Tilanne ja näkymät 2/2010. Kasvunäkymät epäyhtenäiset, investointi hyödykkeiden kysyntä elpyy hitaasti s. 2
|
|
- Amanda Laine
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tilanne ja näkymät 2/21 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Kasvunäkymät epäyhtenäiset, investointi hyödykkeiden kysyntä elpyy hitaasti s. 2 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihto pysyy lähikuukausina erittäin matalalla tasolla s. 3
2 Maailmantalouden näkymät Kasvunäkymät epäyhtenäiset, investointi hyödykkeiden kysyntä elpyy hitaasti Maailmantalouden kasvu on nopeutunut viime kuukausina. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi huhtikuun ennusteessaan maailmantalouden kasvavan tänä vuonna 4,2 prosenttia viimevuotisesta. Talous kehittyy kuitenkin hyvin epäyhtenäisesti eri maanosien ja maiden välillä. Esimerkiksi Länsi-Euroopassa bkt:n ennakoidaan kasvavan ainoastaan prosentin verran. Historiallisen syvän pudotuksen jälkeistä nousua varjostavat läntisten teollisuusmaiden ylivelkaantuneisuus, maailmanlaajuinen tuotannon ylikapasiteetti, investointien vähäisyys, vajaatyöllisyys sekä näiden seurauksena lisääntynyt protektionismi. Talouden kehitys on ollut viime kuukausina erityisen nopeaa Kiinassa, Intiassa ja useissa muissa kehittyvissä maissa. Kiinassa bruttokansantuote kasvoi tammi-maaliskuussa peräti 12 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Teollisuustuotanto ja vähittäiskauppa lisääntyivät lähes viidenneksen sekä investoinnit neljänneksen. Kiinan kasvuluvut ovat häikäiseviä, vaikka vertailutaso viime vuoden alussa olikin matala ja maassa on toteutettu mittavia raha- ja finanssipoliittisia elvytystoimia. Suuresta kasvupotentiaalista huolimatta Kiinan kehitys ei ole riskitön. Riski piilee kiinteistöhinnoissa, jotka ovat nousseet vuoden aikana runsaat 1 prosenttia kaksinkertaistuneen luotonannon seurauksena. Hintakuplaa ruokkii myös voimistunut inflaatio muualla taloudessa. Kuplan puhkeaminen voidaan estää vain rajoittamalla voimakkaasti luotonantoa ja kiristämällä muutoinkin rahapolitiikkaa. Yhdysvalloissa bruttokansantuote oli loka-joulukuussa samansuuruinen kuin vuonna 28 vastaavaan aikaan. Verrattuna edeltävään vuosineljännekseen talous kuitenkin kasvoi 1,4 prosenttia. Talouden nousuodotukset ovat vahvistuneet viime kuukausina. Kehitys on ollut kuitenkin epäyhtenäistä talouden eri sektorien välillä. Teollisuustuotanto on ollut loivassa kasvussa puolen vuoden ajan ja teollisuuden odotukset kasvun jatkumiselle ovat tälläkin hetkellä positiiviset. Kapasiteetin käyttöaste teollisuudessa on tällä hetkellä 7 prosenttia, kun se oli enimmillään 8 prosenttia ennen talouskriisiä. Yksityinen kulutus sekä yritysten tietoliikennelaiteinvestoinnit ovat niin ikään lisääntyneet jonkin verran. Työpaikkojen väheneminen on pysähtynyt, mutta vajaatyöllisyys on edelleen korkealla tasolla. Asunto- ja muut kiinteistömarkkinat eivät ole elpyneet juuri lainkaan. Kiinteistöjen hintakehityksellä ja rakentamisen kehityksellä on edelleen merkittävä negatiivinen vaikutus yksityisen kulutuksen ja koko maan talouden nousuvauhtiin. Eurooppa nousee jälkijunassa EU-maissa bruttokansantuote oli loka-joulukuussa 2,2 prosenttia pienempi kuin edellisvuonna samaan aikaan. Verrattuna edeltävään vuosineljännekseen kasvua oli lievästi. Myös EU-maissa teollisuustuotanto on ollut kasvussa viime kuukausina. Teollisuuden saamien uusien tilausten kehitys tämän vuoden alussa ennakoi hitaan kasvun jatkumista lähikuukausina. Kapasiteetin käyttöaste teollisuudessa on tällä hetkellä 73 prosenttia, kun se oli parhaimmillaan 84 prosenttia ennen talouskriisiä. Kokonaisuudessaan EU-maiden elpyminen on hidasta ja kehitys maiden välillä epäyhtenäistä. Suomessa ja muissa Euroopan maissa teknologiateollisuus valmistaa pääosin investointitavaroita ja niihin liittyviä palveluja. Asiakasyritysten investoinnit ovat kysynnän kehityksessä avainasemassa. Suomelle investoinnit Euroopassa ovat tärkeitä, koska Euroopan markkinat muodostavat noin 75 prosenttia täällä sijaitsevan teknologiateollisuuden myynnistä. Euroopan elektroniikka- ja sähköteollisuutta sekä kone- ja metallituoteteollisuutta edustava teollisuusjärjestö Orgalime arvioi maaliskuussa, että alan liikevaihto Euroopassa supistui viime vuonna noin viidenneksen ja kasvaa tänä vuonna runsaan prosentin. Ennusteeseen sisältyy näkemys siitä, että liikevaihto elpyy hitaasti vuoden loppua kohden. Maailmantalouden kasvun jakautuminen 21e teknologiateollisuuden vientiosuuksin BKT:n kasvu 21, % Kasvu keskimäärin: +2,9 % Pylvään leveys kuvaa osuutta teknologiateollisuuden Suomen viennistä vuonna 29, % Pohjois-Amerikka Länsi-Eurooppa Japani Kiina Lähde: IMF (huhtikuu 21), Tullihallitus 2 Tilanne ja näkymät 2/21 Intia Muu Aasia Venäjä Muu itäinen Eurooppa Brasilia Muu Latin. Amerikka Lähi-itä ja Afrikka Teollisuuden kapasiteetin käyttöaste EU-maissa 86 % 84 % 82 % 8 % 78 % 76 % 74 % 72 % 7 % 68 % Pitkän aikavälin ( ) keskiarvo Viimeinen havainto I/21. Lähde: Eurostat
3 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihto pysyy lähikuukausina erittäin matalalla tasolla Teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto Suomessa supistui viime vuonna lähes 3 prosenttia ja oli 55 miljardia euroa. Näin voimakasta liikevaihdon pudotusta ei ole tapahtunut sitten vuosien 1914 ja Alan yritysten kiinteät investoinnit vähenivät vuoden aikana runsaan kolmanneksen. Sen sijaan yritysten tutkimus- ja kehittämisinvestoinnit pysyivät korkealla tasolla, joskin pienenivät hieman edellisvuotisesta. Teknologiateollisuuden tilauskehitys jatkui heikkona myös tammi-maaliskuussa. Tilauskantatiedustelussa mukana olevat alan yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia tammi-maaliskuussa euromääräisesti hieman enemmän kuin viime vuonna vastaavalla ajanjaksolla, mutta 18 prosenttia vähemmän kuin edeltävällä vuosineljänneksellä loka-joulukuussa. Vaikka uudet tilaukset vähenivät loka-joulukuusta, yrityksistä lukumääräisesti runsas puolet raportoi niiden kasvusta ja lähes 4 prosenttia vähenemisestä. Kun verrataan tilannetta talouskriisiä edeltävään aikaan heinäsyyskuuhun 28, uudet tilaukset olivat tammi-maaliskuussa lähes 5 prosenttia alemmalla tasolla. Tilauskannan arvo oli maaliskuun lopussa 24 prosenttia pienempi kuin viime vuonna samaan aikaan ja 4 prosenttia pienempi kuin joulukuun lopussa. Viime kuukausien tilauskehityksen sekä vaikeana jatkuvan markkinatilanteen seurauksena teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto pysyy lähikuukausina erittäin matalalla tasolla. Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden investoinnit Suomessa 5 45 Muutos: 1,21 /1,29, % % Teknologiateollisuuden* uudet tilaukset Viimeinen havainto 1/21. Lähde: Tullihallitus Kotimaahan Vientiin Yhteensä I,21/I,29 I,21/IV,29 *) Metallien jalostus pl., Muutos (vientiin): - 2 % - 19 % tietotekniikka-ala Muutos (kotimaahan): + 1 % - 14 % mukana II/27 alkaen. Muutos (yhteensä): + 1 % - 18 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto I/ Kiinteät investoinnit Tutkimus- ja kehittämisinvestoinnit Lähde: Tilastokeskus, EK:n investointitiedustelu (tammikuu 21) Teknologiateollisuuden* tilauskanta Kotimaahan Vientiin / / Muutos (vientiin): - 29 % - 5 % Muutos (kotimaahan): - 2 % - 1 % Muutos (yhteensä): - 24 % - 4 % e 21e *) Metallien jalostus pl., tietotekniikka-ala mukana alkaen. Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto Yhteensä 3 Tilanne ja näkymät 2/21
4 Elektroniikka- ja sähköteollisuus Heikko tilauskehitys jatkui tammi-maaliskuussa Elektroniikka- ja sähköteollisuuden (tietoliikennelaitteet, sähkökoneet, instrumentit) yritysten liikevaihto Suomessa supistui viime vuonna kolmanneksen ja oli noin 19 miljardia euroa. Tavaravienti väheni 37 prosenttia. Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelussa mukana olevat elektroniikka- ja sähköteollisuuden yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia tammi-maaliskuussa euromääräisesti 16 prosenttia vähemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla viime vuonna sekä 22 prosenttia vähemmän kuin edeltävällä vuosineljänneksellä loka-joulukuussa. Vaikka uudet tilaukset vähenivät loka-joulukuusta, yrityksistä lukumääräisesti lähes 8 prosenttia raportoi niiden kasvusta ja runsas viidennes vähenemisestä. Kun verrataan tilannetta talouskriisiä edeltävään aikaan heinä-syyskuuhun 28, uudet tilaukset olivat tammi-maaliskuussa runsaat 5 prosenttia alemmalla tasolla. Tilauskannan arvo oli maaliskuun lopussa 17 prosenttia pienempi kuin samaan aikaan viime vuonna ja 8 prosenttia pienempi kuin joulukuun lopussa. Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella elektroniikkaja sähköteollisuuden yritysten liikevaihdon arvioidaan pysyvän lähikuukausina erittäin matalalla tasolla. Elektroniikka- ja sähköteollisuuden uudet tilaukset I,21 / I,29 I,21 / IV,29 Muutos (vientiin): - 19 % - 24 % Muutos (kotimaahan): + 4 % + 1 % Muutos (yhteensä): - 16 % - 22 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto I/ Kotimaahan Vientiin Yhteensä Elektroniikka- ja sähköteollisuuden tilauskanta Yhteensä Kotimaahan Vientiin / / Muutos (vientiin): - 17 % - 9 % Muutos (kotimaahan): - 12 % + 7 % Muutos (yhteensä): - 17 % - 8 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto Tilanne ja näkymät 2/21
5 Kone- ja metallituoteteollisuus Kone- ja metallituoteteollisuuden uudet tilaukset Kotimaahan Vientiin Yhteensä I,21 / I,29 I,21 / IV,29 Muutos (vientiin): + 2 % - 14 % Muutos (kotimaahan): + 1 % - 1 % Muutos (yhteensä): + 15 % - 13 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto I/ Kone- ja metallituoteteollisuuden tilauskanta Yhteensä Tilauskanta jatkoi supistumistaan Kone- ja metallituoteteollisuuden (koneet, metallituotteet, kulkuneuvot) yritysten liikevaihto Suomessa supistui viime vuonna neljänneksen ja oli runsaat 24 miljardia euroa. Tavaravienti väheni 34 prosenttia. Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelussa mukana olevat kone- ja metallituoteteollisuuden yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia tammi-maaliskuussa euromääräisesti 15 prosenttia enemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla viime vuonna, mutta 13 prosenttia vähemmän kuin edeltävällä vuosineljänneksellä loka-joulukuussa. Vaikka uudet tilaukset vähenivät loka-joulukuusta, yrityksistä lukumääräisesti 6 prosenttia raportoi niiden kasvusta ja runsas kolmannes vähenemisestä. Kun verrataan tilannetta talouskriisiä edeltävään aikaan heinä-syyskuuhun 28, uudet tilaukset olivat tammi-maaliskuussa 5 prosenttia alemmalla tasolla. Tilauskannan arvo oli maaliskuun lopussa 3 prosenttia pienempi kuin samaan aikaan viime vuonna ja 4 prosenttia pienempi kuin joulukuun lopussa. Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella kone- ja metallituoteteollisuuden yritysten liikevaihdon arvioidaan pysyvän lähikuukausina erittäin matalalla tasolla. Kotimaahan Vientiin / / Muutos (vientiin): - 31 % - 4 % Muutos (kotimaahan): - 21 % - 3 % Muutos (yhteensä): - 3 % - 4 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto Tilanne ja näkymät 2/21
6 Metallien jalostus Liikevaihto kasvussa, mutta on selvästi alle kriisiä edeltävän tason Metallien jalostusyritysten (terästuotteet, värimetallit, valut) liikevaihto Suomessa supistui viime vuonna noin 45 prosenttia edellisvuotisesta ja oli vajaat 6 miljardia euroa. Vienti väheni 46 prosenttia. Viime kuukausina liikevaihto on ollut uudelleen kasvussa, joskin on edelleen lähes kolmanneksen alemmalla tasolla kuin ennen talouskriisiä kesällä 28. Terästuotteiden, värimetallien ja valujen tuotantomäärät vähenivät viime vuonna kaikkiaan vajaan viidenneksen verrattuna vuoteen 28. Tuotanto on lisääntynyt uudelleen viime kuukausina ja oli tämän vuoden tammi-helmikuussa 26 prosenttia suurempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Myös maailman terästuotanto on ollut viime vuoden keväästä alkaen kasvussa ja oli tämän vuoden tammi-maaliskuussa lähes 3 prosenttia suurempi verrattuna viime vuoden alun tilanteeseen. Aasian osuus tämän vuoden tuotannosta on ollut lähes 65 prosenttia, EU-maiden osuus runsaat 1 prosenttia ja Pohjois-Amerikan osuus vajaat 1 prosenttia. Yksistään Kiinan osuus maailman terästuotannosta on jo lähes puolet. 2,1=1 Metallien jalostuksen liikevaihto Suomessa Lähde: Tilastokeskus ,29 / 1-12,28 Muutos: - 44 % Kausipuhdistettu liikevaihdon arvoindeksi, viimeinen havainto 12/29. Metallien jalostuksen tuotannon määrä Suomessa 2,1= ,29 / 1-12,28 1-2,21 / 1-2,29 Muutos: - 19 % +26 % Kausipuhdistettu volyymi-indeksi, viimeinen havainto 2/21. Lähde: Tilastokeskus 6 Tilanne ja näkymät 2/21
7 Tietotekniikka-ala Tietotekniikka-alan uudet tilaukset I,21/I,29 I,21/IV,29 Muutos: + 1% -2 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto I/21 Tietotekniikka-alan tilauskanta / / Muutos: + 19 % % Tilauskehitys jatkunut myönteisenä Tietotekniikka-alan (tietotekniikkapalvelut, ohjelmistot) yritysten liikevaihto Suomessa supistui viime vuonna 4 prosenttia ja oli runsaat 6,5 miljardia euroa. Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelussa mukana olevat tietotekniikka-alan yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia tammi-maaliskuussa euromääräisesti 1 prosenttia enemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla viime vuonna, mutta 2 prosenttia vähemmän kuin edeltävällä vuosineljänneksellä loka-joulukuussa. Keskeinen syy tilausten lisääntymiseen viimevuotisesta ovat tietotekniikkapalvelujen ulkoistamiset muilta elinkeinoelämän toimialoilta sekä julkiselta sektorilta. Tilauskannan arvo oli maaliskuun lopussa 19 prosenttia suurempi kuin samaan aikaan viime vuonna ja samansuuruinen kuin joulukuun lopussa. Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella tietotekniikka-alan yritysten liikevaihdon arvioidaan olevan lähikuukausina suurempi kuin vuosi sitten samaan aikaan. Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto Tilanne ja näkymät 2/21
8 HENKILÖSTÖN KEHITYS Yritysten kasvu jatkunut kehittyvissä maissa, Suomessa lomautukset vähenivät alkuvuonna Suomalaiset teknologiateollisuuden yritykset vähensivät henkilöstöään vuonna 29 myös ulkomailla. Henkilöstö ulkomailla supistui neljä prosenttia ja kotimaassa yhdeksän prosenttia. Ilman 12 prosentin henkilöstön kasvua Aasiassa (ml. Oseania) olisi teknologiateollisuuden henkilöstö ulkomailla supistunut jopa kotimaata ripeämmin eli yli 1 prosenttia vuodesta 28. Tuoreen tiedustelun*) mukaan suomalaisyrityksillä oli henkilöstöä vuoden 28 lopussa kaikkiaan 534, josta kotimaassa 255 ja tytäryrityksissä ulkomailla 279. Teknologiateollisuuden yritysten henkilöstömäärä ulkomaisissa tytäryrityksissä supistui viime vuonna ensimmäistä kertaa sitten tilastoinnin aloittamisen vuonna Vertailuvuoden 1998 lopussa henkilöstöä oli ulkomailla yhteensä 111. Viime vuoden 11 työntekijän vähennyksestä huolimatta henkilöstön määrä ulkomailla on siten lisääntynyt kuluneiden 11 vuoden aikana 168 työntekijällä. Suomalaisyritysten ulkomaisesta henkilöstöstä lähes 6 prosenttia sijaitsee matalan kustannustason maissa kehittyvillä talousalueilla: Aasiassa, Afrikassa, Keski- ja Itä-Euroopassa sekä Latinalaisessa Amerikassa. Henkilöstö on lisääntynyt näissä maissa kuluneen 11 vuoden aikana 137 :lla ja vuonna 29 noin 1 :lla. Vuonna 29 kehittyvien alueiden henkilöstömäärän kasvu oli kokonaan Aasian ripeän kasvun varassa. Tytäryritysten henkilöstömäärältään suurimmat sijaintimaat olivat vuonna 29: Kiina (48 8), Intia (31 1), Yhdysvallat (2 2), Saksa (19 5), Ruotsi (16 6), Brasilia (16 ), Unkari (9 8), Iso-Britannia (9 3), Italia (8 ), Meksiko (7 6), Ranska (7 6), Puola (6 9) ja Venäjä (6 ). Alan yritysten henkilöstö Suomessa supistui 24 :lla vuonna 29. Henkilöstömäärä on kuitenkin supistunut huomattavasti hitaammin kuin tuotanto tai tehdyt työtunnit. Teknologiateollisuuden neljännesvuosikyselyn mukaan henkilöstön väheneminen Suomessa jatkui vuoden 21 ensimmäisellä neljänneksellä. Henkilöstöä oli alan yrityksissä maaliskuun lopussa lähes 4 vähemmän kuin vuoden 29 lopussa. Henkilöstö väheni kolmen kuukauden aikana 1,4 prosentilla. Tämän lisäksi yt-neuvottelujen seurauksena teknologiateollisuuden henkilöstöstä kaikkiaan noin 37 oli lomautusjärjestelyjen piirissä maaliskuun lopussa. Lomautettujen määrä kuitenkin supistui 2 :lla joulukuun lopun huippulukemista. Viime vuosien rakennemuutos kertoo hintakilpailun kiristymisestä teknologiateollisuuden aloilla. Turvatakseen oman kilpailukykynsä *) Teknologiateollisuus keräsi jäsenyrityksiltään maalis-huhtikuussa 21 tietoa Suomessa toimivien konserniyritysten/yritysten ulkomailla sijaitsevien tytäryritysten henkilöstön määrästä vuoden 29 lopussa maittain. Tiedustelun mukaan Suomessa on vajaat 2 teknologiateollisuuden konserni- tai muuta yhtiötä, joilla on tytäryrityksiä ulkomailla. Teknologiateollisuuden jäsenyritykset edustavat liikevaihdolla painotettuna noin 9 prosenttia Suomessa toimivista kaikista teknologiateollisuuden yrityksistä. Ulkomaisilla tytäryrityksillä tarkoitetaan yrityksiä, joista Suomessa sijaitseva yritys omistaa vähintään 5 prosenttia. Henkilöstömäärä voi kasvaa ulkomailla yritysostojen, toiminnan laajenemisen tai omistusosuuden suurenemisen seurauksena. Neljännesvuosiseurannan yhteydessä tiedusteltiin henkilöstön määrää Suomessa vuoden 21 maaliskuun lopun tilanteessa. Erikseen kerättiin tietoa lomautusten piirissä olevan henkilöstön määrästä. yritykset ovat sijoittaneet tuotantoa ja palveluja lähelle kasvavia markkinoita ja alemman kustannustason maihin. Globaalin rakennemuutoksen arvioidaan jatkuvan voimakkaana myös tulevina vuosina. Teknologiateollisuuden henkilöstö (31.3.) Henkilöstö Suomessa Henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla Lähde: Tilastokeskus, Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu Tästä lomautusjärjestelyjen piirissä 37 Teknologiateollisuuden henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla Länsi-Eurooppa Pohjois-Amerikka Aasia ja Oseania Lähde: Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu Keski- ja Itä-Eurooppa Lähi-itä ja Afrikka Latinalainen Amerikka Teknologiateollisuuden henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla Länsi-Eurooppa ja Pohjois-Amerikka Aasia,Oseania, Keski- ja Itä-Eurooppa sekä Latinalainen Amerikka Afrikka ja Lähi-itä Lähde: Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu 8 Tilanne ja näkymät 2/21
9 HENKILÖSTÖN KEHITYS Elektroniikka- ja sähköteollisuus Suomalaisilla elektroniikka- ja sähköteollisuuden yrityksillä oli henkilöstöä yhteensä 2 vuonna 29. Ulkomaisissa tytäryrityksissä henkilöstöä oli 142 ja Suomessa 58. Vertailuvuonna 1998 tilanne oli vielä päinvastainen. Tuolloin ulkomaiset tytäryritykset työllistivät 33 henkilöä ja Suomessa sijaitsevat alan yritykset 61 henkilöä. Ulkomaisten tytäryritysten henkilöstömäärä supistui vuonna 29 toista kertaa tarkasteluajanjakson aikana. Edellinen kerta oli vuonna 21. Alan suomalaisyritysten ulkomaisesta henkilöstöstä lähes 75 prosenttia sijaitsee kehittyvissä maissa: Aasiassa, Afrikassa, Keskija Itä-Euroopassa sekä Latinalaisessa Amerikassa. Henkilöstö on lisääntynyt näillä alueilla kuluneen 11 vuoden aikana kaikkiaan 92 :lla ja viimeksi vuonna 29 yhteensä vajaalla 1 5:lla. Sekä Länsi-Euroopassa että Pohjois-Amerikassa henkilöstö väheni vuoden 2 jälkeen, mutta yritysjärjestelyjen myötä lisääntyi uudelleen vuosina Alan yritysten henkilöstömäärä Suomessa väheni tämän vuoden tammi-maaliskuussa prosentin vuoden 29 lopun tilanteeseen verrattuna ja oli runsaat 57 maaliskuun lopussa. Kone- ja metallituoteteollisuus Suomalaisilla kone- ja metallituoteteollisuuden yrityksillä oli henkilöstöä yhteensä 23 vuonna 29. Suomessa henkilöstöä oli 131 ja ulkomaisissa tytäryrityksissä 99. Vertailuvuonna 1998 yritykset työllistivät Suomessa 123 henkilöä ja ulkomaisissa tytäryrityksissä 6 henkilöä. Henkilöstö ulkomaisissa tytäryrityksissä kasvoi vuosina investointihankkeiden ja yritysjärjestelyjen seurauksena lähes 5 prosenttia eli 35 :lla, mutta supistui viime vuonna 6 prosenttia. Kotimaassa henkilöstömäärä supistui 11 prosenttia. Alan suomalaisyritysten ulkomaisesta henkilöstöstä edelleen lähes 6 prosenttia sijaitsee teollisuusmaissa: Länsi-Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Lähi-idässä. Henkilöstö Länsi-Euroopassa väheni vuoden 22 huipputasoltaan vuosien aikana. Sen jälkeen henkilöstö lisääntyi alueella uudelleen hyvän suhdannekehityksen ja yritysjärjestelyiden seurauksena. Kehitys oli vastaavanlaista myös Pohjois-Amerikassa. Suomalaisyritysten kasvun painopiste on kuitenkin kehittyvissä maissa. Vuonna 28 henkilöstö kasvoi näissä maissa yhteensä vajaalla 6 :lla verrattuna vuoteen 27. Vuonna 29 henkilöstö väheni niin teollisuusmaissa (-8 %) kuin kehittyvissäkin maissa (-3 %). Suomessa alan yritysten henkilöstömäärä väheni tämän vuoden tammi-maaliskuussa 2,3 prosenttia verrattuna vuoden 29 lopun tilanteeseen ja oli noin 128 maaliskuun lopussa. Elektroniikka- ja sähköteollisuuden henkilöstö Henkilöstö Suomessa Henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla Tästä lomautusjärjestelyjen piirissä (31.3.) Kone- ja metallituoteteollisuuden henkilöstö (31.3.) Henkilöstö Suomessa Henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla Tästä lomautusjärjestelyjen piirissä 31 Lähde: Tilastokeskus, Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu Lähde: Tilastokeskus, Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu Elektroniikka- ja sähköteollisuuden henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla Kone- ja metallituoteteollisuuden henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla Länsi-Eurooppa Pohjois-Amerikka Aasia ja Oseania Keski- ja Itä-Eurooppa Lähi-itä ja Afrikka Latinalainen Amerikka Länsi-Eurooppa Pohjois-Amerikka Aasia ja Oseania Keski- ja Itä-Eurooppa Lähi-itä ja Afrikka Latinalainen Amerikka Lähde: Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu Lähde: Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu 9 Tilanne ja näkymät 2/21
10 HENKILÖSTÖN KEHITYS Metallien jalostus Suomalaisilla metallien jalostusyrityksillä oli henkilöstöä yhteensä 36 vuonna 29. Ulkomaisissa tytäryrityksissä henkilöstöä oli 22 ja Suomessa 14. Vertailuvuonna 1998 yritykset työllistivät ulkomaisissa tytäryrityksissä 13 henkilöä ja Suomessa 17 henkilöä. Ulkomaisten tytäryritysten henkilöstömäärässä on ollut vuosittain voimakasta vaihtelua myös yritysjärjestelyjen takia, mutta suuntaus on ollut kasvava. Vuonna 29 Henkilöstö väheni tosin niin ulkomailla kuin kotimaassakin noin 14 prosenttia. Alan suomalaisyritysten ulkomaisesta henkilöstöstä runsaat 4 prosenttia sijaitsee Länsi-Euroopassa ja vajaa kolmannes Keskija Itä-Euroopassa. Henkilöstöä on lisätty viime vuosina erityisesti Keski- ja Itä-Euroopassa, mutta myös Aasiassa yritysostojen ja tuotannon laajennusinvestointien seurauksena. Henkilöstön väheneminen Länsi-Euroopassa on johtunut etupäässä emoyhtiöiden yritysjärjestelyistä. Alan yritysten henkilöstömäärä Suomessa oli maaliskuun lopussa 14 ja pysyi ennallaan vuoden 29 lopun tilanteeseen verrattuna. Tietotekniikka-ala Suomalaisilla tietotekniikka-alan yrityksillä oli henkilöstöä yhteensä 67 vuonna 29. Suomessa henkilöstöä oli vajaa 52 ja ulkomaisissa tytäryrityksissä vajaa 16. Vertailuvuonna 1998 yritykset työllistivät Suomessa 26 henkilöä ja ulkomailla 6 7 henkilöä. Ulkomaisten tytäryritysten henkilöstömäärässä on ollut vuosittain vaihtelua myös yritysjärjestelyjen takia, mutta vuodesta 24 jatkuneen kasvun aikana henkilöstömäärä ulkomailla on lähes kolminkertaistunut. Alan suomalaisyritysten ulkomaisesta henkilöstöstä edelleen yli 5 prosenttia sijaitsee Länsi-Euroopassa. Viime vuosina yritykset ovat kuitenkin lisänneet henkilöstöään tuntuvasti myös Keski- ja Itä-Euroopassa sekä Aasiassa. Näillä alueilla henkilöstömäärä kasvoi vuonna 29 yhteensä 1 4:lla. Alan yritysten henkilöstömäärä Suomessa oli maaliskuun lopussa 51 5 pysyen ennallaan vuoden 29 lopun tilanteeseen verrattuna. Metallien jalostuksen henkilöstö (31.3.) Henkilöstö Suomessa Henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla Tästä lomautusjärjestelyjen piirissä 1 Tietotekniikka-alan henkilöstö (31.3.) Henkilöstö Suomessa Henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla Tästä lomautusjärjestelyjen piirissä 1 Lähde: Tilastokeskus, Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu Lähde: Tilastokeskus, Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu Metallien jalostuksen henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla Tietotekniikka-alan henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla Länsi-Eurooppa Pohjois-Amerikka Aasia ja Oseania Keski- ja Itä-Eurooppa Lähi-itä ja Afrikka Latinalainen Amerikka Länsi-Eurooppa Pohjois-Amerikka Aasia ja Oseania Keski- ja Itä-Eurooppa Lähi-itä ja Afrikka Latinalainen Amerikka Lähde: Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu Lähde: Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu 1 Tilanne ja näkymät 2/21
11 TILANNE JA NÄKYMÄT 2/21 Tiedot perustuvat tilanteeseen Lisätietoja: Jukka Palokangas, puhelin (9) , Matti Paavonen, puhelin (9) , Lisätietoa teknologiateollisuuden viennin, tuottajahintojen ja metallien hintojen kehityksestä Teknologiateollisuus ry:n kotisivulta: 11 Tilanne ja näkymät 2/21
12 Teknologiateollisuus ry Eteläranta 1, PL 1, 131 Helsinki puhelin (9) 19231, faksi (9)
Tilanne ja näkymät 2/2008
Tilanne ja näkymät 2/28 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kehittyvät taloudet pitävät yllä maailmantalouden
Tilanne ja näkymät 1/2010. Maailmantalous nousee kriisistä epäyhtenäisesti s. 2
Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 1/21 Maailmantalouden näkymät Maailmantalous nousee kriisistä epäyhtenäisesti
Tilanne ja näkymät 3/2009. Maailmantalouden näkymät Investointilama jatkuu todennäköisesti pitkään s. 3
Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 3/ Maailmantalouden näkymät Investointilama jatkuu todennäköisesti pitkään s.
Tilanne ja näkymät 2/2009. Maailmantalouden näkymät Taantuman pohjaa ei ole saavutettu s. 2
Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 2/29 : Maailmantalouden näkymät Taantuman pohjaa ei ole saavutettu s. 2 Teknologiateollisuus
Tilanne ja näkymät 2/2015. Vientimarkkinat kehittyvät epäyhtenäisesti s. 3. Uudet tilaukset vähentyneet uudelleen s. 4
Tilanne ja näkymät 2/215 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Vientimarkkinat
Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %
Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu
Tilanne ja. näkymät 1/2012. Länsi-Eurooppa on lievässä taantumassa s. 3. Uudet tilaukset alemmalle tasolle, näkymät hyvin epävarmat s.
Tilanne ja näkymät 1/212 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Länsi-Eurooppa
Tilanne ja näkymät 2/2011. Velkaantuminen on vakava riski talouden elpymiselle s. 3
Tilanne ja näkymät 2/211 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU- JA KONSULTOINTIALA TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Velkaantuminen
Tilanne ja näkymät 2/2007
Tilanne ja näkymät 2/27 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kasvu jatkunut vakaana, mutta USAn riskit varjostavat
Tilanne ja näkymät 4/2009. Maailmantalouden ongelmat vaikuttavat pitkään s. 2
Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 4/ Maailmantalouden näkymät Maailmantalouden ongelmat vaikuttavat pitkään s. 2
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 2 217 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihto ja tilaukset kasvusuunnassa s. 5 Sisällysluettelo
Tilanne ja. näkymät 2/2012. Epävarmuus Euroopassa jatkuu s. 3. Uudet tilaukset ja tilauskanta notkahtaneet hieman s. 5
Tilanne ja näkymät 2/212 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus
Tilanne ja näkymät 4/2010. Maailmantalouden kasvusta puolet Aasiassa s. 2. Liikevaihto elpyy hitaasti s. 3. Maailmantalouden näkymät
Tilanne ja näkymät 4/21 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Maailmantalouden kasvusta puolet Aasiassa s. 2 Teknologiateollisuus
Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017
Venäjä Brasilia Meksiko Muu it. Eurooppa Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 217 Bkt:n kasvu 217 / 216, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Kasvu keskimäärin:
Tilanne ja näkymät 2/2013. Talouden alamäki Euroopassa jatkuu s. 3. Tilaukset laskusuunnassa s. 5. Maailman ja Suomen talouden näkymät
Tilanne ja näkymät 2/213 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Jukka Palokangas, pääekonomisti Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 2,1=1 27 26 25 24 23 22 21 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 8 7 Muutos: 1-7,28/1-7,27,%
Tilanne ja näkymät 3/2006
Tilanne ja näkymät 3/26 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kasvu jatkunut vahvana, mutta epävarmuus lisääntynyt Maailmantalous
Tilanne ja näkymät 2/2006
Tilanne ja näkymät 2/26 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kasvu jatkuu raaka-aineiden hintojen nousu ja alijäämäongelmat varjostavat
Tilanne ja näkymät 3/2010. Epävarmuus varjostaa maailmantalouden nousua s. 2
Tilanne ja näkymät 3/21 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Epävarmuus varjostaa maailmantalouden nousua s.
Teknologiateollisuuden kysyntä maailmalla kasvaa 2,0 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %
Venäjä Muu it. Eurooppa Brasilia Lähi-itä ja Afrikka Teknologiateollisuuden kysyntä maailmalla kasvaa 2, % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu keskimäärin:
Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 50 = ei muutosta edelliskuukaudesta
Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 5 = ei muutosta edelliskuukaudesta 24.4.219 Teknologiateollisuus Viimeisin tieto huhtikuu 219. Lähde: Markit
Tilanne ja näkymät 3/2013. Epävarmuus maailmantaloudessa jatkuu Suomen haasteena teollisuustuotannon voimakas pudotus s. 3
Tilanne ja näkymät 3/ ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus
Tilanne ja näkymät 1/2007
Tilanne ja näkymät 1/27 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Lähiajan näkymät suhteellisen vakaat, mutta kasvu
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty viime kuukausina
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 219 on heikennetty viime kuukausina 3,2 3 2,8 2,6 2,4 2,2 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1,8,6,4,2 BKT:n konsensus-ennusteet vuodelle 219, % 218, tammi helmi maalis huhti
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s.
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 217 Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilaukset lisääntyneet
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s.
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 217 Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilaukset lisääntyneet
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Poliittinen epävarmuus varjostaa edelleen kasvunäkymiä s.
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 2 219 Maailman ja Suomen talouden näkymät Poliittinen epävarmuus varjostaa edelleen kasvunäkymiä s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihto ja henkilöstömäärä jatkaneet
Tilanne ja näkymät 4/2013. Euroopan elpymistä joudutaan odottamaan s. 3. Tilaukset alkuvuoden 2009 tasolla, henkilöstömäärä vähenee s.
Tilanne ja näkymät 4/ ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Euroopan elpymistä
Tilanne ja. näkymät 4/2011. Maailmantalous on taantuman kynnyksellä s. 3. Uudet tilaukset kääntyneet laskuun, näkymät hyvin epävarmat s.
Tilanne ja näkymät 4/211 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous
Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain
Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain 2018-2023 26.4.2018 Teknologiateollisuus *) IMF ennuste euroalueelle huhtikuussa 2018: 2,4 % vuonna
Tilanne ja näkymät 3/2011. Velkakriisi heikentää jo teollisuuden tilannetta s. 3
Tilanne ja näkymät 3/211 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Velkakriisi heikentää
Kasvu keskimäärin / Average growth: +2,9 % Japani Japan
Maailmantalouden kasvun jakautuminen 21e teknologiateollisuuden vientiosuuksin Breakdown of World Economic Growth in 21e with the Export Shares of Technology Industry 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 BKT:n kasvu 21
Tavaravienti Suomesta alueittain
Tavaravienti Suomesta alueittain 1 4.5.215 Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta alueittain 2 4.5.215 Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa Kausipuhdistetut liikevaihtoindeksit. Osuudet liikevaihdosta
Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,5 % vuonna 2015
Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,5 % vuonna 215 BKT:n kasvu 215, % 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 Kasvu keskimäärin: +3,5 %
Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017
Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 217 Bkt:n kehitys 217 / 216, % Pohjois-Amerikka: +2,2 % USA +2,2 % Kanada +2, % Etelä- ja Väli-Amerikka: +2,1 % Brasilia +1,2 % Meksiko +2,2 % Argentiina
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa vain niukasti
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa vain niukasti 6.6.216 Lähde: Macrobond Suomen vienti on jäänyt kilpailijamaiden kehityksestä 6.6.216 Lähde: Macrobond, Eurostat Suomen tavaravienti
Tilanne ja näkymät 1/2014. Eurooppa ja kehittyvät taloudet jarruttavat maailmantalouden kasvua s. 3
Tilanne ja näkymät 1/214 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Eurooppa
Tilanne ja näkymät 1/2013. Taantuma Euroopassa jatkuu s. 3. Tilaukset vähentyneet vuodentakaisesta, lomautukset lisääntyneet s. 5
Tilanne ja näkymät 1/213 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Taantuma
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 7.8.2019 Pääekonomisti Petteri Rautaporras 7.8.2019 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS tietoliikennelaitteet,
Teknologiateollisuuden talousnäkymät
Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat
Tilanne ja näkymät 4/2015. Kehittyvät maat ovat riski Euroopan elpymiselle s. 3
Tilanne ja näkymät 4/215 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Kehittyvät
Tilanne ja näkymät 1/2008
Tilanne ja näkymät 1/28 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Huippusuhdanteista keskelle epävarmoja aikoja Viimeaikainen
Talousnäkymät 2/2016. Maailmantalous kasvaa viimevuotista vauhtia s. 3
Talousnäkymät 2/216 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu jatkuu suotuisana s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 3 Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu jatkuu suotuisana s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihdossa ja tilauksissa merkittävää kasvua s. 5 Sisällysluettelo
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 2018 s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 4 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 218 s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Uusien tilausten ja tilauskannan kasvu taittunut
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu hidastuu epävarmuuden lisääntyessä s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 2 218 Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu hidastuu epävarmuuden lisääntyessä s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilaukset pysyneet korkealla tasolla s. 5 Sisällysluettelo
Tilanne ja näkymät 4/2008
Tilanne ja näkymät 4/28 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Pitkäkestoiseen taantumaan syytä varautua Yhdysvaltain
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin 2.5.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Bruttokansantuotteen kasvu Euroalueella on voimistunut viime kuukausina Teollisuuden
Tilanne ja näkymät 1/2011. Velkaongelmat varjostavat talouden nousua s. 3
Tilanne ja näkymät 1/211 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU- JA KONSULTOINTIALA TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Velkaongelmat varjostavat
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 3.4.2018 Teknologiateollisuus 1 Sisältö Kansainvälisen talouden näkymät Teknologiateollisuuden ja Suomen
Bruttokansantuote kasvaa myös Suomessa, mutta takamatkaa muihin euromaihin on 8 prosenttia Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote kasvaa myös Suomessa, mutta takamatkaa muihin euromaihin on 8 prosenttia 24.1.2018 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Suomen vienti ponnahti alkuvuonna 2017, mutta takamatkaa muihin
Talousnäkymät Ohutlevypäivät Ekonomisti Petteri Rautaporras
Talousnäkymät Ohutlevypäivät 16.3.2017 Ekonomisti Petteri Rautaporras 14.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017, viime vuonna kasvua oli 3,1 % Bkt:n kasvu
Kiina China. Japani Japan
Maailmantalouden kasvun jakautuminen 212e teknologiateollisuuden vientiosuuksin Breakdown of World Economic Growth in 212e with the Export Shares of Technology Industry 1 9 8 7 6 5 4 3 2 BKT:n kasvu 212
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Martti Mäenpää, toimitusjohtaja
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 7.3.2008 Martti Mäenpää, toimitusjohtaja Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän T&K-investoinneista
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroopassa ja USA:ssa, Suomi on jälkijunassa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroopassa ja USA:ssa, Suomi on jälkijunassa 25.10.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Maailmankauppa on piristynyt uudelleen 25.10.2017 Teknologiateollisuus
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Johtava ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 4.4.2019 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden näkymät heikentyneet 4.4.2019 Teknologiateollisuus
Tilanne ja näkymät 4/2014. Epävarmuus maailmantaloudessa on lisääntynyt s. 3
Tilanne ja näkymät 4/214 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus
Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät
Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät 26.1.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 25.1.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 25.1.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond,
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 29.1.2019 Vuoden 2018 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä liikevaihto kasvoi teknologiateollisuudessa kahta ELY-aluetta lukuun ottamatta koko maassa. Voimakkainta
Uudet tilaukset ja tilauskanta Teknologiateollisuus
Uudet tilaukset ja tilauskanta 24.4.219 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden* uudet tilaukset Suomessa 13 1 11 1 9 8 7 6 5 4 3 1 28 29 21 211 212 213 214 215 216 217 218 219 Muutos: I,219 / I,218
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantaloudessa hyvät näkymät s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 218 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantaloudessa hyvät näkymät s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilausten arvossa merkittävää kasvua erityisesti laivatilausten
Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa
Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa 1 13.8.215 Lähde: Macrobond Tuonti Kiinaan on vähentynyt laaja-alaisesti 2 3.11.215 Lähde: Macrobond Asuntorakentamisen kasvu
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Pääekonomisti Jukka Palokangas
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas 19.9.2012 Toimialojen ja erityisesti yritysten tilanne vaihtelee suuresti Teknologiateollisuuden yritykset ovat kehittyneet epäyhtenäisesti
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 2.11.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 1.11.2017 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 2018 Teknologiateollisuudessa 2017: - liikevaihto
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa 8.8.217 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Suomen talouskasvua on tukenut viimeaikoina myös viennin lisääntyminen 8.8.217
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 219 on heikennetty 3,2 3 2,8 2,6 2,4 2,2 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1,8,6,4,2 BKT:n konsensus-ennusteet vuodelle 219, % Itäinen Eurooppa Suomi Ruotsi Venäjä Ranska
Koko maa 0 % Varsinais-Suomi. Pohjois-Pohjanmaa. Uusimaa +3 % Pirkanmaa +8 % Kaakkois-Suomi. Varsinais-Suomi +9 % Pohjois-Savo.
TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Teknologiateollisuuden liikevaihto laskusuunnassa useilla alueilla Teknologiateollisuuden (elektroniikka- ja sähköteollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus,
Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus
Tuotanto & liikevaihto 15.11.2018 Teknologiateollisuus 1 Teollisuustuotannon määrä maailmalla 15.11.2018 Teknologiateollisuus Kausipuhdistetut teollisuustuotannon volyymi-indeksit vuositasolla, Kiinan
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Alueittain tarkasteltuna liikevaihto kasvoi vuonna 2016 yhdellätoista ELY-alueella. Liikevaihto supistui neljällä ELY-alueella. Voimakkainta kasvu oli ssa, 43
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Alueittain tarkasteltuna liikevaihto kasvoi vuoden 2016 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna kymmenellä ELY-alueella.
Suomen tulevaisuus teknologiamaana? Keskusteluaineisto työpaikoille
3.11.2010 Suomen tulevaisuus teknologiamaana? Keskusteluaineisto työpaikoille - Me olemme teknologiayritys - Teknologiateollisuus Suomessa - Maailman muutos - Suomen pärjääminen Me olemme teknologiayritys
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 9.8.2018 Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi vuonna 2017 kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoteen 2016. Voimakkainta liikevaihdon kasvu oli ssa, 38 %,
Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus
Tuotanto & liikevaihto 15.5.2017 Teknologiateollisuus 1 Teollisuustuotannon määrä maailmalla 15.5.2017 Teknologiateollisuus Kausipuhdistetut teollisuustuotannon volyymi-indeksit vuositasolla, Kiinan osalta
Tilanne ja näkymät 4/2012. Näkymät ovat haastavat maailmanlaajuisesti s. 3. Tilaukset vähentyneet. kannattavuus koetuksella s. 5
Tilanne ja näkymät 4/ ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Näkymät ovat
Tilanne ja näkymät 3/2008
Tilanne ja näkymät 3/28 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kasvu hidastunut, epävarmuus lisääntynyt Maailmantalouden
Suomi on kestänyt vielä melko hyvin Saksan ja globaalin teollisuuden viimeaikaisen stagnaation
Talouskatsaus 10.9.2019 Jukka Palokangas 9.9.2019 Teknologiateollisuus 1 Suomi on kestänyt vielä melko hyvin Saksan ja globaalin teollisuuden viimeaikaisen stagnaation 9.9.2019 Teknologiateollisuus 2 Teknologiateollisuus
Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksit globaalisti
Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksit globaalisti Global Manufacturing and Services Business Activity Index 5 = ei muutosta edeltävästä kuukaudesta / No change on previous month Teollisuus
Maailmankaupan vahvin kasvu on jo takanapäin
Maailmankaupan vahvin kasvu on jo takanapäin Viennin määrän kehitys 7.8.218 Teknologiateollisuus Source: Macrobond, The CPB Netherlands Bureau for Economic Policy Analysis 1 Suomen vienti on jäänyt kilpailijamaiden
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yhtä lukuun ottamatta kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoden 2016 vastaavaan
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216
Tilanne ja näkymät 1/2015. Euroopan vetoapu Suomen viennille jää pieneksi s. 3
Tilanne ja näkymät 1/215 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Euroopan
Suomen tulevaisuus teknologiamaana? Keskusteluaineisto työpaikoille
9.5.2012 Suomen tulevaisuus teknologiamaana? Keskusteluaineisto työpaikoille - Me olemme teknologiayritys - Teknologiateollisuus Suomessa - Maailman muutos - Suomen pärjääminen Me olemme teknologiayritys
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 23.10.2019 Pääekonomisti Petteri Rautaporras 24.10.2019 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden näkymät heikkenevät jatkuvasti 24.10.2019 Teknologiateollisuus 2 Maailmankaupan
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/213 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Suhdannetilanne:
Uudet tilaukset ja tilauskanta Teknologiateollisuus
Uudet tilaukset ja tilauskanta 7.8.219 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden* uudet tilaukset Suomessa 1 11 1 9 8 7 6 5 4 3 1 28 29 21 211 212 213 214 215 216 217 218 219 Muutos: II,219 / II,218
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät TuoVa projektin seminaari, Vapriikki 02.04.2009
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät TuoVa projektin seminaari, Vapriikki 2.4.29 Asiantuntija Jukka Nieminen, Teknologiateollisuus ry Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 6 % Suomen
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 24.1.2018 Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi vuoden 2017 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoden 2016 vastaavaan
Tilanne ja näkymät 4/2006
Tilanne ja näkymät 4/26 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kasvu jatkuu, mutta aiempaa hitaampana Länsi-Euroopan talous on kasvanut
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen 24.4.2013
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen 24.4.2013 Talouden alamäki Euroopassa jatkuu Teollisuustuotanto on vähentynyt EU-maissa 125 120 115 2005=100 EU27-maat Suomi 110
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvun hidastuminen jatkuu s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 3 218 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvun hidastuminen jatkuu s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilausten kasvu taittumassa, henkilöstöä kasvatettu
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 26.4.2018 Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi vuonna 2017 kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoteen 2016. Voimakkainta liikevaihdon kasvu oli ssa, 38 %,
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus heikentää kasvunäkymiä s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 219 Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus heikentää kasvunäkymiä s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Epävarmuudesta selvitty ainakin toistaiseksi säikähdyksellä
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 7.8.2019 Vuonna 2018 teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi a, a ja ttä lukuun ottamatta kaikilla ELY-alueilla. Voimakkainta kasvu oli viime vuonna ssa, 17
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus Suomessa Uudet tilaukset viimevuotista alemmalla tasolla s. 5
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 4 216 Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus maailmantaloudessa jatkuu 217 s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Uudet tilaukset viimevuotista alemmalla tasolla
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus heikentää kasvunäkymiä s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 219 Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus heikentää kasvunäkymiä s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Epävarmuudesta selvitty ainakin toistaiseksi säikähdyksellä
Teollisuustuotanto Suomessa on painunut jopa vuoden 2009 alapuolelle
Teollisuustuotanto Suomessa on painunut jopa vuoden 29 alapuolelle 1 Lähde: Macrobond Teollisuuden työpaikat Suomessa ovat vähentyneet lähes 1 :lla vuoden 28 jälkeen 2 Lähde: Macrobond, Eurostat / Kansantalouden