DIGITAALINEN KAUPUNKI Asiakirjahallinnasta tietojen hallintaan seminaari Mikkelin ammattikorkeakoulu. Soile Kuitunen, Mikkelin kaupunki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "DIGITAALINEN KAUPUNKI 4.10.2012 Asiakirjahallinnasta tietojen hallintaan seminaari Mikkelin ammattikorkeakoulu. Soile Kuitunen, Mikkelin kaupunki"

Transkriptio

1 DIGITAALINEN KAUPUNKI Asiakirjahallinnasta tietojen hallintaan seminaari Mikkelin ammattikorkeakoulu Soile Kuitunen, Mikkelin kaupunki

2 MIKKELI TÄHTÄÄ SUOMEN ENSIMMÄISEKSI DIGITAALISEKSI KAUPUNGIKSI Mikkeli tähtää ensimmäiseksi digitaalisten palveluiden kaupungiksi Suomessa. Lupaus annettiin turva- ja materiaaliteknologian osaamis- ja innovaatiokeskittymän TUMAn avajaisissa elinkeinoministeri Jyri Häkämiehelle. Mikkelin tavoitteena on 1) uudistaa hallintorakenteensa ja 2) palvelujen tuottamisprosessit. Uudistamistyössä hyödynnetään uusia sähköisiä palveluja siten, että Mikkelistä kehittyy ensimmäinen digitaalisten palvelujen kaupunki Suomessa.

3 NYKYTILANNE MEILLÄ JA MUUALLA 1) hallintorakenne 2) palvelujen tuottamisprosessit. DigitalMikkeli Juha Ropponen

4 MIKKELIN TAVOITE 1) hallintorakenne 2) palvelujen tuottamisprosessit. DigitalMikkeli Juha Ropponen

5 DIGITAALISEN KAUPUNGIN PALVELUVISIO? (Kauppalehti ti )

6 YMPÄRISTÖ- TURVALLISUUS BIOENERGIA DIGITAALISUUS MATKAILU PALVELUT AKTIIVINEN ELINKEINOPOLITIIKKA Visio Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla Osaamisen kärjet Kehittämisohjelmat YM BM DM MM PM Tapa toimia Ohjelmat Avoin tiedottaminen Hankintapolitiikan kehittäminen Lausuntopyynnöt Yhteistyö yrittäjäjärjestöjen kanssa Osallisuus isoissa hankkeissa ja strategioissa Strategiset linjaukset Moderneimmat yrityspalvelut Kärkialoistaan tunnettu Kiinnostava keskusta Notkea kaavoitus Palvelut ja luonto

7 MIKKELI HALUAA TARJOTA SÄHKÖISIÄ PALVELUITA ITSE JA YHDESSÄ TEKEMISEEN.

8 MIKKELI HALUAA TARJOTA LISÄÄ SÄHKÖISIÄ PALVELUITA KUNTALAISILLE. Sähköiset palvelut helpottavat arjen pyörittämistä - Palvellaan ajasta ja paikasta riippumatta hallinnollisen taakan väheneminen - Siirrytään kokonaisprosesseihin: asiakkaan työpöydältä arkistoon - Maksimoidaan tekniikan hyödyt

9 SÄHKÖISIÄ PALVELUJA YHDESSÄ TEKIEN - Verkkoalustoja joilla kehitetään ja parannetaan palveluja. FILLARIKANAVA Verkkopalvelu, johon pyöräilijät voivat jättää palautetta huonokuntoisista pyöräteistä. Tavaroiden lainauspalvelu internetissä. Valokuvauksen erikoislehti, joka tehdään talkoovoimin.

10 DIGITAALINEN KAUPUNKI Avoin ja läpinäkyvä Voimavaroja tukeva Mahdollistava Verkottava Vuorovaikuttava

11 LOPPUTULOS (visio) Mikkeli on pystynyt uudistamaan asiakaspalvelunsa niin, että iso osa asiakaspalveluista on viety tietoverkkoon ja asiakkaat suorittavat ne itsepalveluna Palvelut pystytään tuottamaan nykyistä selvästi paremmin, tehokkaammin ja pienemmillä henkilöresursseilla Mikkelistä on tullut modernien digitaalisten kuntapalveluiden mallikaupunki DigitalMikkeli

12 Digitaalisen kaupungin kehittämisohjelma avoin data, ohjelmoitu tiedon elinkaari Digitaalinen kaupunki kehittämisohjelma Ohjelmajohtaja Hankejohtajat asiakastietojärjestelmät, asiakkuudenhallintajärjestelmät Prosessien uudistaminen ja sähköiset asiakasratkaisut kansalliset asiakirjastandardit, tekniset määrittelyt Digitaalinen rakennettu ympäristö terminologia, toimialojen ontologia osana asianhallintaa, semantiikka

13 HALLINTO MAHDOLLISTAJANA ASIAKAS (Kuntalainen) sähköinen asiointi puhelin käynti palvelupisteissä PALVELUKANAVAT -Keskistetyt ja yhtenevät palvelukanat ASPA toimintaa palveleva tekniikka & toimialariippumattomat järjestelmät & kuntalaistili & asiakkuudenhallinta & keskitetty viestintä ASIAKASPALVELUPROSESSIT - Palveluohjaus ja neuvonta keskitetty mahdollisuuksien mukaan - Prosessit on optimoitu - Teknologiat ovat yhteisiä yhteinen tietämyspääoma asiakastietojärjestelmät TEKNINEN: prosessi n SIVISTYS: prosessi n SOTE: prosessi n KONSERNI: prosessi n asianhallinta sähköinen arkisto Mikkeli-tieto etäasiointi prosessit Kela, Verotoimisto, Poliisi, Maistraatti jne. YRITYS JÄRJESTÖ PALVELUNTUOTTAJA palvelujen linkitys palveluntuottajien prosessit elinkeinoelämän, järjestöjen jne. mahd. prosessit kansallinen tilastotieto

14 KIITOS MIELENKIINNOSTA! Rakennetaan yhdessä Digitaalista kaupunkia!

Yritysvaikutusten arviointi Mikkelin kaupungissa YHDESSÄ ETEENPÄIN

Yritysvaikutusten arviointi Mikkelin kaupungissa YHDESSÄ ETEENPÄIN Yritysvaikutusten arviointi Mikkelin kaupungissa YHDESSÄ ETEENPÄIN ELINVOIMA- JA KILPAILUKYKYSTRATEGIA OSAAMISEN KÄRJET SUUNTAAVAT MENESTYSTÄ ELINVOIMA- JA KILPAILUKYKYSTRATEGIA OSAAMISEN KÄRJET KEHITTÄMISOHJELMAT

Lisätiedot

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta 2017-2021 4.4.2017 JUHTA Marjukka Saarijärvi Julkisen hallinnon ICT-osasto Julkisen sektorin palvelukehityksen lähtökohdaksi ihmisten ja yritysten

Lisätiedot

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta 2017-2021 23.3.2017 Digikuntakokeilun tukiryhmä Marjukka Saarijärvi Julkisen hallinnon ICT-osasto Digitalisaatio ja julkinen hallinto strateginen

Lisätiedot

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta 2017-2021 31.3.2017 Digi arkeen neuvottelukunta Marjukka Saarijärvi Julkisen hallinnon ICT-osasto Julkisen sektorin palvelukehityksen lähtökohdaksi

Lisätiedot

Kokemuksia käyttäjälähtöisestä kuntakehittämisestä ja jatkoaskeleita Mikkelin malliin. Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja, valt.tri.

Kokemuksia käyttäjälähtöisestä kuntakehittämisestä ja jatkoaskeleita Mikkelin malliin. Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja, valt.tri. Kokemuksia käyttäjälähtöisestä kuntakehittämisestä ja jatkoaskeleita Mikkelin malliin Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja, valt.tri., Soile Kuitunen 1 Visio 2020: Mikkeli modernin palvelun kasvukeskus Saimaan

Lisätiedot

Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0. Kuntamarkkinat Tuula Seppo, erityisasiantuntija

Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0. Kuntamarkkinat Tuula Seppo, erityisasiantuntija Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0 Kuntamarkkinat 14.9.2016 Tuula Seppo, erityisasiantuntija Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0 Hallinnon toimintatapojen digitalisointi

Lisätiedot

YritysSuomi verkko- ja puhelinpalvelun kehittäminen 15.11.2007

YritysSuomi verkko- ja puhelinpalvelun kehittäminen 15.11.2007 YritysSuomi verkko- ja puhelinpalvelun kehittäminen 15.11.2007 Jaana Lappi KTM, Elinkeino-osasto, TE-keskusryhmä 11/19/2007 1 YritysSuomi verkko- ja puhelinpalvelun kehittämisen lähtökohtana YritysSuomi

Lisätiedot

MITEN KUNTAA JOHDETAAN VAIKUTTAVUUDELLA JA HYVINVOINTITIEDOLLA. Kuntaliitto 6.5.2014 Kehitysjohtaja Soile Kuitunen

MITEN KUNTAA JOHDETAAN VAIKUTTAVUUDELLA JA HYVINVOINTITIEDOLLA. Kuntaliitto 6.5.2014 Kehitysjohtaja Soile Kuitunen MITEN KUNTAA JOHDETAAN VAIKUTTAVUUDELLA JA HYVINVOINTITIEDOLLA Kuntaliitto 6.5.2014 Kehitysjohtaja Soile Kuitunen Kunnan tehtävänä on hyvinvoinnin tuottaminen asukkailleen ja kestävän kehityksen edistäminen

Lisätiedot

Valtionhallinnon lausuntoprosessin kehittäminen ja digitaalinen tietojen hallinta Digitaaliseen tietojen hallintaan Sotu seminaari 29.11.

Valtionhallinnon lausuntoprosessin kehittäminen ja digitaalinen tietojen hallinta Digitaaliseen tietojen hallintaan Sotu seminaari 29.11. Valtionhallinnon lausuntoprosessin kehittäminen ja digitaalinen tietojen hallinta Digitaaliseen tietojen hallintaan Sotu seminaari 29.11.2013 Markku Nenonen Tutkijayliopettaja Mamk Lähtökohdat ja tausta

Lisätiedot

URJALAN TAVOITTEET LYHYESTI

URJALAN TAVOITTEET LYHYESTI Kuntastrategia 2022 URJALAN TAVOITTEET LYHYESTI Vetovoima Lähipalvelut Elinvoimaisuus Asukaslähtöisyys YRITYSTOIMINTA Edistämme kasvua ja yhteistyötä PALVELUT Varmistamme lähipalvelut kuntalaisille TALOUS

Lisätiedot

OmaOulu asiointialusta Sähköisen asioinnin strategia. Paikkatietoseminaari 12.2.2014

OmaOulu asiointialusta Sähköisen asioinnin strategia. Paikkatietoseminaari 12.2.2014 OmaOulu asiointialusta Sähköisen asioinnin strategia Paikkatietoseminaari 12.2.2014 Sisältö OmaOulu-asiointialustan kehitys kehittämisstrategia 2006 2013 Perustana tietohallintostrategia (2006) kehittämisstrategia

Lisätiedot

DIGITALISAATIO MIKKELISSÄ 17.8.2015 Kokonaisvaltainen digitalisaatio kunnassa vapauttaa ja mahdollistaa!

DIGITALISAATIO MIKKELISSÄ 17.8.2015 Kokonaisvaltainen digitalisaatio kunnassa vapauttaa ja mahdollistaa! MIKKELIN KAUPUNGIN LUPAUS 2016 DIGITALISAATIO MIKKELISSÄ 17.8.2015 Kokonaisvaltainen digitalisaatio kunnassa vapauttaa ja mahdollistaa! Ohjelmajohtaja Juha Ropponen Esityksen sisältö 1. Muutama sana Mikkelistä

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto Liite 2

Kaupunginvaltuusto Liite 2 ENNAKKOARVIOINTI Kaupunginvaltuusto 28.9.2015 Liite 2 Asia: Sotealuevalmistelu Asiasta päättävä taho ja lopullinen päätöksentekijä: Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Valmistelu: Arja Väänänen,

