Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020"

Transkriptio

1 Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020 Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena

2 Tähtäimessä aktiivinen kansalainen ja sote-palvelujen vaikuttavuus Aktiivinen kansalainen ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnista ja terveydestä osallistuu kumppanina omien asioidensa ja sairauksiensa hoitoon hoitaa omia asioitaan ja terveyttään Teknologian ja tietovarantojen aktiivinen hyödyntäminen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä, ehkäisevässä työssä ja palvelujärjestelmässä laajentaa sosiaali- ja terveydenhuollon toimintamahdollisuuksia on tärkeä osa rakenneuudistusten toteuttamista kansalaiset ja ammattilaiset mukaan palvelujen kehittämiseen

3 Ammattilainen - Kyvykkäille käyttäjille fiksut järjestelmät Palvelujärjestelmä - Rajalliset resurssit oikeaan käyttöön Kansalainen - Pystyn itse Tiedon jalostaminen ja tiedolla Johtaminen - tiedä ensin, johda sitten Ohjaus ja yhteistyö - Sooloilusta samaan säveleen Infostruktuuri - Pohja kuntoon

4 Kansalainen - pystyn itse Elämänhallinta saan luotettavaa hyvinvointitietoa käytössäni on päätöksenteontuki ja tietämys käytän terveyshyötyjä tuottavia omamittauksia teen itse omaan hyvinvointiini liittyviä päätöksiä asioin sähköisesti sote-palveluntuottajien kanssa minulla on henkilökohtainen sektori- ja organisaatiorajat ylittävä kokonaissuunnitelma Omat tiedot voin kirjata omia tietojani ja käyttää niitä hyvinvointia tuottavissa palveluissa voin hallita niiden käyttöä voin jakaa omat tietoni myös ammattilaisen nähtäväksi

5 Kori 1 Kansalainen Toimenpide Liittyy tavoitteisiin Pr - Kansalainen asioi sähköisesti ja tuottaa tietoja 1 omaan ja ammattilaisten käyttöön - Luotettava hyvinvointitieto ja sen hyödyntämistä tukevat palvelut ovat saatavilla Toteutetaan kansalaisten henkilökohtaisten hyvinvointi- ja terveystietojen hallinta-alusta. Toteutuksessa hyödynnetään tietoturvallisesti Kantapalveluita ja avoimia rajapintoja. Omahoidon ja sähköisen asioinnin yhteisten palveluiden toteutus pohjautuen yhteiseen alustaan Sähköisten palveluiden kehittäminen tehdään yhteistyössä valtion ja sote-alueiden kanssa. Valtio panostaa yhtenäisiin toteutuksiin ja kansallisiin ratkaisuihin, sote-alueet, yksityiset palveluntuottajat ja toimittajat niihin liitettäviin palveluihin. Jatketaan palveluja kuvaavan tietopohjan ja sitä hyödyntävien sähköisten palvelujen kehittämistä asiakkaan valinnanvapauden tueksi - Kansalainen asioi sähköisesti ja tuottaa tietoja omaan ja ammattilaisten käyttöön - Luotettava hyvinvointitieto ja sen hyödyntämistä tukevat palvelut ovat saatavilla - Palveluiden laatu- ja saatavuustieto ovat valtakunnanlaajuisesti saatavilla Käynnistetään kansallinen ohjelma hyvinvointiongelmien ennaltaehkäisyä ja omahoitoa tukevien sovellusten, mobiiliratkaisujen, mittausteknologioiden ja näiden vaikutuksia arvioivan kansallisen järjestelmän kehittämiseksi. Paljon palveluita käyttävän asiakkaan kanssa laaditaan kansallisesti hyödynnettävä, yhteinen ja moniammatillinen Asiakaskohtainen kokonaissuunnitelma, joka integroi mahdolliset organisaatio- ja sektorikohtaiset suunnitelmat Kansalainen asioi sähköisesti ja tuottaa tietoja omaan ja ammattilaisten käyttöön - Luotettava hyvinvointitieto ja sen hyödyntämistä tukevat palvelut ovat saatavilla - Kansalainen asioi sähköisesti ja tuottaa tietoja omaan ja ammattilaisten käyttöön - Luotettava hyvinvointitieto ja sen hyödyntämistä tukevat palvelut ovat saatavilla 3 3

6 Sote-tieto hyötykäyttöön strategian kansalaisosioon liittyviä toimenpidekirjauksia OMIEN HYVINVOINTI- JA TERVEYSTIETOJEN KANSALLINEN TALLENNUS- RATKAISU Toteutetaan kansallinen alusta, joka mahdollistaa asiakkaan omia tietoja tuottavien ja hyödyntävien palvelujen ja sovellusten kehittämisen ja hyödyntämisen eri päätelaitteilla (mm. mobiililaitteet) käytettävissä omahoitosovelluksissa. Toteutuksessa hyödynnetään tietoturvallisesti KanTapalveluita ja avoimia rajapintoja. OMAHOIDON JA SÄHKÖISEN ASIOINNIN PALVELUIDEN TOTEUTUS VAUHDITETAAN HYVINVOINTIA JA TERVEYSHYÖTYJÄ TUOTTAVIEN RATKAISUJEN KEHITTÄMISTÄ, KÄYTTÖÖNOTTOA JA ARVIOINTIA Kansallisen alustan varaan toteutetaan sote-alueiden yhteistyönä sähköisten omahoitopalvelujen perusjoukko, joka sisältää esimerkiksi terveys- ja hyvinvointitietojen tallentamisen, lääketieteellisen päätöksenteon tuen kansalaisen käyttöön, sähköisen terveystarkastuksen, riskitestit ja hoitoon ohjauksessa tarvittavan avuntarpeen itsearvioinnin. Palvelut ovat saatavilla kansallisista, alueellisista ja paikallisista asiointikanavista. Kansalaisen keskeiset sähköiset asiointipalvelut kuten sähköinen ajanvaraus, etuuksien hakeminen ja käsittelyprosessin seuranta sekä turvallinen viestinvälitys toteutetaan sote-alueiden yhteistyönä. Toteutuksessa hyödynnetään SADe-ratkaisuja ja ratkaisuja levitetään kansallisesti ja osallistaen muita toimijoita. Käynnistetään kansallinen ohjelma, jonka sisältönä on hyvinvointiongelmien ennaltaehkäisyä ja omahoitoa tukevat sovellukset, mobiiliratkaisut ja mittausteknologiat. Osana ohjelmaa laaditaan kansallinen arviointijärjestelmä vaikutusten arvioimiseksi ja tieteellisen näytön luomiseksi. Ratkaisujen levittäminen edellyttää riittävää näyttöä vaikuttavuudesta

7 Eteneminen Sotekansio Arkkitehtuuri ja yleissuunnittelu käyntiin tänä vuonna Tietokannan rakentaminen Peruskäyttöliittymän toteutus Julkisesti tuotettavat palvelut SADe-ohjelmassa kehitetyt palvelut Uudet palvelut Innovaatiot Innovaatioportaali Hyväksymiskriteerit

8 Kanta,Kansa, tiedonhallintapalvelu Hyvinvointi- ja terveystietojen hallinta-alusta Palveluhakemisto, palveluvaaka Tunnistaminen ja valtuutus, STM VM STM STM VM Avoimet rajapinnat ja kansalliset ja alueelliset integraatioratkaisut Sotetuottajat Sote- Aluee t 2. Omahoidon ja sähköisen asioinnin yhteiset palvelut Kansalliset, alueelliset ja kuntien asointiportaalit Sotetuottajat Sote-alueiden Sote-alueiden sähköiset sähköiset palvelut palvelut 1. Hallinta-alusta 2. Sote-alueiden yhteiset palvelut 3. Valinnanvapauden tukeminen 4. Kehittämisohjelma ja arviointi 5. Asiakaskohtainen kokonaissuunnitelma Innovaatioalusta Kansalaisille suositeltavien sovellusten julkaisu App 4. 4.? kansalaisen itse valitsemat palvelut 5. Asiakas- ja potilastietojärjestelmät Sotealueet Sotealueet Vastuutaholla päävastuu rahoituksesta ja kehittämistyön ohjauksesta

9 Yhteisen toimeenpanon ekosysteemi Yhteisten palveluiden määrittely ja tilaaminen Sote-alueet palveluntuottajat kansalaiset ja asiakkaat Kansalliset palvelut, tekninen alusta ja tietokanta palveluväylä ja kansallisen palveluarkkitehtuurinpalvelut SOTE-alueen KANTA-palvelut ml. Kela avoimet rajapinnat Yritysten kehittäjäverkosto alueelliset ekosysteemit sote-ict järjestelmät sote-appsit hyvinointi- ja terveysappsit

10 KanTa- palvelut ja omien terveys- ja hyvinvointitietojen hallinta-alusta tavoitetila 2017 Validoidut palvelut Muut palvelut KanTa arkistopalvelu API keskeis et terveysti edot suostumukset ja kiellot tiedonhallintapalvelu Sovellus/luv itus Omat tiedot DB Alusta *myös omien tietojen katselu palveluiden joukkoon Innovaatioalusta S S Viralliset ja kansalaisen itse tuottamat tiedot rakentuvat yhteisen alustan varaan Tavoitetilassa kansalainen voi siirtää tietoja virallisesta arkistopalvelusta hyvinvointi- ja terveystietoalustalle ( omatietopalvelu ) Suostumukset, kiellot, tietojen luovutuksen hallinta sekä lokitiedot ovat yhteisiä palveluita Ammattilainen voi hyväksyä kansalaisen itse tuottaman tiedon osaksi virallista asiakas- ja potilastietoa (ennakkoluvitus tai jälkikäteinen hyväksyntä) Validoidut palvelut voivat käyttää (/tuottaa ammattilaisen hyväksynnällä) myös virallista tietoa Muut palvelut voivat käyttää/tuottaa ainoastaan hyvinvointija terveystietoalustan tietoja kansalaisen tekemään luvitukseen pohjautuen Innovaatioalusta on sähköinen ympäristö jonka kautta alustaan liitetyt ja kriteerit täyttävät kansalaisen valittavissa olevat palvelut julkaistaan. Innovaatioalustavoi myös sisältää valmistajakohtaisia sovittimia, joiden avulla liityntä kansalliseen alustaan toteutetaan. Innovaatioalusta ei kuitenkaan sisällä omien tietojen tallennuspalvelua/tietokantaa vaan tässä tukeudutaan yhteisen kansallisen alustan palveluihin

11 KanTa-palveluihin ja omien tietojen hallintaalustaan liitettävät palvelut Validoidut palvelut Sote-alueiden ohjauksessa/rahoittamana kehitettävät palvelut joiden hyöty voidaan osoittaa ennen laajaa käyttöönottoa Palveluiden tulee täyttää kansalliset tietosuojan ja yhteentoimivuuden kriteerit Esim. sähköinen terveystesti, riskitestit, älykäs oirearviointi ja palveluun-ohjaus, omien mittaustulosten toimittaminen, ammattilaisen ohjauksessa tapahtuvan pitkäaikaissairauden omahoidon sovellukset Kevyemmin validoidut palvelut Kansalaisen itse valitsemat palvelut Käyttötarkoituksen tulee olla hyväksyttävä (kansalliset kriteerit) ja tulee liittyä terveyden/hyvinvoinnin seurantaan ja edistämiseen Palveluiden tulee täyttää kansalliset tietosuojan ja yhteentoimivuuden kriteerit Esim. ilman ammattilaisen ohjausta tehtävä terveysvalmennus, elintapojen/seuranta ( hyvinvointirannekkeet ),

12 Toimenpidekohtainen tilanne (1/2) Omien terveys- ja hyvinvointitietojen hallinta-alusta valmistelut toteutuksesta käynnistyneet STM:n johdolla Yhteisten omahoito- ja asiointipalveluiden toteutus SADe ohjelman tuotosten valtakunnallisen käyttöönoton varmistaminen ja osana tätä vastuunjaon ja rahoituksen arviointi Kansallisten itse- ja omahoitopalvelukokonaisuuden määrittely käynnissä (AKUSTI,ODA-hanke)

13 Toimenpidekohtainen tilanne (2/2) Valinnanvapauden tukeminen palveluhakemiston ja palveluvaa n kehittäminen käynnissä osana SADe-ohjelmaa. Strategian vaikutusten arviointi käynnissä Kehittämisohjelma ja arviointi Keskustelut muiden rahoittajien (mm. TEM, VM, TEKES, SITRA) kanssa käynnissä Myös Innovaatioportaaliin toteuttamiseen liittyvät keskustelut on aloitettu

Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia Uudet kansalaispalvelut Toimeenpano

Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia Uudet kansalaispalvelut Toimeenpano Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia 2020 Uudet kansalaispalvelut Toimeenpano 2 18.5.2015 Tähtäimessä aktiivinen kansalainen ja sotepalvelujen vaikuttavuus Aktiivinen kansalainen ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnista

Lisätiedot

Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020. Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Toimeenpano

Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020. Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Toimeenpano Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020 Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Toimeenpano Terveydenhuollon sähköinen tiedonhallinta nyt - hyvä tilanne Kansainvälisesti Suomi on huipputasoa

Lisätiedot

Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Hannu Hämäläinen, STM

Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Hannu Hämäläinen, STM Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020 Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Hannu Hämäläinen, STM 24.3.2015 Tähtäimessä aktiivinen kansalainen ja sote-palvelujen vaikuttavuus Aktiivinen

Lisätiedot

Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Toimeenpano

Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Toimeenpano Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020 Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Toimeenpano Terveydenhuollon sähköinen tiedonhallinta nyt - hyvä tilanne Kansainvälisesti Suomi on huipputasoa

Lisätiedot

Kansalaisten sähköisten palvelujen nykytila ja tulevaisuus

Kansalaisten sähköisten palvelujen nykytila ja tulevaisuus Kansalaisten sähköisten palvelujen nykytila ja tulevaisuus Karri Vainio 26.11.2014 Alueiden ja kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallintoyhteistyöfoorumi Työhistoria lyhyesti ICT-kehittämiseen

Lisätiedot

Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020. Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena

Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020. Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020 Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Strategiatyön vaiheet 1. Kartoitus 2. Visiointi 3. Priorisointi 4. Toimenpiteistä ja vastuista sopiminen 5.

Lisätiedot

Tulevaisuuden sähköinen maailma

Tulevaisuuden sähköinen maailma Tulevaisuuden sähköinen maailma Sotetieto hyötykäyttöön 2020 Tähtäimessä aktiivinen kansalainen ja sote-palvelujen vaikuttavuus Aktiivinen kansalainen ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnista ja terveydestä

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin kohdealueen kokonaisarkkitehtuuri Kokonaisarkkitehtuuri SOTE-uudistuksessa

Terveyden ja hyvinvoinnin kohdealueen kokonaisarkkitehtuuri Kokonaisarkkitehtuuri SOTE-uudistuksessa Terveyden ja hyvinvoinnin kohdealueen kokonaisarkkitehtuuri Kokonaisarkkitehtuuri SOTE-uudistuksessa KAOS-tilaisuus: SOTE-toiminnan kehittäminen ja kokonaisarkkitehtuuri ti 21.10 Jukka Lähesmaa, erityisasiantuntija

Lisätiedot

TMP Prioriteetti valmiusas 2 STM. 2 Espoo, 3 käyttöönotettav issa. 3 tuotannossa 1 STM,

TMP Prioriteetti valmiusas 2 STM. 2 Espoo, 3 käyttöönotettav issa. 3 tuotannossa 1 STM, Kansalaisen palvelut toimenpiteet 1=suunnittelu, 2= toteutus, 3=valmis, 0= ei aloitettu TMP Prioriteetti valmiusas te Omien hyvinvointi- ja terveystietojen hallinta-alusta - Omakantan laajennus - PHR 1

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan alueellista kehittämistä ohjaava viitearkkitehtuuri Kuntajohtajakokous

Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan alueellista kehittämistä ohjaava viitearkkitehtuuri Kuntajohtajakokous Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan alueellista kehittämistä ohjaava viitearkkitehtuuri Kuntajohtajakokous 12.6.2015 Pasi Oksanen 1 Tavoite ja lähtökohdat Tavoitteena aikaansaada Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Katsaus sosiaali- ja terveydenhuollon tietoteknologian kehitykseen ja Suomen sijoittumiseen kansainvälisessä vertailussa

Katsaus sosiaali- ja terveydenhuollon tietoteknologian kehitykseen ja Suomen sijoittumiseen kansainvälisessä vertailussa Katsaus sosiaali- ja terveydenhuollon tietoteknologian kehitykseen ja Suomen sijoittumiseen kansainvälisessä vertailussa 18.1.2016 Maritta Korhonen Kehittämispäällikkö Sosiaali- ja terveysministeriö Terminologiaa

Lisätiedot

Sähköinen asiointi. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri vt Tietohallintojohtaja Tuomo Liejumäki 14.4.2016

Sähköinen asiointi. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri vt Tietohallintojohtaja Tuomo Liejumäki 14.4.2016 Sähköinen asiointi Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri vt Tietohallintojohtaja Tuomo Liejumäki 14.4.2016 SOTE- ja aluehallintouudistus Hallituksen SOTE-linjaukset 7.11.2015 / ICT-linjauksia Itsehallintoalueiden

Lisätiedot

Kansalaisen sähköiset palvelut osana hoito- ja palveluprosessia

Kansalaisen sähköiset palvelut osana hoito- ja palveluprosessia Kansalaisen sähköiset palvelut osana hoito- ja palveluprosessia Hannele Hyppönen THL, Annakaisa Iivari STM TERVEYSKESKUSTEN JOHDON NEUVOTTELUPÄIVÄT 9. 10.2.2012, Kuntatalo, Helsinki Kansalaisen sähköiset

Lisätiedot

Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Sote-tieto hyötykäyttöön Strategian sisältö ja toimeenpano

Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Sote-tieto hyötykäyttöön Strategian sisältö ja toimeenpano Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Sote-tieto hyötykäyttöön Strategian sisältö ja toimeenpano Julkisen hallinnon tietoarkkitehtuuriryhmä 27.5.2015 Maritta Korhonen Kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Kansallinen palveluarkkitehtuuri

Kansallinen palveluarkkitehtuuri Kansallinen palveluarkkitehtuuri 3.11.2015 Ohjelmapäällikkö Maria Nikkilä @VM_MariaNikkila Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide: Yhden luukun palvelumalli ja tiedonhallintalainsäädäntö

Lisätiedot

Sote-tieto hyötykäyttöön strategia 2020 Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena

Sote-tieto hyötykäyttöön strategia 2020 Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Sote-tieto hyötykäyttöön strategia 2020 Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena KANSALAINEN Pystyn itse AMMATTILAINEN Kyvykkäille käyttäjille fiksut järjestelmät Elämänhallinta Valinnanvapaus

Lisätiedot

Sote-tieto hyötykäyttöön 2020

Sote-tieto hyötykäyttöön 2020 Sote-tieto hyötykäyttöön 2020 Lähtökohtia tiedonhallinnan strategian fokusalueet 2 9.4.2014 Strategiatyön vaiheet Strategiatyö: 1. Kartoitus 2. Visiointi 3. Priorisointi 4. Toimenpiteistä ja vastuista

Lisätiedot

SOTE-TIETO HYÖTYKÄYTTÖÖN - STRATEGIA 2020 TIETO HYVINVOINNIN JA UUDISTUVIEN PALVELUIDEN TUKENA

SOTE-TIETO HYÖTYKÄYTTÖÖN - STRATEGIA 2020 TIETO HYVINVOINNIN JA UUDISTUVIEN PALVELUIDEN TUKENA SOTE-TIETO HYÖTYKÄYTTÖÖN - STRATEGIA 2020 TIETO HYVINVOINNIN JA UUDISTUVIEN PALVELUIDEN TUKENA PVM MUOKKAAJA MITÄ TEHTY 19.5. Anne Kallio tiedonhallinnan kehityskaari ja palvelujärjestelmämuokattu 20.5.

Lisätiedot

Voisiko kansalaisen oma tieto tukea hoidon laadun ja vaikuttavuuden kehittämistä?

Voisiko kansalaisen oma tieto tukea hoidon laadun ja vaikuttavuuden kehittämistä? Voisiko kansalaisen oma tieto tukea hoidon laadun ja vaikuttavuuden kehittämistä? Ilkka Kunnamo Dosentti, yleislääketieteen erikoislääkäri Sidonnaisuudet: Kehittää päätöksentukea Kustannus Oy Duodecimin

Lisätiedot

ODA = Omahoito ja digitaaliset arvopalvelut

ODA = Omahoito ja digitaaliset arvopalvelut ODA = Omahoito ja digitaaliset arvopalvelut Shp:en ja Sote-johdon tapaaminen 5.5.2015 Tuula Heinänen Uudet Omahoitopalvelut 2 Mitä uutta? Korvaa nyt käytössä olevia yksittäisiä kuntakohtaisia ratkaisuja

Lisätiedot

JARI PORRASMAA

JARI PORRASMAA Genomitieto terveydenhuollossa - ajatuksia kokonaisarkkitehtuurista 11.11.2014 JARI PORRASMAA Kokonaisarkkitehtuuri? (VM et al) TOIMINTA prosessit palvelut TIETO käsitteet tietomallit TIETO- JÄRJESTELMÄ

Lisätiedot

Kuntatoimijoiden yhteistyö sote-sektorin sähköisen asioinnin kehittämisessä

Kuntatoimijoiden yhteistyö sote-sektorin sähköisen asioinnin kehittämisessä Kuntatoimijoiden yhteistyö sote-sektorin sähköisen asioinnin kehittämisessä Terveydenhuollon Atk-pa iva t 12. 13.5.2015 Tampere-talo Jukka Markkanen, Medbit Oy Jyrki Halttunen, Kuntien Tiera Oy Copyright

Lisätiedot

SADe sosiaali- ja terveysalan palvelukokonaisuuden kevätseminaari Helsinki

SADe sosiaali- ja terveysalan palvelukokonaisuuden kevätseminaari Helsinki SADe sosiaali- ja terveysalan palvelukokonaisuuden kevätseminaari Helsinki 23.4.2013 Hankepäällikkö, TtM Minna Angeria 22.4.2013 Esityksen nimi / Tekijä 1 SADe-ohjelman sosiaali- ja terveysalan palvelukokonaisuus

Lisätiedot

Sote-tieto hyötykäyttöön strategia 2020 Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena

Sote-tieto hyötykäyttöön strategia 2020 Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Sote-tieto hyötykäyttöön strategia 2020 Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena KANSALAINEN Pystyn itse AMMATTILAINEN Kyvykkäille käyttäjille fiksut järjestelmät Elämänhallinta Valinnanvapaus

Lisätiedot

DigiNYT: Miten digitalisointia Suomessa johdetaan? Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Keväthumaus Spring Splash

DigiNYT: Miten digitalisointia Suomessa johdetaan? Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Keväthumaus Spring Splash DigiNYT: Miten digitalisointia Suomessa johdetaan? Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Keväthumaus Spring Splash 26.402016 Digitalisaatio Teknologian ja tiedon digitalisoinnin mahdollistama toimintatavan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon sähköisen tiedonhallinnan kehittämislinjaukset 2020. Anne Kallio STM

Sosiaali- ja terveydenhuollon sähköisen tiedonhallinnan kehittämislinjaukset 2020. Anne Kallio STM Sosiaali- ja terveydenhuollon sähköisen tiedonhallinnan kehittämislinjaukset 2020 Anne Kallio STM Kansalliset linjaukset ja toimenpiteet 2012-2015 pääosassa jo tehtyjen linjausten toimeenpano KanTa-palveluiden

Lisätiedot

TIEDONHALLINNAN KEHITTÄMINEN KANSALLISESTI OYS ERVA ALUEELLA SAIRAANHOITOPIIREISSÄ SIRPA HAKAMAA & MERJA HAAPAKORVA-KALLIO

TIEDONHALLINNAN KEHITTÄMINEN KANSALLISESTI OYS ERVA ALUEELLA SAIRAANHOITOPIIREISSÄ SIRPA HAKAMAA & MERJA HAAPAKORVA-KALLIO TIEDONHALLINNAN KEHITTÄMINEN KANSALLISESTI OYS ERVA ALUEELLA SAIRAANHOITOPIIREISSÄ SIRPA HAKAMAA & MERJA HAAPAKORVA-KALLIO Rahoittaa Kaste-hankkeen kautta STM säätää lakeja ja ohjaa kansallisella tasolla

Lisätiedot

THL:n sähköiset kansalaispalvelut: Omahoitopolut.fi ja Palveluvaaka.fi

THL:n sähköiset kansalaispalvelut: Omahoitopolut.fi ja Palveluvaaka.fi THL:n sähköiset kansalaispalvelut: Omahoitopolut.fi ja Palveluvaaka.fi Projektipäällikkö Anu Suurnäkki ja Kehittämispäällikkö Niina Peränen, THL 11.5.2015 Terveydenhuollon atk-päivät 12.-13.5.2015 1 Uudet

Lisätiedot

Digitalisaatiotavoitteet ja julkisen hallinnon ICT-kehittäminen. Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Aluetietofoorumi, Turku 19.2.

Digitalisaatiotavoitteet ja julkisen hallinnon ICT-kehittäminen. Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Aluetietofoorumi, Turku 19.2. Digitalisaatiotavoitteet ja julkisen hallinnon ICT-kehittäminen Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Aluetietofoorumi, Turku 19.2.2016 2 Prosessit digitalisoidaan Digi-periaatteet Tiedon hyödyntäminen Digitalisoidaan

Lisätiedot

Omien tietojen katselu. Terveydenhuollon ATK-päivät 28.5.2013

Omien tietojen katselu. Terveydenhuollon ATK-päivät 28.5.2013 Omien tietojen katselu Terveydenhuollon ATK-päivät 28.5.2013 Aktiivisessa käytössä Omien tietojen katselu on aktiivinen sähköinen asiointipalvelu Kirjautumisia jo yli 750.000, yksittäisiä käyttäjiä vähemmän

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Karri Vainio, Kuntaliitto

Kommenttipuheenvuoro Karri Vainio, Kuntaliitto Kommenttipuheenvuoro Karri Vainio, Kuntaliitto Kansainväliset IT:n hallinnan hyvät käytännöt. Kokemukset ja soveltamisesimerkit Suomessa, SFS seminaari 22.10.2014 26.9.2014 Jyväskylä Tietohallinto Saumattoman

Lisätiedot

Kokonaisarkkitehtuuri sosiaali- ja terveydenhuollossa

Kokonaisarkkitehtuuri sosiaali- ja terveydenhuollossa Kokonaisarkkitehtuuri sosiaali- ja terveydenhuollossa SADe-ohjelman sosiaali- ja terveysalan palvelukokonaisuuden kevätseminaari 23.4. 2013 Mikko Huovila THL / Oper 23.4.2013 Mikko Huovila THL / Oper 1

Lisätiedot

Mitä uutta on tulossa?

Mitä uutta on tulossa? Mitä uutta on tulossa? SADe-ohjelman sosiaali- ja terveysalan palvelukokonaisuudessa kehitettävät kansalliset palvelut ja määrittelyt Hankepäällikkö Minna Angeria 8.10.2013 Minna Angeria/Tulevaisuuden

Lisätiedot

Miten tiedon hyödyntämistä voisi kehittää?

Miten tiedon hyödyntämistä voisi kehittää? Miten tiedon hyödyntämistä voisi kehittää? Kohti sote-johtamisen valtakunnallisia tietopalveluja Tietojohtaminen sosiaali- ja terveydenhuollossa seminaari 6.6.2016 6.6.2016 6.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä

Lisätiedot

Itsehoidon ja omahoidon lisääminen sähköisillä palveluilla

Itsehoidon ja omahoidon lisääminen sähköisillä palveluilla Itsehoidon ja omahoidon lisääminen sähköisillä palveluilla Kuntamarkkinat 11.9.2014 Maija Paukkala Kehittämispäällikkö HyvisSADe projektijohtaja Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Käsitteet Omahoito on potilaan

Lisätiedot

Kohti huomisen sosiaali ja terveydenhuoltoa. LähiTapiolan Veroilla ja varoilla seminaari 27.5.2015 Mikko Kosonen, yliasiamies

Kohti huomisen sosiaali ja terveydenhuoltoa. LähiTapiolan Veroilla ja varoilla seminaari 27.5.2015 Mikko Kosonen, yliasiamies Kohti huomisen sosiaali ja terveydenhuoltoa LähiTapiolan Veroilla ja varoilla seminaari 27.5.2015 Mikko Kosonen, yliasiamies Miksi Soteuudistus? Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten kasvu kiihtyy.

Lisätiedot

Hyvis sähköisen asioinnin kanava - virtuaalinen asiointikeskus

Hyvis sähköisen asioinnin kanava - virtuaalinen asiointikeskus Hyvis sähköisen asioinnin kanava - virtuaalinen asiointikeskus Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, Eksote! Vastaamme alueemme sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudesta Väestö 133.000 Budjetti

Lisätiedot

Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palvelujen tukena. Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia

Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palvelujen tukena. Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palvelujen tukena Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia 2020 Sisällys Esipuhesivu...sivu 4 Tiivistelmä...sivu 5 Kohti tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuoltoa...sivu

Lisätiedot

Yleinen sosiaali- ja terveystieto sekä avuntarpeen itsearviointimenetelmät -projekti

Yleinen sosiaali- ja terveystieto sekä avuntarpeen itsearviointimenetelmät -projekti Yleinen sosiaali- ja terveystieto sekä avuntarpeen itsearviointimenetelmät -projekti SADe-ohjelman sosiaali- ja palvelukokonaisuuden kevätseminaari 23.4.2013 Anu Suurnäkki 19.4.2013 1 Mitä kehitetään ja

Lisätiedot

UNA on valtakunnallinen julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistyöhanke, jonka avulla sote-tietojärjestelmien ekosysteemiä uudistetaan

UNA on valtakunnallinen julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistyöhanke, jonka avulla sote-tietojärjestelmien ekosysteemiä uudistetaan UNA on valtakunnallinen julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistyöhanke, jonka avulla sote-tietojärjestelmien ekosysteemiä uudistetaan vaiheittain UNA 1. vaihe Apotti Oy Maakuntien hallinto- ja

Lisätiedot

Sote-uudistus Miten Kanta-palvelut tukevat Sotejärjestämislain

Sote-uudistus Miten Kanta-palvelut tukevat Sotejärjestämislain Sote-uudistus Miten Kanta-palvelut tukevat Sotejärjestämislain toimeenpanoa? 14.10.2014 Maritta Korhonen, STM Pekka Järvinen, STM Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon kehittämisen yhteistyöseminaari

Lisätiedot

Sote-uudistus ja ICT Sote-uudistuksen vaikutus IT-palveluihin ja tietohallinnon järjestämiseen IT-jaoksen tilannekatsaus Maritta Korhonen

Sote-uudistus ja ICT Sote-uudistuksen vaikutus IT-palveluihin ja tietohallinnon järjestämiseen IT-jaoksen tilannekatsaus Maritta Korhonen Sote-uudistus ja ICT Sote-uudistuksen vaikutus IT-palveluihin ja tietohallinnon järjestämiseen IT-jaoksen tilannekatsaus 10.12.2014 Maritta Korhonen Keinot uudistuksen tavoitteiden saavuttamiseksi Mahdollisimman

Lisätiedot

HyvisSADe: yhteistyöprojektin tulokset kansalaisen hyväksi ja kansalliseen käyttöön. Jani Kariniemi, Medi-IT Oy

HyvisSADe: yhteistyöprojektin tulokset kansalaisen hyväksi ja kansalliseen käyttöön. Jani Kariniemi, Medi-IT Oy HyvisSADe: yhteistyöprojektin tulokset kansalaisen hyväksi ja kansalliseen käyttöön Jani Kariniemi, Medi-IT Oy Miksi haetaan jotain uutta Yksittäisenä palveluna ajanvaraus ei ratkaise vielä mitään, ilman

Lisätiedot

Ajanvarauksen integraatioarkkitehtuuri ja rajapinnat

Ajanvarauksen integraatioarkkitehtuuri ja rajapinnat SADe Sote / Kansallisesti määriteltävät, alueellisesti toteutettavat palvelut Ajanvarauksen integraatioarkkitehtuuri ja rajapinnat HL7 Finland Personal Health SIG 27.10.2015 Juha Mykkänen Itä-Suomen yliopisto

Lisätiedot

Alueellisella tietohallintoyhteistyöllä ja arkkitehtuurilla kohti uusia rakenteita ja toimintamalleja Pohjois-Suomessa

Alueellisella tietohallintoyhteistyöllä ja arkkitehtuurilla kohti uusia rakenteita ja toimintamalleja Pohjois-Suomessa Alueellisella tietohallintoyhteistyöllä ja arkkitehtuurilla kohti uusia rakenteita ja toimintamalleja Pohjois-Suomessa Juhani Heikka & Markku Huotari, Oulun kaupunki 11.6.2014 TAVOITTEITA TIETOHALLINTOYHTEISTYÖLLE

Lisätiedot

Palvelusetelikokeilun tietojärjestelmäratkaisut

Palvelusetelikokeilun tietojärjestelmäratkaisut Palvelusetelikokeilun tietojärjestelmäratkaisut Sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta tehnyt: Johtava konsultti Timo Siira, Salivirta & Partners Tietojärjestelmien valmiuksien kartoitus Eri järjestelmien

Lisätiedot

Alueellisen ja paikallisen tietojärjestelmäarkkitehtuurin kehittämisvaihtoehdot

Alueellisen ja paikallisen tietojärjestelmäarkkitehtuurin kehittämisvaihtoehdot ellisen ja paikallisen tietojärjestelmäarkkitehtuurin kehittämisvaihtoehdot 19.4.2011 Terveydenhuollon alueellisen ja paikallisen tietojärjestelmäarkkitehtuurin kehittämisprojekti (TAPAS) http://www.kunnat.net/fi/asiantuntijapalvelut/soster/tietojarj-sahkoiset-palv/tapas/

Lisätiedot

AKUSTI-foorumin tavoitteet ja toiminta. Tilanne 11/2014

AKUSTI-foorumin tavoitteet ja toiminta. Tilanne 11/2014 AKUSTI-foorumin tavoitteet ja toiminta Tilanne 11/2014 Mitä tarvitaan? Valtio (STM) YHTEINEN KEHITTÄMISSTRATEGIA - yhteiset tavoitteet - toimenpidesuunnitelma pitkälle aikavälille - asiakas / potilas toimenpiteiden

Lisätiedot

Kanta-palveluiden rooli uudistusten tukena. Kehittämispäällikkö Anna Kärkkäinen Terveydenhuollon ATK-päivät

Kanta-palveluiden rooli uudistusten tukena. Kehittämispäällikkö Anna Kärkkäinen Terveydenhuollon ATK-päivät Kanta-palveluiden rooli uudistusten tukena Kehittämispäällikkö Anna Kärkkäinen Terveydenhuollon ATK-päivät 24.5.2016 Sisältö Soten toimintaympäristö muuttuu miten muuttuu tiedonhallinta Kanta-palveluiden

Lisätiedot

Alueellisen sote-kokonaisarkkitehtuurityön valtakunnallinen tuki

Alueellisen sote-kokonaisarkkitehtuurityön valtakunnallinen tuki Alueellisen sote-kokonaisarkkitehtuurityön valtakunnallinen tuki Kokonaisarkkitehtuuri hyvinvointipalveluissa seminaari, 10.12.2014 Karri Vainio Alueiden ja kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallintoyhteistyöfoorumi

Lisätiedot

Tietojen käytön valvonta ja seuranta helpommaksi: käyttölokien kansalliset linjaukset ja määrittelyt

Tietojen käytön valvonta ja seuranta helpommaksi: käyttölokien kansalliset linjaukset ja määrittelyt Tietojen käytön valvonta ja seuranta helpommaksi: käyttölokien kansalliset linjaukset ja määrittelyt Terveydenhuollon ATK-päivät, Lahti 24.5.2016 Riitta Konttinen, Juha Mykkänen THL/OPER 1 Tässä esityksessä

Lisätiedot

Hss Consulting Oy / Teppo Sulonen 1

Hss Consulting Oy / Teppo Sulonen 1 Hss Consulting Oy / Teppo Sulonen 1 Teppo Sulonen, CV 1970 > 70 luku : Opiskelu Tampereen yliopisto Postipankki 80 luku : Ammattilainen Kaikki IT alasta Nokia Data 90 luku : Yrittäjä Avasta Transactions

Lisätiedot

Sote-yhteentoimivuustyön kansallinen organisointi

Sote-yhteentoimivuustyön kansallinen organisointi Sote-yhteentoimivuustyön kansallinen organisointi -esittely 4/2015 Juha Mykkänen Tutkimusjohtaja, dosentti, Itä-Suomen yliopisto, Kuopio 1 Sisältö Yhteentoimivuus ja standardit Sote-tieto hyötykäyttöön

Lisätiedot

Tietoyhteiskuntapolitiikan painopisteet STM:n hallinnonalalla 2007-2011

Tietoyhteiskuntapolitiikan painopisteet STM:n hallinnonalalla 2007-2011 1 Tietoyhteiskuntapolitiikan painopisteet STM:n hallinnonalalla 2007-2011 Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta 6.9.2007 Peruspalveluministeri Paula Risikko 2 PERUSLÄHTÖKOHDAT SEKTORIMINISTERIÖILLÄ PERUSVASTUU

Lisätiedot

Sote-palvelut sähköistyvät - Omakanta laajenee - Tietosuoja tehostuu

Sote-palvelut sähköistyvät - Omakanta laajenee - Tietosuoja tehostuu Sote-palvelut sähköistyvät - Omakanta laajenee - Tietosuoja tehostuu Jari Suhonen, THL Sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuojaseminaari 15. - 16.11.2016 16.11.2016 Jari Suhonen / OPER 1 Sote-palvelut

Lisätiedot

SOTE-integraatio, minka tiedon varassa? Hannu Hämäläinen 17.2.2016

SOTE-integraatio, minka tiedon varassa? Hannu Hämäläinen 17.2.2016 SOTE-integraatio, minka tiedon varassa? Hannu Hämäläinen 17.2.2016 Tietoon perustuvaa johtamista mahdollistetaan Sipilän hallitusohjelma: digitalisaatio, mahdollistava lainsäädäntö Lainsäädäntöä kehitetään

Lisätiedot

Valinnanvapauden asettamat vaatimukset tiedonhallinnalle

Valinnanvapauden asettamat vaatimukset tiedonhallinnalle Valinnanvapauden asettamat vaatimukset tiedonhallinnalle Sosiaali- ja terveydenhuollon sähköisen tietohallinnon neuvottelukunta, 1 Valinnanvapaus on osa sote-uudistusta Tavoitteena on, että valinnanvapaus

Lisätiedot

Kansallinen PHR: projektin tilannekatsaus. Konstantin Hyppönen, Kanta-palvelut, Kela ATK-päivät, Lahti 23.5.2016

Kansallinen PHR: projektin tilannekatsaus. Konstantin Hyppönen, Kanta-palvelut, Kela ATK-päivät, Lahti 23.5.2016 Kansallinen PHR: projektin tilannekatsaus Konstantin Hyppönen, Kanta-palvelut, Kela ATK-päivät, Lahti 23.5.2016 Sisällys Nopea muistutus projektin tavoitteista Mitä on juuri nyt työn alla Kokemuksia FHIR-demoon

Lisätiedot

Omahoito ja digitaaliset arvopalvelut 11.2.2015

Omahoito ja digitaaliset arvopalvelut 11.2.2015 Omahoito ja digitaaliset arvopalvelut 11.2.2015 OMAHOITO JA DIGITAALISET ARVOPALVELUT -PROJEKTIN MÄÄRITTELYVAIHE Määrittelyvaiheen tavoitteet Määritellä yhteinen toiminnallinen ja tietotekninen tahtotila

Lisätiedot

AKUSTI-foorumi yhteistyön muotona

AKUSTI-foorumi yhteistyön muotona AKUSTI-foorumi yhteistyön muotona Minna Saario projektipäällikkö Kuntamarkkinat 11.9.2014 Yhteistyöllä parempaa sosiaali- terveydenhuollon tietohallintoa - verkostoitumista sähköisiä palvelu Kehittämisen

Lisätiedot

VAKAVA Valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuurin suunnittelun ja kuvaamisen tukiprojekti

VAKAVA Valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuurin suunnittelun ja kuvaamisen tukiprojekti VAKAVA Valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuurin suunnittelun ja kuvaamisen tukiprojekti Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan alueellista kehittämistä ohjaava viitearkkitehtuuri 14.10.2014 OSAPUOLET

Lisätiedot

Tiedon Omahoito integroituna Hyvikseen. Henna Granqvist 14.10.2014 Tietohallintokoordinaattori

Tiedon Omahoito integroituna Hyvikseen. Henna Granqvist 14.10.2014 Tietohallintokoordinaattori Tiedon Omahoito integroituna Hyvikseen Henna Granqvist 14.10.2014 Tietohallintokoordinaattori Taustaa Tuotekehitetty yhdessä toimittajan kanssa Uusina ominaisuuksina Omahoito 1.2:ssa Integraatio Hyvikseen

Lisätiedot

Terveydenhuollon todistusten välitys Kelaan -palvelu 7.3.2016

Terveydenhuollon todistusten välitys Kelaan -palvelu 7.3.2016 Terveydenhuollon todistusten välitys Kelaan -palvelu 7.3.2016 Terveydenhuollon todistusten välitys Kelaan Toiminnallisuus yleisellä tasolla Palvelun käyttöönotto Tekniset määrittelyt Merkitys terveydenhuollon

Lisätiedot

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja JUHTAn roolit? Seminaari 09.06.2015 Sirpa Alitalo & Markku

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Scandic Park, 29.-30.1.2015 Kirsi Varhila, STM

Lisätiedot

Kansalaisen omahoidon ja sähköisen asioinnin kehittämistyön kansallinen koordinointi (ekat) Anne Niska (TtM)

Kansalaisen omahoidon ja sähköisen asioinnin kehittämistyön kansallinen koordinointi (ekat) Anne Niska (TtM) Kansalaisen omahoidon ja sähköisen asioinnin kehittämistyön kansallinen koordinointi (ekat) Anne Niska (TtM) anne.niska@ouka.fi 1 TERVEYDENHUOLLON SÄHKÖISTEN PALVELUIDEN KEHITTÄMISEN KAKSI ERI NÄKÖKULMAA

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija

Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntauudistus ja hyvinvointi Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit

Lisätiedot

Kansalaisten ja henkilöstön osaamishaasteet sähköisissä terveyspalveluissa

Kansalaisten ja henkilöstön osaamishaasteet sähköisissä terveyspalveluissa ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012-30.12.2014 Kansalaisten ja henkilöstön

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (1/20) Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (2/20) Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet

Lisätiedot

Kansallinen organisoituminen - ohjausmalli. Anne Kallio

Kansallinen organisoituminen - ohjausmalli. Anne Kallio Kansallinen organisoituminen - KanTa-työnjako ja ohjausmalli Anne Kallio kehittämispäällikkö i äällikkö Sosiaali- ja terveydenhuollon sähköiset tiedonhallintahankkeet KanTa-palvelut eresepti earkisto ekatselu

Lisätiedot

Muistiohjelman eteneminen

Muistiohjelman eteneminen Kansallinen muistiohjelma: tavoitteena muistiystävällinen Suomi Pirkanmaan kunnille tehdyn kyselyn tuloksia Kirsti Kuusterä Asiantuntija, Muistiliiton muistiohjelmatoiminta Sihteeri, STM:n muistiohjelman

Lisätiedot

SADe sosiaali- ja terveysalan palvelukokonaisuus. Minna Linsamo, hankepäällikkö, THL

SADe sosiaali- ja terveysalan palvelukokonaisuus. Minna Linsamo, hankepäällikkö, THL SADe sosiaali- ja terveysalan palvelukokonaisuus Minna Linsamo, hankepäällikkö, THL 1 Esityksen sisältö SADe-ohjelma THL:n uudet sähköiset kansalaispalvelut Omahoitopolut.fi Palveluvaaka.fi Mielenterveystalo.fi

Lisätiedot

Tietojärjestelmät muutoksessa: Alueiden ja kuntien sote - kokonaisarkkitehtuurityö

Tietojärjestelmät muutoksessa: Alueiden ja kuntien sote - kokonaisarkkitehtuurityö Tietojärjestelmät muutoksessa: Alueiden ja kuntien sote - kokonaisarkkitehtuurityö Kuntamarkkinat 11.9.2014 Juha Rannanheimo Ratkaisupäällikkö, sosiaali- ja terveydenhuollon ratkaisut + Kuntaliiton toimeksiannosta

Lisätiedot

Alueellisen kokonaisarkkitehtuurin suunnittelun ja kuvaamisen alueellinen tukiprojekti

Alueellisen kokonaisarkkitehtuurin suunnittelun ja kuvaamisen alueellinen tukiprojekti Alueellisen kokonaisarkkitehtuurin suunnittelun ja kuvaamisen alueellinen tukiprojekti Terveydenhuollon ATK-päivät 2013 Juha Salmi / Medbit Oy TAUSTAA Kaste2-ohjelma Kunta- ja palvelurakennemuutosten ICT

Lisätiedot

Yhteentoimivuutta kokonaisarkkitehtuurilla

Yhteentoimivuutta kokonaisarkkitehtuurilla Yhteentoimivuutta kokonaisarkkitehtuurilla Terveydenhuollon atk-päivät 20.5.2014 Juha Rannanheimo Ratkaisupäällikkö, sosiaali- ja terveydenhuollon ratkaisut Esityksen sisältö Kehittämisvaatimukset sosiaali-

Lisätiedot

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään?

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Lähisuhde- ja perheväkivallan, ehkäisevän päihdetyön sekä terveyden edistämisen yhdyshenkilöiden verkostopäivä Seinäjoki kehittämispäällikkö Jaana Markkula

Lisätiedot

MAINOS. Palaute pyydetään antamaan oheisen linkin takaa löytyvän verkkokyselyn avulla: https://www.webropolsurveys.com/s/ 394765164ADCED52.

MAINOS. Palaute pyydetään antamaan oheisen linkin takaa löytyvän verkkokyselyn avulla: https://www.webropolsurveys.com/s/ 394765164ADCED52. MAINOS Tavoitetilaa kuvaava dokumentti ja siihen sisältyvät kehittämistä koskevat linjausehdotukset ovat kommentoitavan perjantaihin 28.3 klo 16:00 mennessä. Palaute pyydetään antamaan oheisen linkin takaa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kokonaisarkkitehtuurityön käynnistäminen

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kokonaisarkkitehtuurityön käynnistäminen Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kokonaisarkkitehtuurityön käynnistäminen 4.12.2012 Kokonaisarkkitehtuuri hyvinvointipalveluissa seminaari Riitta Häkkinen, erikoissuunnittelija THL / OPER Esityksen

Lisätiedot

3/21/2016. Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa?

3/21/2016. Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa? Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa? Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 21.3.2016 1 Sote -uudistus on toiminnallinen uudistus, jossa keskiössä ihminen ja tämän mahdollisuus saada asiakaskeskeisiä,

Lisätiedot

Kanta-palvelut, Kelan näkökulma

Kanta-palvelut, Kelan näkökulma Kanta-palvelut, Kelan näkökulma Pia Järvinen-Hiekkanen Lääkäriliitto 6.3.2014 Kela Kanta-palvelujen toteuttajana Kela on myös iso IT-talo Tietohallinnon toimialalla toimii IT-osasto, Tietohallinto-osasto

Lisätiedot

Kansallis-alueellisen kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen, alueellisen kehittämisen tukeminen? 28.10.2011 Sinikka Ripatti

Kansallis-alueellisen kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen, alueellisen kehittämisen tukeminen? 28.10.2011 Sinikka Ripatti Kansallis-alueellisen kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen, alueellisen kehittämisen tukeminen? 28.10.2011 Sinikka Ripatti Sisältö Tarve kuntien ja alueiden väliseen yhteistoimintaan tiedonhallinnan kehittämisessä

Lisätiedot

Kuntoutus ja soteuudistus. - kohti vaikuttavampaa ja ihmiskeskeisempää palvelua. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3.

Kuntoutus ja soteuudistus. - kohti vaikuttavampaa ja ihmiskeskeisempää palvelua. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3. Kuntoutus ja soteuudistus - kohti vaikuttavampaa ja ihmiskeskeisempää palvelua Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3.2016 1 Sote -uudistus on toiminnallinen uudistus, jossa keskiössä ihminen ja

Lisätiedot

ODA Omat digiajan hyvinvointipalvelut

ODA Omat digiajan hyvinvointipalvelut ODA Omat digiajan hyvinvointipalvelut Projekti pähkinänkuoressa Hallitusohjelman ja Sotetieto hyötykäyttöön strategian kärkihanke Sosiaali- ja terveyspalvelujen perinteisen toimintamallin uudelleen muotoilu

Lisätiedot

Vastuuta ho Kuvaryhmän. TPAryhmän. työtä. työtä. Toteuteta an osana STMn organisa atiouudist usta STM, VM, THL

Vastuuta ho Kuvaryhmän. TPAryhmän. työtä. työtä. Toteuteta an osana STMn organisa atiouudist usta STM, VM, THL Punainen: sisällön kehittämistä Sininen: teknistä kehittämista violetti: molempia Vihreä: muu Päivitetty 5.6.2017 Aikataulu Vastuuta ho Tarvittavat resurssit (alkuun voi laittaa ruksin, mutta kun suunnitelma

Lisätiedot

MITEN KUNTAA JOHDETAAN VAIKUTTAVUUDELLA JA HYVINVOINTITIEDOLLA. Kuntaliitto 6.5.2014 Kehitysjohtaja Soile Kuitunen

MITEN KUNTAA JOHDETAAN VAIKUTTAVUUDELLA JA HYVINVOINTITIEDOLLA. Kuntaliitto 6.5.2014 Kehitysjohtaja Soile Kuitunen MITEN KUNTAA JOHDETAAN VAIKUTTAVUUDELLA JA HYVINVOINTITIEDOLLA Kuntaliitto 6.5.2014 Kehitysjohtaja Soile Kuitunen Kunnan tehtävänä on hyvinvoinnin tuottaminen asukkailleen ja kestävän kehityksen edistäminen

Lisätiedot

Potilastiedon migraatio. Pekka Kuosmanen

Potilastiedon migraatio. Pekka Kuosmanen Potilastiedon migraatio Pekka Kuosmanen 25.5.2010 Tilanne tänään JHS 176 Tavoitetila JHS 176 Migraatiot arkiston kautta Konvertoidaan vanha potilas- tai muu tieto moderniin rakenteiseen muotoon XML ja

Lisätiedot

Sote-tietojen hyödyntämisen mahdollistava regulaatio. Hannu Hämäläinen

Sote-tietojen hyödyntämisen mahdollistava regulaatio. Hannu Hämäläinen Sote-tietojen hyödyntämisen mahdollistava regulaatio Hannu Hämäläinen 6.6..2016 Sote-tietojen toissijaisen käytön laki ja liittymät kansallisiin strategioihin Sipilän hallitusohjelma: digitalisaatio, mahdollistava

Lisätiedot

Valtionavustusten digiloikka: tiekartta tavoitetilaan

Valtionavustusten digiloikka: tiekartta tavoitetilaan Valtionavustusten digiloikka: tiekartta tavoitetilaan Nykyisen valtionavustusprosessin digitalisaatio (OKM) Hallinnonalojen yhteinen valtionavustusten digitaalinen palvelualusta Avustustoiminnan ekosysteemin

Lisätiedot

THL:n rooli kansallisten palvelujen kehittäjänä ja ylläpitäjänä Osastojohtaja Päivi Hämäläinen

THL:n rooli kansallisten palvelujen kehittäjänä ja ylläpitäjänä Osastojohtaja Päivi Hämäläinen THL:n rooli kansallisten palvelujen kehittäjänä ja ylläpitäjänä Osastojohtaja Päivi Hämäläinen 23.4. 2013 23.4.2013 THL/TITO/PH 1 THL:n tehtävät Väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, sairauksien

Lisätiedot

Sote-uudistus Keskeinen sisältö ICT-muutosten suunnittelu. 8.10.2014 Maritta Korhonen, STM Pekka Järvinen, STM

Sote-uudistus Keskeinen sisältö ICT-muutosten suunnittelu. 8.10.2014 Maritta Korhonen, STM Pekka Järvinen, STM Sote-uudistus Keskeinen sisältö ICT-muutosten suunnittelu 8.10.2014 Maritta Korhonen, STM Pekka Järvinen, STM Sote-uudistus, IT-jaos Puheenjohtaja Maritta Korhonen, kehittämispäällikkö, sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Maakuntamallin käytännön toteutukset

Maakuntamallin käytännön toteutukset Maakuntamallin käytännön toteutukset Sinikka Salo Muutosjohtaja, STM Terveydenhuollon ATK-päivät Lahti 24.5.2016 26.5.2016 1 Sote- ja maakuntauudistus - historiallisen suuri muutosprosessi Toimintaympäristö

Lisätiedot

SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON. KEHITTÄMISOHJELMA (Kaste) 2012 2015

SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON. KEHITTÄMISOHJELMA (Kaste) 2012 2015 SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON KANSALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA (Kaste) 2012 2015 Ohjelman rakenne ja sisältö 4.1 Kaksi kokonaisuutta, kuusi osaohjelmaa Kaste ohjelma muodostuu kahdesta tavoitekokonaisuudesta.

Lisätiedot

Kuntien integraatioalusta. Hannes Rauhala 3.11.2015

Kuntien integraatioalusta. Hannes Rauhala 3.11.2015 Kuntien integraatioalusta Hannes Rauhala 3.11.2015 Johdantoa asiaan Espoon kaupunki on toiminut edelläkävijänä kansallisen palveluväylän (Xroad) käyttöönotossa. Asiasta järjestettiin Espoossa ja Lahdessa

Lisätiedot

Kansallisen arkiston ja ereseptin tilannekatsaus Terveydenhuollon atk päivät 25.5.2009 Erkki Aaltonen

Kansallisen arkiston ja ereseptin tilannekatsaus Terveydenhuollon atk päivät 25.5.2009 Erkki Aaltonen Kansallisen arkiston ja ereseptin tilannekatsaus Terveydenhuollon atk päivät 25.5.2009 Erkki Aaltonen Esityksen sisältö KanTa ja sen tausta Käyttöönotto ja tilanne nyt Mikä muuttuu eresepti earkisto Omien

Lisätiedot

Valtakunnallista kehitystyötä missä mennään SADe-ohjelma?

Valtakunnallista kehitystyötä missä mennään SADe-ohjelma? Valtakunnallista kehitystyötä missä mennään SADe-ohjelma? Sähköiset palvelut tulevaisuuden haltuunotto, Rovaniemi 5.6.2013 Ohjelmakoordinaattori Ira Alanko Näkökulmia SADe-ohjelmaan Kuinka toimii valtakunnallinen

Lisätiedot

Assi kehittämässä asiakaslähtöisiä sähköisiä terveyspalveluja kansalaisten omahoidon tueksi Päivi Sihvo,

Assi kehittämässä asiakaslähtöisiä sähköisiä terveyspalveluja kansalaisten omahoidon tueksi Päivi Sihvo, ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012-30.12.2014 Assi kehittämässä asiakaslähtöisiä

Lisätiedot

Kuka auttaa johtoa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käytönvalvonnassa?

Kuka auttaa johtoa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käytönvalvonnassa? Kuka auttaa johtoa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käytönvalvonnassa? Lainsäädäntö ja siihen liittyvä ohjeistus Kuntamarkkinat 10.9.2014, Kuntatalo 10.9.2014 Tanja Stormbom, lakimies, THL

Lisätiedot

Ajanvaraus- ja palvelunhallintajärjestelmä 21.08. Medi-IT

Ajanvaraus- ja palvelunhallintajärjestelmä 21.08. Medi-IT Ajanvaraus- ja palvelunhallintajärjestelmä 21.08. Medi-IT Mitä haetaan? Kansalaisen omien valintojen ja organisaation tarjoamien mahdollisuuksien mukaan palveluita oikeaan aikaan oikeassa paikassa Yksittäisistä

Lisätiedot

Diabeteksen ennaltaehkäisyä verkossa

Diabeteksen ennaltaehkäisyä verkossa Diabeteksen ennaltaehkäisyä verkossa Riikka Hirvasniemi, TtM, projektipäällikkö Anne Rajala, th, projektityöntekijä Kehittämistyön tausta KASTE- ohjelma Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointiohjelma 2007-2017

Lisätiedot

Valmistautuminen potilastiedon arkiston käyttöönottoon. Käyttöönoton käsikirja ja toiminnallisen muutoksen tukeminen Anna Kärkkäinen 29.11.

Valmistautuminen potilastiedon arkiston käyttöönottoon. Käyttöönoton käsikirja ja toiminnallisen muutoksen tukeminen Anna Kärkkäinen 29.11. Valmistautuminen potilastiedon arkiston käyttöönottoon Käyttöönoton käsikirja ja toiminnallisen muutoksen tukeminen Anna Kärkkäinen 29.11.2012 Kansallinen käyttöönoton tuki liittyjille Käyttöönoton käsikirja

Lisätiedot