Liikunta- ja nuorisolautakunta Liikunta- ja nuorisopalvelujen lomautukset syksyllä / /2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liikunta- ja nuorisolautakunta Liikunta- ja nuorisopalvelujen lomautukset syksyllä / /2012"

Transkriptio

1 Liikunta- ja nuorisolautakunta Liikunta- ja nuorisopalvelujen lomautukset syksyllä / /2012 Liikunta- ja nuorisolautakunta 51 Valmistelijat: vs. henkilöstöjohtaja Christina Söderlund p , sivistystoimen toimialajohtaja Petri Moilanen p , liikuntatoimenjohtaja Hilpi Tanska p , nuorisotoimenjohtaja Johanna Siekkinen p , Salon kaupungin taloudellinen tilanne on muuttunut merkittävästi, eivätkä tulot riitä nykyisen palvelutason ylläpitämiseen. Vuoden 2012 talousarvion vuosikate on -16,4 miljoonaa euroa. Talousarviossa 2012 verotuloja arvioitiin kertyvän yhteensä noin 187 milj. euroa ja valtionosuuksia noin 66 milj. euroa. Alkuvuoden 2012 aikana on käynyt ilmeiseksi, että verotuloarvio ei tule toteutumaan kunnallis- ja yhteisöveron osalta ja siksi näitä on alennettava vastaamaan tämän hetken arvioita. Vastaavasti arviota valtionosuuksien määrästä on osin korotettu. Arvion mukaan verotulojen vähentyminen ja valtionosuuksien lisääntyminen aiheuttaisi vuosikatteen heikkenemisen -22,5 milj. euroon. Kaupunginvaltuusto käsitteli lisätalousarvion, johon lautakunnat olivat tehneet nettovaikutukseltaan 3,4 miljoonaa euron säästöesitykset. Niiden vaikutus ei ollut riittävä, jotta -16,4 miljoonan euron vuosikate toteutuisi. Valtuuston joulukuussa hyväksymän talousarvion henkilöstösäästötavoite huomioiden, henkilöstömenoihin kohdistuva kokonaissäästötavoite vuonna 2012 on 5,1 milj. euroa. Säästön saavuttaminen edellyttää kymmenen päivän palkatonta talkoovapaata tai vastaavaa lomautusta, vaikeutettua rekrytointia ja onnistumista työhyvinvointia parantavissa toimissa, joilla vähennetään sairauspoissaolokustannuksia. Elinkeinoelämässä tapahtuneet muutokset ennakoivat sitä, että verotulojen osuus voi vähentyä vielä arvioitua enemmän. Talouden tasapainotusta tavoitellaan vähentämällä henkilöstökustannuksia vuonna 2012 yhteensä 5,1 miljoonaa euroa. Henkilöstökustannusten vähentämistavoite vuonna 2013 on 7,3 miljoonaa euroa. Kaupunginhallitus päätti käynnistää työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain (yhteistoimintalain) mukaiset neuvottelut henkilöstömenojen vähentämiseksi. Samassa yhteydessä kaupunginhallitus sitoutui olemaan lomauttamatta niitä työntekijöitä ja viranhaltijoita, jotka vuoden 2012 aikana pitävät vähintään 10 palkatonta vapaapäivää edellytyksellä, että

2 vapaan ajaksi ei palkata sijaista. Kaupunginhallitus tarkensi tätä päätöstä siten, että henkilöstöltä pyydetään ilmoittamaan sitoutuminen palkattomiin vapaisiin mennessä. Yhteistoimintalain mukaisesti yhteistoimintamenettelyssä neuvoteltiin yhteistoiminnan hengessä yksimielisyyden saavuttamiseksi taloudellisista syistä toimeenpantavista lomauttamisista ja irtisanomisista sekä niiden perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista. Lomautuksen kohteena on kaupungin koko henkilöstö ja irtisanomisten kohteena henkilöstö, jolla ei ole kuntaliitoksen hallinnon ja palvelujen järjestämissopimuksen (yhdistymissopimuksen) mukaista irtisanomissuojaa (eivät olleet toistaiseksi voimassa olevassa palvelussuhteessa ). Yt-neuvottelut alkoivat pääsopijajärjestöjen kanssa ja Tehyn edustajien kanssa Yhteistoimintamenettely henkilöstösäästöjen aikaansaamiseksi henkilöstöjärjestöjen kanssa päättyi Koska neuvottelutuloksena ei syntynyt paikallista sopimusta henkilöstömenojen alentamiseksi, oli työnantajan ryhdyttävä yksipuolisiin toimiin niiden saavuttamiseksi. Kaupunginhallitus päätti käynnistää lomauttamismenettelyn enintään työntekijän / viranhaltijan lomauttamiseksi taloudellisesta syystä. Kaupunginhallituksen tekemän päätöksen mukaisesti palkattomiin vapaisiin sitoutuneet työntekijät ja viranhaltijat rajataan lomautusten ulkopuolelle. Osa lomautuksen rajauksista tulee erilaisista säädöksistä. Niiden perusteella lomautuksen ulkopuolelle rajataan seuraavat henkilöstöryhmät ja/tai toiminnot: - luottamusmiehet ja varsinaiset työsuojeluvaltuutetut - oppisopimussuhteiset, jotka ovat määräaikaisessa työsuhteessa - määräaikaisessa työsuhteessa olevat työntekijät, jotka eivät toimi vakinaisen työntekijän sijaisena - palkkatuella työllistetyt - vuoden 2012 aikana vanhuuseläkkeelle jäävät viranhaltijat/työntekijät Lisäksi lomautus tarkennetaan seuraavien periaatteiden mukaan: - vuorottelu, perhe- tai muulla palkattomalla virka-/työvapailla olleet/olevat lomautetaan vuonna 2012 toteutuvan työssäolojakson mukaan - lomautus koskee niitä määräaikaisia viranhaltijoita, joiden virkasuhde on jatkunut keskeytymättä vähintään 6 kuukautta (lomautus vuonna 2012 toteutuvan työssäoloajan suhteessa) - lomautus koskee niitä määräaikaisia työsopimussuhteisia työntekijöitä, jotka tekevät työtä vakinaisen työntekijän sijaisena ja työnantajalla olisi oikeus lomauttaa vakinainen työntekijä (lomautus vuonna 2012 toteutuvan työssäoloajan suhteessa) - osa-aikaeläkkeellä tai muutoin osa-aikatyössä olevien viranhaltijoiden/työntekijöiden osalta lomautus tulee toteuttaa siten, että palkkasäästöä syntyy vastaava osuus kuin mitä heidän keskimääräinen viikkotyöaikansa on suhteutettuna täyteen viikkotyöaikaan. Lomautuksia ei pystytä toteuttamaan niissä palveluissa, jotka perustuvat

3 kaupunkia velvoittaviin sopimuksiin. Kaupungilla on sopimus MELA:n kanssa lomituspalvelujen tuottamisesta ja useiden työnantajien kanssa työterveyspalvelujen antamisesta. Lomautukset on rajattava toiminnoittain niin, ettei lakisääteisten palvelujen tuotannossa vaaranneta asiakasturvallisuutta. Tämän perusteella seuraavat palvelut rajattiin lomautusten ulkopuolelle: Konsernipalvelujen rajaukset: Maatalouslomittajat Sosiaali- ja terveystoimen rajaukset: Vanhuspalvelut: Sosiaalipalvelut: Terveyspalvelut: säännöllinen kotihoito ja ympärivuorokautinen hoito lastensuojelun päivystys aikuissosiaalityön päivystys vammaistyön päivystys kehitysvammahuolto työvoiman palvelukeskus päivystys terveysasemien sairausvastaanotto tk-sairaala kotisairaala kuntoutus, 40 % työterveyshuolto korvaushoitoyksikkö suun terveydenhuollon päivystys, 2 työparia äitiysneuvolapalvelut Sivistystoimen rajaukset: Hakastaron koulu, lieke ja vaike Marian koulu, lieke ja vaike Torikadun päiväkoti, vuorohoito Hallintosäännön mukaan lomauttamisesta päättää kaupunginhallitus ja lautakunta alaisensa henkilöstön osalta. Tämä merkitsee, että lopulliset lomautuspäätökset tekevät lautakunnat ja konsernipalvelujen osalta kaupunginhallitus. Kaupunginhallituksen periaatepäätöksen jälkeen toimialojen edellytettiin laativan yksityiskohtaiset lomautussuunnitelmat. Lomautussuunnitelmassa on määriteltävä, miten lomautukset käytännössä toteutetaan ja miten palvelut lomautusaikana toteutetaan. Riittävän tarkalla lomautussuunnitelmalla varmistetaan, että lakisääteiset palvelut ja viranomaistehtävät hoidetaan lomautuksista huolimatta. Lomautussuunnitelmat on valmisteltava toimialoilla yhteistoiminnan hengessä. Lomautussuunnitelman täytyy olla niin tarkka, että kaupungin toimintaa valvovat viranomaiset voivat niiden perusteella varmistua, että lakisääteiset palvelut toteutuvat lomautuksista huolimatta. Toimialojen johto vastaa työnantajan edustajana siitä, että lomauttamisessa noudatetaan työnantajavelvoitteita sekä voimassa olevia virka- ja

4 työehtosopimuksia. Lomautuksia toteutettaessa tulee ottaa huomioon ao. toimialan palvelutoiminnan luonteeseen liittyvät piirteet, jotta lomautukset voidaan toteuttaa tarkoituksenmukaisella ja toimintaa vähiten haittaavalla tavalla. Toimialojen tulee tiedottaa kuntalaisille ja asiakkaille lomautusten vaikutuksista palveluihin, aukioloaikoihin ja muihin vastaaviin seikkoihin. Liikuntapalvelut Liikuntapalvelujen lomautussuunnitelma on esityslistan liitteenä. Suunnitelmassa esitetään kaikkiaan 29 työntekijän lomauttamista aikavälillä Liikuntapalveluissa on työssä olevaa henkilöstöä kaikkiaan 43 henkilöä, joista 29 henkilöä lomautetaan. Lomautusten vuoksi liikuntapalvelujen palvelutarjontaa joudutaan supistamaan seuraavasti: Uimahalli suljetaan väliseksi ajaksi ja lomautukset keskitetään tälle ajalla. Uimahallissa lomautusten jaksottaminen aiheuttaisi pitkän (n. 4-6 viikon) ajan, jolloin uimahalli olisi avoinna supistetusti esim. noin puolella normaaleista aukioloajoista. Tämä haittaisi uimahallin toimintaa ja asiakkaita pitkän ajan, minkä vuoksi 2 viikon sulku on katsottu vähemmän haitalliseksi. Joulun alusaika on uimahallissa muita aikoja hiljaisempaa, mutta 2 viikon sulkuaika aiheuttaa n e menetetyt (v toteuma) tulot eikä talousarvion mukainen tulotavoite todennäköisesti täyty. Uimahallissa toteuttavan ohjatun liikunnan osalta lokakuussa alkavat kurssit lyhenevät 8 kerrasta 7 kertaan ja niistä maksetaan vain 7 kerrasta, mikä aiheuttaa tulojen menetystä ohjatussa liikunnassa. Elokuussa alkava kurssijakso on normaalin mittainen (8 krt). Ollikkalan kuntosali suljetaan syyslomaviikon ajaksi eli viikoksi 42. Muilta osin liikuntapaikat pyritään pitämään auki normaalia pienemmällä henkilöstöllä. Asiakaspalvelua on normaalia vähemmän ja sitä hoidetaan osin etänä esim. muilta liikuntapaikoilta käsin tai puhelimitse. Asiakkaat ohjeistetaan tapaturmatilanteiden varalta ja ensiaputarvikkeita on saatavilla. Esim. sairaslomien vuoksi liikuntapaikkoja joudutaan todennäköisesti sulkemaan ja ohjatun liikunnan kurssikertoja perumaan lyhyellä varoitusajalla, koska rekrytointikiellon vuoksi sijaisia ei saa palkata (uimahallia lukuun ottamatta). Liikuntapaikkojen siivoustaso on myös normaalia alhaisempi laitoshuoltajien lomautusten vuoksi. Nuorisopalvelut Nuorisopalvelujen lomautussuunnitelma on esityslistan liitteenä. Nuorisopalveluissa yhtä lukuun ottamatta henkilöstö on sitoutunut pitämään palkattomia. Yhden lomautettavan osalta lomautuksen johdosta voidaan nuorisotiloja joutua pitämän parina iltana suljettuna. Mikäli henkilö on ilmoittanut sitoutumisestaan palkattomaan vapaaseen, mutta ei ole mennessä anonut palkattomia päiviä webtallennuksessa, tulee hänet lomauttaa, ellei hän muilla rajauksilla ole lomautuksen ulkopuolella. Jotta lomautus pystytään toimeenpanemaan vuoden 2012 loppuun mennessä, tulee lautakunnan /

