Hoitosuunnitelmaan on kirjattu tärkeimmät hoidon tavoitteet, omahoitoa, lääkityksiä sekä seurantatutkimuksia koskevat asiat.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hoitosuunnitelmaan on kirjattu tärkeimmät hoidon tavoitteet, omahoitoa, lääkityksiä sekä seurantatutkimuksia koskevat asiat."

Transkriptio

1 OMAHOITO Varkauden kaupunki tarjoaa asiakkailleen sähköisiä terveyspalveluita Omahoidon Terveyskansion välityksellä. Palvelun käyttö edellyttää sopimusta asiakkaan ja Varkauden kaupungin terveyskeskuksen välillä. Palvelu on asiakkaalle maksuton. Palvelun suojattu käyttö Terveyskansio on asiakkaalle henkilökohtainen ja edellyttää asiakkaan tunnistamista ennen palvelun käyttöä. Tunnistautuminen tapahtuu henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla ja toimii tällä hetkellä Nordean, Osuuspankin ja Sampo Pankin tunnuksilla. Asiakas on vastuussa omien verkkopankkitunnusten säilyttämisestä. Jos tunnukset joutuvat sivullisen haltuun, asiakkaan on ilmoitettava tästä välittömästi terveyskeskukselle Terveyskansion sulkemiseksi. Sopimuksen voimassaolo Sopimus on voimassa toistaiseksi ja asiakas voi purkaa sen milloin tahansa. Sopimus päättyy automaattisesti, kun asiakkuus Varkauden kaupungin terveyskeskuksessa päättyy asiakkaan paikkakunnalta muuton vuoksi. Mikäli terveyskeskus havaitsee sähköisen palvelun käytössä tahallisia väärinkäytöksiä, asiakkaan oikeudet käyttää palvelua voidaan evätä. Sähköiset terveyspalvelut koostuvat seuraavista osista: 1. Terveystiedot Yhteenveto sivulla näytetään potilastietojärjestelmään kirjatut pysyvät diagnoosit, pysyvä lääkitys sekä terveyskansion avaamisen jälkeen terveyskeskuksessa otetut laboratoriotulokset ja terveyskeskuksen työntekijän kommentit sekä mahdolliset hoito-ohjeet. Hoitosuunnitelmaan on kirjattu tärkeimmät hoidon tavoitteet, omahoitoa, lääkityksiä sekä seurantatutkimuksia koskevat asiat. Rokotustiedoissa näytetään Varkauden potilastietojärjestelmään kirjatut rokotukset vuodesta 2006 alkaen. 2. Kysymykset, vastaukset, viestit Asiakas voi lähettää lyhyitä kysymyksiä häntä terveyskeskuksessa hoitavalle tiimille, lääkärille tai hoitajalle ja lukea heidän lähettämänsä vastaukset. Vastaus pyritään antamaan kolmen päivän työpäivän kuluessa (paitsi Marevan -potilaan annostus pyritään määrittämään samana päivänä kun näyte on otettu). Myös terveysaseman lääkäri tai hoitaja voi lähettää asiakkaalle yksisuuntaisen, tiedotetyyppisen hoitoa koskevan viestin. Yksisuuntaiseen viestiin ei voi vastata. Kaikki lähetetyt ja vastatut viestit tallentuvat pysyvästi terveyskeskuksen potilastietojärjestelmään. Viestiliikenne tapahtuu salattuna siten, että ulkopuoliset eivät pääse viestejä lukemaan.

2 3. Yhteystiedot Sivulla voi tarkistaa ja tarvittaessa muuttaa puhelinnumeronsa. Muutos tallentuu myös terveyskeskuksen potilastietojärjestelmään. Automaattiset tekstiviestimuistutukset Asiakas saa matkapuhelimeen automaattisen tekstiviestimuistutuksen, kun asiakkaan Terveyskansion kautta lähetettyyn kysymykseen on vastattu terveyskeskuksessa otettuja laboratoriokokeita on kommentoitu ja vastaukset on lähetetty Terveyskansioon seuraavan pitkäaikaissairauden seurantakäynnin ajanvarauksesta muistutetaan Palvelukatkot Palvelu on käytössä 24 tuntia vuorokaudessa viikon jokaisena päivänä. Palvelussa voi olla joskus suunniteltuja katkoja ja myös suunnittelemattomat katkot ovat mahdollisia. Mikäli palvelu on pois päältä, asiakas voi aina hoitaa asian puhelimitse hoitajien soittoaikoina tai käymällä terveysasemalla. HUOMIOITHAN SEURAAVAN Omahoito ei ole tarkoitettu kiireellisten eli päivystyksellisten asioiden hoitoon eikä myöskään pitkien tai monimutkaisten asioiden esittämiseen. jos vaiva vaatii kiireellistä hoitoa, tulee ottaa yhteys terveysasemalle soittoajalla hoidon tarpeen arviointia varten jos asia on pitkä ja monimutkainen, on hyvä varata vastaanottoaika, jolloin asioiden käsittelyyn voidaan varata enemmän aikaa

3 Sopimus sähköisistä terveyspalveluista Haluan solmia sopimuksen sähköisten terveyspalvelujen käytössä tässä sopimuksessa kuvatulla tavalla. Olen lukenut sopimuksen ja ymmärrän sen sisällön. Sitoudun toimittamaan voimassa olevan lääkelistan terveysasemalle. o Voit käyttää oheista lääkelistaa mallina. Lääkelista Täytä lääketietosi. Tiedot päivitetään sähköisiin potilasasiakirjoihisi. Nimi Henkilötunnus Lääkkeet, joita käytät

4 Lääkkeet, joita käytät

5 Lääkkeet, joita käytät

Hoitosuunnitelmaan on kirjattu tärkeimmät hoidon tavoitteet, omahoitoa, lääkityksiä sekä seurantatutkimuksia koskevat asiat.

Hoitosuunnitelmaan on kirjattu tärkeimmät hoidon tavoitteet, omahoitoa, lääkityksiä sekä seurantatutkimuksia koskevat asiat. OMAHOITO Varkauden kaupunki tarjoaa asiakkailleen sähköisiä terveyspalveluita Omahoidon Terveyskansion välityksellä. Palvelun käyttö edellyttää sopimusta asiakkaan ja Varkauden kaupungin terveyskeskuksen

Lisätiedot

Sopimus Espoon Omahoitopalvelun käytöstä

Sopimus Espoon Omahoitopalvelun käytöstä 1 (5) Sopimus Espoon Omahoitopalvelun käytöstä Espoon kaupungin Terveyspalvelut tarjoaa asiakkailleen sähköisiä terveyspalveluita Internetin kautta Omahoitopalvelun (Terveyskansion) välityksellä. Palvelu

Lisätiedot

eomahoidon käyttöohje

eomahoidon käyttöohje eomahoidon käyttöohje 1. KIRJAUTUMINEN eomahoitoon Pääset eomahoito-palveluun Nurmijärven kotisivujen kautta: www.nurmijarvi.fi -> Perhe ja hyvinvointi -> Terveyspalvelut -> Sähköiset palvelut Varmenna

Lisätiedot

Espoon kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelut. Käyttöopas sähköisiin palveluihin

Espoon kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelut. Käyttöopas sähköisiin palveluihin Espoon kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelut Käyttöopas sähköisiin palveluihin 06.06.2016 1 Sisällys Asioi terveyspalveluissa sähköisesti!... 2 Tietoa palvelusta... 2 Käyttöoikeutesi... 2 Yhteystietosi...

Lisätiedot

Ohje 1 (13) SÄHKÖINEN ASIOINTI

Ohje 1 (13) SÄHKÖINEN ASIOINTI Ohje 1 (13) Sähköisen asioinnin linkin kautta pääset kirjautumaan sähköisiin palveluihin henkilöhohtaisilla verkkopankkitunnuksilla. Valitse tunnistustapa => Pankkitunnistus Ohje 2 (13) Valitse pankki,

Lisätiedot

Terveyttä mobiilisti -seminaari 8.12.2011 VTT. Ville Salaspuro ville.salaspuro@mediconsult.fi Mediconsult OY

Terveyttä mobiilisti -seminaari 8.12.2011 VTT. Ville Salaspuro ville.salaspuro@mediconsult.fi Mediconsult OY Terveyttä mobiilisti -seminaari 8.12.2011 VTT Ville Salaspuro ville.salaspuro@mediconsult.fi Mediconsult OY Medinet mahdollistaa sähköisen hoidon ammattilaisen ja potilaan välillä. Medinet toimii myös

Lisätiedot

Tiedon Omahoito integroituna Hyvikseen. Henna Granqvist 14.10.2014 Tietohallintokoordinaattori

Tiedon Omahoito integroituna Hyvikseen. Henna Granqvist 14.10.2014 Tietohallintokoordinaattori Tiedon Omahoito integroituna Hyvikseen Henna Granqvist 14.10.2014 Tietohallintokoordinaattori Taustaa Tuotekehitetty yhdessä toimittajan kanssa Uusina ominaisuuksina Omahoito 1.2:ssa Integraatio Hyvikseen

Lisätiedot

eterveyspalveluista usein kysytyt kysymykset

eterveyspalveluista usein kysytyt kysymykset eterveyspalveluista usein kysytyt kysymykset Yleiset kysymykset Miksi eterveyspalveluja kannattaa käyttää? eterveyspalveluiden avulla voit hoitaa kiireettömiä terveysasioita missä vain. Voit esimerkiksi

Lisätiedot

TUPAS-palveluiden ohje Päivitetty 26.11.2014 Sivu 1. Tunnistautuminen TUPAS-palvelun kautta tarvitaan silloin, kun halutaan yliopiston webpalvelun

TUPAS-palveluiden ohje Päivitetty 26.11.2014 Sivu 1. Tunnistautuminen TUPAS-palvelun kautta tarvitaan silloin, kun halutaan yliopiston webpalvelun TUPAS-palveluiden ohje Päivitetty 26.11.2014 Sivu 1 TUPAS-palvelut Yleistä Tunnistautuminen TUPAS-palvelun kautta tarvitaan silloin, kun halutaan yliopiston webpalvelun avulla: asettaa salasana uudelle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (8) Terveyslautakunta Tja/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (8) Terveyslautakunta Tja/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (8) 176 Terveyslautakunnan lausunto aloitteesta sähköisen ajanvarausjärjestelmän kehittämisestä HEL 2012-005844 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 31/2012 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/33 10.9.2012

Helsingin kaupunki Esityslista 31/2012 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/33 10.9.2012 Helsingin kaupunki Esityslista 31/2012 1 (5) Päätöshistoria Talous- ja suunnittelukeskus 4.6.2012 Talous- ja suunnittelukeskus toteaa, että kaupunginhallitus päätti 30.1.2012 hyväksyä Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Kehittäjän kokemukset

Kehittäjän kokemukset ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012-31.12.2014 Kehittäjän kokemukset Hankkeen

Lisätiedot

eomahoidon käyttöohje

eomahoidon käyttöohje eomahoidon käyttöohje 1. KIRJAUTUMINEN JÄRJESTELMÄÄN Ennen kuin voit käyttää eomahoitoa, sinun on tehtävä terveyskeskuksen kanssa eomahoito-sopimus. Lue lisää: http://www.riihimaenseudunterveyskeskus.fi/rstk/laakari--

Lisätiedot

eterveyspalveluista usein kysytyt kysymykset

eterveyspalveluista usein kysytyt kysymykset eterveyspalveluista usein kysytyt kysymykset Yleiset kysymykset Miksi eterveyspalveluja kannattaa käyttää? eterveyspalveluiden avulla voit hoitaa kiireettömiä terveysasioita missä vain. Voit esimerkiksi

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin valinnanvapauskokeilun tilannekatsaus Riitta Pylvänen projektipäällikkö

Jyväskylän kaupungin valinnanvapauskokeilun tilannekatsaus Riitta Pylvänen projektipäällikkö Jyväskylän kaupungin valinnanvapauskokeilun tilannekatsaus 12.10.2017 Riitta Pylvänen projektipäällikkö 16.10.2017 Valinnanvapauskokeilun toteutus Jyväskylässä Kolme palvelutuottajaa hyväksytty (Mehiläinen,

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen 2/2010: Terveyskeskuksen ajanvarauksen parantaminen. Valtuustoaloitteita koskeva sääntely

Vastaus valtuustoaloitteeseen 2/2010: Terveyskeskuksen ajanvarauksen parantaminen. Valtuustoaloitteita koskeva sääntely Perusturvalautakunta 65 4.0.03 Kunnanhallitus 488 8..03 Kunnanvaltuusto 68 9..03 Vastaus valtuustoaloitteeseen /00: Terveyskeskuksen ajanvarauksen parantaminen 04/06.0.00/0 Perusturvalautakunta 4.0.03

Lisätiedot

Puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi. 26.5.2015 Piia Niemi Mustonen

Puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi. 26.5.2015 Piia Niemi Mustonen Puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi 26.5.2015 Piia Niemi Mustonen Espoon neuvolatoiminta Asiakkaat raskaana olevat naiset sekä alle kouluikäiset lapset perheineen Synnytykset 3523/vuosi (2013) n. 6600

Lisätiedot

Lääkehoidon päivä. Kuka tietää lääkityksesi? Sinä parhaiten. Ota tieto haltuun! -kampanja

Lääkehoidon päivä. Kuka tietää lääkityksesi? Sinä parhaiten. Ota tieto haltuun! -kampanja Kuka tietää lääkityksesi? Sinä parhaiten. Ota tieto haltuun! -kampanja Lääkehoidon päivä To 16.3.2017 klo 10-18 Kauppakeskus Revontuli Potilas- ja omaisneuvoston kokous 5.6.2017 Seija Miettunen Potilasturvallisuuskoordinaattori,

Lisätiedot

Käyttäjän henkilöllisyys varmistetaan HUOVIn käyttäjärekisteröinnissä henkilökohtaisella verkkopankkitunnuksella.

Käyttäjän henkilöllisyys varmistetaan HUOVIn käyttäjärekisteröinnissä henkilökohtaisella verkkopankkitunnuksella. 1 HUOVIn käyttäjärekisteröinti Tämä ohje kuvaa käyttäjärekisteröinnin vaiheet: 0. pankkitunnusten käyttö 1. pankkitunnistus 2. käyttäjätiedot 3. tunnistamisen aktivointi 4. käyttäjärekisteröinnin vahvistus

Lisätiedot

Uudet toimintamallit käyttöön yhteistyössä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä

Uudet toimintamallit käyttöön yhteistyössä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012-31.12.2014 Uudet toimintamallit käyttöön

Lisätiedot

Terveysasemalle voi varata aikoja myös sähköisesti. Länsi-Vantaan terveysasemien lääkärin- ja hoitajavastaanoton

Terveysasemalle voi varata aikoja myös sähköisesti. Länsi-Vantaan terveysasemien lääkärin- ja hoitajavastaanoton Terveysasemalle voi varata aikoja myös sähköisesti Länsi-Vantaan terveysasemien lääkärin- ja hoitajavastaanoton sähköinen ajanvaraus Länsi-Vantaan terveysasemien lääkärin- ja hoitajavastaanoton sähköinen

Lisätiedot

OPAS VERKKO- JA KORTTIMAKSUJEN KÄYTTÖÖNOTTAMISEKSI

OPAS VERKKO- JA KORTTIMAKSUJEN KÄYTTÖÖNOTTAMISEKSI OPAS VERKKO- JA KORTTIMAKSUJEN KÄYTTÖÖNOTTAMISEKSI Clover Shop Pro 3 ja Clover Shop Ultrapro 1 -verkkokauppaohjelmistoissa www.clovershop.com Clover Shop on Apilaratas Oy:n rekisteröity tavaramerkki. Tekijänoikeus

Lisätiedot

minunterveyteni.fi Hämeenlinnan terveyspalveluiden sähköinen palvelukokonaisuus asiakkaan näkökulmasta

minunterveyteni.fi Hämeenlinnan terveyspalveluiden sähköinen palvelukokonaisuus asiakkaan näkökulmasta Hämeenlinnan terveyspalveluiden sähköinen palvelukokonaisuus asiakkaan näkökulmasta Pentti Repo Yhteistyössä Hämeenlinnan terveyspalvelujen kanssa Sisältö Sähköinen palvelukokonaisuus yleistä Käyttöetuja

Lisätiedot

Tampereen kaupungin sähköiset palvelut Sosiaali- ja terveydenhuollossa Mukanettiläisten koulutus

Tampereen kaupungin sähköiset palvelut Sosiaali- ja terveydenhuollossa Mukanettiläisten koulutus Tampereen kaupungin sähköiset palvelut Sosiaali- ja terveydenhuollossa Mukanettiläisten koulutus 1 Sähköisten palveluiden käytön aloittaminen 1. Mene www.tampere.fi -sivulle 2. Klikkaa Sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien

Lisätiedot

Toimeentulotuen sähköinen asiointi. palvelun käyttöohje

Toimeentulotuen sähköinen asiointi. palvelun käyttöohje Toimeentulotuen sähköinen asiointi palvelun käyttöohje Palvelua voi käyttää selaimilla: Internet Explorer 9 tai uudempi Firefox 3.5 tai uudempi Opera 10.5 tai uudempi Chrome ja Safari uusimmat versiot

Lisätiedot

KIIMINGIN TERVEYSKESKUS TUPAKASTA VIEROITUKSEN HOITOPOLKU

KIIMINGIN TERVEYSKESKUS TUPAKASTA VIEROITUKSEN HOITOPOLKU KIIMINGIN TERVEYSKESKUS TUPAKASTA VIEROITUKSEN HOITOPOLKU 10.9.2010 Lääkärit Irma Honkamaa ja Matti Mäntymaa Lääke-edustaja Hanne Tegelberg, Phizer Sairaanhoitajat Anne Leinonen ja Tiina Lehmikangas (Muokattu

Lisätiedot

Terveys- ja hoitosuunnitelma osana pitkäaikaissairaan hoitoprosessia

Terveys- ja hoitosuunnitelma osana pitkäaikaissairaan hoitoprosessia Terveys- ja hoitosuunnitelma osana pitkäaikaissairaan hoitoprosessia Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 7.-8.2.2013 Erja Oksman hankejohtaja Väli-Suomen POTKU -hanke POTKU -hanke Väli-Suomen Kaste-hanke

Lisätiedot

Laatimispvm: 13.6.2014. Sosiaali- ja terveystoimi PL 43, 67101 KOKKOLA 06-828 9111 (vaihde) www.kokkola.fi

Laatimispvm: 13.6.2014. Sosiaali- ja terveystoimi PL 43, 67101 KOKKOLA 06-828 9111 (vaihde) www.kokkola.fi TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 JA 24 Laatimispvm: 13.6.2014 Rekisterin nimi Rekisterinpitäjä Kokkolan terveyskeskuksen päihdetyön rekisteri Kokkolan kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi PL

Lisätiedot

Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa

Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa Kysely yhteydensaannista ja tietojen julkaisemisesta johtaville lääkäreille Perustiedot Valvira ja aluehallintovirastot valvovat terveydenhuollon toimintayksiköiden

Lisätiedot

Luottamuksellinen sähköposti Trafissa

Luottamuksellinen sähköposti Trafissa OHJE 1 (8) Luottamuksellinen sähköposti Trafissa Trafi käyttää Deltagon Sec@GW -ohjelmistoa sähköpostin luottamuksellisuuden suojaamiseen. D-Envelope sovelluksen avulla viestien vastaanottaminen ei edellytä

Lisätiedot

OMAHOITOLOMAKE Liite 3

OMAHOITOLOMAKE Liite 3 OMAHOITOLOMAKE Liite 3 Sinulle on varattu seuraava aika: Sairaanhoitajan vastaanotolle: Aika lääkärille ilmoitetaan myöhemmin Pyydämme Sinua syventymään hetkeksi omahoitoosi. Täytä tämä omahoitolomake

Lisätiedot

Terveystiedot Omakannassa

Terveystiedot Omakannassa Terveystiedot Omakannassa 11.4.2016 Kaija Leskinen 1 Informaatio, suostumus ja kiellot 1. Kuittaa ensin informaatio potilastietojen käytöstä, mikäli et ole sitä jo tehnyt 2. Voit antaa suostumuksen tietojen

Lisätiedot

Kansanterveyshoitaja avainasiakkaan omahoidon tukijana. 22.3.2012 Seija Tuura, kansanterveyshoitaja/ kehittäjätyöntekijä, Kainuun Rampeosahanke

Kansanterveyshoitaja avainasiakkaan omahoidon tukijana. 22.3.2012 Seija Tuura, kansanterveyshoitaja/ kehittäjätyöntekijä, Kainuun Rampeosahanke Kansanterveyshoitaja avainasiakkaan omahoidon tukijana 22.3.2012 Seija Tuura, kansanterveyshoitaja/ kehittäjätyöntekijä, Kainuun Rampeosahanke asiakastapaaminen kestää ehkä 30-60 min x 2/ vuosi // miten

Lisätiedot

Hoitotyö terveysasemalla

Hoitotyö terveysasemalla Hoitotyö terveysasemalla Turun terveysasemien asiakasraati 20.9.2017 Eva Antero-Jalava Terveydenhoitaja, TtM Terveysasematyö ja hoitohenkilökunta Terveysasemalla työskentelee sairaanhoitajia, terveydenhoitajia

Lisätiedot

Hyväksymishakemus perusterveydenhuollon palvelusetelituottajaksi

Hyväksymishakemus perusterveydenhuollon palvelusetelituottajaksi Hyväksymishakemus perusterveydenhuollon palvelusetelituottajaksi Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt seuraavista perusterveydenhuollon palveluseteleistä ja niiden arvosta vuodelle

Lisätiedot

virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Sähköisten palveluiden etuja: Palveluiden saavutettavuuden parantaminen 24/7 Palveluita kotisohvalta Palvelutarjoomon

Lisätiedot

Hoidon saatavuus YTHS:ssä: lokakuu 2014

Hoidon saatavuus YTHS:ssä: lokakuu 2014 0% valmiina (Sivu 0 / 6) Hoidon saatavuus YTHS:ssä: lokakuu 2014 1. Toimipiste, jonka tietoja vastaukset koskevat * Espoo Helsinki Joensuu Jyväskylä Kuopio Lappeenranta Oulu Rauma Rovaniemi Savonlinna

Lisätiedot

Kainuun terveysasemien omahoitopisteet Opastus AMK-yhteistyön pohjaksi

Kainuun terveysasemien omahoitopisteet Opastus AMK-yhteistyön pohjaksi Kainuun terveysasemien omahoitopisteet Opastus AMK-yhteistyön pohjaksi Kainuun RAMPE-osahanke Laura Kauhanen, harjoittelija 21.3.2012 Mitä on omahoito? Omahoito on yksilöllistä ja päivittäistä. Omahoitoa

Lisätiedot

THL rokotusrekisterikoulutus 14.-15.5.2012. Copyright Mediconsult Oy. Helena Astala järjestelmäasiantuntija, projektipäällikkö, sh

THL rokotusrekisterikoulutus 14.-15.5.2012. Copyright Mediconsult Oy. Helena Astala järjestelmäasiantuntija, projektipäällikkö, sh THL rokotusrekisterikoulutus 14.-15.5.2012 Copyright Mediconsult Oy Helena Astala järjestelmäasiantuntija, projektipäällikkö, sh Mediatri: Rokotuskirjausten AvoHILMO-poiminta Mediatrin AvoHILMO osiota

Lisätiedot

Kotisairaanhoito, hoivapalvelut ja koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto eivät ole vapaan hakeutumisen piirissä.

Kotisairaanhoito, hoivapalvelut ja koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto eivät ole vapaan hakeutumisen piirissä. Hyvä ulkopaikkakuntalainen, Tervetuloa Hämeenlinnan Terveyspalvelujen asiakkaaksi! Mikäli asutte tai oleskelette säännönmukaisesti tai pidempiaikaisesti Hämeenlinnassa työn, opiskelun, vapaa-ajan vieton,

Lisätiedot

Monitori vinkit isännöitsijälle ja taloyhtiöille.

Monitori vinkit isännöitsijälle ja taloyhtiöille. Monitori vinkit isännöitsijälle ja taloyhtiöille www.jyvaskylanenergia.fi Yleistä Isännöitsijät: Seuraa sähkön ja lämmön tuntitasoista sekä vedessä vuositasoista kulutusta (veden etäluentakohteissa myös

Lisätiedot

1.5.2011 voimaan tullut terveydenhuoltolaki antaa mahdollisuuden valita terveysasema, jolta saa tarvitsemansa terveydenhuollon palvelut:

1.5.2011 voimaan tullut terveydenhuoltolaki antaa mahdollisuuden valita terveysasema, jolta saa tarvitsemansa terveydenhuollon palvelut: Hyvä hämeenlinnalainen! 1.5.2011 voimaan tullut terveydenhuoltolaki antaa mahdollisuuden valita terveysasema, jolta saa tarvitsemansa terveydenhuollon palvelut: Terveydenhuoltolaki Luku 6 47 Henkilö voi

Lisätiedot

HUOVIn käyttäjärekisteröinti

HUOVIn käyttäjärekisteröinti 1 HUOVIn käyttäjärekisteröinti Tämä ohje kuvaa käyttäjärekisteröinnin vaiheet: 0. pankkitunnusten käyttö 1. pankkitunnistus 2. käyttäjätiedot 3. tunnistamisen aktivointi 4. käyttäjärekisteröinnin vahvistus

Lisätiedot

Omahoitopalvelun hyödyt kunnalle ja kuntalaiselle

Omahoitopalvelun hyödyt kunnalle ja kuntalaiselle Omahoitopalvelun hyödyt kunnalle ja kuntalaiselle Riikka Hirvasniemi TtM, kehittämiskoordinaattori Oulun kaupunki / hyvinvointipalvelut riikka.hirvasniemi@ouka.fi Suomen nuorin väestö Alle 15-vuotiaita

Lisätiedot

Kuinka käytät Lieksan terveyskeskuksen poliklinikan palveluita?

Kuinka käytät Lieksan terveyskeskuksen poliklinikan palveluita? Kuinka käytät Lieksan terveyskeskuksen poliklinikan palveluita? Päivystys Aika päivystykseen varataan aina ensisijaisesti puhelimitse. Hoidon tarpeen arvioinnin suorittaa aina sairaanhoitaja, joka ohjaa

Lisätiedot

TIETOA MEDINET- PALVELUSTA

TIETOA MEDINET- PALVELUSTA Tekijät: Karelia ammattikorkeakoulu Sairaanhoitajaopiskelijat Elina Tuomainen Tuire Oinonen 2013 SISÄLLYSLUETTELO Tietoa MEDINET-palvelusta (s. 3) Tietokoneen käynnistys (s. 4) Internet-selaimen avaus

Lisätiedot

Opus SMS tekstiviestipalvelu

Opus SMS tekstiviestipalvelu Opus SMS tekstiviestipalvelu Sivu 1 / 17 1. Yleistä toiminnosta Opus SMS tekstiviestipalvelun avulla voidaan Opus Dental potilashallintaohjelmasta Lähettää muistutuksia tekstiviestillä Lähettää tiedusteluita

Lisätiedot

Kysely kansanterveyshoitajille 2011 Yhteenvetoraportti, N=18, Julkaistu: 19.5.2011. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Kysely kansanterveyshoitajille 2011 Yhteenvetoraportti, N=18, Julkaistu: 19.5.2011. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Kysely kansanterveyshoitajille 2011 Yhteenvetoraportti, N=18, Julkaistu: 19.5.2011 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Valitse terveysasema, jolla työskentelet Seutu I 9 50,00% Seutu II 3 16,67% Seutu III

Lisätiedot

Päätöksentuki asiakkaalle

Päätöksentuki asiakkaalle Päätöksentuki asiakkaalle Mitä lisäarvoa hankkeesta on hämeenlinnalaisille? Ilona Rönkkö Jari Numminen Älykäs hoidontarpeen arviointi Omien terveystietojen sähköinen tallennus Hämeenlinnalaisille tulevat

Lisätiedot

Ohje luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen

Ohje luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen Ohje luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen Liikenteen turvallisuusvirasto 27.9.2012 Sisällysluettelo Luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien

Lisätiedot

Kainuun digitaalinen optimointi HYVINVOINTI JA TERVEYS. DIHYTE LOPPUSEMINAARI Pe

Kainuun digitaalinen optimointi HYVINVOINTI JA TERVEYS. DIHYTE LOPPUSEMINAARI Pe Kainuun digitaalinen optimointi HYVINVOINTI JA TERVEYS DIHYTE LOPPUSEMINAARI Pe 24.11.2017 http://kainuunetu.fi/dihyte KAINUUN OMASOTE AMMATTILAISVIESTINTÄ Lepohuone 224 Esa Heiskanen Toimitusjohtaja Hoivakoti

Lisätiedot

Terveysasemien asiakasvastaava -toiminta

Terveysasemien asiakasvastaava -toiminta Terveysasemien asiakasvastaava -toiminta Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille II -hanke Halko-koulutus 12.11.2015 Tarve ja kohderyhmä Tarve kehittää terveysasemien työtä vastaamaan paremmin

Lisätiedot

Itsehoidon ja omahoidon lisääminen sähköisillä palveluilla

Itsehoidon ja omahoidon lisääminen sähköisillä palveluilla Itsehoidon ja omahoidon lisääminen sähköisillä palveluilla Kuntamarkkinat 11.9.2014 Maija Paukkala Kehittämispäällikkö HyvisSADe projektijohtaja Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Käsitteet Omahoito on potilaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/32 27.11.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/32 27.11.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 1226 HEL 2013-007690 T 00 00 03 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Pikapoli - uusi vastaanoton toimintamalli saatavuuden parantamiseksi. Ylilääkäri Outi Pohjola 28.11.2014 Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Rovaniemi

Pikapoli - uusi vastaanoton toimintamalli saatavuuden parantamiseksi. Ylilääkäri Outi Pohjola 28.11.2014 Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Rovaniemi Pikapoli - uusi vastaanoton toimintamalli saatavuuden parantamiseksi Ylilääkäri Outi Pohjola 28.11.2014 Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Rovaniemi Mikä on pikapoli? Uusi hoitajavetoinen malli tarjota

Lisätiedot

Hyvis sähköisen asioinnin kanava - virtuaalinen asiointikeskus

Hyvis sähköisen asioinnin kanava - virtuaalinen asiointikeskus Hyvis sähköisen asioinnin kanava - virtuaalinen asiointikeskus Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, Eksote! Vastaamme alueemme sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudesta Väestö 133.000 Budjetti

Lisätiedot

KIRJAUTUMINEN JÄRJESTELMÄÄN ALOITUSSIVU. OMAT ASETUKSET Salasanan vaihto. VITANet KÄYTTÄJÄOPAS. Avaa VITANet osoitteessa https://vitanet.vita.

KIRJAUTUMINEN JÄRJESTELMÄÄN ALOITUSSIVU. OMAT ASETUKSET Salasanan vaihto. VITANet KÄYTTÄJÄOPAS. Avaa VITANet osoitteessa https://vitanet.vita. KIRJAUTUMINEN JÄRJESTELMÄÄN Avaa VITANet osoitteessa https://vitanet.vita.fi Kirjaudu sisään saamillasi käyttäjäkohtaisilla tunnuksilla. Käyttäjätunnus: xxxxxxx Salasana: xxxxxxxx Asiakas: esim. VITALA

Lisätiedot

Valinnanvapaus. Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! perusturvajohtaja Eeva Halme

Valinnanvapaus. Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! perusturvajohtaja Eeva Halme Valinnanvapaus Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! 12.1.2017 perusturvajohtaja Eeva Halme Asiakas voi valita nykyistä yksilöllisemmin Suoran valinnan palveluissa

Lisätiedot

Lilli Huolenpito PALVELUKUVAUS

Lilli Huolenpito PALVELUKUVAUS 1 (6) v 2.1 Lilli Huolenpito PALVELUKUVAUS Sisällysluettelo 1 Palvelun yleiskuvaus ja palveluvaihtoehdot... 3 2 Palvelun sisältö... 3 2.1 Lilli Huolenpito Mini... 4 2.2 Lilli Huolenpito Perus... 4 2.3

Lisätiedot

eterveyskeskus ja eklinikka Esko Kumpusalo, emeritusprofessori, Itä-Suomen yliopisto toimitusjohtaja, Vivia Oy

eterveyskeskus ja eklinikka Esko Kumpusalo, emeritusprofessori, Itä-Suomen yliopisto toimitusjohtaja, Vivia Oy eterveyskeskus ja eklinikka Esko Kumpusalo, emeritusprofessori, Itä-Suomen yliopisto toimitusjohtaja, Vivia Oy 70-70 - 70-70 sääntö Yli 70% terveysongelmista syntyy kuntalaisten arkipäivän päätöksistä

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

Loppuraportti Hyvä Potku -hanke Kokkolan ja Kruunupyyn terveysasemilla 2014-2015

Loppuraportti Hyvä Potku -hanke Kokkolan ja Kruunupyyn terveysasemilla 2014-2015 Loppuraportti Hyvä Potku -hanke Kokkolan ja Kruunupyyn terveysasemilla 2014-2015 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 KOKKOLA... 1 KRUUNUPYY... 3 2 HYVÄ POTKU -HANKE KOKKOLAN JA KRUUNUPYYN TERVEYSASEMILLA 5 LÄHTÖTILANNE...

Lisätiedot

Julkinen. Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan suojattu sähköposti: ulkoisen käyttäjän ohje

Julkinen. Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan suojattu sähköposti: ulkoisen käyttäjän ohje Muistio 1 (7) Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan suojattu sähköposti: ulkoisen käyttäjän ohje Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Suojatun viestin vastaanottaminen... 1 3 Suojatun viestin lukeminen... 2 4 Vastaanotetun

Lisätiedot

Omahoitopalvelut muutos hoitoprosesseissa

Omahoitopalvelut muutos hoitoprosesseissa Omahoitopalvelut muutos hoitoprosesseissa Eila Erkkilä, hyl Terveydenhuollon laatupäivä 25.3.2015 Suomen nuorin väestö Keski-ikä on 37,4 vuotta Asukasluku 196 361 (1.1.2015) alle 18 23 % 18-64 63 % yli

Lisätiedot

SOPIMUSKONEEN SOPIMUSTEN SÄHKÖINEN ALLEKIRJOITTAMINEN PALVELUN TILAAMINEN JA KÄYTTÖ

SOPIMUSKONEEN SOPIMUSTEN SÄHKÖINEN ALLEKIRJOITTAMINEN PALVELUN TILAAMINEN JA KÄYTTÖ SOPIMUSKONEEN SOPIMUSTEN SÄHKÖINEN ALLEKIRJOITTAMINEN PALVELUN TILAAMINEN JA KÄYTTÖ Halutessasi käyttöösi Sopimuskoneen sähköisen allekirjoituksen, voit klikata Sopimuskoneen etusivun yläkulmassa näkyvää

Lisätiedot

minunterveyteni.fi-palvelun toimintamalli ja kokemuksia palvelun toimivuudesta

minunterveyteni.fi-palvelun toimintamalli ja kokemuksia palvelun toimivuudesta minunterveyteni.fi-palvelun toimintamalli ja kokemuksia palvelun toimivuudesta Ilona Rönkkö Sairaanhoitaja (ylempi AMK), TtM Hämeenlinnan kaupunki, sähköiset terveyspalvelut Kysymys yleisölle Asiakkailla

Lisätiedot

Asiakasvastaavana terveyskeskuksessa sairaanhoitaja, asiakasvastaava Tiina Byman,

Asiakasvastaavana terveyskeskuksessa sairaanhoitaja, asiakasvastaava Tiina Byman, Asiakasvastaavana terveyskeskuksessa sairaanhoitaja, asiakasvastaava Tiina Byman, Järvenpään kaupunki radanvarteen rakennettu asukkaita 41 000 kaksi terveysasemaa Asiakasvastaava täydennyskoulutus 30op

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLTOLAIN LAAJENNUS TULEE VOIMAAN 1.1.2014

TERVEYDENHUOLTOLAIN LAAJENNUS TULEE VOIMAAN 1.1.2014 TERVEYDENHUOLTOLAIN LAAJENNUS TULEE VOIMAAN 1.1.2014 Asiakkaan valinnan mahdollisuudet laajenevat edelleen 1.5.2011 alkaen on ollut mahdollista valita hoidosta vastaava terveysasema oman kunnan tai yhteistoiminta-alueen

Lisätiedot

Videoapua nuorille ja lapsiperheille - palvelu

Videoapua nuorille ja lapsiperheille - palvelu Videoapua nuorille ja lapsip perheille - palvelu Omalähetteen ja sähköisen ajanvarauksen käyttöohjeet asiakkaille 2 Sisällys 1 Verkkoneuvonnan käyttämiseen liittyvät tekniset vaatimukset... 3 2 Palveluun

Lisätiedot

Tervis: Sähköisen asioinnin edistäminen

Tervis: Sähköisen asioinnin edistäminen Tervis: Sähköisen asioinnin edistäminen Mikkelin pty: 6.10.2015 Arja Väänänen, terveyden edistämisen koordinaattori Timo Wirkkala, SOTE ICT järjestelmäasiantuntija Sisältö 1. Sähköisen asioinnin tilanne

Lisätiedot

SOPIMUS ETÄTYÖN TEKEMISESTÄ. 1. Sopijapuolet. Etätyöntekijä. Työyksikkö. Lähiesimies. 2. Työpaikka. Palvelukeskus/ työyksikkö

SOPIMUS ETÄTYÖN TEKEMISESTÄ. 1. Sopijapuolet. Etätyöntekijä. Työyksikkö. Lähiesimies. 2. Työpaikka. Palvelukeskus/ työyksikkö SOPIMUS ETÄTYÖN TEKEMISESTÄ 1. Sopijapuolet Etätyöntekijä Työyksikkö Lähiesimies 2. Työpaikka Palvelukeskus/ työyksikkö Etätyön suorituspaikka (osoite, puhelinnumero) 3. Etätyön luonne Etätyö on kokoaikaista

Lisätiedot

Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE. www.nettirassi.fi

Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE. www.nettirassi.fi Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE www.nettirassi.fi Sisällysluettelo 1. Kirjautuminen ja rekisteröityminen... 4 2. Omat jutut kansio... 8 2.1. Omat tiedostot:... 8 2.2. Omat seurannat... 9 3. Omat terveystiedot...

Lisätiedot

Datahub webinaarit Sopimusten ilmoitus

Datahub webinaarit Sopimusten ilmoitus Datahub webinaarit 2017 Sopimusten ilmoitus 29.3.2017 Kouluttaja marjut.puukangas@fingrid.fi p. 030 395 5292 Avustamassa Kerttu Korpelainen kerttu.korpelainen@fingrid.fi p. 030 395 5238 2 Webinaarin eteneminen

Lisätiedot

opiskelijan ohje - kirjautuminen

opiskelijan ohje - kirjautuminen opiskelijan ohje - kirjautuminen estudio on Edupolin kehittämä e-oppimisympäristö koulutusryhmän verkkoalustana perinteisen luokkaopetuksen tukena. etäopiskelussa ja -opetuksessa kotoa tai työpaikalta.

Lisätiedot

SOPIMUS ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTEL- MÄSTÄ

SOPIMUS ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTEL- MÄSTÄ SOPIMUS ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTEL- MÄSTÄ Liite E Salassapito- ja tietoturvasitoumus 1 (5) VERSIOHISTORIA Päivä Versio Kuvaus Tekijä 3.0 Tarjouspyynnön liitteeksi Hanketoimisto 2 (5) Salassapito-

Lisätiedot

Ajankohtaista Pukinmäen terveyspalveluista ja Malmin sairaalan tilanteesta 17.4.2012

Ajankohtaista Pukinmäen terveyspalveluista ja Malmin sairaalan tilanteesta 17.4.2012 Ajankohtaista Pukinmäen terveyspalveluista ja Malmin sairaalan tilanteesta 17.4.2012 Pukinmäen terveysasema- ja neuvolapalvelut Malmin terveysasema 19 lääkärin terveysasema, jossa hyvä työvoimatilanne

Lisätiedot

ASIAKASRAATI. Aika 27.5.15 klo 17-19.10 Paikka Joen Severin toimitilat, Keskuskuja 1A8, Joensuu Läsnä

ASIAKASRAATI. Aika 27.5.15 klo 17-19.10 Paikka Joen Severin toimitilat, Keskuskuja 1A8, Joensuu Läsnä 1 ASIAKASRAATI Aika 27.5.15 klo 17-19.10 Paikka Joen Severin toimitilat, Keskuskuja 1A8, Joensuu Läsnä Asiakasraatilaiset Liisa, Asko, Aune, Pirjo ja Pentti Joensuun kaupungin edustus: Liisa Karikko, ylihoitaja,

Lisätiedot

WS-AINEISTOPALVELUT-VARMENTEET Varmenteen hankinta- ja uusintaohjeet Sähköposti-kanava

WS-AINEISTOPALVELUT-VARMENTEET Varmenteen hankinta- ja uusintaohjeet Sähköposti-kanava WS-AINEISTOPALVELUT-VARMENTEET Varmenteen hankinta- ja uusintaohjeet Sähköposti-kanava Versio1.0 09.12.2009 Sisällysluettelo 2 (16) Sisällysluettelo 1 Käsitteet... 3 2 Yleistä... 3 3 VARMENTEEN HANKINTA...

Lisätiedot

Energiapeili-raportointipalveluun rekisteröityminen yritysasiakkaana

Energiapeili-raportointipalveluun rekisteröityminen yritysasiakkaana Ohje 1 (10) Energiapeili-raportointipalveluun rekisteröityminen yritysasiakkaana Energiapeili-raportointipalveluun rekisteröityminen vaatii henkilökohtaisia pankkitunnuksia. Käytössä on yleisimpien verkkopankkien

Lisätiedot

Vakuutusmeklarin ja Finanssivalvonnan välinen suojattu sähköpostiyhteys

Vakuutusmeklarin ja Finanssivalvonnan välinen suojattu sähköpostiyhteys 1 (5) Vakuutusmeklarin ja Finanssivalvonnan välinen suojattu sähköpostiyhteys 1 Yleistä Vakuutusmeklari voi halutessaan toimittaa liiketoimintakertomuksen ja tilinpäätöstiedot Finanssivalvontaan suojatun

Lisätiedot

HYVINVOINTILOMAKE. pvm

HYVINVOINTILOMAKE. pvm HYVINVOINTILOMAKE pvm Tämä kyselylomake käsittelee hyvinvointiasi, elämäntapojasi ja sitä, miten hoidat pitkäaikaissairauttasi tai -sairauksiasi, jos sinulla on sellaisia. Täytä lomake ja ota se mukaasi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden verkkoneuvonta. Verkkoneuvontapalvelun käyttöohjeet asiakkaille

Sosiaali- ja terveyspalveluiden verkkoneuvonta. Verkkoneuvontapalvelun käyttöohjeet asiakkaille Sosiaali- ja terveyspalveluiden verkkoneuvonta Verkkoneuvontapalvelun käyttöohjeet asiakkaille 2 Sisällys 1 Verkkoneuvonnan käyttämiseen liittyvät tekniset vaatimukset... 3 2 Palveluun kirjautuminen: Uudet

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2017 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Sosiaalilautakunta Sosj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Sosiaalilautakunta Sosj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2012 1 (6) 70 Sosiaalilautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Tea Vikstedtin ym. sähköistä ajanvarausjärjestelmää koskevasta aloitteesta HEL 2011-007003

Lisätiedot

Tietohallinto. Johanna Koivistoinen Tekstiviestipalvelut ja Itseilmoittautuminen. Arki sujuu helpommin, kun apu löytyy läheltä.

Tietohallinto. Johanna Koivistoinen Tekstiviestipalvelut ja Itseilmoittautuminen. Arki sujuu helpommin, kun apu löytyy läheltä. Tietohallinto Johanna Koivistoinen Tekstiviestipalvelut ja Itseilmoittautuminen Arki sujuu helpommin, kun apu löytyy läheltä. Historiaa.. Tietohallinto 2012 Tekstiviestipalveluita terveydenhuollossa Ajanvarauksen

Lisätiedot

2.12.2011 Anne Heikkilä

2.12.2011 Anne Heikkilä Kotkan kotihoito Kotkassa asukkaita n. 57 000 Kotihoidon tiimejä alueella yhteensä 9 Lisäksi Kotiutustiimi, Kotisairaala, Omaishoidon tiimi ja Vammaispalvelun tiimi Henkilökuntaa kotihoidon palveluksessa

Lisätiedot

Omasote kenen oma? Sähköinen hyvinvointi- ja asiointipalvelu asiakkaan tukena Pohjois-Suomen hoitotiedepäivät Kajaanissa

Omasote kenen oma? Sähköinen hyvinvointi- ja asiointipalvelu asiakkaan tukena Pohjois-Suomen hoitotiedepäivät Kajaanissa Omasote kenen oma? Sähköinen hyvinvointi- ja asiointipalvelu asiakkaan tukena 11.5.2017 Pohjois-Suomen hoitotiedepäivät Kajaanissa Kristiina Taskinen erikoissuunnittelija, FM Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Käyntien odotusajat Salo, THL AVOHILMO perusterveydenhuollon lääkärit Käynnit Aika: 2015 09/2015 Palvelumuoto: Sairaanhoito Avosairaanhoito

Käyntien odotusajat Salo, THL AVOHILMO perusterveydenhuollon lääkärit Käynnit Aika: 2015 09/2015 Palvelumuoto: Sairaanhoito Avosairaanhoito 276/06.00.00/2016 Vastaus Lounais-Suomen aluehallintoviraston selvityspyyntöön hoitoonpääsyn toteutumisesta perusterveydenhuollossa Lounais-Suomen aluehallintoviraston pyytää kirjeellään LSAVI/3818/05.07.03/2015

Lisätiedot

opiskelijan ohje - kirjautuminen

opiskelijan ohje - kirjautuminen opiskelijan ohje - kirjautuminen estudio on Edupolin kehittämä e-oppimisympäristö koulutusryhmän verkkoalustana perinteisen luokkaopetuksen tukena tai etäopiskelussa ja -opetuksessa kotoa tai työpaikalta.

Lisätiedot

Kotisairaanhoito, hoivapalvelut ja koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto eivät ole vapaan hakeutumisen piirissä.

Kotisairaanhoito, hoivapalvelut ja koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto eivät ole vapaan hakeutumisen piirissä. Hyvä ulkopaikkakuntalainen, Tervetuloa Hämeenlinnan Terveyspalvelujen asiakkaaksi! Mikäli asutte tai oleskelette säännönmukaisesti tai pidempiaikaisesti Hämeenlinnassa työn, opiskelun, vapaa-ajan vieton,

Lisätiedot

Energiapeili-raportointipalveluun rekisteröityminen kuluttaja-asiakkaana

Energiapeili-raportointipalveluun rekisteröityminen kuluttaja-asiakkaana Ohje 1 (5) Energiapeili-raportointipalveluun rekisteröityminen kuluttaja-asiakkaana Energiapeiliin rekisteröityminen vaatii henkilökohtaisia pankkitunnuksia. Käytössä on yleisimpien verkkopankkien tunnistautumispalvelut:

Lisätiedot

Terveyspalveluiden tarve sosiaalisessa mediassa tulevaisuudessa?

Terveyspalveluiden tarve sosiaalisessa mediassa tulevaisuudessa? Terveyspalveluiden tarve sosiaalisessa mediassa tulevaisuudessa? Nuorten näkemyksiä Emilia Martimo & Minna Tolonen Sairaanhoitajakoulutusta 120 vuotta Oulussa juhlakonferenssi 22.9.2016 NUORTEN NÄKEMYKSIÄ

Lisätiedot

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje eläinlääkäriasemille, Omakoira-palvelun käyttö

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje eläinlääkäriasemille, Omakoira-palvelun käyttö Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje eläinlääkäriasemille, Omakoira-palvelun käyttö Suomen Kennelliitto ry. 26.5.2014 2(19) Omakoira-palvelun käyttö Sisältö: Yleistä... 3 Palvelussa tehtävät toiminnot...

Lisätiedot

Espoon parhaat potilaat Kivenlahti-Stensvik ry. Apulaisylilääkäri Sanna Mustonen Vastaava hoitaja Tiia Palanne Kivenlahden terveysasema

Espoon parhaat potilaat Kivenlahti-Stensvik ry. Apulaisylilääkäri Sanna Mustonen Vastaava hoitaja Tiia Palanne Kivenlahden terveysasema Espoon parhaat potilaat 17.5.16 Kivenlahti-Stensvik ry Apulaisylilääkäri Sanna Mustonen Vastaava hoitaja Tiia Palanne Kivenlahden terveysasema Happy or not 18.5.2016 2 Meidän potilaat Aktiivisia Yhteistyökykyisiä

Lisätiedot

/ Perusturva / Mari Levonen

/ Perusturva / Mari Levonen 02.02.2017 / Perusturva / Mari Levonen Porin perusturvan sähköiset palvelut, omahoito Tekstiviestimuistutus, ajanvarauskirjalla olevasta ajasta voidaan lähettää asiakkaalle muistutus ajasta. Kansalaisen

Lisätiedot

APTEEKKIEN TOIMINTAOHJEMALLI: SÄHKÖISEEN RESEPTIIN LIITTYVÄT HÄIRIÖTILANTEET

APTEEKKIEN TOIMINTAOHJEMALLI: SÄHKÖISEEN RESEPTIIN LIITTYVÄT HÄIRIÖTILANTEET APTEEKKIEN TOIMINTAOHJEMALLI: SÄHKÖISEEN RESEPTIIN LIITTYVÄT HÄIRIÖTILANTEET JOHDANTO Apteekin tulee varautua sähköisen reseptin toiminnassa mahdollisesti ilmeneviin häiriötilanteisiin. Koko apteekin henkilökunnan

Lisätiedot

HAKEMUS PALVELUSETELIN PALVELUNTUOTTAJAKSI

HAKEMUS PALVELUSETELIN PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEMUS PALVELUSETELIN PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUNTUOTTAJAN TIEDOT Palveluntuottajan nimi Y-tunnus Osoite Puhelinnumero ja telefax Yhteyshenkilö Sähköposti uusi hakemus muutoshakemus jatkohakemus Palvelusetelin

Lisätiedot

HoSu haltuun facilitaattorikoulutus. Rovaniemi 25.03.2014

HoSu haltuun facilitaattorikoulutus. Rovaniemi 25.03.2014 HoSu haltuun facilitaattorikoulutus Rovaniemi 25.03.2014 Tervetuloa! Pajan tavoitteet: Tutustua valtakunnallisen terveys- ja hoitosuunnitelmamalliin (1. päivä) Miettiä oman talon tapa miten suunnitelma

Lisätiedot

Käyttöehdot, videokoulutukset

Käyttöehdot, videokoulutukset Käyttöehdot, videokoulutukset Edita Publishing Oy PL 700, 00043 NORDIC MORNING www.editapublishing.fi Asiakaspalvelu www.edilexpro.fi edilexpro@edita.fi puh. 020 450 2040 (arkisin klo 9 16) 1 Yleistä Tämä

Lisätiedot