VUOSIIN HYVÄÄ ELÄMÄÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUOSIIN HYVÄÄ ELÄMÄÄ"

Transkriptio

1 VUOSIIN HYVÄÄ ELÄMÄÄ

2 Oulussa käynnistyneen Pisara-hankekokonaisuuden tarkoituksena on parantaa pitkäaikaissairauksien hoitoa ja seurantaa sekä tarjota kuntalaisille mahdollisuus saada vertaistukea muilta saman terveysongelman omaavilta. Alkuvaiheessa kehitetään tyypin 2 (aikuistyypin) diabeetikoiden hoidon järjestämistä. Saatuja kokemuksia sovelletaan hankkeen toisessa vaiheessa muiden pitkäaikaissairauksien, kuten astman sekä sydän- ja verisuonisairauksien hoitoon. Pisara-hankekokonaisuuden tuloksena syntyy uusi, tutkittu toimintamalli pitkäaikaissairauksien hoidon suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Monitoimijayhteistyössä kehitetyssä asiakaslähtöisessä teknologiaa hyödyntävässä toimintamallissa sähköisten terveydenhuollon palvelujen käyttö vakiintuu. Uuden toimintamallin myötä potilasjärjestöt ovat julkisen ja yksityisen terveydenhuollon yhteistyökumppaneita. Toimintamallia kehittävät Oulun kaupunki, Diapolis Oy, Pohjois-Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys, Oulun diabetesyhdistys, Oulun yliopisto ja ProWellness Oy. Hankekokonaisuus kuuluu Tekesin Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä -ohjelmaan. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys saa rahoituksen Raha-automaattiyhdistykseltä. Hankekokonaisuuden kestoaika on TOIMIJOIDEN ROOLIT HANKKEESSA Oulun kaupunki: koordinaattori, perusterveydenhuollon asiantuntija Diapolis Oy: yksityinen terveyspalveluiden tuottaja Oulun yliopisto: tutkija Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys/kumppanuusverkosto: vertaistuen ja järjestötoiminnan asiantuntija Projektia hallinnoi Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry ja sitä rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. Oulun diabetesyhdistys ry: kuntalaisnäkökulma, potilasjärjestön edustaja ProWellness Oy: tietojärjestelmä toimittaja Hankekokonaisuuden koordinaattori Oulun kaupunki, sosiaali - ja terveystoimi/tilaaja Hankekokonaisuuden vastuullinen johtaja Keijo Koski Hankekokonaisuuden koordinaattori Minna Angeria

3 PISARALLA SELKEYTTÄ HOITOKÄYTÄNTÖÖN Pisara Oulussa kehitetään hoidon toimintamallia, joka selkeyttää tyypin 2 diabeetikoiden hoidon sisältöä ja kulkua. Terveydenhuollon ammattilaisten selkeällä ja yhtenäisellä toimintatavalla potilaat saavat enemmän tukea sekä tietoa sairautensa hoitamisesta. Hoidon ohjauksessa huomioidaan entistä paremmin potilaiden tarpeet, jolloin potilaiden motivaatio ja hoitoon sitoutuminen vahvistuu. Toimintamallin myötä ammattilaisten ja potilaiden tietoisuus potilasjärjestöjen tarjoamista palveluista ja vertaistuesta lisääntyy. Kehitetyssä toimintamallissa hyödynnetään internetissä olevaa Oulun Omahoitopalvelua, jonka kautta potilaat saavat tietoa ja tukea terveydenhuollon ammattilaisilta sairautensa hoitamiseen. Pisara Oulussa kehitetään myös runsaasti terveyspalveluja käyttävien potilaiden hoitoa. Tavoitteena on kehittää Teknologiaterveyskeskus Oulun tuotetestaustoimintaan liittyvää arviointia yhteistyössä alueen tutkimus- ja kehittämislaitosten kanssa sekä jatkaa sähköisen asioinnin kehittämistä Oulun kaupungissa. DIAPOLIS - UUDEN DIABETESHOITO- KONSEPTIN KEHITTÄMINEN Pisara Diapolis kehittää hyviksi havaittujen hoitomallien pohjalta uudenlaista valmentavaa lähestymistapaa diabeteksen hoitoon. Asiakaslähtöisessä toimintamallissa hyödynnetään uusinta diabetestietoutta sekä uusinta teknologiaa suositusten mukaisten hoitotulosten saavuttamiseksi. Hankkeen aikana yhteistyössä eri toimijoiden kanssa rakennetaan toimintamalli, jossa yksityinen taho yhdessä julkisen toimijan kanssa vastaa tyypin 2 diabeetikoiden tarkoituksenmukaisesta sekä joustavasta hoidosta huomioiden myös potilasjärjestöjen tarjoamat mahdollisuudet palvelukokonaisuudessa. Toimintamallin yhtenä tavoitteena on sitouttaa asiakkaita parempaan itsehoitoon, kohti parempaa terveyttä parempaa elämää. Pisara Diapoliksessa kehitetään myös etävastaanottopalvelua. Etävastaanotto mahdollistaa erikoislääkäripalveluiden tarjoamisen ilman maantieteellisiä rajoja. Hankkeen aikana Diapoliksen palvelut tuotteistetaan franchisekonseptiksi.

4 OULUN YLIOPISTO TUTKII DIABETEKSEN HOIDON TEHOSTAMISTA Oulun yliopiston terveystieteiden laitos tutkii Pisara-hankekokonaisuudessa kehitettyjen toimintamallien vaikuttavuutta. Toimintamallit kehitetään sekä Pisara Oulu että Pisara Diapolis -osahankkeissa. Tutkimuksella kartoitetaan oululaisten ja kajaanilaisten diabeetikoiden tämän hetkistä terveydentilaa, jota verrataan tutkimuksen loppuvaiheessa saavutettuun terveydentilaan. Oululaiset tutkimuspotilaat hoidetaan Oulun kaupungin eri terveysasemilla ja Diapolis Oy:ssä kehitettyjen toimintamallien mukaisesti. Kajaanissa diabeetikoiden hoito toteutetaan tämän hetkisen käytännön mukaan. Tutkimuspotilaiksi pyritään saamaan 500 oululaista tyypin 2 diabeetikkoa, joista 250 hoidetaan Oulun kaupungin terveysasemilla ja 250 Diapolis Oy:ssä diabeteksen hoidon osalta. Tutkimuksen kestoaika on v PISARA JA JÄRJESTÖYHTEISTYÖ Viestintä- ja Vertaistoiminta Verkkoon projektin tavoitteena on monipuolistaa sekä virtuaaliseen että reaaliseen ohjaus- ja vertaistoimintaan liittyviä sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintamuotoja sekä lisätä kansalaisten omaa aktiivisuutta ja osallisuutta järjestöjen tuottamassa tuki- ja palvelutarjonnassa. Projektissa etsitään uusia toimimisen tapoja ja muotoja yhteistyössä jo olemassa olevien vertaisryhmien kanssa. Vertaistoiminnan ja markkinoinnin kehittämisessä hyödynnetään sosiaalista mediaa. Osalle mukaan valituista pilottiryhmistä perustetaan oma virtuaalinen kokoontumispaikka sekä tuetaan sen käynnistymistä ja sisällön tuotantoa. Projektissa myös koulutetaan järjestöjä käyttämään uusia verkkoviestinnän välineitä ja kerrotaan niiden mahdollisuuksista. Projekti tuo systemaattisen verkostotyön kautta Pisaraan järjestötoiminnan ja vertaistuen asiantuntijuuden sekä kokoaa alueen vertaistoimintaa osaksi Pisaran luomaa uutta toimintamallia.

5 Lisätietoja Pisara Oulu Projektipäällikkö Riikka Hirvasniemi Pisara Diapolis Hankkeen vastuullinen johtaja Jari Puolakka Pisara V Oulun Yliopiston tutkimus Professori Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi Viestintä- ja Vertaistoiminta Verkkoon Projektipäällikkö Saara Pajunpää

Monitoimijayhteistyöllä uusiin haasteisiin

Monitoimijayhteistyöllä uusiin haasteisiin 1 Monitoimijayhteistyöllä uusiin haasteisiin Pisara koordinaatio Oulun kaupunki Projektijohtaja Koordinaattori Minna Angeria Vastuullinen johtaja Keijo Koski 29.4 2010 Hymykin on herkässä kun on kumppani

Lisätiedot

HOITOKÄYTÄNNÖT YHTENÄISIKSI Riikka Hirvasniemi TtM Projektipäällikkö Pisara Oulu osahanke Perusterveydenhuollon asiantuntemus

HOITOKÄYTÄNNÖT YHTENÄISIKSI Riikka Hirvasniemi TtM Projektipäällikkö Pisara Oulu osahanke Perusterveydenhuollon asiantuntemus HOITOKÄYTÄNNÖT YHTENÄISIKSI 29.4.2010 Riikka Hirvasniemi TtM Projektipäällikkö Pisara Oulu osahanke Perusterveydenhuollon asiantuntemus HANKEORGANISAATIO Tekes: Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä

Lisätiedot

Paraneeko diabeteksen hoito Pisaralla? Pisara-hankekokonaisuuden seminaari 29.4.2010 Lääkintöneuvos, dosentti Ilkka Winblad

Paraneeko diabeteksen hoito Pisaralla? Pisara-hankekokonaisuuden seminaari 29.4.2010 Lääkintöneuvos, dosentti Ilkka Winblad Paraneeko diabeteksen hoito Pisaralla? Pisara-hankekokonaisuuden seminaari 29.4.2010 Lääkintöneuvos, dosentti Ilkka Winblad 1.1.2009 31.12.2012 Tehostetun hoitomallin vaikuttavuuden arviointi diabeteksen

Lisätiedot

PISARA- PITKÄAIKAISSAIRAUKSIEN UUSI HOITOMALLI HANKEKOORDINAATION JA PISARA-OULU HANKKEIDEN LOPPURAPORTIT 1.4.2009 31.12.2013

PISARA- PITKÄAIKAISSAIRAUKSIEN UUSI HOITOMALLI HANKEKOORDINAATION JA PISARA-OULU HANKKEIDEN LOPPURAPORTIT 1.4.2009 31.12.2013 PISARA- PITKÄAIKAISSAIRAUKSIEN UUSI HOITOMALLI HANKEKOORDINAATION JA PISARA-OULU HANKKEIDEN LOPPURAPORTIT 1.4.2009 31.12.2013 Maarit Salmi Sisältö Hanketiivistelmä... 1 1. Hankkeen tausta... 3 1.1. Kehittämistyön

Lisätiedot

PISARA Pitkäaikaissairauksien alueellinen toimintamalli hankekokonaisuuden aloitusseminaari

PISARA Pitkäaikaissairauksien alueellinen toimintamalli hankekokonaisuuden aloitusseminaari 1 PISARA Pitkäaikaissairauksien alueellinen toimintamalli hankekokonaisuuden aloitusseminaari 29.4.2010 Keijo Koski 2 Oulun kaupungin tahdonilmaisu 1. Oulun seudulla on asukkaiden tarpeista lähtevä, hyvinvointia

Lisätiedot

Oulun Omahoitopalvelu Projektijohtaja Minna Angeria Sosiaali- ja terveystoimi Oulun kaupunki

Oulun Omahoitopalvelu Projektijohtaja Minna Angeria Sosiaali- ja terveystoimi Oulun kaupunki 1 8.5.2010 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Omahoitohankekokonaisuus Oulun Omahoitopalvelu Projektijohtaja Minna Angeria Sosiaali- ja terveystoimi Oulun kaupunki 8.5.2010 Oulun kaupunki Sosiaali-

Lisätiedot

Uutta kansanliikettä synnyttämässä

Uutta kansanliikettä synnyttämässä Uutta kansanliikettä synnyttämässä Yksi elämä pähkinänkuoressa Aivoliiton, Diabetesliiton ja Sydänliiton Yksi elämä -hankkeet edistävät valtimoterveyttä. Kyseessä on ainutlaatuinen kolmen kansalaisjärjestön

Lisätiedot

Pisara-Diapoliksen tulokset ja kokemukset

Pisara-Diapoliksen tulokset ja kokemukset Pisara-Diapoliksen tulokset ja kokemukset 12.11.2013 Jouni Rahko, yleislääketieteen erikoislääkäri Salli Saulio, diabeteshoitaja Taustaa Pisara-hankkeelle Diabeteksen hoito ei ole kallista, mutta puutteellisesta

Lisätiedot

Diabeteksen ennaltaehkäisyä verkossa

Diabeteksen ennaltaehkäisyä verkossa Diabeteksen ennaltaehkäisyä verkossa Riikka Hirvasniemi, TtM, projektipäällikkö Anne Rajala, th, projektityöntekijä Kehittämistyön tausta KASTE- ohjelma Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointiohjelma 2007-2017

Lisätiedot

HOITOTIETEEN TUTKIMUSHANKKEET

HOITOTIETEEN TUTKIMUSHANKKEET HOITOTIETEEN TUTKIMUSHANKKEET Päivitetty 05/2016 OMAHOITOON JA TERVEELLISIIN ELINTAPOIHIN SITOUTUMINEN 1 TERVEYSVALMENNUS JA TERVEELLISET ELINTAVAT 2 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA TUKEVA ASUIN- JA HOITOYMPÄRISTÖ

Lisätiedot

Pohjois-Suomen Järjestöpäivät

Pohjois-Suomen Järjestöpäivät Pohjois-Suomen Järjestöpäivät Sosiaalisesti kestävä kehitys Oulussa 15.3.2012 klo 9-16.00 Rovaniemellä 16.3.2012 klo 9-16.00 Ajankohtaiset ja vuorovaikutteiset päivät tarjoavat pohdintaa, käytännön tietoa

Lisätiedot

Tarjolla Yksi elämä. - terveystietoa, materiaaleja ja koulutusta yhdestä osoitteesta. Kuntamarkkinat 12.9.2013 Marjut Niemistö

Tarjolla Yksi elämä. - terveystietoa, materiaaleja ja koulutusta yhdestä osoitteesta. Kuntamarkkinat 12.9.2013 Marjut Niemistö Tarjolla Yksi elämä - terveystietoa, materiaaleja ja koulutusta yhdestä osoitteesta Kuntamarkkinat 12.9.2013 Marjut Niemistö Yksi elämä Lupaa täyttä elämää kaikille Yksi elämä pähkinänkuoressa Aivoliiton,

Lisätiedot

Sairaanhoitajan työ ja osaaminen tietoyhteiskunnan kehityksessä Sairaanhoitajaliiton sähköisten terveyspalvelujen strategia vuosille

Sairaanhoitajan työ ja osaaminen tietoyhteiskunnan kehityksessä Sairaanhoitajaliiton sähköisten terveyspalvelujen strategia vuosille Sairaanhoitajan työ ja osaaminen tietoyhteiskunnan kehityksessä Sairaanhoitajaliiton sähköisten terveyspalvelujen strategia vuosille 2015 2020 Kirjoittajaryhmä Sairaanhoitajaliiton ehealth -asiantuntijatyöryhmä

Lisätiedot

Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita

Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Ulla Kuittu selvityshenkilö Organisaatiotoimikunta 7.2.2011 Valmistelun lähtökohtia edistetään terveyttä ja

Lisätiedot

Järjestöt digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Miten hyödyntää teknologian mahdollisuuksia

Järjestöt digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Miten hyödyntää teknologian mahdollisuuksia Järjestöt digitalisoituvassa yhteiskunnassa Miten hyödyntää teknologian mahdollisuuksia Ikäteknologiakeskuksen verkostotapaaminen 1.12.2016 Vesa Kurikka Esityksen sisältö 1. Digitalisaatio mitä se on?

Lisätiedot

Kansalaiskyselyn tulokset

Kansalaiskyselyn tulokset ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012 31.12.2014 Kansalaiskyselyn tulokset

Lisätiedot

Mitä tutkijat ehdottavat

Mitä tutkijat ehdottavat Mitä tutkijat ehdottavat Maijaliisa Junnila, johtava asiantuntija Mitä valinnanvapaus tuo tullessaan näkökulmia sote-uudistukseen -seminaari Valinnanvapaudelle asetettavien tavoitteiden tulee olla selkeitä

Lisätiedot

Yhteistä voimaa sektorirajat rikkomalla

Yhteistä voimaa sektorirajat rikkomalla EHKÄISEVÄN TYÖN KÄRKIHANKE OULUSSA Yhteistä voimaa sektorirajat rikkomalla Sosiaalijohtaja Sirkka-Liisa Olli, Oulun kaupunki Hankekoordinaattori Katja Häkkilä, SOSTE Lyhyesti ESKO- Ehkäisevän työn kärkihankkeesta

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

Ehkäisevän työn uusia toimintatapoja Oulun kaupungin ja järjestöjen strateginen kehittämishanke

Ehkäisevän työn uusia toimintatapoja Oulun kaupungin ja järjestöjen strateginen kehittämishanke EHKÄISEVÄN TYÖN KÄRKIHANKE OULUSSA Ehkäisevän työn uusia toimintatapoja Oulun kaupungin ja järjestöjen strateginen kehittämishanke Marja Vuorinen järjestöpäällikkö Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto

Lisätiedot

Kansalaisten ja henkilöstön osaamishaasteet sähköisissä terveyspalveluissa

Kansalaisten ja henkilöstön osaamishaasteet sähköisissä terveyspalveluissa ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012-30.12.2014 Kansalaisten ja henkilöstön

Lisätiedot

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli Hopealuuppi Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli 2016-2018 Etsivä Seniorityö Etsivää seniorityötä ei Suomessa ole määritelty, mutta sen määrittelyssä voidaan soveltaa etsivän nuorisotyön määritelmää

Lisätiedot

Erityisen hyvää liikuntaa

Erityisen hyvää liikuntaa Erityisen hyvää liikuntaa Saku Rikala KKI-Päivät 16.-17.3.2016 Soveltava Liikunta SoveLi ry Valtakunnallinen liikuntajärjestö Tavoitteena parantaa pitkäaikaissairaiden ja vammaisten mahdollisuuksia liikuntaan

Lisätiedot

Omahoidon jalkauttamisen kokemuksia

Omahoidon jalkauttamisen kokemuksia Omahoidon jalkauttamisen kokemuksia Päivi Pesola 11.9.2012 Kajaani VISIO miksi Oulun Omahoitopalvelu Palvelut ovat kuntalaisten saatavilla 24/7, ilman että tarvitsee lähteä kotoa asioimaan tai jonottaa

Lisätiedot

Uudet toimintamallit käyttöön yhteistyössä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä

Uudet toimintamallit käyttöön yhteistyössä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012-31.12.2014 Uudet toimintamallit käyttöön

Lisätiedot

SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI Porin kaupunki/ Satakunta

SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI Porin kaupunki/ Satakunta SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI 1 24.5.2017 Porin kaupunki/ Satakunta SATAOSAA Satakunnan mallit työllisyyteen ja osallisuuteen SATAOSAA hankkeen hallinnoija on Porin kaupunki. Hanke on osa Satakunnan

Lisätiedot

ARVIOINTIRAPORTTI Pisara-hankekoordinaatio ja Pisara - Oulu osahanke Pisara-hankkeen onnistumisen arviointi

ARVIOINTIRAPORTTI Pisara-hankekoordinaatio ja Pisara - Oulu osahanke Pisara-hankkeen onnistumisen arviointi ARVIOINTIRAPORTTI Pisara-hankekoordinaatio ja Pisara - Oulu osahanke Pisara-hankkeen onnistumisen arviointi Maarit Salmi Jori-Matti Honkanen Sisällysluettelo JOHDANTO... 2 1. PISARA - HANKEKOORDINAATIO...

Lisätiedot

Tulevaisuuden työympäristöt

Tulevaisuuden työympäristöt Tulevaisuuden työympäristöt Green Office-aamukahvit/ Ilmatieteen laitos ja Senaatti-kiinteistöt Tuomme tilalle ratkaisut Esityksen sisältö Muutoksesta Tilatehokkuudesta Toimitilakustannuksista Etä-/joustotyöstä

Lisätiedot

Kansalainen sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjänä. Terveydenhuollon ATK päivät 2010 Maija Paukkala ESSHP

Kansalainen sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjänä. Terveydenhuollon ATK päivät 2010 Maija Paukkala ESSHP Kansalainen sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjänä Terveydenhuollon ATK päivät 2010 Maija Paukkala ESSHP KEKSI -hanke parantaa kansalaisen sähköisiä asiointimahdollisuuksia Yhteistyössä Etelä-Karjalan

Lisätiedot

Yksi elämä -terveystalkoot

Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä 2012 2017 Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteena on terveempi Suomi! Vuonna 2012 Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto käynnistivät yhteiset terveystalkoot,

Lisätiedot

Harvinaisesti yhdessä harvinaisen osallistuva -hanke ( )

Harvinaisesti yhdessä harvinaisen osallistuva -hanke ( ) Harvinaisesti yhdessä harvinaisen osallistuva -hanke (2018-2020) Vaikuttajafoorumi 6.10.2018, Tampere Järjestöpäällikkö Piritta Selin piritta.selin@epilepsia.fi 050 514 4484 1 2 Rahoittajana Sosiaali-

Lisätiedot

Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT KUNTALAISALOITTEET

Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT KUNTALAISALOITTEET TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT KUNTALAISALOITTEET Kuntalaisaloite asumispalveluiden järjestämiseksi tamperelaisille kehitysvammaisille - Tarja Viitapohja ym. (Dno TRE: 4108/05.01.05/2016)

Lisätiedot

Arkeen Voimaa (CDSMP) - Ryhmästä tukea pitkäaikaissairauden oireiden hallintaan ja arjen sujuvuuteen

Arkeen Voimaa (CDSMP) - Ryhmästä tukea pitkäaikaissairauden oireiden hallintaan ja arjen sujuvuuteen Arkeen Voimaa (CDSMP) - Ryhmästä tukea pitkäaikaissairauden oireiden hallintaan ja arjen sujuvuuteen Arkeen Voimaa toiminta Kuntaliiton strategiassa Arkeen Voimaa -toiminta toteuttaa Kuntaliiton strategiatavoitetta

Lisätiedot

Vertaistuesta kanssakulkija sairastuneelle

Vertaistuesta kanssakulkija sairastuneelle Vertaistuesta kanssakulkija sairastuneelle Aivoverenkiertohäiriö, sydänsairaus, diabetes? Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto ovat kouluttaneet Yksi elämä -hankkeissaan vertaistukihenkilöitä ja vertaistukiryhmänohjaajia

Lisätiedot

Assi kehittämässä asiakaslähtöisiä sähköisiä terveyspalveluja kansalaisten omahoidon tueksi Päivi Sihvo,

Assi kehittämässä asiakaslähtöisiä sähköisiä terveyspalveluja kansalaisten omahoidon tueksi Päivi Sihvo, ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012-30.12.2014 Assi kehittämässä asiakaslähtöisiä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa

Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa Yhteistyökeskuksen julkistamistilaisuus Hoitotyön Tutkimussäätiö Marjaana Pelkonen, hallituksen pj Sisällys Tausta Organisoituminen Miten

Lisätiedot

SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON. KEHITTÄMISOHJELMA (Kaste) 2012 2015

SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON. KEHITTÄMISOHJELMA (Kaste) 2012 2015 SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON KANSALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA (Kaste) 2012 2015 Ohjelman rakenne ja sisältö 4.1 Kaksi kokonaisuutta, kuusi osaohjelmaa Kaste ohjelma muodostuu kahdesta tavoitekokonaisuudesta.

Lisätiedot

Ehkäisevä päihdetyö, hyvinvoinnin ja Terveyden edistäminen Järvenpäässä Kristiina Kariniemi-Örmälä Terveyden edistämisen johtaja Yhteistyöpäivä

Ehkäisevä päihdetyö, hyvinvoinnin ja Terveyden edistäminen Järvenpäässä Kristiina Kariniemi-Örmälä Terveyden edistämisen johtaja Yhteistyöpäivä Ehkäisevä päihdetyö, hyvinvoinnin ja Terveyden edistäminen Järvenpäässä Kristiina Kariniemi-Örmälä Terveyden edistämisen johtaja Yhteistyöpäivä 12.10.2017 Hyvinvointia vahvistava kunta Mitä on hyvinvointi?

Lisätiedot

JÄRJESTÖPUHEENVUORO RAMPE ja KYTKE Kainuun osahankkeiden päätöstilaisuus Tor Jungman Pääsihteeri Suomen Sydänliitto ry

JÄRJESTÖPUHEENVUORO RAMPE ja KYTKE Kainuun osahankkeiden päätöstilaisuus Tor Jungman Pääsihteeri Suomen Sydänliitto ry JÄRJESÖPUHEENVUORO RAMPE ja KYKE Kainuun osahankkeiden päätöstilaisuus 11.9.2012 or Jungman Pääsihteeri Suomen Sydänliitto ry Yksi elämä hankekokonaisuus 1. 2012 2017 2 Päätavoitteet valtimoterveyden tukeminen

Lisätiedot

Lähde tukea kuntalaisen tiedonsaantiin. Pirjo Virtanen, henkilöstöpäällikkö Erikoissairaanhoito

Lähde tukea kuntalaisen tiedonsaantiin. Pirjo Virtanen, henkilöstöpäällikkö Erikoissairaanhoito Lähde tukea kuntalaisen tiedonsaantiin, henkilöstöpäällikkö Erikoissairaanhoito Tiedonsaannin haasteita Kuntalaisten odotukset saatavasta tiedosta ovat lisääntyneet haasteita tuovat: väestön vanheneminen

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia läpi elämän

Terveyttä ja hyvinvointia läpi elämän Terveyttä ja hyvinvointia läpi elämän Yksi elämä pähkinänkuoressa Aivoliiton, Diabetesliiton ja Sydänliiton Yksi elämä -hankkeet edistävät valtimoterveyttä. Kyseessä on ainutlaatuinen kolmen kansalaisjärjestön

Lisätiedot

Omahoito Kaakkurin teknologiaterveyskeskus

Omahoito Kaakkurin teknologiaterveyskeskus Omahoito Kaakkurin teknologiaterveyskeskus Terveysakatemia Oulu 20.9.2010 vt. ayl Eila Erkkilä 20.9.2010 Oulun kaupunki Kaakkurin teknologiaterveyskeskus 2 Kaakkurin teknologiaterveyskeskus Oulun uusin

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena. Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena. Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne -hanke Tavoite: Hanke tukee maakunnan

Lisätiedot

Digipalvelut terveydenhuollossa lisäarvon tuottajana. Jyrki Saarivaara 16.4.2015

Digipalvelut terveydenhuollossa lisäarvon tuottajana. Jyrki Saarivaara 16.4.2015 Digipalvelut terveydenhuollossa lisäarvon tuottajana Jyrki Saarivaara 16.4.2015 Suomen suurin terveyspalveluyritys 2,5 miljoonaa lääkärikäyntiä Palvelut yksityishenkilöille, yritysasiakkaille, julkiselle

Lisätiedot

Omahoitopalvelun hyödyt kunnalle ja kuntalaiselle

Omahoitopalvelun hyödyt kunnalle ja kuntalaiselle Omahoitopalvelun hyödyt kunnalle ja kuntalaiselle Riikka Hirvasniemi TtM, kehittämiskoordinaattori Oulun kaupunki / hyvinvointipalvelut riikka.hirvasniemi@ouka.fi Suomen nuorin väestö Alle 15-vuotiaita

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön

Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön Merkittävin muutos on sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen ja tuotannon sekä rahoituksen kanavoimisen

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA Yhteinen ote alkoholi-, huume- ja rahapelihaittojen sekä tupakoinnin vähentämiseen EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA Alkoholin aiheuttamia kuolemia on yli 40 %

Lisätiedot

Keliakialiiton strategia

Keliakialiiton strategia Keliakialiiton strategia 2016 2020 Keliakialiitto ry Kuvat ja taitto: Sonja Tuomi Painopaikka: Waasa Graphics Oy, 2015 Keliakialiiton strategia 2016 2020 Visio 2020... 4 Toiminta-ajatus... 6 Toimintaympäristön

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari 3.6.2009

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari 3.6.2009 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari 3.6.2009 Ohjelman sisältö Uuden tyyppiset, asiakaslähtöiset palvelujen tuotantotavat ja -konseptit Asiakkuuksien hallinta ja johtaminen

Lisätiedot

VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi

VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi Tutkimusprofessori emeritus, johtaja Antti Hautamäki itutka-hanke Yliopistojen tutkimuksen vaikuttavuus Suomen

Lisätiedot

Suunnitelmia terveyden edistämisen osaamisen kehittämiseen PPSHP:ssa

Suunnitelmia terveyden edistämisen osaamisen kehittämiseen PPSHP:ssa Suunnitelmia terveyden edistämisen osaamisen kehittämiseen PPSHP:ssa Leea Järvi Terveyden edistämisen koordinaattori Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, PTH-yksikkö Ammattihenkilökunnan tiedot ja Osaamisvajeet?

Lisätiedot

Diabetesyhdistykset omahoidon tukena

Diabetesyhdistykset omahoidon tukena Diabetesyhdistykset omahoidon tukena Järjestösuunnittelija Kati Multanen, Suomen Diabetesliitto ry Puheenjohtaja Saija Hurme, Loimaan Seudun Diabetesyhdistys ry Dehko-päivät 31.1.2011 Omahoidon tuki yhteistyö

Lisätiedot

Strategian kansalaisosion toimeenpanoryhmä

Strategian kansalaisosion toimeenpanoryhmä Strategian kansalaisosion toimeenpanoryhmä Ryhmän kokoonpano Teemupekka Virtanen, STM, pj Karri Vainio, Kuntaliitto, sihteeri Jari Numminen, Hämeenlinna Maija Paukkala, Esshp Kaisa Kostamo-Pääkkö, POSKE

Lisätiedot

KUNTOUTUMISTALO VIRTUAALISAIRAALASSA

KUNTOUTUMISTALO VIRTUAALISAIRAALASSA KUNTOUTUMISTALO VIRTUAALISAIRAALASSA Järjestöjen, Kelan ja OYS:n tapaaminen 11.1.2018 Ulla Jämsä Kuntoutussuunnittelija, TtT Työnohjaaja valmentaja PPSHP Lääkinnällinen kuntoutus ulla.jamsa@ppshp.fi VIRTUAALISAIRAALA

Lisätiedot

MIKSI JA MITEN JÄRJESTÖYHTEISTYÖTÄ MAAKUNNASSA JA KUNNISSA?

MIKSI JA MITEN JÄRJESTÖYHTEISTYÖTÄ MAAKUNNASSA JA KUNNISSA? MIKSI JA MITEN JÄRJESTÖYHTEISTYÖTÄ MAAKUNNASSA JA KUNNISSA? ESITYS 1.2. 15.5.2018 LÄHDE: SOSTE RY & HELENA LIIMATAINEN, POHJOIS-POHJANMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAYHDISTYS RY JÄRJESTÖ 2.0 POHJANMAAN JÄRJESTÖT

Lisätiedot

Kiila-viitearkkitehtuuri. Jani Harju,

Kiila-viitearkkitehtuuri. Jani Harju, Kiila-viitearkkitehtuuri Jani Harju, 8.4.2015 Käytetty arkkitehtuurimalli Arkkitehtuurimalliksi valittiin Kartturi-malli Jatkokehitetty JHS-179:stä Kartturi-mallia on käytetty mm. VAKAVA:ssa sekä Etelä-Suomen

Lisätiedot

Työllistämistoiminnan hyviä käytäntöjä Ote työstä -hanke

Työllistämistoiminnan hyviä käytäntöjä Ote työstä -hanke Työllistämistoiminnan hyviä käytäntöjä 17.11.2016 Ote työstä -hanke Työllistämistoiminnan toimintaympäristö (Kapanen & Åkerberg 2016) Työllistämistoiminta Vakka-Suomessa Vakka-Suomessa työkokeiluun osallistuneet

Lisätiedot

Mitä ODA antaa Oululaisille? Riikka Hirvasniemi sh, TtM /

Mitä ODA antaa Oululaisille? Riikka Hirvasniemi sh, TtM / Mitä ODA antaa Oululaisille? Riikka Hirvasniemi sh, TtM / kehittämiskoordinaattori riikka.hirvasniemi@ouka.fi @RiikaHI Sisältö Sähköisen asioinnin tilanne - Oulun Omahoitopalvelu Omahoito ja digitaaliset

Lisätiedot

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op 1 Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op Opetussuunnitelma Rakenne 1. Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat (5 op) 2. Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt (5 op) 3. Moniammatillisen

Lisätiedot

Pia Liljamo, projektipäällikkö

Pia Liljamo, projektipäällikkö 1.11.2017 Pia Liljamo, projektipäällikkö Virtuaalisairaala 2.0 -kärkihanke 2016-2018 Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP) Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri (PSSHP) Oulu Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetointi. Johanna Perälä

Henkilökohtainen budjetointi. Johanna Perälä Henkilökohtainen budjetointi Johanna Perälä 18.3.2019 Henkilökohtainen budjetointi ja sote-uudistus Tulevaisuudessa sote-palveluita tuotetaan ja käytetään hyvin erilaisessa toimintaympäristössä kuin nyt

Lisätiedot

ODA = Omahoito ja digitaaliset arvopalvelut

ODA = Omahoito ja digitaaliset arvopalvelut ODA = Omahoito ja digitaaliset arvopalvelut Shp:en ja Sote-johdon tapaaminen 5.5.2015 Tuula Heinänen Uudet Omahoitopalvelut 2 Mitä uutta? Korvaa nyt käytössä olevia yksittäisiä kuntakohtaisia ratkaisuja

Lisätiedot

Keski Suomen SOTE uudistuksen asiakasraadin huomiot valinnanvapaudesta

Keski Suomen SOTE uudistuksen asiakasraadin huomiot valinnanvapaudesta Keski Suomen SOTE uudistuksen asiakasraadin huomiot valinnanvapaudesta Mitkä asiat vaikuttavat siihen, miten minä valitsen palveluideni tuottajan? Poliittinen näkemys ja yksilön oma ideologia Ajanvarauksen

Lisätiedot

Ravitsemuskoulutuskysely sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille

Ravitsemuskoulutuskysely sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille Ravitsemuskoulutuskysely sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille Riikka Suorajärvi-Bron Kehittämissuunnittelija TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti PTH-TE-yksikkö Aksila Tavoitteet Tavoitteena

Lisätiedot

Jyväskylän valinnanvapauskokeilu

Jyväskylän valinnanvapauskokeilu Jyväskylän valinnanvapauskokeilu Riitta Pylvänen projektipäällikkö 15.03.2017 Palvelut asiakaslähtöisiksi kärkihanke Toimintamallit uudistetaan ja eri organisaatioiden tietojen yhteiskäyttö tehdään mahdolliseksi.

Lisätiedot

IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö

IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö KOKEVA Kohtaamisia Keravan asuinalueiden ikääntyneille 2018-2021 Keravan vanhusneuvosto 5.10.2018 Jaana Alasentie Anita Salonen Taustaa Yksinäisyys ja yksin jääminen

Lisätiedot

Lapin sote johdon seminaari

Lapin sote johdon seminaari Lapin sote johdon seminaari 25.11.2016 Veli-Matti Ahtiainen Järjestökoordinaattori Punainen Risti Lapin piiri Muutos on aina myös mahdollisuus. Niin myös järjestöille. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

JÄRJESTÖILLE OVIA SOTEEN

JÄRJESTÖILLE OVIA SOTEEN JÄRJESTÖILLE OVIA SOTEEN 2017-2020 Hyvinkää 17.5.2016 @yverkosto @AliciaPerho #yhdistysverkosto KESKI-UUDENMAAN YHDISTYSVERKOSTO RY Sosiaali- ja terveysalan yhdistysten yhteistyöelin Edistää järjestöjen

Lisätiedot

Liikuntapolkua pitkin aktiiviseksi liikkujaksi 2012-2014 - kehittämishankkeen prosessikuvaus

Liikuntapolkua pitkin aktiiviseksi liikkujaksi 2012-2014 - kehittämishankkeen prosessikuvaus Liikuntapolkua pitkin aktiiviseksi liikkujaksi 2012-2014 - kehittämishankkeen prosessikuvaus Projektin vaihteet - sopimukset - tiedottaminen 7. Seuranta 1. Käynnistyminen - hankevalmistelut - tiedottaminen

Lisätiedot

Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla

Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne - hanke Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne

Lisätiedot

VERKKOVÄLITTEINEN VERTAISMENTOROINTI JÄRJESTÖTYÖN TUEKSI EMESSI2. 12.2.2015 /Minna Rajalin

VERKKOVÄLITTEINEN VERTAISMENTOROINTI JÄRJESTÖTYÖN TUEKSI EMESSI2. 12.2.2015 /Minna Rajalin VERKKOVÄLITTEINEN VERTAISMENTOROINTI JÄRJESTÖTYÖN TUEKSI EMESSI2 12.2.2015 /Minna Rajalin EMESSI2 11/2013 11/2015 Tavoite: edistää verkossa tapahtuvan vertaismentoroinnin avulla järjestötyöntekijöiden

Lisätiedot

Potilasohjauksen kehittäminen näyttöön perustuvaksi

Potilasohjauksen kehittäminen näyttöön perustuvaksi Potilasohjauksen kehittäminen näyttöön perustuvaksi VeTePO -osahanke 18.10.2011 Kehittämisen lähtökohdat 1 VeTe Potilasohjaus on yksi hoitamisen ydintehtävistä, joka kuuluu lain perusteella potilaan oikeuksiin

Lisätiedot

Järjestöjen toiminnan arviointi ja JÄRVI-hankkeen kehittämät välineet

Järjestöjen toiminnan arviointi ja JÄRVI-hankkeen kehittämät välineet Järjestöjen toiminnan arviointi ja JÄRVI-hankkeen kehittämät välineet Järjestöjohdon sosiaali- ja terveyspolitiikan kehittämisfoorumi 30.1.2009 Lahti www.jarvi-hanke.fi Sisältö ja toteutus 30.1. Klo 8.30

Lisätiedot

Kustannustehokkuus. pj. Tarja Majuri siht. Liisa Lepola

Kustannustehokkuus. pj. Tarja Majuri siht. Liisa Lepola Kustannustehokkuus pj. Tarja Majuri siht. Liisa Lepola Kustannustehokkuus 1) Asukas- ja käyttäjälähtöisyys / kustannustehokkuus - Vastuullinen varojen käyttö - Asukkaiden aktiivisuuden lisääminen ja vastuuttaminen

Lisätiedot

Yleinen sosiaali- ja terveystieto sekä avuntarpeen itsearviointimenetelmät -projekti

Yleinen sosiaali- ja terveystieto sekä avuntarpeen itsearviointimenetelmät -projekti Yleinen sosiaali- ja terveystieto sekä avuntarpeen itsearviointimenetelmät -projekti SADe-ohjelman sosiaali- ja palvelukokonaisuuden kevätseminaari 23.4.2013 Anu Suurnäkki 19.4.2013 1 Mitä kehitetään ja

Lisätiedot

Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari Riikka Pellikka

Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari Riikka Pellikka Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari 9.3.2017 Riikka Pellikka Uudistamme julkiset palvelut käyttäjälähtöisiksi ja ensisijaisesti digitaalisiksi toimintatapoja uudistamalla.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa. Eveliina Pöyhönen

Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa. Eveliina Pöyhönen Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa Eveliina Pöyhönen Osatyökykyisyys on yksilöllistä Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi olla myös

Lisätiedot

PERHEKESKUSTOIMINTAMALLI LAPPIIN INTEGROIDUT MONITOIMIJAISET PALVELUT PERHEILLE

PERHEKESKUSTOIMINTAMALLI LAPPIIN INTEGROIDUT MONITOIMIJAISET PALVELUT PERHEILLE PERHEKESKUSTOIMINTAMALLI LAPPIIN INTEGROIDUT MONITOIMIJAISET PALVELUT PERHEILLE 1.1.2017 31.12.2018 SÄHKÖISTEN PALVELUJEN KEHITTÄMINEN LAPIN HANKKEESSA HELSINKI 26.1.2017 1/27/17 Asta Niskala 1 PERHEKESKUSTOIMINTAMALLI

Lisätiedot

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi 13.11.2018 Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Palveluintegraation muutosohjelmaa koskevia linjauksia Palveluintegraation muutosohjelma kokoa

Lisätiedot

Kotona asumista tukeva hankekokonaisuus. Oma tupa, oma lupa Henkilökohtaisen budjetoinnin seminaari Jyväskylä 20.11.2013

Kotona asumista tukeva hankekokonaisuus. Oma tupa, oma lupa Henkilökohtaisen budjetoinnin seminaari Jyväskylä 20.11.2013 Kotona asumista tukeva hankekokonaisuus Oma tupa, oma lupa Henkilökohtaisen budjetoinnin seminaari Jyväskylä 20.11.2013 Tampereen osahankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjauksen toimintamalli 2. Henkilökohtaisen

Lisätiedot

Järjestötreenit Kunta-järjestöyhteistyö Oulussa Erityisasiantuntija Marjo Riitta Tervonen, SOSTE

Järjestötreenit Kunta-järjestöyhteistyö Oulussa Erityisasiantuntija Marjo Riitta Tervonen, SOSTE Järjestötreenit 25.5.2016 Kunta-järjestöyhteistyö Oulussa Erityisasiantuntija Marjo Riitta Tervonen, SOSTE ESKO ESKO ehkäisevän työn kärkihanke oli sosiaali- ja terveysjärjestöjen ja Oulun kaupungin RAY-rahoitteinen

Lisätiedot

ODA Omat digiajan hyvinvointipalvelut

ODA Omat digiajan hyvinvointipalvelut ODA Omat digiajan hyvinvointipalvelut Projekti pähkinänkuoressa Hallitusohjelman ja Sotetieto hyötykäyttöön strategian kärkihanke Sosiaali- ja terveyspalvelujen perinteisen toimintamallin uudelleen muotoilu

Lisätiedot

ASIAKASLÄHTÖINEN HOITOYHTEISTYÖ LUO PERUSTAN TYYPIN 2 DIABETEKSEN HOITOON. Diabeteksen hoidon kehittämisen tarpeista ja keinoista

ASIAKASLÄHTÖINEN HOITOYHTEISTYÖ LUO PERUSTAN TYYPIN 2 DIABETEKSEN HOITOON. Diabeteksen hoidon kehittämisen tarpeista ja keinoista ASIAKASLÄHTÖINEN HOITOYHTEISTYÖ LUO PERUSTAN TYYPIN 2 DIABETEKSEN HOITOON Diabeteksen hoidon kehittämisen tarpeista ja keinoista Pirjo Ilanne-Parikka, sisätautien el, diabeteslääkäri ylilääkäri, Diabetesliitto

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuksen työnjako

Sopeutumisvalmennuksen työnjako Sopeutumisvalmennuksen työnjako Sari Miettinen Projektipäällikkö, vastaava tutkija (TtT) Vastuuyliopettaja Hyvinvointiosaamisen yksikkö Hämeen ammattikorkeakoulu Lähtökohtia Hankkeen kohteena nykytilan

Lisätiedot

Järjestöyhteistyö ja sen mahdollisuudet tulevassa sotessa

Järjestöyhteistyö ja sen mahdollisuudet tulevassa sotessa Järjestöyhteistyö ja sen mahdollisuudet tulevassa sotessa Länsi-Pohjan soten seutufoorumi 28.2.2017, Kemi Tuula Huttunen Koivumaa Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry Järjestöjen toiminnan luonne Järjestöjen

Lisätiedot

VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen

VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen Maarit Lahtonen, asiantuntija Työelämän innovaatiot ja kehittäminen DM 629213 11-2011 VetoVoimaa! tekesläisen silmin

Lisätiedot

Vaikuttava terveydenhuolto

Vaikuttava terveydenhuolto Yhteistyöllä näyttöä ja vaikuttavuutta terveydenhuoltoon 14.4.2011 Arja Holopainen, TtT, johtaja Suomen JBI yhteistyökeskus Hoitotyön Tutkimussäätiö Vaikuttava terveydenhuolto Potilaan hoidon päätösten

Lisätiedot

Luovuudella kuntalaisten hyvinvointia laadukkaasti ja tuloksellisesti Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja. Lähipalvelufoorumi 25.3.

Luovuudella kuntalaisten hyvinvointia laadukkaasti ja tuloksellisesti Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja. Lähipalvelufoorumi 25.3. Luovuudella kuntalaisten hyvinvointia laadukkaasti ja tuloksellisesti Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Lähipalvelufoorumi 25.3.2015 Toimintatapojen uudistamisen haasteita Liikkuma-ala innovatiivisten

Lisätiedot

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kajaani 10.9.2013 Leena Meriläinen, Kaste-ohjelma Ohjelmapäällikkö Me kaikki olemme vastuussa toisistamme, heikoimmistakin, jotta jokainen huomenna näkisi

Lisätiedot

Näkökulma Lapin uudistuksen etenemiseen. Kaisa Kostamo-Pääkkö Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Näkökulma Lapin uudistuksen etenemiseen. Kaisa Kostamo-Pääkkö Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Näkökulma Lapin uudistuksen etenemiseen Kaisa Kostamo-Pääkkö Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Sote-uudistuksesta Mikä uudessa sote-mallissa on sosiaalihuollon näkökulmasta hyvää? Järjestämisvastuu

Lisätiedot

YKSI ELÄMÄ LUPAA TÄYTTÄ ELÄMÄÄ KAIKILLE

YKSI ELÄMÄ LUPAA TÄYTTÄ ELÄMÄÄ KAIKILLE YKSI ELÄMÄ LUPAA TÄYTTÄ ELÄMÄÄ KAIKILLE Yhteisöllinen toimintatapa nojaa kuuntelemiseen Kuuntele Päätä Äly (BI) Opi Yritä, sitouta HEITÄ TAVOITTELEMME KANSALAISET 1. Ruuhkavuosien kiireessä 2. Elämänhallinnan

Lisätiedot

Järjestöt maakunnan digikumppanina

Järjestöt maakunnan digikumppanina Järjestöt maakunnan digikumppanina Digitalisaation tehtävä maakuntavalmistelussa Luodaan Lappiin tiivis palveluverkko ja saavutettavat palvelut digitalisaatiota hyödyntämällä ja sähköisiä palveluita kehittämällä

Lisätiedot

VÄLI-SUOMEN IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II

VÄLI-SUOMEN IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II VÄLI-SUOMEN IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II 2011-2013 viestintäsuunnitelma Vuokko Lehtimäki Anni Kuhalainen IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II (2011-2013) Hankkeen tarkoitus ja tavoitteet Ikäkaste Äldre-kaste II -hanke toteuttaa

Lisätiedot

Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun

Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Tilannekartoitus ammatillisen toisen asteen koulutuksen ja AMK:n välisen siirtymävaiheen opintojen ja ohjauksen toteuttamisesta Sanna Lappalainen,

Lisätiedot

Vahva ote elämään Elämänote-ohjelma. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä

Vahva ote elämään Elämänote-ohjelma. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä Vahva ote elämään Elämänote-ohjelma Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä Elämänote-ohjelman koordinaatiotiimi IKÄINSTITUUTTI Koordinaattori Lea Stenberg, YTM Viestintäsuunnittelija

Lisätiedot

Kansallinen itsehoitolääkeohjelma - lääkepoliittinen tausta ja tavoitteet

Kansallinen itsehoitolääkeohjelma - lääkepoliittinen tausta ja tavoitteet Kansallinen itsehoitolääkeohjelma - lääkepoliittinen tausta ja tavoitteet Itsehoitolääkintä Suomessa nykytila ja kehittäminen / Itsehoitolääkeohjelman julkistaminen 26.1.2015 Marjo-Riitta Helle Yksikön

Lisätiedot

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Perhekeskus kevätseminaari 23.5.2018 Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Mitä perhekeskus tekee? Toimii yhteisöllisenä kohtaamispaikkana, mahdollistaa

Lisätiedot

Virtuaalisairaala 2.0 -hanke PSHP:N HOITOTYÖN ESIMIESPÄIVÄ TIINA VIITALA

Virtuaalisairaala 2.0 -hanke PSHP:N HOITOTYÖN ESIMIESPÄIVÄ TIINA VIITALA Virtuaalisairaala 2.0 -hanke PSHP:N HOITOTYÖN ESIMIESPÄIVÄ 10.10.2017 TIINA VIITALA Virtuaalisairaala 2.0 Osa kansallisia kärkihankkeita Kärkihanke (STM) Palvelut asiakaslähtöisiksi Toimenpide 1: SoTe

Lisätiedot

ristön terveysriskien ehkäisy

ristön terveysriskien ehkäisy Kylmän n ja kuuman ympärist ristön terveysriskien ehkäisy yksikön johtaja Veikko Kujala Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, Terveyden edistäminen Projektin tarkoitus Projektin päämäärä on estää ja vähentää

Lisätiedot