Omistaja-tilaaja-tuottaja -menettelyn kehittämisvisio, linjaukset ja vaihtoehdot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Omistaja-tilaaja-tuottaja -menettelyn kehittämisvisio, linjaukset ja vaihtoehdot"

Transkriptio

1 Omistaja-tilaaja-tuottaja -menettelyn kehittämisvisio, linjaukset ja vaihtoehdot Mauri Suuperko

2 Lähtökohta Omistaja-tilaaja-tuottaja -roolien ja nykyisen toimintamallin arviointi sekä jatkokehittäminen on TATUohjelman toimenpide (kv ). Palveluliiketoimen johtokunta on päättänyt TATU-ohjelman toimenpiteiden valmistelusta palveluliiketoimessa. Päätöksen selostuksessa on todettu, että nykyinen tilaaja-tuottaja -toimintamalli ei mahdollista pitkän aikavälin TATU-tavoitteiden saavuttamista. Myös tarkastuslautakunta on vuoden 2013 arviointikertomuksessaan kehottanut arvioimaan tilaajatuottajamallin toimivuutta ja saavutettuja hyötyjä. 2

3 Tilaaja-tuottaja -menettelyn arviointi 1(2) Tavoite: Palvelujen laadun ja asiakaslähtöisyyden paraneminen tuotantoa on lähdetty ajattelemaan palvelulähtökohdista asiakaslähtöisyys on otettu koko kulttuurinmuutoksen lähtökohdaksi, josta esimerkkinä mm. kehityskokoukset eri organisaatiotasoilla ja asiakasraportit suunnitelmallisuus ja tavoitteellisuus on parantunut ja se on ulotettu työpaikkatasolle Tavoite: Kustannustehokkuuden ja tuottavuuden paraneminen liikelaitokset ovat osoittaneet tuottavuusmittareilla kustannustehokkuuden ja tuottavuuden lisääntymistä palvelutuotannossa kustannukset on tehty läpinäkyviksi ja kustannuksiin on sisällytetty kaikki palvelun tuottamiseen liittyvät kustannukset aiheuttamisperiaatteen mukaisesti tilaaja-tuottaja -menettelyn mukainen organisointi on kuitenkin aiheuttanut roolien epäselvyyttä ja johtanut osittain tehtävien päällekkäisyyteen kustannustaso on edelleen huomattavasti yksityisen sektorin hintatasoa korkeampi 3

4 Tilaaja-tuottaja -menettelyn arviointi 2(2) Tavoite: Palvelujen vertailtavuuden paraneminen ulkoisiin palveluntuottajiin kaikilla palveluilla on hinnat ja niitä pystyy vertailemaan tietyssä määrin ulkoisiin palveluntuottajiin lähes kaikki palvelut on tuotteistettu ja palvelukuvaukset laadittu Tavoite: Toiminnan joustavuuden ja reagointikyvyn paraneminen toteutusnopeus on lisääntynyt tilaajan ja tuottajan erottaminen on tuonut yhteensopivuusongelmia. 4

5 Tilaaja-tuottaja -mallin tila muissa mallia soveltaneissa kaupungeissa Tampere: Tampereen yliopisto arvioi pormestarimallia, tilaaja-tuottajamallia ja asiakaslähtöisyyttä. Alustavat arviot tilaaja-tuottaja -mallista ovat kriittisiä Oulu: Hyvinvointipalvelujen kohdalla luovuttu tilaajatuottaja -mallista ja siirrytty elinkaarimalliin Turku: Tilaaja-tuottaja -malli on purettu, liikelaitokset on yhtiöitetty. Yhtiöt toimivat markkinoilla kilpailutilanteessa. Rovaniemi: Koko toiminta on perustunut tilaaja-tuottaja - malliin vuodesta 2006, mutta sitä ei ole saatu toimimaan. Ulkopuolinen arviointi on menossa. Kouvola: Kuntaliitoksen jälkeen aloitti tilaaja-tuottaja - mallilla, mutta siitä on luovuttu. 5

6 Tilaaja-tuottaja -mallin tila muissa mallia soveltaneissa kaupungeissa Ongelmat ja kehittämistarpeet: roolit ovat epäselviä, vaikka toimintamalli on ollut jo pidempään käytössä tilaajalla ja tuottajalla on päällekkäisiä tehtäviä, mitkä aiheuttavat ongelmia käytännön johtamistyöhön ja lisäävät transaktiokustannuksia osa kaupungeista on luopunut tilaaja-tuottaja -mallista ja osa harkitsee luopumista parhaillaan. Paluuta vanhaan virasto-organisaatioon ei muissa kaupungeissa nähdä olevan, vaan uudelleenorganisoinnit ovat johtaneet usein yhtiöittämiseen tai ulkoistamiseen. Jatkokehityslinjaukset ovat erilaisia eri kaupungeissa. 6

7 Palveluliiketoimen ja sisäisten palvelujen tilaajayksiköiden kokonaisuuden kehittämisvisioluonnos Kaupungin johtamisjärjestelmä on selkeä ja palvelujen tuottaminen on toteutettu asiakaslähtöisesti ja taloudellisesti joko omana tai yksityisenä toimintana huomioiden palvelun tai toiminnon erityispiirteet. 7

8 Linjaukset (luonnos) 1. Nykyisestä omistaja-tilaaja-tuottaja -menettelystä siirrytään selkeämpään johtamisjärjestelmään. 2. Palvelujen ja toimintojen järjestämistapaa ja sijoittumista kaupunkiorganisaatioon arvioidaan koko kaupungin näkökulmasta. 3. Palvelujen järjestämisen lähtökohtana on taloudellisuus, palvelujen laatu sekä kuntalaisten että toimialojen arjen sujuminen. Mahdollisia organisointitapoja omajohtoisen tuotannon ohella ja vaihtoehtona ovat liikelaitos, kunnallinen osakeyhtiö, ulkoistaminen ja liikkeen luovutus. 4. Kaupunki keskittyy ydintehtäviinsä ja markkinoita hyödynnetään aktiivisesti. 5. Kilpailutus- ja sopimuskäytäntöjä kehitetään siten, että palveluntuottajille syntyy houkuttimia palvelujen ja tuottavuuden kehittämiseen. 6. Uudelleenorganisointiehdotusten vaikutuksista tehdään ennakkoarvioinnit. 7. Muutoksilla tavoitellaan merkittäviä taloudellisia säästöjä. 8. Kehittämisvisiota kohti kuljetaan vaiheittain vuosien aikana. 9. Valmistelut tehdään yhteistyössä henkilöstöjärjestöjen kanssa. 8

9 Vaihtoehdot kiinteistöpalvelujen ja kaupunkitekniikan tuotanto- ja tilaajayksiköiden organisoimiseksi 1. Tilaaja-tuottaja -menettely edelleen kehitettynä 2. Kilpailutus ja ulkoistaminen vaiheittain 3. Kilpailutus ja ulkoistaminen liikkeen luovutuksena 4. Yhtiöittäminen 5. Linjaorganisaatio 9

10 VE 1: Tilaaja-tuottaja -menettely edelleen kehitettynä Kuvaus tilaajat TYTissä, tuottajat PALIssa Edellytykset jatkokehittämiselle roolien selkiyttäminen ja sopimusten tarkentaminen tilaajan ja tuottajan valvontaresurssien lisääminen reklamaatiomenettelyn kehittäminen budjetoinnin ja yleiskulujen kohdistamisen parantaminen tuottajan urakkalaskennan ja urakoiden vastaanoton kehittäminen tuottajalle varmuus tilauskannasta ajoissa Hyödyt edellytysten täyttyessä toiminta selkeytyy kehitysvaihe tehtävissä nopeasti Riskit byrokratia lisääntyy raskas hallinnollinen malli Kustannusvaikutukset ja TATU-tavoitteiden toteutuminen kokonaiskustannukset lisääntyvät ei toteuta TATU-tavoitteita 10

11 VE 2: Kilpailutus ja ulkoistaminen vaiheittain Kuvaus tilaajat TYTissä, tuottajat markkinoilla ostopalveluihin siirrytään vaiheittain vuosina Edellytykset jatkokehittämiselle tilaajalla riittävän hyvät suunnitelmat, palvelutasomäärittelyt ja valvontaresurssit riittävän pitkät sopimukset ad hoc -tilanteet ratkaistaan sopimuksissa Hyödyt kustannustehokkuus paranee pitkällä aikajänteellä oman henkilöstön vähetessä roolit selkeytyvät budjetointi sekä bonus- ja sanktiomenettelyt selkiytyvät Riskit käytettävät järjestelmät eriytyvät byrokratia lisääntyy avainhenkilöiden ja ammatti-ihmisten pitäminen ja rekrytointi vaikeutuvat oman henkilöstön vähentäminen toteutuu hitaasti yleiskulut kasvavat hitaan etenemisen johdosta Kustannusvaikutukset ja TATU-tavoitteiden toteutuminen muutosvaiheessa lisäkustannuksia henkilöstön vähentyessä ulkoistusta hitaammin toteuttaa TATU-tavoitteita, mutta hyötyjä saavutetaan vasta pitkällä aikajänteellä 11

12 VE 3: Kilpailutus ja ulkoistaminen liikkeen luovutuksena Kuvaus tilaajat kaupunkiorganisaatiossa, tuottajat markkinoilla ostopalveluihin siirrytään vuosien aikana henkilöstö siirtyy vanhoina työntekijöinä kilpailun voittajan palvelukseen Edellytykset jatkokehittämiselle tilaajalla riittävän hyvät suunnitelmat, palvelutasomäärittelyt ja valvontaresurssit riittävän pitkät sopimukset ad hoc -tilanteet ratkaistaan sopimuksissa Hyödyt kustannustehokkuus syntyy markkinoilla ja uusi kustannustaso saavutetaan nopeasti roolit selkeytyvät budjetointi ja bonus- ja sanktiomenettelyt selkiytyvät organisaation jatkokehitys nopeasti liikkeelle kaupunki keskittyy ydintehtäviinsä Riskit käytettävät järjestelmät eriytyvät byrokratia lisääntyy hiljaista tietoa siirtyy ulkoistuksen yhteydessä tuotannon jatkuvuus voi häiriintyä tuotannon muutosvaiheessa markkinoiden kyky ottaa vastaan suuret palvelukokonaisuudet kerralla Kustannusvaikutukset ja TATU-tavoitteiden toteutuminen muutosvaiheessa kertakustannuksia kilpailutuksesta ja muutosten valmistelussa hyödyt saavutetaan nopeasti säästöarviot kiinteistönhoidossa n. 3,5 milj. euroa ja katujen ylläpidosta n. 9 milj. euroa toteuttaa hyvin TATU-tavoitteita 12

13 VE 4: Yhtiöittäminen Kuvaus tilaajat TYTissä, tuottajina PALIssa sijaitsevat kaupungin 100 % omistamat yhtiöt, jotka myöhemmin mahdollista myydä osittain tai kokonaan yhtiöt ovat osakeyhtiölain alaisia Edellytykset jatkokehittämiselle tilaajalla riittävän hyvät suunnitelmat ja palvelutasomäärittelyt riittävän pitkät sopimukset budjetoinnin ja yleiskulujen kohdistamisen parantaminen tuottajan urakkalaskennan ja urakoiden vastaanoton kehittäminen yhtiöiden kilpailukyvyn nostaminen samalle tasolle markkinoilla toimivien yritysten kanssa Hyödyt roolit ja vastuut selkiytyvät, kun koko tuotanto on keskitetty yhtiöön budjetointi ja bonus- ja sanktiomenettelyt selkiytyvät yhtiöllä on markkina-arvo ja se on myytävissä yhtiö voi toimia kilpailluilla markkinoilla Riskit käytettävät järjestelmät tulisi eriyttää byrokratia voi lisääntyä yhtiön pärjääminen kilpailuissa Kustannusvaikutukset ja TATU-tavoitteiden toteutuminen muutosvaiheessa tulee kustannuksia, mutta myöhemmin sekä tilaajan että tuottajan (yhtiö) toiminnan kehittyessä saavutetaan kustannussäästöjä toteuttaa jossain määrin TATU-tavoitteita 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 336. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 336. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 01.12.2014 Sivu 1 / 1 4446/00.01.01/2014 336 Omistaja-tilaaja-tuottaja -menettelyn arviointi, jatkokehityslinjausten hyväksyminen sekä kiinteistöpalvelujen ja kaupunkitekniikan tuotanto-

Lisätiedot

TATU toimenpiteet johtokunnan alaisissa liikelaitoksissa. Palveluliikelaitosten johtokunta 11.6.2014

TATU toimenpiteet johtokunnan alaisissa liikelaitoksissa. Palveluliikelaitosten johtokunta 11.6.2014 TATU toimenpiteet johtokunnan alaisissa liikelaitoksissa Palveluliikelaitosten johtokunta 11.6.2014 PALIN tarkoituksena on osallistua Espoon TATU-ohjelmaan valmistelemalla siihen seuraavia asioita: 1.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 167. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 167. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.04.2015 Sivu 1 / 1 4446/00.01.01/2014 Kaupunginhallitus 336 1.12.2014 167 Kiinteistöpalvelujen ja kaupunkitekniikan tuotanto- ja tilaajayksiköiden organisoinnin vaihtoehtojen tarkastelu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 71. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 71. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.05.2015 Sivu 1 / 1 4446/00.01.01/2014 Kaupunginhallitus 336 1.12.2014 Kaupunginhallitus 167 27.4.2015 Kaupunginhallitus 170 11.5.2015 71 Kiinteistöpalvelujen ja kaupunkitekniikan tuotanto-

Lisätiedot

Harkittua omistajuutta kuntatekniikkaan, kyselyn tuloksia

Harkittua omistajuutta kuntatekniikkaan, kyselyn tuloksia Harkittua omistajuutta kuntatekniikkaan, kyselyn tuloksia Kuntamarkkinat Hanna Kemppainen Tausta ja tavoitteet KEHTO-foorumin yhteishanke Kuuluu projektikokonaisuuteen: Harkittua omistajuutta työkaluja

Lisätiedot

Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta

Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta Alustus työpajassa vesa.voutilainen@jkl.fi Taustaksi yhtiöittämiselle Maakuntalain mukaan maakuntavaltuusto päättää konsernirakenteesta

Lisätiedot

Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta

Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta Alustus työpajassa vesa.voutilainen@jkl.fi Taustaksi yhtiöittämiselle Maakuntalain mukaan maakuntavaltuusto päättää konsernirakenteesta

Lisätiedot

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Toimittajahallinta Tilaajan ja tuottajan roolit palveluiden laadun ja taloudellisuuden varmistamisessa

Toimittajahallinta Tilaajan ja tuottajan roolit palveluiden laadun ja taloudellisuuden varmistamisessa Toimittajahallinta Tilaajan ja tuottajan roolit palveluiden laadun ja taloudellisuuden varmistamisessa Unto Kariniemi, Johtava konsultti, Talent Vectia Kuntamarkkinat 11.9.2013 Huone 4.12, klo 15:30 15:50

Lisätiedot

Päijät-Häme Pohdintaa maakunnan konsernirakenteesta Maaliskuu 2018

Päijät-Häme Pohdintaa maakunnan konsernirakenteesta Maaliskuu 2018 Päijät-Häme Pohdintaa maakunnan konsernirakenteesta Maaliskuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Kuntien teknisen toimen ulkoistus, kannattiko?

Kuntien teknisen toimen ulkoistus, kannattiko? Kuntien teknisen toimen ulkoistus, kannattiko? Opinnäytetyö: KUNTAINFRAN PALVELUIDEN ORGANISOITUMISTAVAT Vaihtoehtojen edut ja haitat Sisältö Esipuhe Toimintaympäristö Tuotannon organisoituminen Organisoitumistapojen

Lisätiedot

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Talousarvio ja suunnitelma 2016

Talousarvio ja suunnitelma 2016 Talousarvio ja suunnitelma 2016 Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän ehdotus 29.10.2015 Espoon visio Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa

Lisätiedot

SSTL, puhtausalan kehityspäivä Tuija Silván, tuotantopäällikkö,tampereen Voimia Liikelaitos 11/11/ Tampereen Voimia

SSTL, puhtausalan kehityspäivä Tuija Silván, tuotantopäällikkö,tampereen Voimia Liikelaitos 11/11/ Tampereen Voimia Ateria- ja puhtauspalvelut yhdessä vai erikseen Case Tampereen Voimia Liikelaitos Tampereen Voimian muutosprosessi ateria- ja puhtauspalveluja tuottavaksi liikelaitokseksi. 20.10.2017 SSTL, puhtausalan

Lisätiedot

30 suurimman suomalaisen kunnan hankinnat ja palvelualoitemenettely

30 suurimman suomalaisen kunnan hankinnat ja palvelualoitemenettely 30 suurimman suomalaisen kunnan hankinnat ja palvelualoitemenettely Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tilaaja on Keskuskauppakamari ja Helsingin seudun kauppakamari Tutkimuksen tarkoitus on tuottaa mahdollisimman

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Vaikuttajatutkimuksen tulokset LUOTTAMUKSELLINEN Lehdistötilaisuus Lasipalatsi 12.6.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti terveyspolitiikan vaikuttajien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 216. Kaupunginhallitus 15.06.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 216. Kaupunginhallitus 15.06.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 15.06.2015 Sivu 1 / 1 4446/00.01.01/2014 216 Espoo Catering -liikelaitoksen uudelleen organisoinnin vaihtoehtojen tarkastelu ja organisointitavan valinta (osittain Kv-asia) Valmistelijat

Lisätiedot

Sote-uudistus Kuntien yhtiömuotoisen sote-toiminnan vaikutukset

Sote-uudistus Kuntien yhtiömuotoisen sote-toiminnan vaikutukset Sote-uudistus Kuntien yhtiömuotoisen sote-toiminnan vaikutukset Etunimi Sukunimi Yhtiöittämisestä Yhtiöittämisen tehokkuusvaikutuksia arvioitaessa erotettava toistaan: a) mikä vaikutus taloudelliseen suorituskykyyn

Lisätiedot

Kuntainfran palveluiden. organisoitumista vat Vaihtoehtojen edut ja haitat. organisoitumistavat Vaihtoehtojen edut ja haitat

Kuntainfran palveluiden. organisoitumista vat Vaihtoehtojen edut ja haitat. organisoitumistavat Vaihtoehtojen edut ja haitat Kuntainfran palveluiden organisoitumistavat Vaihtoehtojen edut ja haitat Kuntainfran palveluiden organisoitumista vat Vaihtoehtojen edut ja haitat Mikko Belov, Projekti-insinööri Sisältö Kuntien kadunpidon

Lisätiedot

Kirjanpito- ja palkkahallinnon organisointi

Kirjanpito- ja palkkahallinnon organisointi Kirjanpito- ja palkkahallinnon organisointi Hallinto- ja taloustyöryhmän loppuraportti 10.4.2015: Sote-kuntayhtymä (käynnistystiimi) ja Joensuun kaupunki PK Sote-alueen keskuskaupunkina käynnistävät neuvottelut

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Työterveys Oy? Esitys VATE:lle

Etelä-Pohjanmaan Työterveys Oy? Esitys VATE:lle Etelä-Pohjanmaan Työterveys Oy? Esitys VATE:lle 11.12.2017 Mikko Tanhuamäki vastuuvalmistelija, tukipalvelut Tanja Penninkangas, vastuuvalmistelija, SOTE-tuotanto Sisältö Tausta Työryhmän raportti, kevät

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto MUUTOSOHJELMA 1 Muutosohjelman lähtökohdat Strategiset päämäärät Järvenpäätä johdetaan strategialähtöisesti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tilakeskus -liikelaitoksen selvitykset vuoden 2013 arviointikertomuksen havaintoihin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tilakeskus -liikelaitoksen selvitykset vuoden 2013 arviointikertomuksen havaintoihin 16.06.2014 Sivu 1 / 1 2648/00.01.03/2014 47 Tilakeskus -liikelaitoksen selvitykset vuoden 2013 arviointikertomuksen havaintoihin Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Ylläpitomallien informaatio ja keskustelupäivä, perjantaina 29. toukokuuta 2009 Rovakatu 2

Ylläpitomallien informaatio ja keskustelupäivä, perjantaina 29. toukokuuta 2009 Rovakatu 2 Ylläpitomallien informaatio ja keskustelupäivä, perjantaina 29. toukokuuta 2009 Rovakatu 2 Kulttuuri instituuttia ei perustettu tilanäkökulmasta lähtien. syksyllä 2004 valtuuston päättämänä tehtävänä perustetulla

Lisätiedot

Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu. Valtuustoseminaari Tuula Antola

Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu. Valtuustoseminaari Tuula Antola Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu Valtuustoseminaari 26.4.2018 Tuula Antola Kasvupalvelu-uudistus ja sen tavoitteet Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) sekä työvoima- ja elinkeinotoimistojen

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE LAUTAKUNTAPÄÄTÖSTEN ENNAKKOARVIOINNISTA

TOIMINTAOHJE LAUTAKUNTAPÄÄTÖSTEN ENNAKKOARVIOINNISTA TOIMINTAOHJE LAUTAKUNTAPÄÄTÖSTEN ENNAKKOARVIOINNISTA 180413 versio Arvio ennakkoarvioinnin tarpeesta tehdään aina. Vastuu tarvearvioinnista on esittelijällä. Ennakkoarviointia ei tarvita: yksilöä koskeva

Lisätiedot

Järjestelyt ja uudenlaiset toimintatavat FCG Konsultointi

Järjestelyt ja uudenlaiset toimintatavat FCG Konsultointi Järjestelyt ja uudenlaiset toimintatavat FCG Konsultointi 12.9.2019 Kuntien ja julkisyhteisöjen toiminnan mahdollisuudet ja reunaehdot organisointitapoja mietittäessä Kuntien ja julkisyhteisöjen toiminnan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Selvitys tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2013 esitettyihin havaintoihin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Selvitys tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2013 esitettyihin havaintoihin 11.06.2014 Sivu 1 / 1 357/00.01.03/2014 54 Selvitys tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2013 esitettyihin havaintoihin Valmistelijat / lisätiedot: Kirsi Remes, puh. 043 824 9071 Krister Portman,

Lisätiedot

Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy

Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy Palvelustrategia Miksi palvelustrategiaa tarvitaan? Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy Kuntatalous => tuloksellisuuden ja kustannustehokkuuden lisääminen

Lisätiedot

Uusi teiden hoidon urakkamalli Maanteiden hoitourakka

Uusi teiden hoidon urakkamalli Maanteiden hoitourakka Uusi teiden hoidon urakkamalli Maanteiden hoitourakka Urakoitsijaseminaari 21.8.2018 Pekka Rajala Liikenneviraston hankintastrategisia linjauksia Lähtökohtia uudelle urakkamallille Nykyinen alueurakkamalli

Lisätiedot

Suurten kaupunkien organisaation kehittäminen. Organisaatiotoimikunta 22.11.2011

Suurten kaupunkien organisaation kehittäminen. Organisaatiotoimikunta 22.11.2011 Suurten kaupunkien organisaation kehittäminen Organisaatiotoimikunta 22.11.2011 Kaupunkien organisaatioiden uudistaminen Kaupunkiorganisaation perustaksi on otettu prosessiajattelu, joka on syrjäyttänyt

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.03.2015 Sivu 1 / 1 738/00.04.01/2015 99 Espoon uuden sairaalan aula- ja turvallisuus palvelujen organisointi HUS -Servis liikelaitoksen ja HUS -Kiinteistö Oy:n Turvapalvelujen hoidettavaksi

Lisätiedot

KANSALAISET: SOTEN KILPAILUTUS HYVÄKSYTÄÄN ETUJA EPÄILLÄÄN

KANSALAISET: SOTEN KILPAILUTUS HYVÄKSYTÄÄN ETUJA EPÄILLÄÄN Tiedote KANSALAISET: SOTEN KILPAILUTUS HYVÄKSYTÄÄN ETUJA EPÄILLÄÄN Sivu 1 Suomalaisista kaksi kolmesta (2 %) suhtautuu myönteisesti (3 %) tai neutraalisti ( %) siihen, että julkiset sote-palvelut tuotetaan

Lisätiedot

Tuotantotoimintojen yhtiöittäminen strategisena valintana- case Turku

Tuotantotoimintojen yhtiöittäminen strategisena valintana- case Turku Tuotantotoimintojen yhtiöittäminen strategisena valintana- case Turku Jouko Turto/ 22.5.2015 Kuntien yhtiöittämisvelvoitteet Lainsäädännön muutokset ovat pakottaneet kuntia yhtiöittämään liikelaitoksina

Lisätiedot

Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit

Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit Esi- ja perusopetuksen kehittämisverkoston päätösseminaari katse kohti tulevaisuutta 11.5.2006 Tampere Veli-Matti Kanerva, kehityspäällikkö Kasvatus- ja

Lisätiedot

Palvelujen järjestämisen tavoitetila 2020

Palvelujen järjestämisen tavoitetila 2020 Palvelujen järjestämisen tavoitetila 2020 16.12.2010 Innopoli 2, PRO2ACT tutkimushanke Hankejohtaja Palvelujen järjestäminen ja palveluverkon uudistaminen valtuusto päätti tuottavuusohjelmasta vuosille

Lisätiedot

TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET. 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy

TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET. 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy Kunnan teknisen toimen palvelut ovat tärkeitä asukkaille Kiristyneessä kuntataloudessa kunnilla on ollut vaikeuksia teknisen

Lisätiedot

LAPIN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE LUONNOS. Jouko Luukkonen LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1

LAPIN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE LUONNOS. Jouko Luukkonen LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1 LAPIN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE Jouko Luukkonen 22.5.2018 22.5.2018 LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1 HE Maakuntalaki 8 Maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvan palvelun tuottamisen erottamisesta

Lisätiedot

Työterveyshuollon johtaja Eija Alatalo. Työterveyden toimintavaihtoehdot

Työterveyshuollon johtaja Eija Alatalo. Työterveyden toimintavaihtoehdot Työterveyshuollon johtaja Eija Alatalo Työterveyden toimintavaihtoehdot Taustatiedot Asiakasmäärä 12.8.2015 % Yritysasiakkaat Lakisääteinen sopimus Sairaanhoitosopimus 361 221 140 61 39 Henkilö-asiakasmäärä

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-27.1.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16 25.02.2015 Sivu 1 / 1 738/00.04.01/2015 16 Espoon uuden sairaalan aula- ja turvallisuuspalvelujen organisointi HUS -Servis liikelaitoksen ja HUS -Kiinteistö Oy:n Turvapalvelujen hoidettavaksi (Kh/Kv) Valmistelijat

Lisätiedot

KATe-hanke. (KokonaisArkkitehtuurin Teknologiataso) Ammattikorkeakoulujen yhteiset IT-palvelut

KATe-hanke. (KokonaisArkkitehtuurin Teknologiataso) Ammattikorkeakoulujen yhteiset IT-palvelut KATe-hanke (KokonaisArkkitehtuurin Teknologiataso) Ammattikorkeakoulujen yhteiset IT-palvelut KATe-hankkeen taustaa Tällä hetkellä pääsääntöisesti kukin ammattikorkeakoulu suunnittelee, hankkii, toteuttaa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo Kiinteistöpalvelut -liikelaitoksen ennakkotilinpäätös ja tilannekatsaus

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo Kiinteistöpalvelut -liikelaitoksen ennakkotilinpäätös ja tilannekatsaus 11.02.2015 Sivu 1 / 1 16 Espoo Kiinteistöpalvelut -liikelaitoksen ennakkotilinpäätös ja tilannekatsaus Valmistelijat / lisätiedot: Päivi Turunen, puh. 050 526 2159 etunimi.sukunimi@espoo.fi 517/02.02.01/2015

Lisätiedot

KUNTALAIN MUUTOSESITYKSEN HE 32/2013 VAIKUTUS TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUJÄRJESTELMÄÄN

KUNTALAIN MUUTOSESITYKSEN HE 32/2013 VAIKUTUS TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUJÄRJESTELMÄÄN Kuninkaantien työterveyden Kuninkaantien työterveyden Kuninkaantien työterveyden 29 23.05.2013 19 10.04.2014 25 26.05.2016 KUNTALAIN MUUTOSESITYKSEN HE 32/2013 VAIKUTUS TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUJÄRJESTELMÄÄN

Lisätiedot

Elinkeinojen kehittäminen ja työllisyys

Elinkeinojen kehittäminen ja työllisyys Elinkeinojen kehittäminen ja työllisyys aupunginjohtaja Matti ennanen 11.1.2010 1 ehdyt päätökset 2009 Elinkeinojen kehittäminen Elinkeinopolitiikan toteuttamista vastaavan uuden liikelaitoksen perustaminen,

Lisätiedot

Valtakunnallisen hoivayrittäjän näkökulma Yrittäjän arjen mahdollisuudet ja haasteet

Valtakunnallisen hoivayrittäjän näkökulma Yrittäjän arjen mahdollisuudet ja haasteet Valtakunnallisen hoivayrittäjän näkökulma Yrittäjän arjen mahdollisuudet ja haasteet 1 Kuka? Sari Huhtinen toimitusjohtaja, yrittäjä, psykiatrinen sh, työnohjaaja - prosessikonsultti, vuoden 2009 valtakunnallinen

Lisätiedot

LIIKETOIMINNAN JOHTOKUNTA. Vastuuhenkilö: Teknisen keskuksen johtaja

LIIKETOIMINNAN JOHTOKUNTA. Vastuuhenkilö: Teknisen keskuksen johtaja LIIKETOIMINNAN JOHTOKUNTA Vastuuhenkilö: Teknisen keskuksen johtaja Teknisen keskuksen tavoitteena on tuottaa kaupungin sisäiset tuki- ja muut palvelut laadukkaasti, tehokkaasti ja kilpailukykyisesti.

Lisätiedot

Uusi ratkaisumalli kuntakentän ICT-haasteisiin

Uusi ratkaisumalli kuntakentän ICT-haasteisiin 1 Uusi ratkaisumalli kuntakentän ICT-haasteisiin Vaatimukset kuntien palveluille kasvavat Kunnat kohtaavat lähivuosina merkittäviä haasteita, joiden ratkaisemiseksi tarvitaan uusia keinoja työn tuottavuuden

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-17.2.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN?

JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN? JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN? Kuntamarkkinat tietoisku 14.9.2016 SOTE-UUDISTUKSEN TAVOITTEET JA NIIDEN SAAVUTTAMINEN Sote-uudistuksen tavoitteet,

Lisätiedot

Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti. Henkilökunnan osallistuminen, osa 3.

Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti. Henkilökunnan osallistuminen, osa 3. Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti Henkilökunnan osallistuminen, osa 3. Henkilökunnan kommentit toimintamallin uudistamisen tavoitteisiin ja muihin päälinjauksiin Loorassa e-lomake

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE

KAINUUN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE KAINUUN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE Jouko Luukkonen 24.5.2018 24.5.2018 KAINUUN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1 HE Maakuntalaki 8 Maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvan palvelun tuottamisen erottamisesta

Lisätiedot

Sote-uudistus ja yksityinen sektori Viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Lauri Korkeaoja, Attendo Oy

Sote-uudistus ja yksityinen sektori Viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Lauri Korkeaoja, Attendo Oy Sote-uudistus ja yksityinen sektori Viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Lauri Korkeaoja, Attendo Oy Suomalaiset päättäjät uskovat markkinatalouteen Teollisuudessa ja palveluissa yleisesti Siellä missä

Lisätiedot

Globalisaation vaikutus päihdeasiakkaan asemaan. Teemaseminaari Aki Heiskanen

Globalisaation vaikutus päihdeasiakkaan asemaan. Teemaseminaari Aki Heiskanen Globalisaation vaikutus päihdeasiakkaan asemaan Teemaseminaari 3.12.2007 Aki Heiskanen Samanlaiset muutokset Huolimatta kunkin maan hyvinvointipalveluiden kansallisista erityispiirteistä eri maissa on

Lisätiedot

Järjestämisosaaminen - kasvupalvelu

Järjestämisosaaminen - kasvupalvelu Järjestämisosaaminen - kasvupalvelu Kickoff Vesa Jouppila 08.02.2017 DIY Kasvupalvelut/ostaminen, nykytilan SWOT Vahvuudet Osaavat ja kokeneet TE-palvelujen hankkijat Joustavuus, osaaminen ja palveluketjut

Lisätiedot

Turun kaupungin tietohallintostrategia Tiivistelmä

Turun kaupungin tietohallintostrategia Tiivistelmä Turun kaupungin tietohallintostrategia 2017 2021 Tiivistelmä Tietohallintostrategian tavoitteet ja linjaukset Tietohallintostrategian tavoitteet 1. Toimintamme on avointa ja läpinäkyvää. 6. Vauhditamme

Lisätiedot

SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS HENKILÖSTÖN NÄKÖKULMASTA Laura Saurama

SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS HENKILÖSTÖN NÄKÖKULMASTA Laura Saurama SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS HENKILÖSTÖN NÄKÖKULMASTA 6.8.2018 Laura Saurama Henkilöstöasioiden alustava valmisteluaikataulu Kuntien käytävä neuvottelut mahdollisten alle 50% säännön perusteella siirtyvistä

Lisätiedot

Nuorisotoimen johtaminen talouden taantumassa

Nuorisotoimen johtaminen talouden taantumassa 1 21.9.2009 Oulun kaupunki Nuorisoasiainkeskus Nuorisotoimen johtaminen talouden taantumassa Nuorisotoimen johtaminen talouden taantumassa 17.9.2009 Kaisu Haapala Nuorisotoimenjohtaja 21.9.2009 Oulun kaupunki

Lisätiedot

KH KV

KH KV Kiteen kaupungin palveluohjelma 2010 KH 10.5.2010 112 KV 17.5.2010 26 Sisältö 1. Palveluohjelman tarkoitus ja suhde kaupunkistrategiaan... 1-2 2. Palveluohjelman oleellisimmat päämäärät, toteuttaminen

Lisätiedot

Terveyspalvelujen ulkoistaminen ja kilpailun toimivuus

Terveyspalvelujen ulkoistaminen ja kilpailun toimivuus Terveyspalvelujen ulkoistaminen ja kilpailun toimivuus Hennamari Mikkola, Kelan tutkimusosasto, Tieteiden talo 10.5.2010 Terveyspalvelujen markkinat Yksityinen tuottaja ja kuluttajat Yksityinen tuottaja

Lisätiedot

Helsingin kaupungin hankinnat seminaari

Helsingin kaupungin hankinnat seminaari Helsingin kaupungin hankinnat seminaari 13.9.2011 Hotel Arthur Apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty 13.9.2011 Apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty Lakisääteisen järjestämisvastuun piiri Arvoverkko - käyttömenot

Lisätiedot

Konsernirakennevalmistelun tilanne

Konsernirakennevalmistelun tilanne Konsernirakennevalmistelun tilanne 22.5.2018 - Laajennetun johtoryhmän kokoukseen 29.5.2018 Maakunnan tarkastuslautakunta Maakuntavaalilautakunta Etelä-Savon maakuntakonserni Maakuntavaltuusto 59 jäsentä

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Päivi Pitkänen

Toimitusjohtaja Päivi Pitkänen Toimitusjohtaja Päivi Pitkänen jatkossa Perustettu vuonna 2012 Monetra-konsernin liikevaihtoennuste 65-75 M Emoyhtiö ja neljä alueyhtiötä Monetra-konsernissa työskentelee noin 900 moniosaajaa, joista valtaosa

Lisätiedot

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa Erityisasiantuntija, STM Lähde: Maakuntakonsernin johtaminen kehittämisaloite, Kuntaliitto 2017 2 Maakunta järjestäjänä vastaa Palvelujen tuottaminen

Lisätiedot

Kasvupalvelujen valmistelutilanne. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut Työryhmien yhteiskokoontuminen

Kasvupalvelujen valmistelutilanne. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut Työryhmien yhteiskokoontuminen Kasvupalvelujen valmistelutilanne Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut 24.1.2018 Työryhmien yhteiskokoontuminen Aluekehitys- ja kasvupalvelulain luonnos 3.10.2017 Lain viimeistely on alkanut,

Lisätiedot

KIINTEISTÖPALVELUIDEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2015-2017. Liiketoiminnan johtokunta 15.1.2015

KIINTEISTÖPALVELUIDEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2015-2017. Liiketoiminnan johtokunta 15.1.2015 KIINTEISTÖPALVELUIDEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2015-2017 Liiketoiminnan johtokunta 15.1.2015 NYKYTILAN KUVAUS Palvelutuotantoalueet Kiinteistönhoito Rakennus- ja talotekniset korjaus- ja huoltotyöt Liikuntapaikkojen

Lisätiedot

Yksityiset palvelut varhaiskasvatuksessa

Yksityiset palvelut varhaiskasvatuksessa Yksityiset palvelut varhaiskasvatuksessa Kustannukset kunnan itse tuottamassa ja kunnan palvelusetelillä ostamassa päivähoidossa JHL:n tilaama selvitys VERTIKAL OY Lisätiedot: tilastotoimitsija Jorma Peussa

Lisätiedot

Mitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaista. Johtava asiantuntija Anu Muuri, VTT Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Mitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaista. Johtava asiantuntija Anu Muuri, VTT Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Mitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaista Johtava asiantuntija Anu Muuri, VTT Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Mistä Sotessa olikaan kyse? 17.1.20173.1 1.20161 Vammaispa lveluiden neuvottelu

Lisätiedot

Ravinto- ja siivouspalvelut. Valtuustoseminaari Hannele Portman Joensuun kaupunki, tekninen keskus Siun sote, väliaikainen valmistelutiimi

Ravinto- ja siivouspalvelut. Valtuustoseminaari Hannele Portman Joensuun kaupunki, tekninen keskus Siun sote, väliaikainen valmistelutiimi Ravinto- ja siivouspalvelut Valtuustoseminaari 17.3.2016 Hannele Portman Joensuun kaupunki, tekninen keskus, väliaikainen valmistelutiimi 31.3.2016 1 Palvelutuotannon kokonaisuus tällä hetkellä Ravinto-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Palmia-liikelaitoksen jk Tj/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Palmia-liikelaitoksen jk Tj/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (5) 2 Lausuntopyyntö: Palmia-liikelaitoksen toiminta- ja hallintomallien järjestäminen HEL 2014-001702 T 00 01 00 Lausuntoehdotus Esittelijän perustelut Taustavalmistelusta

Lisätiedot

Konsernirakenne. POPmaakunta

Konsernirakenne. POPmaakunta Konsernirakenne Pohjois-Pohjanmaan maakunnan konsernirakenne LOPULLINEN päätös rakenteesta on saatava maakuntavaltuustossa alkuvuodesta 2019 JOTTA muu valmistelu pystytään toteuttamaan hallitusti ja tehokkaasti

Lisätiedot

Tilaaja-tuottajamalli sosiaalija terveydenhuollon palvelujärjestelmässä. Merja Ala-Nikkola merja.ala-nikkola@hamk.fi

Tilaaja-tuottajamalli sosiaalija terveydenhuollon palvelujärjestelmässä. Merja Ala-Nikkola merja.ala-nikkola@hamk.fi Tilaaja-tuottajamalli sosiaalija terveydenhuollon palvelujärjestelmässä Merja Ala-Nikkola merja.ala-nikkola@hamk.fi Palvelujärjestelmän ongelmia (Ala-Nikkola & Sipilä 1996) Palvelut ja etuudet ovat joustamattomia

Lisätiedot

Tulevaisuuden palvelusetelit

Tulevaisuuden palvelusetelit Tulevaisuuden palvelusetelit 16.8.2018 Palvelusetelit tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet Sotella tai ilman Asiakkaan valinnanvapauden lisääminen Kunnan roolin vieminen kohti järjestäjää monituottajamallin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 100. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 100. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.03.2015 Sivu 1 / 1 776/00.04.01/2015 100 Espoon uuden sairaalan logistiikka palvelujen organisointi HUS-Logistiikka liikelaitoksen hoidettavaksi (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

IIN KUNNAN PÄIVÄKOTIYKSIKÖN YKSITYISTÄMISEN KUSTANNUSVAIKUTUS KUNNALLE RAPORTTI 8.6.2010. Juha Palmunen, johtava konsultti

IIN KUNNAN PÄIVÄKOTIYKSIKÖN YKSITYISTÄMISEN KUSTANNUSVAIKUTUS KUNNALLE RAPORTTI 8.6.2010. Juha Palmunen, johtava konsultti IIN KUNNAN PÄIVÄKOTIYKSIKÖN YKSITYISTÄMISEN KUSTANNUSVAIKUTUS KUNNALLE RAPORTTI 8.6.2010 Juha Palmunen, johtava konsultti RAPORTIN SISÄLTÖ 1 TAUSTA JA TAVOITTEET 2 TYÖN ETENEMINEN 3 TULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET

Lisätiedot

SOTE-LAINSÄÄDÄNTÖ JA JOHTAMINEN. Professori Teemu Malmi

SOTE-LAINSÄÄDÄNTÖ JA JOHTAMINEN. Professori Teemu Malmi SOTE-LAINSÄÄDÄNTÖ JA JOHTAMINEN KYSYMYS Mahdollistaako esitetty järjestelmä tavoitteellisen johtamisen ja ohjauksen - toisaalta valtio/maakunta ja toisaalta maakunta/palveluntuottajat akselilla sekä siitä,

Lisätiedot

Tekstinkäsittelyn toimintatapamuutos - palvelun siirtyminen HUS-Servis liikelaitokselle

Tekstinkäsittelyn toimintatapamuutos - palvelun siirtyminen HUS-Servis liikelaitokselle Sosiaali- ja terveyslautakunta 75 15.12.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 2 26.01.2016 Kunnanhallitus 29 01.02.2016 Tekstinkäsittelyn toimintatapamuutos - palvelun siirtyminen HUS-Servis liikelaitokselle

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013

KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013 KUOPION 2020 KAUPUNKISTRATEGIA hyväksytty 2010 - päivitetty 2013 Arvot/ toimintaperiaatteet toimivat organisaation toiminnan ohjenuorina ROHKEUS Rohkeutta on tehdä asioita toisin kuin muut erottua, olla

Lisätiedot

UUSI SAIRAALA. Toiminta- ja rahoitusmallityöryhmä Investointilaskelmat. Matti Häyrynen 14.12.2012

UUSI SAIRAALA. Toiminta- ja rahoitusmallityöryhmä Investointilaskelmat. Matti Häyrynen 14.12.2012 UUSI SAIRAALA Toiminta- ja rahoitusmallityöryhmä Investointilaskelmat Matti Häyrynen 14.12.2012 Tehtäväksianto työryhmälle Ryhmä tarkastelee elinkaarimallin eri vaihtoehtoja ja niiden rahoituksen vaihtoehtoja

Lisätiedot

ARVIO YHTEISTOIMINTA -ALUEEN VAIHTAMISESTA

ARVIO YHTEISTOIMINTA -ALUEEN VAIHTAMISESTA ARVIO YHTEISTOIMINTA -ALUEEN VAIHTAMISESTA TIIVISTELMÄ YHTEISTOIMINTA-ALUEEN VAIHTAMISEN PÄÄTAVOITTEISTA Toteuttaa Mänttä-Vilppulan ja Juupajoen kanssa luottamukseen perustuvaa sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Palveluliikelaitosten johtokunta Sivu 1 / 20. Kokoustiedot. Aika keskiviikko klo 17:20-19:40

Palveluliikelaitosten johtokunta Sivu 1 / 20. Kokoustiedot. Aika keskiviikko klo 17:20-19:40 Espoon kaupunki Pöytäkirja 17.06.2015 Sivu 1 / 20 Kokoustiedot Aika 17.06.2015 keskiviikko klo 17:20-19:40 Paikka Kaupunginpuutarha, Vantinpuisto 11, Espoo Saapuvilla olleet jäsenet Johanna Horsma, puheenjohtaja

Lisätiedot

Sote-muutoksen keskeiset linjat ja etenemisprosessi

Sote-muutoksen keskeiset linjat ja etenemisprosessi Sote-muutoksen keskeiset linjat ja etenemisprosessi Erityisasiantuntija Lasse Ilkka, STM, sosiaali- ja terveyspalveluosasto ja valmiusyksikkö 1 17.5.2017 - Uusi sote-rakenne 1.1.2019 2 17.5.2017 - - Uuden

Lisätiedot

Miten Tampere on muuttunut ja muuttumassa

Miten Tampere on muuttunut ja muuttumassa Miten Tampere on muuttunut ja muuttumassa Miten toimintaympäristö haastaa toimintamallin uudistuksen? Tampere 2017 -seminaari 23.3.2015 Matias Ansaharju Strategiasuunnittelija Yhteinen Tampere kaupunkistrategia:

Lisätiedot

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen. Keskustelutilaisuus maakuntien liitoille ja ELY-keskuksille TEM

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen. Keskustelutilaisuus maakuntien liitoille ja ELY-keskuksille TEM Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Keskustelutilaisuus maakuntien liitoille ja ELY-keskuksille 22.9. 2016 TEM Ohjelma 12:30 12:40 Tilaisuuden avaus Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 12:40 13:00

Lisätiedot

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS Toiminta Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää kustannustehokkaasti

Lisätiedot

Yhteistoimintaa alueurakointiin allianssimallit Helsingin yleisten alueiden ylläpidossa

Yhteistoimintaa alueurakointiin allianssimallit Helsingin yleisten alueiden ylläpidossa Yhteistoimintaa alueurakointiin allianssimallit Helsingin yleisten alueiden ylläpidossa Anna Tienvieri & Kaisa Komulainen Helsingin kaupungin rakennusvirasto Allianssimalli ylläpitourakoissa Kontulan urakan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistamista koskeva kysely 8.6.2015

Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistamista koskeva kysely 8.6.2015 Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistamista koskeva kysely 8.6.2015 Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistuksia koskeva kysely Kysely suunnattiin kaikille Manner-Suomen kunnille sekä sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Kilpailutatko viisaasti sosiaali- ja terveyspalveluja?

Kilpailutatko viisaasti sosiaali- ja terveyspalveluja? Kilpailutatko viisaasti sosiaali- ja terveyspalveluja? Kommenttipuheenvuoro 27.11.2012 Kaupunginlakimies Kaisa Heino, Imatran kaupunki Palvelu- ja hankintastrategia Imatran kaupungin strategioista poimittua:

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä 10.10.2017 Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki)

Lisätiedot

HE 15/2017/Hyvinkään kaupunki

HE 15/2017/Hyvinkään kaupunki HE 15/2017/Hyvinkään kaupunki 19.4.2017 Pirjo Laitinen-Parkkonen Sosiaali- ja terveysjohtaja, johtajaylilääkäri, Hyvinkään kaupunki Hankejohtaja/Keski-Uudenmaan sotehanke ja Keski-Uudenmaan valinnanvapauskokeilu

Lisätiedot

yritystoiminnan kehitykseen

yritystoiminnan kehitykseen Palvelustrategialla l t ll vaikutetaan t palvelujen l ja yritystoiminnan kehitykseen HYVÄÄ YRITTÄJYYDESTÄ Hoito- ja hoivapalvelualan l l valtakunnalliset lli t kehittäjäpäivät äi ät Aulangolla ll 19.-20.9.2012

Lisätiedot

Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä. Yrittäjänpäivä Naantali Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät

Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä. Yrittäjänpäivä Naantali Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä Yrittäjänpäivä Naantali 5.9.2017 Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät 1 Kunta syntyy uudelleen Sote-palvelu- ja maakuntauudistus muuttavat Suomea Kuntien rooli

Lisätiedot

Palvelujen organisointi ja toiminnan ohjaus tuottavuuden näkökulmasta

Palvelujen organisointi ja toiminnan ohjaus tuottavuuden näkökulmasta Palvelujen organisointi ja toiminnan ohjaus tuottavuuden näkökulmasta Kärkihankkeiden 6 ja 7 raportin kommentointia Varatoimitusjohtaja Tuottavuusnäkökulma palvelujen organisointiin ja toiminnan ohjaukseen

Lisätiedot

Yleistä Maisema-mallista

Yleistä Maisema-mallista Tiedä Vertaa - Ohjaa Yleistä Maisema-mallista Tiedä Vertaa - Ohjaa liite 1 Raision mallista Maisema-malliin 2000-luvun alkuvuodet Miten saada menojen kasvu kuriin? Miten reagoida kysynnän muutoksiin? Miten

Lisätiedot

OMISTAJUUDEN MERKITYS INFRASTRUKTUURI- JA TILAPALVELUISSA. Tampereen yliopisto 8.10.2010 Harri Juhola

OMISTAJUUDEN MERKITYS INFRASTRUKTUURI- JA TILAPALVELUISSA. Tampereen yliopisto 8.10.2010 Harri Juhola OMISTAJUUDEN MERKITYS INFRASTRUKTUURI- JA TILAPALVELUISSA Tampereen yliopisto 8.10.2010 Harri Juhola Tekninen toimiala Kunnan järjestämät palvelut Palvelut, joista kunnan on huolehdittava Vapaaehtoiset

Lisätiedot

Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki

Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki Projektiryhmän liite 3 Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki Maakuntauudistuksen projektiryhmä 4.10.2016 29.9.2016 1 Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen VALTUUSTO Maakuntastrategia

Lisätiedot

Forssan kaupungin ja kaupungin henkilöstöjärjestöjen välinen HENKILÖSTÖSOPIMUS 2011 2012

Forssan kaupungin ja kaupungin henkilöstöjärjestöjen välinen HENKILÖSTÖSOPIMUS 2011 2012 Forssan kaupungin ja kaupungin henkilöstöjärjestöjen välinen HENKILÖSTÖSOPIMUS 2011 2012 Yhteistoimintaryhmä 29.11.2010 Kaupunginhallitus 29.11.2010 Kaupunginvaltuusto 13.12.2010 Sisällysluettelo 1. Edellisen

Lisätiedot

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveysummary.aspx?sdid=fin

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveysummary.aspx?sdid=fin Sida 1 av 9 Lausuntopyyntökysely 3110/00.04.00/2016 Vastausaika 10:28:29 FIN Lausuntopyyntökysely sote syksy 2016 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Vihdin kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Ei vastauksia.

Lisätiedot

!"#$%&'%"()*+,,+-./0,'%,*12&1%($%,32. 3**$+4(%((0

!#$%&'%()*+,,+-./0,'%,*12&1%($%,32. 3**$+4(%((0 !"#$%&'%"()*+,,+-./0,'%,*12&1%($%,32. 3**$+4(%((0!"##$%&'()*"##"+,-(.-/+0'-0-'1-#%2"'0)+ 3$2$#%/2')4'+0) :"##$7.'()*"##"+;)$2$7

Lisätiedot