KADUILLA JA MUILLA YLEISILLÄ ALUEILLA TEHTÄVÄT TYÖT - OHJE HAKEMUSTEN TÄYTTÄMISEEN
|
|
- Ari Mäkinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KADUILLA JA MUILLA YLEISILLÄ ALUEILLA TEHTÄVÄT TYÖT - OHJE HAKEMUSTEN TÄYTTÄMISEEN (10) Kaduilla ja muilla yleisillä alueilla ei saa tehdä töitä ilman kunnan suostumusta. Luvan myöntäjä voi purkaa luvatta rakennetut rakenteet sekä ennallistaa ympäristön rakentajan kustannuksella toteutuneiden kustannusten mukaisesti. Tässä ohjeessa kerrotaan minkälainen hakemus tai sopimus erilaisissa töissä tarvitaan ja miten hakemus tulee tehdä. Poikkeuksena ovat merkittävän vahingon estämiseksi tehtävät korjaukset, joista tehdään hakemus jälkikäteen. Sijoituslupa Pysyvän johdon, kaapelin tai muun laitteen sijoittaminen katu- tai muulle yleiselle alueelle tai sen ylä- tai alapuolelle edellyttää kunnan lupaa. Hakemus tulee tehdä rakennuslupavaiheessa. Hankkeissa, joissa ei vaadita rakennuslupaa, sijoituslupa tulee olla hyväksyttynä 21 vuorokautta ennen töiden aloittamista. Jäljennös sijoitusluvasta tulee liittää kaivulupahakemuksen tai kadun tai muun yleisen alueen vuokrasopimus - hakemuksen liitteeksi. Suunnitelmakartan pohjana on oltava ajantasainen kunnan pohjakartta. Kartasta on selkeästi käytävä ilmi, mitä rakennetaan ja mihin rakennetaan (asemapiirustus ja poikkileikkaus). Sijoitusluvan hakijan tehtäviin kuuluu johdon, laitteen tai rakenteen sijoittamispaikkaan liittyvä selvitystyö mm. maanomistus, kaavatilanne, johtotietojen selvittäminen. Hakemuslomake palautetaan Teknisen ja Ympäristötoimialan Kunnallistekniikan yksikköön rakennuttamispäällikölle osoitettuna. Olemassa olevan johdon, kaapelin tai muun laitteen korjaamiseen tai vesihuollon ja kaukolämmön tonttiliittymän rakentamiseen ei tarvitse hakea sijoituslupaa. Kaivulupa Työstä vastaavan on tehtävä kadulla tai muulla yleisellä alueella tehtävästä kaivutyöstä ilmoitus (kaivulupahakemus) kunnalle (kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapitolaki 14a ). Työstä vastaavalla tarkoitetaan sitä, jonka lukuun työtä tehdään. Työstä vastaava voi antaa hakemuksen tekemisen käyttämänsä urakoitsijan tehtäväksi (valtakirja), mikä ei kuitenkaan siirrä laissa tarkoitettuja vastuita. Kaduilla töitä tekevän (urakoitsijan) on huolehdittava siitä, että töiden tekemiseen on asianmukainen toimeksianto.
2 2(10) Kaivuluvan alaisia töitä ovat kaikki yleisillä alueilla tapahtuvat kaivamista sisältävät työt. Näitä ovat mm.: - varsinaiset kaivutyöt (esim. vesihuolto- ja kaapelointityöt), - kiinteistöjen vesijohto-, sähkö-, kaukolämpö- ja viemäriliitynnät, - kiinteistön rakentamis- ja korjaamistyöt, joiden suorittamiseksi rajataan osa kadusta tai yleisestä alueesta työmaaksi, silloin kun työhön liittyy kaivutöitä Yleisen alueen käytöt, joihin ei sisälly kaivutöitä käsitellään menettelyn Kadun tai muun yleisen alueen tilapäinen vuokraus perusteella. Kaivuluvan hakeminen tapahtuu internetin kautta elupa-sovelluksella. Linkki sovellukseen löytyy kaupungin internetsivuilta Tunnistautuminen tapahtuu pankkitunnuksia tai mobiilitunnistusta käyttäen. Kunta pyrkii käsittelemään ilmoituksen mahdollisimman nopeasti, mutta viimeistään 21 vuorokauden kuluessa. Työ voidaan aloittaa heti, kun kunta on antanut suostumuksen työn aloittamiseen. Jos kunta ei ole käsitellyt ilmoitusta 21 vuorokauden kuluessa, työ voidaan kuitenkin aloittaa määräajan kuluttua umpeen. Vuoto- yms. töistä, jotka tehdään rikkoontuneen johdon, laitteen tai rakenteen aiheuttamien merkittävien vahinkojen estämiseksi, on tehtävä ilmoitus puhelimitse viimeistään aloitusta seuraavana työpäivänä ja kirjallinen ilmoitus viikon kuluessa. Kirjallinen ilmoitus tehdään elupa sovelluksella. Ilmoitusvelvollisuuden tahallinen tai huolimattomuudesta johtuva laiminlyönti on rangaistusuhan alainen teko, josta työstä vastaava voidaan tuomita sakkoon. Myöhästyneestä kaivulupahakemuksesta Lahden kaupunki perii tarkastusmaksun kaksinkertaisena ja luvattomasta kaivutyöstä lupakustannukset kaksinkertaisena. Ilmoituksesta tulee selvitä: alue (pinta-ala) ja sen työaikainen käyttö työn kesto työmaasta vastaava henkilö ja selvitys hänen ammattipätevyydestä työnaikaiset liikennejärjestelyt (pakollinen liite)* Ilmoitukseen tulee liittää: sijoittamislupapäätös tai viittaus päätöksen numeroon muuta mahdolliset luvat, kuvat tai työstä tehtävät ilmoitukset (esimerkiksi meluilmoitus) * Tilapäisten liikennejärjestelyjen suunnittelijalla on oltava voimassa oleva katuturva- /tieturva II -koulutus. Useamman rakennuttajan yhteisissä hankkeissa päätoteuttaja/rakennuttaja tai velvoittamansa urakoitsija tekee ilmoituksen kaupungille. Useita pieniä, samankaltaisia korjaustöitä (esim. kansistojen ja venttiilien vaihtoja) voidaan yhdistää samaan ilmoitukseen. Työt on suoritettava yhtäjaksoisesti. Maksu määritetään laajimman kerrallaan tarvittavan työalueen, kalleimman maksuluokan ja töiden kokonaiskeston mukaan.
3 3(10) Työmaalla on oltava kopio myönnetystä kaivuluvasta ja se on pyynnöstä esitettävä esim. pysäköinnintarkastajalle. Kaivualueella kulkevat johdot ja laitteet on paikallistettava ennen ilmoituksen tekemistä. Työskenneltäessä lähellä kaasuputkia ja/tai 110 kv:n maakaapeleita, on työmaasta vastaavan oltava aina ennen työn aloittamista yhteydessä kaapeleiden tai putkien omistajiin (Lahti Energia Oy / Gasum Oy; maakaasu tai LE-Sähköverkko Oy; 110 kv:n maakaapelit). Katualueella kaivaminen on rajoitettava mahdollisimman pienelle alueelle, jotta liikenteelle aiheutuva haitta pysyy vähäisenä. Työstä vastaava sitoutuu vastaamaan kaikesta vahingosta ja haitasta, mikä työstä tai tapahtumasta aiheutuu Lahden kaupungille tai kolmannelle osapuolelle.
4 4(10) Tilapäisten liikennejärjestelyjen päätös Päätöksen tilapäisten liikennejärjestelyjen suorittamiseksi antaa tieliikennelain ja asetuksen perusteella kunta. Tilapäisten liikennejärjestelyjen päätös tarvitaan aina kadulla tehtävien töiden yhteydessä. Tällöin päätöstä haetaan samanaikaisesti Kaivuluvan kanssa. Liikennejärjestelyjen suunnitelma esitetään mittakaavassa 1:500, 1:1000 tai 1:2000. Jos työ toteutetaan useassa vaiheessa, on jokaisesta vaiheesta oltava oma suunnitelmansa. Yksinkertaisissa perustapauksissa voidaan toimia julkaisun Tilapäiset liikennejärjestelyt katu- ja yleisillä alueella tyyppiratkaisujen tai tyyppipiirustusten mukaisesti. Kaivantojen suojaustapa on käytävä ilmi liikennejärjestelysuunnitelmasta. Kadun tai muun yleisen alueen tilapäinen vuokraus Lupa kadun tai muun yleisen alueen käyttöön tarvitaan aina. Kuten esimerkiksi: - kiinteistön rakentamis- ja korjaamistyöt, joiden suorittamiseksi rajataan osa - kadusta tai yleisestä alueesta työmaaksi, (ei kaivutöitä) - kadulle pystytettävät rakennustelineet, - kadulta tapahtuvat nostot, - työmaasuojien ja muiden rakennelmien sijoittaminen yleiselle alueelle, - erilaiset messujen ja tapahtumien aikaiset alueiden käytöt, - mainoslaitteiden ja opasteviittojen sijoittaminen, - kahvila- ja terassikalusteiden sekä rakennelmien sijoittaminen. Lumenpudotuksiin tms. tarvittavasta katutilan käytöstä ei peritä vuokraa. Työstä on kuitenkin tehtävä etukäteen ilmoitus osoitteeseen katulupa@lahti.fi. Työhön saa alkaa vasta, kun kadulla on kohteen turvalliseen ohittamiseen riittävä liikenteenohjaus; puomit, varoitusmerkit & liikenteenohjaaja(t). Kaupungilla on sopimus katutilassa tehtävään mainostamiseen (ulkomainostilat) Harjula- Setlementti ry:n kanssa. Lisäksi on tapahtumamarkkinointipaikkoja, joita kaupunki vuokraa paikallisten tapahtumien markkinointiin. Muuhun lyhytaikaiseen tapahtumamarkkinointiin tai -opastukseen myönnetään lupia tapauskohtaisesti. Luvaton mainosten ja opasteiden asettaminen katu- ja muille yleisille alueille on järjestyslain nojalla kielletty. Kielto koskee em. alueella olevia puita, pylväitä ja muita rakenteita. Mikäli kohteeseen sisältyy kaivutöitä, niin alueen vuokraus käsitellään kokonaisuudessaan menettelyn Kaivulupa mukaisesti. Usein kadun tai muun yleisen alueen vuokrasopimuksen lisäksi tarvitaan myös tilapäisten liikennejärjestelyjen päätös. Tilanteita, joissa tilapäisten liikennejärjestelyjen päätös tarvitaan, ovat mm. rakennustyömaat, nostot, erilaiset messut ja muut tapahtumat sekä erikoiskuljetukset. Hakemus kadun tai muun yleisen alueen tilapäisestä vuokrauksesta tulee toimittaa luvan myöntäjälle hyvissä ajoin ennen aiottua tapahtumaa.
5 5(10) Kunnan maksut Sijoituslupa: A Sijoituslupa maanalaiselle rakenteelle ja laitteelle Muut kuin maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitetut johdot, putket ja kaapelit 30 /m, kuitenkin vähintään 300 Rakennusten perustukset 10 /m² Sulku- ja siirtymälaatat sekä tukimuurien anturat 30 /m² kuitenkin vähintään 200 Yhdyskäytävät, alikulkutunnelit sekä suuret erikoisrakenteet - maanpinnan alapuolella 100 /m³ - maan pinnalla 70 /m² Tukiseinät - syvemmällä kuin 3,0 metrin syvyydessä korvauksetta - alle 3,0 metrin syvyydessä 100 /m Tukipaalut ja pysyvät maa- tai kallioankkurit 30 /m² (ryhmän ääripisteiden rajaama pinta-ala) Jännitteettömät maa- tai kallioankkurit (0,5 m x ankkurin pituus) B Sijoituslupa maanpäälliselle rakenteelle ja laitteelle Rakennusten erkkerit, katokset, räystäät, parvekkeet ja muut vastaavat rakennuksen osat 30 /m², kuitenkin vähintään 200 Rakennusten maanpäälliset tekniset laitteet ja muut vastaavat 70 /m², kuitenkin vähintään 200 Rakennusten portaat ja luiskat sekä muut vastaavat 60 /m²,kuitenkin vähintään 200 Rakennukseen liittyvät varusteet ja erillislaitteet 60 /kpl Muut maanpäälliset varusteet ja erillislaitteet 200 /kpl Yleisten väestönsuojien raitisilmaputket, savunpoistoluukut ja -putket sekä ilmanvaihtoputkien maanpäälliset rakenteet korvauksetta Aidat ja muurit (ylitys enintään 0,6 m) 40 /m, kuitenkin vähintään 200 Lujitemaamuurit, tukimuurit ja -pengerrykset 70 /m²
6 6(10) Kulkutiet 60 /m², kuitenkin vähintään 240 euroa Taksat ovat kertakorvauksia ja niihin lisätään voimassa oleva arvonlisävero. Maankäyttö- ja rakennuslain 161 :ssä tarkoitetuista yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevien johtojen, kaapeleiden, putkien ja niihin liittyvien laitteiden sekä telekaapeleiden sijoittamisesta ei peritä vuokraa tai alla olevan taksan mukaisia maksuja. Maanpäällisten laitteiden osalta, kun yleiselle alueelle sijoitettavan rakenteen katsotaan muuttavan yleisen alueen käytön täysin kiinteistöä palvelevaksi, sovelletaan maankäytön voimassa olevia vuokraustaksoja. Alueiden luvattoman käytön osalta esitetyt taksat peritään kaksinkertaisina. Kaivulupa Kunnalla on kunnossa- ja puhtaanapitolain 14 b :n mukaan oikeus periä maksu katu- ja muilla yleisillä alueilla tehtäviä töitä koskevien ilmoitusten tarkastamisesta ja töiden valvonnasta aiheutuneista kustannuksista. Samoin kunta saa periä kohtuullisen maksun kadun ja yleisen alueen tilapäisestä rajaamisesta työmaana pois yleisestä käytöstä. Ilmoituksen tarkastus- ja valvontamaksu on kiinteä ( /ilmoitus). Alueen käyttömaksu määräytyy työn keston, alueen laajuuden ja alueen keskeisyyden (maksuluokat I-III) perusteella ( /vrk/m2). Maksu ilmoituksen tarkastamisesta ja työn valvonnasta alkaen: Maksuluokka I II III Maksu ilmoituksen tarkastamisesta ( ) 120,00 120,00 120,00 Maksu kadun ja yleisen alueen tilapäisestä rajaamisesta pois yleisestä käytöstä alkaen: Maksuluokka I II III Alueen tilapäinen käyttö ( /vrk) ( /vrk) ( /vrk) * ( /vrk/m 2 ) alle 60 m 2 24,00 18,50 12, m 2 48,50 30,00 19, m 2 72,50 48,50 24,00 yli 240 m 2 * 0,08 0,04 0,02 * yli 240 m 2 kokoisissa työmaissa peritään suurimman alueen maksua ja lisäksi neliökohtaista maksua työmaan 240 m 2 ylittäviltä osilta. esim. I maksuluokassa 300 m 2 kaivannon vuokra muodostuu seuraavasti: 72,50 + (60*0,08) = 77,30 /vrk Kaivulupataksat eivät sisällä lainkaan arvonlisävero-osuutta.
7 7(10) Työaika alkaa työn ilmoitettuna alkamispäivänä ja päättyy, kun kunnan valvoja on hyväksynyt työn ja luvassa määritelty loppukatselmuspöytäkirja on allekirjoitettu. Ennen työn hyväksymistä työalueen on oltava liikennöitävässä kunnossa, mahdollisessa kaivannossa tulee olla väliaikainen päällyste, uusien johtojen ja laitteiden tulee olla rekisteröity (kartoitettu; x/y/z) ja työalueen tulee olla siistitty. Myöhään syksyllä tai talvella tehtävien kaivutöiden päällystys- ja viimeistelytyöt tulee olla tehtynä seuraavan kesäkuun 15. päivään mennessä. Maksuja ei peritä Lahden kaupungin Teknisen ja ympäristötoimialan rakennuttamissa yhteishankkeissa. Tilapäisten liikennejärjestelyjen päätös Tilapäisten liikennejärjestelyjen päätös sisältyy kaivulupamaksuun. Yleisten alueiden vuokrasopimuksen perusteella tarvittavien liikennejärjestelyiden tarkastamisesta peritään erillinen maksu vuokrasopimuksessa ilmoitettavalla tavalla. Kadun tai muun yleisen alueen vuokrasopimus Kadun tai yleisen alueen vuokrasopimuksissa käytetään kaupungin hyväksymiä taksoja. Vuokra määräytyy alueen käyttötarkoituksen, vuokra-ajan, vuokrattavan alueen laajuuden ja alueen sijainnin (maksuluokat) mukaan. Alueen vuokran lisäksi mahdollisten tilapäisten liikennejärjestelyiden tarkastamisesta peritään erillinen tarkastusmaksu. Kadun tai muun yleisen alueen rakennusaikainen vuokraaminen: Maksuluokka I II yleisen alueen tilapäinen vuokraus ( /m 2 /viikko) 1,1 0,6 Muista yleisen alueen käytöistä perittävät maksut määräytyvät teknisen lautakunnan vahvistaman taksan mukaisesti. Ennen työn hyväksymistä työalueen on oltava liikennöitävässä kunnossa ja työalueen tulee olla siistitty.
8 8(10) Ohjeet ja määräykset Kunnalla on kadulla tehtävistä töistä annettavan ilmoituksen perusteella mahdollisuus antaa kunnan suostumukseen liittyviä määräyksiä työn suorittamiseksi. Samoin kadun tai muun yleisen alueen vuokrasopimukseen voidaan liittää sopimusehtoja. Ilmoituksen tekijä ja vuokramies sitoutuu noudattamaan annettuja ehtoja ja työohjeita ja vastaamaan kaikesta vahingosta ja haitasta, mikä työstä aiheutuu kunnalle tai kolmannelle osapuolelle. Töissä noudatettavat asiakirjat: - Kaduilla ja muilla yleisillä alueilla tehtäviä töitä koskevat ohjeet ja määräykset liitteineen - InfraRYL 2010, Infrarakentamisen yleiset laatuvaatimukset, Osa 1 Väylät ja alueet; Rakennustieto Oy (myöhemmin tekstissä Infra RYL) - Tilapäiset liikennejärjestelyt katualueella; Suomen kuntatekniikan yhdistys ry (SKTY) 2013, julkaisu 1/ Asfalttiurakan asiakirjat 2005; PANK ry, Suomen Kuntaliitto Asfalttinormit 2011; PANK ry Betoni- ja luonnonkivituotteet päällysrakenteena; Suomen kuntatekniikan yhdistys ry (SKTY) 1997, SKTY-julkaisu 14 - Kunnossapidon tehtäväkortit, Lahden kaupunki / kunnallistekniikka Lahden kaupungin ympäristönsuojelumääräykset, / 127 Lomakkeet Kunnalla on käytössä seuraavat hakulomakkeet: - Sijoittamislupa -hakemus, - Yleisen alueen vuokraus -hakemus, Lomakkeissa on lueteltu ne liitteet, joita hakiessa tarvitaan. Kaivulupaa haetaan elupa-sovelluksella (
9 9(10) Yhteystietoja: Sijoitusluvat / toimistoinsinööri (valmistelija) Anna-Liisa Pulkkinen p Kaivuluvat / ylläpitovalvoja Pasi Leppäaho p katulupa@lahti.fi Alue: Keski-Lahti, Asemantausta, Paavola, Kartano, Salpausselkä ja Jalkaranta Kaivuluvat / ylläpitovalvoja Alue: Ahtiala, Hennala,, Jokimaa, Järvenpää, Kerinkallio, Kilpiäinen, Markku Siirilä Kiveriö, Kivimaa, Koiskala, Kolava, Kujala, Kunnas, Kytölä, p Kärpänen, Laune, Mukkula, Myllypohja, Möysä, Niemi, Nikkilä, katulupa@lahti.fi Yleisten alueiden tilapäinen vuokraus / ylläpitovalvoja Heikki Nelimarkka p katulupa@lahti.fi Postiosoite: Lahden kaupunki Tekninen ja Ympäristötoimiala / kunnallistekniikka PL 126, LAHTI Käyntiosoite: Vesijärvenkatu 11 C LAHTI Sähköposti: etunimi.sukunimi@lahti.fi Okeroinen, Pesäkallio, Pirttiharju, Renkomäki Sopenkorpi, Viuha ja Ämmälä Kaupungin ja muiden toimijoiden yhteystiedot löytyvät Lahden kaupungin internet sivuilta osoitteesta: Lahden Kaupunki ei vastaa internet sivulla olevien muiden toimijoiden yhteystietojen puuttumisesta eikä oikeellisuudesta. Päivittänyt: Pasi Leppäaho,
KADUILLA JA MUILLA YLEISILLÄ ALUEILLA TEHTÄVÄT TYÖT - OHJE HAKEMUSTEN TÄYTTÄMISEEN + KUNNAN MAKSUT
KADUILLA JA MUILLA YLEISILLÄ ALUEILLA TEHTÄVÄT TYÖT - OHJE HAKEMUSTEN TÄYTTÄMISEEN + KUNNAN MAKSUT 24.2.2016 1(10) Kaduilla ja muilla yleisillä alueilla ei saa tehdä töitä ilman kunnan suostumusta. Luvan
Ohje kaduilla ja muilla yleisillä alueilla tehtävien töiden tekemiseen tarvittavien ilmoitusten, sopimusten ja päätösten hakijalle
Ohje kaduilla ja muilla yleisillä alueilla tehtävien töiden tekemiseen tarvittavien ilmoitusten, sopimusten ja päätösten hakijalle Kaduilla ja muilla yleisillä alueilla ei saa tehdä töitä ilman kunnan
OHJE SIJOITUSLUVAN HAKEMISEEN JA ILMOITUKSEN TEKEMISEEN
Mänttä-Vilppulan kaupunki Ohje 1 (6) OHJE SIJOITUSLUVAN HAKEMISEEN JA ILMOITUKSEN TEKEMISEEN Ohje sijoitusluvan hakemiseen sekä kaduilla ja muilla yleisillä alueilla tehtävien töiden tekemiseen tarvittavien
MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI 08.12.14 OHJE SIJOITUSLUVAN HAKEMISEEN JA ILMOITUKSEN TEKEMISEEN
Ohje sijoitusluvan hakemiseen sekä kaduilla ja muilla yleisillä alueilla tehtävien töiden tekemiseen tarvittavien ilmoitusten, sopimusten ja päätösten hakijalle 1. TEE SIJOITUSLUPAHAKEMUS Liitteet: suunnitelmakartta,
Ohje kaduilla ja muilla yleisillä alueilla tehtävien töiden tekemiseen tarvittavien ilmoitusten, sopimusten ja päätösten hakijalle, Vihti
Ohje kaduilla ja muilla yleisillä alueilla tehtävien töiden tekemiseen tarvittavien ilmoitusten, sopimusten ja päätösten hakijalle, Vihti Kaduilla ja muilla yleisillä alueilla ei saa tehdä töitä ilman
TIIVISTELMÄ YLEISILLÄ ALUEILLA TEHTÄVISTÄ TÖISTÄ JA RAKENTEIDEN SIJOITTAMISESTA KOSKEVISTA OHJEISTA, EHDOISTA JA MÄÄRÄYKSISTÄ
1 Yleistä 2 Lomakkeet 3 Sijoituslupa 4 Katulupa Janakkalan kunta TIIVISTELMÄ YLEISILLÄ ALUEILLA TEHTÄVISTÄ TÖISTÄ JA RAKENTEIDEN SIJOITTAMISESTA KOSKEVISTA OHJEISTA, EHDOISTA JA MÄÄRÄYKSISTÄ Kaduilla ja
Katu- ja yleisten alueiden käyttö Hämeenlinnassa infotilaisuus
Katu- ja yleisten alueiden käyttö Hämeenlinnassa infotilaisuus 27.3.2015 klo 9 15.30 Wetterin auditorio 1 Miia Metsäalho 26.3.2015 LUPA-ASIAT LUPATYYPIT SIJOITTAMISSOPIMUS KATULUPA TAPAHTUMALUPA 3 Sijoittaminen
SIJOITTAMISSOPIMUKSEN LUPAOHJEET JA EHDOT KATU JA MUILLE YLEISILLE ALUEILLE SIJOITETTAVILLE PYSYVÄISLUONTEISILLE RAKENTEILLE
SIJOITTAMISSOPIMUKSEN LUPAOHJEET JA EHDOT KATU JA MUILLE YLEISILLE ALUEILLE SIJOITETTAVILLE PYSYVÄISLUONTEISILLE RAKENTEILLE ( Rovaniemen kaupunki/ Suomen Ilmakuva Oy) SIJOITTAMISSOPIMUS Rovaniemen kaupungin
Tekninen toimi 11.12.2015 Kunnallistekniikka
OHJE 1 Tekninen toimi 11.12.2015 HAKEMUS JOHDON, KAAPELIN, LAITTEEN TAI RAKENTEEN SIJOITTAMISEKSI YLEISELLE ALUEELLE TAIKKA TOIMINNAN JÄRJESTÄMISESTÄ YLEISELLÄ ALU- EELA Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL)
Sijoituslupa. Katutyöt- koulutus vastaava katumestari Jukka Piispanen
Sijoituslupa Katutyöt- koulutus 11.3.2019 vastaava katumestari Jukka Piispanen Esityksen sisällys Rakenteet, jotka vaativat sijoitusluvan Milloin tarvitaan sijoitusluvan lisäksi toimenpidelupa tai rakennuslupa?
LUPAHAKEMUS KAIVAMISELLE KATU - TAI YLEISELLÄ ALUEELLA KEMPELEEN KUNTA / YMPÄRISTÖPALVELUT. Sadevesiviemäri
LUPAHAKEMUS KAIVAMISELLE KATU TAI YLEISELLÄ ALUEELLA Luvan hakija Nimi ja osoite Luvan hakijan vastuuhenkilö KEMPELEEN KUNTA / YMPÄRISTÖPALVELUT Puhelin Vastuuhenkilön sähköpostiosoite Kohteen tiedot Työkohteen
Väestön pääasiallinen toiminta Lahdessa ja suurimmissa kaupungeissa 2010
Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 26.0.2012 Väestön pääasiallinen toiminta Lahdessa ja suurimmissa kaupungeissa 2010 LAHDEN VÄESTÖN PÄÄASIALLINEN TOIMINTA 2010 Viimeisten 20 vuoden aikana Lahden
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3521/ /2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) 87 Asianro 3521/10.03.07/2013 Taksa Kuopion kaupungin katujen ja muiden yleisten alueiden vuokrauksesta perittävistä maksuista, muutokset tapahtumilta perittäviin
Tekninen toimi 17.4.2015 Kunnallistekniikka
1 Tekninen toimi 17.4.2015 HAKEMUS JOHDON, KAAPELIN, LAITTEEN TAI RAKENTEEN SIJOITTAMISEKSI YLEISELLE ALUEELLE TAIKKA TOIMINNAN JÄRJESTÄMISESTÄ YLEISELLÄ ALU- EELA Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) mukaisia
KATU-/SIJOITUSLUPA HAKUOHJE JA LUPAEHDOT
KATU-/SIJOITUSLUPA HAKUOHJE JA LUPAEHDOT SISÄLLYSLUETTELO 1. KATU- JA MUILLA YLEISILLÄ ALUEILLA TEHTÄVÄT TYÖT 1.1 Yleistä 1.2 Luvan käsittely 1.3 Valvontamaksun peruste 1.4 Maksuluokat ja ylimääräinen
T A K S A K O K O E L M A
HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN 2013 T A K S A K O K O E L M A TAKSA HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN KATU- JA MUILLA YLEISILLÄ ALUEILLA TEHTÄVISTÄ TÖISTÄ JA ALUEIDEN VUOKRISTA PERITTÄVISTÄ MAKSUISTA Kv Taksan nimi 9.12.2013
EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä
EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 001 Keski-Lahti äänestävät EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 002 Keskusta äänestävät EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden
Väestön pääasiallinen toiminta 2014
Irja Henriksson 30.12.2016 Väestön pääasiallinen toiminta 2014 Lahden väkiluku oli vuoden 2014 lopussa 118 644, josta työvoimaan kuului 56 877 henkilöä eli 47,9 % koko väestöstä. Loput 61 767 henkilöä
LAUKAAN KUNNAN HALLINNOIMILLA KADUILLA JA YLEISILLÄ ALUEILLA TYÖSKENTELYYN TARVITTAVAT LUVAT
LAUKAAN KUNNAN HALLINNOIMILLA KADUILLA JA YLEISILLÄ ALUEILLA TYÖSKENTELYYN TARVITTAVAT LUVAT LAUKAAN KUNTA Tekninen osasto Hyväksytty: tela 14.6.2016 66 kh 20.6.2016 124 Voimassa 1.8.2016 alkaen Sisällysluettelo
MAKSUT 2019 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ
MAKSUT 2019 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ Kaduilla ja yleisillä alueilla tehtäviin töihin liittyvä palveluhinnasto 1.1.2019 alkaen Maksut perustuvat kunnossapitolain 14 b pykälään. Lain mukaan kunta
MAKSUT 2015 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ
Tekninen lautakunta 18.11.2014 145, liite 3 MAKSUT 2015 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ Kadulla ja yleisillä alueilla tehtäviin töihin liittyvä palveluhinnasto 1.1.2015 alkaen Maksut perustuvat kunnossapitolain
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3976/ /2017
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 (1) 103 Asianro 3976/02.05.00.00/2017 Taksa Kuopion kaupungin katujen ja muiden yleisten alueiden vuokrauksesta perittävistä maksuista, muutokset tapahtumilta perittäviin
Taksauudistus PKS- Pekka Ikonen/ Jukka Anttila/ Jyrki Vättö/ Veli Keski-kohtamäki 2015
Taksauudistus 2016 PKS- Pekka Ikonen/ Jukka Anttila/ Jyrki Vättö/ Veli Keski-kohtamäki 2015 ESPOO, HELSINKI, KAUNIAINEN JA VANTAA OVAT YHDESSÄ KEHITELLEET YHTEISTÄ TAKSAUUDISTUSTA VUOSIEN 2013 2015 AIKANA,
EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 3 Vaalipäivän äänet, alustava laskenta
s. 1/2 001 Keski-Lahti 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63
MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ
MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ MAKSUT 2014 Kadulla ja yleisillä alueilla tehtäviin töihin liittyvä palveluhinnasto 1.1.2014 alkaen Maksut perustuvat kunnossapitolain 14 b pykälään. Lain mukaan kunta
KATU-/SIJOITUSLUPA HAKUOHJE JA LUPAEHDOT
1 (8) KATU-/SIJOITUSLUPA HAKUOHJE JA LUPAEHDOT http:///liikenne-ja-kadut/kadut-ja-tiet/katutilavalvonta/ 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO 1. KATU- JA MUILLA YLEISILLÄ ALUEILLA TEHTÄVÄT TYÖT 1.1 Yleistä 1.2 Luvan
KATU-/SIJOITUSLUPA HAKUOHJE JA LUPAEHDOT
KATU-/SIJOITUSLUPA HAKUOHJE JA LUPAEHDOT SISÄLLYSLUETTELO 1. KATU- JA MUILLA YLEISILLÄ ALUEILLA TEHTÄVÄT TYÖT 1.1 Yleistä 1.2 Luvan käsittely 1.3 Valvontamaksun peruste 1.4 Maksuluokat ja ylimääräinen
Lapsiperheiden, elävänä syntyneiden ja alle 18-vuotiaiden lasten määrä Suomessa Lapsiperheet syntyneet alle 18 vuotiaat
45 47 49 51 53 55 57 59 61 63 65 67 69 73 75 77 79 81 83 85 87 89 91 93 95 97 99 01 03 05 07 09 11 Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero.. LAPSIPERHEIDEN RAKENNE SUOMESSA, SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA JA
ORIVEDEN KAUPUNKI KATU-/SIJOITUSLUPA HAKUOHJE JA LUPAEHDOT
1 (7) ORIVEDEN KAUPUNKI KATU-/SIJOITUSLUPA HAKUOHJE JA LUPAEHDOT 2 (7) SISÄLLYSLUETTELO 1 KATU- JA MUILLA YLEISILLÄ ALUEILLA TEHTÄVÄT TYÖT 3 1.1 Yleistä 3 1.2 Luvan käsittely 3 1.3 Valvontamaksun peruste
KATU- / SIJOITUSLUPA HAKUOHJE JA LUPAEHDOT
KATU- / SIJOITUSLUPA HAKUOHJE JA LUPAEHDOT SISÄLLYSLUETTELO 1. KATU- JA MUILLA YLEISILLÄ ALUEILLA TEHTÄVÄT TYÖT 1.1 Yleistä 1.2 Luvan käsittely 1.3 Valvontamaksun peruste 1.4 Maksuluokat ja ylimääräinen
Tekninen toimi KATU- JA SIJOITUSLUPA HAKUOHJE JA LUPAEHDOT
KATU- JA SIJOITUSLUPA HAKUOHJE JA LUPAEHDOT SISÄLLYSLUETTELO 1. KATU- JA MUILLA YLEISILLÄ ALUEILLA TEHTÄVÄT TYÖT 1.1 Yleistä 1.2 Luvan käsittely 1.3 Valvontamaksun peruste 1.4 Maksuluokat ja ylimääräinen
MAKSUT 2017 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ
Tekninen lautakunta 13.12.2016 Liite 1 151 MAKSUT 2017 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ Kaduilla ja yleisillä alueilla tehtäviin töihin liittyvä palveluhinnasto 1.1.2017 alkaen Maksut perustuvat kunnossapitolain
MAKSUT 2018 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ
Kaupunkiympäristölautakunta 21.11.2017 Liite 3 62 MAKSUT 2018 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ Kaduilla ja yleisillä alueilla tehtäviin töihin liittyvä palveluhinnasto 1.1.2018 alkaen Maksut perustuvat
Kuntakehitys ja tekniikka Yhdyskuntatekniikka
Hakemukset johdon, kaapelin, laitteen tai rakenteen sijoittamiseksi yleiselle alueelle taikka toiminnan järjestämisestä yleisellä alueella (sijoittamissopimus) Sisältö 1. Yleistä... 1 2. Sijoittamissopimusta
Pirkkalan kunta 1 (9) Tekninen osasto Kunnallistekniikka 7.11.2014 KATU-/SIJOITUSLUPA HAKUOHJE JA LUPAEHDOT
Pirkkalan kunta 1 (9) KATU-/SIJOITUSLUPA HAKUOHJE JA LUPAEHDOT Pirkkalan kunta 2 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1 KATU- JA SIJOITUSLUVAN HAKEMINEN 3 1.1 Yleistä 3 1.2 Luvan käsittely 3 1.3 Lupamuodon valinta 3 1.4
Pauli Mero LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA
Pauli Mero 07.12. 2017 LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA (Perherakenteen käsitteet ja määritelmät sekä taulukot: Tilastokeskus) Lapsiperheitä (perhe, jossa vähintään 1
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Rakennusvirasto 37/2014 Palveluosasto Alueidenkäyttö 22.05.2014 Toimistopäällikkö PAK
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) 340 Nauvontie 14, 16. Ruskeasuo, DNA oy, suostumus yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi yleiselle alueelle HEL 2014-006317 T 10 01 01 06 SL1400269 Päätös n alueidenkäytön
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 33 Alueidenkäytön toimistopäällikön päätös kadulla tehtävistä töistä perittävästä maksusta 81086824, Backström Mathias, tehtyyn muistutukseen HEL 2016-009143 T 10 01
KOUKKUTIE, KUMPUTIE, KUNNASTIE, LAALAHDENKUJA JA PEKANKATU
TAMPEREEN KAUPUNKI LIITE 5 TURVALLISUUSASIAKIRJA KOUKKUTIE, KUMPUTIE, KUNNASTIE, LAALAHDENKUJA JA PEKANKATU RUOTULA JA TAKAHUHTI Suunnitelmanumerot:14105, 14104, 14103, 14163, 14164 TAMPEREEN KAUPUNKI
ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS
ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS Sivu 1/2 TALOYHTIÖ Asunto-osakeyhtiön nimi ja osoite Huoneiston numero OSAKAS Huoneiston osakkeenomistajan nimi ja puhelinnumero
Kaduilla ja muilla yleisillä alueilla tehtävien töiden ohjeet ja määräykset
Tekninen yksikkö 12.11.2015 1 Kaduilla ja muilla yleisillä alueilla tehtävien töiden ohjeet ja määräykset 1. Kaivutyöt yleisillä alueilla 1.1 Yleistä Kaduilla ja muilla yleisillä alueilla ei saa tehdä
Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2017
Katja Karevaara 13.12.2018 Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2017 Lahden väkiluku oli vuoden 2017 lopussa 119 573. Vuoden aikana kaupungin väestö kasvoi 121 henkilöllä. Syntyneitä oli vähemmän kuin
KAIVUTÖIDEN SUORITTAMINEN JA TOIMINNAN JÄRJESTÄMINEN YLEISELLÄ ALUEELLA
KAIVUTÖIDEN SUORITTAMINEN JA TOIMINNAN JÄRJESTÄMINEN YLEISELLÄ ALUEELLA OHJEET JA MÄÄRÄYKSET 28.4.2016 Mäntsälän kunta, tekniset palvelut puh. (019) 264 5000 palvelupiste@mantsala.fi Heikinkuja 4, fax
SÄÄDÖSKOKOELMA. Taksa Hämeenlinnan kaupungin katu- ja muilla yleisillä alueilla tehtävistä töistä ja alueiden vuokrista perittävistä maksuista
SÄÄDÖSKOKOELMA Taksa Hämeenlinnan kaupungin katu- ja muilla yleisillä alueilla tehtävistä töistä ja alueiden vuokrista perittävistä maksuista Kv 28.1.2019 13 1 Kunnalla on kadun ja eräiden yleisten alueiden
Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Esityslista 12/2014 1 (5) 8 Alueiden vuokraaminen eduskunnalle HEL 2014-006785 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta 63/673 496, Arkadiankatu, Eduskuntakatu, Pohjoinen Rautatiekatu ja Pikkuparlamentin
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 177 Ulvilantie 23, 30.. Asunto Oy Metsäpalsta, c/o Saudit Oy (Kiinteistö 3011-1), suostumus yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi yleiselle alueelle. HEL 2017-003988
OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI:
OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI: Taloyhtiön tiedot: Taloyhtiön nimi: Isännöitsijän nimi: Osoite: Puhelin/sähköpostiosoite: Osakkaan tiedot: Nimi:
LAUKAAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA
LAUKAAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty: Lupalautakunta 27.3.2019 23 Voimaatulo: 2.4.2019 Sivu 1 / 5 LAUKAAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA 1 SOVELTAMISALA
TOIVAKAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAI- SEN TAKSA. Ympäristölautakunta
TOIVAKAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAI- SEN TAKSA Ympäristölautakunta 14.8.2019 49 TOIVAKAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA 1 (4) 1. SOVELTAMISALA Maa-ainesten ottamista
KAALISTEN KAUPUNKI. Torin seudun kehittämishanke. Toinen rakennusvaihe 2012 Kirkkokadun saneeraus TYÖTURVALLISUUSLIITE
KAALISTEN KAUPUNKI Torin seudun kehittämishanke Toinen rakennusvaihe 2012 Kirkkokadun saneeraus TYÖTURVALLISUUSLIITE 28.3.2012 SIsÄLLYSLUETTEL0 1 YLEISTÄ 1.1 Turvallisuusliitteen tarkoitus 1.2 Rakennuttaja,
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT. Laihian kunnanvaltuuston hyväksymä.
1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT Laihian kunnanvaltuuston 27.9.2010 73 hyväksymä. Laihian kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman
15 % OMARAHOITUSOSUUDELLA TURVALLINEN JA PYSYVÄ KÄYTTÖOIKEUS
ASUMISOIKEUSASUNNOT MITÄ ASUMISOIKEUS ON? Asumisoikeus on asuntojen hallintamuoto, joka ei ole omistamista eikä vuokraamista. Asukas maksaa osan asunnon hankintahinnasta (=asumisoikeusmaksu) sekä käyttövastiketta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Rakennusvirasto 3/2014 Palveluosasto 14.01.2014 Toimistopäällikkö PAK
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) 7 Juutinraumankatu 7, 20. Länsisatama, VVO Yhtymä Oyj, lupa yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi yleiselle alueelle HEL 2013-014345 T 10 01 01 06 SL1400005 Päätös
Ennen mahdollista uusintakaivua on hankittava ajan tasalla oleva kartta.
KAUKOLÄMPÖ-, KAUKOJÄÄHDYTYS- 1(5) JA KAASUJOHDOT YLEINEN OHJE 3 115-1 Luotu 16.12.2013 Korvaa ohjeen 10.02.2012 Voimassa toistaiseksi 1 Yleistä Sähkölaitoksen sijaintikartoilla on esitettynä maahan asennettuja
MAKSUT 2016 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ
MAKSUT 2016 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ Kaduilla ja yleisillä alueilla tehtäviin töihin liittyvä palveluhinnasto 1.1.2016 alkaen Maksut perustuvat kunnossapitolain 14 b pykälään. Lain mukaan kunta
YLEISTEN ALUEIDEN VUOKRAUS- JA KAIVUTYÖT
1 YLEISTEN ALUEIDEN VUOKRAUS- JA KAIVUTYÖT Yhdyskuntatekniikka OHJEET VUOKRAUS- JA KAIVUTÖIDEN SUORITTAMISESTA... 2 1. YLEISTÄ... 2 2. KAIVULUVAN HAKEMINEN... 2 3. ENNAKKOTOIMENPITEET... 2 5. JÄLKITYÖT...
Taksa on hyväksytty teknisessä lautakunnassa
MAA-AINESTAKSA 1 YLEISTÄ Taksa on hyväksytty teknisessä lautakunnassa 19.6.2018 120 Voimaantulo 1.8.2018. 2 TARKASTUSMAKSU Maa-ainesten ottamishakemuksen ja -suunnitelman tarkastamisesta, ympäristölupaja
Tontti luovutetaan Advenille käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5.luvun tarkoittamalla tavalla kaukolämpölaitoksen tonttina.
Luonnos 23.4.2015 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala jäljempänä kaupunki Vuokralainen: Adven Oy Äyritie 18, 01510 Vantaa jäljempänä
Tekniset palvelut. KATU- JA SIJOITUSLUPA Ohjeet, maksut ja lupaehdot. Toukokuu 2019
KATU- JA SIJOITUSLUPA Ohjeet, maksut ja lupaehdot Toukokuu 2019 1 KATU- JA MUILLA YLEISILLÄ ALUEILLA TEHTÄVÄT TYÖT 1.1 Yleistä Katu - ja muilla yleisillä alueilla tehtävät työt edellyttävät katu- ja sijoituslupaa.
Leikkimökki, kasvihuone tai grillikatos sekä isommat toimenpiteet 50 euroa
Rakentamisesta Herttoniemen siirtolapuutarhassa 2019 Yhdistyksen suostumuksen hakeminen Herttoniemen siirtolapuutarhaa koskevat rakentamisen määräykset ja ohjeet tulevat Helsingin kaupungilta. Mökkiläisen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 58
01.06.2015 Sivu 1 / 1 5502/02.07.00/2014 58 Tontin ja maanalaisen alueen vuokraaminen Gumbölestä sekä tontin laajennuksen vuokraaminen Muuralasta Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymälle (HSY),
jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja
MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä NSA-Yhtiöt Oy jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja ASEMAKAAVA-ALUE
2238/752 1 (5) KAUNIAISTEN KAUPUNKI BREDANNIITYNKUJA, BREDAÄNGSGRÄNDEN TYÖTURVALLISUUSLIITE 6.8.2015
2238/752 1 (5) KAUNIAISTEN KAUPUNKI BREDANNIITYNKUJA, BREDAÄNGSGRÄNDEN TYÖTURVALLISUUSLIITE 6.8.2015 2238/752 2 (5) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 1.1 Työturvallisuusliitteen tarkoitus... 3 1.2 Päätoteuttaja...
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Leppävirran kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta
Espoon kaupunki Pöytäkirja 29
09.03.2015 Sivu 1 / 1 995/02.07.00/2015 29 Tontin määräosan myynti ja yleisen alueen vuokraus Tapiolasta Kiinteistö Oy Jousenpuiston Pysäköinti -yhtiölle pysäköintilaitoksen rakentamista varten, korttelin
MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä
MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä St-1 Oy (Y-tunnus: 0201124-8)
Työnaikaiset liikennejärjestelyt - opas
Työnaikaiset liikennejärjestelyt - opas SKTY:N Syyspäivät Lahdessa 4.-5.11.2013 yhdyskuntatekniikan asiantuntija Marika Kämppi, Kuntaliitto Ohjeen taustaa Tavoitteena yhdenmukaistaa tilapäisten liikennejärjestelyjen
Lahden pyöräilykatsaus 2016 tuoretta tietoa pyöräilystä
Lahden pyöräilykatsaus 2016 tuoretta tietoa pyöräilystä Lahden pyöräilykatsaus 2016 on ensimmäinen pyöräliikenteen kehitystä, olosuhteita ja kehittämistä käsittelevä julkaisu Lahdessa. Lahden keskustan
jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja
KH xx.xx.2015 xx MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä Markku Mattila jäljempänä tässä sopimuksessa
URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA
URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Tämä taksa korvaa edellisen, Urjalan kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 01.08.2012 alkaen. Tämän taksan on Urjalan tekninen lautakunta vahvistanut
VANTAAN KAUPUNKI RUUSUKVARTSINKATU, LUMIKVARTSINKATU TYÖTURVALLISUUSLIITE. No 53209 / 10
VANTAAN KAUPUNKI 16UBS0001 1(5) VANTAAN KAUPUNKI TYÖTURVALLISUUSLIITE No 53209 / 10 25.05.2014 VANTAAN KAUPUNKI 16UBS0001 2(5) SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 3 1.1 Työturvallisuusliitteen tarkoitus... 3
Lupaohjeet ja ehdot. koskien katu-, puisto- ja muilla yleisillä alueilla tehtäviä töitä Kouvolassa
KOUVOLAN KAUPUNKI Lupaohjeet ja ehdot koskien katu-, puisto- ja muilla yleisillä alueilla tehtäviä töitä Kouvolassa (Kaivulupa ja maksut) Taksat katu- ja muilla yleisillä alueilla tehtävistä töistä perittävistä
Espoon kaupunki Pöytäkirja 125. 125 Teollisuustontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Rakennuspalvelu J. Nyström Oy:lle, kortteli 83001 tontti 6
16.11.2015 Sivu 1 / 1 5498/02.07.00/2014 6 12.1.2015 125 Teollisuustontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Rakennuspalvelu J. Nyström Oy:lle, kortteli 83001 tontti 6 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,
KONNEVEDEN KUNTA MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
1 KONNEVEDEN KUNTA MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 2 Sisällys: 1 Yleistä 2 Tarkastusmaksu 3 Valvontamaksu 4 Kuuleminen
RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT VIHDIN KUNNASSA, MAKSUTAKSA
ympa 11.3.2015 14 ympa liite 2 RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT VIHDIN KUNNASSA, MAKSUTAKSA Voimaantulo 1.5.2015 1 Yleistä Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan
Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015
Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.1.2015 alkaen Arvonlisäverollinen hinta on noin hinta. Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 290 Tilkanvierto 4, 18. Laakso, Bostads Ab Gullkronan i Helsingfors, lupa yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi yleiselle alueelle HEL 2016-005611 T 10 01 01 06 SL
ASIKKALAN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEIDEN TAKSA
ASIKKALAN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEIDEN TAKSA Ympäristölautakunta 4.3.2014 16 Sisällys 1 Yleistä... 2 2 Rakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta (MRL 125
Espoon kaupunki Pöytäkirja 47
05.05.2014 Sivu 1 / 1 2916/10.00.02/2013 76 2.9.2013 47 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Laaksolahdesta Kiinteistö Oy Sinikallion Hoitokodille, kortteli 60060 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:
Espoon kaupunki Pöytäkirja Kahden pientalotontin vuokraaminen Henttaalla, korttelin tontit 1 ja 2
03.06.2013 Sivu 1 / 1 4535/10.00.02/2012 104 5.11.2012 62 Kahden pientalotontin vuokraaminen Henttaalla, korttelin 21162 tontit 1 ja 2 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. (09) 816 25929 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 55 Atlantinkatu 7, 20. Länsisatama, Kiinteistö Oy Helsingin Atlantinkatu 7 (kiinteistö 20071-4 / At-lantinkatu 7), lupa yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi yleiselle
Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2016
henkilöä Irja Henriksson 31.5.2017 Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2016 on Suomen kahdeksanneksi suurin kaupunki, jonka väkiluku oli vuoden 2016 lopussa 119 452. Vuoden aikana kaupungin väestö kasvoi
NAANTALIN KAUPUNKI MAKSULUETTELO Rakentamisen valvonta ja neuvonta Luettelossa esitetään yleiset maksutiedot, ei sopimuskohtaisia
1 Uudisrakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta (MRL) rakentaminen ja laajentaminen vapaa-ajan asunto tai sen laajentaminen tai saunan rakentaminen yksinkertainen rakennus korjaus- ja muutostyö
LUPAPÄÄTÖS Nro 90/07/1 Dnro Psy-2007-y-72 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2007 ASIA LUVAN HAKIJA
1 LUPAPÄÄTÖS Nro 90/07/1 Dnro Psy-2007-y-72 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Siirtoviemärin ja yhdysvesijohdon rakentaminen Levijärven alitse, Kittilä Levin Vesihuolto Oy PL 35 99131
Liite Lii nro 2/17.11.2004 66 Muutettu 19.10.2005 75
Liite Lii nro 2/17.11.2004 66 Muutettu 19.10.2005 75 VENEPAIKKOJEN VUOKRAUSSÄÄNNÖT, PIENVENESATAMASÄÄNNÖT JA KARTAT Muutettu 19.10.2005 75 Hyväksytty liikuntalautakunnassa 17.11.2004 66 KIRKKONUMMEN KUNNAN
Kadulla ja yleisillä alueilla tehtäviin töihin liittyvä palveluhinnasto 1.1.2013 alkaen
Kadulla ja yleisillä alueilla tehtäviin töihin liittyvä palveluhinnasto 1.1.2013 alkaen Maksut perustuvat kunnossapitolain 14 b pykälään. Lain mukaan kunta hyväksyy maksujen määräämisen perusteet. Työstä
MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013. Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi
MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013 Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Osakkeenomistajan remontit Kunnossapito- tai muutostyö Kunnossapitotyöt: Yhtiön kunnossapitoa on kiinteistön ylläpitoon kuuluva toiminta, joka
1 SIJOITUSLUPA, ILMOITUS TYÖSTÄ JA KAIVULUPA
Orimattilan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaivuutöiden ohjeet päiv. 1.1.2017 1 SIJOITUSLUPA, ILMOITUS TYÖSTÄ JA KAIVULUPA 1.1 Sijoituslupa Kaduilla ja muilla yleisillä alueilla ei saa tehdä kaivutöitä
INKOON KUNNAN MAA-AINESTAXA
INKOON KUNNAN MAA-AINESTAXA Inkoon kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut. 1 YLEISTÄ Maa-ainesten
Yhdyskuntatekniikka Risto Saari / RS 27.8.2008
Kaarinan kaupunki 1 (7) Yhdyskuntatekniikka Risto Saari / RS SOPIMUS RAKENNUSTÖIDEN SUORITTAMISEKSI KADULLA TAI MUULLA YLEISELLÄ ALUEELLA (= puistokäytävällä, puistoalueella, torilla, katuaukiolla, erillisellä
Sivu 1 / 6 LAUKAAN KUNTA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
Sivu 1 / 6 LAUKAAN KUNTA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Laukaan kaavoitus- ja rakennuslautakunta 25.1.2017 Sivu 2 / 6 Laukaan kunnassa
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
K A U H A J O E N K A U P U N K I MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT VOIMAANTULO 1.1.2015 Kauhajoen kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 26
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 26 TEKNISEN LAUTAKUNNAN ALAISTEN VASTUUALUEIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty teknisessä lautakunnassa 13.12.2011) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala Teknisen lautakunnan alaisten
Elämäniloa ja sivistystä. Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto
Elämäniloa ja sivistystä Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Elämäniloa ja sivistystä Tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden hankkia tietoa ja elämyksiä. Toimintamme edistää luku-, kirjallisuus-
Vuokralainen on velvollinen kustannuksellaan toteuttamaan vuokra-alueella valtion korkotukemia asumisoikeusasuntoja.
1 Asuntotontin (pientalo, 1 076 k-m 2 ) pitkäaikainen vuokraaminen TA- Asumisoikeus Oy:lle valtion korkotukemia asumisoikeusasuntoja varten (Vuosaari, tontti 54288/7) Solvikinkuja 3 Muut sopimusehdot 2-14
Espoon kaupunki Pöytäkirja 33
15.04.2013 Sivu 1 / 1 1734/02.07.00/2013 33 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Matti Tausalle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun varastorakennuksen ja tuotantotilan rakentamista varten, korttelin
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 248 Hopeakaivoksentie 26, 49. Laajasalo, Kiinteistö 49182-6, lupa yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi yleiselle alueelle. HEL 2016-006206 T 10 01 01 06 SL1600365
2.1 Suunnitelmaa kohti 350,00. + ottamisalueen pinta-alan mukaan ( min 1 ha ) 100,00 / ha. sekä lisäksi hakemuksessa otettavaksi esitetyn
PARKANON KAUPUNKI 1 MAA-AINESTAKSA Parkanon kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut. 1 YLEISTÄ Maa-ainesten
Ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut: 2.1 Suunnitelmaa kohti 370
Riihimäen kaupunki TAKSAT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Hyväksytty 12.12.2011 Voimaantulo 1.2.2012 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman
15.1.2015. Myyntipaikkaan voi tulla tuntia ennen kauppahallin avautumista ja sieltä tulee poistua tunnin kuluessa kauppahallin sulkeutumisesta.
1 (5) Hakemukset kauppiasyhdistykselle (puheenjohtajan tai edustajan hyväksymä hakemus): alle 1 kalenterikuukausi (1-4 viikkoa) - etusijalla Hakaniemen kauppahallin vuokralaiset (kauppiasyhdistys päättää