Matkailun kehitys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Matkailun kehitys"

Transkriptio

1 Matkailun kehitys Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin.

2 Venäjä romahti Kiinasta kasvua yli 40 prosenttia Suomessa kirjattiin ulkomaista yöpymistä vuonna Yöpymiset vähenivät 3,6 prosentilla. 27,9 prosenttia kaikista Suomen yöpymisistä oli ulkomaisia. ULKOMAISET YÖPYMISET 5,5 miljoonaa -3,6 % edellisvuodesta Suurin ryhmä olivat edelleen venäläiset ( yöpymistä), vaikka venäläistyöpymisten määrä väheni jo toista vuotta peräkkäin. Vuonna 2015 miinusta tuli yli 40 prosenttia, mikä veti myös kokonaisyöpymismäärän laskuun. Venäläiset pois lukien ulkomaiset yöpymiset lisääntyivät Suomessa 8,0 prosenttia. 15 suurimmasta lähtömaasta eniten kasvua tuli Kiinasta (+41,2 %), Puolasta (+26,8 %) ja Sveitsistä (+21,2 %). Ulkomaiset yöpymiset Kaikki ulkomaiset yöpymiset Ulkomaiset yöpymiset pl. Venäjä % +5 % +1 % -3 % -4 % % suurinta lähtömaata: nousijat ja laskijat Ulkomaiset yöpymiset Suomessa kuukausittain 2015 ja 2014 Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Lähtömaa Yöpymiset Muutos -15/-14 Kiina ,2 % Puola ,8 % Sveitsi ,2 % Saksa ,6 % Ranska ,1 % Japani ,9 % Britannia ,5 % Norja ,9 % Italia ,5 % Ruotsi ,9 % Espanja ,9 % Alankomaat ,5 % é ê Venäjä ,6 % Viro ,7 % Yhdysvallat ,1 %

3 Puolet ulkomaisista yöpymisistä tulee EU-maista

4 Ruotsi ohitti Venäjän kesäkauden suurimpana lähtömaana KESÄ 3,0 miljoonaa, -1,0 % 55 % yöpymisistä TALVI 2,4 miljoonaa, -9,9 % 45 % yöpymisistä Kesä: suurimmat lähtömaat ja nousijat Kiina é+44 % Sveitsi +32 % Puola +23 % Japani +15 % Hieman yli puolet yöpymisistä tuli kesäkaudella (touko-lokakuussa), ja niiden määrä väheni prosentilla edellisvuodesta. Talvikaudella (marrashuhtikuussa) yöpymismäärä laski liki 10 prosenttia. Ruotsi ohitti Venäjän kesäkauden suurimpana lähtömaana. Kolmanneksi eniten yöpymisiä tuli kesällä Saksasta. Eniten kasvoivat yöpymiset Kiinasta, Sveitsistä ( yöpymistä), Puolasta (58 800) ja Japanista. Talvella yöpymisiätuli runsaimmin Venäjältä sekä Britanniasta ja Saksasta. Eniten kasvoivat puolalaisten ( yöpymistä), kiinalaisten (47 900) ja italialaisten (54 300) yöpymiset. Matkailun suuralueista vain Lapissa talvi oli kesää suositumpi matkailusesonki Talvi: suurimmat lähtömaat ja nousijat Puola é+50 % Kiina +22 % Italia +16 % talvi 7% kesä 5% kesä 10% Ulkomaisten yöpymisten osuudet alueittain ja sesongeittain 2015 talvi 15% LAPPI JÄRVI-SUOMI RANNIKKO JA SAARISTO kesä 26% HELSINKI talvi 15% Venäjä Britannia Saksa Ruotsi Ranska talvi 7% kesä 14%

5 Matkailualueiden top 3 lähtömaat Iso- Britannia Saksa Venäjä Venäjä Iso Britannia Iso- Venäjä Saksa Venäjä Saksa Ruotsi Britannia Iso- Britannia Saksa Ruotsi Saksa Helsingin suosio matkakohteena kasvoi entisestään Venäjä Venäjä Saksa Ruotsi 1 Iso- Britannia Saksa Venäjä LAPPI 1,1 milj. yöpymistä, Muutos +0,8 % % 21 % Suomen yöpymisistä JÄRVI-SUOMI 0,9 milj. yöpymistä, Muutos -21,3 % 17 % Suomen yöpymisistä RANNIKKO JA SAARISTO 1,1 milj. yöpymistä, Muutos -3,5 % 21 % Suomen yöpymisistä HELSINKI 2,3 milj. yöpymistä, Muutos +3,6 % 42 % Suomen yöpymisistä

