TÄHÄN MENNESSÄ TEHTYJEN LYHYTAIKAISSÄÄNNÖSTELYLASKELMIEN YHTEENVETO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TÄHÄN MENNESSÄ TEHTYJEN LYHYTAIKAISSÄÄNNÖSTELYLASKELMIEN YHTEENVETO"

Transkriptio

1 JNi Sivu 1 (2) Rev PIelisjoen juoksutuksen kehittämisen työryhmä Neuvottelu / Pohjois-Karjalan ELY-keskus TÄHÄN MENNESSÄ TEHTYJEN LYHYTAIKAISSÄÄNNÖSTELYLASKELMIEN YHTEENVETO Virtausmalli Säännöstelylaskelmat on tehty Hec-Ras-mallinnusohjelmalla, jolla voidaan simuloida paikan ja ajan suhteen muuttuvaa yksidimensioista avouomavirtausta. Mallissa uoma kuvataan poikkileikkauksilla ja niiden välisillä etäisyyksillä. Uoman eri osissa vaihteleva virtausvastus otetaan huomioon poikkileikkauskohtaisilla häviökertoimilla. Lähtöaineisto Poikkileikkausaineisto pohjautuu Suomen ympäristökeskuksessa v laadittuun Pielisjoen virtausmalliin, jota on myöhemmin täydennetty esim. syvyyskarttojen perusteella. Aineistoa on käytetty mm. Sykessä v tehdyissä säännöstelylaskelmissa sekä Oy Vesirakentajan tekemässä Kaltimon vahingonvaaraselvityksessä v Mallinnettu alue ulottuu Pielisestä Joensuun kanavan yläpuolelle eli noin 70 km:n pituiselle jokiosalle. Mallissa ei ole mukana Pamilon lyhytaikaissäännöstelyä. Sen sijaan Koitajoen vesistön vedet otetaan huomioon valuma-alueiden suhteen laskettuina sivuvirtaamina Pielisjokeen. Samalla tavoin tasaisena tulovirtaamana käsitellään myös muita Pielisjokeen laskevia sivuhaaroja (mm. Vääräjoki, Kuusoja, Jukajoki). Viimeksi mainittujen vesimäärät ovat pieniä. Joukiisen haara on mallissa omana uomanaan. Uoman alapäässä reunaehtona on Pyhäselän vedenkorkeudesta riippuva purkautumiskäyrä. Kalibrointi Uoman karkeuskertoimet kalibroitiin eri aikoina tehtyihin vedenkorkeushavaintoihin perustuen erikseen voimalaitospatojen rajoittamille uomanosille. Pohja-aineiston kertoimia oli tarpeen muuttaa vain vähän. Suhteellisen harva havaintoineisto voitiin sovittaa havaintoihin melko helposti. 126 m 3 /s 159 m 3 /s 241 m 3 /s 452 m 3 /s Havaittu Laskettu Havaittu Laskettu Havaittu Laskettu Havaittu Laskettu Pielinen (Ahveninen) +92,98 +92,98 +93,21 +93,23 +93,60 +93,60 +94,40 +94,40 Hiirenvesi +92,95 +92,95 +93,20 +93,21 +93,53 +93,54 +94,23 +94,24 Kaltimo, ylä +92,90 +92,90 +93,14 +93,14 +93,47 +93,47 +94,10 +94,10 Kaltimo, ala +84,06 +84,07 +84,16 +84,15 +84,33 +87,32 +84,72 +84,73 Jakokoski +84,04 +84,03 +84,06 +84,07 +84,15 +84,16 +84,57 +84,57 Kuurna, ylä +83,91 +83,91 +83,96 +83,96 +83,90 +83,90 +83,87 +83,87 Kuurna, ala +76,08 +76,09 +76,60 +76,60 Jynkkä +75,81 +75,82 +76,28 +76,29 Joensuu, ylä +75,78 +75,78 +76,20 +76,20 Joensuu, ala +75,63 +75,98 Karkeuskertoimien vaihtelu 0,022-0,048 0,015-0,045 0,020-0,045 0,020-0,034 Oy Vesirakentaja Puhelin Sähköposti Y-tunnus Bertel Junhin aukio 9 etunimi.sukunimi@afconsult.com ESPOO (09)

2 Oy Vesirakentaja Pohjois-Karjalan ELY Sivu 2 (2) JNi Pielisjoen LA-säätö Rev Lasketut voimalaitosten ajorytmit ja vedenkorkeusvaihtelut Vedenkorkeusvaihtelut laskettiin kahdessa virtaamatilanteessa: vähävetistä tilannetta kuvaavassa tilanteessa QKaltimo=160 m 3 /s ja keskivirtaamatilanteessa QKaltimo=240 m 3 /s. Vuorokauden vesimäärä ajetaan vuorokauden aikana siten, että ajovirtaama poikkeaa keskiarvosta tietyn prosenttimäärän; päivällä ylöspäin ja yöllä alaspäin. Kuurnan juoksutusmuutokset tehtiin aina 1 tuntia Kaltimoa aiemmin. Muutos kumpaankin suuntaan tehtiin ½ tunnin aikana. LASKETUT AJORYTMIT QKaltimo 160 m 3 /s, muutos ±15% Klo KALTIMO Klo KUURNA 8: : : : : : : : QKaltimo 240 m 3 /s, muutos ±15% Klo KALTIMO Klo KUURNA 8: : : : : : : : QKaltimo 240 m 3 /s, muutos ±30% Klo KALTIMO Klo KUURNA 8: : : : : : : : SUURIN VEDENKORKEUSVAIHTELU [m] ERI AJORYTMEILLÄ QKaltimo 160, QKaltimo 240, QKaltimo 240, muutos ±15% muutos ±15% muutos ±30% Eno 0,03 0,06 0,11 Kaltimo, ylä 0,05 0,07 0,14 Kaltimo, ala 0,09 0,15 0,29 Alusvesi 0,04 0,10 0,20 Jakokoski 0,03 0,09 0,17 Kuurna, ylä 0,05 0,12 0,23 Kuurna, ala 0,16 0,44 0,86 Jynkkä 0,07 0,18 0,37 Joensuu, ylä 0,05 0,11 0,22 Suurimmat vedenkorkeudevaihtelut esiintyvät voimalaitosten alapuolella. Suuremmalla juoksutusmuutoksella vaihtelut ovat suurehkoja pitkälle Kuurnan alapuolelle. LIITTEET Vedenkorkeuden vaihtelu Pielisjoen eri kohdisssa _Pielisjoen LA-säätö_kooste.docx

3 Pielisjoen LA-säätö, QKaltimo=160 m3/s, vrk-säätö ±15% Eno Kaltimo, ylä Pielisjoki_vp-vaihtelu_Q160_15%.xlsx

4 Pielisjoen LA-säätö, QKaltimo=160 m3/s, vrk-säätö ±15% Kaltimo, ala Alusvesi Jakokoski Kuurna, ylä Pielisjoki_vp-vaihtelu_Q160_15%.xlsx

5 Pielisjoen LA-säätö, QKaltimo=160 m3/s, vrk-säätö ±15% Kuurna, ala Jynkkä Joensuu, ylä Pielisjoki_vp-vaihtelu_Q160_15%.xlsx

6 Pielisjoen LA-säätö, QKaltimo=240 m3/s, vrk-säätö ±15% Eno Kaltimo, ylä Pielisjoki_vp-vaihtelu_Q240_15%.xlsx

7 Pielisjoen LA-säätö, QKaltimo=240 m3/s, vrk-säätö ±15% Kaltimo, ala Alusvesi Jakokoski Kuurna, ylä Pielisjoki_vp-vaihtelu_Q240_15%.xlsx

8 Pielisjoen LA-säätö, QKaltimo=240 m3/s, vrk-säätö ±15% Kuurna, ala Jynkkä Joensuu, ylä Pielisjoki_vp-vaihtelu_Q240_15%.xlsx

9 Pielisjoen LA-säätö, QKaltimo=240 m3/s, vrk-säätö ±30% Eno Kaltimo, ylä Pielisjoki_vp-vaihtelu_Q240_30%.xlsx

10 Pielisjoen LA-säätö, QKaltimo=240 m3/s, vrk-säätö ±30% Kaltimo, ala Alusvesi Jakokoski Kuurna, ylä Pielisjoki_vp-vaihtelu_Q240_30%.xlsx 9/4/2012

11 Pielisjoen LA-säätö, QKaltimo=240 m3/s, vrk-säätö ±30% Kuurna, ala Jynkkä Joensuu, ylä Pielisjoki_vp-vaihtelu_Q240_30%.xlsx 9/4/2012

12 Vedennopeus [m/s] Pielisjoen LA-säätö, QKaltimo=240 m3/s, vrk-säätö ±30% Uitonvirta Paihola Ristisaari Jynkkä Pielisjoki_vp-vaihtelu_Q240_30%.xlsx 9/4/2012

PIELISJOEN LYHYTAIKAISSÄÄTÖLASKENTA TULOKSET. Oy Vesirakentaja, Jukka Nieminen Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Teppo Linjama

PIELISJOEN LYHYTAIKAISSÄÄTÖLASKENTA TULOKSET. Oy Vesirakentaja, Jukka Nieminen Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Teppo Linjama PIELISJOEN LYHYTAIKAISSÄÄTÖLASKENTA TULOKSET Oy Vesirakentaja, Jukka Nieminen Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Teppo Linjama 20.12.2012 2 Sisältö Sisältö... 2 Taustaa... 3 Virtausmalli... 4 Lähtöaineisto...

Lisätiedot

Lyhytaikaissäätöselvityksen tulokset. Pielisen juoksutuksen kehittämisen neuvotteluryhmä

Lyhytaikaissäätöselvityksen tulokset. Pielisen juoksutuksen kehittämisen neuvotteluryhmä Lyhytaikaissäätöselvityksen tulokset Pielisen juoksutuksen kehittämisen neuvotteluryhmä Esityksen sisältö Pielisjoen lyhytaikaissäätöselvityksen tausta ja tavoitteet Pielisjoen mallinnuksen periaatteet

Lisätiedot

Pielisjoen ranta-asukkaiden haastattelut Yhteenveto tuloksista. Marja Wuori

Pielisjoen ranta-asukkaiden haastattelut Yhteenveto tuloksista. Marja Wuori Pielisjoen ranta-asukkaiden haastattelut Yhteenveto tuloksista Marja Wuori Sisältö Yleistä Haastateltavat Virkistyskäyttö Kokemukset vedenkorkeuksista Yleistä Yläosa: Uimaharju-Kaltimo Keskiosa: Kaltimo-Kuurna

Lisätiedot

Pielisen säännöstelyselvitykset. Pielisen säännöstelyn vaikutukset ja järjestäminen tiivistelmä kunnanhallituksille

Pielisen säännöstelyselvitykset. Pielisen säännöstelyn vaikutukset ja järjestäminen tiivistelmä kunnanhallituksille Pielisen säännöstelyselvitykset Pielisen säännöstelyn vaikutukset ja järjestäminen tiivistelmä kunnanhallituksille Pielisen säännöstelyselvitykset Aloitteentekijöinä selvitystyölle Pielisen alueen kunnat

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Kellokosken Tehtaat Kellokosken voimalaitospadon vahingonvaaraselvitys Oy Vesirakentaja

Kiinteistö Oy Kellokosken Tehtaat Kellokosken voimalaitospadon vahingonvaaraselvitys Oy Vesirakentaja Kiinteistö Oy Kellokosken Tehtaat Kellokosken voimalaitospadon vahingonvaaraselvitys Oy Vesirakentaja 1.6.2006 Oy Vesirakentaja Puhelin Telefax Sähköposti Kotisivu Hiihtomäentie 39 A 1 00800 HELSINKI (09)

Lisätiedot

Pielisen säännöstelyselvitykset. Yhteenveto keskeisimmistä tuloksista Neuvottelu

Pielisen säännöstelyselvitykset. Yhteenveto keskeisimmistä tuloksista Neuvottelu Pielisen säännöstelyselvitykset Yhteenveto keskeisimmistä tuloksista Neuvottelu 16.6.2014 Pielinen ympäristöineen SYKE ja Maanmittauslaitos 7/MML/10 Pielisen säännöstelyselvitykset Aloitteentekijöinä selvitystyölle

Lisätiedot

Iso-Lamujärven alustava pohjapatolaskelma

Iso-Lamujärven alustava pohjapatolaskelma Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Iso-Lamujärven alustava pohjapatolaskelma 28.9.2015 Insinööritoimisto Pekka Leiviskä www.leiviska.fi 2 Sisällysluettelo 1 ASETETTU TAVOITE... 3 2 KÄYTETTÄVISSÄ OLEVA AINEISTO...

Lisätiedot

Lyhytaikaissäädön vaikutukset. Pielisen säännöstelyselvitykset Pielisjoen työryhmä

Lyhytaikaissäädön vaikutukset. Pielisen säännöstelyselvitykset Pielisjoen työryhmä Lyhytaikaissäädön vaikutukset Pielisen säännöstelyselvitykset Pielisjoen työryhmä 25.4.2012 1.7.2013 Vesistösäännöstelyjen tausta (voimatalous) Vettä (sähköä) saadaan säädön avulla käyttöön silloin, kun

Lisätiedot

Vattenfall Sähköntuotanto Oy

Vattenfall Sähköntuotanto Oy Vattenfall Sähköntuotanto Oy Venetpalon voimalaitoksen maapadon vahingonvaaraselvitys Oy Vesirakentaja 28.12.2007 Oy Vesirakentaja Puhelin Telefax Sähköposti Kotisivu Hiihtomäentie 39 A 1 00800 HELSINKI

Lisätiedot

VAHINGONVAARASELVITYS

VAHINGONVAARASELVITYS JNi UPM-Kymmene Oyj Hartolankosken suojapenkereet VAHINGONVAARASELVITYS Vaunujoki Liekovesi Vammala Hartolankoski Hoppu 24.5.2013 Oy Vesirakentaja Puhelin Sähköposti Y-tunnus Bertel Junhin aukio 9 etunimi.sukunimi@afconsult.com

Lisätiedot

Kainuun Energia Oy Pyhännän voimalaitoksen maapadon vahingonvaaraselvitys Oy Vesirakentaja

Kainuun Energia Oy Pyhännän voimalaitoksen maapadon vahingonvaaraselvitys Oy Vesirakentaja Kainuun Energia Oy Pyhännän voimalaitoksen maapadon vahingonvaaraselvitys Oy Vesirakentaja 23.02.2007 Oy Vesirakentaja Puhelin Telefax Sähköposti Kotisivu Hiihtomäentie 39 A 1 00800 HELSINKI (09) 7552

Lisätiedot

Kalastuslain uudistus ja järvilohen emokalamäärä

Kalastuslain uudistus ja järvilohen emokalamäärä Kalastuslain uudistus ja järvilohen emokalamäärä Jorma Piironen LUKE Joensuu Kalastuslakipäivät 28.-29.11.2017 Jyväskylä 1 Järvilohen säilyttäminen täysin riippuvainen emokalanviljelystä ja poikasistutuksista

Lisätiedot

PIELISEN JUOKSUTUKSEN KEHITTÄMINEN

PIELISEN JUOKSUTUKSEN KEHITTÄMINEN 20.12.2010 PIELISENJUOKSUTUKSENKEHITTÄMINEN Yhteenvetovuosina2007 2010tehdyistäselvityksistä OyVesirakentajaPohjois-Karjalanelinkeino-,liikenne-jaympäristökeskus SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 2. Alueenkuvaus...

Lisätiedot

Pielisjoelle suunnitellun lyhytaikaissäädön ekologiset vaikutukset

Pielisjoelle suunnitellun lyhytaikaissäädön ekologiset vaikutukset Pielisjoelle suunnitellun lyhytaikaissäädön ekologiset vaikutukset Tapio Sutela, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Joensuu 6.6. 2013 1. Taustatietoa Pielisjoesta ja järvilohesta Pielisjoki oli ennen

Lisätiedot

VMK/P-K ELY-keskus

VMK/P-K ELY-keskus VMK/P-K ELY-keskus 26.3.2013 Järvilohen elinalueet Ala-Koitajoen-Pielisjoen kalasto Ala-Koitajoen-Pielisjoen kalastoon ovat luontaisesti kuuluneet mm. harjus, jokikutuinen siika, järvitaimen ja järvilohi.

Lisätiedot

KYYVEDEN POHJAPATO Mikkeli, Kangasniemi

KYYVEDEN POHJAPATO Mikkeli, Kangasniemi KYYVEDEN POHJAPATO Mikkeli, Kangasniemi Yleissuunnitelma Sisällysluettelo 1. Suunnitelman tavoitteet ja taustatiedot... 3 1.1 Sijainti... 3 1.2 Maastotutkimukset... 4 1.3 Hankkeen tausta ja tavoitteet...

Lisätiedot

Järvilohen tilanne katsaus hankkeisiin

Järvilohen tilanne katsaus hankkeisiin Järvilohen tilanne katsaus hankkeisiin Jorma Piironen LUKE Joensuu 1 JP/Joensuu Voimalat ja padot Pielisjoessa ja Ala-Koitajoessa Hiiskosken pato 1955 Kaltimo 1958 Pamilo 1955 Kuurna 1971 Joki MQ, m 3

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Kalatalouskeskus ry Rekkatie 11 A JOENSUU

Pohjois-Karjalan Kalatalouskeskus ry Rekkatie 11 A JOENSUU LIITE 10.3 1 (6 s.) Pohjois-Karjalan Kalatalouskeskus ry Rekkatie 11 A 1 80100 JOENSUU 1 (2) SUUNNITELMA 18.11.2010 Joensuu Pohjois-Karjalan Ely-keskus/kalatalous Kauppakatu 40 B PL 69 80101 JOENSUU Viite:

Lisätiedot

Pielisen padotus- ja juoksutusselvitys tulokset ja johtopäätökset

Pielisen padotus- ja juoksutusselvitys tulokset ja johtopäätökset Pielisen padotus- ja juoksutusselvitys tulokset ja johtopäätökset Padotus- ja juoksutusselvitykseen liittyvä 2. neuvottelu 19.6.2017 Pohjois-Karjalan ELY-keskus Joensuu Esityksen sisältö Pielisen padotus-

Lisätiedot

Pielisen säännöstely vaikutukset Pielisen, Pielisjoen ja Saimaan virkistyskäyttöön. Pielisen juoksutuksen kehittämisen neuvotteluryhmä

Pielisen säännöstely vaikutukset Pielisen, Pielisjoen ja Saimaan virkistyskäyttöön. Pielisen juoksutuksen kehittämisen neuvotteluryhmä Pielisen säännöstely vaikutukset Pielisen, Pielisjoen ja Saimaan virkistyskäyttöön Pielisen juoksutuksen kehittämisen neuvotteluryhmä Esityksen sisältö Pielisen säännöstelyn lähtökohdat Laskennassa käytetty

Lisätiedot

Salajärven ja Ruuhijärven vedenkorkeuksien muuttamismahdollisuudet Vedenkorkeuksien muutokset erilaisissa vaihtoehdoissa.

