MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 16.11.2012"

Transkriptio

1 1 MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS

2 2 Tehtävä 1, prof. Kangas selvittää arvostelua tarvittaessa vastaanotollaan. Tehtävä 2 Ongelmana tapauksessa oli omaisuuden osituksen (tai erottelun) peräyttämisen edellytykset. AL 104 :n mukaan osituksen TakSL:n säännösten mukainen peräyttäminen on mahdollista, mikäli puoliso on luovuttanut osituksessa (tai erottelussa) omaisuutta toiselle ositustaholle huomattavasti enemmän kuin mihin hänellä olisi ollut velvollisuus. Opiskelijoilta edellytettiinkin sen pohtimista, täyttyikö mainittu edellytys. Tapauksen puolisoilla oli avio-oikeuden kummaltakin poissulkeva avioehto. Tähän nähden euron tasinko vaikuttaa nopeasti ajatellen tuntuvasti liialliselta: eihän B:n olisi lähtökohtaisesti täytynyt luovuttaa A:lle yhtään mitään. On toki ainakin teoriassa mahdollista, että euron suoritusta ei pidetä B:n varallisuusmäärään nähden huomattavana. Jos B:llä on ositusta toimitettaessa ollut nettoomaisuutta esimerkiksi miljoona euroa, jäisi AL 104 :n huomattavuuskynnys luultavasti ylittymättä. Viimeksi mainittua realistisemman vasta-argumentin AL 104 :n soveltamiselle tarjoaa kuitenkin osituksen sovittelu AL 103b :n perusteella. A voisi väittää, että kyseisessä tapauksessa on ollut perusteltu syy sovitella avioehtosopimusta niin, että B:lle on syntynyt euron tai ainakin sitä lähelle nouseva tasingon suorittamisvelvollisuus. Tällaisen lopputuloksen puolesta puhuisivat ainakin avioliiton pituus, A:n toiminta perheen hyväksi sen aikana ja se, että ilman osituksen sovittelua A olisi jäämässä taloudellisesti turvattomaan asemaan. Mitenkään selvänä ei A:n sovitteluvaateen oikeutusta voida tietenkään pitää. Selvänä pääsääntönä toki on avioehtosopimuksen sitovuus: sen sovittelu vaatii painavia perusteita. Jos katsotaan, että euron tasingolle (tai edes lähimain sen suuruiselle summalle) on ollut AL 103b :n mukaiset materiaaliset edellytykset, ei ositus voi peräytyä AL 104 :n nojalla. Merkitystä vaille jää tällöin se, onko sovittelukysymys ollut jollakin tavalla esillä osituksesta sovittaessa. A:n mahdollisuudet torjua takaisinsaantikanne eivät siis kilpisty siihen, että hän ei ehkä ole osituksen yhteydessä nimenomaisesti vaatinut sovittelua tai että osituskirjaan ei ole otettu mainintaa sovittelusta. Se, että tietylle puolisoiden sopimalle ositustulokselle on ollut lain mukaiset perusteet, riittää: yhdentekevää on, millaisen ajatusprosessin kautta he ovat siihen päätyneet. Osa opiskelijoista totesi, että A:lla olisi kyseisessä tilanteessa ollut perusteita vaatia B:ltä elatusapua. Kannanotto menee sellaisenaan ohi tehtävänannon. A:n mahdollinen elatusapuvaade saatettaisiin kuitenkin ehkä ottaa huomioon arvioitaessa B:n tekemän euron suorituksen liiallisuutta. Tähän päädyttäisiin niin, että ainakin osa tasinkosummasta tulkittaisiin elatusavun kertasuoritukseksi. Puolisoita ei siis rangaistaisi siitä, että he eivät ole ymmärtäneet nimittää suoritettavaa erää elatusavuksi. Hyväksyin tämän ajatuksenkulun, mutta en edellyttänyt sen esille tuomista. Edellä esitetyt näkökohdat huomioon ottaen jää edelleen se mahdollisuus, että B:n luovuttamaa tasinkoa pidetään AL 104 :n kannalta huomattavasti liiallisena. Tällöin osituksen peräytymisen edellytykset määräytyvät ennen muuta TakSL 9 :ssä säädetyn mukaan. Moni opiskelija lähti ratkomaan tapausta yleisen takaisinsaantiperusteen, TakSL 5 :n nojalla. Tämä ei sinänsä ollut väärin, mutta jos vastauksessa sivuutettiin kokonaan ositusta koskeva erityissäännös, TakSL 9, tästä seurasi usean pisteen menetys. Lahjaa koskevan TakSL 6 :n soveltaminen oli sitä vastoin selkeä virhe. Kuten TakSL 9 :stä selviää, A voi saada suojaa takaisinsaantivaatimuksia vastaan vain siinä tapauksessa, että osituskirja annetaan maistraattiin rekisteröitäväksi ennen kuin B joutuu konkurssiin. Tämä ei kuitenkaan yksin riitä, vaan rekisteröinnin täytyy vielä tapahtua riittävän kauan ennen konkurssin ns. määräpäivää (siis konkurssihakemuksen tekemispäivää). Ositus peräytyy TakSKL 9 :n mukaan aina, mikäli osituskirja on annettu maistraattiin myöhemmin kuin vuosi ennen määräpäivää. Siinäkin tapauksessa, että rekisteröinti on tapahtunut tätä aikaisemmin mutta myöhemmin kuin kolme vuotta ennen määräpäivää, ositus peräytyy, mikäli A ei pysty näyttämään, ettei B ositusta toimitettaessa ollut ylivel-

3 3 kainen eikä osituksen vuoksi tullut ylivelkaiseksi. Tapausselostus ei anna tarkkaa kuvaa B:n varallisuustilasta osituksen toimittamisen hetkellä, joten kysymys, kumpi näistä kahdesta määräajasta tapaukseen soveltuu, jää avoimeksi. Tehtävänannosta ei käy ilmi myöskään se, ovatko puolisot ehkä antaneet osituskirjan maistraattiin rekisteröitäväksi. Siinä tapauksessa että eivät ole, A:ta täytyy neuvoa heti rekisteröimään osituskirja. Rekisteröinti takaa sen, että mikäli A:ta koskevaa konkurssihakemusta ei tehdä edellä mainittujen yhden tai kolmen vuoden kuluessa, velkojien mahdollisuudet saada ositus peräytetyksi TakSL 9 :n nojalla lakkaavat. Oikeuslähteet: Tehtävän kannalta olennaisia asioita tarkasteltiin Aarnion ja Kankaan teoksessa Perhevarallisuusoikeus s ja Tehtävä 3 Ks. Gottberg, Perhesuhteet ja lainsäädäntö, s. 182, sekä laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta ja laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun päätöksen täytäntöönpanosta a) Vain lapsen vanhemmat voivat sosiaalilautakunnan vahvistamalla sopimuksella päättää lapsen huoltoa koskevan asian tuomioistuimen ulkopuolella. Tuomioistuimessa päätetty lapsen muun henkilön kuin vanhemman huoltajuus voidaan purkaa ainoastaan tuomioistuimen uudella päätöksellä. Siten B:n huoltajuus voidaan, sen edellytysten muuten täyttyessä, poistaa tuomioistuimen päätöksellä. b ja c) Lapsen huoltoa ja tapaamista koskevat asiat voidaan laittaa tarvittaessa pakolla täytäntöön. Tästä säädetään erillisessä laissa, laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun päätöksen täytäntöönpanosta. Lapsen huollon ja tapaamisoikeuden täytäntöönpanosta päättää lapsen asuinpaikan käräjäoikeus. Vaikka asiasta olisi lainvoimainen tuomio, täytäntöönpanoasia on saatettava vireille käräjäoikeudessa erillisellä täytäntöönpanomääräykseen johtavalla hakemuksella. Ainoastaan silloin, kun kyse on enintään kolme kuukautta vanhasta lapsen huoltoa tai asumista koskevasta päätöksestä, ulosottomiehellä on suora toimivalta ja hakemus täytäntöönpanosta voidaan tehdä suoraan ulosottomiehelle. Tapaamisoikeuden täytäntöönpano kuuluu kuitenkin aina käräjäoikeuden päätettäviin asioihin, riippumatta päätöksen antoajankohdasta. Näin ollen C:n asumista koskeva - kyseisessä tapauksessa tulevaisuudessa annettava - päätös voidaan saattaa nopeasti vireille ja täytäntöönpantavaksi suoraan ulosottoviranomaisessa, kunhan hakemus ulosottoviranomaiselle tehdään kolmen kuukauden sisällä tuomion antamisesta. D:n tapaamisoikeuden täytäntöönpanoa on kuitenkin haettava aina käräjäoikeudelta riippumatta siitä, että lainvoimainen päätös annettiin kaksi kuukautta sitten. Tehtävä 4 Ks. Välimäki, Holhoustoimen pääpiirteet, erit. s. 91 ja Oikean vastauksen kannalta tarvittava tieto löytyy mainituilta tenttikirja sivuilta. Todettakoon sen verran, että kelpoisuuden ylityksessä on kyse sellaisesta toimesta, joka ei voi korjaantua maistraatin luvalla. Päämiehen tai uuden edunvalvojan hyväksyntä sen sijaan voi johtaa kelpoisuuden ylityksestä aiheutuvan pätemättömyyden korjaantumiseen.

4 1 PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS Ohjeita: - Pakollisen perhe- ja jäämistöoikeuden peruskurssin suorittaneet vastaavat tehtäviin Peruskurssista saadut hyvityspisteet ja sen suoritusaika sekä kurssin pitäjä ilmoitetaan tehtävän KOLME (3) vastauspaperissa esim. nimen yhteydessä. - Tehtävään 5 vastaavat vain ne, jotka ovat saaneet vapautuksen perheoikeuden peruskurssista. - Nimettömiä vastauksia ei oteta huomioon. Opiskelijanumero on merkittävä nimen yhteyteen. - Vastaustila on yksi sivu. Ylimenevää osaa ei lueta eikä vastausta, jossa rivien väliin on kirjoitettu enemmän kuin yksi vastausrivi, arvostella lainkaan. - Vastaus on kirjoitettava selvällä käsialalla. - Jokainen vastaus on kirjoitettava erilliselle arkille. - Tentti on lakikirjatentti. TULOKSET aineen ilmoitustaululla ja internet-sivuilla torstaina klo Perheenisä surmasi vaimonsa ja heidän kaksi yhteistä lastaan ja yritti sen jälkeen itsemurhaa, siinä kuitenkaan onnistumatta. Vaimo oli perinyt vähää aikaisemmin yhdessä oman sisarensa kanssa äitinsä ja saanut perinnönjaossa suurehkon omaisuuden. Vaimon sisar kääntyy puoleesi ja tiedustelee, kuka perii ja kenet? Käräjäoikeus katsoi päätöksessään, että mies oli surmatyöt tehdessään syyntakeeton ja hänet jätettiin rangaistukseen tuomitsematta. Miehellä oli aikaisemmasta avioliitosta yksi lapsi, joka ei ollut surmatyön sattuessa kotona. Anna perusteltu vastaus. 2. A:n ja B:n avioliitto kesti 12 vuoden ajan, kunnes se kesällä 2011 purkaantui avioeron johdosta. Avioliiton aikana B oli vastannut perheen rahanhankinnasta yritystoiminnallaan, kun taas A oli ATKinsinöörin ammattiin valmistuttuaan ollut kotona lapsia ja yhteistä taloutta hoitamassa. Perheeseen syntyi avioliiton aikana kolme lasta (vuosina 2001, 2004 ja 2009). Toimitettaessa ositusta kesällä 2011 kävi ilmi, ettei A:lla ollut juuri lainkaan omaisuutta. B:llä oli sitä vastoin huomattavat varat ja myös aika paljon yritystoiminnasta johtuneita velkoja. Puolisot olivat heti avioliiton alussa solmineet avio-oikeuden kummaltakin täysin pois sulkevan avioehtosopimuksen. A:n tulevaisuuden näkymät vaikuttivat kokonaisuudessaan varsin heikoilta, sillä hänellä ei ollut juuri toiveita koulutusta vastaavan työpaikan saamisesta. Jottei A jäisi aivan onnettomaan asemaan, B suostui avioehdosta huolimatta antamaan hänelle osituksessa tasingoksi euron arvoisen, perheen kotina käytetyn asumisoikeusasunnon sekä euron arvoisen henkilöauton. Osituskirja allekirjoitettiin A kertoo kuulleensa, että B:n yrityksellä on alkanut tänä vuonna mennä aikaisempaa huonommin. A pelkääkin, että mikäli yritys ajautuu konkurssitilaan, velkojat kohdistavat vaatimuksensa häneen ja vaativat tasinkona annettujen varojen palauttamista. Sinun tehtäväsi on selvittää A:lle, onko tämä uhka konkurssin sattuessa todellinen. Kerro lisäksi, voiko A tässä vaiheessa tehdä jotakin oman asemansa parantamiseksi.

5 2 3. Avioeron myötä A ja B muuttivat erilleen. A:lla on edellisestä avioliitosta nyt 15-vuotias lapsi C. B oli suostumuksensa perusteella v määrätty tuomioistuimen päätöksellä A:n ohella C:n huoltajaksi. C:n biologisesta isästä ei ole tietoa. A:lla ja B:llä oli myös yhteinen avioliitossa syntynyt 5-vuotias lapsi D. D:n huolto oli käräjäoikeudessa määrätty yhteisesti A:lle ja B:lle kaksi kuukautta sitten annetun ja nyttemmin lainvoiman saaneella tuomiolla. Saman tuomion mukaan D määrättiin asumaan B:n luona ja D:llä on oikeus tavata A:ta kolme kertaa kuussa viikonloppuisin. C:n huollosta ja asumisesta ei tuolloin riidelty ja hänen sovittiin A:n ja B:n keskenään sopimin tavoin asuvan B:n luona. Nyttemmin C on ilmoittanut, että hän ei halua ollaan missään tekemisissä B:n kanssa, koska hän ei tule toimeen B:n kanssa, minkä vuoksi C:n koulunkäyntikin kärsii. C haluaisi, että B ei olisi enää hänen huoltajansa ja hänet määrättäisiin asumaan A:n luokse. Kunnan sosiaalitoimi ja A ovat samaa mieltä. B on asiasta eri mieltä, eikä asiasta ole päästy sopimukseen. B tulee hyvin toimeen D:n kanssa, mutta B on nyt kuukauden ajan estänyt D:tä tapaamasta A:ta. A haluaa oikeudellisesti perustellut vastaukset seuraaviin kysymyksiin. a) Miten C:n huoltajuudesta tässä tapauksessa voidaan päättää uudelleen? b) Mikäli C määrättäisiin tuomiolla asumaan A:n luona, miten A:n tulisi toimia, jotta C:n asumista koskeva muutos saataisiin käytännössä nopeasti toteutettua. Selvää on, että B on asiassa passiivinen, eikä C uskalla vain kerätä tavaroitaan ja muuttaa. c) Miten A:n tulee toimia saadakseen D:tä koskevan tapaamisoikeuden täytäntöönpantavaksi eli käytännössä toteutettua mahdollisimman nopeasti? ILMOITA TÄMÄN TEHTÄVÄN KOLME (3) PAPERISSA PERHEOIKEUDEN PERUSKURSSISTA SAAMASI PISTEET SEKÄ LUENNON SUORITUSAIKA JA LUENNOITSIJA. NÄMÄ PISTEET EIVÄT SIIS KORVAA TÄTÄ TEHTÄVÄÄ, VAAN VAIKUTTAVAT HYVITYSPISTEINÄ TENTIN LOPULLISEEN ARVOSANAAN. 4. Millaisissa tilanteissa edunvalvoja käytännössä ylittää kelpoisuutensa ja millä edellytyksillä edunvalvojan kelpoisuutensa ylittäen tekemä oikeustoimi voi jäädä päteväksi? Huom! Ne opiskelijat, jotka ovat hyväksyttävästi suorittaneet Ahti Saarenpään pitämän edunvalvontaoikeuden luentosarjan, voivat jättää vastaamatta kysymykseen 4 ja käyttää luentosarjalta saamansa pisteet hyväksi tentissä. Tehtävän osalta on tällöin jätettävä vastauspaperi, johon merkitään nimi, ilmoitus luennoista sekä saatu pistemäärä. (5. Milloin holhous päättyy ja mitkä holhoojan velvollisuudet tällöin ovat Caloniuksen mukaan.) Tähän kysymykseen vastaavat vain ne, jotka eivät ole suorittaneet perhe- ja jäämistöoikeuden peruskurssia. Muut eivät jätä vastauspaperia tästä tehtävästä.

6 FAMILJE- OCH KVARLÅTENSKAPSRÄTT De som har avlagt den obligatoriska grundkursen i familje- och kvarlåtenskapsrätt svarar på uppgifterna 1 4. På svarspappret för uppgiften TRE (3) t.ex. i samband med ditt namn ska du skriva hur många bonuspoäng som du fått för grundkursen, när du avlagt kursen och vem som hållit kursen. Uppgift 5 besvaras endast av dem som fått befrielse från den obligatoriska grundkursen. Anonyma svar beaktas inte. Skriv ditt studentnummer bredvid ditt namn. Svarsutrymmet är en sida. Den överstigande delen läses inte. Ett sådant svar bedöms överhuvudtaget inte där det mellan raderna har skrivits mer än en textrad. Du ska skriva dina svar med tydlig handstil. Du ska skriva varje svar på ett separat ark. Tentamen är en lagbokstentamen. RESULTATET: kl på ämnets anslagstavla och på familjerättens nätplats. 1. En familjefar dödade sin hustru och deras två gemensamma barn och försökte därefter begå självmord utan att ändå lyckas. Hustrun hade litet tidigare tillsammans med sin egen syster ärvt sin mor och i arvskiftet erhållit en förhållandevis stor egendom. Hustruns syster vänder sig till dig och hör sig för om vem som ärver vem? Tingsrätten ansåg i sin dom att mannen då han utfört dödandet varit otillräknelig och han dömdes inte till straff. Mannen har från ett tidigare äktenskap ett barn som då dödandet inträffat inte varit hemma. Ge ett motiverat svar. 2. A:s och B:s äktenskap varade i 12 års tid tills det på sommaren 2011 upplöstes på grund av äktenskapsskillnad. Under äktenskapet hade B svarat för penninganskaffningen i familjen genom sin företagsverksamhet medan A efter att ha blivit färdig med sina studier till ADB-ingenjör hade varit hemma och skött barn och det gemensamma hushållet. I familjen föddes under äktenskapet tre barn (åren 2001, 2004 och 2009). Då avvittringen förrättades på våren 2011 kom det fram att A knappt hade någon egendom. B för sin del hade en betydande egendom och också rätt så mycket skulder i samband med företagsverksamheten. Makarna hade genast i början av äktenskapet ingått ett äktenskapsförord som helt och hållet uteslöt bägges rätt till giftorätt. A:s framtidsutsikter såg som helhet sett rätt så svaga ut för hon tycktes inte ha hopp om att få ett jobb som motsvarade hennes utbildning. För att A inte skulle råka i en helt olycklig situation gick B med på att trots äktenskapsförordet i utjämning ge henne den bostadsrättsbostad som varit familjens bostad, värd och en personbil värd Avvittringsinstrumentet undertecknades A berättar att hon hört att B:s företag i år har börjat klara sig sämre. A är rädd att borgenärerna till företaget börjar rikta sina krav mot henne och yrka på återbäring av de medel som givits som utjämning om företaget hamnar i konkurs. Din uppgift är att reda ut för A huruvida detta hot vid en eventuell konkurs är verkligt. Berätta också för A om hon i detta skede kan göra något för att förbättra sin situation.

7 3. På grund av äktenskapsskillnad flyttade A och B isär. A har från föregående äktenskap det 15 åriga barnet C. B hade med stöd av sitt samtycke i en domstols dom 2007 förordnats till C:s vårdnadshavare tillsammans med A. Det finns inga uppgifter om C:s biologiska far. A och B hade också ett gemensamt barn, den fem åriga D, som fötts i äktenskapet. Vårdnaden av D hade i tingsrätten förordnats att vara gemensam mellan A och B i en dom som givits för två månader sedan och som numera vunnit laga kraft. Enligt samma dom förordnades D att bo hos B och D har rätt att umgås med A tre gånger i månaden under veckosluten. Vid denna tidpunkt tvistade man inte om vårdnaden av C eller om var C skulle bo. A och B avtalade om att C skulle bo hos B. Nu har C meddelat att hon inte på några villkor vill ha något med B att göra, eftersom hon inte kommer överens med B. Skolgången lider på grund av denna omständighet. C skulle vilja att B inte längre skulle vara hennes vårdnadshavare och att C skulle förordnas att bo hos A. Kommunens socialtjänst och A är av samma åsikt. B är av annan åsikt och man har inte nått en överenskommelse i saken. B kommer väl överens med D men B har nu under en månad hindrat D att träffa A. A vill ha rättsligt motiverade svar på följande frågor: a) Hur kunde man i detta fall besluta om vårdnaden av C på nytt? b) Hur borde A gå till väga för att en förändring i C:s boende i praktiken snabbt kunde förverkligas, om C i en dom skulle förordnas att bo hos A? Det är klart att B är passiv i saken och C vågar inte samla sina saker och flytta. c) Hur borde A gå till väga för att få umgängesrätten med D verkställd, dvs. verkställd så fort som möjligt i praktiken? I DITT SVAR PÅ UPPGIFT TRE (3) SKALL DU MEDDELA HUR MÅNGA POÄNG DU FÅTT FRÅN GRUNDKURSEN, NÄR DU AVLAGT KURSEN OCH VEM SOM HÖLL KURSEN. POÄNGEN FRÅN GRUNDKURSEN ERSÄTTER INTE DENNA UPPGIFT, MEN DE INVERKAR SOM BONUSPOÄNG NÄR DEN SLUTLIGA BETYGSSÄTTNINGEN BESTÄMS FÖR DIN TENTAMEN I hurdana situationer överskrider intressebevakaren i praktiken sin behörighet och på vilka grunder kan en rättshandling som intressebevakaren företagit genom att överskrida sin behörighet förbli giltig? Obs! Om du med godkänt resultat har klarat av Ahti Saarenpääs kurs i intressebevakningsrätt, kan du lämna uppgift 4 obesvarad och använda de poäng som du fått i förhöret såsom poäng i tentamen. För denna uppgift skall du då lämna in ett svarspapper där du antecknat ditt namn, kursen och poängen som du fått. (5. När upphör förmynderskap och vilka är förmyndarens skyldigheter då enligt Calonius.) Denna uppgift besvaras endast av dem som inte har avlagt grundkursen i familje- och kvarlåtenskapsrätt. Övriga skall inte lämna in ett svarspapper på denna uppgift.

Arkeologian valintakoe 2015

Arkeologian valintakoe 2015 Sukunimi Kaikki etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Valintatoimiston merkintöjä KAR A (C) Sähköpostiosoite Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Arkeologian valintakoe 2015 Tarkista sivunumeroiden

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 25.1.2013

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 25.1.2013 1 MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 25.1.2013 2 Tehtävä 1 Tapauksen yleisenä ongelmana oli perillisten mahdollisuus riitauttaa P:n tekemien testamenttien pätevyys. Kysymys oli paitsi testamentin

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 28.6.2011 / KESÄTENTTI

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 28.6.2011 / KESÄTENTTI 1 MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 28.6.2011 / KESÄTENTTI 2 Tehtävä 1 Tehtävässä oli syytä ottaa ensin kantaa lesken oikeuksiin. Leskelle kuului avio-osana puolet puolisoiden yhteenlasketun

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 10.12.2013

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 10.12.2013 1 MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 10.12.2013 2 Tehtävä 1 prof. Kangas selvittää arvostelua tarvittaessa vastaanotollaan. Tehtävä 2 Tapauksessa B:n isyys perustuu isyysolettamaan, koska

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 1 MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 17.6.2014 (kesätentti) 2 Tehtävä 1 Tapauksen yleisenä ongelmana on P:n perillisten ja eräiden muiden henkilöiden oikeus nostaa testamentin saajaa vastaan

Lisätiedot

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys FOKUS grammatik Konjunktiot yhdistävät sanoja, lauseenosia ja lauseita. Konjunktiot jaetaan rinnastus- ja alistuskonjunktioihin. Jag och min kompis ska resa till Köpenhamn. Minä ja kaverini matkustamme

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 11.4.2012

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 11.4.2012 1 MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 11.4.2012 2 Tehtävä 1, prof. Kangas selvittää arvostelua tarvittaessa vastaanotollaan. Tehtävä 2 Vastauksessa piti tuoda esille 1990-luvun alussa käydyn

Lisätiedot

Teoreettisen filosofian valintakoe 2015

Teoreettisen filosofian valintakoe 2015 Sukunimi Kaikki etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Valintatoimiston merkintöjä FTE A (C) Sähköpostiosoite Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Teoreettisen filosofian valintakoe 2015 Tarkista

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 10.4.2014

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 10.4.2014 1 MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 10.4.2014 2 Tehtävä 1 prof. Kangas selvittää arvostelua tarvittaessa vastaanotollaan. Tehtävä 2 Vastauksessa piti ottaa kantaa Sirpa-serkun epäilyksiin

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN Hyvä kotiväki Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta sekä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Raportti ajalta 02.03.2017-30.06.2017. Vastauksia annettu yhteensä 580 kpl. Minkä ikäinen olet? / Hur gammal är du? Alle 18 /

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 303/2003 vp Lesken perintövero Eduskunnan puhemiehelle Suomen perintöverojärjestelmä saattaa asettaa leskeksi jääneen perijän hyvinkin hankalaan tilanteeseen, vaikka läheisen kuolemassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 875/2001 vp Maatilan luovutusvoiton syntyminen avioeroon liittyvässä osituksessa Eduskunnan puhemiehelle Voimassa olevan lainsäädännön mukaan perinnönjako ja avioeroon liittyvä omaisuuden

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 1 MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 27.1.2012 2 Tehtävä 1 Tapauksen yleisenä ongelmana on P:n perillisten ja eräiden muiden henkilöiden oikeus nostaa testamentin saajaa vastaan testamentin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 8.10.2013

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 8.10.2013 1 MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 8.10.2013 2 Tehtävä 1 prof. Kangas selvittää arvostelua tarvittaessa vastaanotollaan. Tehtävä 2 Tehtävän pääongelmia ovat osituksen sovittelun materiaaliset

Lisätiedot

Kotimaisen kirjallisuuden valintakoe 2015

Kotimaisen kirjallisuuden valintakoe 2015 Sukunimi / Efternamn Kaikki etunimet / Samtliga förnamn Henkilötunnus / Personbeteckning Puhelinnumero / Telefonnummer Valintatoimiston merkintöjä / Urvalsbyråns anteckningar SKO A (B) Sähköpostiosoite

Lisätiedot

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja Avioehto Marica Twerin/Maatalouslinja Avio-oikeus Avioliiton solmimisella ei ole vaikutusta puolisoiden omistusoikeuteen. Yhteisesti hankittu omaisuus tai yhteisesti taatut velat ovat yhteisiä. Avio-oikeudella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 482/2012 vp Leskeneläkkeen 50 vuoden ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Leskeneläkettä koskevat säännökset edellyttävät leskeltä 50 vuoden ikää tietyissä tilanteissa. Kansaneläkelain mukaan

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 10.10.2011

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 10.10.2011 1 MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 10.10.2011 2 Tehtävä 1, prof. Kangas selvittää arvostelua tarvittaessa vastaanotollaan. Tehtävä 2 Tehtävässä jouduttiin pohtimaan testamentissa ja lahjakirjassa

Lisätiedot

Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015

Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 212 16.12.2014 Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015 1010/05/03/00/2014 SosTe 212 Valmistelija; palvelujohtaja

Lisätiedot

Älä koske tähän kansioon ennen kuin valvoja antaa sinulle luvan aloittaa tehtäviin vastaamisen.

Älä koske tähän kansioon ennen kuin valvoja antaa sinulle luvan aloittaa tehtäviin vastaamisen. Uskontotiede Älä koske tähän kansioon ennen kuin valvoja antaa sinulle luvan aloittaa tehtäviin vastaamisen. Religionsvetenskap Rör inte denna pärm förrän övervakaren ger dig tillstånd att börja besvara

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1398/2010 vp Eläkkeensaajien asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeensaajien keskuudessa on koettu ongelmana se, että eläkkeensaajien muuttaessa omasta kodistaan vanhainkotiin tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Lapsilisä ja monilapsikorotus [Barnbidrag och flerbarnstillägg]

Lapsilisä ja monilapsikorotus [Barnbidrag och flerbarnstillägg] Lapsilisä ja monilapsikorotus [Barnbidrag och flerbarnstillägg] Klicka här, skriv ev. Undertitel Lapsilisää maksetaan, kunnes lapsi täyttää 16 vuotta. Sen jälkeen peruskoulua jatkavat lapset saavat jatkettua

Lisätiedot

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki Sakägare/ Asianosainen Ärende/ Asia - VALREKLAM INFÖR RIKSDAGSVALET 2015 - VAALIMAI- NONTA ENNEN EDUSKUNTAVAALEJA 2015, TILLÄGG / LISÄYS Det finns tomma reklamplatser kvar i stadens valställningar och

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2007 vp Nuorten leskien perhe-eläketurvan parantaminen Eduskunnan puhemiehelle Perhe-eläkkeen tarkoitus on turvata lesken ja lasten toimeentulo perheen toisen huoltajan kuoltua.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

www.rosknroll.fi 0201 558 334

www.rosknroll.fi 0201 558 334 www.rosknroll.fi 0201 558 334 Rollella ei ole peukalo keskellä kämmentä, joten lähes kaikki rikki menneet tavarat Rolle korjaa eikä heitä pois. Etsi kuvista 5 eroavaisuutta! Rolle har inte tummen mitt

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 901/2010 vp Ositusperiaatteen kohtuullistaminen Eduskunnan puhemiehelle Suomessa avioeroa seuraa omaisuuden ositus, eli puolisoiden yhteenlasketun omaisuuden jakaminen tasan, ellei

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 11.10.2010

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 11.10.2010 1 MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 11.10.2010 Tehtävä 1 2 P on tehnyt kaikesta omaisuudestaan omistusoikeustestamentin L:n hyväksi. Testamentti loukkaa näin A:n ja B:n lakiosaoikeutta.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 18.11.2011

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 18.11.2011 1 MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 18.11.2011 Tehtävä 1 2 Tapauksessa jouduttiin soveltamaan PK 21 luvun palautusvastuusäännöksiä (PK 21:6, 6a ja 7). Koska perittävän velkojen maksuun

Lisätiedot

Kuvaile tai piirrä, millainen on sinun kotiovesi. Beskriv eller rita dörren till ditt hem.

Kuvaile tai piirrä, millainen on sinun kotiovesi. Beskriv eller rita dörren till ditt hem. Yllättävät ympäristökysymykset Överraskande frågor om omgivningen Miltä ympäristösi tuntuu, kuulostaa tai näyttää? Missä viihdyt, mitä jää mieleesi? Tulosta, leikkaa suikaleiksi, valitse parhaat ja pyydä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA

Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA TUTKIMUSALUE North (Torne) Saami - 4000 (25 000) Lule Saami - 500 (1500)

Lisätiedot

Oikeudet ja velvollisuudet ovat perheen turva. Avioliitto, avoliitto ja rekisteröity parisuhde ovat erilaisia

Oikeudet ja velvollisuudet ovat perheen turva. Avioliitto, avoliitto ja rekisteröity parisuhde ovat erilaisia Oikeudet ja velvollisuudet ovat perheen turva Avioliitto, avoliitto ja rekisteröity parisuhde ovat erilaisia t.1 s.63 Omaisuuden osalta: avioliitossa omaisuuden ja velkojen erillisyys, mutta avioliitossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

AVIOEHTOSOPIMUKSESTA. Hanna Sirkiä pankkilakimies Mietoisten Säästöpankki MTK tilaisuus, Lieto

AVIOEHTOSOPIMUKSESTA. Hanna Sirkiä pankkilakimies Mietoisten Säästöpankki MTK tilaisuus, Lieto AVIOEHTOSOPIMUKSESTA Hanna Sirkiä pankkilakimies Mietoisten Säästöpankki MTK tilaisuus, Lieto 27.10.2016 Mikä on avio-oikeus Avioliitossa olevilla puolisoilla on lähtökohtaisesti ns. aviooikeus toistensa

Lisätiedot

XIV Korsholmsstafetten

XIV Korsholmsstafetten XIV Korsholmsstafetten 19.5.2013 Huvudklasser Öppen klass: Laget får komponeras fritt. Damklass: Laget ska endast bestå av kvinnliga löpare. Varje lag skall bestå av 6 8 löpare. Två löpare från varje lag

Lisätiedot

Velat osituksessa erityiskysymyksiä - takaus ja välitilan velat Siviilioikeuden dos., OikN Pertti Välimäki Dispositio 1. takaukset osituksessa 2. välitilanaikaiset keskinäiset velat Lähteet Takaus: Välimäki:

Lisätiedot

Kansainvälistyvät perhesuhteet

Kansainvälistyvät perhesuhteet Kansainvälistyvät perhesuhteet Juha Auvinen asianajaja, varatuomari, LL. M. Eur. Yleisiä huomioita avioliittolaki, perintökaari, kansainväliset sopimukset (EU, Pohjoismaat) kansainvälinen yksityisoikeudellinen

Lisätiedot

104 21.09.2011. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom.

104 21.09.2011. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom. Kaavoitusjaosto/Planläggningssekti onen 104 21.09.2011 Aloite pysyvien päätepysäkkien rakentamisesta Eriksnäsin alueelle/linda Karhinen ym. / Motion om att bygga permanenta ändhållplatser på Eriksnäsområdet/Linda

Lisätiedot

Aktivointikorvaus [Aktivitetsersättning] koulunkäynnin pitkittyessä [ vid förlängd skolgång]

Aktivointikorvaus [Aktivitetsersättning] koulunkäynnin pitkittyessä [ vid förlängd skolgång] Tietoa Vakuutuskassalta 1/1 2010 Aktivointikorvaus [Aktivitetsersättning] koulunkäynnin pitkittyessä [ vid förlängd skolgång] Jos koulunkäyntisi pitkittyy toimintarajoitteen vuoksi, voit saada aktivointikorvausta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

Missa. Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa. 1 Harjotus. 2 Harjotus. Kunka Missa ellää S.4. Mikä Missa oon? ... Minkälainen Missa oon? ...

Missa. Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa. 1 Harjotus. 2 Harjotus. Kunka Missa ellää S.4. Mikä Missa oon? ... Minkälainen Missa oon? ... Missa Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa Kunka Missa ellää S.4 1 Harjotus Mikä Missa oon?.. Minkälainen Missa oon?.. Miksi Missa hääty olla ykshiin niin ushein?.. Missä Liinan mamma oon töissä?

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan yrittäjäkysely / Kyrkslätts kommuns företagarenkät

Kirkkonummen kunnan yrittäjäkysely / Kyrkslätts kommuns företagarenkät Kirkkonummen kunnan yrittäjäkysely / Kyrkslätts kommuns företagarenkät Raportti ajalta 02.03.7-2.04.7. Vastauksia annettu yhteensä 37 kpl. Millä toimialalla yrityksesi toimii? / Inom vilken bransch verkar

Lisätiedot

avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta

avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 201/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

ERILAISIA PARISUHTEITA. Jaakko Väisänen Joensuun normaalikoulu

ERILAISIA PARISUHTEITA. Jaakko Väisänen Joensuun normaalikoulu ERILAISIA PARISUHTEITA Jaakko Väisänen Joensuun normaalikoulu PERHETYYPPIEN MURROS 2000-LUVULLA 100 % 90 % 80 % 2,1 11,3 7,5 2 11 7 2 11 8 70 % 60 % 35,7 36 33 Isä ja lapsia Äiti ja lapsia 50 % 40 % 30

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE

SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE HAE VALTIONTUKEA ANSÖK OM STATSBIDRAG Tukea hakeva organisaatio Sökande organisation Organisaationumero Organisationsnummer Osoite Adress Yhteyshenkilö

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Älä koske tähän kansioon ennen kuin valvoja antaa sinulle luvan aloittaa tehtäviin vastaamisen.

Älä koske tähän kansioon ennen kuin valvoja antaa sinulle luvan aloittaa tehtäviin vastaamisen. Arkeologia Älä koske tähän kansioon ennen kuin valvoja antaa sinulle luvan aloittaa tehtäviin vastaamisen. Arkeologi Rör inte denna pärm förrän övervakaren ger dig tillstånd att börja besvara uppgifterna.

Lisätiedot

Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10

Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10 Medan vi lever Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10 Till läraren Filmen och övningarna är främst avsedda för eleverna på högstadiet, men övningarna kan också

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Starttiraha aloittavan yrittäjän tuki Bli företagare med startpeng

Starttiraha aloittavan yrittäjän tuki Bli företagare med startpeng Starttiraha aloittavan yrittäjän tuki Bli företagare med startpeng 1 *Starttirahalla edistetään uuden yritystoiminnan syntymistä ja työllistymistä turvaamalla yrittäjän toimeentulo yritystoiminnan käynnistämisvaiheen

Lisätiedot

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien yhteisvalinta dia-valinta 2007 Insinöörivalinnan matematiikankoe, 29.5.2007 klo 14-17

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien yhteisvalinta dia-valinta 2007 Insinöörivalinnan matematiikankoe, 29.5.2007 klo 14-17 Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien yhteisvalinta dia-valinta 007 Insinöörivalinnan matematiikankoe, 9.5.007 klo 14-17 Sarja A Ohjeita. Sijoita jokainen tehtävä omalle sivulleen. Merkitse jos tehtävä jatkuu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken?

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken? Kommenttipyyntö Tulevaisuuden kunta-parlamentaarisen työryhmän väliraportista / Begäran om kommentarer till mellanrapporten från parlamentariska arbetsgruppen för Framtidens kommun Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Älä koske näihin tehtäväpapereihin ennen kuin valvoja antaa luvan aloittaa koevastausten laatimisen.

Älä koske näihin tehtäväpapereihin ennen kuin valvoja antaa luvan aloittaa koevastausten laatimisen. Taidehistoria Älä koske näihin tehtäväpapereihin ennen kuin valvoja antaa luvan aloittaa koevastausten laatimisen. Nämä tehtäväpaperit ovat suomeksi. Hieman ennen kokeen alkamista valvoja kysyy haluaako

Lisätiedot

SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 14.2.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN

SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 14.2.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 14.2.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2013

Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2013 Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2013 Loppukuulustelu I 29.4.2013 Mallivastaukset Tehtävä 1 Tapauksessa tuli ensin toimittaa ositus P:n perillisten ja L:n kesken. Siinä oli puolisoiden

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneet, osuus 15 v täyttäneistä - Personer med examen, andel av 15 år fyllda, LOHJA - LOJO

Tutkinnon suorittaneet, osuus 15 v täyttäneistä - Personer med examen, andel av 15 år fyllda, LOHJA - LOJO Tutkinnon suorittaneet, osuus 15 v täyttäneistä - Personer med examen, andel, 2001 2016 LOHJA - LOJO Vuoden 2017 aluerajat - Områdesindelningen år 2017 40000 35000 32,7 33,3 40,0 39,7 0,9 0,8 26,4 26,1

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 699/2001 vp Elatusavun määrään ja huoltajuuteen liittyvät ongelmat Eduskunnan puhemiehelle Laissa lapsen elatuksesta todetaan sen 4 pykälässä, että "Lapselle voidaan vahvistaa suoritettavaksi

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, Sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille

Lisätiedot

Yleinen velvoiteoikeus kesätentti

Yleinen velvoiteoikeus kesätentti Yleinen velvoiteoikeus kesätentti 14.8.2007 Vastaustilaa kysymyksissä nro 1-3 on yksi sivu, ellei kysymyksen kohdalla ole toisin sanottu. Kysymyksen nro. 4 vastaustila on rajoitettu kysymyspapereissa varattuun

Lisätiedot

HTKK, TTKK, OY/Arkkitehtiosastot Valintakuulustelujen matematiikan koe 17.5.2002. arvoilla leikkauspisteen molemmat koordinaatit ovat positiiviset?

HTKK, TTKK, OY/Arkkitehtiosastot Valintakuulustelujen matematiikan koe 17.5.2002. arvoilla leikkauspisteen molemmat koordinaatit ovat positiiviset? HTKK, TTKK, OY/Arkkitehtiosastot Valintakuulustelujen matematiikan koe 17..00 Sarja A A1. Määritä suorien ax + y ja x y 3 leikkauspiste. Millä vakion a arvoilla leikkauspisteen molemmat koordinaatit ovat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 918/2008 vp Elatusmaksujen suorittamisen edistäminen Eduskunnan puhemiehelle Elatusturvalain mukaan kunta maksaa lapselle elatustukea, jos elatusvelvollinen on laiminlyönyt elatusavun

Lisätiedot

Asumisoikeuden siirtäminen ja huoneiston hallintaoikeuden luovuttaminen. Vesa Puisto Lakimies

Asumisoikeuden siirtäminen ja huoneiston hallintaoikeuden luovuttaminen. Vesa Puisto Lakimies Asumisoikeuden siirtäminen ja huoneiston hallintaoikeuden luovuttaminen Vesa Puisto Lakimies 3.5.2016 Taustaksi Asumisoikeusasuminen on eräänlainen omistus- ja vuokra-asumisen välimuoto Asumisoikeusasumista

Lisätiedot

Tarvekartoitus: Vanhustenhoito ja -palvelut

Tarvekartoitus: Vanhustenhoito ja -palvelut Tarvekartoitus: Vanhustenhoito ja -palvelut Behovskartläggning: Äldrevård och -service Skövden kunta, Suomen kielen hallintoalue, 541 83 Skövde Skövde kommun, Finskt förvaltningsområde, 541 83 Skövde LAKI

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 528/2010 vp Jacob Söderman /sd SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 528/2010 rd Modernisering av 66 i äktenskapslagen Till riksdagens talman I lagen om införande av jordabalken (541/1995) stadgas i 19 2 mom. följande:

Lisätiedot

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja 11.1. Avioehto Marica Twerin/Maatalouslinja Avio-oikeus Avioliiton solmimisella ei ole vaikutusta puolisoiden omistusoikeuteen. Yhteisesti hankittu omaisuus tai yhteisesti taatut velat ovat yhteisiä. Avio-oikeudella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 447/2010 vp Au pair -ilmoitusten välittämisen jatkaminen työministeriön MOL-palvelussa Eduskunnan puhemiehelle Työministeriön www.mol.fi on työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämä verkkopalvelu,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 276/2003 vp Lasinkeräyksen järjestäminen ja kierrätys Eduskunnan puhemiehelle Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta YTV on ilmoittanut lopettavansa jätelasin keräämisen toimialueellaan

Lisätiedot

Kehoa kutkuttava seurapeli

Kehoa kutkuttava seurapeli Kehoa kutkuttava seurapeli Pelaajia: 2-5 henkilöä tai joukkuetta Peliaika: 30 45 min Välineet: pelilauta, 112 korttia, kaksi tavallista noppaa, yksi erikoisnoppa ja viisi pelinappulaa. Kisa Pelin tarkoituksena

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 754/2002 vp Pankkitilin avaaminen alaikäiselle lapselle Eduskunnan puhemiehelle Holhoustoimilain mukaan molemmat huoltajat eli yleensä vanhemmat toimivat lapsensa edunvalvojina. Edunvalvonnassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats?

Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats? Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats? Maarit Nevalainen, terveyskeskuslääkäri, Mäntsälän terveyskeskus Ei sidonnaisuuksia, inga bindingar (till några firmor förutom

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 261/2002 vp Sukunimen vaihtamisen maksuperusteiden muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Nimilain mukaan sukunimen vaihtaminen puolison kuoleman tai avioeron jälkeen on maksutonta vain

Lisätiedot

Venäjän kääntäminen ja tulkkaus Rysk översättning och tolkning

Venäjän kääntäminen ja tulkkaus Rysk översättning och tolkning Venäjän kääntäminen ja tulkkaus Rysk översättning och tolkning Haetun kielen koe 27.5.2009 klo 17 19 Prov i det språk till vilket sökanden sökt. Kaikki vastaukset kirjoitetaan näihin papereihin 1 9. Älä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1219/2001 vp Käräjäoikeuden tuomioiden noudattaminen yhteishuoltajuuspäätöksissä Eduskunnan puhemiehelle Lapset, jotka olivat yhdentoista ja kolmentoista ikäisiä, olivat eronneiden

Lisätiedot

Resultat från kundnöjdhetsenkäten / Asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia Stadsstyrelsens sektion för servicetjänster / Kaupunginhallituksen

Resultat från kundnöjdhetsenkäten / Asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia Stadsstyrelsens sektion för servicetjänster / Kaupunginhallituksen Resultat från kundnöjdhetsenkäten / Asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia Stadsstyrelsens sektion för servicetjänster / Kaupunginhallituksen palvelutoimintojaosto 9.3.2015 Kundnöjdhetsenkäten har genomförts

Lisätiedot

Älä koske näihin tehtäväpapereihin ennen kuin valvoja antaa luvan aloittaa koevastausten laatimisen.

Älä koske näihin tehtäväpapereihin ennen kuin valvoja antaa luvan aloittaa koevastausten laatimisen. Alue- ja kulttuurintutkimus Älä koske näihin tehtäväpapereihin ennen kuin valvoja antaa luvan aloittaa koevastausten laatimisen. Nämä tehtäväpaperit ovat suomeksi. Hieman ennen kokeen alkamista valvoja

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUDET. YH3: Lakitieto. Toni Uusimäki 2010.

LAPSEN OIKEUDET. YH3: Lakitieto. Toni Uusimäki 2010. LAPSEN OIKEUDET YH3: Lakitieto. Toni Uusimäki 2010. (c) Toni Uusimäki 2004 NIMI yksilöi ihmisen Nimellä tunnistetehtävä, osa persoonallisuutta Etunimiä enintään kolme Vanhemmilla yhteinen lapselle automaattisesti

Lisätiedot

SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN

SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 14.2.2012 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 20 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto.

Lisätiedot

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken?

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken? Kommenttipyyntö Tulevaisuuden kunta-parlamentaarisen työryhmän väliraportista / Begäran om kommentarer till mellanrapporten från parlamentariska arbetsgruppen för Framtidens kommun Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 441/2008 vp Alle 3-vuotiaan diabeetikon vammaistuen myöntämisperusteet Eduskunnan puhemiehelle Aikaisemmin alle 3-vuotiaan lapsen diabetes on automaattisesti oikeuttanut korkeimpaan

Lisätiedot

Anslutningsskyldighet och befrielse från anslutningsskyldigheten. Liittämisvelvollisuus ja siitä vapauttaminen

Anslutningsskyldighet och befrielse från anslutningsskyldigheten. Liittämisvelvollisuus ja siitä vapauttaminen Anslutningsskyldighet och befrielse från anslutningsskyldigheten Liittämisvelvollisuus ja siitä vapauttaminen 10 Lag om vattentjänster 119/2001 Vesihuoltolaki 119/2001 Anslutning av fastigheter till vattentjänstverkets

Lisätiedot

Älä koske tähän kansioon ennen kuin valvoja antaa sinulle luvan aloittaa tehtäviin vastaamisen.

Älä koske tähän kansioon ennen kuin valvoja antaa sinulle luvan aloittaa tehtäviin vastaamisen. Kotimainen kirjallisuus Älä koske tähän kansioon ennen kuin valvoja antaa sinulle luvan aloittaa tehtäviin vastaamisen. Inhemsk litteratur Rör inte denna pärm förrän övervakaren ger dig tillstånd att börja

Lisätiedot