6 Saksa otti Venäjää suuremmansiivun yöpymisistä Helsingissä, Lapissa sekä rannikon ja saariston alueilla Matkailun suuralueista yöpymiset kasvoivat Helsingissä (+4 %) ja Lapissa (+1 %). Yöpymismäärä luisui edellisvuoden tapaan alamäkeä Järvi-Suomen alueella (-21 %), jossa liki 40 prosenttia yöpymisistä tuli Venäjältä. Rannikon ja saariston alueella tiputus jäi 4 prosenttiin. Ulkomaiset yöpymiset ja muutos edellisvuoteen matkailualueittain % -3% +4% +2% +1% % +1% -1% -2% -4% +6% +13% -9% +12% -21% +4% +1% +14% -2% +8% Helsingin seutu Rannikko ja saaristo Järvi-Suomi Lappi Venäjä ja Saksa olivat yöpymisten määrällä mitattuna viime vuonna kolmen suurimman lähtömaan joukossa kaikilla matkailualueilla. Saksa ohitti osuudellaan Venäjän kaikilla muilla suuralueilla paitsi Järvi-Suomessa, jossa itänaapuri edelleen oli selkeästi merkittävin lähtömaa. Rannikon ja saariston alueella Ruotsi oli tärkein markkina. Lapissa eniten yöpymisiä tuli puolestaan Britanniasta. Top 3 lähtömaatmatkailualueittain jaosuuskaikista alueen ulkomaisista yöpymisistä: 1. Britannia 19 % 2. Saksa 12 % 3. Venäjä 10 % 1. Venäjä 39 % 2. Saksa 10 % 3. Viro 6 % 1. Ruotsi 26 % 2. Saksa 10 % 3. Venäjä 10 % 1. Saksa 9 % 2. Venäjä 8 % 3. Ruotsi 8 %

7 Pohjoismaista Suomi erottautuu talvimatkailumaana

8 Aasialaisyöpymisissä huikeaa kasvua Pohjoismaissa ULKOMAISET YÖPYMISET POHJOISMAISSA ,9 miljoonaa (Suomi 15 %) +7 % edellisvuodesta KESÄ 18,9 miljoonaa (Suomi 10 %), +7 % ed. v TALVI 9,3 miljoonaa (Suomi 22 %), +2 % ed. v. Ulkomaiset yöpymiset Pohjoismaissa kuukausittain 2015 Ruotsi Tanska Norja Suomi Suomen osuus Pohjoismaiden (pl. Islanti) 38 miljoonasta yöpymisestä oli 15 prosenttia vuonna Eniten ulkomaisia matkailijoita yöpyi Pohjoismaissa kesäkuukausina; puolet koko vuoden yöpymisistä kertyi kesäelokuun aikana. Suomi profiloitui naapureihinsa verrattuna talvikohteena: Suomen siivu talven yöpymisistä Pohjoismaissa oli 22 prosenttia, kesän yöpymisistä vain 10 prosenttia. Saksa oli 6,2 miljoonalla yöpymisellä Pohjoismaiden suurin lähtömaa. Suomen osuus saksalaisyöpymisistä jäi 9 prosenttiin, mutta kasvoi mukavasti 9 prosentilla. Naapurimaitaan suositumpi Suomi oli Venäjällä (73 % markkinaosuus) ja Japanissa (44 % markkinaosuus). Aasialaisyöpymisiä Suomessa rekisteröitiin kaikkiaan vuonna 2015 (kasvua 23 % edellisvuodesta). Norja kiri Suomen ja Ruotsin ohi edellisvuoden kolmossijalta ykköseksi aasialaisyöpymisten määrässä 38 prosentin kasvun siivittämänä. TOP 10 LÄHTÖMAAT JA SUOMEN MARKKINAOSUUS 1. Saksa 9 % 2. Britannia 17 % 3. Alankomaat 8 % 4. Yhdysvallat 12 % 5. Venäjä 73 % 6. Ranska 22 % 7. Kiina 22 % 8. Sveitsi 18 % 9. Italia 15 % 10. Espanja 15 % % Yöpymiset Aasiasta 2015 ja muutos edellisvuoteen % % % Norja Ruotsi Suomi Tanska

