Tilanne ja näkymät 4/2009. Maailmantalouden ongelmat vaikuttavat pitkään s. 2
|
|
- Anna Keskinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 4/ Maailmantalouden näkymät Maailmantalouden ongelmat vaikuttavat pitkään s. 2 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihto pysyy matalalla tasolla, henkilöstösopeutukset jatkuvat, markkinatilanne edelleen vaikea s. 3
2 Maailmantalouden näkymät Maailmantalouden ongelmat vaikuttavat pitkään Maailmantalous on kriisissä, jonka veroista ei ole koettu vuosikymmeniin. Kysynnän voimakkaan pudotuksen seurauksena teollisuustuotanto ja investoinnit ovat supistuneet tuntuvasti lähes kaikkialla maailmassa. Teollisuustuotannon lievä elpyminen viime kuukausina esimerkiksi Saksassa, Yhdysvalloissa ja Japanissa on perustunut suurelta osin valtioiden toteuttamaan finanssipoliittiseen elvytykseen tietyillä teollisuuden sektoreilla. Euroopan elektroniikka- ja sähköteollisuutta sekä kone- ja metallituoteteollisuutta edustava teollisuusjärjestö Orgalime arvioi lokakuussa, että alan liikevaihto Euroopassa supistuu tänä vuonna 2-3 prosenttia. Alan yritysten saamat uudet tilaukset eivät ole kääntyneet kasvuun kesän ja syksyn aikana. Kriisi koskee kaikkia teknologiateollisuuden toimialoja, eikä nopeaa ulospääsyä lamasta ole näköpiirissä. Kysyntänäkymät vuodelle 21 ovat heikot. Maailmanlaajuinen investointilama jatkuukin todennäköisesti pitkään, eikä paluuta viime vuosien kaltaiseen investointibuumiin ole moneen vuoteen. Investointeja jarruttavat eri puolilla maailmaa vapaana olevan tuotantokapasiteetin suuruus sekä pitkäaikaisen rahoituksen saatavuuteen ja hintaan liittyvä tiukkuus. Kulutuksen elpyessäkin tuotantoa voidaan kasvattaa tuntuvasti ilman uusia tuotannollisia investointeja. Investoinnit käynnistyvät laajassa mitassa vasta kasvun vakiinnuttua hyvälle tasolle. Talouskriisin taustalla keskeisenä tekijänä ovat globaalin talouden epätasapainoon liittyvät ongelmat. Kehittyneet maat, ja suurimpana erityisesti Yhdysvallat, ovat aikaansaaneet kasvua velanoton varassa ja sittemmin ylivelkaantuneet. Sen sijaan kehittyvät taloudet, ja erityisesti Kiina, ovat kerryttäneet säästöjä jopa oman kulutuksensa kustannuksella. Tämän kehityksen seurauksena erityisesti Kiinan ja Yhdysvaltain välille on muodostunut rahoitusmarkkinoilla kauhun tasapaino. Kiinassa on kasvavaa huolta Yhdysvaltoihin sijoitettujen varojen turvallisuudesta ja dollarin arvosta, Yhdysvaltain talous taas tarvitsee ulkomaisia sijoituksia rahoittamaan kasvavaa valtionvelan tarvetta. Kierre jatkuu eikä sen päättymisestä ole mitään varmuutta. Realistista on lähteä siitä arviosta, että maailmantalous on edelleen hyvin epävarmassa tilanteessa. Luottamusta taloudessa tulee lisätä toimenpiteillä, jotka ovat kestäviä eivätkä rakenna uusia hintakuplia. Globaalin talouden epätasapainoa on samalla pyrittävä korjaamaan yhteistyöllä niin, että protektionismin laajeneminen voitaisiin estää. Parhaimmillaan maailmantalous elpyy hitaasti matalalta tasoltaan ja kestää useita vuosia ennen kuin saavutetaan uudelleen vuosien ja kokonaistuotanto. Teknologiateollisuudessa myös vuosi 21 on vaikea Teknologiateollisuuden yrityksissä kysyntätilanteen äkkinäinen muutos on ollut hämmentävä, osalle ylipääsemätön ja muille vähintäänkin haasteellinen. Erityisen lujille ovat joutuneet alihankkijayritykset. Kansainvälinen investointilama vaikuttaa teknologiateollisuuteen Suomessa pitkään, koska yritysten valmistamat tuotteet ja palvelut ovat täällä enimmäkseen investointihyödykkeitä. Euroopassa sijaitsevien asiakasyritysten investoinnit ovat kysynnän kehityksessä avainasemassa. Euroopan markkinat muodostavat noin 75 prosenttia Suomessa sijaitsevan teknologiateollisuuden myynnistä. Tärkeissä vientimaissa tehtyjen ennusteiden mukaan asiakastoimialojen investoinnit pysyvät matalalla tasolla myös vuonna 21, jopa vähenevät edelleen vuodesta. Nykyisessä vaikeassa tilanteessa Suomen tärkeimmän vientisektorin, teknologiateollisuuden, eikä muidenkaan alojen kustannusrasitetta