Lisätiedot

kunnassa, osa mahdollisesti Erityisryhmien palvelut Päätöksenteko: Alueen yhteinen lautakunta. Joku sote, jossakin. Peruspalvelut pääosin omassa

kunnassa, osa mahdollisesti Erityisryhmien palvelut Päätöksenteko: Alueen yhteinen lautakunta. Joku sote, jossakin. Peruspalvelut pääosin omassa Asia: Sotealuevalmistelu Asiasta päättävä taho ja lopullinen päätöksentekijä: Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Valmistelu: Arja Väänänen, Riitta Manninen, 16.6.2015 Seutusoten johtoryhmien

Lisätiedot

Avoin DATA Avoin tieto Seminaari Mikkelissä. Juha Ropponen

Avoin DATA Avoin tieto Seminaari Mikkelissä. Juha Ropponen Avoin DATA Avoin tieto Seminaari 22.4.2013 Mikkelissä Juha Ropponen Eurooppa 2020 visio ja sen kolme toisiaan vahvistavaa prioriteettia: Älykäs kasvu: Kestävä kasvu: Osallistava kasvu: osaamiseen ja innovointiin

Lisätiedot

Uusia eväitä verkkoon Pertunmaa 15.04.2011

Uusia eväitä verkkoon Pertunmaa 15.04.2011 Uusia eväitä verkkoon Pertunmaa 15.04.2011 Simo Tanner simo.tanner@kuntaliitto.fi Esityksen sisältö Kunnat ja tietoyhteiskunta Verkoista ja kehityksestä Uusia palvelukanavia? Kysymyksiä ja keskustelua

Lisätiedot

Muutos. Nopea, jatkuva, kiihtyvä ja pysähtymätön

Muutos. Nopea, jatkuva, kiihtyvä ja pysähtymätön Suomen julkishallinnon digitaalinen tulevaisuus Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain muilta mailta lainattua ja paljon itse tehtyä 28.3.2017 Maria Nikkilä @VM_MariaNikkila Muutos Nopea, jatkuva, kiihtyvä

Lisätiedot

Kuntakonsernin digitaalisen asiakaspalvelun kehittäminen Lempäälässä. Palvelumuotoilija Laura Humppi Digikuntakokeilun verkostotapaaminen 6.6.

Kuntakonsernin digitaalisen asiakaspalvelun kehittäminen Lempäälässä. Palvelumuotoilija Laura Humppi Digikuntakokeilun verkostotapaaminen 6.6. Kuntakonsernin digitaalisen asiakaspalvelun kehittäminen Lempäälässä Palvelumuotoilija Laura Humppi Digikuntakokeilun verkostotapaaminen 6.6.2017 Sisältö Lempäälä, taustaa ja tarpeet asiakaspalvelun kehittämiselle

Lisätiedot

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Etelä-Karjalan MYR Koulutustilaisuus 13.11.2017 Kaakkois-Suomen ELY-keskus Maaseudun kehittäminen Manner-Suomen

Lisätiedot

LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2

LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 TAUSTATIETOA OHJELMATYÖSTÄ Lapin liiton johdolla alueelle tuotetaan uusi tietoyhteiskuntaohjelma. Työ käynnistyi keväällä ja valmistuu vuoden

Lisätiedot

DigitaalinenOulu. Alakko nää digiä

DigitaalinenOulu. Alakko nää digiä DigitaalinenOulu Alakko nää digiä 14.2.2019 Sisältö Miten digiasiat ovat huomioitu kaupunkistrategiassa Oulun kaupungin näkemys ja tilanne aiheista =>SmartCity/Älykäs kaupunki =>Digitalisaatio addtell.com

Lisätiedot

Julkiset palvelut diginä kansalaisille ja yrityksille 2023 yhdessä tekemällä

Julkiset palvelut diginä kansalaisille ja yrityksille 2023 yhdessä tekemällä Julkiset palvelut diginä kansalaisille ja yrityksille 2023 yhdessä tekemällä 27.9.2019 Kuntien digitalisaation yhteishankkeiden työpaja Marjukka Saarijärvi LÄHTÖKOHTA Ihmisiä ei velvoiteta käyttämään julkisia

Lisätiedot

Sähköiseen maailmaan siirtyminen; Yritys-Suomi -palvelukokonaisuus ml. Yritys-Suomi visio 2020 Yritys-Suomi Innosta menestykseen - seminaari 10.9.

Sähköiseen maailmaan siirtyminen; Yritys-Suomi -palvelukokonaisuus ml. Yritys-Suomi visio 2020 Yritys-Suomi Innosta menestykseen - seminaari 10.9. Sähköiseen maailmaan siirtyminen; Yritys-Suomi -palvelukokonaisuus ml. Yritys-Suomi visio 2020 Yritys-Suomi Innosta menestykseen - seminaari 10.9.2014 Sirpa Alitalo & Jaana Lappi, TEM Yritys-Suomen visio

Lisätiedot

Neuvonta- ja asiakaspalvelut. Jonna Hyppönen

Neuvonta- ja asiakaspalvelut. Jonna Hyppönen Neuvonta- ja asiakaspalvelut Jonna Hyppönen 26.3.2015 Yleistä Jyväskylän kaupungin neuvonta- ja asiakaspalveluista Jyväskylä-neuvonta, puhelinvaihde ja yhteispalvelupisteet (Tikkakoski, Vaajakoski, Korpilahti

Lisätiedot

KUNTALAISKESKEINEN PALVELU JA UUDISTUVA KUNTA

KUNTALAISKESKEINEN PALVELU JA UUDISTUVA KUNTA 29.3.2017 KUNTALAISKESKEINEN PALVELU JA UUDISTUVA KUNTA MIKSI KAUPUNGIN PALVELUITA JA TOIMINTAA TULISI DIGITALISOIDA? Toiminnan tehostaminen Digitaaliset palvelut osaksi kaupungin kokonaispalvelua Asioinnin

Lisätiedot

Hankesuunnitelma. Novus-Hanke. Novus-Hanke. YYL:n tietojärjestelmien kokonaisuudistus HANKESUUNNITELMA. www.prh.fi LIITE 1

Hankesuunnitelma. Novus-Hanke. Novus-Hanke. YYL:n tietojärjestelmien kokonaisuudistus HANKESUUNNITELMA. www.prh.fi LIITE 1 Hankesuunnitelma YYL:n tietojärjestelmien kokonaisuudistus HANKESUUNNITELMA Hankesuunnitelma - Sisältö Tausta Hankkeen tavoitteet, hyödyt, riskit ja laadunvarmistus Arkkitehtuurit Kustannukset Organisaatio

Lisätiedot

KASVUPALVELUN KANSALLISEN JA MAAKUNNALLISEN VALMISTELUN YHTEISSEMINAARI

KASVUPALVELUN KANSALLISEN JA MAAKUNNALLISEN VALMISTELUN YHTEISSEMINAARI KASVUPALVELUN KANSALLISEN JA MAAKUNNALLISEN VALMISTELUN YHTEISSEMINAARI 8.2.2017 Kansalliset digitaaliset toimintamallit Neuvotteleva virkamies Päivi Tommila, TEM Kansalliset digitaaliset toimintamallit

Lisätiedot

Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi

Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi 1 13.10.2017 Johanna Ritvanen Laatusuositus: Asiakas ja palveluohjaus keskiöön SUOSITUS 1 Asiakas- ja

Lisätiedot

KOLERASTA DIGITALISAATIOON Mikko Rusama, Helsingin Kaupungin Digitalisaatiojohtaja Avoin Data

KOLERASTA DIGITALISAATIOON Mikko Rusama, Helsingin Kaupungin Digitalisaatiojohtaja Avoin Data KOLERASTA DIGITALISAATIOON Mikko Rusama, Helsingin Kaupungin Digitalisaatiojohtaja 10.6.2019 Avoin Data Maria01 - Euroopan suurin startup-kampus Helsinki on ollut alusta vuodesta 1550 Yritykset (Tuottajat)

Lisätiedot

Tehokkuutta ja vaikuttavuutta tiedonhallintaa kehittämällä. Kohti avoimempaa ja digitaalisempaa työskentelykulttuuria

Tehokkuutta ja vaikuttavuutta tiedonhallintaa kehittämällä. Kohti avoimempaa ja digitaalisempaa työskentelykulttuuria Tehokkuutta ja vaikuttavuutta tiedonhallintaa kehittämällä Kohti avoimempaa ja digitaalisempaa työskentelykulttuuria Miikka Saarteinen Valtikka-hanke? Tärkein tavoite: Yhteinen tietomme kaikkien sitä työssään

Lisätiedot

Ajankohtaista yhteisestä asiakaspalvelusta

Ajankohtaista yhteisestä asiakaspalvelusta Ajankohtaista yhteisestä asiakaspalvelusta - HE-luonnoksen keskeinen sisältö ja yhteisten asiakaspalvelupisteiden toimintamalli Kunta- ja aluehallinto-osasto Yhteiset asiakaspalvelupisteet Kokonaismäärä

Lisätiedot

Asiointi Sirpa Salminen

Asiointi Sirpa Salminen Asiointi 25.3.2013 Sirpa Salminen Asiointi Asiakas- ja toiminnanohjaus organisaation kokonaisvaltainen tapa toimia, jossa suunnataan kaupungin voimavaroja oikeisiin asiakkaisiin / palveluihin. yhtenäinen

Lisätiedot

Kohti tasavertaisempaa kuntoutusta - näkemyksiä tulevaisuudesta

Kohti tasavertaisempaa kuntoutusta - näkemyksiä tulevaisuudesta Kohti tasavertaisempaa kuntoutusta - näkemyksiä tulevaisuudesta Soile Kuitunen Toimitusjohtaja/CEO, Valt.tri. Dr.Sc. Kuntoutussäätiö/Rehabilitation Foundation @KuitunenSoile Kohti tasavertaisempaa kuntoutusta

Lisätiedot

Järjestöt digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Miten hyödyntää teknologian mahdollisuuksia

Järjestöt digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Miten hyödyntää teknologian mahdollisuuksia Järjestöt digitalisoituvassa yhteiskunnassa Miten hyödyntää teknologian mahdollisuuksia Ikäteknologiakeskuksen verkostotapaaminen 1.12.2016 Vesa Kurikka Esityksen sisältö 1. Digitalisaatio mitä se on?

Lisätiedot

Mikkelin valtuustostrategia Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat

Mikkelin valtuustostrategia Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 Liite 1 100 Saimaan rannalla. Mikkelin valtuustostrategia 2018-2021 Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat Visio: Teemme yhdessä Saimaan kauniin Mikkelin Historialtaan ja

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etunimi Sukunimi Tavoitteet Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja toimintakykyä ylläpitävät toimintatavat ovat käytössä ja asiakkaiden

Lisätiedot

Digitaalinen hallinto - mitä puuttuu vai puuttuuko mitään?

Digitaalinen hallinto - mitä puuttuu vai puuttuuko mitään? Digitaalinen hallinto - mitä puuttuu vai puuttuuko mitään? Informaatio- ja tietoteknologiaoikeuden professori Tomi Voutilainen 1 Sähköinen hallinto Sähköiset palvelut ja tietojärjestelmät Palveluiden käyttäjät

Lisätiedot

Rohkeasti aikaansa edellä Jyväskylä. Digiagenda esitys. Syyskuu/2017

Rohkeasti aikaansa edellä Jyväskylä. Digiagenda esitys. Syyskuu/2017 Rohkeasti aikaansa edellä Jyväskylä Digiagenda esitys Syyskuu/2017 18.9.2017 Mitä digitalisaatio ja digitalisointi on? Digitalisaatio on ennen kaikkea muutosjohtajuutta, jossa johdon osallistuminen ja

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

Avaimet käytännön työlle

Avaimet käytännön työlle Asianhallinnan viitearkkitehtuuri Avaimet käytännön työlle 9.3.2016 Eira Isoniemi asianhallintapäällikkö Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Asianhallinta Asianhallinta tarkoittaa organisaation toimintaprosesseihin

Lisätiedot

MIKSI SÄHKÖISIÄ KOKOUKSIA JA PÄÄTÖKSENTEKOA?

MIKSI SÄHKÖISIÄ KOKOUKSIA JA PÄÄTÖKSENTEKOA? MIKSI SÄHKÖISIÄ KOKOUKSIA JA PÄÄTÖKSENTEKOA? 22.5.2017 SÄHKÖISTEN PALVELUJEN ERI MUODOT 1. Etäpalvelut. Uusien palvelumallien avulla asiakas voi saada palvelua etänä, esim. kotoaan, kun erilaisia asiantuntijapalveluita

Lisätiedot

T.E.H.D.A.S. Arkisto. Kokemuksia performanssitaiteen arkistoinnista. Juha Mehtäläinen

T.E.H.D.A.S. Arkisto. Kokemuksia performanssitaiteen arkistoinnista. Juha Mehtäläinen T.E.H.D.A.S. Arkisto Kokemuksia performanssitaiteen arkistoinnista Juha Mehtäläinen Miksi arkistoida? Koska arkistoitavaa materiaalia on Performanssitaidetta halutaan kuvata - uutta aineistoa syntyy koko

Lisätiedot

Terveydenhuollon todistusten välitys Kelaan -palvelu 7.3.2016

Terveydenhuollon todistusten välitys Kelaan -palvelu 7.3.2016 Terveydenhuollon todistusten välitys Kelaan -palvelu 7.3.2016 Terveydenhuollon todistusten välitys Kelaan Toiminnallisuus yleisellä tasolla Palvelun käyttöönotto Tekniset määrittelyt Merkitys terveydenhuollon

Lisätiedot

ASIOINTIPISTEESSÄ KAIKKI KÄY!

ASIOINTIPISTEESSÄ KAIKKI KÄY! Yhteispalvelu loikkaa digiaikaan ja palvelee entistä paremmin Kaikki mukaan yhteistyö tuo etuja. Etu 1. Palvelua asiakkaan ehdoilla kaikissa kanavissa TOIMINTA ON ASIAKASLÄHTÖISTÄ suomi.fi SÄHKÖINEN ASIOINTI

Lisätiedot

MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin

MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Kaupunginhallitus 8.1.2018 Liite 1 7 MIKKELIN STRATEGIA 2018-2021 Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Strategisesta ajattelusta käytännön tekoihin Miten teemme yhteisestä visiosta totta? Arvokirjan

Lisätiedot

1. Digitalmikkeli. 2. Digitaalisuus kuntatalouden pelastajana. Mari Kivinen, Miktech Oy. Matti Muukkonen, MPY Oyj

1. Digitalmikkeli. 2. Digitaalisuus kuntatalouden pelastajana. Mari Kivinen, Miktech Oy. Matti Muukkonen, MPY Oyj 1. Digitalmikkeli Mari Kivinen, Miktech Oy 2. Digitaalisuus kuntatalouden pelastajana Matti Muukkonen, MPY Oyj x x Digitalmikkeli on verkosto joka edistää digitoinnin, arkistoinnin sekä sähköisen tiedonhallinnan

Lisätiedot

Digitaalisten palvelujen kehittäminen Turun kaupungilla. Terveysasemien asiakasraati Kaskenlinnassa

Digitaalisten palvelujen kehittäminen Turun kaupungilla. Terveysasemien asiakasraati Kaskenlinnassa Digitaalisten palvelujen kehittäminen Turun kaupungilla Terveysasemien asiakasraati Kaskenlinnassa 11.01.2017 Sisällysluettelo 1. Mikä on digitaalisten palvelujen kehittäminen kärkihanke? 2. Monikanavainen

Lisätiedot

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) OPINTOJAKSOKUVAUKSET. Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op)

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) OPINTOJAKSOKUVAUKSET. Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) OPINTOJAKSOKUVAUKSET Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön

Lisätiedot

Arkistolaitos ja avoin tieto. Kohti avointa ja kestävää tietoa -seminaari 21.11.2014 Mikkelin ammattikorkeakoulu Tytti Voutilainen

Arkistolaitos ja avoin tieto. Kohti avointa ja kestävää tietoa -seminaari 21.11.2014 Mikkelin ammattikorkeakoulu Tytti Voutilainen Arkistolaitos ja avoin tieto Kohti avointa ja kestävää tietoa -seminaari 21.11.2014 Mikkelin ammattikorkeakoulu Tytti Voutilainen Avoimuus on keskeisin arvo Arkistolaitos edistää hyvän tiedonhallintatavan

Lisätiedot

Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019

Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019 Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019 2 Tavoitteellista markkinointia asiakkaan strategian toteuttamiseen Strategian ydin MARKKINOINTI PALVELUNA

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto hallitusohjelmassa. Valtakunnassa kaikki hyvin. Kirsi Varhila , Pori

Sosiaali- ja terveydenhuolto hallitusohjelmassa. Valtakunnassa kaikki hyvin. Kirsi Varhila , Pori Sosiaali- ja terveydenhuolto hallitusohjelmassa Valtakunnassa kaikki hyvin Kirsi Varhila 23.8.2019, Pori HALLITUSOHJELMA 2019-2023 Vaikutukset STM:n hallinnonalalla: Iäkkäiden palvelut Vammaisten palvelut

Lisätiedot

Ruotsinkielisen sähköisen palvelun kehittäminen pääkaupunkiseudulla

Ruotsinkielisen sähköisen palvelun kehittäminen pääkaupunkiseudulla Ruotsinkielisen sähköisen palvelun kehittäminen pääkaupunkiseudulla Visio ruotsinkieliselle palvelulle pääkaupunkiseudulla Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit toimivat aktiivisesti, niin

Lisätiedot

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus Osaamistavoitteet Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön muutokset. kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa

Lisätiedot

Kouluruokailutyöryhmästä vauhtia yhdessä tekemiseen. Ylöjärven kaupunki

Kouluruokailutyöryhmästä vauhtia yhdessä tekemiseen. Ylöjärven kaupunki Kouluruokailutyöryhmästä vauhtia yhdessä tekemiseen Hyvä käytäntö Pirkanmaalla ruokailutoimikuntamalli valittiin keväällä 2017 sote- ja maakuntauudistuksen hyte seminaarissa yhdeksi Pirkanmaan hyvistä

Lisätiedot

Kuntatoimijoiden yhteistyö sote-sektorin sähköisen asioinnin kehittämisessä

Kuntatoimijoiden yhteistyö sote-sektorin sähköisen asioinnin kehittämisessä Kuntatoimijoiden yhteistyö sote-sektorin sähköisen asioinnin kehittämisessä Terveydenhuollon Atk-pa iva t 12. 13.5.2015 Tampere-talo Jukka Markkanen, Medbit Oy Jyrki Halttunen, Kuntien Tiera Oy Copyright

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuminen Helsingissä. Juha Jolkkonen Toimialajohtaja Sosiaali- ja terveystoimiala Muistiseminaari 21.9.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuminen Helsingissä. Juha Jolkkonen Toimialajohtaja Sosiaali- ja terveystoimiala Muistiseminaari 21.9. Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuminen Helsingissä Juha Jolkkonen Toimialajohtaja Sosiaali- ja terveystoimiala Muistiseminaari 21.9.2018 Maailman toimivin kaupunki Toimivuus rakentuu tasa-arvolle,

Lisätiedot

Aluehallintovirastot ja yhteispalvelu

Aluehallintovirastot ja yhteispalvelu Hallinto uudistuu löytyykö toimintamalleja Lapin liitto, Saariselkä 21.4.2011 Aluehallintovirastot ja yhteispalvelu Etelä-Suomen aluehallintovirasto (ESAVI) vastuu www.yhteispalvelu.fi -sivustosta ja yhteispalvelurekisteristä

Lisätiedot

Sähköinen arkistointi, toiminta ja rajapinnat Mika Järvelä/Kiinteistöinsinööri, Lahden kaupunki

Sähköinen arkistointi, toiminta ja rajapinnat Mika Järvelä/Kiinteistöinsinööri, Lahden kaupunki Sähköinen arkistointi, toiminta ja rajapinnat 21.3.2018 Mika Järvelä/Kiinteistöinsinööri, Lahden kaupunki Sähköinen arkistointi Sähköinen säilyttäminen käytössä palvelualueella vuodesta 2013 Dokumentteja

Lisätiedot

Osaat kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa ottaen huomioon Osaamistavoitteet digitalisaation tuomat mahdollisuudet.

Osaat kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa ottaen huomioon Osaamistavoitteet digitalisaation tuomat mahdollisuudet. OPINTOJAKSOKUVAUKSET Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) Opintojakso Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö

Lisätiedot

Palveluiden järjestäminen ja yhteisötoiminta uudessa, avoimen tiedon Oulussa

Palveluiden järjestäminen ja yhteisötoiminta uudessa, avoimen tiedon Oulussa Palveluiden järjestäminen ja yhteisötoiminta uudessa, avoimen tiedon Oulussa Pasi Laukka 27.3.2014 Palvelut on järjestettävä Kaupunkistrategian kuntalaisten hyvinvointiin liittyvät strategiset linjaukset

Lisätiedot

Parempi Arki Väli-Suomen Kastehanke

Parempi Arki Väli-Suomen Kastehanke Parempi Arki Väli-Suomen Kastehanke 1.3.2015 31.10.2017 Viestintäsuunnitelma Jessica Fagerström Satu Raatikainen 15.9.2015 Päivitetty 4.12.2015 Parempi Arki-hankkeen tausta, tavoitteet ja organisaatio

Lisätiedot

Maakuntien palvelukokonaisuudet. Maakuntauudistuksen projektiryhmä

Maakuntien palvelukokonaisuudet. Maakuntauudistuksen projektiryhmä Maakuntien palvelukokonaisuudet Maakuntauudistuksen projektiryhmä 20.12.2016 1 20.12.2016 - Pekka Häkkinen Johtopäätöksiä nykytilanteen kuvauksen perusteella Sote- ja maakuntauudistus ovat osa Suomen digiloikkaa

Lisätiedot

Helsingin väestö. Helsingin seutu 1 233 000 % Suomen väkiluvusta 23,6

Helsingin väestö. Helsingin seutu 1 233 000 % Suomen väkiluvusta 23,6 Helsingin väestö Helsingin seutu 1 233 000 % Suomen väkiluvusta 23,6 600 000 500 000 490 000 560 000 400 000 370 000 300 000 200 000 100 000 0 79 000 1900 1950 1990 2005 1 Käyttötalousosan menot toimialoittain

Lisätiedot

Digitaaliset palvelut kaikille Saavutettavuusdirektiivi verkkopalvelut ja sisällöt kaikille sopiviksi

Digitaaliset palvelut kaikille Saavutettavuusdirektiivi verkkopalvelut ja sisällöt kaikille sopiviksi Digitaaliset palvelut kaikille Saavutettavuusdirektiivi verkkopalvelut ja sisällöt kaikille sopiviksi Maria Nikkilä ja Markus Rahkola, VM, 3.5.2017 ValtioExpo @VM_MariaNikkila Digitalisaatio ja julkinen

Lisätiedot

Rautjärvi rajalla, sillä Simpele Järjestöfoorumi

Rautjärvi rajalla, sillä Simpele Järjestöfoorumi Järjestöfoorumi 11.3.2015 Visio 2025 Rautjärvi turvaa asukkailleen taloudellisten voimavarojen puitteissa laadukkaat lähipalvelut, mahdollisuuden vaikuttaa ja kehittää taajamia turvallisina ja maaseutumaisina

Lisätiedot

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus Osaamistavoitteet Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön muutokset. kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

Arkea helpottavat digitaaliset ratkaisut avoin kilpailu

Arkea helpottavat digitaaliset ratkaisut avoin kilpailu Mikkelin kaupunki Raatihuoneenkatu 8-10 PL 33 50101 Mikkeli Arkea helpottavat digitaaliset ratkaisut avoin kilpailu Mikkelin kaupunki Mikkeli tähtää digitaaliseksi avoimeksi kaupungiksi. Visiomme on: Digitaalinen

Lisätiedot

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Aula Research Oy toteutti Pelastakaa Lapset ry:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen lasten ja nuorten kanssa työskenteleville

Lisätiedot

Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa.

Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa. Valtakunnalliseen kumppanuusfoorumiin Seminaari Ke. 26.11.2014, Hotel Arthur, Helsinki Klo 14.00-14.45 Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa. Erityisasiantuntija Ari-Pekka Leminen,

Lisätiedot

Oulun palvelumalli 2020:

Oulun palvelumalli 2020: Oulun palvelumalli 2020: asiakaslähtöisyyttä, yhteisöllisyyttä ja monituottajuutta OSAAVA KUNTA tutkimuksen -SEMINAARI KUNTAPÄIVILLÄ 15.5.2013 Kehittämispäällikkö Maria Ala-Siuru Oulun palvelumalli 2020:

Lisätiedot

Uuden soten kulmakivet

Uuden soten kulmakivet Mikä ihmeen SOTE? Uuden soten kulmakivet 1. Palvelut järjestää tulevaisuudessa 18 maakuntaa 2. Palvelut tarpeen mukaan 3. Valinnanvapaus 4. Kustannusten kasvun hillintä 5. Digitalisaatio VIDEO: Mikä SOTE?

Lisätiedot

Sähköinen asiointi alueen elinvoimaisuuden

Sähköinen asiointi alueen elinvoimaisuuden Sähköinen asiointi alueen elinvoimaisuuden tukena ke 20.9.2017 Toholampi sähköisten ja videoavusteisten palveluiden kehittämishanke ekeski-pohjanmaa -hanke Kehitetään Keski-Pohjanmaalle sähköisiä ja etäasiointi-palveluja

Lisätiedot

Seutukierros 8.9.2015

Seutukierros 8.9.2015 Seutukierros 8.9.2015 Kuhmoisten kunnan strategia 2014 - Pieni on kaunista Visio: Kuhmoinen on kolmen maakunnan rajalla oleva vakituisille ja vapaa-ajan asukkaille läheinen kunta, jossa on hyvä olla tehdä

Lisätiedot

Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä

Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen 1. Hyvinvoinnin edistäminen indikaattoreista toimenpiteisiin 2. Hyvinvointiennakointi

Lisätiedot

Aluehallintovirastot ja yhteispalvelun kehittäminen

Aluehallintovirastot ja yhteispalvelun kehittäminen Aluehallintovirastot ja yhteispalvelun kehittäminen Yhteispalveluseminaari 8.6.2011 Ylitarkastaja Paula Leppänoro-Jomppanen Lapin aluehallintovirasto Hallintopalvelut Lapin aluehallintovirasto, Paula Leppänoro-Jomppanen

Lisätiedot

Parempaa palvelua ja tuottavuutta asiakasohjauksella

Parempaa palvelua ja tuottavuutta asiakasohjauksella Parempaa palvelua ja tuottavuutta asiakasohjauksella Ismo Rautiainen, toimialajohtaja Kuntamarkkinat, Mikä ihmeen sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio 12.9.2019 Asiakasohjauksen kehittämisen peruskuva!

Lisätiedot

Kansallinen digitaalinen kirjasto: tilannekatsaus

Kansallinen digitaalinen kirjasto: tilannekatsaus Suomen VIII Arkistopäivät 18.5.2010 Jyväskylässä Kansallinen digitaalinen kirjasto: tilannekatsaus Suunnittelija Tapani Sainio www.kdk2011.fi Kansallinen digitaalinen kirjasto parantaa kirjastojen, arkistojen

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Toimintakyky ja arjen sujuvuus Toimintakyky ja arjen sujuvuus Vastuualuejohtaja Sirkka Karhulan esitys organisaatiotoimikunnassa 25.10.2010 Jyväskylän vanhuspoliittinen strategia 2009-2030 WWW.jyvaskylanseutu.fi/sivu.php/vanhuspalvelut

Lisätiedot

Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia. Rovaniemi 29.11.2012 Johanna Nurmi

Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia. Rovaniemi 29.11.2012 Johanna Nurmi Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia Rovaniemi 29.11.2012 Johanna Nurmi Miksi asiakkuusstrategia? Asiakkuusstrategian lähtökohtina ovat hallitusohjelmassa esitetyt linjaukset sekä Hallintopolitiikan suuntaviivat

Lisätiedot

ASPA214 ja miten palveluneuvojan työtä tuetaan. Suomi.fin kevätseminaari 15.5.2014

ASPA214 ja miten palveluneuvojan työtä tuetaan. Suomi.fin kevätseminaari 15.5.2014 ASPA214 ja miten palveluneuvojan työtä tuetaan Suomi.fin kevätseminaari 15.5.2014 Henkilökohtainen Sähköinen palvelu Käyntiasiointi Asiakaspalvelupisteet Asiakaspalvelut Asiantuntijapalvelu etäpalveluna

Lisätiedot

Asiakaspalvelun l kehittäminen i / Itella

Asiakaspalvelun l kehittäminen i / Itella Asiakaspalvelun l kehittäminen i / Itella Julkisen hallinnon asiakaspalvelun kehittämishanke Aloitusseminaari 1.2.2012 Jyrki Laakso, palvelujohtaja Itella Posti Oy 1 1.2.2012 Itella Oyj Itella lyhyesti

Lisätiedot

Turun kaupunki kehittää ja luo uusia toimintamalleja osallisuuden ja osallistumisen lisäämiseksi yhdessä kuntalaisten kanssa Projektijohtaja Päivi Penkkala Aktiivinen kuntalainen - ja Palvelutori Turussa

Lisätiedot

Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa. ICT muutostukiseminaari neuvotteleva virkamies Jari Kallela

Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa. ICT muutostukiseminaari neuvotteleva virkamies Jari Kallela Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa ICT muutostukiseminaari 8.10.2014 neuvotteleva virkamies Jari Kallela Sisältö Miksi kokonaisarkkitehtuuria tarvitaan julkisessa hallinnossa? Mitä tuloksia kokonaisarkkitehtuurista

Lisätiedot

Älykäs, palveleva kunta

Älykäs, palveleva kunta Älykäs, palveleva kunta Mikko Rusama Digitalisaatiojohtaja Helsingin kaupunki @mikkohr #kevathumaus Älykäs, palveleva kaupunki Mikko Rusama, Helsingin Kaupungin Digitalisaatiojohtaja Maailman toimivin

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA 2014-2016. Hyväksytty valtuustossa 7.10.2013/ 65

KUNTASTRATEGIA 2014-2016. Hyväksytty valtuustossa 7.10.2013/ 65 KUNTASTRATEGIA 2014-2016 Hyväksytty valtuustossa 7.10.2013/ 65 Rantasalmen kuntastrategia 2014-2016 Visio 2020 Rantasalmi - Monta Mainiota Mahdollisuutta Rantasalmi on itsenäinen maaseutukunta, joka toimii

Lisätiedot

KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE

KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE Osana Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O)- kärkihanketta 1 Helmikuu 2017 Kärkihanke Kehitetään

Lisätiedot

Lähipalvelut seminaari 6.9.2013

Lähipalvelut seminaari 6.9.2013 Lähipalvelut seminaari 6.9.2013 mikko.martikainen@tem.fi laura.janis@tem.fi Mikko Martikainen 1 Mihin TEM ajatus perustuu? Yksityisen ja julkisen sektorin kumppanuus Toimittajayhteistyö missä toimittajilla/palveluiden

Lisätiedot

Digitaalinen Helsinki -ohjelman tilannekatsaus Tietotekniikkajaostolle

Digitaalinen Helsinki -ohjelman tilannekatsaus Tietotekniikkajaostolle Digitaalinen Helsinki -ohjelman tilannekatsaus Tietotekniikkajaostolle 4.4.2016 Ohjelmapäällikkö Ville Meloni Helsingin kaupunki Digitaalinen Helsinki -ohjelma Ohjelman tavoitteena on parantaa sähköisten

Lisätiedot

MIKSI MIKKELI VIE PALVELUNSA PALVELUTIETOVARANTOON Marraskuun KaPA -päivä, pääroolissa palveluväylä ja palvelunäkymät Tennispalatsi, Sali 2

MIKSI MIKKELI VIE PALVELUNSA PALVELUTIETOVARANTOON Marraskuun KaPA -päivä, pääroolissa palveluväylä ja palvelunäkymät Tennispalatsi, Sali 2 MIKKELIN KAUPUNGIN LUPAUS 2016 MIKSI MIKKELI VIE PALVELUNSA PALVELUTIETOVARANTOON 26.11.2015 Marraskuun KaPA -päivä, pääroolissa palveluväylä ja palvelunäkymät Tennispalatsi, Sali 2 Asiakaspalvelupäällikkö

Lisätiedot

Ikäteknologiakeskus - ikäihmisen hyvän arjen tukena

Ikäteknologiakeskus - ikäihmisen hyvän arjen tukena Ikäteknologiakeskus - ikäihmisen hyvän arjen tukena Sanna Kaijanen 1.12.2016 www.valli.fi Vallin Ikäteknologiakeskus Ikäteknologiakeskus on 2015 perustettu asiantuntijakeskus. Vaikutamme siihen, että iäkkäiden

Lisätiedot

Tietoisku sähköisten palveluiden kehittämisestä

Tietoisku sähköisten palveluiden kehittämisestä Tietoisku sähköisten palveluiden kehittämisestä Valtakunnalliset LAPE-päivät 29.5.2017 1 31.5.2017 Mikko Huovila SOTE-uudistus (hallinnolliset rakenteet) Kärkihankkeet (tulevaisuuden toimintamallit) ICT

Lisätiedot

Kotikäyttökokeilut. Etäpalveluhanke, kevät 2015. Etäpalvelun koulutus- ja tiedotuspäivä 26.3.2015

Kotikäyttökokeilut. Etäpalveluhanke, kevät 2015. Etäpalvelun koulutus- ja tiedotuspäivä 26.3.2015 Kotikäyttökokeilut Etäpalveluhanke, kevät 2015 Etäpalvelun koulutus- ja tiedotuspäivä 26.3.2015 Hankkeen tavoite Paikkariippumaton, asiakaslähtöinen, laadukas ja kustannustehokas asiointikanava koko julkiseen

Lisätiedot

Yhteentoimivuutta kokonaisarkkitehtuurilla

Yhteentoimivuutta kokonaisarkkitehtuurilla Yhteentoimivuutta kokonaisarkkitehtuurilla Terveydenhuollon atk-päivät 20.5.2014 Juha Rannanheimo Ratkaisupäällikkö, sosiaali- ja terveydenhuollon ratkaisut Esityksen sisältö Kehittämisvaatimukset sosiaali-

Lisätiedot

Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta

Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma 2018 Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta 20.12.2017 Strateginen johtamisjärjestelmä TAMPEREEN STRATEGIA VISIO JA TAVOITELTAVAT TULOKSET

Lisätiedot

Akavan Erityisalat 5.3.2106. Heli Martinmäki Kelan toimihenkilöt ry:n puheenjohtaja

Akavan Erityisalat 5.3.2106. Heli Martinmäki Kelan toimihenkilöt ry:n puheenjohtaja Akavan Erityisalat 5.3.2106 Heli Martinmäki Kelan toimihenkilöt ry:n puheenjohtaja 2 Kelassa uusi organisaatio 2016 Vuonna 2015 oli 24 vakuutuspiiriä ja 6 erityisyksikkö > vuonna 2016 on enää 5 vakuutuspiiriä,

Lisätiedot

Mitä ihmiset saavat digipalveluista? Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta

Mitä ihmiset saavat digipalveluista? Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta Mitä ihmiset saavat digipalveluista? Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta 2017-2021 30.5.2017 Digitaaliset palvelut ensisijaisiksi -työseminaari Neuvotteleva virkamies Marjukka

Lisätiedot

Matkailun kasvun ja uudistumisen tiekartan toteumaa 22.1.2016

Matkailun kasvun ja uudistumisen tiekartan toteumaa 22.1.2016 Matkailun kasvun ja uudistumisen tiekartan toteumaa 22.1.2016 Nina Vesterinen, matkailun erityisasiantuntija Työ- ja elinkeinoministeriö nina.vesterinen@tem.fi Yhdessä enemmän kasvua ja uudistumista Suomen

Lisätiedot

Yhteispalvelu Kiimingissä. Talousjohtaja (Kiiminki) ja rahoituspäällikkö (Oulu) Veli-Matti Keloneva

Yhteispalvelu Kiimingissä. Talousjohtaja (Kiiminki) ja rahoituspäällikkö (Oulu) Veli-Matti Keloneva Yhteispalvelu Kiimingissä Talousjohtaja (Kiiminki) ja rahoituspäällikkö (Oulu) Veli-Matti Keloneva KIIMINGIN KUNTA Oulusta 20 km asukasluku 13 253 as (31.12.2011) keski-ikä 32,6 v uusi Oulu 1.1.2013-

Lisätiedot