SEURANTARAPORTTI 7/2015 TEKNISEN LAUTAKUNNAN TOIMINTA JA TALOUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SEURANTARAPORTTI 7/2015 TEKNISEN LAUTAKUNNAN TOIMINTA JA TALOUS"

Transkriptio

1 SEURANRAPORTTI 7/ TEKNISEN LAUKUNNAN TOIMIN JA LOUS 1

2 TEKNINEN LAUKUN Tekninen lautakunta tuottaa kaupunkilaisille ja elinkeinoelämälle viihtyisän elin- ja toimintaympäristön puitteet suunnittelemalla, rakentamalla ja ylläpitämällä yhdyskuntateknisiä verkostoja sekä viher- ja virkistysalueita. Teknisen lautakunnan alaisuudessa toimivan Tilakeskuksen johtokuntana toimii teknisen lautakunnan jaosto. Teknisen lautakunnan alaiset tulosalueet ovat: - hallinto (johtamisen tukipalvelut, projektit, maankäyttö, Kyytineuvo) - kaupunkisuunnittelu (kaavoitus) - mittaus ja kiinteistöt (mittaus, metsät ja vesialueet, energiapuun hankinta) - kaupunkiympäristö (yhdyskuntatekniikka ja ympäristö, lentoasema, ympäristövastuut) - Tilakeskus (taseyksikkö) Palvelusuunnitelma Tekninen lautakunta vastaa toimialansa viranomaistehtävistä, omistajahallintatehtävistä sekä palvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta. Teknisen lautakunnan tavoitteena on tuottaa kaavoitus- mittaus ja kartastopalveluja sekä hankkia ja luovuttaa maata taloudellisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Lisäksi teknisen lautakunnan palveluihin kuuluvat yhdyskuntateknisten palveluiden ylläpito ja rakennuttaminen, joukkoliikenteen palveluiden organisointi, lentoaseman ylläpito ja kauppatorin hallinnointi sekä palveluiden järjestäminen. Toteutuminen Palvelusuunnitelman perustehtävän (viranomaistehtävät, palvelujen järjestäminen) hoitamisessa on onnistuttu hyvin. Aidon digitaalisuuden ja digitaalisten prosessien aikaansaaminen asiakaspintaan edellyttää vielä työtä ja omaksumista. Joukkoliikenteen palvelut on integroitu osaksi vuoden alusta perustettu Kyytineuvoa. Kyytineuvon käynnistämisessä ovat kädet olleet täynnä työtä, mutta arjen tasapaino on kokonaisuuden hallinnassa saavutettu. Lentoaseman ylläpidon haasteena on lähinnä ollut valtion muutoksessa oleva talouden tuki. Palveluiden järjestämisessä jokaisesta kilpailutuksesta on opittu ja kehitytty. ASUKKAIDEN OSALLISMINEN HYVINVOINNIN TUOTMISEEN Sairastavuusindeksi (KV) Huolehditaan kevyenliikenteen Kunnossapitopäällikkö Kunnossapidossaon keskitytty kevyenliikenteen väyli- väylien ja jalkakäytävien kunnosta ja kunnossapidosta. en kestopäällysteiden paikkauksiin ja routavaurioiden Edellyttää rakenteiden ja päällysteiden uusimista (tavoite 5-7 korjauksiin. km/vuosi) ja riittävästä kunnossapitotasosta huolehtimista. Sairastavuusindeksi (KV) Huolehditaan keskeisten (tunnistettujen) puistojen viihtyisyydestä. Pusikoiden ja puuston raivaamisella varmistetaan käyttäjäkokemus sosiaalisesti turvallisesta tilasta aktiivisimmin käytössä olevien virkistysalueiden (ranta-alueet, puistot, siirtymät) osalta. Kaupunginpuutarhuri ja metsätalousinsinööri Urakka-alueisiin kuuluvia raivauksia on tehty kevättalvella. Uusissa alue-urakoissa on otettu huomioon keskeisimpien ranta- ja virkistysalueiden raivaukset hoitoluokitusta muuttamalla. 2

3 Sairastavuusindeksi 100 Kasvatetaan yksittäisten liikenneturvallisuustoimenpiteiden määrää. Liikenneinsinööri Issuntie-Vanha Otavantie kevyen liikenteen väylä suojatiesaarekkeineen parantaa koulureitin liikenneturvallisuutta. Valtatie 5:n ja Rinnekadun liikennejärjestelyt parantavat kevyen liikenteen turvallisuutta. Siirrettävä nopeusnäyttö on otettu käyttöön ajonopeuksien hillitsemiseksi. Järjestetään ja optimoidaan toimiva joukkoliikennejärjestelmästä. Joukkoliikenneinsinööri Kyytineuvo on organisoitu ja toiminta käynnistynyt. Osana tätä tehdään jatkuvaa kuljetustarpeen optimointia. Sairastuvuusindeksi Mahdollistetaan torilla nykyistä Projektijohtaja Torilla on ollut runsaammin runsaammin kulttuuri- ja liikunta-tapahtumia perinteisen marklukenttä, liukumäki, ToriSport, uusia tapahtumia mm. luistekinatorin rinnalla ja tueksi. musiikkitapahtuma raviviikonloppuna. ELINKEINOJEN HYVINVOINTI JA KOKO KAUPUNGIN ELINVOIMA Toimenpide Valtuutus toimialalla Toteutuma Yritysten nettolisäys (KV) Tavoite 140 yritystä Selkeytetään ja nopeutetaan lupa- ja päätösprosesseja huomioiden erityisesti asiakkaan näkökulma. Tekninen johtaja Omaa ketteryyttä toimia lupa- ja päätösvaiheessa on lisätty. Ollaan aktiivisena neuvotteluosapuolena ja mahdollistajana yrityksiä ja työpaikkoja synnyttävissä projekteissa. 3 Ollaan oltu aktiivisena neuvotteluosapuolena Mikkeliin tapahtuvissa yritysintegraatiotapauksissa (mm. Motonet). Yritysten nettolisäys Tuetaan taajamien elinvoimaisuutta huomioimalla elinkeinopoliittinen näkökulma yritystonttien hinnoittelussa. Kaupungingeodeetti Tonttien hinnoittelu on mahdollistava ja kilpailukykyinen. Työpaikkakehitys (KV) Tavoite työpaikkaa Kaavoitetaan laaja-alaisesti yritystoimintaa mahdollistavia yrityskortteleita ja muodostetaan näistä yritystarpeen mukaisia tontteja. Kaavoituspäällikkö Kaupunkisuunnittelu on käynnistänyt Visulahden, Tikkalan, Metsä-Sairilan, Pursialan, Ristiinan logistiikka-alueen ja Haukivuoren teollisuusalueiden laajennuskaavoituksen.

4 Mikkelin mainekuvan positiivinen kehitys (KV) Projektijohtaja Asuntomessuprojekti hallitaan laadukkaasti ja tehokkaasti yhdessä Osuuskunta Suomen Asuntomessut kanssa. Asuntomessuprojekti etenee suunnitelman mukaan yhteistyössä osuuskunnan ja paikallisten toimijoiden kanssa. Mikkelin mainekuvan kehitys Luodaan kaavoittamalla mahdollisuus Satamalahtiprojektin käynnistymiselle ja edistetään yksittäisiä alueen hankkeita ja projekteja. Projektijohtaja Satamalahden kaavoitus liittyy yleiskaavan osalta kantakaupungin kaavaan. Alueen maanostoneuvottelut ovat aktiivivaiheessa liikenneviraston ja VR:n kanssa. Kaavoitus ja hankkeet etenevät maanomistajakysymysten selkeytyessä. Mikkelin mainekuvan kehitys (KV) Tavoite: imagotutkimuksen 4. sija yleinen yritysilmasto 3,5 Keskustan kehittämisen ja tiivistämisen jatkaminen toteutetaan uuden keskustan yleiskaavan ja erillisten projektien yhteydessä. Kaavoituspäällikkö Mikkelin kantakaupungin osayleiskaavaluonnos valmistuu vuodenvaihteessa, Veturitallien alueen asemakaavoitus on käynnistetty. Kaupunki on luonut ns. Saimaansivu- strategian, jonka avulla jokaiselle uudelle asuinalueelle Saimaan rannalla luodaan oma imagonsa. Samaa periaatetta sovelletaan läpi kaavoituksen. Mikkelin väkiluvun kehitys Varmistetaan kaavoituksella ja rakentamisella monipuolinen ja laadukas tonttitarjonta Kaavoituspäällikkö Monipuolisuus varmistetaan ensiksi yleiskaavatasolla ja sekä Mikkelin että Ristiinan osayleiskaavat valmistuvat ensi vuoden puolella. Yksittäisten kohteiden asemakaavoitus on tämän jälkeen helppo toteuttaa asetettujen kriteereiden puitteissa. Tonttikadut ja kunnallistekniikka rakentamalla varmistetaan monipuolinen, laadukas ja strategian mukainen tonttien vuosittainen luovutusmäärä Yhdyskuntatekniikan päällikkö Valmiita tontteja on luovutettavissa eri puolella kaupunkia. Kirkonvarkauden alueen katuverkon rakentaminen on aloitettu. 4

