Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osallistumis- ja arviointisuunnitelma"

Transkriptio

1 Hattulan kunta Hattulan kunnan keskeisten alueiden sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma päivitetty

2 Hattulan kunta Hattulan kunnan keskeisten alueiden sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma pvm päivitetty viite Rambll Terveystie 2 FI Hllla Finland Puhelin:

3 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa esitetään suunnitelma kaavan laatimisessa nudatettavista sallistumis- ja vurvaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arviinnista. 1. Kaavan tarkitus Yleiskaavan tarkituksena n kunnan tai sen san yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen hjaaminen ja eri timintjen (esim. asuminen, virkistys, palvelut, työpaikat, liikenne) yhteen svittaminen. Yleiskaavassa esitetään tavitellun kehityksen periaatteet ja sitetaan tarpeelliset alueet yksityiskhtaisemman kaavituksen perustaksi. Kunnan salle laadittua yleiskaavaa kutsutaan sayleiskaavaksi. Yleis- tai sayleiskaava vi myös suraan hjata rakentamista ja muuta maankäyttöä, jllin sitä kutsutaan ikeusvaikutteiseksi yleiskaavaksi. 2. Suunnittelualueen kuvaus Suunnittelualueen mudstavat Hattulan kunnan keskustaajama ja sitä ym-päröivät alueet, jiden yhteenlaskettu pinta-ala n nin 36,5 km2. Alue rajautuu etelässä Hämeenlinnan kaupungin rajaan, lännessä Helsinki- Tampere mttritiehen ia Ihalemmen kylään sekä phjisessa Merven tel-lisuusalueeseen ja Mervensuhn. Aulangntien itäpulisista alueista suun-nittelualueeseen kuuluu nin yhden kilmetrin levyinen Rahkilasta Metsän-kylään ulttuva vyöhyke. Suunnittelualueen rajausta vidaan työn kuluessa tarkentaa tai muuttaa. Suunnittelualueen sijainti ja rajaus kartalla 2

4 Suunnittelualueen sijainti ja rajaus rtkuvassa. 3. Suunnittelun tavitteet Tavitteena n laatia Hattulan keskeisten alueiden ikeusvaikutteinen sayleiskaava, jssa tarkistetaan vimassa levien sayleiskaavjen aluevaraukset ja sitetaan uusia tai täydennettäviä asuin-, työpaikka ja tellisuusalueita. Osayleiskaava laaditaan nk. rakennesayleiskaavana, jssa ei siteta yksittäisiä rakennuspaikkja. Kaavan tteuttamista hjataan erikseen laadittavilla asemakaavilla. 4. Nykyinen suunnittelutilanne 4.1 Kaavitus Maakuntakaava Suunnittelualueella n vimassa Hämeen liitn maakuntavaltuustn hyväksymä Kanta-Hämeen maakuntakaava, jka sai valtineuvstn vahvistuspäätöksen Vahvistuessaan uusi maakuntakaava krvasi seutukaavan. Maakuntakaavassa Parlan keskustan ja Hattulan asuinalueet n sitettu asuntvaltaiseksi taajamatimintjen alueeksi (A), asuntvaltaiseksi alueeksi, jlla arvkkaan rakennetun kulttuuriympäristön peruspiirteet säilytetään(as) ja rakennettavaksi uudeksi tai rakennetta tiivistäväksi asuinalueeksi (Ar) sekä lähivirkistysalueeksi (VL). Merventien tellisuusalue n sitettu merkinnällä tellisuusalue (T). Työpaikka-alueet (TP) n sitettu Hattulantien ja rautatien sekä Pälkäneentien ja Hattulantien risteysalueille ja Pälkäneentien varteen Katinalassa. Suunnittelualue n sa Vanajaveden laaksn ja Vanajaveden kapeikn kulttuurimaisema-aluetta: kulttuurimaiseman, rakennetun ympäristön tai kulttuurihistrian kannalta tärkeä alue (ma). Hurttalan peltalue n sitettu merkinnällä (MT) maatalusalueeksi, merkittävä yhtenäinen peltalue. Harjun ja mttritien välinen alue n sitettu tärkeäksi tai muuksi vedenhankintakäyttöön sveltuvaksi phjavesialueeksi. Aulangntien varressa n maaseudun kehittämiskhdealue. Parlan keskusta n sitettu merkinnällä kuntakeskus (c), juna-asema taajamajuna-asemaksi (la), jukkliikenteen vaihtpaikaksi (lp). Alueella n lisäksi merkinnät kiinteistä muinaisjäännöksistä, virkistyskhteesta tai venesatamasta 3

5 ja arvkkaasta rakennetusta ympäristöstä, erityisen merkittävä. Vanajaveteen n sitettu laivaväylä, vesimatkailureitti. Suunnittelualueen länsisassa sijaitsee Tampere-Helsinki mttritie ja itäsassa kantatie 57 Pälkäneentie. Ote maakuntakaavakartasta Yleiskaava Suunnittelualueella n vimassa seuraavat yleis- ja sayleiskaavat: Mierlanvirran ikeusvaikutteinen sayleiskaava, n hyväksytty Tämä sayleiskaava-alue rajautuu Kirkktiehen, Mierlantiehen ja Tellisuustiehen Vanajaveden Mierlanvirran rannalla (ns. Ventlan alue). Mierlanvirran sayleiskaavassa suunnittelualue n sitettu pientalvaltaiseksi asuinalueeksi (AP), pientalvaltaiseksi asuinalueeksi, jlla ympäristö säilytetään (AP/s), yhdyskuntateknisen hulln alueeksi (ET), satama-alueeksi (LS), maatalusalueeksi (MT), lähivirkistysalueeksi (VL) ja vesialueeksi (W). Hattulan keskeisten alueiden ikeusvaikutuksetn sayleiskaava, n hyväksytty Osayleiskaavassa Parlan keskusta n sitettu keskustatimintjen alueeksi (c) sekä julkisten palvelujen ja hallinnn alueeksi (PY), jta ympäröivät pientalvaltaiset asuntalueet (AP), asuinkerrstalvaltaiset asuntalueet (AK), rautatien varren ja Merven tellisuusalue, jlla ympäristö asettaa erityisiä vaatimuksia (TY), maisemallisesti arvkkaat peltalueet(ma), (YK/s). Vanajaveden kansallismaisema, Vanajaveden laaksn valtakunnallisesti arvkas maisema-alue ja Hattulan Pyhän Ristin kirkn maisema n sitettu valtakunnallisesti merkittäväksi maisema-alueeksi. Rakennustaiteellisin, kulttuurihistriallisin tai maisemallisin perustein sujeltavaksi rakennukseksi tai rakennetuksi ympäristöksi n sitettu Rahkilan histriallinen kylä ja Mierlan kylä musesiltineen sekä Pyhän Ristin kirkk ympäristöineen mukaan lukien pitäjänmakasiini. Peklan ikeusvaikutuksetn sayleiskaava n hyväksytty ja muu- 4

