Ajankohtaista markkinoilta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ajankohtaista markkinoilta"

Transkriptio

1 Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen

2 Sisältö/ Saksa ja Sveitsi 2/2013 Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle talvelle ja kesälle, kaksi seuraavaa kautta? Viimeaikaisia tai odotettavissa olevia muutoksia toimintaympäristössä ja niiden vaikutukset? (jakelu, saatavuus, kuluttajatrendit, kilpailu jne.) Miten muutoksiin tulisi reagoida? Muita viestejä Suomen matkailualan ammattilaisille, koskien esim. tuotekehitystä? 2

3 Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Suomen matkailun lisääntyminen / vähentyminen pääsyyt Kesän 2013 negatiivinen kehitys johtui joidenkin väittämien mukaan kylmän talven ja myöhäisen kevään tuomasta alkukesän matkojen peruutusaallosta, joka koski erityisesti ryhmäkiertomatkoja. Mökkimatkailu nousi tärkeimmillä jakelukanavilla ja tähän on syynsä tehostuneella toiminnalla. Liikematkustus tuntuisi talouskriisin mukana hiipuneen. Yritykset säästävät myös matkakustannuksissa lyhentämällä matkoja. Muutokset tuotteen tai kohteen kysynnässä pääsyyt Kohta julkaistavan Saksan matkanjärjestäjäselvityksen kautta käy ilmi, että tarjontamme painottuu aktiviteetteihin, mikä on hienoa. Se antaa Suomesta monipuolisen kuvan. Tosin kesällä on kiertomatkailu se volyymituote ja siinä häviämme suhteellisesta edullisuudestamme huolimatta kruunumaihin verrattuna. Muutokset jakeluteissä tai saavutettavuudessa Germanwings tulikin hieman suunniteltua myöhemmin markkinoille, vasta marraskuussa. Nyt kokonaisuutena Saksan ja Suomen välillä kulkee noin lentopaikkaa viikossa, eli miljoona tuolia vuodessa. Niistä noin kulkee tyhjinä ja tämä on meille hyvää potentiaalia kehittää matkustusta olemassa olevaan kapasiteettiin perustuen. Saksan ja Suomen välillä operoi sekä klassisia linjalentoyhtiöitä että halpalentoyhtiöitä, joten tarjonta on monipuolista. 3

4 Mitkä ovat näkymät tulevalle talvelle ja kesälle (kaksi seuraavaa kautta)? Odotettu lisäys/vähennys Suomeen matkustamisessa pääsyyt Talvi näyttää hyvältä. FlyCarin lentosarja tuo kaivattua puhtia jakelukanaviin ja mahdollistaa uudentyyppisen matkatuotannon Lappiin. Haasteena on linjalentojen saatavuus, kun aikataulut eivät sovi välttämättä asiakkaiden tarpeisiin ja kapasiteetti on laskenut. Sveitsi on nousemassa tärkeimpien lähdealueiden joukkoon Lapissa talvella. Kolmas viikoittainen lentosarja tulee Zürichistä Rovaniemelle. Kuten kaksi muutakin sarjaa, on lentosesonki pitkä: lauantaisin Swissin A320 koneella. Kesän osalta lentoihin perustuvat ryhmäkiertomatkan loppuvat Saksasta, mutta alkavat Kontikin kesächarteriin 2014 kesällä. Kontiki siirtää pitkään Ruotsin Lappiin operoidun lennon Rovaniemelle. Odotetut muutokset tuote- tai kohdekysynnässä pääsyyt Revontulien tuoma näkyvyys ja kysyntä jatkuu ainakin ensi talven yli. Kysyntä mökkituotteeseen jatkuu yli tarjontamme. Itämeren risteilyliikenne on ollut eritäin vahvassa kasvussa ja kesälle 2014 saksalaiset risteilyvarustajat lisäävät Itämeren kapasiteettia vielä lisää. Risteilyliikenne lisää Itämeren huomiota markkinoilla ja Välimeren tilanteen jatkuessa epävakaana tulemme siitä hyötymään ilman panostuksiakin. Odotetut muutokset jakeluteissä tai saavutettavuudessa Ryanair on perunut talven lennot Frankfurtista Tampereelle ja Lufthansa on lopettanut Düsseldorf-Helsingin lentämisen. Germanwings on tullut Stuttgart-Helsinki ja Berlin-Helsinki reiteille ja mullistanut alkaen hinnat. Finnair on kertonut suunnittelevansa Hannover-Helsinki ja Stuttgart-Helsinki reittien aloittamista. Lisäksi Düsseldorfin reitille on tulossa A 320 eli tuntuva kapasiteetin lisäys. 4

5 Viimeaikaisia tai odotettavissa olevia muutoksia toimintaympäristössä ja niiden vaikutukset? (jakelu, saatavuus, kuluttajatrendit, kilpailu jne.) Muutos Saksassa digimurros on nyt vasta tulossa jakelukanaviin. Frankfurtin kirjamessut tuo näkyvyysboostin Saksassa Liikematkustuksen kysyntä säilyy laimeana. Miten pitäisi reagoida? Kannattaa varmistaa saatavat matkanjärjestäjiltä ennen asiakkaiden saapumista. Lisätä tarjontaa markkinoilla ja sovittaa tuotetta. Mm. Finnlines aloittaa kirjanvaihtopörssin laivoillaan. Painopiste siirtyy vapaa-ajan matkoihin 5

6 Muita viestejä Suomen matkailualan ammattilaisille (koskien esim. tuotekehitystä)? Fried & Partnerin tutkimus määrittää matkailualan 7 metatrendiä Yksilöllisyys: Tänään tarjotaan vielä paljon massatuotantoa. Paine on kuitenkin kehittää tarjontaa yksilöllisempään suuntaan tulevaisuudessa. Wisdom of Crowds: yksittäisten asiantuntijoiden taidot eivät riitä kehittämään tuotteita, vaan tulevaisuudessa turvaudutaan laajempiin asiakkaiden suoriin mielipiteisiin palvelujen suunnittelussa. Matkapakettien fragmentoituminen. Jakelukanavat kehittävät koko ajan uusia markkinapaikkoja ja ne pitää integroida palveluketjuun. Esimerkiksi TUI on sisällyttänyt ulkopuolisen aktiviteettiportaalin tuotannon omaan tarjontaansa. Getyourguide.com on hyvä esimerkki tästä kehityksestä ja myös suomalaisille palveluiden tuottajille avoin järjestelmä. Cross channel: On- ja offlinejakelun ingroituminen on tapahtunut jo käytännössä ja tarjonta on synkronisoitu kuluttajille useissa eri kanavissa yhtenäiseksi. Matkanjärjestäjäintegraatio: Provisioiden ja markkinoinnin keinoin toimimisesta arvoketjun kokonaisvaltaisempaan hallintaan johtaa myös tuotannon ja tarjonnan integroitumiseen. Tämä johtaa matkanjärjestäjien ja jakelun tiiviimpään yhteisyöhön. Arvoketju muuttuu: Matkailun klassinen arvoketju on murroksessa. Esimerkiksi incomingtoimistot ovat ottaneet hotellikapasiteetteja hallintaansa aiempaa laajemmin. Keskusvaraamojen (CRS) hajoaminen: Nyt Amadeus ja kumppanit vielä hallitsevat merkittävää osaa jakelusta. Tämä tulee muuttumaan, jotta matkapalvelut pystytään esittelemään selkeämmin toisistaan erottuvina. Tämä saattaa murtaa matkatoimistojen roolin tulevaisuudessa. 6

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen 1.10.2012 30.5.2013 10.6.2013 Puolivuotisraportti / Alankomaat SISÄLTÖ Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Helena Niskanen 1.5.2013 31.10.2013 1.11.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen Kesäkuu 2015 02/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen 1.5.2013 31.10.2013 11.11.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Senior Tourism Consultant Sanna Tuononen 1.5.2013 31.10.2013 31.10.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Aluepäällikkö Arto Asikainen 1.5.2013 31.10.2013 28.10.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Senior Tourism Consultant Sanna Tuononen 1.10.2012 30.5.2013 10.6.2013 Puolivuotisraportti / Ranska SISÄLTÖ Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014 Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen 3.11.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015. Markkinointiedustaja Sanna Tuononen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015. Markkinointiedustaja Sanna Tuononen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015 Markkinointiedustaja Sanna Tuononen 5.11.2015 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Sanna Tuononen Kesäkuu 2015 03/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu. Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu. Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen 7.11.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta. Markkinointiedustaja

Ajankohtaista markkinoilta. Markkinointiedustaja Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen Kesäkuu 2015 1.6.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Kesäkuu 2014. Marketing Manager UK Riitta Balza

Ajankohtaista markkinoilta Kesäkuu 2014. Marketing Manager UK Riitta Balza Ajankohtaista markkinoilta Kesäkuu 2014 Marketing Manager UK Riitta Balza 5.6.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta. Marketing Manager UK

Ajankohtaista markkinoilta. Marketing Manager UK Ajankohtaista markkinoilta Marketing Manager UK Riitta Balza 1.5.2013 31.10.2013 28.10.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Riitta Balza Kesäkuu 2015 01/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Sanna Tuononen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Sanna Tuononen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014 Markkinointiedustaja Sanna Tuononen 24.11.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Maija Loikkanen 1.5.2013 31.10.2013 1.11.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Marketing Manager UK Riitta Balza 1.10.2012 30.4.2013 27.5.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Sanna Tuononen Kesäkuu 2015 02/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Aluepäällikkö Arto Asikainen Kesäkuu 2015 01/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Maija Loikkanen 1.10.2012 30.5.2013 10.6.2013 Puolivuotisraportti/ Italia SISÄLTÖ Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen

Lisätiedot

ordica on Suomeen erikoistunut matkailun myynti ja arkkinointiagentuuri. Tänään neljä vakituista työntekijää ja kv. artneriverkosto.

ordica on Suomeen erikoistunut matkailun myynti ja arkkinointiagentuuri. Tänään neljä vakituista työntekijää ja kv. artneriverkosto. Jyrki Oksanen 9 vuotta maailmalla ja 16 v Suomessa. semat: Helsinki, Lontoo, Turku, Salo, Tukholma, Helsinki, ampuri, Frankfurt, Heidelberg, Amsterdam, Mainz, Berliini. atkailualalla vuodesta 1988 jatkuvasti

