TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET Markku Teppo Deveco Oy

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET. 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy"

Transkriptio

1 TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET Markku Teppo Deveco Oy

2 Kunnan teknisen toimen palvelut ovat tärkeitä asukkaille Kiristyneessä kuntataloudessa kunnilla on ollut vaikeuksia teknisen toimen palvelujen järjestämisessä. Tilanteen hoitamiseen löytyy kuitenkin hyviä keinoja ja menettelytapoja: Erilaisia menettelytapoja: kunnan teknisen omaisuuden ja kuntatekniikan palvelujen hallintaa parannetaan kunnan omaa teknisten palvelujen tuotantoa tehostetaan lisätään hankintayhteistyötä muiden kuntien kesken lisätään kuntatekniikan ostopalveluja, jos ne saadaan edullisesti ja parannetaan kunnan oman tilaajatoiminnan osaamista ja tehokkuutta ulkoistetaan koko palvelutuotanto ja keskitetään tilaajatehtäviin Käytetään palvelutuotannon kehittämisessä alan asiantuntijoiden apua. Asiantuntemusta löytyy.

3 Lähtökohtia kunnan teknisen toimen kehittämiseen Tekniset palvelut on turvattava asukkaiden peruspalveluina Kunnan talous edellyttää tehokasta toimintaa, on saatava säästöjä Teknisen toimen palvelutuotanto tulee järjestää taloudellisesti edullisimmalla tavalla Kuntalaisten kannalta ei ole merkitystä kuka tuottaa palvelut, vaan se, mikä on palveluiden hinta-laatusuhde Oman toiminnan hintaa ja laatua tulee aina voida verrata markkinahintoihin ja siellä tuotettujen palvelujen laatuun Tähänastiset kokemukset osoittavat, että yksityisten palvelutuottajien tekniset palvelut ovat merkittävästi edullisempia kuin viranomaistyönä toteutetut palvelut (noin 20-40%) Jatkossa tapahtuu kuntaliitoksia ja luodaan yhteistoiminta-alueita ja näiden alueiden toimintatapojen yhtenäistäminen ja uudelleenjärjestely on haasteellinen tehtävä

4 Kunnan teknisen palvelujen toimintoja Kunnan teknisten palvelujen organisointi vaihtelee kunnittain. Alla on esitetty eräs kuvaus palvelukokonaisuudesta Hallinto!!!!! Maankäyttö Kuntatekniikka Ympäristö Teknisen toimen toimintoja Muut toiminnot esim. satama jne Tilapalvelut Kaupungin varikko, varastotoiminta!!!!! Rakennusvalvonta 4

5 Kuntatekniikan kehittämissuunnitelman laatiminen Kehittämissuunnitelma voidaan tehdä Kuntatekniikan osalta yhtenä kokonaisuutena. Kuntatekniikan eri yksiköiden (esim. varikko) kehittämissuunnitelmat voidaan tehdä tarpeen mukaan myös erillisinä. Valitun toimintamallin kuvaus ja sen edellyttämät kehittämistoimet Nykytilanneanalyysi Selvitystyön lähtökohdat Kuntatekniikka Kehittämissuunnitelmaan sisältyviä eri osavaiheita voidaan tehdä myös erillisiä selvityksinä. Muiden kaupunkien kokemukset Kuntatekniikan markkinaanalyysi Kuntatekniikan kehittämisen vaihtoehtoiset. mallit

6 Onko riittävää osaamista palvelujen hankintaan? Kuntatekniikan palvelujen ja niiden tuottamisen kehittämisessä ja palvelujen hankinnoissa tarvitaan yleensä: Asiantuntijapalveluja Fyysisen rakentamisen ja ylläpidon palveluja Molempien hankintaa säätelee hankintalaki Hankintalaki on menettelytapalaki Se antaa kuitenkin enemmän mahdollisuuksia palvelujen hankintaan kuin rajoittaa palvelujen hankintoja ja erilaisten mahdollisuuksien käyttöä

7 Hankintalain mukaiset hankintamenettelyt 1) Avoin menettely 2) Rajoitettu menettely 3) Neuvottelumenettely Hankintayksikkö julkaisee hankintailmoituksen ja kaikki halukkaat voivat osallistua kilpailuun. Tarjoajan arviointi tapahtuu vasta tarjouksen sisääntulon yhteydessä. Hankintayksikkö julkaisee hankintailmoituksen ja valitsee osallistumishakemusten perusteella kilpailuun mukaan otettavat tarjoajat. Vain valitut tarjoajat saavat tarjouspyynnön. Hankintayksikkö julkaisee hankintailmoituksen ja valitsee osallistumishakemusten perusteella tarjoajat, joiden kanssa se neuvottelee sopimuksen ehdoista. 4) Kilpailullinen neuvottelumenettely 5) Puitejärjestely Hankintayksikkö julkaisee ilmoituksen ja valitsee osallistumishakemusten perusteella ehdokkaat, joiden kanssa se neuvottelee löytääkseen ratkaisun, joka vastaa sen tarpeita ja jonka perusteella valittuja tarjoajia pyydetään tekemään tarjouksensa. Sopimus yhden tai useamman toimittajan kanssa tietyn ajan kuluessa tehtävistä hankinnoista. 6) Suorahankinta Hankintayksikkö valitsee, hankintailmoitusta julkaisematta, menettelyyn mukaan yhden tai usean toimittajan, jonka kanssa neuvottelee sopimuksesta.