9 LISÄÄ YÖPYMISTIETOJA Visitfinland.fi-sivuilta löydät kattavasti tietoa matkailusta, mm. Tilastopalvelu Rudolf tarjoaa juuri sinua kiinnostavaa tietoa yöpymisistä Suomessa. Pohjoismaiset tilastot valmiina graafeina ja muokattavana datana. Interaktiiviset kartat havainnollistavat yöpymisiä eri kohdealueilla Suomessa ja lähtömaittain. Runsaasti tutkimuksia matkailun alalta.

Matkailun kehitys

Matkailun kehitys Matkailun kehitys 2014 7.4.2015 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Venäläismatkailijoiden katokäänsi ulkomaiset yöpymiset laskuun Suomessa kirjattiin 5 697 300 ulkomaista yöpymistä

Lisätiedot

Matkailun kehitys 2016

Matkailun kehitys 2016 Matkailun kehitys 2016 3.5.2017 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Kiina jatkoi vahvaan kasvuaan myös piristyi loppuvuotta kohden Suomessa kirjattiin 5 768 000 ulkomaista yöpymistä

Lisätiedot

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2 Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat 08/06/2017 First name 7.6.2017 Last name 2 Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

Matkailun kehitys maakunnissa

Matkailun kehitys maakunnissa Matkailun kehitys maakunnissa 2015 15.3.2015 Helsingin seudulla liki puolet matkailijoista ulkomaisia Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

Matkailun kehitys maakunnissa

Matkailun kehitys maakunnissa Matkailun kehitys maakunnissa 2014 1.12.2015 PÄÄKAUPUNKISEUTU JÄRVI- SUOMI RANNIKKO JA SAARISTO LAPPI JA KUUSAMO Uusimaa 1 (vain pk- seutu) Lappi Etelä- Karjala Ahvenanmaa Varsinais- Suomi Pirkanmaa Etelä-

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Helmikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 218 000 yöpymistä, joista suomalaisille 113 000 ja ulkomaalaisille 104 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy SATAKUNNAN MATKAILUN TUOREIMMAT KEHITYSTRENDIT 22.9.21 21 Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy lähdeaineistona Tilastokeskuksen majoitustilastot

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 14 prosenttia Huhtikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 247 000 yöpymistä, joista suomalaisille 128 000 ja ulkomaalaisille 119 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 4 prosenttia Maaliskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 240 000 yöpymistä, joista suomalaisille 118 000 ja ulkomaalaisille 122 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Toukokuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 299 000 yöpymistä, joista suomalaisille 135 000 ja ulkomaalaisille 164 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Majoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %).

Majoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %). HELSINGIN MATKAILUTILASTOT KESÄKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Kesäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 353 000 yöpymistä, joista suomalaisille 138 000 ja ulkomaalaisille 215 000 yötä. Eniten

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT SYYSKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia Syyskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin lähes 308 000 yöpymistä, joista suomalaisille 133 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 8,1 prosenttia Tammikuussa 2016 Helsingissä yövyttiin 244 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 116 000 yötä ja ulkomaalaiset 128 000 yötä

Lisätiedot

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HEINÄKUU 2016 Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia Heinäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 422 000 yöpymistä, joista suomalaisille 185 000 ja ulkomaalaisille 237 000 yötä. Sekä suomalaisten

Lisätiedot

Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää

Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää KUVA KUVA KUVA Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää 19.5.216 Ekonomisti Jouni Vihmo KUVA Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Yritykset odottavat hyvää kesää majoitusyritykset

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät kaksi prosenttia Joulukuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 264 000 yöpymistä, joista suomalaisille 122 500 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia HELSINGIN MATKAILUTILASTOT LOKAKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman Lokakuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 298 000 yöpymistä, joista suomalaisille 159 000 ja ulkomaalaisille 138 000 yötä.