5 kaupunginhallituksen tehdä delegointipäätös näiden henkilöiden lomauttamisesta sekä oikeus muuttaa ajankohtaa lomautuksen siirtotilanteissa. Sivistystoimen toimialajohtaja: Liikunta- ja nuorisolautakunta päättää lomauttaa liikunta- ja nuorisopalvelujen henkilökunnan liitteen mukaisesti. (Lomautussuunnitelma ei ole julkinen asiakirja, koska se on henkilörekisteri). Lautakunta päättää delegoida liikuntatoimenjohtajalle ja nuorisotoimenjohtajalle lomauttamista koskevan päätösvallan palkattomien vapaiden pitämiseen sitoutuneiden, mutta vapaat pitämättä jättäneiden henkilöiden lomauttamisesta, lomautuksen siirtotilanteissa lomautusajankohdasta päättämisen sekä lautakunnan vahvistaman lomautussuunnitelman täydentämisen ja lomautusajankohtien muuttamisen. Lautakunta päättää tarkastaa tämän pykälän heti kokouksessa. Päätös: Liikunta- ja nuorisolautakunta hyväksyi päätösehdotuksen. Lautakunta tarkasti tämän pykälän heti kokouksessa.

o(z 28.08.2012 SALON KAUPUNKI

o(z 28.08.2012 SALON KAUPUNKI SALON KAUPUNKI SIVISTYSTOIMEN LUOTTAMUSMIESTEN KUULEMINEN = t o i 28.08.2012 o(z Aika: Maanantai 27.8.2012 klo 10.00-11.00 Paikka: Läsnä: Kokoustila Haapa, kaupungintalo Ekman Marjo, JHL 087 pääluottamusmies

Lisätiedot

Kunnanhallitus 291 03.11.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015. Henkilöstösäästöt 2015 634/02.02.00/2014. Kunnanhallitus 03.11.2014 291

Kunnanhallitus 291 03.11.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015. Henkilöstösäästöt 2015 634/02.02.00/2014. Kunnanhallitus 03.11.2014 291 Kunnanhallitus 291 03.11.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015 Henkilöstösäästöt 2015 634/02.02.00/2014 Kunnanhallitus 03.11.2014 291 Lautakuntien talousarvioehdotuksessa vuodelle 2015 toimintakate kasvaa -103,7

Lisätiedot

Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus 71 25.02.2014 KUHMON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖN LOMAUTTAMINEN VUONNA 2014 KHALL 71 Lisätietoja antaa kaupunginjohtaja Eila Valtanen puh. 044 725 5220, talousjohtaja Eija Jansson puh. 044 725

Lisätiedot

Kunnanhallitus Yhteistoimintaneuvottelut 2014

Kunnanhallitus Yhteistoimintaneuvottelut 2014 Kunnanhallitus 73 31.03.2014 Yhteistoimintaneuvottelut 2014 KHALL 73 Henkilöstöpäällikkö Sotkamon kunnanhallitus päätti 9.12.2013 talouden tasapainottamisohjelman käsittelyn yhteydessä käynnistää tasapainottamisohjelmaan

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarviosta ja suunniteltavista säästötoimenpiteistä informoitiin yhteistyötoimikuntaa pidetyssä kokouksessa.

Vuoden 2016 talousarviosta ja suunniteltavista säästötoimenpiteistä informoitiin yhteistyötoimikuntaa pidetyssä kokouksessa. Kaupunginhallitus 7 18.01.2016 Yhteistyötoimikunta 6 25.01.2016 Yhteistyötoimikunta 10 17.02.2016 Yhteistyötoimikunta 0 14.03.2016 Kaupunginhallitus 59 14.03.2016 Yhteistoimintaneuvottelujen aloittaminen

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen lausunto OAJ:n Raision paikallisyhdistys ry:n kunnallisvalitukseen

Kaupunginhallituksen lausunto OAJ:n Raision paikallisyhdistys ry:n kunnallisvalitukseen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 313/02.02.01/2013 110 Kaupunginhallituksen lausunto OAJ:n Raision paikallisyhdistys ry:n kunnallisvalitukseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 26.8.2013 306 Sivistysjohtaja

Lisätiedot

Kunnanhallitus 5 13.01.2014. Yhteistoimintamenettelyn päättäminen lomautukset ja irtisanomiset 21/01.01.00/2014. Kunnanhallitus 5.

Kunnanhallitus 5 13.01.2014. Yhteistoimintamenettelyn päättäminen lomautukset ja irtisanomiset 21/01.01.00/2014. Kunnanhallitus 5. Kunnanhallitus 5 13.01.2014 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen lomautukset ja irtisanomiset 21/01.01.00/2014 Kunnanhallitus 5 Taustaa Laissa työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1 (4) Kaupungin yhteistyötoimikunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1 (4) Kaupungin yhteistyötoimikunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1 (4) 30 Asianro 3582/02.02.00/2016 Vuoden 2017 talousarvio sekä vuosien 2017-2020 toiminta- ja taloussuunnitelma Henkilöstöjohtaja Markku Mattila Työnantajapalvelu Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013

Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 313/02.02.01/2013 224 Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013 Tiivistelmä Raision kaupunginvaltuusto päätti 15.4.2013 83, että kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

1) Akuuttivuodeosasto suljetaan vuoden 2014 loppuun 1.7.2014 lukien tai viimeistään elokuun alusta 2014 (säästö 211.000 euroa).

1) Akuuttivuodeosasto suljetaan vuoden 2014 loppuun 1.7.2014 lukien tai viimeistään elokuun alusta 2014 (säästö 211.000 euroa). Kuntayhtymähallitus 97 23.07.2014 Kuntayhtymähallitus 105 06.08.2014 Kuntayhtymähallitus 112 21.08.2014 Kärsämäen sosiaali- ja terveyspalvelujen supistaminen 249/00.01.02/2014 KYHALL 23.07.2014 97 Kärsämäen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Toiminta-ajatus 1 Nuoriso- ja liikuntatoimen tehtävänä on nuoriso- ja liikuntalautakunnan alaisena edistää toimialallaan nuorison ja koko

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin yhteistoimintaneuvotteluiden päättäminen ja henkilöstömenoihin kohdistuvat säästötavoitteet

Kemijärven kaupungin yhteistoimintaneuvotteluiden päättäminen ja henkilöstömenoihin kohdistuvat säästötavoitteet Kaupunginhallitus 41 08.02.2016 Kaupunginhallitus 61 22.02.2016 Kemijärven kaupungin yhteistoimintaneuvotteluiden päättäminen ja henkilöstömenoihin kohdistuvat säästötavoitteet 526/02/024/2015 KH 08.02.2016

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 9.5.2005 1997/nro 7 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 ' Liikunta- ja nuorisolautakunnan alaisen palvelukeskuksen

Lisätiedot

Helsingissä 23. kesäkuuta 2005 KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS

Helsingissä 23. kesäkuuta 2005 KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2005 2007 VIII LUVUN JA IX LUVUN MUUTTAMISESTA Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2005 2007 lomauttamista koskevan

Lisätiedot

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet. 2013 Edunvalvontaosasto

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet. 2013 Edunvalvontaosasto Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet 2013 Edunvalvontaosasto Taloudellinen ja/tai tuotannollinen irtisanomisperuste Tuotannollinen ja/tai taloudellinen irtisanomisperuste Tuotannollisen

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt.

KAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. KAJAANIN KAUPUNKI 1/5 SOPIMUS YHTEISTOIMINTAORGANISAATIOSTA Sopijaosapuolet: Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. Tällä sopimuksella sovitaan työnantajan

Lisätiedot

Talousarvioseminaari 27.10.2014

Talousarvioseminaari 27.10.2014 Talousarvioseminaari 27.10.2014 Henkilöstölomautus ja sen vaikutukset 27.10.2014 Henkilöstöpäällikkö Juhani Kerman 1 Lomauttaminen Lomautusperusteet ja lomautusmenettely on määritelty työsopimuslain (55/2001)

Lisätiedot

bruttosäästönä 1.835.300 euroa veromenetyksenä 441 600 euroa yhteensä 1.393.700 euroa

bruttosäästönä 1.835.300 euroa veromenetyksenä 441 600 euroa yhteensä 1.393.700 euroa Kaupunginhallitus 585 08.12.2014 Kaupunginvaltuusto 122 15.12.2014 Mahdollinen henkilökunnan lomautus ja sen vaikutuksia KH 585 Selostus: Kaupunginhallitus on 2.12.2014 :n 564 kohdalla päättänyt esittää,

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus

ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Voimaan 1.1.2012 Viimeksi muutettu Valtuusto 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013 2 Perustaminen, muuttaminen ja lakkauttaminen

Lisätiedot

Kontiolahden kunnan henkilöstösäästöt vuonna 2015

Kontiolahden kunnan henkilöstösäästöt vuonna 2015 Kunnanhallitus 279 17.11.2014 Kontiolahden kunnan henkilöstösäästöt vuonna 2015 323/02.02.00/2014 Kunnanhallitus 279 Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 15.9.2014 211 aloittaa yhteistoimintamenettelyn,

Lisätiedot

HENKILÖSTÖVÄHENNYKSIÄ KOSKEVAN YT-NEUVOTTELUN NEUVOTTELUTULOS

HENKILÖSTÖVÄHENNYKSIÄ KOSKEVAN YT-NEUVOTTELUN NEUVOTTELUTULOS Kaupunginhallitus 424 19.11.2013 Kaupunginhallitus 437 26.11.2013 Kaupunginhallitus 448 09.12.2013 Kaupunginhallitus 104 10.03.2014 Kaupunginhallitus 199 27.05.2014 HENKILÖSTÖVÄHENNYKSIÄ KOSKEVAN YT-NEUVOTTELUN

Lisätiedot

Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013

Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 313/02.02.01/2013 158 Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013 Tiivistelmä Raision kaupungin talouteen on muodostumassa 4,0 M :n vaje suhteessa

Lisätiedot

Konsernipalvelut toimialan toimintasääntö

Konsernipalvelut toimialan toimintasääntö Mäntsälän kunta Konsernipalvelut toimialan toimintasääntö Toimintasääntö 1.4.2019 lukien LUONNOS Sisällysluettelo Konsernipalvelut toimialan toimintasääntö... 2 1. Toimintasäännön perusta ja tarkoitus...

Lisätiedot

Muistilista Edunvalvontaosasto

Muistilista Edunvalvontaosasto Muistilista - Irtisanominen tuta-perusteella - Osa-aikaistaminen - Lomauttaminen - Yhteistoimintaneuvottelut - Muutosturva irtisanomistilanteessa 2019 Edunvalvontaosasto Taloudellinen ja/tai tuotannollinen

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013 Asianro 191/02.06.01/2014 Tiivistelmä Teknisen lautakunnan talouden sopeutustoimenpiteet sisältävä talousarvio toteutui laaditun

Lisätiedot

Kokemäen kaupungin henkilöstöstrategian hyväksyminen 242/020/2013

Kokemäen kaupungin henkilöstöstrategian hyväksyminen 242/020/2013 KH:n henkilöstöjaosto 56 17.10.2013 Yhteistyötoimikunta 32 12.11.2013 KH:n henkilöstöjaosto 65 28.11.2013 KH:n henkilöstöjaosto 74 18.12.2013 KH:n henkilöstöjaosto 8 13.03.2014 Yhteistyötoimikunta 14 25.03.2014

Lisätiedot

1 Määräysten soveltaminen

1 Määräysten soveltaminen Kuopion kaupunki Sääntö 1 (8) Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 Määräysten soveltaminen Tämän johtosäännön määräyksiä noudatetaan, ellei kunnallisesta viranhaltijasta annetussa

Lisätiedot

Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa.

Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa. Riihimäen kaupunki JOHTOSÄÄNNÖT SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 26.1.2015 Voimaantulo 1.4.2015 1. LUKU SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 1 Toimiala Sosiaali- ja terveystoimialan

Lisätiedot

HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMINTAOHJEET

HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMINTAOHJEET HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMINTAOHJEET Kaupunginhallitus 23.01.2017 24 1 Sisällys 1. Täyttölupamenettely 3 Tehtävän vakinainen täyttäminen 3 Tehtävän määräaikainen täyttäminen 3 Sijaisten palkkaaminen 4 Sisäiset

Lisätiedot

Kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimet KT:n ajankohtaistiedustelu

Kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimet KT:n ajankohtaistiedustelu Kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimet 2018 KT:n ajankohtaistiedustelu 30.1.2019 KT:n tiedustelu kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimista Tiedustelussa selvitettiin vuoden 2018 sopeutustoimien

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 286 30.09.2013 Kaupunginhallitus 373 03.12.2013 Yt-menettelyn päättyminen henkilöstömenojen säästämiseksi KHAL 286 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Lisätietoja antaja: talousasiantuntija

Lisätiedot

Muutokset Keravan kaupungin toimipisteiden aukioloajoissa kesällä

Muutokset Keravan kaupungin toimipisteiden aukioloajoissa kesällä Muutokset Keravan kaupungin toimipisteiden aukioloajoissa kesällä Osa Keravan kaupungin palveluista toimii poikkeavilla aukioloajoilla kesällä 2019. Periaatteena on, että asiakaspalvelu hoidetaan päivystysjärjestelmin

Lisätiedot

Kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimet KT:n ajankohtaistiedustelu

Kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimet KT:n ajankohtaistiedustelu Kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimet 2017 KT:n ajankohtaistiedustelu 7.3.2018 KT:n tiedustelu kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimista Tiedustelussa selvitettiin vuoden 2017 sopeutustoimien

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN HENKILÖSTÖN MAHDOLLISEN LOMAUTTAMISEN PERUSTEET, VAIKUTUKSET, VAIHTOEHDOT JA PERIAATTEET

HEINÄVEDEN KUNNAN HENKILÖSTÖN MAHDOLLISEN LOMAUTTAMISEN PERUSTEET, VAIKUTUKSET, VAIHTOEHDOT JA PERIAATTEET Yhteistyötoimikunta 10 01.03.2013 HEINÄVEDEN KUNNAN HENKILÖSTÖN MAHDOLLISEN LOMAUTTAMISEN PERUSTEET, VAIKUTUKSET, VAIHTOEHDOT JA PERIAATTEET YTTK 10 Valmistelija: kunnansihteeri Sinikka Lappalainen, Kermanrannantie

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN HENKILÖSTÖN MAHDOLLISEN LOMAUTTAMISEN PERUSTEET, VAIKUTUKSET, VAIHTOEHDOT JA PERIAATTEET

HEINÄVEDEN KUNNAN HENKILÖSTÖN MAHDOLLISEN LOMAUTTAMISEN PERUSTEET, VAIKUTUKSET, VAIHTOEHDOT JA PERIAATTEET Yhteistyötoimikunta 10 01.03.2013 Yhteistyötoimikunta 11 15.03.2013 Kunnanhallitus 82 25.03.2013 HEINÄVEDEN KUNNAN HENKILÖSTÖN MAHDOLLISEN LOMAUTTAMISEN PERUSTEET, VAIKUTUKSET, VAIHTOEHDOT JA PERIAATTEET

Lisätiedot

Henkilöstösäästöjen vaikutusten arviointi

Henkilöstösäästöjen vaikutusten arviointi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 59 Henkilöstösäästöjen vaikutusten arviointi Asianro 313/02.02.01/2013 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 2.6.2014 195: "Kaupunginjohtaja Ari Korhonen: Raision kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kunta-alan työmarkkinakatsaus. Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen 23.8.2013

Kunta-alan työmarkkinakatsaus. Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen 23.8.2013 Kunta-alan työmarkkinakatsaus Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen 23.8.2013 KT Kuntatyönantajat KT Kuntatyönantajat on kunta-alan työnantajajärjestö. Se ajaa kuntien ja kuntayhtymien etuja työmarkkinoilla.

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Ylivieskan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 25.9.2012 64 Voimaantulopäivä 1.11.2012 I LUKU JOKILAAKSOJEN PELASTUSLAITOKSEN YLEISET PERUSTEET

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTANEUVOTTELU

YHTEISTOIMINTANEUVOTTELU SOTK AMON KUNTA YHTEISTOIMINTANEUVOTTELU Kokousaika Tiistai 18.3.2014 klo 9.00-10.30 Kokouspaikka Paikalla Kunnanvirasto, valtuustosali Työnantaja Petri Kauppinen Paula Halonen Pentti Piirainen Mika Kilpeläinen

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettely. Työvoiman vähentäminen Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto

Yhteistoimintamenettely. Työvoiman vähentäminen Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Yhteistoimintamenettely Työvoiman vähentäminen Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Neuvotteluesitys (45 ) - Harkitaan irtisanomista, lomauttamista

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Vuoden 2017 säästötoimenpiteet

Vuoden 2017 säästötoimenpiteet Yhtymähallitus 4 26.01.2016 Yhtymähallitus 27 23.02.2016 Yhtymähallitus 51 26.04.2016 Vuoden 2017 säästötoimenpiteet 23/00.01.02/2015 Yh 26.01.2016 4 Valtio leikkaa ammatillisen koulutuksen kustannuksia

Lisätiedot

Tässä johtosäännössä säädetään hallintokeskuksen organisaatiosta ja tehtävistä.

Tässä johtosäännössä säädetään hallintokeskuksen organisaatiosta ja tehtävistä. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa 2.12.1993 Muutos hyväksytty kvsto:n kokouksessa 9.9.2004 Muutos hyväksytty kvsto:n kokouksessa 25.1.2007 Muutos hyväksytty kvsto:n kokouksessa 10.12.2012 HALLINTOKESKUKSEN

Lisätiedot

Lasten ja nuorten lautakunta 81 28.07.2015 OIKAISUVAATIMUS/LAINE TEIJA

Lasten ja nuorten lautakunta 81 28.07.2015 OIKAISUVAATIMUS/LAINE TEIJA Lasten ja nuorten lautakunta 81 28.07.2015 OIKAISUVAATIMUS/LAINE TEIJA Lasten ja nuorten lautakunta 28.07.2015 81 Lehtori Teija Laine on tehnyt oikaisuvaatimuksen vs. kasvatus- ja opetusjohtajan päätöksestä

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS MAASEUTUHALLINNON TEHTÄVI- EN JÄRJESTELYSTÄ

YHTEISTOIMINTASOPIMUS MAASEUTUHALLINNON TEHTÄVI- EN JÄRJESTELYSTÄ YHTEISTOIMINTASOPIMUS MAASEUTUHALLINNON TEHTÄVI- EN JÄRJESTELYSTÄ Yhteistoimintasopimuksen sopijapuolet: Säkylän kunta Punkalaitumen kunta Huittisten kaupunki 1 Sopimuksen kohde ja sisältö Tämä sopimus

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstöpäällikkö Christina Söderlund, puh. (02)

Valmistelija: henkilöstöpäällikkö Christina Söderlund, puh. (02) Kaupunginhallitus 340 17.10.2016 Johtavassa asemassa olevien määrittely 1663/01.01.00/2016 Kaupunginhallitus 17.10.2016 340 Valmistelija: henkilöstöpäällikkö Christina Söderlund, christina.soderlund@salo.fi,

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki. Selvitys lomautuksista ja talkoovapaista

Kouvolan kaupunki. Selvitys lomautuksista ja talkoovapaista Kouvolan kaupunki Selvitys lomautuksista ja talkoovapaista SISÄLLYS 1 Tiivistelmä... 1 2 Lomautusten toteuttaminen... 2 2.1 Kaupunginhallituksen päätös... 2 2.2 Lomauttamista koskevat ohjeet... 3 2.3 Toimialojen

Lisätiedot

Talouden tasapainottamisohjelma 2014-2016 (tarkistettu, 18.11.2013)

Talouden tasapainottamisohjelma 2014-2016 (tarkistettu, 18.11.2013) 1.3 Strategiset kehittämishankkeet 2014 Talouden tasapainottamisohjelma 2014-2016 (tarkistettu, 18.11.2013) Valtuustokauden tavoitteena on tehtyjen linjausten mukaisesti talouden tasapainon saavuttaminen

Lisätiedot

Tehy ry / Okkeri päivitetty LAKI YHTEISTOIMINNASTA YRITYKSISSÄ Yhteistoimintamenettely työvoiman käyttöä vähennettäessä, 8 luku

Tehy ry / Okkeri päivitetty LAKI YHTEISTOIMINNASTA YRITYKSISSÄ Yhteistoimintamenettely työvoiman käyttöä vähennettäessä, 8 luku Tehy ry / Okkeri päivitetty 21.1.2016 LAKI YHTEISTOIMINNASTA YRITYKSISSÄ Yhteistoimintamenettely työvoiman käyttöä vähennettäessä, 8 luku TYÖSOPIMUSLAKI Taloudelliset ja tuotannolliset irtisanomisperusteet,

Lisätiedot

KUHMO. Kuhmon kaupunginhallitus lausuntonaan em. kunnallisvalitukseen toteaa seuraavaa: TÄYTÄNTÖÖNPANON KESKEYTTÄMINEN

KUHMO. Kuhmon kaupunginhallitus lausuntonaan em. kunnallisvalitukseen toteaa seuraavaa: TÄYTÄNTÖÖNPANON KESKEYTTÄMINEN 1 KUHMO Hallintopalvelut Kuhmo Dnro Pohjois-Suomen hallinto-oikeus Isokatu 4, PL 189 90101 Oulu Viite: Viitteenne n:o 10143/14 / 30.4.2014 Asia: LAUSUNTO OAJ:N KUHMON PAIKALLISYHDISTYS RY:N JÄTTÄMÄSTÄ

Lisätiedot

OHJEET NOUSIAISTEN KUNNAN LOMAUTUKSISTA KOSKIEN KOKO KUNNAN HENKILÖSTÖÄ

OHJEET NOUSIAISTEN KUNNAN LOMAUTUKSISTA KOSKIEN KOKO KUNNAN HENKILÖSTÖÄ OHJEET NOUSIAISTEN KUNNAN LOMAUTUKSISTA KOSKIEN KOKO KUNNAN HENKILÖSTÖÄ Asian taustaksi: Nousiaisten valtuusto on 26.8.2013 69 hyväksynyt talouden toimenpideohjelman ja tasapainottamissuunnitelman vuosille

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 104 10.11.2014. 104 Asianro 157/01.00.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 104 10.11.2014. 104 Asianro 157/01.00.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 104 Asianro 157/01.00.00/2014 Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa muuttaminen Kaupunginhallitus 27.10.2014 376: Henkilöstöjohtaja Markku Mattila Työnantajapalvelu

Lisätiedot

Tilinpäätösennuste 2014

Tilinpäätösennuste 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 46 Tilinpäätösennuste 2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Raision kaupungin tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa

Lisätiedot

Virkamiesten lomauttaminen

Virkamiesten lomauttaminen Virkamiesten lomauttaminen Päivitetty 11/2016 Valtion virkamieslaki 8 luku 36 39 Jos viranomainen voisi 27 :n 1 momentin nojalla irtisanoa virkamiehen, virkamies voidaan 14 päivän ilmoitusaikaa noudattaen

Lisätiedot

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2013

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2013 SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2013 Valmistelija: Henkilöstöpäällikkö Hyväksyjä: Kuntayhtymän johtaja Hall 20.11.2012 Valt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 1 1. Strategiset tavoitteet

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Lomauttamiseen liittyviä ohjeita

Lomauttamiseen liittyviä ohjeita Kouvolan kaupunki Tiedotteen 15/2013 liite 1 (12) Lomauttamiseen liittyviä ohjeita Lomauttaminen Lomauttamisella tarkoitetaan väliaikaista työnteon ja palkanmaksun keskeyttämistä, joka perustuu joko työnantajan

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ Espoon kaupungin henkilöstösääntö 5.1 1 (8) ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Voimaan 1.1.2012 Viimeksi muutettu Valtuusto 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013 Viimeksi muutettu 7.12.2015 Voimaan

Lisätiedot

I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2 Toiminta-ajatus... 3

I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2 Toiminta-ajatus... 3 VIRTAIN KAUPUNKI PERUSTURVALAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 2 I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2 Toiminta-ajatus... 3 II luku PERUSTURVALAUTAKUNTA 3 3 Tehtäväalueet... 3 4 Perusturvalautakunnan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Konsernipalvelu Työnantajapalvelu Käsittelijä 21.10.2014

Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Konsernipalvelu Työnantajapalvelu Käsittelijä 21.10.2014 Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Vanha sääntö Uusi sääntö Kuopion kaupunki JOHTOSÄÄNTÖ TOIMIVALLASTA HENKILÖSTÖASIOISSA Kuopion kaupunki JOHTOSÄÄNTÖ TOIMIVALLASTA HENKILÖSTÖASIOISSA

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTA JA SEN JÄRJESTÄMINEN. Oili Marttila KiT 2017

YHTEISTOIMINTA JA SEN JÄRJESTÄMINEN. Oili Marttila KiT 2017 YHTEISTOIMINTA JA SEN JÄRJESTÄMINEN Oili Marttila KiT 2017 2 Yhteistoimintaorganisaatio ja siihen liittyvät valinnat Edustuksellinen yhteistoiminta Yhteistyötoimikunta Työnantajalla palveluksessa säännöllisesti

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 58 16.06.2015. 58 Asianro 8413/02.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 58 16.06.2015. 58 Asianro 8413/02.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) 58 Asianro 8413/02.02.00/2014 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden vuoden 2015 käyttötalouden tasapainottaminen Kuopion kaupungin vuoden 2015 talousarvio

Lisätiedot

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 109 31.3.2014 Asianro 337/02.02.01/2014 52 Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Lisätiedot

Uuden kunnan henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöjohtamisen periaatteet yhdistymissopimuksessa ja poliittisessa sopimuksessa

Uuden kunnan henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöjohtamisen periaatteet yhdistymissopimuksessa ja poliittisessa sopimuksessa Uuden kunnan henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöjohtamisen periaatteet yhdistymissopimuksessa ja poliittisessa sopimuksessa UK-henkilöstöryhmä, 10.6.2010 Henkilöstöjohtamisella tarkoitetaan tässä sitä johtamisen

Lisätiedot

4. Yhteistoimintamenettely

4. Yhteistoimintamenettely 4. Yhteistoimintamenettely Yhteistoimintamenettely työvoiman käytön vähentämiseen liittyvissä tilanteissa (TUTA- menettely 1 7 Tuta- menettely Tuta- menettelyssä käsitellään asia, joka koskee tuotannollisista

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 7/2016 liite 1 1 (3) Paikallisen sopimisen edistämisen ohjeet

KT Yleiskirjeen 7/2016 liite 1 1 (3) Paikallisen sopimisen edistämisen ohjeet KT Yleiskirjeen 7/2016 liite 1 1 (3) Paikallisen sopimisen edistämisen ohjeet Kunnallinen työmarkkinalaitos ja kunta-alan pääsopijajärjestöt ovat laatineet tämän yhteisen yleiskirjeen paikallisesta sopimisesta

Lisätiedot

ALUEHALLINTOVIRASTO, ITÄ-SUOMI, OPETUS- JA KULTTUURITOIMI -VASTUUALUE

ALUEHALLINTOVIRASTO, ITÄ-SUOMI, OPETUS- JA KULTTUURITOIMI -VASTUUALUE ALUEHALLINTOVIRASTO, ITÄ-SUOMI, OPETUS- JA KULTTUURITOIMI -VASTUUALUE LAUSUNTO 1. LAUSUNNON ANTAJA Kontiolahden kunta Kunnanhallitus Sähköposti: kirjaamo@kontiolahti.fi 2. LAUSUNTO, JOKA KOSKEE SEURAAVAA

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA. Menettelytapaohjeet lomauttamiseen. Lomauttamisen periaatteet

JOUTSAN KUNTA. Menettelytapaohjeet lomauttamiseen. Lomauttamisen periaatteet JOUTSAN KUNTA Menettelytapaohjeet lomauttamiseen Lomauttamisen periaatteet Mikäli työntekijä/viranhaltija on sitoutunut olemaan kuluvan vuoden aikana harkinnanvaraisella virkavapaalla/työlomalla vähintään

Lisätiedot

Elämänlaatu-prosessin toimien täyttö 305/01.01.00/2012

Elämänlaatu-prosessin toimien täyttö 305/01.01.00/2012 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 48 24.04.2012 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 64 30.05.2012 Henkilöstöjaosto 75 05.06.2012 Yhdistymishallitus 37 06.08.2012 Elmnlaatu-prosessin toimien tyttö 305/01.01.00/2012

Lisätiedot

Lomautusten vaikutukset ruokapalveluissa. Kiinteistöpalveluliikelaitos Johtokunta 7.5.2009 Paula Juvonen

Lomautusten vaikutukset ruokapalveluissa. Kiinteistöpalveluliikelaitos Johtokunta 7.5.2009 Paula Juvonen Lomautusten vaikutukset ruokapalveluissa Kiinteistöpalveluliikelaitos Johtokunta 7.5.2009 Paula Juvonen Hoivalaitosten ateriapalvelut 2 Toiminta 365 päivää vuodessa, 4 ateriaa päivässä Sisäiset asiakkaat

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013

Lisätiedot

Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille

Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille Kaupunginhallitus 229 22.06.2015 Kaupunginhallitus 334 05.10.2015 Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille 2016-2019 307/04/041/2015 KH 22.06.2015 229 Valtuuston talousarvioseminaari

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 LOIMAAN KAUPUNKI Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 Yhteistoimintamenettelyn perusteet Loimaan kaupunginhallitus päätti 31.3.2014 yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä vuoden 2014 talousarvioon

Lisätiedot

KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ. Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1.

KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ. Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1. KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1.2009 Toiminta-ajatus 1 Keskusvirasto huolehtii kaupunginvaltuuston,

Lisätiedot

Lasten ja nuorten lautakunta 74 28.07.2015 OIKAISUVAATIMUS/VANNINEN MARIANNE

Lasten ja nuorten lautakunta 74 28.07.2015 OIKAISUVAATIMUS/VANNINEN MARIANNE Lasten ja nuorten lautakunta 74 28.07.2015 OIKAISUVAATIMUS/VANNINEN MARIANNE Lasten ja nuorten lautakunta 28.07.2015 74 Luokanopettaja Marianne Vanninen on tehnyt oikaisuvaatimuksen vs. kasvatus- ja opetusjohtajan

Lisätiedot

Espoon kaupungin hallintosääntö (7)

Espoon kaupungin hallintosääntö (7) Espoon kaupungin hallintosääntö 2018 1 (7) IV Henkilöstö Henkilöstösääntö 1 Henkilöstösäännön soveltaminen Henkilöstösäännössä määrätään päätöksenteosta ja toimivallasta henkilöstöasioissa ja annetaan

Lisätiedot

Kuntakonsernin kertynyt alijäämä lähestyy kriisikunnan kriteerejä. Talouden sopeuttaminen vallitsevaan tilanteeseen on välttämätöntä.

Kuntakonsernin kertynyt alijäämä lähestyy kriisikunnan kriteerejä. Talouden sopeuttaminen vallitsevaan tilanteeseen on välttämätöntä. Kunnanhallitus 239 10.10.2016 YT-neuvottelujen käynnistäminen Khall 10.10.2016 239 Rautavaaran kunnan taloudellinen tilanne on vuonna 2016 hyvin kriittinen. Talousarvion Tuloslaskelma 31.8.2016 osoittaa

Lisätiedot

Jytyn kirjelmään on todettava seuraavaa:

Jytyn kirjelmään on todettava seuraavaa: Kaupunginhallitus 342 17.10.2016 Kaupunginhallitus 354 24.10.2016 Lomituspalvelujen yt-neuvottelujen tulos 1496/01.00.00/2016 Kaupunginhallitus 17.10.2016 342 Valmistelija: henkilöstöpäällikkö Christina

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 LOIMAAN KAUPUNKI Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 Yhteistoimintamenettelyn perusteet Loimaan kaupunginhallitus päätti 23.9.2013 yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä tavoitteena 2,4

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

KARKKILAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS KARKKILAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 JOHDANTO Työnantaja ja pääsopijajärjestöjen edustajat ovat valmistelleet yhteistyössä Karkkilan kaupungin yhteistoimintasopimuksen selkeyttääkseen yhteistoiminnan

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tarmo Miettinen kl Virkamiesoikeuden opintojakson kuvioita

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tarmo Miettinen kl Virkamiesoikeuden opintojakson kuvioita ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tarmo Miettinen kl-2015 Virkamiesoikeuden opintojakson kuvioita VIRKASUHDE PALVELUSSUHTEENA JA OIKEUSSUHTEENA Virkasuhde julkisoikeudellisena suhteena Virkasuhde palvelussuhteena KUNTA

Lisätiedot

2014-2016. Henkilöstöstrategia. Kirkkonummen kunta henkilöstöpalvelut

2014-2016. Henkilöstöstrategia. Kirkkonummen kunta henkilöstöpalvelut Dnro:53/01.00.00/2014 t 2014-2016 Henkilöstöstrategia Kunnanvaltuuston hyväksymä 16.6.2014 Kirkkonummen kunta henkilöstöpalvelut 1 Henkilöstöstrategia 2014 2016 Kunnallisen työmarkkinalaitoksen mukaan

Lisätiedot

Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016

Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016 Kaupunginhallitus 3.10.2016 Liite 2 363 Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016 Kh 3.10.2016 Raportti lokakuussa 2016 Eläkkeelle jää vuonna 2016 (tammi-joulukuu) 81 työntekijää

Lisätiedot

Heinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista.

Heinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista. Heinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista. Verotulot ovat jäämässä yli 11 milj. euroa talousarvioon merkittyä pienemmiksi. Ennuste on olennaisesti

Lisätiedot

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISOHJELMAAN LIITTYVÄT YT-NEUVOTTELUT

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISOHJELMAAN LIITTYVÄT YT-NEUVOTTELUT Kaupunginhallitus 311 15.12.2014 TALOUDEN TASAPAINOTTAMISOHJELMAAN LIITTYVÄT YT-NEUVOTTELUT Kaupunginhallitus 311 Kaupunginhallitus päätti 16.9.2014. että Oriveden kaupunki aloittaa ko ko hen ki lö kun

Lisätiedot

Tarve henkilöstömenosäästöihin jatkuu kuntasektorilla

Tarve henkilöstömenosäästöihin jatkuu kuntasektorilla Tarve henkilöstömenosäästöihin jatkuu kuntasektorilla Tiedotustilaisuus KT:n henkilöstömenosäästötiedustelun tuloksista 17.12.2014 Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen KT:n henkilöstömenosäästötiedustelu

Lisätiedot

UusiKunta-taloustoimikuntaa avustava henkilöstövastaavien työryhmä

UusiKunta-taloustoimikuntaa avustava henkilöstövastaavien työryhmä UusiKunta-taloustoimikunnan esitys selvityshenkilö Osmo Soininvaaralle Uuden Kunnan henkilöstöjohtamisen periaatteiksi mukaan otettavaksi yhdistymissopimukseen tai sen liitteeseen UusiKunta-taloustoimikuntaa

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTAMENETTELY LIIKKEEN LUOVUTUKSESSA

YHTEISTOIMINTAMENETTELY LIIKKEEN LUOVUTUKSESSA 1 YHTEISTOIMINTAMENETTELY LIIKKEEN LUOVUTUKSESSA Ennen kuin työnantaja päättää yhteistoimintamenettelyn piiriin kuluvasta asiasta, siitä on neuvoteltava yhteistoiminnan hengessä yksimielisyyden saavuttamiseksi.

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunta

Vapaa-aikalautakunta Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 8/2013 186 Vapaa-aikalautakunta 03.12.2013 Aika 03.12.2013 klo 9:00-10:15 Paikka Formari Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 84 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 188 85 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816

Lisätiedot

Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus 120 25.03.2014 OAJ:N KUHMON PAIKALLISYHDISTYS RY:N OIKAISUVAATIMUS KAUPUNGINHALLITUKSEN LOMAUTUSPÄÄTÖKSESTÄ 41/1.120/2014 KHALL 120 Lisätietoja antaa kaupunginjohtaja Eila Valtanen puh.

Lisätiedot

Salon kaupunki Organisaation uudistaminen 24.6.2013. johtava konsultti Jaakko Joensuu

Salon kaupunki Organisaation uudistaminen 24.6.2013. johtava konsultti Jaakko Joensuu Salon kaupunki Organisaation uudistaminen johtava konsultti Jaakko Joensuu Taustaa Kevään 2013 aikana Salossa on valmisteltu selviytymissuunnitelmaa, jossa tavoitellaan 33 miljoonan euron muutosta kaupungin

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 18.5.2009 1999/nro 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN KESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 Sivistystoimen lautakunnan alaisen sivistystoimen keskuksen toimintaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 300. Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 300. Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 300 Vuoden 2014 syyskuun kuukausiraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. 046 877 3025 Pekka Heikkinen,

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 16.11.2009 1997/nro 4 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen sosiaali- ja terveyskeskuksen

Lisätiedot

Raportointi henkilöstökustannusten vähentämiseen tähtäävistä henkilöstöpoliittisista toimenpiteistä

Raportointi henkilöstökustannusten vähentämiseen tähtäävistä henkilöstöpoliittisista toimenpiteistä Kaupunginhallitus 64 17.03.2014 Kaupunginhallitus 99 28.04.2014 Raportointi henkilöstökustannusten vähentämiseen tähtäävistä henkilöstöpoliittisista toimenpiteistä 1172/01.00.00.01/2014 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Askolan kunnan henkilöstö-ja koulutussuunnitelma 2017

Askolan kunnan henkilöstö-ja koulutussuunnitelma 2017 Askolan kunnan henkilöstö-ja koulutussuunnitelma 2017 Yhteistyötoimikunta 30.1.2017 Kunnanhallitus1.2.2017 Sisällysluettelo 1 Yleistä 2 Perusteet henkilöstö- ja koulutussuunnitelman laatimiseen 3 Koulutuskorvauksen

Lisätiedot

JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS

JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ Voimassa 13.2.2018 alkaen Janakkalan Veden johtokunta 13.12.2017 36 Kunnanhallitus 18.12.2017 365 Valtuusto 5.2.2018 7 2 JANAKKALAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2160/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2160/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 209 4.12.2017 81 Asianro 2160/02.02.02/2017 Talousarviomuutokset Päätöshistoria Kaupunginhallitus 4.12.2017 209 Va. talousjohtaja Jaana Kuuva

Lisätiedot