JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1"

Transkriptio

1 JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Ylivieskan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Voimaantulopäivä I LUKU JOKILAAKSOJEN PELASTUSLAITOKSEN YLEISET PERUSTEET 1 TEHTÄVÄ 2 TOIMINTA-AJATUS II LUKU PELASTUSLAITOKSEN HALLINTO 3 HALLINNON PERUSTEET 4 PELASTUSLAITOKSEN JOHTOKUNTA Jokilaaksojen pelastustoimen tehtävänä on pelastustoimen ylläpito ja sen palvelujen tuottaminen, kuten pelastuslaissa tai myöhemmin vastaavassa laissa ja muissa säännöksissä määrätään. Pelastuslaitos voi erikseen sovittavin sopimuksin ottaa alueellisen pelastustoimen tehtäväksi myös muita kuin pelastuslainsäädännön perusteella lakisääteisiä tehtäviä joko sopijakunnilta tai niiden yhteenliittymiltä, muilta yhteisöiltä tai yksityisiltä. Pelastuslaitoksen johtokunta päättää sopimukseen perustuvien tehtävien korvaus- ja laskutusperusteista. Jokilaaksojen pelastuslaitos järjestää ja tuottaa lainsäädännön sekä kuntien siltä edellyttämät palvelut tehokkaasti, taloudellisesti ja tehtävän edellyttämällä laatutasolla. Pelastustoimen tehtävät tuotetaan lähellä kuntalaisia vapaaehtoistoimintaa hyödyntäen ja tukien. Organisoitumisen lähtökohtana on alueella oleva osaaminen ja sen hyödyntäminen ja kehittäminen uudessa organisaatiossa Osaava Jokilaakso -mallin mukaisesti. Pelastuslaitoksen hallintoa hoitavat sopimuskunnan valtuusto, hallitus, pelastuslaitoksen johtokunta sekä pelastusjohtaja. Pelastuslaitoksen hallintoa varten sopimuskunnan valtuusto asettaa toimikaudekseen Jokilaaksojen pelastustoimen johtokunnan. Johtokunta toimii Ylivieskan kaupunginhallituksen alaisena. Kukin kunta nimeää johtokuntaan yhden jäsenehdokkaan ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen. Jokainen yli asukkaan kunta nimeää johtokuntaan kaksi jäsenehdokasta ja varajäsentä.

2 JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 2 Ylivieskan valtuusto nimeää kuntien esityksistä johtokunnan. Johtokunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Pelastustoimen johtokunta on asemaltaan Kuntalain 77 :n tarkoittama yhteinen toimielin. 5 PELASTUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN TEHTÄVÄT JA RATKAISUVALTA Johtokunta ohjaa ja kehittää pelastustoimialueen pelastustointa sekä valvoo pelastustoimen lainmukaisuutta ja palvelutason toteutumista. Johtokunta 1. päättää pelastustoimen palvelutasosta kuntia kuultuaan, 2. tekee esityksen pelastuslaitoksen toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi, 3. hyväksyy pelastuslaitoksen toimintakertomuksen ja antaa tilinpäätösehdotuksen, 4. hyväksyy pelastuslaitoksen käyttösuunnitelman, 5. päättää pelastuslaitoksen virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta ottaen huomioon hyväksytty palvelutasopäätös, 6. valitsee pelastusjohtajan, 7. nimittää pelastusjohtajan sijaisen, 8. tekee palokuntasopimukset ja ensihoitosopimukset 9. päättää nuohousperusteiden ja yksikköhinnan määrittämisestä, 10. päättää johtokunnan päätösvallan siirtämisestä edelleen alaiselleen viranhaltijalle, 11. hyväksyy alaisensa henkilöstön sivutoimiluvat 12. käsittelee muut asian laadun mukaan sille kuuluvat asiat.

3 JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 3 6 JOHTOKUNNAN KOKOUKSET 7 PELASTUSJOHTAJA Johtokunta päättää kokousjärjestelyihin liittyvät asiat aina vaalikauden alussa. Asiat ratkaistaan johtokunnan kokouksessa pelastusjohtajan tai hänen sijaisensa esittelystä. Esittelijän ehdotus on käsittelyn pohjana. Jos pelastusjohtaja tai hänen sijaisensa ovat estyneitä, asia voidaan käsitellä johtokunnan puheenjohtajan selostuksen pohjalta. Pelastuslaitoksen toimintaa johtaa pelastusjohtaja. Pelastusjohtajalla tulee olla pelastusasetuksessa säädetty kelpoisuus tehtävään. 8 PELASTUSJOHTAJAN TEHTÄVÄT JA RATKAISUVALTA Pelastusjohtajan tehtävänä on johtaa pelastuslaitoksen toimintaa sekä huolehtia pelastuslaitoksen toiminnan, talouden ja organisaation kehittämisestä. Pelastuslaissa ja -asetuksessa määrättyjen tehtävien lisäksi pelastusjohtaja: - päättää pelastuslaitoksen organisaatiosta - päättää tarvittaessa toimialueiden päälliköistä, toimialueiden jakamisesta vastuuyksikköihin ja määrää niiden päälliköistä tai esimiehistä ja heidän sijaisistaan, - päättää alaisensa henkilöstön toimenkuvista - nimittää alueen pelastusviranomaiset, - päättää hankinnoista johtokunnan määrittelemien perusteiden mukaisesti, - hyväksyy pelastuslaitoksen toimintasäännön ja vastaavat koko pelastuslaitosta koskevat ohjeet, - antaa pelastustoimialaan ja pelastuslaitoksen toimintaan liittyvät lausunnot - nimittää kehitysryhmien (tiimien) jäsenet, - päättää henkilökohtaisen lisän / palkan maksamisesta. - hyväksyy alaisensa henkilöstön sivutoimiilmoitukset Pelastusjohtajan muista tehtävistä ja ratkaisuvallasta päättää pelastuslaitoksen johtokunta. Pelastusjohtajalla on oikeus siirtää toimivaltaansa alaiselleen viranhaltijalle.

4 JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 4 9 PELASTUSLAITOKSEN JOHTORYHMÄ Pelastusjohtaja nimeää johtoryhmän, jonka tehtävänä on toimia pelastusjohtajan apuna ja asiantuntijaelimenä. 10 PELASTUSLAITOKSEN KEHITYSRYHMÄT III LUKU HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET Pelastusjohtaja nimittää tarvittavat kehitysryhmät ja niiden jäsenet. Kehitysryhmien tehtävänä on pelastuslaitoksen ydintehtävien ja palvelu- sekä tukiprosessien kehittäminen. Työryhmät nimitetään kehittämistarpeiden mukaan joko pysyviksi tai määräaikaisiksi. Työryhmien jäsenyys on aina määräaikainen. 11 VIRANHALTIJAT JA TYÖSOPIMUSSUHTEISET TYÖNTEKIJÄT Pelastuslaitoksessa voi olla seuraavia pelastustoimialan virkoja, joiden haltija voidaan nimittää pelastusviranomaiseksi: 1. pelastusjohtajan virka, 2. palomestarin virkoja, 3. muita pelastusalan päällystövirkoja, 4. alipäällystövirkoja, 5. miehistövirkoja Pelastusviranomaiseksi nimittämisen edellytyksenä on, että viranhaltijalla tai hänen sijaisellaan on pelastuslain ja asetuksen edellyttämä pelastusalan ammatillinen koulutus tai muu kelpoisuus pelastusalan virkaan. Lisäksi pelastuslaitoksessa voi olla sen toiminnan kannalta tarpeellinen määrä muita vakinaisia tai määräaikaisia virkoja ja työsuhteita. 12 HENKILÖSTÖN OTTAMINEN JA EROTTAMINEN Pelastuslaitoksen johtokunta valitsee pelastusjohtajan ja nimeää pelastusjohtajan sijaisen. Pelastusjohtaja valitsee päällystöviranhaltijat ja toimihenkilöt sekä heidän sijaisensa.

5 JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 5 IV LUKU ERINÄISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 13 ASIAKIRJOJEN ALLEKIRJOITTAMINEN Pelastusjohtajan määräämä päällystöviranhaltija valitsee alipäällystön sekä miehistön virkoihin ja toimiin sekä heidän sijaiset. Pelastusjohtajan irtisanoutuessa eron myöntää pelastuslaitoksen johtokunta. Pelastuslaitoksen muun viranhaltijan tai työsopimussuhteessa olevan työntekijän irtisanoutuessa eron myöntää pelastusjohtaja. Pelastusjohtajan määräämä muu päällystöviranhaltija irtisanoo tai myöntää eron sopimushenkilöstöön lukeutuvalle. Pelastusjohtaja irtisanoo tai lomauttaa kaupungin puolesta viranhaltijan tai työsopimussuhteessa olevan työntekijän, sekä purkaa virkasuhteen tai työsopimuksen. Pelastusjohtajan kyseessä ollessa irtisanomisesta, lomautuksesta tai harkinnanvaraisesta virkavapaasta, virkasuhteen purkamisesta päättää pelastuslaitoksen johtokunta kuitenkin siten, että pelastusjohtajan vuosiloman ja virkavapauden myöntämisestä, jonka saamiseen viranhaltijalla on lainsäädännön tai virka- ja työehtosopimuksen nojalla ehdoton oikeus, myöntää Ylivieskan kaupunginjohtaja. Pelastusjohtajan harkinnanvaraisen, palkattoman virkavapauden ja työloman myöntämisestä enintään 30 kalenteripäiväksi kerrallaan päättää Ylivieskan kaupunginjohtaja. Pelastusjohtajan sivutoimiilmoituksesta päättää pelastuslaitoksen johtokunta. Viranhaltijoiden kelpoisuusehdoista päätetään viran perustamispäätöksessä siltä osin, kun niistä ei ole säädetty pelastusasetuksessa. Työntekijöiden osalta pätevyysvaatimukset määrittelee pelastusjohtaja. Pelastusjohtaja päättää viranhaltijan siirtämisestä toiseen virkasuhteeseen. Pelastuslaitoksen johtokunnan pöytäkirjan allekirjoittamisessa ja pöytäkirjanotteen oikeaksi todistamisessa noudatetaan, mitä sopimuskunnan hallintosäännössä on määrätty. V LUKU 14 VOIMAANTULO Pelastuslaitoksen johtokunnan päätöksen perusteella tehtävät sopimukset, sitoumukset ja muut asiakirjat allekirjoittaa pelastusjohtaja tai hänen sijaisensa. Tämä johtosääntö tulee voimaan

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Toiminta-ajatus 1 Nuoriso- ja liikuntatoimen tehtävänä on nuoriso- ja liikuntalautakunnan alaisena edistää toimialallaan nuorison ja koko

Lisätiedot

KAINUUN PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

KAINUUN PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ KAINUUN PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 20.1.2009. I YLEISET PERUSTEET 1 Tehtävä Pelastuslaitoksen tehtävänä on tarjota Kainuun pelastuslaitoksen alueen kunnille pelastuslaissa

Lisätiedot

PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty Lapin liiton valtuustossa

PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty Lapin liiton valtuustossa 1 PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty Lapin liiton valtuustossa 20.5.2010 I Luku 1 Sovellettavat säännöt Pelastuslautakunnan ja pelastuslaitoksen toimintaan sovelletaan tämän johtosäännön lisäksi

Lisätiedot

KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KOKKOLAN KAUPUNKI I KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kokkolan kaupunginvaltuuston hyväksymä 12.5.2003, vsto muuttanut 25.10.2010 77.

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KOKKOLAN KAUPUNKI I KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 - Esitys 9.5.2014 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kokkolan kaupunginvaltuuston hyväksymä X.X.2014 Voimaantulopäivä

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 16

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 16 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 16 KYMENLAAKSON PELASTUSLAITOKSEN LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.11.2011, tulee voimaan 1.1.2012) 1 Toimiala Kymenlaakson pelastuslaitoksen

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 1.12.2003 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena

Lisätiedot

Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa.

Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa. Riihimäen kaupunki JOHTOSÄÄNNÖT SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 26.1.2015 Voimaantulo 1.4.2015 1. LUKU SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 1 Toimiala Sosiaali- ja terveystoimialan

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus 1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö

Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö Valtuusto hyväksynyt 18.2.2013 22, muutokset 26.10.2015 107 Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö I LUKU SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN

Lisätiedot

Imatran seudun ympäristöviranomaisen johtosääntö

Imatran seudun ympäristöviranomaisen johtosääntö Imatran seudun ympäristöviranomaisen johtosääntö 1.1.2013 IMATRAN KAUPUNKI IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖVIRANOMAISEN JOHTOSÄÄNTÖ Toimielin: Imatran kaupunginvaltuusto hyväksynyt 10.12.2012 Voimaantulo: 1.1.2013

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu: 8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu:

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009 Kaupunginvaltuusto 20.10.2008 VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Nimi ja tehtävät Vakka-Suomen Vesi LIIKELAITOS on KUNTALAIN MUKAINEN Uudenkaupungin

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Kulttuurilautakunta 21.8.2014, pöytäkirjan liite nro 4 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Toiminta-ajatus 1 Kulttuuritoimi huolehtii kulttuurilautakunnan alaisena toimialaansa kuuluvista

Lisätiedot

KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ. Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1.

KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ. Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1. KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1.2009 Toiminta-ajatus 1 Keskusvirasto huolehtii kaupunginvaltuuston,

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Sisällysluettelo Liikelaitosten organisaatio

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.11.2007 71 Muutos: 3 kv 25.2.2013 31 I YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä ja nimi Liikelaitoksen

Lisätiedot

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.9.2012 57. Voimassa 1.1.2013 alkaen. 1. Yleistä 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.)

(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.) PORIN KAUPUNGIN KOULUTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuuston hyväksymä 31.1.2011, voimassa 1.2.2011 alkaen.) I LUKU SOVELTAMISALA 1 Toimiala Koulutuslautakunnan alaisen toiminnan järjestämisessä

Lisätiedot

Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö

Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö Kuopion alueellinen rakennuslautakunta Johtosääntö Kuopion kaupunginvaltuusto 25.10.2010 112 Suonenjoen kaupunginvaltuusto 25.10.2010 59 Voimaantulo 1.1.2011 Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: Muutettu ,voimaantulo 1.1.

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: Muutettu ,voimaantulo 1.1. KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 12.3.2012 Voimaantulo:1.1.2013 Muutettu 10.12.2012,voimaantulo 1.1.2013 2 Sisällysluettelo 1. LUKU VAPAA-AIKALAUTAKUNTA...

Lisätiedot

(KV hyväksynyt tulevaksi voimaan , jolloin ympäristöhallinnon hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa.

(KV hyväksynyt tulevaksi voimaan , jolloin ympäristöhallinnon hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa. PORIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖHALLINNON J O H T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 22.11.2010 tulevaksi voimaan 1.1.2011, jolloin ympäristöhallinnon 27.10.2008 hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa. Myöhemmin

Lisätiedot

SIVISTYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ SIVISTYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI SIVISTYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 9.11.2004 77 12.11.2004 Toiminta-ajatus ja tulosalueet 1 Sivistyskeskus huolehtii

Lisätiedot

LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ

LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. SOVELTAMISALA Hämeenlinnan seudun koulutuskuntayhtymän ylläpitämästä lukioliikelaitos Tavastiasta ovat voimassa laissa säädetyn lisäksi tämän johtosäännön määräykset.

Lisätiedot

1 Määräysten soveltaminen

1 Määräysten soveltaminen Kuopion kaupunki Sääntö 1 (8) Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 Määräysten soveltaminen Tämän johtosäännön määräyksiä noudatetaan, ellei kunnallisesta viranhaltijasta annetussa

Lisätiedot

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.2008 84 Noudatetaan 1.1.2009 alkaen 1 Toimiala Tässä johtosäännössä määritellään vesihuoltolaitoksen, sen johtokunnan ja toimitusjohtajan

Lisätiedot

KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 20/2003 LIITE 3 1 (5) HALLINTOSÄÄNTÖÖN SISÄLLYTETTÄVÄT HENKILÖSTÖASIOITA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET

KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 20/2003 LIITE 3 1 (5) HALLINTOSÄÄNTÖÖN SISÄLLYTETTÄVÄT HENKILÖSTÖASIOITA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 20/2003 LIITE 3 1 (5) HALLINTOSÄÄNTÖÖN SISÄLLYTETTÄVÄT HENKILÖSTÖASIOITA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain ja kuntalain muuttamisesta

Lisätiedot

I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA

I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA SISÄLTÖ Sivu I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA 1 Tehtävä 1 2 Toimiala 1 3 Toimivalta 1 4 Toimivallan siirtäminen 3 5 Lautakunnan kokoonpano 3 6 Esittely lautakunnassa 3 II PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin henkilöstösääntö

Ylöjärven kaupungin henkilöstösääntö 1 (6) Ylöjärven kaupunki Ylöjärven kaupungin henkilöstösääntö Voimaantulo 01.01.2015 Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 1 Henkilöstösäännön soveltaminen Henkilöstösäännössä määrätään päätöksenteosta

Lisätiedot

JOHTOSÄÄNTÖ KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

JOHTOSÄÄNTÖ KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ JOHTOSÄÄNTÖ KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kokkolan kaupunginvaltuuston hyväksymä 12.5.2003 Voimaantulopäivä 1.1.2004 Johtosääntöä tarkistettu Kokkolan kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta sekä niille erikseen määrätyistä

Lisätiedot

KAJAANIN MAMSELLI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN MAMSELLI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN MAMSELLI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 08.02.2016 6 I YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena liikelaitoksena

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 14.4.2014 Voimaantulo: 1.6.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LAUTAKUNTA... 3 1 Toimiala... 3 2 Lautakunnan kokoonpano ja

Lisätiedot

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori.

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori. 1(5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 7 hyväksymä. Voimassa 1.9.2015 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 8. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa ) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 8. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa ) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2016 Nro 8 TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 29.2.2016) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä 2 Lautakunnan ja jaoston kokoonpano Teknisen lautakunnan

Lisätiedot

VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA

VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA 45 Henkilöstöpolitiikka ja henkilöstöjohtaminen Kunnan henkilöstöpolitiikka perustuu kunnanvaltuuston hyväksymään henkilöstöstrategiaan. Käytännön toteutuksesta ja seurannasta

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNNÖN MUKAINEN RATKAISUVALTA JA RATKAISUVALLAN SIIRROT

KAARINAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNNÖN MUKAINEN RATKAISUVALTA JA RATKAISUVALLAN SIIRROT KAARINAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNNÖN MUKAINEN RATKAISUVALTA JA RATKAISUVALLAN SIIRROT Päätösvalta Ratkaisuvalta Ratkaisuvalta siirretty 41 Viranhaltijoiden ratkaisuvalta henkilöstöasioissa 1. myöntävät vuosiloman

Lisätiedot

Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö

Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 118 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 16 1.1.2013

Lisätiedot

Alueellisen erikoissairaanhoidon tulosalueen toimintasääntö

Alueellisen erikoissairaanhoidon tulosalueen toimintasääntö Alueellisen erikoissairaanhoidon tulosalueen toimintasääntö Johtokunta on hyväksynyt tämän toimintasäännön 4.12.2013 ja se on voimassa 1.1.2014 alkaen. Lisäykset (kursivoituna) johtokunta 5.2.2014 YLEISET

Lisätiedot

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA Valtuuston 12. päivänä marraskuuta 2008/24 hyväksymä 1.3 JOHTOSÄÄNTÖ I LUKU TEHTÄVÄT, TOIMINNAN JOHTAMINEN JA ORGANISAATIO 1 Tehtävät Sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä.

KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä. SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA... 2 1 Toimiala... 2 2 Johtokunnan kokoonpano ja toimikausi... 2 3 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 3 4 Päätöksenteko johtokunnassa... 3 2. LUKU,

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 6. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa , voimaan 1.1.

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 6. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa , voimaan 1.1. Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 6 TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 14.11.2011, voimaan 1.1.2012) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä 2 Lautakunnan kokoonpano 3 Lautakunnan

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus

ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Voimaan 1.1.2012 Viimeksi muutettu Valtuusto 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013 2 Perustaminen, muuttaminen ja lakkauttaminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Konsernipalvelu Työnantajapalvelu Käsittelijä 21.10.2014

Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Konsernipalvelu Työnantajapalvelu Käsittelijä 21.10.2014 Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Vanha sääntö Uusi sääntö Kuopion kaupunki JOHTOSÄÄNTÖ TOIMIVALLASTA HENKILÖSTÖASIOISSA Kuopion kaupunki JOHTOSÄÄNTÖ TOIMIVALLASTA HENKILÖSTÖASIOISSA

Lisätiedot

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on 1 (5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 28.1.2008 hyväksymä. Voimassa 1.3.2008 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 3.12.2012 tulevaksi voimaan 1.1.2013. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 3.12.2012 tulevaksi voimaan 1.1.2013. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä. PORIN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 3.12.2012 tulevaksi voimaan 1.1.2013. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

Lisätiedot

PERUSTURVAKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Kristiinankaupungin kaupunginvaltuuston hyväksymä 10.12.2012 ( 61)

PERUSTURVAKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Kristiinankaupungin kaupunginvaltuuston hyväksymä 10.12.2012 ( 61) Kristiinankaupunki Perusturvakeskuksen johtosääntö 1 Yhteistoimintamenettely 7.12.2010 Perusturvalautakunta 7.12.2010 ( 101) Kaupunginhallitus 13.1.2011( 16) Perusturvalautakunta 25.10.2011 ( 73) Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:

Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä: MUUTOKSET HALLINTOSÄÄNTÖÖN KH 30.062016 vs. 13.06.2016 6 Kaupunginhallituksen tehtävät ja ratkaisuvalta Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ luonnos 05122011 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta ja kiireellisestä

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.10.2013 118 Voimaan 1.1.2014 Sisällysluettelo I LUKU... 2 1 Toimiala... 2 II LUKU... 2 2 Johtokunta... 2 III LUKU...

Lisätiedot

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 1(6) Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 3 luku Henkilöstöorganisaatio 9 Henkilöstöorganisaatio

Lisätiedot

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS Johtosääntö Sipoon kunta Sisällys 1 Liikelaitoksen nimi... 2 2 Liikelaitoksen toimiala... 2 3 Johtokunnan kokoonpano... 2 4 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 2 5 Esittely...

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät:

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät: ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät: Johtokunta Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto 10.6.2008 LIIKELAITOS EDUPOLIN JOHTOSÄÄNTÖ 1. LUKU YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä Liikelaitos Edupoli on kuntalain

Lisätiedot

Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö

Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö Valtuusto 10.6.2009 1 SISÄLLYSLUETTELO Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö... 2 1 Toimiala... 2 2 Johtokunta... 2 3 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta...

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö.

Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö. 1 ULVILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 31.01.2011 Valt. 7 Voimaantulo: 01.02.2011 1 Toiminta-ajatus Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö. Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon toimintasääntö

Ympäristöterveydenhuollon toimintasääntö Ympäristöterveydenhuollon toimintasääntö Johtokunta 29.5.2009 91 Yhtymäkokous 24.6.2009 91 Johtokunta 18.2.2011 23 Sisältö 1 Tavoitteet 2 2 Monijäseninen toimielin 2 3 Toimielimen tehtävät 2 4 Ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu. 2 Ympäristölautakunta

Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu. 2 Ympäristölautakunta KRISTIINANKAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto / 2009 1 Sisältö Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu.

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat valtuutettuja.

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat valtuutettuja. 1 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toimiala Tekninen lautakunta vastaa kaupungin rakennusomaisuuden suunnittelusta, rakentamisesta, kunnossapidosta ja kehittämisestä; kaavoituksesta;

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Sisällysluettelo 1. Toimialan toiminta-ajatus...

Lisätiedot

Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö

Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö 1 (5) Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö Yhteisvaltuuston hyväksymä 29.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 Tämä sääntö korvaa nyt voimassa olevan säännön. 1 Toimiala Kaupunginhallituksen tehtävänä on johtaa

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitoksen johtosääntö

Oulun kaupunki. Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitoksen johtosääntö Oulun kaupunki Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitoksen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Kaupunginhallitus 4.12.2012 47 Kaupunginvaltuusto 17.12.2012 30 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto 7.9.2015 72 7.9.2015

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Toiminta-ajatus 1 Kulttuuritoimi huolehtii kulttuurilautakunnan alaisena kulttuurilautakunnan toimialaan toimialaansa kuuluvista ja sille määrätyistä

Lisätiedot

Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 102 x.xx.2013 xx ja tulee voimaan 1.1.2013 1.1.2014 Muutos KV 10.12.2012 134

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2016 Nro 14 LASTEN JA NUORTEN PALVELUIDEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.6.2016) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä Lautakunnan erityisenä tehtävänä

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 20.12.1999 190 Voimaan 1.1.2000 Valtuusto 21.3.2011 26 Voimaan 25.3.2011 Valtuusto 3.9.2012 81 Voimaan 7.9.2012 Valtuusto 7.12.2015

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Rakennusvalvontatoimen johtosääntö

Oulun kaupunki. Rakennusvalvontatoimen johtosääntö Oulun kaupunki Rakennusvalvontatoimen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 115 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 12 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

PERUSTURVAKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Kristiinankaupungin kaupunginvaltuuston hyväksymä ( 86)

PERUSTURVAKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Kristiinankaupungin kaupunginvaltuuston hyväksymä ( 86) Kristiinankaupunki Perusturvakeskuksen johtosääntö 1 Toimikunta 3.3.2009 ( 24) Yhteistoimintaryhmä 30.3.2009 ( 9) Perusturvalautakunta 31.3.2009 ( 21) Kaupunginhallitus 4.5.2009 ( 196) PERUSTURVAKESKUKSEN

Lisätiedot

ULVILAN KULTTUURILAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

ULVILAN KULTTUURILAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunta 1.4.2009 Liite B 3 20 ULVILAN KULTTUURILAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Voimaantulo: SISÄLLYSLUETTELO SISÅLLYSLUETTELO... l 1 TOIMIALA JA KOKOONPAN0... 2 2 KIRJASTOLAITOS... 2 3

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 11.11.2013 Voimaan 1.1.2014 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala Toiminta-ajatus Organisaatio 1 Kasvatus- ja opetuslautakunnan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009

HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 3 11 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 1 Toimiala Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston johtokunta ja sen

Lisätiedot

KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOPIJAOSAPUOLET Kajaanin ja Kuhmon kaupungit sekä Hyrynsalmen, Paltamon, Puolangan, Ristijärven, Sotkamon, Suomussalmen ja Vaalan kunnat. SOPIMUKSEN

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ja jaoston sekä sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(8)

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ja jaoston sekä sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(8) johtosääntö 1(8) SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JA JAOSTON SEKÄ SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 103 ja tulee voimaan 1.1.2013 Muutos KV 10.12.2012

Lisätiedot

HALLINTOKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

HALLINTOKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa 2.12.1993 Muutos hyväksytty kvsto:n kokouksessa 9.9.2004 Muutos hyväksytty kvsto:n kokouksessa 25.1.2007 HALLINTOKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ I luku Yleistä 1 Hallintokeskus

Lisätiedot

17.12.2015 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN

17.12.2015 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN 1 (5) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kuntayhtymän hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että

Lisätiedot

(KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

(KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja

Lisätiedot

KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ

KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 7.40 Hyväksytty Kajaanin Vesi -liikelaitoksen johtokunnassa 12.12.2013 1 Toimintasäännön sisältö Kajaanin Vesi -liikelaitoksen toimintasääntö perustuu kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Sivistyspalvelujen päävastuualueen johtosääntö

Sivistyspalvelujen päävastuualueen johtosääntö VIRTAIN KAUPUNKI Sivistyspalvelujen päävastuualueen johtosääntö Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 Kaupunginkanslia VIRTAIN KAUPUNKI 1 Sisällysluettelo 1 luku YLEISET MÄÄRÄYKSET... 2 1 Johtosäännön soveltaminen...

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 11.12.2000 106 1.1.2001 Kaupunginvaltuusto on tarkistanut 30.08.2005

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOPIJAPUOLET Alajärven, Alavuden, Kauhajoen, Kauhavan, Kurikan, Lapuan, Seinäjoen ja Ähtärin

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t. 2015 Tornion hallintopalvelut Nro 1

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t. 2015 Tornion hallintopalvelut Nro 1 1 TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA J u l k a i s s u t 2015 Tornion hallintopalvelut Nro 1 Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.11.2015 Voimaantulopäivä 1.1.2016 MERI-LAPIN YMPÄRISTÖPALVELUJEN

Lisätiedot

Kunnat nimeävät yhteiseen jaostoon jäseniä seuraavasti:

Kunnat nimeävät yhteiseen jaostoon jäseniä seuraavasti: YHTEISTOIMINTASOPIMUS JÄTEHUOLLON VIRANOMAISTEHTÄVIEN JÄRJESTÄMISESTÄ 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat Porin, Harjavallan, Kokemäen ja Ulvilan kaupungit sekä Eurajoen, Merikarvian,

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27. Voimaantulo: 1.8.2014.

SUONENJOEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27. Voimaantulo: 1.8.2014. SUONENJOEN KAUPUNKI 1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27 Voimaantulo: 1.8.2014 1 Soveltamisala Koulutuslautakunnan alaisen toiminnan järjestämisessä noudatetaan

Lisätiedot

Selvityksen antaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Kari Hauhian kantelun johdosta. Kari Hauhian kantelu

Selvityksen antaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Kari Hauhian kantelun johdosta. Kari Hauhian kantelu Kaupunginhallitus 473 07.11.2016 Selvityksen antaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Kari Hauhian kantelun johdosta 900/03.04.01/2016 KH 473 Valmistelija / lisätiedot Konsernihallinnon lakimies Johanna

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 25 19.01.2015. 25 Asianro 8193/01.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 25 19.01.2015. 25 Asianro 8193/01.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 115 16.12.2014 25 Asianro 8193/01.01.00/2014 Tehtävien lakkauttaminen ja virkojen perustaminen perusturvan palvelualueella 1.1.2015

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 10.11.2008 2005 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala Toiminta-ajatus Organisaatio 1 Kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisen

Lisätiedot

KESKI-KARJALAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ

KESKI-KARJALAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ KESKI-KARJALAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Käsitelty Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunnassa 19.6.2007/ 32 Käsitelty Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunnassa 13.9.2007/ 45 Hyväksytty Tohmajärven

Lisätiedot

Hallintosäännön ohella seutuyhteistyötä ohjataan seutusopimuksella ja seutuvaltuuston työjärjestyksellä.

Hallintosäännön ohella seutuyhteistyötä ohjataan seutusopimuksella ja seutuvaltuuston työjärjestyksellä. OUL UN SEUDUN SEUTUYHTEISTYÖN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 L UKU YLEISET MÄÄRÄ YKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja seutuyhteistyön johtosäännöt Hallintosäännöllä määrätään Oulun seudun seutuyhteistyön hallinto-,

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN PÄÄTEHTÄVÄALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

MIKKELIN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN PÄÄTEHTÄVÄALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ MIKKELIN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN PÄÄTEHTÄVÄALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 02.05.2005 83 Voimaantulo: 1.1.2006 Muutos: Kaupunginvaltuusto 15.1.2007 8 Voimaantulo: 15.1.2007

Lisätiedot

Hallintosääntö. Hyväksytty Hall 27.5.2015 50, ja Valt 12.6.2015 12 voimassa 1.8.2015 alkaen. - 1 -

Hallintosääntö. Hyväksytty Hall 27.5.2015 50, ja Valt 12.6.2015 12 voimassa 1.8.2015 alkaen. - 1 - Hallintosääntö Hyväksytty Hall 27.5.2015 50, ja Valt 12.6.2015 12 voimassa 1.8.2015 alkaen. - 1 - Sisällysluettelo Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä H a l l i n t o s ä ä n t ö 1.8.2015 alk Sisältö

Lisätiedot

30.11.2009 Dnro 90/123/09

30.11.2009 Dnro 90/123/09 1 (6) Niuvanniemen sairaalan johtosääntö 1.1.2010 1. Luku Sairaalan toiminta, ohjaus ja valvonta 1 Sairaalan toiminta Johtokunta on 30.11.2009 hyväksynyt johtosäännön valtion mielisairaaloista annetun

Lisätiedot

1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 KOKKOLAN KAUPUNKI HALLINTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 24.9.2012 Voimassa 1.1.2013 alkaen 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt Valtuuston tehtävät

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 301 t:\johtosään\sosterve.301 RAISION KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

RAISION KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 301 t:\johtosään\sosterve.301 RAISION KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 RAISION KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 27.11.2006 hyväksymä (voimaantulo 1.1.2007) ja 10.11.2008 muuttama (voimaantulo 1.1.2009), 24.1.2011 muuttama (voimaantulo

Lisätiedot

Kunnallinen Asetuskokoelma

Kunnallinen Asetuskokoelma N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

KUNTATEKNIIKKALIIKELAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ. 1 Toimintasäännön tehtävä. 2 Toiminnan tarkoitus ja yleiset määräykset. 3 Esimiehen yleiset tehtävät

KUNTATEKNIIKKALIIKELAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ. 1 Toimintasäännön tehtävä. 2 Toiminnan tarkoitus ja yleiset määräykset. 3 Esimiehen yleiset tehtävät KUNTATEKNIIKKALIIKELAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Toimintasäännön tehtävä Tässä toimisäännössä määrätään johtosääntöjä täydentävästi Kuntatekniikkaliikelaitoksen organisaatiosta, tehtävistä, esimiesasemassa

Lisätiedot

Tässä johtosäännössä säädetään hallintokeskuksen organisaatiosta ja tehtävistä.

Tässä johtosäännössä säädetään hallintokeskuksen organisaatiosta ja tehtävistä. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa 2.12.1993 Muutos hyväksytty kvsto:n kokouksessa 9.9.2004 Muutos hyväksytty kvsto:n kokouksessa 25.1.2007 Muutos hyväksytty kvsto:n kokouksessa 10.12.2012 HALLINTOKESKUKSEN

Lisätiedot