Lisätiedot

Matkailutilasto Lokakuu 2016

Matkailutilasto Lokakuu 2016 Matkailutilasto Lokakuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat 4,0 prosenttia Oulussa Lokakuussa 2016 Oulussa yövyttiin 49 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 43 000 yötä ja ulkomaalaiset

Lisätiedot

Matkailutilasto Heinäkuu 2016

Matkailutilasto Heinäkuu 2016 Matkailutilasto Heinäkuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset vähenivät 4,9 prosenttia Oulussa Heinäkuussa 2016 Oulussa yövyttiin 80 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 61 000 yötä ja ulkomaalaiset 19 000 yötä

Lisätiedot

Matkailutilasto Syyskuu 2016

Matkailutilasto Syyskuu 2016 Matkailutilasto Syyskuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 6,6 prosenttia Oulussa Syyskuussa 2016 Oulussa yövyttiin 50 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 41 000 yötä ja ulkomaalaiset

Lisätiedot

Matkailutilasto Elokuu 2016

Matkailutilasto Elokuu 2016 Matkailutilasto Elokuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset laskivat 4,7 prosenttia Oulussa Elokuussa 2016 Oulussa yövyttiin 57 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 44 000 yötä ja ulkomaalaiset 13 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MARRASKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia Marraskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 273 000 yöpymistä, joista suomalaisille 152 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Matkailutilasto Kesäkuu 2016

Matkailutilasto Kesäkuu 2016 Matkailutilasto Kesäkuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset vähenivät 7,5 prosenttia Oulussa Kesäkuussa 2016 Oulussa yövyttiin 49 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 37 000 yötä ja ulkomaalaiset 12 000 yötä

Lisätiedot

1 Matkailutilasto huhtikuu 2016 Kaakko 135

1 Matkailutilasto huhtikuu 2016 Kaakko 135 1 Yöpymiset vähenivät 24,4 prosenttia Kotka-Haminan seudulla Huhtikuussa 2016 Kotka-Haminan seudulla yövyttiin 8 600 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 7 200 yötä ja ulkomaalaiset 1 400 yötä (venäläiset

Lisätiedot

1 Matkailutilasto syyskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset laskivat 16,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto syyskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset laskivat 16,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla 1 Rekisteröidyt yöpymiset laskivat 16,1 prosenttia n seudulla Syyskuussa 2016 n seudulla yövyttiin 11 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 9 200 yötä ja ulkomaalaiset 2 100 yötä (venäläiset 899 yötä).

Lisätiedot

Matkailutilasto Huhtikuu 2016

Matkailutilasto Huhtikuu 2016 Matkailutilasto Huhtikuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...

Lisätiedot

1 Matkailutilasto kesäkuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset vähenivät 26,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto kesäkuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset vähenivät 26,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla 1 Yöpymiset vähenivät 26,1 prosenttia n seudulla Kesäkuussa 2016 n seudulla yövyttiin 16 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 13 000 yötä ja ulkomaalaiset 3 200 yötä (venäläiset 1 200 yötä). Yhteensä

Lisätiedot

Matkailutilasto Helmikuu 2016

Matkailutilasto Helmikuu 2016 Matkailutilasto Helmikuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Espanjalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Espanjalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Espanjalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA ESPANJALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN ESPANJALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Sveitsiläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Sveitsiläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Sveitsiläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA SVEITSILÄISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN SVEITSILÄISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

1 Matkailutilasto elokuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 18,8 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto elokuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 18,8 prosenttia Kotka-Haminan seudulla 1 Yöpymiset laskivat 18,8 prosenttia n seudulla Elokuussa 2016 n seudulla yövyttiin 20 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 16 000 yötä ja ulkomaalaiset 4 700 yötä (venäläiset 1 500 yötä). Yhteensä yöpymiset

Lisätiedot

Lapin matkailu. lokakuu 2016

Lapin matkailu. lokakuu 2016 Lapin matkailu lokakuu 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat 7,0 prosenttia Lokakuussa 2016 Lapissa yövyttiin 87 tuhatta yötä, joista suomalaiset yöpyivät 65 tuhatta yötä ja ulkomaalaiset 23 tuhatta yötä.

Lisätiedot

Matkailutilasto Joulukuu 2016

Matkailutilasto Joulukuu 2016 Matkailutilasto Joulukuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset 3,6 prosentin kasvussa Oulussa Joulukuussa 2016 Oulussa yövyttiin 43 000 yötä, joista suomalaiset 34 000 ja ulkomaalaiset 9 400 yötä.

Lisätiedot

Taxfree myynti kasvoi, kasvua odotettavissa myös vuodenvaihteen venäläismatkailuun

Taxfree myynti kasvoi, kasvua odotettavissa myös vuodenvaihteen venäläismatkailuun 1 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät 19,9 prosenttia n seudulla Lokakuussa 2016 n seudulla yövyttiin 10 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 7 800 yötä ja ulkomaalaiset 2 200 yötä (venäläiset 922 yötä).

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Italialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Italialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Italialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA ITALIALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN ITALIALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Matkailutilasto Marraskuu 2016

Matkailutilasto Marraskuu 2016 Matkailutilasto kuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät Oulussa 4,4 prosenttia kuussa 2016 Oulussa yövyttiin 42 000 yötä, joista suomalaiset 36 000 ja ulkomaalaiset 6 200 yötä. Yhteensä

Lisätiedot

1 Matkailutilasto maaliskuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 33,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto maaliskuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 33,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla 1 Yöpymiset laskivat 33,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla Maaliskuussa 2016 Kotka-Haminan seudulla yövyttiin 5 500 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 4 300 yötä ja ulkomaalaiset 1 200 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA SAKSALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN SAKSALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Belgialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Belgialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Belgialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA BELGIALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN BELGIALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

1 Matkailutilasto heinäkuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 11,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto heinäkuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 11,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla 1 Yöpymiset laskivat 11,1 prosenttia n seudulla Heinäkuussa 2016 n seudulla yövyttiin 27 tuhatta yötä, joista suomalaiset yöpyivät 23 tuhatta yötä ja ulkomaalaiset 3 400 yötä (venäläiset 1 700 yötä). Yhteensä

Lisätiedot

ja työmatkalaisten tekemiä. Yöpymisen keskihinta toukokuussa 2016 oli 64,4 euroa

ja työmatkalaisten tekemiä. Yöpymisen keskihinta toukokuussa 2016 oli 64,4 euroa 1 Yöpymiset laskivat 20,9 prosenttia n seudulla Toukokuussa 2016 n seudulla yövyttiin 14 tuhatta yötä, joista suomalaiset yöpyivät 12 tuhatta yötä ja ulkomaalaiset 2 000 yötä (venäläiset 709 yötä). Yhteensä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Hollantilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Hollantilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Hollantilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA HOLLANTILAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN HOLLANTILAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Brittimatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Brittimatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Brittimatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA MATKAILUSTA ISO- BRITANNIASTA SUOMEEN BRITTIMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä ja

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Amerikkalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Amerikkalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Amerikkalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA AMERIKKALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN AMERIKKALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

YHTEENVETO. 1 Matkailutilasto, marraskuu 2016 Rovaniemi. Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 38,7 prosenttia Rovaniemellä

YHTEENVETO. 1 Matkailutilasto, marraskuu 2016 Rovaniemi. Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 38,7 prosenttia Rovaniemellä 1 Matkailutilasto, marraskuu YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 38,7 prosenttia Rovaniemellä ssa Rovaniemellä yövyttiin 43 000 yötä, joista suomalaiset 21 000 ja ulkomaalaiset 22 000 yötä.

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA VENÄLÄISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN VENÄLÄISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä ja

Lisätiedot

Matkailutilasto Tammikuu 2016

Matkailutilasto Tammikuu 2016 Matkailutilasto Tammikuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA RANSKALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN RANSKALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA JAPANILAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN JAPANILAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

1 Matkailutilasto joulukuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset 20 prosentin kasvussa Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto joulukuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset 20 prosentin kasvussa Kotka-Haminan seudulla 1 Rekisteröidyt yöpymiset 20 prosentin kasvussa n seudulla Joulukuussa 2016 n seudulla yövyttiin 6 600 yötä, joista suomalaiset 5 000 ja ulkomaalaiset 1 600 yötä (venäläiset 749 yötä). Yhteensä yöpymiset

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA KIINALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN KIINALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

1 Matkailutilasto marraskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 24,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto marraskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 24,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla 1 Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 24,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla Marraskuussa 2016 Kotka-Haminan seudulla yövyttiin 9 800 yötä, joista suomalaiset 7 500 ja ulkomaalaiset 2 400 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012 Yöpymiset + 0,4 % tammi-lokakuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (107.600) lisääntyivät tammi-lokakuussa 0,4 % edellisvuodesta. Kasvua tuli

Lisätiedot

KUOPION MATKAILUN KEHITYS

KUOPION MATKAILUN KEHITYS Tilastotiedote 11 / 2016 KUOPION MATKAILUN KEHITYS Yöpymiset tammi-kesäkuussa 2016 Ulkomaalaisten yöpymiset 2008-2015 Tilastonkeskuksen tilastoinnin piiriin kuuluvat majoitusliikkeet, joissa on vähintään

Lisätiedot

Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016

Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016 Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016 2 16 14 12 10 12,2 9,7 11,1 8,4 13,5 11,2 8 6,4 6 4,6 4 2 0 Koko vuosi Talvi (Q1 ja Q4) 1,7 0,4 Kesä (Q2- Q3) 1,6 1,8 0,8 0,2 Q1 Q2 Q3

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Yöpymiset + 12,5 % tammi-huhtikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (33.900) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 12,5 % edellisvuodesta. Kasvua

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015* 36 92 639 569 64 87 653 149 659 86 611 992 595 984 698 285 72 239 87 16 763 769 Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 215* 25.3.215/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 217* 15.6.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli huhtikuussa 217 noin miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 6,7

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Yöpymiset + 0,4 % tammi-marraskuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (116.500) lisääntyivät tammi-marraskuussa 0,4 % edellisvuodesta. Kasvua

Lisätiedot

Markkinaraportti / marraskuu 2014

Markkinaraportti / marraskuu 2014 Markkinaraportti / marraskuu 214 Yöpymiset ulkomailta hieman nousussa Yöpymiset vähenivät Helsingissä marraskuussa 1,1 %. Vähennys tuli kotimaasta miinuksen ollessa 2,5 %. Sen sijaan ulkomailta kirjattiin

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012 Yöpymiset + 31 % tammikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (3.600) lisääntyivät tammikuussa 30,7 % vuoden 2011 tammikuuhun verrattuna.

Lisätiedot

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA SUOMEKSI TILASTOTIETOJA Virolle 14,1 miljardin kruunun matkailutulot! Matkailu on merkittävä tulonlähde Virolle. Vuonna 2004 Viroon tuli matkailukruunuja 14,1 miljardin kruunun edestä, 15 prosenttia enemmän

Lisätiedot

Markkinaraportti / lokakuu 2015

Markkinaraportti / lokakuu 2015 Markkinaraportti / lokakuu 2015 Yöpymiset 7 % nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä lokakuussa 7 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät runsaat neljä prosenttia ja ulkomailta

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 14.9./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli heinäkuussa noin 3,1 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,3 prosenttia

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 17.8./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli kesäkuussa noin 2,1 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 5,5 prosenttia

Lisätiedot

Markkinaraportti / joulukuu 2015

Markkinaraportti / joulukuu 2015 Markkinaraportti / joulukuu 2015 Yöpymiset lisääntyivät yli 20 % Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä joulukuussa yli 20 % vuoden takaisesta. Ulkomaalaisyöpymiset lisääntyivät lähes 30 % ja kotimaisetkin

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja heinäkuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja heinäkuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja heinäkuu 2012 Yöpymiset + 4 % tammi-heinäkuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (72.400) lisääntyivät tammi-heinäkuussa 3,9 % edellisvuodesta. Kasvua tuli

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 19.1./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli elokuussa noin 2,3 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,5 prosenttia

Lisätiedot

Markkinaraportti / syyskuu 2014

Markkinaraportti / syyskuu 2014 Markkinaraportti / syyskuu 214 Yöpymiset syyskuussa hieman miinuksella Yöpymiset vähenivät Helsingissä syyskuussa 2,3 %. Vähennyksestä suurin osa tuli kotimaasta yöpymismäärän pienentyessä lähes neljä

Lisätiedot

Markkinaraportti / elokuu 2015

Markkinaraportti / elokuu 2015 Markkinaraportti / elokuu 2015 Yöpymiset yli 6 % nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä elokuussa yli 6 % vuoden takaisesta. Yöpymismäärä, 407.100, oli kaikkien aikojen elokuun ennätys. Kotimaasta

Lisätiedot

Markkinaraportti / kesäkuu 2015

Markkinaraportti / kesäkuu 2015 Markkinaraportti / kesäkuu 2015 Yöpymiset 2,5 % plussalla Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä kesäkuussa 2,5 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät yli neljä prosenttia ja ulkomailta

Lisätiedot

YHTEENVETO. Joulukuussa 2016 Rovaniemellä yövyttiin yötä, joista suomalaiset ja ulkomaalaiset

YHTEENVETO. Joulukuussa 2016 Rovaniemellä yövyttiin yötä, joista suomalaiset ja ulkomaalaiset 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset 25,1 prosentin kasvussa Rovaniemellä Joulukuussa 2016 Rovaniemellä yövyttiin 96 500 yötä, joista suomalaiset 12 800 ja ulkomaalaiset 83 700 yötä. Yhteensä yöpymisten

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 17.11./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli syyskuussa noin 1,7 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 4,2 prosenttia

Lisätiedot

Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014

Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014 Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014 Sisällysluettelo Venäläisten ulkomaanmatkailu kasvoi 13 % Kuva 1: Matkojen määrien muutokset kymmeneen suosituimpaan kohdemaahan 2012 2013 Taulukko 2:

Lisätiedot

Markkinaraportti / heinäkuu 2015

Markkinaraportti / heinäkuu 2015 Markkinaraportti / heinäkuu 2015 Yöpymiset voimakkaassa kasvussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä heinäkuussa selvästi eli 18 % vuoden takaisesta. Yöpymismäärä, 437.800, oli kaikkien aikojen heinäkuun

Lisätiedot

Tilastojen jalostaminen matkailutoimijoiden käyttöön

Tilastojen jalostaminen matkailutoimijoiden käyttöön Tilastojen jalostaminen matkailutoimijoiden käyttöön Art-Travel Oy Heikki Artman Heikki Artman 40 vuotta matkailussa mukana Art-Travel Oy 25 vuotta matkailun konsultointia Matkailun kehityksen mittareita:

Lisätiedot

SAVONLINNAN INNOVAATIOKESKUS / MARKKINOINTI JA VIESTINTÄTIIMI

SAVONLINNAN INNOVAATIOKESKUS / MARKKINOINTI JA VIESTINTÄTIIMI Pohjois-Savo kansainvälisenmatkailun kohteena Kristiina Hietasaari 12.10.2016 Visit Finland Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015* 35 59 639 569 64 87 653 149 659 86 611 992 595 984 698 285 72 239 87 16 763 769 696 936 Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 215* 17.3.216/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 19.1.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli marraskuussa noin 1,3 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 4,8

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 17.2.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,5 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 9,6

Lisätiedot

Markkinaraportti / heinäkuu 2010

Markkinaraportti / heinäkuu 2010 Markkinaraportti / heinäkuu 21 Yöpymismäärissä merkittävää kasvua heinäkuussa Yöpymiset Helsingin majoitusliikkeissä lisääntyivät heinäkuussa 18,2 % edellisvuoden heinäkuusta. Lisäystä tuli sekä kotimaasta

Lisätiedot

Markkinaraportti / maaliskuu 2014

Markkinaraportti / maaliskuu 2014 Markkinaraportti / maaliskuu 214 Kotimaan yöpymiset ennallaan maaliskuussa Yöpymiset vähenivät Helsingissä maaliskuussa 2,2 %. Miinus tuli kokonaan ulkomailta kotimaisten yöpymisten pysyessä ennallaan.

Lisätiedot

Markkinaraportti / syyskuu 2015

Markkinaraportti / syyskuu 2015 Markkinaraportti / syyskuu 2015 Yöpymiset 8 % nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä syyskuussa 8 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät neljä prosenttia ja ulkomailta tulleiden

Lisätiedot

Markkinaraportti / helmikuu 2012

Markkinaraportti / helmikuu 2012 Markkinaraportti / helmikuu 212 Yöpymiset 4 % plussalla helmikuussa Helsingin majoitusliikkeiden yöpymisten nousu jatkui helmikuussa ja kasvua kirjattiin 4,2 %. Lisäys painottui nyt kotimarkkinoille kasvun

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 19.2.216/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,4 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 6,9

Lisätiedot

Matkailutilasto Toukokuu 2016

Matkailutilasto Toukokuu 2016 Matkailutilasto Toukokuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...

Lisätiedot

Markkinaraportti / marraskuu 2015

Markkinaraportti / marraskuu 2015 Markkinaraportti / marraskuu 2015 Yöpymiset vähenivät lähes 3 % Yöpymiset vähenivät Helsingissä marraskuussa vajaat 3 % vuoden takaisesta. Vähennystä tuli suhteellisesti suunnilleen yhtä paljon kotimaasta

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 2.1./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli elokuussa noin 2,2 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,1 prosenttia

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013 Markkinakatsaus Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013 , 177 000 yöpymistä Matkustaminen pähkinänkuoressa Pohjoismaiden osuudet japanilaisten yöpymisistä

Lisätiedot

Visit Finland Matkailijatutkimus

Visit Finland Matkailijatutkimus Visit Finland Matkailijatutkimus Visit Finland Visitor Survey VISIT FINLAND MATKAILIJATUTKIMUS 2014 2 3 Tuo$aa perustunnusluvut (mm. kävijämäärät) Täydentää 9lasto9etoa VAKIOKYSYMYKSET Asuinpaikka Liikennemuoto

Lisätiedot

Markkinaraportti / lokakuu 2014

Markkinaraportti / lokakuu 2014 Markkinaraportti / lokakuu 214 Yöpymiset lokakuussa 1 % plussalla Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä lokakuussa 1,3 %. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät runsaat 11 % ja ulkomailta saapuneiden

Lisätiedot

Markkinaraportti / tammikuu 2011

Markkinaraportti / tammikuu 2011 Markkinaraportti / tammikuu 211 Yöpymiset lisääntyivät tammikuussa 9 % Matkailu vilkastui Helsingissä yöpymisissä mitattuna tammikuussa 211 sekä koti- että vientimarkkinoilla. Nousua kirjattiin sekä vapaa-ajan

Lisätiedot

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Kesäkuu. Kotka venäläisyöpymisissä Lahden ja Mikkelin seudun edellä

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Kesäkuu. Kotka venäläisyöpymisissä Lahden ja Mikkelin seudun edellä KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 20.8.2012 Kesäkuu Yöpymiset ulkomailta + 4 % tammi-kesäkuussa Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (70.300) lisääntyivät tammi-kesäkuussa

Lisätiedot

Majoitustilastojen vuositrendit Tilastokeskus

Majoitustilastojen vuositrendit Tilastokeskus Majoitustilastojen vuositrendit 25 216 Tilastokeskus Rekisteröityjen majoitusliikkeiden, huonemäärien sekä yöpymisten yleinen kehitys vuoden 25 jälkeen Majoitusliikkeet sekä rekisteröidyt yöpymiset 25

Lisätiedot

Markkinaraportti / joulukuu 2014

Markkinaraportti / joulukuu 2014 Markkinaraportti / joulukuu 214 Yöpymiset ennallaan Yöpymiset pysyivät Helsingissä joulukuussa edellisvuoden tasolla. Ulkomailta tuli vähennystä 6,7 % kotimaisten yöpymisten lisääntyessä 7 %. Ulkomaalaisyöpymisten

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 215* 21.8.215/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli kesäkuussa 215 noin 2, miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli

Lisätiedot

Markkinaraportti / lokakuu 2010

Markkinaraportti / lokakuu 2010 Markkinaraportti / lokakuu 21 Yöpymiset lisääntyivät lokakuussa Sekä kotimaasta että ulkomailta saapuneiden yöpymisten määrä jatkoi kasvuaan Helsingissä myös lokakuussa. Erityisen voimakkaasti lisääntyivät

Lisätiedot

Markkinaraportti / elokuu 2014

Markkinaraportti / elokuu 2014 Markkinaraportti / elokuu 214 Yöpymiset kotimaasta selvässä nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä elokuussa 1,9 %. Kasvu tuli kokonaan kotimaasta yöpymisten lisääntyessä lähes kymmenen prosenttia.

Lisätiedot

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Marraskuu. Yöpymiset 3 % miinuksella. Kotka venäläisyöpymisissä Lahden ja Turun seudun edellä

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Marraskuu. Yöpymiset 3 % miinuksella. Kotka venäläisyöpymisissä Lahden ja Turun seudun edellä KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 16.1.2013 Marraskuu Yöpymiset 3 % miinuksella Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (163.000) vähenivät tammi-marraskuussa 3,1 % edellisvuodesta.

Lisätiedot