Tilinpäätösennuste 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tilinpäätösennuste 2014"

Transkriptio

1 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 46 Tilinpäätösennuste 2014 Asianro 117/ /2014 Raision kaupungin tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa n. +4,1 M. Kaupungin taseeseen on edellisinä vuosina kertynyt katettavaa alijäämää yhteensä -3,1 M, joten ennusteen mukaisella tuloksella alijäämä saadaan kokonaan katettua. Kaikki lautakunnat alittivat toimintamenonsa, mikä mahdollisti hyvän tilinpäätöksen. Yksityiskohtaisempi tilinpäätösanalyysi esitetään kaupunginhallituksessa käsiteltävän tilinpäätöksen yhteydessä. Vs. talousjohtaja Anne Rantala : Ennusteessa on mukana tilinpäätösvuoden verotulot ja valtionosuudet, rahoitustuotot ja -kulut sekä poistot. Toimintamenoihin ja -tuloihin saattaa kuitenkin tulla vielä joitakin muutoksia tilinpäätöksen valmistelun edetessä. Koko kaupunki Koko kaupungin toimintatulot kasvoivat vuonna % (+1,9 M ) edellisvuoteen verrattuna. Toimintatuloja kertyi yhteensä +50,5 M. Toimintamenojen osalta kaikki lautakunnat pysyivät niille asetetussa talousarviossa ja alittivat toimintamenonsa. Toimintamenot kasvoivat yhteensä 1,8 % (-2,8 M ) vuoteen 2013 verrattuna. Toimintamenojen toteutuma oli -162,2 M. Toimintakatteeksi 2014 ennustetaan -111,7 M. Toimintakate heikkeni -0,9 M (0,8 %) vuoteen 2013 verrattuna. Ao. kaavioissa on nähtävissä kaupungin ja toimielinten toimintamenojen ja toimintakatteen kehitys vuosina

2 Raision kaupunki Pöytäkirja 2 (2) Toimintamenot ,0 160,0 140,0 149,8 162,1 120,0 100,0 80,0 60,0 40,0 20,0 0,0 4,6 5,3 79,1 94,8 27,6 29,5 3,6 3,7 1,1 1,2 33,9 27,7 Konserni Sote Sila Vala Ympla Tela Koko kaupunki Toimintakate ,0-20,0-40,0-60,0-80,0-0,2-1,0-56,0-66,6-27,6-2,4-2,7-0,5-0,4-14,3-26,5-14, ,0-120,0-100,9-111,7-140,0 Kaupungin toimintamenojen kasvu jatkui edelleen. Suurin yksittäinen selittäjä menojen kasvussa oli erikoissairaanhoito. Erikoissairaanhoidon menot kasvoivat viime vuonna 3,1 %:a vuoteen 2013 verrattuna. Muiden toimintojen menojen kasvu edellisvuoteen verrattuna oli 1,4 %. Toimintakatteen heikkenemistä saatiin hillittyä toimintatulojen kasvulla. Tulevina vuosina toimintatulojen vuotuinen kasvattaminen toimintamenojen kasvua vastaavasti ei ole mahdollista.

3 Raision kaupunki Pöytäkirja 3 (3) Verotuloja kertyi yhteensä 1,2 M talousarviossa arvioitua vähemmän. Kunnallisveroa tilitettiin -1,6 M arvioitua vähemmän eli 84,2 M. Kunnallisverotilitykset kasvoivat kuitenkin 4 % vuoteen 2013 verrattuna. Kunnallisveron todellinen toteutuma selviää kuitenkin vasta, kun vuoden 2014 verotus on lopullisesti valmistunut kuluvan vuoden loppupuolella. Yhteisöverotulot kasvoivat 18 % edellisestä vuodesta. Yhteisöveroa tilitettiin kaupungille 5,2 M eli n. +0,6 M talousarviossa arvioitua enemmän. Kiinteistövero jäi n. -0,2 M alle arvioidun. Kiinteistöveroa saatiin viime vuonna 7,4 M. Verotuloja kertyi kokonaisuudessaan 5,5 M edellisvuotta enemmän. Valtionosuuksia maksettiin n. 0,5 M arvioitua enemmän. Valtionosuuksien yhteismäärä oli 28,1 M. Vuosikatteeksi on ennusteen mukaan muodostumassa n. +12,6 M, joka on n. +5,2 M edellistä tilinpäätöstä parempi. Poistot ovat 8,9 M eli hiukan edellisvuotta pienemmät. Konsernihallinto Konsernihallinnon toimintatulot laskivat 0,5 M edellisvuoteen verrattuna. Sähkön myyntitulot olivat 1,7 M eli -0,2 M arvioitua pienemmät. Myyntituloja kiinteän omaisuuden myynnistä saatiin 2,0 M eli -0,3 M vähemmän kuin arvioitiin. Vaikka toteutuma jäi alle talousarviossa arvioidun, tulosta voidaan kuitenkin pitää hyvänä talous- ja markkinatilanteeseen nähden. Konsernihallinnon toimintamenot olivat -5,3 M ja vähenivät 0,2 M edellisvuoteen verrattuna. Toimintakate heikkeni -0,3 M edelliseen vuoteen verrattuna. Sosiaali- ja terveyskeskus Sosiaali- ja terveystoimen toimintatulot 2014 kasvoivat 8,3 % (+2,2 M ) vuoteen 2013 verrattuna. Toimintamenot kasvoivat vastaavasti 3,0 % (-2,8 M ), joten menojen lisäys saatiin melkein katettua tulojen kasvulla. Toimintakate heikkeni kuitenkin -0,6 M vuoteen 2013 verrattuna Sivistyskeskus Sivistyslautakunnan toimintatulot kasvoivat edellisvuoteen verrattuna n euroa ja toimintamenot n euroa. Toimintakate oli n. -0,2 M heikompi kuin vuonna 2013.

4 Raision kaupunki Pöytäkirja 4 (4) Vapaa-aikalautakunnan toimintatulot kasvoivat edellisvuoteen verrattuna n euroa ja toimintamenot n euro. Toimintakate oli n. -0,2 M edellisvuotta heikompi. Tekninen keskus Ympäristölautakunnan toiminta toteutui vuoden 2013 tason mukaisena. Toimintatulot kasvoivat euroa ja toimintamenot euroa. Teknisen lautakunnan toimintatulot kasvoivat 1,5 % (0,2 M ) vuoteen 2013 verrattuna. Toimintamenot alittuivat 0,8 % (0,2 M ) edellisvuodesta, joten toimintakate oli vuonna ,4 M parempi kuin Muut (Investoinnit, myynnit) Investointimenojen toteutuma oli 70,2 % talousarviosta eli 9,5 miljoonaa euroa. Investointitulojen toteutuma oli 3,2 miljoonaa euroa eli 86,5 %. Nettoinvestoinnit tilinpäätöksessä ovat 6,3 M eli 0,8 M edellisvuotta pienemmät. Tilinpäätösennuste 2014 Ennusteen perusteella tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa n. +4,1 M. Taseessa on edellisinä vuosina kertynyttä katettavaa alijäämää yhteensä 3,1 M. Näin ollen taseen alijäämä on katettavissa vuoden 2014 ylijäämällä kokonaisuudessaan. Oheismateriaali 16 Toteutumavertailu TP ENNUSTE Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen Kaupunginhallitus merkitsee tilinpäätösennusteen 2014 tietoonsa saatetuksi. Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Tiedoksi

5 Raision kaupunki Pöytäkirja 5 (5)

Talousarvion toteutuminen

Talousarvion toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Verotulojen toteutuminen ja ennuste

Verotulojen toteutuminen ja ennuste Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 316 Talousarvion toteutuminen 31.10.2015 Asianro 60/02.02.02/2015 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain lokakuun

Lisätiedot

Talousarvio toteutuminen

Talousarvio toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Asianro 248/02.06.01/2016 Hallintopäällikkö Anne Rantala 2.3.2016: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 409 18.11.2013 Asianro 15/02.02.02/2013 145 Tilausten toteutuminen 30.9.2013 ja lisämäärärahaesitys Päätöshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 409 Talousjohtaja

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen 31.8.2014

Talousarvion toteutuminen 31.8.2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 304 Talousarvion toteutuminen 31.8.2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Talousjohtaja Heli Lähteenmäki 29.9.2014: Liitteenä on koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain elokuun

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 21 12.2.2013 Asianro 183/02.02.00/2013 105 Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Päätöshistoria Tekninen lautakunta 12.2.2013

Lisätiedot

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 109 31.3.2014 Asianro 337/02.02.01/2014 52 Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 62 Tilausten toteutuminen 31.3.2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 2.6.2014 198: "Talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Talousarvion toteutuma tilauksineen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 265/02.06.01/2017 40 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 7.3.2017: TILINPÄÄTÖS Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2014

Vuoden 2014 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 98 30.3.2015 Asianro 356/02.02.01/2015 59 Vuoden 2014 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2014

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 Kunnan tilikauden tuloksen muodostuminen Vuoden 2016 talousarvion kehyksenä ollut 2015 talousarvio ja oletukset heikosta talouskehityksestä. Tilikauden aikana näkymä taloudesta

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 25 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Asianro 279/02.06.01/2015 Vs. hallintopäällikkö Sami Koskikallio 25.2.2015: Teknisen lautakunnan vuoden 2014 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 ) Kaupunginhallitus 100 27.03.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 77/04.047/2017 KH 27.03.2017 100 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 613/02.06.01/2013 101 Vuoden 2012 tilinpäätös ja tuloksen käsittely (kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. (09) 816 83136 Vesa Kananen, puh. (09)

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016 1 KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016 Käyttötalous: TOIMINTAKULUJEN (59,3 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2016 Muut (17 %) SOTE (57 %) Henkilöstömenot (26 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon

Lisätiedot

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %. TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien

Lisätiedot

Kuntalaki ja kunnan talous

Kuntalaki ja kunnan talous Kaupungin talous Kuntalaki ja kunnan talous Kuntalain 65 Valtuuston on hyväksyttävä kunnalle talousarvio ja taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi Talousarviossa hyväksytään toiminnalliset

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013 Asianro 191/02.06.01/2014 Tiivistelmä Teknisen lautakunnan talouden sopeutustoimenpiteet sisältävä talousarvio toteutui laaditun

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit Talouden nykytila Kriteerit Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit 1. Negatiivinen vuosikate Rovaniemi 2012 2016 186 /asukas Ei täyty? 2. tuloveroprosentti yli 0,5 prosenttiyksikköä

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen

Lisätiedot

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016 12.6.2017 Kirsi Mukkala Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016 Pohjatietojen lähde: Tilastokeskus ja Kuntaliitto Väestömuutos 2016 (suluissa muutos henkilömääränä) -0,1 % (-4) -0,3 % (-4) -0,3 % (-15)

Lisätiedot

Kuntalain 112 :n mukaan kunnan tilinpäätöksestä on lisäksi voimassa, mitä kirjanpitolaissa säädetään.

Kuntalain 112 :n mukaan kunnan tilinpäätöksestä on lisäksi voimassa, mitä kirjanpitolaissa säädetään. Kaupunginhallitus 115 31.03.2016 Tilinpäätös vuodelta 2015 50/04.047/2016 KH 31.03.2016 115 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 328 31.10.2016 Asianro 900/02.03.01/2016 106 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 328 Talousjohtaja

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta Kaupungin tiedotustilaisuus 23.2.2017 Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seija Kuikka Kaupunginjohtaja Timo Halonen Talousjohtaja Heikki Siira

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2012 2 Kouvolan talouden yleiset tekijät 3 Väestökehitys Kouvolassa 2001-2020 31.12. As.lkm Muutos, lkm % 2001 91 226-324 -0,35 2002 90 861-365 -0,40 2003 90 497-364 -0,40 2004 90 227-270 -0,30

Lisätiedot

Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi

Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 877/02.02.00/2013 393 Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kuntalain 65 :n mukaan taloussuunnitelman

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA Käyttötalous: TOIMINTAMENOJEN (59,7 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2013 Muut (17 %) SOTE (54 %) Henkilöstömenot (29 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon SOTE

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016

Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016 Kaupunginhallitus 233 08.05.2017 Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016 2763/00.01.02/2017 KHALL 08.05.2017 233 Yleistä Vuonna 2016 Uudenkaupungin yrityssektorin positiivinen

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Talousarvion 2014 kehys. Kh , 202

Talousarvion 2014 kehys. Kh , 202 Talousarvion 2014 kehys Kh 20.5.2013, 202 Ensi vuoden talousarvioehdotuksen valmistelu käynnistyy varsin epävarmassa taloudellisessa tilanteessa. BKT:n kasvukehitys on ollut hyvin vaimeaa ja työttömyystilanne

Lisätiedot

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016 Juankosken kaupunki Tilinpäätös 2016 Väestömuutokset ja rakentaminen Juankosken virallinen väkiluku 31.12.2016 on 4727. Vähennystä edelliseen vuoteen 77. Syntyneiden enemmyys -37. Kuntien välinen nettomuutto

Lisätiedot

TARKL 16 Kemijärven kaupunginhallitus on käsitellyt tilinpäätöstä kokouksessaan seuraavasti:

TARKL 16 Kemijärven kaupunginhallitus on käsitellyt tilinpäätöstä kokouksessaan seuraavasti: Tarkastuslautakunta 16 08.04.2015 Kemijärven kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös 80/04/047/2015 TARKL 16 Kemijärven kaupunginhallitus on käsitellyt tilinpäätöstä kokouksessaan 23.3.2015 seuraavasti: Kuntalain

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/212 1 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 3/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 356 38 1 35 6 Menot

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2013 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen 31.3.2014 TILINPÄÄTÖS 2013 Koko kaupunki TP 2012 TP 2013 Muutos % Toimintatuotot 65 402 858 66 701 510 1 298 652 1,99 Toimintakulut -374 691 312-380 627

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 329 31.10.2016 Asianro 901/02.03.01/2016 107 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 329 Talousjohtaja

Lisätiedot

Tilaajan arvion tarkistus

Tilaajan arvion tarkistus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 341 Tilaajan arvion tarkistus Asianro 709/02.02.00/2013 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kaupunginhallitus päätti 17.6.2013 259, että tilaajan

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 Kunnanvaltuusto 46 27.06.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu

Lisätiedot

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI 31.8.2016 Kumulatiivinen toteuma 66,67 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma 31.8.2016 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 047 172 734 796 70,2

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA TOIMINTAKULUJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN Muut: (16 %) SOTE: (56 %) Henkilöstömenot: (28 %)

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA TOIMINTAKULUJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN Muut: (16 %) SOTE: (56 %) Henkilöstömenot: (28 %) KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2014 Käyttötalous: TOIMINTAKULUJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2014 Muut (16 %) SOTE (56 %) Henkilöstömenot (28 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 4/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 355 37 1 356-1 Menot -4

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.05.2016 Sivu 1 / 1 333/2016 02.02.01.00 Kaupunginhallitus 99 21.3.2016 69 Vuoden 2015 tilinpäätös ja tuloksen käsittely Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. 046 877 3025 Katariina

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Vuoden 2009 talousarvion toteutuma 31.8.2009 Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Budjettivertailua vuoteen 2008 25.9.2009 Ulkoinen laskelma 2008 2009 Muutos % Tilanne 31.8.2009 8kk 8kk Toimintatuotot 36 536

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 Tilanteessa 30.9.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 4.047.286 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.298.930 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi aiempia vuosia enemmän, runsaalla 600 henkilöllä (e 75 088) Asuntoja valmistui ennätystahtiin 800 (549) Tontit kävivät edelleen kaupaksi,

Lisätiedot

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2015

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2015 Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2015 23.3.2016 Tilinpäätös 2015 pähkinänkuoressa Rauman kaupungin tulos (hallintokunnat, taseyksiköt, liikelaitokset) Tilikauden alijäämä -13,2 milj. euroa

Lisätiedot

Henkilöstösäästöjen vaikutusten arviointi

Henkilöstösäästöjen vaikutusten arviointi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 59 Henkilöstösäästöjen vaikutusten arviointi Asianro 313/02.02.01/2013 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 2.6.2014 195: "Kaupunginjohtaja Ari Korhonen: Raision kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

TA ehdotus 2014 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen 28.10.2013

TA ehdotus 2014 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen 28.10.2013 TA ehdotus 2014 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen 28.10.2013 Yleinen taloudellinen tilanne Muuttuja (%-muutos) Tuotanto (määrä) Palkkasumma Ansiotaso Työlliset (määrä) Inflaatio (%-yksikköä) Työttömyysaste

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin

Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin 1 (5) Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin Nurmeksen kaupungin tilinpäätös oli talousarviota vahvempi vuonna 2016. Kaupungin tilikauden tulos oli 532 064 euroa ja ylijäämä esitettävien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 30 Asianro 4790/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvion valmistelu Vuoden 2016 talousarviovalmistelu on käynnistetty kevään 2015 aikana kaupunginjohtajan johtoryhmässä,

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2015 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen TILINPÄÄTÖS 2015 Koko kaupunki TP 2014 TP 2015 Muutos % Toimintatuotot 68 664 727 62 560 049-6 104 678-8,9 Toimintakulut -399 456 971-406 350 041-6 893 069

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin taloustilanne. Valtuustoseminaari Sirkka Lankila

Rovaniemen kaupungin taloustilanne. Valtuustoseminaari Sirkka Lankila Rovaniemen kaupungin taloustilanne Valtuustoseminaari 18.3.2013 Sirkka Lankila Vuoden 2012 tilinpäätös on alijäämäinen Tilinpäätös on valmistumassa ja julkistetaan kokonaisuudessaan 27.3. Koko kaupungin

Lisätiedot

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2014 Kunnanhallitus 24.2.2014 ( 23): Verontilityslakiin viime vuonna tehdystä muutoksesta johtuva tilitysrytmin nopeutuminen vaikuttaa alkuvuoden verotilityksiin. Tammikuun verotilityksen

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 833/02.03.01/2014 332 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kiinteistöverolain mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 21.03.2016 Sivu 1 / 1 333/2016 02.02.01.00 99 Vuoden 2015 tilinpäätös ja tuloksen käsittely (osittain Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. 046 877 3025 Katariina Koskela,

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2016

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2016 Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2016 27.3.2017 Tilinpäätös 2016 pähkinänkuoressa Rauman kaupungin tulos (hallintokunnat, taseyksiköt, liikelaitokset) Tilikauden ylijäämä 8,3 milj. euroa

Lisätiedot

TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2014

TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2014 TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2014 Rahatoimisto 28.8.2014 Katsaus on laadittu 31.7.2014 tilanteesta. Kaupungin toimintatulot- ja menot ovat edelleen toteutuneet jokseenkin suunnitellusti. Käyttötalouden toimintakatteen

Lisätiedot

Tilinpäätös 2013 ennakkotietoja

Tilinpäätös 2013 ennakkotietoja Tilinpäätös 2013 ennakkotietoja Tilinpäätös 2013, ennakkotietoja Talousarvio Muutokset Talousarvio Toteutuma** Poikkeama ja muutokset Toimintatuotot 9 879 218 10 097 10 960 863 Toimintakulut -81 672-1

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459:

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 10 Asianro 144/02.02.02/2012 Vuoden 2012 talousarviomuutokset Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallinto-osasto KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN TIEDOTE 24.3.2016

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallinto-osasto KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN TIEDOTE 24.3.2016 1 KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2015 oli tarkistusten jälkeen lähes 0,6 miljoonaa euroa alijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2016 esiteltävä vuoden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 11/2013 1 (7) 5 Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen HEL 2013-003762 T 02 06 01 00 Päätösehdotus päättänee 1 hyväksyä vuoden 2012 tilinpäätöksen siten, että tilikauden

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Tilanteessa 31.3.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.242.673 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 219.483 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.4.2015 Kumulatiivinen toteuma 33,33 % TULOSLASKELMA TA 2015 Toteuma 30.4.2015 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 311 095 311 090 23,7

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012

TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012 TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012 Rahatoimisto 21.12.2012 Katsaus on laadittu 30.11.2012 tilanteesta. Katsaukseen sisältyvä ennuste poikkeaa elokuun osavuosikatsauksessa esitetystä ennusteesta toimintatulojen

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Keskus 09 7711 Faksi 020 743 2935 www.bdo.fi www.audiator.fi. Rautjärven kunta. Vuoden 2012 tilinpäätösanalyysi. Ulla-Maija Tuomela, JHTT, KHT

Keskus 09 7711 Faksi 020 743 2935 www.bdo.fi www.audiator.fi. Rautjärven kunta. Vuoden 2012 tilinpäätösanalyysi. Ulla-Maija Tuomela, JHTT, KHT Keskus 09 7711 Faksi 020 743 2935 www.bdo.fi www.audiator.fi BDO Audiator Oy Vattuniemenranta 2 00210 Helsinki Rautjärven kunta Vuoden 2012 tilinpäätösanalyysi Ulla-Maija Tuomela, JHTT, KHT JHTT-yhteisö

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta Tilinpäätös 2010 Yleinen kehitys Kouvolalaisia oli vuoden 2010 lopussa Väestörekisterikeskusken ennakkotiedon mukaan 88 089, asukasmäärä laski 85 henkilöllä. 0-18 vuotiaiden osuus väestöstä oli 19,7 prosenttia,

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 832/02.03.01/2014 331 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kuntalain 66 :n mukaan "viimeistään talousarvion hyväksymisen

Lisätiedot