8 Avoimen hankintamenettelyn yleinen kulku

9 Neuvottelumenettelyn kulku Hankintailmoitus Osallistumishakemus Tarjoajien soveltuvuuden arviointi ja valinta Neuvottelut ratkaisuvaihtoehdoista Neuvottelukutsu, tarjouspyyntö Päätös ratkaisuvaihtoehdoista Päätös neuvotteluun kutsutuista ja mahd. tiedonanto Lopulliset tarjoukset niiden käsittely, päätöksenteko ja tiedonanto

10 Teknisten palvelujen hankinnan haasteet Kehittämisen tavoitteet Onko olemassa tuotanto/palvelustrategiaa? Miten halutaan kehittää kuntatekniikan palveluja? Mitä asioita halutaan kehittämisellä erityisesti saada aikaan? Mitä päätöksiä on olemassa? Asiantuntijapalvelujen ja fyysisten palvelujen hankinta Kilpailuttamisprosessi ja sen hallinta, käytettävä hankintamenettely Parhaan tarjouksen valinta ja valinnan kriteerit Oma osaaminen/ostopalvelut Riittääkö oma osaaminen kehittämisen tarkempaan analysointiin ja suunnitteluun vai hankitaanko työhön apua asiantuntijapalveluja? Riittääkö oma osaaminen fyysisten palvelujen kilpailuttamiseen, vai hankitaanko siihen asiantuntijaapua. Fyysisten palvelujen valvonta ja laadunvarmistus

11 Navico Oy Kirkkokatu 8 A Oulu puh.+358(0)

Juha-Pekka Koho 13.11.2009

Juha-Pekka Koho 13.11.2009 Juha-Pekka Koho 13.11.2009 Hankinnat Tavaroiden ja palveluiden osto, vuokraus ja urakalla teettäminen Osamaksukaupat Leasing-sopimus Optiosopimus Lisätyöt Hankintalaki Voimaan 1.6.2007 Hankintalain tarkoitus

Lisätiedot

HANKINTATOIMI JUHA-PEKKA KOHO 4.11.2010

HANKINTATOIMI JUHA-PEKKA KOHO 4.11.2010 HANKINTATOIMI JUHA-PEKKA KOHO 4.11.2010 HANKINNAT Tavaroiden ja palveluiden osto, vuokraus ja urakalla teettäminen Osamaksukaupat Leasing-sopimus Optiosopimus Lisätyöt Voimaan 1.6.2007 Hankintalain tarkoitus

Lisätiedot

Kilpailullinen neuvottelumenettely JHS-seminaari 30.10.2007

Kilpailullinen neuvottelumenettely JHS-seminaari 30.10.2007 Kilpailullinen neuvottelumenettely JHS-seminaari 30.10.2007 HAUS kehittämiskeskus Oy Varatuomari Liisa Lehtomäki Luennon tavoitteet Käydä lyhyesti läpi kilpailullisen neuvottelumenettelyn kulku hankintalain

Lisätiedot

Kansallisarkiston digitointihankkeen kilpailutus. Tuomas Riihivaara 29.10.2009

Kansallisarkiston digitointihankkeen kilpailutus. Tuomas Riihivaara 29.10.2009 Kansallisarkiston digitointihankkeen kilpailutus Tuomas Riihivaara 29.10.2009 Laki julkisista hankinnoista (348/2007) Kansallisarkiston on valtion viranomaisena kilpailutettava hankintansa hankintalaissa

Lisätiedot

Innovaatioita ja markkinavuoropuhelua rakennusalan hankinnoissa

Innovaatioita ja markkinavuoropuhelua rakennusalan hankinnoissa Innovaatioita ja markkinavuoropuhelua rakennusalan hankinnoissa KOKO-hankintakoulutus, Hyvinkää 26.10.2010 Pekka Vaara Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Tilaajan ongelmia haasteellisissa

Lisätiedot

Hankintamenettelyt mikä muuttuu?

Hankintamenettelyt mikä muuttuu? Hankintamenettelyt mikä muuttuu? Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Lakimies Katariina Huikko, Suomen Kuntaliitto Hankintamenettelyt mikä muuttuu? Avoin menettely Rajoitettu menettely

Lisätiedot

19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7)

19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7) Kunnanhallitus 39 06.02.2017 Kunnanvaltuusto 19 20.02.2017 19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7) Khall 06.02.2017 39 Sote-kilpailutukseen asetettu

Lisätiedot

Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa

Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa Kokemuksia hankintaklinikoista KEHTO-foorumi, Joensuu 24.5.2011 Pekka Vaara Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Tilaajan ongelmia

Lisätiedot

Harri Kemppi One1. Energiaratkaisun hankinta kokonaispakettina

Harri Kemppi One1. Energiaratkaisun hankinta kokonaispakettina Harri Kemppi One1 Energiaratkaisun hankinta kokonaispakettina Sisältö One1 Oy Hankinnan haasteet Lainsäädääntö Hankintamenettelyt Hankinnan mahdollisuudet Lähienergian kokonaisratkaisuja One 1 Oy perustettu

Lisätiedot

Innovatiivinen hankintaprosessi

Innovatiivinen hankintaprosessi Innovatiivinen hankintaprosessi Mikä se on ja miten se tehdään? Kuntatalo 4.5.2015 Katariina Huikko johtava lakimies Mikä on innovaatio? Hankintalain valmistelutyöryhmän mietintö TEM 37/2015, 4 : Innovaatio

Lisätiedot

Hankintamenettelyjä koskevat uudistukset ja hankintojen sähköistäminen

Hankintamenettelyjä koskevat uudistukset ja hankintojen sähköistäminen Hankintamenettelyjä koskevat uudistukset ja hankintojen sähköistäminen Uusiutuva hankintalaki seminaari 18.5.2015 Hankinta-asiantuntija Marko Rossi Sähköiset viestintävälineet Sähköisestä viestinnästä

Lisätiedot

Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa. 08.06.2010 Antti Sinisalo

Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa. 08.06.2010 Antti Sinisalo Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa 08.06.2010 Antti Sinisalo Sisältö Julkinen hankinta ja kansallinen kilpailutusprosessi Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa Avoin

Lisätiedot

Markus Ukkola TEM. Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta

Markus Ukkola TEM. Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta Markus Ukkola TEM Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta Julkisia hankintoja koskeva lainsäädäntö Suomessa julkisyhteisöjen ja muiden ns. hankintayksiköiksi laskettavien tahojen on kilpailutettava

Lisätiedot

Hankinnat innovaatioiden edistäjinä Espoossa. Timo Martelius Hankintajohtaja 01.10.2013

Hankinnat innovaatioiden edistäjinä Espoossa. Timo Martelius Hankintajohtaja 01.10.2013 Hankinnat innovaatioiden edistäjinä Espoossa Timo Martelius Hankintajohtaja 0 Espoon hankinnan painopistealueet 2013-2016: Kestävä kehitys Sosiaalinen ja eettinen kehitys Ekologinen kehitys Taloudellinen

Lisätiedot

Ilmoittaminen ja sähköinen tietojenvaihto, määräajat

Ilmoittaminen ja sähköinen tietojenvaihto, määräajat Ilmoittaminen ja sähköinen tietojenvaihto, määräajat Hankinta-asiantuntija Marko Rossi Tarjouspyynnön asettaminen tarjoajien saataville Hankintayksikön on asetettava tarjouspyyntö, neuvottelukutsu ja niiden

Lisätiedot

LISÄTILAUS. Anne Juutilainen Hallitussihteeri/TEM/ALO/RARA Työkokoukset Joulukuu 2011

LISÄTILAUS. Anne Juutilainen Hallitussihteeri/TEM/ALO/RARA Työkokoukset Joulukuu 2011 LISÄTILAUS Anne Juutilainen Hallitussihteeri/TEM/ALO/RARA Työkokoukset Joulukuu 2011 Periaatteita ja määritelmiä Hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn

Lisätiedot

Palveluasumisen kilpailuttamisessa huomioitavia näkökohtia

Palveluasumisen kilpailuttamisessa huomioitavia näkökohtia Palveluasumisen kilpailuttamisessa huomioitavia näkökohtia Kuntaliiton palveluasumisen opas Kuntatalo 5.11.2012 Katariina Huikko Lakimies Sisältö Toimintaympäristöstä Hankinnan kohteen määrittely Palveluasumisen

Lisätiedot

KUNTATEKNIIKAN TOIMIALAN KEHITYSNÄKYMÄT -SEMINAARI. 17.02.2012, Oulu

KUNTATEKNIIKAN TOIMIALAN KEHITYSNÄKYMÄT -SEMINAARI. 17.02.2012, Oulu KUNTATEKNIIKAN TOIMIALAN KEHITYSNÄKYMÄT -SEMINAARI 17.02.2012, Oulu SEMINAARIOHJELMA klo 08:30 09:00 Aamukahvi klo 09:00 09:30 Tilaisuuden avaus Teknisen toimialan kehittämisen keskeiset haasteet, kokemuksia

Lisätiedot

Hissi jälkiasennuksena - Miten kilpailutan oikein?

Hissi jälkiasennuksena - Miten kilpailutan oikein? Hissi jälkiasennuksena - Miten kilpailutan oikein? Hallitusforum 6.10.2012 Helsingin Messukeskus Elina Skarra Lakimies Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto ry Taloyhtiön velvollisuus kilpailuttaa

Lisätiedot

Uudet oikeusturvakeinot

Uudet oikeusturvakeinot Ajankohtaista oikeuskäytäntöä 12.9.2013 Pilvi Takala PTCServices Oy PTCServices Oy PTCServices Oy on julkisiin hankintoihin ja sopimusoikeuteen erikoistunut asiantuntijatoimisto www.ptcs.fi Hankintayksiköille

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin.

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. Etelä-Savon maakuntaliitto on 14 eteläsavolaisen

Lisätiedot

Esimerkkejä ja kokemuksia hankintojen kilpailutuksista

Esimerkkejä ja kokemuksia hankintojen kilpailutuksista Esimerkkejä ja kokemuksia hankintojen kilpailutuksista Kouvolan kaupunki / yhdyskuntatekniikka 1 Palvelu Yhdyskuntatekniikka 2017 Palveluyksiköt Yhdyskuntatekniikan suunnittelu Alueiden hoito ja kunnossapito

Lisätiedot

Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa kokemuksia hankintaklinikoista

Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa kokemuksia hankintaklinikoista Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa kokemuksia hankintaklinikoista Tuotanto- ja operointi-innovaatiot: julkinen-yksityinen yhteistyöseminaari Tampereen yliopisto 7.10.2010 Pekka

Lisätiedot

MITEN TAMPERE KILPAILUTTAA?

MITEN TAMPERE KILPAILUTTAA? MITEN TAMPERE KILPAILUTTAA? TILAAJALAUTAKUNTIEN HANKINTAILTAPÄIVÄ 30.10.2009 Lakimies Tanja Welin Hallinto ja henkilöstöryhmä/lakimiesyksikkö VOIKO PAIKALLISIA TARJOAJIA SUOSIA? Hankintadirektiivien taustalla

Lisätiedot

Ei aina se halvin julkisen hankinnan tarjouskilpailun monet vaihtoehdot 11.12.2012. Ilpo Peltonen Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry

Ei aina se halvin julkisen hankinnan tarjouskilpailun monet vaihtoehdot 11.12.2012. Ilpo Peltonen Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Ei aina se halvin julkisen hankinnan tarjouskilpailun monet vaihtoehdot 11.12.2012 Ilpo Peltonen Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Infrarakennuttamisen haasteita Infraomaisuuden arvon

Lisätiedot

KORTTI 3 Kansalliset hankintamenettelyt

KORTTI 3 Kansalliset hankintamenettelyt KORTTI 3 Kansalliset hankintamenettelyt Ingressi : Tämä ohjekortti kuvaa julkisten kansallisiksi hankinnoiksi luokiteltavien suunnittelu ja konsultointipalvelujen hankintaan soveltuvat hankintamenettelyt.

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 5

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 5 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 5 HANKINTAMENETTELYT KANSALLISEN KYNNYSARVON ALITTAVISSA HANKINNOISSA ELI PIENHANKINNOISSA (Hyväksytty kaupunginhallituksessa 26.9.2011) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ...

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI OSALLISTUMISPYYNTÖ 1 (5) HANKINTAKESKUS H HEL

HELSINGIN KAUPUNKI OSALLISTUMISPYYNTÖ 1 (5) HANKINTAKESKUS H HEL HELSINGIN KAUPUNKI OSALLISTUMISPYYNTÖ 1 (5) ALLE 65-VUOTIAIDEN MONISAIRAIDEN ASIAKKAIDEN PALVELUASUMISEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ, JONKA KAIKKI EHDOT VAHVISTETAAN Helsingin kaupungin hankintakeskus yhteistyönä

Lisätiedot

KILPAILUTTAMISEN KARIKOT

KILPAILUTTAMISEN KARIKOT 1 Pirjo Stolt KILPAILUTTAMISEN KARIKOT Julkiset hankintaongelmat hankintayksikön näkökulmasta Julkinen hankintayksikkö kilpailuttajana 2 Hankinnan suunnittelu Tarjouskilpailun toteuttaminen Hankinnan täytäntöönpano

Lisätiedot

Mikä on innovatiivinen hankinta ja miten innovaatio hankitaan? Veli Sinda, asiantuntija, OTM

Mikä on innovatiivinen hankinta ja miten innovaatio hankitaan? Veli Sinda, asiantuntija, OTM Mikä on innovatiivinen hankinta ja miten innovaatio hankitaan? Veli Sinda, asiantuntija, OTM 19.1.2017 Teknologiateollisuus 2 Taustaa Hankintadirektiivit julkaistu 28.3.2014 EU:n virallisessa lehdessä

Lisätiedot

Horisontissa uusi laki

Horisontissa uusi laki Horisontissa uusi laki Kuntamarkkinat 2016 Johtava lakimies Katariina Huikko Hallituksen esitys uudeksi hankintalaiksi (HE 108/2016 vp) Hankintasääntelyn taustalla EU:n hankintadirektiivit (klassinen,

Lisätiedot

Kehityshankkeissa huomioon otettavia, hankintamenettelyihin liittyviä seikkoja. Asianajaja Tuomas Aho

Kehityshankkeissa huomioon otettavia, hankintamenettelyihin liittyviä seikkoja. Asianajaja Tuomas Aho Kehityshankkeissa huomioon otettavia, hankintamenettelyihin liittyviä seikkoja Asianajaja Tuomas Aho Asianajotoimisto Bützow Oy Bützow Attorneys Ltd. www.butzow.com butzow@butzow.com firstname.lastname@butzow.com

Lisätiedot

Mika Pohjonen. Hankintalaki ja tilaajavastuulaki rakentamisessa opas tilaajalle ja tarjoajalle

Mika Pohjonen. Hankintalaki ja tilaajavastuulaki rakentamisessa opas tilaajalle ja tarjoajalle Mika Pohjonen Hankintalaki ja tilaajavastuulaki rakentamisessa opas tilaajalle ja tarjoajalle Suomen Rakennusmedia Oy Helsinki 2013 Suomen Rakennusmedia Oy Unioninkatu 14 00131 Helsinki www.rakennusmedia.fi

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJEET

HUITTISTEN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJEET HUITTISTEN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJEET Hyväksytty kh 8.4.2013 111 Päivitetty kh 18.8.2014 185 HUITTISTEN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJEET 1. Tavoitteet pienhankinnoissa Pienhankinnoilla tarkoitetaan kansallisen

Lisätiedot

Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille

Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille TARJOUSPYYN TÖ 29.5.2015 Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat

Lisätiedot

Hankinnan sisällön määrittely

Hankinnan sisällön määrittely Hankinnan sisällön määrittely lakimies Rasmus Ingman Markkinakartoitus sekä ehdokkaan tai tarjoajan osallistuminen hankinnan valmisteluun Ennen hankintamenettelyn aloittamista voi tehdä markkinakartoituksen

Lisätiedot

Case Sahalahden esikäsittelylaitos. Innovaatiot julkisissa hankinnoissa -seminaari , Antti Heikkilä

Case Sahalahden esikäsittelylaitos. Innovaatiot julkisissa hankinnoissa -seminaari , Antti Heikkilä Case Sahalahden esikäsittelylaitos Innovaatiot julkisissa hankinnoissa -seminaari 6.10.2006, Antti Heikkilä 2009 Sisältö 1. Tausta ja tavoitteet 2. Kilpailullisen neuvottelumenettelyn käytön yleiset vaatimukset

Lisätiedot

Uudistunut dynaaminen hankintajärjestelmä ja paikallisuus hankinnoissa uuden lainsäädännön aikakaudella

Uudistunut dynaaminen hankintajärjestelmä ja paikallisuus hankinnoissa uuden lainsäädännön aikakaudella Uudistunut dynaaminen hankintajärjestelmä ja paikallisuus hankinnoissa uuden lainsäädännön aikakaudella Ke 14.9.2016, 13.00-13.20, Kuntamarkkinat 2016 Asianajaja, KTM Marita Iskala (Ent. Tapola) Suomen

Lisätiedot

JULKISET HANKINNAT Miksi ja miten osallistua? Valtimo

JULKISET HANKINNAT Miksi ja miten osallistua? Valtimo 1 JULKISET HANKINNAT Miksi ja miten osallistua? Valtimo 11.5.2016 Hankinta-asiamies Päivi Halonen 2 Mikä julkinen hankinta? Julkisilla hankinnoilla tarkoitetaan sellaisia tavara-, palvelu- ja rakennusurakkahankintoja,

Lisätiedot

Suomi-Helsinki: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2014/S 235-413695. Hankintailmoitus. Palvelut

Suomi-Helsinki: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2014/S 235-413695. Hankintailmoitus. Palvelut 1/5 Tämä ilmoitus TED-verkkosivustolla: http://ted.europa.eu/udl?uri=ted:notice:413695-2014:text:fi:html Suomi-Helsinki: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2014/S 235-413695 Hankintailmoitus

Lisätiedot

KUNTA HANKKIJANA VUOROPUHELUA HANKINNOISTA. Johanna Vakkuri

KUNTA HANKKIJANA VUOROPUHELUA HANKINNOISTA. Johanna Vakkuri KUNTA HANKKIJANA VUOROPUHELUA HANKINNOISTA Johanna Vakkuri 21.4.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Julkiset hankinnat Lainsäädäntö Perusperiaatteet Tyrnävän kunta hankkijana Mitä, miten, kuinka paljon Case: Rantaroustin

Lisätiedot

Hankintarenkaan jäsenet tekevät kukin oman hankintapäätöksensä asiassa.

Hankintarenkaan jäsenet tekevät kukin oman hankintapäätöksensä asiassa. Talous- ja konsernijaosto 42 26.08.2015 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISEN ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN HANKINTA 248/00/04/00/2012 TAKO 42 Tiivistelmä päätösehdotuksen perusteluista Hankinnan

Lisätiedot

1. Hankintayksiköt. Hankintayksiköinä ovat Oy Helsingin Asuntohankinta Ab ja Kiinteistö Oy Auroranlinna.

1. Hankintayksiköt. Hankintayksiköinä ovat Oy Helsingin Asuntohankinta Ab ja Kiinteistö Oy Auroranlinna. OSALLISTUMISPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N JA KIINTEISTÖ OY AURORANLINNAN HUONEISTOREMONTIT, KEITTIÖIDEN UUSIMISTYÖT SEKÄ KYLPYHUONEREMONTIT PUITEJÄRJESTELYNÄ Tämä osallistumispyyntö koskee Oy

Lisätiedot

Hankintojen kilpailuttaminen ATERIA 14 Helsingin Wanha Satama 4.11.2014 Sali C: Sosiaalipuolen ammattilaiset

Hankintojen kilpailuttaminen ATERIA 14 Helsingin Wanha Satama 4.11.2014 Sali C: Sosiaalipuolen ammattilaiset Hankintojen kilpailuttaminen ATERIA 14 Helsingin Wanha Satama Sali C: Sosiaalipuolen ammattilaiset Jonna Törnroos Lakimies, VT Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Työ- ja elinkeinoministeriö ja Suomen

Lisätiedot

Hankinnan valmistelu ja hankinnan kohde

Hankinnan valmistelu ja hankinnan kohde Hankinnan valmistelu ja hankinnan kohde Uusiutuva hankintalaki seminaari 18.5.2015 Lakimies Katariina Huikko Suomen Kuntaliitto Hankintaprosessi, nykytila Hankintasääntelyn mukainen hankintamenettely Valmistelu

Lisätiedot

Hankintalainsäädännön keskeisiä uudistuksia

Hankintalainsäädännön keskeisiä uudistuksia Hankintalainsäädännön keskeisiä uudistuksia - kansalliset ja EU-hankinnat 8.2.2017 asianajaja Johanna Lähde Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy 1 Yleisiä huomioita uudistuksesta Suuret linjat pysyvät:

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ JA KUMPPANUUTTA

YHTEISTYÖTÄ JA KUMPPANUUTTA HANKINTAILTA 20.4.2016 YHTEISTYÖTÄ JA KUMPPANUUTTA Keski-Suomen kunnat Kuntien ja kuntayhtymien talous v. 2015 Palkat 35 % Sos.vak.maksut ja eläkkeet 10 % Sosiaali- ja terveystoimi 49 % (Toimintamenot

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Poikkitien yritysalueen esirakentaminen Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää vertailuhintatarjoustanne Poikkitien yritysalueen esirakentamiseen liittyvistä töistä tämän

Lisätiedot

Suomi-Kouvola: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2015/S 038-065056. Hankintailmoitus. Palvelut

Suomi-Kouvola: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2015/S 038-065056. Hankintailmoitus. Palvelut 1/5 Tämä ilmoitus TED-verkkosivustolla: http://ted.europa.eu/udl?uri=ted:notice:65056-2015:text:fi:html Suomi-Kouvola: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2015/S 038-065056 Hankintailmoitus

Lisätiedot

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO POISTOPUTKEN KAPASITEETIN TEHOSTAMINEN

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO POISTOPUTKEN KAPASITEETIN TEHOSTAMINEN OSALLISTUMISHAKEMUSOHJE 1(7) TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO POISTOPUTKEN KAPASITEETIN TEHOSTAMINEN MAAPERÄTUTUKIMUKSET, SUUNNITTELU JA ASIANTUNTIJAPALVELUT Turun seudun puhdistamo

Lisätiedot

Kuntamarkkinat Palveluasuminen ja hankintalainsäädäntö

Kuntamarkkinat Palveluasuminen ja hankintalainsäädäntö Kuntamarkkinat Palveluasuminen ja hankintalainsäädäntö Juha Myllymäki Johtava lakimies Suomen Kuntaliitto Palvelujen järjestäminen JÄRJESTÄMISVASTUU KUNTA ISÄNTÄKUNTA (YHTEISTOIMINTA-ALUE) KUNTAYHTYMÄ

Lisätiedot

Eväitä hyvän tarjouksen tekemiseen Iisalmi 4.6.2015

Eväitä hyvän tarjouksen tekemiseen Iisalmi 4.6.2015 Eväitä hyvän tarjouksen tekemiseen Iisalmi 4.6.2015 Minna Heikka Hankinta-asiamies p. 044 718 2921 minna.heikka@is-hankinta.fi Onnistuneen kaupankäynnin lähtökohtia: 2 Tunne tuotteesi Tunne kauppatapa

Lisätiedot

Pienhankinnat ja kansalliset hankinnat uudessa hankintalaissa

Pienhankinnat ja kansalliset hankinnat uudessa hankintalaissa Pienhankinnat ja kansalliset hankinnat uudessa hankintalaissa Jyväskylä 30.3.2017 Johtava lakimies Katariina Huikko, Suomen Kuntaliitto Kynnysarvot ja menettelyt Eniten muutoksia näihin, mm. menettelyissä,

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne tarjouspyynnössä ja sen liitteenä olevissa asiakirjoissa

Lisätiedot

Tilaajan (jäljempänä tilaaja ) lietteenkäsittely-palvelut (jäljempänä palvelu ).

Tilaajan (jäljempänä tilaaja ) lietteenkäsittely-palvelut (jäljempänä palvelu ). HANKINTAILMOITUKSEN LIITE 1 OSALLISTUMISHAKEMUSOHJE LIETTEENKÄSITTELYPALVELUJEN HANKINNASSA Tilaaja (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää ehdokkaita lähettämään osallistumishakemuksen neuvottelumenettelyyn

Lisätiedot

TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS 10/2015. Kokousaika 14.10.2015. Tekninen toimisto. Asiat :t 50-54. Asialista

TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS 10/2015. Kokousaika 14.10.2015. Tekninen toimisto. Asiat :t 50-54. Asialista ASIALISTA TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS 10/2015 Kokousaika 14.10.2015 Paikka Tekninen toimisto Asiat :t 50-54 Asialista 50 TEKNIIKKATALON SISÄILMAONGELMAT JA TILARATKAISUT... 129 51 MONITOIMIKESKUS; KOULUN

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: TP/LSKKY/UKI/2016/1 Tarjousnimike: VILJELYKONSULTOINTI

TARJOUSPYYNTÖ: TP/LSKKY/UKI/2016/1 Tarjousnimike: VILJELYKONSULTOINTI TARJOUSPYYNTÖ: TP/LSKKY/UKI/2016/1 Tarjousnimike: VILJELYKONSULTOINTI Lounais Suomen koulutuskuntayhtymä / Lounais Suomen ammattiopisto Novida pyytää tarjoustanne viljelykonsultoinnin hankinnasta tarjouspyynnön

Lisätiedot

Yhtymähallituksen 26. päivänä huhtikuuta 2010/86 hyväksymä ja sairaanhoitopiirin johtajan 27.4.2012 tarkistama

Yhtymähallituksen 26. päivänä huhtikuuta 2010/86 hyväksymä ja sairaanhoitopiirin johtajan 27.4.2012 tarkistama SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA 1.12 A HANKINTAOHJE Yhtymähallituksen 26. päivänä huhtikuuta 2010/86 hyväksymä ja sairaanhoitopiirin johtajan 27.4.2012 tarkistama YLEISET OHJEET

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistamisen onnistumiset ja flopit Eero Vaissi Maisema-seminaari 6.2.2013

Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistamisen onnistumiset ja flopit Eero Vaissi Maisema-seminaari 6.2.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistamisen onnistumiset ja flopit Eero Vaissi Maisema-seminaari 6.2.2013 Näkemys perustuu Kuntatoimijana (kilpailuttajana) 1985-2008 Maisema kuntavertailut,joissa erilaisia

Lisätiedot

Suomi-Mäntsälä: Rakennustöiden johto 2016/S Hankintailmoitus. Rakennusurakat

Suomi-Mäntsälä: Rakennustöiden johto 2016/S Hankintailmoitus. Rakennusurakat 1 / 5 Tämä ilmoitus TED-verkkosivustolla: http://ted.europa.eu/udl?uri=ted:notice:232468-2016:text:fi:html -Mäntsälä: Rakennustöiden johto 2016/S 130-232468 Hankintailmoitus Rakennusurakat Direktiivi 2014/24/EU

Lisätiedot

Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti seuraavissa liitteissä:

Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti seuraavissa liitteissä: HELSINGIN YHTEISLYSEON KALUSTEIDEN HANKINTA Maanviljelyslyseon osakeyhtiö/helsingin yhteislyseo (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavaan 10.3.2017 lähetetyn hankintailmoituksen

Lisätiedot

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat yhteisiä kuntapalveluja nimellä

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Asia ja sen selvitys 44701 Työkonepalvelut: Traktori- ja keräävät suurtehoruohonleikkuripalvelut Hankinnan kohde:

Lisätiedot

11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki

11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Järvenpään kaupungin työkonepalvelut 2014-2015 2 Hankinnan yksilöinti Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää tarjoustanne tarvitsemiensa yksikköhintaperusteisten työkonepalveluiden

Lisätiedot

Hankintalainsäädännön tulevat muutokset

Hankintalainsäädännön tulevat muutokset Hankintalainsäädännön tulevat muutokset 12.2.2014 Saila Eskola PTCServices Oy PTCServices Oy! PTCServices Oy on julkisiin hankintoihin ja sopimusoikeuteen erikoistunut asiantuntijatoimisto www.ptcs.fi!

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/2013 9 (21) Helsingin Satama -liikelaitoksen jk Tej/2 17.12.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 13/2013 9 (21) Helsingin Satama -liikelaitoksen jk Tej/2 17.12.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 13/2013 9 (21) 2 Helsingin Sataman työkonepalvelut 2014 HEL 2013-014227 T 02 08 01 00 Päätösehdotus Tiivistelmä Tausta Johtokunta päättänee oikeuttaa Helsingin Sataman solmimaan

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1 (5) Hankinnan kohteena ovat seuraavat asiantuntijapalvelut (kaksi osa-aluetta):

Tarjouspyyntö 1 (5) Hankinnan kohteena ovat seuraavat asiantuntijapalvelut (kaksi osa-aluetta): Tarjouspyyntö 1 (5) YDINLAITOSTEN SÄHKÖJÄRJESTELMIEN JA -LAITTEIDEN SEKÄ OHJELMISTOPOHJAISTEN AUTOMAATIOJÄRJESTELMIEN JA -LAITTEIDEN ARVIOINTIA KOSKEVAT ASIANTUNTIJAPALVELUT Säteilyturvakeskus (jäljempänä

Lisätiedot

EU:n uusi hankintadirektiivi mikä muuttuu julkisissa hankinnoissa ensi vuonna? Muista ainakin nämä asiat ottaessasi osaa julkiseen hankintaan

EU:n uusi hankintadirektiivi mikä muuttuu julkisissa hankinnoissa ensi vuonna? Muista ainakin nämä asiat ottaessasi osaa julkiseen hankintaan EU:n uusi hankintadirektiivi mikä muuttuu julkisissa hankinnoissa ensi vuonna? Muista ainakin nämä asiat ottaessasi osaa julkiseen hankintaan Vantaa 6.3.2015 Specialist Partner, AA, VT, KTM Mika Pohjonen

Lisätiedot

Inarin kunnan yleiset hankintaohjeet

Inarin kunnan yleiset hankintaohjeet INARIN KUNTA Inarin kunnan yleiset hankintaohjeet Hyväksytty kunnanhallituksen päätöksellä 19.11.2007 485 Piiskuntie 2 Vaihde Pankit 99800 IVALO (016) 687 111 Nordea 207938-4356 http://www.inari.fi faksi

Lisätiedot

Kansalliset hankinnat sekä sosiaali- ja terveyspalvelut sekä muut erityiset palveluhankinnat

Kansalliset hankinnat sekä sosiaali- ja terveyspalvelut sekä muut erityiset palveluhankinnat Kansalliset hankinnat sekä sosiaali- ja terveyspalvelut sekä muut erityiset palveluhankinnat Johtava lakimies Katariina Huikko Kansalliset hankinnat OSA III, luku 11» Tavara- ja palveluhankinnat, jotka

Lisätiedot

EU:n jäsenvaltiot - Palveluhankintoja koskeva sopimus - hankintailmoitus - Avoin menettely

EU:n jäsenvaltiot - Palveluhankintoja koskeva sopimus - hankintailmoitus - Avoin menettely 1/5 Tämä ilmoitus TED-verkkosivustolla: http://ted.europa.eu/udl?uri=ted:notice:251118-2010:text:fi:html FI-Tampere: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2010/S 163-251118 HANKINTAILMOITUS

Lisätiedot

Miksi tehdään julkisia hankintoja?

Miksi tehdään julkisia hankintoja? Miksi tehdään julkisia hankintoja? Julkisilla hankinnoilla tarkoitetaan tavara, palvelu ja rakennusurakkahankintoja, joita hankintayksiköt tekevät oman organisaationsa ulkopuolelta. Julkiset hankinnat

Lisätiedot

Tilaajavastuulain huomioiminen julkisissa hankinnoissa

Tilaajavastuulain huomioiminen julkisissa hankinnoissa Tilaajavastuulain huomioiminen julkisissa hankinnoissa Marko Rossi Hankinta-asiantuntija 8.3.2016 Tilaajavastuulain suhde hankintalakiin Tilaajavastuulaki ei lähtökohtaisesti vaikuta hankintalainsäädännön

Lisätiedot

Uusien hankintadirektiivien vaikutukset

Uusien hankintadirektiivien vaikutukset Uusien hankintadirektiivien vaikutukset Terveys ja Talous -päivät 18.9.2014 Suvi Posio Hankinta- ja sopimuslakimies Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Uudet hankintadirektiivit Tulivat voimaan 17.4.2014

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Sivu 1 / 6 Tarjouspyyntö 22.6.2015 MAARAKENNUSSIMULAATTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU15155 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU15155 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Liperin kunta Nurmeksen kaupunki Polvijärven kunta Valtimon

Lisätiedot

HILMA: Energialiiketoiminnan asiakastietohallintajärjestelmä, sen käyttöönotto ja konv...

HILMA: Energialiiketoiminnan asiakastietohallintajärjestelmä, sen käyttöönotto ja konv... Sivu 1/5 Hankintailmoitus, erityisalat: : Energialiiketoiminnan asiakastietohallintajärjestelmä, sen käyttöönotto ja konversio sekä ohjelmiston asiakastuki ja ylläpito Hankintailmoitus, erityisalat I.1

Lisätiedot

OSALLISTUMISPYYNTÖ: IISALMEN TERVEYSKESKUKSEN HOITAJAKUTSUJÄRJES- TELMÄ

OSALLISTUMISPYYNTÖ: IISALMEN TERVEYSKESKUKSEN HOITAJAKUTSUJÄRJES- TELMÄ Tämä osallistumispyyntö koskee Iisalmen kaupungin terveyskeskuksen hoitajakutsujärjestelmän hankintaa. Ehdokas osallistuu hankintamenettelyyn täyttämällä osallistumispyynnön liitteenä 1 toimitetun osallistumishakemuslomakkeen

Lisätiedot

EU:n jäsenvaltiot - Palveluhankintoja koskeva sopimus - hankintailmoitus - Neuvottelumenettely

EU:n jäsenvaltiot - Palveluhankintoja koskeva sopimus - hankintailmoitus - Neuvottelumenettely 1/5 Tämä ilmoitus TED-verkkosivustolla: http://ted.europa.eu/udl?uri=ted:notice:363963-2011:text:fi:html FI-Vantaa: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2011/S 224-363963 Hankintailmoitus

Lisätiedot

Hankintalaki uudistuu kestävät elintarvikehankinnat helpommin?

Hankintalaki uudistuu kestävät elintarvikehankinnat helpommin? Hankintalaki uudistuu kestävät elintarvikehankinnat helpommin? Jonna Törnroos Lakimies, varatuomari Kemi Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Työ- ja elinkeinoministeriön ja Suomen Kuntaliitto ry:n ylläpitämä

Lisätiedot

Tarjoajien valintaa koskeva päätös tehtiin 9.9.2015 180 ja annettiin sähköpostitse tiedoksi tarjoajille 10.9.2015.

Tarjoajien valintaa koskeva päätös tehtiin 9.9.2015 180 ja annettiin sähköpostitse tiedoksi tarjoajille 10.9.2015. Kunnanhallitus 192 28.09.2015 TARJOAJIEN VALINTAA KOSKEVAN PÄÄTÖKSEN ITSEOIKAISU SIIKALATVAN KUNNAN SOSIAALI- JA PERUSTERVEYDENHUOLLON ULKOISTUKSEN HANKINTAA KOSKEVASSA TARJOUSKILPAILUSSA Kunnanhallitus

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNGIN HANKINTAOHJEET Kaupunginhallituksen hyväksymä 28.06.2010

HEINOLAN KAUPUNGIN HANKINTAOHJEET Kaupunginhallituksen hyväksymä 28.06.2010 HEINOLAN KAUPUNGIN HANKINTAOHJEET Kaupunginhallituksen hyväksymä 28.06.2010 2 SISÄLLYSLUETTELO Määritelmät... 4 1 Yleistä 1.1. Hankintaohjeiden soveltaminen... 7 1.2. Yleiset hankintaperiaatteet... 8 1.3.

Lisätiedot

EU:n jäsenvaltiot - Palveluhankintoja koskeva sopimus - hankintailmoitus - Rajoitettu menettely

EU:n jäsenvaltiot - Palveluhankintoja koskeva sopimus - hankintailmoitus - Rajoitettu menettely 1/6 Tämä ilmoitus TED-verkkosivustolla: http://ted.europa.eu/udl?uri=ted:notice:203186-2010:text:fi:html FI-Helsinki: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2010/S 132-203186 HANKINTAILMOITUS

Lisätiedot

FI-Espoo: Sähkölinjojen rakennustyöt 2012/S 45-074193. Hankintailmoitus erityisalat. Rakennusurakat

FI-Espoo: Sähkölinjojen rakennustyöt 2012/S 45-074193. Hankintailmoitus erityisalat. Rakennusurakat 1/5 Tämä ilmoitus TED-verkkosivustolla: http://ted.europa.eu/udl?uri=ted:notice:74193-2012:text:fi:html FI-Espoo: Sähkölinjojen rakennustyöt 2012/S 45-074193 Hankintailmoitus erityisalat Rakennusurakat

Lisätiedot

VIHERALUEIDEN (NURMIKOT) LEIKKUUTYÖT HOITOKAUDELLE Hankinta on jaettu seuraaviin osa-alueisiin: 1. Hoidettavat viheralueet

VIHERALUEIDEN (NURMIKOT) LEIKKUUTYÖT HOITOKAUDELLE Hankinta on jaettu seuraaviin osa-alueisiin: 1. Hoidettavat viheralueet 1 LIEDON KUNTA Tekniset ja ympäristöpalvelut PL 24 21421 Lieto TARJOUSPYYNTÖ VIHERALUEIDEN (NURMIKOT) LEIKKUUTYÖT HOITOKAUDELLE 2014-2015 1. Hankinnan kohde 2. Hankinnan sisältö 2.1. Hoidettavat viheralueet

Lisätiedot

RTS 16:60:1.0. Suunnittelu- ja konsultointipalveluiden hankinta

RTS 16:60:1.0. Suunnittelu- ja konsultointipalveluiden hankinta Suunnittelu- ja konsultointipalveluiden hankinta ohjeet LAUSUNTOKIERROSVERSIO joulukuu 2016 1 (19) korvaa RT XX-XXXX LVI X-XXXXX Tässä RT-ohjekorttisarjassa (kuva 1) kuvataan hankintalain soveltamista

Lisätiedot

Hankintaohjeen pykäläviittaukset viittaavat hankintalakiin.

Hankintaohjeen pykäläviittaukset viittaavat hankintalakiin. ETELÄ-SAVON MAAKUNTALIITTO 1 HANKINTAOHJEET 1. Hankintalain soveltaminen Laki julkisista hankinnoista astui voimaan 30.3.2007. Lakia (348/2007) ja hankinta asetusta (Vnp 614/2007) sovelletaan kaikkiin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta. Tiivistelmä päätösehdotuksen perusteluista

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta. Tiivistelmä päätösehdotuksen perusteluista Perusturvalautakunta 89 20.08.2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta Perusturvalautakunta Tiivistelmä päätösehdotuksen perusteluista Hankinnan kohde Hankinnan

Lisätiedot

Puitesopimukset. PTCServices Oy

Puitesopimukset. PTCServices Oy Rakennusurakoiden kilpailuttaminen Puitesopimukset 6.4.2011 Saila Eskola PTCServices Oy PTCServices Oy PTCServices Oy on julkisiin hankintoihin ja sopimusoikeuteen erikoistunut asiantuntijatoimisto Hankintayksiköille

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun Tiedepuisto Oy Asia ja sen selvitys 26927 Joensuun Tiedepuiston hallinnoimien kiinteistöjen toimitilojen sähkö-, putki-,

Lisätiedot

JHS 167 Neuvottelumenettelyjen käyttö ICT hankinnoissa

JHS 167 Neuvottelumenettelyjen käyttö ICT hankinnoissa JHS 167 Neuvottelumenettelyjen käyttö ICT hankinnoissa Versio: Julkaistu: 13.10.2008 Voimassaoloaika: 31.12.2011 Sisällys 1 Johdanto...... 2 2 Soveltamisala... 3 3 Termit ja määritelmät...... 3 4 Hankinnan

Lisätiedot

HANKINTOJEN TOIMINTAPERIAATTEET

HANKINTOJEN TOIMINTAPERIAATTEET HANKINTOJEN TOIMINTAPERIAATTEET 16.4.2013 HANKINTOJEN TOIMINTAPERIAATTEET Jyväskylän kaupungissa noudatetaan seuraavia hankintoja koskevia strategisia linjauksia: Hankinta-asiantuntemuksen lisääminen Ennakoiva

Lisätiedot

HSL: Tietotekniikan käyttö- ja tukipalvelujen hankinta, laatupisteiden muodostuminen ja pisteytystaulukko

HSL: Tietotekniikan käyttö- ja tukipalvelujen hankinta, laatupisteiden muodostuminen ja pisteytystaulukko 28.8.2013 1 (5) HSL: tekniikan käyttö- ja tukipalvelujen hankinta, laatupisteiden muodostuminen ja pisteytystaulukko 1. Hankinnan kohde Hankinnan kohteena ovat HSL:n tietotekniikan käyttö- ja tukipalvelut

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki KAARINAN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ

Kaarinan kaupunki KAARINAN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ Kaarinan kaupunki KAARINAN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 Johtosäännön tarkoitus...1 2 Hankintakeskuksen tehtävä...1 3 Hankintojen toteutustapa...1 4 Hankintojen toteuttaminen kansallisen

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU47706 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU47706 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin

Lisätiedot

Ei muutosta. Ei muutosta. Rakennusurakka. b) rakennusurakan toteuttaminen tai sen suunnittelu ja toteuttaminen yhdessä;

Ei muutosta. Ei muutosta. Rakennusurakka. b) rakennusurakan toteuttaminen tai sen suunnittelu ja toteuttaminen yhdessä; Hankintasopimus kirjallista sopimusta, joka on tehty yhden tai usean hankintayksikön ja yhden tai usean toimittajan välillä ja jonka tarkoituksena on rakennusurakan toteuttaminen, tavaran hankinta tai

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Kaskela-Ylikeravan alueurakka 2014-2017 (+2 v optio)

TARJOUSPYYNTÖ. Kaskela-Ylikeravan alueurakka 2014-2017 (+2 v optio) Kaskela-Ylikeravan alueurakka 2014-2017 (+2 v optio) 15.3.2014 TARJOUSPYYNTÖ 1. Hankintayksikkö ja hankinnan kohde Keravan kaupunki Keravan Kaupunkitekniikka -liikelaitos PL 123 (Kauppakaari 11) 04201

Lisätiedot

RTS 16:XX. Suunnittelu- ja konsultointipalveluiden hankinta

RTS 16:XX. Suunnittelu- ja konsultointipalveluiden hankinta Suunnittelu- ja konsultointipalveluiden hankinta ohjeet LAUSUNTOKIERROSVERSIO joulukuu 2016 1 (18) korvaa RT XX-XXXX LVI X-XXXXX Tässä RT-ohjekorttisarjassa kuvataan hankintalain soveltamista suunnittelu-

Lisätiedot

Uusi hankintalaki. Selkeitä rajoja ja uusia mahdollisuuksia

Uusi hankintalaki. Selkeitä rajoja ja uusia mahdollisuuksia Uusi hankintalaki Hyvä ostaja Hyvä tarjoaja tietää mitä haluaa ostaa ja tuntee julkisissa hankinnoissa millä ehdoilla noudatettavat menettelytavat tekee hankinnat suunnitelmallisesti; sitoutuu tarjouspyynnön

Lisätiedot