Venäjänkieliset markkinat. Suomalaisten yritysten mahdollisuudet venäjänkielisillä markkinoilla Suomessa ja ulkomailla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Venäjänkieliset markkinat. Suomalaisten yritysten mahdollisuudet venäjänkielisillä markkinoilla Suomessa ja ulkomailla"
  • Esa Aro
  • 2 vuotta sitten
  • Katselukertoja:

Transkriptio

1 Venäjänkieliset markkinat Suomalaisten yritysten mahdollisuudet venäjänkielisillä markkinoilla Suomessa ja ulkomailla

2 Kansantalous Suomen kansantalouden kasvun hidastuminen muun Euroopan mukana vaatii toimenpiteitä politiikan lisäksi myös yksittäisiltä yrityksiltä Turismi on kansantalouden kasvun kannalta erittäin tärkeää, sillä se tuo maahamme uutta rahaa vanhan kierrossa pitämisen sijaan Venäjältä suuntautuva matkailu on vuodesta toiseen tilastollisesti suurinta Suomessa Matkailijamäärien kasvuun on kuitenkin reilusti mahdollisuuksia

3 Miten lisätä matkailua? Uudet reitit Vuosittain myönnetään lähes miljoona viisumia Suomen Pietarin pääkonsulaatista. Näistä suurin osa on monikertaviisumeita eli näillä viisumeilla tehtyjen Suomen matkojen todellinen lukumäärä oli huomattavasti suurempi. Joulusesongiksi 2010 avautunut nopea junayhteys sekä kesäkaudella 2010 alkanut ja talvikaudella jatkuva viisumivapaa risteilyliikenne Helsingin ja Pietarin välillä tiivistää matkailua entisestään Suomen ja Luoteis- Venäjän välillä.

4 Miten lisätä matkailua? Tiedotus Luoteis-Venäjältä tulevien matkailijoiden keskuudessa Suomen vierailut ovat osa arkipäiväistä elämää. He tarvitsevat tuttuuden ja arkipäiväisyyden lisäksi uutuuksia Uutuuksilla herätämme myös niiden matkailijoiden mielenkiinnon, joiden mielikuvat Suomesta ovat liian arkipäiväisiä Uusia alueita, palveluita, nähtävyyksiä, kulttuurikokemuksia ja kaikkea mitä meillä Suomessa on tarjota, mutta joista he eivät tiedä Tarvitsemme uusia tapoja tiedottaa!

5 Miten lisätä matkailua? Kaikki yhdessä Suomessa yhteistyökumppanimme MEK tekee parhaansa laajentaakseen näkyvyyttämme maailman matkailumarkkinoilla Heidän toimenpiteensä ja budjettinsa ovat kuitenkin rajallisia Jokainen yritys, joka laajentaa markkinointiaan venäläisille asiakkaalle markkinoi samalla koko Suomea Meillä on väyliä, ideoita ja ratkaisuja Näin voimme kaikki saada pienellä panoksella yhdessä aikaan suuria tuloksia

6 Maasel Fin Oy Mikä? Maasel Fin Oy on monialainen Venäjänmarkkinoiden konsultaatioyritys Helsingin lauttasaaressa. Ratkaisemme asiakkaan tarpeen mukaan niin pienet, kuin suuretkin ongelmat venäjänkielisen markkinoinnin suhteen, niin Suomessa kuin ulkomailla Kuka? Yrityksen ja sen ideoiden isä, sekä yrityksessä alusta alkaen työskennelleet henkilöt ovat aikanaan olleet turisteja Suomessa ja ovat itse kohdanneet ne ongelmat joita nyt ratkaisemme

7 Maasel Fin Oy Mitä? Käännöstyöt erittäin edullisesti ja ammattitaitoisesti Kotisivut, tuote- ja palveluesitteet, mainosjulisteet, ruokalistat ja kaikki yrityksenne myyntiä tukeva materiaali Esimerkiksi matkailu- ja ravintola alalla hyvin pienillä käännöstöillä voidaan kasvattaa asiakkaan palvelukokemuksen laatua huomattavasti Hoidamme hakusana ja -koneoptimoinnit, graafisen suunnittelun ja kaiken mitä yrityksesi voi tarvita

8 Maasel Fin Oy Mitä? Mainontaa suoraan rajan taakse Lukuisia yhteistyömedioita Ei välityspalkkiota Koko yksilöllinen ja yrityskohtainen markkinointisuunnitelma ja sen toteutus tai pelkät kontaktit asiakkaan tarpeen mukaan Tv, radio, aikakausilehdet, ilmaisjakelut, aluemediat ja paljon muuta Kaikki mainostoimiston palvelut helposti suomeksi

9 Maasel Fin Oy Mitä? Konsultointi Avaamme ovesi loistaville laajennusmahdollisuuksille Venäjälle Ei kulttuurishokkeja Ei kieliongelmia Pehmeä lasku uusille markkinoille Paikallistuntemus ja yhteistyökumppanit kaikkeen yrityksen perustamista tai laajentamista koskevaan

10 Maasel Fin Oy Mitä? Yhdet Euroopan suurimmista matkamessuista Kontakti vuosittain järjestettäville matkamessuille Moskovassa Esitejakelua Ständitilaa Venäjänkielisten esittelijöiden palkkaus Koko paketti näytteille asettelusta alkaen Pelkät esitteet tiskille Eri kokoiset paketit kaikkiin tarpeisiin

11 Maasel Fin Oy Mitä? Finpages Finpages on koko Suomen kattava tietopaketti venäjänkielisille turisteille ja Suomessa asuvalle venäjänkieliselle väestönosalle Finpages auttaa venäjänkielistä asiakasta löytämään Suomesta ne tuotteet ja palvelut jotka tarvitsee Parantaa Suomalaisyritysten näkyvyyttä Suomen rajojen ulkopuolella. Edistää maidemme välistä kauppaa

12 Finpages Finpages tarjoaa asiakkaalle selkeällä esitystavalla sekä tietoa Suomesta, että suomalaisista yrityksistä Asiakas löytää haluamansa palvelut toimialoittain ja alueittain järjestettynä Tällä selkeällä esitystavalla Finpages-luettelo poistaa kieliongelman, joka helposti estää venäjänkielisiä turisteja ja yrittäjiä löytämästä tarvitsemiaan tuotteita ja palveluita sekä yhteistyökumppaneita

13 Miksi Finpages? Kasvava monipuolisten palveluiden tarve Suomeen tulevien venäläismatkailijoiden kiinnostuksen kohteet monipuolistuvat jatkuvasti Luotto suomalaisiin palveluihin, tuotteisiin ja esimerkiksi terveydenhuoltoon on korkea Kielimuuri Suomalaisten palveluiden ja tuotteiden näkyvyys Venäjän alueella on varsin alhainen ja niiden hakuun liittyy usein kielimuurista aiheutuvia ongelmia.

14 Finpages: ainutlaatuinen tuote Jakelualue: Koko Suomi Koko Viro Luoteis- Venäjä Murmanskista Pietariin Moskova

15 Finpages: ainutlaatuinen tuote Luettelon formaatti: Kieli: venäjänkielinen Palvelujen kattavuus: koko Suomi Toimialaluettelo: etsittävä palvelu ja yritys löytyy nopeasti ja helposti A5: helppo kuljettaa auton hansikaslokerossa ja kassissa Laajasti tietoa mm. kulttuuritapahtumista, ongelmatilanteista selviämisestä, autoilusta ym. ym.

16 Finpages: ainutlaatuinen tuote Finpages: vuoden kestotuote Painetaan kerran vuodessa. Yksi kappale tavoittaa koko perheen tai autoseurueen/t Hyödynnetään läpi vuoden useilla matkoilla Hyödynnetään ympäri Suomen kaikkiin tarpeisiin

17 Finpages: ainutlaatuinen tuote Tiedotuskanavat: Venäjänkielinen radio Sputnik Useiden kuntien ja kaupunkien matkailuneuvonta pisteet Suosittu internetsivu Oma edustusto Pietarissa Rajan ylittävässä bussiliikenteessä Matkatoimistoissa Esitejakelu rajojen jonoissa

18 Finpages: ainutlaatuinen tuote Printti- vs. Sähköinen media Asiakkaan luottamus printiin on aina korkeampi kuin internetistä löytyvään tietoon Venäjällä hakukonenäkyvyys on hyvin vaikea varmistaa Kotimaan rajojen ulkopuolella internetin käytöstä tulee aina hankalaa kansallisuudesta riippumatta A5 kokoinen tuote kulkee mukana esimerkiksi hansikaslokerossa ja on aina käytettävissä toisin kuin tietokone

19 Finpages: ainutlaatuinen tuote Printti- vs. Sähköinen media Suurin ja ostovoimaisin matkailijaryhmä on keski-ikäisten ikäluokka, jonka keskuudessa internetin käyttö on yhä vähäisempää kuin nuorien keskuudessa Matkailijat eivät etsi esimerkiksi ravintoloita internetistä paikanpäällä ollessaan Finpagesista kuluttaja löytää yrityksen, jonka kotisivuilla tahtovat asioida, mikäli tahtovat lisätietoa

20 Finpages: ainutlaatuinen tuote Finpages on ainut tuote, joka tavoittaa asiakkaan jo ennen matkan alkua ja seuraa mukana aina kotiin paluuseen Yhteistyökumppaneinamme toimivat matkatoimistot räätälöivät asiakkailleen matkoja Finpagesin mukaan Tuote vastaa aitoon kysyntään ja tarpeeseen Tuote antaa tietoa kuluttajille heille ennestään tuntemattomista alueista Suomessa ja rohkaisee laajentamaan matkustustaan entisestään

21 Finpages: ainutlaatuinen tuote Auttaa tavoittamaan kuluttajat myös hiljaisempien sesonkien aikana Hintalaatusuhteeltaan paras tapa tavoittaa venäjänkieliset kuluttajat Ilmaisjakelut menevät kertaselauksen jälkeen asiakkaalta roskiin, mutta nimellinen korvaus saa asiakkaan säilyttämään tuotteen vaikka ei tietäisi milloin aikoo palata Suomeen seuraavaksi

22 Finpages: ainutlaatuinen tuote Laajin joukko matkailijoita: myös lentokoneella, junalla ja laivalla saapuvat kuluttajat Suurin jakelualue ja laajin mainonta Tuote on otettu vastaan erittäin hyvin Venäjällä ja Virossa Toimii taskukokoisena hakukoneena, josta löytyy kaikki tarvittava kun tietää mitä tahtoo ja missä on

23 Finpages: ainutlaatuinen tuote Luettelon jakelukanavat Venäjä: Murmanskista Pietariin kirjakauppoja Moskovassa kirjakauppoja Viipurin alueen huoltoasemia Suomen matkoja myyviä matkatoimistoa Tallinna: kirjakauppoja, lehtikioskeja Suomi: matkamuistomyymälöitä, R-kioskeja, kirjakauppoja

24 Tiesitkö, että...? Luoteis-Venäjällä on n. 14 miljoonaa asukasta Venäläisten turistien arvioidaan tuovan Suomeen n. 800 miljoonaa euroa vuosittain Venäläisten turistien mukaan kielimuuri on suurin ongelma, joka estää heitä löytämästä tarvitsemiaan hyödykkeitä ja palveluita

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Aluepäällikkö Arto Asikainen 1.10.2012 30.4.2013 28.5.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

The Baltic Guide -julkaisut

The Baltic Guide -julkaisut The Baltic Guide julkaisut The Baltic Guide matkailulehti on ilmestynyt jo 23 vuotta. Tavoita ostovoimaiset Viron matkailijat suomen, englannin, venäjän ja vironkielisten julkaisujemme kautta. Lehtien

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2011 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Suomalaisten vapaa-ajan matkailu Viroon Päivämatkat

Lisätiedot

Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU-logot mukaan

Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU-logot mukaan Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU-logot mukaan www.youtube.com/watch?v=ezb_svrt-30&feature=plcp No ordinary Destination Lapin matkailuparlamentti 3.10.2012 Hanna-Mari Pyry Talvensaari 3 Lapland The

Lisätiedot

Venäläiset kuluttajat Suomessa

Venäläiset kuluttajat Suomessa Venäläiset kuluttajat Suomessa - Pietarin alueen kuluttajakysely Kesä-syyskuu 2011 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Venäläisten matkailu Suomessa Yleistä

Lisätiedot

TAK Rajatutkimus tuloksia Kouvolan seutu

TAK Rajatutkimus tuloksia Kouvolan seutu TAK Rajatutkimus 2014 tuloksia Kouvolan seutu 2 Suomessa / Ruotsissa vierailleet ulkomaalaiset matkailijat vuonna 2012 Venäjä Viro Ruotsi/Suomi Saksa Iso-Britannia Norja USA Japani Ranska Kiina Tanska

Lisätiedot

Venäläiset kuluttajat Suomessa

Venäläiset kuluttajat Suomessa Venäläiset kuluttajat Suomessa - Poimintoja tuloksista - Verottomat ostokset, maahantulot ja yöpymiset - Rajahaastattelututkimus syyskuu 2015 elokuu 2016 Rajahaastattelut on tehnyt Tutkimus- ja Analysointikeskus

Lisätiedot

MYY PALVELUA. Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia

MYY PALVELUA. Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia MYY PALVELUA Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia Ryhmätyöskentely - tavoitteena ideoida, KUINKA MYYNNIN MUUTTUNEESEEN ROOLIIN VOIDAAN VASTATA? - tarkastellaan kysymystä

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia HELSINGIN MATKAILUTILASTOT LOKAKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman Lokakuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 298 000 yöpymistä, joista suomalaisille 159 000 ja ulkomaalaisille 138 000 yötä.

Lisätiedot

Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen?

Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen? Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen? 1 Olet päättänyt perustaa yrityksen tai olet sen jo perustanut. Kertoaksesi potentiaalisille asiakkaillesi, että olet olemassa,

Lisätiedot

Kvalitatiivinen analyysi. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry

Kvalitatiivinen analyysi. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Laadullinen eli kvalitatiiivinen analyysi Yrityksen tutkimista ei-numeerisin perustein, esim. yrityksen johdon osaamisen, toimialan kilpailutilanteen

Lisätiedot

Matkailu- ja ravintola-alan kysynnästä ei ole kotimaisen kasvun ylläpitäjäksi

Matkailu- ja ravintola-alan kysynnästä ei ole kotimaisen kasvun ylläpitäjäksi Matkailu- ja ravintola-alan kysynnästä ei ole kotimaisen kasvun ylläpitäjäksi Jouni Vihmo, ekonomisti MaRan tiedotustilaisuus, Lasipalatsi 26.6.213 Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja Ravintolapalvelut

Lisätiedot

Case Lappeenranta Mirka Rahman, Markkinointi- ja asiakaspalvelupäällikkö

Case Lappeenranta Mirka Rahman, Markkinointi- ja asiakaspalvelupäällikkö Case Lappeenranta Mirka Rahman, Markkinointi- ja asiakaspalvelupäällikkö Matkailuneuvonta osa kaupungin asiakaspalvelua 2 Matkailutoiminta ja markkinointi on yhteistyötä VisitLappeenranta sivut & i-näytöt

Lisätiedot

Kauppatalo Lend ja ProAgria Kymenlaakso ry

Kauppatalo Lend ja ProAgria Kymenlaakso ry Kauppatalo Lend ja ProAgria Kymenlaakso ry Suonenjoki 4.4.2013 ProAgria Etelä-Suomi ry, Kouvola Tuula Repo kehitysjohtaja, MMM p. 040 588 0958, vaihde 020 747 3434 tuula.repo@proagria.fi Yhteistyösopimus

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2012 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa 500 Suomalaisten matkailumenot Viroon 2002-2011 Milj.

Lisätiedot

Viisumivapauden vaikutukset Kyselytutkimus Pietarissa, Moskovassa ja Leningradin alueella

Viisumivapauden vaikutukset Kyselytutkimus Pietarissa, Moskovassa ja Leningradin alueella Viisumivapauden vaikutukset Kyselytutkimus Pietarissa, Moskovassa ja Leningradin alueella Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy :: GSM +358 45 137 5099 :: info@tak.fi :: www.tak.fi SISÄLLYSLUETTELO Viisumivapauden

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Helmikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 218 000 yöpymistä, joista suomalaisille 113 000 ja ulkomaalaisille 104 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 4 prosenttia Maaliskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 240 000 yöpymistä, joista suomalaisille 118 000 ja ulkomaalaisille 122 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Mainonnan kenttä Venäjällä

Mainonnan kenttä Venäjällä Mainonnan kenttä Venäjällä Mainonnan historia nykyvenäjällä 15 vuotta siitä kun se alkoi Viimeisen 10 vuoden aikana isoimmat ketjut ovat rantautunet Venäjälle Koulutus, osaaminen, ja yleinen tietotaito

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 14 prosenttia Huhtikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 247 000 yöpymistä, joista suomalaisille 128 000 ja ulkomaalaisille 119 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Tuotteita käyttävistä ihmisistä on tullut parempia mainoksia, kuin perinteisistä medioista Miksi näin on? 3

Lisätiedot

Suomalaisten matkailu Viroon. Ossi Nurmi The Baltic Guide seminaari,

Suomalaisten matkailu Viroon. Ossi Nurmi The Baltic Guide seminaari, Suomalaisten matkailu Viroon The Baltic Guide seminaari, 13.1.216 Esityksen teemat 1. Suomalaisten matkat Viroon eri tietolähteet 2. Matkailijakohtainen rahankäytön profiili 3. Suomalaisten matkailijoiden

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen 1.5.2013 31.10.2013 11.11.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat

Lisätiedot

MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS

MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS 1/9 KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia. TÄRKEÄÄ 1. Tallenna lomake ensin omalle koneellesi. 2. Täytä tallentamasi lomake. 3. Tallenna ja palauta. Täytä kampanjakuvaus huolella!

Lisätiedot

Kyllä maalla on mukavaa!

Kyllä maalla on mukavaa! Kyllä maalla on mukavaa! Kotimaan vapaa-ajan markkinat Kotimaan matkailun nykytrendit ja tulevaisuuden näkymät Jyväskylä 1.9.2016 Kimmo Aalto Toiminnanjohtaja Lomalaidun Ry 15.12.2016 kimmo.aalto@lomalaidun.fi

Lisätiedot

Toteutuneet toimenpiteet ja tulokset 2015. 23.2.2016 Kaakko 135 / Hyvän tuulen rannikko

Toteutuneet toimenpiteet ja tulokset 2015. 23.2.2016 Kaakko 135 / Hyvän tuulen rannikko Toteutuneet toimenpiteet ja tulokset 2015 1 Majoitustilastot 2015 tammi joulukuu Yöpymiset 2014/1-12 2015/1-12 muutos% Yhteensä 191 247 169 716-11,3 % Suomi 122 321 120 728-1,3 % Ulkomaat 68 926 48 988-28,9

Lisätiedot

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Kotimainen kysyntä supistuu edelleen Mara-alan tuleva vuosi alkaa laskevassa myynnissä MaRan tiedotustilaisuus 11.12.2014 Jouni Vihmo, ekonomisti Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MARRASKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia Marraskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 273 000 yöpymistä, joista suomalaisille 152 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Verkkomainonnan mahdollisuudet. Kaupan liiton verkkokauppakoulutus 16.11.2011

Verkkomainonnan mahdollisuudet. Kaupan liiton verkkokauppakoulutus 16.11.2011 Verkkomainonnan mahdollisuudet Kaupan liiton verkkokauppakoulutus 16.11.2011 Elina Teräsvirta KTM, 31v. Tuotepäällikkö Sanoma Digital Finlandissa 2010- Displaymainonnan kehittäminen Oikotie Asunnot Oikotie

Lisätiedot

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HEINÄKUU 2016 Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia Heinäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 422 000 yöpymistä, joista suomalaisille 185 000 ja ulkomaalaisille 237 000 yötä. Sekä suomalaisten

Lisätiedot

Helsingin Sanomat. Työpaikkamedia, jota luetaan ja arvostetaan

Helsingin Sanomat. Työpaikkamedia, jota luetaan ja arvostetaan Helsingin Sanomat Työpaikkamedia, jota luetaan ja arvostetaan Pohjoismaiden suurin painettu sanomalehti tavoittaa päivittäin 742 000 ja viikoittain yli miljoona lukijaa. Laatujournalismin edelläkävijä,

Lisätiedot

Matkailutilasto Helmikuu 2016

Matkailutilasto Helmikuu 2016 Matkailutilasto Helmikuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...

Lisätiedot

Metsäluomu biotalouden mahdollisuutena Luomufoorumi 3.2.2016

Metsäluomu biotalouden mahdollisuutena Luomufoorumi 3.2.2016 Metsäluomu biotalouden mahdollisuutena Eija Vuorela Suomen 4H-liitto/Youngfour Oy Luonnontuotteet monipuolistuvissa arvoverkoissa (LUMOA) -hanke Yhteistyössä Rainer Peltola LUKE 2 Mennään metsään Suomi

Lisätiedot

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design - Lähialueyhteistyöhanke Rahoitus TEMin lähialueyhteistyövaroista Finatex ry:n koordinoima Suomalais-venäläisen

Lisätiedot

Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää

Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää KUVA KUVA KUVA Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää 19.5.216 Ekonomisti Jouni Vihmo KUVA Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Yritykset odottavat hyvää kesää majoitusyritykset

Lisätiedot

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä.

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä. TÄSSÄ TOIMINNAN SEURANNAN RAPORTISSA SEURATAAN KUUKAUSITTAIN ENONTEKIÖN KEHITYS OY TÄRKEIMPIÄ TOIMIA, SEKÄ KATSOTAAN SEURAAVAN KUUKAUDEN JO SOVITTUJA TEEMOJA. RAPORTTI LAADITAAN KUUKAUSITTAIN JA ESITETÄÄN

Lisätiedot

Meri ja saaristo Visit Finlandin strategioissa

Meri ja saaristo Visit Finlandin strategioissa Meri ja saaristo Visit Finlandin strategioissa Jaakko Lehtonen, Executive Vice President 5.2.2015 2 JAAKKO LEHTONEN Ulkomaiset yöpymiset matkailun suuralueittain 2013 20 % 25 % 18 % 38 % Rannikko ja saaristo,

Lisätiedot

seminaari TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

seminaari TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Pohjoinen kasvukäytävä TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Kymenlaakso Pohjoisella kasvukäytävällä kä ällä seminaari Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

Oleg ostaa, jos Matti osaa myydä

Oleg ostaa, jos Matti osaa myydä Oleg ostaa, jos Matti osaa myydä Venäjän BKT kasvoi enää 1.4% (1-6/2013) Vuonna 2007 kasvu oli 8.5% Kari Liuh to Kari Liuhto Venäjän kaupan professori Turun kauppakorkeakoulu Turun kauppakorkeakoulun alumnitapaaminen

Lisätiedot

Osaaminen, innovaatiot ja liiketoiminta

Osaaminen, innovaatiot ja liiketoiminta Osaaminen, innovaatiot ja liiketoiminta Ryhmäraportti Jenni Kämäri, Anne Laitinen, Anssi Louet, Päivi Mäkimartti, Katri Åström Liiketalouden koulutusohjelma Taloushallinto Tradenomi (AMK) KEMI/TORNIO 2012

Lisätiedot

VENÄJÄ : Markkinakatsaus 2016

VENÄJÄ : Markkinakatsaus 2016 VENÄJÄ : Markkinakatsaus 2016 20.4.2016 JA LUVUT 2 MARKKINAPOTENTIAALI SUOMEN TILASTOLUVUT 2015 Venäläisten yöpymiset Suomessa vähenivät 41,6% vuonna 2015 Yöpymiset 2016 tammi-helmikuussa vähenivät 14,6%

Lisätiedot

Alma Median tulos Q1 2011. Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 29.4.2011

Alma Median tulos Q1 2011. Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 29.4.2011 Alma Median tulos Q1 2011 Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 29.4.2011 1 Agenda Avainkohdat Q1 Markkinoiden kehitys Segmenttikatsaukset Taloudellinen kehitys Q1 ja

Lisätiedot

Tiedotuspalvelu.fi on Provisual Oy:n omistama viestintään, markkinointiin ja sosiaaliseen mediaan keskittyvä palvelu.

Tiedotuspalvelu.fi on Provisual Oy:n omistama viestintään, markkinointiin ja sosiaaliseen mediaan keskittyvä palvelu. Tiedotuspalvelu.fi on Provisual Oy:n omistama viestintään, markkinointiin ja sosiaaliseen mediaan keskittyvä palvelu. Tiedotuspalvelu.fi on toiminut yli viisi vuotta saavuttaen maineen luotettavana tiedonlähteenä.

Lisätiedot

Ylläksen markkinointi uudistuu - suunnattu osakeanti

Ylläksen markkinointi uudistuu - suunnattu osakeanti Ylläksen markkinointi uudistuu - suunnattu osakeanti 27.1. 29.4.2016 Tule osakkaaksi Ylläksen Markkinointi Oy:hyn - mukana olosi on tärkeää. mm. Kolarin kunta on jatkossa vahvasti mukana. Yhteismarkkinoinnista

Lisätiedot

Matkailutilasto Lokakuu 2016

Matkailutilasto Lokakuu 2016 Matkailutilasto Lokakuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat 4,0 prosenttia Oulussa Lokakuussa 2016 Oulussa yövyttiin 49 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 43 000 yötä ja ulkomaalaiset

Lisätiedot

Matkailutilasto Syyskuu 2016

Matkailutilasto Syyskuu 2016 Matkailutilasto Syyskuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 6,6 prosenttia Oulussa Syyskuussa 2016 Oulussa yövyttiin 50 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 41 000 yötä ja ulkomaalaiset

Lisätiedot

Jyväskylän kokemuksia

Jyväskylän kokemuksia Jyväskylän kokemuksia Investointeja ja kasvua yli rajojen 25.4.2012 Minna Haapala Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy Jykesin kansainvälistymispalvelut Jykesin kansainvälistymispalvelut tukee yritysten

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT SYYSKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia Syyskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin lähes 308 000 yöpymistä, joista suomalaisille 133 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Alma Median tulos Q Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja

Alma Median tulos Q Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja Alma Median tulos Q3 2011 Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 1 Agenda Avainkohdat Markkinoiden kehitys Segmenttikatsaukset Taloudellinen kehitys ja näkymät 2 Avainkohdat

Lisätiedot

Kaupan liitto 26.10.2011

Kaupan liitto 26.10.2011 Kaupan liitto 26.10.2011 MIKKO KNUUTTILA TOIMINUT DIGITAALISEN MARKKINOINNIN JA SÄHKÖISEN KAUPANKÄYNNIN KEHITYS- JA JOHTOTEHTÄVISSÄ YLI 10 VUOTTA VIIMEISIMPÄNÄ VASTANNUT DNA:N DIGIMARKKINOINNISTA JA 1.

Lisätiedot

Alma Median tulos Q2 2011

Alma Median tulos Q2 2011 Alma Median tulos Q2 2011 Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja Helsinki 1 Agenda Avainkohdat Q2 Markkinoiden kehitys Segmenttikatsaukset Taloudellinen kehitys ja näkymät

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 8,1 prosenttia Tammikuussa 2016 Helsingissä yövyttiin 244 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 116 000 yötä ja ulkomaalaiset 128 000 yötä

Lisätiedot

Mainosvuosi 2015. Mainosvuosi 2015 TNS

Mainosvuosi 2015. Mainosvuosi 2015 TNS Mainosvuosi 2015 Ad spend trends Kantar Media #Mainosvuosi Kantar Media international ad spend trends Mediamainonnan kehitys on ollut vaatimatonta myös kansainvälisesti viime vuonna. Etelä- ja Itä Euroopassa

Lisätiedot

2016 ERINOMAINEN KOHDE -SERTIFIKAATTI MAINOSPAKKAUS

2016 ERINOMAINEN KOHDE -SERTIFIKAATTI MAINOSPAKKAUS 2016 ERINOMAINEN KOHDE -SERTIFIKAATTI MAINOSPAKKAUS Matkailijat ympäri maailman etsivät tietoa TripAdvisorista TripAdvisor on maailman suurin matkailusivusto 1, ja se sisältää yli 320 miljoonaa arvostelua

Lisätiedot

KAUPAN ALAN ENNAKOINTIKAMARI. PORIN YLIOPISTOKESKUS 12.11.2013 Johtaja Teijo Virtanen

KAUPAN ALAN ENNAKOINTIKAMARI. PORIN YLIOPISTOKESKUS 12.11.2013 Johtaja Teijo Virtanen KAUPAN ALAN ENNAKOINTIKAMARI PORIN YLIOPISTOKESKUS 12.11.2013 Johtaja Teijo Virtanen Sähköä ja tekniikkaa Satakunnassa jo yli 65 vuotta Liikevaihto 2012 n. 4 milj. Henkilökuntaa 25 Mekeltek Oy on yksi

Lisätiedot

Viitostie. Matkailualueiden ja yritysten yhteismarkkinointikanavaksi. Kari Turunen 1 27.5.2014

Viitostie. Matkailualueiden ja yritysten yhteismarkkinointikanavaksi. Kari Turunen 1 27.5.2014 Viitostie Matkailualueiden ja yritysten yhteismarkkinointikanavaksi 1 VIITOSTIE Kehittyvin ja monipuolisin elämysreitti niin kotimaisille kuin ulkomailta saapuville automatkailijoille Suomessa 2 Viitostie

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Selvitys perustuu Eurostatin, Statistics Estonian ja Tilastokeskuksen tilastoihin sekä kahteen otospohjaiseen kuluttajakyselyyn: TNS Gallup:

Lisätiedot

I MIKROTALOUSTIEDE LUKU 5 KILPAILUMUODOT

I MIKROTALOUSTIEDE LUKU 5 KILPAILUMUODOT I MIKROTALOUSTIEDE LUKU 5 KILPAILUMUODOT Tehtävä 1! " # $%& ' ( ' % %' ' ) ) * ' + )$$$!," - '$ '' ' )'( % %' ) '%%'$$%$. /" 0 $$ ' )'( % %' +$%$! &" - $ * %%'$$%$$ * '+ ' 1. " - $ ' )'( % %' ' ) ) * '

Lisätiedot

Kristina Ruuskanen TV09S1M1

Kristina Ruuskanen TV09S1M1 Kristina Ruuskanen TV09S1M1 1/24 1. Johdanto 2. Digitaalinen markkinointi 3. Digitaalisen markkinoinnin muotoja 4. Suosituimmat digitaalisen markkinoinnin keinot 5. Digitaalisen markkinoinnin käytön syyt

Lisätiedot

Kaikki vapaa-ajanyöpymiset* (tuhansia öitä)

Kaikki vapaa-ajanyöpymiset* (tuhansia öitä) 1 MATKAILUN EDISTÄMISKESKUS KESÄMATKAILUSTRATEGIA 2004-2006 1. Lähtökohtia Pohjana kesämatkailustrategialle on vuosille 2004 2007 laadittu MEKin toimintastrategia, jossa MEKin päätuoteryhmät määritellään.

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

Matkailutilasto Joulukuu 2016

Matkailutilasto Joulukuu 2016 Matkailutilasto Joulukuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset 3,6 prosentin kasvussa Oulussa Joulukuussa 2016 Oulussa yövyttiin 43 000 yötä, joista suomalaiset 34 000 ja ulkomaalaiset 9 400 yötä.

Lisätiedot

Tallinnan-kokous

Tallinnan-kokous Tallinnan-kokous 8. 10.9. 010.3.010 Egoprise-sähköpostikysely yrityksille 010 Seamkin markkinatutkimusyksikkö teki kesäkuussa 010 sähköpostikyselyn, joka lähetettiin 1000 pienen ja keskisuuren yrityksen

Lisätiedot

Matkailutilasto Tammikuu 2016

Matkailutilasto Tammikuu 2016 Matkailutilasto Tammikuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...

Lisätiedot

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 1 MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? Kuudes iareena ja neljäs julkistettu tutkimus Tutkimuksen teemana

Lisätiedot

Taxfree myynti kasvoi, kasvua odotettavissa myös vuodenvaihteen venäläismatkailuun

Taxfree myynti kasvoi, kasvua odotettavissa myös vuodenvaihteen venäläismatkailuun 1 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät 19,9 prosenttia n seudulla Lokakuussa 2016 n seudulla yövyttiin 10 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 7 800 yötä ja ulkomaalaiset 2 200 yötä (venäläiset 922 yötä).

Lisätiedot

Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari

Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari 01 ostari on osa sujuvaa arkea riittävä, nopea ja helppo. 02 sijaitsee lähellä ihmisiä, harrastuksia ja kulkureittejä. 03 vahva ja vakiintunut kauppapaikka

Lisätiedot

Case Marks & Spencer. Lingerie Heaven

Case Marks & Spencer. Lingerie Heaven Case Marks & Spencer Lingerie Heaven Marks & Spencer casen taustaa Marks & Spencerin alamäki vuosina 1997-2000 oli yhtä paljon puhuttu kuin sen virkoaminen vuosina 2001-2003. Myynnin alamäen aikana alusvaatteet

Lisätiedot

Messumedia tulevaisuuden turvallisuustapahtumana. Skydd 2016 messu- ja seminaarimatka Anni Vepsäläinen

Messumedia tulevaisuuden turvallisuustapahtumana. Skydd 2016 messu- ja seminaarimatka Anni Vepsäläinen Messumedia tulevaisuuden turvallisuustapahtumana Skydd 2016 messu- ja seminaarimatka 25.10.2016 Anni Vepsäläinen Agenda 1. Messukeskus lyhyesti 2. Kehitystyötä yhdessä asiakkaiden kanssa Tilat ja elämyksellisyys

Lisätiedot

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 7.6.2012 Tausta Kuusi haastateltavaa, joista viisi osallistui keskusteluun jollain tasolla Ikähaarukka 70-83 vuotiaita Aktiivisia ikäihmisiä, käyvät säännöllisesti ikäihmisille suunnatuissa toiminnoissa

Lisätiedot

Matkailun kehitys

Matkailun kehitys Matkailun kehitys 2015 3.3.2015 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Venäjä romahti Kiinasta kasvua yli 40 prosenttia Suomessa kirjattiin 5 504 000 ulkomaista yöpymistä vuonna 2015.

Lisätiedot

Suomalaisten matkailu Viroon

Suomalaisten matkailu Viroon Haastattelututkimuksen tuloksia 1 2 Viron ja Suomen välinen laivaliikenne 4 laivayhtiötä TallinkSilja, VikingLine, Eckerö ja LindaLine Syyskuun 2015 ja elokuun 2016 välisenä aikana Helsingistä Tallinnan

Lisätiedot

Rovaniemen matkailun kehitys ja matkailun aluetaloudellinen vaikutus

Rovaniemen matkailun kehitys ja matkailun aluetaloudellinen vaikutus Rovaniemen matkailun kehitys ja matkailun aluetaloudellinen vaikutus Rovaniemen kaupunki Matkailupäällikkö Tuula Rintala Gardin 2010 SISÄLTÖ sivu 1. Yöpymisvuorokausien kehitys 3 2. Markkina alueet 5 3.

Lisätiedot

Näyttelypaikka «Koko totuus Suomesta» Baltian merifestivaalilla

Näyttelypaikka «Koko totuus Suomesta» Baltian merifestivaalilla Näyttelypaikka «Koko totuus Suomesta» Baltian merifestivaalilla Baltian merifestivaali 2011 2-5. kesäkuuta 2011, Pietari, Lenexpo-messukeskus 1 Kutsumme teidät osallistumaan Baltian merifestivaalille ja

Lisätiedot

Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU- logot mukaan

Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU- logot mukaan Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU- logot mukaan No ordinary Destination / Lapland -- The North of Finland Case 1 Lapland The North of Finland IAB Grand One 2013 seminaari 4.4.2013 Hanna-Mari Pyry Talvensaari,

Lisätiedot

PALAPELIÄ RAKENTAMAAN: Matka- ja palveluketjut matkailussa k

PALAPELIÄ RAKENTAMAAN: Matka- ja palveluketjut matkailussa k Lentoyhtiöiden tukeminen markkinointiresurssit matkan ideointi myynti matkan suunnittelu PALAPELIÄ RAKENTAMAAN: Matka- ja palveluketjut matkailussa k reittikehitys lentokapasiteetti täyttöaste Hanne Junnilainen

Lisätiedot

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA 16.11.2012 Tutkimuksen tavoitteet Selvittää kuluttajien käsityksiä ja asennoitumista kalaan ja kalatalouteen Verrata tuloksia

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN MAHDOLLISUUDET MATKAILUALALLA. Helsinki Sirkku Laine

SOSIAALISEN MEDIAN MAHDOLLISUUDET MATKAILUALALLA. Helsinki Sirkku Laine SOSIAALISEN MEDIAN MAHDOLLISUUDET MATKAILUALALLA Helsinki 4.11.2010 Sirkku Laine Luvassa... Katsahdus matkailijan näkökulmaan Paljon käytännön esimerkkejä Arviointia, onko sosiaalisesta mediasta oikeasti

Lisätiedot

Venäjän Cross-Border Verkkokauppa. FLYING LYNX Oy Myyntikanavaratkaisut yritysten kansainvälisiin myynteihin

Venäjän Cross-Border Verkkokauppa. FLYING LYNX Oy Myyntikanavaratkaisut yritysten kansainvälisiin myynteihin Venäjän Cross-Border Verkkokauppa FLYING LYNX Oy Myyntikanavaratkaisut yritysten kansainvälisiin myynteihin Flying Lynx Oy on uudenlainen palveluntarjoaja, joka tarjoaa kokonaisvaltaisia sähköisiä myyntikanavaratkaisuja

Lisätiedot

PAKKA - toimintamalli valtakunnalliseksi

PAKKA - toimintamalli valtakunnalliseksi PAKKA - toimintamalli valtakunnalliseksi Kuntamarkkinat 12.9.2012 aluekoordinaattori Irmeli Tamminen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Pakka-toimintamalli Paikallinen alkoholihaittojen ennaltaehkäisyn

Lisätiedot

Hieroja kotiin, töihin, mökille

Hieroja kotiin, töihin, mökille 1 Hieroja kotiin, töihin, mökille Mikä on IisiUp Oy? 2 Iisi Up Oy on vuonna 2015 perustettu terveydenhoitoalan palveluita Minulle, Tänne, Nyt -periaatteella tarjoava yritys. Iisi Upin tehtävänä on tuoda

Lisätiedot

Lapin matkailu kasvaa Sakkaako saavutettavuus? Satu Luiro Matkailuasiantuntija Lapin liitto

Lapin matkailu kasvaa Sakkaako saavutettavuus? Satu Luiro Matkailuasiantuntija Lapin liitto 1 Lapin matkailu kasvaa Sakkaako saavutettavuus? Satu Luiro Matkailuasiantuntija Lapin liitto Esityksen sisältö Matkailun merkitys Lapin matkailun kehitys ja tavoitteet Lentoliikenteen merkitys matkailulle

Lisätiedot

Lapin matkailustrategia Satu Luiro, Lapin liitto

Lapin matkailustrategia Satu Luiro, Lapin liitto Lapin matkailustrategia 2011-2014 28.9.2011 Satu Luiro, Lapin liitto Lapin matkailun visio 2014 Lappi Puhdasta ELÄMÄNVOIMAA lähelläsi. Lappi on Euroopan johtava kestävän luonto- ja elämysmatkailun kohde

Lisätiedot

gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla

gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla Yhteismarkkinointi Joukkueajattelu Paras matkailualue (joukkue) voittaa Resurssit Yhdessä enemmän kuin yksin Yhteinen suunta

Lisätiedot

Brändin rakentaminen somessa

Brändin rakentaminen somessa Terhi Aho Tulos Helsinki Oy 22.4.2016 #tuloslove Brändin rakentaminen somessa Brändin rakentamisesta johtamiseen Ennen Nyt Ei voi hallita, mutta voi vaikuttaa. Kuka johtaa yrityksen verkkoviestintää? Viestintä

Lisätiedot

Suomen kilpailukyky Venäjän transitokuljetuksissa. Pentti Ruutikainen 29.11.2007

Suomen kilpailukyky Venäjän transitokuljetuksissa. Pentti Ruutikainen 29.11.2007 Suomen kilpailukyky Venäjän transitokuljetuksissa Pentti Ruutikainen 29.11.2007 040107 0 Raportit 1. Suomen ja Venäjän välinen kuljetuslogistiikka Yrityshaastattelut - Suomen reitin ja vaihtoehtoisten

Lisätiedot

Vientimarkkinointia verkossa: Asiakasymmärrys. Workshop 13.11.2014 17/11/14 1

Vientimarkkinointia verkossa: Asiakasymmärrys. Workshop 13.11.2014 17/11/14 1 Vientimarkkinointia verkossa: Asiakasymmärrys Workshop 13.11.2014 17/11/14 1 Agenda tänään 1. Digitaalisuus, Some ja Verkkokauppa 2. Asiakasymmärrys KATI SAARI Strategi Kati Varhee (MS ECON) on toiminut

Lisätiedot

Venäläiset matkailijat Kuopion alueella Kuopion Matkailupalvelu Oy Katja Renkas

Venäläiset matkailijat Kuopion alueella Kuopion Matkailupalvelu Oy Katja Renkas Venäläiset matkailijat Kuopion alueella Kuopion Matkailupalvelu Oy Katja Renkas Suomi venäläisille Suomella ja suomalaisilla tuotteilla hyvä ja positiivinen perusmaine Venäjällä Suomen maantieteellinen

Lisätiedot

Maasta markkinoille! Pohjois-Pohjanmaan luomukasvintuotanto haltuun LUOMUKASVINTUOTTAJA KEHITÄ TOIMINTAASI ASIANTUNTIJOIDEN JA MUIDEN

Maasta markkinoille! Pohjois-Pohjanmaan luomukasvintuotanto haltuun LUOMUKASVINTUOTTAJA KEHITÄ TOIMINTAASI ASIANTUNTIJOIDEN JA MUIDEN Kuva: Vastavalo LUOMUKASVINTUOTTAJA KEHITÄ TOIMINTAASI ASIANTUNTIJOIDEN JA MUIDEN VILJELIJÖIDEN KANSSA! Pohjois-Pohjanmaan luomukasvintuotanto haltuun Maasta markkinoille! Kuva: Taru Rantala / Vastavalo.fi

Lisätiedot

Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat

Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat Lappeenranta strategia Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat Lappeenrannan kaupungin Kansainvälistymis- ja Venäjä 2015-16 Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää.

Lisätiedot

KAUPPASI PARAS KALAKAVERI

KAUPPASI PARAS KALAKAVERI KAUPPASI PARAS KALAKAVERI www.jokisenevaat.fi JOKISEN EVÄÄT ON LUOTETTAVA KUMPPANI KALATISKISI HOVIHANKKIJAKSI Yhteistyö kanssamme tarjoaa sinulle suuren määrän etuja ja palveluja, jotka helpottavat työtäsi

Lisätiedot

VERKKOTALLENNUS 21.1.2014 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN KESKUSTELUTILAISUUS

VERKKOTALLENNUS 21.1.2014 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN KESKUSTELUTILAISUUS VERKKOTALLENNUS 21.1.2014 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN KESKUSTELUTILAISUUS SISÄLLYS 1. Ratkaisun tavoitteet 2. Oikeudenhaltijan näkökulma 3. Lähettäjäyrityksen näkökulma 4. Verkkotallennuksen tarjoajan

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Hollantilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Hollantilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Hollantilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA HOLLANTILAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN HOLLANTILAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

5G Nopeasta tiedonsiirrosta älykkäisiin verkkoihin 22.10.2015

5G Nopeasta tiedonsiirrosta älykkäisiin verkkoihin 22.10.2015 5G Nopeasta tiedonsiirrosta älykkäisiin verkkoihin 22.10.2015 Teppo Ahonen Esityksen sisältö Digita lyhyesti 5G-verkkojen vaatimusten laajuus Verkkojen topologiat Taajuuksien käyttö 5G ja älykkäät verkot

Lisätiedot

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009 Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009 1. Tavoitteet Suomen Potilasliitto ry, Finlands Patientförbund rf, on vuonna 1970 potilaiden perustama valtakunnallinen potilaiden etujen ja oikeuksien ajaja.

Lisätiedot

Kansainvälinen risteily

Kansainvälinen risteily Kansainvälinen risteily Kestää vähintään 60 tuntia ja on vapaa-ajan matkustusta tarkoittava merimatka Risteilyaluksella on vain matkustajia, lipun hinnassa majoitus ja kaikki ateriat Risteilyaluksella

Lisätiedot

Matkailutilasto Marraskuu 2016

Matkailutilasto Marraskuu 2016 Matkailutilasto kuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät Oulussa 4,4 prosenttia kuussa 2016 Oulussa yövyttiin 42 000 yötä, joista suomalaiset 36 000 ja ulkomaalaiset 6 200 yötä. Yhteensä

Lisätiedot

E-kirjat Suomessa - kuka lukee, mitä luetaan, millä laitteilla

E-kirjat Suomessa - kuka lukee, mitä luetaan, millä laitteilla E-aineistojen koulutus kirjastoille, Kouvola 20.5.2015 E-kirjat Suomessa - kuka lukee, mitä luetaan, millä laitteilla Essi Manner / Elisa Kirja @essimanner Esitys Lyhyesti Elisa Kirjasta Kuka lukee e-kirjoja

Lisätiedot

DNA:n huhti-kesäkuu 2012. Osavuosikatsaus 20.7.2012

DNA:n huhti-kesäkuu 2012. Osavuosikatsaus 20.7.2012 DNA:n huhti-kesäkuu 2012 Osavuosikatsaus 20.7.2012 Sisältö Taloudellinen kehitys Tärkeimmät tapahtumat Markkinatilanne Tulevaisuuden näkymät 2 20.7.2012 Julkinen Yhteenveto Q2 Liikevaihto kasvoi 7,2 %

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät kaksi prosenttia Joulukuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 264 000 yöpymistä, joista suomalaisille 122 500 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot