Hyvinvoinnin palvelumalli hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto
|
|
- Ari-Matti Kähkönen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hyvinvoinnin palvelumalli hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto
2 Hyvinvointipalveluiden talouden kokonaishaasteet Skenaariossa 1 menojen kasvuvauhti jatkuu vuoden 2012 mukaisena kantaoulun tasolla koko uudessa Oulussa. Skenaariossa 2 vuoden 2012 tasosta on huomioitu päätetyt toiminnan ja talouden toimenpiteet. Skenaariossa 3 asukaskohtaiseksi kasvuksi on arvioitu 3,5 %. Skenaario 4 on talousarvion 2013 mukainen. Kasvu tuleville vuosille on 1,7 %/asukas. v asukaskohtaiset menot 7,4%
3 Palvelumalli 2020/ Uudet palvelumallit ja -tavat Hyvinvointikeskukset Hyvinvointipisteitä Suun terveydenhuollon liikkuvia yksiköitä 1-2 Omahoidon palvelujen laajentaminen Monialainen yhteistyö Yhteyden saannin parantaminen Aukioloaikojen pidentäminen Koordinoitu hoito- ja palvelukokonaisuus Asiakasvastaavat Palveluohjaus
4 Uudet palvelumallit ja muodot Hyvinvointikeskuksissa terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen ammattilaiset ja muut toimijat toimivat yhteistyössä vastaten laaja-alaisesti ennaltaehkäisevästä työstä, varhaisen tuen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluista. Hyvinvointikeskukset toimivat asiakaslähtöisesti ja poikkitoiminnallisesti. Keskukset eivät ole keskenään identtisiä, vaan muotoutuvat alueiden asukkaiden palvelutarpeiden mukaisesti. Keskuksissa edistetään sähköisten palvelujen käyttömahdollisuuksia ja ne toimivat tukikohtina mm. liikkuville erityisasiantuntijoille ja matalan kynnyksen palveluille. Hyvinvointipisteellä tarkoitetaan toimipistettä, jossa asiakkaille voi olla tarjolla useita eri kunta- ja hyvinvoinnin palveluita ja myös muiden toimijoiden (yritykset ja järjestöt) palveluja. Hyvinvointipisteitä on erilaisia ja niiden palvelusisältö vaihtelee alueen asiakastarpeiden ja etäisyyksien mukaisesti. Hyvinvointipisteiden sijainnin määrittelyssä hyödynnetään alueen muita toimijoita mm. asukastupia yms. Hyvinvointipisteiden palvelut suunnitellaan siten, että niihin päästään matalalla kynnyksellä. Pisteiden palveluina tarjotaan mm. terveysneuvontaa, elintapaohjausta, hoidon tarpeen arviointia ja palveluohjausta, pieniä toimenpiteitä sekä sähköisiä hyvinvointipalveluita. Hyvinvointipisteessä voi olla asiakastarpeen mukaisesti saatavilla esimerkiksi sairaanhoitajan, terveydenhoitajan ja sosiaalityön palveluita ja osassa voi olla myös neuvola- ja lääkäripalveluita. Erityispalvelujen konsultaatiota järjestetään tarvittaessa joko paikan päälle tai etäyhteyksin. Aukioloajat toteutuvat osassa hyvinvointikeskuksia asiakastarpeiden ja toiminnan mukaisesti klo 7-18 välisenä aikana. Hyvinvointipisteissä aukioloajat voivat vaihdella alueittain, toimijoittain ja toimipisteittäin.
5 Uudet palvelumallit ja muodot Sähköisten palveluiden valikoimaa lisätään ja niiden saavutettavuutta ja käytettävyyttä parannetaan. Sähköinen asiointi tulee osaksi lähes kaikkia palveluita ja palveluprosesseja ja mahdollistetaan lähes kaikille asiakasryhmille. Erityisesti painotetaan sellaisia sähköisiä ratkaisuja, jotka edistävät asukkaiden hyvinvointia, tukevat kotona asumista ja vähentävät muiden palveluiden tarvetta. Sähköisiä hyvinvointipalveluita kehitetään yhdenmukaisesti muiden kaupungin palveluiden kanssa. Liikkuvilla yksiköillä mahdollistetaan palvelujen saatavuus lähipalveluna mm. suun terveydenhuollossa.
6 Hyvinvointikeskukset Kaikissa hyvinvointikeskuksissa asiakkaille tarjotaan seuraavia peruspalveluita: Hoitajien ja lääkärien vastaanotot Neuvolapalvelut Kotiin annettavat lapsiperhepalvelut/ennalta ehkäisevä perhetyö Laboratorionäytteenotto Sosiaalityön ohjaus ja neuvonta Perustason mielenterveys- ja päihdepalvelut Fysioterapeutin vastaanotto Puheterapia Kontinkankaan hyvinvointikeskuksessa on lisäksi laajempaa väestöä koskevia erityispalveluita. Näitä ovat mm. vaativa lääkinnällinen kuntoutus (fysio-, puhe-, toiminta- ja ravitsemusterapia), erikoislääkärivastaanotot, psykiatrian erikoissairaanhoito (avopalvelut), osa vaativasta päihdeavo- ja laitospalveluista ja perheasioiden palvelut.
7 Oulun terveysasemat 2013 Haukipudas Höyhtyä Keskusta Kaakkuri Kaijonharju Kiiminki Kontinkangas Myllyoja Oulunsalo Rajakylä Seppä Tuira Yli-Ii Ylikiiminki Rajakylä Tuira Keskusta Seppä Höyhtyä Kaijonharju Myllyoja Kontinkangas Kaakkuri Ylikiiminki
8 Hyvinvointikeskukset ja hyvinvointipisteet Haukipudas Kiiminki Tuira Kontinkangas Pohjoinen keskus Eteläinen keskus, Kaakkuri- Oulunsalo Vuonna 2020 Suu terveydenhuollon yksiköt Suun terveydenhuollon liikkuva yksikkö Yli-Ii Ylikiiminki Keskusta/Höyhtyä Hiukkavaara Lääkärin ja hoitajan vastaanottopalveluyksiköt? Pohjoinen keskus Hiukkavaara Tuira Keskusta Kontinkangas Kaakkuri Ylikiiminki
9 Investointikustannukset Pohjoinen keskus n. 8 M (tehdään tarve- ja hankesuunnitelma) väestön kasvu (Ritaharjun kasvu) pirstalaisuus/haavoittuvuus/huonot yhteydet, osassa ei laajennusmahdollisuuksia, ahtaat tilat Pienemmät muutokset muissa hyvinvointikeskuksissa 1-2 M (Haukipudas, Tuira, Kiiminki ei sisällä suoranaista uudisrakentamista) Ei huomioitu itäisen (Hiukkavaara) ja eteläisen hyvinvointikeskuksien ratkaisuja (Kaakkuri-Oulunsalo)
10 Yhteenveto linjausesityksistä 1. Lasten ja nuorten palveluketju monialainen yhteistyö 2. Paljon ja erilaisia sosiaali- ja terveyspalveluita tarvitsevien avainasiakkaat 3. Palvelurakennemuutos (laitoshoidon purku) 4. Ikäihmisten hoitoketju (perusterveydenhuollon lyhytaikainen sairaalahoito) 5. Monituottajuus (kotihoito, palveluasuminen, avoterveydenhuollon lääkärin ja hoitajan vastaanotto) 6. Hyvinvointikeskukset/pisteet siirtyvät palvelut - vaiheistus 7. Suun terveydenhuollon yksiköt - liikkuvat yksiköt 8. Investointi Pohjoinen keskus ( )
11 Hyvinvoiva ja terve kuntalainen
Hyvinvoinnin palvelumalli 2020
Oulun raati Hyvinvoinnin palvelumalli 2020 Hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto Miksi uusi palvelumalli? Nykyisen palveluverkon analyysi Valmistelussa paljon isoja investointeja, joista tulee taloudellisesti
Oulun palvelumalli 2020:
Oulun palvelumalli 2020: asiakaslähtöisyyttä, yhteisöllisyyttä ja monituottajuutta OSAAVA KUNTA tutkimuksen -SEMINAARI KUNTAPÄIVILLÄ 15.5.2013 Kehittämispäällikkö Maria Ala-Siuru Oulun palvelumalli 2020:
Oulun Palvelumalli Sinikka Salo, apulaiskaupunginjohtaja Oulun kaupunki
Oulun Palvelumalli 2020 Sinikka Salo, apulaiskaupunginjohtaja Oulun kaupunki Kaupunkisuunnitteluseminaari18.10.2013 Kaupunkistrategia - Oulu2020 Rohkeasti uudistuva Skandinavian pohjoinen pääkaupunki Kilpailukykyisen
Terveellinen, turvallinen ja hyvinvoiva koulu moniammatillisena yhteistyönä Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Kuvakoko 910 x 405 pikseliä Terveellinen, turvallinen ja hyvinvoiva koulu moniammatillisena yhteistyönä Pohjois-Suomen aluehallintovirasto 10.5.2016 Palvelupäällikkö Ritva Kuorilehto, Kontinkankaan hvk
Hyvinvoinnin palvelumalli 2020. 15.1.2013 hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto
Hyvinvoinnin palvelumalli 2020 15.1.2013 hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto Hyvinvointipalvelujen palvelumalliehdotus koostuu seuraavista kokonaisuuksista: Uudet palvelumuodot ja mallit Omahoito,
PoPSTer-hankkeen tilannekatsaus TR4
PoPSTer-hankkeen tilannekatsaus 4.5.2017 TR4 Sote-palveluiden hahmottelua alueellisesti Hyvinvointikeskusalueet (13) Hyvinvointikeskukset ja asemat (39) Palvelut hyvinvointikeskuksissa ja osin hyvinvointiasemilla
SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p
SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta
KESKI-SUOMEN SOTE- PALVELUMALLIN MÄÄRITTELYÄ. Keski-Suomen SOTE 2020 17.9.2015
KESKI-SUOMEN SOTE- PALVELUMALLIN MÄÄRITTELYÄ Keski-Suomen SOTE 2020 KAKSI ISOA TEEMAA SUUNNITTELUSSA PAIKALLISEN AUTONOMIAN TARVE Paikalliset hyvät käytännöt Asiakastuntemus ja osallisuus Omaiset, naapurustot,
Oulun Mielenterveys- ja päihdepalvelut muutosten pyörteissä
Oulun Mielenterveys- ja päihdepalvelut muutosten pyörteissä Johtamisen tiekartta hanke Loppuseminaari 29.9.2014 Sirkku Pikkujämsä Terveysjohtaja, Oulun kaupunki Oulun kaupungin tavoitteet mielenterveys-
Osallisuus Oulussa, totta vai tarua? Pasi Laukka, Yhteisötoiminnan päällikkö
Osallisuus Oulussa, totta vai tarua? Pasi Laukka, Yhteisötoiminnan päällikkö Missä ollaan nyt? -kaiken ikäisten kuntalaisten osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien edistäminen - Kuntalaisten osallisuus
Sosiaali- ja terveysryhmä
Porin seudun kuntarakenneuudistus TOIMEKSIANTO: Sosiaali- ja terveysryhmä Johtopäätökset sosiaali- ja terveyspalveluiden nykytilan arvioinnista Sosiaalipalvelujen visio ja tavoitteet uudessa kunnassa Sosiaali-
Pohjoinen hyvinvointialue. - Tuiran kuntalaisilta
Pohjoinen hyvinvointialue - Tuiran kuntalaisilta 21.1.2016. Illan ohjelma 18.00-18.15 Kahvi Kahvin lomassa osallistujilla mahdollisuus antaa palautetta ja kehittämisideoita liimalapuille, joista tilaisuuden
AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3
AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 Kotona tehtävä palvelutarpeen arviointi Kotiin vietävä psykososiaalinen tuki Palvelutarpeen arviointi (muu kuin kotona tehtävä) Aikuissosiaalityö (ennalta ehkäisevä sosiaalityö,
Hyvinvointipalvelut. Valtuustokoulutus Kirsti Ylitalo-Katajisto, hyvinvointijohtaja
Hyvinvointipalvelut Valtuustokoulutus 31.8.2017 Kirsti Ylitalo-Katajisto, hyvinvointijohtaja Menojen kasvu on taittunut 9,00% 8,00% 8,10% Palvelumalli 2020 7,00% 6,00% 5,00% 5,30% 6,00% 5,90% 7,40% kumulatiivisen
Kuntalaiset kumppaneina palveluiden kehittämisessä Oulussa Case hyvinvointikeskus
Kuntalaiset kumppaneina palveluiden kehittämisessä Oulussa Case hyvinvointikeskus 6.5.2014 Kehittämis- ja laatupäällikkö Elina Välikangas Oulun kaupunki, hyvinvointipalvelut Mitä oli päätetty tehdä? Palvelumalli
Pohjoinen hyvinvointialue. - Rajakylän kuntalaisilta
Pohjoinen hyvinvointialue - Rajakylän kuntalaisilta 2.3.2016. Illan ohjelma 18.00-18.15 Kahvi Kahvin lomassa osallistujilla mahdollisuus antaa palautetta ja kehittämisideoita liimalapuille, joista tilaisuuden
Pohjoinen hyvinvointialue. - Ritaharjun kuntalaisilta
Pohjoinen hyvinvointialue - Ritaharjun kuntalaisilta 26.1.2016. Illan ohjelma 18.00-18.15 Kahvi Kahvin lomassa osallistujilla mahdollisuus antaa palautetta ja kehittämisideoita liimalapuille, joista tilaisuuden
Perusturvan palveluverkkosuunnitelma vuoteen 2025. Veikkolan kyläyhdistyksen tilaisuus 12.1.2011 Liisa Ståhle perusturvajohtaja Kirkkonummen kunta
Perusturvan palveluverkkosuunnitelma vuoteen 2025 Veikkolan kyläyhdistyksen tilaisuus 12.1.2011 Liisa Ståhle perusturvajohtaja Kirkkonummen kunta Miten haasteet otetaan haltuun? lapsiperheiden %-osuus
ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström
ETELÄ-SAVON SOTE Pertunmaa 19.2.2016 Hans Gärdström 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 2 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 3 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 4
TAMPEREEN KAUPUNKI. Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2015
Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2015 Toiminta-ajatus Avopalvelut edistävät, tukevat ja hoitavat tamperelaisten terveyttä, psyykkistä hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta sekä valmiuksia sujuvaan
Valtuustokoulutus Hyvinvointipalvelujen palvelutuotanto Palvelutuotantojohtaja Riitta Erola
Valtuustokoulutus 22.11.20 Hyvinvointipalvelujen palvelutuotanto Palvelutuotantojohtaja Riitta Erola 30.11.20 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi 2 Toimintaympäristön haasteet Monikuntaliitos 1.1.2013
Oulun kotihoidon kehittäminen kuntouttava kotihoito ja toiminnanohjauksen pilotointi. Saarela Sirpa, kehittämiskoordinaattori
Oulun kotihoidon kehittäminen kuntouttava kotihoito ja toiminnanohjauksen pilotointi Saarela Sirpa, kehittämiskoordinaattori Oulun kotihoito Kaupungin oma kotihoito antoi vuonna 2015 asiakkaille palvelua
Raahe Hannu Kallunki kuntayhtymän johtaja
Sote-uudistus ja palveluverkko palvelujen saatavuus Pohjois-Pohjanmaan neljän seutukunnan alueella, mahdolliset vaikutukset elinkeinoelämään haasteet ja mahdollisuudet Raahe 31.5.2017 Hannu Kallunki kuntayhtymän
PALVELUALUEET KÄYTTÖSUUNNITELMASSA
PALVELUALUEET KÄYTTÖSUUNNITELMASSA Mustijoen perusturva Perusturvapalvelukeskus Perusturvajohtaja Perusturvan johtoryhmä Kehittämis- ja hallintopalvelut Terveydenhuoltopalvelut PALVELU- ALUEET Lasten,
Pohjoinen hyvinvointialue. Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta
Pohjoinen hyvinvointialue Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta Mitä hyvää on nykyisissä palveluissa? Hyvä palvelu; ammattitaitoiset työntekijät; kaikki palvelut pelaavat Haukiputaalla
Valtakunnallinen osaamis- ja tukikeskuspäivä Lapsi, nuori, perhe asiakkaana ja potilaana
Valtakunnallinen osaamis- ja tukikeskuspäivä Lapsi, nuori, perhe asiakkaana ja potilaana 19.11.2018 LAPE- Toimiva arki Jaana Jokinen, erityisasiantuntija Psykiatrian asiakkaat 28 000 0 12-vuotiaat 13 17-vuotiaat
Uuden kunnan sote Porin seudulla Työryhmän loppuraportin keskeiset asiat
Uuden kunnan sote Porin seudulla Työryhmän loppuraportin keskeiset asiat Työvaliokunta 6.6.2015 Aulis Laaksonen Uusi Sote Keskeiset tavoitteet Yhdenvertaisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen turvaaminen
Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa
Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan ehdotuksen pääpiirteet Marjaana Pelkonen Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö
Diabeteksen hoito onko laadussa eroa valtakunnallisesti?
Diabeteksen hoito onko laadussa eroa valtakunnallisesti? Oulu 12112013 Päivi Hirsso Johtaja Pth-yksikkö PPSHP Miltä näyttää Pohjois-Pohjanmaan väestön tila; ote järjestämissuunnitelman hyvinvointia kuvaavista
Terveyskeskuksesta hyvinvointikeskukseksi mikä muuttuu. Sirkku Pikkujämsä, terveysjohtaja, Oulun kaupunki 8.11.2013
Terveyskeskuksesta hyvinvointikeskukseksi mikä muuttuu Sirkku Pikkujämsä, terveysjohtaja, Oulun kaupunki 8.11.2013 Oulun kaupungin toimintaympäristöä 1.1.2013 viiden kunnan monikuntaliitos: Suomen 5. suurin
Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat. Vanhusneuvoston kokous Johtava ylilääkäri Lars Rosengren
Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Vanhusneuvoston kokous 17.2.2016 Johtava ylilääkäri Lars Rosengren Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Sisältö Palvelujen uudistamisen tiekartta ja
SOTE VALMISTELU TOUKOKUU Potilaan oikeusturvakeinot ja niihin vastaaminen
SOTE VALMISTELU TOUKOKUU 2017 Potilaan oikeusturvakeinot ja niihin vastaaminen 12.5.2017 Kymenlaakson Sote-uudistuksen esivalmisteluvaiheen organisointi SOTE projektijohtaja Annikki Niiranen SOTE projektiryhmä
Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä. Sirkka Karhula Selvityshenkilö 23.5.
Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä Sirkka Karhula Selvityshenkilö Toimintakyky ja arjensujuvuuspalvelukokonaisuuden asiakkaat Vanhukset Vammaiset
Yhteistyöllä hyvinvointia 12.2.2014 Maarit Niva
Yhteistyöllä hyvinvointia 12.2.2014 Maarit Niva - HYVINVOINTIKERTOMUS JA- SUUNNITELMA VALTUUSTOKAUDELLE 2013-2017 Hyvinvointisuunnitelma on tiivistetty kahden päätavoitteen ja neljän alatavoitteen
YDINPROSESSIT LÄHIPALVELUT ALUEELLISET PALVELUT ERITYISPALVELUT. Palvelutarpeen arviointi, palveluohjaus ja neuvonta
LIITE 2. Ydinprosessityöryhmien palvelujaottelut IKÄIHMISTEN YDINPROSESSIT LÄHI ALUEELLISET ERITYIS Ennaltaehkäisevät palvelut Palvelutarpeen arviointi Palvelutarpeen arviointi, palveluohjaus ja neuvonta
Terveys- ja hyvinvointikeskus - uusi tapa tarjota palveluja. Hyvinvointia ja terveyttä
Terveys- ja hyvinvointikeskus - uusi tapa tarjota palveluja Hyvinvointia ja terveyttä Terveys- ja hyvinvointikeskuksesta tarjotaan avosairaanhoidon terveysasemapalveluja psykiatria- ja päihdepalveluja
Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti
Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne 25.04.2016 Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän 20.1.2015 linjausten mukaisesti TYÖRYHMÄTYÖSKENTELYN TAVOITEET Tavoitteena on nykyisen
Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko
Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Turvallisesti kotona Arvoa asiakkaalle ja hukka pois Palvelun laatu, vaikuttavuus ja turvallisuus Espoolaisten toimintakyky,
Paikkatiedon hyödyntäminen palveluverkkosuunnittelussa Oulun kaupungissa
Paikkatiedon hyödyntäminen palveluverkkosuunnittelussa Oulun kaupungissa Anna Keskitalo, HSY:n paikkatietoseminaari 14.3.2013 Esityksen sisältö Uusi Oulu Oulun palvelumalli 2020 Muita esimerkkejä Haasteet
Mitä kunnassa tulee tapahtua, jotta väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto
Mitä kunnassa tulee tapahtua, jotta väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto Asukasluku 190 891 Keski-ikä on 36,6 vuotta. Tavoitteena -Kuntalaislähtöiset palvelut
Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT
Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Etelä Karjalan sosiaali ja terveydenhuollon ky, Eksote järjestää maakunnan
Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena
Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena Anna Haverinen Vanhustyön johtaja, Oulun kaupungin hyvinvointipalvelut 29.9.2014 Ikäihmisten palvelujen tavoitteita Ikäihmiset ovat tyytyväisiä elämäänsä, kokevat
LIITE 1. OULUN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO- JA LINJASTOSUUNNITELMAN 2. VAIHE
RUNKOLINJAT 1-3 R1: Iinatti - Herukka R2: Pesätie - Kaijonharju R3: Hiukkavaara- Keskusta HEILURILINJAT 1-14 H1: Lentoasema - Heikinharju H2: Lentoasema - Teknologiakylä H3: Heikinharju - Jylkynkangas
Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle?
Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 21.12.2016 1 21.12.2016 Valinnanvapaus on osa soteuudistusta Soteuudistuksen tavoitteena on varmistaa ihmisille yhdenvertaiset
KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT
KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu
Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet
Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet 24.2.2015 Rovaniemi Lakimies Timo Mutalahti Sininauhaliitto Asuminen ja päihteet Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden
Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote
Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote perhepalvelujen ja erityishuoltopiirin johtaja Perhepalvelut Perhepalvelujen johtaja Lasten ja nuorten ehkäisevät palvelut palvelupäällikkö
Palvelukokonaisuudet ja - ketjut Satakunnassa. Mari Niemi
Palvelukokonaisuudet ja - ketjut Satakunnassa Mari Niemi 5.12.2018 Miten olemme valmistelleet kokonaisuutta Valmistelua on tehty osin elämänkaarimallin, osin läpileikkaavien teemojen mukaisesti Tavoitteena
Kokemuksia tiedolla johtamisesta Oulun kaupungissa
Kokemuksia tiedolla johtamisesta Oulun kaupungissa Sosiaalihuollon digiseminaari 8.2.2019 Suvi Nuutinen, vs. kehittämis- ja laatupäällikkö Hyvinvointipalvelut, Oulun kaupunki Toiminnan ja talouden tarkastelu
Merikarvia MERIKARVIA PORI ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS
MERIKARVIA PORI ULVILA KUNTAKORTTI 6 Väestöennuste Huoltosuhde 3 ja ennusteet, ja 4 3 346, 4,6 3 4 8 79,8 8,9 8, 77 6 3 3 4 4 6 8 483 36 64-6 7-4 -64 6-74 7-84 8- yhteensä 3 4 4 *Tilastokeskus *Tilastokeskus
Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri
Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri 2.6.2014 1 Mitä Turun PTH tekee huolehtii noin 180 000
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri Miten turvataan sosiaalipalvelujen osuus sosiaali- ja terveyspiirissä? Anu Olkkonen-Nikula Koti- ja asumispalvelujen johtaja Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon
Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin. Juha Kinnunen, shp johtaja
Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin Juha Kinnunen, shp johtaja Viimeinen sopimusohjauksen kehysseminaari? Vuoden 2018 talousarvion suunnittelu viimeinen tässä
Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen
Asiakkaan valinnanvapaus laajenee 1.1.2019 alkaen Uudet maakunnat alkavat vastata sosiaali ja terveyspalvelujen järjestämisestä alueensa asukkaille 1.1.2019. Asiakas voi valita palvelun julkisen, yksityisen
Yhteiset toiminnot Asukasluku , , , , ,
PERHEPALVELUT TP 2018 TA 2019 1.1-31.3.2019 TP 2019 arvio josta Tuote Suorite Nettomenot Suor.lkm Y-hinta Nettomenot Suor.lkm Y-hinta Nettomenot Suor.lkm Y-hinta Nettomenot Suor.lkm Y-hinta Suor.lkm Nettomenot
Sote- ja maakuntauudistus
Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen esityksen (HE 15/2017 vp.) ja valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 1 Sote- ja maakuntauudistus etenevät mutta toiminnallinen uudistuminen vaatii vielä työtä hallituksen
Sähköinen asiointi - omahoitopalvelu, sähköiset palvelut ja oma-olo palvelu
Sähköinen asiointi - omahoitopalvelu, sähköiset palvelut ja oma-olo palvelu Riikka Hirvasniemi kehittämiskoordinaattori @RiikaHI, @OuluHealth riikka.hirvasniemi@ouka.fi www.oulunomahoito.fi MITÄ MEILLÄ
Parempaa palvelua ja tuottavuutta asiakasohjauksella
Parempaa palvelua ja tuottavuutta asiakasohjauksella Ismo Rautiainen, toimialajohtaja Kuntamarkkinat, Mikä ihmeen sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio 12.9.2019 Asiakasohjauksen kehittämisen peruskuva!
IKÄIHMISTEN PALVELURAKENNEMUUTOS. Tiedotustilaisuus 18.9.2013
IKÄIHMISTEN PALVELURAKENNEMUUTOS Tiedotustilaisuus Sairaalasta kotiin - kotihoito on ikäihmisten palvelujen perusta Laitostavasta rakenteesta siirrytään kotona pärjäämistä ja itsehoitoisuutta tukevaan
SÄHKÖINEN ASIOINTI JA PALVELUT
SÄHKÖINEN ASIOINTI JA PALVELUT TERVEYSKESKUSTEN JOHDON NEUVOTTELUPÄIVÄT 9-10.2.2012 Keijo Koski 10.2.2012 Oulun kaupunki Kehittämisohjelmat Uusi Oulu asukasmäärä noin 187 500 (X/11) Oulu, Haukipudas, Kiiminki,
IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA
IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA Omenamäen palvelukeskus Tulliportinkatu 4 06100 Porvoo Puh 040 676 1414 www.porvoo.fi/ruori Ikäihmisten palveluohjaus yhdessä paikassa! Tervetuloa! TAUSTALLA VANHUSPALVELULAKI
Perusturvan palveluverkkoselvitys 2016
Perusturvan palveluverkkoselvitys 2016 Perusturvalautakunnan 28.1.2016 päätös Perusturvan palvelut Suurin osa perusturvan toimialan eli sosiaali- ja terveyden huollon palveluista ovat lakisääteisiä. Palvelut
LAPSIPERHEIDEN EI ENÄÄ TARVITSE HAKEA LÖYTYVÄT SAMASTA PAIKASTA RITVA KOURILEHTO
HYVINVOINTIKESKUS LAPSIPERHEIDEN EI ENÄÄ TARVITSE HAKEA PALVELUITA YMPÄRI KAUPUNKIA, KAUPUNKIA VAAN KAIKKI LÖYTYVÄT SAMASTA PAIKASTA RITVA KOURILEHTO (OULU-LEHTI (OULU LEHTI MA 2.2.2015) HYVINVOINTIKESKUS
Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos)
Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Toimialuejohtaja Leena Korhonen 26.1.2017 leena.korhonen(at)siunsote.fi Pohjois-Karjalan
PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1)
PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTe perhepalveluiden palvelumalli Yhteisöpalvelut Yhteiset palvelut Monialainen kuntoutus Sosiaalipalvelut Sosiaaliasiamies
Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut. Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018
Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018 Tuomas Pöysti 09/2016 Miksi sote-uudistus mitä tavoitellaan? Miten uudistus toteutetaan?
IKÄÄNTYNEIDEN KUNTOTUTUSPALVELUT LÄHIKUNTOTUTUKSESTA KOTIKUNTOUTUKSEEN. Marja Heikkilä Saarijärvi Keski-Suomen SOTE 2020
IKÄÄNTYNEIDEN KUNTOTUTUSPALVELUT LÄHIKUNTOTUTUKSESTA KOTIKUNTOUTUKSEEN Marja Heikkilä Saarijärvi 19.4.2016 Keski-Suomen SOTE 2020 PALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN UUDESSA SOTE-RAKENTEESSA ASUKKAIDEN ARKI ja Lähipalvelut
Miten tästä eteenpäin?
Miten tästä eteenpäin? Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL Kainuun muutosagentti puh. 044 7101 669 Kainuu asukasluku 31.3.2016 72 437 (Puolanka ei mukana 2 765) Ivalo 661 km Oulu 182 km väkiluku yli
LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon
LAPE-muutosohjelman yhteys on VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus-ja palveluverkostojen alueellinen kick off 29.5.2018 Valteri Tervaväylä, Lohipadon yksikkö Jaana Jokinen Erityisasiantuntija LAPE- Toimiva
Kustannustiedolla johtaminen osana palvelujärjestelmän kansallista ohjausta
Kustannustiedolla johtaminen osana palvelujärjestelmän kansallista ohjausta Anssi Vartiainen, erityisasiantuntija 1 Maakunnan on seurattava alueensa väestön hyvinvointia ja terveyttä, järjestämänsä sosiaali-ja
Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskus Fiksu Kalasatama-seminaari 11.12.2014
Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskus Fiksu Kalasatama-seminaari 11.12.2014 Kalasataman terveys ja hyvinvointikeskus-projekti Lars Rosengren /Projektipäällikkö (lars.rosengren@hel.fi) Hilkka Kulmala
Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo
Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Kotona kokonainen elämä Ikäihmisten
KESKI-SUOMEN SOTE- PALVELUMALLI. Keski-Suomen SOTE hanke
KESKI-SUOMEN SOTE- PALVELUMALLI Keski-Suomen SOTE 2020 -hanke 28.4.2016 PALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN UUDESSA SOTE-RAKENTEESSA ASUKKAIDEN ARKI ja Lähipalvelut Yhteistyö (sote, kunta, yhdistykset, järjestöt)
Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Leena Lahti talousarviosta 2017 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma
Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2017-03 %:a Seija Heikkonen 2016 2017 2017-03 talousarviosta 2017 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat kpl 71 65 36 + 55,38 % ei
Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos
Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos 10.10.17 Satakunnan perhekeskus Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Verkostomainen palvelukokonaisuus Kokoaa yhteen
PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016
ptltk 28.10.2015 PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 Toimintaympäristöanalyysi Suunnitelmakaudella perusturvapalvelujen toimintaan tulee voimakkaasti vaikuttamaan valtakunnan tason päätökset
TAVOITE 2016 1 906 308 000 TAVOITE 2015 2 160 502 000. Hoitopäivät Kustannukset. Suunnitelma valmis Toiminnan aloittaminen 12/2015 8/2016
Joensuu Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Kehitysvammaisten palvelujen organisointi Kärkihanke: Kehitysvammaisten asumispalveluiden avopainotteisuuden edistäminen Tuotantopuolen vastuuhenkilö: Sosiaalipalvelujen
HELSINGIN KAUPUNKI Liite 1 (5) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Hallinto / Talous- ja suunnittelupalvelut Talouden tuki -yksikkö
HELSINGIN KAUPUNKI Liite 1 (5) Liite 2. (HEL 2017-011196) Tiivistelmä Helsingin terveydenhuollon asukaskohtaisista kustannuksista vuonna 2016 Kuntaliiton vuosittain tekemässä vertailussa terveydenhuollon
Valinnanvapaus. Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! perusturvajohtaja Eeva Halme
Valinnanvapaus Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! 12.1.2017 perusturvajohtaja Eeva Halme Asiakas voi valita nykyistä yksilöllisemmin Suoran valinnan palveluissa
JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET
JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET JOENSUUN STRATEGIAA TOTEUTETAAN TOTEUTTAMISOHJELMILLA JA TALOUSARVIOLLA Elämänkaarimallin mukaiset toteuttamisohjelmat 1. Lasten ja nuorten
Palvelukokonaisuudet ja -ketjut PKPK-verkoston 4. työpajan esitehtävä. Teija Moisanen ja Pertti Virta
Palvelukokonaisuudet ja -ketjut PKPK-verkoston 4. työpajan esitehtävä Teija Moisanen ja Pertti Virta Palvelukokonaisuudet ja -ketjut maakunnassamme Mitä tehty: Määritelty palvelukokonaisuuksia elinkaarimallin
Länsi-Pohjan sote-projekti
Länsi-Pohjan soteprojekti Valinnanvapaus ja yhtiöittäminen LPSHP PTH-yksikkö :P.S, M. H-K, T.H Valinnanvapauslakiluonnos Lakiluonnos annettiin lausuntokierrokselle 31.1.2017. Lausuntoaikaa 28.3. 2017
Verkostot ja yhteistyö Kalasatama-mallissa, Lars Rosengren, projektipäällikkö, Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskus
Verkostot ja yhteistyö Kalasatama-mallissa, Lars Rosengren, projektipäällikkö, Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskus 1 Tulit juuri oikeaan paikkaan! Miten voimme auttaa? 2 Palvelujen uudistaminen 3
Pori MERIKARVIA PORI PORIN PERUSTURVAKESKUS
MERIKARVIA PORI ULVILA KUNTAKORTTI 216 Väestöennuste Huoltosuhde 21 ja ennusteet 21, 22 ja 24 9 8418 8 71,7 7,1 8 7 7 6 9,8 61, 62, 6 4 2 2947 214 21 22 22 2 2 24 4 2 1 1914 84 6721 641 2441-6 7-14 1-64
Ikäihmisten keskitetty asiakasohjausyksikkö
Ikäihmisten keskitetty asiakasohjausyksikkö Työryhmä: Anneli Saarinen, pj. Sirkka Eväsoja, Lapua, Mirva Ämmälä, Seinäjoki, Helena Kahra-Smedlund, Isokyrö, Tarja palomäki, Jik, Eila Runsala, llky, Marita
Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT
Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - kärkihankkeen tavoitteet Kärkihanke
Palvelutarpeen arviointi - työpaja 2.4.2014
Palvelutarpeen arviointi - työpaja 2.4.2014 Arja Kumpu, Ikääntyneiden palvelujen johtaja 3.4.2014 Kirjoita tähän nimi dian perustyyli -tilassa 2 Risto- hankkeen ja Kotona kokonainen elämä hankkeiden tavoitteet
Kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta
Kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta Haukipudas, asukkaita n. 19000 Kiiminki, asukkaita n. 13000 Oulu, asukkaita n. 143000 Oulunsalo, asukkaita n. 9700 Yli-Ii, asukkaita n. 2200 Oulu 2012 Uusi Oulu
Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma
Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-03 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-03 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 44 + 73,33 % ei kiireellinen
Oulun palvelumalli 2020 Sinikka Salo, apulaiskaupunginjohtaja Valtuustoseminaaari
Oulun palvelumalli 2020 Sinikka Salo, apulaiskaupunginjohtaja Valtuustoseminaaari 15.1.2013 Uuden Oulun luominen Elinvoiman ja elinkeinotoiminnan uudistaminen ja vahvistaminen Uusi palvelumalli 2020 -
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö. Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008
sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008 Organisoitumisen lähtökohdat Organisaation on vastattava n perussopimuksen ja perustamissuunnitelman tavoitteita
Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma
Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-06 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-06 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 52 + 86,67 % ei kiireellinen
Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki
Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy
Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen
Mika Vuori Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen KKI-päivät/ Laatua liikunnan palveluketjuun 18.3.2015 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen ydinprosessin palvelutilaukset (Tilinpäätösennuste 2014) ennaltaehkäisevät
Hyvinvointipalvelujen organisaatio
Hyvinvointipalvelujen organisaatio Hyvinvointilautakunta Hyvinvointijohtaja Sosiaalinen hyvinvointi Terveys hyvinvointi Vastuualue/johtaja Lastensuojelu Erityisryhmien asumis- ja päivä Erityisryhmien sosiaali
Kuntaliitoksilla parempaa palvelua. Sinikka Salo, apulaiskaupunginjohtaja, Oulun kaupunki
Kuntaliitoksilla parempaa palvelua Sinikka Salo, apulaiskaupunginjohtaja, Oulun kaupunki Yhdistymisen kaksi toteuttamistapaa Mekaaninen rutiiniyhdistyminen Strateginen yhdistyminen 1. Pienestä muutoksesta
Mallu kylillä ja rajalla Mallu liikkuva hyvinvointiasema
Mallu kylillä ja rajalla Mallu liikkuva hyvinvointiasema 6.2.14 Satu Simolin Palvelupäällikkö Etelä-Karjalan sosiaali-ja terveyspiiri, terveysasemien vastaanotot Me olemme Eksote! Vastaamme alueemme sosiaali-
Asiakkaan valinnanvapaus
Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti Tehyn kutsuseminaari 24.11 hallitussihteeri, STM 1 2 3 Sote-keskuksen valinta Sosiaali- ja terveyskeskukset aloittavat toimintansa 1.1.2021.
Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori
Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori 19.4.2016 29.4.2016 Mikä on kunnan tehtävä? Kuntalaki (410/2015) 1 Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia