PKSkoordinaatioryhmän. tavoitteiden toteutuminen 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PKSkoordinaatioryhmän. tavoitteiden toteutuminen 2016"

Transkriptio

1 PKSkoordinaatioryhmän tavoitteiden toteutuminen 2016 HSLH / Yhtymäkokous

2 Yhtymäkokous Yhtymäkokous kehotti HSL:n hallitusta: ottamaan toiminnassaan ja vuoden 2016 talousarvion valmistelussa huomioon pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmän hyväksymät omistajaohjauksen tavoitteet tälle valtuustokaudelle ja raportoimaan yhtymäkokoukselle omistajaohjauksen tavoitteiden toteutumisesta. 2

3 Pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmän hyväksymät omistajaohjauksen tavoitteet 1. Lipputuottojen kasvun oltava suhteellisesti vähintään kokonaiskustannusten kasvua vastaavaa. 2. Kuntaosuuksilla katetaan kokonaiskustannuksista enintään 50 %. 3. Joukkoliikenteen kulkumuoto-osuus kasvaa koko HSL:n alueella. 4. Tuottavuuden nousu vähintään 1,5 % / vuosi. 5. Peruspääomalle ei edellytetä maksettavan korvausta vuosina 2015 ja 2016, päätetään vuosittain. 6. Pidemmän aikavälin tariffipoliittisten linjausten laatiminen yhteistyössä kaupunkien kanssa vuoden 2015 loppuun mennessä HSL-alueen mahdollisen laajentumisen huomioon ottaen. 3

4 Lipputuottojen kasvun oltava suhteellisesti vähintään kokonaiskustannusten kasvua vastaava Lipputulot kasvoivat edellisestä vuodesta 24,5 M (8,0 %) ja kuntaosuuksiin kohdistetut kokonaiskustannukset 21,6 M (3,7 %) eli lipputuottojen kasvu ylitti kokonaiskustannusten kasvun. Lipputulot olivat vuonna 2016 yhteensä 331,4 M ja ne kasvoivat 24,5 milj. euroa (8,0 %) edellisestä vuodesta. Lipputulot ylittivät talousarvion 9,5 milj. eurolla (2,9 %) Lippujen hintoja korotettiin vuoden 2016 alussa keskimäärin 4,9 prosenttia. Talousarvion lipunmyyntiennuste perustui keskimäärin yhden prosentin matkustajamäärän kasvuarvioon, kun toteutunut matkustajamäärien kasvu oli 2,4 %. HSL:n toimintakulut kasvoivat vuonna ,4 M (3,4 %) edellisestä vuodesta. Toimintakulut jäivät talousarviosta 40,5 M (6,2 %) Länsimetron viivästymisen vuoksi infrakustannuksista jäi toteutumatta 16,0 M. Joukkoliikenteen kustannustaso laski toista vuotta peräkkäin ja oli vuonna keskimäärin 0,3 % alle edellisen vuoden kustannustason.

5 Kuntaosuuksilla katetaan kokonaiskustannuksista enintään 50 % Kuntaosuuksilla katettiin tilinpäätöksessä kunnille kohdistetuista kustannuksista keskimäärin 45,0 % (=kuntien subventio-osuus ilman ylijäämäkertymiä). Keskimääräinen subventio-osuus edellisenä vuonna oli 47,1 %. Tulevina vuosina suurista liikenneväyläinvestoinneista (Länsimetro, Kehärata) aiheutuvien infrakustannusten kattaminen aiheuttaa nykyisillä laskentaperiaatteilla merkittävän kasvun kuntien subventio-osuuksiin ja/tai asiakkailta perittäviin lippujen hintoihin. 5

6 Joukkoliikenteen kulkumuoto-osuus kasvaa koko HSL:n alueella Joukkoliikenteen osuus moottoriajoneuvomatkoista aamuruuhkassa Helsingin niemelle suuntautuvilla matkoilla kasvoi 74,38 %:iin (edellisenä vuonna 73,0 %). Joukkoliikenteen osuus Kehä I:n tasoon ulottuvilla poikittaisliikenteen matkoilla on kasvoi 23,03 %:iin (edellisenä vuonna 20,7 %). 6

7 Tuottavuuden nousu vähintään 1,5 % / vuosi Joukkoliikenteen täyttöaste, painotettu keskiarvo, vuonna 2016 oli 22,1 % kun se edellisenä vuonna oli 21,5 % eli täyttöaste parani 0,6 %-yks. / 2,8 % ja tuottavuuden nousutavoite toteutui. Tuottavuuden mittariksi valittiin vuoden 2016 tulostavoitteista päätettäessä joukkoliikenteen täyttöaste aiemmin käytetyn matkustajakilometrin keskimääräisen yksikköhinnan sijaan. Tuottavuus on tehokkuuden mittari ja tuottavuutta mitataan vertailemalla tuotoksen ja panoksen suhdetta keskenään. Joukkoliikenteen täyttöasteen panoksena on paikkakilometrit ja tuotoksena matkustajakilometrit ja mittari on niiden suhde matk.km/paikkakm eli täyttöaste. 7

8 Peruspääomalle ei edellytetä maksettavan korvausta vuosina 2015 ja 2016, päätetään vuosittain Peruspääomalle ei esitetä maksettavaksi korkoa tilinpäätösvuodelta

9 Pidemmän aikavälin tariffipoliittisten linjausten laatiminen yhteistyössä kaupunkien kanssa vuoden 2015 loppuun mennessä HSL-alueen mahdollisen laajentumisen huomioon ottaen Kunnilta pyydettiin vuonna 2013 lausuntoja lippujen hinnoitteluperiaatteita ja hintasuhteista uudessa vyöhykemallissa ja HSL:n hallitus päätti hinnoitteluperiaatteista ja hintasuhteista. HSL:n hallitus päätti pyytää jäsenkuntien lausuntoa ehdotuksesta, joka koskee oikeuksia erityisryhmien alennus- ja vapaalippuihin sekä oikeutta matkustaa ilman lippua Helsingin seudun tulevassa taksa- ja lippujärjestelmässä (ns. kaarimalli). Kuntien lausuntojen pohjalta HSL:n hallitus päätti erityisryhmien alennus- ja vapaalipuista sekä oikeudesta matkustaa ilman lippua Helsingin seudun uudessa vyöhykemallissa. Lisäksi hallitus päätti, että toimitusjohtajalla on jatkossakin oikeus tehdä myöntämisperusteisiin pieniä tarkistuksia ja, että hallitus vahvistaa lippujen hinnat ja kulloinkin sovellettavan yhtenäisen alennusprosentin vuosittain talousarvion yhteydessä. Uusi vyöhykepohjainen hinnoittelumalli mahdollistaa HSL:n laajentumisen ja 9 otetaan käyttöön vuoden 2018 aikana.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 3717/2016 02.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 64 12.9.2016 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 68 17.10.2016 331 Konserniyhteisöille asetettavat vuoden

Lisätiedot

VUODEN 2015 TILINTARKASTUKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA

VUODEN 2015 TILINTARKASTUKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA Yhtymäkokous 3 24.05.2016 VUODEN 2015 TILINTARKASTUKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA 1.1. - 31.12.2015 106/02.020.201/2013 Yhtymäkokous 3 Hallitus 37 29.3.2016

Lisätiedot

4 VUODEN 2016 TILINTARKASTUSKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA

4 VUODEN 2016 TILINTARKASTUSKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA Yhtymäkokous 4 23.05.2017 4 VUODEN 2016 TILINTARKASTUSKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA 1.1. - 31.12.2016 318/02.02.02.00/2017 Yhtymäkokous Hallitus 30

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (5) 148 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) syysyhtymäkokous HEL 2016-005004 T 00 01 06 Päätös päätti kehottaa apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauria edustamaan

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osastonjohtaja Ilmari Mäkinen, p ja talouspäällikkö Maarit Hauskamaa, p

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osastonjohtaja Ilmari Mäkinen, p ja talouspäällikkö Maarit Hauskamaa, p Hallitus 34 26.03.2019 VUODEN 2018 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN 113/02.02.02.00/2019 Hallitus 34 Esittelijä Valmistelijat Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osastonjohtaja Ilmari Mäkinen, p. 050 364 8772 ja

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (6) Alustava TTS , liite i) HSL -kunnat LAUSUNTOPYYNTÖ JÄSENKUNNILLE INFRAKORVAUSTEN KÄSITTELYSTÄ KUNTAOSUUKSISSA

LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (6) Alustava TTS , liite i) HSL -kunnat LAUSUNTOPYYNTÖ JÄSENKUNNILLE INFRAKORVAUSTEN KÄSITTELYSTÄ KUNTAOSUUKSISSA Kirkkonummi 14.6.2017 433/08.01.00/2017 KIRDno-2017-433 LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (6) HSL -kunnat LAUSUNTOPYYNTÖ JÄSENKUNNILLE INFRAKORVAUSTEN KÄSITTELYSTÄ KUNTAOSUUKSISSA Kehäradan ja länsimetron käyttöönotto

Lisätiedot

VUODEN 2011 TILINTARKASTUSKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA

VUODEN 2011 TILINTARKASTUSKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA Yhtymäkokous 4 29.05.2012 VUODEN 2011 TILINTARKASTUSKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA 1.1. - 31.12.2011 42/02/020/201/2012 yhty 4 Hallitus 58 27.3.2012

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2015 1 (5) 805 HSY -kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotus vuosille 2016-2018 HEL 2015-007268 T 00 01 06 Päätös päätti merkitä tiedoksi liitteinä 2 ja 3 olevat

Lisätiedot

HSL:n matkaliput ja eläkeläiset

HSL:n matkaliput ja eläkeläiset HSL:n matkaliput ja eläkeläiset Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä 5.12.2016 Nykytilanne Lippujen hinnoittelu ja eläkeläiset 50 % HSL:n menoista tulee kattaa lipputuloilla,

Lisätiedot

HSL:n kevätyhtymäkokous tiistaina kello 11:00 Kokoushuoneet Reitti ja Opas, 2 krs. Opastinsilta 6 A, Helsinki

HSL:n kevätyhtymäkokous tiistaina kello 11:00 Kokoushuoneet Reitti ja Opas, 2 krs. Opastinsilta 6 A, Helsinki ESITYSLISTA 1/2017 1 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) jäsenkunnille HSL:n kevätyhtymäkokous tiistaina 23.5.2017 kello 11:00 Kokoushuoneet Reitti ja Opas, 2 krs. Opastinsilta 6 A, Helsinki

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79 07.11.2016 Sivu 1 / 1 1975/2016 00.04.01.00 79 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) yhtymäkokouksen 15.11.2016 toimiohjeen antaminen ja edustajan määrääminen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.11.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 198 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta julkisella liikenteellä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65 16.11.2015 Sivu 1 / 1 2177/2015 00.04.01.00 65 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) syysyhtymäkokous 2015, kokousedustajan määrääminen ja toimiohjeen antaminen Valmistelijat / lisätiedot: Eva

Lisätiedot

HSL:n alustava toiminta- ja taloussuunnitelma 2013-2015

HSL:n alustava toiminta- ja taloussuunnitelma 2013-2015 HSL:n alustava toiminta- ja taloussuunnitelma 2013-2015 HSLH 12.6.2012 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Toiminta- ja taloussuunnitelman käsittely Perussopimus Yhtymäkokouksen on vuoden loppuun mennessä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1/

Osavuosikatsaus 1/ Osavuosikatsaus 1/2015 1.1. 30.4.2015 HSLH 26.5.2015 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Sisällys Keskeisten strategisten ja toiminnallisten asioiden eteneminen 1-4/2015 Tulosennuste tilikaudelle 1-12/2015

Lisätiedot

HSL:n alustava TTS

HSL:n alustava TTS HSL:n alustava TTS2017-2019 KORY 17.6.2016 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Valmistelun eteneminen Alustava TTS2017-2019 valmistellaan HSL:n hallituksen 14.6. kokoukseen ja se lähetetään kunnille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2014 1 (5) 158 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) syysyhtymäkokous 2014 HEL 2014-005907 T 00 01 06 Päätös Konsernijaosto päätti kehottaa a edustamaan kaupunkia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (6) 86 Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle erityisryhmien alennus- ja vapaalipuista ja oikeudesta matkustaa ilman lippua Helsingin seudun

Lisätiedot

TERVETULOA - VÄLKOMMEN!

TERVETULOA - VÄLKOMMEN! Vanhusneuvosto Helsingin vanhusneuvoston ja eläkeläisjärjestöjen seminaari HSL:N LIPPUJEN HINNAT JA ELÄKELÄISALENNUS TERVETULOA - VÄLKOMMEN! OHJELMA: 13.00 Avaus ja vanhusneuvoston esittäytyminen 13.15

Lisätiedot

TLJ 2014 vyöhykemallit ja hinnoittelu

TLJ 2014 vyöhykemallit ja hinnoittelu TLJ 2014 vyöhykemallit ja hinnoittelu 23.11.2010 Tausta HSL:n matkakorttijärjestelmä uudistetaan vuoden 2014 loppuun mennessä. LIJ2014-hanke sisältää laajenevalle Helsingin seudulle toteutettavan matkakorttijärjestelmän

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.12.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 Valtuusto 198 14.11.2016 240 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q4/

Osavuosikatsaus Q4/ Osavuosikatsaus Q4/ 1.1. 31.12.2011 HSHL 14.2.2012 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tilinpäätösennuste HSL-liikenteessä tehtiin 336 milj. matkaa, 9 milj. matkaa edellisvuotta enemmän Matkustajakilometrejä

Lisätiedot

LAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGILLE ESITYKSISTÄ, JOTKA KOSKEVAT HELSINGIN KULJETUSPALVELUASIAKKAILLE MYÖNNETTYJEN VAPAALIPPUJEN SÄILYTTÄMISTÄ

LAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGILLE ESITYKSISTÄ, JOTKA KOSKEVAT HELSINGIN KULJETUSPALVELUASIAKKAILLE MYÖNNETTYJEN VAPAALIPPUJEN SÄILYTTÄMISTÄ Hallitus 59 25.03.2014 LAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGILLE ESITYKSISTÄ, JOTKA KOSKEVAT HELSINGIN KULJETUSPALVELUASIAKKAILLE MYÖNNETTYJEN VAPAALIPPUJEN SÄILYTTÄMISTÄ 457/00.01.013/2013, 16/07.72.721/2014 Hallitus

Lisätiedot

HSL:N ESITYS UUDEN TAKSAVYÖHYKEMUUTOKSEN YHTEYDESSÄ TOTEUTETTAVISTA ERITYISRYHMIEN ALENNUS- JA VAPAALIPPUJEN MUUTOKSISTA Pääkaupunkiseudun

HSL:N ESITYS UUDEN TAKSAVYÖHYKEMUUTOKSEN YHTEYDESSÄ TOTEUTETTAVISTA ERITYISRYHMIEN ALENNUS- JA VAPAALIPPUJEN MUUTOKSISTA Pääkaupunkiseudun HSL:N ESITYS UUDEN TAKSAVYÖHYKEMUUTOKSEN YHTEYDESSÄ TOTEUTETTAVISTA ERITYISRYHMIEN ALENNUS- JA VAPAALIPPUJEN MUUTOKSISTA Pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmä MUUTOSESITYKSET/TAUSTAA Erityisryhmien lippusubventio

Lisätiedot

Joukkoliikenteen infrakulujen kohdistaminen uuden joukkoliikenneinfran osalta

Joukkoliikenteen infrakulujen kohdistaminen uuden joukkoliikenneinfran osalta Joukkoliikenteen infrakulujen kohdistaminen uuden joukkoliikenneinfran osalta Kehärata ja Länsimetro JOSE 20.5.2014 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Joukkoliikenneinfran kustannusten kohdistaminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto.05.07 Sivu / [Ennakkotieto] 56/07 00.0.00.0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 4.4.07 Kaupunginhallitus 8 8.5.07 7 Siuntion ja Tuusulan kuntien liittyminen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48 25.08.2014 Sivu 1 / 1 3421/08.01.00/2014 48 HSL-kuntien ja Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän keskinäisen Länsimetron ja Kehäradan joukkoliikenneinfran kustannusten jakamista koskevan sopimuksen hyväksyminen

Lisätiedot

HSL:n alustava toiminta- ja taloussuunnitelma Yhteenveto kuntien lausunnoista

HSL:n alustava toiminta- ja taloussuunnitelma Yhteenveto kuntien lausunnoista HSL:n alustava toiminta- ja taloussuunnitelma 2016-2018 Yhteenveto kuntien lausunnoista HSL:n hallituksen iltakoulu 16.9.2015 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Kuntien lausuntoja pyydettiin 31.8.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kaj/

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kaj/ Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (6) 1 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) kevätyhtymäkokous 2015 HEL 2015-005184 T 00 01 06 Päätösehdotus Konsernijaosto päättää kehottaa kaupunkisuunnittelu-

Lisätiedot

Kuntaosuuksien tasosta (s ) Lipun hintojen keskimääräiset muutokset (s ) Tarkastusmaksun korottaminen (s. 39)

Kuntaosuuksien tasosta (s ) Lipun hintojen keskimääräiset muutokset (s ) Tarkastusmaksun korottaminen (s. 39) Sivu 2 / 5 länsimetron liityntälinjastoon siirtymisen jälkeen. Joukkoliikenteen kilpailukykyä suhteessa yksityisautoiluun tulee pyrkiä edelleen parantamaan ruuhkautumisen ehkäisemiseksi ja ympäristöhaittojen

Lisätiedot

Lausunto Helsingin seudun liikenne - kuntayhtymän alustavasta taloussuunnitelmasta

Lausunto Helsingin seudun liikenne - kuntayhtymän alustavasta taloussuunnitelmasta Yhdyskuntalautakunta 103 20.08.2013 Kaupunginhallitus 217 28.08.2013 Lausunto Helsingin seudun liikenne - kuntayhtymän alustavasta taloussuunnitelmasta 2014-2016 190/114/2010 YLK 103 Helsingin seudun liikenne

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Talousjohtaja Pirjo Laitinen, p , vastaava taloussuunnittelija Jukka Kaikko, p

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Talousjohtaja Pirjo Laitinen, p , vastaava taloussuunnittelija Jukka Kaikko, p Hallitus 150 25.10.2011 HSL-LIIKENTEEN LIPPUJEN HINNAT 2012 62/07/72/720/2010 hall 150 Esittelijä Valmistelija Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Talousjohtaja Pirjo Laitinen, p. 4766 4070, vastaava taloussuunnittelija

Lisätiedot

Lausuntopyyntö erityisryhmien alennuslipuista ja oikeudesta matkustaa ilman lippua

Lausuntopyyntö erityisryhmien alennuslipuista ja oikeudesta matkustaa ilman lippua Helsingin kaupunki Esityslista 18/2015 1 (10) 1 Lausunto erityisryhmien alennus- ja vapaalipuista sekä oikeudesta matkustaa ilman lippua uudessa vyöhykemallissa HEL 2015-002286 T 08 02 00 Lausuntoehdotus

Lisätiedot

KH 79 Kunnanhallitus 1.3.2011 Valmistelija: erikoissuunnittelija Rita Lönnroth, rita.lonnroth@sipoo.fi

KH 79 Kunnanhallitus 1.3.2011 Valmistelija: erikoissuunnittelija Rita Lönnroth, rita.lonnroth@sipoo.fi Valtuusto 87 03.10.2011 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän jäsenyys 1492/05.05.01/2010 KH 79 Kunnanhallitus 1.3.2011 Valmistelija: erikoissuunnittelija Rita Lönnroth, rita.lonnroth@sipoo.fi Helsingin

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN ALUSTAVASTA TALOUSARVIOSTA

LAUSUNTOPYYNTÖ HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN ALUSTAVASTA TALOUSARVIOSTA Hallitus 101 12.06.2012 LAUSUNTOPYYNTÖ HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN ALUSTAVASTA TALOUSARVIOSTA 2013-2015 1508/02/021/211/2010 hall 101 Esittelijä Toimitusjohtajan sijainen Pirkko Lento Valmistelija

Lisätiedot

TLJ 2014 vyöhykemallit ja hinnoittelu

TLJ 2014 vyöhykemallit ja hinnoittelu TLJ 2014 vyöhykemallit ja hinnoittelu 14.12.2010 Tausta HSL:n matkakorttijärjestelmä uudistetaan vuoden 2014 loppuun mennessä. LIJ2014-hanke sisältää laajenevalle Helsingin seudulle toteutettavan matkakorttijärjestelmän

Lisätiedot

Juhlaseminaari 9.2.2010. Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne

Juhlaseminaari 9.2.2010. Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne Juhlaseminaari 9.2.2010 Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne Miksi seudullinen liikenneorganisaatio? 1. Toimiva liikennejärjestelmä on seudun kansainvälinen kilpailuvaltti. 2. Helsingin seudun

Lisätiedot

Lausunto lippujen hinnoitteluperiaatteista ja hintasuhteista uudessa vyöhykemallissa (HSL)

Lausunto lippujen hinnoitteluperiaatteista ja hintasuhteista uudessa vyöhykemallissa (HSL) Yhdyskuntalautakunta 102 20.08.2013 Kaupunginhallitus 216 28.08.2013 Lausunto lippujen hinnoitteluperiaatteista ja hintasuhteista uudessa vyöhykemallissa (HSL) 1086/997/2007 YLK 102 HSL uudistaa seudun

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne - kuntayhtymä (HSL)

Helsingin seudun liikenne - kuntayhtymä (HSL) Helsingin seudun liikenne - kuntayhtymä (HSL) Perussopimus 1.1.2012 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL:n perussopimuksen sisältö 1 luku Yleistä 1 Kuntayhtymän perustaminen ja jäsenkunnat 2 Toimialue

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Talousjohtaja Pirjo Laitinen, p. 4766 4070, vastaava taloussuunnittelija Jukka Kaikko, p. 4766 4072

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Talousjohtaja Pirjo Laitinen, p. 4766 4070, vastaava taloussuunnittelija Jukka Kaikko, p. 4766 4072 Hallitus 151 23.10.2012 HSL-LIIKENTEEN SEUTULIPPUJEN SEKÄ SISÄISTEN LIPPUJEN HINNAT 2013 370/07/72/721/2012 hall 151 Esittelijä Valmistelija Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Talousjohtaja Pirjo Laitinen,

Lisätiedot

1 Yhteenveto asiakasryhmistä ja muutosesityksistä

1 Yhteenveto asiakasryhmistä ja muutosesityksistä LIITE 2 1 (7) Erityisryhmien alennus- ja vapaaliput sekä oikeus matkustaa ilman lippua Helsingin seudun uudessa vyöhykemallissa (kaarimalli) HSL:n hallituksen kokous 10.2.2015 YHTEENVETO ASIAKASRYHMISTÄ,

Lisätiedot

Hallitus MATKALIPPUJEN HINNAT JA MUUT MAKSUT VUONNA / /2017. Hallitus 124

Hallitus MATKALIPPUJEN HINNAT JA MUUT MAKSUT VUONNA / /2017. Hallitus 124 Hallitus 124 24.10.2017 MATKALIPPUJEN HINNAT JA MUUT MAKSUT VUONNA 2018 526/02.02.00.00/2017 Hallitus 124 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelijat Osastonjohtaja Mari Flink, p. 040 715 0440,

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA Hallitus 129 30.10.2018 HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2021 526/02.02.00.00/2017 Hallitus 129 Esittelijä Valmistelijat Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osastonjohtaja

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Pirkko Lento, p , johtava tariffisuunnittelija

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Pirkko Lento, p , johtava tariffisuunnittelija Hallitus 106 25.10.2016 MATKALIPPUJEN HINNAT JA MUUT MAKSUT VUONNA 2017 416/07.72.721/2016 Hallitus 106 Esittelijä Valmistelija Jarmo Riikonen, p. 4766 4364 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA Hallitus 129 30.10.2018 Yhtymäkokous 14 27.11.2018 HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2021 526/02.02.00.00/2017, 322/02.02.00.00/2018 Hallitus 129 Esittelijä Valmistelijat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/2 19.08.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/2 19.08.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Käsiteltävä tässä kokouksessa 2 Kaupunkisuunnitteluviraston lausunto kaupunginhallitukselle HSL:n toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotuksesta vuosille 2015-2017

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79 11.11.2013 Sivu 1 / 1 1447/00.04.01/2013 79 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) syysyhtymäkokous 2013, kokousedustajan määrääminen ja toimiohjeen antaminen Valmistelijat / lisätiedot: Mikko Pirinen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2012 1 (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/3 28.05.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2012 1 (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/3 28.05.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2012 1 (6) 118 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) kevätyhtymäkokousta koskevan päätöksen muuttaminen HEL 2012-005995 T 00 01 06 Päätös Konsernijaosto

Lisätiedot

HSL, Opastinsilta 6 A, Helsinki, kokoushuone Reitti-Opas, 2. krs. Otsikko Si vu

HSL, Opastinsilta 6 A, Helsinki, kokoushuone Reitti-Opas, 2. krs. Otsikko Si vu PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Yhtymäkokous AIKA 29.05.2018 klo 11:00-11:33 PAIKKA HSL, Opastinsilta 6 A, Helsinki, kokoushuone Reitti-Opas, 2. krs ASIAT Otsikko Si vu 1 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 3 2 VUODEN 2017

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto Helsingin seudun liikenne kuntayhtyman alustavasta taloussuunnitelmasta Ccth4,/i,t/in

Kirkkonummen kunnan lausunto Helsingin seudun liikenne kuntayhtyman alustavasta taloussuunnitelmasta Ccth4,/i,t/in I KIRKKONUMMI KYRKSLATT 13.9.2012 Asianro 626/08.01.00/2012 Helsingin seudun Iiikenne kuntayhtyma PL 100 00077 Helsinki 11A 07 ( 0 far RINIA9114V6 Kirkkonummen kunnan lausunto Helsingin seudun liikenne

Lisätiedot

Lippujen hinnoitteluperiaatteet ja hintasuhteet uudessa vyöhykemallissa

Lippujen hinnoitteluperiaatteet ja hintasuhteet uudessa vyöhykemallissa Lippujen hinnoitteluperiaatteet ja hintasuhteet uudessa vyöhykemallissa Infopaketti lausunnonantajille 8.5.2013 HSL Helsingin seudun liikenne Sisällysluettelo 1 TARKASTELUN LÄHTÖKOHTIA... 1 Nykyinen taksa-

Lisätiedot

HSL, Opastinsilta 6 A, Helsinki, kokoushuone Reittiopas, 2. krs. Otsikko Si vu

HSL, Opastinsilta 6 A, Helsinki, kokoushuone Reittiopas, 2. krs. Otsikko Si vu PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Yhtymäkokous AIKA 28.05.2019 klo 11:00-11:12 PAIKKA HSL, Opastinsilta 6 A, Helsinki, kokoushuone Reittiopas, 2. krs ASIAT Otsikko Si vu 1 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 3 2 TARKASTUSLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) yhtymäkokouksen jäsenille ja asiantuntijajäsenille

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) yhtymäkokouksen jäsenille ja asiantuntijajäsenille ESITYSLISTA 1/2014 1 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) yhtymäkokouksen jäsenille ja asiantuntijajäsenille HSL:n kevätyhtymäkokous tiistaina 27.5.2014 kello 11:00 Kokoushuoneet Reitti ja Opas,

Lisätiedot

HSL liikuttaa meitä kaikkia. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

HSL liikuttaa meitä kaikkia. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL liikuttaa meitä kaikkia Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL liikuttaa meitä kaikkia HSL tarjoaa kattavat liikkumismahdollisuudet sekä luo edellytykset elinvoimaiselle ja viihtyisälle Helsingin

Lisätiedot

11-05, ea cat 02v_ (vi&

11-05, ea cat 02v_ (vi& Dnro KH/KV: 672 /2012 97 KERAVAN LAUSUNTO HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMAN ALUSTAVASTA TALOUSSUUNNITELMASTA 2013-2015 21.8.2012/97 Tekjo 97 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtyma (jaljempana HSL)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 32/ (13) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Esityslista 32/ (13) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Esityslista 32/2014 1 (13) 1 Lausunto Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotuksesta vuosille 2015-2017 Pöydälle 08.09.2014 HEL 2014-007922 T 00 01

Lisätiedot

Toimitusjohtajan sijainen Pirkko Lento Valmistelija Osaston johtaja Pirkko Lento, p , suunnittelija Satu Rönnqvist, p.

Toimitusjohtajan sijainen Pirkko Lento Valmistelija Osaston johtaja Pirkko Lento, p , suunnittelija Satu Rönnqvist, p. Hallitus 100 12.06.2012 TAKSA- JA LIPPUJÄRJESTELMÄ 2014 VYÖHYKERAJAT JA LIPPUJEN HINNOITTELUPERIAATTEET 1/07/72/720/2010 hall 100 Esittelijä Toimitusjohtajan sijainen Pirkko Lento Valmistelija Osaston

Lisätiedot

LIPPUJEN HINNOITTELUPERIAATTEET JA HINTASUHTEET UUDESSA VYÖHYKEMALLISSA

LIPPUJEN HINNOITTELUPERIAATTEET JA HINTASUHTEET UUDESSA VYÖHYKEMALLISSA Hallitus 167 10.12.2013 LIPPUJEN HINNOITTELUPERIAATTEET JA HINTASUHTEET UUDESSA VYÖHYKEMALLISSA 1/07/72/720/2010 Hallitus 167 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Pirkko

Lisätiedot

ERITYISRYHMIEN ALENNUS- JA VAPAALIPUT SEKÄ OIKEUSMATKUSTAA ILMAN LIPPUA HELSINGIN SEUDUN UUDESSA VYÖHYKEMALLISSA, LAUSUNTOPYYNTÖ JÄSENKUNNILLE

ERITYISRYHMIEN ALENNUS- JA VAPAALIPUT SEKÄ OIKEUSMATKUSTAA ILMAN LIPPUA HELSINGIN SEUDUN UUDESSA VYÖHYKEMALLISSA, LAUSUNTOPYYNTÖ JÄSENKUNNILLE Hallitus 3 20.01.2015 ERITYISRYHMIEN ALENNUS- JA VAPAALIPUT SEKÄ OIKEUSMATKUSTAA ILMAN LIPPUA HELSINGIN SEUDUN UUDESSA VYÖHYKEMALLISSA, LAUSUNTOPYYNTÖ JÄSENKUNNILLE 1/07.72.720/2010 Hallitus 3 Esittelijä

Lisätiedot

ERITYISRYHMIEN ALENNUS- JA VAPAALIPUT SEKÄ OIKEUS MATKUSTAA ILMAN LIPPUA HELSINGIN SEUDUN UUDESSA VYÖHYKEMALLISSA

ERITYISRYHMIEN ALENNUS- JA VAPAALIPUT SEKÄ OIKEUS MATKUSTAA ILMAN LIPPUA HELSINGIN SEUDUN UUDESSA VYÖHYKEMALLISSA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Hallitus 97 16.06.2015 ERITYISRYHMIEN ALENNUS- JA VAPAALIPUT SEKÄ OIKEUS MATKUSTAA ILMAN LIPPUA HELSINGIN SEUDUN UUDESSA VYÖHYKEMALLISSA 1/07.72.720/2010 Hallitus 97 Esittelijä Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Lausunto HSL:n alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta 2016-2018 / Utlåtande om HRT:s preliminära verksamhets- och ekonomiplan 2016-2018

Lausunto HSL:n alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta 2016-2018 / Utlåtande om HRT:s preliminära verksamhets- och ekonomiplan 2016-2018 Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 164 25.08.2015 Lausunto HSL:n alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta 2016-2018 / Utlåtande om HRT:s preliminära verksamhets- och ekonomiplan 2016-2018 1150/00.04.02/2015

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (7) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (7) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (7) 166 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän yhtymäkokous HEL 2012-005995 T 00 01 06 Päätös Konsernijaosto päätti kehottaa a tai hänen määräämäänsä edustamaan

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) yhtymäkokouksen jäsenille ja asiantuntiajäsenille

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) yhtymäkokouksen jäsenille ja asiantuntiajäsenille ESITYSLISTA 4/2013 1 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) yhtymäkokouksen jäsenille ja asiantuntiajäsenille HSL:n syysyhtymäkokous tiistaina 19.11.2013 kello 11:00 Kokoushuoneet Reitti ja Opas,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (15) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (15) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2012 1 (15) 153 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän talousarvion 2013 valmistelutilanne HEL 2012-009188 T 00 01 06 Päätös Konsernijaosto päätti merkitä Helsingin seudun

Lisätiedot

Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää

Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää Yhdyskuntatekniikan lautakunta 60 25.08.2016 Kunnanhallitus 269 12.09.2016 Kunnan lausunto HSL- kuntayhtymän alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta 538/08.01.00/2014 Yhdyskuntatekniikan lautakunta

Lisätiedot

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2015 Helsingin Seudun Liikenne-kuntayhtymän yhtymäkokoukselle

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2015 Helsingin Seudun Liikenne-kuntayhtymän yhtymäkokoukselle Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2015 Helsingin Seudun Liikenne-kuntayhtymän yhtymäkokoukselle 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Tarkastuslautakunnan kokoonpano ja toiminnan painopisteet vuonna 2015...

Lisätiedot

TAKSA- JA LIPPUJÄRJESTELMÄ 2014, KAARIMALLIN VYÖHYKERAJAT JA LIPPUJEN HINNOITTELUPERIAATTEET

TAKSA- JA LIPPUJÄRJESTELMÄ 2014, KAARIMALLIN VYÖHYKERAJAT JA LIPPUJEN HINNOITTELUPERIAATTEET Hallitus 4 24.01.2012 TAKSA- JA LIPPUJÄRJESTELMÄ 2014, KAARIMALLIN VYÖHYKERAJAT JA LIPPUJEN HINNOITTELUPERIAATTEET 1/07/72/720/2010 hall 4 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (13) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (13) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2011 1 (13) 728 Lausunto Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän alustavasta taloussuunnitelmasta 2012-2014 Pöydälle HEL 2011-000399 T 00 01 06 Päätös päätti panna asian

Lisätiedot

SIPOON KUNNAN LIITTYMINEN HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN JÄSENEKSI

SIPOON KUNNAN LIITTYMINEN HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN JÄSENEKSI HSL/PLE + Sipoon kunta/rlö/hul 14.9.2011 SIPOON KUNNAN LIITTYMINEN HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN JÄSENEKSI Johdanto/tausta Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL) perustettiin kesäkuussa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) TJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) TJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (5) 164 Suomenlinnan lauttaliikennettä koskevan liikennöintisopimuksen tekeminen HSL:n kanssa HEL 2016-010853 T 08 00 05 Päätös päätti oikeuttaa HKL:n tekemään Suomenlinnan

Lisätiedot

Liikkumistutkimuksen tulokset

Liikkumistutkimuksen tulokset Liikkumistutkimuksen tulokset Lehdistötilaisuus Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Pääkaupunkiseudun asukkaiden liikkumistottumukset: tehtyjen matkojen määrä ja joukkoliikenteen osuus pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Esityslista 24/2016 1 (5) Käsiteltävä tässä kokouksessa 1 Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle HSL:n alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta 2017-2019

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Pirkko Lento, p. 4766 4210, johtava tariffisuunnittelija

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Pirkko Lento, p. 4766 4210, johtava tariffisuunnittelija Hallitus 136 27.10.2015 MATKALIPPUJEN HINNAT JA MUUT MAKSUT VUONNA 2016 428/07.72.721/2015 Hallitus 136 Esittelijä Valmistelija Jarmo Riikonen, p. 4766 4364 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/2016 1 (5) 716 HSY:n alustava toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotus vuosille 2017-2019 HEL 2016-007330 T 00 01 06 Päätös päätti merkitä tiedoksi liitteinä 1-3 olevat HSY:n

Lisätiedot

HSL, Opastinsilta 6 A, Helsinki, kokoushuone Reittiopas, 2. krs. Otsikko Si vu

HSL, Opastinsilta 6 A, Helsinki, kokoushuone Reittiopas, 2. krs. Otsikko Si vu Kirkkonummi 31.10.2018 KIRDno-2017-427/00.04.02 ESITYSLISTA 3/2018 1 Yhtymäkokous AIKA Tiistai 27.11.2018 klo 11:00 PAIKKA HSL, Opastinsilta 6 A, Helsinki, kokoushuone Reittiopas, 2. krs ASIAT Otsikko

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne BEST tutkimustulokset 2018 Benchmarking in European Service of Public Transport HSLH Taustatiedot Kyselytutkimus, joka mittaa asukkaiden tyytyväisyyttä joukkoliikenteeseen Vuonna

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (18) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (18) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2012 1 (18) 912 Lausunto Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän alustavasta taloussuunnitelmasta 2013-2015 Pöydälle HEL 2012-009188 T 00 01 06 Päätös päätti panna asian

Lisätiedot

Hallitus 142 22.10.2013. HSL-LIIKENTEEN SEUTULIPPUJEN SEKÄ SISÄISTEN LIPPUJEN HINNAT 2014 Hallitus 142

Hallitus 142 22.10.2013. HSL-LIIKENTEEN SEUTULIPPUJEN SEKÄ SISÄISTEN LIPPUJEN HINNAT 2014 Hallitus 142 Hallitus 142 22.10.2013 HSL-LIIKENTEEN SEUTULIPPUJEN SEKÄ SISÄISTEN LIPPUJEN HINNAT 2014 Hallitus 142 Esittelijä Valmistelija Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Pirkko Lento, p. 4766 4210,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (6) 95 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) yhtymäkokous 31.5.2013 HEL 2013-006136 T 00 01 06 Päätös Konsernijaosto päätti kehottaa kaupunginjohtajaa

Lisätiedot

LIPPUJEN HINNOITTELUPERIAATTEET JA HINTASUHTEET UUDESSA VYÖHYKEMALLISSA

LIPPUJEN HINNOITTELUPERIAATTEET JA HINTASUHTEET UUDESSA VYÖHYKEMALLISSA Hallitus 159 19.11.2013 LIPPUJEN HINNOITTELUPERIAATTEET JA HINTASUHTEET UUDESSA VYÖHYKEMALLISSA 1/07/72/720/2010 Hallitus 159 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Pirkko

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Tervetuloa asukasiltaan! 2 29.11.2017 HSL:n yhteistyöalue 7 kuntaa: Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa, Kerava, Kirkkonummi, Sipoo. 1.1.2018 Siuntio ja Tuusula Perussopimuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 613/02.06.01/2013 101 Vuoden 2012 tilinpäätös ja tuloksen käsittely (kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. (09) 816 83136 Vesa Kananen, puh. (09)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2017 1 (5) 2 Liikenteen kehitys Helsingissä vuonna 2016 (a-asia) HEL 2017-003541 T 08 00 00 Hankenumero 0861_3 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut Yleistä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59 22.08.2016 Sivu 1 / 1 2875/2016 02.02.00 59 Lausunnon antaminen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 2017-2019 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (37) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (37) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2016 1 (37) 797 Lausunto Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta 2017-2019 HEL 2016-007198 T 00 01 06 Lausunto Strategiasuunnitelma

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian yhtymäkokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian yhtymäkokoukseen 12.05.2014 Sivu 1 / 1 405/00.04.01/2014 28 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian yhtymäkokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p , erikoissuunnittelija Tarja Jääskeläinen, p.

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p , erikoissuunnittelija Tarja Jääskeläinen, p. Hallitus 163 23.11.2010 JOUKKOLIIKENTEEN YKSIKKÖKUSTANNUKSET VUONNA 2009 393/07/71/711/2010 hall 163 Esittelijä Valmistelija Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p. 4766 4330,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) TJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) TJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 17/2016 1 (5) 2 Suomenlinnan lauttaliikennettä koskevan liikennöintisopimuksen tekeminen HSL:n kanssa HEL 2016-010853 T 08 00 05 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN ALUSTAVASTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMASTA

LAUSUNTOPYYNTÖ HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN ALUSTAVASTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMASTA Hallitus 74 14.06.2019 LAUSUNTOPYYNTÖ HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN ALUSTAVASTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMASTA 2020-2022 220/02.02.00.00/2019 Hallitus 74 Esittelijä Valmistelijat Toimitusjohtaja

Lisätiedot

LAUSUNTO HELSINGIN VALTUUSTOALOITTEESTA, JOKA KOSKEE MAKSUTTOMAN JOUKKOLIIKENTEEN KOKEILUA

LAUSUNTO HELSINGIN VALTUUSTOALOITTEESTA, JOKA KOSKEE MAKSUTTOMAN JOUKKOLIIKENTEEN KOKEILUA Hallitus 121 21.08.2012 LAUSUNTO HELSINGIN VALTUUSTOALOITTEESTA, JOKA KOSKEE MAKSUTTOMAN JOUKKOLIIKENTEEN KOKEILUA 232/00/01/013/2012 hall 121 Esittelijä Valmistelija Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston

Lisätiedot

Helsingin seudun joukkoliikenteen taksa- ja lippujärjestelmän 2014 vyöhykemallit ja hinnoittelu Yhteenveto lausunnoista

Helsingin seudun joukkoliikenteen taksa- ja lippujärjestelmän 2014 vyöhykemallit ja hinnoittelu Yhteenveto lausunnoista Helsingin seudun joukkoliikenteen taksa- ja lippujärjestelmän 2014 vyöhykemallit ja hinnoittelu Yhteenveto lausunnoista 1. HSL-KUNNAT Helsinki Helsinki suhtautuu alustavan myönteisesti kehitettyyn kaarimalliin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginvaltuusto Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginvaltuusto Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 144 Valtuutettu Vesa Korkkulan aloite HSL:n opiskelija-alennusten laajentamisesta Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu

Lisätiedot

Joukkoliikenteen hinnoittelun vaihtoehtoja Helsingin seudulla

Joukkoliikenteen hinnoittelun vaihtoehtoja Helsingin seudulla 11 2013 Joukkoliikenteen hinnoittelun vaihtoehtoja Helsingin seudulla Joukkoliikenteen hinnoittelun vaihtoehtoja Helsingin seudulla HSL Helsingin seudun liikenne HSL Helsingin seudun liikenne Opastinsilta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Päätösehdotus seutuliput pääkaupunkiseutu 3,4 % 3,4 % seutuliput lähiseutu 2 3,4 % 3,4 %

Lausuntopyyntö Päätösehdotus seutuliput pääkaupunkiseutu 3,4 % 3,4 % seutuliput lähiseutu 2 3,4 % 3,4 % Hallitus 152 21.10.2014 MATKALIPPUJEN HINNAT JA MUUT MAKSUT VUONNA 2015 456/07.72.721/2014 Hallitus 152 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Pirkko Lento, p. 4766 4210,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (8) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (8) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (8) 6 Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunnan lausunto kaupunginhallitukselle HSL:n toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotuksesta vuosille 2015-2017 HEL 2014-007922

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 139. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 139. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 08.05.2017 Sivu 1 / 1 1404/2017 08.01.00 139 Valtuustoaloite ilmaisista joukkoliikennematkoista koululuokkien retkille (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Ahtiainen, puh. 050

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.05.2017 Sivu 1 / 1 [Ennakkotieto] 1404/2017 08.01.00 Kaupunginhallitus 139 8.5.2017 75 Valtuustoaloite ilmaisista joukkoliikennematkoista koululuokkien retkille Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Alustava toiminta- ja taloussuunnitelma

Alustava toiminta- ja taloussuunnitelma Alustava toiminta- ja taloussuunnitelma 2012-2014 HSLH 31.5.2011 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL:n strategia 2018 Toimintamenot v. 2012, yhteensä 554,8 milj. euroa Muut palvelujen ostot 4,4

Lisätiedot

SEUDULLINEN RAHOITUSMALLI

SEUDULLINEN RAHOITUSMALLI SEUDULLINEN RAHOITUSMALLI 1 Sisältö 1. Strategiana lisätä kestävää liikkumista 2. HSL:n toimintaympäristö nyt ja tulevaisuudessa 3. Strategian toteutumisen edellytykset ja esteet 4. Uusi rahoitusmalli

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2012 1 (7) 398 Ryj / Valtuutettu Ilkka Taipaleen aloite maksuttoman joukkoliikenteen kokeilusta HEL 2012-008629 T 00 00 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot