Tilanne ja näkymät 1/2011. Velkaongelmat varjostavat talouden nousua s. 3
|
|
- Teuvo Jukka-Pekka Rantanen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tilanne ja näkymät 1/211 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU- JA KONSULTOINTIALA TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Velkaongelmat varjostavat talouden nousua s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihto kasvaa, mutta yritysten epäyhtenäinen kehitys jarruttaa sen vauhtia s. 5
2 Sisällysluettelo Maailmantalouden näkymät... 3 Teknologiateollisuus Suomessa... 5 Elektroniikka- ja sähköteollisuus Suomessa... 6 Kone- ja metallituoteteollisuus Suomessa... 7 Metallien jalostus Suomessa... 8 Suunnittelu- ja konsultointiala Suomessa... 9 Tietotekniikka-ala Suomessa Tilanne ja näkymät 1/211
3 Maailmantalouden näkymät Velkaongelmat varjostavat talouden nousua Koko maailmantalouden tasolla talouskriisin pahin vaihe lienee ohitettu. Maailmantalouden arvioidaan kasvavan tänä vuonna runsaat neljä prosenttia, kun viime vuonna kasvua kertyi viisi prosenttia. Tämänvuotisesta kasvusta peräti 7 prosenttia syntyy kehittyvissä maissa ja erityisesti Kiinassa, Intiassa ja muissa Aasian maissa. Kehittyneiden maiden, lähinnä Pohjois-Amerikan, Länsi- Euroopan ja Japanin, osuus kasvusta on loput 3 prosenttia. Euroalueen ennakoidaan kasvavan ainoastaan 1,5 prosenttia. Kasvun hitauteen vaikuttavat erityisesti eteläisen Euroopan maat, joissa kasvunäkymät ovat edelleen vaisut. Talouden kehityksen epäyhtenäisyys kärjistää entisestään eri maanosien ja maiden välisiä eroja talouden vakaudessa. Vaihtotaseen ja julkisen talouden alijäämät ja kasvava julkinen velka rasittavat useimpia kehittyneitä maita. Toisaalta kasvun voimakkuus monissa kehittyvissä maissa on merkinnyt ulkomaisten sijoitusten lisääntymistä ja inflaation kiihtymistä. Myös raaka-aineiden voimakas kysyntä on saanut niiden hinnat nousukierteeseen maailmanlaajuisesti. Näissä oloissa edellytykset uusien talouskuplien syntymiselle ovat otolliset ja riski uudelle globaalille taloustaantumalle mahdollinen. Länsi-Euroopan, Yhdysvaltain ja Japanin velkakierre jatkuu Lähes kaikki kehittyneet maat ovat velkaongelmissa, joiden lopullinen ratkeaminen on edelleen epäselvää. Euroopassa velkaongelmat rasittavat tunnetusti Kreikkaa, Irlantia, Portugalia, Espanjaa, Italiaa, Belgiaa ja Isoa-Britanniaa, mutta listalle pääsevät lähes kaikki muutkin maat Suomi mukaan lukien. Viennin ja bruttokansantuotteen supistuminen talouskriisin aikana on aiheuttanut rakenteellisen loven verotuloihin. Tämän lisäksi toteutunut kasvu on ollut liian heikkoa velkatilanteen korjaantumiseksi. Kasvunäkymien jatkuessa useissa maissa vaatimattomina sijoittajien epäluulo velkaantuneimpia maita kohtaan on suuri. Epävarmuus sijoitusten riskeistä on nostanut valtioiden velkapaperien hintoja. Kohonneet korkomenot taas rasittavat entistä voimakkaammin valtionvelkojen hoitoa. Euroopan velkakriisistä uhkaa tulla pitkäkestoinen, ja edessä on velkojen uudelleenjärjestelyjä. Suomen kannalta on oleellisen tärkeää, että valtion ja kuntien velkaantumiskierre saadaan nopeasti hallintaan. Yhdysvallat ja Japani eivät ole Eurooppaa paremmassa tilanteessa. On merkittävää, että asuntomarkkinat Yhdysvalloissa eivät ole elpyneet lainkaan vuonna 26 alkaneen romahduksen jälkeen. Työttömyys on jäänyt korkealle tasolle, ja kuluttajien ostoaikomukset ovat pysyneet varovaisina. Liittovaltion ja osavaltioiden velkaantuminen on Euroopan maiden tavoin rakenteellinen ongelma. Vastaavasti Japanissa kuluttajahinnat ovat jatkaneet alenemistaan viime kuukausina ja valtionvelan määrä suhteessa bruttokansantuotteeseen on ennätystasolla myös kansainvälisesti vertailtuna. 3 Tilanne ja näkymät 1/211
4 Suomi on saatava tukevaan kasvuun Suomessa vienti tuo arviolta puolet bruttokansantuotteesta. Teollisuuden osuus tavara- ja palveluviennistä on 9 prosenttia ja teknologiateollisuuden osuus 6 prosenttia. Suomalaisten hyvinvoinnin ja teknologiateollisuuden välillä on kohtalonyhteys. Tämä käy selvästi ilmi vertaamalla keskenään teknologiateollisuuden liikevaihdon ja toisaalta valtion verotulojen viimeaikaistakin kehitystä. Liikevaihdon kasvu vuoden 29 jälkeen on ollut tähän asti liian vaatimatonta, jotta valtion ja kuntien velkaantumiskierre saataisiin hallintaan. Teknologiateollisuuden saamien uusien tilausten lisääntyminen loka-joulukuussa antaa toivoa siitä, että vientiteollisuus voisi päästä tukevampaan kasvuun. Epävarmana jatkuvassa maailmantalouden tilanteessa tämä edellyttää kuitenkin jatkuvia ponnisteluja sekä yritysten että koko Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi. Erityisenä ongelmana on pk-yritysten oman ulkomaanviennin vähäinen osuus Suomen koko viennissä. Muissa kilpailijamaissa pk-yrityksillä on suurempi merkitys ulkomaankaupassa. Vaalikauden hallitusohjelman keskeisenä tavoitteena on oltava suomalaisen toimintaympäristön, työn ja yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn parantaminen. Kansallisen veropolitiikan linjauksilla on selvä kasvua ohjaava vaikutus, jota on käytettävä aktiivisesti. Verotusta on uudistettava siten, että se kannustaa paremmin työntekemiseen, kasvuun, omistajuuteen ja investointeihin Suomessa. Edellisen 199-luvun alussa toteutuneen laman aikana tehdyt vero- ja innovaatiopolitiikan linjaukset olivat menestyksellisiä ja tukivat merkittävässä määrin viennin kasvua. Kärkihankkeena Suomessa on nyt otettava käyttöön uusi yritysten verokannustin, jonka avulla edistetään laaja-alaisesti yritysten investointeja toiminnan kehittämiseen, innovaatioihin ja tuotekehitykseen. Julkisen sektorin panostukset yritysten innovaatioihin on saatava kilpailijamaiden tasolle. Rahoituksen kohdentamisessa elinkeinoelämän tarpeisiin on kiinnitettävä huomiota varmistamalla mm. SHOKien rahoitus. Yhtiöveroastetta on alennettava ja ansiotuloverotusta kevennettävä alentamalla myös ylin marginaaliveroprosentti 5 prosenttiin. Pääomaverotus on pidettävä nykytasolla, millä tuetaan omistamista Suomessa. Yksityisten pääomasijoittajien verokannusteet on otettava käyttöön parantamaan nuorten yritysten rahoitus- ja kasvumahdollisuuksia. Energiaintensiiviselle teollisuudelle on luotava nopeasti uusi energiaveroleikkuri. Teollisuuden energiavero on alennettava EU:n sallimalle minimitasolle. Uusiutuvien energialähteiden tukien on oltava kustannustehokkaita ja markkinalähtöisiä. Maailmantalouden kasvun jakautuminen 211e 1 BKT:n kasvu 211, % Kasvu keskimäärin: +4,4 % Pylvään leveys kuvaa osuutta (ostovoimapariteetilla korjatusta) maailman bkt:stä vuonna 21, % Pohjois-Amerikka Länsi-Eurooppa Japani Kiina Intia Muu Aasia Venäjä Muu itäinen Eurooppa Brasilia Meksiko Muu Latin. Amerikka Lähi-itä ja Afrikka Lähde: IMF (Tammikuu 211) 2,1=1 Teollisuustuotannon määrä kuukausittain EU-maissa Suomi Saksa Kausipuhdistettu volyymi-indeksi, viimeinen havainto 11/21. Lähde: Eurostat, Tilastokeskus Ruotsi Ranska Espanja Portugali Uusien omakotitalojen myynti ja rakentaminen USAssa Tuhatta asuntoa, vuositasolle korotettuna Myytyjen asuntojen määrä Koko talouden taantuma Rakenteilla olevien asuntojen määrä Kausipuhdistetut tiedot, viimeinen havainto 11/21 tai 12/21. Lähde: U.S. Department of Commerce, National Bureau of Economic Research Tavaraviennin arvon jakaantuminen yrityskoon* mukaan 27 Osuus maan koko tavaraviennistä, % 1 % 9 % 8 Myytyjen % asuntojen määrä/sales of new houses 7 % % 5 % 4 % 15 3 % 2 % % % Suomi Ruotsi Ranska Rakenteilla olevien asuntojen määrä/building units under construction Henkilöstö Tanska *) Vertailussa yritysten koko perustuu yksinomaan niiden henkilöstön määrään. Lähde: Eurostat, External Trade Statistics by Enterprise Characteristics Itävalta Italia 4 Tilanne ja näkymät 1/211
5 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihto kasvaa, mutta yritysten epäyhtenäinen kehitys jarruttaa sen vauhtia Teknologiateollisuudelle vuosi 21 merkitsi talouskriisin pahimman vaiheen ohittamista. Liikevaihto koko alalla kasvoi arviolta kuusi prosenttia verrattuna vuoteen 29. Liikevaihto ylsi runsaaseen 67 miljardiin euroon. Vuonna 28 alan liikevaihto oli 83 miljardia euroa. Tilanne yrityksissä vaihtelee merkittävästi. Osa yrityksistä on kokenut jo kestävämpää kysynnän vahvistumista, toiset yritykset eivät ole päässeet nousuun juuri lainkaan mukaan. On myös yrityksiä, joissa liikevaihto laskee edelleen. Koko alan kannalta tyypillistä on ennustehorisontin lyhyys ja epävarmuus loppuvuoden kehityksestä. Ennustaminen on yhtä vaikeaa sekä suurissa että pienemmissä yrityksissä. Epävarmuuden takana ovat velkaongelmat useissa kehittyneissä maissa sekä voimakas globaali rakennemuutos. Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelussa mukana olevat yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia loka-joulukuussa euromääräisesti 13 prosenttia enemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna 29 ja 23 prosenttia enemmän kuin edeltävällä vuosineljänneksellä heinä-syyskuussa. Kun verrataan tilannetta talouskriisiä edeltävään aikaan syksyllä 28, uudet tilaukset olivat loka-joulukuussa 3 prosenttia alemmalla tasolla. Tilauskannan arvo oli joulukuun lopussa 12 prosenttia pienempi kuin samaan aikaan vuonna 29 ja 1 prosenttia pienempi kuin syyskuun lopussa. Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella teknologiateollisuuden yritysten liikevaihdon arvioidaan olevan lähikuukausina suurempi kuin viime vuonna samaan aikaan, mutta edelleen merkittävästi pienempi kuin ennen talouskriisiä syksyllä 28. Teknologiateollisuuden yritysten henkilöstö Suomessa väheni viime vuonna kaikkiaan runsaat kolme prosenttia eli 1 :lla ja oli 291 joulukuun lopussa. Lomautusjärjestelyjen piirissä oli joulukuun lopussa henkilöstöstä runsaat 1, kun vuoden alussa määrä oli lähes 6. Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa Mrd. euroa, käyvin hinnoin e Elektroniikka- ja sähköteollisuus Kone- ja metallituoteteollisuus Metallien jalostus Lähde: Tilastokeskus, Teknologiateollisuus ry Tietotekniikka-ala Suunnittelu- ja konsultointiala Teknologiateollisuuden* uudet tilaukset Suomessa Kotimaahan Vientiin Yhteensä IV,21 / IV,29 IV,21 / III,21 *) Pl. metallien jalostus. Muutos (vientiin): + 8 % + 11 % Muutos (kotimaahan): + 23 % + 64 % Muutos (yhteensä): + 13 % + 23 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto IV/21 Teknologiateollisuuden* tilauskanta Suomessa Teknologiateollisuuden henkilöstö Kotimaahan Vientiin Yhteensä / / *) Pl. metallien jalostus. Muutos (vientiin): - 17 % - 15 % Muutos (kotimaahan): + 2 % + 1 % Muutos (yhteensä): - 12 % - 1 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto Suunnittelu- ja konsultointiala Suomessa Henkilöstö Suomessa (pl. suunnittelu- ja konsultointiala) Henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla (pl. suunnitteluja konsultointiala) Lähde: Tilastokeskus, Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu 5 Tilanne ja näkymät 1/211
6 Elektroniikka- ja sähköteollisuus Suomessa Copyright Vaisala Uudet tilaukset ja tilauskanta pysyneet matalalla tasolla Elektroniikka- ja sähköteollisuuden (tietoliikennelaitteet, sähkökoneet, instrumentit) yritysten liikevaihto Suomessa väheni viime vuonna hieman ja oli runsaat 2 miljardia euroa. Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelussa mukana olevat elektroniikka- ja sähköteollisuuden yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia loka-joulukuussa euromääräisesti 5 prosenttia vähemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna 29, mutta 4 prosenttia enemmän kuin edeltävällä vuosineljänneksellä heinä-syyskuussa. Tilauskannan arvo oli joulukuun lopussa 4 prosenttia pienempi kuin samaan aikaan vuonna 29 ja 12 prosenttia pienempi kuin syyskuun lopussa. Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella elektroniikka- ja sähköteollisuuden yritysten liikevaihdon arvioidaan pysyvän lähikuukausina matalalla tasolla. Elektroniikka- ja sähköteollisuuden yritysten henkilöstön väheneminen Suomessa jatkui loka-joulukuussa. Henkilöstö väheni viime vuonna kaikkiaan 6 prosenttia eli 3 5:lla ja oli 55 joulukuun lopussa. Elektroniikka- ja sähköteollisuuden uudet tilaukset Suomessa IV,21 / IV,29 IV,21 / III,21 Muutos (vientiin): - 8 % + 3 % Muutos (kotimaahan): + 3 % + 12 % Muutos (yhteensä): - 5 % + 4 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto IV/ Kotimaahan Vientiin Yhteensä Elektroniikka- ja sähköteollisuuden tilauskanta Suomessa Kotimaahan Vientiin / / Muutos (vientiin): - 5 % - 13 % Muutos (kotimaahan): + 5 % - 9 % Muutos (yhteensä): - 4 % - 12 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto Yhteensä 6 Tilanne ja näkymät 1/211
7 Kone- ja metallituoteteollisuus Suomessa Copyright Metso Kone- ja metallituoteteollisuuden uudet tilaukset Suomessa IV,21 / IV,29 IV,29 / III,29 Muutos (vientiin): + 24 % + 17 % Muutos (kotimaahan): + 43 % + 86 % Muutos (yhteensä): + 28 % + 31 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto IV/ Kotimaahan Vientiin Yhteensä Kone- ja metallituoteteollisuuden tilauskanta Suomessa Kotimaahan Vientiin / / Muutos (vientiin): - 2 % - 16 % Muutos (kotimaahan): + 12 % + 25 % Muutos (yhteensä): - 16 % - 12 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto Yhteensä Uudet tilaukset lisääntyneet merkittävästi, tilauskanta supistunut edelleen Kone- ja metallituoteteollisuuden (koneet, metallituotteet, kulkuneuvot) yritysten liikevaihto Suomessa kasvoi viime vuonna arviolta kolme prosenttia ja oli lähes 26 miljardia euroa. Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelussa mukana olevat kone- ja metallituoteteollisuuden yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia loka-joulukuussa euromääräisesti 28 prosenttia enemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna 29 ja 31 prosenttia enemmän kuin edeltävällä vuosineljänneksellä heinä-syyskuussa. Tilauskannan arvo oli joulukuun lopussa 16 prosenttia pienempi kuin samaan aikaan vuonna 29 ja 12 prosenttia pienempi kuin syyskuun lopussa. Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella kone- ja metallituoteteollisuuden yritysten liikevaihdon arvioidaan olevan lähikuukausina suurempi kuin viime vuonna samaan aikaan. Kone- ja metallituoteteollisuuden yritysten henkilöstön väheneminen Suomessa jatkui loka-joulukuussa, joskin enää lievästi. Henkilöstö väheni viime vuonna kaikkiaan lähes 5 prosenttia eli 6 :lla ja oli 125 joulukuun lopussa. 7 Tilanne ja näkymät 1/211
8 Metallien jalostus Suomessa Copyright Boliden Liikevaihto kasvanut, mutta on lähes viidenneksen alle kriisiä edeltävän tason Metallien jalostusyritysten (terästuotteet, värimetallit, valut) liikevaihto Suomessa kasvoi viime vuonna arviolta 5 prosenttia ja oli noin 9 miljardia euroa. Terästuotteiden, värimetallien ja valujen tuotantomäärä lisääntyi kaikkiaan noin neljänneksen vuonna 21. Maailman terästuotanto kasvoi viime vuonna 15 prosenttia. Tuotanto lisääntyi Aasiassa 12 prosenttia, EU-maissa 25 prosenttia ja Pohjois-Amerikassa 36 prosenttia. Kiinan osuus maailman terästuotannosta oli 44 prosenttia. Metallien jalostusyritysten henkilöstö Suomessa väheni viime vuonna hieman ja oli 13 5 joulukuun lopussa. Metallien jalostuksen liikevaihto Suomessa 2,1= ,21 / 1-9,29 Muutos: +6 % Kausipuhdistettu liikevaihdon arvoindeksi, viimeinen havainto 9/21. Lähde: Tilastokeskus Metallien jalostuksen tuotannon määrä Suomessa 2,1= ,21 / 1-11,29 Muutos: +24 % Kausipuhdistettu volyymi-indeksi, viimeinen havainto 11/21. Lähde: Tilastokeskus 8 Tilanne ja näkymät 1/211
9 Suunnittelu- ja konsultointiala Suomessa Copyright Rejlers Suunnittelu- ja konsultointialan uudet tilaukset Suomessa Kotimaahan Vientiin Yhteensä IV,21 / IV,29 IV,29 / III,29 Muutos (vientiin): - 36 % - 41 % Muutos (kotimaahan): + 64 % + 49 % Muutos (yhteensä): + 33 % + 22 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto IV/21 Suunnittelu- ja konsultointialan tilauskanta Suomessa Yhteensä Kotimaahan Vientiin / / Muutos (vientiin): - 6 % - 12 % Muutos (kotimaahan): + 4 % + 5 % Muutos (yhteensä): +1 % - 1 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto Uudet tilaukset lisääntyneet merkittävästi, tilauskanta lähes ennallaan Suunnittelu- ja konsultointialan (teollisuussuunnittelu, yhdyskuntaja ympäristösuunnittelu, rakennesuunnittelu ja geotekniikka, talotekniikkasuunnittelu) liikevaihto Suomessa väheni viime vuonna arviolta kolme prosenttia ja oli 4,8 miljardia euroa. Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelussa mukana olevat suunnittelu- ja konsultointialan yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia loka-joulukuussa euromääräisesti 33 prosenttia enemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna 29 ja 22 prosenttia enemmän kuin edeltävällä vuosineljänneksellä heinä-syyskuussa. Tilaukset kotimaasta lisääntyivät, mutta ulkomailta vähenivät. Tilauskannan arvo oli joulukuun lopussa hieman suurempi kuin samaan aikaan vuonna 29, mutta hieman pienempi kuin syyskuun lopussa. Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella suunnittelu- ja konsultointialan yritysten liikevaihdon arvioidaan olevan lähikuukausina suurempi kuin viime vuonna samaan aikaan. Suunnittelu- ja konsultointialan yritysten henkilöstö Suomessa väheni viime vuonna vajaat kolme prosenttia eli runsaalla 1 :lla ja oli 43 joulukuun lopussa. 9 Tilanne ja näkymät 1/211
10 Tietotekniikka-ala Suomessa Copyright IBM Ulkoistamiset muilta aloilta kasvattavat tilauksia Tietotekniikka-alan (tietotekniikkapalvelut, ohjelmistot) yritysten liikevaihto Suomessa kasvoi viime vuonna arviolta neljä prosenttia ja oli runsaat 7 miljardia euroa. Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelussa mukana olevat tietotekniikka-alan yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia loka-joulukuussa euromääräisesti saman verran kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna 29, mutta 65 prosenttia enemmän kuin edeltävällä vuosineljänneksellä heinä-syyskuussa. Keskeinen syy tilausten lisääntymiseen on tietotekniikkapalvelujen ulkoistamiset muilta elinkeinoelämän toimialoilta sekä julkiselta sektorilta. Tilauskannan arvo oli joulukuun lopussa 5 prosenttia pienempi kuin samaan aikaan vuonna 29, mutta 6 prosenttia suurempi kuin syyskuun lopussa. Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella tietotekniikka-alan yritysten liikevaihdon arvioidaan olevan lähikuukausina suurempi kuin viime vuonna samaan aikaan. Tietotekniikka-alan yritysten henkilöstö Suomessa lisääntyi jonkin verran loppuvuoden aikana. Henkilöstö kasvoi viime vuonna kaikkiaan runsaat kaksi prosenttia eli yli 1 :lla ja oli runsaat 54 joulukuun lopussa. Tietotekniikka-alan uudet tilaukset Suomessa IV,21 / IV,29 IV,21 / III,21 Muutos: % + 65 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto IV/21 Tietotekniikka-alan tilauskanta Suomessa / / Muutos: - 5 % + 6 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto Tilanne ja näkymät 1/211
11 TILANNE JA NÄKYMÄT 1/211 Tiedot perustuvat tilanteeseen Lisätietoja: Jukka Palokangas, puhelin (9) , , Matti Paavonen puhelin (9) , Lisätietoa teknologiateollisuuden viennin, tuottajahintojen ja metallien hintojen kehityksestä Teknologiateollisuus ry:n kotisivulta:
12 Teknologiateollisuus ry Eteläranta 1, PL 1, 131 Helsinki puhelin (9) 19231, faksi (9) Kansikuvat: Copyright Metso
Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %
Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu
Tilanne ja näkymät 1/2010. Maailmantalous nousee kriisistä epäyhtenäisesti s. 2
Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 1/21 Maailmantalouden näkymät Maailmantalous nousee kriisistä epäyhtenäisesti
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Jukka Palokangas, pääekonomisti Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 2,1=1 27 26 25 24 23 22 21 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 8 7 Muutos: 1-7,28/1-7,27,%
Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017
Venäjä Brasilia Meksiko Muu it. Eurooppa Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 217 Bkt:n kasvu 217 / 216, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Kasvu keskimäärin:
Tilanne ja näkymät 3/2010. Epävarmuus varjostaa maailmantalouden nousua s. 2
Tilanne ja näkymät 3/21 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Epävarmuus varjostaa maailmantalouden nousua s.