Salajärven ja Ruuhijärven vedenkorkeuksien muuttamismahdollisuudet Vedenkorkeuksien muutokset erilaisissa vaihtoehdoissa. 26.6.2018 Salajärven ja Ruuhijärven vedenkorkeuksien muuttamismahdollisuudet Vedenkorkeuksien muutokset erilaisissa vaihtoehdoissa Lahti, Nastola Lahden kaupunki Ympäristötekniikan insinööritoimisto Jami

Lisätiedot

Pidisjärven tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000

Pidisjärven tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000 POHJOIS-POHJANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS Pidisjärven tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000 30.04.2007 Insinööritoimisto Pekka Leiviskä Vauhtipyörä 4, 91800 Tyrnävä www.leiviska.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ...3

Lisätiedot

Pohjois-Karjala. Pielisen padotus- ja juoksutusselvitys

Pohjois-Karjala. Pielisen padotus- ja juoksutusselvitys Pohjois-Karjala Pielisen padotus- ja juoksutusselvitys Pohjois-Karjalan ELY-keskus Teppo Linjama & Paula Mononen 22.6.2017 1 Sisältö 1 Johdanto... 4 2 Vesistön yleiskuvaus... 5 2.1 Valuma-alue... 5 2.2

Lisätiedot

4 Vuoksen vesistöalue

4 Vuoksen vesistöalue Oy Vesirakentaja Voimaa vedestä 2007 46(196) 4 Vuoksen vesistöalue Vesistöalueen pinta-ala 68 501 km 2 Suomen puolella 52 697 km 2 Järvisyys 19,8 % Suojelu (koskiensuojelulaki 35/1987) nro 1, Partakoski

Lisätiedot

ISTO väliseminaari 5.3.2008, Lammi. Noora Veijalainen, Tanja Dubrovin, Bertel Vehviläinen ja Mika Marttunen

ISTO väliseminaari 5.3.2008, Lammi. Noora Veijalainen, Tanja Dubrovin, Bertel Vehviläinen ja Mika Marttunen ISTO väliseminaari 5.3.2008, Lammi Noora Veijalainen, Tanja Dubrovin, Bertel Vehviläinen ja Mika Marttunen Suomen ympäristökeskuksen Hydrologian ja Vesivara yksikköjen projekti Arvioidaan ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

Pohjois-Tammelan järvien tulvavesien ja alimpien vedenkorkeuksien tasaaminen, vesistömallinnus

Pohjois-Tammelan järvien tulvavesien ja alimpien vedenkorkeuksien tasaaminen, vesistömallinnus S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A TAMMELAN KUNTA Pohjois-Tammelan järvien tulvavesien ja alimpien vedenkorkeuksien tasaaminen, vesistömallinnus Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 659-P17905

Lisätiedot

Ympäristökeskus on perustellut hakemusta seuraavasti:

Ympäristökeskus on perustellut hakemusta seuraavasti: PÄÄTÖS Nro 93/04/2 Dnro ISY-2004-Y-153 Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2004 HAKIJA Pohjois-Karjalan ympäristökeskus ASIA Väliaikainen poikkeaminen Pielisen luonnonmukaisesta juoksutuksesta HAKEMUS Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Paimionjoki voimantuotannossa

Paimionjoki voimantuotannossa Paimionjoki voimantuotannossa Teemaryhmäpalaveri 16.3.2011 Tarvashovi 1 Fortum tänään Power-divisioonaan kuuluvat Fortumin sähköntuotanto, fyysinen tuotannonohjaus ja trading-toiminta, voimalaitosten käyttö,

Lisätiedot

Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus - Vuoksen vesistöt

Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus - Vuoksen vesistöt Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus - Vuoksen vesistöt Jorma Piironen, RKTL Joensuu Kuopio Iso-Valkeinen 19.4.2011 VUOKSEN VESISTÖN TAIMEN? EI (TARKKOJA tai KATTAVIA) TIETOJA Luontainen lisääntyminen?

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 47/2013/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2013

PÄÄTÖS Nro 47/2013/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2013 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 47/2013/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 23.7.2013 ASIA HAKIJA Väliaikainen poikkeaminen Pielisen luonnonmukaisesta juoksutuksesta, Lieksa, Nurmes, Juuka, Kontiolahti

Lisätiedot

Paimionjoki voimantuotannossa

Paimionjoki voimantuotannossa Paimionjoki voimantuotannossa Paimionjoki - seminaari 15.6. 2011 Paimio 1 Fortum tänään Power-divisioonaan kuuluvat Fortumin sähköntuotanto, fyysinen tuotannonohjaus ja trading-toiminta, voimalaitosten

Lisätiedot

Vaelluskalafoorumi Hki. Jorma Piironen, RKTL

Vaelluskalafoorumi Hki. Jorma Piironen, RKTL Jorma Piironen, RKTL Taustatietoja Ala-Koitajoesta ja järvilohesta Entinen järvilohen kutujoki Ainakin 1940-luvulta lähtien tunnistettu lohi (alavetinen) ja taimen (ylävetinen) Järvilohen viljelykokeilut

Lisätiedot

53 Kalajoen vesistöalue

53 Kalajoen vesistöalue Oy Vesirakentaja Voimaa vedestä 2007 125(196) 53 Kalajoen vesistöalue Vesistöalueen pinta-ala 4 247 km 2 Järvisyys 1,8 % Suojelu (koskiensuojelulaki 35/1987) nro 34, Siiponjoki nro 35, Hamari jokisuu Vesistönro

Lisätiedot

Pohjois-Karjala. Pielisen juoksutuksen muuttaminen Joensuu, Juuka, Lieksa, Nurmes

Pohjois-Karjala. Pielisen juoksutuksen muuttaminen Joensuu, Juuka, Lieksa, Nurmes Pohjois-Karjala Pielisen juoksutuksen muuttaminen Joensuu, Juuka, Lieksa, Nurmes 2 Sisällysluettelo 1 Hankkeen tarkoitus ja taustatiedot... 6 1.1 Yleistä... 6 1.2 Suunnitelmassa käytetty korkeusjärjestelmä

Lisätiedot

versio Laatija: Juha Jämsén, Marko Keisala Maa-ainesten huuhtoutumisriskikartta Aineisto ja sen käyttötarkoitus

versio Laatija: Juha Jämsén, Marko Keisala Maa-ainesten huuhtoutumisriskikartta Aineisto ja sen käyttötarkoitus Maa-ainesten huuhtoutumisriskikartta Aineisto ja sen käyttötarkoitus Aineistossa on esitetty uomat, joissa veden laskennallinen virtausnopeus ylittää maalajin rajanopeuden. Maalajin rajanopeudella tarkoitetaan

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 9/2013/2 Dnro ISAVI/4/04.09/2013

PÄÄTÖS Nro 9/2013/2 Dnro ISAVI/4/04.09/2013 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 9/2013/2 Dnro ISAVI/4/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.1.2013 ASIA HAKIJA Väliaikainen poikkeaminen Pielisen luonnonmukaisesta juoksutuksesta, Joensuu ja Kontiolahti Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

Kiimingin yksityiskohtaiset tulvavaarakartat

Kiimingin yksityiskohtaiset tulvavaarakartat Tulvavaarakartan laatiminen Dnro: POPELY/1/07.02/2011 Kiimingin yksityiskohtaiset tulvavaarakartat Diar Isid Pohjois-pohjanmaan ELY-keskus Raportti 9.3.2012 POHJOIS-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA

Lisätiedot

PIELISJOEN JA PYHÄSELÄN VESISTÖTARKKAILUN YHTEENVETO VUODELTA 2017

PIELISJOEN JA PYHÄSELÄN VESISTÖTARKKAILUN YHTEENVETO VUODELTA 2017 SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY 5116 STORA ENSO OYJ, ENOCELL FORTUM POWER AND HEAT OY JOENSUUN VESI UPM PLYWOOD, JOENSUU PIELISJOEN JA PYHÄSELÄN VESISTÖTARKKAILUN YHTEENVETO VUODELTA 2017 KUOPIO 19.6.2018

Lisätiedot

E inkeino-, liikenne- ja. ympäristökeskus. Järvilohen ja järvitaimenen syysrauhoituksen (KA 17 ) muuttaminen Pie

E inkeino-, liikenne- ja. ympäristökeskus. Järvilohen ja järvitaimenen syysrauhoituksen (KA 17 ) muuttaminen Pie lisjoella, Joensuu ja Kontiolahti nen Kaltimon voimalaitoksen yläpuoliselle alueelle syysrauhoituksen osittainen palauttami Järvilohen ja järvitaimenen syysrauhoituksen (KA 17 ) muuttaminen Pie 10.4.2014

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN HYDRAULINEN MALLINNUS

KOKEMÄENJOEN HYDRAULINEN MALLINNUS KOKEMÄENJOEN HYDRAULINEN MALLINNUS JÄÄPATOJEN AIHEUTTAMAT TULVATILANTEET TULEVAISUUDEN SKENAARIOISSA Risto Kirves Harri Koivusalo Teemu Kokkonen Aalto-yliopisto Sisällysluettelo Sisällysluettelo Johdanto

Lisätiedot

Mouhijärven ja Kiikoisjärven ilmastonmuutoslaskennat. Miia Kumpumäki Suomen ympäristökeskus Kevät 2018

Mouhijärven ja Kiikoisjärven ilmastonmuutoslaskennat. Miia Kumpumäki Suomen ympäristökeskus Kevät 2018 Mouhijärven ja Kiikoisjärven ilmastonmuutoslaskennat Miia Kumpumäki Suomen ympäristökeskus Kevät 2018 Vesistömallilaskennat tässä projektissa Mouhi- ja Kiikoisjärven säännöstelyselvitykseen osallistuminen.

Lisätiedot

Ympäristökeskus on perustellut hakemusta seuraavasti:

Ympäristökeskus on perustellut hakemusta seuraavasti: PÄÄTÖS Nro 60/06/2 Dnro ISY-2006-Y-126 Annettu julkipanon jälkeen 4.8.2006 HAKIJA Pohjois-Karjalan ympäristökeskus ASIA Väliaikainen poikkeaminen Pielisen luonnonmukaisesta juoksutuksesta HAKEMUS Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Pielisen juoksutusten kehittämismahdollisuudet Yhteenveto vuonna 2006 tehdyistä selvityksistä

Pielisen juoksutusten kehittämismahdollisuudet Yhteenveto vuonna 2006 tehdyistä selvityksistä Pielisen juoksutusten kehittämismahdollisuudet Yhteenveto vuonna 2006 tehdyistä selvityksistä Olli-Matti Verta, Jukka Nykänen, Jukka Höytämö, Mika Marttunen SISÄLLYSLUETTELO: 1 Johdanto...4 2 Yleistä...5

Lisätiedot

Pohjoiskarjalainen kalatie

Pohjoiskarjalainen kalatie Pohjoiskarjalainen kalatie Järvilohi on ollut Vuoksen vesistössä jo vuosikymmenet viljelyn varassa ja luontaista lisääntymistä ei juurikaan tapahdu. Järvilohi (ts. Pohjois-Karjalan ELY-keskus) voitti voimayhtiöitä

Lisätiedot

Luontoaktiviteetit. VisitKarelia.fi Joensuu 2012. Joensuun kantakaupunki. Suuntanumero 013

Luontoaktiviteetit. VisitKarelia.fi Joensuu 2012. Joensuun kantakaupunki. Suuntanumero 013 Luontoaktiviteetit Suuntanumero 013 Joensuun kantakaupunki Joensuun alueella on useita merkittyjä kuntopolkuja ja valaistuja latuja, mm. 2 km:n mittainen Kuhasalon luontopolku, jonka lähtöpaikka on Kukkosensaarentien

Lisätiedot

Kosteikkojen jatkuvatoiminen vedenlaadun seuranta, tuloksia kosteikkojen toimivuudesta Marjo Tarvainen, asiantuntija, FT Pyhäjärvi-instituutti

Kosteikkojen jatkuvatoiminen vedenlaadun seuranta, tuloksia kosteikkojen toimivuudesta Marjo Tarvainen, asiantuntija, FT Pyhäjärvi-instituutti Kosteikkojen jatkuvatoiminen vedenlaadun seuranta, tuloksia kosteikkojen toimivuudesta Marjo Tarvainen, asiantuntija, FT Pyhäjärvi-instituutti VALUMA loppuseminaari 9.12.214 1 Kosteikkojen toimivuuden

Lisätiedot

Pelastaako ympäristövirtaama järvilohen? Jorma Piironen, RKTL

Pelastaako ympäristövirtaama järvilohen? Jorma Piironen, RKTL Pelastaako ympäristövirtaama järvilohen? Jorma Piironen, RKTL Sisältö: Järvilohikannan nykytilanne Hieman historiaa Ala-Koitajoki ja järvilohi Mitä KHO:n päätöksessä sanotaan? Ympäristövirtaama minimivirtaama?

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (5) Annettu julkipanon jälkeen 20.10.2004 1650/5715/04

PÄÄTÖS 1 (5) Annettu julkipanon jälkeen 20.10.2004 1650/5715/04 PÄÄTÖS 1 (5) Annettu julkipanon jälkeen 20.10.2004 1650/5715/04 Viite Kalastuslain (286/82) 119 ASIA POHJOIS-KARJALAN LOHI- JA SIIKAPITOISET VESISTÖT TAUSTAA Yleiskalastusoikeudet Onginta ja pilkintä ovat

Lisätiedot

PYHÄJOKI, OULAISTEN ALUEEN TULVAKARTAT HW1/20 HW1/1000

PYHÄJOKI, OULAISTEN ALUEEN TULVAKARTAT HW1/20 HW1/1000 POHJOIS-POHJANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PYHÄJOKI, OULAISTEN ALUEEN TULVAKARTAT HW1/20 HW1/1000 17.10.2008 Insinööritoimisto Pekka Leiviskä Vauhtipyörä 4, 91800 Tyrnävä www.leiviska.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ...3

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella Sanna Laakso Vanhempi jätevesineuvoja 13.3.2017 1 Kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa

Lisätiedot

Asemakaava nro 8570 ID 1 427 936. Tammelan stadion. Rakennettavuusselvitys

Asemakaava nro 8570 ID 1 427 936. Tammelan stadion. Rakennettavuusselvitys Asemakaava nro 8570 ID 1 427 936 Työnro 150056 Tammelan stadion Rakennettavuusselvitys 24.6.2015 2 (6) Tammelan stadion Työnro 150056 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä... 3 Tutkimuskohde... 3 Tehdyt tutkimukset...

Lisätiedot

JOUTJOEN KALATALOUDELLINEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA

JOUTJOEN KALATALOUDELLINEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA JOUTJOEN KALATALOUDELLINEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA Anssi Toivonen Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö 30.11.2010 Sisällysluettelo Johdanto... 1 Joutjoen kokonaisuus... 2 Kartta A, joen laskukohta Kiviharjun alue...

Lisätiedot

Ympäristökeskus on perustellut hakemusta seuraavasti:

Ympäristökeskus on perustellut hakemusta seuraavasti: PÄÄTÖS Nro 23/05/2 Dnro ISY-2005-Y-52 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2005 HAKIJA Pohjois-Karjalan ympäristökeskus ASIA Väliaikainen poikkeaminen Pielisen luonnonmukaisesta juoksutuksesta HAKEMUS Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Saimaan lohikalat ja energiatalous

Saimaan lohikalat ja energiatalous Saimaan lohikalat Sivu 1 / 5 Saimaan lohikalayhdistys ry Saimaan lohikalat ja energiatalous Saimaan uhanalaiset lohikalat, järvilohi, taimen, ovat kärsineet virtavesien tuhoamisesta. Kaikkein karuin kohtalo

Lisätiedot

Vertaileva lähestymistapa järven virtauskentän arvioinnissa

Vertaileva lähestymistapa järven virtauskentän arvioinnissa Vertaileva lähestymistapa järven virtauskentän arvioinnissa Vertaileva lähestymistapa järven virtauskentän arvioinnissa Sisältö: 1. Virtauksiin vaikuttavat tekijät 2. Tuulen vaikutus 3. Järven syvyyden

Lisätiedot

Lohikalojen merkintähankkeiden tuloksia

Lohikalojen merkintähankkeiden tuloksia Lohikalojen merkintähankkeiden tuloksia Jorma Piironen Luke, Joensuu Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 17.3.217 Huhmari 1 JP/Huhmari Esityksen sisältö Palautusten kehittyminen Pielisjoki, Pielinen Järvialtaiden

Lisätiedot

TIEDOTE ORAVAREITIN MELOJILLE!

TIEDOTE ORAVAREITIN MELOJILLE! TIEDOTE ORAVAREITIN MELOJILLE! KOSKIEN ENNALLISTAMISHANKE ETENEE, TAVOITTEENA PALAUTTAA JÄRVITAIMENEN LUONTAINEN LISÄÄNTYMINEN. KOSKIEN MELOTTAVUUS LÄHES ENNALLAAN MUTTA MELONTAVÄYLÄT OVAT MUUTTUNEET.

Lisätiedot

Kärkihankkeet Lieksanjoella ja Pielisjoella

Kärkihankkeet Lieksanjoella ja Pielisjoella Kärkihankkeet Lieksanjoella ja Pielisjoella Niilo Valkonen Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2018 12.6.2018, Oulu Esityksen sisältö: 1. Taustaa lyhyesti 2. Pielisjoen kärkihanke (Saimaan järvilohen

Lisätiedot

ULJUAN TEKOJÄRVEEN LIITTYVÄT KESKEISET LUPAPÄÄTÖKSET JA SÄÄNNÖSTELYKÄYTÄNNÖT

ULJUAN TEKOJÄRVEEN LIITTYVÄT KESKEISET LUPAPÄÄTÖKSET JA SÄÄNNÖSTELYKÄYTÄNNÖT Veli Pekka Latvala 2.10.2014 ULJUAN TEKOJÄRVEEN LIITTYVÄT KESKEISET LUPAPÄÄTÖKSET JA SÄÄNNÖSTELYKÄYTÄNNÖT Siikajoen vesistöalueella sijaitsee neljä säännösteltyä järveä. Vesistöalueella käytettävissä oleva

Lisätiedot

Pielisen vedenkorkeudet ja juoksuttaminen

Pielisen vedenkorkeudet ja juoksuttaminen Pielisen vedenkorkeudet ja juoksuttaminen Vesilain 19:7 ja 19:8 mukainen menettely juoksuttamisen mahdolliseksi muuttamiseksi Aloitusneuvottelu 16.6.2015 Esityksen sisältö Ajankohtaista & kertausta Aluehallintoviraston

