Tilanne ja näkymät 1/2010. Maailmantalous nousee kriisistä epäyhtenäisesti s. 2
|
|
- Anita Kyllönen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 1/21 Maailmantalouden näkymät Maailmantalous nousee kriisistä epäyhtenäisesti s. 2 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihto pysyy erittäin matalalla tasolla, henkilöstösopeutukset jatkuvat s. 3
2 Maailmantalouden näkymät Teknologiateollisuus Suomessa Maailmantalous nousee kriisistä epäyhtenäisesti Maailmantalous on kääntynyt kasvuun viimevuotisen supistumisen jälkeen. Kasvu jakautuu kuitenkin epäyhtenäisesti eri maiden ja maanosien välillä. Kiinan, Intian, muiden Aasian kehittyvien talouksien sekä Brasilian ja Lähi-idän merkitys nousussa on ratkaiseva. Sen sijaan Euroopan, Yhdysvaltain ja Japanin talouden kehitys on edelleen epävakaata ja massiivisen julkisen velkaelvytyksen tukemaa. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ennustaa Kiinan bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna 1 prosenttia. Nopeaa nousua ovat vauhdittaneet valtion laajat raha- ja finanssipoliittiset elvytystoimet, jotka on toteutettu runsaan 2 miljardin euron valuuttavarannon turvin. Myös vienti ja tuonti ovat palanneet kriisiä edeltävälle tasolle. Kiina on kirinyt Saksan ohi maailman suurimmaksi viejämaaksi ja ohittanee lähivuosina Japanin maailman toiseksi suurimpana taloutena. Myös muut Aasian kehittyvät maat ovat hyötyneet Kiinan vahvasta kysynnästä sekä Intian 6-8 prosentin kasvuvauhdista. Aasian taloudet edustavat jo 3 prosenttia maailmantaloudesta ja osuus kasvaa edelleen. Suomessa sijaitsevan teknologiateollisuuden myynnistä 7 prosenttia päätyy Eurooppaan. Euroopan taloudessa pohjakosketus on takanapäin, mutta nousu vaivalloista. Alueen teollisuustuotanto on kasvanut vain hieman viime kuukausina ja on edelleen lähes viidenneksen alemmalla tasolla kuin ennen kriisiä alkuvuonna. Vastaavasti teollisuuden saamat uudet tilaukset Euroopassa ovat neljänneksen alemmalla tasolla kuin ennen kriisiä. Euroopan nousun esteenä on suuri vajaatyöllisyys sekä investointien heikko kehitys. Investointihyödykkeitä valmistavalla teollisuudella on Euroopassa, kuten Saksassa ja Suomessa, suuri merkitys. Esimerkiksi Saksan koneteollisuudessa uusien tilausten tulisi kasvaa peräti 7 prosenttia ennen kuin saavutetaan kriisiä edeltävä tilausten määrä. Yhdysvaltain bruttokansantuotteesta yksityinen kulutus vastaa 7 prosenttia ja maan osuus maailmantaloudesta on viidennes. Kroonisena ongelmana Yhdysvalloissa on kotitalouksien sekä rahoituslaitosten suuri velkaantuneisuus. Näiden sektoreiden sekä muun elinkeinoelämän ja julkisen sektorin velkamäärä vastaa 35 prosenttia suhteessa maan bruttokansantuotteeseen. Vastaavanlainen tilanne, joskin nykyistä lievempi, oli viimeksi 193-luvun laman alkaessa. Velkaongelman sekä kiinteistöjen hintojen laskun takia Yhdysvaltain asuntomarkkinat sekä kuluttajien luottamus ovat pysyneet heikolla tasolla viime kuukausina. Yksityisessä kulutuksessa ei ole odotettavissa ainakaan merkittävää kasvua pitkään aikaan. Maan teollisuuden viimeaikainen lievä elpyminen on perustunut enimmäkseen valtion elvytystoimiin. Valtioiden velkakierre huolestuttava Maailmantalouden sinänsä oikeansuuntaisen kehityksen varjopuolena on julkisen sektorin nopea velkaantuminen useissa maissa. Länsi-Euroopassa vaikeimmassa asemassa ovat Iso-Britannia, Espanja, Irlanti ja Kreikka. Tilanne vaikeutuu kaiken aikaa myös muissa Euroopan maissa. Velkakierrettä aiheuttavat verotulojen väheneminen, vajaatyöllisyys sekä poikkeuksellisen suuret finanssipoliittiset elvytystoimet. Maailmantalouden epätasapaino ja alhaiset korot synnyttävät toisaalla riskin hintakuplien puhkeamisesta. Viimeaikainen varallisuusarvojen, kuten kiinteistöjen arvonnousu Kiinassa on vaarassa puhjeta. Kiinan valtion elvytystoimet pankkijärjestelmälle ovat olleet keskeinen syy kuplan syntymiselle. Liikevaihto pysyy erittäin matalalla tasolla, henkilöstösopeutukset jatkuvat Teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto Suomessa supistui viime vuonna noin 3 prosenttia. Liikevaihto putosi edellisvuoden 78 miljardista eurosta 55 miljardiin euroon. Liikevaihto väheni eniten metallien jalostuksessa ja vähiten tietotekniikka-alalla. Teknologiateollisuuden tilauskehitys jatkui heikolla tasolla myös vuoden lopulla erityisesti, kun uusia tilauksia verrataan kriisiä edeltävään aikaan. Tilauskantatiedustelussa mukana olevat alan yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia loka-joulukuussa euromääräisesti 6 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna vastaavaan aikaan ja 5 prosenttia enemmän kuin edeltävällä vuosineljänneksellä heinä-syyskuussa. Tilausten lisääntyminen kertoo markkinatilanteen vakautumisesta, joskin useissa yrityksissä nämä tilaukset ovat pituudeltaan lyhytaikaisia. On merkittävää, että uudet tilaukset olivat loka-joulukuussa 4 prosenttia alemmalla tasolla kuin ennen kriisiä, heinä-syyskuussa. Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa Mrd. euroa, käyvin hinnoin Elektroniikka- ja sähköteollisuus Kone- ja metallituoteteollisuus Lähde: Tilastokeskus, Teknologiateollisuus ry Metallien jalostus Tietotekniikka-ala e Tilauskannan arvo oli joulukuun lopussa 29 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin samaan aikaan ja 12 prosenttia pienempi kuin Yrityksistä 47 prosenttia raportoi tilauskantansa supistuneen syyskuun tilanteesta ja 43 prosenttia lisääntyneen. Viime kuukausien tilauskehityksen sekä vaikeana jatkuvan markkinatilanteen seurauksena teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto pysyy alkuvuonna erittäin matalalla tasolla. Teknologiateollisuuden yritysten henkilöstösopeutukset Suomessa jatkuivat loppuvuoden aikana. Henkilöstö väheni viime vuonna kaikkiaan lähes 1 prosenttia eli 24 :lla ja oli 255 joulukuun lopussa. Joulukuun henkilöstöstä runsas viidennes eli 57 oli Teknologiateollisuuden* uudet tilaukset IV,/IV, IV,/III, *) Metallien jalostus pl., Muutos (vientiin): + 7 % - 2 % tietotekniikka-ala Muutos (kotimaahan): + 3 % + 29 % mukana II/ alkaen. Muutos (yhteensä): + 6 % + 5 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto IV/ Teollisuustuotannon kehitys vuosittain Yritysten kiinteät investoinnit Teknologiateollisuuden* tilauskanta Teknologiateollisuuden henkilöstö = e21e Kiina Etelä-Korea Lähde: Consensus Economics Intia Venäjä Suomi USA Euromaat Japani =1 e 21e Ranska USA Japani Suomi* Saksa *) Teollisuuden investoinnit, pl. energiasektorin investoinnit. Lähde: Consensus Economics, Tilastokeskus, EK:n investointitiedustelu (tammikuu 21) / /3.9. Muutos (vientiin): - 33 % - 15 % Muutos (kotimaahan): - 7 % + 2 % Muutos (yhteensä): - 29 % - 12 % *) Metallien jalostus pl., tietotekniikka-ala mukana alkaen. Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto Henkilöstö Suomessa Henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla Lähde: Tilastokeskus, Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu Tästä lomautusjärjestelyjen piirissä 57 2 Tilanne ja näkymät 1/21 3 Tilanne ja näkymät 1/21
3 Elektroniikka- ja sähköteollisuus Kone- ja metallituoteteollisuus Heikko tilauskehitys jatkui loka-joulukuussa Elektroniikka- ja sähköteollisuuden (tietoliikennelaitteet, sähkökoneet, instrumentit) yritysten liikevaihto Suomessa supistui viime vuonna kolmanneksen ja oli noin 19 miljardia euroa. elektroniikka- ja sähköteollisuuden yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia loka-joulukuussa euromääräisesti 3 prosenttia vähemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna sekä 18 prosenttia vähemmän kuin edeltävällä vuosineljänneksellä heinä-syyskuussa. On merkittävää, että uudet tilaukset olivat loka-joulukuussa 4 prosenttia alemmalla tasolla kuin ennen kriisiä heinä-syyskuussa. Tilauskannan arvo oli joulukuun lopussa 24 prosenttia pienempi kuin samaan aikaan vuonna ja 18 prosenttia pienempi kuin Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella elektroniikka- ja sähköteollisuuden yritysten liikevaihto pysyy alkuvuonna erittäin matalalla tasolla. Elektroniikka- ja sähköteollisuuden henkilöstösopeutukset Suomessa jatkuivat loppuvuoden aikana. Henkilöstö väheni viime vuonna kaikkiaan noin seitsemällä prosentilla eli 5 :lla ja oli 58 joulukuun lopussa. Joulukuun henkilöstöstä 6 oli Elektroniikka- ja sähköteollisuuden uudet tilaukset IV,/IV, IV,/III, Muutos (vientiin): - 3 % - 18 % Muutos (kotimaahan): - 4 % - 15 % Muutos (yhteensä): - 3 % - 18 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto IV/ Elektroniikka- ja sähköteollisuuden tilauskanta Kone- ja metallituoteteollisuuden uudet tilaukset IV,/IV, IV,/III, Muutos (vientiin): + 2 % + 2 % Muutos (kotimaahan): - 8 % + 42 % Muutos (yhteensä): + 11 % + 26 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto IV/ Kone- ja metallituoteteollisuuden tilauskanta Kasvua uusissa tilauksissa, tilauskanta jatkoi supistumistaan Kone- ja metallituoteteollisuuden (koneet, metallituotteet, kulkuneuvot) yritysten liikevaihto Suomessa supistui viime vuonna neljänneksen ja oli noin 24 miljardia euroa. kone- ja metallituoteteollisuuden yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia loka-joulukuussa euromääräisesti 11 prosenttia enemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna ja 26 prosenttia enemmän kuin edeltävällä vuosineljänneksellä heinä-syyskuussa. Tilausten lisääntyminen kertoo markkinatilanteen vakautumisesta, joskin useissa yrityksissä nämä tilaukset ovat pituudeltaan lyhytaikaisia. On merkittävää, että uudet tilaukset olivat loka-joulukuussa 4 prosenttia alemmalla tasolla kuin ennen kriisiä heinä-syyskuussa. Tilauskannan arvo oli joulukuun lopussa 34 prosenttia pienempi kuin samaan aikaan vuonna ja 13 prosenttia pienempi kuin Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella kone- ja metallituoteteollisuuden yritysten liikevaihdon arvioidaan pysyvän alkuvuonna erittäin matalalla tasolla. Kone- ja metallituoteteollisuuden henkilöstösopeutukset Suomessa jatkuivat loppuvuoden aikana. Henkilöstö väheni viime vuonna kaikkiaan runsaalla kymmenellä prosentilla eli 16 :lla ja oli 131 joulukuun lopussa. Joulukuun henkilöstöstä runsaat 47 oli / /3.9. Muutos (vientiin): - 22 % - 18 % Muutos (kotimaahan): - 41 % - 21 % Muutos (yhteensä): - 24 % - 18 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto / /3.9. Muutos (vientiin): - 36 % - 15 % Muutos (kotimaahan): - 22 % - 2 % Muutos (yhteensä): - 34 % - 13 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto Tilanne ja näkymät 1/21 5 Tilanne ja näkymät 1/21
4 Metallien jalostus Tietotekniikka-ala Liikevaihto supistunut merkittävästi Metallien jalostuksen liikevaihto Suomessa Tietotekniikka-alan uudet tilaukset Tilaukset lisääntyneet Metallien jalostusyritysten (terästuotteet, värimetallit, valut) liikevaihto Suomessa supistui viime vuonna lähes 5 prosenttia ja oli vajaat 6 miljardia euroa. Terästuotteiden, värimetallien ja valujen tuotantomäärät vähenivät viime vuonna vajaan neljänneksen. Tuotanto oli kuitenkin kasvussa vuoden loppua kohden verrattuna viime vuoden alun tilanteeseen. Maailman terästuotanto