluhanke, kevät 2015. Etäpalvelun koulutus- ja tiedotuspäivä 26.3.2015

Kotikäyttökokeilut. Etäpalveluhanke, kevät 2015. Etäpalvelun koulutus- ja tiedotuspäivä 26.3.2015 Kotikäyttökokeilut Etäpalveluhanke, kevät 2015 Etäpalvelun koulutus- ja tiedotuspäivä 26.3.2015 Hankkeen tavoite Paikkariippumaton, asiakaslähtöinen, laadukas ja kustannustehokas asiointikanava koko julkiseen

Lisätiedot

Kattavat asiointipalvelut kasvotusten ja laadukkaasti. SADe- ohjelman etäpalveluhanke Lapin liitto 5.6.2013 Jarmo Riipinen

Kattavat asiointipalvelut kasvotusten ja laadukkaasti. SADe- ohjelman etäpalveluhanke Lapin liitto 5.6.2013 Jarmo Riipinen Kattavat asiointipalvelut kasvotusten ja laadukkaasti SADe- ohjelman etäpalveluhanke Lapin liitto 5.6.2013 Jarmo Riipinen SADe-ohjelma ja Etäpalvelutavoitteet 2010 Tavoitteena mahdollistaa kansalaisille

Lisätiedot

Uutta Etäpalvelussa. Maria Nieminen 26.3.2015

Uutta Etäpalvelussa. Maria Nieminen 26.3.2015 Uutta Etäpalvelussa Maria Nieminen 26.3.2015 Kotikäyttö Etäpalvelupisteet Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Hankkeen tehtävät ja aikataulu 2015 Käyttöönottokonseptin

Lisätiedot

Etäpalveluhanke katsaus menneeseen ja hankkeen tilannetta

Etäpalveluhanke katsaus menneeseen ja hankkeen tilannetta Ohjelma o 12.00 Tilaisuuden avaus ja tilannekatsaus o 12.30 Neuvottelulaitteiden korvaaminen - uuden ratkaisun esittely o 13.30 Tauko o 13. 45 Uuden ajanvarausjärjestelmän esittely o 14.30 Katsaus tulevaisuuteen

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot Yhteensä: Manner-Suomi 87 200 334,6 10,9 58,4 97 008 300,0 11,7 51,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 4 735 399,7 12,2 63,6 3 745 380,1 14,4 56,3 Helsinki 14 957 399,2 12,1 62,4 13 921 349,0 16,7 44,0 Vantaa 5 652

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Yhteensä: Manner-Suomi 101 405 363,59 11,10 59,0 115 631 335,39 11,83 52,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 6 115 429,83 12,46 63,7

Lisätiedot

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa , Vuokraerä: Tammi/12 : 30.01.2008 Viivästyskorko: 11.5 % Laskuviite: 4 45523 08012 Yhteensä: 390.40 EUR Pankit: n Joku Vuokralainen 16.01.2008 Tammi/12 4 45523 08012 30.01.2008 EUR 390.40 , Vuokraerä:

Lisätiedot

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta 1 (21) Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Uusimaa (01) Kaupunkimaiset kunnat (1) Espoo (049) 6 516 6 407 7 342 Hanko (078) 252 277 234 Helsinki (091) 23

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

asumisoikeus ARAvuokraasunnot

asumisoikeus ARAvuokraasunnot 29.11.2012 RAJOITUSTEN PIIRISSÄ OLEVA ARA-ASUNTOKANTA VUONNA 2011 ARAVA ARA 1 Uusimaa Muu maa Askola 32 32 0 32 1 Uusimaa Pääkaupunkiseutu Espoo 17493 3105 6818 1697 24311 4802 29113 1 Uusimaa Muu maa

Lisätiedot

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska 17 Pohjois-Pohjanmaa IPRA 010 Alavus 14 Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT Kunta (lopullinen kysely Manner- Suomen kuntajaon 1.1.2016 mukaan) Akaa Alajärvi Alavieska Alavus Asikkala Askola Aura Enonkoski Enontekiö Espoo Eura Eurajoki Evijärvi Forssa

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3.

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3. Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3. Lähde: Kuntaliiton tiedustelu, ennakkotieto Jos muun kuin vakituisen asuinrakennuksen veroprosenttia ei ole määrätty, on käytetty yleistä kiinteistöveroprosenttia.

Lisätiedot

Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta

Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta Maakunnat 2014 Vuonna 2011 voimaan tullut Valtioneuvoston päätös maakunnista (VNP 799/2009) 020 Akaa 06 Pirkanmaa 005

Lisätiedot

7.11.2013 Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella.

7.11.2013 Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella. Koodi Kunta 020 AKAA X X X X X X X X 005 ALAJÄRVI X X X X X X X X X X 009 ALAVIESKA X X X X X X X X X 010 ALAVUS X X X X X X X X X X 016 ASIKKALA X X X X X X X X X X 018 ASKOLA X X X X X X X X X X 019

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001 Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,

Lisätiedot

Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd

Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd 1 (10) Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd Akaa (020) 563 457 573 Alajärvi (005) 206 181 203 Alavieska (009) 25 47 23 Alavus (010) 261 274

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2013. 759/2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2013. 759/2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2013 759/2013 Verohallinnon päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta Annettu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2013 Verohallinto

Lisätiedot

Taidolla tulosta. - työllisyydenhoidon asiantuntijaseminaari. 24.9.2015 Keuruu

Taidolla tulosta. - työllisyydenhoidon asiantuntijaseminaari. 24.9.2015 Keuruu Taidolla tulosta - työllisyydenhoidon asiantuntijaseminaari 24.9.2015 Keuruu Työttömyyden pitkittymisellä on suuri vaikutus julkisen talouden kestävyysvajeeseen. Yhden prosenttiyksikön työttömyyden alenema

Lisätiedot

Saate. Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin:

Saate. Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin: Saate Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: 16.6.2017 Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin: 044 770 0574 Asia: Väestönmuutosten ennakkotietoja Sivuja: 1 + 7 Etelä-Savossa 1.1. - 30.4.2017 Kiireellinen Tarkastettavaksi

Lisätiedot

Nordean MS Lync ratkaisu

Nordean MS Lync ratkaisu Nordean MS Lync ratkaisu Miksi yhdistetty viestintäratkaisu Miten matka on edennyt Puheratkaisut Käytön laajuus Kokemuksia & tulevaisuuden odotuksia Olli Mäenpää (olli.maenpaa@nordea.com) Collaboration

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Helsingin kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Annikki Thodén 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013 Dnro A129/200/2012 LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013 Annettu Helsingissä 27 päivänä marraskuuta 2012 Verohallinto on verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91a :n

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä lokakuuta 2011. 1089/2011 Oikeusministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä lokakuuta 2011. 1089/2011 Oikeusministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 26 päivänä lokakuuta 2011 1089/2011 Oikeusministeriön asetus oikeusapupiireistä sekä jen toimipaikoista ja edunvalvonta-alueista Annettu Helsingissä 18 päivänä

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

1.1.2013 alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta

1.1.2013 alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta 020 Akaa 200,00 248,00 005 Alajärvi 400,00 496,00 009 Alavieska 100,00 124,00 010 Alavus 400,00 496,00 016 Asikkala 300,00 372,00 018 Askola 100,00 124,00 019 Aura 100,00 124,00 035 Brändö 200,00 248,00

Lisätiedot

287 Kristiinan- Kristinestad

287 Kristiinan- Kristinestad 1 Suomen metsäkeskuksen Julkisissa palveluissa on kolmetoista metsäkeskusaluetta. Nimet (suomeksi ja ruotsiksi), toimipaikat ja toimialueet ovat seuraavat: 01 Rannikon alue, Helsinki 49 Espoo Esbo 78 Hanko

Lisätiedot

287 Kristiinan- Kristinestad

287 Kristiinan- Kristinestad 1 Suomen metsäkeskuksen Julkisissa palveluissa on kolmetoista metsäkeskusaluetta. Nimet (suomeksi ja ruotsiksi), toimipaikat ja toimialueet ovat seuraavat: 01 Rannikon alue, Helsinki 49 Espoo Esbo 78 Hanko

Lisätiedot

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4. Harri Jokiranta Projektinjohtaja

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4. Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Reformi: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus TAVOITE:

Lisätiedot

Valtio Expo 20.5.2014. Hallitusneuvos Tarja Hyvönen

Valtio Expo 20.5.2014. Hallitusneuvos Tarja Hyvönen Valtio Expo 20.5.2014 Hallitusneuvos Tarja Hyvönen 2 Velvollisuus käyntiasioinnin turvaamiseen Perustuslain hyvän hallinnon periaate Pääsy hallinnon palveluihin turvattava myös niille, jotka eivät voi,

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 19.2.216/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,4 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 6,9

Lisätiedot

Kuntatalouden tunnusluvut

Kuntatalouden tunnusluvut Ii Oulu Kuntatalouden tunnusluvut Oulun selvitysalue Hailuoto Kempele Lumijoki Muhos Liminka Tyrnävä 7.5.2014 Heikki Miettinen Kuntatalouden indikaattorit Kriisikunnaksi voidaan nimetä sellainen kunta:

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015* 35 59 639 569 64 87 653 149 659 86 611 992 595 984 698 285 72 239 87 16 763 769 696 936 Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 215* 17.3.216/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 215* 21.8.215/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli kesäkuussa 215 noin 2, miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli

Lisätiedot

Rovaniemen Työvoimatoimisto TYÖLLISYYSKATSAUS

Rovaniemen Työvoimatoimisto TYÖLLISYYSKATSAUS Rovaniemen Työvoimatoimisto TYÖLLISYYSKATSAUS Tammikuu 2008 Työttömyys Rovaniemellä laskee edelleen vuositasolla Tammikuun lopussa työttömiä työnhakijoita oli Rovaniemen työvoimatoimiston alueella (Rovaniemi

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Viestintävirasto 70/2014 M 1 (27) Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2014 Viestintävirasto määrää 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

Katsaus tulevaisuuteen

Katsaus tulevaisuuteen Katsaus tulevaisuuteen 1. Kokemuksia kotikäyttökokeiluista 2. Miten suomalaiset suhtautuvat etäpalveluihin (tutkimuksen satoa) Nora London, 27.10.2015 Kokemuksia kotikäyttökokeiluista Etäpalveluiden kotikäyttö

Lisätiedot

Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012

Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012 Tilastot Liite 2 Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012 sivu Vammaisten tulkkauspalveluun oikeutetut ja käyttäjät 2 Vammaisten tulkkauspalveluun oikeutetut, Etelä- ja Länsi-Suomi 3 Vammaisten

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012. 610/2012 Verohallinnon päätös. pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012. 610/2012 Verohallinnon päätös. pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012 610/2012 Verohallinnon päätös pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä Annettu Helsingissä 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

ASPA214 ja miten palveluneuvojan työtä tuetaan. Suomi.fin kevätseminaari 15.5.2014

ASPA214 ja miten palveluneuvojan työtä tuetaan. Suomi.fin kevätseminaari 15.5.2014 ASPA214 ja miten palveluneuvojan työtä tuetaan Suomi.fin kevätseminaari 15.5.2014 Henkilökohtainen Sähköinen palvelu Käyntiasiointi Asiakaspalvelupisteet Asiakaspalvelut Asiantuntijapalvelu etäpalveluna

Lisätiedot

Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010

Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010 Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010 Ennakkotiedot Uudenmaan ELY-keskus Kunta Tuotantosuunta Tilojen lukumäärä Työntekijöiden lukumäärä Yhteensä Miehet Naiset Työmäärä yhteensä, henkilötyövuotta

Lisätiedot

Tutkimusmäärät SeKS:n radiologian vastuuyksikössä 2004-2014

Tutkimusmäärät SeKS:n radiologian vastuuyksikössä 2004-2014 Määrä Tutkimusmäärät SeKS:n radiologian vastuuyksikössä 24-214 88 86 84 86 299 86 623 82 8 78 76 74 74 952 72 7 68 66 68 793 71 799 71 679 72 916 72 41 7 372 7 348 71 683 K-rtg; 61 83 Y-rtg; 13 869 K-rtg;

Lisätiedot

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki)

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) ma 10/9 ti 11/9 ke 12/9 to 13/9 pe 14/9 ma 17/9 ti 18/9 Viikko 37 / 2012 Viikko

Lisätiedot

Työlinja ja Työlinjan maahanmuuttajapalvelut. ALPO-verkostopäivät Mikkelissä 21. 22.5.2014

Työlinja ja Työlinjan maahanmuuttajapalvelut. ALPO-verkostopäivät Mikkelissä 21. 22.5.2014 Työlinja ja Työlinjan maahanmuuttajapalvelut ALPO-verkostopäivät Mikkelissä 21. 22.5.2014 Irma Valtonen Juulia Lätti Mikkeli 22.05.2014 TE-ASIAKASPALVELUKESKUS Tietoa, neuvontaa ja ohjausta puhelimen,

Lisätiedot

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite)

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite) Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite) Kuntakartat liittyvät Keski-Suomen liiton Defris-hankkeen Palveluselvitykseen. Jokaisesta

Lisätiedot

Kotikuntaluettelo 2014 Sisältää Manner-Suomen kunnat ja 999 = Kotikunta muu tai tuntematon

Kotikuntaluettelo 2014 Sisältää Manner-Suomen kunnat ja 999 = Kotikunta muu tai tuntematon 005 Alajärvi Alajärvi 009 Alavieska Alavieska 010 Alavus Alavus 016 Asikkala Asikkala 018 Askola Askola 019 Aura Aura 020 Akaa Akaa 046 Enonkoski Enonkoski 047 Enontekiö Enontekis 049 Espoo Esbo 050 Eura

Lisätiedot

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus, 3. vuosineljännes 2012

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus, 3. vuosineljännes 2012 Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus, 3. vuosineljännes 2012 DIA-työttömyys jatkanut nousua kolmannella vuosineljänneksellä Vuoden 2012 kolmannen vuosineljänneksen aikana työttömien tekniikan

Lisätiedot

Kunnan kuuluminen Risen yks-toimiston ja arviointikeskuksen toimialueeseen

Kunnan kuuluminen Risen yks-toimiston ja arviointikeskuksen toimialueeseen YKS-toimisto Kunta Yhdyskuntaseuraamustoimisto Osoite Puhelin Telekopio Arviointikeskus Akaa Tampereen yhdyskuntaseuraamustoimisto Rautatienkatu 10, 4 krs. 33100 TAMPERE 029 56 80900 029 56 80945 Länsi-Suomen

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Ari Laine 5/2003 Sirpa Alen 17.4.2003 Arava- ja korkotukikohteiden rakennuskustannukset vuonna 2002 Arava- ja korkotukihankkeiden rakennuskustannusten kehitys

Lisätiedot

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw) N:o 434 1269 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.3 Digitaalinen televisiotoiminta Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu

Lisätiedot

Pyydämme vastaamaan kyselyyn keskiviikkoon 4.9.2013 klo 18:00 mennessä.

Pyydämme vastaamaan kyselyyn keskiviikkoon 4.9.2013 klo 18:00 mennessä. 1 (10) ETÄPALVELUKYSELY Valtiovarainministeriö on lähettänyt organisaatiollenne etäpalvelupilottia (7.5.2012-31.8.2013) koskevan kyselyn. Kyselyssä kartoitetaan kuntien ja viranomaisten etäpalvelupilotista

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Kelan toimenpiteet yhteispalvelun kehittämisessä!

Kelan toimenpiteet yhteispalvelun kehittämisessä! Kelan toimenpiteet yhteispalvelun kehittämisessä! 1 SAARISELKÄ 21.4.2011 Toimistoverkko 2011 Inari, Muonio, Kolari, Pello, Ylitornio, Tornio, Kemi, Tervola, Rovaniemi, Saarenkylä, Sodankylä, Kittilä, Salla,

Lisätiedot

Liite / Bilaga. Lausuntokierroksen jakelu / Sändlista för begäran om utlåtande. Kunnat Kommuner Gieldat. Akaa Alajärvi Asikkala Askola Aura

Liite / Bilaga. Lausuntokierroksen jakelu / Sändlista för begäran om utlåtande. Kunnat Kommuner Gieldat. Akaa Alajärvi Asikkala Askola Aura Liite / Bilaga Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi / Uppdaterande inventering av nationellt värdefulla landskapsområden Lausuntokierroksen jakelu / Sändlista för begäran

Lisätiedot

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Ehdokasasetteluoikeudet vahvistettu puoluehallituksen kokouksessa 31.10.2015 (Oulun piirin osalta 16.11.2015, Lapin piiriin muutoksia 12.2.2016) Luetteloa tarkistetaan

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 8 N:o 1 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Ehdokasasetteluoikeudet vahvistettu puoluehallituksen kokouksessa 31.10.2015 (muutoksia: Oulun piiri 16.11.2015&12.3.&15.4.2016, Lappi 12.2.2016, Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015* 36 92 639 569 64 87 653 149 659 86 611 992 595 984 698 285 72 239 87 16 763 769 Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 215* 25.3.215/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten

Lisätiedot

Muistio 20.12.2013. Nykyinen aluejako: 2 Hallituksen päätös rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta

Muistio 20.12.2013. Nykyinen aluejako: 2 Hallituksen päätös rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta Sisäasiainministeriö Muistio SM050:0012013 20.12.2013 1 Pelastustoimen nykyiset järjestelyt Pelastustoimen nykyinen 22 alueen järjestelmä käynnistyi vuoden 2004 alusta. Pelastustoimen aluejaosta päätti

Lisätiedot

LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN LOMA-AJAT ENSIMMÄISTEN LUOKKIEN JA ESILUOKKIEN OPPILASMÄÄRÄT

LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN LOMA-AJAT ENSIMMÄISTEN LUOKKIEN JA ESILUOKKIEN OPPILASMÄÄRÄT LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN LOMA-AJAT ENSIMMÄISTEN LUOKKIEN JA ESILUOKKIEN OPPILASMÄÄRÄT ENNAKKOTIEDOT LAKKAUTETTAVISTA, YHDISTETTÄVISTÄ JA PERUSTETTAVISTA PERUSKOULUISTA

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.9.2012

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.9.2012 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.9.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10.2012 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

UUSI YHTEINEN ASIAKASPALVELU

UUSI YHTEINEN ASIAKASPALVELU UUSI YHTEINEN ASIAKASPALVELU Etäpalvelun koulutus- ja tiedotuspäivä 26.3. Marko Puttonen Julkisen hallinnon yhteinen asiakaspalvelu Yhteispalvelun kehittäminen alkoi 1990-luvun alkupuolella Yhteispalvelu

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma Kuntajohtajafoorum 5.11.2015 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Reformi: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus

Lisätiedot

ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001

ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001 Tiedustelut Pirjo Ylöstalo, puh. 020 434 1390 14.2.2002 s-posti pirjo.ylostalo@kela.memonet.fi ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001 Joulu- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. joulukuusta 2001 2001 kuusta,%

