Ajankohtaista markkinoilta

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ajankohtaista markkinoilta"

Transkriptio

1 Ajankohtaista markkinoilta Aluepäällikkö Arto Asikainen

2 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle talvelle ja kesälle, kaksi seuraavaa kautta? Viimeaikaisia tai odotettavissa olevia muutoksia toimintaympäristössä ja niiden vaikutukset? (jakelu, saatavuus, kuluttajatrendit, kilpailu jne.) Miten muutoksiin tulisi reagoida? Muita viestejä Suomen matkailualan ammattilaisille (koskien esim. tuotekehitystä)? 2

3 Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Suomen matkailun huippusesonki, eli uuden vuoden ja venäläisen joulun aika, näytti joulukuun 2012 osalta kasvua yöpymistilastoissa 13,5% edellisvuotiseen verrattuna, mutta tammikuussa 2013 mentiin lievästi miinukselle. Venäjän lomakalenterin muuttuminen uuden vuoden osalta niin, että uuden vuoden loma lyheni kahdella päivällä, näyttää selkeästi vaikuttavan siihen, että kysyntä tammikuun toista viikkoa kohtaan on vaimeampaa kuin aikaisempina vuosina. Sama ilmiö tullee tapahtumaan myös tulevana uutena vuotena. Helmikuussa 2013 yöpymisissä päästiin taas lievään kasvuun ja maaliskuun yöpymistilastot osoittivat jo yli 10% kasvua. Uuden vuoden lomasta leikatut kaksi päivää siirtyivät tänä vuonna toukokuun alun lomakauteen, mikä aivan varmasti tulee näkymään myös Suomen yöpymistilastoissa. Vapun ja voitonpäivän välisenä aikana maassamme vieraili runsaasti venäläisiä matkailijoita, vaikkei tuotetarjontamme ko. ajankohtana ehkä olekaan parhaimmillaan. Matkailu Ukrainasta Suomeen on kasvanut prosentuaalisesti varsin kiitettävästi (+30% vuonna 2012) ja tammikuussa 2013 peräti +60%. Vaikka ukrainalaisten kokonaisluvut ovatkin vielä varsin pieniä, niin Ukraina kannattaa huomioida markkinointitoimenpiteissä huippusesongin aikana, mikäli venäläisten kysyntä tammikuun toista viikkoa kohtaan vähenee. Kazakstanin ensimmäisten suorien charterlentojen ansiosta maan yöpymisluvut kymmenkertaistuivat tammikuussa 2013 (yht yöpymistä). Luvut ovat vielä pieniä, mutta nyt, kun pää Kazakstanista on saatu avattua, on uuden vuoden charterlentoihin suunnitteilla reilu lisäys tulevaksi kaudeksi. 3

4 Mitkä ovat näkymät tulevalle talvelle ja kesälle, kaksi seuraavaa kautta? Venäjänkin talouskasvu on selkeästi hidastunut alkuvuodesta 2013 ja negatiivisia merkkejä taloudessa ilmaantuu jatkuvasti lisää. Vielä talouskasvun hidastuminen ei kuitenkaan ole johtanut suurempiin lomautuksiin tai palkanalennuksiin, mistä johtuen tulevasta kesäkaudesta odotetaan matkailusektorilla varsin hyvää. Valmismatkojen kysyntään ennustetaan 10 15% kasvua. Suurin osa venäläisten valmismatkoista kesällä suuntautuu kuitenkin etelän rantalomakohteisiin. Kesän matkojen osalta suurin osa venäläisistä saapuu Suomeen ohi matkanjärjestäjien. Suorat varaukset lisääntyvät ja matkatoimistot kertovat enimmäkseen kysynnän laskusta. Viisumianomuksia Suomen edustustoihin jätetään kuitenkin kasvavaan tahtiin, mikä kertoo osaltaan kuluttajien varausten siirtymisestä nettiin. Pietarin konsulaatti, jossa suurin osa Suomen viisumeista kirjoitetaan, on pitkään kärsinyt teknisistä ongelmista ja viisumeiden kirjoitusajat ovat venyneet jo yli 20 arkipäivän. Näin pitkät käsittelyajat haittaavat jossakin määrin esim. matkatoimistojen valmismatkamyyntiä. Yleisesti kuitenkin täytyy muistaa, että Suomen viisumipolitiikka on varsin joustavaa. Teknisiin ongelmiin ja henkilöstöresurssien riittävyyteen on luvattu ratkaisuja, jotka toivottavasti saadaan kuntoon mahdollisimman pian. Tulevan talvikauden osalta ennustaminen on vielä toistaiseksi varsin hankalaa. Ennakkosuunnitelmat matkanjärjestäjillä ovat varsin pitkälti tämän talven kaltaiset. Jo useampana vuotena yritettyä suoraan viikottaista charterohjelmaa Moskovasta Kittilään uuden vuoden jälkeiselle ajalle pyritään jälleen ensikin talveksi saamaan aikaiseksi, mutta sen onnistunut toteuttaminen on edelleen yhtä hankalaa kuin aiempina talvina. Markkinointitoimenpiteiden osalta ensi talvikaudeksi on suunnitteilla isoja satsauksia Moskovaan, jossa MEK lisärahan turvin toteuttaa ison radiomainoskampanjan. Lisäksi ainkin Lapland the North of Finland projekti sekä SHKY toteuttavat omia markkinointitoimenpiteitä, jotka niin ikään lisäävät Suomen näkyvyyttä. 4

5 Viimeaikaisia tai odotettavissa olevia muutoksia toimintaympäristössä ja niiden vaikutukset? (jakelu, saatavuus, kuluttajatrendit, kilpailu jne.) Muutos Lomapäivien siirto tammikuulta toukokuun lomakauteen ja muihin loma-ajankohtiin Vuoden 2014 lomakalenterissa on toukokuun lisäksi useampi pitkä viikonloppu, jolloin venäläiset lähtevät lyhytlomalle ulkomaille Naistenpäivä 8.3. (-10.3) Itsenäisyyspäivä 12.6 (-15.6) Kansallisen yhtenäisyyden päivä ( ) Ulkomaan matkoja myyvien venäläisten matkanjärjestäjien tulee liittyä 1.6. mennessä uuteen Tourpomosh rahastoon, joka auttaa kuluttajia siinä tilanteessa, jos matkanjärjestäjä menee konkurssiin. Visit Finland toteuttaa talvikautena markkinointitoimenpiteitä Murmanskin alueella Miten pitäisi reagoida? Toukokuun alkuun vapun ja voitonpäivän ajankohtaan kannattaa kehittää mielenkiintoisia lomapaketteja (esim. hotellipaketit, kylpylät, kaupunkien tapahtumat) Tarjouksia ja mielenkiintoisia lomapaketteja kannattaa kehittää. Pienimpien matkanjärjestäjien toimintaedellytykset kapenevat entisestään. Pienten kumppaneiden katoaminen toimintakentästä mahdollista Ko. alueesta kiinnostuneiden tahojen kannattaa liittyä yhteismarkkinointiin 5

6 Muita viestejä Suomen matkailualan ammattilaisille (koskien esim. tuotekehitystä)? Venäjän lomakalenterin muutokset kannattaa pitää mielessä ja kehittää pitkiin lomakausiin mielenkiintoisia paketteja, jotka ovat hinnaltaankin houkuttelevia Vuonna 2014 Visit Finland kampanjoi Venäjällä Tapahtumien Suomea. Varsinkin monet pietarilaiset pitävät Suomen tarjontaa tylsänä ja yksipuolisena, ja ovat sitä mieltä, että rajan pinnassa olevien kohteisiin suuntautuvan ostosmatkan lisäksi Suomessa ei ole kovin paljon mielenkiintoista tekemistä. Tapahtumista ei välttämättä tiedetä ja moni Suomen aluekin markkinoi itseään varsin perinteisten joskin vahvojen argumenttien avulla. Haluamme nostaa maakunnat ja alueet tässä kampanjassa esille uudessa valossa niin, että nostamme alueiden tapahtumia paremmin esille (kyseessä voivat olla esim. hullut tapahtumat, Finland Festivals tyyppiset juhlat, markkinat tai vaikkapa ihan kalenterijuhlat /tyyppiä vappu, juhannus mikäli ohjelmaa ja tekemistä riittää). Alueiden perinteiset vahvat argumentit pystytään toki myös huomioimaan kampanjassa, mutta lähestymistapa aluetta kohtaan siis eri kuin aiemmin. > Toivotamme tästä kampanjakonseptista kiinnostuneet tahot tervetulleeksi mukaan yhteismarkkinointiin. Lisätiedot kesällä

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Aluepäällikkö Arto Asikainen 1.5.2013 31.10.2013 28.10.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Aluepäällikkö Arto Asikainen Kesäkuu 2015 01/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen 1.10.2012 30.5.2013 10.6.2013 Puolivuotisraportti / Alankomaat SISÄLTÖ Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen 1.10.2012 30.5.2013 10.6.2013 Puolivuotisraportti / ESPANJA SISÄLTÖ Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Helena Niskanen 1.5.2013 31.10.2013 1.11.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Senior Tourism Consultant Sanna Tuononen 1.5.2013 31.10.2013 31.10.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat

Lisätiedot

KUOPION ALUE VENÄJÄN MARKKINOILLA

KUOPION ALUE VENÄJÄN MARKKINOILLA KUOPION ALUE VENÄJÄN MARKKINOILLA MARKKINOINNIN ALKUTAIVAL Pietariin 1995 Moskovaan 1997 Ensimmäiset matkanjärjestäjävierailut Venäjän markkinoiden erityispiirteitä - neitseelliset markkinat - innokkuutta

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen 1.5.2013 31.10.2013 30.1.2014 Sisältö/ Saksa ja Sveitsi 2/2013 Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen 1.5.2013 31.10.2013 11.11.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta. Marketing Manager UK

Ajankohtaista markkinoilta. Marketing Manager UK Ajankohtaista markkinoilta Marketing Manager UK Riitta Balza 1.5.2013 31.10.2013 28.10.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Senior Tourism Consultant Sanna Tuononen 1.10.2012 30.5.2013 10.6.2013 Puolivuotisraportti / Ranska SISÄLTÖ Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen Kesäkuu 2015 02/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014 Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen 3.11.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Maija Loikkanen 1.5.2013 31.10.2013 1.11.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta. Aluepäällikkö

Ajankohtaista markkinoilta. Aluepäällikkö Ajankohtaista markkinoilta Aluepäällikkö Arto Asikainen Kesäkuu 2014 5.6.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Positiivinen kehitys jatkui edelleen huhtikuussa

Positiivinen kehitys jatkui edelleen huhtikuussa Venäläisten matkailu Suomeen toukokuu Positiivinen kehitys jatkui edelleen huhtikuussa Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta Suomeen saapui toukokuussa noin 211 000 venäläistä, kun lasketaan mukaan rekkakuskit

Lisätiedot

Venäläisten matkailu Suomeen

Venäläisten matkailu Suomeen Venäläisten matkailu Suomeen Syksy 2013 2014 2015 Pientä positiivista virettä näkyvissä Tammi-syyskuussa Suomeen saapui Kaakkois-Suomen ja Niiralan raja-asemien kautta noin 2 miljoonaa venäläistä, kun

Lisätiedot

Matkailijamäärän kasvu 20 prosenttia tammi-toukokuussa

Matkailijamäärän kasvu 20 prosenttia tammi-toukokuussa Matkailijamäärän kasvu 2 prosenttia tammi-toukokuussa Tammi-toukokuussa (toukokuu estimoitu) Suomeen saapuu Kaakkois-Suomen ja Niiralan raja-asemien kautta 1,16 miljoonaa venäläistä, kun vuotta aiemmin

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Sanna Tuononen Kesäkuu 2015 03/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015. Markkinointiedustaja Sanna Tuononen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015. Markkinointiedustaja Sanna Tuononen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015 Markkinointiedustaja Sanna Tuononen 5.11.2015 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

VENÄJÄ : Markkinakatsaus 2016

VENÄJÄ : Markkinakatsaus 2016 VENÄJÄ : Markkinakatsaus 2016 20.4.2016 JA LUVUT 2 MARKKINAPOTENTIAALI SUOMEN TILASTOLUVUT 2015 Venäläisten yöpymiset Suomessa vähenivät 41,6% vuonna 2015 Yöpymiset 2016 tammi-helmikuussa vähenivät 14,6%

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Marketing Manager UK Riitta Balza 1.10.2012 30.4.2013 27.5.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Kesäkuu 2014. Marketing Manager UK Riitta Balza

Ajankohtaista markkinoilta Kesäkuu 2014. Marketing Manager UK Riitta Balza Ajankohtaista markkinoilta Kesäkuu 2014 Marketing Manager UK Riitta Balza 5.6.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Venäläiset matkailijat Kuopion alueella Kuopion Matkailupalvelu Oy Katja Renkas

Venäläiset matkailijat Kuopion alueella Kuopion Matkailupalvelu Oy Katja Renkas Venäläiset matkailijat Kuopion alueella Kuopion Matkailupalvelu Oy Katja Renkas Suomi venäläisille Suomella ja suomalaisilla tuotteilla hyvä ja positiivinen perusmaine Venäjällä Suomen maantieteellinen

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Lokakuu 2014. Aluepäällikkö Arto Asikainen

Ajankohtaista markkinoilta Lokakuu 2014. Aluepäällikkö Arto Asikainen Ajankohtaista markkinoilta Lokakuu 2014 Aluepäällikkö Arto Asikainen 30.10.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

11/11/2014. Kohdemaa: Venäjä

11/11/2014. Kohdemaa: Venäjä Kohdemaa: Venäjä 1 Näkyvyys venäjänkielisessä Tampere blogissa Fontanka.fi sivustolla Kohderyhmä: Venäjänkieliset Fontanka uutissivuston lukijat (pääasiallisesti Pietarin alueella), joita kiinnostavat

Lisätiedot

Arto Asikainen Aluepäällikkö Visit Finland

Arto Asikainen Aluepäällikkö Visit Finland Arto Asikainen Aluepäällikkö Visit Finland Kiinan ja Venäjän merkitys Suomen matkailualan yrityksille Source : GroupM Study One Race, Multiple Cultures and Lifestyles Kiina - potentiaalia 1,3 miljardia

Lisätiedot

Matkailussa tapahtuu - ajankohtaista TEMistä Porvoo

Matkailussa tapahtuu - ajankohtaista TEMistä Porvoo Matkailussa tapahtuu - ajankohtaista TEMistä 2.12.2013 Porvoo Nina Vesterinen Matkailu on eräs maailman nopeimmin kasvavista aloista Kansainvälisten matkailijoiden saapumisia ( Vuonna 2030: Maapallolla

Lisätiedot

Positiivinen kehitys jatkui edelleen huhtikuussa

Positiivinen kehitys jatkui edelleen huhtikuussa Venäläisten matkailu Suomeen huhtikuu 6.5. Positiivinen kehitys jatkui edelleen huhtikuussa Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta Suomeen saapui huhtikuussa noin 211 000 venäläistä, kun lasketaan mukaan

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Sanna Tuononen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Sanna Tuononen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014 Markkinointiedustaja Sanna Tuononen 24.11.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Venäjänkieliset markkinat. Suomalaisten yritysten mahdollisuudet venäjänkielisillä markkinoilla Suomessa ja ulkomailla

Venäjänkieliset markkinat. Suomalaisten yritysten mahdollisuudet venäjänkielisillä markkinoilla Suomessa ja ulkomailla Venäjänkieliset markkinat Suomalaisten yritysten mahdollisuudet venäjänkielisillä markkinoilla Suomessa ja ulkomailla Kansantalous Suomen kansantalouden kasvun hidastuminen muun Euroopan mukana vaatii

Lisätiedot

Matkatoimistokysely Venäjällä

Matkatoimistokysely Venäjällä Tutkimuksilla tuloksiin Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy Matkatoimistokysely Venäjällä marraskuu 2007 Laserkatu 6 :: FIN-53850 LAPPEENRANTA :: tel. +358 5 624 3190 :: fax +358 5 412 0949 :: info@takoy.fi

Lisätiedot

Venäläisten matkailu Suomeen

Venäläisten matkailu Suomeen Venäläisten matkailu Suomeen Joulu 2013 2014 2015 Pientä positiivista virettä näkyvissä Tammi-lokakuussa Suomeen saapui noin 2,5 miljoonaa venäläistä, kun vuotta aiemmin matkustajia oli noin 2,7 miljoonaa

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA VENÄLÄISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN VENÄLÄISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä ja

Lisätiedot

VENÄLÄISTEN MATKAILU MATKAILUN TRENDIT 2014

VENÄLÄISTEN MATKAILU MATKAILUN TRENDIT 2014 VENÄLÄISTEN MATKAILU MATKAILUN TRENDIT 2014 MATKAILUN VOIMAKAS KASVU JATKUU Talouskasvun hiipumisesta huolimatta venäläisten ulkomaanmatkailu on voimakkaassa kasvussa. Vuonna 2013 venäläisten matkailu

Lisätiedot

Lapin matkailustrategia Satu Luiro, Lapin liitto

Lapin matkailustrategia Satu Luiro, Lapin liitto Lapin matkailustrategia 2011-2014 28.9.2011 Satu Luiro, Lapin liitto Lapin matkailun visio 2014 Lappi Puhdasta ELÄMÄNVOIMAA lähelläsi. Lappi on Euroopan johtava kestävän luonto- ja elämysmatkailun kohde

Lisätiedot

Ruplan heikkeneminen kesän alussa jarrutti positiivista kehitystä

Ruplan heikkeneminen kesän alussa jarrutti positiivista kehitystä Venäläisten matkailu Suomeen kesä-heinäkuu 6.8. Ruplan heikkeneminen kesän alussa jarrutti positiivista kehitystä Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta Suomeen saapui kesäkuussa noin 233 000 ja heinäkuussa

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013 Markkinakatsaus Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013 , 177 000 yöpymistä Matkustaminen pähkinänkuoressa Pohjoismaiden osuudet japanilaisten yöpymisistä

Lisätiedot

Matkailun kehitys

Matkailun kehitys Matkailun kehitys 2015 3.3.2015 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Venäjä romahti Kiinasta kasvua yli 40 prosenttia Suomessa kirjattiin 5 504 000 ulkomaista yöpymistä vuonna 2015.

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Sanna Tuononen Kesäkuu 2015 02/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2 Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat 08/06/2017 First name 7.6.2017 Last name 2 Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

Keski-Suomen matkailun kvmarkkinointikonttori

Keski-Suomen matkailun kvmarkkinointikonttori Keski-Suomen matkailun kvmarkkinointikonttori Projektisuunnitelman valmistelu Tiina Mäntyharju, Leena Pajala, Tiia Valkama, Miikka Raulo ja Jussi Rekonen MATKAILUPARLAMENTTI 12.11.2013 REVONTULI HANKASALMI

Lisätiedot

Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää

Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää KUVA KUVA KUVA Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää 19.5.216 Ekonomisti Jouni Vihmo KUVA Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Yritykset odottavat hyvää kesää majoitusyritykset

Lisätiedot

Joululomasesonki lyhyt, mutta selvästi aiempaa vilkkaampi

Joululomasesonki lyhyt, mutta selvästi aiempaa vilkkaampi Joululomasesonki lyhyt, mutta selvästi aiempaa vilkkaampi 28.12. ja 31.12.216 välisenä aikana venäläismatkailijoita saapui Suomeen 21 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuosi sitten. Vuoden

Lisätiedot

Venäjän kaupan rahoituksen haasteista ja mahdollisuuksista sekä idän markkinoiden nykynäkymistä Päätössanat. Joensuu 23.2.

Venäjän kaupan rahoituksen haasteista ja mahdollisuuksista sekä idän markkinoiden nykynäkymistä Päätössanat. Joensuu 23.2. 1 Venäjän kaupan rahoituksen haasteista ja mahdollisuuksista sekä idän markkinoiden nykynäkymistä Päätössanat Joensuu 23.2.2009 Hannu Puhakka 2 Yhteenvetoa viennin näkökulmasta 3 Finnveran osalta Finnverassa

Lisätiedot

Pientä positiivista virettä on ollut näkyvissä

Pientä positiivista virettä on ollut näkyvissä 2013 2014 2015 2016 VENÄLÄISTEN MATKAILU SUOMEEN KESÄ 2016 Pientä positiivista virettä on ollut näkyvissä Tammi-heinäkuussa Suomeen saapui Kaakkois-Suomen ja Niiralan raja-asemien kautta noin 1,5 miljoonaa

Lisätiedot

Matkatoimistokysely Venäjällä

Matkatoimistokysely Venäjällä Matkatoimistokysely Venäjällä Pasi Nurkka pasi.nurkka@tak.fi 040-5055 903 1 2 Toimiiko yrityksenne matkanjärjestäjänä vai matkanvälittäjänä 100 % 90 % 80 % 70 % 85 % 83 % 60 % 50 % 61 % 40 % 30 % 39 %

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA RANSKALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN RANSKALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Maija Loikkanen 1.10.2012 30.5.2013 10.6.2013 Puolivuotisraportti/ Italia SISÄLTÖ Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen

Lisätiedot

Venäläisten rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 11 prosenttia elokuussa, alkuvuoden kasvu 17 prosenttia

Venäläisten rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 11 prosenttia elokuussa, alkuvuoden kasvu 17 prosenttia Venäläisten rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 11 prosenttia elokuussa, alkuvuoden kasvu 17 prosenttia Elokuussa 2017 Suomessa kirjattiin venäläisille 89 700 yöpymistä, eli yöpymiset lisääntyivät 11

Lisätiedot

Venäjä- merkitys ja mahdollisuudet Suomen matkailulle 13. joulukuuta 2012

Venäjä- merkitys ja mahdollisuudet Suomen matkailulle 13. joulukuuta 2012 Venäjä- merkitys ja mahdollisuudet Suomen matkailulle 13. joulukuuta 2012 Kristiina Hietasaari / MEK Kansainväliset saapumiset 2000-2011 Indeksi 2000 = 100 160 150 140 130 120 110 100 90 Kansainväliset

Lisätiedot

Terveysturismin markkinat. Tutkimus suomalaisten terveyspalveluiden kysynnästä Pietarissa ja venäläisten matkailijoiden keskuudessa

Terveysturismin markkinat. Tutkimus suomalaisten terveyspalveluiden kysynnästä Pietarissa ja venäläisten matkailijoiden keskuudessa Terveysturismin markkinat Tutkimus suomalaisten terveyspalveluiden kysynnästä Pietarissa ja venäläisten matkailijoiden keskuudessa Venäläisten matkailu Suomeen VENÄLÄISTEN MATKUSTUS SUOMEEN JATKOI KASVUAAN

Lisätiedot

Matkailun kehitys

Matkailun kehitys Matkailun kehitys 2014 7.4.2015 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Venäläismatkailijoiden katokäänsi ulkomaiset yöpymiset laskuun Suomessa kirjattiin 5 697 300 ulkomaista yöpymistä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista Markkinakatsaus Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013 , 131 000 yöpymistä Matkustaminen pähkinänkuoressa Pohjoismaiden osuudet italialaisten yöpymisistä

Lisätiedot

All the truth about FINLAND

All the truth about FINLAND All the truth about FINLAND STOP in Finland - lehden Koko totuus Suomesta - näyttelypaikan tavoitteena on esitellä Suomen matkailumahdollisuuksia ja vahvistaa Suomen imagoa suosittuna matkailukohteena.

Lisätiedot

Joululomasesonki hieman edellisvuotta heikompi

Joululomasesonki hieman edellisvuotta heikompi Joululomasesonki hieman edellisvuotta heikompi Vuodenvaihteessa viikoilla 53 ja 1 Suomeen saapui Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta 136 000 venäläistä, kun vuotta aiemmin määrä oli noin 20 000 matkustajaa

Lisätiedot

Matkailun kehitys 2016

Matkailun kehitys 2016 Matkailun kehitys 2016 3.5.2017 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Kiina jatkoi vahvaan kasvuaan myös piristyi loppuvuotta kohden Suomessa kirjattiin 5 768 000 ulkomaista yöpymistä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista Markkinakatsaus Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013 Kiina (ml. Hongkong), 113 000 yöpymistä Matkustaminen pähkinänkuoressa Pohjoismaiden osuus

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Brittimatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Brittimatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Brittimatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA MATKAILUSTA ISO- BRITANNIASTA SUOMEEN BRITTIMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä ja

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Belgialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Belgialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Belgialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA BELGIALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN BELGIALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Espanjalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Espanjalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Espanjalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA ESPANJALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN ESPANJALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Kasvulle on erinomaiset edellytykset Matkailu- ja ravintolaala on merkittävä toimiala Hannu Hakala Majoitus- ja Ravitsemispalvelut MaRa 8.10.2015 LAUREA Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

PALVELUTRENDEJÄ VENÄJÄ-TYÖPAJA TUOTTEISTAMINEN SONJA PAJU 26.4.2013

PALVELUTRENDEJÄ VENÄJÄ-TYÖPAJA TUOTTEISTAMINEN SONJA PAJU 26.4.2013 VENÄJÄ-TYÖPAJA TUOTTEISTAMINEN SONJA PAJU 26.4.2013 PALVELUTRENDEJÄ Kaivataan erityisesti hyvinvointiin, terveyteen ja hemmotteluun liittyviä uusia tuotteita. Kylpylät, risteilyt ja kaupunkilomapaketit

Lisätiedot

Etelä-Karjalan matkailun yhteismarkkinointi

Etelä-Karjalan matkailun yhteismarkkinointi Etelä-Karjalan matkailun yhteismarkkinointi Missio & visio Missio Johtaa ja toteuttaa maakunnan matkailumarkkinointia yhteismarkkinoinnin perusperiaatteiden mukaisesti (kotimaa ja kv) Visio Suomen suosituin

Lisätiedot

Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU- logot mukaan

Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU- logot mukaan Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU- logot mukaan No ordinary Destination / Lapland -- The North of Finland Case 1 Lapland The North of Finland IAB Grand One 2013 seminaari 4.4.2013 Hanna-Mari Pyry Talvensaari,

Lisätiedot

Venäjä pähkinänkuoressa

Venäjä pähkinänkuoressa Venäjä 24.5.2013 2 Venäjä pähkinänkuoressa 17 000 000 km2 142 000 000 asukasta Moskova (11,6 milj.), Pietari (5,0 milj.) + 13 muuta miljoonakaupunkia 133 000 (0,1% väestöstä) superrikkaita, joilla yli

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA SAKSALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN SAKSALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista Markkinakatsaus Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013 , 405 000 yöpymistä Matkustaminen pähkinänkuoressa Pohjoismaiden osuudet isobritannialaisten

Lisätiedot

Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014

Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014 Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014 Sisällysluettelo Venäläisten ulkomaanmatkailu kasvoi 13 % Kuva 1: Matkojen määrien muutokset kymmeneen suosituimpaan kohdemaahan 2012 2013 Taulukko 2:

Lisätiedot

Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy :: www.tak.fi. TAK Oy

Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy :: www.tak.fi. TAK Oy Kaupan tutkimuspäivä tki ä 26.1. Venäläiset ostajina Suomessa Pasi Nurkka pasi.nurkka@tak.fi 040-5055 903 1 Kaupan tutkimuspäivä tki ä 26.1. Venäläisten matkat joihinkin maihin 4500 4000 3500 3000 1000

Lisätiedot

Matkailun kehitys maakunnissa

Matkailun kehitys maakunnissa Matkailun kehitys maakunnissa 2014 1.12.2015 PÄÄKAUPUNKISEUTU JÄRVI- SUOMI RANNIKKO JA SAARISTO LAPPI JA KUUSAMO Uusimaa 1 (vain pk- seutu) Lappi Etelä- Karjala Ahvenanmaa Varsinais- Suomi Pirkanmaa Etelä-

Lisätiedot

4.10.2013 Esityksen laatija. Maakunnan ajankohtaisia matkailukuulumisia Matkailukoordinaattori Leena Pajala 3.10.2013

4.10.2013 Esityksen laatija. Maakunnan ajankohtaisia matkailukuulumisia Matkailukoordinaattori Leena Pajala 3.10.2013 4.10.2013 Esityksen laatija Maakunnan ajankohtaisia matkailukuulumisia Matkailukoordinaattori Leena Pajala 3.10.2013 1 Keski-Suomen liitto / Keski-Suomi Loma-Suomi Keski-Suomen liiton rooli matkailussa

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Hollantilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Hollantilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Hollantilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA HOLLANTILAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN HOLLANTILAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Venäjä nousee vai nouseeko katsaus Venäjän talousnäkymiin ja matkailuun

Venäjä nousee vai nouseeko katsaus Venäjän talousnäkymiin ja matkailuun Venäjä nousee vai nouseeko katsaus Venäjän talousnäkymiin ja matkailuun Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy % 2 VENÄJÄN OSUUS SUOMEN ULKOMAANKAUPASTA 30,0 25,0 20,0 Tuonti v. 2016: 6,1 Mrd 15,0 11,2%

Lisätiedot

MARA. pitkän aikavälin näkymät erinomaiset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi. Jouni Vihmo, ekonomisti 29.9.2015

MARA. pitkän aikavälin näkymät erinomaiset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi. Jouni Vihmo, ekonomisti 29.9.2015 pitkän aikavälin näkymät erinomaiset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi Jouni Vihmo, ekonomisti 9.9.15 Kohti neljättä taantumavuotta kulutusvetoinen kasvu ei tartu investointituotteita vievään Suomeen Päätoimialojen

Lisätiedot

Miten onnistumme yhdessä? Anne Lind, yhteyspäällikkö

Miten onnistumme yhdessä? Anne Lind, yhteyspäällikkö Miten onnistumme yhdessä? Anne Lind, yhteyspäällikkö Visit Finland maailmalla Visit Finland edustajat 10 maassa Venäjä, Peking, Chongqing, Shanghai, Hong Kong & Etelä-Kiina, Tokio, Berliini, Lontoo, Pariisi,

Lisätiedot

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA SUOMEKSI TILASTOTIETOJA Virolle 14,1 miljardin kruunun matkailutulot! Matkailu on merkittävä tulonlähde Virolle. Vuonna 2004 Viroon tuli matkailukruunuja 14,1 miljardin kruunun edestä, 15 prosenttia enemmän

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA JAPANILAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN JAPANILAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla

gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla Yhteismarkkinointi Joukkueajattelu Paras matkailualue (joukkue) voittaa Resurssit Yhdessä enemmän kuin yksin Yhteinen suunta

Lisätiedot

KUOPION MATKAILUN KEHITYS

KUOPION MATKAILUN KEHITYS Tilastotiedote 11 / 2016 KUOPION MATKAILUN KEHITYS Yöpymiset tammi-kesäkuussa 2016 Ulkomaalaisten yöpymiset 2008-2015 Tilastonkeskuksen tilastoinnin piiriin kuuluvat majoitusliikkeet, joissa on vähintään

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN MATKAILUN AJAKOHTAISSEMINAARI Helsinki 9.6.2009. Matkailustrategian tavoiteseuranta Määrälliset indikaattorit

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN MATKAILUN AJAKOHTAISSEMINAARI Helsinki 9.6.2009. Matkailustrategian tavoiteseuranta Määrälliset indikaattorit TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN MATKAILUN AJAKOHTAISSEMINAARI Helsinki 9.6.2009 Matkailustrategian tavoiteseuranta Määrälliset indikaattorit Tutkimuspäällikkö Tom Ylkänen, MEK Matkailustrategian toimenpideohjelman

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA KIINALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN KIINALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016

Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016 Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016 2 16 14 12 10 12,2 9,7 11,1 8,4 13,5 11,2 8 6,4 6 4,6 4 2 0 Koko vuosi Talvi (Q1 ja Q4) 1,7 0,4 Kesä (Q2- Q3) 1,6 1,8 0,8 0,2 Q1 Q2 Q3

Lisätiedot

RUCOLA RUSSIAN CONSUMER LATENT NEEDS. Mitä venäläiset haluavat kokea Suomessa? Miikka Raulo ja Reima Rönnholm

RUCOLA RUSSIAN CONSUMER LATENT NEEDS. Mitä venäläiset haluavat kokea Suomessa? Miikka Raulo ja Reima Rönnholm RUCOLA RUSSIAN CONSUMER LATENT NEEDS Mitä venäläiset haluavat kokea Suomessa? Miikka Raulo ja Reima Rönnholm Keski-Suomen Matkailuparlamentti 9.11.2011 Asiakasymmärrys ohjaamaan matkailun konseptien kehitystä

Lisätiedot

Outdoors Finland II. Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi hanke. Satakunta 14.11.2013

Outdoors Finland II. Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi hanke. Satakunta 14.11.2013 Outdoors Finland II Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi hanke Satakunta 14.11.2013 Heli Saari heli.saari@visitfinland.com www.mek.fi/outdoorsfinland Matkailun edistämiskeskus Tehtävänä

Lisätiedot

Keski-Suomessa on ollut jo pitkään runsasta ja korkeatasoista kulttuuritarjontaa Maakunnan matkailukeskuksissa on tehty merkittäviä investointeja

Keski-Suomessa on ollut jo pitkään runsasta ja korkeatasoista kulttuuritarjontaa Maakunnan matkailukeskuksissa on tehty merkittäviä investointeja Keski-Suomessa on ollut jo pitkään runsasta ja korkeatasoista kulttuuritarjontaa Maakunnan matkailukeskuksissa on tehty merkittäviä investointeja Kulttuuritarjonnan tuotteistaminen on ollut vaihtelevaa

Lisätiedot

MARA. EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.2016

MARA. EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.2016 EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.216 Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun aasialaisten yöpymiset kasvavat kovaa vauhtia

Lisätiedot

Rural Finland Matkailun kehittäjien tapaaminen Suvi Ahonen

Rural Finland Matkailun kehittäjien tapaaminen Suvi Ahonen Rural Finland Matkailun kehittäjien tapaaminen 29.11.2017 Suvi Ahonen 1 Koko maassa yöpymiset lisääntyivät tammi-syyskuussa 5,1 %. Kasvua tuli kotimaasta 1,4 % ja ulkomailta 14,8 %. Keski-Suomen majoitusliikkeiden

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Italialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Italialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Italialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA ITALIALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN ITALIALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Visit Finlandin kehittämispalvelut yrityksille

Visit Finlandin kehittämispalvelut yrityksille Visit Finlandin kehittämispalvelut yrityksille Matkailun toimialaraportin julkistamisseminaari Rovaniemi 10.12.2014 Heli Mende, Visit Finland / Finpro Matkailuyrityksen systemaattinen kansainvälistyminen

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

1 Matkailutilasto huhtikuu 2016 Kaakko 135

1 Matkailutilasto huhtikuu 2016 Kaakko 135 1 Yöpymiset vähenivät 24,4 prosenttia Kotka-Haminan seudulla Huhtikuussa 2016 Kotka-Haminan seudulla yövyttiin 8 600 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 7 200 yötä ja ulkomaalaiset 1 400 yötä (venäläiset

Lisätiedot

TAK Rajatutkimus tuloksia Kouvolan seutu

TAK Rajatutkimus tuloksia Kouvolan seutu TAK Rajatutkimus 2014 tuloksia Kouvolan seutu 2 Suomessa / Ruotsissa vierailleet ulkomaalaiset matkailijat vuonna 2012 Venäjä Viro Ruotsi/Suomi Saksa Iso-Britannia Norja USA Japani Ranska Kiina Tanska

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista Markkinakatsaus Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 27.5.2013 , 534 000 yöpymistä Matkustaminen pähkinänkuoressa Pohjoismaiden osuudet saksalaisten yöpymisistä

Lisätiedot

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen Oletko mökkiomistaja? Haluaisitko vuokrata mökkisi venäläisille turisteille? Helposti Tuottoisasti Turvallisesti Me tarjoamme keinon! majapaikka.fi kallista.ru Se on Helppo Tuottoisa Turvallinen Me tarjoamme

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Riitta Balza Kesäkuu 2015 01/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy SATAKUNNAN MATKAILUN TUOREIMMAT KEHITYSTRENDIT 22.9.21 21 Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy lähdeaineistona Tilastokeskuksen majoitustilastot

Lisätiedot

Muuttuva ilmasto haaste matkailulle. Ilmastoskenaariot matkailuyrittämisen näkökulmasta

Muuttuva ilmasto haaste matkailulle. Ilmastoskenaariot matkailuyrittämisen näkökulmasta Muuttuva ilmasto haaste matkailulle Ilmastoskenaariot matkailuyrittämisen näkökulmasta Ilmastonmuutos ja matkailu Luontoon perustuva matkailu muita matkailun muotoja herkempi muutoksille Luontomatkailu

Lisätiedot