Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Korttelit sekä katu-, liikenne- ja virkistysalueet Asemakaava
|
|
- Hilja Uotila
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1(11) Asianumero 1213/503/2008 Käsittelypäivämäärä Ksl Aluenumero Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Korttelit sekä katu-, liikenne- ja virkistysalueet Asemakaava Asemakaavan selostus Asemakaavan selostus, joka koskee 16. toukokuuta 2006 päivättyä ja 1. päivänä joulukuuta 2008 muutettua, Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksessa laadittua asemakaavakarttaa, piirustusnumero Sijainti Suunnittelualue sijaitsee pohjoisen Lintuvaaran ja Helsingin pohjois-konalan välisellä vyöhykkeellä, rajoittuen etelässä Helmipöllönmäkeen, Uusmäki- Nybackaan, idässä Helsingin Konalaan ja lännessä Muuttolinnunmäkeen, joten kaava-alue tulee sijaitsemaan Lintuvaaran ja Hämevaaran välisellä alueella. Rykmentinmäen pohjoispuolelle jää Vantaan ja Helsingin kaupunkien rajoihin asti ulottuva alue, tuleva Uusvaara. Alueen pinta-ala on noin 30ha. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: Vireilletulo Vireilletulosta on ilmoitettu Espoon kaavoituskatsauksessa osana Uusimäki pohjoisen asemakaavaluonnosta.
2 2(11) Laatija Espoon kaupunki Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö Käyntiosoite: Kirkkojärventie 6 B, 4. krs. puh Postiosoite: Faksi PL ESPOON KAUPUNKI Laura Tuokko etunimi.sukunimi@espoo.fi
3 3(11) SISÄLLYSLUETTELO Sivu SISÄLLYSLUETTELO Sivu TIIVISTELMÄ Alueen nykytila Suunnittelu Asemakaavan sisältö LÄHTÖKOHDAT Suunnittelutilanne Yleiskaava Asemakaava Rakennusjärjestys Rakennuskiellot Pohjakartta Selvitys alueesta Maanomistus Rakennettu ympäristö Suojelukohteet Ympäristön häiriötekijät ASEMAKAAVAN TAVOITTEET ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN (ASEMAKAAVAN) KUVAUS Yleisperustelu ja -kuvaus Mitoitus Kaavan mukainen rakennettu ympäristö Maankäyttö Ympäristön häiriötekijät Nimistö ASEMAKAAVAN TOTEUTUS JA VAIKUTUKSET SUUNNITTELUN VAIHEET Suunnittelun vireilletulo ja suunnittelua koskevat päätökset Perittävät maksut ja sopimusneuvottelut Vuorovaikutus ja esitetyt mielipiteet... 9 LIITTEET: Liite 1 Liite 2 Liite 3 Liite 4 Liite 5 Liite 6 Liite 7 Liite 8 Liite 9 Seurantalomake Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Uudenmaan maakuntakaavaote Ote Espoon eteläosien yleiskaavasta Maaperäkartta Alueen liikenteellinen sijainti tavoiteverkossa Katukartta Ohjeelliset poikkileikkaukset Meluselvitys Luettelo muusta kaavaa koskevasta materiaalista Valmisteluaineistoon kuuluu asemakaava (kartta), selostus liitteineen, kunnallistekninen yleissuunnitelma ym.
4 4(11) 1 TIIVISTELMÄ 1.1 Alueen nykytila Rykmentinmäen alue on nykytilassaan maastoprofiililtaan voimakkaasti vaihtelevaa metsäaluetta, joka vaihtelee soistuvista kosteikoista kalliolakien kuiviin katajikkoihin. Kaava-alueen itäosassa on poikkeusluvin rakennettu ns. Alokastien alue. Rakentaminen on tapahtunut useana sodan jälkeisenä vuosikymmenenä. Lisäksi Vanhan Hämeenkyläntien itälaidalla on yksi omakotitalo 1900-luvun ensimmäiseltä puoliskolta. Muuten koko kaava-alue on rakentamatonta ja lähes tietöntä. Espoon eteläosien yleiskaavaehdotuksessa alue on osoitettu tiiviille ja matalalle asuinrakentamiselle. Uusmäki pohjoisen asemakaavaluonnos, johon Rykmentinmäki kokonaisuudessaan kuuluu, esitti asuinrakentamista alueelle tonttitehokkuuksin 0,25-0,30. Rykmentinmäen kaava-alue rajoittuu etelässä Uusmäki-Nybackaan ja Helmipöllönmäkeen, idässä Helsingin Konalaan, lännessä tulevaan Muuttolinnunmäen asemakaava-alueeseen ja pohjoisessa Uusvaaran tulevaan asemakaavaalueeseen. 1.2 Suunnittelu Tavoitteena on muodostaa keskenään erilaisia ja tunnistettavia asuinkortteleita, jotka edustavat eri tavoin modernia kaupunkimaista pientaloasumista. Alueen länsiosan asuinkorttelit jatkavat Helmipöllönmäen tiivistä ja kaupunkimaista ympäristöä samoin periaattein kuin Helmipöllönmäessä. Alueen itälaidalle, suhteellisen tasaiseen maastoon, on tavoitteena saada "moderni rintamamiesalue", joka koostuisi yhtenäisen ohjeistuksen mukaan omatoimisesti toteutetuista omakotitaloista. Tavoitteena yhtenäinen, muttei monotoninen, tiivis omakotialue. Alueen keskelle varataan korttelialuetta yhtiömuotoiselle tiiviille pientalototeutukselle suhteellisen vaikeaan maastoon. Alokastien alueelle osoitetaan täydennysrakentamismahdollisuus. Lisäksi alueelle sijoitetaan kaksi Y-tonttia päiväkoteja varten ja yksi Y-tontti alakoulua varten. Asemakaava rajaa omalta osaltaan alueellisesti tärkeää keskeistä purolaaksopuistoa, Huhuilijanpuistoa. 1.3 Asemakaavan sisältö Rykmentinmäen suunnittelu perustuu Uusmäki pohjoisen asemakaavaluonnokseen sekä siitä saatuun palautteeseen. Helmipöllönmäen asemakaavaehdotus on vaikuttanut erityisesti Rykmentinmäen länsiosan suunnitteluun, koska se on luonteva Helmipöllönmäen suurkorttelin jatke. Omatoimisesti toteutettavat omakotitalot haluttiin sisällyttää kaavaan, koska kyseisistä tonteista on suuri kysyntä, alue on pääosin kaupungin maata ja maasto on tarkoitukseen sopiva. 2 LÄHTÖKOHDAT 2.1 Suunnittelutilanne Yleiskaava Espoon eteläosien yleiskaava Espoon eteläosien yleiskaava-alue käsittää Leppävaaran, Tapiolan, Matinkylän, Espoonlahden ja Kauklahden suuralueet. Kaava on valmisteilla Espoon kaupunginvaltuusto hyväksyi Espoon eteläosien yleiskaavan Uudenmaan ympäristökeskus on tehnyt kaavasta oikaisukehotuksen ja lisäksi yleiskaavasta on jätetty 11 valitusta. Oikaisukehotus ja tehdyt valitukset eivät koske Rykmentinmäen aluetta.
5 5(11) Asemakaava Alueella ei ole lainvoimaista asemakaavaa, mutta alue sisältyy Uusmäki pohjoisen asemakaavaluonnokseen Rakennusjärjestys Valtuusto hyväksyi Espoon kaupungin rakennusjärjestyksen (5. ). Valtuusto määräsi (5. ) maankäyttö- ja rakennuslain 202. :n nojalla, että hyväksytty rakennusjärjestys tuli voimaan lukien ennen kuin päätös siitä on saanut lainvoiman Rakennuskiellot Alueella on rakennuskielto asemakaavan laatimista varten Pohjakartta Pohjakartta mittakaavassa 1:1000 on Espoon kaupungin kiinteistöpalvelukeskuksen kaupunkimittausyksikön laatima ja se täyttää kaavoitusmittausasetuksen vaatimukset. Asemakaavan valmisteluaineisto on laadittu Espoon kaupungin vektorimuotoiselle fgs-pohjakartalle. 2.2 Selvitys alueesta Maanomistus Suurimman osan alueesta omistaa Espoon kaupunki. Alueen kaakkoisosassa omistaa laajahkon alueen Riksföreningen Finlands Svenska Synskadade rf. Tämän lisäksi on joukko yksityisiä tontinomistajia palstoituksen seurauksena Alokastien alueella Rakennettu ympäristö Maankäyttö Rykmentinmäen kaava-alue on suurimmaksi osaksi rakentamatonta. Alueen itälaidassa kulkevan Vanhan Hämeenkyläntien varteen on vuoden kuluessa rakennettu parikymmentä pientaloa, suurin osa näistä Alokastien tuntumassa. Liikenne Ajoneuvoliikenne Alueen itälaidalla kulkee Vanha Hämeenkyläntie, joka toimii kokoojakatuna ja yhdistää alueen muuhun tie- ja katuverkkoon. Lisäksi alueella on yksi asuntokatu Alokastie. Muuta tie- tai katuverkkoa alueella ei ole. Vanhan Hämeenkyläntien keskimääräinen arkivuorokausiliikenne oli noin ajon/vrk syksyllä Kevyt liikenne Alueelle ei ole rakennettu kevyen liikenteen verkostoa. Joukkoliikenne Vanhalla Hämeenkyläntiellä kulkevat sekä Espoon sisäinen bussilinja että seudullinen bussilinja. Sisäisen bussilinjan päätepysäkki sijaitsee Vanhan Hämeenkyläntien itäpuolella Alokastien läheisyydessä. Palvelut Lähimmät kaupalliset palvelut ovat Konalassa ja Myyrmäessä. Leppävaaran kauppakeskus on noin kolmen kilometrin etäisyydellä. Kaava alueen lounais-
6 6(11) puolella sijaitsee Lintumetsän koulu. Lehtovuoren päiväkoti Helsingin puolella sijaitsee vain noin sadan metrin etäisyydellä kaava-alueen itäreunalta. Yhdyskuntatekninen huolto Alokastien palsta-alueella on vanha viemäriverkko Suojelukohteet Alueen kaksi purolaaksoa on tarkoin huomioitava puistosuunnittelussa. Molempiin laaksoihin saattaa tulla rakennettavaksi tulvaniitty Ympäristön häiriötekijät 3 ASEMAKAAVAN TAVOITTEET Asemakaavan tavoitteina on muodostaa erilaisia omaluonteisia osa-alueita. Aivan alueen itälaidalle esitetään noin 60 omakotitonttia omatoimisille rakentajille. Asemakaava määrittelee suhteellisen tarkkaan tontin käytön ja rakennusten yleishahmon ja maksimimitat. Tavoitteena on rauhallinen ja riittävän yhdenmukainen asuinympäristö, joka kuitenkin sallii yksilölliset vaihtelut annetuissa puitteissa. Alokastien alue esitetään täydentyvänä pientaloalueena, jossa saa toteuttaa ympäristöä suhteellisen vapaasti niin kuin tähänkin asti on tapahtunut. Rykmentinmäen keskeinen korttelialue mäkisessä maastossa esitetään varattavaksi yhtiömuotoiseen pientalototeutukseen. Lintulaaksontien itäpuolinen asuinkortteli jatkaa Helmipöllönmäen kaupunkirakennetta melumuurimaisine pienkerrostaloineen Lintulaaksontien varressa. Pienkerrostalojen tuntumaan esitetään myös päiväkoti-alakoulutontteja. Näiden yhteyteen tullaan sijoittamaan myös neuvolapalveluja ja nuorisotiloja. Toinen Y- tontti päiväkotia varten esitetään Vanhan Hämeenkyläntien länsipuolelle. 4 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN (ASEMAKAAVAN) KUVAUS 4.1 Yleisperustelu ja -kuvaus 4.2 Mitoitus Kaava-alueen kokonaispinta-ala on noin 30 ha, josta korttelialueita noin 15 ha ja kokonaiskerrosala on noin k-m Kaavan mukainen rakennettu ympäristö Maankäyttö Korttelialueet Kaava-alueen korttelit sijoittuvat Vanhan Hämeenkyläntien ja Lintulaaksontien varteen. Alueen kaksi etelään johtavaa purolaaksoa jää korttelialueiden ulkopuolelle. Korttelialueet jakautuvat AP-korttelialueisiin yhtiömuotoisesti toteutettaville pientaloille, AO-korttelialueisiin uutta omatoimisesti rakennettavaa omakotialuetta varten ja AO1-lorttelialueisiin Alokastien alueen täydennysrakentamisen tarpeisiin. Y-korttelialueet on tarkoitettu kahta päiväkotia, alakoulua, nuorisotiloja ja neuvolatoimintaa varten. Virkistysalueet Rykmentinmäen kaava-alueen pohjoislaidalla sijaitsee seudullinen itälänsisuuntainen viher- ja kevyen liikenteen yhteys ja kaava-alueen keskellä on Huhuilijanpuiston purolaakson viheralue, joka muodostaa kevyen liikenteen yhteyden etelään päin.
7 7(11) Liikenne Ajoneuvoliikenne Katuverkon runko muodostuu alueen länsiosassa kulkevasta alueellisesta kokoojakadusta Lintulaaksontiestä ja alueen itäosassa kulkevasta paikallisesta kokoojakadusta Vanhasta Hämeenkyläntiestä. Etelässä Lintulaaksontie liittyy Mäkkylän puistotiehen ja sitä kautta edelleen Kehä I:lle. Pohjoisessa Lintulaaksontie liittyy Uusmäenkaareen ja sitä kautta edelleen Kehä II:lle ja Vihdintielle. Vanha Hämeenkyläntie liittyy puolestaan pohjoisessa Lintulaaksontiehen ja etelässä Konalantiehen. Alueen muut kadut ovat suunniteltu asuntokaduiksi. Liikenne-ennuste vuodelle 2030, ajon/vrk Kevyt liikenne Alueen keskeiset kevyen liikenteen yhteydet sijoittuvat Lintulaaksontien ja Vanhan Hämeenkyläntien varteen. Alueen pohjoisreunalla kulkee itälänsisuuntainen seudullinen ulkoilureitti, josta haarautuu ulkoiluyhteys etelään Painiityn ja Mäkkylän kautta Taliin. Joukkoliikenne Joukkoliikenteen linjastot sijoittuvat Lintulaaksontielle ja Vanhalla Hämeenkyläntielle. Vanhalla Hämeenkyläntiellä bussipysäkit on suunniteltu ajoratapysäkeiksi. Lisäksi Lintulaaksontien katualueen tilanvarauksessa on varauduttu raitiotieyhteyteen. Pysäköinti Autopaikkoja on rakennettava vähintään seuraavasti:
8 8(11) A-korttelialueet 1 ap/85kem 2, kuitenkin vähintään 1,2 ap/asunto AO-korttelialueet 2 ap/asunto AP-korttelialueet 1 ap/85 kem 2, kuitenkin vähintään 1,5 ap/asunto Y-korttelialueet 1 ap/200 kem 2 Lisäksi alueelle on suunniteltu muutama LP-alue. 4.4 Ympäristön häiriötekijät Lintulaaksontien liikenne aiheuttaa liikennemelua, joka leviää lähiympäristöön. Alueelle on tehty meluselvitys kunnallistekniikan yleissuunnittelun yhteydessä. 4.5 Nimistö Alueen nimistössä on käytetty kahta pääteemaa. Osa nimistä kuuluu sotilasaihepiiriin, joka jatkuu Uusmäestä ja perustuu Mäkkylän sotilasvirkataloon ja Nybackan sotilastorppaan. Toisaalta alueen länsiosan nimistössä jatkuu Lintuvaaran ja Helmipöllönmäen nimistön lintuteema. Alueen itäosaa pohjois-eteläsuunnassa halkova kokoojakatu on Vanha Hämeenkyläntie Gamla Tavastbyvägen; samalla paikalla ollut maantie vei aikoinaan Hämeenkylään. Jo pitkään käytössä ollut kadunnimi Alokastie Rekrytvägen saa ympärilleen nimet Alokaskuja Rekrytgränden, Korpraalintie Korpralvägen, Korpraalinpolku Korpralstigen, Rykmentintie Regementsvägen ja Rykmentinmetsä Regementsskogen. Muodostuva suurkortteli on Rykmentinmäki Regementsbacken. Huhuilijanpuistosta Itärajanpuistoon vievä ulkoilutie on nimeltään Rykmentinmäenpolku Regementsbacksstigen. Kaupungin rajaa vasten olevan puiston nimi Itärajanpuisto Östgränsparken ja kadunnimi Itärajantie Östgränsvägen viittaavat suoranaisesti sijaintiin ja samalla myös historiallisen sodan ja rauhan aihepiirin kannalta valtiollista rajaa koskeneisiin rauhansopimuksiin. Torpan, myöhemmin tilan, nimestä Nybacka on saatu alueennimi Uusmäki Nybacka. Alueennimeen perustuu Uusmäenpuisto Nybackaparken. Sen eteläpuolisen ulkoilutien suomenkielisessäkin nimessä Nybackanpolku Nybackastigen on säilytetty torpan alkuperäinen nimi. Aluetta rajaa lännessä Mäkkylän ja Uusmäen välinen pääkatu, Lintulaaksontie Fågeldalsvägen, joka perustuu alueennimeen Lintulaakso Fågeldalen. Sen itäpuolella olevat nimet Viirupöllönaukio Slaguggleplatsen, Viirupöllönkatu Slagugglegatan, Viirupöllönpolku Slagugglestigen, Lehtopöllönreitti Kattugglestråket, Helmipöllönkatu Pärlugglegatan, Huhuilijanpuisto Uggleparken ja Huhuilijanreitti Ugglestråket jatkavat Helmipöllönmäen nimiaihepiiriä. Viirupöllönkadun ja Korpraalintien välinen ulkoilutie Korpinreitti Korpstråket yhdistää lintu- ja sotilasaihepiirien alueita myös nimellään (sotilasslangissa korppi 'kopraali'). 5 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS JA VAIKUTUKSET Asemakaava mahdollistaa alakoulun, neuvolan ja nuorisotilojen sekä kahden päiväkodin toteuttamisen Uusmäen alueelle. Alueen itäreunasta voidaan luovuttaa omakotirakentajille noin 60 omakotitonttia. Asemakaavan myötä saadaan myös nykyään vaarallinen ja jalkakäytävätön Vanha Hämeenkyläntie rakennetuksi asianmukaiseksi kaupunkikaduksi. 6 SUUNNITTELUN VAIHEET 6.1 Suunnittelun vireilletulo ja suunnittelua koskevat päätökset Uusmäki pohjoisen asemakaavaluonnos oli nähtävillä MRA 30 :n mukaisesti. Saadussa palautteessa korostui huoli Huhuilijanpuiston saniaiskorvesta, jota viheraluetta onkin sen jälkeen laajennettu.
9 9(11) Heinäkuu 2008 Helmipöllönmäen asemakaava sai lainvoiman. Rykmentinmäki liittyy etelässä suoraan Helmipöllönmäkeen jatkaen samaa kaupunkirakennetta. Vireilletulo Vireilletulosta on ilmoitettu Espoon kaavoituskatsauksessa Perittävät maksut ja sopimusneuvottelut Suunnittelu Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen asemakaavayksikössä kaavan valmistelusta on vastannut Laura Tuokko. Liikennesuunnittelijana on ollut Tarja Pennanen. 6.3 Vuorovaikutus ja esitetyt mielipiteet Huomioon on otettu Uusmäki pohjoisen kaavaluonnoksen ne lausunnot ja mielipiteet, jotka kohdistuvat Rykmentinmäkeen. Koulun ja päiväkodin tontti siirrettiin tässä kaavaehdotuksessa Lintulaaksontien itäpuolelle, koska koululaiset tulevat pääosin kouluun Lintulaaksontien itäpuolisilta alueilta. Koulun yhteyteen lisättiin varaus nuorisotiloille sekä äitiysneuvolalle. Alokastien alueen eteläreunalle lisättiin saadun asukaspalautteen perusteella vihervyöhyke.
10 ESPOON KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS Asemakaavayksikkö Laura Tuokko Arkkitehti Kristiina Peltomaa Asemakaavapäällikkö
11
Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia ja katualueet (Muodostuu osa korttelia ) Asemakaavan muutos
1 (8) Asianumero 6116/10.02.03/2011 Aluenumero 117201 Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia 50253 ja katualueet (Muodostuu osa korttelia 50253.) Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen
Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue
1 (6) Asianumero 3941/10.02.03/2014 Aluenumero 220827 Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18.
Mäkkylä I 51. kaupunginosa, Leppävaara Kortteli sekä osat rautatie- ja katualueesta Asemakaavan muutos
(88 13.6.2006 1 (8) Mäkkylä I 51. kaupunginosa, Leppävaara Kortteli 51175 sekä osat rautatie- ja katualueesta Asemakaavan muutos Asianumero 424/503/2004 Toimielinkäsittely Ksl 21.6.2006 Aluenumero 111905
Lystimäki 22. kaupunginosa, Olari Virkistysalue Asemakaavan muutos
1 (7) Asianumero 3710/10.02.03/2012 Aluenumero 321216 Lystimäki 22. kaupunginosa, Olari Virkistysalue Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 19. päivänä
Helmipöllönmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Korttelit 50219,50220, ja 50238, puisto- ja katualueet Asemakaava
1 (7) 19.12.2007 Asianumero 5852/503/2007 Toimielinkäsittely Ksl 12.12.2007 Aluenumero 117100 Helmipöllönmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Korttelit 50219,50220, 50237 ja 50238, puisto- ja katualueet Asemakaava
Puustellimäki, muutos 51. kaupunginosa, Leppävaara Katualueet (Muodostuu kortteli 51182) Asemakaavan muutos
1 (10) Puustellimäki, muutos 51. kaupunginosa, Leppävaara Katualueet (Muodostuu kortteli 51182) Asemakaavan muutos Asianumero 589/10.02.03/2011 Aluenumero 110514 Leppävaaran keskus pohjoinen I / Ydinkeskus,
Tervanpolttajantie Asemakaavan muutos 42. kaupunginosa, Saunalahti Kortteli 42112
1 (10) Asianumero 5297/10.02.03/2017 Aluenumero 420215 Tervanpolttajantie Asemakaavan muutos 42. kaupunginosa, Saunalahti Kortteli 42112 Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka
Espoo Haukilahti 14. Kaupunginosa, Haukilahti Kortteli tontit 6 Asemakaavan muutos
Asianumero 3967/10.02.03/2012 Aluenumero 230959 Espoo Haukilahti 14. Kaupunginosa, Haukilahti Kortteli 14041 tontit 6 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka
Kulloonmäki I 63 kaupunginosa, Järvenperä Osa kortteli 63106
1 (7) Asianumero 3661/503/2009 Aluenumero 631102 Kulloonmäki I 63 kaupunginosa, Järvenperä Osa kortteli 63106 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee
Viherlaakso, eteläinen 61. kaupunginosa, Viherlaakso Puisto- ja katualueet Asemakaavan muutos
1 (9) Asianumero 4448/503/2010 Aluenumero 150522 Viherlaakso, eteläinen 61. kaupunginosa, Viherlaakso Puisto- ja katualueet Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus,
Kuurinkallio 20. kaupunginosa, Kuurinniitty osa korttelia Asemakaavan muutos
1 (7) Asianumero 4237/10.02.03/2012 Aluenumero 612703 Kuurinkallio 20. kaupunginosa, Kuurinniitty osa korttelia 20010 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka
Kuurinkallio 20. kaupunginosa, Kuurinniitty Katualueet Asemakaavan muutos
1 (7) Asianumero 3501/10.02.03/2012 Aluenumero 612702 Kuurinkallio 20. kaupunginosa, Kuurinniitty Katualueet Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee
Kivenlahti I A, muutos 34. kaupunginosa Espoonlahti Kortteli 34040 Asemakaavan muutos
1 (8) Asianumero 5070/10.02.03/2013 Aluenumero 411450 Kivenlahti I A, muutos 34. kaupunginosa Espoonlahti Kortteli 34040 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus,
Suvela I-II, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia sekä osa puistoalueesta Asemakaavan muutos
1 (9) Asianumero 3512/10.02.03/2011 Aluenumero 611518 Suvela I-II, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia 40030 sekä osa puistoalueesta Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan
Espoontori, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia ja liikennealuetta Asemakaavan muutos
1 (8) Asianumero 3516/10.02.03/2011 Aluenumero 613801 Espoontori, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia 40183 ja liikennealuetta Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan
KAUNIAISTENTIE 1. kaupunginosan liikennealueet Asemakaavan muutos Ak 208
KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö 5.3.2013 KAUNIAISTENTIE 1. kaupunginosan liikennealueet Asemakaavan muutos Ak 208 Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 5.3.2013
Westend 13. kaupunginosa Westend Osa Haukilahdentie -nimistä katualuetta Asemakaavan muutos
1 (10) Asianumero 2168/503/2010 Aluenumero 230123 Westend 13. kaupunginosa Westend Osa Haukilahdentie -nimistä katualuetta Asemakaavan muutos Haukilahti 14. kaupunginosa Haukilahti Osa Haukilahdentie -nimistä
Niittykumpu I 15. kaupunginosa, Niittykumpu Kortteli ja puistoalue Asemakaavan muutos
(88 3.3.2004 1 (6) Asianumero 295/503/2002 Toimielinkäsittely KSL 25.3.2004 Aluenumero 212305 Niittykumpu I 15. kaupunginosa, Niittykumpu Kortteli 15041 ja puistoalue Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen
Tiistilä, muutos 23. kaupunginosa, Matinkylä Kortteli 23161, tontit 4 ja 5 Asemakaavan muutos
1(9) Asianumero 1226/503/2008 Käsittelypäivämäärä KSL 20.8.2008 Aluenumero 310415 Tiistilä, muutos 23. kaupunginosa, Matinkylä Kortteli 23161, tontit 4 ja 5 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus
Matinlaakso 23. kaupunginosa, Matinkylä Osa korttelia 23033, katu-, urheilu- ja virkistysalueet Asemakaavan muutos
1 (8) Asianumero 1469/10.02.03/2014 Aluenumero 311003 Matinlaakso 23. kaupunginosa, Matinkylä Osa korttelia 23033, katu-, urheilu- ja virkistysalueet Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan
Lintumetsä II 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia Asemakaavan muutos
1 (9) Asianumero 3746/10.02.03/2011 Aluenumero 113402 Lintumetsä II 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia 50152 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka
Suvela I-II, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia ja puistoalue Asemakaavan muutos
1 (9) Asianumero 3512/10.02.03/2011 Aluenumero 611518 Suvela I-II, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia 40030 ja puistoalue Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan
Espoontori, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia ja liikennealuetta Asemakaavan muutos
1 (8) Asianumero 3516/10.02.03/2011 Aluenumero 613801 Espoontori, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia 40183 ja liikennealuetta Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan
Lintulaakso I, muutos
1 (10) Asianumero 4160/10.02.03/2012 Aluenumero 113101 Espoo Lintulaakso IA 51. kaupunginosa, Leppävaara Kortteli 51067 Asemakaavan muutos Lintulaakso I, muutos 51. kaupunginosa, Leppävaara Katualueet
SOUKANKALLIO Aluenumero
1 (5) Asianumero 4470 / 503 / 2006 SOUKANKALLIO Aluenumero 412800 Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys Tarkistettu Tarkistettu 29.11.2007 16.04.2008 27.4.2009 OSOITE TAI MUU
Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.12.2015 Sivu 1 / 1 2905/2015 10.02.03 192 Tillinmäki, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 420605, 43. kaupunginosa Vanttila Valmistelijat
Soukansalmi 33. kaupunginosa, Soukka Osa korttelia Asemakaavan muutos
1 (8) Asianumero 4331/10.02.03/2013 Aluenumero 412008 Soukansalmi 33. kaupunginosa, Soukka Osa korttelia 33146 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee
Suurpelto III Asemakaava
1(5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Suurpelto III Asemakaava Asianumero 3708/503/2004 Aluenumero 330600 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon
Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä:
1(6) LINTUVAARA POHJOINEN Asemakaava Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 2616/503/2008 Aluenumero 117000 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti
Soukka II B, muutos 33. kaupunginosa, Soukka Osa korttelia sekä katualueet Asemakaavan muutos
1 (9) Asianumero 3550/10.02.03/2012 Aluenumero 411210 Soukka II B, muutos 33. kaupunginosa, Soukka Osa korttelia 33044 sekä katualueet Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen
Jorvi-Glims 64. kaupunginosa, Karvasmäki Osa Kortteli 64002, tontti 2 Asemakaavan kumoaminen
1 (8) Asianumero 2474/10.02.03/2013 Aluenumero 630204 Jorvi-Glims 64. kaupunginosa, Karvasmäki Osa Kortteli 64002, tontti 2 Asemakaavan kumoaminen Asemakaavan kumoamisen selostus Asemakaavan kumoamisen
Seilimäki - Lukupuro 26. kaupunginosa, Mankkaa Kortteli tontti 5 Asemakaavan muutos
1 (10) Asianumero 813/10.02.03/2011 Aluenumero 240117 Seilimäki - Lukupuro 26. kaupunginosa, Mankkaa Kortteli 26134 tontti 5 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus,
Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11.
ILMAJOKI 16.12.2015 Ahonkylä Asemakaavan muutoksen selostus, KORTTELI 281, TONTIT 1 JA 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: VIHTAKALLION ALUE Kunta: ILMAJOKI Kunnanosa: AHONKYLÄN KUNNANOSA
Piispankallio 22. kaupunginosa, Olari Kortteli Asemakaavan muutos
1(9) Asianumero 3374/10.02.03/2011 Aluenumero 321606 Piispankallio 22. kaupunginosa, Olari Kortteli 22311 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18.
50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia 50102 Asemakaavan muutos. Asemakaavan muutoksen selostus
Lintukorpi II 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia 50102 Asemakaavan muutos Asianumero 591/10.02.03/2011 Aluenumero 112410 Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee
KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08
KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN
Martinsilta I 31. kaupunginosa, Kaitaa Osa korttelia Asemakaavan muutos
1 (8) Asianumero 2644/10.02.03/2012 Aluenumero 431602 Martinsilta I 31. kaupunginosa, Kaitaa Osa korttelia 31068 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee
Servinniemi Vaiheittainen asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Korttelit ja ja osa korttelia 10005
1 (10) Asianumero 5057/10.02.03/2016 Aluenumero VK2001 Servinniemi Vaiheittainen asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Korttelit 10007 ja 10008 ja osa korttelia 10005 Vaiheittainen asemakaavan
Uusmäki pohjoinen 50. kaupunginosa, Lintuvaara Korttelit ja sekä katu-, tie- ja virkistysalueet ja suojaviheralueen Asemakaava
(1111 16.5.2006 1 (11) Asianumero 2900/503/2006 Toimielinkäsittely Ksl 24.5.2006 Aluenumero 116600 Uusmäki pohjoinen 50. kaupunginosa, Lintuvaara Korttelit 51213-51229 ja 51231-51236 sekä katu-, tie- ja
Juvanmalmin teollisuusalue, muutos 81. kaupunginosa, Niipperi Osa korttelia Asemakaavan muutos
1 (10) Asianumero 3822/10.02.03/2011 Aluenumero 710919 Juvanmalmin teollisuusalue, muutos 81. kaupunginosa, Niipperi Osa korttelia 81014 Asemakaavan muutos Juvanmalmi 81. kaupunginosa, Niipperi Puistoalue
Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.03.2017 Sivu 1 / 1 3496/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 231 14.12.2016 62 Ruusutorppa I muutos, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 111603, 51. kaupunginosa
Albergan kartano Asemakaavan muutos 51. kaupunginosa, Leppävaara Korttelit ja sekä katualue
1 (11) Asianumero 2696/10.02.03/2016 Aluenumero 111308 Albergan kartano Asemakaavan muutos 51. kaupunginosa, Leppävaara Korttelit 51205 ja 51334 sekä katualue Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin
Matinmetsä 23. kaupunginosa, Matinkylä Korttelin tontti 4 sekä virkistysalue Asemakaavan muutos
1 (9) Asianumero 3425/10.02.03/2012 Aluenumero 310218 Matinmetsä 23. kaupunginosa, Matinkylä Korttelin 23021 tontti 4 sekä virkistysalue Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen
Juvanmalmi III 85. kaupunginosa, Kalajärvi Kortteli sekä osa katualuetta Asemakaavan muutos
1 (8) Asianumero 531/503/2007 Aluenumero 720301 Juvanmalmi III 85. kaupunginosa, Kalajärvi Kortteli 85130 sekä osa katualuetta Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus,
Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2016 Sivu 1 / 1 5171/2015 10.02.03 41 Itä-Suviniitty, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 613302, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat / lisätiedot: Minna
127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue , 33. kaupunginosa Soukka
4331/10.02.03/2013 127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 412008, 33. kaupunginosa Soukka Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Aalto, puh. 050 553 2886 etunimi.o.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus
Espoonlahden keskus II, muutos 34. kaupunginosa, Espoonlahti Kortteli ja erityisalue Asemakaavan muutos
1 (9) Asianumero 3834/10.02.03/2013 Aluenumero 410705 Espoonlahden keskus II, muutos 34. kaupunginosa, Espoonlahti Kortteli 34348 ja erityisalue Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan
Jorvi-Glims 64. kaupunginosa, Karvasmäki Kortteli 64002, tontti 2 (Poistuu osa korttelia 64002) Asemakaavan muutos
1 (8) Asianumero 2474/10.02.03/2013 Aluenumero 630204 Jorvi-Glims 64. kaupunginosa, Karvasmäki Kortteli 64002, tontti 2 (Poistuu osa korttelia 64002) Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan
ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002. asemakaavan muutos, alue 132201
ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002 KILONPUISTO IA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE ASEMAKAAVA KILONPUISTO
Ketunkorven Asemakaava
1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Ketunkorven Asemakaava Asianumero 2903/10.02.03/2011 Aluenumero 721500 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti
Asemakaavan muutoksen selostus 1(10) Asianumero 1026/503/2008 Käsittelypäivämäärä Kp Aluenumero
1(10) Asianumero 1026/503/2008 Käsittelypäivämäärä Kp 2.6.2008 Aluenumero 420603 Tillinmäki 42. kaupunginosa, Saunalahti Korttelit 42065 ja 42066 sekä katu-, liikenne-, virkistys- ja erityisalueet (muodostuu
23. kaupunginosa, Matinkylä Korttelin tontti 4 sekä virkistysalue Asemakaavan muutos. Asemakaavan muutoksen selostus
1 (9) Asianumero 3425/10.02.03/2012 Aluenumero 310218 Matinmetsä 23. kaupunginosa, Matinkylä Korttelin 23021 tontti 4 sekä virkistysalue Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen
ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja
Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista
Espoon kaupunki Pöytäkirja 235. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.12.2016 Sivu 1 / 1 1332/2016 10.02.03 235 Hannuksenpelto II, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 442101, 31. kaupunginosa Kaitaa Valmistelijat
Nihtisilta, muutos 54. kaupunginosa, Kilo Osa korttelia 54018 Asemakaavan muutos
1 (12) Asianumero 590/10.02.03/2011 Aluenumero 130133 Nihtisilta, muutos 54. kaupunginosa, Kilo Osa korttelia 54018 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka
Kurtinmalmi 45. kaupunginosa, Kurttila Osa korttelia Asemakaavan muutos
1 (9) Asianumero 2431/10.02.03/2015 Aluenumero 521301 Kurtinmalmi 45. kaupunginosa, Kurttila Osa korttelia 45102 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee
Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 23.04.2014 Sivu 1 / 1 3045/10.02.03/2013 47 Nihtisilta, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 130137, 54. kaupunginosa Kilo Valmistelijat /
kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen
HANKO 7. kaupunginosa: Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee korttelin 703 tonttia 16.
Selostus 16.5.2011 HANKO 7. kaupunginosa: Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee korttelin 703 tonttia 16. SISÄLLYSLUETTELO 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Asemakaava-alue 1.2 Kaava-alueen sijainti
LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502
ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen
Kirstinharju 40. Kaupunginosa, Espoon keskus Kortteli sekä virkistysalue Asemakaavan muutos
1 (9) Asianumero 4419/10.02.03/20 11 Aluenumero 612501 Kirstinharju 40. Kaupunginosa, Espoon keskus Kortteli 40022 sekä virkistysalue Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen
Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä:
22.2.2012 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Karamalmi, muutos Asianumero 6302/10.02.03/2011 Aluenumero 130513 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti
Saunalahdenportti 42. kaupunginosa, Saunalahti Kortteli sekä lähivirkistysja katualueet Asemakaavan muutos Tonttijaon muutos
1 (8) Asianumero 3323/503/2009 Aluenumero 421104 Saunalahdenportti 42. kaupunginosa, Saunalahti Kortteli 42229 sekä lähivirkistysja katualueet Asemakaavan muutos Tonttijaon muutos Asemakaavan muutoksen
Säterinrinne Asemakaavan muutos 51. kaupunginosa, Leppävaara Katualue
1 (11) Asianumero 3171/10.02.03/2017 Aluenumero 114802 Säterinrinne Asemakaavan muutos 51. kaupunginosa, Leppävaara Katualue Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13.
1 (7) 63. kaupunginosa, Järvenperä Osa korttelia Asemakaavan muutos. Asemakaavan muutoksen selostus
1 (7) Asianumero 640/10.02.03/2011 Aluenumero 630409 Pihlajarinne 63. kaupunginosa, Järvenperä Osa korttelia 63035 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO)
L O V I I S A 9.9.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: RAUHALANAUKIO,
ESPOO Haukilahti 14. Kaupunginosa, Haukilahti Kortteli tontit 3 ja 4 Asemakaavan muutos
1 (9) Asianumero 1390/ 10.02.03/2011 Aluenumero 230958 ESPOO Haukilahti 14. Kaupunginosa, Haukilahti Kortteli 14006 tontit 3 ja 4 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen
Asemakaavan muutos 60. kaupunginosa, Laaksolahti Katualue. Asemakaavan muutoksen selostus
1 (10) Asianumero 2639/10.02.03/2016 Aluenumero 141201 Luuvanmäki Asemakaavan muutos 60. kaupunginosa, Laaksolahti Katualue Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13.
Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2017 Sivu 1 / 1 1332/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 235 14.12.2016 46 Hannuksenpelto II, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen, alue 442101, 31. kaupunginosa
Nihtisilta, muutos 54. kaupunginosa, Kilo Osa korttelia Asemakaavan muutos
1 (6) Nihtisilta, muutos 54. kaupunginosa, Kilo Osa korttelia 54018 Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 590/10.02.03/2011 Aluenumero 130133 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Leppävaaran keskus pohjoinen I / Ydinkeskus, muutos 51. kaupungin osa, Leppävaara Osa korttelia Asemakaavan muutos
1 (10) Asianumero 6163/10.02.03/2011 Aluenumero 110616 Leppävaaran keskus pohjoinen I / Ydinkeskus, muutos 51. kaupungin osa, Leppävaara Osa korttelia 51076 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus
SAVONLINNAN KAUPUNKI, ASEMAKAAVAN SELOSTUS PARKKOLANKUJA, 23. KAUPUNGINOSA 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT. 1.1 Tunnistetiedot
SAVONLINNAN KAUPUNKI, ASEMAKAAVAN SELOSTUS PARKKOLANKUJA, 23. KAUPUNGINOSA 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot ASEMAKAAVA/ASEMAKAAVAN MUUTOS/TONTTIJAKO: ALLEKIRJOITUS PVM. 5.11.2015 VIREILLETULO
Lohjan kaupunki Kaupunkikehitys Kaavoitus IJ Kaavaselostus L67 IMMULA, KORTTELI KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 14 ASEMAKAAVAMUUTOS
Lohjan kaupunki Kaupunkikehitys Kaavoitus IJ 19.4.2017 Kaavaselostus L67 IMMULA, KORTTELI 14 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 14 ASEMAKAAVAMUUTOS YHTEYSTIEDOT KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT Lohjan kaupunki
KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA
Uudenkaupungin kaupunki Ak 1506 Hallinto- ja kehittämiskeskus Kaupunkisuunnittelu KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee X.5.2017 päivättyä asemakaavakarttaa.
KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS
KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 28.2.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT:.. 2017 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 28. PÄIVÄNÄ HELMIKUUTA 2017 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1 PERUS-
Jupperi I, muutos 60. kaupunginosa, Laaksolahti Osa korttelia Asemakaavan muutos
1 (9) Asianumero 5184/10.02.03/2011 Aluenumero 140813 Jupperi I, muutos 60. kaupunginosa, Laaksolahti Osa korttelia 60059 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus,
Kivenlahden teollisuusalue (Kiviruukki) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 3210/10.02.
1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Kivenlahden teollisuusalue (Kiviruukki) Asemakaavan muutos Asianumero 3210/10.02.03/2012 Aluenumero 420121 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen
Korppi Asemakaava ja asemakaavan muutos
1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Korppi Asemakaava ja asemakaavan muutos Asianumero 6777/503/2008 Aluenumero 721800 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen
Nikunmäki Asemakaavan muutos 81. kaupunginosa, Niipperi Virkistysalue 81P39
1 (12) Asianumero 5717/10.02.03/2015 Aluenumero 711803 Nikunmäki Asemakaavan muutos 81. kaupunginosa, Niipperi Virkistysalue 81P39 Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee
Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146
Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Marja-Vantaa-projekti Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus
Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan
Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro
Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Marja-Vantaa-projekti Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee 20.8.2012 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002123. 1 PERUS-
S i s ä l l y s l u e t t e l o
S i s ä l l y s l u e t t e l o 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus 2 1.4 Liitteet 2 2 LÄHTÖKOHDAT 2 2.1 Selvitys suunnittelualueen
MYNSTERIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: korttelia 344 ja korttelin 346 tontteja 1-4 sekä katualuetta
MYNSTERIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: korttelia 344 ja korttelin 346 tontteja 1-4 sekä katualuetta MYNSTERIN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 344, osa korttelia 346 sekä katualuetta MAANKÄYTTÖOSASTO
Espoon kaupunki Pöytäkirja 104. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.06.2013 Sivu 1 / 1 3746/10.02.03/2011 104 Lintuvaara, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), Lintumetsä II, alue113402 Valmistelijat / lisätiedot:
Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360
Diaari 380/10.02.03/2014 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 ULVILAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖOSASTO
OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU
ESPOO Taavinkylä I 26. kaupunginosa, Mankkaa Kortteli tontti 4 Asemakaavan muutos
2.6.2008 1(11) Asianumero 6691/503/2007 Käsittelypäivämäärä KSL 11.3.2008 Aluenumero 240606 ESPOO Taavinkylä I 26. kaupunginosa, Mankkaa Kortteli 26005 tontti 4 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen
Espoonlahden keskus II, muutos 34. kaupunginosa, Espoonlahti Kortteli ja erityisalue Asemakaavan muutos
1 (10) Asianumero 3834/10.02.03/2013 Aluenumero 410705 Espoonlahden keskus II, muutos 34. kaupunginosa, Espoonlahti Kortteli 34348 ja erityisalue Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 5 Alue 220827 Keilaniemi Asemakaavan muutos Asianumero 3941/10.02.03/2014 6.10.2014 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan ajoyhteys katualueelta korttelin 10041 tonteille rakennettua katua pitkin.
MÄNTSÄLÄ 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti
2 MÄNTSÄLÄ URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA 604. KAAVATUNNUS 176 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä maaliskuuta 2010
Vaiheittainen asemakaavan muutos
1 (10) Asianumero 5441/10.02.03/2017 Aluenumero VK4001-4005 Kivenlahti IA Vaiheittainen asemakaavan muutos 34. kaupunginosa, Espoonlahti Korttelit 34014, 34017, 34026, 34027, 34063, osa korttelia 34029
Alue Pihlajarinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 5 Alue 630410 Pihlajarinne Asemakaavan muutos Asianumero 471/10.02.03/2014 13.4.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on asuinkorttelin 63001 täydennysrakentaminen sallimalla enemmän asuntoja ja
Tuomarila I 40. kaupunginosa, Espoon keskus Kortteli tontti 1 ja puistoalueet Asemakaavan muutos
1 (11) Asianumero 3806/10.02.03/2013 Aluenumero 611113 Tuomarila I 40. kaupunginosa, Espoon keskus Kortteli 40330 tontti 1 ja puistoalueet Asemakaavan muutos Tuomarila I 40. kaupunginosa, Espoon keskus
ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014. Asemakaavan muutosluonnos koskee:
1 ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014 Asemakaavan muutosluonnos koskee: Helsingin kaupungin 31. kaupunginosan (Lauttasaari) korttelin 31119 tontteja 1 ja 12 Hankenumero:
Juvanmalmi 81. kaupunginosa, Niipperi Puistoalue Asemakaavan muutos
1 (10) Asianumero 3822/10.02.03/2011 Aluenumero 710919 Juvanmalmi 81. kaupunginosa, Niipperi Puistoalue Asemakaavan muutos Juvanmalmin teollisuusalue, muutos 81. kaupunginosa, Niipperi Osa korttelia 81014
Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 2480/2013 10.02.03 30 Lahnus-Korpilampi, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 720604, 87. kaupunginosa Lahnus Valmistelijat
Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro
Vantaan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Kivistön asemakaavayksikkö Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 10.3.2014 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002221. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavamuutos