Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain
|
|
- Krista Inkeri Hiltunen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain Teknologiateollisuus *) IMF ennuste euroalueelle huhtikuussa 2018: 2,4 % vuonna 2018, 2,0 % vuonna 2019, 1,7 % vuonna 2020, 1,5 % vuonna 2021, 1,5 % vuonna 2022, 1,4 % vuonna 2023 Lähde: Macrobond, IMF, Teknologiateollisuus ry 1
2 Teollisuustuotannon kehityksessä Suomella on takamatkaa 15 % verrattuna EU-keskiarvoon Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 2
3 Suomen tavaraviennin arvo ei ole kasvanut 2017 kevään jälkeen Miljoonaa euroa kuukausittain, käyvin hinnoin Teknologiateollisuus Viimeinen tieto helmikuu 2018 Lähde: Tullihallitus (Tavaroiden ulkomaankauppa) 3
4 Teollisuuden tuottavuuskehityksessä Suomella on takamatkaa 25 % verrattuna EU-keskiarvoon ja 20 % verrattuna Ruotsiin ja Saksaan Teollisuuden arvonlisäys kiintein hinnoin / tehdyt työtunnit = EU-maat Ruotsi Saksa Suomi Teknologiateollisuus Viimeisin tieto loka-joulukuu Lähde: Eurostat: Quarterly National Accounts 4
5 Kansantalouden tuottavuuskehityksessä Suomella on takamatkaa 6 % verrattuna EU-keskiarvoon ja 4 % verrattuna Ruotsiin ja Saksaan Bruttokansantuote kiintein hinnoin / tehdyt työtunnit = EU-maat Ruotsi Saksa Suomi Teknologiateollisuus Viimeisin tieto loka-joulukuu Lähde: Eurostat: Quarterly National Accounts 5
6 Yritysten investointiaste on Suomessa täysin riittämätön kuromaan umpeen kasvun takamatkaa 20 Yritysten kiinteät investoinnit suhteessa bkt:hen, % Sveitsi Ruotsi Belgia Itävalta Euromaat Suomi Teknologiateollisuus Lähde: Eurostat 6
7 Teknologiateollisuuden liikevaihdon kasvu Suomessa on hidastunut Teknologiateollisuus Kausipuhdistetut teollisuuden ja palveluiden liikevaihtokuvaajat Osuudet liikevaihdosta 2017: kone- ja metallituoteteollisuus 40 %, elektroniikka- ja sähköteollisuus 20 %, tietotekniikka-ala 17 %, metallien jalostus 15 %, suunnittelu ja konsultointi 8 % Lähde: Macrobond, Tilastokeskus 7
8 Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa ja ulkomailla (31.3) Henkilöstö Suomessa Henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla Teknologiateollisuus Lähde: Tilastokeskus, Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu 8
9 Teknologiateollisuuden* uudet tilaukset Suomessa Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin Yhteensä Vientiin Kotimaahan Muutos: I,2018 / I,2017 I,2018 / IV,2017 Vientiin: +6 % -28 % Kotimaahan: +49 % +1 % Yhteensä: +17 % -20 % Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto tammi-maaliskuu *) Pl. metallien jalostus, pelialan ohjelmistoyritykset ja datakeskukset 9
10 Teknologiateollisuuden* tilauskanta Suomessa Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin Yhteensä Vientiin Kotimaahan Muutos: / / Vientiin: +27 % -1 % Kotimaahan: +15 % +10 % Yhteensä: +24 % +1 % *) Pl. metallien jalostus, pelialan ohjelmistoyritykset ja datakeskukset Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto
11 Elektroniikka- ja sähköteollisuuden uudet tilaukset Suomessa Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin Yhteensä Vientiin Kotimaahan Muutos: I,2018 / I,2017 I,2018 / IV,2017 Vientiin: +9 % +2 % Kotimaahan: +35 % -19 % Yhteensä: +13 % -3 % Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto tammi-maaliskuu
12 Elektroniikka- ja sähköteollisuuden tilauskanta Suomessa Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin Yhteensä Vientiin Kotimaahan Muutos: / / Vientiin: +2 % 0 % Kotimaahan: +22 % -16 % Yhteensä: +5 % -4 % Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto
13 Kone- ja metallituoteteollisuuden uudet tilaukset Suomessa Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin Yhteensä Vientiin Kotimaahan Muutos: I,2018 / I,2017 I,2018 / IV,2017 Vientiin: +4 % -42 % Kotimaahan: +38 % -16 % Yhteensä: +10 % -38 % Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto tammi-maaliskuu
14 Kone- ja metallituoteteollisuuden tilauskanta Suomessa Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin Yhteensä Vientiin Kotimaahan Muutos: / / Vientiin: +37 % -2 % Kotimaahan: +18 % +17 % Yhteensä: +33 % +1 % Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto
15 Metallien jalostuksen liikevaihto Suomessa Teknologiateollisuus Kausipuhdistettu liikevaihdon arvoindeksi Lähde: Macrobond, Tilastokeskus 15
16 Metallien jalostuksen tuotannon määrä Suomessa Teknologiateollisuus Kausipuhdistettu teollisuustuotannon volyymi-indeksi Lähde: Macrobond, Tilastokeskus 16
17 Suunnittelu- ja konsultointialan uudet tilaukset Suomessa Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin Yhteensä Vientiin Kotimaahan 50 0 Muutos: I,2018 / I,2017 I,2018 / IV,2017 Vientiin: +14 % +103 % Kotimaahan: +43 % +21 % Yhteensä: +38 % +28 % Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto tammi-maaliskuu
18 Suunnittelu- ja konsultointialan tilauskanta Suomessa 800 Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin Yhteensä Vientiin Kotimaahan Muutos: / / Vientiin: -10 % +3 % Kotimaahan: +31 % +13 % Yhteensä: +19 % +11 % Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto
19 Tietotekniikka-alan uudet tilaukset Suomessa Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin Muutos: I,2018 / I,2017 I,2018 / IV,2017 Yhteensä: +75 % +60 % *) Pl. pelialan ohjelmistoyritykset ja datakeskukset Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto tammi-maaliskuu
20 Tietotekniikka-alan* tilauskanta Suomessa Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin Muutos: / / Yhteensä: +4 % +17 % *) Pl. pelialan ohjelmistoyritykset ja datakeskukset Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto
Uudet tilaukset ja tilauskanta Teknologiateollisuus
Uudet tilaukset ja tilauskanta 24.4.219 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden* uudet tilaukset Suomessa 13 1 11 1 9 8 7 6 5 4 3 1 28 29 21 211 212 213 214 215 216 217 218 219 Muutos: I,219 / I,218
Bruttokansantuote kasvaa myös Suomessa, mutta takamatkaa muihin euromaihin on 8 prosenttia Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote kasvaa myös Suomessa, mutta takamatkaa muihin euromaihin on 8 prosenttia 24.1.2018 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Suomen vienti ponnahti alkuvuonna 2017, mutta takamatkaa muihin
Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 50 = ei muutosta edelliskuukaudesta
Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 5 = ei muutosta edelliskuukaudesta 24.4.219 Teknologiateollisuus Viimeisin tieto huhtikuu 219. Lähde: Markit
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroopassa ja USA:ssa, Suomi on jälkijunassa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroopassa ja USA:ssa, Suomi on jälkijunassa 25.10.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Maailmankauppa on piristynyt uudelleen 25.10.2017 Teknologiateollisuus
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty viime kuukausina
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 219 on heikennetty viime kuukausina 3,2 3 2,8 2,6 2,4 2,2 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1,8,6,4,2 BKT:n konsensus-ennusteet vuodelle 219, % 218, tammi helmi maalis huhti
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa vain niukasti
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa vain niukasti 6.6.216 Lähde: Macrobond Suomen vienti on jäänyt kilpailijamaiden kehityksestä 6.6.216 Lähde: Macrobond, Eurostat Suomen tavaravienti
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin 2.5.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Bruttokansantuotteen kasvu Euroalueella on voimistunut viime kuukausina Teollisuuden
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa 8.8.217 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Suomen talouskasvua on tukenut viimeaikoina myös viennin lisääntyminen 8.8.217
Uudet tilaukset ja tilauskanta Teknologiateollisuus
Uudet tilaukset ja tilauskanta 7.8.219 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden* uudet tilaukset Suomessa 1 11 1 9 8 7 6 5 4 3 1 28 29 21 211 212 213 214 215 216 217 218 219 Muutos: II,219 / II,218
Maailmankaupan vahvin kasvu on jo takanapäin
Maailmankaupan vahvin kasvu on jo takanapäin Viennin määrän kehitys 7.8.218 Teknologiateollisuus Source: Macrobond, The CPB Netherlands Bureau for Economic Policy Analysis 1 Suomen vienti on jäänyt kilpailijamaiden
Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %
Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu
Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017
Venäjä Brasilia Meksiko Muu it. Eurooppa Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 217 Bkt:n kasvu 217 / 216, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Kasvu keskimäärin:
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Johtava ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 4.4.2019 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden näkymät heikentyneet 4.4.2019 Teknologiateollisuus
Talouskasvu euromaissa on lähes puolittunut vuodesta 2017 Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 50 = ei muutosta edelliskuukaudesta
Talouskasvu euromaissa on lähes puolittunut vuodesta 217 Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 5 = ei muutosta edelliskuukaudesta 26.1.218 Teknologiateollisuus Viimeisin tieto lokakuu 218. Lähde:
Tavaravienti Suomesta alueittain
Tavaravienti Suomesta alueittain 1 4.5.215 Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta alueittain 2 4.5.215 Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa Kausipuhdistetut liikevaihtoindeksit. Osuudet liikevaihdosta
Suomi on kestänyt vielä melko hyvin Saksan ja globaalin teollisuuden viimeaikaisen stagnaation
Talouskatsaus 10.9.2019 Jukka Palokangas 9.9.2019 Teknologiateollisuus 1 Suomi on kestänyt vielä melko hyvin Saksan ja globaalin teollisuuden viimeaikaisen stagnaation 9.9.2019 Teknologiateollisuus 2 Teknologiateollisuus
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 219 on heikennetty 3,2 3 2,8 2,6 2,4 2,2 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1,8,6,4,2 BKT:n konsensus-ennusteet vuodelle 219, % Itäinen Eurooppa Suomi Ruotsi Venäjä Ranska
Teollisuustuotanto Suomessa on painunut jopa vuoden 2009 alapuolelle
Teollisuustuotanto Suomessa on painunut jopa vuoden 29 alapuolelle 1 Lähde: Macrobond Teollisuuden työpaikat Suomessa ovat vähentyneet lähes 1 :lla vuoden 28 jälkeen 2 Lähde: Macrobond, Eurostat / Kansantalouden
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 3.4.2018 Teknologiateollisuus 1 Sisältö Kansainvälisen talouden näkymät Teknologiateollisuuden ja Suomen
Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa
Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa 1 13.8.215 Lähde: Macrobond Tuonti Kiinaan on vähentynyt laaja-alaisesti 2 3.11.215 Lähde: Macrobond Asuntorakentamisen kasvu
Maailmankaupan kasvu ollut pysähdyksissä jo puolitoista vuotta
Maailmankaupan kasvu ollut pysähdyksissä jo puolitoista vuotta Viennin määrän kehitys 24.1.219 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond, The CPB Netherlands Bureau for Economic Policy Analysis 1 Ostopäällikköindeksin
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 2.11.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 1.11.2017 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 2018 Teknologiateollisuudessa 2017: - liikevaihto
Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus
Tuotanto & liikevaihto 15.5.2017 Teknologiateollisuus 1 Teollisuustuotannon määrä maailmalla 15.5.2017 Teknologiateollisuus Kausipuhdistetut teollisuustuotannon volyymi-indeksit vuositasolla, Kiinan osalta
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 7.8.2019 Pääekonomisti Petteri Rautaporras 7.8.2019 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS tietoliikennelaitteet,
Teknologiateollisuuden talousnäkymät
Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat
Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus
Tuotanto & liikevaihto 15.11.2018 Teknologiateollisuus 1 Teollisuustuotannon määrä maailmalla 15.11.2018 Teknologiateollisuus Kausipuhdistetut teollisuustuotannon volyymi-indeksit vuositasolla, Kiinan
Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,5 % vuonna 2015
Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,5 % vuonna 215 BKT:n kasvu 215, % 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 Kasvu keskimäärin: +3,5 %
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 23.10.2019 Pääekonomisti Petteri Rautaporras 24.10.2019 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden näkymät heikkenevät jatkuvasti 24.10.2019 Teknologiateollisuus 2 Maailmankaupan
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu hidastuu epävarmuuden lisääntyessä s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 2 218 Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu hidastuu epävarmuuden lisääntyessä s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilaukset pysyneet korkealla tasolla s. 5 Sisällysluettelo
Teknologiateollisuuden kysyntä maailmalla kasvaa 2,0 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %
Venäjä Muu it. Eurooppa Brasilia Lähi-itä ja Afrikka Teknologiateollisuuden kysyntä maailmalla kasvaa 2, % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu keskimäärin:
Teollisuustuotannon määrä kuukausittain
Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Industrial Production Volume Monthly 11 15 28=1 USA 1 95 9 EU28-maat / EU28 countries 85 8 Japani / Japan 75 7 Suomi / Finland 65 28 29 21 211 212 213 Kausipuhdistettu
Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017
Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 217 Bkt:n kehitys 217 / 216, % Pohjois-Amerikka: +2,2 % USA +2,2 % Kanada +2, % Etelä- ja Väli-Amerikka: +2,1 % Brasilia +1,2 % Meksiko +2,2 % Argentiina
Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino
Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino Yli 50 % koko viennistä. Työllisyysvaikutus suoraan lähes 320 000, välilliset vaikutukset mukaan lukien 675 000 ihmistä. Vaikutus arvonlisään yhteensä
Talousnäkymät Ohutlevypäivät Ekonomisti Petteri Rautaporras
Talousnäkymät Ohutlevypäivät 16.3.2017 Ekonomisti Petteri Rautaporras 14.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017, viime vuonna kasvua oli 3,1 % Bkt:n kasvu
Talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas
Talousnäkymät 5.4.2018 Pääekonomisti Jukka Palokangas 4.4.2018 Teknologiateollisuus 1 Maailmankauppa on ollut hyvässä vauhdissa Tuonnin määrän kehitys 4.4.2018 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond, The
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Pääekonomisti Jukka Palokangas
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas 19.9.2012 Toimialojen ja erityisesti yritysten tilanne vaihtelee suuresti Teknologiateollisuuden yritykset ovat kehittyneet epäyhtenäisesti
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 24.1.2019 Pääekonomisti Jukka Palokangas 24.1.2019 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino Yli 50 % koko viennistä. Työllisyysvaikutus
Talousnäkymät. Suomen on kurottava umpeen pitkä takamatka kasvussa. Lämpökäsittely- ja takomopäivät Jukka Palokangas, pääekonomisti
Talousnäkymät Lämpökäsittely- ja takomopäivät 10.10.2017 Jukka Palokangas, pääekonomisti 6.10.2017 Teknologiateollisuus 1 Suomen on kurottava umpeen pitkä takamatka kasvussa 6.10.2017 Teknologiateollisuus
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Jukka Palokangas, pääekonomisti Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 2,1=1 27 26 25 24 23 22 21 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 8 7 Muutos: 1-7,28/1-7,27,%
Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino
Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino Yli 50 % koko viennistä. Työllisyysvaikutus suoraan lähes 320 000, välilliset vaikutukset mukaan lukien 675 000 ihmistä. Vaikutus arvonlisään yhteensä
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät 25.1.2018 Pääekonomisti Jukka Palokangas 24.1.2018 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden kasvu jatkuu vahvana Teknologiateollisuus Suomessa 2017: - Liikevaihto
Kiina China. Japani Japan
Maailmantalouden kasvun jakautuminen 212e teknologiateollisuuden vientiosuuksin Breakdown of World Economic Growth in 212e with the Export Shares of Technology Industry 1 9 8 7 6 5 4 3 2 BKT:n kasvu 212
Euromaat kehittyvät epäyhtenäisesti / Euro Countries Are Developing Unevenly
Euromaat kehittyvät epäyhtenäisesti / Euro Countries Are Developing Unevenly Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksi / Manufacturing and Services Sector Purchasing Magers Index 5 = ei muutosta
Bruttokansantuotteen kehitys Development of Gross Domestic Product
Bruttokansantuotteen kehitys Development of Gross Domestic Product 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 2=1 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21e211e Kehittyvät maat / Emerging countries Maailma / World Kehittyneet
Global Economy is Expected to Grow by 3.5% in 2015
Russia Brazil Rest of Eastern Europe Mexico Rest of Latin Am. Middle East and Africa Global Economy is Expected to Grow by 3.5% in 215 GDP growth in 215, % 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 North America Average
Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksit globaalisti
Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksit globaalisti Global Manufacturing and Services Business Activity Index 5 = ei muutosta edeltävästä kuukaudesta / No change on previous month Teollisuus
Teollisuustuotannon kehitys vuosittain Industrial Production Development by Year
Lähde/Source: Consensus Economics R:\kvtalous\jpkv7af.ppt 28.12.29/jp Teollisuustuotannon kehitys vuosittain Industrial Production Development by Year 48 46 44 42 4 38 36 34 32 3 28 26 24 22 2 18 16 14
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 24.4.2019 Vuonna 2018 teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi a ja a lukuun ottamatta kaikilla ELY-alueilla. Sekä Lapissa että ssa liikevaihto pysyi suurin piirtein
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 26.4.2018 Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi vuonna 2017 kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoteen 2016. Voimakkainta liikevaihdon kasvu oli ssa, 38 %,
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Alueittain tarkasteltuna liikevaihto kasvoi vuonna 2016 yhdellätoista ELY-alueella. Liikevaihto supistui neljällä ELY-alueella. Voimakkainta kasvu oli ssa, 43
Euromaat kehittyvät epäyhtenäisesti / Euro Countries Are Developing Unevenly
Euromaat kehittyvät epäyhtenäisesti / Euro Countries Are Developing Unevenly Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksi / Manufacturing and Services Sector Purchasing Magers Index 5 = ei muutosta
Euroalueen teollisuustuotanto on alkanut supistua Industry Production Entering a Decline in Eurozone
Euroalueen teollisuustuotanto on alkanut supistua Industry Production Entering a Decline in Eurozone Viimeinen havainto lokakuu 211 / Last observation October 211. Lähde/Source: Markit, Eurostat Euroalueen
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Poliittinen epävarmuus varjostaa edelleen kasvunäkymiä s.
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 2 219 Maailman ja Suomen talouden näkymät Poliittinen epävarmuus varjostaa edelleen kasvunäkymiä s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihto ja henkilöstömäärä jatkaneet
Economic situation and outlook
Economic situation and outlook 3th July 29 Graphs Yritysten kiinteät investoinnit Business Investment 13 125 12 115 11 15 1 95 9 85 8 2=1 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29e 21e Ranska/France USA Japani/Japan
Kasvu keskimäärin / Average growth: +2,9 % Japani Japan
Maailmantalouden kasvun jakautuminen 21e teknologiateollisuuden vientiosuuksin Breakdown of World Economic Growth in 21e with the Export Shares of Technology Industry 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 BKT:n kasvu 21
Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Industrial Production Volume Monthly
Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Industrial Production Volume Monthly 14 2,1=1 135 13 125 12 115 11 15 1 95 Suomi / Finland EU27-maat / EU 25- countries USA Japani / Japan 9 Kausipuhdistettu volyymi-indeksi,
Lähde / Source: Macrobond
Teollisuustuotanto Yhdysvalloissa kasvanut vahvasti, Suomessa tuotanto jäänyt matalalle tasolle Strong Growth in US Industrial Production, Finnish Production Volumes Remain Low Lähde / Source: Macrobond
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 29.1.2019 Vuoden 2018 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä liikevaihto kasvoi teknologiateollisuudessa kahta ELY-aluetta lukuun ottamatta koko maassa. Voimakkainta
Teknologiateollisuuden / Suomen talousnäkymät
Teknologiateollisuuden / Suomen talousnäkymät 3.11.2016 Pääekonomisti Jukka Palokangas 11.11.2016 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen merkittävin elinkeino 50 % Suomen koko viennistä. Alan
Teollisuustuotannon kehitys vuosittain
Teollisuustuotannon kehitys vuosittain Industrial production development by year 38 36 34 32 3 28 26 24 22 2 18 16 14 12 1 8 1998=1 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26e 27e 28e Kiina/China Etelä-Korea/Korea
Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti
Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti - Teknologiateollisuuden liikevaihto, tilaukset ja henkilöstö kasvusuunnassa - Suomen talous on kilpailijoihin verrattuna raskaasti takamatkalla Toimitusjohtaja Jorma
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yhtä lukuun ottamatta kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoden 2016 vastaavaan
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 24.1.2018 Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi vuoden 2017 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoden 2016 vastaavaan
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantaloudessa hyvät näkymät s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 218 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantaloudessa hyvät näkymät s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilausten arvossa merkittävää kasvua erityisesti laivatilausten
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 2018 s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 4 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 218 s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Uusien tilausten ja tilauskannan kasvu taittunut
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 2 217 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihto ja tilaukset kasvusuunnassa s. 5 Sisällysluettelo
Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät
Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät 26.1.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 25.1.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 25.1.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond,
Tilanne ja näkymät 3/2009. Maailmantalouden näkymät Investointilama jatkuu todennäköisesti pitkään s. 3
Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 3/ Maailmantalouden näkymät Investointilama jatkuu todennäköisesti pitkään s.
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu jatkuu suotuisana s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 3 Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu jatkuu suotuisana s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihdossa ja tilauksissa merkittävää kasvua s. 5 Sisällysluettelo
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 7.8.2019 Vuonna 2018 teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi a, a ja ttä lukuun ottamatta kaikilla ELY-alueilla. Voimakkainta kasvu oli viime vuonna ssa, 17
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus heikentää kasvunäkymiä s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 219 Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus heikentää kasvunäkymiä s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Epävarmuudesta selvitty ainakin toistaiseksi säikähdyksellä
Tilanne ja näkymät 1/2010. Maailmantalous nousee kriisistä epäyhtenäisesti s. 2
Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 1/21 Maailmantalouden näkymät Maailmantalous nousee kriisistä epäyhtenäisesti
Maailmantalouden kasvun jakautuminen 2011e Breakdown of World Economic Growth in 2011e
Maailmantalouden kasvun jakautuminen 211e Breakdown of World Economic Growth in 211e 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 BKT:n kasvu 211 / GDP growth in 211, % Kasvu keskimäärin / Average growth: +4,4 % Pohjois-Amerikka
Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus
Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 28.11.2018 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2017 Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 9.8.2018 Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi vuonna 2017 kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoteen 2016. Voimakkainta liikevaihdon kasvu oli ssa, 38 %,
Koko maa 0 % Varsinais-Suomi. Pohjois-Pohjanmaa. Uusimaa +3 % Pirkanmaa +8 % Kaakkois-Suomi. Varsinais-Suomi +9 % Pohjois-Savo.
TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Teknologiateollisuuden liikevaihto laskusuunnassa useilla alueilla Teknologiateollisuuden (elektroniikka- ja sähköteollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus,
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Alueittain tarkasteltuna liikevaihto kasvoi vuoden 2016 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna kymmenellä ELY-alueella.