Lisätiedot

Tulonsaajien keskitulo ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa, Päijät-Hämeen kunnissa sekä Lahdessa alueittain 2014

Tulonsaajien keskitulo ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa, Päijät-Hämeen kunnissa sekä Lahdessa alueittain 2014 Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 23.05.2016 Tulonsaajien keskitulo ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa, Päijät-Hämeen kunnissa sekä Lahdessa alueittain 2014 Keskitulolla tarkoitetaan

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Keski-Suomen Yrittäjät. Aluejärjestöraportti Keski-Suomen Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Tilastot tutkijan näkökulmasta

Tilastot tutkijan näkökulmasta 40 vuotta Tilastot tutkijan näkökulmasta Timo Klaukka Terveystutkimuksen päällikkö, Kela 19.11.2004 40 vuotta Tilastot ovat vaativa tietoaarteisto Tilastot ovat hyvä apuväline ja niistä voi jopa kiinnostua

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Syyskuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 24.10.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus LUONNOS Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen taajuusalueiden käyttösuunnitelmasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2015 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.2015 klo 9.00 Työttömiä pohjoiskarjalaisia 600 enemmän kuin vuosi sitten Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntatilaisuus

Etelä-Savon maakuntatilaisuus Etelä-Savon maakuntatilaisuus 11.5.2016 Etelä-Savon maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet Etelä-Savon maakuntatalous Etelä-Savon

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM Vastausaika 26.1.2016 10:42:11 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi Kangasniemen kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi Johanna Luukkonen 3. Vastauksen

Lisätiedot

Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen

Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen 1. sosiaalitoimi: 351,1 M, ei sisällä lasten päivähoitoa 2. perusterveydenhuolto:

Lisätiedot

ELY- Laajakaista- hankkeet

ELY- Laajakaista- hankkeet ELY- Laajakaista- hankkeet 15.5.2013 Antero Kauppinen, laajakaista-asiantuntija Pohjois-Savon ELY- keskus maaseutu 15.5.2013 Tavoite Laajakaistatukilain mukainen EU tuki n. 24,6 milj. euroa saatava myönnettyä

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Helsinki 6 732 Vantaa 4 058 Espoo 3 825 Tampere 3 007 Oulu 1 707 Turku 1 525 Jyväskylä 1 432 Kuopio 911 Lahti 598 Järvenpää

Lisätiedot

VM/KAO, 3.2.2014 maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56

VM/KAO, 3.2.2014 maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56 VM/KAO, 3.2.2014 maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56 UUSI UUSI NYKYINEN MUUTOS MUUTOS 5 Alajärvi 10 268 38 422 387 16 199 217 2 144 020 56 765 624 35 079

Lisätiedot

VESIKULKUNEUVOJEN ENSIREKISTERÖINNIT 1-12/2015

VESIKULKUNEUVOJEN ENSIREKISTERÖINNIT 1-12/2015 RAPORTTI: FINNBOAT - VESIKULKUNEUVOT KUUKAUSITTAINEN VERTAILU VESIKULKUNEUVOJEN VALMISTUSVUODET: 2013/2014/2015 VERTAILU: 2014 REKISTERÖINNIT AJALTA: 1.1. - 31.12.2015 VERTAILU: 2014, SILTÄ OSIN KUIN SAATAVILLA

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Helsinki 7 225 Vantaa 4 365 Espoo 4 239 Tampere 3 090 Oulu 1 867 Turku 1 687 Jyväskylä 1 392 Kuopio 882 Lahti 621 Järvenpää

Lisätiedot

ereseptin tuotantokäyttö Marina Lindgren, Kela Terveydenhuollon atk-päivät 15.05.2012

ereseptin tuotantokäyttö Marina Lindgren, Kela Terveydenhuollon atk-päivät 15.05.2012 ereseptin tuotantokäyttö Marina Lindgren, Kela Terveydenhuollon atk-päivät 15.05.2012 Tässä esityksessä Käyttöönottojen tilanne ja eteneminen ereseptin rahoituksesta eresepti-palvelun käyttöä kuvaavia

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Euran kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Eeva Rautiainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, aakkosjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus 2014 2014 2013 2012

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, aakkosjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus 2014 2014 2013 2012 RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, aakkosjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus 2014 2014 2013 2012 Akaa Pirkanmaa 174,93 85. 85. 80. Alajärvi Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, suuruusjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, suuruusjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, suuruusjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus 2014 2014 2013 2012 Virolahti Kymenlaakso 389,48 1. 1. 1. Forssa Kanta-Häme

Lisätiedot

AVI Hakija Vaikutusalue Myönnetty Etelä-Suomen AVI Asikkalan kunta Asikkala 30000 Etelä-Suomen AVI Askolan kunta Askola 60000 Etelä-Suomen AVI Espoon

AVI Hakija Vaikutusalue Myönnetty Etelä-Suomen AVI Asikkalan kunta Asikkala 30000 Etelä-Suomen AVI Askolan kunta Askola 60000 Etelä-Suomen AVI Espoon AVI Hakija Vaikutusalue Myönnetty Etelä-Suomen AVI Asikkalan kunta Asikkala 30000 Etelä-Suomen AVI Askolan kunta Askola 60000 Etelä-Suomen AVI Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia Espoo 180000 Etelä-Suomen

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2009 N:o 819 821. Oikeusministeriön asetus. N:o 819

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2009 N:o 819 821. Oikeusministeriön asetus. N:o 819 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2009 N:o 819 821 SISÄLLYS N:o Sivu 819 Oikeusministeriön asetus oikeusapupiireistä ja oikeusaputoimistojen toimipaikoista... 4661 820

Lisätiedot

Etäpalvelupilotoinnin toteutuksen monet kiemurat projektihallinnan näkökulmasta

Etäpalvelupilotoinnin toteutuksen monet kiemurat projektihallinnan näkökulmasta Etäpalvelupilotoinnin toteutuksen monet kiemurat projektihallinnan näkökulmasta Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma SADe Jarmo Riipinen Hankkeella vuonna 2011 hyvät tavoitteet, niitä

Lisätiedot

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009)

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009) KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009) KUNTA KOORDINAATTORI ETELÄ Artjärvi Asikkala Askola Borgå Esbo Espoo Forssa Hamina Hattula Heinola Helsinki Hollola Hyvinkää

Lisätiedot

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Keski-Suomi Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Metsien, vesistöjen ja vuorimaiden maakunta Vuosittaisen väestönkasvun maakunta Perusteollisuuden ja uuden teknologian maakunta Liikenteen ja logistiikan

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/215 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt hieman enemmän lapsia kuin viime vuonna. Syntyneiden määrä

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 1/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 1/2012 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 1/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.2.2012 klo 9.00 Työttömien työnhakijoiden määrä maltillisessa laskussa

Lisätiedot

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto 942 538 965 729 1 908 267 63,3 % 716 038 784 229 1 500 267 49,8 % 226 500 181 500 408 000 13,5 % 492 298 468 783 961 081 31,9 % 253 750 188 750 442 500 14,7 % 7 000 5 000 12 000 0,4 % 24 278 20 763 45

Lisätiedot

Etätyöpajapäivä Etelä-Savo Kyyhkylä. 17.9.2014 Verohallinto

Etätyöpajapäivä Etelä-Savo Kyyhkylä. 17.9.2014 Verohallinto Etätyöpajapäivä Etelä-Savo Kyyhkylä 17.9.2014 Verohallinto Veron tavoitteet palveluneuvojille: Vero saa kokemuksia erilaisista palvelutilanteista Asiakas ohjataan Verohallinnon sähköisten palveluiden ja

Lisätiedot