5 LUONNON JA YMPÄRISTÖN HYVINVOINTI Asemakaavoitetuilla alueilla virkistysalueiksi (VL) merkittyjen alueiden pinta-alan osuus (%) Kaavaprosessien yhteydessä kaavoittaja varmistaa toteuman. Kaavoituspäällikkö Kaavoituksen yhteydessä esitetään yhteenveto eri alueiden pinta-aloista ja prosenttiosuuksista. Vesistöistä hyvässä tai erinomaisessa kunnossa olevien luokiteltujen vesimuodostumien määrä % - osuus Osallistutaan Mikkelin eteläpuoleisen Saimaan vesistön kunnostamisen suunnitteluun ja toimenpiteisiin ELY - johtoisesti. Toimenpiteitä ovat mm. uusi jätevedenpuhdistamo ja VT-5 rakentamisen yhteydessä käyttöön otettavat hulevesien laskeuma-altaat. Tekninen johtaja ja suunnitteluinsinööri VT-5 rakentamiseen yhteydessä rakennettavat hulevesien laskeuma-altaat on rakennettu. Jäteveden puhdistamo on edennyt valtuuston hankepäätöksen ja projektin aloituslupavaiheeseen. Luokitelluista pohjavesimuodostumista hyvässä tai erinomaisessa kunnossa olevien muodostumien osuus (%) (KV) Kaupunki toimii aktiivisesti omissa kohteissaan PIMA -maiden puhdistamiseksi (ns. Shell-tontti, Veturitallit, jne.) ja rakentamisen mahdollistamiseksi. Kehitysinsinööri Shell-tontilla suoritettu kevään ja kesän ajan in-situ kunnostusta ja tarkoitus siirtyä kunnostuksen toiseen vaiheeseen (massanvaihto) syksyn aikana. Suomenniemellä on liimapuutehdas vedenottamon lähellä. Tehtaan ympäristön maaperä tullaan kunnostamaan ja toiminta siirtyy muualle. Kustannusten jaosta neuvotellaan. Kaupunki osallistuu Vapon kloorifenoli -ongelman ratkaisemiseksi ja rakentamisen mahdollistamiseksi Kehitysinsinööri Kasvihuonepäästöt (KV) Tavoite 5,5 Liikenneinsinööri Helposti ja keskeytymättömästi ajettavalla kevyenliikenteen verkostolla lisätään koulu- ja työpaikkaliikennettä. Vapo on jättänyt ympäristölupahakemuksen. Koetoiminnan hyväksymispäätös on saatu kesäkuussa. Biologinen puhdistus on aloitettu. Valtatie 5:n ja Rinnekadun meneillään olevan rakentamishankkeen kevyen liikenteen järjestelyt parantavat tärkeiden koulu- ja työmatkareittien olosuhteita keskustan ja eteläisten kaupunginosien välillä. Otavassa välillä Issuntie-Vanha Otavantie kevyen liikenteen väylän rakentaminen on käynnistynyt, yhteys parantaa kevytväyläreitin jatkuvuutta hyödyntäen osaltaan Rataraitin alikulkukäytävää. 5

6 Green lines -tähtiverkon (strateginen valinta) luominen ja strategian laatiminen sekä kevyenliikenteen väylästön lisääminen rakentamalla. Liikenneinsinööri Ekologinen jalanjälki (gha /as) Kaavoituspäällikkö Satamalahti projekti suunnitellaan ja rakennetaan kasvihuonepäästöjä ja ekologista jalanjälkeä pienentäväksi Ekologinen jalanjälki (gha / as) Kunnossapitopäällikkö Käynnistetään katualueiden ja liikunta-alueiden energiasäästöhankkeet (vaihdettavia valoyksikköjä noin kpl). Kaupunki rakentaa muutamia sähköautojen latauspisteitä kaupunkialueelle, paikat suunnitellaan yhdessä energiayhtiöiden kanssa Yhdyskuntatekniikan päällikkö Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille suunnitteluhanke (EAKR) on käynnistynyt. Tavoitteena pyöräilyn ja kävelyn kulkutapaosuuden lisääminen yksityisautoilun sijasta erityisesti lyhyillä matkoilla (< 5 km). Työ sisältää mm. verkollisen tarkastelun jatkuvuuden kannalta ja laatukäytäväkriteerit. Tavoitetta toteutetaan osana Satamalahden kaavoitusta. Hankkeesta on tehty sopimus ja työ on aloitettu (valoyksikköjä on vaihdettu noin 600 kpl). Latauspisteitä on rakennettu yksityisille kiinteistöille. Kaupungin katualueelta on osoitettu paikkoja latauspisteille. Rakentamista ei ole aloitettu Asiakastyytyväisyystutkimus (KV) Kaupunginosaseurojen ja muiden toimijoiden aktiivisuutta oman alueensa Kaupunginpuutarhuri Mikkeli siistiksi - kampanja ja kaupungin kevätsiivoustalkoot - puistojen hoito tavoite 4 (asteikko 1-4), lähtötaso 3,55 ja erityisten kaupunginosakoh- teiden siistimistalkoissa tuetaan. Kaupunki osallistuu osaltaan tarpeen on järjestetty. Jättibalsamin kitkemistalkoot on järjestetty Emolassa ja - liikenneväylien hoito 4 (asteikko 1-4), lähtötaso 3,30 mukaan siistimis- ja raivausjätteiden pois kuljetukseen kustannuksellaan. Otavassa. Kaupunginosaseurat ovat jatkaneet talkootyönä mm vesistörantojen raivauksia. Urakkakokonaisuuksien muuttaminen ja urakka-alueiden työn aloittaminen. Kunnossapitopäällikkö Ylläpitourakat on kilpailutettu talvella kahtena urakkaalueena. Urakat alkavat lokakuun alussa. Tuloskorteissa tummennetut kohdat ovat valtuustoon nähden sitovia, muut kohdat lautakuntaan nähden sitovia. 6

7 TEKNINEN LAUKUN, Laskennallinen ennuste ja johdon ennuste 7/, ulkoiset ja sisäiset erät TULOSLASKELMA JA TP Alkuperäinen Heinäkuun toteuma Heinäkuun toteuma Laskennal. ennuste Johdon ennuste Johdon ennuste / Johdon ennuste / Heinä tot. 15/ Heinä TOTEUTUMISENNUSTE TP 2014 tot Toimintatuotot Myyntituotot ,8 % 114,7 % 146,5 % Maksutuotot ,2 % 41,1 % 256,5 % Tuet ja avustukset ,2 % 56,7 % 53,1 % Muut toimintatuotot ,6 % 105,1 % 103,7 % Toimintatuotot yhteensä ,0 % 87,7 % 123,7 % Valmistus omaan käyttöön ,0 % 180,7 % 47,4 % Toimintakulut Henkilöstömenot ,7 % 110,5 % 103,9 % Palkat ja palkkiot ,7 % 110,9 % 103,0 % Henkilöstösivukulut ,4 % 109,7 % 106,1 % Eläkekulut ,5 % 107,2 % 105,2 % Muut henkilöstösivukulut ,0 % 133,1 % 115,4 % Palvelujen ostot ,4 % 106,9 % 100,1 % josta ulkoiset ,4 % 107,1 % 99,7 % josta sisäiset ,0 % 96,4 % 123,6 % Aineet, tarvikkeet ja tavarat ,2 % 100,3 % 93,3 % Avustukset ,2 % 97,6 % 94,8 % Muut toimintakulut ,7 % 53,8 % 110,6 % Toimintakulut yhteensä ,2 % 103,2 % 100,9 % Toimintakate ,0 % 114,5 % 91,4 % NETTOENNUSTE TP 2014 Toteuma 07/2014 Toteuma 07/ Laskennal. ennuste Johdon ennuste Laskenn. Enn. - Johdon Enn. - Toimintatuotot + omavalm Toimintakulut Toimintakate HENKILÖSTÖMENOJEN KASVU Toteuma 07/2014 Toteuma 07/ Tot. kasvu Euroina Toteutunut kasvu % Kasvu % Kasvu % Ero TEKNINEN LAUKUN MR - + MUU- TOT 1-7 JÄLJELLÄ Tot % Tot % TOT/ MUUTOKSET TOKSET TOT/+ ALKUPER. TOIMINKATE ,41 52,22 TOIMINTUOTOT ,82 50,82 Myyntituotot ,66 55,66 Maksutuotot ,45 107,45 Tuet ja avustukset ,88 20,88 Vuokratuotot ,79 47,79 Muut toimintatuotot ,50 43,50 Valmistus omaan käyt ,08 9,08 TOIMINKULUT ,58 51,66 Henkilöstökulut ,11 51,97 Palvelujen ostot ,71 50,98 Aineet, tarvikkeet ,00 53,23 Avustukset ,10 88,10 Muut toimintakulut ,59 56,54 MR- muutokset = kyytineuvon lisämääräraha ja määrärahasiirrot/kv 33/23.3. Ylitys(ali)- ennuste Henkilöstömenot ,92 % 107,64 % 3,72 % Palkat ja palkkiot ,99 % 106,95 % 3,96 % Henkilöstösivukulut ,05 % 109,21 % 3,16 % Eläkekulut ,18 % 106,69 % 1,50 % Muut henkilöstösivukulut ,38 % 133,14 % 17,76 % PALVELUJEN OSTOT, KASVU Toteuma 07/2014 Toteuma 07/ Tot. kasvu Euroina Toteutunut kasvu % Kasvu % Kasvu % Ero Ylitys(ali)- ennuste Palvelujen ostot ,12 % 106,55 % 6,44 % josta ulkoiset , ,67 % 106,75 % 7,08 % josta sisäiset ,55 % 96,43 % -27,13 %

