Omahoitopalvelun hyödyt kunnalle ja kuntalaiselle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Omahoitopalvelun hyödyt kunnalle ja kuntalaiselle"

Transkriptio

1 Omahoitopalvelun hyödyt kunnalle ja kuntalaiselle Riikka Hirvasniemi TtM, kehittämiskoordinaattori Oulun kaupunki / hyvinvointipalvelut riikka.hirvasniemi@ouka.fi

2 Suomen nuorin väestö Alle 15-vuotiaita on noin 21% väestöstä - koko maassa noin 17,5% Keski-ikä on 34,5 vuotta Asukasluku ( ) alle 6 10 % alle % yli % % Oulu on Suomen viidenneksi suurin kaupunki ja Skandinavian pohjoisten alueiden suurin kaupunki.

3 Kehitystyön taustaa Terveydenhuollon sähköisen asioinnin kehitystyö käynnistetty Oulussa vuosina hankkeissa Sosiaalipalveluiden sähköisen asioinnin kehitystyö liikkeelle 2010 hankkeessa kehitystyö ja siitä saadut kokemukset mahdollistivat valmiiden palvelujen kilpailuttamisen 2010 Uusi Oulun Omahoitopalvelu avautui kokonaisuudessaan kaikille oululaisille 5/2011 Viitekehyksenä Oulun Kuntalaisportaali OMA OULU sisältää eri hallintokuntien tarjoamat sähköiset palvelut oululaisille ja lisäksi s- postin, kalenterin, net postin jne kehittyy jatkuvasti, palvelut lisääntyvät

4 Tavoitteet sähköiselle asioinnille Asiakaslähtöisten palvelujen tarjoaminen kuntalaisille Kuntalaisten aseman muuttaminen sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttäjinä antamalla heille enemmän mahdollisuuksia ja välineitä hyvinvoinnin ja terveyden ylläpitämiseen, sairauksien hoitoon sekä hyvinvointitietojen hallintaa Auttaa asiakkaita itsenäisesti tai ohjatusti tunnistamaan oman terveydentilansa ja käyttämään terveyspalveluita tarkoituksenmukaisemmin Vapauttaa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten käyttämää aikaa asiakastyöhön Nopeuttaa ja helpottaa yhteydensaantia terveysasemalle ja sosiaalipalveluiden yksiköihin Vakioida ja parantaa ohjauksen laatua Kehittää sosiaali- ja terveystoimen palveluja ja niiden kustannustehokkuutta Oulun alueella 50 % kiireettömistä ajanvarauksista sähköisesti Yli 65 vuotiaiden osuuden kasvattaminen omahoito asiakkuuksista Vuosi 2013

5

6 Käyttäjämäärät ja palvelun käyttö Rekisteröityneitä käyttäjiä alle 17 vuotiata vuotiaita yli 65 vuotiaita Kerran kirjautuneita noin Kirjautumiskertoja noin Ajanvarauksia kpl Nettiviestejä kpl terveyspalveluihin, kpl sosiaalipalveluihin Omat kirjaukset 3532 kpl ; terveyskortti, verenpaine, INR, verensokeri ja PEF

7 , Asiakasystävällisyys, ajasta ja paikasta riippumattomuus

8 Ajanvaraukset %

9 Hyvä vastaanotto hanke kontinkankaan terveysasema saatavuuden parantaminen mm. verkkoneuvontaa hyödyntämällä

10 Määrittely, soitto, lähete ja uusi aika 6,5 17 min --> määrittely ja lähetteen tekeminen, tulossa jatkuva lähete

11 Noin 12 % / kk sähköisesti -- > ammattilaisen aikasäästö huomattava käsittelyprosessissa

12 Kuntalaisten palautteita Winblad ym. 2009: Oululaisten terveyskeskuksessa asioivien valmiudet käyttää terveyspalveluja ovat hyvät (n 501 ) 80% osallistujista oli käytössään tietokone, hyvät ja/tai perus atk-taidot Internet - yhteyttä käyttivät vähintään viikoittain Yli 60 vuotiaista yli puolella, ja vielä yli 70 vuotiaistakin lähes puolella ainakin perustason valmiudet Kahdeksan kymmenestä terveysasemalla asioivista oli halukas käyttämään sähköisiä terveyspalveluja ( laski iän mukana, kuitenkin selvästi yli puolet 60 vuotiaista ilmaisi halukkuutensa) Valtaosa ei halunnut maksaa sähköisistä terveyspalveluista, korkeintaan 7 e v v Olen ollut erittäin tyytyväinen sähköiseen INRkorttiin. Verikokeiden vastaus tulee pian sähköpostiini. Voin ottaa lääkkeen ajallaan eikä minun tarvitse odottaa soittoa tai yrittää itse soittaa terveysasemalle. Olen saanut verikoevastaukset Omahoitopalveluun, ja Marevan annostuksen saan yleensä seuraavana päivänä. Varaan myös seuraavan laboratorioajan sähköisesti.

13 Ammattilaiset käyttäjinä

14 Hyödyt ammattilaisille Ajan hermoilla oleminen, tulevaisuuden hoitotyön kehittäminen Palvelua asiakkaiden toiveita kohti, palvelujen monipuolistuminen, irti perinteisestä Toiminnasta tulee suunnitellumpaa, selvät prosessikaaviot luotu Työnteon hallittavuus kasvaa, työrauha Seurantojen siirtyminen suoraan tiedostoihin kotoa, esim. kroonikot, myös langaton tiedonsiirto mahdollista, tulkinta verkkoneuvonnan avulla Asiakas pystyy ylläpitämään ja säilyttämään omassa terveyskansiossa esim. laboratoriotuloksia, ei paperilappusia Ryhmätoiminnassa aktiivinen omahoito antaa asiakkaalle myös lisäkannustusta sekä motivoi oman terveyden ylläpitämiseen, esimerkiksi liikunta- ja ruokapäiväkirjat painonhallintaryhmissä Hakemuksen käsittelyn nopeutuminen

15 Kehitysnäkymiä Sopimus nykyisen järjestelmätoimittajan kanssa 06 / 2014 Alueellisen palvelun ( terveys ja sosiaalihuolto) määrittely on käynnistynyt ( erva, shp, oulun kaupunki&oulunkaari) ajanvaraus asiakkaan kirjaamat omat tiedot turvallinen viestintä täysin uudet ratkaisut alueellisen palvelun hankinnan suunnittelu työryhmä huomioidaan Kanta, Kansa, SADe jne.. Linjauksia: Sähköinen palvelu ensisijainen palvelukanava asiakkaalle Alueellisesti tieto potilaskohtaisista asioista Määritellään uusi Omahoitopalvelu kokonaisuus / terveys ja sosiaalipalvelu kokonaisuus Kuntalaisilla ei saa näkyä katkos omissa palveluissa (kun nykyinen Omahoito päättyy)

16 Perusperiaatteita Yhden luukun periaate Oulun kaupungin tarjoamat sähköiset asiointipalvelut ja palvelun sisältöön liittyvä tieto saavutettavissa yhdestä osoitteesta Valmiiden ratkaisujen ja komponenttien hyödyntäminen Perusjärjestelmien omien sähköisten asiointiratkaisujen käyttöönottaminen Jo hankittujen ratkaisujen tehokas hyödyntäminen hankitaan vain tarpeelliset komponentit, jotka voidaan liittää modulaarisesti olemassa oleviin ratkaisuihin (modulaarisuus) Integroitavuus komponenttien ja järjestelmien integrointi siten, että kertaalleen tallennettua tietoa voidaan hyödyntää ja tieto välittyy eri järjestelmien välillä mahdollisimman joustavasti avoimet rajapinnat Kertakirjautuminen Vetuma SAMLin käyttö vahvaa tunnistamista vaativille palveluille (Kuntalainen), AD-tunnistautumisen hyödyntäminen (työntekijät): vähentää tunnistautumiskertojen määrää ja joustavoittaa liikkumista eri palvelujen välillä.

17 Odotukset kansalliselle kehitystyölle Puolesta asiointi Suostumus ja valtuutus Sosiaalipalveluiden määrittelyt

18 Kiitos!

SÄHKÖINEN ASIOINTI JA PALVELUT

SÄHKÖINEN ASIOINTI JA PALVELUT SÄHKÖINEN ASIOINTI JA PALVELUT TERVEYSKESKUSTEN JOHDON NEUVOTTELUPÄIVÄT 9-10.2.2012 Keijo Koski 10.2.2012 Oulun kaupunki Kehittämisohjelmat Uusi Oulu asukasmäärä noin 187 500 (X/11) Oulu, Haukipudas, Kiiminki,

Lisätiedot

Oulun Omahoitopalvelu Projektijohtaja Minna Angeria Sosiaali- ja terveystoimi Oulun kaupunki

Oulun Omahoitopalvelu Projektijohtaja Minna Angeria Sosiaali- ja terveystoimi Oulun kaupunki 1 8.5.2010 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Omahoitohankekokonaisuus Oulun Omahoitopalvelu Projektijohtaja Minna Angeria Sosiaali- ja terveystoimi Oulun kaupunki 8.5.2010 Oulun kaupunki Sosiaali-

Lisätiedot

Diabeteksen ennaltaehkäisyä verkossa

Diabeteksen ennaltaehkäisyä verkossa Diabeteksen ennaltaehkäisyä verkossa Riikka Hirvasniemi, TtM, projektipäällikkö Anne Rajala, th, projektityöntekijä Kehittämistyön tausta KASTE- ohjelma Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointiohjelma 2007-2017

Lisätiedot

Omasote kenen oma? Sähköinen hyvinvointi- ja asiointipalvelu asiakkaan tukena Pohjois-Suomen hoitotiedepäivät Kajaanissa

Omasote kenen oma? Sähköinen hyvinvointi- ja asiointipalvelu asiakkaan tukena Pohjois-Suomen hoitotiedepäivät Kajaanissa Omasote kenen oma? Sähköinen hyvinvointi- ja asiointipalvelu asiakkaan tukena 11.5.2017 Pohjois-Suomen hoitotiedepäivät Kajaanissa Kristiina Taskinen erikoissuunnittelija, FM Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Sähköinen asiointi - omahoitopalvelu, sähköiset palvelut ja oma-olo palvelu

Sähköinen asiointi - omahoitopalvelu, sähköiset palvelut ja oma-olo palvelu Sähköinen asiointi - omahoitopalvelu, sähköiset palvelut ja oma-olo palvelu Riikka Hirvasniemi kehittämiskoordinaattori @RiikaHI, @OuluHealth riikka.hirvasniemi@ouka.fi www.oulunomahoito.fi MITÄ MEILLÄ

Lisätiedot

Kehittäjän kokemukset

Kehittäjän kokemukset ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012-31.12.2014 Kehittäjän kokemukset Hankkeen

Lisätiedot

Mitä ODA antaa Oululaisille? Riikka Hirvasniemi sh, TtM /

Mitä ODA antaa Oululaisille? Riikka Hirvasniemi sh, TtM / Mitä ODA antaa Oululaisille? Riikka Hirvasniemi sh, TtM / kehittämiskoordinaattori riikka.hirvasniemi@ouka.fi @RiikaHI Sisältö Sähköisen asioinnin tilanne - Oulun Omahoitopalvelu Omahoito ja digitaaliset

Lisätiedot

Omahoidon jalkauttamisen kokemuksia

Omahoidon jalkauttamisen kokemuksia Omahoidon jalkauttamisen kokemuksia Päivi Pesola 11.9.2012 Kajaani VISIO miksi Oulun Omahoitopalvelu Palvelut ovat kuntalaisten saatavilla 24/7, ilman että tarvitsee lähteä kotoa asioimaan tai jonottaa

Lisätiedot

Omahoitopalvelut muutos hoitoprosesseissa

Omahoitopalvelut muutos hoitoprosesseissa Omahoitopalvelut muutos hoitoprosesseissa Eila Erkkilä, hyl Terveydenhuollon laatupäivä 25.3.2015 Suomen nuorin väestö Keski-ikä on 37,4 vuotta Asukasluku 196 361 (1.1.2015) alle 18 23 % 18-64 63 % yli

Lisätiedot

Omahoitopalvelut - keino asiakkaan roolin vahvistamiseksi

Omahoitopalvelut - keino asiakkaan roolin vahvistamiseksi Omahoitopalvelut - keino asiakkaan roolin vahvistamiseksi Eila Erkkilä Terveydenhuollon erikoislääkäri Terveydenhuollon tietotekniikan ja eterveyden erityispätevyys Hallintoylilääkäri, Oulun kaupunki,

Lisätiedot

/ Perusturva / Mari Levonen

/ Perusturva / Mari Levonen 02.02.2017 / Perusturva / Mari Levonen Porin perusturvan sähköiset palvelut, omahoito Tekstiviestimuistutus, ajanvarauskirjalla olevasta ajasta voidaan lähettää asiakkaalle muistutus ajasta. Kansalaisen

Lisätiedot

Uudet toimintamallit käyttöön yhteistyössä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä

Uudet toimintamallit käyttöön yhteistyössä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012-31.12.2014 Uudet toimintamallit käyttöön

Lisätiedot

Dialogisuutta sähköisillä palveluilla. Leena Latva-Rasku

Dialogisuutta sähköisillä palveluilla. Leena Latva-Rasku Dialogisuutta sähköisillä palveluilla Kuka minä olen? Sähköisen asioinnin projektisuunnittelija Espoon kaupungilla 06/2009- Aikuisten sosiaalipalvelut 2 Työpajan ohjelma Espoo-tarina Sähköisen asioinnin

Lisätiedot

OmaOulu asiointialusta Sähköisen asioinnin strategia. Paikkatietoseminaari 12.2.2014

OmaOulu asiointialusta Sähköisen asioinnin strategia. Paikkatietoseminaari 12.2.2014 OmaOulu asiointialusta Sähköisen asioinnin strategia Paikkatietoseminaari 12.2.2014 Sisältö OmaOulu-asiointialustan kehitys kehittämisstrategia 2006 2013 Perustana tietohallintostrategia (2006) kehittämisstrategia

Lisätiedot

Sopimus Espoon Omahoitopalvelun käytöstä

Sopimus Espoon Omahoitopalvelun käytöstä 1 (5) Sopimus Espoon Omahoitopalvelun käytöstä Espoon kaupungin Terveyspalvelut tarjoaa asiakkailleen sähköisiä terveyspalveluita Internetin kautta Omahoitopalvelun (Terveyskansion) välityksellä. Palvelu

Lisätiedot

Hyvis sähköisen asioinnin kanava - virtuaalinen asiointikeskus

Hyvis sähköisen asioinnin kanava - virtuaalinen asiointikeskus Hyvis sähköisen asioinnin kanava - virtuaalinen asiointikeskus Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, Eksote! Vastaamme alueemme sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudesta Väestö 133.000 Budjetti

Lisätiedot

Rekisteriseloste. NettiRassi rekisteriseloste

Rekisteriseloste. NettiRassi rekisteriseloste Rekisteriseloste NettiRassi rekisteriseloste Versiot Hyväksytty Päivitys 1 Johtoryhmä 28.08.2014 2 14.9.2016 Rekisteriseloste SISÄLTÖ Sisällysluettelo 1. REKISTERIN NIMI... 1 2. REKISTERINPITÄJÄ... 1 3.

Lisätiedot

Assi kehittämässä asiakaslähtöisiä sähköisiä terveyspalveluja kansalaisten omahoidon tueksi Päivi Sihvo,

Assi kehittämässä asiakaslähtöisiä sähköisiä terveyspalveluja kansalaisten omahoidon tueksi Päivi Sihvo, ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012-30.12.2014 Assi kehittämässä asiakaslähtöisiä

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen 2/2010: Terveyskeskuksen ajanvarauksen parantaminen. Valtuustoaloitteita koskeva sääntely

Vastaus valtuustoaloitteeseen 2/2010: Terveyskeskuksen ajanvarauksen parantaminen. Valtuustoaloitteita koskeva sääntely Perusturvalautakunta 65 4.0.03 Kunnanhallitus 488 8..03 Kunnanvaltuusto 68 9..03 Vastaus valtuustoaloitteeseen /00: Terveyskeskuksen ajanvarauksen parantaminen 04/06.0.00/0 Perusturvalautakunta 4.0.03

Lisätiedot

Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia Uudet kansalaispalvelut Toimeenpano

Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia Uudet kansalaispalvelut Toimeenpano Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia 2020 Uudet kansalaispalvelut Toimeenpano 2 18.5.2015 Tähtäimessä aktiivinen kansalainen ja sotepalvelujen vaikuttavuus Aktiivinen kansalainen ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnista

Lisätiedot

verkkoneuvonta sekä IP- videoneuvottelu

verkkoneuvonta sekä IP- videoneuvottelu Sosiaali- ja terveydenhuollon verkkoneuvonta sekä IP- videoneuvottelu UULAnohjausryhmä h 25.1.2011 2011 Maarit Pirttijärvi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Lapin toimintayksikkö/uula- hanke Verkkoneuvontakunnat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (8) Terveyslautakunta Tja/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (8) Terveyslautakunta Tja/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (8) 176 Terveyslautakunnan lausunto aloitteesta sähköisen ajanvarausjärjestelmän kehittämisestä HEL 2012-005844 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

eterveyspalveluista usein kysytyt kysymykset

eterveyspalveluista usein kysytyt kysymykset eterveyspalveluista usein kysytyt kysymykset Yleiset kysymykset Miksi eterveyspalveluja kannattaa käyttää? eterveyspalveluiden avulla voit hoitaa kiireettömiä terveysasioita missä vain. Voit esimerkiksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Sosiaalilautakunta Sosj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Sosiaalilautakunta Sosj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2012 1 (6) 70 Sosiaalilautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Tea Vikstedtin ym. sähköistä ajanvarausjärjestelmää koskevasta aloitteesta HEL 2011-007003

Lisätiedot

Pohjoinen hyvinvointialue. Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta

Pohjoinen hyvinvointialue. Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta Pohjoinen hyvinvointialue Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta Mitä hyvää on nykyisissä palveluissa? Hyvä palvelu; ammattitaitoiset työntekijät; kaikki palvelut pelaavat Haukiputaalla

Lisätiedot

Elävä kaupunki, turvallinen koti

Elävä kaupunki, turvallinen koti Kuva: Anne Saarenoja 2002 Kuva: A nne Saarenoja 2002 1 Elävä kaupunki, turvallinen koti WELLCOM - Sähköisen terveysasioinnin toimintamallien ja strategian kehittäminen I - Vaihe Esiselvitys 2001 II - Vaihe

Lisätiedot

virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Sähköisten palveluiden etuja: Palveluiden saavutettavuuden parantaminen 24/7 Palveluita kotisohvalta Palvelutarjoomon

Lisätiedot

Asiakassuunnitelman kokonaisuus ja määrittelytilanne

Asiakassuunnitelman kokonaisuus ja määrittelytilanne Asiakassuunnitelman kokonaisuus ja määrittelytilanne SOTE KA asiakas- ja potilastiedon ensisijaisen käytön ryhmän kokous 23.1.2019 Jaakko Penttinen THL/OPER Asiakassuunnitelman kokonaisuus ja määrittelytilanne

Lisätiedot

Taipuuko Kansalaisten asiointitili terveydenhuoltoon

Taipuuko Kansalaisten asiointitili terveydenhuoltoon Taipuuko Kansalaisten asiointitili terveydenhuoltoon Valtiovarainministeriö Neuvotteleva virkamies Riku Jylhänkangas Sisällysluettelo Kansalaisten asiointitilin toteuttaminen Asiointitilin toiminta Asiointitili

Lisätiedot

Monitoimijayhteistyöllä uusiin haasteisiin

Monitoimijayhteistyöllä uusiin haasteisiin 1 Monitoimijayhteistyöllä uusiin haasteisiin Pisara koordinaatio Oulun kaupunki Projektijohtaja Koordinaattori Minna Angeria Vastuullinen johtaja Keijo Koski 29.4 2010 Hymykin on herkässä kun on kumppani

Lisätiedot

Medinet- hoitopalvelu siellä missä potilas on. Teknologiasta Terveyshyötyä-seminaari 28.2.2013 ville.salaspuro@mediconsult.fi

Medinet- hoitopalvelu siellä missä potilas on. Teknologiasta Terveyshyötyä-seminaari 28.2.2013 ville.salaspuro@mediconsult.fi Medinet- hoitopalvelu siellä missä potilas on Teknologiasta Terveyshyötyä-seminaari 28.2.2013 ville.salaspuro@mediconsult.fi Miten haluamme tukea suomalaista terveydenhuoltoa Mediatri-Medinet-ratkaisulla

Lisätiedot

Valinnanvapaus. Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! perusturvajohtaja Eeva Halme

Valinnanvapaus. Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! perusturvajohtaja Eeva Halme Valinnanvapaus Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! 12.1.2017 perusturvajohtaja Eeva Halme Asiakas voi valita nykyistä yksilöllisemmin Suoran valinnan palveluissa

Lisätiedot

Parempaa palvelua ja tuottavuutta asiakasohjauksella

Parempaa palvelua ja tuottavuutta asiakasohjauksella Parempaa palvelua ja tuottavuutta asiakasohjauksella Ismo Rautiainen, toimialajohtaja Kuntamarkkinat, Mikä ihmeen sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio 12.9.2019 Asiakasohjauksen kehittämisen peruskuva!

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 31/2012 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/33 10.9.2012

Helsingin kaupunki Esityslista 31/2012 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/33 10.9.2012 Helsingin kaupunki Esityslista 31/2012 1 (5) Päätöshistoria Talous- ja suunnittelukeskus 4.6.2012 Talous- ja suunnittelukeskus toteaa, että kaupunginhallitus päätti 30.1.2012 hyväksyä Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Tiedon Omahoito integroituna Hyvikseen. Henna Granqvist 14.10.2014 Tietohallintokoordinaattori

Tiedon Omahoito integroituna Hyvikseen. Henna Granqvist 14.10.2014 Tietohallintokoordinaattori Tiedon Omahoito integroituna Hyvikseen Henna Granqvist 14.10.2014 Tietohallintokoordinaattori Taustaa Tuotekehitetty yhdessä toimittajan kanssa Uusina ominaisuuksina Omahoito 1.2:ssa Integraatio Hyvikseen

Lisätiedot

4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake

4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake 1 4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake Pyydämme Sinua syventymään hetkeksi omahoitoosi. Täytäthän ystävällisesti tämän omahoitolomakkeen ennen suunnitellulle kontrollikäynnille

Lisätiedot

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle?

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 21.12.2016 1 21.12.2016 Valinnanvapaus on osa soteuudistusta Soteuudistuksen tavoitteena on varmistaa ihmisille yhdenvertaiset

Lisätiedot

Terveys- ja hyvinvointipalvelut digimurroksessa tarpeita, ratkaisuja ja visioita. TYYPPI-hankkeen tulosseminaari

Terveys- ja hyvinvointipalvelut digimurroksessa tarpeita, ratkaisuja ja visioita. TYYPPI-hankkeen tulosseminaari Terveys- ja hyvinvointipalvelut digimurroksessa tarpeita, ratkaisuja ja visioita TYYPPI-hankkeen tulosseminaari 08.12.2015 Hyödyntäjäorganisaatio - ESSHP ESSHP:n tavoitteena hankkeessa on lisätä tulevaisuuden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 9/2012 1 (6) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 02.05.2012 510 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa: päättänee

Lisätiedot

Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020

Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020 Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020 Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Tähtäimessä aktiivinen kansalainen ja sote-palvelujen vaikuttavuus Aktiivinen kansalainen ottaa vastuuta omasta

Lisätiedot

Hoitosuunnitelmaan on kirjattu tärkeimmät hoidon tavoitteet, omahoitoa, lääkityksiä sekä seurantatutkimuksia koskevat asiat.

Hoitosuunnitelmaan on kirjattu tärkeimmät hoidon tavoitteet, omahoitoa, lääkityksiä sekä seurantatutkimuksia koskevat asiat. OMAHOITO Varkauden kaupunki tarjoaa asiakkailleen sähköisiä terveyspalveluita Omahoidon Terveyskansion välityksellä. Palvelun käyttö edellyttää sopimusta asiakkaan ja Varkauden kaupungin terveyskeskuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (7) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (7) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2012 1 (7) 510 V Stj / Vt Tea Vikstedtin aloite sähköisestä ajanvarausjärjestelmästä päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:

Lisätiedot

Kainuun terveysasemien omahoitopisteet Opastus AMK-yhteistyön pohjaksi

Kainuun terveysasemien omahoitopisteet Opastus AMK-yhteistyön pohjaksi Kainuun terveysasemien omahoitopisteet Opastus AMK-yhteistyön pohjaksi Kainuun RAMPE-osahanke Laura Kauhanen, harjoittelija 21.3.2012 Mitä on omahoito? Omahoito on yksilöllistä ja päivittäistä. Omahoitoa

Lisätiedot

Hoitosuunnitelmaan on kirjattu tärkeimmät hoidon tavoitteet, omahoitoa, lääkityksiä sekä seurantatutkimuksia koskevat asiat.

Hoitosuunnitelmaan on kirjattu tärkeimmät hoidon tavoitteet, omahoitoa, lääkityksiä sekä seurantatutkimuksia koskevat asiat. OMAHOITO Varkauden kaupunki tarjoaa asiakkailleen sähköisiä terveyspalveluita Omahoidon Terveyskansion välityksellä. Palvelun käyttö edellyttää sopimusta asiakkaan ja Varkauden kaupungin terveyskeskuksen

Lisätiedot

eterveyspalveluista usein kysytyt kysymykset

eterveyspalveluista usein kysytyt kysymykset eterveyspalveluista usein kysytyt kysymykset Yleiset kysymykset Miksi eterveyspalveluja kannattaa käyttää? eterveyspalveluiden avulla voit hoitaa kiireettömiä terveysasioita missä vain. Voit esimerkiksi

Lisätiedot

Kiila-viitearkkitehtuuri. Jani Harju,

Kiila-viitearkkitehtuuri. Jani Harju, Kiila-viitearkkitehtuuri Jani Harju, 8.4.2015 Käytetty arkkitehtuurimalli Arkkitehtuurimalliksi valittiin Kartturi-malli Jatkokehitetty JHS-179:stä Kartturi-mallia on käytetty mm. VAKAVA:ssa sekä Etelä-Suomen

Lisätiedot

Kansalaiskyselyn tulokset

Kansalaiskyselyn tulokset ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012 31.12.2014 Kansalaiskyselyn tulokset

Lisätiedot

Lasten ja nuorten moniammatillinen suun terveydenhuollon ennaltaehkäisevä prosessi

Lasten ja nuorten moniammatillinen suun terveydenhuollon ennaltaehkäisevä prosessi Lasten ja nuorten moniammatillinen suun terveydenhuollon ennaltaehkäisevä prosessi Hammaslääkäri Rosa Korhonen Käsiteltävät teemat esityksessä Omaolo-palvelu Omahoidon vastaanotto Tulevaisuuden visiot

Lisätiedot

VUOSIIN HYVÄÄ ELÄMÄÄ

VUOSIIN HYVÄÄ ELÄMÄÄ VUOSIIN HYVÄÄ ELÄMÄÄ Oulussa käynnistyneen Pisara-hankekokonaisuuden tarkoituksena on parantaa pitkäaikaissairauksien hoitoa ja seurantaa sekä tarjota kuntalaisille mahdollisuus saada vertaistukea muilta

Lisätiedot

Hyvinvoinnin tulevaisuus on pian täällä

Hyvinvoinnin tulevaisuus on pian täällä Hyvinvoinnin tulevaisuus on pian täällä Kansalainen voi huolehtia itse tiedon keräämisestä Käyttää hänelle kehitettyjä sovelluksia Ja jakaa tietoja sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille Tämän tekee

Lisätiedot

Kuntatoimijoiden yhteistyö sote-sektorin sähköisen asioinnin kehittämisessä

Kuntatoimijoiden yhteistyö sote-sektorin sähköisen asioinnin kehittämisessä Kuntatoimijoiden yhteistyö sote-sektorin sähköisen asioinnin kehittämisessä Terveydenhuollon Atk-pa iva t 12. 13.5.2015 Tampere-talo Jukka Markkanen, Medbit Oy Jyrki Halttunen, Kuntien Tiera Oy Copyright

Lisätiedot

Oulun Kuntalaisportaali. Tapio Matinmikko Projektipäällikkö Oulun kaupunki Puh. 040 506 3588

Oulun Kuntalaisportaali. Tapio Matinmikko Projektipäällikkö Oulun kaupunki Puh. 040 506 3588 1 Oulun Kuntalaisportaali Tapio Matinmikko Projektipäällikkö Oulun kaupunki Puh. 040 506 3588 2 Agenda Palveleva ja avoin tietoyhteiskunta Oulun Kaupungin tietohallinnon strategia palvelevaan avoimeen

Lisätiedot

Kohti huomisen sosiaali ja terveydenhuoltoa. LähiTapiolan Veroilla ja varoilla seminaari 27.5.2015 Mikko Kosonen, yliasiamies

Kohti huomisen sosiaali ja terveydenhuoltoa. LähiTapiolan Veroilla ja varoilla seminaari 27.5.2015 Mikko Kosonen, yliasiamies Kohti huomisen sosiaali ja terveydenhuoltoa LähiTapiolan Veroilla ja varoilla seminaari 27.5.2015 Mikko Kosonen, yliasiamies Miksi Soteuudistus? Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten kasvu kiihtyy.

Lisätiedot

Tervis: Sähköisen asioinnin edistäminen

Tervis: Sähköisen asioinnin edistäminen Tervis: Sähköisen asioinnin edistäminen Mikkelin pty: 6.10.2015 Arja Väänänen, terveyden edistämisen koordinaattori Timo Wirkkala, SOTE ICT järjestelmäasiantuntija Sisältö 1. Sähköisen asioinnin tilanne

Lisätiedot

Fuusio mahdollistajana sote-digitalisaation kehityksessä

Fuusio mahdollistajana sote-digitalisaation kehityksessä Fuusio mahdollistajana sote-digitalisaation kehityksessä 19.9.2017 Johanna Andersson ja Jani Lavonen Kansallisten ja alueellisten palveluiden yhdistäminen Sähköinen asiointi Toimipaikan valinta Ajanvaraus

Lisätiedot

Meillä on matala kynnys käykää vaan peremmälle!

Meillä on matala kynnys käykää vaan peremmälle! Meillä on matala kynnys käykää vaan peremmälle! Sosiaali- ja terveystoimiala Lahden Terveyskioskista Neuvontaa kaikenikäisille Lahti avasi ensimmäisenä suurena kaupunkina Terveyskioskin 10.3.2010 Kauppakeskus

Lisätiedot

Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE. www.nettirassi.fi

Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE. www.nettirassi.fi Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE www.nettirassi.fi Sisällysluettelo 1. Kirjautuminen ja rekisteröityminen... 4 2. Omat jutut kansio... 8 2.1. Omat tiedostot:... 8 2.2. Omat seurannat... 9 3. Omat terveystiedot...

Lisätiedot

/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake

/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake 1 23.11.2011/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake Pyydämme Sinua syventymään hetkeksi omahoitoosi. Täytäthän ystävällisesti tämän omahoitolomakkeen ennen suunnitellulle kontrollikäynnille

Lisätiedot

Ammattilaisten näkemys uusista omahoitopalveluista. Sari Kujala,

Ammattilaisten näkemys uusista omahoitopalveluista. Sari Kujala, Ammattilaisten näkemys uusista omahoitopalveluista Sari Kujala, sari.kujala@aalto.fi, www.stncope.fi 20.10.2017 COPE: Tavoitteena on tunnistaa työelämän muutokset ja uudet osaamistarpeet 20.10.2017 Esityksen

Lisätiedot

Kansalaisen sähköinen omahoitopolku

Kansalaisen sähköinen omahoitopolku Kansalaisen sähköinen omahoitopolku - Tukea omasta terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimiseen Terveydenhuollon Atk-päivät 20.-21.5.2014, Jyväskylä Projektipäällikkö Anu Suurnäkki 21.5.2014 Terveydenhuollon

Lisätiedot

Hyvinvoinnin palvelumalli hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto

Hyvinvoinnin palvelumalli hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto Hyvinvoinnin palvelumalli 2020 16.4.2013 hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto Hyvinvointipalveluiden talouden kokonaishaasteet Skenaariossa 1 menojen kasvuvauhti jatkuu vuoden 2012 mukaisena kantaoulun

Lisätiedot

Strategian kansalaisosion toimeenpanoryhmä

Strategian kansalaisosion toimeenpanoryhmä Strategian kansalaisosion toimeenpanoryhmä Ryhmän kokoonpano Teemupekka Virtanen, STM, pj Karri Vainio, Kuntaliitto, sihteeri Jari Numminen, Hämeenlinna Maija Paukkala, Esshp Kaisa Kostamo-Pääkkö, POSKE

Lisätiedot

Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Hannu Hämäläinen, STM

Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Hannu Hämäläinen, STM Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020 Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Hannu Hämäläinen, STM 24.3.2015 Tähtäimessä aktiivinen kansalainen ja sote-palvelujen vaikuttavuus Aktiivinen

Lisätiedot

Sähköiset viestintäratkaisut hyötykäytössä terveydenhuollossa

Sähköiset viestintäratkaisut hyötykäytössä terveydenhuollossa Sähköiset viestintäratkaisut hyötykäytössä terveydenhuollossa Juha-Pekka Kettunen, Myyntijohtaja Yritysasiakkaat, Elisa Oyj 1 Lahti 19.-20.5.2008 Terveydenhuollon ATK-päivät Sisältö Kanssakäymistä tehostavat

Lisätiedot

PUH Tarjous sähköisen asioinnin palveluista Varsinais-Suomen alueen kunnille

PUH Tarjous sähköisen asioinnin palveluista Varsinais-Suomen alueen kunnille Tarjous sähköisen asioinnin palveluista Varsinais-Suomen alueen kunnille 1 Tarjouksen sisältö Tämä tarjous koskee liitteessä 1. kuvattuja sähköisiä asiointipalveluita. Palvelut ovat tilattavissa erikseen.

Lisätiedot

Ehkäisevä päihdetyö, hyvinvoinnin ja Terveyden edistäminen Järvenpäässä Kristiina Kariniemi-Örmälä Terveyden edistämisen johtaja Yhteistyöpäivä

Ehkäisevä päihdetyö, hyvinvoinnin ja Terveyden edistäminen Järvenpäässä Kristiina Kariniemi-Örmälä Terveyden edistämisen johtaja Yhteistyöpäivä Ehkäisevä päihdetyö, hyvinvoinnin ja Terveyden edistäminen Järvenpäässä Kristiina Kariniemi-Örmälä Terveyden edistämisen johtaja Yhteistyöpäivä 12.10.2017 Hyvinvointia vahvistava kunta Mitä on hyvinvointi?

Lisätiedot

Kansalaisen omahoidon ja sähköisen asioinnin kehittämistyön kansallinen koordinointi (ekat) Anne Niska (TtM)

Kansalaisen omahoidon ja sähköisen asioinnin kehittämistyön kansallinen koordinointi (ekat) Anne Niska (TtM) Kansalaisen omahoidon ja sähköisen asioinnin kehittämistyön kansallinen koordinointi (ekat) Anne Niska (TtM) anne.niska@ouka.fi 1 TERVEYDENHUOLLON SÄHKÖISTEN PALVELUIDEN KEHITTÄMISEN KAKSI ERI NÄKÖKULMAA

Lisätiedot

Kansalaisilla hyvät valmiudet sähköisiin terveyspalveluihin

Kansalaisilla hyvät valmiudet sähköisiin terveyspalveluihin ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012 31.12.2014 Kansalaisilla hyvät valmiudet

Lisätiedot

Työn tekemisen tapa muuttuu Lapin digiaika-seminaari

Työn tekemisen tapa muuttuu Lapin digiaika-seminaari Työn tekemisen tapa muuttuu Lapin digiaika-seminaari 27.4.2017 Maarit Hoppula Vs. johtava hoitaja/fm/oda-projektipäällikkö Minustako omaishoitaja? Kohderyhmä: Yli 65-vuotiasta läheistään hoitavan henkilön

Lisätiedot

Kuntien palvelujen kehittäminen. Timo Nousiainen

Kuntien palvelujen kehittäminen. Timo Nousiainen Kuntien palvelujen kehittäminen Timo Nousiainen Suomi ikääntyy, kuntakoko kasvaa, palvelujen kysyntä lisääntyy Mikä reseptiksi? Vahva peruskunta Normitalkoot -kuntien tehtävät Kuntastrategia Palvelujen

Lisätiedot

Turun kaupunki kehittää ja luo uusia toimintamalleja osallisuuden ja osallistumisen lisäämiseksi yhdessä kuntalaisten kanssa Projektijohtaja Päivi Penkkala Aktiivinen kuntalainen - ja Palvelutori Turussa

Lisätiedot

Aamupäivästä iltamyöhään, sähköiset palvelut käytössäsi. Projektipäällikkö Katja Rääpysjärvi, Eksote Projektityöntekijä Marjukka Ervelius, Eksote

Aamupäivästä iltamyöhään, sähköiset palvelut käytössäsi. Projektipäällikkö Katja Rääpysjärvi, Eksote Projektityöntekijä Marjukka Ervelius, Eksote Aamupäivästä iltamyöhään, sähköiset palvelut käytössäsi Projektipäällikkö Katja Rääpysjärvi, Eksote Projektityöntekijä Marjukka Ervelius, Eksote SUSTAINS projekti 1.1.2012.- 31.12.2014 Osa Euroopan laajuista

Lisätiedot

Kansalaisten ja henkilöstön osaamishaasteet sähköisissä terveyspalveluissa

Kansalaisten ja henkilöstön osaamishaasteet sähköisissä terveyspalveluissa ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012-30.12.2014 Kansalaisten ja henkilöstön

Lisätiedot

PISARA Pitkäaikaissairauksien alueellinen toimintamalli hankekokonaisuuden aloitusseminaari

PISARA Pitkäaikaissairauksien alueellinen toimintamalli hankekokonaisuuden aloitusseminaari 1 PISARA Pitkäaikaissairauksien alueellinen toimintamalli hankekokonaisuuden aloitusseminaari 29.4.2010 Keijo Koski 2 Oulun kaupungin tahdonilmaisu 1. Oulun seudulla on asukkaiden tarpeista lähtevä, hyvinvointia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/32 27.11.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/32 27.11.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 1226 HEL 2013-007690 T 00 00 03 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Sähköiset palvelut ja tietojärjestelmät: työvälineitä hyvinvointiin, tukeen ja johtamiseen

Sähköiset palvelut ja tietojärjestelmät: työvälineitä hyvinvointiin, tukeen ja johtamiseen Sähköiset palvelut ja tietojärjestelmät: työvälineitä hyvinvointiin, tukeen ja johtamiseen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma 28.3.2017 Maritta Korhonen 1 Sosiaali- ja terveydenhuolto ja digitalisaatio

Lisätiedot

Asiakaslähtöinen palveluprosessi yhteistoiminnan ytimenä

Asiakaslähtöinen palveluprosessi yhteistoiminnan ytimenä Asiakaslähtöinen palveluprosessi yhteistoiminnan ytimenä Päivi Koikkalainen, Äänekosken kaupunki Rohkeita ratkaisuja yhdessä toimien! - osallisuus, kokemusasiantuntijuus ja monialainen integroitu yhteistyö

Lisätiedot

Opiskelijat voimavarana Assin kehittämistyössä

Opiskelijat voimavarana Assin kehittämistyössä ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012-31.12.2014 Opiskelijat voimavarana

Lisätiedot

Elinkeinoelämän keskusliitto ja Palvelualat Ry, kutsuvierastilaisuus Finlandia talo, 28.11.2009

Elinkeinoelämän keskusliitto ja Palvelualat Ry, kutsuvierastilaisuus Finlandia talo, 28.11.2009 Case Keminmaa Yksityiset palvelut julkisessa palveluntuotannossa Elinkeinoelämän keskusliitto ja Palvelualat Ry, kutsuvierastilaisuus Finlandia talo, 28.11.2009 Puhujat Keminmaan kunnan esittely ja taustaa

Lisätiedot

Taltioni kansallinen ehealth palvelujen ekosysteemi

Taltioni kansallinen ehealth palvelujen ekosysteemi Taltioni kansallinen ehealth palvelujen ekosysteemi Yksilön terveyden selittäjät McGinnis et al., Health Affairs 21(2), 2002 Sairaudenhoidosta terveydenedistämiseen Painopiste Taltioni Potilastiedot Taltioni

Lisätiedot

Vaikutukset tasa-arvoon? Eeva Honkanummi va Kehittämispäällikkö Espoon kaupunki, sosiaali- ja terveystoimi Turku

Vaikutukset tasa-arvoon? Eeva Honkanummi va Kehittämispäällikkö Espoon kaupunki, sosiaali- ja terveystoimi Turku Vaikutukset tasa-arvoon? Eeva Honkanummi va Kehittämispäällikkö Espoon kaupunki, sosiaali- ja terveystoimi Turku Vaikuttavuus Tämän seminaarin esittelyteksti: pohditaan naisten ja miesten tasaarvon merkitystä

Lisätiedot

Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita

Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Ulla Kuittu selvityshenkilö Organisaatiotoimikunta 7.2.2011 Valmistelun lähtökohtia edistetään terveyttä ja

Lisätiedot

Terveydenhuollon johtavat kuvantamisen, omahoidon ja johtamisen ratkaisut Suomessa

Terveydenhuollon johtavat kuvantamisen, omahoidon ja johtamisen ratkaisut Suomessa Terveydenhuollon Atk-päivät Turku 29.5.2007 Terveydenhuollon johtavat kuvantamisen, omahoidon ja johtamisen ratkaisut Suomessa Timo Koistinen Mawell Oy Terveydenhuollon haasteet 2 Lisääntyvä tarve terveydenhuollon

Lisätiedot

Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset valinnanvapaudesta ja palvelujen integraatiosta

Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset valinnanvapaudesta ja palvelujen integraatiosta Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset valinnanvapaudesta ja palvelujen integraatiosta Anna-Mari Aalto ja Laura Hietapakka Mitä valinnanvapaus tuo tullessaan näkökulmia sote-uudistukseen seminaari 15.3.2016

Lisätiedot

HOITOKÄYTÄNNÖT YHTENÄISIKSI Riikka Hirvasniemi TtM Projektipäällikkö Pisara Oulu osahanke Perusterveydenhuollon asiantuntemus

HOITOKÄYTÄNNÖT YHTENÄISIKSI Riikka Hirvasniemi TtM Projektipäällikkö Pisara Oulu osahanke Perusterveydenhuollon asiantuntemus HOITOKÄYTÄNNÖT YHTENÄISIKSI 29.4.2010 Riikka Hirvasniemi TtM Projektipäällikkö Pisara Oulu osahanke Perusterveydenhuollon asiantuntemus HANKEORGANISAATIO Tekes: Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä

Lisätiedot

Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri

Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri 2.6.2014 1 Mitä Turun PTH tekee huolehtii noin 180 000

Lisätiedot

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin Asiakaspalvelukysely 2012 Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Osallistu kyselyyn ja vaikuta Jyväskylän kaupungin asiakaspalvelun kehittämiseen!

Lisätiedot

Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi

Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon valmistelu Itä-Uudenmaan valmistelutyö tehdään osana koko Uudenmaan sote-alueen ja valtakunnallisen

Lisätiedot

Käytännön kokemuksia PEF-etäseurannasta Case Hämeenlinna & minunterveyteni.fi -palvelut

Käytännön kokemuksia PEF-etäseurannasta Case Hämeenlinna & minunterveyteni.fi -palvelut Käytännön kokemuksia PEF-etäseurannasta Case Hämeenlinna & minunterveyteni.fi -palvelut Tiina Merivuori, ylilääkäri / avosairaanhoito Hämeenlinnan kaupunki / terveyspalvelut 10.3.2017 Sidonnaisuudet Hämeenlinnan

Lisätiedot

MIKÄ IHMEEN JYTE? 12 terveysasemaa. 332 sairaansijaa/tks

MIKÄ IHMEEN JYTE? 12 terveysasemaa. 332 sairaansijaa/tks Hyviskokemuksia ja kehittämisideoita Sote2020 seminaari Peurunka MIKÄ IHMEEN JYTE? Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus palvelee Jyväskylän, Muuramen, Hankasalmen ja Uuraisten kunnan asukkaita.

Lisätiedot

Sähköinen asiointi alueen elinvoimaisuuden

Sähköinen asiointi alueen elinvoimaisuuden Sähköinen asiointi alueen elinvoimaisuuden tukena ke 20.9.2017 Toholampi sähköisten ja videoavusteisten palveluiden kehittämishanke ekeski-pohjanmaa -hanke Kehitetään Keski-Pohjanmaalle sähköisiä ja etäasiointi-palveluja

Lisätiedot

Sähköinen asiointi. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri vt Tietohallintojohtaja Tuomo Liejumäki 14.4.2016

Sähköinen asiointi. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri vt Tietohallintojohtaja Tuomo Liejumäki 14.4.2016 Sähköinen asiointi Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri vt Tietohallintojohtaja Tuomo Liejumäki 14.4.2016 SOTE- ja aluehallintouudistus Hallituksen SOTE-linjaukset 7.11.2015 / ICT-linjauksia Itsehallintoalueiden

Lisätiedot

Etäpalvelusta yhteispalvelun hittituote asiantuntijapalvelut kaikkien saataville?

Etäpalvelusta yhteispalvelun hittituote asiantuntijapalvelut kaikkien saataville? Etäpalvelusta yhteispalvelun hittituote asiantuntijapalvelut kaikkien saataville? Videoesitys etäpalvelupilotista ja etenemissuunnitelmia Säätytalo, 9.6.2010 Yhteispalvelun laajentamishankkeen päätösseminaari

Lisätiedot

Lähtökohtana. yhtäältä olla valmentaja ja tarjota tukea elämänhallintaan ja

Lähtökohtana. yhtäältä olla valmentaja ja tarjota tukea elämänhallintaan ja Lähtökohtana yhä useampi asiakas/potilas on iäkäs ihminen yhä useamman asiakaan/potilaan ongelmat ovat monikerroksisia, ja ne voidaan ratkoa vain monien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten yhteisenä

Lisätiedot

SADe sosiaali- ja terveysalan palvelukokonaisuuden kevätseminaari Helsinki

SADe sosiaali- ja terveysalan palvelukokonaisuuden kevätseminaari Helsinki SADe sosiaali- ja terveysalan palvelukokonaisuuden kevätseminaari Helsinki 23.4.2013 Hankepäällikkö, TtM Minna Angeria 22.4.2013 Esityksen nimi / Tekijä 1 SADe-ohjelman sosiaali- ja terveysalan palvelukokonaisuus

Lisätiedot

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN ITÄ-SUOMESSA Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija Pohjois-Karjalan jos ajaa maakuntaliitto a 6.2.2015 Maarita Mannelin Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Tavoitteeksi tuottavuushyödyt yhteisen sähköisen asioinnin avulla

Tavoitteeksi tuottavuushyödyt yhteisen sähköisen asioinnin avulla KUUMA-johtokunta 4.11.2015 LIITE 23 a Tavoitteeksi tuottavuushyödyt yhteisen sähköisen asioinnin avulla Tuuli Karjalainen, Niko Kinnunen, Markku Vehmas Sähköinen asiointi on pian arkipäivää julkisella

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien ajankohtaisia digitalisaatio- ja tietojärjestelmäkehittämishankkeita koskeva johtajatapaaminen 22.3.

Sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien ajankohtaisia digitalisaatio- ja tietojärjestelmäkehittämishankkeita koskeva johtajatapaaminen 22.3. Sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien ajankohtaisia digitalisaatio- ja tietojärjestelmäkehittämishankkeita koskeva johtajatapaaminen 22.3.2019 Juhani Heikka ICT-vastuuvalmistelija puh: 040 685 4041

Lisätiedot

Asiointi ja omahoito KA nykytila

Asiointi ja omahoito KA nykytila 12.3.2019 Asiointi ja omahoito KA nykytila Timo Siira ASIOINTI JA OMAHOITO KA NYKYTILA Nykytilan kuvaus muodostetaan seuraavasti: 1. Aiemmin tehdyn työn kartoittaminen ja olemassa olevan materiaalin kerääminen

Lisätiedot

Digitaaliset sote-palvelut mitä uutta Espoossa? 13.5.2016

Digitaaliset sote-palvelut mitä uutta Espoossa? 13.5.2016 Digitaaliset sote-palvelut mitä uutta Espoossa? Pirjo Huttunen Tekn. lis, MBA Kehityspäällikkö, Kehittämisen tulosalue Ketterä Espoon Sosiaali- ja terveystoimi Käsiteltäviä asioita 1. Espoon sosiaali-

Lisätiedot