Ajankohtaista markkinoilta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ajankohtaista markkinoilta"

Transkriptio

1 Ajankohtaista markkinoilta Marketing Manager UK Riitta Balza

2 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle talvelle ja kesälle (kaksi seuraavaa kautta)? Viimeaikaisia tai odotettavissa olevia muutoksia toimintaympäristössä ja niiden vaikutukset? (jakelu, saatavuus, kuluttajatrendit, kilpailu jne.) Miten muutoksiin tulisi reagoida? Muita viestejä Suomen matkailualan ammattilaisille (koskien esim. tuotekehitystä)? 2

3 Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? (1/2) Talven matkailu vetää hyvin, revontuli teema on keskeinen vetovoimatekijä. Menneen sesongin kaikki tarjolla olleet matkat myytiin. Kysyntä ylitti tarjonnan, eikä siihen voitu vastata, koska saavutettavuus muodostui pullonkaulaksi. Revontulet ovat olleet niin pienten kuin suurtenkin matkanjärjestäjien kärkituote. Kuluttaja on tietoinen revontuli ennusteista lukuisten artikkelien, dokumenttiohjelmien ja varsinkin Hurtigruten mainonnan kautta ja haluavat kokea tämän Pohjoisen ihmeen. Nykyään se kuuluu monen asiakkaan täällä niin sanottuun Bucket List = pakko nähdä ja kokea kohteet elämänsä aikana. Matkanjärjestäjät ovat olleet tavallista aiemmin liikkeellä majoituskiintiöiden takaamiseksi. Lentoyhteydet ovat edelleenkin huolen aihe: SAS ei operoi tulevana kautena Lapin lentoja, norwegian.com yhteydet eivät toimi menomatkalla, joten Finnairilta odotetaan kuumeisesti talven hintoja ja aikatauluja. Ennakkovaraukset enteilevät hyvää tulosta myös tulevalle talvisesongille. Ilahduttavaa oli, että joulun myyntikin nousi taas monen vuoden notkon jälkeen. Erityisesti Saariselkä/Inari alue ja Kuusamo nousivat komeille + luvuille. Positiivista on myös, että tulevalle joululle matkanjärjestäjät ovat tehneet alustavat varaukset pidemmille yöpymille ja osa on uskaltanut jopa lisätä tilauslentojen määrää. Joulupukkimatkat ovat brittiperheille koko perheen elämyksellinen joululahja lapsille ja vanhemmille. 3

4 Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? (2/2) Kesän myynnin kärkituote on eläintenkatselu. Kulttuurin puolelta musiikkitapahtumat Savonlinna, Kuhmo ja Sibelius festivaali myyvät parhaiten. Matkajärjestäjät kokevat Suomen kesän myynnin haasteelliseksi, mutta uusia paketteja on kokeilussa ja moni hakee ideoita sekä aktiviteetti että kulttuuripuolen paketointiin. Kaupunkilomat ovat omatoimipaketteja kohteina pääkaupunkiseutu ja Tampere, jonne suora Ryanair lentoyhteys Lontoosta. Hyvät lentoyhteydet ja riittävän monipuolinen majoitustarjonta luovat oivat olosuhteet netin kautta varattaviin osioihin. Tukholman ja Tallinnan risteilyt ovat usein osa kaupunkilomaa ja jonkin verran kysyntää on myös Pietarin viisumivapaille risteilyille. Mökkiloma kesällä ei vieläkään ota innostaakseen britti matkailijaa, mutta sekin on vain ajan kysymys. 4

5 Mitkä ovat näkymät tulevalle talvelle ja kesälle (kaksi seuraavaa kautta)? Talven näkymät tulevalle kaudelle ovat hyvät. Myynti on rohkaisevaa ja uusien matkanjärjestäjien tulo markkinoille on ilahduttava ilmiö. Joulun myyntiin odotetaan lisäystä. Only in Lapland imagokampanja on nostanut mielenkiintoa ja näkyvyyttä Suomen Lappia kohtaan. UK matkanjärjestäjien toiveena olisi, että Lapin imagokampanja jatkaisi näyttävällä, kohdistetulla, call for action kampanjalla eikä keskityttäisi täysin vain imagon luomiseen. Suunnitteilla oleva Lontoota kiertävä revontulibussi jakaa mielipiteitä. Osa pelkää sanoman ohittavan todelliset asiakkaat ja kampanjan näkyvyyden jäävän suurimmaksi osaksi kaupungissa liikkuvien turistien nähtäväksi. Lentokapasiteetin pelätään aiheuttavan ongelmia Lapin kohteiden saavutettavuuteen. Ikävää oli, että Ryanair lopetti Turun reitin. Norwegian.com sen sijaan lisäsi yhdellä päivittäisellä vuorolla, joten nyt lentoyhtiöllä on sekä aamu- että iltalento. 5

6 Viimeaikaisia tai odotettavissa olevia muutoksia toimintaympäristössä ja niiden vaikutukset? (jakelu, saatavuus, kuluttajatrendit, kilpailu jne.) Muutos Miten pitäisi reagoida? SAS/BLUE1 yhteys Kööpenhaminan kautta Kittilään ja Ivaloon ei tule toteutumaan tulevalle talvisesongille Norja, Islanti ja Canada panostavat revontuliteemaan media- ja nettikampanjoilla Saavutettavuus laskee ja vaarana on lentohintojen nousu. Lobbaaminen norwegian.com Lapin lentojen aikataulujen muutoksiin toimivien jatkoyhteyksien takaamiseksi. Suomella on avainlyöntiasema, joka tulisi hyödyntää Suomen Lapissa valosaaste ei ole ongelma kuten esim. Norjan suosituimmassa kohteessa Tromsössä. Upeita kuvia ja tarinoita esille mediassa, online kampanjoissa, VisitFinland sivuilla jne. You Tuben MEKin tuottama revontuli video on ollut viestinnällisesti yksi vahvimmista kampanjoista. Samaa teemaa tulee ehdottomasti jatkaa ja rummuttaa kaikissa mahdollisissa yhteyksissä. (jatkuu) 6

7 Muutos Luksus tuotteiden kasvava kysyntä Miten pitäisi reagoida? Panostaa asiakaslähtöisyyteen, palveluun, viihtyvyyteen (sisustus, varusteet, pitopalvelu jne. niin huoneistoihin kuin mökkeihinkin). Saada mökit helposti varattaviksi. Ekologisuuden asema matkailussa kasvaa Generation X eli + 40 kohderyhmä kasvaa Yhteistyössä matkanjärjestäjien kanssa sekä mainonnassa painottaa ja nostaa näitä arvoja. Suomessa monet ovat jo niin itsestään selvyyksiä, ettei niitä tulla ajatelleeksi, mutta briteille usein vielä uutta asiaa. Myyntivaltti, jota kannattaa korostaa kaikessa viestinnässä. Tälle maksukykyiselle ja uusia haasteita/elämyksiä hakevalle laajalle sektorille houkuttelevia pakettikokonaisuuksia. 7

8 Muita viestejä Suomen matkailualan ammattilaisille (koskien esim. tuotekehitystä)? Trendit Talousnäkymissä vihdoinkin positiivisia merkkejä ja ostovoima on kasvussa. Englannin pankin puheenjohtaja viime viikon puheessaan kertoi talouden nousevan kasvuun jo tämän kesän aikana. Myös kriittinen asuntokauppa osoittaa elpymisen merkkejä. Matkanjärjestäjillä menee hyvin ja britti ei hevillä luovu lomistaan. Talvilomien suosio kasvaa ja Suomen Lappi koetaan tasokkaana, turvallisena ja monipuolisena lomakohteena. Neljän seitsemän päivän talviaktiviteettilomat revontuli teemalla. Soft adventure / sielun ja ruumiin hyvinvointi kesäpaketit. Luksusta ja hemmottelua hiljaisuus, maisemat, ruoka, sisustus, yksilöidyt aktiviteettielämykset, palvelu. Lähiruoka keskeisenä osana lomaa. Osaksi itse kerättynä ja valmistettuna. Asiakaslähtöisyys = huomioida asiakkaiden tarpeet ja odotukset. Hinta-laatusuhde kohdallaan. Uusia tuotepaketteja kuumailmapallosta lumikenkävaellukseen gourmet ruokamatkasta saaristokierrokseen. Innovatiivista jopa kikkailevaa tekemistä. Metsän antimien keruu luonnosta ja niiden ruuaksi valmistaminen, puutarha-kartano kierrokset ja luonnonkasveihin tutustuminen. Näistä valmiita tuotepaketteja. Luontoa ja sen tarjoamia mahdollisuuksia tulisi kehittää pidemmälle kuin vain perinteinen mökki- ja kesäaktiviteetti tarjonta. +50 laatulomat, joissa luonto- ja sisäaktiviteettejä (tanssi, jumppa, hiihto, patikointi, sauna + hieronta jne. vuodenajan mukaan). Keskiyön aurinko, ruska ja revontulet lisähoukuttimina. Yoga-lomat saaristossa? Sauna yoga? Holistic breaks eli luonnon ja mystiikan yhdistelmää. Terveysmatkailu. Matkajärjestäjien tutustumismatkat kohteisiin = uusien ideoiden haku ja tuotetuntemus. Tuotemarkkinointia yhdessä heidän kanssaan. 8

Ajankohtaista markkinoilta. Marketing Manager UK

Ajankohtaista markkinoilta. Marketing Manager UK Ajankohtaista markkinoilta Marketing Manager UK Riitta Balza 1.5.2013 31.10.2013 28.10.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen 1.10.2012 30.5.2013 10.6.2013 Puolivuotisraportti / Alankomaat SISÄLTÖ Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Senior Tourism Consultant Sanna Tuononen 1.5.2013 31.10.2013 31.10.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Senior Tourism Consultant Sanna Tuononen 1.10.2012 30.5.2013 10.6.2013 Puolivuotisraportti / Ranska SISÄLTÖ Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen 1.5.2013 31.10.2013 11.11.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Helena Niskanen 1.5.2013 31.10.2013 1.11.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen Kesäkuu 2015 02/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015. Markkinointiedustaja Sanna Tuononen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015. Markkinointiedustaja Sanna Tuononen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015 Markkinointiedustaja Sanna Tuononen 5.11.2015 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Riitta Balza Kesäkuu 2015 01/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Sanna Tuononen Kesäkuu 2015 03/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Aluepäällikkö Arto Asikainen 1.5.2013 31.10.2013 28.10.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014 Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen 3.11.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Kesäkuu 2014. Marketing Manager UK Riitta Balza

Ajankohtaista markkinoilta Kesäkuu 2014. Marketing Manager UK Riitta Balza Ajankohtaista markkinoilta Kesäkuu 2014 Marketing Manager UK Riitta Balza 5.6.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Sanna Tuononen Kesäkuu 2015 02/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Aluepäällikkö Arto Asikainen 1.10.2012 30.4.2013 28.5.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen 1.10.2012 30.5.2013 10.6.2013 Puolivuotisraportti / ESPANJA SISÄLTÖ Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen 1.5.2013 31.10.2013 30.1.2014 Sisältö/ Saksa ja Sveitsi 2/2013 Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Sanna Tuononen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Sanna Tuononen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014 Markkinointiedustaja Sanna Tuononen 24.11.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Trade Follow Up 2013: Iso-Britannia Brittiläisten matkanjärjestäjien tarjonta Suomesta ja lähialueilta

Trade Follow Up 2013: Iso-Britannia Brittiläisten matkanjärjestäjien tarjonta Suomesta ja lähialueilta Trade Follow Up 2013: Iso-Britannia Brittiläisten matkanjärjestäjien tarjonta Suomesta ja lähialueilta MATKAILUN EDISTÄMISKESKUS 2014 Esipuhe Iso-Britannia on Saksan jälkeen Euroopan suurin lähtömaa. Britit

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Maija Loikkanen 1.5.2013 31.10.2013 1.11.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Outdoors Finland tavoitteet ja mitä on tehty

Outdoors Finland tavoitteet ja mitä on tehty Outdoors Finland tavoitteet ja mitä on tehty 1. Osaamisen kehittäminen ja yhteistyön lisääminen Infotilaisuudet 15 maakuntaa 350 osallistujaa OF-seminaarit x 3 Visit Finland Akatemia valmennukset (17 päivää

Lisätiedot

Kyllä maalla on mukavaa!

Kyllä maalla on mukavaa! Kyllä maalla on mukavaa! Kotimaan vapaa-ajan markkinat Kotimaan matkailun nykytrendit ja tulevaisuuden näkymät Jyväskylä 1.9.2016 Kimmo Aalto Toiminnanjohtaja Lomalaidun Ry 15.12.2016 kimmo.aalto@lomalaidun.fi

Lisätiedot

Lapin matkailustrategia Satu Luiro, Lapin liitto

Lapin matkailustrategia Satu Luiro, Lapin liitto Lapin matkailustrategia 2011-2014 28.9.2011 Satu Luiro, Lapin liitto Lapin matkailun visio 2014 Lappi Puhdasta ELÄMÄNVOIMAA lähelläsi. Lappi on Euroopan johtava kestävän luonto- ja elämysmatkailun kohde

Lisätiedot

Matkailutuotteen laatu. InFAcTo koulutus Hämeenlinna 14.02.2013 Merja Pollok

Matkailutuotteen laatu. InFAcTo koulutus Hämeenlinna 14.02.2013 Merja Pollok InFAcTo koulutus Hämeenlinna 14.02.2013 Merja Pollok - ohjelma 08.30 09.00 Tulokahvit 09.00 10.00 Esittelyt, päivän ohjelma ja laadun perustietoutta matkanjärjestäjän näkökulmasta 10.00 10.30 Hotelli-,

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Lokakuu 2015. Markkinointiedustaja Riitta Balza

Ajankohtaista markkinoilta Lokakuu 2015. Markkinointiedustaja Riitta Balza Ajankohtaista markkinoilta Lokakuu 2015 Markkinointiedustaja Riitta Balza 27.10.2015 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde

Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde Hyvinvointimatkailun kehittämisstrategia 2014-2018 Otteita tutkimuksesta Suomi hyvinvointimatkailun kohdemaana (Itä-Suomen yliopisto) Liisa Renfors 04.12.2014 Haikon

Lisätiedot

Vesi - saaristo, meri, järvet, vesireitit

Vesi - saaristo, meri, järvet, vesireitit Teemat Vesi - saaristo, meri, järvet, vesireitit Hyvinvointi, liikunta ja rauha Elävät ruukkimiljööt Tarinat ja kulttuuri Ruoka Vesi - saaristo, meri, järvet, vesireitit Monipuolinen Monipuolinen Markkinointi

Lisätiedot

ordica on Suomeen erikoistunut matkailun myynti ja arkkinointiagentuuri. Tänään neljä vakituista työntekijää ja kv. artneriverkosto.

ordica on Suomeen erikoistunut matkailun myynti ja arkkinointiagentuuri. Tänään neljä vakituista työntekijää ja kv. artneriverkosto. Jyrki Oksanen 9 vuotta maailmalla ja 16 v Suomessa. semat: Helsinki, Lontoo, Turku, Salo, Tukholma, Helsinki, ampuri, Frankfurt, Heidelberg, Amsterdam, Mainz, Berliini. atkailualalla vuodesta 1988 jatkuvasti

Lisätiedot

Miten saada valmiuksia kansainvälisten asiakkaiden vastaanottamiseen

Miten saada valmiuksia kansainvälisten asiakkaiden vastaanottamiseen Miten saada valmiuksia kansainvälisten asiakkaiden vastaanottamiseen Kansainvälinen turisti: Moderni Humanisti Avoin ja utelias matkailija, maailman metropolit jo kertaalleen kolunnut. Vieraiden kulttuurien

Lisätiedot

11/11/2014. Kohdemaa: Venäjä

11/11/2014. Kohdemaa: Venäjä Kohdemaa: Venäjä 1 Näkyvyys venäjänkielisessä Tampere blogissa Fontanka.fi sivustolla Kohderyhmä: Venäjänkieliset Fontanka uutissivuston lukijat (pääasiallisesti Pietarin alueella), joita kiinnostavat

Lisätiedot

Voimaa Pirkanmaan matkailuun 2016 2017 (18 kk)

Voimaa Pirkanmaan matkailuun 2016 2017 (18 kk) Voimaa Pirkanmaan matkailuun 2016 2017 (18 kk) Lähtökohta Suomen matkailustrategia, Visit Finlandin katto ohjelmat, Pirkanmaan elämystalouden strategia ja Pirkanmaan matkailuyritysten toiveet (kysely tehty

Lisätiedot

Sisältömarkkinointi Turun Sanomien kanavissa 2018

Sisältömarkkinointi Turun Sanomien kanavissa 2018 Sisältömarkkinointi Turun Sanomien kanavissa 2018 Miksi tehdä sisältömarkkinointia? Sisältömarkkinointikampanja on loistava ratkaisu, kun Haluat luoda positiivista mielikuvaa yrityksestäsi Haluat ylläpitää

Lisätiedot

MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit. Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com

MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit. Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com MEK VisitFinland ensisijaisia tehtäviä: Suomen maabrändin luominen ja sitä

Lisätiedot

Outdoors Finland II. Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi hanke. Satakunta 14.11.2013

Outdoors Finland II. Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi hanke. Satakunta 14.11.2013 Outdoors Finland II Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi hanke Satakunta 14.11.2013 Heli Saari heli.saari@visitfinland.com www.mek.fi/outdoorsfinland Matkailun edistämiskeskus Tehtävänä

Lisätiedot

Maakuntaohjelma Matkailu yksi Keski-Suomen kehittämiskärjistä

Maakuntaohjelma Matkailu yksi Keski-Suomen kehittämiskärjistä Maakuntaohjelma 2018 2021 Matkailu yksi Keski-Suomen kehittämiskärjistä Aluekehittäminen Keski-Suomen liiton ydintehtävä on maakunnan kehittäminen. Aluekehityslainsäädännön mukaisesti Keski-Suomen liitto

Lisätiedot

Ulkomaisista yöpymisistä 24% Venäjältä ja 55% muusta Euroopasta 150 / pv

Ulkomaisista yöpymisistä 24% Venäjältä ja 55% muusta Euroopasta 150 / pv EUROOPPA JA VENÄJÄ Ulkomaisista yöpymisistä 24% Venäjältä ja 55% muusta Euroopasta 150 / pv 80 / pv 117 M / 2014 956 M / 2014 79 % ULKOMAISIST A YÖPYMISISTÄ EUROOPASTA JA VENÄJÄLTÄ 95 / pv 62 M / 2013

Lisätiedot

FinRelax Akatemia

FinRelax Akatemia FinRelax Akatemia 8.1.2016 Suomen luontokeskus Haltia Riikka Laatikainen Visit Espoo Visit Espoo Leisure Events Incentives Conferences Meetings Espoo Marketing Oy Visit Espoo Espoo Innovation Garden Omistajuus:

Lisätiedot

Meri ja saaristo Visit Finlandin strategioissa

Meri ja saaristo Visit Finlandin strategioissa Meri ja saaristo Visit Finlandin strategioissa Jaakko Lehtonen, Executive Vice President 5.2.2015 2 JAAKKO LEHTONEN Ulkomaiset yöpymiset matkailun suuralueittain 2013 20 % 25 % 18 % 38 % Rannikko ja saaristo,

Lisätiedot

Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen

Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen MEKin Strategia 2010-2015 ETENEMINEN Ulkomailla 1.Matkailumaabrändin rakentaminen 2.Alueiden strateginen profilointi

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu. Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu. Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen 7.11.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Slow Down-campaign Germany 2019

Slow Down-campaign Germany 2019 Absolut Slow down Markkinointikampanja DACH 2019 Slow Down-campaign Germany 2019 1 Yhteistyön tavoitteet Tavoitteena on lisätä saksalaisten matkailijoiden yöpymisiä 10% Markkinoidaan Suomea korkealaatuisena,

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Maija Loikkanen 1.10.2012 30.5.2013 10.6.2013 Puolivuotisraportti/ Italia SISÄLTÖ Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen

Lisätiedot

Neljä (+ yksi) strategista teemaa

Neljä (+ yksi) strategista teemaa Neljä (+ yksi) strategista teemaa Kulttuuri Hyvinvointi Kesä Talvi Kehittämisstrategiat 2014-2018 Kehittämisstrategiat ohjaavat Visit Finlandin tuotekehitystyötä ja linjaavat kansallisella tasolla koko

Lisätiedot

15.11.2011. Kalevalasta kansainvälisyyteen

15.11.2011. Kalevalasta kansainvälisyyteen 15.11.2011 Kalevalasta kansainvälisyyteen Perusasiat 44 kpl kahden hengen huoneita, 3 suitea kaksi suomalaista, infrapuna- ja turvesaunat, wellness -osasto kaksi kokoustilaa: 100 henkilöä ja 30 henkilöä

Lisätiedot

Matkailu Latinalaisesta Amerikasta kasvaa

Matkailu Latinalaisesta Amerikasta kasvaa Matkailu Latinalaisesta Amerikasta kasvaa Matkailun asiantuntijaseminaari Jyväskylä 13.12.2012 Finpro Ry Heli Mende 13.12.2012 Finpro lyhyesti Finpro on maailmanlaajuisesti toimiva asiantuntijaorganisaatio

Lisätiedot

Saga of Finland. Product, Place, Price, Promotion. Markkinointimix-työpaja" 19.-20.11.2012

Saga of Finland. Product, Place, Price, Promotion. Markkinointimix-työpaja 19.-20.11.2012 Saga of Finland Product, Place, Price, Promotion Markkinointimix-työpaja 19.-20.11.2012 Työpajan esittely Suomessa järjestettävä kaksipäiväinen teemoitettu työpaja keskittyy markkinointimixiin 4P-mallin

Lisätiedot

Suomesta hyvinvointimatkailun kärkimaa. Sisukkaasti ja yhdessä.

Suomesta hyvinvointimatkailun kärkimaa. Sisukkaasti ja yhdessä. Suomesta hyvinvointimatkailun kärkimaa. Sisukkaasti ja yhdessä. Hyvinvointimatkailussa nähdään paljon potentiaalia. Suomella on erinomaiset edellytykset tarjota hyvinvointia keholle ja mielelle. Saunassa

Lisätiedot

Loppi

Loppi Loppi 19.4.2017 DIGITRAIL-Kanta-Hämeen reitistöjen saavutettavuus ja näkyvyys www.hamk.fi/digitrail Hankkeen keskeiset tavoitteet: www.hamk.fi/digitrail Digitalisaatio Digitalisaatio = uusien prosessien

Lisätiedot

Tukea tuotekehitykseen ja markkinointiin Hosumatta paras-seminaari maaseudun matkailuyrittäjille 21.03.2012 Liisa Renfors / MEK

Tukea tuotekehitykseen ja markkinointiin Hosumatta paras-seminaari maaseudun matkailuyrittäjille 21.03.2012 Liisa Renfors / MEK Aurora borealis in Lapland Tukea tuotekehitykseen ja markkinointiin Hosumatta paras-seminaari maaseudun matkailuyrittäjille 21.03.2012 / MEK Tuotekehityksen tuki ja tutkimus Katto-ohjelmat Outdoors Finland

Lisätiedot

Ylläksen Matkailuyhdistys Ry Toiminnanjohtaja, Hanna Ylipiessa

Ylläksen Matkailuyhdistys Ry Toiminnanjohtaja, Hanna Ylipiessa 15.02.2017 Ylläksen Matkailuyhdistys Ry Toiminnanjohtaja, Hanna Ylipiessa Ylläksen matkailu on luontomatkailua Luontomatkailu ei rajoitu pelkästään Pallas-Yllästunturin kansallispuiston alueelle Luonto,

Lisätiedot

MATKAILUSATSAUKSET 2015. Benjamin Donner benjamin.donner@kimitoon.fi Maija Pirvola maija.pirvola@yrityssalo.fi

MATKAILUSATSAUKSET 2015. Benjamin Donner benjamin.donner@kimitoon.fi Maija Pirvola maija.pirvola@yrityssalo.fi MATKAILUSATSAUKSET 2015 Benjamin Donner benjamin.donner@kimitoon.fi Maija Pirvola maija.pirvola@yrityssalo.fi Miksi aasia? 2 Matkailuelinkeinon toimintasuunnitelma Määrittellään visio, siitä missä voimme

Lisätiedot

Finrelax - luonnollista hyvinvointia. Suomi kansainvälisesti tunnetuksi hyvinvointimatkailukohteeksi

Finrelax - luonnollista hyvinvointia. Suomi kansainvälisesti tunnetuksi hyvinvointimatkailukohteeksi Finrelax - luonnollista hyvinvointia Suomi kansainvälisesti tunnetuksi hyvinvointimatkailukohteeksi Sisältö Finrelax -hyvinvointimatkailustrategia: Visio Missio Ydinviesti Painopistealueet Finrelax -kasvuohjelma

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015. Markkinointiedustaja Helena Niskanen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015. Markkinointiedustaja Helena Niskanen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015 Markkinointiedustaja Helena Niskanen 5.11.2015 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Silkkitietä Kouvolaan

Silkkitietä Kouvolaan Silkkitietä Kouvolaan Helena Kekäläinen Kiinalaiset matkailijat Kouvolassa Yritysten valmiudet, odotukset ja kehittämistarpeet - kartoitustutkimus Aluetutkimus Matkanjärjestäjäkysely Opinnäytetyö Savoniaammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Vetovoimaa kestävästä matkailusta

Vetovoimaa kestävästä matkailusta Vetovoimaa kestävästä matkailusta Susanne Sarvilinna Jyväskylän kaupunki/ Visit Jyväskylä Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Hankasalmi, Petäjävesi, Uurainen, Toivakka Suomen matkailu on hyvässä kasvussa 8,3

Lisätiedot

ATTRACTIVE OULU REGION 2018

ATTRACTIVE OULU REGION 2018 Matkailullisesti monipuolinen kansainvälistyvä Oulun alue ATTRACTIVE OULU REGION 2018 1.9.2015-31.8.2018 HUMANPOLIS OY Matkailullisesti monipuolinen Kansainvälistyvä Oulun alue, ATTRACTIVE OULU REGION

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Aluepäällikkö Arto Asikainen Kesäkuu 2015 01/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Matkatoimistokysely Venäjällä

Matkatoimistokysely Venäjällä Tutkimuksilla tuloksiin Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy Matkatoimistokysely Venäjällä marraskuu 2007 Laserkatu 6 :: FIN-53850 LAPPEENRANTA :: tel. +358 5 624 3190 :: fax +358 5 412 0949 :: info@takoy.fi

Lisätiedot

PALVELUTRENDEJÄ VENÄJÄ-TYÖPAJA TUOTTEISTAMINEN SONJA PAJU 26.4.2013

PALVELUTRENDEJÄ VENÄJÄ-TYÖPAJA TUOTTEISTAMINEN SONJA PAJU 26.4.2013 VENÄJÄ-TYÖPAJA TUOTTEISTAMINEN SONJA PAJU 26.4.2013 PALVELUTRENDEJÄ Kaivataan erityisesti hyvinvointiin, terveyteen ja hemmotteluun liittyviä uusia tuotteita. Kylpylät, risteilyt ja kaupunkilomapaketit

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta. Markkinointiedustaja

Ajankohtaista markkinoilta. Markkinointiedustaja Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen Kesäkuu 2015 1.6.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Luontoon tukeutuvat matkailun hyvinvointipalvelut Etelä-Pohjanmaalla Luonnontuotteet matkailu- ja hyvinvointipalveluissa 20.3.

Luontoon tukeutuvat matkailun hyvinvointipalvelut Etelä-Pohjanmaalla Luonnontuotteet matkailu- ja hyvinvointipalveluissa 20.3. Luontoon tukeutuvat matkailun hyvinvointipalvelut Etelä-Pohjanmaalla Luonnontuotteet matkailu- ja hyvinvointipalveluissa 20.3.2014 Ähtäri Jaana Rintala, projektikoordinaattori MATKO3-hanke SeAMK Elintarvike

Lisätiedot

MARKO SAARINEN marko.saarinen@solita.fi 040 740 1711. Solita Oy esittäytyy 30.1.2014

MARKO SAARINEN marko.saarinen@solita.fi 040 740 1711. Solita Oy esittäytyy 30.1.2014 MARKO SAARINEN marko.saarinen@solita.fi 040 740 1711 Solita Oy esittäytyy 30.1.2014 Seuraavat 15 20 minuuttia Me Digitalisoituminen Elämys Matkaopas Matkailun neuvontapalvelut tulevaisuudessa Aloituspalaveri

Lisätiedot

Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU-logot mukaan

Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU-logot mukaan Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU-logot mukaan Lapland The North of Finland Suoma seminaari 18.9.2013 @Levi Hanna-Mari Pyry Talvensaari 2 Lapland The North of Finland Matkailun imagomarkkinointihanke;

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Helena Niskanen Kesäkuu 2015 02/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Miten onnistumme yhdessä? Anne Lind, yhteyspäällikkö

Miten onnistumme yhdessä? Anne Lind, yhteyspäällikkö Miten onnistumme yhdessä? Anne Lind, yhteyspäällikkö Visit Finland maailmalla Visit Finland edustajat 10 maassa Venäjä, Peking, Chongqing, Shanghai, Hong Kong & Etelä-Kiina, Tokio, Berliini, Lontoo, Pariisi,

Lisätiedot

Trade Follow Up 2013: Saksa. Saksalaisten matkanjärjestäjien tarjonta Suomesta ja lähialueilta

Trade Follow Up 2013: Saksa. Saksalaisten matkanjärjestäjien tarjonta Suomesta ja lähialueilta Trade Follow Up 2013: Saksa Saksalaisten matkanjärjestäjien tarjonta Suomesta ja lähialueilta MATKAILUN EDISTÄMISKESKUS 2014 Esipuhe Saksalaiset tunnetaan matkailun maailmanmestareina. Viime vuonna he

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun. Matkailun tiekartta (matkailustrategia) 2015 2025

Yhdessä enemmän. kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun. Matkailun tiekartta (matkailustrategia) 2015 2025 Yhdessä enemmän kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun Matkailun tiekartta (matkailustrategia) 2015 2025 Omaperäinen Suomi matkailun monet mahdollisuudet Aineksia elämyksiin Luonto ja hiljaisuus, perusarvot

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen lentoliikenne pää pilvissä jalat maassa

Itä- ja Pohjois-Suomen lentoliikenne pää pilvissä jalat maassa Itä- ja Pohjois-Suomen lentoliikenne pää pilvissä jalat maassa LENTOLIIKENNE MUUTOKSEN PYÖRTEISSÄ Lentoliikenne muuttui rajusti 90 luvulla. Kilpailu vapautui > halpalentoyhtiöt tulivat markkinoille Jakelukanavat

Lisätiedot

SAVONLINNAN INNOVAATIOKESKUS / MARKKINOINTI JA VIESTINTÄTIIMI

SAVONLINNAN INNOVAATIOKESKUS / MARKKINOINTI JA VIESTINTÄTIIMI Pohjois-Savo kansainvälisenmatkailun kohteena Kristiina Hietasaari 12.10.2016 Visit Finland Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen

Lisätiedot

Trade Follow Up 2013: Ranska. Ranskalaisten matkanjärjestäjien tarjonta Suomesta ja lähialueilta

Trade Follow Up 2013: Ranska. Ranskalaisten matkanjärjestäjien tarjonta Suomesta ja lähialueilta Trade Follow Up 2013: Ranska Ranskalaisten matkanjärjestäjien tarjonta Suomesta ja lähialueilta MATKAILUN EDISTÄMISKESKUS 2014 Esipuhe Ranska on Saksan ja Iso-Britannian jälkeen Euroopan suurimpia lähtömaita.

Lisätiedot

Venäläisen asiakkaan ostokäyttäytyminen ja matkailutuotteiden markkinointi Venäjälle

Venäläisen asiakkaan ostokäyttäytyminen ja matkailutuotteiden markkinointi Venäjälle Venäläisen asiakkaan ostokäyttäytyminen ja matkailutuotteiden markkinointi Venäjälle Imatra 14.1.2014 Virve Obolgogiani Mimino Oy Tavoitteena matkailutuotteen myynti venäläiselle asiakkaalle Miten asiakas

Lisätiedot

Katsaus suomalaisiin kotimaan- ja kulttuurimatkailijoina

Katsaus suomalaisiin kotimaan- ja kulttuurimatkailijoina Katsaus suomalaisiin kotimaan- ja kulttuurimatkailijoina 12.12.2018 JAANA JAMALAINEN TNS MONITOR 2018 Kasvussa ja vallalla olevia trendejä Ilmastonmuutos ja ympäristöasiat vaikuttavat valintoihin Hyvinvoinnin

Lisätiedot

HÄME KUIN SADUISSA IKÄÄN. Viiden tähden kampanja Mediakortti 2012

HÄME KUIN SADUISSA IKÄÄN. Viiden tähden kampanja Mediakortti 2012 HÄME KUIN SADUISSA IKÄÄN Viiden tähden kampanja Mediakortti 2012 YHDESSÄ OLEMME HÄME Häme on alueellisen yhteismarkkinoinnin edelläkävijä. Yli kymmenvuotiaan historiamme aikana olemme yhdessä useiden eri

Lisätiedot

Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU- logot mukaan

Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU- logot mukaan Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU- logot mukaan No ordinary Destination / Lapland -- The North of Finland Case 1 Lapland The North of Finland IAB Grand One 2013 seminaari 4.4.2013 Hanna-Mari Pyry Talvensaari,

Lisätiedot

Kaikki vapaa-ajanyöpymiset* (tuhansia öitä)

Kaikki vapaa-ajanyöpymiset* (tuhansia öitä) 1 MATKAILUN EDISTÄMISKESKUS KESÄMATKAILUSTRATEGIA 2004-2006 1. Lähtökohtia Pohjana kesämatkailustrategialle on vuosille 2004 2007 laadittu MEKin toimintastrategia, jossa MEKin päätuoteryhmät määritellään.

Lisätiedot

Yleistulokset 2013 vuoden PR-Barometer Business -tutkimuksesta

Yleistulokset 2013 vuoden PR-Barometer Business -tutkimuksesta 2013 Yleistulokset 2013 vuoden PR-Barometer Business -tutkimuksesta Tietoja tutkimuksesta Aalund Nordic s PR-Barometer on viestintätutkimus, joka mittaa toimittajien mielipidettä erilaisista Suomessa toimivista

Lisätiedot

KUOPION ALUE VENÄJÄN MARKKINOILLA

KUOPION ALUE VENÄJÄN MARKKINOILLA KUOPION ALUE VENÄJÄN MARKKINOILLA MARKKINOINNIN ALKUTAIVAL Pietariin 1995 Moskovaan 1997 Ensimmäiset matkanjärjestäjävierailut Venäjän markkinoiden erityispiirteitä - neitseelliset markkinat - innokkuutta

Lisätiedot

4,5 miljoonaa risteilyvieraskäyntiä Itämeren alueella kaudessa, risteilyvieraita n Yksi nopeimmin kasvavista risteilymarkkina-alueista

4,5 miljoonaa risteilyvieraskäyntiä Itämeren alueella kaudessa, risteilyvieraita n Yksi nopeimmin kasvavista risteilymarkkina-alueista 4,5 miljoonaa risteilyvieraskäyntiä Itämeren alueella kaudessa, risteilyvieraita n. 500 000 Yksi nopeimmin kasvavista risteilymarkkina-alueista varustamot estsivät uusia satamia ja kohteita Destinaationa

Lisätiedot

Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti!

Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti! Sosiaalinen media muuttaa maailman Nyt! Heti! Nopeasti! Sara-Maria Forsberg Syyskuu 2014: 2 elokuvaa ja kansainvälinen levytys-sopimus Maaliskuu 2014: Kassaneiti Sosiaalinen Media YouTube Tuotetaan sisältöä

Lisätiedot

ASKEL kohti vammaisten täysivaltaisuutta - matkailu osana avointa palveluverkkoa esikartoitushanke

ASKEL kohti vammaisten täysivaltaisuutta - matkailu osana avointa palveluverkkoa esikartoitushanke ASKEL kohti vammaisten täysivaltaisuutta - matkailu osana avointa palveluverkkoa esikartoitushanke Vastausohje: Valitse Sinulle sopiva tai sopivat vaihtoehdot ja merkitse rasti (X) sopivan, sopivien vaihtoehtojen

Lisätiedot

Kittilä puhdasta kultaa. Kittilän kuntastrategia Kittilän kunnanvaltuusto

Kittilä puhdasta kultaa. Kittilän kuntastrategia Kittilän kunnanvaltuusto Kittilä puhdasta kultaa Kittilän kuntastrategia Kittilän kunnanvaltuusto 20.8.2018 Kittilän kuntastrategia Kittilän kunnanvaltuusto hyväksyi Kittilän kuntastrategian 20.8.2018 Kyseessä on kunnan ensimmäinen,

Lisätiedot

Design your journey. Matkailuennuste 2012. Example: Corporate Brochure / Report cover

Design your journey. Matkailuennuste 2012. Example: Corporate Brochure / Report cover Example: Corporate Brochure / Report cover Design your journey Matkailuennuste 0 Gallup Forumissa esitettyihin kysymyksiin vastasi väestöä edustavasti 3 vastaajaa. Tutkimus toteutettiin viikoilla 50-5/0

Lisätiedot

Matkailun tiekartta missä mennään? Matkailun erityisasiantuntija Nina Vesterinen, työ- ja elinkeinoministeriö

Matkailun tiekartta missä mennään? Matkailun erityisasiantuntija Nina Vesterinen, työ- ja elinkeinoministeriö Matkailun tiekartta missä mennään? Matkailun erityisasiantuntija Nina Vesterinen, työ- ja elinkeinoministeriö Yhdessä enemmän Mistä kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun? Matkailun tiekartta 2015 2025

Lisätiedot

Tilastotietoa päätöksenteon tueksi. Nina Vesterinen 20.3.2015

Tilastotietoa päätöksenteon tueksi. Nina Vesterinen 20.3.2015 Tilastotietoa päätöksenteon tueksi Nina Vesterinen 20.3.2015 Yhdessä enemmän kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun Matkailun tiekartta 2015 2025 Matkailun tiekartta www.tem.fi/matkailuntiekartta Markkinat

Lisätiedot

Lisärahoitushakemus loppuvuoden 2017 toimenpiteisiin

Lisärahoitushakemus loppuvuoden 2017 toimenpiteisiin Lisärahoitushakemus loppuvuoden 2017 toimenpiteisiin Tavoite: Digitalisaatio Tampereella olevien matkailijoiden kattava palvelu Digitaalinen asiakaskokemus: visittampere.fi palvelu-uudistus Matkailijoita,

Lisätiedot

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Markkinatutkimus Murmanskin alueella 2013

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Markkinatutkimus Murmanskin alueella 2013 Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy Markkinatutkimus Murmanskin alueella 2013 Tutkimuksesta yleensä Tämä on Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEOn ja Inlike Oy:n tilaaman Muurmanskin

Lisätiedot

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Tuotteita käyttävistä ihmisistä on tullut parempia mainoksia, kuin perinteisistä medioista Miksi näin on? 3

Lisätiedot

Mediaopas Tarinasoittimella

Mediaopas Tarinasoittimella Mediaopas Tarinasoittimella 2015 Tarinasoitin mediaopas Tarinasoitin on joustava tapa toteuttaa älypuhelimella käytettävä kuva, ääni tai video-opas tai niiden yhdistelmä. Tämä esite tutustuttaa sinut Tarinasoittimen

Lisätiedot

Lumipallo.fi HIIHTOKESKUKSET VALMISMATKAT OMATOIMIMATKAT LUMITILANNE OHEISPALVELUT ARTIKKELIT KUVAT JA VIDEOT BLOGIT KESKUSTELUT UUTISKIRJE FACEBOOK

Lumipallo.fi HIIHTOKESKUKSET VALMISMATKAT OMATOIMIMATKAT LUMITILANNE OHEISPALVELUT ARTIKKELIT KUVAT JA VIDEOT BLOGIT KESKUSTELUT UUTISKIRJE FACEBOOK Lumipallo.fi HIIHTOKESKUKSET VALMISMATKAT OMATOIMIMATKAT LUMITILANNE OHEISPALVELUT ARTIKKELIT KUVAT JA VIDEOT BLOGIT KESKUSTELUT UUTISKIRJE FACEBOOK Responsiivisesti suunniteltu Lumipallo-verkkopalvelu

Lisätiedot

To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e. O h j a u s r y h m ä 1 3. 3.

To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e. O h j a u s r y h m ä 1 3. 3. To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e O h j a u s r y h m ä 1 3. 3. 2 0 1 4 L a h t i E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o

Lisätiedot

Puistojen Kotkan markkinointi Viestintäpäällikkö Marja Metso, Kotkan kaupunki

Puistojen Kotkan markkinointi Viestintäpäällikkö Marja Metso, Kotkan kaupunki Puistojen Kotkan markkinointi Viestintäpäällikkö Marja Metso, Kotkan kaupunki Sisältö Alueen elinvoima keskiössä 3 Kotkan vetovoiman kriittiset tekijät 6 Puistotoimi, kotiseutuylpeys, matkailu ja uudet

Lisätiedot

1. TERVEYS, HYVINVOINTI JA MATKAILU 7 Terveys ja hyvinvointi matkailun historiassa 7 Terveys ja matkailu 16 Hyvinvointi ja matkailu 26

1. TERVEYS, HYVINVOINTI JA MATKAILU 7 Terveys ja hyvinvointi matkailun historiassa 7 Terveys ja matkailu 16 Hyvinvointi ja matkailu 26 SISÄLTÖ 1. TERVEYS, HYVINVOINTI JA MATKAILU 7 Terveys ja hyvinvointi matkailun historiassa 7 Terveys ja matkailu 16 Hyvinvointi ja matkailu 26 2. WELLNESS TAPA AJATELLA, ELÄÄ JA MATKUSTAA 39 Wellness terveysmatkailun

Lisätiedot

gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla

gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla Yhteismarkkinointi Joukkueajattelu Paras matkailualue (joukkue) voittaa Resurssit Yhdessä enemmän kuin yksin Yhteinen suunta

Lisätiedot

Työpajan 1 (laatu) yhteenveto. RUOKA JA MATKAILU -seminaari

Työpajan 1 (laatu) yhteenveto. RUOKA JA MATKAILU -seminaari Työpajan 1 (laatu) yhteenveto 1. Alkuperä esiin ja sille arvostus 2. Ammattitaito ja osaaminen 3. Luokitus ja kriteerit 4. Palvelu 5. Tietologistiikka KOKONAISUUDEN MERKITYS = ELÄMYS Työpaja 2, jakelutiet

Lisätiedot

VENÄJÄ : Markkinakatsaus 2016

VENÄJÄ : Markkinakatsaus 2016 VENÄJÄ : Markkinakatsaus 2016 20.4.2016 JA LUVUT 2 MARKKINAPOTENTIAALI SUOMEN TILASTOLUVUT 2015 Venäläisten yöpymiset Suomessa vähenivät 41,6% vuonna 2015 Yöpymiset 2016 tammi-helmikuussa vähenivät 14,6%

Lisätiedot

Mitä kulttuurimatkailu on?

Mitä kulttuurimatkailu on? Kulttuurimatkailun kehittämisstrategia kansainvälisille markkinoille 2014-2018 Mitä kulttuurimatkailu on? Kulttuurimatkailussa tuotetaan alueellisia ja paikallisia kulttuurin voimavaroja arvostaen matkailutuotteita

Lisätiedot

Tavoita maksukykyiset ja kiinnostuneet asiakkaat kustannustehokkaasti

Tavoita maksukykyiset ja kiinnostuneet asiakkaat kustannustehokkaasti Tavoita maksukykyiset ja kiinnostuneet asiakkaat kustannustehokkaasti Paikallisuus LaplandNews on lappilainen online media, mikä tuottaa paikallista uutis- ja asiasisältöä kansainvälisesti. Tehtävämme

Lisätiedot

Strategia Päivitetty

Strategia Päivitetty Strategia 2020 Päivitetty 25.8.16 Visio Matkailun identiteettimme rakentuu luontaisista elementeistä, joita alueesta viestitään muutenkin Luonto, Aurinko, Onnellisuus, Energia, Kansainvälisyys Visio muodostuu

Lisätiedot

Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU-logot mukaan

Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU-logot mukaan Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU-logot mukaan www.youtube.com/watch?v=ezb_svrt-30&feature=plcp No ordinary Destination Lapin matkailuparlamentti 3.10.2012 Hanna-Mari Pyry Talvensaari 3 Lapland The

Lisätiedot

Sauna from Finland -konsepti 9/2009

Sauna from Finland -konsepti 9/2009 Sauna from Finland -konsepti 9/2009 Monta ulottuvuutta Saunominen tutussa ympäristössä arkinen, toistuva, puhdistauminen Suvi-illan saunominen järven rannassa ihanne, luksusta, rentoutuminen Saunominen

Lisätiedot