Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013
|
|
- Irma Melasniemi
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 313/ / Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013 Tiivistelmä Raision kaupunginvaltuusto päätti , että kaupunginvaltuustolle ehdotetut sopeuttamistoimet laitetaan täytäntöön pois lukien lomautus sekä muut lomautukseen sidotut säästöt. Kaupunginvaltuustolle esitetään, että myös lomautus ja siihen sidotut säästöt toteutetaan ja että talousarvio muutettaan sopeuttamistoimien mukaisiksi. Kaupunginjohtaja Ari Korhonen: Raision kaupunginvaltuusto päätti , että kaupunginvaltuustolle ehdotetut sopeuttamistoimet laitetaan täytäntöön pois lukien lomautus sekä muut lomautukseen sidotut säästöt. Valtuusto edellytti, että asiaan palataan kesäkuun kokouksessa. Kaupunginhallitus päätti toimeenpanna kaupunginvaltuuston päätöksen siten, sopeuttamistoimet laitetaan täytäntöön pois lukien lomautus sekä muut lomautukseen sidotut säästöt. Lisäksi kaupunginhallitus velvoitti lautakunnat päättämään säästöistä kaupunginvaltuuston sopeuttamispäätöksen mukaisesti. Kaupunginhallitus päätti yt-neuvottelujen jatkamisesta. Lisäksi hallitus edellytti, että kaupunginhallitukselle tuodaan selvitys aikuissosiaalityön tulosalueen kustannuskehityksestä ja kehitykseen vaikuttavista tekijöistä. Aikuissosiaalityön kustannuskehitys käsitellään omana asiakohtanaan. Viimeisimmän korjatun veroennustekehikon perusteella Raision verotuotot olisivat jäämässä 2,4 M budjetoidusta eli euroa enemmän kuin käsitellyssä ennusteessa. Tiedossa kuitenkin on, että eduskunnassa on parasta aikaa käsittelyssä lakimuutos, jonka perusteella jäännösverot tilitettäisiin kunnille jo joulukuussa, kun aikaisemmin jäännösverot on tilitetty vasta seuraavan vuoden aikana. Muutos tulisi voimaan kuluvana vuonna. Alustavien arvioiden mukaan tämä voisi parantaa Raision tämän vuoden verotilityksiä noin miljoonalla eurolla. Verotuloennusteen sekä muiden tietojen pohjalta säästötarve näyttäisi edelleen vähintään 4 M :n suuruiselta, joten kokonaisuuden osalta tilanne ei ole muuttunut. Lomautuksiin liittyen opetus- ja kulttuuriministeriö on linjannut kirjallisissa ohjeissaan lomautusten vaikutusta opetusryhmien pienentämiseksi saatujen erityisavustusten ehtoihin. Ohjeen mukaan mikäli kunta lomauttaa opetushenkilökuntaa, tulee rahoitus palauttaa opetus- ja kulttuuriministeriöön siltä osin, kun lomautuksen vaikutukset kohdistuvat ryhmäkokorahaa käyttävän ryhmän toimintaan. Raision kaupunki on saanut ryhmäkokojen pienentä-
2 Raision kaupunki Pöytäkirja 2 (2) miseen varattua erityisavustusta kuluvalle vuodelle euroa. Peruskoulun opetushenkilökunnan lomautus ei tuo tarkoitettuja säästöjä, jos avustuksia peritään takaisin. Tämän perusteella yt-neuvotteluissa on läpikäyty ehdotus, jossa lomautettavien määrää pienennetään ja lomautusta pidennetään yhdellä päivällä edellisessä kaupunginvaltuuston kokouksessa ehdotetusta. Henkilöstösäästöjen osalta kaupunginhallitus on laittanut toimeen lomapalkkavarauksen purkamisen, jonka vaikutus on 0,49 M. Lisäksi vapautuvien paikkojen täyttämisten, sijaisuuksien vähentämisen eläköitymisen yms. osalta tavoitellaan 0,49 M :n säästöä. Pelkästään nämä säästöt pienentävät käytettävissä olevaa henkilöstöresurssia huomattavasti. Mikäli henkilöstöresurssia vielä tämän vuoden osalta pienennetään nyt esitettyä pidemmällä lomautuksella, on henkilöstöresurssien pudotus suhteessa palvelutasoon erittäin suuri ja palvelutuotannossa tilanne vaikeutuu merkittävästi. Lomautus Uusissa yt-neuvotteluissa on uudistettu järjestöille ehdotus mahdollisten vapaaehtoisten keinojen käyttöönotosta samalla periaatteella kuin edelliselläkin kierroksella tehdyt ehdotukset lomarahojen vaihtamisesta vapaaksi, talkootyöpäivät yms. Kaikki järjestöt ovat torjuneet kaikki vapaaehtoiset keinot. Työnantaja ehdottaa, että Raision kaupungin henkilökunta lomautetaan seitsemäksi (7) päiväksi poislukien ne tahot, jotka keskuskohtaisesti on määritelty ohessa erikseen. Seitsemän päivän lomautukseen sisältyy kuukausipalkkaisilla kaksi viikkovapaapäivää. Vaihtoehtona lomautuksille työnantaja tarjoaa kuuden (6) palkattoman työpäivän pitämistä virka-vapaana tai työlomana. Kuuden palkattoman työpäivän tarjous koskee lähtökohtaisesti niitä henkilöryhmiä, joille ehdotetaan seitsemän päivän lomautusta. Mahdollisista talkoovapaakäytännöistä päätetään erikseen. Lomautukset toteutetaan siten, ettei palveluiden lakisääteisyys vaarannu ja että lomautuksista on mahdollisimman vähän haittaa palveluiden tuottamiselle. Lomautuksen toimeenpanemisesta myös pidättäydytään, mikäli lomauttaminen aiheuttaisi merkittävää vaaraa terveydelle, turvallisuudelle tai jos lomautus on kokonaistaloudellisesti kannattamatonta. Lomautusta ei sovelleta henkilöihin, jotka ovat jo pitäneet tai joille on myönnetty virkavapaata tai työlomaa, jonka kokonaistaloudellinen vaikutus on vähintään sama kuin kuuden palkattoman päivän arvo. Kokonaistaloudelliseen vaikutukseen huomioidaan kaikki poissaolon aiheuttamat mahdolliset sijaistus yms. kustannukset. Lomautuksilla tavoitellaan 0,46 M :n säästöä.
3 Raision kaupunki Pöytäkirja 3 (3) Poikkeamat lomautuksista keskuksittain Sivistyskeskus Ei lomauteta: Peruskoulun opettajat (165), leijapuiston päiväkodin vuorohoitohenkilöt (13), koulunkäyntiavustajat (18). Tekninen keskus Ei lomauteta: Ruokapalveluiden keittiöhenkilökunta 50 hlö Sosiaali- ja terveyskeskus SOTE lomautus ei lomauteta tulosyksikkö/tulosalue hlöt hlöt sote-hallintopalvelut 4,5 0 terveysneuvonta 20,5 0 vastaanottopalvelut/raision tk 44,6 0 kuntoutuspalvelut 12 0 suun terveydenhuolto 40 0 työterveyshuolto 0 17 perhepalvelut 0 28 aikuissosiaalityö kehitysvammahuolto 2 24 aikuispsykososiaaliset palvelut 13,5 2 hoito- ja hoivapalvelut ,5 kotihoito 2 65 tehpa 4 89 tk-sairaala 6 56 pitkäaikaishoito 9 50,5 muut 8 0 YHTEENSÄ 177,1 344,5 Poikkeus Lomautusta ei kohdisteta lääkäreihin, jos he oman virkaehtosopimuksensa mukaisesti vaihtavat lomarahaa vapaaksi siten, että säästö on vähintään sama kuin kuuden palkattoman päivän osuus.
4 Raision kaupunki Pöytäkirja 4 (4) Päätöksentekoprosessi Raision kaupungin hallintosäännön 34 :n mukaan palvelussuhteen päättymisestä ja lomauttamisesta päättää se, joka valitsee viranhaltijan tai ottaa työntekijän työsopimussuhteeseen. Kaupunginvaltuusto asettaa osana kaupungin talouden sopeuttamista henkilöstösäästötavoitteen, jonka jälkeen kaupunginhallitus velvoittaa päättävät toimielimet ja esimiehet toteuttamaan lomautuksen tässä esittelytekstissä kuvatulla tavalla. Muodollinen lomautus toteutetaan tämän jälkeen laissa määrätyn menettelytavan mukaisesti siten kuin hallintosäännön 34 paikallisesti edellyttää. Työnantaja tulee tiedustelemaan työntekijöiltä sitoutumista palkattomaan vapaaseen ennen lomautuksen toimeenpanoa. Muut säästöt Samassa yhteydessä esitetään, että kaupunginvaltuusto hyväksyy lautakuntakohtaiset uudet talousarvioluvut siten kuin talouden kokonaissäätöpäätös edellyttää. Kaupunginhallituksen ja lautakuntien talousarvioluvut muodostuvat kaupunginvaltuuston kokouksessa päätettyjen säästöjen mukaisesti lisättynä nyt esitettävällä lomautuksella. Ainoastaan sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunnan osalta esitetään tarkennettuna lukuna hieman suurempaa palvelusäästösummaa kuin edellisessä valtuuston kokouksessa. Liite: Säästöjen kokonaistaulukko Liitteet 7 Säästöt yht lajeittain keskuksittain pdf Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että sopeuttamistoimien kokonaisuus toteutetaan 4 M :n suuruisena liitteenä olevan taulukon (Liite: Säästöjen kokonaistaulukko) mukaisesti. Tämä edellyttää lomautuksen toimeenpanemista esittelytekstissä kuvatulla tavalla. Lisäksi kaupunginvaltuusto päättää lomauttaa johtosäännön 34 :n mukaisesti ottamansa viranhaltijat seitsemäksi (7) päiväksi tai vaihtoehtoisesti tarjota kuuden (6) palkattoman työpäivän pitämistä virka-vapaana tai työlomana samoin periaattein kuin mitä edellä esittelytekstissä todetaan. Kaupunginvaltuusto päättää muuttaa lautakuntien tulo- ja menokohtia kaikki sopeutustoimet huomioon otettuna yhteensä seuraavasti:
5 Raision kaupunki Pöytäkirja 5 (5) Muutokset talousarvioon (- vähentää menoja, + kasvattaa tuloja) Konsernihallinto muutos: menot euroa, tulot euroa. Nettomuutos euroa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta muutos: menot euroa, tulot 0 euroa. Nettomuutos euroa. Sivistyslautakunta muutos: menot euroa, tulot euroa. Nettomuutos euroa. Vapaa-aikalautakunta muutos: menot euroa, tulot euroa. Nettomuutos euroa. Tekninen lautakunta muutos: menot euroa, tulot euroa. Nettomuutos euroa. Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti. Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Pöytäkirjaan merkittiin, että Vesa Parantainen poistui kokouksesta esteellisenä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
6 Raision kaupunki Pöytäkirja 6 (6)
Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 313/02.02.01/2013 158 Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013 Tiivistelmä Raision kaupungin talouteen on muodostumassa 4,0 M :n vaje suhteessa
Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 313/02.02.01/2013 83 Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013 Tiivistelmä Raision kaupungin talouteen on muodostumassa 4,0 M :n vaje suhteessa 2013
Kaupunginhallituksen lausunto OAJ:n Raision paikallisyhdistys ry:n kunnallisvalitukseen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 313/02.02.01/2013 110 Kaupunginhallituksen lausunto OAJ:n Raision paikallisyhdistys ry:n kunnallisvalitukseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 26.8.2013 306 Sivistysjohtaja
Henkilöstösäästöjen vaikutusten arviointi
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 59 Henkilöstösäästöjen vaikutusten arviointi Asianro 313/02.02.01/2013 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 2.6.2014 195: "Kaupunginjohtaja Ari Korhonen: Raision kaupunginvaltuusto
Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina
Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 409 18.11.2013 Asianro 15/02.02.02/2013 145 Tilausten toteutuminen 30.9.2013 ja lisämäärärahaesitys Päätöshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 409 Talousjohtaja
Tilausten toteutuminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina
Tilausten toteutuminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina
Talousarvio toteutuminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain
Talousarvion toteutuminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain
Harkinnanvaraiset palkantarkistukset sosiaali- ja terveyskeskuksessa
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 145/01.02.00/2019 14 Harkinnanvaraiset palkantarkistukset sosiaali- ja terveyskeskuksessa 1.1.2019 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 14.1.2019 5 Henkilöstöpäällikkö
Verotulojen toteutuminen ja ennuste
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 316 Talousarvion toteutuminen 31.10.2015 Asianro 60/02.02.02/2015 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain lokakuun
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 265/02.06.01/2017 40 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 7.3.2017: TILINPÄÄTÖS Sosiaali- ja terveyspalvelujen
Tilaajan arvion tarkistus
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 341 Tilaajan arvion tarkistus Asianro 709/02.02.00/2013 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kaupunginhallitus päätti 17.6.2013 259, että tilaajan
Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013 Asianro 191/02.06.01/2014 Tiivistelmä Teknisen lautakunnan talouden sopeutustoimenpiteet sisältävä talousarvio toteutui laaditun
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 362/06.00/2013 228 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu historia Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 24.4.2013
Tilinpäätösennuste 2014
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 46 Tilinpäätösennuste 2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Raision kaupungin tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa
Talousarvion toteutuminen 31.8.2014
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 304 Talousarvion toteutuminen 31.8.2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Talousjohtaja Heli Lähteenmäki 29.9.2014: Liitteenä on koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain elokuun
Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen
Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 109 31.3.2014 Asianro 337/02.02.01/2014 52 Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013
Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2019
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 270 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2019 Asianro 62/02.02.02/2019 Talousasiantuntija Ari Mäkinen: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain kesäkuun
Tilausten toteutuminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 62 Tilausten toteutuminen 31.3.2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 2.6.2014 198: "Talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Talousarvion toteutuma tilauksineen
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018
Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 56 26.4.2016 Asianro 484/01.04.00/2016 111 Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen päättämisestä Raision vesihuoltopalveluiden yhtiöittämisen
Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 329 31.10.2016 Asianro 901/02.03.01/2016 107 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 329 Talousjohtaja
Juha-Pekka Lehmus, Sivistyskeskus
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (16) Kokoustiedot Aika 29.10.2018 maanantai klo 16:30-16:43 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Hannele Lehto-Laurila, puheenjohtaja Jonni Moislahti,
VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA
1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 16.11.2009 1997/nro 4 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen sosiaali- ja terveyskeskuksen
Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria
Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 25 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Asianro 279/02.06.01/2015 Vs. hallintopäällikkö Sami Koskikallio 25.2.2015: Teknisen lautakunnan vuoden 2014 tilinpäätös on valmisteltu
Kunnanhallitus 291 03.11.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015. Henkilöstösäästöt 2015 634/02.02.00/2014. Kunnanhallitus 03.11.2014 291
Kunnanhallitus 291 03.11.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015 Henkilöstösäästöt 2015 634/02.02.00/2014 Kunnanhallitus 03.11.2014 291 Lautakuntien talousarvioehdotuksessa vuodelle 2015 toimintakate kasvaa -103,7
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 792/02.02.00/2016 157 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Sosiaali- ja
Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain
Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 419/05.11.00/2013 56 Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä historia Kaupunginvaltuusto
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 916/02.02/2013 206 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 4.10.2013: Tilaajan arvio
Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 682/14.05.01/2013 87 Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen päivittäminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 10.10.2016
Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 65 13.3.2013 Asianro 302/00.04.02/2013 155 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 58 16.06.2015. 58 Asianro 8413/02.02.00/2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) 58 Asianro 8413/02.02.00/2014 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden vuoden 2015 käyttötalouden tasapainottaminen Kuopion kaupungin vuoden 2015 talousarvio
Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 752/10.03.01/2014 45 Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista historia Kaupunginvaltuusto 1.9.2014 73 Valtuutettu
Talousarviokehys vuoden 2019 talousarvioksi
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 22.8.2018 Asianro 736/02.02.00/2018 129 Talousarviokehys vuoden 2019 talousarvioksi Päätöshistoria Kaupunginhallitus 25.6.2018
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi
VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA
1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 9.5.2005 1997/nro 7 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 ' Liikunta- ja nuorisolautakunnan alaisen palvelukeskuksen
Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen
Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 662/00.02.02/2018 110 Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely Hallintopäällikkö Anne Rantala 4.6.2018: Raision kaupunginhallitus on päättänyt 21.5.2018 118 päätösten
Kaupunginhallituksen jäsenten vaali
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 5 Kaupunginhallituksen jäsenten vaali Asianro 805/00.00.01/2012 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.1.2015 6: Kuntalain 19 :n mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuuston
Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 975/00.02.02/2018 57 Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus 26.9.2018: Raision kaupunginhallitus on päättänyt 21.5.2018 118
Kemijärven kaupungin yhteistoimintaneuvotteluiden päättäminen ja henkilöstömenoihin kohdistuvat säästötavoitteet
Kaupunginhallitus 41 08.02.2016 Kaupunginhallitus 61 22.02.2016 Kemijärven kaupungin yhteistoimintaneuvotteluiden päättäminen ja henkilöstömenoihin kohdistuvat säästötavoitteet 526/02/024/2015 KH 08.02.2016
Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 23.4.2018 Asianro 344/02.05.06/2018 409 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi
Vuoden 2016 talousarviosta ja suunniteltavista säästötoimenpiteistä informoitiin yhteistyötoimikuntaa pidetyssä kokouksessa.
Kaupunginhallitus 7 18.01.2016 Yhteistyötoimikunta 6 25.01.2016 Yhteistyötoimikunta 10 17.02.2016 Yhteistyötoimikunta 0 14.03.2016 Kaupunginhallitus 59 14.03.2016 Yhteistoimintaneuvottelujen aloittaminen
Hannele Lehto-Laurila, puheenjohtaja Pipsa Allén, varapuheenjohtaja Aarre Lehtonen Jonni Moislahti Vesa Parantainen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (21) Kokoustiedot Aika 09.10.2017 maanantai klo 16:30-16:55 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Hannele Lehto-Laurila, puheenjohtaja Pipsa Allén,
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 Kaupunginhallitus 366 28.11.2016 45 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen historia Omistajaohjausjaosto
Vuoden 2014 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2014
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 98 30.3.2015 Asianro 356/02.02.01/2015 59 Vuoden 2014 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2014
SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ
1 (5) SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Sisällys 1 Palvelualueen tehtävät 2 Palvelualueen rakenne 3 Liikelaitokset 4 Perusturvalautakunta ja sen jaostot 5 Lautakunnan ja jaostojen
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 104 10.11.2014. 104 Asianro 157/01.00.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10.
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 104 Asianro 157/01.00.00/2014 Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa muuttaminen Kaupunginhallitus 27.10.2014 376: Henkilöstöjohtaja Markku Mattila Työnantajapalvelu
Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 45 18.5.2015 Asianro 752/10.03.01/2014 126 Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista historia Kaupunginvaltuusto
Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2018
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 31 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2018 Asianro 305/02.06.01/2019 Hallintopäällikkö Anne Rantala 25.2.2019: Teknisen lautakunnan vuoden 2018 tilinpäätös on oheismateriaalina.
Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Asianro 248/02.06.01/2016 Hallintopäällikkö Anne Rantala 2.3.2016: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 tilinpäätös on valmisteltu
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (19) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:00-19:39
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (19) Kokoustiedot Aika 02.09.2013 maanantai klo 18:00-19:39 Paikka Kaupunginvaltuuston istuntosali Saapuvilla olleet jäsenet Janne Laulumaa, puheenjohtaja Heikki Arikka, 1.
Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksen hyväksyminen vuosille
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 956/00.04.01/2016 404 Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksen hyväksyminen vuosille 2017-2018 Päätöshistoria Sosiaali-
Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 228 12.12.2012 4 7.1.2013 Asianro 718/05.12.00/2012 33 Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen Tiivistelmä Anne Sinilaakso
Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten ja varajäsenten valinta
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 18/00.00.01/2013 19 Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten ja varajäsenten valinta Raision kaupunginhallituksen johtosäännön 9 :n mukaan kaupunginhallituksen
Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 833/02.03.01/2014 332 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kiinteistöverolain mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen
Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö
Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto
JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1
JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Ylivieskan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 25.9.2012 64 Voimaantulopäivä 1.11.2012 I LUKU JOKILAAKSOJEN PELASTUSLAITOKSEN YLEISET PERUSTEET
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen
Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti
Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä
Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa
MYNÄMÄEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Kunnanhallitus 275 29.09.2014 Kunnanvaltuusto 57 20.10.2014 Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa 648/00.04.00/2014
Raision kaupunki Pöytäkirja Kokoustiedot
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (12) Kokoustiedot Aika 24.06.2014 tiistai klo 8:15-8:20 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Kimmo Nurmi, puheenjohtaja Helena Sukari,
Asianro 152/ / Raision kaupungin vastaukset sote-uudistuksen jatkovalmistelua koskevaan kyselyyn
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 152/00.04.00/2016 11 Raision kaupungin vastaukset sote-uudistuksen jatkovalmistelua koskevaan kyselyyn Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg, kaupunginjohtaja
Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 628/00.04.01/2019 87 Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille 2019-2020 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2015
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 689/02.02.00/2014 164 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2015 Sosiaali ja terveyskeskuksen johtoryhmä: Tilaajan arvio Kaupunginhallitus
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 30 Asianro 4790/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvion valmistelu Vuoden 2016 talousarviovalmistelu on käynnistetty kevään 2015 aikana kaupunginjohtajan johtoryhmässä,
Hannele Lehto-Laurila, puheenjohtaja Jonni Moislahti, varapuheenjohtaja Aarre Lehtonen Helena Viljanen Vesa Parantainen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (21) Kokoustiedot Aika 04.02.2019 maanantai klo 16:30-16:43 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Hannele Lehto-Laurila, puheenjohtaja Jonni Moislahti,
Sivistyslautakunnan selvitys talouden sopeuttamisen mahdollisuuksista vuonna 2013
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 276/02.02.00/2012 45 Sivistyslautakunnan selvitys talouden sopeuttamisen mahdollisuuksista vuonna 2013 Raision kaupungin alustavan vuoden 2012 tilinpäätöksen mukaan
Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 21 12.2.2013 Asianro 183/02.02.00/2013 105 Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Päätöshistoria Tekninen lautakunta 12.2.2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 1343/ /2017
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (5) 17 Asianro 1343/02.02.00/2017 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden talousarvio 2017 / kehittämisrahan hakeminen kaupunginhallitukselta Vuoden talousarvion
Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö
Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013
Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:
MUUTOKSET HALLINTOSÄÄNTÖÖN KH 30.062016 vs. 13.06.2016 6 Kaupunginhallituksen tehtävät ja ratkaisuvalta Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 38 14.6.2016 50 24.8.2016 57 21.9.2016 67 Asianro 4590/02.02.00/2016 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2017 talousarviolaadinnan tilannekatsaus historia
KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 19.3.2012 21 Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenten vaali
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 485 17.12.2012 Asianro 805/00.00.01/2012 14 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenten vaali Päätöshistoria Kaupunginhallitus 17.12.2012 485
LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ
1 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Toiminta-ajatus 1 Nuoriso- ja liikuntatoimen tehtävänä on nuoriso- ja liikuntalautakunnan alaisena edistää toimialallaan nuorison ja koko
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3209/ /2014. Maaningan kunnanvaltuusto
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 13 12.1.2015 5 Asianro 3209/00.00.01.00/2014 Maaningan edustajat Kuopion kaupungin toimielimissä historia Kaupunginhallitus 12.1.2015 13 Maaningan
Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00. Teknologiakylän auditorio
HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00 Kokouspaikka Teknologiakylän auditorio Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus
Vuoden 2014 talousarvion ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelman hyväksyminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 877/02.02.00/2013 392 Vuoden 2014 talousarvion ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelman hyväksyminen Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki:
Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 286 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Raision kaupunginvaltuusto päätti
Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa.
Riihimäen kaupunki JOHTOSÄÄNNÖT SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 26.1.2015 Voimaantulo 1.4.2015 1. LUKU SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 1 Toimiala Sosiaali- ja terveystoimialan
Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015
Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039) perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta
Raision kaupungin elinkeinopoliittinen ohjelma vuosiksi
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1018/00.01.02/2014 105 Raision kaupungin elinkeinopoliittinen ohjelma vuosiksi 2016-2020 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.11.2015 307: Suunnittelupäällikkö
Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 286 10.10.2016 86 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 10.10.2016 286 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI
Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) 1/1 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 Toimintatuotot Toteutuma 2019 (ennuste tasainen vauhti) Toimintakulut Toteutuma
Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI
Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) 1/1 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 Toimintatuotot Toteutuma 2019 (ennuste tasainen vauhti) Toimintakulut Toteutuma
Hallintosäännön täydentäminen osa-aikaisen puheenjohtajan palkkaa ja muita ehtoja sekä kaupunkikehityslautakunnan toimivaltaa koskevilla lisäyksillä
Hallintosäännön täydentäminen osa-aikaisen puheenjohtajan palkkaa ja muita ehtoja sekä kaupunkikehityslautakunnan toimivaltaa koskevilla lisäyksillä Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/867/00.01.01.00/2018
Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 36 1.2.2016 Asianro 333/00.00.01/2012 6 Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi
Kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimet KT:n ajankohtaistiedustelu
Kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimet 2018 KT:n ajankohtaistiedustelu 30.1.2019 KT:n tiedustelu kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimista Tiedustelussa selvitettiin vuoden 2018 sopeutustoimien
Kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimet KT:n ajankohtaistiedustelu
Kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimet 2017 KT:n ajankohtaistiedustelu 7.3.2018 KT:n tiedustelu kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimista Tiedustelussa selvitettiin vuoden 2017 sopeutustoimien
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 466/ /2018
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2018 1 (1) Tarkastuslautakunta 46 17.4.2018 Kaupunginhallitus 129 23.4.2018 35 Asianro 466/01.01.01.01/2018 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen Päätöshistoria Tarkastuslautakunta
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2015 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 689/02.02.00/2014 155 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2015 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Sosiaali- ja
Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo
Espoon kaupunki terveyslautakunnan sosiaali- ja Pöytäkirja 20.04.2017 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 20.04.2017 torstai klo 17:05-19:25 Paikka Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, 02770 Espoo