YHTEISTOIMINTANEUVOTTELU

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YHTEISTOIMINTANEUVOTTELU"

Transkriptio

1 SOTK AMON KUNTA YHTEISTOIMINTANEUVOTTELU Kokousaika Tiistai klo Kokouspaikka Paikalla Kunnanvirasto, valtuustosali Työnantaja Petri Kauppinen Paula Halonen Pentti Piirainen Mika Kilpeläinen Kaarina Leinonen Kaija Luukkainen Juko Anna-Liisa Lukkari KTN Erkki Tervo JHL Tuula Rossi-Määttä Jyty Kainuu ry. Marja-Leena Kähkönen Tehy Jaana Halonen Työsuojeluvaltuutetut Jari Niskanen kunnanjohtaja hallintojohtaja tekninen johtaja sivistysjohtaja palvelualuesihteeri henkilöstöpäällikkö vara Poissa Johanna Kaikkonen työsuojeluvaltuutettu YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUISSA KÄSITELLYT ASIAT Lomauttaminen /vapaaehtoinen palkaton vapaa Työnantaja lomauttaa pääsääntöisesti koko henkilökunnan. Työnantaja tarjoaa jokaiselle viranhaltijalle/työntekijälle mahdollisuuden ottaa palkatonta vapaata kahden viikon ajaksi normaalia edullisimmin ehdoin siten, että palkka vähennetään vain työpäiviltä. Lomauttamisella/vapaaehtoisella vapaalla on saavutettavissa noin euron säästöt. Säästöksi on laskettu jokaiselle 10 työpäivän palkka tai vastaavan säästön tuova lomautus. Periaate on, että säästötoimenpiteet koskevat kaikkia henkilöstöryhmiä. Niihin, jotka pitävät 10 työpäivää vapaaehtoista vapaata, ei

2 kohdisteta lomautusta. Myös niille, joita työnantaja ei voi säännösten perusteella lomauttaa, tarjotaan mahdollisuutta pitää palkatonta vapaata. Toiminnallisella syyllä lomautetaan koulunkäyntiavustajat, ateria- ja puhtaanapitopalveluissa kouluilla työskentelevät työntekijät sekä osa nuorisotoimen työntekijöistä. Lomautusjakson pituus riippuu kunkin oman vuosiloman pituudesta siten, että pitemmän loman omaavilla lomautusjakso on lyhyempi. Rakenteelliset ja toiminnalliset muutokset aikaisempien kirjausten lisäksi Tekniset palvelut yhteensä noin euron säästöt henkilöstömenoissa o mestaritason työntekijöiden vähentäminen 2,5 henkilötyövuotta o pääsääntöisesti eläkkeelle jäävien tilalle ei palkata uutta henkilökuntaa o määräaikaisten määrää vähennetään Sivistyspalvelut yhteensä noin euron säästöt vuonna 2014, vuodesta 2015 alkaen noin euron säästöt o perusopetus: tuntikehyksen leikkaaminen kaikilla alakouluilla 7. luokkien määrä vähenee yhdellä Pohjavaaran koulu 2-opettajaiseksi määräaikaisia koulunkäyntiavustajia palkataan vain palkkatuella tai vakuutusyhtiön maksamana; heitä ja vakinaisia koulunkäyntiavustajia ohjataan niihin kohteisiin, missä tarve on suurin o lukio: kurssijärjestelyt o kirjasto: kirjastonhoitajan sijaisuus jätetään täyttämättä o kansalaisopisto: kurssitarjotinta leikataan o liikuntatoimi: liikuntapaikkojen kunnossapitoa vähennetään o nuorisotoimi: useammasta kohdasta leikataan o varhaiskasvatus: kiinteistökaupan toteutuminen ja toiminnan keskittäminen o Kuhmon musiikkiopiston maksuosuutta leikataan Hallintopalvelut yhteensä euron säästöt o pääsääntöisesti eläköityvien tilalle ei palkata uusia työntekijöitä o toimistosihteerien tehtäviä tarkastellaan ja työtä tehdään tiimityönä läpi koko organisaation o sote -kuntayhtymän kanssa käydään läpi tukipalvelusopimus ja tehtävienjakoa tarkistetaan - sotelle siirretään tiettyjä tehtäviä, joita se hoitaa jo muissa kunnissa o muiden sopimusten osalta neuvottelut käydään sopimusten muuttamiseksi ja säästöjen aikaansaamiseksi 2

3 3 o tuloja pyritään lisäämään ; esim. elinkeinotoiminnan toimintaedellytyksiä parantamalla o kunnan sote -maksuosuudet pidetään kurissa o luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntöä päivitetään ja pitkien kokousten palkkioita leikataan o työllistämisrahoista vähennetään kuntouttavan työtoiminnan ohjaajan palkka, menona teknisellä palvelualueella o säästötoimenpiteistä huolimatta pyritään työllistämään velvoitetyöllistettävät o muiden tukityöllistettävien osalta tehdään tapauskohtainen harkinta o kesätyöntekijöitä ei palkata vuonna 2014 Lisäksi ammattijärjestöjen edustajat esittivät neuvotteluissa säästökohteita, joita jatkossa työstetään. Näitä ovat esim. kotihoidon kuntalisä, vain yhden päiväkodin pitäminen kesällä auki, kunnan omien autojen huoltokustannukset ovat suuret - tulee selvittää, onko halvempaa hankkia leasing -autoja ja kunnan kiinteistöjen käyttö paikkakunnan suurtapahtumiin mahdollisimman kustannusvastaavasti. Neuvottelujen lopputulos Aikaisempien toimenpiteiden lisäksi rakenteellisilla muutoksilla ja muilla säästötoimenpiteillä sekä lomautuksilla ja vapaaehtoisilla palkattomilla vapailla saavutetaan yhteensä euron säästöt vuonna Neuvottelun päättäminen Todettiin, että yhteistoimintaneuvottelut tässä pöytäkirjassa esitetyistä asioista on käyty. Puheenjohtaja totesi neuvottelun päättyneeksi klo Allekirjoitukset Sotkamossa Puheenjohtaja JHL Tuula Rossi-Määttä Sihteeri Kaija `Luukkainen Henkilöstöpäällikkö Työnantaja Petri auppinen Kunnanjohtaja JUKO Anna -Liisa Lukkari

4 4 Marja-Leena Kähkönen Vara Erkki Tervo Q ana Halonen

5 YT-neuvottelut Pöytäkirjan liitteeksi Näissä yt-neuvotteluissa on hyväksytty se, että palveluverkkoselvitys on se työkalu, jolla mennään eteenpäin. Kunnan taloudellinen tilanne on tilinpäätösennusteen mukaan parempi kuin yt-menettelyn alkaessa. Sote-kuntayhtymä jättää vuoden 2013 ylijäämästään kolme miljoonaa euroa vuodelle Siitä Sotkamon osuus on C. Sote-kuntayhtymä on kehittänyt omaa toimintaansa jo vuonna 2012 alkaneen tasapainottamisohjelman avulla. Sen mukaisesti kuntayhtymässä on tehty palvelujen tuottamisessa rakenteellisia muutoksia, joka näkyy toiminnan tehostumisena ja säästöinä vuonna 2014 ja siitä eteenpäin. Neuvotteluissa on noussut esiin runsaasti vaihtoehtoja, joilla edellytettyjä säästöjä saadaan ja osa säästöistä realisoituu täysimääräisinä vuonna Säästöt ovat rakenteellisia. Niinpä edellä mainitut seikat huomioon ottaen työnantajan edellyttämät säästöt on saavutettavissa ilman lomautuksia ja niistä väistämättä seuraavia haittoja ja kuluja. Anna-Liisa Lukkari,, JUKO

Kunnanhallitus Yhteistoimintaneuvottelut 2014

Kunnanhallitus Yhteistoimintaneuvottelut 2014 Kunnanhallitus 73 31.03.2014 Yhteistoimintaneuvottelut 2014 KHALL 73 Henkilöstöpäällikkö Sotkamon kunnanhallitus päätti 9.12.2013 talouden tasapainottamisohjelman käsittelyn yhteydessä käynnistää tasapainottamisohjelmaan

Lisätiedot

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 Kunnanhallitus 111 27.03.2013 Kunnanhallitus 134 15.04.2013 Kunnanvaltuusto 38 25.04.2013 JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 179/02.05.01/2013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Miten kuntasektorilla säästettiin henkilöstömenoissa 2016? Mitkä ovat säästötarpeet 2017?

Miten kuntasektorilla säästettiin henkilöstömenoissa 2016? Mitkä ovat säästötarpeet 2017? Miten kuntasektorilla säästettiin henkilöstömenoissa 2016? Mitkä ovat säästötarpeet 2017? KT:n tiedotustilaisuus 7.2.2017 Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen KT:n tiedustelu henkilöstösäästöistä Tiedustelussa

Lisätiedot

Kunnanhallitus 291 03.11.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015. Henkilöstösäästöt 2015 634/02.02.00/2014. Kunnanhallitus 03.11.2014 291

Kunnanhallitus 291 03.11.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015. Henkilöstösäästöt 2015 634/02.02.00/2014. Kunnanhallitus 03.11.2014 291 Kunnanhallitus 291 03.11.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015 Henkilöstösäästöt 2015 634/02.02.00/2014 Kunnanhallitus 03.11.2014 291 Lautakuntien talousarvioehdotuksessa vuodelle 2015 toimintakate kasvaa -103,7

Lisätiedot

o(z 28.08.2012 SALON KAUPUNKI

o(z 28.08.2012 SALON KAUPUNKI SALON KAUPUNKI SIVISTYSTOIMEN LUOTTAMUSMIESTEN KUULEMINEN = t o i 28.08.2012 o(z Aika: Maanantai 27.8.2012 klo 10.00-11.00 Paikka: Läsnä: Kokoustila Haapa, kaupungintalo Ekman Marjo, JHL 087 pääluottamusmies

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 HENKILÖSTÖPALVELUIDEN VUODEN 2015 TALOUSARVIO 4 2 HENKILÖSTÖPALVELUIDEN VUODEN 2014

Otsikko Sivu 1 HENKILÖSTÖPALVELUIDEN VUODEN 2015 TALOUSARVIO 4 2 HENKILÖSTÖPALVELUIDEN VUODEN 2014 HEINÄVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Yhteistyötoimikunta 09.03.2015 AIKA 09.03.2015 klo 14:00-15:35 PAIKKA Kunnanvirasto kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 HENKILÖSTÖPALVELUIDEN

Lisätiedot

KT:n henkilöstömenosäästötiedustelu

KT:n henkilöstömenosäästötiedustelu KT:n henkilöstömenosäästötiedustelu Tiedustelussa selvitettiin vuoden 2015 säästöjen tilanne sekä arvio säästötarpeista vuodelle 2016 Tiedustelu lähetettiin kaikkiin Manner-Suomen kuntiin ja kuntayhtymiin

Lisätiedot

Tarve henkilöstömenosäästöihin jatkuu kuntasektorilla

Tarve henkilöstömenosäästöihin jatkuu kuntasektorilla Tarve henkilöstömenosäästöihin jatkuu kuntasektorilla Tiedotustilaisuus KT:n henkilöstömenosäästötiedustelun tuloksista 17.12.2014 Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen KT:n henkilöstömenosäästötiedustelu

Lisätiedot

Ohjausryhmään lisätään kunnanhallituksen lisäksi kunnanjohtaja ja palvelualuejohtajat.

Ohjausryhmään lisätään kunnanhallituksen lisäksi kunnanjohtaja ja palvelualuejohtajat. 271 04.11.2013 285 19.11.2013 298 03.12.2013 Talouden tasapainottamisohjelman valmistelu KHALL 271 Kunnanvaltuusto hyväksyi 17.6.2013 kokouksessaan tasapainottamisohjelman vuoden 2013 osalta. Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottamissuunnitelma ja toimenpideohjelma vuosille 2014-2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottamissuunnitelma ja toimenpideohjelma vuosille 2014-2018 Kiteen kaupungin talouden tasapainottamissuunnitelma ja toimenpideohjelma vuosille 2014-2018 Kiteen kaupunki Talouden tasapainottamissuunnitelma ja toimenpideohjelma vuosille 2014-2018 1 (5) Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Henkilöstösäästöjen vaikutusten arviointi

Henkilöstösäästöjen vaikutusten arviointi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 59 Henkilöstösäästöjen vaikutusten arviointi Asianro 313/02.02.01/2013 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 2.6.2014 195: "Kaupunginjohtaja Ari Korhonen: Raision kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 YHTEISTYÖTOIMIKUNNAN ESITYSLISTAN LÄHETTÄMINEN 4 2 YHTEISTYÖTOIMIKUNNAN PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ

Otsikko Sivu 1 YHTEISTYÖTOIMIKUNNAN ESITYSLISTAN LÄHETTÄMINEN 4 2 YHTEISTYÖTOIMIKUNNAN PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ HEINÄVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Yhteistyötoimikunta 21.03.2014 AIKA 21.03.2014 klo 13:00-14:05 PAIKKA Kunnanvirasto kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 YHTEISTYÖTOIMIKUNNAN

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarviosta ja suunniteltavista säästötoimenpiteistä informoitiin yhteistyötoimikuntaa pidetyssä kokouksessa.

Vuoden 2016 talousarviosta ja suunniteltavista säästötoimenpiteistä informoitiin yhteistyötoimikuntaa pidetyssä kokouksessa. Kaupunginhallitus 7 18.01.2016 Yhteistyötoimikunta 6 25.01.2016 Yhteistyötoimikunta 10 17.02.2016 Yhteistyötoimikunta 0 14.03.2016 Kaupunginhallitus 59 14.03.2016 Yhteistoimintaneuvottelujen aloittaminen

Lisätiedot

Maanantaina klo Kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone

Maanantaina klo Kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 7/2014 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantaina 15.12.2014 klo 12.00 15.12 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Henkilöstötyöryhmä Muistio 1 20.8.2009

Henkilöstötyöryhmä Muistio 1 20.8.2009 1(5) Oulun seudun kuuden (6) kunnan kuntajakoselvitys Henkilöstötyöryhmä Muistio 1 20.8.2009 Aika 20.8.2009 klo 9.30 11.00 Paikka Aleksinkulma, Oulu Osallistujat Kaisu Jokela, Jyty, Haukipudas Maritta

Lisätiedot

Kunnalliset palkat ja henkilöstö

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2016 KT Kuntatyönantajat 8000 7000 6000 Keskiansiot sopimusaloittain Kokoaikaiset kuukausipalkkaiset vuonna 2015 7 380 5000 4000 3000 2000 2 743 3

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottamissuunnitelma ja toimenpideohjelma vuosille

Kiteen kaupungin talouden tasapainottamissuunnitelma ja toimenpideohjelma vuosille Kiteen kaupungin talouden tasapainottamissuunnitelma ja toimenpideohjelma vuosille 2014-2018 1 (5) Karsinnat ulkoisesta toimintakatteesta KAUPUNGIN YHTEISET Kaupunki lomauttaa henkilöstöään vuoden 2015

Lisätiedot

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Yhtymähallitus 30.4.2014 1

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Yhtymähallitus 30.4.2014 1 KOKOUSKUTSU 3 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 30.4.2014 1 KOKOUSAIKA Tiistai 6.5.2014 klo 15.30 KOKOUSPAIKKA Sataedu Ulvila, Yhdystie, kokoushuone 1 KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Lisätiedot

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille Kunnanvaltuusto 65 25.06.2013 Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille KVALT 65 Khsal 31 Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet. 2013 Edunvalvontaosasto

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet. 2013 Edunvalvontaosasto Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet 2013 Edunvalvontaosasto Taloudellinen ja/tai tuotannollinen irtisanomisperuste Tuotannollinen ja/tai taloudellinen irtisanomisperuste Tuotannollisen

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt.

KAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. KAJAANIN KAUPUNKI 1/5 SOPIMUS YHTEISTOIMINTAORGANISAATIOSTA Sopijaosapuolet: Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. Tällä sopimuksella sovitaan työnantajan

Lisätiedot

Kunta-alan työmarkkinakatsaus. Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen 23.8.2013

Kunta-alan työmarkkinakatsaus. Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen 23.8.2013 Kunta-alan työmarkkinakatsaus Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen 23.8.2013 KT Kuntatyönantajat KT Kuntatyönantajat on kunta-alan työnantajajärjestö. Se ajaa kuntien ja kuntayhtymien etuja työmarkkinoilla.

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie 2 87700 KAJAANI Hallituksen kokous 16.7.2010 nro 4/2010

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie 2 87700 KAJAANI Hallituksen kokous 16.7.2010 nro 4/2010 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) KOKOUSAIKA Perjantai 16.7.2010 kello 13.00 14.00 KOKOUSPAIKKA Majasaaren jätekeskus Mustantie 500 87100 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN HENKILÖSTÖN MAHDOLLISEN LOMAUTTAMISEN PERUSTEET, VAIKUTUKSET, VAIHTOEHDOT JA PERIAATTEET

HEINÄVEDEN KUNNAN HENKILÖSTÖN MAHDOLLISEN LOMAUTTAMISEN PERUSTEET, VAIKUTUKSET, VAIHTOEHDOT JA PERIAATTEET Yhteistyötoimikunta 10 01.03.2013 HEINÄVEDEN KUNNAN HENKILÖSTÖN MAHDOLLISEN LOMAUTTAMISEN PERUSTEET, VAIKUTUKSET, VAIHTOEHDOT JA PERIAATTEET YTTK 10 Valmistelija: kunnansihteeri Sinikka Lappalainen, Kermanrannantie

Lisätiedot

TYÖTERVEYSLAITOSTA KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIR- JOITUSPÖYTÄKIRJA

TYÖTERVEYSLAITOSTA KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIR- JOITUSPÖYTÄKIRJA TYÖTERVEYSLAITOSTA KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIR- JOITUSPÖYTÄKIRJA Yleistä Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat 30.8.2013 allekirjoittaneet työllisyys- ja kasvusopimuksen vuosille 2013 2016/2017. Tällä

Lisätiedot

Kunnalliset palkat ja henkilöstö

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2015 www.kt.fi Henkilöstömenot 21 miljardia euroa Vuonna 2015 kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömenot ovat arviolta 21 miljardia euroa, josta palkkakustannukset

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/2017 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 13.6.2017 kello 13 14.55 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 3/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 3/ KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 3/03.09.2012 Kokousaika 03.09.2012 klo 16.00 16.35 Kokouspaikka Kinnulan kunta, valtuustosali Jäsenet Saapuvilla olleet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä -

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 18/2017

KUNNANHALLITUS No 18/2017 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 18/2017 KOKOUSAIKA 13.11.2017 valtuuston kokouksen jälkeen KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 249 Kokouksen

Lisätiedot

27.10.2014 LAIN TYÖNANTAJAN JA HENKILÖSTÖN VÄLISESTÄ YHTEISTOIMINNASTA KUNNISSA 4 :N MUKAINEN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELU

27.10.2014 LAIN TYÖNANTAJAN JA HENKILÖSTÖN VÄLISESTÄ YHTEISTOIMINNASTA KUNNISSA 4 :N MUKAINEN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELU 16 PÖYTÄKIRJA 1 27.10.2014 LAIN TYÖNANTAJAN JA HENKILÖSTÖN VÄLISESTÄ YHTEISTOIMINNASTA KUNNISSA 4 :N MUKAINEN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELU Aika Maanantai 27.10.2014 klo 15 15.50 Paikka Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Vuoden 2017 säästötoimenpiteet

Vuoden 2017 säästötoimenpiteet Yhtymähallitus 4 26.01.2016 Yhtymähallitus 27 23.02.2016 Yhtymähallitus 51 26.04.2016 Vuoden 2017 säästötoimenpiteet 23/00.01.02/2015 Yh 26.01.2016 4 Valtio leikkaa ammatillisen koulutuksen kustannuksia

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013.

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. Kunnanhallitus 98 11.03.2013 Kunnanvaltuusto 37 25.04.2013 Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. 153/01.02.01/2013 Kunnanhallitus 11.03.2013 98 Valmistelija: kunnansihteeri

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kokousaika 14.4.2014 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 86 87 88 89 90 91 92 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013

Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 313/02.02.01/2013 224 Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013 Tiivistelmä Raision kaupunginvaltuusto päätti 15.4.2013 83, että kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Paikka ja aika Kunnantoimistolla klo Allekirjoitus

Paikka ja aika Kunnantoimistolla klo Allekirjoitus KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA Nro 8 14.8.2017 Kokousaika 14.8.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Biologian luokka, Keskuskoulu, Kinnula Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Jäsenet: Varajäsenet:

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Henkilöstön määrä palvelualueittain 31.12.2015 Palvelualue vakinaiset määräaikaiset määräaikaisista työllistettyjä yhteensä v. 2015 Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä.

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä. Kunnanhallitus 144 23.06.2014 Vuoden 2014 talousarvion muutokset KHALL 144 Hallintojohtaja Kunnanvaltuusto on hyväksynyt 23.12.2013 130 talousarvion vuodelle 2014. Talousarvion hyväksymisen jälkeen kunnassa

Lisätiedot

Nivalan kaupunki. Sivistyslautakunta. Esityslista 13/2011

Nivalan kaupunki. Sivistyslautakunta. Esityslista 13/2011 -3, SIV 29.11.2011 17:00 Nivalan kaupunki Sivistyslautakunta 29.11.2011 Esityslista 13/2011 -2, SIV 29.11.2011 17:00 Kokousaika 29.11.2011 klo 17.00 Kokouspaikka Vanha umahalli VIRHE. SISÄLLYSLUETTELON

Lisätiedot

Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45. 2 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta

Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45. 2 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2012 Kunnanvaltuusto Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45 Kokouspaikka Valtuuston kokoushuone Käsiteltävät asiat nro Liite nro 1 Kokouksen

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 4/2011

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 4/2011 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) KOKOUSAIKA Tiistai 15.3.2011 kello 15.00 15.50 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/2017 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 16.08.2017 kello 13 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu

Lisätiedot

Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy, Kasarmin kampus Mikkeli, H-rakennus, 2. kerros, neuvottelutila H208,

Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy, Kasarmin kampus Mikkeli, H-rakennus, 2. kerros, neuvottelutila H208, Pöytäkirja 4/2015 1 (13) Yhteistoimintaneuvottelukunta 27.10.2015 Aika 27.10.2015 klo 10:00-10:57 Paikka Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy, Kasarmin kampus Mikkeli, H-rakennus, 2. kerros, neuvottelutila H208,

Lisätiedot

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISOHJELMAAN LIITTYVÄT YT-NEUVOTTELUT

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISOHJELMAAN LIITTYVÄT YT-NEUVOTTELUT Kaupunginhallitus 311 15.12.2014 TALOUDEN TASAPAINOTTAMISOHJELMAAN LIITTYVÄT YT-NEUVOTTELUT Kaupunginhallitus 311 Kaupunginhallitus päätti 16.9.2014. että Oriveden kaupunki aloittaa ko ko hen ki lö kun

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN HENKILÖSTÖN MAHDOLLISEN LOMAUTTAMISEN PERUSTEET, VAIKUTUKSET, VAIHTOEHDOT JA PERIAATTEET

HEINÄVEDEN KUNNAN HENKILÖSTÖN MAHDOLLISEN LOMAUTTAMISEN PERUSTEET, VAIKUTUKSET, VAIHTOEHDOT JA PERIAATTEET Yhteistyötoimikunta 10 01.03.2013 Yhteistyötoimikunta 11 15.03.2013 Kunnanhallitus 82 25.03.2013 HEINÄVEDEN KUNNAN HENKILÖSTÖN MAHDOLLISEN LOMAUTTAMISEN PERUSTEET, VAIKUTUKSET, VAIHTOEHDOT JA PERIAATTEET

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 9/2017 Kirkkoneuvosto Keskiviikko 25. päivä lokakuuta klo 16:00 alkaen

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 9/2017 Kirkkoneuvosto Keskiviikko 25. päivä lokakuuta klo 16:00 alkaen 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Keskiviikko 25. päivä lokakuuta klo 16:00 alkaen KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo/takasali 110 Kokouksen avaus 111 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 112 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA ESITYSLISTA Kokousnumero 2/2017 Aika Tiistai klo 17.30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU 07.03.17 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 2/2017 ASIA LIITE 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

SOTKAMON KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 1. JOHDANTO

SOTKAMON KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 1. JOHDANTO Kunnanhallitus 3.6.2014 erillisliite 122 SOTKAMON KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 1. JOHDANTO Henkilöstöraportin tehtävänä on antaa tietoa henkilöstön kehittämisen perustaksi ja päätöksenteon tueksi. Henkilöstöraportti

Lisätiedot

Talousarvioseminaari 27.10.2014

Talousarvioseminaari 27.10.2014 Talousarvioseminaari 27.10.2014 Henkilöstölomautus ja sen vaikutukset 27.10.2014 Henkilöstöpäällikkö Juhani Kerman 1 Lomauttaminen Lomautusperusteet ja lomautusmenettely on määritelty työsopimuslain (55/2001)

Lisätiedot

Rautalampi 18.02.2009

Rautalampi 18.02.2009 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1 / 2009 Sivistyslautakunta Sivu 1 (11 ) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Tiistai 18.02.2009 klo 17.00-18.40 Lukio Emma Ilomäki Jarmo Hämäläinen Piia

Lisätiedot

Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka

Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka KOKOUSKUTSU 2 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 20.3.2014 1 KOKOUSAIKA Tiistai 25.3.2014 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

Lisäksi selvitysmiehelle toimitetaan erillinen tilanteen mukainen virka- ja toimirekisteri (vakanssit).

Lisäksi selvitysmiehelle toimitetaan erillinen tilanteen mukainen virka- ja toimirekisteri (vakanssit). Nilakan kunnat HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS Yhdistymisselvitykseen koottavat tiedot Alla olevaan tiedostoon kirjataan suoraan kunnan palveluksessa (ei ostopalveluissa) oleva vakinainen henkilöstö. Yhdistelmävirat

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 8 julkaisutapa 7 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 9 8 Työnantajan korvaushakemus työterveyshuollon

Otsikko Sivu. 8 julkaisutapa 7 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 9 8 Työnantajan korvaushakemus työterveyshuollon Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2015 1 Työsuojelutoimikunta 16.06.2015 Aika 16.06.2015 klo13:04-14:25 Paikka NordLab yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5b Käsitellyt asiat Otsikko

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen lausunto OAJ:n Raision paikallisyhdistys ry:n kunnallisvalitukseen

Kaupunginhallituksen lausunto OAJ:n Raision paikallisyhdistys ry:n kunnallisvalitukseen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 313/02.02.01/2013 110 Kaupunginhallituksen lausunto OAJ:n Raision paikallisyhdistys ry:n kunnallisvalitukseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 26.8.2013 306 Sivistysjohtaja

Lisätiedot

VUODEN 2014 SÄÄSTÖT - RAKENNEMUUTOSOHJELMA

VUODEN 2014 SÄÄSTÖT - RAKENNEMUUTOSOHJELMA VUODEN 2014 SÄÄSTÖT - RAKENNEMUUTOSOHJELMA Kaupunkirakenneyksikön toimenpiteet 260 000 puistojen ja katujen tuottavuuden parantaminen (191 00 ) yksityistieavustuksien leikkaus (32 000 ) lupa- ja viranomaistoiminnot

Lisätiedot

Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus 28.10.2015

Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus 28.10.2015 Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus 28.10.2015 Kuntayhtymän johtaja Antti Lehmusvaara www.edusampo.fi Valtakunnalliset rahoitusmuutokset Hallitusohjelmassa mainitut rahoituksen leikkaukset ammatillisessa

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan linjauksia

Talouden ja toiminnan linjauksia Talouden ja toiminnan linjauksia Talouden tasapainottamisohjelma 2010 2012 toteutetut toimenpiteet ja 2013 2016 toimenpiteet, vaikutus n. 1,9 M /v. Kiirastorstain lista 2009, vaikutus n. 1 M /v. Palvelujen

Lisätiedot

Ohjausryhmään lisätään kunnanhallituksen lisäksi kunnanjohtaja ja palvelualuejohtajat.

Ohjausryhmään lisätään kunnanhallituksen lisäksi kunnanjohtaja ja palvelualuejohtajat. Kunnanhallitus 271 04.11.2013 Kunnanhallitus 285 19.11.2013 Kunnanhallitus 298 03.12.2013 Kunnanhallitus 313 09.12.2013 Kunnanvaltuusto 121 16.12.2013 Kunnanhallitus 324 19.12.2013 Kunnanvaltuusto 129

Lisätiedot

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(9) Varastokatu KAJAANI Hallituksen kokous nro 8/2006

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(9) Varastokatu KAJAANI Hallituksen kokous nro 8/2006 Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(9) KOKOUSAIKA Maanantai 2.10.2006 kello 13.00 16.00 KOKOUSPAIKKA Kainuun Jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87100 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka

Lisätiedot

Työnantajan kirjallinen neuvotteluesitys yhteistoimintamenettelyn käymistä varten Esitys sisältää työllistymistä edistävän toimintasuunnitelman

Työnantajan kirjallinen neuvotteluesitys yhteistoimintamenettelyn käymistä varten Esitys sisältää työllistymistä edistävän toimintasuunnitelman 1 Työnantajan kirjallinen neuvotteluesitys yhteistoimintamenettelyn käymistä varten Esitys sisältää työllistymistä edistävän toimintasuunnitelman Ruoveden kunta Yhteistyökomitea 2.2.2015 klo 8.00 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Mahdollisuus tehdä toisin esimerkkejä henkilöjohtamisen valinnoista talouskriisissä. Talousjohtaja Ari Hirvensalo Jyväskylän kaupunki

Mahdollisuus tehdä toisin esimerkkejä henkilöjohtamisen valinnoista talouskriisissä. Talousjohtaja Ari Hirvensalo Jyväskylän kaupunki Mahdollisuus tehdä toisin esimerkkejä henkilöjohtamisen valinnoista talouskriisissä Talousjohtaja Ari Hirvensalo Jyväskylän kaupunki 31.3.2014 31.3.2014 2 YT-menettelyn taloudellinen tausta Syksy 2013

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 6/2011

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 6/2011 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) KOKOUSAIKA Maanantai 6.6.2011 kello 12.00 13.35 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka

Lisätiedot

Nurmeksen kaupunki Pöytäkirja 2/ Kirkkokatu 14, kaupunginhallituksen kokoushuone

Nurmeksen kaupunki Pöytäkirja 2/ Kirkkokatu 14, kaupunginhallituksen kokoushuone Nurmeksen kaupunki Pöytäkirja 2/2016 1 Yhteistyötoimikunta 19.01.2016 Aika 19.01.2016 klo 14:00-14:38 Paikka Kirkkokatu 14, kaupunginhallituksen kokoushuone Luettelo käsitellyistä asioista 1 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Kunnanhallitus 286 19.11.2013 Kunnanhallitus 299 03.12.2013 Kunnanhallitus 314 09.12.2013 Vuoden 2014 talousarvio ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelma KHALL 286 Kunnanjohtaja Kuntalain 65 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro 1/2009

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro 1/2009 KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 1/2009 Kokousaika Keskiviikko klo 19.00 20.02 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Muut saapuvilla olleet (ja

Lisätiedot

POPmaakunta Asialista 1 (5)

POPmaakunta Asialista 1 (5) POPmaakunta Asialista 1 (5) Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistus, henkilöstötyöryhmä Aika: 18.1.2017 klo: 9.00-12.00 Paikka: OYS, luentosali 1 (sisäänkäynti B1, 2. krs) Läsnä: Juha Jääskeläinen Eija Ahola

Lisätiedot

HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMINTAOHJEET

HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMINTAOHJEET HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMINTAOHJEET Kaupunginhallitus 23.01.2017 24 1 Sisällys 1. Täyttölupamenettely 3 Tehtävän vakinainen täyttäminen 3 Tehtävän määräaikainen täyttäminen 3 Sijaisten palkkaaminen 4 Sisäiset

Lisätiedot

Lomautuksen piirissä ovat ne työntekijät ja viranhaltijat, joilla on toistaiseksi voimassa oleva palvelussuhde.

Lomautuksen piirissä ovat ne työntekijät ja viranhaltijat, joilla on toistaiseksi voimassa oleva palvelussuhde. HENKILÖSTÖN LOMAUTTAMINEN, toimintaohjeita Lomauttamisen periaatteet Lomautuksen piirissä ovat ne työntekijät ja viranhaltijat, joilla on toistaiseksi voimassa oleva palvelussuhde. Lomauttamisen pituus

Lisätiedot

Torstai klo

Torstai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 7/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Torstai 13.06.2013 klo 9.00 15.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 16.6.2011 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 16.6.2011 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot 16.6.2011 Kainuun sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma KAIRA -hanke (Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen) (S10179) KaiTo -projekti (Kainuulainen työ- ja terveyskunnon toimintamalli)

Lisätiedot

Riitta Voutila Virpi Piispanen Rauni Kauppinen Manu Pasanen Jorma Teini. Jonna Leppänen Mikko Ihanti Juha Urpilainen Kirsi Alonen-Kinnunen

Riitta Voutila Virpi Piispanen Rauni Kauppinen Manu Pasanen Jorma Teini. Jonna Leppänen Mikko Ihanti Juha Urpilainen Kirsi Alonen-Kinnunen KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 6/2012 1 Kokousaika 31.10.2012 klo 17.23 20.36. Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Videokokous: Mikkeli H-rakennuksen neuvottelutila - Kotka rehtorin työhuone B Kouvola 150

Videokokous: Mikkeli H-rakennuksen neuvottelutila - Kotka rehtorin työhuone B Kouvola 150 Pöytäkirja 1/2016 1 (19) Yhteistoimintaneuvottelukunta 24.02.2016 Aika 24.02.2016 klo 13:15-15:00 Paikka Videokokous: Mikkeli H-rakennuksen neuvottelutila - Kotka rehtorin työhuone B1014 - Kouvola 150

Lisätiedot

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 16.9.2014 1

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 16.9.2014 1 Yhtymähallitus 16.9.2014 1 AIKA Tiistai 16.9.2014 klo 17.00-18.35 PAIKKA Sataedu Kokemäki, aulaluokka, Suoratie 1 PÄÄTÖKSENTEKIJÄT Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet: Kalle Virta, puheenjohtaja Ari Harju,

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Tiistai 25.03.2014 klo 18.00-18.40. Kunnanviraston kokoushuone, Tervontie 4 (uusi kokoushuone)

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Tiistai 25.03.2014 klo 18.00-18.40. Kunnanviraston kokoushuone, Tervontie 4 (uusi kokoushuone) ympäristölautakunta Tervontie 4, 72210 Tervo KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 2/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Tiistai 25.03.2014 klo 18.00-18.40. Kunnanviraston

Lisätiedot

Yhteistoiminta Helsingin yliopistossa

Yhteistoiminta Helsingin yliopistossa Yhteistoiminta Helsingin yliopistossa 13.2.2012 Henkilöstö- ja lakiasiat Jaana Sirkiä 13.2.2012 1 Helsingin yliopiston yhteistoimintasopimus Yhteistoiminnan tavoitteena on edistää ja tiivistää työnantajan

Lisätiedot

Lasten ja nuorten lautakunta 81 28.07.2015 OIKAISUVAATIMUS/LAINE TEIJA

Lasten ja nuorten lautakunta 81 28.07.2015 OIKAISUVAATIMUS/LAINE TEIJA Lasten ja nuorten lautakunta 81 28.07.2015 OIKAISUVAATIMUS/LAINE TEIJA Lasten ja nuorten lautakunta 28.07.2015 81 Lehtori Teija Laine on tehnyt oikaisuvaatimuksen vs. kasvatus- ja opetusjohtajan päätöksestä

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie 2 87700 KAJAANI Hallituksen kokous 1.6.2009 nro 2/2009

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie 2 87700 KAJAANI Hallituksen kokous 1.6.2009 nro 2/2009 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) KOKOUSAIKA Maanantai 1.6.2009 kello 13.00 14.10 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka

Lisätiedot

Mitä jokaisen työnantajan ja työntekijän. kun työvoiman tarve muuttuu. AA Katriina Vierula

Mitä jokaisen työnantajan ja työntekijän. kun työvoiman tarve muuttuu. AA Katriina Vierula YT-asiat käytännössä Mitä jokaisen työnantajan ja työntekijän tulee tietää, tää kun työvoiman tarve muuttuu AA Katriina Vierula Ai Asianajotoimisto i i Pl Peltonen LMR Oy 24.11.2015 YTL soveltamisala 1

Lisätiedot

Someron kaupungin organisaatio

Someron kaupungin organisaatio Someron kaupungin organisaatio 2017 Organisaatio Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen Hallinto- ja talous Keskustoimisto Maataloustoimi Elinkeinotoimi Hanna Saarni Perusturva Sosiaalityö Vanhuspalvelut Terveyspalvelut

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2015 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 11.11.2015 klo 17.00- Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2015 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 11.11.2015 klo 17.00- Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2015 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 11.11.2015 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013

JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013 JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013 KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY Lähetettiin syyskuussa kaikille Jytyn jäsenille, joiden sähköpostiosoitteet olivat jäsenrekisterissä. Vastauksia yhteensä

Lisätiedot

Yhteistoimintaneuvottelu. Aika kello kaupunginhallituksen kokoushuone. Läsnä Outi Friberg pääluottamusmies Jyty

Yhteistoimintaneuvottelu. Aika kello kaupunginhallituksen kokoushuone. Läsnä Outi Friberg pääluottamusmies Jyty LOIMAAN KAUPUNKI Yhteistoimintaneuvottelu Esityslista Aika 13.1.2015 kello 14.00 Paikka kaupunginhallituksen kokoushuone Läsnä Outi Friberg pääluottamusmies Jyty Hanna Kyläkoski pääluottamusmies Tehy Harri

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA. Menettelytapaohjeet lomauttamiseen. Lomauttamisen periaatteet

JOUTSAN KUNTA. Menettelytapaohjeet lomauttamiseen. Lomauttamisen periaatteet JOUTSAN KUNTA Menettelytapaohjeet lomauttamiseen Lomauttamisen periaatteet Mikäli työntekijä/viranhaltija on sitoutunut olemaan kuluvan vuoden aikana harkinnanvaraisella virkavapaalla/työlomalla vähintään

Lisätiedot

Kuntarakenneselvitys Pöytäkirja 1/ 2013 Seinäjoki Jalasjärvi Kurikka

Kuntarakenneselvitys Pöytäkirja 1/ 2013 Seinäjoki Jalasjärvi Kurikka Kuntarakenneselvitys Pöytäkirja 1/ 2013 Seinäjoki Jalasjärvi Kurikka Sivistystoimen työryhmä Aika: Maanantai 27.5.2013 klo 13.00 14.40 Paikka: Alvarinpohja 2, Seinäjoen kaupungintalo Läsnä: Olli Kangas,

Lisätiedot

Lasten ja nuorten lautakunta 74 28.07.2015 OIKAISUVAATIMUS/VANNINEN MARIANNE

Lasten ja nuorten lautakunta 74 28.07.2015 OIKAISUVAATIMUS/VANNINEN MARIANNE Lasten ja nuorten lautakunta 74 28.07.2015 OIKAISUVAATIMUS/VANNINEN MARIANNE Lasten ja nuorten lautakunta 28.07.2015 74 Luokanopettaja Marianne Vanninen on tehnyt oikaisuvaatimuksen vs. kasvatus- ja opetusjohtajan

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Hyvinvointilautakunta 12.04.2016 AIKA 12.4.2016 klo 18:09 20:35 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNTA ASIALISTA Tekninen lautakunta. KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko klo Savukosken kunnanvirasto

SAVUKOSKEN KUNTA ASIALISTA Tekninen lautakunta. KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko klo Savukosken kunnanvirasto SAVUKOSKEN KUNTA ASIALISTA Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 19.11.2014 klo 18.00 19.15 Paikka Savukosken kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT :t 31 32 33 34 Teknisen lautakunnan kokousten

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 Kirkkoneuvosto 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 Kirkkoneuvosto 1 Kirkkoneuvosto 1 Aika Torstaina 15.10.2015 klo 18.00-20.52 Paikka Uusi pappila Jäsenet (läsnä = x) Tuomo Heiska ilm. esteestä x Markku Kauppinen Minttu Korhonen (ei enää vaalikelpoinen) Irja Lamberg ilm.

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin yhteistoimintaneuvotteluiden päättäminen ja henkilöstömenoihin kohdistuvat säästötavoitteet

Kemijärven kaupungin yhteistoimintaneuvotteluiden päättäminen ja henkilöstömenoihin kohdistuvat säästötavoitteet Kaupunginhallitus 41 08.02.2016 Kaupunginhallitus 61 22.02.2016 Kemijärven kaupungin yhteistoimintaneuvotteluiden päättäminen ja henkilöstömenoihin kohdistuvat säästötavoitteet 526/02/024/2015 KH 08.02.2016

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/2017 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 13.6.2017 kello 13 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1

Lisätiedot

Riitta Voutila (x) kunnanhallituksen edustaja Markku Toikkanen (x) kunnanhallituksen puheenjohtaja Juha Urpilainen (-) kunnanjohtaja

Riitta Voutila (x) kunnanhallituksen edustaja Markku Toikkanen (x) kunnanhallituksen puheenjohtaja Juha Urpilainen (-) kunnanjohtaja KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 3/2008 39 Kokousaika Perjantai 28.03.2008 klo 18.30 19.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Matti Lohen koulu, Rautalampi 30.10.2009

Matti Lohen koulu, Rautalampi 30.10.2009 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2009 Sivistyslautakunta Sivu 1 (11) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 21.10.2009 klo 17.00-19.53 Matti Lohen koulu Emma Ilomäki Seija

Lisätiedot

Henkilöstö valmisteluryhmän toiminta

Henkilöstö valmisteluryhmän toiminta Henkilöstö valmisteluryhmän toiminta Tiedotustilaisuus 21.3.2012 Henkilöstöjohtaja Markku Hämäläinen Henkilöstö valmisteluryhmän kokoonpano: Puheenjohtaja Markku Hämäläinen henkilöstöjohtaja / Kainuun

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 15.05.2017 kello 14 15.31 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu

Lisätiedot

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Varastokatu KAJAANI Hallituksen kokous nro 3/2006

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Varastokatu KAJAANI Hallituksen kokous nro 3/2006 Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(5) KOKOUSAIKA Perjantai 24.3.2006 kello 12.00 KOKOUSPAIKKA Kainuun Jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87100 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 154 19.06.2012 Kunnanhallitus 177 07.08.2012 Kunnanvaltuusto 57 27.08.2012 Hallintojohtajan viran täyttäminen // KHALL 154 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 17.04.2012

Lisätiedot

Posote valmistelu / Henkilöstöryhmä

Posote valmistelu / Henkilöstöryhmä Posote valmistelu / Henkilöstöryhmä 1. kokous Pöytäkirja Aika 10.11.2016 klo 12:00 15:00 Paikka Pohjois-Savon liitto / maakuntasali Läsnä Janne Niemeläinen (pj) Terttu Ruotsalainen Nina Holopainen Tuula

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (-) (x) (x) (x) (-) (x)

Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (-) (x) (x) (x) (-) (x) KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 5/2011 37 Kokousaika Keskiviikko 27.04.2011 klo 17.00 18.21 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 1/ Sivistyslautakunta klo Kunnanvirasto 1, valtuustosali

LEMIN KUNTA 1/ Sivistyslautakunta klo Kunnanvirasto 1, valtuustosali 1/2010 1 Sivistyslautakunta 26.1.2010 klo 18.00 18.50 Kunnanvirasto 1, valtuustosali Risto Pietiläinen Mervi Rings Jari Heikka Hannu Hakonen Tarja Kohonen Ari Alaoutinen Raija Liisa Tikka puheenjohtaja

Lisätiedot

(x) (x) (x) (x) (-) Riitta Voutila Virpi Piispanen Rauni Kauppinen Manu Pasanen Jorma Teini

(x) (x) (x) (x) (-) Riitta Voutila Virpi Piispanen Rauni Kauppinen Manu Pasanen Jorma Teini KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 7/2011 51 Kokousaika Keskiviikko 24.8.2011 klo 17.00 19.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Paikka ja aika Kunnantoimistolla klo Allekirjoitus

Paikka ja aika Kunnantoimistolla klo Allekirjoitus KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA Nro 10 19.9.2017 Kokousaika 19.9.2017 klo 17.00 Kokouspaikka Biologian luokka, Keskuskoulu, Kinnula Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Jäsenet:

Lisätiedot