8 Teknisen lautakunnan johdon analyysi Toukokuu Toimintatuottojen / liikevaihdon kehitys Tuotot kokonaisuudessaan toteutuvat talousarvion mukaisesti. Tiliryhmien välillä eroja. Myyntituotot Toteutuvat suunnitellusti Ennuste euroa Maksutuotot Tulot toteutuvat budjetoitua suurempina. Ennuste euroa Muut tuotot Toteutuvat lähes suunnitellusti. Ennuste euroa Tuet ja avustukset Hallintoon on budjetoitu työterveyshuollon korvaukset, jotka kirjautuvat loppuvuodesta. Joukkoliikenteen valtionavustuksen ennuste on n euroa. Lentokentän valtionavustus pienenee. Ennuste euroa Toimintamenojen kehitys Henkilöstömenojen kehitys ja ennuste Kyytineuvon aiheuttama lisäys kustannuksiin on päätetty kaupunginvaltuustossa 23.3./ 33. Henkilöstö siirtyi sivistyksestä ja sosiaalitoimesta ja määrärahat siirrettiin tekniseen lautakuntaan. Muilla tulosalueilla hieman säästöä. Eläkemenoperusteinen KUEL ja varhaiseläkemaksu ei ole kirjautunut 7 kk:lta (puuttuu n ). Ennuste euroa Palveluiden oston kehitys ja ennuste Kyytineuvon aiheuttama lisäys palveluiden ostoihin on n euroa. Kaupunkisuunnittelun osalta palvelujen ostot (kaavaprojektien selvitys- ja asiantuntijatyöt) ovat ylittymässä n euroa. Uudet kunnossapidon alueurakat alkavat lokakuun alussa. Tästä johtuen kaupunkiympäristön ylläpidon menoissa on tulossa hieman säästöä. Rakennusten purkukustannusten kirjaamisessa on noudatettu uusia ohjeita ( -varaus investoinneissa) ja ne on kirjattu käyttötalouteen. Tästä aiheutuu käyttötalousmenoja n euroa. Määrärahasiirtoja ei tässä vaiheessa esitetä. Menot ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisena. Joukkoliikenteen käyttäjämäärissä kasvua, mikä aiheuttaa ylityspainetta palveluiden ostoon. Ennuste euroa. Aineet, tarvikkeet ja tavarat Toteutuu suunnitellusti. Ulkoalueiden sähkön kulutuksessa ja kustannuksissa energiaa säästävien lamppujen vaikutus näkyy. Kyytineuvon vaikutus n euroa. Ennuste euroa Muiden kulujen kehitys Kyytineuvon aiheuttama lisäys on n euroa. Ennuste euroa Investoinnit Asuinrakentaminen (kerrostalo ja pientalokohteet) Mikkelissä ja koko Suomessa on ollut edelleen laskusuunnassa. Uusia käynnistyneitä kerrostalohankkeita on ollut ennustettua vähemmän. Rakentamista mahdollistavia päätöksiä on käsitelty eri oikeusasteissa, jolloin rakentaminen ei ole konkreettisesti käynnistynyt. Asuntomessualueen tonttien varaustilanne on käynnistynyt hyvin, mutta varsinaisiin tonttikauppoihin päästään vasta keväällä Tämä näkyy mm. investointien kohdassa maa- ja vesialueiden myyntitulot, minkä toteutumisessa on riskinä rakentamisen volyymin pienentyminen. Tuloennuste on 1,5 milj. euroa ( 2,5 milj. euroa). 8

9 VT 5 Mikkelin kohdan rakentaminen on edennyt suunniteltua ripeämmässä aikataulussa, joka näkyy nopeammassa aikataulussa realisoituvissa maksupostierissä (ylityspaine noin 1,25 miljoonaa euroa vuoden lukuun). Hankkeen kokonaiskustannus on ylittymässä noin eurolla, joka johtuu Savilahden sillan perusparannuksesta. Silta tulee korjata urakan yhteydessä ja sillan omistaa Mikkelin kaupunki. Talonrakennusinvestointien menot ovat ylittymässä noin 0,5 miljoonalla eurolla. Lisämäärärahatarve johtuu Anttolan yhtenäiskoulun sisäilmakorjauksista (ilmastointikonehuoneen seinät ja ilmanvaihtokoneiden tuloilmakammiot) ja tilamuutoksista. Lisäkustannuksia ei pystytä tämän hetken näkymän mukaan kattamaan määrärahasiirroilla talonrakennusinvestointiohjelman sisällä. Johdon toimenpiteet Kyytineuvon sijoittuminen teknisen lautakunnan alaisuuteen päätettiin budjetin valmistumisen jälkeen. Tästä syystä määrärahat siirretään henkilöstöjärjestelyjen myötä sivistyksen ja sosiaalitoimen budjeteista tekniseen lautakuntaan. Määrärahat siirretään talouspalveluiden ohjeiden mukaisesti niin, että siirtyneiden henkilöiden henkilöstökustannusten lisäksi siirrettiin laskennallinen 15 % ns. yleiskustannuksia. Siirrot yhteensä ovat euroa. Kyytineuvon esimiehen palkkakustannuksiin ja toiminnan käynnistämisen kuluihin myönnettiin euron lisämääräraha. Näiden lisäksi investointeihin on myönnetty euron lisämääräraha kyytineuvon ohjelma- ja laitehankintoihin. Em. siirtoja ei ole vielä tehty, mutta tuloslaskelmataulukossa ja ennusteessa ne on otettu huomioon. Tuloennusteisiin vaikuttavat kohteet läpikäydään ja kustannusten osalta ollaan erityisen tarkkoja, ja pyritään kattamaan lisääntyneitä kustannuksia sisäisin määrärahasiirroin. Investointien ylitystarpeet pyritään kattamaan investointiohjelman muutoksilla. Nämä tarkentuvat vielä syksyn aikana ja mahdolliset muutosesitykset investointiohjelmaan tehdään seurannan 10/ yhteydessä. Tasapainoisen kasvun ja talouden ohjelman toteutuminen: Toteutetaan ohjelmaa. Nettoinvestointitavoitteeseen pyritään huolimatta ilmenneistä lisämäärärahatarpeista. Toteutettavien investointien läpikäynti ja priorisointi tehdään kevään aikana. Euromääräiset tulotavoitteet teknisen toimen osalta toteutuvat tämän hetken näkemyksen mukaan. Henkilöstösäästöt huomioitiin jo budjetissa eikä tiedossa ole muutoksia. 9

10 Palvelut tuotteittain (Maisemataulut) Palvelu: Projektit Vastuuhenkilö: Timo Rissanen 7/ 7/ 7/2014-7/ 7/ - Projektien hallinto Kulut ,7 55,4 Tuotot Netto ,7 55,4 Projektit Kulut ,9 Tuotot Netto ,9 Asuntomessut Kulut ,7 49,1 Tuotot Netto ,7 49,1 Satamalahden digitaalisen ja ekologisen kaupunginosan suunnittelun EAKR- rahoituspäätös on saatu. Hanke etenee kaupungin omalla rahoituksella yhdessä Naistinki Oy:n kanssa. Asuntomessuprojekti etenee suunnitelman mukaan yhteistyössä osuuskunnan ja paikallisten toimijoiden kanssa. Palvelu: Joukkoliikenne Vastuuhenkilö: Liisa Heikkinen 10 Toteuma Talousarvio 7/2014 7/ Toteuma Muutos % Toteuma % 7/2014-7/ 7/ - Valtionapuliikenne korttilatausten lukumäärä kpl ,2 66,8 /korttilataus /korttilataus 60,2 70,5 77,3 28,4 109,7 Kulut yhteensä/asukas 6,2 12,3 9,0 44,1 73,3 Yhteensä ( ) ,1 73,3 Tuotot Netto ,2 100,9 Muut lipputuotteet korttilatausten lukumäärä kpl ,9 44,5 /korttilataus /korttilataus 3,0 4,1 2,8-7,1 67,7 Kulut yhteensä/asukas 0,4 1,2 0,3-14,4 30,1 Yhteensä ( ) ,4 30,1 Tuotot Netto ,4 30,1 Korttilatausten lukumäärä yhteensä korttilatausten lukumäärä kpl ,8 53 /korttilataus /korttilataus 27,7 29,4 38,6 39,4 131,3 Korttilatausten kulut yhteensä/asukas 6,6 13,4 9,3 40,5 69,6 Yhteensä ( ) ,5 69,6 Tuotot Netto ,4 Joukkoliikenteen kulut yhteensä/asukas 14,7 30,8 19,4 31,8 63 Yhteensä ( ) ,8 63 Tuotot Netto ,1 69,1 Kutsutaksi asiakasmäärä kpl ,3 /asiakas 12,7 15,3 4,8-61,9 31,4 Kutsutaksin kulut yhteensä/asukas /asukas ,7 21,5 Yhteensä ( ) ,7 21,5 Tuotot Netto ,7 21,5

11 Joukkoliikennepalvelut yhteensä Joukkoliikennepalveluiden kulut yhteensä ,4 61,6 Kulut yhteensä / asukas /asukas 15,1 32,0 19,7 30,4 61,6 Tuotot Netto ,9 67,1 Kaupunkilippujen käyttäjämäärät lisääntyvät, joka lisää sekä kustannuksia, että tuloja. Palvelujen hintatasot ovat nousseet ja nousevat kustannuskehityksen mukaisesti. Valtionavun tuloennuste on euroa. Palvelu: Mittaus ja kiinteistöt Vastuuhenkilö: Jukka Piispa 7/2014 7/ 7/2014-7/ 7/ - Maastotietopalvelut Kunnan maapinta-ala km² ,0 100,0 / kunnan maapinta-ala /km² ,9 58,8 / asukas /asukas 5,2 7,9 4,7-9,9 58,8 Yhteensä ( ) ,9 58,8 Tuotot ,4 Netto ,2 55,9 Paikkatietopalvelut Kantakartan mukainen ylläpidettävä alue km² ,0 100,0 / ylläpidettävä alue /km² ,1 49,1 / asukas /asukas 4,8 7,7 3,8-21,1 49,1 Yhteensä ( ) ,1 49,1 Tuotot ,9 60,9 Netto ,9 45,9 Kiinteistöinsinööripalvelut Rekisteröidyt kiinteistöt kpl ,5 42,0 / rekisteröidyt kiinteistöt /kiinteistö ,0 148,0 / asukas /asukas 2,6 5,5 3,4 32,1 62,2 Yhteensä ( ) ,1 62,2 Tuotot ,5 16,5 Netto ,6 350,8 Tonttipalvelut Operoidut kiinteistöt kpl ,8 38,0 / operoidut kiinteistöt /kiinteistö ,4 173,9 / asukas /asukas 0,8 1,4 0,9 10,9 66,1 Yhteensä ( ) ,9 66,1 Tuotot ,8 59,3 Netto ,4 59,1 Kiinteistö- ja mittauspalvelut yhteensä Kulut yhteensä ,5 56,8 Kulut yhteensä /asukas 13,4 22,6 12,8-4,5 56,8 Tuotot ,2 56,2 Netto ,3 55,8 Rakennusrekisterin parannustyötä on jatkettu yhteisellä projektilla rakennusvalvonnan kanssa palkkaamalla rakennusvalvontaan projektihenkilö. Sähköinen tonttien esittely ja hakupalvelu on otettu käyttöön asuntomessutonttien osalta, jatkossa laajenee käsittämään myös muut vapaat/haettavat tontit. 11

12 Palvelu: Metsät ja vesialueet Vastuuhenkilö: Annamari Huttunen 7/2014 7/ 7/2014-7/ 7/ - Talousmetsät ha ,0 100,0 /ha /ha 9,7 33,3 8,4-14,3 25,1 Yhteensä ( ) ,3 25,1 Tuotot ,6 31,1 Netto ,6 32,4 Taajamametsät ha ,0 100,0 /ha /ha 84,2 205,2 52,7-37,4 25,7 Yhteensä ( ) ,4 25,7 Tuotot ,8 103,2 Netto ,4-31,9 Palvelut ja monikäyttö Yhteensä ( ) ,4 204,4 Tuotot ,9 20,0 Netto ,5 422,3 Metsät ja vesialueet yhteensä Metsät, ha ha ,0 100,0 /ha /ha 43,1 88,4 46,2 7,2 52,3 Yhteensä ( ) ,2 52,3 Tuotot ,3 39,4 Netto ,2 26,4 Taajamametsien suunnitteluprojektia on tehty yhteistyössä metsätalouden laitoksen (MAMK) kanssa. Asuntomessualueen hakkuut on aloitettu kunnallistekniikan rakentamisen vaatimilla puiden poistoilla. PIOForestKIT sovelluspalvelun käyttöönottoprojekti aloitetaan loppuvuodesta. Palvelu: Energiapuun hankinta Vastuuhenkilö: Pekka Halonen 7/2014 7/ 7/2014-7/ 7/ - Energiapuun hankinta Kulut ,8 48,6 Tuotot ,1 87,3 Netto ,4-121,0 Energiapuun hankinta ja myyminen palvelu on päätetty lopettaa, koska markkinaosuus on nykyisin merkityksetön ja on olemassa kaupallisesti hyvin markkinoilla toimivat palvelut. Prosessien mm. tehdyt hankintasopimukset, varastot alasajo kestää lähes kaksi vuotta ja päättyy vuoden 2016 lopulla. Palvelu: Kunnallistekniikan suunnittelu ja rakennuttaminen Vastuuhenkilö: Maini Väisänen JA Pekka Kammonen 7/ 7/ 7/2014-7/ 7/ - Suunnittelu Kadut (sis. liikennesuunnittelun) ,8 37,9 Puistot ja leikkikentät ,4 50,9 Suunnittelun kulut yhteensä /asukas 4,3 11,2 4,6 5,9 59,5 Yhteensä ( ) ,6 40,7 Tuotot ,8 19,4 Netto ,0 44,9 12

13 Rakennuttaminen Kadut ,4 60,7 Puistot ja leikkikentät ,3 56,6 Rakennuttamisen kulut yhteensä /asukas 3,3 5,1 3,1-7,6 59,5 Yhteensä ( ) ,6 59,5 Tuotot ,8 3,4 Netto ,6 139,7 Suunnittelu- ja rakennuttamispalvelut yhteensä Kulut yhteensä ,5 46,6 Kulut yhteensä / asukas /asukas 7,6 16,3 7,6-0,2 46,6 Tuotot ,5 9,5 Netto ,4 62,3 Suunnittelun puitesopimus vuosille on kilpailutettu. Rakennusurakat kilpailutetaan vapailla markkinoilla. Liikennesuunnittelu toimintona on siirretty kaupunkiympäristöön. Palvelu: Liikenneväylät Vastuuhenkilö: Päivi Turkki 7/2014 7/ 7/2014-7/ 7/ - Liikenneväylien kunnossapito Hoidetut liikenneväylät (m²) m² ,1 106,7 Kesäkunnossapito ( /m²) /m² 0,2 0,4 0,2-13,0 43,9 Talvikunnossapito ( / m²) /m² 0,4 0,7 0,4-8,2 52,3 Kunnossapito yhteensä ( / m²) /m2 0,9 1,6 0,8-10,7 49,1 Liikenneväylien kunnossapito yhteensä ,2 52,3 Tuotot ,1 65,9 Netto ,0 52,2 Katuvalaistus ja liikenteen ohjauslaitteet Valaisimet (kpl) kpl ,3 100,0 / valaisin /kpl 53,9 117,3 49,6-8,0 42,2 Ohjauslaitteet (kpl) kpl 26,0 26,0 27,0 3,8 103,8 / ohjauslaite /kpl ,7 23,0 Yhteensä ( ) ,9 39,7 Tuotot Netto ,7 39,4 Muut palvelut /asukas /asukas 0,1 6,3 1, ,1 29,0 Yhteensä ( ) ,1 29,0 Tuotot ,3 38,8 Netto ,5 21,1 Liikenneverkot yhteensä Kulut yhteensä ,7 47,6 Kulut yhteensä / asukas /asukas 50,6 108,0 51,4 1,7 47,6 Tuotot Netto ,8 47,6 Torit /asukas /asukas 1,8 5,0 1,8 0,0 35,9 Yhteensä ( ) ,2 35,9 Tuotot ,6 48,1 Netto ,6 25,7 Liikenneverkot ja tori yhteensä Yhteensä ( ) ,6 47,1 Tuotot ,8 47,5 Netto ,7 47,0 /asukas /asukas 52,4 112,3 52,9 1,0 47,1 13

14 Uudet kunnossapidon alueurakat alkavat lokakuun alussa. Tästä johtuen kaupunkiympäristön ylläpidon menoissa on tulossa hieman säästöä. Ulkoalueiden sähkön kulutuksessa ja kustannuksissa energiaa säästävien lamppujen vaikutus näkyy. Palvelu: Viheralueet Vastuuhenkilöt: Viljo Muuronen (puistot), Annamari Huttunen (metsät) 7/2014 7/ 7/2014-7/ - 7/ Puistojen hoito ja ylläpito Puistojen hoito ja ylläpito m² ,0 98,4 1. hoitoluokan puistot m² hoitoluokan puistot /m² hoitoluokan puistot m² ,0 100,6 2. hoitoluokan puistot /m² 0,9 2,2 1,0 11,1 45,1 3. hoitoluokan puistot m² ,9 97,4 3. hoitoluokan puistot /m² 0,2 0,3 0,2 0,0 59 Puistojen hoito ja ylläpito yhteensä /m² 0,6 1,2 0,6 0,0 47,9 Muu maisemanhoito /m² 0 0,1 0 19,7 Yhteensä ( ) ,6 47,1 Tuotot ,7 72,3 Netto ,8 46,8 Metsät, ha ha ,0 100 /ha /ha 43,1 88,4 46,2 7,2 52,3 Yhteensä ( ) ,2 52,3 Tuotot ,3 39,4 Netto ,2 26,4 Muu maisemanhoito /asukas 0,3 1,1 0,3 0,0 27,4 Yhteensä ( ) ,9 27,3 Tuotot ,6 48,9 Netto ,3 26,8 Viheraluepalvelut yhteensä Kulut yhteensä ,3 48,4 Kulut yhteensä/asukas /asukas 14,9 32,4 15,7 5,4 48,5 Tuotot ,0 100,0 Netto ,4 34,7 Puistot: Syksyllä 2014 laadittua palvelujen priorisointiohjelman mukaisesti on kehitetty palveluja. Syksyllä panostetaan alueiden kunnostukseen määrärahojen puitteissa. Metsät: Metsien osalta viesti sisältyy mittaus- ja kiinteistöt yksikön taulukkoon, jossa metsien hoito on jaettu tarkemmalle tasolle. Palvelu: Satamat Vastuuhenkilö: Olli Horn 7/2014 7/ 7/2014-7/ 7/ - Pienvenesatama yhteensä Pienvenesataman kulut yhteensä ,9 64,9 Kulut yhteensä / asukas /asukas 0,8 1,6 1,0 19,9 64,9 Tuotot ,9 92,9 Netto ,3 42,9 Satamapalvelut on vastannut toiminnallaan asetettuihin tavoitteisiin. Veneilijöiden asiakaspalautteen mukaisesti palveluihin tulisi panostaa nykyistä tavoitetasoa enemmän. Talous toteutuu budjetin mukaisesti. 14

15 Palvelu: Lentoasema Vastuuhenkilö: Sakari Silvennoinen Lentoasema 7/2014 7/ 7/2014-7/ 7/ - Kulut ,6 44,2 Tuotot ,6 4,56 Netto ,8 58,8 Valtio ei ole tässä poikkileikkaustilanteessa maksanut kuluvan vuoden valtionavustuksia. Valtionavustus pienenee suunnitellusta. Palvelu: Ympäristövastuut Vastuuhenkilö: Maini Väisänen Ympäristövastuut 7/2014 7/ 7/2014-7/ 7/ - Kulut ,9 65,1 Tuotot , ,6 Netto ,3 61,0 Shell-tontilla suoritettu kevään ja kesän ajan in-situ kunnostusta ja tarkoitus siirtyä kunnostuksen toiseen vaiheeseen (massanvaihto) syksyn aikana. Suomenniemellä on liimapuutehdas vedenottamon lähellä. Tehtaan ympäristön maaperä tullaan kunnostamaan ja toiminta siirtyy muualle. Kustannusten jaosta neuvotellaan. Vapo on jättänyt ympäristölupahakemuksen. Koetoiminnan hyväksymispäätös on saatu kesäkuussa. Biologinen puhdistus on aloitettu. 15

16 INVESTOINTIEN TOTEUTUMA 7/ KAUPUNKI + Tot 7/ EROTUS TOT. ENNUSTE AINEETTOMAT HYÖDYKKEET Muut pitkävaikutteiset menot Kunta ERP (talouden toiminnanohjausjärjestelmä) AINEELLISET HYÖDYKKEET Maa- ja vesialueet Maa- ja vesialueiden myynti, TULOT Maa- ja vesialueiden hankinta, MENOT Maankaatopaikan kunnostus, Kirkonvarkauden asuinalue (srateginen projekti) Maanjalostuksen yhteydessä tapahtuvat rakennusten purkukustannukset Rakennukset Rakennusten myynti (voitto) Kiinteät rakenteet ja laitteet Kadut (työohjelma vahvistetaan käyttösuunnitelman yhteydessä) Kadut (pien- ja rivitalotonttien luovutus) Raviradan alueen katu- ja pys.järjestelyt MENOT Raviradan alueen katu- ja pys.järjestelyt TULOT VT 5 rakentaminen ja kaupungin liitännäiset osaprojektit Kirkonvarkauden asuinalue sis. asuntomessualueen rakentamista (strateginen projekti) Graanin asuinalueen rakentaminen (mm. puistoväylä), TULO Ristiinan kadut (kohdentamaton, KLR/R) Kristiinantie 0-3 Omakotitie 0-7 Sepäntie ja Tiitus-Matintie, peruskorjaus (KLR/R) Kitereentien peruskorjaus, peruskorjaus (KLR/R) Linnantie-Linnaniementie, peruskorjaus (KLR/R) Otto von Fieandtintie, peruskorjaus (KLR/R) Kissalammentie/Vanha Suurlahdentie, peruskorjaus (KLR/R) Suomenniemen keskusta, kevyen liikenteen väylä (KLR/S) Katuvalojen investoinnit ja saneeraukset Puistot ja leikkipaikat (jakamaton, sis. sataman teemapuisto) Kaihun ja Kenkäveron matkailualueen kehittäminen Suomenniemen koulun elinkaaripiha 0-50 Savilahden ruoppaukset Satamien kunnostukset Uimarantojen kunnostukset

17 KAUPUNKI + Tot 7/ EROTUS TOT. ENNUSTE Lentoasema, TULOT Lentoasema, MENOT Luovutettavien tonttien kunnostus Liikuntapaikkarakentaminen ja kunnostus Korvaavat luistelukentät (Laajalampi, Pankalampi) Kiinteät rakenteet ja laitteet tulot Kiinteät rakenteet ja laitteet menot Kiinteät rakenteet ja laitteet netto Koneet ja kalusto Kokouspäätteet (valtuutetuille) Keskushallinto/ruoka- ja puhtauspalvelut Sivistystoimi (opetus, kulttuuri, nuoriso ja liikunta) KLR Sivistystoimi (opetus, kulttuuri, nuoriso ja liikunta) * opetus * nuoriso 0-27 * liikunta 0-52 Sosiaali- ja terveystoimi (sis. KLR/Suomenniemi - 70) Kyytineuvon perustamiseen liittyvä irtaimisto (lmr) SIJOITUKSET 0 Osakkeet ja osuudet Osakkeiden hankinta 0 0 Osakkeiden myynti 0 0 KAUPUNKI YHTEENSÄ 0 TULOT MENOT NETTO SEYKSIKÖT JA LIIKELAITOKSET TILAKESKUS + Tot 7/ EROTUS TOT. ENNUSTE RAKENNUKSET 0 Liikelaitokset Otavan opiston ruokalan ja asuntolan korjaus Sivistystoimi Rantakylän koulu (peruskorjaus ja laajennus) Koneet ja kalusteet (opetus) 0 0 Yhteiskoulurakennuksen muutostyöt Päämajakoulun tarpeisiin Vanhalan koulu peruskorjaus Haukivuoren kouluprojektin viimeistely (pihaalueet) Ristiinan koulukeskuksen perusparannus (KLR/R)

18 TILAKESKUS + Tot 7/ EROTUS TOT. ENNUSTE Anttolan koulun saneeraus Anttola-talon muutostyöt koulun tarpeisiin Koulu- ja esiopetuksen kiinteistöjen muut muutos- ja peruskorjaustyöt TULO, liikettä Anttolaan- hanke 22 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimi Urheilupuiston saneeraus (huoltotilat, katsomo, aita) Sotahistoriallisen keskuksen perustaminen Sosiaali- ja terveystoimi Sosiaali- ja terveystoimen kiinteistöjen muut muutos- ja peruskorjaustyöt Julkiset rakennukset Kaupungintalon pintakorjaus Sotakoulu, Ristiina (KLR/R), menot Sotakoulu, Ristiina (KLR/R), tulot 0 4 Julkisten rakennusten muutos/peruskorjaustyöt Kiinteistöjen rakennusautomaatiojärjestelmien uudistaminen Kiinteistöjen rakennusautomaatiojärjestelmien uudist. MENOT Kiinteistöjen rakennusautomaatiojärjestelmien uudist. TULOT Yleiset suunnittelurahat Suunnittelumääräraha Energiataloudelliset investoinnit Energiataloudelliset investoinnit MENOT Energiataloudelliset investoinnit TULOT Omaisuuden myynti Omaisuuden myyntitulot TULO TILAKESKUS YHTEENSÄ 0 0 TULOT MENOT NETTO ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOS Tot 7/ EROTUS TOT. 0 ENNUSTE TULOT MENOT NETTO OVAN OPISTO Tot 7/ EROTUS TOT. 0 ENNUSTE TULOT MENOT NETTO

19 VESILIIKELAITOS/KUNNALLISTEKNIIKKA JA LAITOSINVESTOINNIT + Tot 7/ EROTUS TOT. ENNUSTE TULOT MENOT MENOT (KLR), RISTIINA, SNIEMI MENOT YHTEENSÄ NETTO INVESTOINNIT YHTEENSÄ 0 Tot 7/ EROTUS TOT.ENNUSTE TULOT MENOT NETTO Poistotaso Ero

MIKKELIN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA

MIKKELIN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA MIKKELIN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA SEURANTARAPORTTI 10/ Teknisen lautakunnan johdon analyysi Lokakuu Toimintatuottojen / liikevaihdon kehitys Tuotot kokonaisuudessaan toteutuvat lähes talousarvion mukaisesti.

Lisätiedot

TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI 3/2016

TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI 3/2016 TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI 3/ TEKNINEN LAUTAKUNTA TALOUDEN TOTEUTUMA 31.3. JA / TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen lautakunta TA TOT 3/ Toimintatulot 5 666 400 324 526 5 546 400 Toimintamenot -15

Lisätiedot

TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI 3/2018

TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI 3/2018 Kaupunkiympäristölautakunta 26.4. Liite 1 56 TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI 3/ KAUPUNKIYMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KAUPUNKIYMPÄRISTÖLAUTAKUNTA MIKKELIN KAUPUNKI, Laskennallinen ennuste ja johdon ennuste

Lisätiedot

TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI 3/2017

TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI 3/2017 Teknisen lautakunnan jaosto 18.5. Liite 1 20 TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI 3/ TEKNINEN LAUTAKUNTA TALOUDEN TOTEUTUMA 31.3. JA / TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen lautakunta TA TOT 3/ Toimintatuotot

Lisätiedot

Hallinto ja talous Marja-Liisa Hämäläinen Timo Rissanen, Jouni Riihelä Merja Pönniö, Sari Helanen

Hallinto ja talous Marja-Liisa Hämäläinen Timo Rissanen, Jouni Riihelä Merja Pönniö, Sari Helanen LASKUJEN JA PALKKAILMOITUSTEN HYVÄKSYJÄT JA ASIATARKASTAJAT 2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen johtaja hyväksyy alaistensa tulosalueiden johtajien laskut. Teknisellä johtajalla ja projektijohtajalla on

Lisätiedot

TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI 9/2016

TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI 9/2016 Teknisen lautakunnan jaosto 20.10. Liite 1 44 TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI 9/ TEKNINEN LAUTAKUNTA 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA MIKKELIN KAUPUNKI, Laskennallinen ennuste ja johdon ennuste 9/, ulkoiset

Lisätiedot

Hallinto TEKNISEN TOIMEN HALLINTO - - Hallinto Teknisen toimen henkilöstö % Nettomenot euroa / keskuksen

Hallinto TEKNISEN TOIMEN HALLINTO - - Hallinto Teknisen toimen henkilöstö % Nettomenot euroa / keskuksen Palvelu: Talous- ja hallintopalvelut Vastuuhenkilö: Halintopäällikkö Anne Rantala -06-06 %:a Hallinto TEKNISEN TOIMEN HALLINTO - - Hallinto Teknisen toimen henkilöstö 264 264 100 % Hallinto Nettomenot

Lisätiedot

Toteuma %:a talousarviosta. Talousarvio 2014 (valtuusto) Toteuma Tilinpäätös Tilinpäätös 2013 TILAUS

Toteuma %:a talousarviosta. Talousarvio 2014 (valtuusto) Toteuma Tilinpäätös Tilinpäätös 2013 TILAUS Palvelu: Talous- ja hallintopalvelut Vastuuhenkilö: Hallintopäällikkö Anne Rantala -03-03 %:a Hallinto Lautakunnan kokoukset, kpl 15 13 15 4 27 % Hallinto / asia 307,93 292,84 295,89 355,24 120 % Henkilöstöhallintopalvelut

Lisätiedot

Tilaajan viesti tuottajalle Henkilöstömenoista on karsittu 14 000 euroa. Eläköityvän toimistosihteerin tilalle ei esitetä rekrytointia.

Tilaajan viesti tuottajalle Henkilöstömenoista on karsittu 14 000 euroa. Eläköityvän toimistosihteerin tilalle ei esitetä rekrytointia. TEKNINEN LAUTAKUNTA 97 Palvelu:Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Marja Kynsijärvi 2012 2013 2014 2015 2015 / 2014 2015 / 2013 Tilausraportti

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA 97. Toimiala: Tekninen palvelukeskus

TEKNINEN LAUTAKUNTA 97. Toimiala: Tekninen palvelukeskus TEKNINEN LAUTAKUNTA 97 Palvelu: johto Vastuuhenkilö: Mika Grönvall / / TEKNISEN TOIMEN HALLINTO Lautakunnan kokoukset, kpl kpl 11 10 10 10 100 100 Hallinnon kulut yhteensä -635338-599027 -590600-510000

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

TILAKESKUS TALOUDEN SEURANTA 10/2015 TEKNISEN LAUTAKUNNAN JAOSTO

TILAKESKUS TALOUDEN SEURANTA 10/2015 TEKNISEN LAUTAKUNNAN JAOSTO TILAKESKUS TALOUDEN SEURANTA 10/2015 TEKNISEN LAUTAKUNNAN JAOSTO TILAKESKUS TALOUDEN JA STRATEGISTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN, SEURANTARAPORTTI 1.1. 31.10.2015 Talous Toimintatuottojen / liikevaihdon

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Hallintopäällikkö Anne Rantala

Hallintopäällikkö Anne Rantala Talous ja hallintopalvelut Tilinpäätös Talousarvio (valt) Toteutuma Toteutuma Hallinto, Henkilöstöhallintopalvelut, Taloushallintopalvelut, 2014 2015 2015 06 2015 06 %:a Tuki ja erillispalvelut Hallintopäällikkö

Lisätiedot

TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI 10/2016

TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI 10/2016 Tekninen lautakunta 15.11. Liite 1 139 TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI 10/ TEKNINEN LAUTAKUNTA 1 Teknisen lautakunnan johdon analyysi Lokakuu HALLINTO, KAUPUNKISUUNNITTELU, MITTAUS JA KIINTEISTÖT,

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Asianro 335/ / Teknisen lautakunnan käyttötalouden ja tilausten toteutumat 9/2013

Tekninen lautakunta Asianro 335/ / Teknisen lautakunnan käyttötalouden ja tilausten toteutumat 9/2013 Raision kaupunki Pöytäkirjaote 1 (1) Tekninen lautakunta 12.11. Kaupunginhallitus Asianro 335/02.02.02/ 178 Teknisen lautakunnan käyttötalouden ja tilausten toteutumat 9/ Hallintopäällikkö Anne Rantala

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Liite 1 101

Tekninen lautakunta Liite 1 101 Tekninen lautakunta 30.8.2016 Liite 1 101 LASKUJEN JA PALKKAILMOITUSTEN HYVÄKSYJÄT JA ASIATARKASTAJAT 2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen johtaja hyväksyy alaistensa tulosalueiden johtajien laskut. Teknisellä

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät

Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Maaliskuu Maaliskuu ennuste ennuste / ennuste / Käyttö % Muutos

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Liite 1 152

Tekninen lautakunta Liite 1 152 Tekninen lautakunta 13.12.2016 Liite 1 152 LASKUJEN JA PALKKAILMOITUSTEN HYVÄKSYJÄT JA ASIATARKASTAJAT 2017 TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen johtaja hyväksyy alaistensa tulosalueiden johtajien laskut. Teknisellä

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan jaosto Liite 1 21

Teknisen lautakunnan jaosto Liite 1 21 Teknisen lautakunnan jaosto 18.5.2017 Liite 1 21 LASKUJEN JA PALKKAILMOITUSTEN HYVÄKSYJÄT JA ASIATARKASTAJAT 2017 TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen johtaja hyväksyy alaistensa tulosalueiden johtajien laskut.

Lisätiedot

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 26.4.2017 Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Maaliskuu

Lisätiedot

Kaupunkiympäristölautakunta Liite 1 124

Kaupunkiympäristölautakunta Liite 1 124 Kaupunkiympäristölautakunta 20.11. Liite 1 124 TA LMR TA+LMR TOT 10/ Lautakunta ja jaosto Toimintamenot 79 046 79 046 20 461 35 000 Toi mintatuotot 36 242 802 36 242 802 30 362 041 36 575 300 Toimintamenot

Lisätiedot

Johdon analyysi Lokakuu 2017

Johdon analyysi Lokakuu 2017 Kaupunkiympäristölautakunta 21.11. Liite 1 59 TALOUDEN TOTEUTUMA 31.10. JA / TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen lautakunta TA TOT 10/ Toimintatuotot 8 397 319 6 207 819 8 397 320 Toimintamenot -18 308 446-14

Lisätiedot

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ Sivistystoimiala ENNUSTE E 31.12.2017 2018 2018 2019 2020 2021 (1.000 ) (1.000 ) (1.000 ) TOIMINTUOTOT Myyntituotot 11 803 855 10 859 453 10 833 157 10 042 426 10 967 626 925 200 9 909 552 10 146 709 10

Lisätiedot

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2019

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2019 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 29 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 29 Tekninen johtaja Reima Ojala: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden arviointi Tulosalueiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta 30.11.2017 Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 10/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Lokakuu

Lisätiedot

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 Kaupunginhallitus 31.10.2016 Liite 1 388 Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 KH 31.10.2016 Tulosennuste 9/ 2016 MIKKELIN KAUPUNKI, Laskennallinen ennuste ja johdon ennuste 1-9/ 2016,

Lisätiedot

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ 31.1 TOIMINTUOTOT Myyntituotot 10 418 818 10 967 626 0 10 967 626 11 041 146-73 520 300 Liiketoiminnan myyntituotot (300000-307999) 2 206 510 2 524 708 0 2 524 708 2 680 138-155 430 308 Täyden korvauksen

Lisätiedot

TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ. Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut

TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ. Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut YDINTOIMINNOT KAUPUNKIRAKENNE Yhdyskuntasuunnittelu Maankäyttö Yhdyskuntatekniikka VESIHUOLTO Veden myynti 4,22 milj. m3 / v Vesijohtoverkoston

Lisätiedot

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ TOIMINTUOTOT Myyntituotot 11 803 855 10 859 453 0 10 859 453 10 833 157 26 296 Liiketoiminnan myyntituotot (300000-307999) 3 879 876 2 801 510 0 2 801 510 2 811 350-9 840 Täyden korvauksen perusteella

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Toteutuminen

Tekninen lautakunta Toteutuminen Tekninen lautakunta Toteutuminen 31.4.2016 Teknisen lautakunnan päävastuualueet valtuuston sitovuustasolla on Tekninen lautakunta. Lautakunnan sitovuustalolla ovat: yhdyskuntatekniikka, kiinteistötoimi

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Toiminta-ajatus. Päämäärä. Toiminnan painopistealueet Toimintaympäristön muutos

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Toiminta-ajatus. Päämäärä. Toiminnan painopistealueet Toimintaympäristön muutos TEKNINEN LAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Teknisen toimen tarkoituksena on tuottaa ja ylläpitää teknisiä palveluja kestävän kehityksen periaatteita noudattaen yhteistyössä naapurikuntien ja ulkopuolisten palvelun

Lisätiedot

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ Kasvatus- ja opetuslautakunta 3.2.2014 TOIMINTUOTOT Myyntituotot 12 240 479 0 12 240 479 12 035 025 205 454 300 Liiketoiminnan myyntituotot (300000-307999) 4 537 875 0 4 537 875 4 219 984 317 891 308 Täyden

Lisätiedot

122 Toiminnan ja talouden seuranta 2015, tekninen lautakunta

122 Toiminnan ja talouden seuranta 2015, tekninen lautakunta Mikkeli Kokouskutsu 1 (8) Aika 01.09.2015, klo 16:30 Paikka Kaupungintalo 2 krs., lautakuntien kokoushuone Käsiteltävät asiat 118 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 119 Pöytäkirjan tarkastus 120

Lisätiedot

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2018

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2018 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 28 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 28 Tekninen johtaja Reima Ojala: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden arviointi Tulosalueiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

MAISEMA-MALLI. MIKKELIN KAUPUNGIN TEKNISESSÄ TOIMESSA Teknisten palveluprosessien hallintainnovaatiot workshop. Tampere 8.6.2011

MAISEMA-MALLI. MIKKELIN KAUPUNGIN TEKNISESSÄ TOIMESSA Teknisten palveluprosessien hallintainnovaatiot workshop. Tampere 8.6.2011 MAISEMA-MALLI MIKKELIN KAUPUNGIN TEKNISESSÄ TOIMESSA Teknisten palveluprosessien hallintainnovaatiot workshop Tampere 8.6.2011, taloussuunnittelija 044 794 3201 marja-liisa.m.hamalainen@mikkeli.fi Mikkelin

Lisätiedot

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (1 8) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (1 8) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita) Kaupunginvaltuusto 9.11.2015 Liite 2 104 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS 9.11.2015 Talousarvion 2016 käsittelyjärjestys 1. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan puheenvuoro 2. Kaupunginjohtajan talousarvioesittely

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen:

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen: NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti Toiminnan toteutuminen: Ympäristöviraston toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013

Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013 KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset 31.12. Väkiluvun kehitys 54800 Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 1.1. lukien (joulukuun 2012 luvussa on myös Ristiina ja Suomenniemi vertailun

Lisätiedot

Raahen kaupunki Pääbudjetti 10.9.2015 INTIME/Talouden Suunnittelu 114 Toimielin: 30 Tekninen palvelukeskus

Raahen kaupunki Pääbudjetti 10.9.2015 INTIME/Talouden Suunnittelu 114 Toimielin: 30 Tekninen palvelukeskus Raahen kaupunki Pääbudjetti 10.9.2015 114 Toimielin: 30 Tekninen palvelukeskus 1 Myyntituotot 2 297 650 2 157 714 2 157 714 2 322 514 2 322 514 2 322 514 Maksutuotot 489 973 395 322 395 322 488 322 488

Lisätiedot

ennuste / Käyttö % '14/15 TOTEUTUMISENNUSTE 2014 yhteensä TA 2015 TP

ennuste / Käyttö % '14/15 TOTEUTUMISENNUSTE 2014 yhteensä TA 2015 TP Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 10/ 2015, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon ennuste Johdon Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2014 TA Lokakuu Lokakuu ennuste / ennuste

Lisätiedot

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (5-9) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (5-9) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita) Kaupunginvaltuusto 19.12.2016 Liite 2 155 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS 19.12.2016 Talousarvion 2017 käsittelyjärjestys 1. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan puheenvuoro 2. Kaupunginjohtajan talousarvioesittely

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen johtaja Tekniset hallintopalvelut Esimies: Toimistopäällikkö Esa Kähärä

TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen johtaja Tekniset hallintopalvelut Esimies: Toimistopäällikkö Esa Kähärä RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Rakennustark. Rauno Kuokkanen Henkilöstömäärä 2.75 2.75 2.75 0.0 0.0 * vakituiset 2.75 2.75 2.75 Rakennusluvat 165 165 165 0 0.0 Toimenpideluvat 71 80 80 0 0.0 Ilmoitusluvat

Lisätiedot

ennuste / Käyttö % '14/15 TOTEUTUMISENNUSTE 2014 yhteensä TA 2015 TP

ennuste / Käyttö % '14/15 TOTEUTUMISENNUSTE 2014 yhteensä TA 2015 TP Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 9/ 2015, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon ennuste Johdon Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2014 TA Syyskuu Syyskuu ennuste / ennuste

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07... Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015 Siilinjärven kunta Muutostalousarvio 2015 Tuloslaskelma (ulkoinen, 1000 euroa) Muuto Muuto Muutos s s Muutos % TP 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2015 euroa % MB-15/Ta-14 TOIMINTATULOT 19 489 18 856 18 920 18

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B

Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B Talousarvion toteutumisvertailu 1.1.- 31.10.2012 Ulkoinen/sisäinen Keskimääräinen käyttö--% saisi olla 833 % Sivu 1 KAYTTOTALOUSOSA Sito Määrärahat Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu-

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2019 Tekniset palvelut. Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 2019 toimintaraportti TEKNISET PALVELUT

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2019 Tekniset palvelut. Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 2019 toimintaraportti TEKNISET PALVELUT TALOUSARVIO 29 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 29 toimintaraportti TEKNISET PALVELUT Talousarvion neljän kuukauden toteutumien perusteella talousarvio on pääosin toteutumassa

Lisätiedot

MAASEUTU- JA TIELAUTAKUNNAN TOIMINTA JA TALOUS

MAASEUTU- JA TIELAUTAKUNNAN TOIMINTA JA TALOUS Maaseutu- ja tielautakunta 25.8.2016 Liite 1 62 SEURANTARAPORTTI MAASEUTU- JA TIELAUTAKUNNAN TOIMINTA JA TALOUS Maaseutu- ja tielautakunta Maaseutu- ja tielautakunnan toiminta-alueena on maataloushallinnon

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03... Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen

Lisätiedot

KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI

KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI 30.8.2016 1 Verotulot 2012-2016 Vuoden alusta 2 Tuloslaskelma 7/2016 VUODEN ALUSTA VUOSI 2015 VUOSI 2016 1 000 2015 % ero 15/16 2016 % ero Toteuma Toteuma Budjetti

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 215 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA Käyttötalous ja rahoitus Vuoden 215 käyttösuunnitelmassa liikevaihto on 197,7 milj. euroa, talousarviossa

Lisätiedot

Kaupunkiympäristölautakunta Liite 1 24

Kaupunkiympäristölautakunta Liite 1 24 Kaupunkiympäristölautakunta 12.9.2017 Liite 1 24 Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta tuottaa kaupunkilaisille ja elinkeinoelämälle viihtyisän elin- ja toimintaympäristön puitteet suunnittelemalla,

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Talousarvio. Tot vuoden alusta

Talousarvio. Tot vuoden alusta Toimiala Vastuuhenkilö Tekniikka ja ympäristöpalvelut Tekninen johtaja Hannu Tylli Muutettu talousarvio Tekniikka ja ymp.palvelut TP 2016 Talousarvio Ta-muutos Tot vuoden alusta Poikkeama Tot-% muutettu

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2016 25.10.2016/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa, vertailutietona

Lisätiedot

LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet

LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet 3 Toimintatuotot 0 0 0 0 30 Myyntituotot 0 0 0 0 31 Maksutuotot 0 0 0 0 35 Muut toimintatuotot 0 0 0 0 4 Toimintakulut

Lisätiedot

Johdon ennuste. Johdon ennuste / Laskennal. ennuste. Laskenn. Enn. - TA. Johdon ennuste. Laskennal. ennuste. Toteutunut kasvu % TA 2015 Kasvu %

Johdon ennuste. Johdon ennuste / Laskennal. ennuste. Laskenn. Enn. - TA. Johdon ennuste. Laskennal. ennuste. Toteutunut kasvu % TA 2015 Kasvu % MIKKELIN KAUPUNKI, Laskennallinen ja johdon 1-8/ 2015, ulkoiset ja sisäiset erät Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta TULOSLASKELMA JA TP TA Elokuun toteuma Elokuun toteuma Laskennal. / / Muutos

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Liite Mikkelin kaupungin toiminnan ja talouden seuranta

Kaupunginhallitus Liite Mikkelin kaupungin toiminnan ja talouden seuranta Kaupunginhallitus 23.11.2015 Liite 1 378 Mikkelin kaupungin toiminnan ja talouden seuranta 1.1.- 31.10.2015 1 MIKKELIN KAUPUNKI TALOUDEN TOTEUTUMINEN, SEURANTARAPORTTI 1.1. 31.10.2015 Kaupungin tulosennuste

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 7 kk/1000e +muutokset 7 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 7 kk/1000e +muutokset 7 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 7 kk/1000e +muutokset 7 kk % * MYYNTITUOTOT 11 098 6 162 11 569 590 6 065 924 52,40 * MAKSUTUOTOT 503 288 545 630 198 211 36,30 * TUET JA

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 9 kk/1000e +muutokset 9 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 9 kk/1000e +muutokset 9 kk % 500 TEKN.TOIM.HALL. JA PELASTUST.* TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 9 kk/1000e +muutokset 9 kk % * MYYNTITUOTOT 394 295 389 440 287 433 73,80 * VUOKRATUOTOT 11 0 0 0 0,00 * MUUT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 8 kk/1000e +muutokset 8 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 8 kk/1000e +muutokset 8 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 8 kk/1000e +muutokset 8 kk % * MYYNTITUOTOT 11 098 7 254 11 569 590 6 806 647 58,80 * MAKSUTUOTOT 503 284 545 630 226 285 41,50 * TUET JA

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk % * MYYNTITUOTOT 11 041 160 11 231 920 115 593 1,00 * MAKSUTUOTOT 619 48 425 600 29 099 6,80 * TUET JA AVUSTUKSET

Lisätiedot

Liikenne- ja viheralueet

Liikenne- ja viheralueet Liikenne- ja viheralueet Kaupunkirakennelautakunnan perehdytystilaisuus 24.1.2013 Kaupungininsinööri Markku Kemiläinen 25.1.2013 KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT Tukipalvelut JOHDON TUKI Palvelupiste Hannikainen

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,

Lisätiedot

Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014. Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys

Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014. Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys Keskushallinto Palkanlaskentapalvelut Tuotemäärä jää arvioidusta 3550 palkkatapahtumaa, totetuma-arvio 3272, alkuperäinen

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu 2018 27.4.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma maaliskuun lopussa,

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk % 500 TEKN.TOIM.HALL. JA PELASTUST.* TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk % * MYYNTITUOTOT 394 394 389 440 387 018 99,40 * VUOKRATUOTOT 11 11 0 10 389 0,00 * MUUT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 3 490 11 231 920 3 411 451 30,40 * MAKSUTUOTOT 475 115 425 600 135 789 31,90 * TUET JA

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 2 378 11 231 920 2 289 888 20,40 * MAKSUTUOTOT 475 86 425 600 104 406 24,50 * TUET JA

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 4 400 11 231 920 4 296 694 38,30 * MAKSUTUOTOT 475 146 425 600 164 976 38,80 * TUET JA

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

TP 2016 TA+MUUT. LTK 2018 Ero% 2017

TP 2016 TA+MUUT. LTK 2018 Ero% 2017 541 NURMES Toiminto: - - 999 Kohde: - - 582 TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Projekti: - - 9891 5115 KAUPUNKIRAKENNEPALV. HALLINTO TP 216 TA+MUUT. LTK 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 36 36 HENKILÖSTÖKULUT -28

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018 KÄYTTÖTALOUS Valtuuston nähden sitovat toimielinten määrärahat Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 139 860 0 139 860 Toimintakulut -103 719 0-103 719 Toimintakate 36 141 0 36 141 Toimintakulut -2 604

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI 7/2016

TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI 7/2016 Tekninen lautakunta 30.8. Liite 1 104 TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI 7/ TEKNINEN LAUTAKUNTA 1 Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta tuottaa kaupunkilaisille ja elinkeinoelämälle viihtyisän elin-

Lisätiedot

KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI

KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI 2.1.2017 1 Verotulot 2012-2016 Vuoden alusta Verotulot yhteensä Kunnallisverot Yhteisöverot Kiinteistöverot tilityskuukausi milj. 2013 milj. 2014 milj. 2015 milj.

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 23.11.2015 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa

Lisätiedot

ennusteen Verotulot Käyttömenojen lainamäärä

ennusteen Verotulot Käyttömenojen lainamäärä Syyskuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - osavuosikatsauksesta. Olennaisin muutos on maaomaisuuden myyntivoittojen arvio, johon on lisätty 7 milj. euroa. Verotulot

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Talousarvion seurantaraportti sitoumuksilla

Talousarvion seurantaraportti sitoumuksilla Talousarvion seurantaraportti sitoumuksilla Tietojen viimeinen päivitys (MultiProvider) 20.02.2018 05:51:36 19001902YMP YMPÄRISTÖTEKNINEN TOIMIALA Myyntituotot 2.741.930,00 2.229.855,54-512.074,46 Maksutuotot

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

VUOSIKATE III TILIKAUDEN TULOS

VUOSIKATE III TILIKAUDEN TULOS 613TA Yksityistiet 40 Toimintakulut -339 270-349 939-347 000-347 000 500 Palvelujen ostot -67 792-73 000-70 000-70 000 600 Avustukset -271 478-276 939-277 000-277 000 I TOIMINTAKATE -339 270-349 939-347

Lisätiedot

Kuntatekniikan palvelut haltuun järkevällä tuotteistamisella

Kuntatekniikan palvelut haltuun järkevällä tuotteistamisella Kuntatekniikan palvelut haltuun järkevällä tuotteistamisella Kuntatekniikan päivät Ville Niukko p. 050 525 5645 ville.niukko@kuntamaisema.fi Nopea näköala parempaan palvelukokonaisuuteen Maisema-mallin

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan.

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan. TEKNISEN TOIMEN TOIMINNALLISET JA TALOUDELLISET TAVOITTEET 2014 TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen hallinto Vastuuhenkilö: Rakennusmestari Tehtävän toiminta-ajatus: Teknisen toimeen sijoittuvan teknisen lautakunnan

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI

KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI KUUKAUSIRAPORTIT Verotulot 2014-2017 Vuoden alusta Tuloslaskelma 3/2017 VUODEN ALUSTA VUOSI 2016 VUOSI 2017 1 000 2016 % ero 16/17 2017 Toteuma Toteuma Budjetti Toteuma TP Budjetti Myyntituotot 6 723-0,1

Lisätiedot