KATe-hanke. (KokonaisArkkitehtuurin Teknologiataso) Ammattikorkeakoulujen yhteiset IT-palvelut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KATe-hanke. (KokonaisArkkitehtuurin Teknologiataso) Ammattikorkeakoulujen yhteiset IT-palvelut"

Transkriptio

1 KATe-hanke (KokonaisArkkitehtuurin Teknologiataso) Ammattikorkeakoulujen yhteiset IT-palvelut

2 KATe-hankkeen taustaa Tällä hetkellä pääsääntöisesti kukin ammattikorkeakoulu suunnittelee, hankkii, toteuttaa ja ylläpitää itse omat IT-palvelunsa Ammattikorkeakoulujen tietohallintojohtajien verkoston (AAPA) piirissä on keskusteltu vilkkaasti siitä, onko nykyinen toimintatapa enää jatkossa perusteltua tai edes mahdollista. Voisiko olla järkevämpää toteuttaa sovitut IT-palvelut yhteisesti?. Erityisen selvästi potentiaalisia hyötyjä on nähtävissä perustietotekniikan osalta Hankkeen tarpeellisuus sekä sisältö on selvitetty AAPA-verkoston piirissä ja helmikuussa 2011 tehty yksimielinen päätös lähteä viemään asiaa eteenpäin perustamalla KATe 1 hanke ajalle Juha Venho 2

3 KATe-hankkeen taustaa Lokakuussa 2011 julkisettiin ammattikorkeakoulujen säästövelvoitteet. Säästövelvoitteet ovat yhteensä 126 M, joka on n. 13 % ammattikorkeakoulujen budjeteista!!!. Tämä tulee edellyttämään ammattikorkeakouluilta rajuja säästötoimia ja rakenteellisia uudistuksia. AAPA-verkoston piirissä nähdään niin, että yhteisesti toteutettavat ITpalvelut tarjoavat yhden varteenotettavan vaihtoehdon ammattikorkeakoulujen johdolle kustannussäästöjen saamiseksi sekä uusien toimintamallien luomiseksi Juha Venho - AAPA-verkosto 3

4 KATe-hankkeen taustaa Arenen toiminnanjohtaja Timo Luopajärvi vieraili AAPA-verkoston työvaliokunnan kokouksessa Keskusteluissa tuotiin esille AAPA-verkoston tahtotila perustaa KATe 2 hanke Arenen verkostohankkeena ajalle Keskusteluissa sovittiin, että AAPA-verkosto tekee verkostohanke-esityksen ja toimittaa sen toiminnanjohtaja Luopajärvelle mennessä. Esitys pyritään ottamaan esille Arenen hallituksen kokouksessa Juha Venho - AAPA-verkosto 4

5 Hankkeen perustelut/tavoitteet Saada taloudellista säästöä! Tarjota vaihtoehtoinen toimintatapa IT-palveluiden tuottamiseen Mahdollistaa resurssien kohdentamista ydintoiminnan kannalta tärkeämpiin tehtäviin (kts. dia 5) Hyödyntää teknisen kehityksen tarjoamia mahdollisuuksia Tarjota vaihtoehto ammattikorkeakoulujen rajautumiselle muun julkisen sektorin yhteistyörakenteiden ulkopuolelle Toteuttaa ammattikorkeakoulujen, OKM:n ja valtionhallinnon linjauksia Kehittää yhteistä kokonaisarkkitehtuuria (tietohallintolain vaatimus) Kehittää kokonaisvaltaisesti IT-ratkaisuja yhdessä RAKETTI-hankkeen kanssa (kts. dia 6) Juha Venho - AAPA-verkosto 5

6 IT-tekniikan tarjoamisesta kohti ydintoiminnan kehittämistä Juha Venho - AAPA-verkosto 6

7 RAKETTI ja KATe KA:n näkökulmasta Juha Venho - AAPA-verkosto 7

8 KATe-hankkeen tiedostettuja haasteita Miten voidaan sovittaa yhteen 25 ammattikorkeakoulun erilaiset lähtökohdat ja tarpeet??? Miten saadaan sitoutettua kaikki ammattikorkeakoulut mukaan hankkeeseen??? Toiminta etenee hitaimman tahon ehdoilla Säästöjen saaminen edellyttää aina, että ensin on investoitava. Mistä resurssit tässä taloudellisessa tilanteessa??? Miten toteuttaa tehokas ja taloudellinen, mutta samalla kuitenkin joustava toimintamalli??? Jne. jne. jne Juha Venho - AAPA-verkosto 8

9 KATe-hankkeen osakokonaisuudet Yhteiset infrastruktuuriratkaisut palveluna Virtuaalipalvelinkapasiteetti, levyjärjestelmäpalvelut, palvelimen varmuuskopiointipalvelut, keskitetty lisenssipalvelin ammattikorkeakoulujen yhteiseen käyttöön jne. Yhteiset viestintäratkaisut palveluna Yhteinen kattava viestintäratkaisu palveluna, videoneuvotteluratkaisu palveluna, älykkäät tekstiviestipalvelut jne. Yhteiset sovellukset palveluna Moodle-oppimisalusta palveluna, kysely- ja palautteenhallintajärjestelmä palveluna jne. Yhteiset tuki- ja asiantuntijapalvelut Tunnistamisen asiantuntijapalvelut, kokonaisarkkitehtuurityön tuki organisaatiossa, IT-asiantuntijapalveluiden yhteiskilpailutukset koko amk-sektorille jne. Yhteiset puitesopimukset Yhteiset ohjelmistolisenssien (Adobe, VMware, Citrix, Autodesk, Mathcad) sekä ITlaitteiden (työasemat, kannettavat, näytöt, tulostimet) puitesopimukset jne Juha Venho - AAPA-verkosto 9

10 KATe-hankkeen eteneminen KATe 1 hanke: Toimii ajalla AAPA-verkoston perustama, ohjaama ja rahoittama hanke, budjetti Käytännön työstä vastaa projektipäällikkö Juha Venho Tavoitteena yhteishankintojen kautta saatavat pikavoitot sekä KATe 2 - hankkeen suunnittelu KATe 2 hanke: Toimii ajalla Mahdollisesti Arenen verkostohanke? Ammattikorkeakoulujen rahoittama hanke, mutta pyritään saamaan myös ulkopuolista rahoitusta, budjetti (2v) Käytännön työstä vastaa projektipäällikkö Tavoitteena saavuttaa lyhyellä aikavälillä merkittäviä kustannussäästöjä sekä pitkällä aikavälillä tuottavuuden ja vaikuttavuuden kehittymistä Juha Venho - AAPA-verkosto 10