Tilanne ja. näkymät 1/2012. Länsi-Eurooppa on lievässä taantumassa s. 3. Uudet tilaukset alemmalle tasolle, näkymät hyvin epävarmat s.
Tilanne ja näkymät 1/212 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Länsi-Eurooppa
Tilanne ja näkymät 4/2010. Maailmantalouden kasvusta puolet Aasiassa s. 2. Liikevaihto elpyy hitaasti s. 3. Maailmantalouden näkymät
Tilanne ja näkymät 4/21 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Maailmantalouden kasvusta puolet Aasiassa s. 2 Teknologiateollisuus
Tilanne ja näkymät 3/2009. Maailmantalouden näkymät Investointilama jatkuu todennäköisesti pitkään s. 3
Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 3/ Maailmantalouden näkymät Investointilama jatkuu todennäköisesti pitkään s.
Tilanne ja. näkymät 4/2011. Maailmantalous on taantuman kynnyksellä s. 3. Uudet tilaukset kääntyneet laskuun, näkymät hyvin epävarmat s.
Tilanne ja näkymät 4/211 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous
Tilanne ja näkymät 3/2011. Velkakriisi heikentää jo teollisuuden tilannetta s. 3
Tilanne ja näkymät 3/211 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Velkakriisi heikentää
Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 50 = ei muutosta edelliskuukaudesta
Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 5 = ei muutosta edelliskuukaudesta 24.4.219 Teknologiateollisuus Viimeisin tieto huhtikuu 219. Lähde: Markit
Tilanne ja näkymät 2/2011. Velkaantuminen on vakava riski talouden elpymiselle s. 3
Tilanne ja näkymät 2/211 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU- JA KONSULTOINTIALA TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Velkaantuminen
Tilanne ja näkymät 2/2008
Tilanne ja näkymät 2/28 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kehittyvät taloudet pitävät yllä maailmantalouden
Maailmantalouden kasvun jakautuminen 2011e Breakdown of World Economic Growth in 2011e
Maailmantalouden kasvun jakautuminen 211e Breakdown of World Economic Growth in 211e 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 BKT:n kasvu 211 / GDP growth in 211, % Kasvu keskimäärin / Average growth: +4,4 % Pohjois-Amerikka
Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain
Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain 2018-2023 26.4.2018 Teknologiateollisuus *) IMF ennuste euroalueelle huhtikuussa 2018: 2,4 % vuonna
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroopassa ja USA:ssa, Suomi on jälkijunassa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroopassa ja USA:ssa, Suomi on jälkijunassa 25.10.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Maailmankauppa on piristynyt uudelleen 25.10.2017 Teknologiateollisuus
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty viime kuukausina
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 219 on heikennetty viime kuukausina 3,2 3 2,8 2,6 2,4 2,2 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1,8,6,4,2 BKT:n konsensus-ennusteet vuodelle 219, % 218, tammi helmi maalis huhti
Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,5 % vuonna 2015
Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,5 % vuonna 215 BKT:n kasvu 215, % 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 Kasvu keskimäärin: +3,5 %
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s.
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 217 Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilaukset lisääntyneet
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s.
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 217 Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilaukset lisääntyneet
Kiina China. Japani Japan
Maailmantalouden kasvun jakautuminen 212e teknologiateollisuuden vientiosuuksin Breakdown of World Economic Growth in 212e with the Export Shares of Technology Industry 1 9 8 7 6 5 4 3 2 BKT:n kasvu 212
Teknologiateollisuuden kysyntä maailmalla kasvaa 2,0 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %
Venäjä Muu it. Eurooppa Brasilia Lähi-itä ja Afrikka Teknologiateollisuuden kysyntä maailmalla kasvaa 2, % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu keskimäärin:
Tilanne ja näkymät 4/2009. Maailmantalouden ongelmat vaikuttavat pitkään s. 2
Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 4/ Maailmantalouden näkymät Maailmantalouden ongelmat vaikuttavat pitkään s. 2
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin 2.5.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Bruttokansantuotteen kasvu Euroalueella on voimistunut viime kuukausina Teollisuuden
Talousnäkymät Ohutlevypäivät Ekonomisti Petteri Rautaporras
Talousnäkymät Ohutlevypäivät 16.3.2017 Ekonomisti Petteri Rautaporras 14.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017, viime vuonna kasvua oli 3,1 % Bkt:n kasvu
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 7.8.2019 Pääekonomisti Petteri Rautaporras 7.8.2019 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS tietoliikennelaitteet,
Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät
Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät 26.1.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 25.1.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 25.1.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond,
Bruttokansantuote kasvaa myös Suomessa, mutta takamatkaa muihin euromaihin on 8 prosenttia Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote kasvaa myös Suomessa, mutta takamatkaa muihin euromaihin on 8 prosenttia 24.1.2018 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Suomen vienti ponnahti alkuvuonna 2017, mutta takamatkaa muihin
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa vain niukasti
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa vain niukasti 6.6.216 Lähde: Macrobond Suomen vienti on jäänyt kilpailijamaiden kehityksestä 6.6.216 Lähde: Macrobond, Eurostat Suomen tavaravienti
Tilanne ja näkymät 3/2013. Epävarmuus maailmantaloudessa jatkuu Suomen haasteena teollisuustuotannon voimakas pudotus s. 3
Tilanne ja näkymät 3/ ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus
Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017
Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 217 Bkt:n kehitys 217 / 216, % Pohjois-Amerikka: +2,2 % USA +2,2 % Kanada +2, % Etelä- ja Väli-Amerikka: +2,1 % Brasilia +1,2 % Meksiko +2,2 % Argentiina
Tilanne ja näkymät 4/2015. Kehittyvät maat ovat riski Euroopan elpymiselle s. 3
Tilanne ja näkymät 4/215 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Kehittyvät
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 2018 s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 4 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 218 s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Uusien tilausten ja tilauskannan kasvu taittunut
Tilanne ja näkymät 2/2010. Kasvunäkymät epäyhtenäiset, investointi hyödykkeiden kysyntä elpyy hitaasti s. 2
Tilanne ja näkymät 2/21 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Kasvunäkymät epäyhtenäiset, investointi hyödykkeiden
Tilanne ja näkymät 2/2015. Vientimarkkinat kehittyvät epäyhtenäisesti s. 3. Uudet tilaukset vähentyneet uudelleen s. 4
Tilanne ja näkymät 2/215 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Vientimarkkinat
Tilanne ja näkymät 4/2013. Euroopan elpymistä joudutaan odottamaan s. 3. Tilaukset alkuvuoden 2009 tasolla, henkilöstömäärä vähenee s.
Tilanne ja näkymät 4/ ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Euroopan elpymistä
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa 8.8.217 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Suomen talouskasvua on tukenut viimeaikoina myös viennin lisääntyminen 8.8.217
Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa
Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä. 80 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k investoinneista. Alan yritykset työllistävät suoraan noin 290 000 ihmistä, välillinen
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät TuoVa projektin seminaari, Vapriikki 02.04.2009
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät TuoVa projektin seminaari, Vapriikki 2.4.29 Asiantuntija Jukka Nieminen, Teknologiateollisuus ry Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 6 % Suomen
Tilanne ja näkymät 2/2009. Maailmantalouden näkymät Taantuman pohjaa ei ole saavutettu s. 2
Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 2/29 : Maailmantalouden näkymät Taantuman pohjaa ei ole saavutettu s. 2 Teknologiateollisuus
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 2 217 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihto ja tilaukset kasvusuunnassa s. 5 Sisällysluettelo
Tilanne ja näkymät 1/2013. Taantuma Euroopassa jatkuu s. 3. Tilaukset vähentyneet vuodentakaisesta, lomautukset lisääntyneet s. 5
Tilanne ja näkymät 1/213 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Taantuma
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 219 on heikennetty 3,2 3 2,8 2,6 2,4 2,2 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1,8,6,4,2 BKT:n konsensus-ennusteet vuodelle 219, % Itäinen Eurooppa Suomi Ruotsi Venäjä Ranska
Teknologiateollisuuden talousnäkymät
Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat
Tavaravienti Suomesta alueittain
Tavaravienti Suomesta alueittain 1 4.5.215 Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta alueittain 2 4.5.215 Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa Kausipuhdistetut liikevaihtoindeksit. Osuudet liikevaihdosta
Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus
Tuotanto & liikevaihto 15.11.2018 Teknologiateollisuus 1 Teollisuustuotannon määrä maailmalla 15.11.2018 Teknologiateollisuus Kausipuhdistetut teollisuustuotannon volyymi-indeksit vuositasolla, Kiinan
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 2.11.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 1.11.2017 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 2018 Teknologiateollisuudessa 2017: - liikevaihto
Tilanne ja näkymät 4/2008
Tilanne ja näkymät 4/28 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Pitkäkestoiseen taantumaan syytä varautua Yhdysvaltain
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Pääekonomisti Jukka Palokangas
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas 19.9.2012 Toimialojen ja erityisesti yritysten tilanne vaihtelee suuresti Teknologiateollisuuden yritykset ovat kehittyneet epäyhtenäisesti
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 3.4.2018 Teknologiateollisuus 1 Sisältö Kansainvälisen talouden näkymät Teknologiateollisuuden ja Suomen
Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa
Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa 1 13.8.215 Lähde: Macrobond Tuonti Kiinaan on vähentynyt laaja-alaisesti 2 3.11.215 Lähde: Macrobond Asuntorakentamisen kasvu
Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus
Tuotanto & liikevaihto 15.5.2017 Teknologiateollisuus 1 Teollisuustuotannon määrä maailmalla 15.5.2017 Teknologiateollisuus Kausipuhdistetut teollisuustuotannon volyymi-indeksit vuositasolla, Kiinan osalta
Tilanne ja näkymät 4/2014. Epävarmuus maailmantaloudessa on lisääntynyt s. 3
Tilanne ja näkymät 4/214 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus
Uudet tilaukset ja tilauskanta Teknologiateollisuus
Uudet tilaukset ja tilauskanta 24.4.219 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden* uudet tilaukset Suomessa 13 1 11 1 9 8 7 6 5 4 3 1 28 29 21 211 212 213 214 215 216 217 218 219 Muutos: I,219 / I,218
Tilanne ja näkymät 3/2006
Tilanne ja näkymät 3/26 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kasvu jatkunut vahvana, mutta epävarmuus lisääntynyt Maailmantalous
Tilanne ja näkymät 1/2007
Tilanne ja näkymät 1/27 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Lähiajan näkymät suhteellisen vakaat, mutta kasvu
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Johtava ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 4.4.2019 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden näkymät heikentyneet 4.4.2019 Teknologiateollisuus
Tilanne ja näkymät 1/2014. Eurooppa ja kehittyvät taloudet jarruttavat maailmantalouden kasvua s. 3
Tilanne ja näkymät 1/214 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Eurooppa
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Martti Mäenpää, toimitusjohtaja
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 7.3.2008 Martti Mäenpää, toimitusjohtaja Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän T&K-investoinneista
Maailmankaupan vahvin kasvu on jo takanapäin
Maailmankaupan vahvin kasvu on jo takanapäin Viennin määrän kehitys 7.8.218 Teknologiateollisuus Source: Macrobond, The CPB Netherlands Bureau for Economic Policy Analysis 1 Suomen vienti on jäänyt kilpailijamaiden
Talouskasvu euromaissa on lähes puolittunut vuodesta 2017 Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 50 = ei muutosta edelliskuukaudesta
Talouskasvu euromaissa on lähes puolittunut vuodesta 217 Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 5 = ei muutosta edelliskuukaudesta 26.1.218 Teknologiateollisuus Viimeisin tieto lokakuu 218. Lähde:
Teollisuustuotannon määrä kuukausittain
Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Industrial Production Volume Monthly 11 15 28=1 USA 1 95 9 EU28-maat / EU28 countries 85 8 Japani / Japan 75 7 Suomi / Finland 65 28 29 21 211 212 213 Kausipuhdistettu
Tilanne ja näkymät 1/2008
Tilanne ja näkymät 1/28 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Huippusuhdanteista keskelle epävarmoja aikoja Viimeaikainen
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Poliittinen epävarmuus varjostaa edelleen kasvunäkymiä s.
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 2 219 Maailman ja Suomen talouden näkymät Poliittinen epävarmuus varjostaa edelleen kasvunäkymiä s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihto ja henkilöstömäärä jatkaneet
Alihankinta ja kansainvälistyminen. KiVi-seminaari 17.3.2011, Kouvola Matti Spolander
Alihankinta ja kansainvälistyminen KiVi-seminaari 17.3.2011, Kouvola Matti Spolander Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Elcoteq, Ensto, Nokia, Nokia
Tilanne ja. näkymät 2/2012. Epävarmuus Euroopassa jatkuu s. 3. Uudet tilaukset ja tilauskanta notkahtaneet hieman s. 5
Tilanne ja näkymät 2/212 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu jatkuu suotuisana s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 3 Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu jatkuu suotuisana s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihdossa ja tilauksissa merkittävää kasvua s. 5 Sisällysluettelo
Maailmankaupan kasvu ollut pysähdyksissä jo puolitoista vuotta
Maailmankaupan kasvu ollut pysähdyksissä jo puolitoista vuotta Viennin määrän kehitys 24.1.219 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond, The CPB Netherlands Bureau for Economic Policy Analysis 1 Ostopäällikköindeksin
Uudet tilaukset ja tilauskanta Teknologiateollisuus
Uudet tilaukset ja tilauskanta 7.8.219 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden* uudet tilaukset Suomessa 1 11 1 9 8 7 6 5 4 3 1 28 29 21 211 212 213 214 215 216 217 218 219 Muutos: II,219 / II,218
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantaloudessa hyvät näkymät s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 218 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantaloudessa hyvät näkymät s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilausten arvossa merkittävää kasvua erityisesti laivatilausten
Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus 11.2.2011
Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus 2 Jorma Turunen toimitusjohtaja 3 Globaali rakennemuutos siirtää työtä ja pääomia Aasiaan Teollisuustuotannon jakauma maailmassa 1950-2009
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu hidastuu epävarmuuden lisääntyessä s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 2 218 Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu hidastuu epävarmuuden lisääntyessä s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilaukset pysyneet korkealla tasolla s. 5 Sisällysluettelo
Kasvu keskimäärin / Average growth: +2,9 % Japani Japan
Maailmantalouden kasvun jakautuminen 21e teknologiateollisuuden vientiosuuksin Breakdown of World Economic Growth in 21e with the Export Shares of Technology Industry 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 BKT:n kasvu 21
Tilanne ja näkymät 4/2012. Näkymät ovat haastavat maailmanlaajuisesti s. 3. Tilaukset vähentyneet. kannattavuus koetuksella s. 5
Tilanne ja näkymät 4/ ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Näkymät ovat
Tilanne ja näkymät 2/2007
Tilanne ja näkymät 2/27 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kasvu jatkunut vakaana, mutta USAn riskit varjostavat
Tilanne ja näkymät 2/2013. Talouden alamäki Euroopassa jatkuu s. 3. Tilaukset laskusuunnassa s. 5. Maailman ja Suomen talouden näkymät
Tilanne ja näkymät 2/213 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden
Suomi on kestänyt vielä melko hyvin Saksan ja globaalin teollisuuden viimeaikaisen stagnaation
Talouskatsaus 10.9.2019 Jukka Palokangas 9.9.2019 Teknologiateollisuus 1 Suomi on kestänyt vielä melko hyvin Saksan ja globaalin teollisuuden viimeaikaisen stagnaation 9.9.2019 Teknologiateollisuus 2 Teknologiateollisuus
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen 24.4.2013
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen 24.4.2013 Talouden alamäki Euroopassa jatkuu Teollisuustuotanto on vähentynyt EU-maissa 125 120 115 2005=100 EU27-maat Suomi 110
Teollisuustuotanto. Industrial Production. Kehittyvät maat / Emerging countries. Maailma / World. Kehittyneet maat / Advanced countries.
Teollisuustuotanto Industrial Production 13 125 12 115 11 15 1 95 9 85 8 27,1=1 27 28 29 21 Kehittyvät maat / Emerging countries Maailma / World Kehittyneet maat / Advanced countries Suomi/Finland Viimeinen
Tilanne ja näkymät 2/2006
Tilanne ja näkymät 2/26 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kasvu jatkuu raaka-aineiden hintojen nousu ja alijäämäongelmat varjostavat
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus heikentää kasvunäkymiä s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 219 Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus heikentää kasvunäkymiä s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Epävarmuudesta selvitty ainakin toistaiseksi säikähdyksellä
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 29.1.2019 Vuoden 2018 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä liikevaihto kasvoi teknologiateollisuudessa kahta ELY-aluetta lukuun ottamatta koko maassa. Voimakkainta
Suomen tulevaisuus teknologiamaana? Keskusteluaineisto työpaikoille
3.11.2010 Suomen tulevaisuus teknologiamaana? Keskusteluaineisto työpaikoille - Me olemme teknologiayritys - Teknologiateollisuus Suomessa - Maailman muutos - Suomen pärjääminen Me olemme teknologiayritys
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 23.10.2019 Pääekonomisti Petteri Rautaporras 24.10.2019 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden näkymät heikkenevät jatkuvasti 24.10.2019 Teknologiateollisuus 2 Maailmankaupan
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvun hidastuminen jatkuu s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 3 218 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvun hidastuminen jatkuu s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilausten kasvu taittumassa, henkilöstöä kasvatettu
Teollisuustuotanto Suomessa on painunut jopa vuoden 2009 alapuolelle
Teollisuustuotanto Suomessa on painunut jopa vuoden 29 alapuolelle 1 Lähde: Macrobond Teollisuuden työpaikat Suomessa ovat vähentyneet lähes 1 :lla vuoden 28 jälkeen 2 Lähde: Macrobond, Eurostat / Kansantalouden
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvun hidastuminen jatkuu s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 3 218 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvun hidastuminen jatkuu s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilausten kasvu taittumassa, henkilöstöä kasvatettu
Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa
Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa 24.9.2013 Pääekonomisti Jukka Palokangas Maailmantalouden kasvunäkymät vuodelle 2014 (ennusteiden keskiarvot koottu syyskuussa
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvun hidastuminen jatkuu s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 4 218 Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvun hidastuminen jatkuu s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Uusien tilausten ja tarjouspyyntöjen kasvu lopahtanut s. 5 Sisällysluettelo
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus heikentää kasvunäkymiä s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 219 Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus heikentää kasvunäkymiä s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Epävarmuudesta selvitty ainakin toistaiseksi säikähdyksellä
Teknologiateollisuudesta Teppo Virta
Teknologiateollisuudesta 27.3.2014 Teppo Virta Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus tietoliikennelaitteet, instrumentit, sähkökoneet liikevaihto (2013):
Tilanne ja. näkymät 3/2012. Taantuma Euroopassa laajenemassa Saksaan s. 3. Tilaukset laskusuunnassa, liikevaihto jää syksyllä viimevuotisesta s.
Tilanne ja näkymät 3/ ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Taantuma Euroopassa
Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Industrial Production Volume Monthly
Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Industrial Production Volume Monthly 14 2,1=1 135 13 125 12 115 11 15 1 95 Suomi / Finland EU27-maat / EU 25- countries USA Japani / Japan 9 Kausipuhdistettu volyymi-indeksi,
Tilanne ja näkymät 1/2015. Euroopan vetoapu Suomen viennille jää pieneksi s. 3
Tilanne ja näkymät 1/215 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Euroopan
Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksit globaalisti
Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksit globaalisti Global Manufacturing and Services Business Activity Index 5 = ei muutosta edeltävästä kuukaudesta / No change on previous month Teollisuus
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Alueittain tarkasteltuna liikevaihto kasvoi vuoden 2016 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna kymmenellä ELY-alueella.
Bruttokansantuotteen kehitys Development of Gross Domestic Product
Bruttokansantuotteen kehitys Development of Gross Domestic Product 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 2=1 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21e211e Kehittyvät maat / Emerging countries Maailma / World Kehittyneet
Vuoden Nuori Konsultti 2017 on Ville Laine, A-Insinöörit
Suunnittelu- ja konsultointialan suhdannekatsaus Rakennustieto 2.5.2017 Matti Mannonen 1 Vuoden Nuori Konsultti 2017 on Ville Laine, A-Insinöörit Onnittelut Villelle ja muille finalisteille Joona Tuikalle
Talousnäkymät 2/2016. Maailmantalous kasvaa viimevuotista vauhtia s. 3
Talousnäkymät 2/216 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 24.1.2018 Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi vuoden 2017 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoden 2016 vastaavaan