Lisätiedot

Venäläisen asiakkaan ostokäyttäytyminen ja matkailutuotteiden markkinointi Venäjälle

Venäläisen asiakkaan ostokäyttäytyminen ja matkailutuotteiden markkinointi Venäjälle Venäläisen asiakkaan ostokäyttäytyminen ja matkailutuotteiden markkinointi Venäjälle Imatra 14.1.2014 Virve Obolgogiani Mimino Oy Tavoitteena matkailutuotteen myynti venäläiselle asiakkaalle Miten asiakas

Lisätiedot

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Helsingin Yrittäjien seminaari 1.3.2011 Kumppanuus Yritysmyönteistä yhteistyötä mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015. Markkinointiedustaja Helena Niskanen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015. Markkinointiedustaja Helena Niskanen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015 Markkinointiedustaja Helena Niskanen 5.11.2015 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Tilastotietoa päätöksenteon tueksi. Nina Vesterinen 20.3.2015

Tilastotietoa päätöksenteon tueksi. Nina Vesterinen 20.3.2015 Tilastotietoa päätöksenteon tueksi Nina Vesterinen 20.3.2015 Yhdessä enemmän kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun Matkailun tiekartta 2015 2025 Matkailun tiekartta www.tem.fi/matkailuntiekartta Markkinat

Lisätiedot

Peter Westerholm, Pajuniemi Oy

Peter Westerholm, Pajuniemi Oy Peter Westerholm, Pajuniemi Oy Pro Luomu, arvoketjuryhmän kokous 2.6.2014 MTK 17.6.2014 Copyright Pajuniemi Oy 2 Pajuniemi Oy Perustettu 1976 Liikevaihto 11,7 milj. euroa vuonna 2013 Tuotannon määrä 1,5

Lisätiedot

Ympäristöosaamisesta uutta liiketoimintaa Forssan Envitech alueelle

Ympäristöosaamisesta uutta liiketoimintaa Forssan Envitech alueelle Ympäristöosaamisesta uutta liiketoimintaa Forssan Envitech alueelle Envor Group Toimitusjohtaja Mika Laine Järkivihreä Forssa - Turbonousuun Forssa 19.4.2011 Envor Group Neljä yritystä, vanhin perustettu

Lisätiedot

Lentoliikenteen merkitys ja kehitysnäkymät Itämeren alueella

Lentoliikenteen merkitys ja kehitysnäkymät Itämeren alueella Helsinki, Itämeri, Eurooppa, Aasia Lentoliikenteen merkitys ja kehitysnäkymät Itämeren alueella Toimitusjohtaja Samuli Haapasalo Helsingin kaupungin kansainvälisen toiminnan kumppanuusseminaari 27.10.2010

Lisätiedot

InFAcTo: Projektin tavoitteet ja tulokset. InFAcTo. Tavoitteet ja tulokset. Hämeenlinna, Marraskuu 2010

InFAcTo: Projektin tavoitteet ja tulokset. InFAcTo. Tavoitteet ja tulokset. Hämeenlinna, Marraskuu 2010 InFAcTo: Projektin tavoitteet ja tulokset InFAcTo Tavoitteet ja tulokset Hämeenlinna, Marraskuu 2010 1 Kehitys tarvitsee Matkailun strategiat Hämeessä ja Virossa painottavat uusien kestävien matkailutuotteiden

Lisätiedot

Rovaniemen matkailun kehitys ja matkailun aluetaloudellinen vaikutus

Rovaniemen matkailun kehitys ja matkailun aluetaloudellinen vaikutus Rovaniemen matkailun kehitys ja matkailun aluetaloudellinen vaikutus Rovaniemen kaupunki Matkailupäällikkö Tuula Rintala Gardin 2010 SISÄLTÖ sivu 1. Yöpymisvuorokausien kehitys 3 2. Markkina alueet 5 3.

Lisätiedot

Menolippu tulevaisuuteen. Mika Huhtaniemi, Varatoimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu

Menolippu tulevaisuuteen. Mika Huhtaniemi, Varatoimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu Menolippu tulevaisuuteen. Mika Huhtaniemi, Varatoimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu Tulevaisuuden rakentajat, tervetuloa! Yhteistyöllä syntyy tuloksia! Keväällä 2015 uusi hallitus nosti digitalisaation

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilinpäätöstiedote. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja, 12.2.2013

Vuoden 2012 tilinpäätöstiedote. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja, 12.2.2013 Vuoden 212 tilinpäätöstiedote Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja, 12.2.213 Keskeistä neljännellä vuosineljänneksellä Saadut tilaukset alenivat 16 %y-o-y 71 (842) milj. euroon Liikevaihto kasvoi 7

Lisätiedot

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Teollisuuden Metsänhoitajat ry:n vuosikokous ja Metsätehon iltapäiväseminaari Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma (MSO)

Lisätiedot

MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit. Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com

MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit. Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com MEK VisitFinland ensisijaisia tehtäviä: Suomen maabrändin luominen ja sitä

Lisätiedot

Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö. Yritysesittely

Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö. Yritysesittely Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö Yritysesittely Arvolupaus, tarjoama ja hyödyt QPR Softwaren missiona on tehdä asiakkaista tehokkaita ja ketteriä toiminnassaan. Arvolupauksemme on avata asiakkaille

Lisätiedot

Saga of Finland. Product, Place, Price, Promotion. Markkinointimix-työpaja" 19.-20.11.2012

Saga of Finland. Product, Place, Price, Promotion. Markkinointimix-työpaja 19.-20.11.2012 Saga of Finland Product, Place, Price, Promotion Markkinointimix-työpaja 19.-20.11.2012 Työpajan esittely Suomessa järjestettävä kaksipäiväinen teemoitettu työpaja keskittyy markkinointimixiin 4P-mallin

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Helena Niskanen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Helena Niskanen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014 Markkinointiedustaja Helena Niskanen 18.11.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Finda Vuosikertomus 2014

Finda Vuosikertomus 2014 DNA OY VUONNA 2014 YLEISTÄ Yleinen taloustilanne säilyi koko vuoden 2014 haasteellisena, mikä lisäsi epävarmuutta myös tietoliikennealalla. Kuluttajien ostovoiman ja taloudellisen luottamuksen heikentyminen

Lisätiedot

Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä. 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen

Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä. 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen Rahoitusperiaatteet yritysten projekteissa Rahoitus voi kohdistua tuotteiden, prosessien, palvelu- tai liiketoimintakonseptien ja työorganisaatioiden

Lisätiedot

Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op

Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op 0 Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU Ammattikorkeakoulujen erikoistumiskoulutus 1 Erikoistumiskoulutus on uusi koulutusmuoto

Lisätiedot

Intres8 ja dynaamiset lennot valmismatkoissa

Intres8 ja dynaamiset lennot valmismatkoissa Intres8 ja dynaamiset lennot valmismatkoissa 1 Taustaa Ongelmat lentokiintiöiden käsittelyssä: o Valmismatkojen lentopaikkakiintiö on myyty täyteen tai kiintiötä ei ole alunperinkään saatu myydään ei-oota

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Helena Niskanen Kesäkuu 2015 02/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Outdoors Finland II. Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi hanke. Satakunta 14.11.2013

Outdoors Finland II. Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi hanke. Satakunta 14.11.2013 Outdoors Finland II Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi hanke Satakunta 14.11.2013 Heli Saari heli.saari@visitfinland.com www.mek.fi/outdoorsfinland Matkailun edistämiskeskus Tehtävänä

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden menestystekijät Joni Lukkaroinen 19.5.2011. perjantai, 13. toukokuuta 2011 1

Puutuoteteollisuuden menestystekijät Joni Lukkaroinen 19.5.2011. perjantai, 13. toukokuuta 2011 1 Puutuoteteollisuuden menestystekijät Joni Lukkaroinen 19.5.2011 perjantai, 13. toukokuuta 2011 1 Sisällys: 1 Puutuoteteollisuus Euroopassa 2 Tuotantokeskeisyydestä asiakaskeskeisyyteen 3 Jalostusarvon

Lisätiedot

To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e. O h j a u s r y h m ä 1 3. 3.

To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e. O h j a u s r y h m ä 1 3. 3. To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e O h j a u s r y h m ä 1 3. 3. 2 0 1 4 L a h t i E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 29.4.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

KYLIEN TARINAT EUROIKSI! 2.11.2012. www.matkailukonsultit.fi

KYLIEN TARINAT EUROIKSI! 2.11.2012. www.matkailukonsultit.fi KYLIEN TARINAT EUROIKSI! 2.11.2012 www.matkailukonsultit.fi Suomen Matkailukonsultit Oy Mäntyharjunkatu 4, 70820 Kuopio puh. 050-9178 688 info@matkailukonsultit.fi www.matkailukonsultit.fi Jouni Ortju

Lisätiedot

Muuttuva ilmasto haaste matkailulle. Ilmastoskenaariot matkailuyrittämisen näkökulmasta

Muuttuva ilmasto haaste matkailulle. Ilmastoskenaariot matkailuyrittämisen näkökulmasta Muuttuva ilmasto haaste matkailulle Ilmastoskenaariot matkailuyrittämisen näkökulmasta Ilmastonmuutos ja matkailu Luontoon perustuva matkailu muita matkailun muotoja herkempi muutoksille Luontomatkailu

Lisätiedot

Karjaanjoen vesistöalueen lähiruokakonseptit keinona Itämeren puhdistamisessa

Karjaanjoen vesistöalueen lähiruokakonseptit keinona Itämeren puhdistamisessa Karjaanjoen vesistöalueen lähiruokakonseptit keinona Itämeren puhdistamisessa Novagon Sparrausfoorumi 13.03.2012 Lauri Hietaniemi, Green Net Finland ry Trendejä ja lähtökohtia 1/2 Ilmastomuutoksen seurauksena

Lisätiedot

Matkalla Aasiaan Taneli Hassinen viestintäpäällikkö. Sijoitusristeily 23. 24.3.2007

Matkalla Aasiaan Taneli Hassinen viestintäpäällikkö. Sijoitusristeily 23. 24.3.2007 Matkalla Aasiaan Taneli Hassinen viestintäpäällikkö Sijoitusristeily 23. 24.3.2007 Finnair on matkalla kasvuun Keskittyminen Eurooppa-Aasia -liikenteeseen Voimakkaasti kasvava kysyntä Moderni laivasto

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved.

YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved. YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki VISIO - Alamme johtavana toimijana luomme modernia verkottunutta maailmaa uusien laajakaista- ja videoratkaisujen avulla. 1 Teleste lyhyesti 2 Vuosi 2014 keskeiset

Lisätiedot

Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta

Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta 2 JOHDANTO JA YHTEENVETO Korkeatasoinen ja toimiva lentoliikenne on merkittävä osa alueiden kilpailukykyä. Tämän vuoksi Pohjois- Karjalan maakuntaliitto osallistuu

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 27.10.2011 Finnairin kolmas vuosineljännes 2011

Osavuosikatsaus 27.10.2011 Finnairin kolmas vuosineljännes 2011 Osavuosikatsaus 27.10.2011 Finnairin kolmas vuosineljännes 2011 Q3 Pääkohdat Voitollinen kolmas vuosineljännes lyhyesti: Aasian yritysmyynnin kasvu lähes 50 % Finnair kolmen suurimman joukossa Eurooppa-Aasia-liikenteessä

Lisätiedot

Viljakaupan näkymät Euroopassa 2014. Korpisaari, Riihimäki Ilkka Pekkala 11.12.2013

Viljakaupan näkymät Euroopassa 2014. Korpisaari, Riihimäki Ilkka Pekkala 11.12.2013 Viljakaupan näkymät Euroopassa 2014 Korpisaari, Riihimäki Ilkka Pekkala 11.12.2013 1 Maailman viljatase 2013/14 2010/11 2011/12 2012/13 2013/14* Milj. tonnia Tuotanto 1751 1851 1790 1946 Kulutus 1784 1855

Lisätiedot

Liikanen Erkki 330 Suomen Pankki Keskuspankki Johtokunta Pvm: 6.6.2014. Virkamatka. Tilitystulokset ja kustannusten kohdistus

Liikanen Erkki 330 Suomen Pankki Keskuspankki Johtokunta Pvm: 6.6.2014. Virkamatka. Tilitystulokset ja kustannusten kohdistus Liikanen Erkki 330 Suomen Pankki Keskuspankki Johtokunta Pvm: 6.6.2014 Sivu: 1 / 5 Matkakululaskelma Virkamatka Liikanen Erkki matka 15001 31.03.2014-03.04.2014 Matkan Pvm. Tapahtuma Maa Paikka Syy 31.03.2014

Lisätiedot

Korvaushakemusten hylkäämisten analyysi

Korvaushakemusten hylkäämisten analyysi EC261 Lentomatkustajien oikeudet Korvaushakemusten hylkäämisten analyysi AirHelp Marraskuu 2014 EU Lentomatkustajien oikeudet EC261 2004 lähtien on ollut voimassa asetus EC261/2004 jonka perusteella matkustajille

Lisätiedot

Ulkomaisista yöpymisistä 24% Venäjältä ja 55% muusta Euroopasta 150 / pv

Ulkomaisista yöpymisistä 24% Venäjältä ja 55% muusta Euroopasta 150 / pv EUROOPPA JA VENÄJÄ Ulkomaisista yöpymisistä 24% Venäjältä ja 55% muusta Euroopasta 150 / pv 80 / pv 117 M / 2014 956 M / 2014 79 % ULKOMAISIST A YÖPYMISISTÄ EUROOPASTA JA VENÄJÄLTÄ 95 / pv 62 M / 2013

Lisätiedot

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden Painopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan ja yhteistyön

Lisätiedot

Media- alan uusi strategia

Media- alan uusi strategia Mediapolis Matchmaking 5.6.2014 Media- alan uusi strategia Maria Niiniharju Business Development Manager Idean Enterprises Oy Erilaistumisen aikakausi on alkanut Asiakkaiden arki, sisällöntuotanto, sisällön

Lisätiedot

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014 VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014 Suomen johtava asuntovuokrausyritys OSTOT KASVATTIVAT VUOKRA-ASUNTO- INVESTOINTEJA. Liikevaihto 1.1. 30.6.2014 miljoonaa euroa +9,9% (Q2 2013)

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2007

Osavuosikatsaus 1-6/2007 SYSOPENDIGIA Oyj Osavuosikatsaus 1-6/7 7.8.7 Jari Mielonen Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA Oyj 1 7 SYSOPENDIGIA Plc Katsauskauden liikevaihto (1-6) 7 Liikevaihto, milj 6 5 4 3 1 36,7 5, H1 6 H1 7 Katsauskauden

Lisätiedot

Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat Qt:n erittäin vahvan kasvun tukemana. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q1/2015 Juha Varelius 30.4.

Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat Qt:n erittäin vahvan kasvun tukemana. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q1/2015 Juha Varelius 30.4. Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat Qt:n erittäin vahvan kasvun tukemana. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q1/2015 Juha Varelius 30.4.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto

Lisätiedot

Ajankohtaista maitosektorilta. 2.6.2015 Maitoasiamies Ilkka Pohjamo

Ajankohtaista maitosektorilta. 2.6.2015 Maitoasiamies Ilkka Pohjamo Ajankohtaista maitosektorilta 2.6.2015 Maitoasiamies Ilkka Pohjamo Tilanne maitomarkkinoilla Loppuvuodesta 2014 markkinanäkymä oli erittäin synkkä Tammi- ja helmikuun myönteinen kehitys EU:n maitotuotemarkkinoilla

Lisätiedot

Merellinen saaristo kansainvälisesti tunnetuksi miksi?

Merellinen saaristo kansainvälisesti tunnetuksi miksi? Merellinen saaristo kansainvälisesti tunnetuksi miksi? Suomen saariston ainutlaatuisuus ja mahdollisuudet Mm. heikko saavutettavuus ja pirstaleinen yrittäjäkenttä alueen matkailullinen kehittymättömyys

Lisätiedot

Maailman väestonkasvu-ennuste / FAO 2050 vuoteen + 2 miljardia ihmistä

Maailman väestonkasvu-ennuste / FAO 2050 vuoteen + 2 miljardia ihmistä Maailman väestonkasvu-ennuste / FAO 2050 vuoteen + 2 miljardia ihmistä Maailman väkiluku Maailma Kehittyvät maat Kehittyneet maat Sato 2013/2014: Maailman viljatase tasapainoisempi Syksyn 2013 sato oli

Lisätiedot

MILLÄ TUOTTEILLA JA MILLE MARKKINOILLE? 28.11.2007 Ari Ålander Markkinointijohtaja Keski-Suomen matkailu

MILLÄ TUOTTEILLA JA MILLE MARKKINOILLE? 28.11.2007 Ari Ålander Markkinointijohtaja Keski-Suomen matkailu MILLÄ TUOTTEILLA JA MILLE MARKKINOILLE? 28.11.2007 Ari Ålander Markkinointijohtaja Keski-Suomen matkailu K-S MATKAILUN KEHITTÄMISEN TAVOITTEET VUODELLE 2013 alueellisen matkailutulon kasvattaminen 5% vuodessa

Lisätiedot

Busy in Business. Juha Lehtonen 26.4.2012

Busy in Business. Juha Lehtonen 26.4.2012 Busy in Business Juha Lehtonen 26.4.2012 Markkinan kehityksen trendejä Markkinan kehityksen trendejä Globaali työjako muuttuu ja toiminta siirtyy maailmanlaajuisiin verkostoihin. Muutos haastaa paikallisen

Lisätiedot

Kaikki vapaa-ajanyöpymiset* (tuhansia öitä)

Kaikki vapaa-ajanyöpymiset* (tuhansia öitä) 1 MATKAILUN EDISTÄMISKESKUS KESÄMATKAILUSTRATEGIA 2004-2006 1. Lähtökohtia Pohjana kesämatkailustrategialle on vuosille 2004 2007 laadittu MEKin toimintastrategia, jossa MEKin päätuoteryhmät määritellään.

Lisätiedot

Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena

Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena Mervi Holmén Johtaja, maakuva ja markkinointi 15.9.2014 2 Visit Finland -markkinointi Visit Finland -kohderyhmät kokonaisuudessaan Visit Finland -markkinointi,

Lisätiedot

Venäjän ja Itä-Euroopan taloudelliset näkymät

Venäjän ja Itä-Euroopan taloudelliset näkymät Venäjän ja Itä-Euroopan taloudelliset näkymät Pekka Sutela 04.04. 2008 www.bof.fi/bofit SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Venäjä Maailman noin 10. suurin talous; suurempi kuin Korea, Intia

Lisätiedot

Finnair sijoituskohteena Pörssi-ilta 24.11.2014, Helsinki

Finnair sijoituskohteena Pörssi-ilta 24.11.2014, Helsinki Finnair sijoituskohteena Pörssi-ilta 24.11.2014, Helsinki Pekka Vauramo toimitusjohtaja 1 Finnair on verkostolentoyhtiö joka yhdistää Aasian ja Euroopan liikenteen jakauma 5% 3% Yli 9 miljoonaa matkustajaa

Lisätiedot

Antenniverkon kehittyminen Ajankohtaista DNA:lta

Antenniverkon kehittyminen Ajankohtaista DNA:lta Julkinen Antenniverkon kehittyminen Ajankohtaista DNA:lta Sisältö DNA:n televisioliiketoiminta Televisiokatselun muutosten vaikutukset Antenniverkko osana DNA:n televisiotarjontaa Yhteenveto Julkinen /

Lisätiedot

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 24.3.2015

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 24.3.2015 Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa Sijoittajasuhdepäällikkö Kesko Liikevaihto 9,1 mrd - K-ryhmän myynti 11,3 mrd Liikevaihto 2014 9 071 milj. 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa Yli 1,3 milj. asiakaskäyntiä

Lisätiedot

Joukkoliikenteen markkinoiden toiminnan parantamisen kolme tärkeintä kohtaa suurilla kaupunkiseuduilla

Joukkoliikenteen markkinoiden toiminnan parantamisen kolme tärkeintä kohtaa suurilla kaupunkiseuduilla Joukkoliikenteen markkinoiden toiminnan parantamisen kolme tärkeintä kohtaa suurilla kaupunkiseuduilla Case pääkaupunkiseutu PLL ry:n vuosikokous 22.3.2012 Markku Tinnilä ja Jukka Kallio Perusteesi Joukkoliikenteen

Lisätiedot

Matkailu lisääntyi edellisvuoteen verrattuna koko maailmassa 3,6 % Suomessa 6 % Eurooppalaisista kolmannes käyttää alle 1000 matkalla

Matkailu lisääntyi edellisvuoteen verrattuna koko maailmassa 3,6 % Suomessa 6 % Eurooppalaisista kolmannes käyttää alle 1000 matkalla Matkailu lisääntyi edellisvuoteen verrattuna koko maailmassa 3,6 % Suomessa 6 % Matkustajat yhä nuorempia keski-ikä 42 Eurooppalaisista kolmannes käyttää alle 1000 matkalla Majoitusyöt ovat vähentyneet,

Lisätiedot

Meri ja saaristo Visit Finlandin strategioissa

Meri ja saaristo Visit Finlandin strategioissa Meri ja saaristo Visit Finlandin strategioissa Jaakko Lehtonen, Executive Vice President 5.2.2015 2 JAAKKO LEHTONEN Ulkomaiset yöpymiset matkailun suuralueittain 2013 20 % 25 % 18 % 38 % Rannikko ja saaristo,

Lisätiedot

Keski-Suomen matkailun kvmarkkinointikonttori

Keski-Suomen matkailun kvmarkkinointikonttori Keski-Suomen matkailun kvmarkkinointikonttori Projektisuunnitelman valmistelu Tiina Mäntyharju, Leena Pajala, Tiia Valkama, Miikka Raulo ja Jussi Rekonen MATKAILUPARLAMENTTI 12.11.2013 REVONTULI HANKASALMI

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Lokakuu 2014. Aluepäällikkö Arto Asikainen

Ajankohtaista markkinoilta Lokakuu 2014. Aluepäällikkö Arto Asikainen Ajankohtaista markkinoilta Lokakuu 2014 Aluepäällikkö Arto Asikainen 30.10.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Y55 Kansantaloustieteen perusteet sl 2010 tehtävät 2 Mallivastaukset

Y55 Kansantaloustieteen perusteet sl 2010 tehtävät 2 Mallivastaukset Y55 Kansantaloustieteen perusteet sl 2010 tehtävät 2 Mallivastaukset 1 Tehtävä 1 Lähde M&T (2006, 84, luku 4 tehtävä 1, muokattu ja laajennettu) Selitä seuraavat väittämät hyödyntämällä kysyntä- ja tarjontakäyrän

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta. Aluepäällikkö

Ajankohtaista markkinoilta. Aluepäällikkö Ajankohtaista markkinoilta Aluepäällikkö Arto Asikainen Kesäkuu 2014 5.6.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Paikkatietoratkaisut markkinoinnin apuvälineenä. Käyttökohteet ja käytännön hyödyt Ilkka Suojanen

Paikkatietoratkaisut markkinoinnin apuvälineenä. Käyttökohteet ja käytännön hyödyt Ilkka Suojanen Paikkatietoratkaisut markkinoinnin apuvälineenä Käyttökohteet ja käytännön hyödyt Ilkka Suojanen Sisältö ESRI Kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen sekä tulevaisuuden tarpeet Markkinointi, myynti ja jakelun

Lisätiedot

KEHTO kuntainfran kehittämisen haltuunotto

KEHTO kuntainfran kehittämisen haltuunotto KEHTO kuntainfran kehittämisen haltuunotto Toimintaympäristön muutokset Asiakkaiden ja julkisen vallan käyttäjien asettamat vaatimukset kasvavat. Urbanisoituminen muuttaa palvelutarpeita ja yhdyskuntarakennetta.

Lisätiedot

LAPIN LIIKENNEFOORUMI 2013 11.6.2013 MARJA AALTO

LAPIN LIIKENNEFOORUMI 2013 11.6.2013 MARJA AALTO LAPIN LIIKENNEFOORUMI 2013 11.6.2013 MARJA AALTO Snowbird Airlines Oy Suomeen tammikuussa 2013 perustettu tilauslentoyhtiö. Luodaan Suomeen pysyvä ja toimiva lentoyhtiö, jonka toiminta on tuottavaa, mutta

Lisätiedot

Kestääkö matkailu Kestääkö maailma matkailua. Kestävää matkailua meillä ja muualla Anu Nylund

Kestääkö matkailu Kestääkö maailma matkailua. Kestävää matkailua meillä ja muualla Anu Nylund Kestääkö matkailu Kestääkö maailma matkailua Kestävää matkailua meillä ja muualla Anu Nylund Ekologisesti, taloudellisesti ja sosiokulttuurisesti kestävää matkailua Suunnittelu on tärkeää Kantokykyluokitus

Lisätiedot

Suomen logistinen kilpailukyky

Suomen logistinen kilpailukyky 1 Suomen logistinen kilpailukyky -Liikennepoliittisen selonteon selvitysmiesryhmä* ja Logistiikkaselvitys 2012 Väylät & Liikenne 2012 Erikoistutkija Tomi Solakivi 30.8.2012 *Jyrki Paavola (pj.), Antti

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI III/2013

PANKKIBAROMETRI III/2013 PANKKIBAROMETRI III/2013 19.9.2013 1 Pankkibarometri III/2013 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien

Lisätiedot

Matkailutuotteen laatu. InFAcTo koulutus Hämeenlinna 14.02.2013 Merja Pollok

Matkailutuotteen laatu. InFAcTo koulutus Hämeenlinna 14.02.2013 Merja Pollok InFAcTo koulutus Hämeenlinna 14.02.2013 Merja Pollok - ohjelma 08.30 09.00 Tulokahvit 09.00 10.00 Esittelyt, päivän ohjelma ja laadun perustietoutta matkanjärjestäjän näkökulmasta 10.00 10.30 Hotelli-,

Lisätiedot

Logististen toimintojen kehittäminen Länsi-Uudellamaalla. Raportti, Syyskuu 2009

Logististen toimintojen kehittäminen Länsi-Uudellamaalla. Raportti, Syyskuu 2009 Logististen toimintojen kehittäminen Länsi-Uudellamaalla Raportti, Syyskuu 2009 Raportin sisältö 1. Länsi-Uudenmaan logistista asemaa koskevien taustaselvitysten tulokset 2. Ehdotus Länsi-Uudenmaan strategiaksi

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

Kauden avaustilaisuus 05.05.2015

Kauden avaustilaisuus 05.05.2015 Kauden avaustilaisuus 05.05.2015 2015 - Kaikkien aikojen kausi 1. Kentillä nähdään yhtä aikaa useita kaikkien aikojen tilastokärkiä (esim. Kohonen, Joukainen, Haapakoski & Komulainen). 2. Ykköspesikseen

Lisätiedot

Luova Matka Culture Creators go Tourism

Luova Matka Culture Creators go Tourism Luova Matka Culture Creators go Tourism Toteutusaika 1.10.2015 30.9.2018 Euroopan sosiaalirahaston rahoittama valtakunnallinen hanke (ESR) Budjetti 600 000 euroa Hankkeen hallinnoija Visit Finland/Finpro

Lisätiedot

Huonekaluteollisuus nousuun nyt tai ei koskaan Kilpailevatko huonekalualan ketjut itsensä hengiltä vai onko markkinoilla tilaa uusille konsepteille?

Huonekaluteollisuus nousuun nyt tai ei koskaan Kilpailevatko huonekalualan ketjut itsensä hengiltä vai onko markkinoilla tilaa uusille konsepteille? Huonekaluteollisuus nousuun nyt tai ei koskaan Kilpailevatko huonekalualan ketjut itsensä hengiltä vai onko markkinoilla tilaa uusille konsepteille? Kilpailevatko huonekalualan ketjut itsensä hengiltä

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2012 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt t yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen. Aki Parviainen 7.10.2013

PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen. Aki Parviainen 7.10.2013 PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen Aki Parviainen 7.10.2013 PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen Rahoitusta kasvuhaluisille pk-yrityksille liiketoiminnan uudistamiseen uusimman tietotekniikan ja internetin

Lisätiedot

STRATEGIC PARTNER PROGRAM MPI FINLAND

STRATEGIC PARTNER PROGRAM MPI FINLAND STRATEGIC PARTNER PROGRAM MPI FINLAND MPI:n tavoite on tarjota jäsenilleen mahdollisuus ammatilliseen kehitykseen ja koulutukseen sekä kokemusten vaihtoon muiden alan ammattilaisten kanssa. Pyrimme toiminnallamme

Lisätiedot

KUOPION ALUE VENÄJÄN MARKKINOILLA

KUOPION ALUE VENÄJÄN MARKKINOILLA KUOPION ALUE VENÄJÄN MARKKINOILLA MARKKINOINNIN ALKUTAIVAL Pietariin 1995 Moskovaan 1997 Ensimmäiset matkanjärjestäjävierailut Venäjän markkinoiden erityispiirteitä - neitseelliset markkinat - innokkuutta

Lisätiedot

Lisäarvoa asiakkaalle

Lisäarvoa asiakkaalle Lisäarvoa asiakkaalle Hyvä kumppani tuo yritystoiminnalle selkeän lisäarvon. Mellano Oy:n toiminnan tavoitteena on olla asiakkaalleen paras lisäarvon tuottaja. Olemme Suomen johtava kodin kiintokalustekomponenttien

Lisätiedot

LÄHIRUOAN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET

LÄHIRUOAN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET Lähiruoka- ja ruokaketjuhankkeiden ajankohtaisseminaari 11.6.2014 LÄHIRUOAN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET Tutkimusjohtaja Markku Virtanen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Pienyrityskeskus Ventspils University

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Kesäkuu 2014

Ajankohtaista markkinoilta Kesäkuu 2014 Ajankohtaista markkinoilta Kesäkuu 2014 Senior Tourism Consultant Sanna Tuononen 9.6.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot