Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond"

Transkriptio

1 Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1

2 Bruttokansantuotteen kasvu Euroalueella on voimistunut viime kuukausina Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 50 = ei muutosta edelliskuukaudesta Teknologiateollisuus Viimeisin tieto huhtikuu Lähde: Markit 2

3 Maailmankauppa on piristynyt uudelleen Tuonnin määrän kehitys Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond, The CPB Netherlands Bureau for Economic Policy Analysis 3

4 EU-maiden vienti Venäjälle on elpynyt hieman Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 4

5 Ruotsin kasvuvauhdilla Suomen bkt olisi 40 miljardia euroa nykyistä suurempi, Saksan kasvuvauhdilla 23 miljardia euroa suurempi Suomen bruttokansantuote käyvin hinnoin, mrd. euroa Ruotsin bkt-kasvulla Saksan bkt-kasvulla EU-maiden bktkasvulla Suomen toteutunut kehitys Teknologiateollisuus Lähde: Eorostat (kansantalouden tilinpito) 5

6 Suomen viimeaikainen kasvu on ollut erityisesti yksityisen kulutuksen ja rakentamisen ansiota Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond, Tilastokeskus 6

7 Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa Käyvin hinnoin, indeksi 2008= Liikevaihto kotimaahan Liikevaihto yhteensä Liikevaihto vientiin Teknologiateollisuus Viimeinen tieto tammikuu 2017 Lähde: Tilastokeskus (liikevaihdon arvoindeksit) 7

8 Teknologiateollisuuden* uudet tilaukset Suomessa Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin Muutos: I,2017 / I,2016 I,2017 / IV,2016 Vientiin: +18 % 0 % Kotimaahan: -1 % -18 % Yhteensä: +13 % -4 % Yhteensä Vientiin Kotimaahan *) Pl. metallien jalostus ja pelialan ohjelmistoyritykset Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto tammi-maaliskuu

9 Teknologiateollisuuden* tilauskanta Suomessa Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin Yhteensä Vientiin Kotimaahan Muutos: / / Vientiin: +3 % +4 % Kotimaahan: -6 % 0 % *) Pl. metallien jalostus ja pelialan ohjelmistoyritykset Yhteensä: +1 % +3 % Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto

10 Teknologiateollisuuden saamat tarjouspyynnöt* Saldoluku *) Onko tarjouspyyntöjen määrässä viime viikkoina näkyvissä oleellista vähenemistä tai lisääntymistä, kun verrataan tilannetta noin kolme kuukautta sitten vallinneeseen tilanteeseen. Saldoluku = niiden yritysten osuus, joissa tarjouspyyntöjen määrä on lisääntynyt niiden yritysten määrä, joissa tarjouspyyntöjen määrä on vähentynyt Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeisin kyselyajankohta huhtikuu

11 Elektroniikka- ja sähköteollisuuden uudet tilaukset Suomessa Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin Yhteensä Vientiin Kotimaahan Muutos: I,2017 / I,2016 I,2017 / IV,2016 Vientiin: +5 % -10 % Kotimaahan: +6 % +4 % Yhteensä: +5 % -8 % Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto tammi-maaliskuu

12 Elektroniikka- ja sähköteollisuuden tilauskanta Suomessa Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin Yhteensä Vientiin Kotimaahan Muutos: / / Vientiin: +6 % -3 % Kotimaahan: -1 % +1 % Yhteensä: +5 % -4 % Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto

13 Kone- ja metallituoteteollisuuden uudet tilaukset Suomessa Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin Yhteensä Vientiin Kotimaahan Muutos: I,2017 / I,2016 I,2017 / IV,2016 Vientiin: +32 % +11 % Kotimaahan: -14 % -28 % Yhteensä: +21 % +2 % Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto tammi-maaliskuu

14 Kone- ja metallituoteteollisuuden tilauskanta Suomessa Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin Yhteensä Vientiin Kotimaahan Muutos: / / Vientiin: +2 % +8 % Kotimaahan: -13 % -1 % Yhteensä: -1 % +6 % Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto

15 Metallien jalostuksen liikevaihto Suomessa Teknologiateollisuus Kausipuhdistettu liikevaihdon arvoindeksi Lähde: Macrobond, Tilastokeskus 15

16 Metallien jalostuksen tuotannon määrä Suomessa Teknologiateollisuus Kausipuhdistettu teollisuustuotannon volyymi-indeksi Lähde: Macrobond, Tilastokeskus 16

17 Suunnittelu- ja konsultointialan uudet tilaukset Suomessa Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin Yhteensä Vientiin Kotimaahan Muutos: I,2017 / I,2016 I,2017 / IV,2016 Vientiin: 0 % +10 % Kotimaahan: +10 % +2 % Yhteensä: +8 % +7 % Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto tammi-maaliskuu

18 Suunnittelu- ja konsultointialan tilauskanta Suomessa Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin Yhteensä Vientiin Kotimaahan Muutos: / / Vientiin: +69 % +11 % Kotimaahan: +1 % +2 % Yhteensä: +12 % +4 % Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto

19 Tietotekniikka-alan uudet tilaukset Suomessa Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin Muutos: I,2017 / I,2016 I,2017 / IV,2016 Yhteensä: +11 % -22 % *) Pl. pelialan ohjelmistoyritykset Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto tammi-maaliskuu

20 Tietotekniikka-alan* tilauskanta Suomessa Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin Muutos: / / Yhteensä: 0 % 0 % *) Pl. pelialan ohjelmistoyritykset Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto

21 Teknologiateollisuuden henkilöstö Henkilöstöstä noin lomautusjärjestelyjen piirissä (31.3) Teknologiateollisuus Lähde: Tilastokeskus, Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu, Macrobond 21

22 Teknologiateollisuuden henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla alueittain Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu, Macrobond 22

23 Teknologiateollisuuden henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla alueittain Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu, Macrobond 23

24 Elektroniikka- ja sähköteollisuuden henkilöstö (31.3) Teknologiateollisuus Lähde: Tilastokeskus, Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu, Macrobond 24

25 Elektroniikka- ja sähköteollisuuden henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu, Macrobond 25

26 Kone- ja metallituoteteollisuuden henkilöstö (31.3) Teknologiateollisuus Lähde: Tilastokeskus, Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu, Macrobond 26

27 Kone- ja metallituoteteollisuuden henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu, Macrobond 27

28 Metallien jalostuksen henkilöstö (31.3) Teknologiateollisuus Lähde: Tilastokeskus, Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu, Macrobond 28

29 Metallien jalostuksen henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu, Macrobond 29

30 Suunnittelu- ja konsultointialan henkilöstö (31.3) Teknologiateollisuus Lähde: Tilastokeskus, Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu, Macrobond 30

31 Suunnittelu- ja konsultointialan henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu, Macrobond 31

32 Tietotekniikka-alan henkilöstö (31.3) Teknologiateollisuus Lähde: Tilastokeskus, Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu, Macrobond 32

33 Tietotekniikka-alan henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu, Macrobond 33

Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroopassa ja USA:ssa, Suomi on jälkijunassa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond

Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroopassa ja USA:ssa, Suomi on jälkijunassa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroopassa ja USA:ssa, Suomi on jälkijunassa 25.10.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Maailmankauppa on piristynyt uudelleen 25.10.2017 Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa vain niukasti

Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa vain niukasti Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa vain niukasti 6.6.216 Lähde: Macrobond Suomen vienti on jäänyt kilpailijamaiden kehityksestä 6.6.216 Lähde: Macrobond, Eurostat Suomen tavaravienti

Lisätiedot

Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond

Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa 8.8.217 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Suomen talouskasvua on tukenut viimeaikoina myös viennin lisääntyminen 8.8.217

Lisätiedot

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, % Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu

Lisätiedot

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017 Venäjä Brasilia Meksiko Muu it. Eurooppa Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 217 Bkt:n kasvu 217 / 216, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Kasvu keskimäärin:

Lisätiedot

Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa

Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa 1 13.8.215 Lähde: Macrobond Tuonti Kiinaan on vähentynyt laaja-alaisesti 2 3.11.215 Lähde: Macrobond Asuntorakentamisen kasvu

Lisätiedot

Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti

Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti - Teknologiateollisuuden liikevaihto, tilaukset ja henkilöstö kasvusuunnassa - Suomen talous on kilpailijoihin verrattuna raskaasti takamatkalla Toimitusjohtaja Jorma

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas

Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 2.11.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 1.11.2017 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 2018 Teknologiateollisuudessa 2017: - liikevaihto

Lisätiedot

Tavaravienti Suomesta alueittain

Tavaravienti Suomesta alueittain Tavaravienti Suomesta alueittain 1 4.5.215 Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta alueittain 2 4.5.215 Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa Kausipuhdistetut liikevaihtoindeksit. Osuudet liikevaihdosta

Lisätiedot

Teollisuustuotanto Suomessa on painunut jopa vuoden 2009 alapuolelle

Teollisuustuotanto Suomessa on painunut jopa vuoden 2009 alapuolelle Teollisuustuotanto Suomessa on painunut jopa vuoden 29 alapuolelle 1 Lähde: Macrobond Teollisuuden työpaikat Suomessa ovat vähentyneet lähes 1 :lla vuoden 28 jälkeen 2 Lähde: Macrobond, Eurostat / Kansantalouden

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Teknologiateollisuuden talousnäkymät Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat

Lisätiedot

Talousnäkymät Ohutlevypäivät Ekonomisti Petteri Rautaporras

Talousnäkymät Ohutlevypäivät Ekonomisti Petteri Rautaporras Talousnäkymät Ohutlevypäivät 16.3.2017 Ekonomisti Petteri Rautaporras 14.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017, viime vuonna kasvua oli 3,1 % Bkt:n kasvu

Lisätiedot

Lähde / Source: Macrobond

Lähde / Source: Macrobond Teollisuustuotanto Yhdysvalloissa kasvanut vahvasti, Suomessa tuotanto jäänyt matalalle tasolle Strong Growth in US Industrial Production, Finnish Production Volumes Remain Low Lähde / Source: Macrobond

Lisätiedot

Euromaat kehittyvät epäyhtenäisesti / Euro Countries Are Developing Unevenly

Euromaat kehittyvät epäyhtenäisesti / Euro Countries Are Developing Unevenly Euromaat kehittyvät epäyhtenäisesti / Euro Countries Are Developing Unevenly Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksi / Manufacturing and Services Sector Purchasing Magers Index 5 = ei muutosta

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kysyntä maailmalla kasvaa 2,0 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %

Teknologiateollisuuden kysyntä maailmalla kasvaa 2,0 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, % Venäjä Muu it. Eurooppa Brasilia Lähi-itä ja Afrikka Teknologiateollisuuden kysyntä maailmalla kasvaa 2, % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu keskimäärin:

Lisätiedot

Vuoden Nuori Konsultti 2017 on Ville Laine, A-Insinöörit

Vuoden Nuori Konsultti 2017 on Ville Laine, A-Insinöörit Suunnittelu- ja konsultointialan suhdannekatsaus Rakennustieto 2.5.2017 Matti Mannonen 1 Vuoden Nuori Konsultti 2017 on Ville Laine, A-Insinöörit Onnittelut Villelle ja muille finalisteille Joona Tuikalle

Lisätiedot

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,5 % vuonna 2015

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,5 % vuonna 2015 Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,5 % vuonna 215 BKT:n kasvu 215, % 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 Kasvu keskimäärin: +3,5 %

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Jukka Palokangas, pääekonomisti Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 2,1=1 27 26 25 24 23 22 21 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 8 7 Muutos: 1-7,28/1-7,27,%

Lisätiedot

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti s. 3

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti s. 3 Talousnäkymät Teknologiateollisuus 2 217 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihto ja tilaukset kasvusuunnassa s. 5 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Teollisuustuotannon määrä kuukausittain

Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Industrial Production Volume Monthly 11 15 28=1 USA 1 95 9 EU28-maat / EU28 countries 85 8 Japani / Japan 75 7 Suomi / Finland 65 28 29 21 211 212 213 Kausipuhdistettu

Lisätiedot

Euromaat kehittyvät epäyhtenäisesti / Euro Countries Are Developing Unevenly

Euromaat kehittyvät epäyhtenäisesti / Euro Countries Are Developing Unevenly Euromaat kehittyvät epäyhtenäisesti / Euro Countries Are Developing Unevenly Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksi / Manufacturing and Services Sector Purchasing Magers Index 5 = ei muutosta

Lisätiedot

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017 Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 217 Bkt:n kehitys 217 / 216, % Pohjois-Amerikka: +2,2 % USA +2,2 % Kanada +2, % Etelä- ja Väli-Amerikka: +2,1 % Brasilia +1,2 % Meksiko +2,2 % Argentiina

Lisätiedot

Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus

Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus Tuotanto & liikevaihto 15.5.2017 Teknologiateollisuus 1 Teollisuustuotannon määrä maailmalla 15.5.2017 Teknologiateollisuus Kausipuhdistetut teollisuustuotannon volyymi-indeksit vuositasolla, Kiinan osalta

Lisätiedot

Talousnäkymät. Suomen on kurottava umpeen pitkä takamatka kasvussa. Lämpökäsittely- ja takomopäivät Jukka Palokangas, pääekonomisti

Talousnäkymät. Suomen on kurottava umpeen pitkä takamatka kasvussa. Lämpökäsittely- ja takomopäivät Jukka Palokangas, pääekonomisti Talousnäkymät Lämpökäsittely- ja takomopäivät 10.10.2017 Jukka Palokangas, pääekonomisti 6.10.2017 Teknologiateollisuus 1 Suomen on kurottava umpeen pitkä takamatka kasvussa 6.10.2017 Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen kehitys Development of Gross Domestic Product

Bruttokansantuotteen kehitys Development of Gross Domestic Product Bruttokansantuotteen kehitys Development of Gross Domestic Product 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 2=1 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21e211e Kehittyvät maat / Emerging countries Maailma / World Kehittyneet

Lisätiedot

Global Economy is Expected to Grow by 3.5% in 2015

Global Economy is Expected to Grow by 3.5% in 2015 Russia Brazil Rest of Eastern Europe Mexico Rest of Latin Am. Middle East and Africa Global Economy is Expected to Grow by 3.5% in 215 GDP growth in 215, % 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 North America Average

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden / Suomen talousnäkymät

Teknologiateollisuuden / Suomen talousnäkymät Teknologiateollisuuden / Suomen talousnäkymät 3.11.2016 Pääekonomisti Jukka Palokangas 11.11.2016 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen merkittävin elinkeino 50 % Suomen koko viennistä. Alan

Lisätiedot

Teollisuustuotannon kehitys vuosittain Industrial Production Development by Year

Teollisuustuotannon kehitys vuosittain Industrial Production Development by Year Lähde/Source: Consensus Economics R:\kvtalous\jpkv7af.ppt 28.12.29/jp Teollisuustuotannon kehitys vuosittain Industrial Production Development by Year 48 46 44 42 4 38 36 34 32 3 28 26 24 22 2 18 16 14

Lisätiedot

Euroalueen teollisuustuotanto on alkanut supistua Industry Production Entering a Decline in Eurozone

Euroalueen teollisuustuotanto on alkanut supistua Industry Production Entering a Decline in Eurozone Euroalueen teollisuustuotanto on alkanut supistua Industry Production Entering a Decline in Eurozone Viimeinen havainto lokakuu 211 / Last observation October 211. Lähde/Source: Markit, Eurostat Euroalueen

Lisätiedot

Economic situation and outlook

Economic situation and outlook Economic situation and outlook 3th July 29 Graphs Yritysten kiinteät investoinnit Business Investment 13 125 12 115 11 15 1 95 9 85 8 2=1 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29e 21e Ranska/France USA Japani/Japan

Lisätiedot

Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksit globaalisti

Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksit globaalisti Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksit globaalisti Global Manufacturing and Services Business Activity Index 5 = ei muutosta edeltävästä kuukaudesta / No change on previous month Teollisuus

Lisätiedot

Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksi ja bruttokansantuote euroalueella

Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksi ja bruttokansantuote euroalueella Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksi ja bruttokansantuote euroalueella Eurozone Manufacturing and Services Sector Purchasing Managers Index 5 = ei muutosta edeltävästä kuukaudesta / 5 = no

Lisätiedot

Kiina China. Japani Japan

Kiina China. Japani Japan Maailmantalouden kasvun jakautuminen 212e teknologiateollisuuden vientiosuuksin Breakdown of World Economic Growth in 212e with the Export Shares of Technology Industry 1 9 8 7 6 5 4 3 2 BKT:n kasvu 212

Lisätiedot

Kasvu keskimäärin / Average growth: +2,9 % Japani Japan

Kasvu keskimäärin / Average growth: +2,9 % Japani Japan Maailmantalouden kasvun jakautuminen 21e teknologiateollisuuden vientiosuuksin Breakdown of World Economic Growth in 21e with the Export Shares of Technology Industry 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 BKT:n kasvu 21

Lisätiedot

Teknologiateollisuudesta Teppo Virta

Teknologiateollisuudesta Teppo Virta Teknologiateollisuudesta 27.3.2014 Teppo Virta Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus tietoliikennelaitteet, instrumentit, sähkökoneet liikevaihto (2013):

Lisätiedot

Teollisuuden tuotannon ja uusien tilausten supistuminen on jatkunut euromaissa

Teollisuuden tuotannon ja uusien tilausten supistuminen on jatkunut euromaissa Teollisuuden tuotannon ja uusien tilausten supistuminen on jatkunut euromaissa Industry Production and Value of New Orders Continue to Shrink in the Eurozone Teollisuuden ostopäällikköindeksi / Manufacturing

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 1/2010. Maailmantalous nousee kriisistä epäyhtenäisesti s. 2

Tilanne ja näkymät 1/2010. Maailmantalous nousee kriisistä epäyhtenäisesti s. 2 Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 1/21 Maailmantalouden näkymät Maailmantalous nousee kriisistä epäyhtenäisesti

Lisätiedot

Teollisuustuotanto. Industrial Production. Kehittyvät maat / Emerging countries. Maailma / World. Kehittyneet maat / Advanced countries.

Teollisuustuotanto. Industrial Production. Kehittyvät maat / Emerging countries. Maailma / World. Kehittyneet maat / Advanced countries. Teollisuustuotanto Industrial Production 13 125 12 115 11 15 1 95 9 85 8 27,1=1 27 28 29 21 Kehittyvät maat / Emerging countries Maailma / World Kehittyneet maat / Advanced countries Suomi/Finland Viimeinen

Lisätiedot

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 2018 s. 3

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 2018 s. 3 Talousnäkymät Teknologiateollisuus 4 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 218 s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Uusien tilausten ja tilauskannan kasvu taittunut

Lisätiedot

Maailmantalouden kasvuennusteet 2014 World Economic Growth Forecasts in 2014

Maailmantalouden kasvuennusteet 2014 World Economic Growth Forecasts in 2014 Maailmantalouden kasvuennusteet 214 World Economic Growth Forecasts in 214 1 BKT:n kasvu 214 / GDP growth in 214, % 9 8 Kiina China 7 6 5 4 3 2 1 Pohjois-Amerikka North America Kasvu keskimäärin / Average

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yhtä lukuun ottamatta kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoden 2016 vastaavaan

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 2/2015. Vientimarkkinat kehittyvät epäyhtenäisesti s. 3. Uudet tilaukset vähentyneet uudelleen s. 4

Tilanne ja näkymät 2/2015. Vientimarkkinat kehittyvät epäyhtenäisesti s. 3. Uudet tilaukset vähentyneet uudelleen s. 4 Tilanne ja näkymät 2/215 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Vientimarkkinat

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 4/2014. Epävarmuus maailmantaloudessa on lisääntynyt s. 3

Tilanne ja näkymät 4/2014. Epävarmuus maailmantaloudessa on lisääntynyt s. 3 Tilanne ja näkymät 4/214 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 3/2006

Tilanne ja näkymät 3/2006 Tilanne ja näkymät 3/26 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kasvu jatkunut vahvana, mutta epävarmuus lisääntynyt Maailmantalous

Lisätiedot

Teollisuustuotannon kehitys vuosittain

Teollisuustuotannon kehitys vuosittain Teollisuustuotannon kehitys vuosittain Industrial production development by year 38 36 34 32 3 28 26 24 22 2 18 16 14 12 1 8 1998=1 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26e 27e 28e Kiina/China Etelä-Korea/Korea

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Alueittain tarkasteltuna liikevaihto kasvoi vuonna 2016 yhdellätoista ELY-alueella. Liikevaihto supistui neljällä ELY-alueella. Voimakkainta kasvu oli ssa, 43

Lisätiedot

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu jatkuu suotuisana s. 3

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu jatkuu suotuisana s. 3 Talousnäkymät Teknologiateollisuus 3 Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu jatkuu suotuisana s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihdossa ja tilauksissa merkittävää kasvua s. 5 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Maailmantalouden kasvun jakautuminen 2011e Breakdown of World Economic Growth in 2011e

Maailmantalouden kasvun jakautuminen 2011e Breakdown of World Economic Growth in 2011e Maailmantalouden kasvun jakautuminen 211e Breakdown of World Economic Growth in 211e 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 BKT:n kasvu 211 / GDP growth in 211, % Kasvu keskimäärin / Average growth: +4,4 % Pohjois-Amerikka

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden haasteet globaalissa toimintaympäristössä. Juha Ylä-Jääski, johtaja

Teknologiateollisuuden haasteet globaalissa toimintaympäristössä. Juha Ylä-Jääski, johtaja Teknologiateollisuuden haasteet globaalissa toimintaympäristössä Juha Ylä-Jääski, johtaja Teknologiateollisuus: Suomen merkittävin elinkeino 6 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista

Lisätiedot

Koko maa 0 % Varsinais-Suomi. Pohjois-Pohjanmaa. Uusimaa +3 % Pirkanmaa +8 % Kaakkois-Suomi. Varsinais-Suomi +9 % Pohjois-Savo.

Koko maa 0 % Varsinais-Suomi. Pohjois-Pohjanmaa. Uusimaa +3 % Pirkanmaa +8 % Kaakkois-Suomi. Varsinais-Suomi +9 % Pohjois-Savo. TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Teknologiateollisuuden liikevaihto laskusuunnassa useilla alueilla Teknologiateollisuuden (elektroniikka- ja sähköteollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus,

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 4/2015. Kehittyvät maat ovat riski Euroopan elpymiselle s. 3

Tilanne ja näkymät 4/2015. Kehittyvät maat ovat riski Euroopan elpymiselle s. 3 Tilanne ja näkymät 4/215 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Kehittyvät

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 1/2014. Eurooppa ja kehittyvät taloudet jarruttavat maailmantalouden kasvua s. 3

Tilanne ja näkymät 1/2014. Eurooppa ja kehittyvät taloudet jarruttavat maailmantalouden kasvua s. 3 Tilanne ja näkymät 1/214 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Eurooppa

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät

Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät 26.1.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 25.1.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 25.1.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond,

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 3/2013. Epävarmuus maailmantaloudessa jatkuu Suomen haasteena teollisuustuotannon voimakas pudotus s. 3

Tilanne ja näkymät 3/2013. Epävarmuus maailmantaloudessa jatkuu Suomen haasteena teollisuustuotannon voimakas pudotus s. 3 Tilanne ja näkymät 3/ ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 4/2013. Euroopan elpymistä joudutaan odottamaan s. 3. Tilaukset alkuvuoden 2009 tasolla, henkilöstömäärä vähenee s.

Tilanne ja näkymät 4/2013. Euroopan elpymistä joudutaan odottamaan s. 3. Tilaukset alkuvuoden 2009 tasolla, henkilöstömäärä vähenee s. Tilanne ja näkymät 4/ ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Euroopan elpymistä

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen 30.7.2014 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Microsoft Mobile, Murata

Lisätiedot

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s.

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s. Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 217 Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilaukset lisääntyneet

Lisätiedot

Tilanne ja. näkymät 4/2011. Maailmantalous on taantuman kynnyksellä s. 3. Uudet tilaukset kääntyneet laskuun, näkymät hyvin epävarmat s.

Tilanne ja. näkymät 4/2011. Maailmantalous on taantuman kynnyksellä s. 3. Uudet tilaukset kääntyneet laskuun, näkymät hyvin epävarmat s. Tilanne ja näkymät 4/211 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 1/2015. 3.2.2015 Jorma Turunen, toimitusjohtaja

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 1/2015. 3.2.2015 Jorma Turunen, toimitusjohtaja Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 1/2015 3.2.2015 Jorma Turunen, toimitusjohtaja Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Microsoft Mobile,

Lisätiedot

Tilanne ja. näkymät 1/2012. Länsi-Eurooppa on lievässä taantumassa s. 3. Uudet tilaukset alemmalle tasolle, näkymät hyvin epävarmat s.

Tilanne ja. näkymät 1/2012. Länsi-Eurooppa on lievässä taantumassa s. 3. Uudet tilaukset alemmalle tasolle, näkymät hyvin epävarmat s. Tilanne ja näkymät 1/212 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Länsi-Eurooppa

Lisätiedot

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s.

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s. Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 217 Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilaukset lisääntyneet

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 3/2010. Epävarmuus varjostaa maailmantalouden nousua s. 2

Tilanne ja näkymät 3/2010. Epävarmuus varjostaa maailmantalouden nousua s. 2 Tilanne ja näkymät 3/21 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Epävarmuus varjostaa maailmantalouden nousua s.

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Pohjois-Suomessa. 20.11.2015 Aluepäällikkö Tuula Sivonen Teknologiateollisuus ry

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Pohjois-Suomessa. 20.11.2015 Aluepäällikkö Tuula Sivonen Teknologiateollisuus ry Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Pohjois-Suomessa Aluepäällikkö Tuula Sivonen Teknologiateollisuus ry Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus tietoliikennelaitteet,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Alueittain tarkasteltuna liikevaihto kasvoi vuoden 2016 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna kymmenellä ELY-alueella.

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen 5.5.2014 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Murata Electronics, Nokia,

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 4/2008

Tilanne ja näkymät 4/2008 Tilanne ja näkymät 4/28 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Pitkäkestoiseen taantumaan syytä varautua Yhdysvaltain

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 3.5.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2016 Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa

Lisätiedot

Julkinen velka / bkt, Public debt / GDP, % e 12e. Kreikka/Greece. Italia/Italy.

Julkinen velka / bkt, Public debt / GDP, % e 12e. Kreikka/Greece. Italia/Italy. Julkinen velka kasvaa ennätysvauhtia, Suomessa saavutetaan pian 199-luvun korkein taso Public Debt Increasing at Record Speed, Finland Soon Back at 199s Peak Level Julkinen velka / bkt, Public debt / GDP,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen 24.4.2013

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen 24.4.2013 Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen 24.4.2013 Talouden alamäki Euroopassa jatkuu Teollisuustuotanto on vähentynyt EU-maissa 125 120 115 2005=100 EU27-maat Suomi 110

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 4/2009. Maailmantalouden ongelmat vaikuttavat pitkään s. 2

Tilanne ja näkymät 4/2009. Maailmantalouden ongelmat vaikuttavat pitkään s. 2 Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 4/ Maailmantalouden näkymät Maailmantalouden ongelmat vaikuttavat pitkään s. 2

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 2/2009. Maailmantalouden näkymät Taantuman pohjaa ei ole saavutettu s. 2

Tilanne ja näkymät 2/2009. Maailmantalouden näkymät Taantuman pohjaa ei ole saavutettu s. 2 Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 2/29 : Maailmantalouden näkymät Taantuman pohjaa ei ole saavutettu s. 2 Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 3/2011. Velkakriisi heikentää jo teollisuuden tilannetta s. 3

Tilanne ja näkymät 3/2011. Velkakriisi heikentää jo teollisuuden tilannetta s. 3 Tilanne ja näkymät 3/211 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Velkakriisi heikentää

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen 29.1.2014 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Murata Electronics,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain 5.8.2014 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2013e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 8.11.2016 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELYalueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 1/2013. Taantuma Euroopassa jatkuu s. 3. Tilaukset vähentyneet vuodentakaisesta, lomautukset lisääntyneet s. 5

Tilanne ja näkymät 1/2013. Taantuma Euroopassa jatkuu s. 3. Tilaukset vähentyneet vuodentakaisesta, lomautukset lisääntyneet s. 5 Tilanne ja näkymät 1/213 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Taantuma

Lisätiedot

Koko maa -6 % Varsinais-Suomi. Pohjois-Pohjanmaa. Uusimaa -4 % Pirkanmaa -8 % Kaakkois-Suomi. Varsinais-Suomi -11 % Pohjois-Savo

Koko maa -6 % Varsinais-Suomi. Pohjois-Pohjanmaa. Uusimaa -4 % Pirkanmaa -8 % Kaakkois-Suomi. Varsinais-Suomi -11 % Pohjois-Savo TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Teknologiateollisuuden yrityksien liikevaihdon lasku näyttäisi taittuneen viime vuoden loppupuolella - Kolmas vuosineljännes monilla alueilla edellistä parempi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät TuoVa projektin seminaari, Vapriikki 02.04.2009

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät TuoVa projektin seminaari, Vapriikki 02.04.2009 Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät TuoVa projektin seminaari, Vapriikki 2.4.29 Asiantuntija Jukka Nieminen, Teknologiateollisuus ry Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 6 % Suomen

Lisätiedot

Teollisuuden / Suomen kilpailukyky. 1.3.2016 Paikallinen sopiminen, Joensuu

Teollisuuden / Suomen kilpailukyky. 1.3.2016 Paikallinen sopiminen, Joensuu Teollisuuden / Suomen kilpailukyky 1.3.2016 Paikallinen sopiminen, Joensuu Toimintaympäristön ja yritysten kilpailukyky Suomessa on hyvä, jos: - yritysten tuotanto / liikevaihto kasvaa - vienti kasvaa

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 3/2014. Ukrainan ja Venäjän tilanne jarruttavat Euroopan elpymistä s. 3

Tilanne ja näkymät 3/2014. Ukrainan ja Venäjän tilanne jarruttavat Euroopan elpymistä s. 3 Tilanne ja näkymät 3/214 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Ukrainan

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Asiantuntija Lasse Ala-Kojola

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Asiantuntija Lasse Ala-Kojola Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Asiantuntija Lasse Ala-Kojola 21.8.2008 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän T&K-investoinneista

Lisätiedot

Talousnäkymät 2/2016. Maailmantalous kasvaa viimevuotista vauhtia s. 3

Talousnäkymät 2/2016. Maailmantalous kasvaa viimevuotista vauhtia s. 3 Talousnäkymät 2/216 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous

Lisätiedot

Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa

Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Kolmas neljännes oli yrityksille haastava, loppuvuoden liikevaihdon ennakoidaan jäävän viime vuoden tasolle. Teknologiateollisuuden (elektroniikka- ja sähköteollisuus,

Lisätiedot

Teollisuuden kehitystä ennakoiva indikaattori* EU-maissa Industrial confidence indicator* for EU countries Saksa/Germany Ranska/France Iso-Britannia/UK Suomi/Finland Ruotsi/Sweden 25 2 15 1 5-5 -1-15 -2-25

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 2/2011. Velkaantuminen on vakava riski talouden elpymiselle s. 3

Tilanne ja näkymät 2/2011. Velkaantuminen on vakava riski talouden elpymiselle s. 3 Tilanne ja näkymät 2/211 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU- JA KONSULTOINTIALA TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Velkaantuminen

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden henkilöstö

Teknologiateollisuuden henkilöstö Henkilöstö Teknologiateollisuuden henkilöstö 35 3 25 2 15 1 5 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216 (31.3) Henkilöstö Suomessa Henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla 2 Lähde:

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 2/2010. Kasvunäkymät epäyhtenäiset, investointi hyödykkeiden kysyntä elpyy hitaasti s. 2

Tilanne ja näkymät 2/2010. Kasvunäkymät epäyhtenäiset, investointi hyödykkeiden kysyntä elpyy hitaasti s. 2 Tilanne ja näkymät 2/21 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Kasvunäkymät epäyhtenäiset, investointi hyödykkeiden

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 1/2011. Velkaongelmat varjostavat talouden nousua s. 3

Tilanne ja näkymät 1/2011. Velkaongelmat varjostavat talouden nousua s. 3 Tilanne ja näkymät 1/211 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU- JA KONSULTOINTIALA TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Velkaongelmat varjostavat

Lisätiedot

Suunnittelu- ja konsultointialan suhdannekatsaus 11.11.2014

Suunnittelu- ja konsultointialan suhdannekatsaus 11.11.2014 Suunnittelu- ja konsultointialan suhdannekatsaus 11.11.2014 SKOL-yritysten henkilöstömäärän kehitys 2013-2014 Henkilöstömuutos keväästä 2014 Henkilöstömuutos vuodessa Ennuste kevääseen 2015 Talonrakennus

Lisätiedot

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus Suomessa Uudet tilaukset viimevuotista alemmalla tasolla s. 5

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus Suomessa Uudet tilaukset viimevuotista alemmalla tasolla s. 5 Talousnäkymät Teknologiateollisuus 4 216 Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus maailmantaloudessa jatkuu 217 s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Uudet tilaukset viimevuotista alemmalla tasolla

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 2/2007

Tilanne ja näkymät 2/2007 Tilanne ja näkymät 2/27 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kasvu jatkunut vakaana, mutta USAn riskit varjostavat

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen 16.11.2012 Esityksen sisältö Maailmantilanteesta Teknologiateollisuuden tilanteesta Suomen kilpailukyvystä Uudet mahdollisuudet ja

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 1/2015. Euroopan vetoapu Suomen viennille jää pieneksi s. 3

Tilanne ja näkymät 1/2015. Euroopan vetoapu Suomen viennille jää pieneksi s. 3 Tilanne ja näkymät 1/215 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Euroopan

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Tilanne ja. näkymät 2/2012. Epävarmuus Euroopassa jatkuu s. 3. Uudet tilaukset ja tilauskanta notkahtaneet hieman s. 5

Tilanne ja. näkymät 2/2012. Epävarmuus Euroopassa jatkuu s. 3. Uudet tilaukset ja tilauskanta notkahtaneet hieman s. 5 Tilanne ja näkymät 2/212 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät 3/2016. Toimitusjohtaja Jorma Turunen

Teknologiateollisuuden talousnäkymät 3/2016. Toimitusjohtaja Jorma Turunen Teknologiateollisuuden talousnäkymät 3/2016 Toimitusjohtaja Jorma Turunen 2.8.2016 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Microsoft Mobile, Murata

Lisätiedot