11 KATe-vaiheistus ja teemat Juha Venho - AAPA-verkosto 11

12 Muita KATe-hankkeen tavoitteita Luoda selkeät roolit ja toimintamallit yhteisiin IT-palveluihin: Palvelujen tilaaja Tavoitteena tehokkaasti ja taloudellisesti toimiva tilaajaorganisaatio. Tilaajaorganisaation tulee olla juridinen toimija. Tästä syystä AAPAverkosto ei voi toimia tilaajana. RAKETTI-pelisääntöryhmästä tulossa linjauksia? Palvelujen tuottaja Tavoitteena tuottaa yhteiset IT-palvelut mahdollisimman pitkälle kaupallisten palveluntarjoajien toimesta. Palvelujen tuottajana voi toimia myös CSC - Tieteen tietotekniikan keskus Oy. Lähtökohtana on, että KATehanke ei itse tuota IT-palveluja. Tilaaja-tuottaja mallin avulla varmistetaan yhteisten IT-palvelujen kustannusten läpinäkyvyys, toiminnan tehokkuus ja palvelujen vastaavuus ammattikorkeakoulujen tarpeisiin Juha Venho - AAPA-verkosto 12

13 Muita KATe-hankkeen tavoitteita Hankkeen on tuotettava taloudellista säästöä Hankkeesta saatava taloudellinen hyöty on oltava selvästi suurempaa kuin hankkeeseen sijoitettu taloudellinen panostus! Kuvata ammattikorkeakoulujen yhteinen teknologia-arkkitehtuurin tavoitetila CSC:n roolin selkiyttäminen yhteisten IT-palvelujen tuottamisessa Hankintalaki edellyttää lähtökohtaisesti palvelujen kilpailuttamista -> CSC:n rooli in house toimittajana vaatii täsmentämistä Juha Venho - AAPA-verkosto 13

14 Muita KATe-hankkeen tavoitteita Selvittää ammattikorkeakoulujen mahdollisuus liittyä Hanselin asiakkaaksi Ammattikorkeakoulujen rahoitusjärjestelmä muuttuu vuoden 2014 alusta lukien siten, että rahoitus tulee suoraan OKM:ltä ammattikorkeakouluille. Tämä saattaa mahdollistaa ammattikorkeakouluille pääsyn Hanselin asiakkaiksi vuoden 2014 alusta lukien Tiivis yhteistyö yliopistojen kanssa KATe-hanke on tarkoitus toteuttaa ammattikorkeakoulujen kesken (Arenen verkostohanke), mutta yliopistojen kanssa tullaan tekemään tiivistä yhteistyötä. Erityisesti yhteisissä IT-hankinnoissa mahdollisuus saada jo lyhyellä tähtäimellä tuntuvia hyötyjä Juha Venho - AAPA-verkosto 14

15 Yleinen kehityssuunta ja referenssit Yrityssektorilla ollaan siirrytty viimevuosina hyvin voimakkaasti pilvipalveluiden sekä muihin keskitettyihin IT-ratkaisuihin ja keskitytty liiketoiminnan kannalta tärkeämpiin tehtäviin Julkinen sektori on tässä kehityksessä selvästi perässä, mutta kehityssuunta on kuitenkin sama. Tästä on hyvänä esimerkkinä mm. Kuntien Tiera Korkeakoulusektorilla kehityssuunta on myös sama. Esimerkki menestystarinasta on mm. Irlantilainen An Chéim (Collaborative Higher Education Information Management) Juha Venho - AAPA-verkosto 15

Kommenttipuheenvuoro: AMK-sektorin näkökulma

Kommenttipuheenvuoro: AMK-sektorin näkökulma Kommenttipuheenvuoro: AMK-sektorin näkökulma Turo Kilpeläinen Toimitusjohtaja/rehtori Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy turo.kilpelainen@kamk.fi 044 7101 600 1 Yhdessä ja/vai erikseen ICT:n eri osa-alueilla

Lisätiedot

Kokemuksia XDW-piloteista

Kokemuksia XDW-piloteista Kokemuksia XDW-piloteista Manne Miettinen KOTA-AMKOTA -seminaari 26.10.2011 CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy CSC IT Center for Science Ltd. Käsitteitä Tietovarastopalvelu (Koti) CSC:n tarjoama data

Lisätiedot

Valmistelevan työryhmän ehdotus ja 3.6. käydyt keskustelut. Pekka Linna,

Valmistelevan työryhmän ehdotus ja 3.6. käydyt keskustelut. Pekka Linna, Valmistelevan työryhmän ehdotus ja 3.6. käydyt keskustelut Pekka Linna, 2.9.2014 Yhteistyöryhmän perustaminen Opintohallinnon ja tietohallinnon verkostot päättivät 3.6.2014 perustaa yhteistyöryhmän tukemaan

Lisätiedot

Hss Consulting Oy / Teppo Sulonen 1

Hss Consulting Oy / Teppo Sulonen 1 Hss Consulting Oy / Teppo Sulonen 1 Teppo Sulonen, CV 1970 > 70 luku : Opiskelu Tampereen yliopisto Postipankki 80 luku : Ammattilainen Kaikki IT alasta Nokia Data 90 luku : Yrittäjä Avasta Transactions

Lisätiedot

SOPIMUS TYÖASEMIEN KILPAILUTTAMISESTA. eps työasemakonseptointi

SOPIMUS TYÖASEMIEN KILPAILUTTAMISESTA. eps työasemakonseptointi SOPIMUS TYÖASEMIEN KILPAILUTTAMISESTA eps työasemakonseptointi SOPIMUS TYÖASEMIEN KILPAILUTTAMISESTA 1.Johdanto Pohjois-Suomen kaupungit: Kuusamo, Oulu ja Rovaniemi (jäljempänä: eps-kaupungit) ovat allekirjoittaneet

Lisätiedot

Opintohallinnon ja tietohallinnon yhteistyö. Valmistelevan työryhmän ehdotus. Pekka Linna,

Opintohallinnon ja tietohallinnon yhteistyö. Valmistelevan työryhmän ehdotus. Pekka Linna, Opintohallinnon ja tietohallinnon yhteistyö. Valmistelevan työryhmän ehdotus Pekka Linna, 3.6.2014 Yhteistyöryhmän perustaminen Perustetaan yhteistyöryhmä tukemaan opintohallinnon ja tietohallinnon vastuualueita

Lisätiedot

Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuurin tavoitetila

Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuurin tavoitetila Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuurin tavoitetila Valtion taloushallintopäivä 18.11.2015 Olli Ahonen Valtiokonttori Sisällys Johdanto Visio ja tavoitteet 1. Toiminta-arkkitehtuuri - Palvelut -

Lisätiedot

JÄRKEÄ ICT-HANKINTOIHIN. TIETOISKU HANSEL ICT FORUMILLA 26.9.2013 Jaakko Viitanen Ryhmittymä ATRAIN / BDO Consulting

JÄRKEÄ ICT-HANKINTOIHIN. TIETOISKU HANSEL ICT FORUMILLA 26.9.2013 Jaakko Viitanen Ryhmittymä ATRAIN / BDO Consulting JÄRKEÄ ICT-HANKINTOIHIN TIETOISKU HANSEL ICT FORUMILLA 26.9.2013 Jaakko Viitanen Ryhmittymä ATRAIN / BDO Consulting SOPIMUKSELLISET RYHMITTYMÄT Valtionhallinnon IT-asiantuntijapalvelun osa-alueet Ryhmittymä

Lisätiedot

Korkeakoulujen IAM-ryhmän tilannekatsaus. Jari Järvinen, HAMK. 1/16/2012 Finnish IAM Task Force for Higher Education 1

Korkeakoulujen IAM-ryhmän tilannekatsaus. Jari Järvinen, HAMK. 1/16/2012 Finnish IAM Task Force for Higher Education 1 Korkeakoulujen IAM-ryhmän tilannekatsaus Jari Järvinen, HAMK 1/16/2012 Finnish IAM Task Force for Higher Education 1 IAM-ryhmä Missio: Kerätä, jakaa, dokumentoida ja arvioida hyviä käytänteitä, teknisiä

Lisätiedot

Korkeakoulujen tietohallinnon kehittäminen: tiedon yhteismitallisuus ja järjestelmien yhteentoimivuus. Johtaja Hannu Sirén

Korkeakoulujen tietohallinnon kehittäminen: tiedon yhteismitallisuus ja järjestelmien yhteentoimivuus. Johtaja Hannu Sirén Korkeakoulujen tietohallinnon kehittäminen: tiedon yhteismitallisuus ja järjestelmien yhteentoimivuus Johtaja Hannu Sirén 22.11.2011 Tieto, tietojärjestelmät ja ICT-panokset ovat yhä keskeisempiä korkeakoulujen

Lisätiedot

CSC:ltä ostetut palvelukokonaisuudet vuonna 2014

CSC:ltä ostetut palvelukokonaisuudet vuonna 2014 CSC:ltä ostetut palvelukokonaisuudet vuonna 2014 Sopimus palvelukokonaisuuksien toimittamisesta OKM:n korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osastolle koulutuksen, tieteen, kulttuurin ja hallinnon tarpeisiin.

Lisätiedot

RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto

RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Korkeakoulujen ja opetusministeriön yhteinen tietohallintohanke, jota CSC koordinoi RAKETTI-hankekokonaisuus Klaus Lindberg CSC Tieteen tietotekniikan keskus

Lisätiedot

Opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon yhteistyön organisoiminen hankekauden jälkeen

Opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon yhteistyön organisoiminen hankekauden jälkeen RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon yhteistyön organisoiminen hankekauden jälkeen Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen

Lisätiedot

Lausunto Palvelut ja tiedot käytössä - Julkisen hallinnon ICT:n hyödyntämisen strategia

Lausunto Palvelut ja tiedot käytössä - Julkisen hallinnon ICT:n hyödyntämisen strategia JulkICT strategia Kotkan kaupunki Tietohallinto Asia: Lausunto Palvelut ja tiedot käytössä - Julkisen hallinnon ICT:n hyödyntämisen strategia 2012-2020 Viite: VM:n lausuntopyyntö VM 155:00/2011 1. Vastaajan

Lisätiedot

< Projekti > ICT ympäristön yleiskuvaus 11.10.2013

< Projekti > ICT ympäristön yleiskuvaus 11.10.2013 < Projekti > ICT ympäristön yleiskuvaus 11.10.2013 ICT ympäristön yleiskuvaus Esityspohjien sisältö 1. ICT ympäristön yleiskuvauspohja: toimijat, henkilöstömäärät, budjetit 2. Tietohallinnon / ICT:n hallintomalli

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Hyvä hallintomalli valtion erityistehtävää hoitavissa yhtiöissä ja niiden omistajaohjauksessa (7/2013) 204/54/2011 CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy, 10.6.2013.

Lisätiedot

Enfo Oyj. Virtualisointi. Case: Eduskunta. Juha-Pekka Leskinen, EDUSKUNTA - Tietohallintotoimisto Markus Sjöman, Enfo Oyj - Zourcing

Enfo Oyj. Virtualisointi. Case: Eduskunta. Juha-Pekka Leskinen, EDUSKUNTA - Tietohallintotoimisto Markus Sjöman, Enfo Oyj - Zourcing Enfo Oyj Virtualisointi Case: Eduskunta Juha-Pekka Leskinen, EDUSKUNTA - Tietohallintotoimisto Markus Sjöman, Enfo Oyj - Zourcing Eduskunnan näkökulma asiaan Tietotekniikka eduskunnassa Tunnuslukuja projektista

Lisätiedot

Onnistunut julkinen hankinta? ICT- Hankintafoorumi. Timo Valli Julkisen hallinnon tieto- ja viestintätekninen toiminto

Onnistunut julkinen hankinta? ICT- Hankintafoorumi. Timo Valli Julkisen hallinnon tieto- ja viestintätekninen toiminto Onnistunut julkinen hankinta? ICT- Hankintafoorumi Timo Valli Julkisen hallinnon tieto- ja viestintätekninen toiminto JulkICT-toiminto ICT-johtaja Timo Valli Osastopäällikön sihteeri Maija Haltia Strateginen

Lisätiedot

KOULUTUSOHJELMA- ja TUTKINTORAKENTEIDEN UUDISTAMINEN Kommenttipuheenvuoro/HS ARENE Timo Luopajärvi

KOULUTUSOHJELMA- ja TUTKINTORAKENTEIDEN UUDISTAMINEN Kommenttipuheenvuoro/HS ARENE Timo Luopajärvi KOULUTUSOHJELMA- ja TUTKINTORAKENTEIDEN UUDISTAMINEN 13.10.2011 Kommenttipuheenvuoro/HS ARENE Timo Luopajärvi 1. ARENEn koulutusohjelmaprojektin johtopäätökset Raportti jätetty OKM:lle toukokuussa 2010,

Lisätiedot

Museo Mitä museoiden kokoelmahallinnan kokonaisarkkitehtuurihanke merkitsee museoille?

Museo Mitä museoiden kokoelmahallinnan kokonaisarkkitehtuurihanke merkitsee museoille? Museo 2015 Mitä museoiden kokoelmahallinnan kokonaisarkkitehtuurihanke merkitsee museoille? 27.9.2011 Elina Anttila, osastonjohtaja Museovirasto Museoalan kehittäminen ja tiedonhallinta Museo 2015 mahdollistaa

Lisätiedot

Tietopalveluiden sisältö ja vastuunjako

Tietopalveluiden sisältö ja vastuunjako Tietopalveluiden sisältö ja vastuunjako Seuraavassa konkretisoidaan palvelualuetarkkuudella toiminnallista vastuunjakoa toimittajan ja tilaajan välillä. 1. HelpDesk-palvelu Tietopalveluiden tuottama käyttäjätuki

Lisätiedot

Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti. Henkilökunnan osallistuminen, osa 3.

Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti. Henkilökunnan osallistuminen, osa 3. Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti Henkilökunnan osallistuminen, osa 3. Henkilökunnan kommentit toimintamallin uudistamisen tavoitteisiin ja muihin päälinjauksiin Loorassa e-lomake

Lisätiedot

Tietohallinto rakenteellisen kehittämisen tukena

Tietohallinto rakenteellisen kehittämisen tukena Tietohallinto rakenteellisen kehittämisen tukena Johtaja Hannu Sirén Yliopistojen IT-päivät 23.10.2008 TKK Dipoli 1 Eräitä meneillään olevia uudistuksia, joilla on vaikutusta tietohuoltoon 1. Korkeakoulujen

Lisätiedot

Kehittämishankkeet ja korkeakoulujen yhteinen visio. Rehtori Pertti Puusaari, Hämeen ammattikorkeakoulu

Kehittämishankkeet ja korkeakoulujen yhteinen visio. Rehtori Pertti Puusaari, Hämeen ammattikorkeakoulu Kehittämishankkeet ja korkeakoulujen yhteinen visio Rehtori Pertti Puusaari, Hämeen ammattikorkeakoulu Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen ICT:n ohjausyhteistyö (ka.csc.fi) Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto

RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto TUTKI -osahanke Korkeakoulujen ja opetusministeriön yhteinen tietohallintohanke, jota CSC koordinoi Timo Tiihonen 26.05.2011 Sisältö Mitä luvattiin vuosi

Lisätiedot

Sote-digin valmistelun tilanne. Maritta Korhonen

Sote-digin valmistelun tilanne. Maritta Korhonen Sotedigin valmistelun tilanne Maritta Korhonen 1 17.01.2017 Vahala Mika Digivalmistelun ja toimeenpanon organisointimuutoksen tavoitteita Yhteinen tilannekuva Kaikilla työryhmillä ja muutokseen liittyvillä

Lisätiedot

Ehdotus korkeakoulujen osalta koulutuksen ja tutkimuksen osa-alueen organisoimiseksi tiedon yhteismitallisuuden ja tietojärjestelmien

Ehdotus korkeakoulujen osalta koulutuksen ja tutkimuksen osa-alueen organisoimiseksi tiedon yhteismitallisuuden ja tietojärjestelmien Ehdotus korkeakoulujen osalta koulutuksen ja tutkimuksen osa-alueen organisoimiseksi tiedon yhteismitallisuuden ja tietojärjestelmien yhteensopivuuden sekä tietohallinnon palveluiden kehittämisessä Raketti-pelisääntö

Lisätiedot

AHAA-palvelu ja Finnan räätälöinti 11.11.2014

AHAA-palvelu ja Finnan räätälöinti 11.11.2014 AHAA-palvelu ja Finnan räätälöinti 11.11.2014 MIKÄ ON AAHA? AHAA on arkistoille suunnattu palvelu ja työkalu arkistokuvailun toteuttamiseksi Arkistoille palvelu tarjoaa työkalun aineistojen kuvailuja järjestämisprosessin

Lisätiedot

Uudistuva korkeakoulutukseen hakeutuminen. Ilmari Hyvönen 7.5.2013

Uudistuva korkeakoulutukseen hakeutuminen. Ilmari Hyvönen 7.5.2013 Uudistuva korkeakoulutukseen hakeutuminen Ilmari Hyvönen 7.5.2013 Opiskelijavalintojen uudistaminen Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Tekes riskirahoittajana -

Tekes riskirahoittajana - Tekes riskirahoittajana - rahoitusmahdollisuudet Oulu 26.2.2010 Tekes mukana kehittämässä TUTKIMUKSELLISESSA OSIOSSA T&K:SSA TUOTTEIS- TUKSESSA PALVELUJEN KEHITÄMISESSÄ LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISESSÄ Lähtökohtana

Lisätiedot

Kirjanpito- ja palkkahallinnon organisointi

Kirjanpito- ja palkkahallinnon organisointi Kirjanpito- ja palkkahallinnon organisointi Hallinto- ja taloustyöryhmän loppuraportti 10.4.2015: Sote-kuntayhtymä (käynnistystiimi) ja Joensuun kaupunki PK Sote-alueen keskuskaupunkina käynnistävät neuvottelut

Lisätiedot

Tekes innovaatiorahoittajana. Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014

Tekes innovaatiorahoittajana. Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014 Tekes innovaatiorahoittajana Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014 Rahoitamme sellaisten innovaatioiden kehittämistä, jotka tähtäävät kasvun ja uuden liiketoiminnan luomiseen Yritysten kehitysprojektit Tutkimusorganisaatioiden

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN TOIMIALAN TIETOHALLINNON YHTEISTYÖKOKOUS

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN TOIMIALAN TIETOHALLINNON YHTEISTYÖKOKOUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN TOIMIALAN TIETOHALLINNON YHTEISTYÖKOKOUS 25.5.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriö Avauspuheenvuoro Kansliapäällikkö Harri Skog 1 UUSI HALLITUS JA HALLITUSOHJELMA TALOUDEN

Lisätiedot

Kokemuksia kokonaisarkkitehtuurityöstä

Kokemuksia kokonaisarkkitehtuurityöstä Kokemuksia kokonaisarkkitehtuurityöstä Museo 2015 -hankkeen aloitusseminaari 23.11.2011 Kimmo Koivunen CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy CSC IT Center for Science Ltd. CSC pähkinänkuoressa Valtion

Lisätiedot

Juuli - julkaisutietoportaali. Asiantuntijaseminaari, Helsinki 12.9.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi)

Juuli - julkaisutietoportaali. Asiantuntijaseminaari, Helsinki 12.9.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Juuli - julkaisutietoportaali Asiantuntijaseminaari, Helsinki 12.9.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Julkaisuportaalista Juuliksi Kansallisen julkaisuportaalin kehitystyö alkoi syksyllä 2012 Rahoitus

Lisätiedot

Valtorin palveluiden tuotteistaminen ja yhtenäistäminen. Valtorin asiakaspäivä Tuotantojohtaja Jukka Yli-Koivisto

Valtorin palveluiden tuotteistaminen ja yhtenäistäminen. Valtorin asiakaspäivä Tuotantojohtaja Jukka Yli-Koivisto Valtorin palveluiden tuotteistaminen ja yhtenäistäminen Valtorin asiakaspäivä Tuotantojohtaja Jukka Yli-Koivisto Palvelut ja prosessit Strategiset tavoitteet Tehokkaat, yhtenäiset palvelut, prosessit ja

Lisätiedot

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-

Lisätiedot

Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari

Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari Rakennettu ympäristö ohjelman tulosseminaari Finlandiatalo Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari 27.1.2015 Tekesin Rakennettu ympäristö ohjelma 2009-2014 Tekes Innovaatiorahoituskeskus Ohjelmapäällikkö

Lisätiedot

Kansallinen digitaalinen kirjasto -tilannekatsaus. Digiajasta ikuisuuteen -seminaari 13.12.2011 Minna Karvonen

Kansallinen digitaalinen kirjasto -tilannekatsaus. Digiajasta ikuisuuteen -seminaari 13.12.2011 Minna Karvonen Kansallinen digitaalinen kirjasto -tilannekatsaus Digiajasta ikuisuuteen -seminaari 13.12.2011 Minna Karvonen Kansallinen digitaalinen kirjasto: taustaa Hallitusohjelma: Kirjastoja kehitetään vastaamaan

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Euroopan unionin verkko- ja tietoturvadirektiivin täytäntöönpanoon liittyvien lakien muuttamisesta annetuista laeista

Lausuntopyyntö Euroopan unionin verkko- ja tietoturvadirektiivin täytäntöönpanoon liittyvien lakien muuttamisesta annetuista laeista CSCTieteen tietotekniikan keskus Oy Lausunto 17.10.2017 Asia: LVM/1616/03/2016 Lausuntopyyntö Euroopan unionin verkko ja tietoturvadirektiivin täytäntöönpanoon liittyvien lakien muuttamisesta annetuista

Lisätiedot

Kertakirjautumisella irti salasanojen ryteiköstä

Kertakirjautumisella irti salasanojen ryteiköstä Virtuttaako? Kertakirjautumisella irti salasanojen ryteiköstä Johtava asiantuntija Jouko Junttila Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori Valtio Expo 2014 Mikä on Kertakirjautumisratkaisu Virtu?

Lisätiedot

Sote-ICT Alustavia arvioita kustannuksista ja resurssitarpeista

Sote-ICT Alustavia arvioita kustannuksista ja resurssitarpeista Sote-ICT Alustavia arvioita kustannuksista ja resurssitarpeista Johtavien viranhaltijoiden kokous 16.5.2017 KUNTIEN TIETOHALLINTO- JA ICT-PALVELUT MAAKUNNAN TIETOHALLINTO JA ICT- PALVELUT Hankkeen päävaiheet

Lisätiedot

Pilviväylä projekti 24.1.2014

Pilviväylä projekti 24.1.2014 Pilviväylä projekti 24.1.2014 Tarkoitus ja tavoite Pilviväylän teknisten ratkaisujen tavoitteena on ratkaista ongelmia jotka liittyvät pilvipalveluiden hankintaan, saatavuuteen ja käyttöönottoon kouluissa.

Lisätiedot

Suomen IT-palvelumarkkinat: näkymiä vuodelle 2009. Mika Rajamäki

Suomen IT-palvelumarkkinat: näkymiä vuodelle 2009. Mika Rajamäki Suomen IT-palvelumarkkinat: näkymiä vuodelle 2009 Mika Rajamäki Market-Visio Oy Marketvisio on riippumaton ICT-johtamisen ja liiketoiminnan neuvonantaja. Marketvisio yhdistää Gartnerin globaalit resurssit

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Arene ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Riitta Rissanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen

Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen uudessa terveydenhuollon mallissa Liisa-Maria Voipio-Pulkki/ Terveyspalveluryhmä Sosiaali- ja terveysministeriö Mikä on uusi terveydenhuollon malli? Työ on vielä

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

Polkuja kestävän liikkumisen palveluihin

Polkuja kestävän liikkumisen palveluihin Polkuja kestävän liikkumisen palveluihin Kuinka kestävän liikkumisen palveluiden edellytyksiä parannetaan? Kuvaukset erilaisista toimintamalleista, konsepteista ja/tai kehityspoluista, joilla saadaan kuntatasolla

Lisätiedot

Globalisaation vaikutus päihdeasiakkaan asemaan. Teemaseminaari Aki Heiskanen

Globalisaation vaikutus päihdeasiakkaan asemaan. Teemaseminaari Aki Heiskanen Globalisaation vaikutus päihdeasiakkaan asemaan Teemaseminaari 3.12.2007 Aki Heiskanen Samanlaiset muutokset Huolimatta kunkin maan hyvinvointipalveluiden kansallisista erityispiirteistä eri maissa on

Lisätiedot

Yhteentoimivuus - kattaa strategisen, lainsäädännnöllisen, organisaatioiden välisen, semanttisen ja teknisen yhteentoimivuuden

Yhteentoimivuus - kattaa strategisen, lainsäädännnöllisen, organisaatioiden välisen, semanttisen ja teknisen yhteentoimivuuden Yhteentoimivuus - kattaa strategisen, lainsäädännnöllisen, organisaatioiden välisen, semanttisen ja teknisen yhteentoimivuuden Leena Kononen 25.10.2013 1 Yhteentoimivuustyö EU:ssa ja Suomessa Tavoitteena

Lisätiedot

Kumppanuuden juridiikkaa

Kumppanuuden juridiikkaa Kumppanuuden juridiikkaa Kumppanuusseminaari Kuntatalo 14.10.2015 Katariina Huikko Johtava lakimies Kumppanuus, mitä se on? Erilaiset järjestelyt julkisen ja yksityisen toimijan välillä Voi olla muodoltaan

Lisätiedot

Pysyvästi säilytettäväksi määrätyn sähköisen aineiston säilytys- ja tietopalvelu, OKM/7/591/2015 Liitteet:

Pysyvästi säilytettäväksi määrätyn sähköisen aineiston säilytys- ja tietopalvelu, OKM/7/591/2015 Liitteet: Suvi Ritvos Lähettäjä: noreply@eduuni.fi Lähetetty: 25. elokuuta 2015 13:29 Aihe: Pysyvästi säilytettäväksi määrätyn sähköisen aineiston säilytys- ja tietopalvelu, Liitteet: Kansilehti.PDF; Pysyvästi säilytettäväksi

Lisätiedot

Kuntien ICT-muutostukiohjelma. Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen

Kuntien ICT-muutostukiohjelma. Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen Kuntien ICT-muutostukiohjelma Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen Ossi Korhonen 11.12.2014 ICT-muutostukiprojekteissa nyt mukana yhteensä 135 kuntaa ICT-muutostuki

Lisätiedot

EU-tietosuoja-asetus Vaikutukset korkeakoulun IT:n näkökulmasta Case Laurea

EU-tietosuoja-asetus Vaikutukset korkeakoulun IT:n näkökulmasta Case Laurea www.laurea.fi EU-tietosuoja-asetus Vaikutukset korkeakoulun IT:n näkökulmasta Case Laurea FUASin etiikkaseminaari 4.4.2017 Laurea Kimmo Pettinen 2 Sisältö Tieto - henkilötieto GDPR:n vaikutukset Pääasiallinen

Lisätiedot

Oppiminen aluekehittämisen moottorina

Oppiminen aluekehittämisen moottorina Oppiminen aluekehittämisen moottorina Länsi-Uusimaa uuteen nousuun seminaari 9.3.2010 Suuri osa siitä, mitä opimme koulussa ja yliopistossa ei liity talouselämän edellyttämään osaamiseen Adam Smith Kansojen

Lisätiedot

UUSI ARKKITEHTUURI PAREMMAT PALVELUT. Järjestelmäarkkitehtuurihankkeet

UUSI ARKKITEHTUURI PAREMMAT PALVELUT. Järjestelmäarkkitehtuurihankkeet UUSI ARKKITEHTUURI PAREMMAT PALVELUT Järjestelmäarkkitehtuurihankkeet 11.4.2008 Ari Rouvari SISÄLLYS Taustaa Digitaalisen kirjaston määritelmä 2007 Tietohallintostrategia 2007-2008 Tavoitteet Järjestelmäarkkitehtuurihankkeet

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus

Tekesin innovaatiorahoitus Tekesin innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot Palveluinnovaatiot Prosessi-

Lisätiedot

Maakunnan tiedolla johtaminen ja tietoaltaan hyödyntäminen Jyrki Tirkkonen Liiketoimintapäällikkö, Tiedolla johtaminen ja informaation hallinta

Maakunnan tiedolla johtaminen ja tietoaltaan hyödyntäminen Jyrki Tirkkonen Liiketoimintapäällikkö, Tiedolla johtaminen ja informaation hallinta Maakunnan tiedolla johtaminen ja tietoaltaan hyödyntäminen Jyrki Tirkkonen Liiketoimintapäällikkö, Tiedolla johtaminen ja informaation hallinta Jari Uotila Johtava konsultti, Uudet liiketoiminnot Istekki

Lisätiedot

Avoinyliopisto.fi -verkkopalvelu CSC:n palvelut

Avoinyliopisto.fi -verkkopalvelu CSC:n palvelut Avoinyliopisto.fi -verkkopalvelu CSC:n palvelut Avointen yliopistojen neuvottelupäivät 12.-13.10.2011 Soile Pylsy, CSC CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy CSC IT Center for Science Ltd. Puhuja? Soile

Lisätiedot

RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto

RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Julkaisurekisteripalvelujen rakentaminen Korkeakoulujen ja opetusministeriön yhteinen tietohallintohanke, jota CSC koordinoi (JURE)-projekti) Tomi Mäkelä

Lisätiedot

Miten Valtori auttaa valtionhallinnon ICT-kustannustavoitteiden saavuttamisessa? Valtio Expo Toimitusjohtaja Kari Pessi, Valtori

Miten Valtori auttaa valtionhallinnon ICT-kustannustavoitteiden saavuttamisessa? Valtio Expo Toimitusjohtaja Kari Pessi, Valtori Miten Valtori auttaa valtionhallinnon ICT-kustannustavoitteiden saavuttamisessa? Valtio Expo Toimitusjohtaja Kari Pessi, Valtori Mikä on Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori? Valtori tuottaa

Lisätiedot

Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa. ICT muutostukiseminaari neuvotteleva virkamies Jari Kallela

Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa. ICT muutostukiseminaari neuvotteleva virkamies Jari Kallela Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa ICT muutostukiseminaari 8.10.2014 neuvotteleva virkamies Jari Kallela Sisältö Miksi kokonaisarkkitehtuuria tarvitaan julkisessa hallinnossa? Mitä tuloksia kokonaisarkkitehtuurista

Lisätiedot

Saimaan talous ja tieto Oy

Saimaan talous ja tieto Oy Saimaan talous ja tieto Oy Saitan organisaatio Omistus: Lappeenrannan kaupunkikonserni 50% Eksote 50% Toimitusjohtaja ja hallintotiimi 1+2 hlöä Liikevaihto 7,5 8,0 M Liikevoittotavoite 5% Liikevaihdosta,

Lisätiedot

SHOK infotilaisuus Teija Lahti-Nuuttila, Kimmo Ahola Tekes

SHOK infotilaisuus Teija Lahti-Nuuttila, Kimmo Ahola Tekes SHOK infotilaisuus 17.2.2014 Teija Lahti-Nuuttila, Kimmo Ahola Tekes DM xx-2013 SHOK-johtoryhmän linjaukset uudistuksiksi Fokusoidaan toimintaa nykyistä terävämpiin osaamiskärkiin tähtäimenä uusien liiketoimintojen

Lisätiedot

IT-hankinnat - ongelmista ratkaisuihin

IT-hankinnat - ongelmista ratkaisuihin IT-hankinnat - ongelmista ratkaisuihin Johtava tuloksellisuustarkastaja, FM, HTT, IT-oikeuden dosentti Tomi Voutilainen Valtiontalouden tarkastusvirasto ICT-hankintafoorumi 2.3.2012 Kapseloidut liiketoimintamallit

Lisätiedot

Alueellinen toimija Pirkanmaalla ja TAYSin erityisvastuualueella

Alueellinen toimija Pirkanmaalla ja TAYSin erityisvastuualueella Alueellinen toimija Pirkanmaalla ja TAYSin erityisvastuualueella Tietohallintojohtaja Timo Valli Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 30.5.2005 Terveydenhuollon XXXI ATK-päivät Sisältö Alueellisen

Lisätiedot

Kansallinen ORCiD yhdistämispalvelu

Kansallinen ORCiD yhdistämispalvelu Kansallinen ORCiD yhdistämispalvelu Kansallinen yhdistämispalvelu miksi? ORCiD:n yhdistämiseksi korkeakoulun käyttäjähallinnan järjestelmään Voidaan hyödyntää eri tarkoituksissa korkeakoulun sisällä Raportoinnissa

Lisätiedot

CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy

CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy SR311 Kestävä tietotekniikka CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy Käyttöinsinööri Jari Niittylahti 18.12.2012 CSC lyhyesti Valtion omistama ja opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoima, voittoa tavoittelematon

Lisätiedot

Loppuyhteenveto. Valtorin asiakaspäivä Toimitusjohtaja Kari Pessi

Loppuyhteenveto. Valtorin asiakaspäivä Toimitusjohtaja Kari Pessi Loppuyhteenveto Valtorin asiakaspäivä Toimitusjohtaja Kari Pessi Anna-Maija Karjalainen: Useiden ict-strategioiden yhdistäminen Sähköisestä asioinnista tulee tehdä ensisijainen asiointitapa. Digitalisointia

Lisätiedot

HYVINVOINTI- PALVELUITA HELPOSTI

HYVINVOINTI- PALVELUITA HELPOSTI HYVINVOINTI- PALVELUITA HELPOSTI Hyvinvointipalveluita asiakkaan parhaaksi Hyvinvointipalvelujen järjestäminen on yksi yhteiskunnan tärkeimmistä tehtävistä ellei jopa kaikkein tärkein. Onnistuminen tässä

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen vieraskielinen koulutus Lukuvuosimaksut (koulutusvienti) Kv - kevätpäivät

Ammattikorkeakoulujen vieraskielinen koulutus Lukuvuosimaksut (koulutusvienti) Kv - kevätpäivät Ammattikorkeakoulujen vieraskielinen koulutus Lukuvuosimaksut (koulutusvienti) Kv - kevätpäivät 11.5.2016 Toiminnanjohtaja KT, KTM Riitta Rissanen 03.05.2016 03.05.2016 LUKUVUOSIMAKSUT (LAINSÄÄDÄNTÖ) Lakimuutos

Lisätiedot

RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto

RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen tietohallintohanke, jota CSC koordinoi Tietohallinto tutkimuksen tukena vai tukkeena TUTKI -osahanke

Lisätiedot

Strategian laadinta ja toimijoiden yhteistyö. Tehoa palvelurakenteisiin 25.10.2011 ICT-johtaja Timo Valli

Strategian laadinta ja toimijoiden yhteistyö. Tehoa palvelurakenteisiin 25.10.2011 ICT-johtaja Timo Valli Strategian laadinta ja toimijoiden yhteistyö Tehoa palvelurakenteisiin 25.10.2011 ICT-johtaja Timo Valli Information and Communication Technology Teknologia Kommunikaatio Infrastruktuuri Informaatio Integraatio

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Ammattikorkeakoulujen rahoitus Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Korkeakoulutuksen laatua, tehokkuutta, vaikuttavuutta ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

Tietohallinnon selkeät rakenteet ja vastuut. Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti/VTV 20.5.2014

Tietohallinnon selkeät rakenteet ja vastuut. Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti/VTV 20.5.2014 Tietohallinnon selkeät rakenteet ja vastuut Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti/VTV 20.5.2014 Sisältö Tietohallinnon selkeät rakenteet ja tietohallinnon vastuut: Kuka vastaa kokonaisuudesta? Miten ohjausta ja

Lisätiedot

Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta

Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Joensuu 12.1.2012 Kumppanuudella tuloksiin Pekka Utriainen Uudet askeleet Kunnan järjestämisvastuulla

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksen ja Arenen ajankohtaiset kuulumiset; ammattikorkeakoulu uudistus. Riitta Rissanen Toiminnanjohtaja 9/2014

Ammattikorkeakoulutuksen ja Arenen ajankohtaiset kuulumiset; ammattikorkeakoulu uudistus. Riitta Rissanen Toiminnanjohtaja 9/2014 Ammattikorkeakoulutuksen ja Arenen ajankohtaiset kuulumiset; ammattikorkeakoulu uudistus Riitta Rissanen Toiminnanjohtaja 9/2014 Arene ry:n kannanotto (5.3.2014) Yhteiskunnan ja talouselämän muutosten

Lisätiedot

Uusi ratkaisumalli kuntakentän ICT-haasteisiin

Uusi ratkaisumalli kuntakentän ICT-haasteisiin 1 Uusi ratkaisumalli kuntakentän ICT-haasteisiin Vaatimukset kuntien palveluille kasvavat Kunnat kohtaavat lähivuosina merkittäviä haasteita, joiden ratkaisemiseksi tarvitaan uusia keinoja työn tuottavuuden

Lisätiedot

Tiemaksujen selvittämisen motiiveja

Tiemaksujen selvittämisen motiiveja Tiemaksujen selvittämisen motiiveja Sidosryhmäseminaari 12.6.2012 Tuomo Suvanto Työryhmän toimeksianto Selvittää, kuinka Suomessa tulisi edetä tiemaksujärjestelmien käyttöönotossa pitkällä aikavälillä

Lisätiedot

Kieku ohjausmalli ja elinkaaren hallinta. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto

Kieku ohjausmalli ja elinkaaren hallinta. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Kieku ohjausmalli ja elinkaaren hallinta Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Työryhmä VM asetti työryhmän tekemään esityksen Kieku-järjestelmän elinkaaren hallinnasta

Lisätiedot

Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK EK-2015 strategian ydin Missio, visio ja arvot Missio = Perustehtävä, olemassaolon

Lisätiedot

Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen järjestäminen. Poliittinen ohjausryhmä

Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen järjestäminen. Poliittinen ohjausryhmä Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen järjestäminen Poliittinen ohjausryhmä 20.4.2017 Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut Valmistelun ohjeistus maakuntien toimijoille Talous- ja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

Urheiluakatemioiden ja valmennuskeskusten yhteinen toimintasuunnitelma

Urheiluakatemioiden ja valmennuskeskusten yhteinen toimintasuunnitelma Urheiluakatemioiden ja valmennuskeskusten yhteinen toimintasuunnitelma Valitut akatemiat ja valmennuskeskukset muodostavat kokonaisuuden ja toimivat yhteisen toimintasuunnitelman ja resurssin alaisuudessa.

Lisätiedot

RAKETTI tietohallinto rakenteellisen kehittämisen tukena

RAKETTI tietohallinto rakenteellisen kehittämisen tukena RAKETTI tietohallinto rakenteellisen kehittämisen tukena Marja Kylämä 13.11.2008 1 Taustaa Sähköisen asioinnin edistäminen korkeakouluissa -työryhmä 12/2005 11/2007 OPM:n hallinnonalan tietohallintostrategiatyö

Lisätiedot

Rakenteellisen Kehittämisen Tukena Tietohallinto. korkeakoulujen ja opetusministeriön yhteinen tietohallintohanke, jota CSC koordinoi

Rakenteellisen Kehittämisen Tukena Tietohallinto. korkeakoulujen ja opetusministeriön yhteinen tietohallintohanke, jota CSC koordinoi Rakenteellisen Kehittämisen Tukena Tietohallinto korkeakoulujen ja opetusministeriön yhteinen tietohallintohanke, jota CSC koordinoi Opetusministeriö on käynnistänyt kesäkuussa korkeakoulujen yhteisen,

Lisätiedot

RAKENNUSAUTOMAATION KILPAILUTTAMINEN. Kristian Stenmark Hepacon Oy

RAKENNUSAUTOMAATION KILPAILUTTAMINEN. Kristian Stenmark Hepacon Oy RAKENNUSAUTOMAATION KILPAILUTTAMINEN Kristian Stenmark Hepacon Oy kristian.stenmark@hepacon.fi 050 5909571 TALOTEKNIIKAN KOKO ELINKAAREN ASIANTUNTIJAT www.hepacon.fi YRITYS Perustettu 1978 Toimialat LVIASK

Lisätiedot

JORMA HEINONEN, TOIMIALAJOHTAJA, toimistot, Case: Senaatti-kiinteistöt. Senaatti-kiinteistöjen pääkonttori, Helsinki

JORMA HEINONEN, TOIMIALAJOHTAJA, toimistot, Case: Senaatti-kiinteistöt. Senaatti-kiinteistöjen pääkonttori, Helsinki Senaatti-kiinteistöjen verkostokumppanina Workspace on mukana tuottamassa Senaattikiinteistöjen asiakkaille työympäristökehittämisen asiantuntijapalveluita. Yhteistyö on alkanut vuonna 2003 ja tänä aikana

Lisätiedot

MUUTTUVA MARKKINA ja MAAILMA 17.3.2011 Aluepäällikkö Päivi Myllykangas, Elinkeinoelämän keskusliitto, EK

MUUTTUVA MARKKINA ja MAAILMA 17.3.2011 Aluepäällikkö Päivi Myllykangas, Elinkeinoelämän keskusliitto, EK Lisää tähän otsikko MUUTTUVA MARKKINA ja MAAILMA 17.3.2011 Aluepäällikkö Päivi Myllykangas, Elinkeinoelämän keskusliitto, EK KANSANTALOUS VÄESTÖKEHITYS JA TUOTTAVUUS Kestävyysvaje aiempaakin suurempi:

Lisätiedot

Julkishallinnon tietoturvatoimittaja 2013-2017

Julkishallinnon tietoturvatoimittaja 2013-2017 Julkishallinnon tietoturvatoimittaja 2013-2017 Decens - Sujuvaa yhteistyötä Decens on ICT palvelutoimittaja Perustettu vuonna 2008 Päätoimipaikka on Tampere Yrityksessä työskentelee n. 70 henkilöä Toimipisteet:

Lisätiedot

Tutkimus ja kehittämistoiminnan tilastointi Tilastokeskuksessa. KOTA-AMKOTA-seminaari 26.-27.10.2011 Marianne Kaplas Tilastokeskus

Tutkimus ja kehittämistoiminnan tilastointi Tilastokeskuksessa. KOTA-AMKOTA-seminaari 26.-27.10.2011 Marianne Kaplas Tilastokeskus Tutkimus ja kehittämistoiminnan tilastointi Tilastokeskuksessa KOTA-AMKOTA-seminaari 26.-27.10.2011 Marianne Kaplas Tilastokeskus Tutkimus- ja kehittämistoiminta tilastoissa Tutkimus- ja kehittämistoiminta

Lisätiedot

XDW-projektissa rakennetut palvelut

XDW-projektissa rakennetut palvelut XDW-projektissa rakennetut palvelut Korkeakoulujen KOTA-AMKOTA seminaari 23. 24.9.2010 Manne Miettinen CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy CSC IT Center for Science Ltd. RAKETTI-hankkeen tavoite korkeakouluja

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 19/2015 13.04.2015

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 19/2015 13.04.2015 Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 29 Osallistuminen EU:n Suomen rakennerahasto-ohjelman rahoittaman 6Aika-strategian Avoin osallisuus -kärkihankeen hakemukseen HEL 2015-004216 T 02 05 02 Päätös

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Karri Vainio, Kuntaliitto

Kommenttipuheenvuoro Karri Vainio, Kuntaliitto Kommenttipuheenvuoro Karri Vainio, Kuntaliitto Kansainväliset IT:n hallinnan hyvät käytännöt. Kokemukset ja soveltamisesimerkit Suomessa, SFS seminaari 22.10.2014 26.9.2014 Jyväskylä Tietohallinto Saumattoman

Lisätiedot

Museoiden kokoelmahallinnan kokonaisarkkitehtuuri. Museo aloitusseminaari Kansallismuseon auditorio, Helsinki

Museoiden kokoelmahallinnan kokonaisarkkitehtuuri. Museo aloitusseminaari Kansallismuseon auditorio, Helsinki Museoiden kokoelmahallinnan kokonaisarkkitehtuuri Museo 2015 -aloitusseminaari 23.11.2011 Kansallismuseon auditorio, Helsinki 23.11.2011 Riitta Autere museo 2015 Esityksen sisältö Kokonaisarkkitehtuuri

Lisätiedot

Valtorin hallituksen tehtävät. Valtorin asiakaspäivä Timo Valli, hallituksen puheenjohtaja

Valtorin hallituksen tehtävät. Valtorin asiakaspäivä Timo Valli, hallituksen puheenjohtaja Valtorin hallituksen tehtävät Valtorin asiakaspäivä 30.10.2014 Timo Valli, hallituksen puheenjohtaja Valtorin virstanpylväät Jyrki Kataisen hallitusohjelma 6/2011 TORI- ja myös TUVE-hankkeet Laki valtion

Lisätiedot

musiikki elämään Musiikki elämään -aloitusseminaari / Jere Laukkanen 1

musiikki elämään Musiikki elämään -aloitusseminaari / Jere Laukkanen 1 musiikki elämään Musiikki elämään -aloitusseminaari / Jere Laukkanen 1 Yhdessä olemme enemmän Musiikki elämään -hankkeen aloitusseminaari Lahden ammattikorkeakoulu 26.9.2011 Jere Laukkanen, koulutuspäällikkö,

Lisätiedot

Virtuaaliamk liikkuvuus Case Turun AMK Yhteyshenkilöpäivät 5.2.2008 - Juha Knuuttila

Virtuaaliamk liikkuvuus Case Turun AMK Yhteyshenkilöpäivät 5.2.2008 - Juha Knuuttila Virtuaaliamk liikkuvuus Case Turun AMK Yhteyshenkilöpäivät 5.2.2008 - Juha Knuuttila Liikkuvuus tavoite vai keino? Kokemuksia liikkuvuuden edistämisestä -2006 Kokemuksia liikkuvuuden edistämisestä 2007

Lisätiedot

HYVINVOINTIVALTION RAHOITUS

HYVINVOINTIVALTION RAHOITUS HYVINVOINTIVALTION RAHOITUS Riittävätkö rahat, kuka maksaa? Sixten Korkman Jukka Lassila Niku Määttänen Tarmo Valkonen Julkaisija: Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos ETLA Kustantaja: Taloustieto Oy Kannen valokuva:

Lisätiedot

Vastausten ja tulosten luotettavuus. 241 vastausta noin 10 %:n vastausprosentti tyypillinen

Vastausten ja tulosten luotettavuus. 241 vastausta noin 10 %:n vastausprosentti tyypillinen Vastausten ja tulosten luotettavuus Vastaukset 241 vastausta noin 10 %:n vastausprosentti tyypillinen Kansainväliset IT:n hallinnan hyvät käytännöt. Luotettavuusnäkökohdat Kokemukset ja soveltamisesimerkit

Lisätiedot

Asia: Lausuntopyyntö koskien lakiehdotusta Julkisen hallinnon IT-palvelukeskuksesta

Asia: Lausuntopyyntö koskien lakiehdotusta Julkisen hallinnon IT-palvelukeskuksesta Pvm 24.11.2010 Dnro 41/040/2010 Opetus- ja kulttuuriministeriölle Viite: Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö Asia: Lausuntopyyntö koskien lakiehdotusta Julkisen hallinnon IT-palvelukeskuksesta

Lisätiedot