6 ts n tehty Kaava n vimassa Aulangntien itäpulisella alueella Pappilasta Hämeenlinnan rajalle. Osayleiskaavassa suunnittelualue n sitettu asuntalueeksi (A-1), pientalvaltaiseksi asuntalueeksi (AP), maatilan taluskeskusten alueeksi (AM), maa- ja metsätalusvaltaiseksi alueeksi(m), maa- ja metsätalusalueeksi (MT), maa- ja metsätalusvaltaiseksi alueeksi; ulkilun hjaamistarvetta tai ympäristöarvja (MU), ympäristöhäiriötä aiheuttamattmaksi tellisuuden alueeksi(ty) ja lähivirkistysalueeksi (VL). Rahkilan-Pappilanniemen ikeusvaikutuksetn sayleiskaava n hyväksytty Kaava n vimassa Aulangntien itäpulisella alueella Kreilan khdalla. Osayleiskaavassa suunnittelualue n sitettu pientalvaltaiseksi asuinalueeksi (AP), maatilan taluskeskusten alueeksi (AM), maa- ja metsätalusalueeksi (MT) sekä maa- ja metsätalusvaltaiseksi alueeksi (M). Hattulan harjualueen ikeusvaikutuksetn sayleiskaava n hyväksytty Kaava n vimassa Ihalemmentien ja Haritunlammin välisellä harjualueella, jka n sitettu erityisesti ulkilun ja ympäristönsujelun humin ttavan maa- ja metsätaluden harjittamiseen tarkitetuksi maa- ja metsätalusvaltaiseksi alueeksi (MM-2). Alueelle n sitettu myös hjeellinen ulkilureitti ja päävimansiirtlinja sekä alueen sa, jlla srantt n sallittu ktitarvettna (er). Hattulan ikeusvaikutuksetn sayleiskaava hjevudet n hyväksytty Kaava n vimassa kaikilla em. kaavjen ulkpulelle jäävillä alueilla. Yleiskaava-alueiden aluerajaukset 5

7 4.1.3 Asemakaava Kaava-alueella n vimassa useita asemakaavja ja asemakaavan muutksia, jiden ajantasaistamistyö n alitettu samanaikaisesti keskeisten alueiden sayleiskaavan laatimisen kanssa. Osayleiskaavan suunnittelussa humiidaan asemakaavjen ajantasaistamisen yhteydessä mahdllisten käyttötarkitusten muutsten lisäksi suunnitteilla levat, pääasiassa asuin-, tellisuus- ja työpaikkaalueita kskevat asemakaava-alueiden laajennukset. Ote ajantasa-asemakaavasta. 4.2 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavitteet Valtakunnalliset alueidenkäyttötavitteet (Valtineuvstn päätös ) vat saaneet lainviman Maankäyttö- ja rakennuslain mm. mukaan alueidenkäytön suunnittelussa n hulehdittava valtakunnallisten alueidenkäyttötavitteiden humin ttamisesta siten, että edistetään niiden tteuttamista. Tavitteet n ryhmitelty sisällön perusteella seuraaviin kknaisuuksiin: 1. Timiva aluerakenne 2. Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu 3. Kulttuuri- ja lunnnperintö, virkistyskäyttö ja lun nnvarat 4. Timivat yhteysverkstt ja energiahult 5. Helsingin seudun erityiskysymykset 6. Lunt- ja kulttuuriympäristöinä erityiset aluekk naisuudet 6

8 4.3 Selvitykset ja suunnitelmat Aiemmin laaditut selvitykset ja suunnitteluaineist: Kulttuuriympäristö Rakennettu ympäristö Kyliä ja krtteleita, Hämeenlinnan ja Hattulan rakennuskulttuuriselvitys, Lauri Putknen Vanajaveden laaksn maisema, esihistria, rakennettu kulttuuriympäristö ja lunt, Marja Mikkla, Heli Jutila, Lauri Putknen ja Sirkka-Liisa Seppälä, Hämeen ympäristökeskus 2001 Kanta-Hämeen kulttuurihistrialliset khteet, Lauri Putknen, Kanta-Hämeen seutukaavaliitt 1993 Kuninkaan kartast Sumesta Alanen, Tim ja Kepsu Sauli. Sumalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistrialliset ympäristöt. Musevirast, Rakennushistrian sastn julkaisu 16, 1993 (2. pains 1998). ( Hämeen alueellinen kulttuuriympäristöhjelma, Annu Tulnen. Hämeen ympäristökeskus Rakennettu Häme. Maakunnallisesti arvkas rakennusperintö. Hämeen liitt Sumen asutus 1560-luvulla. Kyläluettelt. Helsingin ylipistn histrian laitksen julkaisuja. N: Kiinteät muinaisjäännökset Arkelgiset kulttuuriperintökhteet. Matkailu- ja petuskhteita Hämeessä. Esite Hämeen liitt, Musevirast, Hämeen virkistysalueyhdistys. Hattulan arkelginen perusinventinti, Jyri Saukknen: Hattulan inventinti 1985 (esihistriallinen aika) Kanta-Hämeen muinaisjäännökset. Kanta-Hämeen seutukaavaliitt Kanta-Hämeen muinaisrannat. Itämeren varhaisvaiheiden visualisinti. Hämeen liitn julkaisu V: Maiseman muisti. Valtakunnallisesti merkittävät muinaisjäännökset. Musevirast Vanajaveden laaksn perusselvitykset. Esihistriallisten kiinteiden muinaisjäännösten inventinti. Khdekuvaukset, Sirkka-Liisa Seppälä. Hämeen ympäristökeskuksen mniste Maantien 3053 parantaminen välillä Rahkila-Aulank, Eeva Raiken vunna 2000 surittama inventinti Maisema Kanta-Hämeen perinnemaisema, Outi Talvia, Alueelliset ympäristöjulkaisut 157. Hämeen ympäristökeskus 2000 Parlan-Katinalan sayleiskaava, taajamakuva- ja maisemaselvitys, Suunnittelukeskus Oy 1995 Vanajaveden laaksn maisema, esihistria, rakennettu kulttuuriympäristö ja lunt, Marja Mikkla, Heli Jutila, Lauri Putknen ja Sirkka-Liisa Seppälä, Hämeen ympäristökeskus 2001 Vanajaveden laaksn maisemaselvitys, Hattula, Hämeenlinna, Marja Mikkla, Hämeen ympäristökeskuksen mniste 2002 Hämeen maakunnallinen maisemaselvitys. Hämeen liitt Kansallismaisemat, Ympäristöministeriö/ALO 7

9 Arvkkaat maisema-alueet. Maisema-aluetyöryhmän mietintö I (Maisemanhit) ja II (Arvkkaat maisema-alueet). Ympäristöministeriö, mietintö 66/ Lunt Hattulan lunnn sujelu, Inventinti ja susitukset timenpiteiksi, Utila P., Haapanen A. Ja Utila M., Hattulan kunta, Lunnnsujelutimikunta Hattulan ympäristön tila, Heli Jutila, Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymän ympäristösastn julkaisuja Vanajaveden vesi- ja rantalinnust Hattulassa vunna 1999, Juk Astr, Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymän ympäristösast ja Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry., Ympäristösastn julkaisuja Mierlanvirran sayleiskaava-alueen luntselvitys, Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntainliitn ympäristösast, Hannu Alen 2000 Pikkusinisiiven ja muiden uhanalaisperhsten selvityksiä Hattula-Hauh- Hämeenlinna alueella, Faunatica Oy Vanajaveden laaksn maisema, esihistria, rakennettu kulttuuriympäristö ja lunt, Marja Mikkla, Heli Jutila, Lauri Putknen ja Sirkka-Liisa Seppälä, Hämeen ympäristökeskus Liikenne Hattulan liikennesuunnitelma, Suunnittelukeskus Oy, Hattulan kunta ja Hämeen tie- ja vesirakennuspiiri 1988 Itäinen radanvarsitie välillä Hyvinkää-Hattula, Tarveselvitys, Hämeen tiepiiri, Hämeen liitt, Hyvinkää, Hausjärvi, Riihimäki, Janakkala, Hämeenlinna ja Hattula 1991 Kt 57, mt 3053 ja mt 3061, Liittymän kanavinti ja kevyen liikenteen järjestelyt, Hämeen tiepiiri ja A-Tie Oy 1997 Mt 3051 parantaminen välillä palasema-tellisuustie, Tielaits Mt 3053 Aulank-Rahkila tarveselvityksen tarkistus, Hämeen tiepiiri ja YS- Yhtiöt Merven eritasliittymä, Rambll Finalnd Oy. Janakkala-Hämeenlinna-Hattula-Kalvla, Tie- ja katuverkksuunnitelmat, Viatek Oy, Tie- ja vesirakennushallitus, tie- ja vesirakennuspiiri sekä kunnat, Yhdyskuntatekniikka Janakkalan, Hämeenlinnan ja Hattulan phjavesialueiden sujelusuunnitelma 1993, Kalpalinna-Ahvenist-Parlan phjavesien sujelutyöryhmä Hämeen maakunnan haja-asutuksen vesihulln kehittäminen, Yleissuunnitelma 1997, Maa ja Vesi/Jaakk Pöyry Grup Rambllin/Ins.tst Paav Ristlan prjekteja Mervin lgistiikka-alueen aluesuunnittelu, Rambll Finland Oy. Peklan kaava-alue, yleissuunnitelma, Rambll Finland Oy Hämeenlinnan seudun phjavesialueiden sujelusuunnitelma, Ins.tst Paav Ristla Oy Ympäristöhaitat Vihlainen, S. 2002: Merven tellisuusalueen yritysten jätehult- ja kemikaalikartitus. Ympäristösastn mnisteita 44. Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymän ympäristösast. 8

10 4.3.2 Laadittavat selvitykset ja suunnitelmat: Histriallisen ajan muinaisjäännösselvitys ja karttatarkastelu (keskiaikaiset kylätntit ja histrialliset tielinjat) Lunt- ja maisemaselvitys Liit-ravaselvitys Phjavesiselvitys Liikenneselvitys 4.4 Päätökset Hattulan kunnanhallitus n päättänyt sayleiskaavan laatimisesta kkuksessaan (Khall 313 ). 9

11 5. Kaavituksesta aiheutuvien vaikutusten arviinti Osayleiskaavan muutsta valmisteltaessa arviidaan, miten sayleiskaava vastaa valtakunnallisiin alueiden käyttötavitteisiin sekä kaavan merkittävät välilliset ja välittömät vaikutukset mm. Rakennettuun ympäristöön väestön rakenteeseen ja kehitykseen kaava-alueella yhdyskuntarakenteeseen taajamakuvaan asumiseen palveluihin työpaikkihin ja elinkeintimintaan virkistykseen liikenteen järjestämiseen rakennettuun ympäristöön ja muinaismuistihin tekniseen hultn erityistimintihin ympäristönsujeluun ja ympäristöhäiriöihin ssiaaliseen ympäristöön Luntn ja lunnnympäristöön maisemaan lunnnlihin lunnn mnimutisuuteen vesistöihin ja vesitaluteen maa- ja metsätaluteen lunnnsujeluun Taluteen kunnallistaluteen yksityistaludellisiin kustannuksiin kaavataluteen Terveellisyyteen ja turvallisuuteen liikenneturvallisuuteen ihmisten elinlin ja terveyteen ympäristön puhtauteen Eri väestöryhmien timintamahdllisuuksiin lähiympäristössä asukkaiden määrän muutksiin asukkaiden ikärakenteen muutksiin eri väestöryhmien timintamahdllisuuksien paranemiseen tai heikkenemiseen Eräät sayleiskaavan merkittävistä vaikutuksista ulttuvat varsinaista suunnittelualuetta humattavasti laajemmalle alueelle. Tästä jhtuen ylikunnallista merkitystä maavien muutsten vaikutuksia tarkastellaan sveltuvin sin myös kk Hämeenlinnan kaupunkiseudun mittakaavassa. 10

12 6. Osalliset Osallisia vat Hattulan kunnan hallintkunnat rakennuslautakunta tekninen lautakunta sivistyslautakunta perusturvalautakunta vapaa-aikalautakunta maaseutulautakunta suunnittelualueen maanmistajat viranmaiset Hämeen ympäristökeskus Hämeen liitt Hämeenlinnan seudullinen ympäristötimi Kanta-Hämeen aluepelastuslaits Musevirast Tiehallint, Hämeen tiepiiri Ratahallintkeskus Pulustusvimat Hämeenlinnan kaupunki suunnittelualueella timivat yritykset suunnittelualueella timivat puhelin- ja sähkö- ja vesiyhtiöt: Aina Cm Oy, Vattenfall, Hämeenlinnan seudun vesi Oy suunnittelualueella timivat yhdistykset muut, jiden asumiseen, työntekn tai muihin lihin kaava saattaa humattavasti vaikuttaa sekä viranmaiset ja yhteisöt, jiden timialaa suunnittelussa käsitellään. 6.2 Hämeenlinnan seudun kehittämistyö Kehittämiskeskus Oy Häme n vunna 2000 perustettu elinkeinyhtiö, jka palvelee seudun kaikkia yrityksiä. Yhtiön sakkaina vat Hämeenlinnan kaupunki sekä Hattulan, Hauhn, Janakkalan, Kalvlan, Lammin, Rengn ja Tuulksen kunnat. Kehittämiskeskus Oy Hämeen tehtävinä n edistää seudun elinkeinplitiikkaa sekä lisätä alueen vetvimaisuutta ja kilpailukykyä. Kaavahankkeesta infrmidaan Kehittämiskeskus Oy Hämettä ja Peklan suunnalla tehdään yhteistyötä Hämeenlinnan kaupungin kanssa. 11

13 7. Kaavan laatimisen vaiheet ja vurvaikutuksen järjestäminen 7.1 Alitusvaihe Alitusvaiheessa ktaan suunnittelun käynnistämistä varten tarvittavat lähtötiedt, mudstetaan hankkeelle hjausryhmä ja järjestetään ensimmäinen viranmaisneuvttelu. Kttujen lähtötietjen perusteella laaditaan sallistumis- ja arviintisuunnitelma, jka kuulutetaan julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi. Osallistumis- ja arviintisuunnitelman nähtävillälaikana salliset vivat timittaa mielipiteensä kirjallisesti tai suullisesti yhteystiedissa mainituille henkilöille. Osallisille varataan mahdllisuus mielipiteiden jättämiseen myös alitusvaiheessa järjestettävässä yleisötilaisuudessa. Saatu palaute käsitellään kunnassa ja siihen laaditaan tarvittavat vastineet. Osallistumis- ja arviintisuunnitelmaa vidaan tarvittaessa tarkentaa suunnittelutyön aikana, jllin se asetetaan uudestaan nähtäville yhdessä seuraavien käsittelyvaiheiden asiakirjjen kanssa. 7.2 Valmisteluvaihe Valmisteluvaiheessa laaditaan suunnittelun phjaksi tarvittavat perusselvitykset, jita vat mm. alueen nykyistä maankäyttöä, liikennejärjestelmää, lunnn- ja ympäristölsuhteita sekä kulttuuriperintöä kskevat selvitykset. Alitus- ja selvitysaineistn perusteella laadittavat alustavat vaihtehdt mudstavat phjan seuraavassa vaiheessa laadittavan kaavalunnksen suunnittelulle. 7.3 Lunnsvaihe Alitus- ja valmisteluvaiheen aineistn perusteella laaditaan kaavalunns, jka mahdllisimman hyvin vastaa suunnittelulle asetettuja tavitteita. Hattulan kunnanhallitus hyväksyy lunnksen julkisesti nähtäville asetettavaksi 30 päivän ajaksi. Nähtävillälaikana salliset vivat jättää suullisia tai kirjallisia mielipiteitä ja viranmaisilta pyydetään tarvittavat lausunnt. Saatu palaute käsitellään kunnassa ja siihen laaditaan tarvittavat vastineet. Lunnsvaiheessa järjestetään tarvittaessa viranmaisneuvttelu. Osallisille varataan mahdllisuus mielipiteiden jättämiseen myös lunnsten nähtävillälaikana järjestettävässä yleisötilaisuudessa. 7.4 Ehdtusvaihe Lunnsvaiheessa saadun palautteen perusteella valitaan jatksuunnittelun phjaksi asetettava kaavaratkaisu, jka täydennetään kaavaehdtukseksi. Ehdtusvaiheessa järjestetään tarvittaessa viranmaisneuvttelu. Hattulan kunnanhallitus hyväksyy kaavaehdtuksen julkisesti nähtäville asetettavaksi 30 päivän ajaksi. Nähtävillä laikana salliset vivat jättää ehdtuksesta kirjallisia muistutuksia ja viranmaisilta pyydetään tarvittavat lausunnt. Saatu palaute käsitellään kunnassa ja siihen laaditaan tarvittavat vastineet. Kaavaehdtuksesta saadun palautteen perusteella suunnitelmaa vidaan tarvittaessa muuttaa, jnka jälkeen se asetetaan kunnanhallituksen ja valtuustn hyväksyttäväksi. 7.5 Kaavan hyväksyminen Osayleiskaavan hyväksyy Hattulan valtuust. Valtuustn päätöksestä n mahdllista valittaa Hämeenlinnan hallint-ikeuteen ja edelleen krkeimpaan hallintikeuteen. Valtuustn päätöstä seuraavan 30 päivän valitusajan päätyttyä kunta kuuluttaa kaavan hyväksymisestä ja lainvimaisuudesta. 12

14 8. Alustava aikataulu Taviteajankhta huhti-tukkuu 2008 kesä- syyskuu 2008 syyskuu tukkuu 2009 kesä-elkuu 2009 syys-lkakuu marras-julukuu tammi-helmikuu 2010 maalis-huhtikuu Työvaihe Alitusvaihe Lähtötietjen kkaminen, viranmaisneuvttelu, sallistumis- ja arviintisuunnitelman laatiminen Osallistumis- ja arviintisuunnitelma nähtäville, yleisötilaisuus Perusselvitysten laatiminen Alustavien vaihtehtjen laatiminen Kaavalunnksen suunnittelu Kaavalunns nähtäville, yleisötilaisuus, viranmaislausunnt Kaavaehdtuksen suunnittelu Kaavaehdtus nähtäville, viranmaislausunnt Kaavaehdtuksen hyväksyminen kunnanhallituksessa ja valtuustssa Kaava saa lain viman 9. Kaavituksesta tiedttaminen Kaavituksen vireille tulsta, yleisötilaisuuksista sekä sallistumis- ja arviintisuunnitelman, kaavalunnksen ja kaavaehdtuksen julkisesta nähtäville asettamisesta tiedtetaan kunnan ilmitustaululla, paikallisissa sanmalehdissä ja kunnan Internet-sivuilla. Osallisille järjestetään yleisötilaisuuksia, jista tiedtetaan lehti-ilmituksin ja artikkelein. Kaava-aineistt pidetään nähtävillä Hattulan kunnan teknisessä timessa ja kunnan Internet-sivuilla. 13

15 Yhteystiedt Hattulan kunta Parlantie 42, PAROLA Tekninen jhtaja Janne Teeriah Puh Sähköpsti: Rambll Finland Oy Yksikön päällikkö Matti Kautt Puh Sähköpsti arkkitehti Marjut Ahpnen puh sähköpsti RA (AMK) Pirj Pellikka Puh Sähköpsti

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Hattulan kunta 25.8.2008 päivitetty 12.5.2009 82119621 Hattulan kunnan asemakaavan ajantasaistaminen ja asemakaavan laajennus Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Hattulan kunta Hattulan kunnan asemakaavan

Lisätiedot

Päivärinteen koulun asemakaava ja asemakaavamuutos

Päivärinteen koulun asemakaava ja asemakaavamuutos 1510007062 Hattulan kunta Päivärinteen kulun asemakaava ja asemakaavamuuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 5.8.2013, tark. 27.9.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 )

Lisätiedot

kohde 114, Vuohisaaren syväsataman asemakaavan muutos ja laajennus

kohde 114, Vuohisaaren syväsataman asemakaavan muutos ja laajennus Savnlinnan kaupunki Khde 114, Vuhisaaren syväsataman asemakaavan muuts ja laajennus, Savnlinnan kaupunki khde 114, Vuhisaaren syväsataman asemakaavan muuts ja laajennus Osallistumis- ja arviintisuunnitelma

Lisätiedot

LEMIN KUNTA KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOKSET PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

LEMIN KUNTA KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOKSET PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LEMIN KUNTA KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOKSET PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 1.8.2017 Lemin kunta Osallistumis- ja arviintisuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

82136257 Parikkalan kunta. Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2013. 1. Osayleiskaava-alue

82136257 Parikkalan kunta. Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2013. 1. Osayleiskaava-alue 82136257 Parikkalan kunta Kirniemen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 19.11.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa

Lisätiedot

82136257 Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.5.2013. 1. Osayleiskaava-alue

82136257 Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.5.2013. 1. Osayleiskaava-alue 82136257 Parikkalan kunta Klmikannan Kirniemen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 22.5.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 13.7.2016 päivitetty 9.6.2017 Inarin kunta Tekninen sast Kaavitus Kaunispään asemakaavan laajennus Valtatie 4:n länsipuli Inarin kunta Tekninen sast Kaavitus Sivu

Lisätiedot

Ahvenkosken osayleiskaavan muutos

Ahvenkosken osayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PYHTÄÄN KUNTA Ahvenksken sayleiskaavan muuts arviintisuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 68102-P18488 arviintisuunnitelma Slin Lauri Sisällysluettel 1 arviintisuunnitelma...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1510012658 Asikkalan kunta Saitan asemakaavamuuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 10.6.2014, tark. 29.9.2014, tark. 13.2.2015 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelman (OAS) tarkitus Osallistumis-

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 20.4.2015

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 20.4.2015 MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 20.4.2015 SÄLINKÄÄN JA SOUKKION OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSAYLEISKAAVA Osayleiskaava n yleispiirteinen maankäytön suunnitelma, jlla hjataan

Lisätiedot

Parikkalan kunta. Uukuniemen yleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavamuutosalue

Parikkalan kunta. Uukuniemen yleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavamuutosalue 83657 Parikkalan kunta Uukuniemen yleiskaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 9.3.0 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa

Lisätiedot

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe MIEHIKKÄLÄN KUNTA Muurikkalan sayleiskaavan 2. vaihe arviintisuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 68789-P21395 arviintisuunnitelma I (I) Salmaa Kristina / Reinikainen Kuisma Sisällysluettel 1 Suunnittelualue...

Lisätiedot

Kotkan itäosan tuulivoimaosayleiskaava

Kotkan itäosan tuulivoimaosayleiskaava 1510001443 Ktka Ktkan itäsan tuulivimasayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 19.12.2012 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LIITE 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 82136257 Parikkalan kunta Klmikannan Kirniemen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 12.3.2014 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035

HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035 HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035 Haapajärvenkaupunki LIITE A HAAPAJÄRVENKESKUSTANOSAYLEISKAAVA2035 OSALLISTUMISJAARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2011,päivitetty15.11.2011,5.3.2012 Nähtävillä4.7. 31.8.2011

Lisätiedot

Purnuvuoren ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.12.2011. 1. Kaavamuutosalue. 82140614 Hartolan kunta

Purnuvuoren ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.12.2011. 1. Kaavamuutosalue. 82140614 Hartolan kunta 82140614 Hartlan kunta Purnuvuren ranta-asemakaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 9.12.2011 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS) n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1510026585-002 Hattulan kunta Myllytien krttelin 10 tnttien 13 ja 14 asemakaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 16.8.2016 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelman (OAS) tarkitus Maankäyttö-

Lisätiedot

Asuntilantien liikennejärjestelyt ja asuinkortteli Asemakaavan muutos ja laajennus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asuntilantien liikennejärjestelyt ja asuinkortteli Asemakaavan muutos ja laajennus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelualue merkitty punaisella suuntaa antavasti paskartalle. Asuntilantien liikennejärjestelyt ja asuinkrtteli Asemakaavan muuts ja laajennus Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Ympäristölautakunta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA 1149 Kuljun asemakaava, Linnajärventien itäsa OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.1.2018 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.6.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.6.2013 1510002480-001 Viitasaaren kaupunki Keskustan sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 14.6.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS) n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä

Lisätiedot

KIRKKORANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAA- VAN MUUTOS

KIRKKORANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAA- VAN MUUTOS 1 KERIMÄEN KUNTA KIRKKORANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAA- VAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.8.2011, tark. 12.12. 2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI PYHÄJÄRVI, NIVUNKI, KARJALANJÄRVI, VALKIAJÄRVI, VALKIALAMPI ja PIENET LAMMET RANTA-ASEMAKAAVA UPM-KYMMENE OYJ

KITEEN KAUPUNKI PYHÄJÄRVI, NIVUNKI, KARJALANJÄRVI, VALKIAJÄRVI, VALKIALAMPI ja PIENET LAMMET RANTA-ASEMAKAAVA UPM-KYMMENE OYJ KITEEN KAUPUNKI PYHÄJÄRVI, NIVUNKI, KARJALANJÄRVI, VALKIAJÄRVI, VALKIALAMPI ja PIENET LAMMET RANTA-ASEMAKAAVA UPM-KYMMENE OYJ 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.3.2016(päivitetty) MIKÄ ON OSALLISTUMIS

Lisätiedot

Parikkalan kunta. Koirniemen Asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava-alue

Parikkalan kunta. Koirniemen Asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava-alue 1511001590 Parikkalan kunta Kirniemen Asemakaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 9.4.2014 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1510033728 Outkummun kaupunki Outkummun kaupungin keskusta-alueen asemakaavan muutksen I-vaihe Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 26.5.2017, päivitetty 2.8.2017 Alustava suunnittelualueen rajaus punaisella

Lisätiedot

Kaarinkorven Rujalan Keulainmetsän ranta-asemakaavojen muutokset

Kaarinkorven Rujalan Keulainmetsän ranta-asemakaavojen muutokset 1 1510029580 Padasjen kunta Kaarinkrven Rujalan Keulainmetsän ranta-asemakaavjen muutkset OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.2.2017 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Luonnos LEMIN KUNTA PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET Selostus KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄ KUNNANVALTUUSTON HYVÄKSYMÄ

Luonnos LEMIN KUNTA PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET Selostus KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄ KUNNANVALTUUSTON HYVÄKSYMÄ LEMIN KUNTA PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET Selstus Lunns 12.12.2016 KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄ KUNNANVALTUUSTON HYVÄKSYMÄ KUULUTETTU TULEVAN VOIMAAN Lemin kunta Selstus I SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

BJÖRKÖN RAIPPALUODON RANTAOSAYLEISKAAVAN TARKISTAMINEN

BJÖRKÖN RAIPPALUODON RANTAOSAYLEISKAAVAN TARKISTAMINEN 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2017 BJÖRKÖN RAIPPALUODON RANTAOSAYLEISKAAVAN TARKISTAMINEN 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mustasaaren kunnan kaavitushjelman 2017 2021 mukaan Björkön

Lisätiedot

Sipoon kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Sipoon kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Rakennusjärjestyksen muuts Rakennusvalvnta Sipn kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS) 1. Mikä rakennusjärjestys n? Rakennusjärjestys

Lisätiedot

Loviisan kaupunki 82142465. Hattomin tuulivoima-asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.5.2012

Loviisan kaupunki 82142465. Hattomin tuulivoima-asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.5.2012 Hattmin tuulivima-asemakaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 7.5.2012 1 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNKI JONKERIN RANTA-ASEMAKAAVA TORNATOR OY OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KUHMON KAUPUNKI JONKERIN RANTA-ASEMAKAAVA TORNATOR OY OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) KUHMON KAUPUNKI JONKERIN RANTA-ASEMAKAAVA TORNATOR OY 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.4.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

SILTAKYLÄN-HEINLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SILTAKYLÄN-HEINLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY Liite 1 PYHTÄÄN KUNTA SILTAKYLÄN-HEINLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS /TIEALUEET SILTAKYLÄN-HEINLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS /TIEALUEET Pyhtään Siltakylän-Heinlahden

Lisätiedot

PYHTÄÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVAT. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

PYHTÄÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVAT. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy PYHTÄÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVAT Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 68102-P18488 9.8.2012 tark. 2.11.2012 tark. 26.6.2013 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis-

Lisätiedot

Asikkalan tien asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asikkalan kunta. 1. Sijainti. 2. Nykytila ja tavoitteet

Asikkalan tien asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asikkalan kunta. 1. Sijainti. 2. Nykytila ja tavoitteet 8 Asikkalan kunta Asikkalan tien asemakaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 0.8.0 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa esitetään

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.1.2015, tarkistettu 29.4.2015 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Osallistumis- ja arviintisuunnitelmassa kerrtaan kaavituksen päätavitteet, suunnittelun eteneminen,

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI MATKONSALON RANTA-ASEMAKAAVA. Vastaanottaja Tornator Oyj. Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAVONLINNAN KAUPUNKI MATKONSALON RANTA-ASEMAKAAVA. Vastaanottaja Tornator Oyj. Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Vastaanttaja Trnatr Oyj Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Päivämäärä 12.5.2014 Viite 1510011269 SAVONLINNAN KAUPUNKI MATKONSALON RANTA-ASEMAKAAVA 1510011269 Savnlinnan kaupunki Matknsaln

Lisätiedot

HAAPAVEDEN KAUPUNKI / KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS

HAAPAVEDEN KAUPUNKI / KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS HAAPAVEDEN KAUPUNKI / KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.10.2010 1. Mitä suunnitellaan? Haapaveden keskustan sayleiskaavan tarkistus käynnistyi vunna 2000. Kaava

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HALSUAN KUNTA A3 13.8.2014 HALSUAN KESKEISTEN TUULIVOIMAPUISTOJEN OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

KIRKKORANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAA- VAN MUUTOS

KIRKKORANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAA- VAN MUUTOS 1 KERIMÄEN KUNTA KIRKKORANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAA- VAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.8.2011, tark. 12.12. 2011, 15.2.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2591 Humpulan päiväkoti, Keski-Lahti

Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2591 Humpulan päiväkoti, Keski-Lahti 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava ja asemakaavan muuts A-2591 Humpulan päiväkti, Keski-Lahti ALOITE/HAKIJA Asemakaava ja asemakaavan muuts

Lisätiedot

KANNONKOSKI, KARSTULA, KINNULA, KIVIJÄRVI, KYYJÄRVI, PIHTIPUDAS, SAARIJÄRVI JA VIITASAARI

KANNONKOSKI, KARSTULA, KINNULA, KIVIJÄRVI, KYYJÄRVI, PIHTIPUDAS, SAARIJÄRVI JA VIITASAARI KANNONKOSKEN, KARSTULAN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN, PIHTIPUTAAN, SAARIJÄRVEN JA VIITASAAREN YHTEINEN TUULIVOIMAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUONNOS 22.2.2012/ 2.7.2012 / 29.10.2012/

Lisätiedot

Vastaanottaja Maalahden kunta. Asiakirja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma käännös. Päivämäärä MAALAHDEN KUNTA PETOLAHDEN OSAYLEISKAAVA

Vastaanottaja Maalahden kunta. Asiakirja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma käännös. Päivämäärä MAALAHDEN KUNTA PETOLAHDEN OSAYLEISKAAVA Vastaanttaja Maalahden kunta Asiakirja Osallistumis- ja arviintisuunnitelma käännös Päivämäärä 21.3.2019 MAALAHDEN KUNTA PETOLAHDEN OSAYLEISKAAVA MAALAHDEN KUNTA PETOLAHDEN OSAYLEISKAAVA Laatija Jnas Lindhlm

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Hattulan kunta Hattulan kunnan keskeisten alueiden osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.8.2008 päivitetty 12.5.2009, ja 7.6.2011 82119621 Hattulan kunta Hattulan kunnan keskeisten alueiden

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kauhavan kaupunki ASEMAKAAVA Alahärmän taajama, Kantlan kaava-alue Osallistumis- ja arviintisuunnitelma OAS 2018 Aluetait Oy sivu 2 / 10 1. ASEMAKAAVAN TARKOITUS JA TAVOITE Asemakaavalla ludaan Alahärmän

Lisätiedot

PROJEKTISUUNNITELMA 26.4.2010

PROJEKTISUUNNITELMA 26.4.2010 1 Tarjuspyyntö, LIITE 4. NAANTALIN STRATEGISEN YLEISKAAVA PROJEKTISUUNNITELMA 26.4.2010 Tämä prjektisuunnitelma sittaa mm. strategisen yleiskaavan tarpeellisuuden, kuinka laatimisprsessi n tarkitus viedä

Lisätiedot

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe MIEHIKKÄLÄN KUNTA Muurikkalan sayleiskaavan 2. vaihe arviintisuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 68789-P21395 arviintisuunnitelma I (I) Salmaa Kristina / Reinikainen Kuisma Sisällysluettel 1 Suunnittelualue...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HALSUAN KUNTA A4 13.8.2014 HALSUAN ITÄISTEN TUULIVOIMAPUISTOJEN OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Helletorpankatu 31

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Helletorpankatu 31 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Helletrpankatu 31 Hyvinkään kaupungin 18. kaupunginsan (Nummenkärki) krttelin 1731 saa kskeva asemakaavan muuts 18:021 HYVINKÄÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 24.4.2019 Kaavan

Lisätiedot

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA PELLON KUNTA 4.6.2014 P PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA 4.6.2014 PELLON KUNTA PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen

Lisätiedot

Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutos ja laajennus

Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutos ja laajennus VIROLAHDEN KUNTA Virjki-Vaalimaa sayleiskaavan muuts ja laajennus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 707-P24767 I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettel 1 Mikä n sallistumis- ja?... 1 2 Suunnittelualue...

Lisätiedot

Kaarelan ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kaarelan ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1510022681 Asikkalan kunta Kaarelan ranta-asemakaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 29.4.2016 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelman (OAS) tarkitus Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Hattulan kunta Hattulan kunnan asemakaavan ajantasaistaminen ja asemakaavan laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 25.8.2008 82119621 Hattulan kunta Hattulan kunnan asemakaavan ajantasaistaminen

Lisätiedot

Lumialan jakokunnan ranta-asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.7.2015

Lumialan jakokunnan ranta-asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.7.2015 1510019143 Asikkalan kunta Lumialan jakkunnan ranta-asemakaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 6.7.2015 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelman (OAS) tarkitus Osallistumis- ja arviintisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Hattulan kunta Hattulan kunnan keskeisten alueiden osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.8.2008 82119621 Hattulan kunta Hattulan kunnan keskeisten alueiden osayleiskaava Osallistumis-

Lisätiedot

Maaselän tuulivoimapuiston osayleiskaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Utajärven kunta 14.4.2015

Maaselän tuulivoimapuiston osayleiskaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Utajärven kunta 14.4.2015 1510017192 Utajärven kunta Maaselän tuulivimapuistn sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 14.4.2015 Tässä sallistumis- ja arviintisuunnitelmassa (OAS) esitetään sayleiskaavan laatimisen lähtökhtia

Lisätiedot

LAHELANPELTO II asemakaava ja asemakaavan muutos

LAHELANPELTO II asemakaava ja asemakaavan muutos LAHELANPELTO II asemakaava ja asemakaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Tämä asiakirja n sallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS), jka n kunnan esitys yhteistyöstä sallisille. Se määrittelee

Lisätiedot

Virojoki asemakaavan muutos, korttelit 55a ja b

Virojoki asemakaavan muutos, korttelit 55a ja b VIROLAHDEN KUNTA Virjki asemakaavan muuts, krttelit 55a ja b P34246 I (I) Auranen Maria, Rusanen Milla Sisällysluettel 1 Mikä n sallistumis- ja?... 1 2 Suunnittelualue... 1 3 Suunnittelutehtävän määrittely

Lisätiedot

1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS

1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS LEMPÄÄLÄN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennusjärjestystä

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY ASIKKALAN KUNTA RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 9.8.2017, tark. 15.10.2017, tark. 1.3.2018 Rismalahden niemen rantaa Insinööritimist

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Rääkkylän kunta Kesälahden kunta. Oriveden rantaosayleiskaava. Tavoitteet

Kiteen kaupunki Rääkkylän kunta Kesälahden kunta. Oriveden rantaosayleiskaava. Tavoitteet 82122815 12.2.2010 Kiteen kaupunki Rääkkylän kunta Kesälahden kunta Oriveden rantasayleiskaava Tavitteet 82122815 Kiteen kaupunki Rääkkylän kunta Kesälahden kunta Oriveden rantasayleiskaava Tavitteet 12.2.2010

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

HONKAPIRTIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1081

HONKAPIRTIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1081 IMATRAN KAUPUNKI STORA ENSO OYJ HONKAPIRTIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1081 Kaupunginsa 55, Rajapatsas Krttelit 99 ja 101 sekä katu- ja lähivirkistysaluetta FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P30006 I (II)

Lisätiedot

1 SUUNNITTELUALUE 2 ALOITE

1 SUUNNITTELUALUE 2 ALOITE 82121904 Hausjärven kunta Puutarhakylän ranta-asemakaavan muutos ja ranta-asemakaavan laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.3.2009, päivitetty 14.8.2009 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelukohde

Lisätiedot

Anttolan osayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.5.2012

Anttolan osayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.5.2012 82142301 Kerimäen kunta Anttlan sayleiskaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 15.5.2012 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRSÄMÄEN KUNTA 18.12.2014 HANKILANNEVANN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA (KÄRSÄMÄKI) SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis-

Lisätiedot

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 J O K I O I N E N SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY ASIKKALAN KUNTA RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 9.8.2017 Rismalahden niemen rantaa Insinööritimist Putanen Oy Linnankatu 9 13100

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELLON KUNTA 4.6.2014 AHKIOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

KOTIRINTEEN ASEMAKAAVA

KOTIRINTEEN ASEMAKAAVA HATTULA PAROLA KOTIRINTEEN ASEMAKAAVA Asemakaava koskee Mervin kylän tiloja Metsonsaari 13:51, Ketunsaari 14:11, Peuransaari 14:12 ja Hirvensaari 14:13, määräaloja tilasta Karhunsaari 13:52 sekä osaa Ventolan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto 25.9.2017 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Kaavamuutoskohde

Lisätiedot

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA SASTAMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA ALUEEN SIJAINTI Uusi asemakaava koskee Sastamalan kaupungin Suodenniemen

Lisätiedot

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA PELLON KUNTA 14.8.2015 P PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA 14.8.2015 PELLON KUNTA PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIMON KUNTA 14.10.2015 SIMON LEIPIÖN TUULIVOIMAPUISTON LAAJENNUKSEN OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumisja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

Osallistumis ja arviointisuunnitelma

Osallistumis ja arviointisuunnitelma 2011 Osallistumis ja arviintisuunnitelma Raprtti I 10.8.2011 2 TUUSULAN YLEISKAAVA 2040 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS) Suunnittelualue ja suunnittelun tarkitus Yleiskaava laaditaan kk Tuusulan

Lisätiedot

HATTULAN KUNTA 1/5 Tekninen yksikkö

HATTULAN KUNTA 1/5 Tekninen yksikkö HATTULAN KUNTA 1/5 ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Lepaan alueella noin 7 kilometrin etäisyydellä Parolan taajaman pohjoispuolella. Alue rajoittuu Tyrvänntötiehen (yhdystie 3091). Kaava-alueen pinta-ala

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTIOHJELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTIOHJELMA 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTIOHJELMA KAUHAJOEN KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVA 2035 (muutkset 6.10.2010, 24.6.2014) 2 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

KUUMA-seudun lausunto 4. vaihemaakuntakaava -ehdotuksesta

KUUMA-seudun lausunto 4. vaihemaakuntakaava -ehdotuksesta KUUMA-seudun lausunt 4. vaihemaakuntakaava -ehdtuksesta Lauri Puru ja Henrik Helenius KUUMA-jhtkunta 27.1.2016 Taustaa Uudenmaan liitt n pyytänyt KUUMA-seudulta lausunta Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

Oas /18 Hankenro 4844_6 HEL

Oas /18 Hankenro 4844_6 HEL Oas 1376-00/18 Hankenr 4844_6 HEL 2018-008267 23.8.2018 1 (7) Kaupunkiympäristön timiala Asemakaavitus NALLENRINNE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Malmin lentkentän alueen eteläsaan,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI 29.1.2015 VÄLIKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumisja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTIOHJELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTIOHJELMA 1 KAUHAJOEN KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVA 2035, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTIOHJELMA KAUHAJOEN KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVA 2035 Liite 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 10.12.2008, 20.02.2009 SIPOON KUNTA KEHITYS-

Lisätiedot

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Asikkalan kunta HARAVAKONEEN PUISTON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2012

Asikkalan kunta HARAVAKONEEN PUISTON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2012 Asikkalan kunta HARAVAKONEEN PUISTON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2012 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä...3 2. Aloite...3 3. Suunnittelualue...3 4. Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet...3

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Alueen pinta-ala on n. 96

Lisätiedot

PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012

PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 J O K I O I N E N PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Nurmon keskustan osayleiskaavan tarkistus ja laajennus 2030

Nurmon keskustan osayleiskaavan tarkistus ja laajennus 2030 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A SEINÄJOEN KAUPUNKI Nurmn keskustan sayleiskaavan tarkistus ja laajennus 2030 Tavite- ja selstus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P25797 Tavite- ja selstus 1 (46) Levnja,

Lisätiedot

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) KITTILÄN KUNTA, 2. KUNNANOSA, LEVI Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2(7) 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaavamuutos koskee Sastamalan kaupunginosan korttelia

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot