MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS"

Transkriptio

1 1 MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS

2 2 Tehtävä 1 Tapauksen yleisenä ongelmana on P:n perillisten ja eräiden muiden henkilöiden oikeus nostaa testamentin saajaa vastaan testamentin moitekanne. Testamentti on annettu tiedoksi perillisille Näin moitekanne tulee nostaa viimeistään (PK 14:5). Kuten seuraavasta käy ilmi, kaikissa tapauksissa ei testamenttia vastaan reagoiminen edellytä kuitenkaan moitekanteen nostamista. Kohta a) Perillisen A kuoltua moiteajan ollessa vielä avoimena moiteoikeus siirtyy hänen oikeudenomistajilleen, siis A:n kuolinpesälle. Sen osakkailla on käytettävissään A:lle alun perin kuulunut aika. A:n pesän osakkaita ovat lapset Aa, Ab ja leski Y. Lähtökohtana on, että heidän pitäisi nostaa moitekanne yhdessä (PK 18:2.1, ns. yhteishallintoperiaate). PK 18:2.2:n mukaan yksikin osakas saa kuitenkin ajaa omissa nimissään kannetta pesän hyväksi. Aa voi siis nostaa pesän puolesta testamentin moitekanteen, vaikka Ab ja Y pysyisivät asiassa passiivisina. Jotta Aa:lla olisi moiteoikeus, edellytetään kuitenkin vielä yhden lisäedellytyksen täyttymistä: A ei ole saanut eläessään menettää moiteoikeuttaan testamenttia hyväksymällä tai muuten moiteoikeudesta luopumalla. PK 14:5:n sanamuodon perusteella tällainen hyväksyminen käy päinsä vapaamuotoisesti; sen on vain tapahduttava todisteellisesti. Tapausselostuksen perusteella ei ole aivan varmaa, onko A todella luopunut moiteoikeudestaan. Pelkkä epämääräinen ilmoitus moitehaluttomuudesta ( enpä taida viitsiä. ) ei vielä normaalisti tarkoita tällaista luopumista, vaan ollakseen sitova ilmoituksen pitää olla varsin selvä ja nimenomainen. Huomautus: Moni opiskelija sovelsi a-kohtaan sijaantuloa koskevia oikeusohjeita. Vastauksessa siis katsottiin Aa:n ja Ab:n tulevan perillisiksi A:n sijaan, jolloin heille kuuluisi itsenäinen moiteoikeus. Tämä oli kuitenkin virhe: kun A on ollut elossa P:n kuolinhetkellä, hän pysyy perillisenä loppuun asti, ja ennenaikainen kuolemantapaus vaikuttaa vain siihen, kuka voi käyttää jäämistöasioissa A:n puhevaltaa. Yleisten sääntöjen mukaan tämä kuuluu A:n pesän osakkaille yhdessä eli A:n kuolinpesälle. Aa ja Ab eivät siis ole nyt A:n sijaantuloperillisiä vaan ainoastaan A:n oikeudenomistajia. Kohta b) B on luovuttanut perintöosuutensa Ba:lle. Tällainen luovutus ei toisin kuin perinnöstä luopuminen poista B:ltä perillisen ja kuolinpesän osakkaan asemaa, vaan hän säilyttää siihen liittyvät oikeutensa ja velvollisuutensa. Näin B:llä on tarkasteltavassa tilanteessa testamentin moiteoikeus. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että vastaavanlainen moiteoikeus on myös perintöosuuden luovutuksensaajalla, tässä siis Ba:lla. Tällaisen ns. rinnakkaislegitimaation antamista voidaan perustella sillä, että perintöosuuden lahjoittaneella B:llä ei olisi ehkä kovin suurta intoa ryhtyä moitekanteen ajamiseen, kun hän ei itse hyötyisi siitä. Ba:lla on kuitenkin käytettävissään vain sama aika kuin B:lläkin. Tapauksessa kuvatussa tilanteessa tätä aikaa on jäljellä enää neljä päivää ( ), joten B:n ei ehkä kannata jäädä odottelemaan Ba:n kotimaahan paluuta, vaan hänen on syytä nostaa kanne itse. Kohta c) Tilannetta, jossa testamentista puuttuu P:n omakätinen allekirjoitus, on mahdollista arvioida kahdella eri tavalla. Saatetaan ensinnäkin katsoa, että testamentissa on muotovirhe. P:n katsotaan siis tarkoittaneen tehdä tapauksessa kuvattu testamentti yhdistyksen hyväksi, ja jostakin syystä hänen oma allekirjoituksensa vain on jäänyt puuttumaan. Jos asia ymmärretään näin, pitäisi testamenttia vastaan reagoida määräajassa nostetulla moitekanteella. Tämä mahdollisuus on tapauksen tilanteessa ( ) menetetty, kun moiteaika on umpeutunut jo 5.2. Allekirjoituksen puuttuminen saattaa toisaalta olla osoitus siitä, että P:llä ei ole ollut lopullista testamenttaustahtoa. Tämä oikeustoimi on siis jäänyt vain valmistelun asteelle, aikomukseksi. Tällöin puhutaan ineksistenssistä eli olemattomuudesta ei kerta kaikkiaan ole olemassa testamenttioikeustoimea. Jos asia ymmärretään näin, ei testamenttia vastaan tarvitse reagoida edes kanteella, ja jos asiassa halutaan nostaa kanne, se ei ole määräaikaan sidottu.

3 3 Tapausselostuksen perusteella ei voida varmasti päätellä, kummasta nyt käsillä olleessa tapauksessa on kysymys. Hyvässä vastauksessa nostettiinkin esille nämä molemmat vaihtoehdot. Moni opiskelija antoi ratkaisevan merkityksen sille, että allekirjoitus oli väärennetty ja tältä pohjalta katsoi, että kysymys oli ilman muuta ineksistenssistä. Näin ei asia kuitenkaan ole. Allekirjoituksen väärennöshän ei mitenkään sulje pois sitä mahdollisuutta, että P:llä on todella ollut loppuun asti kypsynyt tahto jättää kiinteä omaisuutensa yhdistykselle. Kohta d) Myös tätä kohtaa on mahdollista arvioida kahden eri oikeusohjeen perusteella. Saatetaan ensinnäkin katsoa, että P:lle saajan henkilössä sattunut erehdys on sellainen motiivierehdys, joka tekee testamentista PK 13:1:n 4-kohdassa tarkoitetulla tavalla pätemättömän. Tästä puolestaan seuraa, että kyseiseen virheeseen pitäisi vedota moiteajan kuluessa nostettavalla kanteella. Kun sanottu määräaika on ( ) jo ummessa, ei pätemättömyysperusteeseen voida enää vedota, vaan lahtelaisen rockyhtyeen hyväksi tehty testamentti pysyy voimassa. Varteenotettava vaihtoehto on kuitenkin myös korjata perittävälle tapahtunut erehdys testamentin tulkinnan avulla. Tapauksessa voidaan pitää selvänä, että P on tarkoittanut testamentata omaisuuttaan jollekin lähiseudun rauhanliikkeelle. Jos tällainen P:n tarkoituksia parhaiten vastaava yhdistys pystytään löytämään, liene mahdollista tulkita testamenttia niin, että omaisuus annetaan sille. Ongelmaksi voi tosin tulla, että tällaisia mahdollisia saajia olisi useita. Jos tulkinnallista korjaamista pidetään mahdollisena, ei ole välttämätöntä nostaa asiassa kannetta, vaan kyseinen tulkintaratkaisu saatetaan yksinkertaisesti tehdä legaatin täyttämisen yhteydessä. Selvyyden vuoksi (ja vahingonkorvauskanteiden välttämiseksi) asiassa saattaa kuitenkin olla syytä nostaa testamentin tulkintakanne. Sellainen ei ole määräaikaan sidottu. Kurssikirjallisuus: Tapaukseen liittyviä asioita käsitellään teoksessa Aarnio Kangas, Perhevarallisuusoikeus s ja Tehtävä 2, prof. Kangas selvittää arvostelua tarvittaessa vastaanotollaan. Tehtävä 3 Ks. Aarnio Kangas Perhevarallisuusoikeus s ja Gottberg Perhesuhteet ja lainsäädäntö s Voiko B jäädä avioeron jälkeen asumaan A:n omistamaan asuntoon lasten kanssa ainakin vuodeksi siten, että A pitäisi saada muuttamaan pois omistamastaan asunnosta. Ja maksaisiko B:n asuminen asunnossa jotain. Kyseeseen tulee yhteiselämän lopettamista koskeva päätös tuomioistuimessa (AL 24 ). Vaatimus voidaan esittää avioeropäätöksen jälkeen avioeron tultua lainvoimaiseksikin. Vaatimuksen voi tehdä vain toinen (entisistä) puolisoista yksinäänkin. B:llä on siten yksin mahdollisuus vaatia yhteiselämän lopettamispäätöstä vaikka avioero on saanut lainvoiman. Yhteiselämän lopettamisvaatimuksen (AL 24 ) seurauksena tuomioistuin voi päättää kumpi puolisoista saa jäädä asumaan yhteiseen kotiin. Sillä, kuka asunnon omistaa, ei ole merkitystä. Tuomioistuin voi myös velvoittaa toisen muuttamaan pois yhteisestä kodista, joten A voidaan velvoittaa muuttamaan pois kotoaan ja B:lle lapsineen antaa oikeus asua A:n omistamassa ent. yhteisessä kodissa. Jos B saisi jäädä asumaan hän haluaisi asua vastikkeetta. Tältä osin oikeuskäytäntöön tukeutuen voidaan sanoa, että asunnon omistavalla puolisolla on pääsääntöisesti oikeus saada osituksessa kohtuulli-

4 4 nen korvaus entiseltä puolisolta asunnon käyttämisestä avioeron lainvoimaiseksi tulon jälkeiseltä ajalta. Eli kun avioero on lainvoimainen, B voitaisiin velvoittaa maksamaan kohtuullinen korvaus avioeron lainvoimaistumisen jälkeiseltä ajalta ja varsinkin siltä ajalta, kun (jos) B saa yksin jäädä asumaan A:n omistamaan asuntoon. Yhteiselämänlopettamispäätös on voimassa enintään kaksi vuotta, joten B:n havittelema noin vuoden mittainen asuminen A:n asunnossa on sinänsä mahdollista. B:llä olisi kuitenkin lähtökohtaisesti velvollisuus korvata asuminen A:n asunnossa asumisesta. Tapauksessa oli erittäin tärkeää ottaa huomioon, että päätös yhteiselämän lopettamisesta raukeaa, jos puolisoiden välillä toimitetaan lainvoimainen ositus. Näin ollen B:n oikeus asua A:n asunnossa voisi päättyä aikaisemminkin osituksen lainvoimaistuttua. Näin ollen B:n ei kannattane aktiivisesti vaatia ositusta, jos hänen tarkoitus olisi asua asunnossa ainakin mainitsemansa vuoden. Mistä ajankohdasta lukien lapset C ja D voisivat tehokkaasti vaatia elatusapua A:lta, joka on laiminlyönyt elatuksen maksamisen vuoden 2009 kesästä lukien. A ei ole osallistunut lasten elatukseen vuoden 2009 kesästä lukien, vaikka hänellä vanhempana on siihen velvollisuus (Laki lapsen elatuksesta). Koska A ei maksa elatusta vapaaehtoisesti, elatusta on vaadittava tuomioistuimessa. Laki lapsen elatuksesta mahdollistaa sen, että elatusapua määrätään maksettavaksi kanteen vireille panosta alkaen, ja erityisen painavista syitä elatusta voidaan määrätä suoritettavaksi yhdeltä vuodelta ennen kanteen vireillepanoa (10 ). Lapset voivat tehokkaasti vaatia elatusta vuoden ajalta ennen kanteen vireilletuloa, mutta tämä on poikkeuksellista. Kun elatuskanne ei ole vielä vireilläkään, elatusta ei siten voi vaatia vuoden 2009 kesästä lukien, vaikka A sen maksamisen silloin lopettikin. B:n kannattaisi laittaa kanne vireille mahdollisimman pian. Yhteiselämän lopettamista koskevan asian yhteydessä voidaan esittää myös vaatimus elatusavun vahvistamisesta. Tehtävä 4, prof. Kangas selvittää arvostelua tarvittaessa vastaanotollaan.

5 1 PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS Ohjeita: - Pakollisen perhe- ja jäämistöoikeuden peruskurssin suorittaneet vastaavat tehtäviin Peruskurssista saadut hyvityspisteet ja sen suoritusaika sekä kurssin pitäjä ilmoitetaan tehtävän KOLME (3) vastauspaperissa esim. nimen yhteydessä. - Tehtävään 5 vastaavat vain ne, jotka ovat saaneet vapautuksen perheoikeuden peruskurssista. - Nimettömiä vastauksia ei oteta huomioon. Opiskelijanumero on merkittävä nimen yhteyteen. - Vastaustila on yksi sivu. Ylimenevää osaa ei lueta eikä vastausta, jossa rivien väliin on kirjoitettu enemmän kuin yksi vastausrivi, arvostella lainkaan. - Vastaus on kirjoitettava selvällä käsialalla. - Jokainen vastaus on kirjoitettava erilliselle arkille. - Tentti on lakikirjatentti. TULOKSET yksityisoikeuden laitoksella ja aineen internet-sivuilla klo P kuoli ja häneltä jäivät oikeudenomistajina leski L sekä neljä lasta, A, B, C ja D. Perunkirjoitus P:n jälkeen pidettiin kaikkien oikeudenomistajien läsnä ollessa. Perunkirjoituksen yhteydessä oikeudenomistajat saivat todisteellisesti tietoonsa päivätyn testamentin, joka kuului seuraavasti: Määrään kaiken kiinteän omaisuuteni Hämäläiset Rauhanpuolustajat ry:lle. Lopun omaisuuteni jakakoot rintaperilliseni lain mukaan. P. Testamentti on herättänyt tyytymättömyyttä P:n läheisten keskuudessa ja moni on halukas riitauttamaan sen pätevyyden. Vastaa seuraaviin sinulle tämän testamentin johdosta tehtyihin kysymyksiin. Anna kuhunkin kohtaan erillinen vastaus äläkä siis pohdi niiden yhteen sovittamisesta mahdollisesti aiheutuvia ongelmia. a) puoleesi kääntyy A:n lapsi Aa ja kertoo, että hänen vanhempansa A on kuollut joulukuussa Aa tahtoisi nyt A:n oikeudenomistajana moittia P:n tekemää testamenttia sillä perusteella, että P on testamentti tehdessään kärsinyt vanhuuden dementiasta (P:llä oli todettu dementia jo 2008). A:lta jäi oikeudenomistajina Aa:n lisäksi leski Y ja lapsi Ab, mutta viimeksi mainittuja ei P:n testamentin riitautus tunnu kiinnostavan. A oli kuulemma itsekin sanonut, että hän ei aio moittia testamenttia. Aa kysyy, onko hänellä oikeutta nostaa testamentin moitekanne. b) puoleesi kääntyy B. Myös hän olisi halukas nostamaan testamentin moitekanteen P:n dementian perusteella. Ongelmana on kuitenkin se, että B on syyskuussa 2011 lahjoittanut perintöosuutensa täysi-ikäiselle lapselleen Ba:lle. B kysyykin, pitäisikö hänen oman kanteensa asemesta kehottaa Ba:ta nostamaan kanne sitten, kun Ba kotiutuu Afrikan safarivaellukseltaan. c) sinua lähestyy C. Hän olisi halukas moittimaan testamenttia sillä perusteella, että testamentissa oleva allekirjoitus ei ole P:n omakätinen. Testamentin toisena todistajana toiminut X on pari päivää sitten tunnustanut merkinneensä testamenttipaperiin jälkikäteen P:n

6 2 allekirjoituksen, kun sitä ei erinäisistä syistä voitu saada testamenttaustilaisuudessa. C:llä ei ole tätä aikaisemmin ollut aihetta epäillä allekirjoituksen aitoutta. C kysyykin, onko hänen vielä mahdollista nostaa asiassa kanne. d) luoksesi tulee D. Hänelle on juuri selvinnyt, että Hämäläiset Rauhanpuolustajat ry on lahtelainen rock-yhtye, jolla ei ole mitään tekemistä P:lle hyvin läheisen rauhanaatteen kanssa. D tietää, että P oli alkutalvesta 2011 etsiskellyt jotakin paikallista rauhanliikettä, jolle hän voisi jättää omaisuuttaan. Kiinteän omaisuuden antaminen testamentissa mainitulle yhdistykselle ei siten vastaisi mitenkään P:n viimeistä tahtoa. D kysyy, voiko asialle tehdä vielä jotakin. 2. Aviopuolisot A ja B allekirjoittivat vuonna 1999 avioehtosopimuksen, jonka mukaan kummallakaan heistä ei ollut avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, sen sijaan tulleeseen omaisuuteen eikä avio-oikeudesta vapaan omaisuuden tuottoon. Sopimus oli allekirjoitettu, päivätty ja kahden esteettömän henkilön oikeaksi todistama. Vuonna 2010 keväällä A ja B jättivät avioeroa koskevan hakemuksen Helsingin käräjäoikeudelle ja A muutti asumaan pois puolisoiden yhteisestä kodista. Kesällä 2010 A rekisteröi maistraatissa puolisoiden avioehtosopimuksen. Syksyllä 2010 A muutti asumaan takaisin puolisoiden yhteiseen kotiin. Kumpikaan puolisoista ei hakenut avioeroa harkintaajan umpeen kulumisen jälkeen ja avioeroa koskeva asia raukesi. Keväällä 2011 A haki avioeroa yksin ja samalla pesänjakajan määräämistä toimittamaan omaisuuden erottelu A:n ja B:n välillä. A vaati pesänjakajalle osoittamassaan kirjelmässä, että omaisuuden erottelun perustaksi oli pantava A:n ja B:n avioehtosopimus. B väitti vastineessaan, että avioehtosopimus oli mitätön. Esitä perusteellinen oikeudellinen arviosi tilanteesta. 3. Aviopuolisot A ja B olivat olleet naimisissa vuodesta 2000 lähtien. Heillä on kaksi yhteistä yhteishuollossa olevaa lasta, tällä hetkellä 12-vuotias C ja 15-vuotias D. Puolisoiden välit olivat kiristyneet vuoden 2009 kesällä. Puolisoista A lopetti tuolloin omien rahojensa käyttämisen perheen hyväksi, vaikka jatkoikin perheen yhteisessä kodissa asumista entiseen malliin omistaahan hän asunnon kokonaan itse. B joutui tämän vuoksi tekemään omilla varoillaan selvästi enemmän hankintoja lapsille ja itselleen. B haki avioeroa ja avioero on saanut lainvoiman A ei ole suostunut muuttamaan pois kotoa, vaikka B on häntä siihen kehottanutkin. B:n koko palkka menee hänen omiin ja lasten kuluihin, koska A on todennut, että hänellä ei varsinkaan avioeron jälkeen ole mitään intressiä kustantaa C:n tai D:n hankintoja. A muistutti myös siitä, että B, C ja D asuvat edelleen A:n yksin omistamassa kodissa, ja kehotti heitä harkitsemaan pikaisesti poismuuttoa, johon B oli todennut, että hän odottaa edelleen lasten elatukseen tarkoitettuja rahoja A:lta siitä päivästä lukien kun hän lopetti taloudelliset panokset perheen hyväksi vuoden 2009 kesällä. Puolisot eivät ole saaneet aloitettua osituksen toimittamista, koska A suhtautuu siihenkin hyvin passiivisesti. B pyytää sinulta tänään neuvoa. B haluaa tietää, voiko hän saada jäädä asumaan lasten kanssa perheen yhteiseen kotiin, eli A:n omistamaan asuntoon, kunnes hän saa hankittua uuden asunnon itselleen ja lapsilleen, mikä taas edellyttää henkisten voimien ja rahan keräämistä, mihin hän arvelee kuluvan ainakin vuoden. B haluaisi myös, että A muuttaisi pois tuoksi ajaksi asunnosta, ja B voisi jäädä asumaan lapsineen asuntoon mainituksi ajaksi, mieluusti tietenkin ilman korvausta, vaikka A

7 3 ymmärrettävästi tätä kuviota vastustaa. Lisäksi B haluaa tietää, mistä ajankohdasta lukien ja missä menettelyssä lapset voisivat vaatia tehokkaasti elatusapua A:lta, joka on elatuksen maksamisen laiminlyönyt sanotuin tavoin. B ei ole vielä ryhtynyt mihinkään varsinaisiin toimiin näissä asioissa. Anna B:lle lakiin perustuva selkeä vastaus hänen pohtimiin seikkoihin. ILMOITA TÄMÄN TEHTÄVÄN KOLME (3) PAPERISSA PERHEOIKEUDEN PERUSKURSSISTA SAAMASI PISTEET SEKÄ LUENNON SUORITUSAIKA JA LUENNOITSIJA. NÄMÄ PISTEET EIVÄT SIIS KORVAA TÄTÄ TEHTÄVÄÄ, VAAN VAIKUTTAVAT HYVITYSPISTEINÄ TENTIN LOPULLISEEN ARVOSANAAN. 4. A:n kuolinpesän osakkaat olivat yleistestamentinsaaja X ja lakimääräiset perilliset Y ja Z. X oli ikänsä puolesta vajaavaltainen. X:n vanhemmat MN ja NN olivat eronneet ja X asui MN:n luona. A:n kuolinpesään oli määrätty pesänselvittäjäksi ja -jakajaksi asianajaja VJ. Pesänselvityksen aikana oli käynyt ilmi, että yksi A:n kuolinpesään kuuluneista kolmesta kiinteistöistä oli välttämätöntä myydä A:n pesän velan maksamiseksi. Y ja Z ja MN antoivat pesänselvittäjälle suostumuksensa kiinteistön kauppaan, minkä suostumuksen perusteella pesänselvittäjä myi kiinteistön T:lle. T ei saanut kuitenkaan lainhuutoa ostamaansa kiinteistöön. Miksi? Myöhemmin toimitettavassa perinnönjaossa Z ja Y tarjoutuivat lunastamaan jäljellä olevat kiinteistöt niiden käyvästä arvosta. MN hyväksyi tarjouksen ja pesänjakaja piti sitä vajaavaltaisen edun mukaisena. Perinnönjakokirjassa kiinteistöt osoitettiin Y:n ja Z:n jako-osuuksiin ja X:lle osoitettiin yleistestamentin saajana pesässä olevat ja sinne lunastuksen johdosta tulleet varat. Onko Y:llä ja Z:lla oikeus saada lainhuuto perinnönjakokirjan perusteella, kun X oli ikänsä puolesta vajaavaltainen, eikä perinnönjaossa tapahtuneeseen lunastukseen ollut hankittu maistraatin lupaa. Huom! Ne opiskelijat, jotka ovat hyväksyttävästi suorittaneet Ahti Saarenpään pitämän edunvalvontaoikeuden luentosarjan, voivat jättää vastaamatta kysymykseen 4 ja käyttää luentosarjalta saamansa pisteet hyväksi tentissä. Tehtävän osalta on tällöin jätettävä vastauspaperi, johon merkitään nimi, ilmoitus luennoista sekä saatu pistemäärä. (5. Isän valta ja sen raukeaminen Caloniuksen mukaan.) Tähän kysymykseen vastaavat vain ne, jotka eivät ole suorittaneet perhe- ja jäämistöoikeuden peruskurssia. Muut eivät jätä vastauspaperia tästä tehtävästä.

8 1 FAMILJE- OCH KVARLÅTENSKAPSRÄTT Anvisningar De som har avlagt den obligatoriska grundkursen i familje- och kvarlåtenskapsrätt svarar på uppgifterna 1-4. På svarspappret för uppgiften TRE (3) t.ex. i samband med ditt namn ska du skriva hur många bonuspoäng som du fått för grundkursen, när du avlagt kursen och vem som hållit kursen. Uppgift 5 besvaras endast av dem som fått befrielse från den obligatoriska grundkursen. Anonyma svar beaktas inte. Skriv ditt studentnummer bredvid ditt namn. Svarsutrymmet är en sida. Den överstigande delen läses inte. Ett sådant svar bedöms överhuvudtaget inte där det mellan raderna har skrivits mer än en textrad. Du ska skriva dina svar med tydlig handstil. Du ska skriva varje svar på ett separat ark. Denna tentamen är en lagbokstentamen. RESULTATET kl på privaträttens anslagstavla och på familjerättens webbplats. 1. P avled Han lämnade efter sig följande rättighetsinnehavare: efterlevande maken L och fyra barn (A, B, C och D). Bouppteckningstillfället efter P hölls i närvaro av alla rättighetsinnehavare. I samband med bouppteckningen fick rättighetsinnehavarna bevisligen kännedom om ett testamente som var daterat Testamentet löd: Jag förordnar att all min fasta egendom ska tillfalla Tavastländska Fredskämpar rf. Mina bröstarvingar får skifta resten av min egendom i enlighet med lagen. P. Testamentet har väckt missnöje bland P:s närmaste och många är villiga att bestrida testamentets giltighet. Med anledning av testamentet har följande frågor ställts till dig och du ska svara på dem. Ge ett separat svar på varje punkt. Du ska inte fundera på sådana problem som eventuellt kan uppkomma, om du försöker sammanjämka svaren. a) A:s barn Aa vänder sig till dig och berättar att hans förälder A har avlidit i december Aa vill nu som As rättighetsinnehavare klandra P:s testamente på den grunden att P när han upprättade testamentet hade lidit av åldersdemens (redan 2008 hade det konstaterats att P lider av demens). A lämnade efter sig som rättighetsinnehavare utöver Aa även efterlevande maken Y och barnet Ab, men de sistnämnda tycks inte vara intresserade av att bestrida P:s testamente. Det sägs att också A skulle ha sagt att han inte tänker klandra testamentet. Aa frågar om han har rätt att väcka en klandertalan ifråga om testamentet. b) B vänder sig till dig Även han är villig att väcka en klandertalan ifråga om testamentet på grund av P:s demens. Problemet är dock att B i september 2011 har gett sin arvsandel i gåva till sitt myndiga barn Ba. B frågar om han i stället för en egen talan borde uppmana Ba att väcka en talan när Ba har kommit hem från sin safarivandring i Afrika. c) C tar kontakt med dig C är villig att klandra testamentet på den grunden att namnteckningen i testamentet inte är P:s egenhändiga namnteckning. X som ställt upp som det andra testamentsvittnet har för ett par dagar sedan erkänt att han skrivit P:s namnteckning

9 2 i efterhand på testamentspappret, eftersom det på grund av diverse orsaker inte var möjligt att få P:s namnteckning vid det tillfälle då testamentet upprättades. C har inte tidigare haft någon orsak att ifrågasätta namnteckningens äkthet. C frågar om han ännu har en möjlighet att väcka en talan i saken. d) D kommer till dig Han har nyss fått veta att Tavastländska Fredskämpar rf är ett rockband från Lahtis. Rockbandet har inget att göra med den fredstanke som låg P varmt om hjärtat. D vet att P under förvintern 2011 hade försökt hitta en lokal fredsrörelse till vilken han skulle kunna lämna sin egendom. Således kan ett lämnande av den fasta egendomen till den förening som nämnts i testamentet inte på något sätt motsvara P:s sista vilja. D frågar om man ännu kan göra något åt saken. 2. Makarna A och B undertecknade 1999 ett äktenskapsförord enligt vilket ingendera hade giftorätt i den andras egendom eller i sådan egendom som kommit i dess ställe och inte heller i avkastningen från giftorättsfri egendom. Avtalet hade undertecknats, daterats och bevittnats av två ojäviga vittnen. A och B lämnade våren 2010 in en ansökan om äktenskapsskillnad till Helsingfors tingsrätt. Samma vår flyttade A bort från makarnas gemensamma hem. Sommaren 2010 fick A äktenskapsförordet registrerat i magistraten. Hösten 2010 flyttade A tillbaka till makarnas gemensamma hem. Ingendera av makarna ansökte om äktenskapsskillnad efter att betänketiden löpt ut och äktenskapsskillnadsärendet förföll. Våren 2011 ansökte A ensam om äktenskapsskillnad och om att en skiftesman ska förordnas för att förrätta ett avskiljande av egendom mellan A och B. A yrkande i en skrivelse som han sänt till skiftesmannen att makarnas äktenskapsförord ska läggas till grund för avskiljandet av egendomen. B påstod i sitt genmäle att äktenskapsförordet var ogiltigt. Framför din grundliga rättsliga bedömning över situationen. 3. Makarna A och B hade varit gifta sedan år De har två gemensamma barn i gemensam vårdnad: C som är 12 år och D som är 15 år. Förhållandet mellan makarna hade blivit ansträngt sommaren Vid den tidpunkten slutade A att använda sina pengar till förmån för familjen, trots att han fortsatte att bo i familjens gemensamma hem dessutom är det ju han som äger hela bostaden. B blev därför tvungen att med egna medel göra klart mer anskaffningar till barnen och sig själv. B ansökte om äktenskapsskillnad och äktenskapsskillnaden har vunnit laga kraft A har inte samtyckt till att flytta bort hemifrån, trots att B har uppmanat honom att göra så. B:s hela lön går till hennes och barnens utgifter, eftersom A har konstaterat att han i alla fall inte efter äktenskapsskillnaden har något intresse av att bekosta anskaffningar till C och D. A påminde även om att B, C och D fortfarande bor i det hem som A ensam äger. A uppmanade dem att överväga att snabbt flytta bort. Till följd av detta konstaterade B att hon fortfarande väntar på medel från A till barnens underhåll med början från den dag då A sommaren 2009 slutade med att göra insatser till förmån för familjen. Makarna har ännu inte påbörjat avvittringen, eftersom A även i denna fråga förhåller sig mycket passivt. B ber idag att du ska lämna henne råd. B vill veta om hon tillsammans med barnen kan få fortsätta att bo i familjens gemensamma hem dvs. i den bostad som A äger tills hon lyckas skaffa en ny bostad för sig och barnen, vilket ju förutsätter att hon samlar andliga krafter och

10 3 pengar och att detta kommer att ta minst ett år. B vill därtill att A ska flytta bort från bostaden under den nämnda tiden. B och barnen skulle kunna fortsätta att bo i bostaden under den nämnda tiden och helst utan att behöva betala ersättning, även om det är förståeligt att A motsätter sig dessa planer. B vill ytterligare få veta från vilken tidpunkt och genom ett hurudant förfarande som barnen på ett effektivt sätt kan yrka på underhåll från A som ju har underlåtit att betala underhåll såsom ovan beskrivits. B har ännu inte vidtagit åtgärder i dessa frågor. Ge B ett klart svar på de frågor som hon funderar på. Ditt svar ska grunda sig på lag. I DITT SVAR PÅ UPPGIFT TRE (3) SKA DU MEDDELA HUR MÅNGA POÄNG DU FÅTT FRÅN GRUNDKURSEN, NÄR DU AVLAGT KURSEN OCH VEM SOM HÖLL KURSEN. POÄNGEN FRÅN GRUNDKURSEN ERSÄTTER INTE DENNA UPPGIFT, MEN DE INVERKAR SOM BONUSPOÄNG NÄR DET SLUTLIGA BETYGET BESTÄMS FÖR DIN TENTAMEN. 4. Följande personer var delägare i A:s dödsbo: universaltestamentstagaren X och de lagbestämda arvingarna Y och Z. X var på grund av sin ålder omyndig. X:s föräldrar MN och NN var frånskilda och X bodde hos MN. Advokaten VJ hade förordnats till boutredningsman och skiftesman i A:s dödsbo. Under boutredningen hade det kommit fram att det var nödvändigt att sälja en av de tre fastigheter som hörde till A:s dödsbo för att betala dödsboets skulder. Y, Z och MN gav boutredningsmannen sitt samtycke till fastighetsförsäljningen. Med stöd av detta samtycke sålde boutredningsmannen fastigheten till T som inte har fått lagfart på den fastighet som han har köpt. Varför? Vid det arvskifte som förrättades senare kom Z och Y med ett erbjudande att lösa in de återstående fastigheterna till deras gängse pris. MN godtog erbjudandet och skiftesmannen ansåg att erbjudandet var förenligt med den minderåriges bästa. I arvskiftesinstrumentet fick Y och Z fastigheterna på sina skiftesandelar och X fick som universaltestamentstagare de medel som fanns i dödsboet och de medel som kom till dödsboet till följd av inlösningen. Har Y och Z rätt att få lagfart med stöd av arvskiftesinstrumentet när X på grund av sin ålder är omyndig och inget tillstånd har införskaffats från magistraten till den inlösning som skett vid arvskiftet? Obs! Om du med godkänt vitsord har klarat av Ahti Saarenpääs kurs i intressebevakningsrätt, kan du lämna uppgift 4 obesvarad och använda de poäng som du fått i förhöret såsom poäng i tentamen. För denna uppgift ska du då lämna in ett svarspapper där du antecknat ditt namn, kursen och poängen som du fått. (5. Faderns makt och upphörandet av den enligt Calonius.) Denna uppgift besvaras endast av dem som inte har avlagt grundkursen i familje- och kvarlåtenskapsrätt. Övriga ska inte lämna in ett svarspapper på denna uppgift.

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 1 MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 17.6.2014 (kesätentti) 2 Tehtävä 1 Tapauksen yleisenä ongelmana on P:n perillisten ja eräiden muiden henkilöiden oikeus nostaa testamentin saajaa vastaan

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 25.1.2013

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 25.1.2013 1 MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 25.1.2013 2 Tehtävä 1 Tapauksen yleisenä ongelmana oli perillisten mahdollisuus riitauttaa P:n tekemien testamenttien pätevyys. Kysymys oli paitsi testamentin

Lisätiedot

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja Avioehto Marica Twerin/Maatalouslinja Avio-oikeus Avioliiton solmimisella ei ole vaikutusta puolisoiden omistusoikeuteen. Yhteisesti hankittu omaisuus tai yhteisesti taatut velat ovat yhteisiä. Avio-oikeudella

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 28.6.2011 / KESÄTENTTI

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 28.6.2011 / KESÄTENTTI 1 MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 28.6.2011 / KESÄTENTTI 2 Tehtävä 1 Tehtävässä oli syytä ottaa ensin kantaa lesken oikeuksiin. Leskelle kuului avio-osana puolet puolisoiden yhteenlasketun

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 303/2003 vp Lesken perintövero Eduskunnan puhemiehelle Suomen perintöverojärjestelmä saattaa asettaa leskeksi jääneen perijän hyvinkin hankalaan tilanteeseen, vaikka läheisen kuolemassa

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 11.4.2012

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 11.4.2012 1 MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 11.4.2012 2 Tehtävä 1, prof. Kangas selvittää arvostelua tarvittaessa vastaanotollaan. Tehtävä 2 Vastauksessa piti tuoda esille 1990-luvun alussa käydyn

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 10.12.2013

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 10.12.2013 1 MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 10.12.2013 2 Tehtävä 1 prof. Kangas selvittää arvostelua tarvittaessa vastaanotollaan. Tehtävä 2 Tapauksessa B:n isyys perustuu isyysolettamaan, koska

Lisätiedot

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys FOKUS grammatik Konjunktiot yhdistävät sanoja, lauseenosia ja lauseita. Konjunktiot jaetaan rinnastus- ja alistuskonjunktioihin. Jag och min kompis ska resa till Köpenhamn. Minä ja kaverini matkustamme

Lisätiedot

Arkeologian valintakoe 2015

Arkeologian valintakoe 2015 Sukunimi Kaikki etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Valintatoimiston merkintöjä KAR A (C) Sähköpostiosoite Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Arkeologian valintakoe 2015 Tarkista sivunumeroiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 16.11.2012

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 16.11.2012 1 MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 16.11.2012 2 Tehtävä 1, prof. Kangas selvittää arvostelua tarvittaessa vastaanotollaan. Tehtävä 2 Ongelmana tapauksessa oli omaisuuden osituksen (tai

Lisätiedot

Kuolinpesään kuuluneen tai kuolinpesän nimiin hankittavan ajoneuvon rekisteröinti. Koulutuskierros KTP, syksy 2010 Iris Kantolinna / Reijo Jälkö

Kuolinpesään kuuluneen tai kuolinpesän nimiin hankittavan ajoneuvon rekisteröinti. Koulutuskierros KTP, syksy 2010 Iris Kantolinna / Reijo Jälkö Kuolinpesään kuuluneen tai kuolinpesän nimiin hankittavan ajoneuvon rekisteröinti Koulutuskierros KTP, syksy 2010 Iris Kantolinna / Reijo Jälkö Pesän osakkaat Määräävät yhdessä kuolinpesän omaisuudesta

Lisätiedot

Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015

Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 212 16.12.2014 Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015 1010/05/03/00/2014 SosTe 212 Valmistelija; palvelujohtaja

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN Hyvä kotiväki Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta sekä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1398/2010 vp Eläkkeensaajien asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeensaajien keskuudessa on koettu ongelmana se, että eläkkeensaajien muuttaessa omasta kodistaan vanhainkotiin tai

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 10.10.2011

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 10.10.2011 1 MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 10.10.2011 2 Tehtävä 1, prof. Kangas selvittää arvostelua tarvittaessa vastaanotollaan. Tehtävä 2 Tehtävässä jouduttiin pohtimaan testamentissa ja lahjakirjassa

Lisätiedot

Oikeudet ja velvollisuudet ovat perheen turva. Avioliitto, avoliitto ja rekisteröity parisuhde ovat erilaisia

Oikeudet ja velvollisuudet ovat perheen turva. Avioliitto, avoliitto ja rekisteröity parisuhde ovat erilaisia Oikeudet ja velvollisuudet ovat perheen turva Avioliitto, avoliitto ja rekisteröity parisuhde ovat erilaisia t.1 s.63 Omaisuuden osalta: avioliitossa omaisuuden ja velkojen erillisyys, mutta avioliitossa

Lisätiedot

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja 11.1. Avioehto Marica Twerin/Maatalouslinja Avio-oikeus Avioliiton solmimisella ei ole vaikutusta puolisoiden omistusoikeuteen. Yhteisesti hankittu omaisuus tai yhteisesti taatut velat ovat yhteisiä. Avio-oikeudella

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 10.4.2014

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 10.4.2014 1 MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 10.4.2014 2 Tehtävä 1 prof. Kangas selvittää arvostelua tarvittaessa vastaanotollaan. Tehtävä 2 Vastauksessa piti ottaa kantaa Sirpa-serkun epäilyksiin

Lisätiedot

Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2015

Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2015 Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2015 Kurssitehtävät Kaikissa tehtävissä voit lähteä siitä, että perittävän oikeudenomistajat vetoavat osituksessa tai jaossa kaikkiin mahdollisiin lahjoihin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 875/2001 vp Maatilan luovutusvoiton syntyminen avioeroon liittyvässä osituksessa Eduskunnan puhemiehelle Voimassa olevan lainsäädännön mukaan perinnönjako ja avioeroon liittyvä omaisuuden

Lisätiedot

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki Sakägare/ Asianosainen Ärende/ Asia - VALREKLAM INFÖR RIKSDAGSVALET 2015 - VAALIMAI- NONTA ENNEN EDUSKUNTAVAALEJA 2015, TILLÄGG / LISÄYS Det finns tomma reklamplatser kvar i stadens valställningar och

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 482/2012 vp Leskeneläkkeen 50 vuoden ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Leskeneläkettä koskevat säännökset edellyttävät leskeltä 50 vuoden ikää tietyissä tilanteissa. Kansaneläkelain mukaan

Lisätiedot

MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE. 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo

MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE. 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo Tekijänoikeus sekä ns. lähioikeudet ovat kestoltaan määräaikaisia. Eri oikeudet ovat voimassa seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2013

Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2013 Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2013 Loppukuulustelu II 8.5.2013 Mallivastaukset Tehtävä 1 Tapauksessa piti laskea rintaperillisten lakiosat ja selvittää, mitä kunkin lakiosasta vielä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2007 vp Nuorten leskien perhe-eläketurvan parantaminen Eduskunnan puhemiehelle Perhe-eläkkeen tarkoitus on turvata lesken ja lasten toimeentulo perheen toisen huoltajan kuoltua.

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 11.10.2010

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 11.10.2010 1 MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 11.10.2010 Tehtävä 1 2 P on tehnyt kaikesta omaisuudestaan omistusoikeustestamentin L:n hyväksi. Testamentti loukkaa näin A:n ja B:n lakiosaoikeutta.

Lisätiedot

PERINTÖ JA TESTAMENTTI

PERINTÖ JA TESTAMENTTI MATTI NORRI PERINTÖ JA TESTAMENTTI KÄYTÄNNÖN KÄSIKIRJA Talentum Helsinki 2010 Kuudes, uudistettu painos 2010 Talentum Media Oy ja Matti Norri Piirrokset: Ahti Susiluoto ja Markku Annila Taitto: Maria Mitrunen

Lisätiedot

Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2013

Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2013 Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2013 Loppukuulustelu I 29.4.2013 Mallivastaukset Tehtävä 1 Tapauksessa tuli ensin toimittaa ositus P:n perillisten ja L:n kesken. Siinä oli puolisoiden

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 18.11.2011

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 18.11.2011 1 MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 18.11.2011 Tehtävä 1 2 Tapauksessa jouduttiin soveltamaan PK 21 luvun palautusvastuusäännöksiä (PK 21:6, 6a ja 7). Koska perittävän velkojen maksuun

Lisätiedot

OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE

OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE Läheisen menettäminen on tilanne, joka surun keskelläkin vaatii omaisilta paljon käytännön järjestelyitä. Tästä ohjeesta löytyvillä neuvoilla haluamme helpottaa kuolinpesään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

TEKISINKÖ TESTAMENTIN? Diabetesliitto ja Diabetestutkimussäätiö Lahti Asianajaja Harri Jussila

TEKISINKÖ TESTAMENTIN? Diabetesliitto ja Diabetestutkimussäätiö Lahti Asianajaja Harri Jussila TEKISINKÖ TESTAMENTIN? Diabetesliitto ja Diabetestutkimussäätiö Lahti 28.11.2018 Asianajaja Harri Jussila ESITYKSEN SISÄLTÖ Kuka on äänessä? Kuka perii perittävän varallisuuden? Entä jos perillisiä ei

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 528/2010 vp Jacob Söderman /sd SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 528/2010 rd Modernisering av 66 i äktenskapslagen Till riksdagens talman I lagen om införande av jordabalken (541/1995) stadgas i 19 2 mom. följande:

Lisätiedot

Teoreettisen filosofian valintakoe 2015

Teoreettisen filosofian valintakoe 2015 Sukunimi Kaikki etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Valintatoimiston merkintöjä FTE A (C) Sähköpostiosoite Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Teoreettisen filosofian valintakoe 2015 Tarkista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE

OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE Läheisen menettäminen on tilanne, joka surun keskelläkin vaatii omaisilta paljon käytännön järjestelyitä. Tästä ohjeesta löytyvillä neuvoilla haluamme helpottaa kuolinpesään

Lisätiedot

OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE

OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE Läheisen menettäminen on tilanne, joka surun keskelläkin vaatii omaisilta paljon käytännön järjestelyitä. Tästä ohjeesta löytyvillä neuvoilla haluamme helpottaa kuolinpesään

Lisätiedot

www.rosknroll.fi 0201 558 334

www.rosknroll.fi 0201 558 334 www.rosknroll.fi 0201 558 334 Rollella ei ole peukalo keskellä kämmentä, joten lähes kaikki rikki menneet tavarat Rolle korjaa eikä heitä pois. Etsi kuvista 5 eroavaisuutta! Rolle har inte tummen mitt

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Sijoittajan perintöverosuunnittelu

Sijoittajan perintöverosuunnittelu Sijoittajan perintöverosuunnittelu Katariina Sorvanto Lakimies Veronmaksajat Mistä perintö- ja lahjaveroa maksetaan? Yleensä kun joko perinnönjättäjä tai -saaja tai lahjanantaja tai -saaja asui kuolinhetkellä/lahjoitushetkellä

Lisätiedot

Kuka minut perii? 21.9.2012 OTK, VT Minna Kuohukoski, SAMK. Satakunnan ammattikorkeakoulu Satakunta University of Applied Sciences

Kuka minut perii? 21.9.2012 OTK, VT Minna Kuohukoski, SAMK. Satakunnan ammattikorkeakoulu Satakunta University of Applied Sciences Kuka minut perii? 21.9.2012 OTK, VT Minna Kuohukoski, SAMK Perillinen oltava elossa perittävän kuolinhetkellä (Perintökaari 40/1965, 1 L 1 ) ei merkitystä oikeustoimikelpoisuudella, syyntakeisuudella,

Lisätiedot

Kotimaisen kirjallisuuden valintakoe 2015

Kotimaisen kirjallisuuden valintakoe 2015 Sukunimi / Efternamn Kaikki etunimet / Samtliga förnamn Henkilötunnus / Personbeteckning Puhelinnumero / Telefonnummer Valintatoimiston merkintöjä / Urvalsbyråns anteckningar SKO A (B) Sähköpostiosoite

Lisätiedot

Älä koske tähän kansioon ennen kuin valvoja antaa sinulle luvan aloittaa tehtäviin vastaamisen.

Älä koske tähän kansioon ennen kuin valvoja antaa sinulle luvan aloittaa tehtäviin vastaamisen. Uskontotiede Älä koske tähän kansioon ennen kuin valvoja antaa sinulle luvan aloittaa tehtäviin vastaamisen. Religionsvetenskap Rör inte denna pärm förrän övervakaren ger dig tillstånd att börja besvara

Lisätiedot

OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE

OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE Läheisen menettäminen on tilanne, joka surun keskelläkin vaatii omaisilta paljon käytännön järjestelyitä. Tästä ohjeesta löytyvillä neuvoilla haluamme helpottaa kuolinpesään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 901/2010 vp Ositusperiaatteen kohtuullistaminen Eduskunnan puhemiehelle Suomessa avioeroa seuraa omaisuuden ositus, eli puolisoiden yhteenlasketun omaisuuden jakaminen tasan, ellei

Lisätiedot

Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA

Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA TUTKIMUSALUE North (Torne) Saami - 4000 (25 000) Lule Saami - 500 (1500)

Lisätiedot

Anslutningsskyldighet och befrielse från anslutningsskyldigheten. Liittämisvelvollisuus ja siitä vapauttaminen

Anslutningsskyldighet och befrielse från anslutningsskyldigheten. Liittämisvelvollisuus ja siitä vapauttaminen Anslutningsskyldighet och befrielse från anslutningsskyldigheten Liittämisvelvollisuus ja siitä vapauttaminen 10 Lag om vattentjänster 119/2001 Vesihuoltolaki 119/2001 Anslutning av fastigheter till vattentjänstverkets

Lisätiedot

MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE. 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo

MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE. 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo Tekijänoikeus sekä ns. lähioikeudet ovat kestoltaan määräaikaisia. Eri oikeudet ovat voimassa seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 14.2.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN

SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 14.2.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 14.2.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto.

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 8.10.2013

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 8.10.2013 1 MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 8.10.2013 2 Tehtävä 1 prof. Kangas selvittää arvostelua tarvittaessa vastaanotollaan. Tehtävä 2 Tehtävän pääongelmia ovat osituksen sovittelun materiaaliset

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1291/2001 vp Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen eläkeikäraja Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinoiden keskusjärjestöt pääsivät sopimukseen yksityisten alojen työeläkkeiden kehittämisestä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Raportti ajalta 02.03.2017-30.06.2017. Vastauksia annettu yhteensä 580 kpl. Minkä ikäinen olet? / Hur gammal är du? Alle 18 /

Lisätiedot

SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE

SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE HAE VALTIONTUKEA ANSÖK OM STATSBIDRAG Tukea hakeva organisaatio Sökande organisation Organisaationumero Organisationsnummer Osoite Adress Yhteyshenkilö

Lisätiedot

Perusasioita jäämistöstä, testamenteista sekä edunvalvonnasta

Perusasioita jäämistöstä, testamenteista sekä edunvalvonnasta Perusasioita jäämistöstä, testamenteista sekä edunvalvonnasta Helsinki 29.9.2015 Asianajotoimisto Reims & Co Oy AVIOLIITOSTA JA AVIO-OIKEUDESTA - Puolisot saavat avio-oikeuden toistensa omaisuuteen avioliittoon

Lisätiedot

Avioehtosopimus verotuksen kannalta Avioero tulossa, kannattaisiko avioehto purkaa?

Avioehtosopimus verotuksen kannalta Avioero tulossa, kannattaisiko avioehto purkaa? Avioehtosopimus verotuksen kannalta Avioero tulossa, kannattaisiko avioehto purkaa? lakimies Georg Rosbäck Veromaksajat Avio-oikeus, mitä se on? Puolisoilla lähtökohtaisesti avio-oikeus toistensa omaisuuteen,

Lisätiedot

Henkilötunnus Personbeteckning. Postinumero ja -toimipaikka Postnummer och -anstalt. Ammattinimike Yrkesbeteckning

Henkilötunnus Personbeteckning. Postinumero ja -toimipaikka Postnummer och -anstalt. Ammattinimike Yrkesbeteckning TYÖNANTAJA ABETSGIVAE TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENEKSI / VALTAKIJA AY-JÄSENMAKSUN PEIMISEKSI / MUUTOSILMOITUS ANSLUTNINGSBLANKETT FÖ MEDLEMSKAP I JYTYS MEDLEMSFÖENING OCH OFFENTLIGA OCH PIVATA SEKTONS FUNKTIONÄES

Lisätiedot

XIV Korsholmsstafetten

XIV Korsholmsstafetten XIV Korsholmsstafetten 19.5.2013 Huvudklasser Öppen klass: Laget får komponeras fritt. Damklass: Laget ska endast bestå av kvinnliga löpare. Varje lag skall bestå av 6 8 löpare. Två löpare från varje lag

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Testamentista. Ohjeita testamentista sinulle, jolle evankeliointi on tärkeää. Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla.

Testamentista. Ohjeita testamentista sinulle, jolle evankeliointi on tärkeää. Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. Testamentista Ohjeita testamentista sinulle, jolle evankeliointi on tärkeää. Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. Perintö, jonka jätämme jälkeemme voi olla tärkeä asia lähimmäisillemme.

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 20.11.2009 Tehtävä 1 Tapauksessa oli pääongelmana avioliittolain vallinnanrajoitukset ja niiden vaikutukset lesken tekemän oikeustoimen tehokkuuteen.

Lisätiedot

Velat osituksessa erityiskysymyksiä - takaus ja välitilan velat Siviilioikeuden dos., OikN Pertti Välimäki Dispositio 1. takaukset osituksessa 2. välitilanaikaiset keskinäiset velat Lähteet Takaus: Välimäki:

Lisätiedot

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi.

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi. KK 1370/1998 vp Kirjallinen kysymys 1370 Mikko Kuoppa Iva-r: Varhennetun vanhuuseläkkeen riittävyydestä Eduskunnan Puhemiehelle Varhennettua vanhuuseläkettä on markkinoitu ikääntyneille työntekijöille

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Kansainvälistyvät perhesuhteet

Kansainvälistyvät perhesuhteet Kansainvälistyvät perhesuhteet Juha Auvinen asianajaja, varatuomari, LL. M. Eur. Yleisiä huomioita avioliittolaki, perintökaari, kansainväliset sopimukset (EU, Pohjoismaat) kansainvälinen yksityisoikeudellinen

Lisätiedot

ta betalt! Luento hinnoittelun merkityksestä maria österåker Maria Österåker, ED - Österåker & Österåker Ab 17 november 2017

ta betalt! Luento hinnoittelun merkityksestä maria österåker Maria Österåker, ED - Österåker & Österåker Ab 17 november 2017 ta betalt! Luento hinnoittelun merkityksestä maria österåker Maria Österåker, ED - Österåker & Österåker Ab Tuotteen oikea hinta on se jonka asiakas on valmis siitä maksamaan Maria Österåker, ED - Österåker

Lisätiedot

Asumisoikeuden siirtäminen ja huoneiston hallintaoikeuden luovuttaminen. Vesa Puisto Lakimies

Asumisoikeuden siirtäminen ja huoneiston hallintaoikeuden luovuttaminen. Vesa Puisto Lakimies Asumisoikeuden siirtäminen ja huoneiston hallintaoikeuden luovuttaminen Vesa Puisto Lakimies 3.5.2016 Taustaksi Asumisoikeusasuminen on eräänlainen omistus- ja vuokra-asumisen välimuoto Asumisoikeusasumista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 350/2007 vp Oikeus sairauspäivärahaan tai eläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Kontiolahtelainen Kauko Riikonen koki melkoisen yllätyksen, kun hän 1.6.2004 nilkkavammasta alkaneen sairausloman

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Kan du vara snäll och hjälpa mig? Avun pyytäminen Talar du engelska? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Kan du vara snäll och hjälpa mig? Talar du engelska? Talar du _[språk]_? Tiedustelu

Lisätiedot

Älä koske näihin tehtäväpapereihin ennen kuin valvoja antaa luvan aloittaa koevastausten laatimisen.

Älä koske näihin tehtäväpapereihin ennen kuin valvoja antaa luvan aloittaa koevastausten laatimisen. Taidehistoria Älä koske näihin tehtäväpapereihin ennen kuin valvoja antaa luvan aloittaa koevastausten laatimisen. Nämä tehtäväpaperit ovat suomeksi. Hieman ennen kokeen alkamista valvoja kysyy haluaako

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Avio-oikeus jäämistösuunnittelussa

Avio-oikeus jäämistösuunnittelussa Avio-oikeus jäämistösuunnittelussa Lakipäivät avajaistapahtuma 9.10.2017 Juhani Laine lakimies, tiiminvetäjä, OTT 11.10.2017 1 Jäämistösuunnittelu mitä se on? Toimenpiteitä, joilla vaikutetaan jäämistön

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Missa. Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa. 1 Harjotus. 2 Harjotus. Kunka Missa ellää S.4. Mikä Missa oon? ... Minkälainen Missa oon? ...

Missa. Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa. 1 Harjotus. 2 Harjotus. Kunka Missa ellää S.4. Mikä Missa oon? ... Minkälainen Missa oon? ... Missa Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa Kunka Missa ellää S.4 1 Harjotus Mikä Missa oon?.. Minkälainen Missa oon?.. Miksi Missa hääty olla ykshiin niin ushein?.. Missä Liinan mamma oon töissä?

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

104 21.09.2011. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom.

104 21.09.2011. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom. Kaavoitusjaosto/Planläggningssekti onen 104 21.09.2011 Aloite pysyvien päätepysäkkien rakentamisesta Eriksnäsin alueelle/linda Karhinen ym. / Motion om att bygga permanenta ändhållplatser på Eriksnäsområdet/Linda

Lisätiedot

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken?

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken? Kommenttipyyntö Tulevaisuuden kunta-parlamentaarisen työryhmän väliraportista / Begäran om kommentarer till mellanrapporten från parlamentariska arbetsgruppen för Framtidens kommun Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter:

Lisätiedot

TEOSTON ASIAKKUUS TEKIJÄN KUOLTUA JA OIKEUDENOMISTAJATIETOJEN ILMOITTAMINEN TEOSTOLLE

TEOSTON ASIAKKUUS TEKIJÄN KUOLTUA JA OIKEUDENOMISTAJATIETOJEN ILMOITTAMINEN TEOSTOLLE TEOSTON ASIAKKUUS TEKIJÄN KUOLTUA JA OIKEUDENOMISTAJATIETOJEN ILMOITTAMINEN TEOSTOLLE Tekijänoikeuden voimassaoloaika Teoston asiakkuus Tekijänoikeus on voimassa tekijän elinajan ja 70 vuotta hänen kuolinvuotensa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan.

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan. YLEISIÄ OHJEITA VALTUUTETULLE Seuraavat ohjeet perustuvat edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain (648/2007) säännöksiin sellaisina kuin ne lain voimaan tullessa 1.11.2007 olivat. Valtuutetun on oma-aloitteisesti

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 24.1.2014

MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 24.1.2014 1 MALLIVASTAUKSET JA TENTTI PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS 24.1.2014 2 Tehtävä 1 P:n tekemä testamentti, jossa kaikki omaisuus on määrätty A:lle, näyttäisi loukkaavan toisten rintaperillisten, B:n ja C:n oikeutta

Lisätiedot

Ohjeita kuolinpesän asioita hoitavalle

Ohjeita kuolinpesän asioita hoitavalle Ohjeita kuolinpesän asioita hoitavalle Läheisen menettäminen on tilanne, joka omaisten surusta huolimatta vaatii paljon käytännön järjestelyitä. Tästä ohjeesta löytyvillä neuvoilla haluamme helpottaa kuolinpesään

Lisätiedot

Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10

Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10 Medan vi lever Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10 Till läraren Filmen och övningarna är främst avsedda för eleverna på högstadiet, men övningarna kan också

Lisätiedot

Kuolinpesään kuuluneen tai kuolinpesän nimiin hankittavan ajoneuvon rekisteröinti

Kuolinpesään kuuluneen tai kuolinpesän nimiin hankittavan ajoneuvon rekisteröinti Ohje 1 (8) Antopäivä: 1.4.2011 Voimaantulopäivä: 4.4.2011 Säädösperusta: Laki Liikenteen turvallisuusvirastosta 2 Voimassa: 3.4.2016 Muutostiedot: Kumoaa ohjeen TRAFI/959/2011 Soveltamisala: Katsastustoimipaikkojen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 793/2004 vp Uskonnollinen painostus Eduskunnan puhemiehelle Ajatus lähestyvästä poismenosta saa monet ikäihmiset aikaisempaa kiinnostuneemmiksi uskonasioista. Tämä saattaa ikäihmiset

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

AVIOEHTOSOPIMUKSESTA. Hanna Sirkiä pankkilakimies Mietoisten Säästöpankki MTK tilaisuus, Lieto

AVIOEHTOSOPIMUKSESTA. Hanna Sirkiä pankkilakimies Mietoisten Säästöpankki MTK tilaisuus, Lieto AVIOEHTOSOPIMUKSESTA Hanna Sirkiä pankkilakimies Mietoisten Säästöpankki MTK tilaisuus, Lieto 27.10.2016 Mikä on avio-oikeus Avioliitossa olevilla puolisoilla on lähtökohtaisesti ns. aviooikeus toistensa

Lisätiedot

Henkilötunnus Personbeteckning. Postinumero ja -toimipaikka Postnummer och -anstalt. Ammattinimike Yrkesbeteckning

Henkilötunnus Personbeteckning. Postinumero ja -toimipaikka Postnummer och -anstalt. Ammattinimike Yrkesbeteckning TYÖNANTAJA ABETSGIVAE TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENEKSI / VALTAKIJA AY-JÄSENMAKSUN PEIMISEKSI / MUUTOSILMOITUS ANSLUTNINGSBLANKETT FÖ MEDLEMSKAP I JYTYS MEDLEMSFÖENING OCH OFFENTLIGA OCH PIVATA SEKTONS FUNKTIONÄES

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Voisitko auttaa minua? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Kan du vara snäll och hjälpa mig? Talar du engelska? Puhutteko _[kieltä]_? Tiedustelu

Lisätiedot

Lasten tarinoita Arjen sankareista

Lasten tarinoita Arjen sankareista Arjen sankarit Lasten tarinoita Arjen sankareista 112-päivää vietetään vuosittain teemalla Ennakointi vie vaaroilta voimat. Joka vuosi myös valitaan Arjen sankari, joka toiminnallaan edistää turvallisuutta

Lisätiedot

Älä koske näihin tehtäväpapereihin ennen kuin valvoja antaa luvan aloittaa koevastausten laatimisen.

Älä koske näihin tehtäväpapereihin ennen kuin valvoja antaa luvan aloittaa koevastausten laatimisen. Alue- ja kulttuurintutkimus Älä koske näihin tehtäväpapereihin ennen kuin valvoja antaa luvan aloittaa koevastausten laatimisen. Nämä tehtäväpaperit ovat suomeksi. Hieman ennen kokeen alkamista valvoja

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 441/2008 vp Alle 3-vuotiaan diabeetikon vammaistuen myöntämisperusteet Eduskunnan puhemiehelle Aikaisemmin alle 3-vuotiaan lapsen diabetes on automaattisesti oikeuttanut korkeimpaan

Lisätiedot