Ajankohtaista markkinoilta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ajankohtaista markkinoilta"

Transkriptio

1 Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen

2 Puolivuotisraportti / ESPANJA SISÄLTÖ Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle talvelle ja kesälle (kaksi seuraavaa kautta)? Viimeaikaisia tai odotettavissa olevia muutoksia toimintaympäristössä ja niiden vaikutukset? (jakelu, saatavuus, kuluttajatrendit, kilpailu jne.) Miten muutoksiin tulisi reagoida? Muita viestejä Suomen matkailualan ammattilaisille (koskien esim. tuotekehitystä)? 2

3 Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Espanjalaisten matkustus ulkomaille talvisesonkina laski yleisesti n.10% verrattuna edelliseen talvikauteen. Joulu- sekä pääsiäissesonkina matkustusluvuissa oli selkeitä nousupiikkejä, mutta muina kuukausina matkustajamäärien lasku verrattuna edelliseen vuoteen olivat huomattavat. Hosteltur tutkimusten mukaan pääasiallisena syynä on maan huono taloudellinen tilanne, joka näkyy mm. isoina työttömyyslukuna. Espanjassa on alkuvuotena 2013 mitattu jo yli 26% työttömyys, joka tarkoittaa että maassa on yli 6 miljoonaa työtöntä. Matkailu Espanjasta Suomeen on kuitenkin viime talvisesonkina ollut kasvusuunnasa. Marras-maaliskuun aikana Suomeen matkusti 4,7% enemmän turisteja kuin vuotta aiemmin. Isoimmat kaskuluvut olivat Tamperen aluella. Poikkeuksellista oli nähdä että Lapin alueelle tehtiin 10,6% vähemmän matkojan kuin vuotta aiemmin. Yleinen kasvu johtunee siitä että lentoyhteydet ovat parantuneet. Espanjan ja Suomen väliä operoivat suorilla lennoilla (Madridista ja Barcelonasta) Finnairin lisäksi myös Norwegian. Tämän lisäksi keväällä myös Espanjalainen Vueling lentoyhtiö aloitti operoinnin yhä useammalla viikottaisella yhteydellä samojen kaupunkien välillä. Matkanjärjestäjä puolelta löytyvät yhä vahvat Suomi myyjät ja erityisesti talvisesonkina panostus näkyy markkinointina. Talvisesonkina pääasiallisena kohteena on Lappi. Laskuluvut Lapin myynnissä kuitenkin osoittavat että tarjonnan määrä olisi hiukan laskenut. On myös todettava että Espanjalaiset tilaavat matkansa entistä myöhemmin. Tämä lienee myös osasyynä matkanjärjestäjien riskinottokykyyn kun tulee kysymykseen ennakkomaksujen suorittamisessa. Suomi kuitenkin kiinnostaa erityisesti talvikohteena edelleen. 3

4 Mitkä ovat näkymät tulevalle talvelle ja kesälle (kaksi seuraavaa kautta)? Tulevalle kesälle ja talvelle voidaan odottaa matkustajamäärien tasoittuvan tai peräti lievästi vähentyvän. Syynä se että Espanjassa on lukuisia matkanjärjestäjä, mm. Condor Vacaciones, jotka ovat lopettaneet toimintansa Orizinia ketjun konkurssin myötä. Näin kun pitkäaikainen Suomi myyjä on poistunut markkinoilta jää nähtäväksi millä tavalla Condorin pohjoismaihin suuntautuvien matkojen myynnin loppuminen, jakautuu muitten matkanjärjestäjien kesken. Lentoyhteyksien lisääntyminen antaa hyvät edellytykset sille, että omatoimisten matkojen ostajat tekisivät yhä enemmän matkoja Suomeen. Suomi kiinnostaa Espanjalaisia, myös sijaintinsa takia. Suomi on helppo destinaatio yhdistää muitten lähialueitten kanssa. Espanjalaiset ovat edelleen ns. Last Minute -matkan ostajia ja tämä tuo haasteita perinteiseen matkanjärjestäjätuotteistukseen. 4

5 Viimeaikaisia tai odotettavissa olevia muutoksia toimintaympäristössä ja niiden vaikutukset? (jakelu, saatavuus, kuluttajatrendit, kilpailu jne.) Muutos Matkanjärjestävät hakevat aina vain edullisempia matkailutuotteita taistellakseen nettikauppaa vastaan. Muut pohjoismaat kuten Norja ja Islanti tekevät erittäin kovaa markkinointia messuilla sekä mediassa. E-kauppa lisääntyy Miten pitäisi reagoida? Jotta matkanjärjestäjät jatkaisivat Suomi matkojen tuotteistamista tulisi Suomalaisten partnerien ymmärtää paremmin matkanjärjestäjäsektorin hinnoittelua sekä hakeutua yhteismarkkinointi projekteihin MJ:n kanssa. Suomen tulisi saada kansainvälisille messuille yhä laajempi partner verkosto jotta Suomi tuote olisi paremmin edustettuna ja tarjottuna Suomalaisten matkailupalvelutuottajien tulisi esitellä tuotteensa myös Espanjankielellä web-sivuillansa sekä nettikaupassa. 5

6 Muita viestejä Suomen matkailualan ammattilaisille (koskien esim. tuotekehitystä)? Espanjalaiset ovat innokkaita matkustamaan uusiin kohteisiin ja aina, kun saavutettavuus on helppo, matkapäätöksen tekeminen ei ole hankalaa vaan peräti spontaania. Tämän lisäksi kuitenkin on haasteena keskiverto Espanjalaisen kielitaito. Tämän takia on entistä tärkeämpää että tämä löytäisi destinaatio informaatiota omalla kielellään. Nettikauppaa ajatellen Suomi on suht vähän tunnettu destinaatio ja tämän takia Espanjalainen on valmis myös ostamaan matkapaketin netistä, kunhan se on selkeästi esitelty. Espanjalaiset ovat innokkaita sosiaalisen median käyttäjiä. Näinollen olisi loogista, että Suomi-tuotteita esiteltäisiin myös tämän median kautta espanjankielellä. Edelleen paras tapa saada matkanjärjestäjät innostumaan Suomi destinaatiosta on järjestää hyviä ja sisältörikkaita fam trippejä. Haasteena on kuitenkin fam trip ajankohdan sovittaminen matkanjärjestäjän aikatauluihin sopivaksi. Voisikin miettiä josko fam trip voitaisin järjestää mittatilaustyönä matkanjärjestäjän mielenkiiinnon mukaan. Tällöin myös voidaan varmistaa että MJ lähettää oikean osanottajan matkalle. Yksi hyvä tapa tehostaa fam trip ideologiaa on että se tehtäsiin yhdessä MJ ja median edustajien kanssa. Tällöin yhdellä kertaa saataisiin matkailun 2 tärkeätä osoita toimimaan yhdessä destinaatiomarkkinoinnin puolesta. Suomen tulisi olla esillä Fitur messuilla omalla tai yhteispohjoismaisella osastolla. Mikäli mukaan saataisiin Suomalaista matkailuyritystä se olisi taloudellisti järkevä panostus. 6

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen 1.5.2013 31.10.2013 11.11.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014 Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen 3.11.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Helena Niskanen 1.5.2013 31.10.2013 1.11.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen 1.10.2012 30.5.2013 10.6.2013 Puolivuotisraportti / Alankomaat SISÄLTÖ Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen 1.5.2013 31.10.2013 30.1.2014 Sisältö/ Saksa ja Sveitsi 2/2013 Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Aluepäällikkö Arto Asikainen 1.5.2013 31.10.2013 28.10.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Senior Tourism Consultant Sanna Tuononen 1.10.2012 30.5.2013 10.6.2013 Puolivuotisraportti / Ranska SISÄLTÖ Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Aluepäällikkö Arto Asikainen 1.10.2012 30.4.2013 28.5.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Senior Tourism Consultant Sanna Tuononen 1.5.2013 31.10.2013 31.10.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta. Marketing Manager UK

Ajankohtaista markkinoilta. Marketing Manager UK Ajankohtaista markkinoilta Marketing Manager UK Riitta Balza 1.5.2013 31.10.2013 28.10.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Sanna Tuononen Kesäkuu 2015 03/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Maija Loikkanen 1.5.2013 31.10.2013 1.11.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen Kesäkuu 2015 02/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015. Markkinointiedustaja Sanna Tuononen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015. Markkinointiedustaja Sanna Tuononen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015 Markkinointiedustaja Sanna Tuononen 5.11.2015 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Marketing Manager UK Riitta Balza 1.10.2012 30.4.2013 27.5.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Riitta Balza Kesäkuu 2015 01/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Maija Loikkanen 1.10.2012 30.5.2013 10.6.2013 Puolivuotisraportti/ Italia SISÄLTÖ Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Sanna Tuononen Kesäkuu 2015 02/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Sanna Tuononen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Sanna Tuononen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014 Markkinointiedustaja Sanna Tuononen 24.11.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit. Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com

MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit. Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com MEK VisitFinland ensisijaisia tehtäviä: Suomen maabrändin luominen ja sitä

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen lentoliikenne pää pilvissä jalat maassa

Itä- ja Pohjois-Suomen lentoliikenne pää pilvissä jalat maassa Itä- ja Pohjois-Suomen lentoliikenne pää pilvissä jalat maassa LENTOLIIKENNE MUUTOKSEN PYÖRTEISSÄ Lentoliikenne muuttui rajusti 90 luvulla. Kilpailu vapautui > halpalentoyhtiöt tulivat markkinoille Jakelukanavat

Lisätiedot

Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää

Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää KUVA KUVA KUVA Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää 19.5.216 Ekonomisti Jouni Vihmo KUVA Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Yritykset odottavat hyvää kesää majoitusyritykset

Lisätiedot

Turun lentoasemalla suuri merkitys alueen elinkeinoelämälle

Turun lentoasemalla suuri merkitys alueen elinkeinoelämälle Kysely Turun lentoaseman kehittämisestä Turun lentoasemalla suuri merkitys alueen elinkeinoelämälle 10.10.2018 Kyselyyn osallistui 897 vastaajaa Kyselyn tarkoitus oli kerätä tietoa Turun lentoaseman käytöstä

Lisätiedot

LME:n kuulumisia Yhteistyöllä uutta toimintaa ja tulosta

LME:n kuulumisia Yhteistyöllä uutta toimintaa ja tulosta LME:n kuulumisia Yhteistyöllä uutta toimintaa ja tulosta Liisa Mäenpää Finnish Lapland Tourist Board ry Finnish Lapland Tourist Board ry, Lapin Matkailuelinkeinon Liitto (LME) on perustettu syksyllä 2010.

Lisätiedot

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä.

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä. TÄSSÄ TOIMINNAN SEURANNAN RAPORTISSA SEURATAAN KUUKAUSITTAIN ENONTEKIÖN KEHITYS OY TÄRKEIMPIÄ TOIMIA, SEKÄ KATSOTAAN SEURAAVAN KUUKAUDEN JO SOVITTUJA TEEMOJA. RAPORTTI LAADITAAN KUUKAUSITTAIN JA ESITETÄÄN

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Kesäkuu 2014. Marketing Manager UK Riitta Balza

Ajankohtaista markkinoilta Kesäkuu 2014. Marketing Manager UK Riitta Balza Ajankohtaista markkinoilta Kesäkuu 2014 Marketing Manager UK Riitta Balza 5.6.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Aluepäällikkö Arto Asikainen Kesäkuu 2015 01/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta

Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta 2 JOHDANTO JA YHTEENVETO Korkeatasoinen ja toimiva lentoliikenne on merkittävä osa alueiden kilpailukykyä. Tämän vuoksi Pohjois- Karjalan maakuntaliitto osallistuu

Lisätiedot

MATKA 2010 tilastotietoa

MATKA 2010 tilastotietoa MATKA 2011 MATKA 2010 tilastotietoa 11,249 m² näyttelypinta-alaa 1,202 näytteilleasettajayritystä 366 päänäytteilleasettajayritystä 836 alanäytteilleasettajayritystä 72 maata edustettuna lisäksi messuilla

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta. Markkinointiedustaja

Ajankohtaista markkinoilta. Markkinointiedustaja Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen Kesäkuu 2015 1.6.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Rovaniemen matkailun kehitys ja matkailun aluetaloudellinen vaikutus

Rovaniemen matkailun kehitys ja matkailun aluetaloudellinen vaikutus Rovaniemen matkailun kehitys ja matkailun aluetaloudellinen vaikutus Rovaniemen kaupunki Matkailupäällikkö Tuula Rintala Gardin 2010 SISÄLTÖ sivu 1. Yöpymisvuorokausien kehitys 3 2. Markkina alueet 5 3.

Lisätiedot

ALUEELLISEN KYSELYN TULOKSET- KAJAANI

ALUEELLISEN KYSELYN TULOKSET- KAJAANI ALUEELLISEN KYSELYN TULOKSET- KAJAANI VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT 146 vastaajaa (tilanne 5.11.2015) Koko organisaation osalta 67 vastausta Oman matkustuksen osalta 78 vastausta Yritykseni/organisaationi on:

Lisätiedot

Lapin matkailustrategia Satu Luiro, Lapin liitto

Lapin matkailustrategia Satu Luiro, Lapin liitto Lapin matkailustrategia 2011-2014 28.9.2011 Satu Luiro, Lapin liitto Lapin matkailun visio 2014 Lappi Puhdasta ELÄMÄNVOIMAA lähelläsi. Lappi on Euroopan johtava kestävän luonto- ja elämysmatkailun kohde

Lisätiedot

15.11.2011. Kalevalasta kansainvälisyyteen

15.11.2011. Kalevalasta kansainvälisyyteen 15.11.2011 Kalevalasta kansainvälisyyteen Perusasiat 44 kpl kahden hengen huoneita, 3 suitea kaksi suomalaista, infrapuna- ja turvesaunat, wellness -osasto kaksi kokoustilaa: 100 henkilöä ja 30 henkilöä

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Helena Niskanen Kesäkuu 2015 02/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Matkailu Latinalaisesta Amerikasta kasvaa

Matkailu Latinalaisesta Amerikasta kasvaa Matkailu Latinalaisesta Amerikasta kasvaa Matkailun asiantuntijaseminaari Jyväskylä 13.12.2012 Finpro Ry Heli Mende 13.12.2012 Finpro lyhyesti Finpro on maailmanlaajuisesti toimiva asiantuntijaorganisaatio

Lisätiedot

POHJOISMAINEN TUTKIMUS ASUNTOKAUPAN AJANKOHTAISISTA ASIOISTA (=tulosten julkistaminen Suomen tulosten osalta)

POHJOISMAINEN TUTKIMUS ASUNTOKAUPAN AJANKOHTAISISTA ASIOISTA (=tulosten julkistaminen Suomen tulosten osalta) Jukka Malila Toimitusjohtaja KIINTEISTÖNVÄLITYSALAN KESKUSLIITTO RY POHJOISMAINEN TUTKIMUS ASUNTOKAUPAN AJANKOHTAISISTA ASIOISTA (=tulosten julkistaminen Suomen tulosten osalta) Helsinki 6.9.2011 ESITYKSEN

Lisätiedot

Alueorganisaation rooli kansainvälisessä matkailumarkkinoinnissa

Alueorganisaation rooli kansainvälisessä matkailumarkkinoinnissa Alueorganisaation rooli kansainvälisessä matkailumarkkinoinnissa Matkailun alueorganisaatiot Suomessa Matkailun alueorganisaatioiden tärkein tehtävä on koota alueen yritykset yhteistyöhön Alueorganisaatio

Lisätiedot

Matkailun kehitys

Matkailun kehitys Matkailun kehitys 2015 3.3.2015 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Venäjä romahti Kiinasta kasvua yli 40 prosenttia Suomessa kirjattiin 5 504 000 ulkomaista yöpymistä vuonna 2015.

Lisätiedot

Lyhennelmä esityksestä Jaa joku teollisuusmuseo jossakin Mäntässä - ei vois vähempää kiinnostaa

Lyhennelmä esityksestä Jaa joku teollisuusmuseo jossakin Mäntässä - ei vois vähempää kiinnostaa Lyhennelmä esityksestä Jaa joku teollisuusmuseo jossakin Mäntässä - ei vois vähempää kiinnostaa erikoissuunnittelija Päivi Viherkoski, G.A.Serlachius -museo, 3.4.2008 Mitä museo myy -seminaari Markkinoinnin

Lisätiedot

ATTRACTIVE OULU REGION 2018

ATTRACTIVE OULU REGION 2018 Matkailullisesti monipuolinen kansainvälistyvä Oulun alue ATTRACTIVE OULU REGION 2018 1.9.2015-31.8.2018 HUMANPOLIS OY Matkailullisesti monipuolinen Kansainvälistyvä Oulun alue, ATTRACTIVE OULU REGION

Lisätiedot

SATAKUNNAN MATKAILUPARLAMENTTI Miten tunnistan ja tavoitan kansainvälisiä kohdemarkkinoita?

SATAKUNNAN MATKAILUPARLAMENTTI Miten tunnistan ja tavoitan kansainvälisiä kohdemarkkinoita? SATAKUNNAN MATKAILUPARLAMENTTI 12.10.17 Miten tunnistan ja tavoitan kansainvälisiä kohdemarkkinoita? Miten tehdä oikeita ratkaisuja, ja valita oikea suunta? LÄHTÖKOHDAT - motivaatio, halu kehittää omaa

Lisätiedot

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Saksa Euroopan sydämessä on yli sata miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat saksaa äidinkielenään, ja yhä useampi opiskelee sitä. Saksa on helppoa: ääntäminen on

Lisätiedot

Visit Finlandin kehittämispalvelut yrityksille

Visit Finlandin kehittämispalvelut yrityksille Visit Finlandin kehittämispalvelut yrityksille Matkailun toimialaraportin julkistamisseminaari Rovaniemi 10.12.2014 Heli Mende, Visit Finland / Finpro Matkailuyrityksen systemaattinen kansainvälistyminen

Lisätiedot

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA OULUN MATKAILUTILASTOT VUOSI 2018 REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA Vuonna 2018 Oulussa kirjattiin 655 tuhatta yöpymistä, joista suomalaisille 548 tuhatta ja

Lisätiedot

Baltic Bird hanke ja sen tulokset. Yhteyspäällikkö Sami Laakkonen

Baltic Bird hanke ja sen tulokset. Yhteyspäällikkö Sami Laakkonen Baltic Bird hanke ja sen tulokset Yhteyspäällikkö Sami Laakkonen 14.8.2014 200 000 Joensuun lentomatkustajat 2000-2013 180 000 160 000 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 2000 2001 2002

Lisätiedot

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design - Lähialueyhteistyöhanke Rahoitus TEMin lähialueyhteistyövaroista Finatex ry:n koordinoima Suomalais-venäläisen

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Kesäkuu 2014

Ajankohtaista markkinoilta Kesäkuu 2014 Ajankohtaista markkinoilta Kesäkuu 2014 Senior Tourism Consultant Sanna Tuononen 9.6.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat

Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat Lappeenranta strategia Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat Lappeenrannan kaupungin Kansainvälistymis- ja Venäjä 2015-16 Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää.

Lisätiedot

Joululomasesonki hieman edellisvuotta heikompi

Joululomasesonki hieman edellisvuotta heikompi Joululomasesonki hieman edellisvuotta heikompi Vuodenvaihteessa viikoilla 53 ja 1 Suomeen saapui Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta 136 000 venäläistä, kun vuotta aiemmin määrä oli noin 20 000 matkustajaa

Lisätiedot

Matkailijamäärän kasvu 20 prosenttia tammi-toukokuussa

Matkailijamäärän kasvu 20 prosenttia tammi-toukokuussa Matkailijamäärän kasvu 2 prosenttia tammi-toukokuussa Tammi-toukokuussa (toukokuu estimoitu) Suomeen saapuu Kaakkois-Suomen ja Niiralan raja-asemien kautta 1,16 miljoonaa venäläistä, kun vuotta aiemmin

Lisätiedot

4.10.2013 Esityksen laatija. Maakunnan ajankohtaisia matkailukuulumisia Matkailukoordinaattori Leena Pajala 3.10.2013

4.10.2013 Esityksen laatija. Maakunnan ajankohtaisia matkailukuulumisia Matkailukoordinaattori Leena Pajala 3.10.2013 4.10.2013 Esityksen laatija Maakunnan ajankohtaisia matkailukuulumisia Matkailukoordinaattori Leena Pajala 3.10.2013 1 Keski-Suomen liitto / Keski-Suomi Loma-Suomi Keski-Suomen liiton rooli matkailussa

Lisätiedot

Ostokset verkkokaupoista 1-6/2010 (yhteensä 4767 miljoonaa euroa)

Ostokset verkkokaupoista 1-6/2010 (yhteensä 4767 miljoonaa euroa) Ostokset verkkokaupoista 1-6/2010 (yhteensä 4767 miljoonaa euroa) 1 1 Mitä varauskanavia tarjoat? Vaihtoehdot Asiakas toimistossa Asiakas puhelimessa Asiakas lähettää sähköpostin Asiakas lähettää tekstiviestin

Lisätiedot

Lentoliikenteen merkitys ja kehitysnäkymät Itämeren alueella

Lentoliikenteen merkitys ja kehitysnäkymät Itämeren alueella Helsinki, Itämeri, Eurooppa, Aasia Lentoliikenteen merkitys ja kehitysnäkymät Itämeren alueella Toimitusjohtaja Samuli Haapasalo Helsingin kaupungin kansainvälisen toiminnan kumppanuusseminaari 27.10.2010

Lisätiedot

Business Finland Saksa & markkinoiden mahdollisuudet. Elina Iso-Oja, Advisor Business Finland Saksa Team Finland webinaari

Business Finland Saksa & markkinoiden mahdollisuudet. Elina Iso-Oja, Advisor Business Finland Saksa Team Finland webinaari Business Finland Saksa & markkinoiden mahdollisuudet Elina Iso-Oja, Advisor Business Finland Saksa Team Finland webinaari 18.12.2018 BUSINESS FINLAND SAKSA, BERLIN Jyrki Oksanen Market Representative Visit

Lisätiedot

Venäläisen asiakkaan ostokäyttäytyminen ja matkailutuotteiden markkinointi Venäjälle

Venäläisen asiakkaan ostokäyttäytyminen ja matkailutuotteiden markkinointi Venäjälle Venäläisen asiakkaan ostokäyttäytyminen ja matkailutuotteiden markkinointi Venäjälle Imatra 14.1.2014 Virve Obolgogiani Mimino Oy Tavoitteena matkailutuotteen myynti venäläiselle asiakkaalle Miten asiakas

Lisätiedot

Hyvinvointialan muuttuvat markkinat

Hyvinvointialan muuttuvat markkinat Hyvinvointialan muuttuvat markkinat Elinkeinoasioiden päällikkö Janne Pesonen 17.3.2011 Tampere 18.3.2011 1 Lähtökohtia kuntapalveluiden tuotannon kehittämiselle Kunnilla erittäin vahva kysyntäasema, joissain

Lisätiedot

Ruplan heikkeneminen kesän alussa jarrutti positiivista kehitystä

Ruplan heikkeneminen kesän alussa jarrutti positiivista kehitystä Venäläisten matkailu Suomeen kesä-heinäkuu 6.8. Ruplan heikkeneminen kesän alussa jarrutti positiivista kehitystä Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta Suomeen saapui kesäkuussa noin 233 000 ja heinäkuussa

Lisätiedot

Matkailutoimijoiden toiveita museoille Raija Sierman

Matkailutoimijoiden toiveita museoille Raija Sierman Matkailutoimijoiden toiveita museoille 1 Matkailun toimiala Matkailuelinkeinoa on vaikea määritellä tarkasti, sillä useat alat ovat siihen yhteydessä. Matkailu kytkeytyy eri elinkeinoihin ja yhteiskuntaan.

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Poikkeuslupahakemus vähittäiskaupan aukioloajoista. Pohjois-Karjalan kauppakamari toimitusjohtaja Anne Vänskä

PÄÄTÖS. Poikkeuslupahakemus vähittäiskaupan aukioloajoista. Pohjois-Karjalan kauppakamari toimitusjohtaja Anne Vänskä PÄÄTÖS Lappi LAAVI/510/04.06.01/2014 14.4.2013 Asia Poikkeuslupahakemus vähittäiskaupan aukioloajoista Hakijat Kuopion alueen kauppakamari toimitusjohtaja Silja Huhtiniemi PL 1199 70211 Kuopio Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen

Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen Eero Kananen, Toimitusjohtaja, LähiPro Oy, 4.10.2016 Arktiset Aromit ry:n Workshop -tilaisuus Palvelun tausta Palvelu sai alkunsa

Lisätiedot

POHJANLAHDEN RANTATIE -TAVARAMERKIN HAKEMUSLOMAKE

POHJANLAHDEN RANTATIE -TAVARAMERKIN HAKEMUSLOMAKE POHJANLAHDEN RANTATIE -TAVARAMERKIN HAKEMUSLOMAKE Tällä lomakkeella yrittäjä voi Pohjanlahden Rantatien tavaramerkin käyttöoikeutta. Hakemuslomake sisältää kysymyksiä tuotteen, palvelun tai kohteen laadusta,

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015. Markkinointiedustaja Helena Niskanen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015. Markkinointiedustaja Helena Niskanen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015 Markkinointiedustaja Helena Niskanen 5.11.2015 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA OULUN MATKAILUTILASTOT VUOSI 217 REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA Vuonna 217 Oulussa kirjattiin 64 tuhatta yöpymistä, joista suomalaisille 58 tuhatta ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Matkailun kehitys

Matkailun kehitys Matkailun kehitys 2014 7.4.2015 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Venäläismatkailijoiden katokäänsi ulkomaiset yöpymiset laskuun Suomessa kirjattiin 5 697 300 ulkomaista yöpymistä

Lisätiedot

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA OULUN MATKAILUTILASTOT VUOSI 217 REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA Vuonna 217 Oulussa kirjattiin 635 tuhatta yöpymistä, joista suomalaisille 533 tuhatta ja

Lisätiedot

Työttömät insinöörit. Maaliskuu 2019

Työttömät insinöörit. Maaliskuu 2019 Työttömät insinöörit Maaliskuu 2019 Työttömyystilanne maaliskuussa 2019 Työttömiä insinöörejä 4367 Määrä laski kuukauden aikana 155 henkilöllä (-3 %) Vuoden aikana laskua 583 henkilöä (-12 %) Työttömyysprosentti

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Espanjalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Espanjalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Espanjalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA ESPANJALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN ESPANJALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

26.1.2015 Ari Hiltunen

26.1.2015 Ari Hiltunen 26.1.2015 Ari Hiltunen Kilpailukyvyn ja elinkeinopolitiikan ohjaus- ja toimintakokonaisuus Selonteko Jyväskylän valtuustolle 26.1.2015 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen 2. Jyväskylän Yritystehdas 3. Tehokkaat

Lisätiedot

Vientikaupassa huomioitavaa Puola. Tampere 17.05.2011

Vientikaupassa huomioitavaa Puola. Tampere 17.05.2011 Vientikaupassa huomioitavaa Puola Tampere 17.05.2011 Miksi Puola kiinnostaa vientimaana? Vakaa talouskasvu. EU-jäsen ja vakaa oikeusjärjestelmä Suuri kotimarkkina. Ostokyky. Keskeinen logistinen sijainti.

Lisätiedot

Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014

Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014 Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014 Sisällysluettelo Venäläisten ulkomaanmatkailu kasvoi 13 % Kuva 1: Matkojen määrien muutokset kymmeneen suosituimpaan kohdemaahan 2012 2013 Taulukko 2:

Lisätiedot

Yhteiskäyttöautot haasteita ja ratkaisuja

Yhteiskäyttöautot haasteita ja ratkaisuja YLEISTÄ monen toimijan vastuulla (LVM, YM, kaupungit ja sen organisaatiot, taloyhtiöt, vakuutusyhtiöt) kaavoituksen rooli on tärkeä poliittinen päätöksenteko voi kaataa hyvät suunnitelmat koordinoiva taho

Lisätiedot

jatkuu KUVA (korkeus voi vaihdella) Kestääkö kulutuksen veto? Kasvu KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella)

jatkuu KUVA (korkeus voi vaihdella) Kestääkö kulutuksen veto? Kasvu KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Kestääkö kulutuksen veto? Kasvu KUVA (korkeus voi vaihdella) jatkuu 15.12.216 Timo Lappi KUVA (korkeus voi vaihdella) Työtä ja hyvinvointia koko

Lisätiedot

Lisärahoitushakemus loppuvuoden 2017 toimenpiteisiin

Lisärahoitushakemus loppuvuoden 2017 toimenpiteisiin Lisärahoitushakemus loppuvuoden 2017 toimenpiteisiin Tavoite: Digitalisaatio Tampereella olevien matkailijoiden kattava palvelu Digitaalinen asiakaskokemus: visittampere.fi palvelu-uudistus Matkailijoita,

Lisätiedot

ITB Berliini Matkaraportti / Kai Amberla

ITB Berliini Matkaraportti / Kai Amberla ITB Berliini 7.-9.3.2018 Matkaraportti / Kai Amberla ITB-messut Berliinissä on edelleen maailman suurin matkailualan messutapahtuma, eikä some-aika, digitaalisuus tai mikään muukaan näytä uhkaavan sen

Lisätiedot

Markkinakehityksestä yleensä

Markkinakehityksestä yleensä Markkinakehityksestä yleensä lihan kulutus kasvaa globaalisti, kaksinkertaistuu vuoteen 2040. Broileri, nauta Eussa kulutus vakaa. Sika laskussa, broiler nousussa. Suomessa vastaava. Mitä Suomessa tapahtuu?

Lisätiedot

Saavutettavuuden rooli Lapin matkailun menestystarinassa

Saavutettavuuden rooli Lapin matkailun menestystarinassa Saavutettavuuden rooli Lapin matkailun menestystarinassa 17.11.2017 Sanna Kärkkäinen Toimitusjohtaja VisitRovaniemi #visitrovaniemi #rovaniemi @visitrovaniemi @SannaRovaniemi Visit Rovaniemi DMO, Destination

Lisätiedot

Joululomasesonki lyhyt, mutta selvästi aiempaa vilkkaampi

Joululomasesonki lyhyt, mutta selvästi aiempaa vilkkaampi Joululomasesonki lyhyt, mutta selvästi aiempaa vilkkaampi 28.12. ja 31.12.216 välisenä aikana venäläismatkailijoita saapui Suomeen 21 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuosi sitten. Vuoden

Lisätiedot

4,5 miljoonaa risteilyvieraskäyntiä Itämeren alueella kaudessa, risteilyvieraita n Yksi nopeimmin kasvavista risteilymarkkina-alueista

4,5 miljoonaa risteilyvieraskäyntiä Itämeren alueella kaudessa, risteilyvieraita n Yksi nopeimmin kasvavista risteilymarkkina-alueista 4,5 miljoonaa risteilyvieraskäyntiä Itämeren alueella kaudessa, risteilyvieraita n. 500 000 Yksi nopeimmin kasvavista risteilymarkkina-alueista varustamot estsivät uusia satamia ja kohteita Destinaationa

Lisätiedot

VISIT FINLANDIN KANSSA MAAILMALLE

VISIT FINLANDIN KANSSA MAAILMALLE VISIT FINLANDIN KANSSA MAAILMALLE LIISA KOKKARINEN LAPIN ALUEPÄÄLLIKKÖ VISIT FINLAND 2.11.2018 VISIT FINLAND YDINTEHTÄVÄT & PÄÄMÄÄRÄ 1. Kehittää matkailullista Suomi-kuvaa ja toimii kaupallisen maakuvaviestinnän

Lisätiedot

Joensuun lentoaseman logistisen käytävän kehittämissuunnitelma

Joensuun lentoaseman logistisen käytävän kehittämissuunnitelma Joensuun lentoaseman logistisen käytävän kehittämissuunnitelma 18.2.2014 18.2.2014 Page 1 Sisältö Strategiakaavio Päivitetyt tavoitteet, visio ja toimenpide-esitykset 18.2.2014 Page 2 Strategiakaavio Tavoitteet

Lisätiedot

Kaupan liitto 26.10.2011

Kaupan liitto 26.10.2011 Kaupan liitto 26.10.2011 MIKKO KNUUTTILA TOIMINUT DIGITAALISEN MARKKINOINNIN JA SÄHKÖISEN KAUPANKÄYNNIN KEHITYS- JA JOHTOTEHTÄVISSÄ YLI 10 VUOTTA VIIMEISIMPÄNÄ VASTANNUT DNA:N DIGIMARKKINOINNISTA JA 1.

Lisätiedot

MATKAILUTUOTE JA MATKAILUN TUOTEKEHITYS & MYYNNIN EDISTÄMINEN TUOTTEISTAMINEN & KANSAINVÄLISET VERKOSTOT

MATKAILUTUOTE JA MATKAILUN TUOTEKEHITYS & MYYNNIN EDISTÄMINEN TUOTTEISTAMINEN & KANSAINVÄLISET VERKOSTOT MATKAILUTUOTE JA MATKAILUN TUOTEKEHITYS & MYYNNIN EDISTÄMINEN TUOTTEISTAMINEN & KANSAINVÄLISET VERKOSTOT MATKAILUSSA 4 TÄRKEINTÄ? YHTÄ PITÄÄ LISÄTÄ YHTÄ PITÄÄ VÄHENTÄÄ YHDEN PITÄÄ OLLA KUNNOSSA TÄRKEINTÄ

Lisätiedot

Matkailu ja lentoliikenne. Aviation day 20.10.2015 Wille Markkanen

Matkailu ja lentoliikenne. Aviation day 20.10.2015 Wille Markkanen Matkailu ja lentoliikenne Aviation day 20.10.2015 Wille Markkanen AIHEET - rajausta - Kuopio-Tahko alueen tilanne - ajatuksia, vastausten alkuja RAJAUSTA Matkailu, kuten myös lentomatkailu, jakaantuu karkeasti

Lisätiedot

Matkailu; majoitus- ja ravitsemistoiminta sekä ohjelmapalvelut

Matkailu; majoitus- ja ravitsemistoiminta sekä ohjelmapalvelut Matkailu; majoitus- ja ravitsemistoiminta sekä ohjelmapalvelut Toimialapäällikön rahoitusnäkemykset Helsinki 21.03.2012 Toimialapäällikkö Anneli Harju-Autti Majoitusvuorokausien kehitys 1000 vrk 16000

Lisätiedot

PGP: 0809 2085 308E 0DF1 4173 EADD 8231 7135 9F31 FC66

PGP: 0809 2085 308E 0DF1 4173 EADD 8231 7135 9F31 FC66 Digitalisaatio matkalla tulevaisuuteen @petterij pjarvinen.blogspot.com bittimittari.blogspot.com @petterij www.facebook.com/petterijj profiles.google.com/petterij pinterest.com/petterij instagram.com/petterijj

Lisätiedot

Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen. Eero Kananen, Toimitusjohtaja, LähiPro Oy,

Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen. Eero Kananen, Toimitusjohtaja, LähiPro Oy, Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen Eero Kananen, Toimitusjohtaja, LähiPro Oy, 6.10.2016 Palvelun tausta Palvelu sai alkunsa vuonna 2013 havainnosta, että tuottajien

Lisätiedot

FinRelax Akatemia

FinRelax Akatemia FinRelax Akatemia 8.1.2016 Suomen luontokeskus Haltia Riikka Laatikainen Visit Espoo Visit Espoo Leisure Events Incentives Conferences Meetings Espoo Marketing Oy Visit Espoo Espoo Innovation Garden Omistajuus:

Lisätiedot

Näkymät tulevasta maailmasta

Näkymät tulevasta maailmasta Näkymät tulevasta maailmasta Kehittyvien markkinoiden mahdollisuudet Ilmo Aronen, Rehuraisio Oy Tutkimuspäivät, 22.-23.11.2006, Kuopio sivu 1 Esityksen runko 1. Toimintaympäristön muutos 2. Raision tapa

Lisätiedot

VILJAMARKKINATILANNE. Juha Honkaniemi, Viljapäällikkö Tytyri 20.1.2016

VILJAMARKKINATILANNE. Juha Honkaniemi, Viljapäällikkö Tytyri 20.1.2016 VILJAMARKKINATILANNE Juha Honkaniemi, Viljapäällikkö Tytyri 20.1.2016 VILJAKAUPPA HANKKIJA OY:SSÄ Syksyn 2015 sato oli pienempi kuin edellisenä vuotena Sadon alhainen valkuainen selkein laatua heikentävä

Lisätiedot

Rahankäyttö vaatteisiin & jalkineisiin ja kodintekstiileihin eri Euroopan maissa

Rahankäyttö vaatteisiin & jalkineisiin ja kodintekstiileihin eri Euroopan maissa Rahankäyttö vaatteisiin & jalkineisiin ja kodintekstiileihin eri Euroopan maissa Rahankäyttö vaatteisiin & jalkineisiin ja kodintekstiileihin eri Euroopan maissa / sisältö Vaatteet & jalkineet Rahankäyttö

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013 Markkinakatsaus Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013 , 177 000 yöpymistä Matkustaminen pähkinänkuoressa Pohjoismaiden osuudet japanilaisten yöpymisistä

Lisätiedot

innovaatioita, teknologiaa, ratkaisuja yhdessä, läpinäkyvästi!

innovaatioita, teknologiaa, ratkaisuja yhdessä, läpinäkyvästi! innovaatioita, teknologiaa, ratkaisuja yhdessä, läpinäkyvästi! ATC blenderifi Helsinki Oy * perustuu Total Approach and Innovation Impact liiketoimintakonseptiin; 2006-10 TL Tiedoksi / T.Luotonen blenderi.fi

Lisätiedot

Matkamessut 2017 ennakkotutkimus ja lomamatkaennuste

Matkamessut 2017 ennakkotutkimus ja lomamatkaennuste Matkamessut 2017 ennakkotutkimus ja lomamatkaennuste Johdanto tutkimukselle Matka 2017 ennakkotutkimuksen tarkoituksena oli selvittää suomalaiselta yleisöltä ajankohtaisia, matkailuun liittyviä mielipiteitä

Lisätiedot

Matkatoimistokysely Venäjällä

Matkatoimistokysely Venäjällä Tutkimuksilla tuloksiin Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy Matkatoimistokysely Venäjällä marraskuu 2007 Laserkatu 6 :: FIN-53850 LAPPEENRANTA :: tel. +358 5 624 3190 :: fax +358 5 412 0949 :: info@takoy.fi

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu. Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu. Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen 7.11.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

MÄÄRÄYSLUONNOS Poikkeukset kuljettajaopetuksen vähimmäismääristä ja pimeällä ajamisen opetukseen soveltuva ajankohta

MÄÄRÄYSLUONNOS Poikkeukset kuljettajaopetuksen vähimmäismääristä ja pimeällä ajamisen opetukseen soveltuva ajankohta 1 (5) Antopäivä: xx.xx.2013 Säädösperusta: Ajokorttilaki (386/2011) 37 Voimaantulopäivä: 10.6.2013 Voimassa: Toistaiseksi Muutostiedot: Tällä määräyksellä kumotaan Ajoneuvohallintokeskuksen ohje 19/2008

Lisätiedot

Luova Matka Culture Creators go Tourism

Luova Matka Culture Creators go Tourism Luova Matka Culture Creators go Tourism Toteutusaika 1.10.2015 30.9.2018 Euroopan sosiaalirahaston rahoittama valtakunnallinen hanke (ESR) Budjetti 600 000 euroa Hankkeen hallinnoija Visit Finland/Finpro

Lisätiedot

IPR 2.0 Netti, Brändi ja Nettibrändi

IPR 2.0 Netti, Brändi ja Nettibrändi IPR 2.0 Netti, Brändi ja Nettibrändi VT Ari-Pekka Launne Kolster OY AB Helsinki 31.5.2012 IPR ja Internet mistä on kysymys? Internet on muuttunut muutamien toimijoiden yhteydenpitovälineestä globaaliksi

Lisätiedot

Työttömyyden kehityksestä maalis Vuodet ja 2013

Työttömyyden kehityksestä maalis Vuodet ja 2013 Työttömyyden kehityksestä maalis 2013 Vuodet 2007-2012 ja 2013 Työttömyyden kehitys 17 työttömyys % 15 13 11 9 7 työttömyys % vertaillen 07-08-09-10 -11-12-13 20 15 10 5 0 työttömyys % 07 työtömyys % 08

Lisätiedot