Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat ovat tulkinneet lakia siten, että ne voivat järjestää kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon ensisijaisen lainsäädännön eli päivähoitolain 2 :n nojalla, jolloin päivähoidosta voidaan periä maksu asiakasmaksulain 1 :n nojalla. Asia on muutamissa tapauksissa päätynyt hallinto-oikeuteen, joka on todennut, että alle 16-vuotiaalle kehitysvammaiselle koululaiselle annettava päivähoito on erityishuoltoa, jonka tulisi olla maksutonta sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain mukaan. Myös päivähoidon kuljetuspalvelut tulee järjestää maksuttomina kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain perusteella. Muutamissa tapauksissa hallinto-oikeus on antanut myös päinvastaisia päätöksiä. Ongelmallisinta on kuitenkin se, että hallinto-oikeuksien ristikkäiset päätökset aiheuttavat hämminkiä kehitysvammaisten ja kuntien viranomaisten keskuudessa. Tilanne on erittäin ongelmallinen juuri siksi, että menettely on kirjavaa eri paikkakuntien kesken ja saattaa kehitysvammaiset koululaiset keskenään eriarvoiseen asemaan asuinpaikkakunnan mukaan. Näin ei saisi perustuslain hengenkään mukaan olla, vaan kaikkia samassa tilanteessa olevia tulisi kohdella tasavertaisesti asuivatpa he millä paikkakunnalla tahansa. Selvintä olisi, jos kehitysvammaisille lapsille järjestettävä iltapäivähoito tulkittaisiin sitovasti ministeriön toimesta kehitysvammalain mukaiseksi erityishuolloksi, jolloin siitä ei asiakasmaksulain mukaan saisi periä asiakasmaksua. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Katsooko hallitus, että lainsäädäntö on kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta riittävän selkeä ja yksiselitteinen niin, ettei kuntien kesken synny hoidettavien lasten kohdalla eriarvoisuutta ja mikäli lainsäädäntö on liian tulkinnanvarainen, niin mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä tilanteen selkiyttämiseksi? Helsingissä 16 päivänä lokakuuta 2003 Raimo Vistbacka /ps Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Raimo Vistbackan /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 435/2003 vp: Katsooko hallitus, että lainsäädäntö on kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta riittävän selkeä ja yksiselitteinen niin, ettei kuntien kesken synny hoidettavien lasten kohdalla eriarvoisuutta ja mikäli lainsäädäntö on liian tulkinnanvarainen, niin mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä tilanteen selkiyttämiseksi? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Yleisenä vammaispoliittisena tavoitteena on palvelujen ja toimintojen kehittäminen saavutettaviksi sekä ympäristön muokkaaminen esteettömäksi myös vammaisille henkilöille. Vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuuden toteutumiseksi ja osallistumismahdollisuuksien turvaamiseksi yleisiä palveluja täydennetään erityispalveluilla, joista säädetään erityislaeilla. Koululaisten iltapäivähoidon järjestäminen on eräs keino tukea hoitoa tarvitsevien lasten vanhempien osallistumista työelämään. Päivähoitojärjestelmämme on kattava, mutta iltapäivähoito on uusi palvelumuoto. Lasten päivähoidosta annetun lain 2 pykälän mukaan päivähoidon järjestäminen on mahdollista oppivelvollisuusikäisille, milloin erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa ole muulla tavoin järjestetty. Laki kehitysvammaisten erityishuollosta (519/1977), myöhemmin kehitysvammalaki, ei sisällä säännöksiä koululaisten iltapäivähoidosta. Kun yleisten järjestelmien ja palveluiden ensisijaisuus on yleisenä tavoitteena suhteessa erityispalveluihin, myös vammaiset lapset osallistuvat kaikille tarkoitettuihin palveluihin, kuten päivähoitoon. Palveluihin liittyvät oikeudet ja velvollisuudet koskevat myös vammaisten lasten perheitä. Kunta voi järjestää iltapäivähoidon kehitysvammaisille lapsille samojen edellytysten mukaan kuin muillekin lapsille. Tällöin vanhemmilta voidaan periä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992) perusteella määräytyvä lasten päivähoidon maksu. Kunta voi järjestää kehitysvammaisten lasten iltapäivähoidon myös kehitysvammalain 2 pykälän mukaisena erityishuollon palveluna. Kehitysvammaisten lasten kohdallahan päivähoidon tarve voi jatkua huomattavasti muita lapsia pidempään ja hoitoon voidaan liittää myös kuntoutusta. Mikäli kehitysvammainen lapsi voi vammasta huolimatta osallistua kunnan järjestämään iltapäivähoitoon ilman erityisiä tukitoimia, hänellä ei ole tässä suhteessa erityishuollon palvelujen tarvetta. Mikäli kunnan järjestämä iltapäivähoito kehitysvammaisille lapsille poikkeaa muille lapsille järjestettävästä iltapäivähoidosta vammaisuudesta johtuvan syyn vuoksi, esimerkiksi hoito järjestetään kehitysvammaisten erityisryhmässä, kysymyksessä on erityishuollon palvelu, josta ei alle 16-vuotiaalta voida periä maksua. Nykyisen lainsäädännön tulkintaan liittyy sama hankaluus, mikä liittyy yleisten palvelujen ja erityispalvelujen rajan vetämiseen yleisemminkin: vaikka ensisijaisena tavoitteena ovat yleiset palvelut, joita myös vammaisten lasten vanhemmat arvostavat, yleisistä palveluista pe- 2

3 Ministerin vastaus KK 435/2003 vp Raimo Vistbacka /ps rittävät maksut tekevät erityispalvelut perheille houkutteleviksi. Mikäli vanhemmat ovat tyytymättömiä kunnan tekemään päätökseen, valitusviranomaiset ratkaisevat tapauskohtaisesti, milloin kysymyksessä on kunnan yleinen palvelu, milloin erityispalvelu. Hallitusohjelmassa olevan kehitysvammalain ja vammaispalvelulain yhteensovittamistehtävän yhteydessä on mahdollista etsiä ratkaisua yleisten palvelujen ja erityispalvelujen keskinäisen suhteen selkiyttämiseen. Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2003 Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Herr talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Raimo Vistbacka /saf undertecknade skriftliga spörsmål SS 435/2003 rd: Anser regeringen att lagstiftningen i fråga om eftermiddagsvården av utvecklingsstörda skolbarn är tillräckligt klar och entydig så att dessa barn inte behandlas ojämlikt i olika kommuner och om lagstiftningen lämnar alltför stort utrymme för tolkningar, vilka åtgärder ämnar regeringen i så fall vidta för att klargöra situationen? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Det allmänna handikappolitiska målet är att utveckla tjänsterna och verksamheterna så att också handikappade kan få tillgång till dem samt att omforma miljön så att den inte utgör något hinder för handikappade. I syfte att genomföra de handikappades likaberättigande och trygga deras möjligheter att delta kompletteras den allmänna servicen med specialservice som föreskrivs genom speciallagar. Ordnandet av eftermiddagsvård för skolbarn är en metod som syftar till att ge vårdbehövande barns föräldrar stöd så att de kan delta i arbetslivet. Vårt dagvårdssystem är täckande, men eftermiddagsvården är en ny form av service. Enligt 2 lagen om barndagvård är det möjligt att ordna dagvård för barn som uppnått läropliktsåldern om särskilda omständigheter det påkallar och vården inte ordnats på annat sätt. Lagen angående specialomsorger om utvecklingsstörda (519/1977), nedan lagen om utvecklingsstörda, innehåller inga bestämmelser om eftermiddagsvård för skolbarn. Då det generella målet är att de allmänna systemen och tjänsterna är primära i förhållande till specialservicen deltar också handikappade barn i den service som är avsedd för alla, såsom dagvården. De rättigheter och skyldigheter som hör samman med servicen berör även familjer med handikappade barn. Kommunen kan ordna eftermiddagsvård för utvecklingsstörda barn enligt samma villkor som för andra barn. Då kan dagvårdsavgift uppbäras av föräldrarna med stöd av lagen om klientavgifter inom social- och hälsovården (734/1992). Kommunen kan ordna med eftermiddagsvård för utvecklingsstörda barn även i form av specialomsorg enligt 2 lagen om utvecklingsstörda. När det gäller utvecklingsstörda barn kan ju behovet av dagvård fortgå under en betydligt längre tid än för andra barn och även rehabilitering kan fogas till vården. Om ett utvecklingsstört barn trots sitt handikapp kan delta i den kommunala eftermiddagsvården utan särskilda stödåtgärder, har han eller hon inget behov av specialomsorg i detta avseende. Om den kommunala eftermiddagsvården för utvecklingsstörda barn avviker från eftermiddagsvården för andra barn på grund av någon orsak som beror på handikappet, exempelvis om vården ordnas i en specialgrupp för utvecklingsstörda, är det fråga om specialomsorg för vilken ingen avgift kan uppbäras för barn under 16 år. Tolkningen av den nuvarande lagstiftningen är förknippad med samma problem som hänför sig till en mera generell gränsdragning mellan allmän service och specialservice: även om den allmänna servicen är det primära målet och även de 4

5 Ministerns svar KK 435/2003 vp Raimo Vistbacka /ps handikappade barnens föräldrar sätter värde på detta, medför avgifterna för den allmänna servicen att specialtjänsterna känns attraktiva för familjerna. Om föräldrarna är missnöjda med kommunens beslut avgör besvärsmyndigheterna från fall till fall huruvida det är fråga om kommunens allmänna service eller specialservice. I samband med den uppgift att samordna lagen angående specialomsorger om utvecklingsstörda med lagen om service och stöd på grund av handikapp som ingår i regeringsprogrammet är det möjligt att försöka nå fram till en lösning som klargör det inbördes förhållandet mellan allmän service och specialservice. Helsingfors den 4 november 2003 Omsorgsminister Liisa Hyssälä 5