Tilanne ja näkymät 2/2015. Vientimarkkinat kehittyvät epäyhtenäisesti s. 3. Uudet tilaukset vähentyneet uudelleen s. 4
Tilanne ja näkymät 2/215 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Vientimarkkinat
Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus
Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 3.5.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2016 Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa
Tilanne ja näkymät 3/2013. Epävarmuus maailmantaloudessa jatkuu Suomen haasteena teollisuustuotannon voimakas pudotus s. 3
Tilanne ja näkymät 3/ ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus
Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksi ja bruttokansantuote euroalueella
Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksi ja bruttokansantuote euroalueella Eurozone Manufacturing and Services Sector Purchasing Managers Index 5 = ei muutosta edeltävästä kuukaudesta / 5 = no
Teknologiateollisuuden haasteet globaalissa toimintaympäristössä. Juha Ylä-Jääski, johtaja
Teknologiateollisuuden haasteet globaalissa toimintaympäristössä Juha Ylä-Jääski, johtaja Teknologiateollisuus: Suomen merkittävin elinkeino 6 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista
Tilanne ja. näkymät 1/2012. Länsi-Eurooppa on lievässä taantumassa s. 3. Uudet tilaukset alemmalle tasolle, näkymät hyvin epävarmat s.
Tilanne ja näkymät 1/212 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Länsi-Eurooppa
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s.
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 217 Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilaukset lisääntyneet
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvun hidastuminen jatkuu s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 3 218 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvun hidastuminen jatkuu s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilausten kasvu taittumassa, henkilöstöä kasvatettu
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus heikentää kasvunäkymiä s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 219 Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus heikentää kasvunäkymiä s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Epävarmuudesta selvitty ainakin toistaiseksi säikähdyksellä
Teollisuuden tuotannon ja uusien tilausten supistuminen on jatkunut euromaissa
Teollisuuden tuotannon ja uusien tilausten supistuminen on jatkunut euromaissa Industry Production and Value of New Orders Continue to Shrink in the Eurozone Teollisuuden ostopäällikköindeksi / Manufacturing
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoden 2016 vastaavaan ajankohtaan. Voimakkainta
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 26.10.2018 Vuoden 2018 ensimmäisellä puoliskolla liikevaihto kasvoi teknologiateollisuudessa kahta ELY-aluetta lukuun ottamatta koko maassa. Voimakkainta kasvu
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s.
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 217 Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilaukset lisääntyneet
Teollisuustuotanto. Industrial Production. Kehittyvät maat / Emerging countries. Maailma / World. Kehittyneet maat / Advanced countries.
Teollisuustuotanto Industrial Production 13 125 12 115 11 15 1 95 9 85 8 27,1=1 27 28 29 21 Kehittyvät maat / Emerging countries Maailma / World Kehittyneet maat / Advanced countries Suomi/Finland Viimeinen
Teollisuuden tilanne on alkanut heikentyä Industry Situation Entering a Decline
Teollisuuden tilanne on alkanut heikentyä Industry Situation Entering a Decline 1 5-5 -1-15 -2-25 -3-35 -4 USA:n ostopäälliköiden indeksi, oik.ast. / Purchasing managers index in the USA, right scale EU-maiden
Tilanne ja. näkymät 4/2011. Maailmantalous on taantuman kynnyksellä s. 3. Uudet tilaukset kääntyneet laskuun, näkymät hyvin epävarmat s.
Tilanne ja näkymät 4/211 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous
Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters
Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters 75 7 65 6 55 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 Milj. euroa, nimellisin hinnoin / Mil. euros, in nominal
Vuoden Nuori Konsultti 2017 on Ville Laine, A-Insinöörit
Suunnittelu- ja konsultointialan suhdannekatsaus Rakennustieto 2.5.2017 Matti Mannonen 1 Vuoden Nuori Konsultti 2017 on Ville Laine, A-Insinöörit Onnittelut Villelle ja muille finalisteille Joona Tuikalle
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvun hidastuminen jatkuu s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 3 218 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvun hidastuminen jatkuu s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilausten kasvu taittumassa, henkilöstöä kasvatettu
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain 5.8.2014 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2013e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi
Maailmantalouden kasvuennusteet 2014 World Economic Growth Forecasts in 2014
Maailmantalouden kasvuennusteet 214 World Economic Growth Forecasts in 214 1 BKT:n kasvu 214 / GDP growth in 214, % 9 8 Kiina China 7 6 5 4 3 2 1 Pohjois-Amerikka North America Kasvu keskimäärin / Average