väheni viime vuonna 8 prosenttia verrattuna vuoteen. Tuotanto supistui kaikkialla muualla paitsi Kiinassa ja Intiassa. Kiinassa tuotanto kasvoi 14 prosenttia edellisvuotisesta. Kiinan osuus maailman terästuotannosta oli joulukuussa peräti 45 prosenttia. Vastaavasti EU-maiden osuus oli runsaat 1 prosenttia. Metallien jalostusyritysten henkilöstösopeutukset Suomessa jatkuivat loppuvuoden aikana. Henkilöstö väheni viime vuonna kaikkiaan runsaalla kymmenellä prosentilla eli 2 :lla ja oli noin 14 joulukuun lopussa. Joulukuun henkilöstöstä 3 oli,1= Kausipuhdistettu liikevaihdon arvoindeksi, viimeinen havainto 9/. Lähde: Tilastokeskus Muutos: 1-9,/1-9,,% Metallien jalostuksen tuotannon määrä Suomessa,1= % Muutos: 1-11, /1-11,, % -23 % Kausipuhdistettu volyymi-indeksi, viimeinen havainto 11/ Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto IV/ IV,/IV, IV,/III, Muutos: + 2% + 33 % Tietotekniikka-alan tilauskanta / /3.9. Muutos: + 16 % + 9 % Tietotekniikka-alan (tietotekniikkapalvelut, ohjelmistot) yritysten liikevaihto Suomessa supistui viime vuonna 4 prosenttia ja oli vajaat 7 miljardia euroa. tietotekniikka-alan yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia loka-joulukuussa euromääräisesti 2 prosenttia enemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna ja 33 prosenttia enemmän kuin edeltävällä vuosineljänneksellä heinä-syyskuussa. Keskeinen syy tilausten lisääntymiseen ovat tietotekniikkapalvelujen ulkoistamiset muilta elinkeinoelämän toimialoilta sekä julkiselta sektorilta. Tilauskannan arvo oli joulukuun lopussa 16 prosenttia suurempi kuin samaan aikaan vuonna ja 9 prosenttia suurempi kuin Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella tietotekniikka-alan yritysten liikevaihdon arvioidaan olevan alkuvuonna suurempi kuin vuosi sitten samaan aikaan. Tietotekniikka-alan henkilöstö Suomessa väheni viime vuonna hieman ja oli noin Joulu kuun henkilöstöstä vajaat 1 oli Lähde: Tilastokeskus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto Tilanne ja näkymät 1/21 7 Tilanne ja näkymät 1/21
5 TILANNE JA NÄKYMÄT 1/21 Tiedot perustuvat tilanteeseen Lisätietoja: Jukka Palokangas, puhelin (9) , Lisätietoa teknologiateollisuuden viennin, tuottajahintojen ja metallien hintojen kehityksestä Teknologiateollisuus ry:n kotisivulta: Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 1, PL 1, 131 Helsinki, puhelin (9) 19231, faksi (9) ,
Tilanne ja näkymät 3/2009. Maailmantalouden näkymät Investointilama jatkuu todennäköisesti pitkään s. 3
Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 3/ Maailmantalouden näkymät Investointilama jatkuu todennäköisesti pitkään s.
Tilanne ja näkymät 4/2009. Maailmantalouden ongelmat vaikuttavat pitkään s. 2
Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 4/ Maailmantalouden näkymät Maailmantalouden ongelmat vaikuttavat pitkään s. 2
Tilanne ja näkymät 4/2010. Maailmantalouden kasvusta puolet Aasiassa s. 2. Liikevaihto elpyy hitaasti s. 3. Maailmantalouden näkymät
Tilanne ja näkymät 4/21 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Maailmantalouden kasvusta puolet Aasiassa s. 2 Teknologiateollisuus
Tilanne ja näkymät 3/2010. Epävarmuus varjostaa maailmantalouden nousua s. 2
Tilanne ja näkymät 3/21 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Epävarmuus varjostaa maailmantalouden nousua s.
Tilanne ja. näkymät 1/2012. Länsi-Eurooppa on lievässä taantumassa s. 3. Uudet tilaukset alemmalle tasolle, näkymät hyvin epävarmat s.
Tilanne ja näkymät 1/212 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Länsi-Eurooppa
Tilanne ja. näkymät 4/2011. Maailmantalous on taantuman kynnyksellä s. 3. Uudet tilaukset kääntyneet laskuun, näkymät hyvin epävarmat s.
Tilanne ja näkymät 4/211 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous
Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %
Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu
Tilanne ja näkymät 2/2010. Kasvunäkymät epäyhtenäiset, investointi hyödykkeiden kysyntä elpyy hitaasti s. 2
Tilanne ja näkymät 2/21 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Kasvunäkymät epäyhtenäiset, investointi hyödykkeiden
Tilanne ja näkymät 2/2008
Tilanne ja näkymät 2/28 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kehittyvät taloudet pitävät yllä maailmantalouden
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty viime kuukausina
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 219 on heikennetty viime kuukausina 3,2 3 2,8 2,6 2,4 2,2 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1,8,6,4,2 BKT:n konsensus-ennusteet vuodelle 219, % 218, tammi helmi maalis huhti
Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 50 = ei muutosta edelliskuukaudesta
Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 5 = ei muutosta edelliskuukaudesta 24.4.219 Teknologiateollisuus Viimeisin tieto huhtikuu 219. Lähde: Markit
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin 2.5.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Bruttokansantuotteen kasvu Euroalueella on voimistunut viime kuukausina Teollisuuden
Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus
Tuotanto & liikevaihto 15.11.2018 Teknologiateollisuus 1 Teollisuustuotannon määrä maailmalla 15.11.2018 Teknologiateollisuus Kausipuhdistetut teollisuustuotannon volyymi-indeksit vuositasolla, Kiinan
Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain
Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain 2018-2023 26.4.2018 Teknologiateollisuus *) IMF ennuste euroalueelle huhtikuussa 2018: 2,4 % vuonna
Tilanne ja näkymät 3/2013. Epävarmuus maailmantaloudessa jatkuu Suomen haasteena teollisuustuotannon voimakas pudotus s. 3
Tilanne ja näkymät 3/ ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus
Tilanne ja näkymät 2/2015. Vientimarkkinat kehittyvät epäyhtenäisesti s. 3. Uudet tilaukset vähentyneet uudelleen s. 4
Tilanne ja näkymät 2/215 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Vientimarkkinat
Tilanne ja näkymät 4/2015. Kehittyvät maat ovat riski Euroopan elpymiselle s. 3
Tilanne ja näkymät 4/215 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Kehittyvät
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s.
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 217 Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilaukset lisääntyneet
Tilanne ja näkymät 1/2007
Tilanne ja näkymät 1/27 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Lähiajan näkymät suhteellisen vakaat, mutta kasvu
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s.
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 217 Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilaukset lisääntyneet
Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017
Venäjä Brasilia Meksiko Muu it. Eurooppa Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 217 Bkt:n kasvu 217 / 216, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Kasvu keskimäärin:
Tilanne ja näkymät 4/2008
Tilanne ja näkymät 4/28 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Pitkäkestoiseen taantumaan syytä varautua Yhdysvaltain
Tilanne ja näkymät 2/2009. Maailmantalouden näkymät Taantuman pohjaa ei ole saavutettu s. 2
Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 2/29 : Maailmantalouden näkymät Taantuman pohjaa ei ole saavutettu s. 2 Teknologiateollisuus
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Jukka Palokangas, pääekonomisti Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 2,1=1 27 26 25 24 23 22 21 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 8 7 Muutos: 1-7,28/1-7,27,%
Tilanne ja näkymät 1/2014. Eurooppa ja kehittyvät taloudet jarruttavat maailmantalouden kasvua s. 3
Tilanne ja näkymät 1/214 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Eurooppa
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 2018 s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 4 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 218 s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Uusien tilausten ja tilauskannan kasvu taittunut
Tilanne ja näkymät 4/2013. Euroopan elpymistä joudutaan odottamaan s. 3. Tilaukset alkuvuoden 2009 tasolla, henkilöstömäärä vähenee s.
Tilanne ja näkymät 4/ ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Euroopan elpymistä
Tilanne ja näkymät 1/2008
Tilanne ja näkymät 1/28 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Huippusuhdanteista keskelle epävarmoja aikoja Viimeaikainen
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroopassa ja USA:ssa, Suomi on jälkijunassa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroopassa ja USA:ssa, Suomi on jälkijunassa 25.10.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Maailmankauppa on piristynyt uudelleen 25.10.2017 Teknologiateollisuus
Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus
Tuotanto & liikevaihto 15.5.2017 Teknologiateollisuus 1 Teollisuustuotannon määrä maailmalla 15.5.2017 Teknologiateollisuus Kausipuhdistetut teollisuustuotannon volyymi-indeksit vuositasolla, Kiinan osalta
Bruttokansantuote kasvaa myös Suomessa, mutta takamatkaa muihin euromaihin on 8 prosenttia Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote kasvaa myös Suomessa, mutta takamatkaa muihin euromaihin on 8 prosenttia 24.1.2018 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Suomen vienti ponnahti alkuvuonna 2017, mutta takamatkaa muihin
Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa
Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa 1 13.8.215 Lähde: Macrobond Tuonti Kiinaan on vähentynyt laaja-alaisesti 2 3.11.215 Lähde: Macrobond Asuntorakentamisen kasvu
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 2 217 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihto ja tilaukset kasvusuunnassa s. 5 Sisällysluettelo
Tilanne ja näkymät 3/2011. Velkakriisi heikentää jo teollisuuden tilannetta s. 3
Tilanne ja näkymät 3/211 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Velkakriisi heikentää
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu jatkuu suotuisana s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 3 Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu jatkuu suotuisana s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihdossa ja tilauksissa merkittävää kasvua s. 5 Sisällysluettelo
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 7.8.2019 Pääekonomisti Petteri Rautaporras 7.8.2019 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS tietoliikennelaitteet,
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa 8.8.217 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Suomen talouskasvua on tukenut viimeaikoina myös viennin lisääntyminen 8.8.217
Tilanne ja näkymät 3/2006
Tilanne ja näkymät 3/26 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kasvu jatkunut vahvana, mutta epävarmuus lisääntynyt Maailmantalous
Tilanne ja näkymät 1/2013. Taantuma Euroopassa jatkuu s. 3. Tilaukset vähentyneet vuodentakaisesta, lomautukset lisääntyneet s. 5
Tilanne ja näkymät 1/213 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Taantuma
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Johtava ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 4.4.2019 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden näkymät heikentyneet 4.4.2019 Teknologiateollisuus
Teknologiateollisuuden talousnäkymät
Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat
Tilanne ja näkymät 1/2011. Velkaongelmat varjostavat talouden nousua s. 3
Tilanne ja näkymät 1/211 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU- JA KONSULTOINTIALA TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Velkaongelmat varjostavat
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa vain niukasti
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa vain niukasti 6.6.216 Lähde: Macrobond Suomen vienti on jäänyt kilpailijamaiden kehityksestä 6.6.216 Lähde: Macrobond, Eurostat Suomen tavaravienti
Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017
Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 217 Bkt:n kehitys 217 / 216, % Pohjois-Amerikka: +2,2 % USA +2,2 % Kanada +2, % Etelä- ja Väli-Amerikka: +2,1 % Brasilia +1,2 % Meksiko +2,2 % Argentiina
Tilanne ja näkymät 2/2011. Velkaantuminen on vakava riski talouden elpymiselle s. 3
Tilanne ja näkymät 2/211 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU- JA KONSULTOINTIALA TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Velkaantuminen
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Pääekonomisti Jukka Palokangas
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas 19.9.2012 Toimialojen ja erityisesti yritysten tilanne vaihtelee suuresti Teknologiateollisuuden yritykset ovat kehittyneet epäyhtenäisesti
Maailmankaupan vahvin kasvu on jo takanapäin
Maailmankaupan vahvin kasvu on jo takanapäin Viennin määrän kehitys 7.8.218 Teknologiateollisuus Source: Macrobond, The CPB Netherlands Bureau for Economic Policy Analysis 1 Suomen vienti on jäänyt kilpailijamaiden
Uudet tilaukset ja tilauskanta Teknologiateollisuus
Uudet tilaukset ja tilauskanta 24.4.219 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden* uudet tilaukset Suomessa 13 1 11 1 9 8 7 6 5 4 3 1 28 29 21 211 212 213 214 215 216 217 218 219 Muutos: I,219 / I,218
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu hidastuu epävarmuuden lisääntyessä s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 2 218 Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu hidastuu epävarmuuden lisääntyessä s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilaukset pysyneet korkealla tasolla s. 5 Sisällysluettelo
Tilanne ja näkymät 4/2014. Epävarmuus maailmantaloudessa on lisääntynyt s. 3
Tilanne ja näkymät 4/214 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Poliittinen epävarmuus varjostaa edelleen kasvunäkymiä s.
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 2 219 Maailman ja Suomen talouden näkymät Poliittinen epävarmuus varjostaa edelleen kasvunäkymiä s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihto ja henkilöstömäärä jatkaneet
Teknologiateollisuuden kysyntä maailmalla kasvaa 2,0 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %
Venäjä Muu it. Eurooppa Brasilia Lähi-itä ja Afrikka Teknologiateollisuuden kysyntä maailmalla kasvaa 2, % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu keskimäärin:
Uudet tilaukset ja tilauskanta Teknologiateollisuus
Uudet tilaukset ja tilauskanta 7.8.219 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden* uudet tilaukset Suomessa 1 11 1 9 8 7 6 5 4 3 1 28 29 21 211 212 213 214 215 216 217 218 219 Muutos: II,219 / II,218
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 219 on heikennetty 3,2 3 2,8 2,6 2,4 2,2 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1,8,6,4,2 BKT:n konsensus-ennusteet vuodelle 219, % Itäinen Eurooppa Suomi Ruotsi Venäjä Ranska
Teollisuustuotannon kehitys vuosittain Industrial Production Development by Year
Lähde/Source: Consensus Economics R:\kvtalous\jpkv7af.ppt 28.12.29/jp Teollisuustuotannon kehitys vuosittain Industrial Production Development by Year 48 46 44 42 4 38 36 34 32 3 28 26 24 22 2 18 16 14
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantaloudessa hyvät näkymät s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 218 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantaloudessa hyvät näkymät s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilausten arvossa merkittävää kasvua erityisesti laivatilausten
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 3.4.2018 Teknologiateollisuus 1 Sisältö Kansainvälisen talouden näkymät Teknologiateollisuuden ja Suomen
Tilanne ja näkymät 2/2007
Tilanne ja näkymät 2/27 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kasvu jatkunut vakaana, mutta USAn riskit varjostavat
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 29.1.2019 Vuoden 2018 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä liikevaihto kasvoi teknologiateollisuudessa kahta ELY-aluetta lukuun ottamatta koko maassa. Voimakkainta
Talousnäkymät Ohutlevypäivät Ekonomisti Petteri Rautaporras
Talousnäkymät Ohutlevypäivät 16.3.2017 Ekonomisti Petteri Rautaporras 14.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017, viime vuonna kasvua oli 3,1 % Bkt:n kasvu
Tilanne ja näkymät 4/2012. Näkymät ovat haastavat maailmanlaajuisesti s. 3. Tilaukset vähentyneet. kannattavuus koetuksella s. 5
Tilanne ja näkymät 4/ ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Näkymät ovat
Tavaravienti Suomesta alueittain
Tavaravienti Suomesta alueittain 1 4.5.215 Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta alueittain 2 4.5.215 Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa Kausipuhdistetut liikevaihtoindeksit. Osuudet liikevaihdosta
Talouskasvu euromaissa on lähes puolittunut vuodesta 2017 Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 50 = ei muutosta edelliskuukaudesta
Talouskasvu euromaissa on lähes puolittunut vuodesta 217 Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 5 = ei muutosta edelliskuukaudesta 26.1.218 Teknologiateollisuus Viimeisin tieto lokakuu 218. Lähde:
Suomi on kestänyt vielä melko hyvin Saksan ja globaalin teollisuuden viimeaikaisen stagnaation
Talouskatsaus 10.9.2019 Jukka Palokangas 9.9.2019 Teknologiateollisuus 1 Suomi on kestänyt vielä melko hyvin Saksan ja globaalin teollisuuden viimeaikaisen stagnaation 9.9.2019 Teknologiateollisuus 2 Teknologiateollisuus
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Alueittain tarkasteltuna liikevaihto kasvoi vuoden 2016 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna kymmenellä ELY-alueella.
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 2.11.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 1.11.2017 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 2018 Teknologiateollisuudessa 2017: - liikevaihto
Tilanne ja. näkymät 2/2012. Epävarmuus Euroopassa jatkuu s. 3. Uudet tilaukset ja tilauskanta notkahtaneet hieman s. 5
Tilanne ja näkymät 2/212 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus
Tilanne ja näkymät 2/2006
Tilanne ja näkymät 2/26 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kasvu jatkuu raaka-aineiden hintojen nousu ja alijäämäongelmat varjostavat
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Alueittain tarkasteltuna liikevaihto kasvoi vuonna 2016 yhdellätoista ELY-alueella. Liikevaihto supistui neljällä ELY-alueella. Voimakkainta kasvu oli ssa, 43
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus heikentää kasvunäkymiä s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 219 Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus heikentää kasvunäkymiä s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Epävarmuudesta selvitty ainakin toistaiseksi säikähdyksellä
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvun hidastuminen jatkuu s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 3 218 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvun hidastuminen jatkuu s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilausten kasvu taittumassa, henkilöstöä kasvatettu
Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,5 % vuonna 2015
Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,5 % vuonna 215 BKT:n kasvu 215, % 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 Kasvu keskimäärin: +3,5 %
Teollisuustuotannon kehitys vuosittain
Teollisuustuotannon kehitys vuosittain Industrial production development by year 38 36 34 32 3 28 26 24 22 2 18 16 14 12 1 8 1998=1 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26e 27e 28e Kiina/China Etelä-Korea/Korea
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 24.1.2018 Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi vuoden 2017 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoden 2016 vastaavaan
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvun hidastuminen jatkuu s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 3 218 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvun hidastuminen jatkuu s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilausten kasvu taittumassa, henkilöstöä kasvatettu
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus heikentää kasvunäkymiä s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 219 Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus heikentää kasvunäkymiä s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Epävarmuudesta selvitty ainakin toistaiseksi säikähdyksellä
Kiina China. Japani Japan
Maailmantalouden kasvun jakautuminen 212e teknologiateollisuuden vientiosuuksin Breakdown of World Economic Growth in 212e with the Export Shares of Technology Industry 1 9 8 7 6 5 4 3 2 BKT:n kasvu 212
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Martti Mäenpää, toimitusjohtaja
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 7.3.2008 Martti Mäenpää, toimitusjohtaja Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän T&K-investoinneista
Tilanne ja näkymät 2/2013. Talouden alamäki Euroopassa jatkuu s. 3. Tilaukset laskusuunnassa s. 5. Maailman ja Suomen talouden näkymät
Tilanne ja näkymät 2/213 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden
Maailmankaupan kasvu ollut pysähdyksissä jo puolitoista vuotta
Maailmankaupan kasvu ollut pysähdyksissä jo puolitoista vuotta Viennin määrän kehitys 24.1.219 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond, The CPB Netherlands Bureau for Economic Policy Analysis 1 Ostopäällikköindeksin
Koko maa 0 % Varsinais-Suomi. Pohjois-Pohjanmaa. Uusimaa +3 % Pirkanmaa +8 % Kaakkois-Suomi. Varsinais-Suomi +9 % Pohjois-Savo.
TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Teknologiateollisuuden liikevaihto laskusuunnassa useilla alueilla Teknologiateollisuuden (elektroniikka- ja sähköteollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus,
Tilanne ja. näkymät 3/2012. Taantuma Euroopassa laajenemassa Saksaan s. 3. Tilaukset laskusuunnassa, liikevaihto jää syksyllä viimevuotisesta s.
Tilanne ja näkymät 3/ ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Taantuma Euroopassa
Teollisuustuotanto Suomessa on painunut jopa vuoden 2009 alapuolelle
Teollisuustuotanto Suomessa on painunut jopa vuoden 29 alapuolelle 1 Lähde: Macrobond Teollisuuden työpaikat Suomessa ovat vähentyneet lähes 1 :lla vuoden 28 jälkeen 2 Lähde: Macrobond, Eurostat / Kansantalouden
Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät
Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät 26.1.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 25.1.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 25.1.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond,
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvun hidastuminen jatkuu s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 4 218 Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvun hidastuminen jatkuu s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Uusien tilausten ja tarjouspyyntöjen kasvu lopahtanut s. 5 Sisällysluettelo
Tilanne ja näkymät 1/2015. Euroopan vetoapu Suomen viennille jää pieneksi s. 3
Tilanne ja näkymät 1/215 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Euroopan
Teollisuustuotannon määrä kuukausittain
Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Industrial Production Volume Monthly 11 15 28=1 USA 1 95 9 EU28-maat / EU28 countries 85 8 Japani / Japan 75 7 Suomi / Finland 65 28 29 21 211 212 213 Kausipuhdistettu
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 23.10.2019 Vuonna 2018 teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi a, a ja ttä lukuun ottamatta kaikilla ELY-alueilla. Voimakkainta kasvu oli viime vuonna ssa, 16
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus Suomessa Uudet tilaukset viimevuotista alemmalla tasolla s. 5
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 4 216 Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus maailmantaloudessa jatkuu 217 s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Uudet tilaukset viimevuotista alemmalla tasolla
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 26.10.2018 Vuoden 2018 ensimmäisellä puoliskolla liikevaihto kasvoi teknologiateollisuudessa kahta ELY-aluetta lukuun ottamatta koko maassa. Voimakkainta kasvu
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 23.10.2019 Pääekonomisti Petteri Rautaporras 24.10.2019 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden näkymät heikkenevät jatkuvasti 24.10.2019 Teknologiateollisuus 2 Maailmankaupan
Teknologiateollisuuden / Suomen talousnäkymät
Teknologiateollisuuden / Suomen talousnäkymät 3.11.2016 Pääekonomisti Jukka Palokangas 11.11.2016 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen merkittävin elinkeino 50 % Suomen koko viennistä. Alan
Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Industrial Production Volume Monthly
Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Industrial Production Volume Monthly 14 2,1=1 135 13 125 12 115 11 15 1 95 Suomi / Finland EU27-maat / EU 25- countries USA Japani / Japan 9 Kausipuhdistettu volyymi-indeksi,
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216
Tilanne ja näkymät 3/2008
Tilanne ja näkymät 3/28 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kasvu hidastunut, epävarmuus lisääntynyt Maailmantalouden
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät TuoVa projektin seminaari, Vapriikki 02.04.2009
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät TuoVa projektin seminaari, Vapriikki 2.4.29 Asiantuntija Jukka Nieminen, Teknologiateollisuus ry Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 6 % Suomen
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Kasvu keskimäärin / Average growth: +2,9 % Japani Japan
Maailmantalouden kasvun jakautuminen 21e teknologiateollisuuden vientiosuuksin Breakdown of World Economic Growth in 21e with the Export Shares of Technology Industry 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 BKT:n kasvu 21
Talousnäkymät 2/2016. Maailmantalous kasvaa viimevuotista vauhtia s. 3
Talousnäkymät 2/216 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous
Tilanne ja näkymät 3/2014. Ukrainan ja Venäjän tilanne jarruttavat Euroopan elpymistä s. 3
Tilanne ja näkymät 3/214 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Ukrainan