saa korottaa missään muodossa. Tämä koskee kaikkia keskeisiä kustannuseriä, työvoimakustannuksia, verotusta sekä energian hintaa. Euron kalleus ja monien kilpailijamaiden käyttöönottamat protektionistiset toimenpiteet merkitsevät jo muutoinkin Suomen kilpailukyvylle tuntuvan lisärasitteen. Vakava taantuma mittaa nyt todenteolla teknologiateollisuuden yritysten kykyä ylläpitää ja parantaa tuottavuuttaan Suomessa. Globaalin rakennemuutoksen voimistuessa työpaikat Suomessa voivat säilyä vain, jos tuottavuutta kyetään jatkuvasti parantamaan. Tämä edellyttää sekä yrityksiltä että julkiselta sektorilta määrätietoisia lisäpanostuksia koulutukseen, tutkimukseen ja innovaatioihin. Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Euron kurssikehitys kuukausittain 1999-,1= Suomi EU27-maat USA Japani Kausipuhdistettu volyymi-indeksi, viimeinen havainto 8/. Lähde: Tilastokeskus, Eurostat, Federal Reserve (USA), Statistics Bureau and Statistics Center (Japan) 1,6 1,5 1,4 1,3 1,2 1,1 1,,9,8,7,6, Euron USA:n dollarikeskikurssi Euron Ison-Britannian puntakeskikurssi Viimeinen havainto syyskuu. Lähde: Suomen Pankki 11,6 11,2 1,8 1,4 1, 9,6 9,2 8,8 8,4 8, 1999 Euron Ruotsin kruunukeskikurssi (vas.) Venäjän ruplakeskikurssi (oik.) Tilanne ja näkymät 4/
3 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihto pysyy matalalla tasolla, henkilöstösopeutukset jatkuvat, markkinatilanne edelleen vaikea Teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto Suomessa oli tammiheinäkuussa 31 prosenttia pienempi kuin viime vuonna samaan aikaan. Tavaravienti supistui 4 prosenttia. Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelussa mukana olevat alan yritykset saivat uusia tilauksia heinä-syyskuussa euromääräisesti 4 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, mutta 11 prosenttia enemmän kuin edellisellä vuosineljänneksellä huhti-kesäkuussa. Tilaukset lisääntyivät huhti-kesäkuusta lähinnä elektroniikkateollisuudessa alalle tyypillisen myynnin kausivaihtelun ja koneteollisuudessa muutamien arvoltaan suurten tilausten takia. On merkittävää, että yrityksistä 49 prosenttia raportoi uusien tilaustensa vähentyneen huhti-kesäkuun tilanteesta ja 41 prosenttia lisääntyneen. Tilauskannan arvo oli syyskuun lopussa 31 prosenttia pienempi kuin vuosi sitten samaan aikaan, mutta samalla tasolla kuin kesäkuun lopussa. Yrityksistä 5 prosenttia raportoi tilauskantansa supistuneen kesäkuun tilanteesta ja 37 prosenttia lisääntyneen. Viime kuukausien tilauskehityksen sekä vaikeana jatkuvan markkinatilanteen seurauksena teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto pysyy loppuvuonna viimevuotista tuntuvasti alemmalla tasolla. Teknologiateollisuuden yritysten henkilöstösopeutukset Suomessa ovat voimistuneet viime kuukausina. Henkilöstö väheni tammisyyskuun aikana seitsemällä prosentilla eli lähes 2 :lla ja oli 258 syyskuun lopussa. Syyskuun henkilöstöstä noin viidennes eli runsaat 5 oli lomautusjärjestelyjen piirissä ,1=1 Teknologiateollisuuden* liikevaihto Suomessa Muutos: 1-7,/1-7,, % *) Pl. telakat Kausipuhdistetut liikevaihdon arvoindeksit, viimeinen havainto 7/. Lähde: Tilastokeskus -31 % Teknologiateollisuuden* uudet tilaukset Kotimaahan Vientiin Yhteensä III,/III, III,/II, *) Metallien jalostus pl., Muutos (vientiin): - 43 % + 21 % tietotekniikka-ala mukana Muutos (kotimaahan): - 23 % - 14 % II/ alkaen. Muutos (yhteensä): - 4 % + 11 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto III/ Teknologiateollisuuden* tilauskanta Kotimaahan Vientiin 3.9./ /3.6. Muutos (vientiin): - 34 % % Muutos (kotimaahan): - 18 % % Muutos (yhteensä): - 31 % % *) Metallien jalostus pl., tietotekniikka-ala mukana alkaen. Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto 3.9. Yhteensä Teknologiateollisuuden henkilöstö (3.9) Henkilöstö Suomessa Henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla Lähde: Tilastokeskus, Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu Tästä lomautusjärjestelyjen piirissä 54 3 Tilanne ja näkymät 4/
4 Elektroniikka- ja sähköteollisuus Heikko tilauskehitys jatkui heinä-syyskuussa Elektroniikka- ja sähköteollisuuden (tietoliikennelaitteet, sähkökoneet, instrumentit) yritysten liikevaihto Suomessa oli tammi-heinäkuussa 33 prosenttia pienempi kuin viime vuonna samaan aikaan. Tavaravienti supistui 32 prosenttia. Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelussa mukana olevat elektroniikka- ja sähköteollisuuden yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia heinä-syyskuussa euromääräisesti 3 prosenttia vähemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna, mutta 16 prosenttia enemmän kuin edellisellä vuosineljänneksellä huhti-kesäkuussa. Tilaukset lisääntyivät huhti-kesäkuusta elektroniikkateollisuudessa alalle tyypillisen myynnin kausivaihtelun takia. Tilauskannan arvo oli syyskuun lopussa 35 prosenttia pienempi kuin samaan aikaan vuonna, mutta 13 prosenttia suurempi kuin kesäkuun lopussa. Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella elektroniikka- ja sähköteollisuuden yritysten liikevaihdon arvioidaan olevan loppuvuonna viimevuotista selvästi alemmalla tasolla. Elektroniikka- ja sähköteollisuuden yritysten henkilöstö Suomessa väheni tammi-syyskuun aikana noin viidellä prosentilla eli 3 :lla ja oli 6 5. Syyskuun henkilöstöstä 5 5 oli lomautusjärjestelyjen piirissä. Elektroniikka- ja sähköteollisuuden uudet tilaukset Kotimaahan III,/III, III,/II, Muutos (vientiin): - 3 % + 17 % Muutos (kotimaahan): - 29 % + 12 % Muutos (yhteensä): - 3 % + 16 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto III/ Kotimaahan Vientiin Yhteensä Vientiin Elektroniikka- ja sähköteollisuuden tilauskanta 3.9./ /3.6. Muutos (vientiin): - 34 % + 13 % Muutos (kotimaahan): - 42 % + 9 % Muutos (yhteensä): - 35 % + 13 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto 3.9. Yhteensä 4 Tilanne ja näkymät 4/
5 Kone- ja metallituoteteollisuus Kone- ja metallituoteteollisuuden uudet tilaukset Kotimaahan III,/III, III,/II, Muutos (vientiin): - 57 % + 29 % Muutos (kotimaahan): - 46 % - 22 % Muutos (yhteensä): - 55 % + 13 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto III/ Vientiin Kotimaahan Vientiin Yhteensä Kone- ja metallituoteteollisuuden tilauskanta 3.9./ /3.6. Muutos (vientiin): - 33 % - 3 % Muutos (kotimaahan): - 32 % - 5 % Muutos (yhteensä): - 33 % - 3 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto 3.9. Yhteensä Tilauskanta supistui kolmanneksen Kone- ja metallituoteteollisuuden (koneet, metallituotteet, kulkuneuvot) liikevaihto Suomessa oli tammi-heinäkuussa 21 prosenttia pienempi kuin viime vuonna samaan aikaan. Tavaravienti supistui 41 prosenttia. Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelussa mukana olevat kone- ja metallituoteteollisuuden yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia heinä-syyskuussa euromääräisesti 55 prosenttia vähemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna, mutta 13 prosenttia enemmän kuin edellisellä vuosineljänneksellä huhti-kesäkuussa. Tilaukset lisääntyivät huhti-kesäkuusta koneteollisuudessa muutamien arvoltaan suurten tilausten takia. Tilauskannan arvo oli syyskuun lopussa 33 prosenttia pienempi kuin samaan aikaan vuonna ja 3 prosenttia pienempi kuin kesäkuun lopussa. Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella kone- ja metallituoteteollisuuden yritysten liikevaihdon arvioidaan olevan loppuvuonna viimevuotista selvästi alemmalla tasolla. Kone- ja metallituoteteollisuuden yritysten henkilöstö Suomessa väheni tammi-syyskuun aikana yhdeksällä prosentilla eli 12 :lla ja oli 132. Syyskuun henkilöstöstä noin 45 oli lomautusjärjestelyjen piirissä. 5 Tilanne ja näkymät 4/
6 Metallien jalostus Liikevaihto supistunut merkittävästi Metallien jalostusyritysten (terästuotteet, värimetallit, valut) liikevaihto Suomessa oli tammi-heinäkuussa 55 prosenttia pienempi kuin viime vuonna samaan aikaan. Tavaravienti supistui 56 prosenttia. Sekä terästuotteiden, värimetallien että valujen tuotantomäärät ovat vastaavasti supistuneet tuntuvasti tänä vuonna. Tuotanto oli tammi-elokuussa kaikkiaan 31 prosenttia pienempi kuin vuosi sitten samaan aikaan. Maailman terästuotanto oli tammi-elokuussa lähes viidenneksen pienempi kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Tuotanto supistui kaikkialla muualla paitsi Kiinassa, jossa se kasvoi viisi prosenttia viimevuotisesta. Elokuussa tuotanto Kiinassa oli runsaan viidenneksen kasvussa. Kiinan osuus maailman terästuotannosta oli elokuussa lähes 4 prosenttia. Metallien jalostusyritysten henkilöstö Suomessa väheni tammisyyskuun aikana yhdeksällä prosentilla eli 1 5:lla ja oli Syyskuun henkilöstöstä noin 2 5 oli lomautusjärjestelyjen piirissä.,1=1 Metallien jalostuksen liikevaihto Suomessa Kausipuhdistettu liikevaihdon arvoindeksi, viimeinen havainto 7/. Lähde: Tilastokeskus Muutos: 1-7,/1-7,,% Metallien jalostuksen tuotannon määrä Suomessa -55 % 13 Muutos: 1-8, /1-8,, % 12,1= % Kausipuhdistettu volyymi-indeksi, viimeinen havainto 8/. Lähde: Tilastokeskus 6 Tilanne ja näkymät 4/
7 Tietotekniikka-ala Tietotekniikka-alan uudet tilaukset Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto III/ III,/III, III,/II, Muutos: + 36% - 15 % Tietotekniikka-alan tilauskanta 3.9./ /3.6. Muutos: + 4 % + 2 % Liikevaihto kääntynyt laskuun Tietotekniikka-alan (tietotekniikkapalvelut, ohjelmistot) yritysten liikevaihto Suomessa oli tammi-heinäkuussa 2 prosenttia pienempi kuin viime vuonna samaan aikaan. Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelussa mukana olevat tietotekniikka-alan yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia heinä-syyskuussa euromääräisesti 36 prosenttia enemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna, mutta 15 prosenttia vähemmän kuin edellisellä vuosineljänneksellä huhti-kesäkuussa. Viime vuoden vertailujaksolla uudet tilaukset olivat poikkeuksellisen matalalla tasolla. Tilauskannan arvo oli syyskuun lopussa 4 prosenttia suurempi kuin viime vuonna samaan aikaan ja 2 prosenttia suurempi kuin kesäkuun lopussa. Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella tietotekniikka-alan yritysten liikevaihdon arvioidaan olevan loppuvuonna hieman pienempi kuin vuosi sitten samaan aikaan. Tietotekniikka-alan yritysten henkilöstö Suomessa väheni tammi-syyskuun aikana vajaalla kahdella prosentilla eli lähes 1 :lla ja oli 51. Syyskuun henkilöstöstä vajaat 1 oli lomautusjärjestelyjen piirissä.. Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto Tilanne ja näkymät 4/
8 TILANNE JA NÄKYMÄT 4/ Tiedot perustuvat tilanteeseen Lisätietoja: Jukka Palokangas, puhelin (9) , Lisätietoa teknologiateollisuuden viennin, tuottajahintojen ja metallien hintojen kehityksestä Teknologiateollisuus ry:n kotisivulta: Tilanne ja näkymät 1/21 julkaistaan Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 1, PL 1, 131 Helsinki, puhelin (9) 19231, faksi (9) ,
Tilanne ja näkymät 3/2009. Maailmantalouden näkymät Investointilama jatkuu todennäköisesti pitkään s. 3
Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 3/ Maailmantalouden näkymät Investointilama jatkuu todennäköisesti pitkään s.
Tilanne ja näkymät 1/2010. Maailmantalous nousee kriisistä epäyhtenäisesti s. 2
Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 1/21 Maailmantalouden näkymät Maailmantalous nousee kriisistä epäyhtenäisesti
Tilanne ja. näkymät 4/2011. Maailmantalous on taantuman kynnyksellä s. 3. Uudet tilaukset kääntyneet laskuun, näkymät hyvin epävarmat s.
Tilanne ja näkymät 4/211 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous
Tilanne ja näkymät 4/2010. Maailmantalouden kasvusta puolet Aasiassa s. 2. Liikevaihto elpyy hitaasti s. 3. Maailmantalouden näkymät
Tilanne ja näkymät 4/21 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Maailmantalouden kasvusta puolet Aasiassa s. 2 Teknologiateollisuus
Tilanne ja näkymät 3/2010. Epävarmuus varjostaa maailmantalouden nousua s. 2
Tilanne ja näkymät 3/21 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Epävarmuus varjostaa maailmantalouden nousua s.
Tilanne ja näkymät 4/2008
Tilanne ja näkymät 4/28 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Pitkäkestoiseen taantumaan syytä varautua Yhdysvaltain
Tilanne ja näkymät 4/2013. Euroopan elpymistä joudutaan odottamaan s. 3. Tilaukset alkuvuoden 2009 tasolla, henkilöstömäärä vähenee s.
Tilanne ja näkymät 4/ ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Euroopan elpymistä
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Jukka Palokangas, pääekonomisti Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 2,1=1 27 26 25 24 23 22 21 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 8 7 Muutos: 1-7,28/1-7,27,%
Tilanne ja. näkymät 1/2012. Länsi-Eurooppa on lievässä taantumassa s. 3. Uudet tilaukset alemmalle tasolle, näkymät hyvin epävarmat s.
Tilanne ja näkymät 1/212 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Länsi-Eurooppa
Tilanne ja näkymät 2/2008
Tilanne ja näkymät 2/28 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kehittyvät taloudet pitävät yllä maailmantalouden
Tilanne ja näkymät 3/2013. Epävarmuus maailmantaloudessa jatkuu Suomen haasteena teollisuustuotannon voimakas pudotus s. 3
Tilanne ja näkymät 3/ ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 2018 s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 4 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 218 s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Uusien tilausten ja tilauskannan kasvu taittunut
Tilanne ja näkymät 2/2009. Maailmantalouden näkymät Taantuman pohjaa ei ole saavutettu s. 2
Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 2/29 : Maailmantalouden näkymät Taantuman pohjaa ei ole saavutettu s. 2 Teknologiateollisuus
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa vain niukasti
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa vain niukasti 6.6.216 Lähde: Macrobond Suomen vienti on jäänyt kilpailijamaiden kehityksestä 6.6.216 Lähde: Macrobond, Eurostat Suomen tavaravienti
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroopassa ja USA:ssa, Suomi on jälkijunassa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroopassa ja USA:ssa, Suomi on jälkijunassa 25.10.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Maailmankauppa on piristynyt uudelleen 25.10.2017 Teknologiateollisuus
Tilanne ja näkymät 2/2010. Kasvunäkymät epäyhtenäiset, investointi hyödykkeiden kysyntä elpyy hitaasti s. 2
Tilanne ja näkymät 2/21 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Kasvunäkymät epäyhtenäiset, investointi hyödykkeiden
Tilanne ja näkymät 4/2015. Kehittyvät maat ovat riski Euroopan elpymiselle s. 3
Tilanne ja näkymät 4/215 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Kehittyvät
Tilanne ja näkymät 4/2014. Epävarmuus maailmantaloudessa on lisääntynyt s. 3
Tilanne ja näkymät 4/214 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus
Tilanne ja näkymät 3/2006
Tilanne ja näkymät 3/26 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kasvu jatkunut vahvana, mutta epävarmuus lisääntynyt Maailmantalous
Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus
Tuotanto & liikevaihto 15.11.2018 Teknologiateollisuus 1 Teollisuustuotannon määrä maailmalla 15.11.2018 Teknologiateollisuus Kausipuhdistetut teollisuustuotannon volyymi-indeksit vuositasolla, Kiinan
Tilanne ja näkymät 2/2015. Vientimarkkinat kehittyvät epäyhtenäisesti s. 3. Uudet tilaukset vähentyneet uudelleen s. 4
Tilanne ja näkymät 2/215 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Vientimarkkinat
Tilanne ja näkymät 1/2014. Eurooppa ja kehittyvät taloudet jarruttavat maailmantalouden kasvua s. 3
Tilanne ja näkymät 1/214 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Eurooppa
Uudet tilaukset ja tilauskanta Teknologiateollisuus
Uudet tilaukset ja tilauskanta 7.8.219 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden* uudet tilaukset Suomessa 1 11 1 9 8 7 6 5 4 3 1 28 29 21 211 212 213 214 215 216 217 218 219 Muutos: II,219 / II,218
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu jatkuu suotuisana s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 3 Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu jatkuu suotuisana s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihdossa ja tilauksissa merkittävää kasvua s. 5 Sisällysluettelo
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa 8.8.217 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Suomen talouskasvua on tukenut viimeaikoina myös viennin lisääntyminen 8.8.217
Tilanne ja näkymät 3/2011. Velkakriisi heikentää jo teollisuuden tilannetta s. 3
Tilanne ja näkymät 3/211 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Velkakriisi heikentää
Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa
Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa 1 13.8.215 Lähde: Macrobond Tuonti Kiinaan on vähentynyt laaja-alaisesti 2 3.11.215 Lähde: Macrobond Asuntorakentamisen kasvu
Tilanne ja näkymät 1/2013. Taantuma Euroopassa jatkuu s. 3. Tilaukset vähentyneet vuodentakaisesta, lomautukset lisääntyneet s. 5
Tilanne ja näkymät 1/213 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Taantuma
Uudet tilaukset ja tilauskanta Teknologiateollisuus
Uudet tilaukset ja tilauskanta 24.4.219 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden* uudet tilaukset Suomessa 13 1 11 1 9 8 7 6 5 4 3 1 28 29 21 211 212 213 214 215 216 217 218 219 Muutos: I,219 / I,218
Tilanne ja näkymät 4/2012. Näkymät ovat haastavat maailmanlaajuisesti s. 3. Tilaukset vähentyneet. kannattavuus koetuksella s. 5
Tilanne ja näkymät 4/ ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Näkymät ovat
Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain
Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain 2018-2023 26.4.2018 Teknologiateollisuus *) IMF ennuste euroalueelle huhtikuussa 2018: 2,4 % vuonna
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin 2.5.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Bruttokansantuotteen kasvu Euroalueella on voimistunut viime kuukausina Teollisuuden
Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus
Tuotanto & liikevaihto 15.5.2017 Teknologiateollisuus 1 Teollisuustuotannon määrä maailmalla 15.5.2017 Teknologiateollisuus Kausipuhdistetut teollisuustuotannon volyymi-indeksit vuositasolla, Kiinan osalta
Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %
Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu
Tilanne ja näkymät 1/2008
Tilanne ja näkymät 1/28 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Huippusuhdanteista keskelle epävarmoja aikoja Viimeaikainen
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Pääekonomisti Jukka Palokangas
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas 19.9.2012 Toimialojen ja erityisesti yritysten tilanne vaihtelee suuresti Teknologiateollisuuden yritykset ovat kehittyneet epäyhtenäisesti
Bruttokansantuote kasvaa myös Suomessa, mutta takamatkaa muihin euromaihin on 8 prosenttia Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote kasvaa myös Suomessa, mutta takamatkaa muihin euromaihin on 8 prosenttia 24.1.2018 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Suomen vienti ponnahti alkuvuonna 2017, mutta takamatkaa muihin
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s.
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 217 Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilaukset lisääntyneet
Maailmankaupan vahvin kasvu on jo takanapäin
Maailmankaupan vahvin kasvu on jo takanapäin Viennin määrän kehitys 7.8.218 Teknologiateollisuus Source: Macrobond, The CPB Netherlands Bureau for Economic Policy Analysis 1 Suomen vienti on jäänyt kilpailijamaiden
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s.
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 217 Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilaukset lisääntyneet
Teollisuustuotanto Suomessa on painunut jopa vuoden 2009 alapuolelle
Teollisuustuotanto Suomessa on painunut jopa vuoden 29 alapuolelle 1 Lähde: Macrobond Teollisuuden työpaikat Suomessa ovat vähentyneet lähes 1 :lla vuoden 28 jälkeen 2 Lähde: Macrobond, Eurostat / Kansantalouden
Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017
Venäjä Brasilia Meksiko Muu it. Eurooppa Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 217 Bkt:n kasvu 217 / 216, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Kasvu keskimäärin:
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 2.11.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 1.11.2017 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 2018 Teknologiateollisuudessa 2017: - liikevaihto
Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 50 = ei muutosta edelliskuukaudesta
Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 5 = ei muutosta edelliskuukaudesta 24.4.219 Teknologiateollisuus Viimeisin tieto huhtikuu 219. Lähde: Markit
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty viime kuukausina
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 219 on heikennetty viime kuukausina 3,2 3 2,8 2,6 2,4 2,2 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1,8,6,4,2 BKT:n konsensus-ennusteet vuodelle 219, % 218, tammi helmi maalis huhti
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu hidastuu epävarmuuden lisääntyessä s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 2 218 Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu hidastuu epävarmuuden lisääntyessä s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilaukset pysyneet korkealla tasolla s. 5 Sisällysluettelo
Tilanne ja näkymät 1/2007
Tilanne ja näkymät 1/27 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Lähiajan näkymät suhteellisen vakaat, mutta kasvu
Teollisuustuotannon määrä kuukausittain
Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Industrial Production Volume Monthly 11 15 28=1 USA 1 95 9 EU28-maat / EU28 countries 85 8 Japani / Japan 75 7 Suomi / Finland 65 28 29 21 211 212 213 Kausipuhdistettu
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 7.8.2019 Pääekonomisti Petteri Rautaporras 7.8.2019 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS tietoliikennelaitteet,
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 2 217 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihto ja tilaukset kasvusuunnassa s. 5 Sisällysluettelo
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoden 2016 vastaavaan ajankohtaan. Voimakkainta
Tilanne ja näkymät 1/2011. Velkaongelmat varjostavat talouden nousua s. 3
Tilanne ja näkymät 1/211 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU- JA KONSULTOINTIALA TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Velkaongelmat varjostavat
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvun hidastuminen jatkuu s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 3 218 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvun hidastuminen jatkuu s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilausten kasvu taittumassa, henkilöstöä kasvatettu
Talouskasvu euromaissa on lähes puolittunut vuodesta 2017 Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 50 = ei muutosta edelliskuukaudesta
Talouskasvu euromaissa on lähes puolittunut vuodesta 217 Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 5 = ei muutosta edelliskuukaudesta 26.1.218 Teknologiateollisuus Viimeisin tieto lokakuu 218. Lähde:
Tilanne ja. näkymät 3/2012. Taantuma Euroopassa laajenemassa Saksaan s. 3. Tilaukset laskusuunnassa, liikevaihto jää syksyllä viimevuotisesta s.
Tilanne ja näkymät 3/ ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Taantuma Euroopassa
Tilanne ja näkymät 2/2007
Tilanne ja näkymät 2/27 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kasvu jatkunut vakaana, mutta USAn riskit varjostavat
Tilanne ja näkymät 3/2008
Tilanne ja näkymät 3/28 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kasvu hidastunut, epävarmuus lisääntynyt Maailmantalouden
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvun hidastuminen jatkuu s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 3 218 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvun hidastuminen jatkuu s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilausten kasvu taittumassa, henkilöstöä kasvatettu
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Alueittain tarkasteltuna liikevaihto kasvoi vuoden 2016 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna kymmenellä ELY-alueella.
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 219 on heikennetty 3,2 3 2,8 2,6 2,4 2,2 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1,8,6,4,2 BKT:n konsensus-ennusteet vuodelle 219, % Itäinen Eurooppa Suomi Ruotsi Venäjä Ranska
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 9.8.2018 Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi vuonna 2017 kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoteen 2016. Voimakkainta liikevaihdon kasvu oli ssa, 38 %,
Tavaravienti Suomesta alueittain
Tavaravienti Suomesta alueittain 1 4.5.215 Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta alueittain 2 4.5.215 Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa Kausipuhdistetut liikevaihtoindeksit. Osuudet liikevaihdosta
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 26.10.2018 Vuoden 2018 ensimmäisellä puoliskolla liikevaihto kasvoi teknologiateollisuudessa kahta ELY-aluetta lukuun ottamatta koko maassa. Voimakkainta kasvu
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantaloudessa hyvät näkymät s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 218 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantaloudessa hyvät näkymät s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilausten arvossa merkittävää kasvua erityisesti laivatilausten
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 24.1.2018 Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi vuoden 2017 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoden 2016 vastaavaan
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvun hidastuminen jatkuu s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 4 218 Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvun hidastuminen jatkuu s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Uusien tilausten ja tarjouspyyntöjen kasvu lopahtanut s. 5 Sisällysluettelo
Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017
Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 217 Bkt:n kehitys 217 / 216, % Pohjois-Amerikka: +2,2 % USA +2,2 % Kanada +2, % Etelä- ja Väli-Amerikka: +2,1 % Brasilia +1,2 % Meksiko +2,2 % Argentiina
Koko maa 0 % Varsinais-Suomi. Pohjois-Pohjanmaa. Uusimaa +3 % Pirkanmaa +8 % Kaakkois-Suomi. Varsinais-Suomi +9 % Pohjois-Savo.
TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Teknologiateollisuuden liikevaihto laskusuunnassa useilla alueilla Teknologiateollisuuden (elektroniikka- ja sähköteollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus,
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 29.1.2019 Vuoden 2018 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä liikevaihto kasvoi teknologiateollisuudessa kahta ELY-aluetta lukuun ottamatta koko maassa. Voimakkainta
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Alueittain tarkasteltuna liikevaihto kasvoi vuonna 2016 yhdellätoista ELY-alueella. Liikevaihto supistui neljällä ELY-alueella. Voimakkainta kasvu oli ssa, 43
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 23.10.2019 Vuonna 2018 teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi a, a ja ttä lukuun ottamatta kaikilla ELY-alueilla. Voimakkainta kasvu oli viime vuonna ssa, 16
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus Suomessa Uudet tilaukset viimevuotista alemmalla tasolla s. 5
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 4 216 Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus maailmantaloudessa jatkuu 217 s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Uudet tilaukset viimevuotista alemmalla tasolla
Teknologiateollisuuden kysyntä maailmalla kasvaa 2,0 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %
Venäjä Muu it. Eurooppa Brasilia Lähi-itä ja Afrikka Teknologiateollisuuden kysyntä maailmalla kasvaa 2, % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu keskimäärin:
Tilanne ja näkymät 4/2006
Tilanne ja näkymät 4/26 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kasvu jatkuu, mutta aiempaa hitaampana Länsi-Euroopan talous on kasvanut
Maailmankaupan kasvu ollut pysähdyksissä jo puolitoista vuotta
Maailmankaupan kasvu ollut pysähdyksissä jo puolitoista vuotta Viennin määrän kehitys 24.1.219 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond, The CPB Netherlands Bureau for Economic Policy Analysis 1 Ostopäällikköindeksin
Teknologiateollisuuden talousnäkymät
Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat
Tilanne ja. näkymät 2/2012. Epävarmuus Euroopassa jatkuu s. 3. Uudet tilaukset ja tilauskanta notkahtaneet hieman s. 5
Tilanne ja näkymät 2/212 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 3.4.2018 Teknologiateollisuus 1 Sisältö Kansainvälisen talouden näkymät Teknologiateollisuuden ja Suomen
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Johtava ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 4.4.2019 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden näkymät heikentyneet 4.4.2019 Teknologiateollisuus
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yhtä lukuun ottamatta kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoden 2016 vastaavaan
Tilanne ja näkymät 2/2011. Velkaantuminen on vakava riski talouden elpymiselle s. 3
Tilanne ja näkymät 2/211 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU- JA KONSULTOINTIALA TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Velkaantuminen
Tilanne ja näkymät 2/2006
Tilanne ja näkymät 2/26 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kasvu jatkuu raaka-aineiden hintojen nousu ja alijäämäongelmat varjostavat
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Poliittinen epävarmuus varjostaa edelleen kasvunäkymiä s.
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 2 219 Maailman ja Suomen talouden näkymät Poliittinen epävarmuus varjostaa edelleen kasvunäkymiä s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihto ja henkilöstömäärä jatkaneet
Tilanne ja näkymät 3/2014. Ukrainan ja Venäjän tilanne jarruttavat Euroopan elpymistä s. 3
Tilanne ja näkymät 3/214 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Ukrainan
Talousnäkymät 2/2016. Maailmantalous kasvaa viimevuotista vauhtia s. 3
Talousnäkymät 2/216 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous
Suomi on kestänyt vielä melko hyvin Saksan ja globaalin teollisuuden viimeaikaisen stagnaation
Talouskatsaus 10.9.2019 Jukka Palokangas 9.9.2019 Teknologiateollisuus 1 Suomi on kestänyt vielä melko hyvin Saksan ja globaalin teollisuuden viimeaikaisen stagnaation 9.9.2019 Teknologiateollisuus 2 Teknologiateollisuus
Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Industrial Production Volume Monthly
Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Industrial Production Volume Monthly 14 2,1=1 135 13 125 12 115 11 15 1 95 Suomi / Finland EU27-maat / EU 25- countries USA Japani / Japan 9 Kausipuhdistettu volyymi-indeksi,
Kiina China. Japani Japan
Maailmantalouden kasvun jakautuminen 212e teknologiateollisuuden vientiosuuksin Breakdown of World Economic Growth in 212e with the Export Shares of Technology Industry 1 9 8 7 6 5 4 3 2 BKT:n kasvu 212
Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,5 % vuonna 2015
Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,5 % vuonna 215 BKT:n kasvu 215, % 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 Kasvu keskimäärin: +3,5 %
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Tilanne ja näkymät 2/2013. Talouden alamäki Euroopassa jatkuu s. 3. Tilaukset laskusuunnassa s. 5. Maailman ja Suomen talouden näkymät
Tilanne ja näkymät 2/213 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 23.10.2019 Pääekonomisti Petteri Rautaporras 24.10.2019 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden näkymät heikkenevät jatkuvasti 24.10.2019 Teknologiateollisuus 2 Maailmankaupan
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
Euroalueen teollisuustuotanto on alkanut supistua Industry Production Entering a Decline in Eurozone
Euroalueen teollisuustuotanto on alkanut supistua Industry Production Entering a Decline in Eurozone Viimeinen havainto lokakuu 211 / Last observation October 211. Lähde/Source: Markit, Eurostat Euroalueen
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 26.4.2018 Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi vuonna 2017 kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoteen 2016. Voimakkainta liikevaihdon kasvu oli ssa, 38 %,
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 3 219 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden epävarmuus ei hellitä taantumaa ei kuitenkaan vielä näköpiirissä s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Uusissa
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 7.8.2019 Vuonna 2018 teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi a, a ja ttä lukuun ottamatta kaikilla ELY-alueilla. Voimakkainta kasvu oli viime vuonna ssa, 17