Lisätiedot

r = 0.221 n = 121 Tilastollista testausta varten määritetään aluksi hypoteesit.

r = 0.221 n = 121 Tilastollista testausta varten määritetään aluksi hypoteesit. A. r = 0. n = Tilastollista testausta varten määritetään aluksi hypoteesit. H 0 : Korrelaatiokerroin on nolla. H : Korrelaatiokerroin on nollasta poikkeava. Tarkastetaan oletukset: - Kirjoittavat väittävät

Lisätiedot

Iijoen Haapakosken smolttien alasvaellusrakenne

Iijoen Haapakosken smolttien alasvaellusrakenne Iijoen Haapakosken smolttien alasvaellusrakenne Suomen ensimmäinen smolttien alasvaellusrakenne 6.6.2019 Jukka Tuohino, Pohjois- Pohjanmaan ELY-keskus 1 - Iijoen vesistöalue 14 190 km 2 - Keskivirtaama

Lisätiedot

Yhteisen suomalais-venäläisen rajavesistöjen käyttökomission riskienhallinnan toimenpideohjelma epäsuotuisten hydrologisten olosuhteiden

Yhteisen suomalais-venäläisen rajavesistöjen käyttökomission riskienhallinnan toimenpideohjelma epäsuotuisten hydrologisten olosuhteiden 19.5.2017 Yhteisen suomalais-venäläisen rajavesistöjen käyttökomission riskienhallinnan toimenpideohjelma epäsuotuisten hydrologisten olosuhteiden varalta Vuoksen vesistöalueelle 1 Sisällysluettelo 1 Johdanto...

Lisätiedot

KALOJEN ELOHOPEAPITOISUUS PIELISJOEN, PIELISEN, HÖYTIÄISEN, KOITEREEN JA KOITAJOEN VESISTÖALUEELLA

KALOJEN ELOHOPEAPITOISUUS PIELISJOEN, PIELISEN, HÖYTIÄISEN, KOITEREEN JA KOITAJOEN VESISTÖALUEELLA Ari Parviainen KALOJEN ELOHOPEAPITOISUUS PIELISJOEN, PIELISEN, HÖYTIÄISEN, KOITEREEN JA KOITAJOEN VESISTÖALUEELLA Opinnäytetyö Ympäristöteknologian koulutusohjelma Huhtikuu 2014 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön

Lisätiedot

Selvitys Kotijoen purkautumiskykyä heikentävistä tekijöistä (Kotijoen mittaus, HEC-RAS mallinnus ja arviot toimenpiteistä)

Selvitys Kotijoen purkautumiskykyä heikentävistä tekijöistä (Kotijoen mittaus, HEC-RAS mallinnus ja arviot toimenpiteistä) Sivu 1 / 4 Selvitys Kotijoen purkautumiskykyä heikentävistä tekijöistä (Kotijoen mittaus, HEC-RAS mallinnus ja arviot toimenpiteistä) 1. Yleistä Kiljanrannan kyläyhdistys ry on tilannut Maveplan Oy:ltä

Lisätiedot

Rovaniemi T.Kilpiö, M.Talvensaari, I.Kylmänen 23.02.2009

Rovaniemi T.Kilpiö, M.Talvensaari, I.Kylmänen 23.02.2009 LAUSUNTO 1 (2) Rovaniemi T.Kilpiö, M.Talvensaari, I.Kylmänen 23.02.2009 KOLLAJAN ALLAS Lausunto hankkeen vaikutuksista jääolosuhteisiin Iijoella Haapakosken voimalaitoksen yläpuolisella ns. luonnonuomalla

Lisätiedot

57 Siikajoen vesistöalue

57 Siikajoen vesistöalue Oy Vesirakentaja Voimaa vedestä 2007 133(196) 57 Siikajoen vesistöalue Vesistöalueen pinta-ala 4 318 km 2 Järvisyys 2,2 % Vesistönro Vesistö + hanke Rakennetut MW GWh/a 57 Siikajoen vesistöalue 4,7 15,7

Lisätiedot

INARIJÄRVEN SÄÄNNÖSTELY MIKSI JA MITEN?

INARIJÄRVEN SÄÄNNÖSTELY MIKSI JA MITEN? INARIJÄRVEN SÄÄNNÖSTELY MIKSI JA MITEN? Erkki A. Järvinen 10.06.2009 22.6.2009 Borisogleb -63 Melkefoss - 78 Skogfoss -64 Hevoskoski -70 Rajakoski -56 Jäniskoski -38 & -50 Kaitakoski -59 Niskakoski -42

Lisätiedot

Vaelluskalakärkihankkeen tulokset

Vaelluskalakärkihankkeen tulokset Vaelluskalakärkihankkeen tulokset Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2019, Mikkeli Jouni Tammi MMM/ Luonnonvaraosasto Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen Luontopolitiikan toimenpiteenä

Lisätiedot

Siikajoki Ruukin alueen yksityiskohtaiset tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000

Siikajoki Ruukin alueen yksityiskohtaiset tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000 SIIKAJOEN KUNTA Siikajoki Ruukin alueen yksityiskohtaiset tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000 6.9.2011 Insinööritoimisto Pekka Leiviskä Vauhtipyörä 4, 91800 Tyrnävä www.leiviska.fi SISÄLLYSLUETTELO 2 SISÄLLYSLUETTELO...2

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 49/10/2 Dnro ISAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 22.4.2010

PÄÄTÖS Nro 49/10/2 Dnro ISAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 22.4.2010 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 49/10/2 Dnro ISAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 22.4.2010 Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Ympäristövirtaamien toteutus Pohjois-Pohjanmaalla -kohteet ja eri etenemistavat-

Ympäristövirtaamien toteutus Pohjois-Pohjanmaalla -kohteet ja eri etenemistavat- Ympäristövirtaamien toteutus Pohjois-Pohjanmaalla -kohteet ja eri etenemistavat- Kimmo Aronsuu, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2018 Oulu 12.6.2018 Ympäristövirtaaman

Lisätiedot

KALOJEN ELOHOPEAPITOISUUS JOENSUUN (KIIHTELYSVAARA, PYHÄSELKÄ, TUUPOVAARA), KITEEN (KESÄLAHTI), TOHMAJÄRVEN JA RÄÄKKYLÄN VESISTÖALUEILLA

KALOJEN ELOHOPEAPITOISUUS JOENSUUN (KIIHTELYSVAARA, PYHÄSELKÄ, TUUPOVAARA), KITEEN (KESÄLAHTI), TOHMAJÄRVEN JA RÄÄKKYLÄN VESISTÖALUEILLA 1 (11) TUTKIMUSSUUNNITELMA KALOJEN ELOHOPEAPITOISUUS JOENSUUN (KIIHTELYSVAARA, PYHÄSELKÄ, TUUPOVAARA), KITEEN (KESÄLAHTI), TOHMAJÄRVEN JA RÄÄKKYLÄN VESISTÖALUEILLA V. 2012-2013 Joensuun seudun ympäristöterveydenhuolto

Lisätiedot

Järvilohen säilyttämisen näkymät?

Järvilohen säilyttämisen näkymät? Järvilohen säilyttämisen näkymät? Jorma Piironen LUKE Joensuu Vesistökunnostusverkosto vuosiseminaari 2018, Oulu 1 Esityksen sisältö Järvilohen nykytila Säilyttäminen viljelemällä ja istuttamalla Kalastus

Lisätiedot

42 Kyrönjoen vesistöalue

42 Kyrönjoen vesistöalue Oy Vesirakentaja Voimaa vedestä 2007 104(196) 42 Kyrönjoen vesistöalue Vesistöalueen pinta-ala 4 923 km 2 Järvisyys 1,2 % Vesistönro Vesistö + laitos Rakennetut MW GWh/a 42 Kyrönjoen vesistöalue 17,5 50,8

Lisätiedot

Hulevesien suunnittelu ja rakentaminen Kakessa, kohteena Gräsanoja

Hulevesien suunnittelu ja rakentaminen Kakessa, kohteena Gräsanoja Hulevesien suunnittelu ja rakentaminen Kakessa, kohteena Gräsanoja Kake -> Kaupunkitekniikan keskus Kake Infrapalvelut Investoinnit Kaupunkimittaus ja Geotekniikka Hallinto 20.11.2017 2 Kake & Hulevedet

Lisätiedot

Päijänteen säännöstely - Kymijoen juoksutus

Päijänteen säännöstely - Kymijoen juoksutus Päijänteen säännöstely - Kymijoen juoksutus Vaelluskalafoorumi Kotka 4.10.2012 Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Vesistöt-osasto 22.10.2012 1 Päijänne Pinta-ala 1 118 km² Pituus 119 km Suurin leveys 28 km Keskisyvyys16,2

Lisätiedot

PEKKA TAHTINEN 17610 AUTTOINEN RAUTJÄRVEN POHJAPATO. Padaslokl, Auttolnen. Yleissuunnitelma

PEKKA TAHTINEN 17610 AUTTOINEN RAUTJÄRVEN POHJAPATO. Padaslokl, Auttolnen. Yleissuunnitelma PEKKA TAHTINEN 17610 AUTTOINEN RAUTJÄRVEN POHJAPATO Padaslokl, Auttolnen Yleissuunnitelma Si sällvsluettelo 1. Suunnitelman tavoitteet ja taustatiedot... '...'..'...'...'.. '..3 1.1 Sijainti......3ja4

Lisätiedot

Itämeren fosforikuorma Suomen vesistöistä

Itämeren fosforikuorma Suomen vesistöistä 27.5.2010 Itämeren fosforikuorma Suomen vesistöistä VESISTÖMALLIJÄRJESTELMÄ Järjestelmä kattaa koko Suomen. Parvisääennusteet/ IL,ECMWF VESISTÖMALLIJÄRJESTELMÄ Vesistölaskenta ja vesistöennusteet Säähavainnot/IL

Lisätiedot

VAPO OY:N POHJOIS-KARJALAN TURVETUOTANTOALUEIDEN TARKKAILUOHJELMAN TULOKSET VUONNA 2014

VAPO OY:N POHJOIS-KARJALAN TURVETUOTANTOALUEIDEN TARKKAILUOHJELMAN TULOKSET VUONNA 2014 Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy G 3794.52 Vapo Oy VAPO OY:N POHJOIS-KARJALAN TURVETUOTANTOALUEIDEN TARKKAILUOHJELMAN TULOKSET VUONNA 2014 Lauri Heitto 29.9.2015 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO...5 2.

Lisätiedot

PÄÄTÖSLUONNOS Dnro 33/5710-2012 31.1.2014

PÄÄTÖSLUONNOS Dnro 33/5710-2012 31.1.2014 O Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 31.1.2014 PÄÄTÖSLUONNOS Dnro 33/5710-2012 Kalastuslain (286182) 11 :n mukainen onkimis-, pilkkimis- ja viehekalas tuskielto Ala-Koitajoella, Joensuu ja Ilomantsi

Lisätiedot

Tulvariskien hallinta ympäristöhallinnon ohjeet ja aineistot

Tulvariskien hallinta ympäristöhallinnon ohjeet ja aineistot Tulvariskien hallinta ympäristöhallinnon ohjeet ja aineistot Vantaan III tulvaseminaari 16.04.2013 Mikko Huokuna, SYKE 2 Mikko Sane, SYKE 9.12.2013 Tulvariskien hallintaa ohjaava lainsäädäntö Tulvariskien

Lisätiedot

Tulvakartat. Mikko Sane, SYKE. Hulevesitulvariskien hallinnan suunnittelu -koulutus

Tulvakartat. Mikko Sane, SYKE. Hulevesitulvariskien hallinnan suunnittelu -koulutus Tulvakartat Mikko Sane, SYKE Hulevesitulvariskien hallinnan suunnittelu -koulutus 29.3.2011 Tulvatilannekuva Toiminta tulvan uhatessa ja itse tulvatilanteessa ratkaisee lopullisesti vahinkojen määrän SYKE

Lisätiedot

HENKILÖAUTOJEN KESKIKUORMITUS HELSINGISSÄ VUONNA 2004

HENKILÖAUTOJEN KESKIKUORMITUS HELSINGISSÄ VUONNA 2004 HENKILÖAUTOJEN KESKIKUORMITUS HELSINGISSÄ VUONNA 24 Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto Muistio 21.6.24 / Tuija Hellman 1 Johdanto Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluosasto

Lisätiedot

Vantaanjoen yläosan virtausmallinnus Mallin päivitys Peltosaaresta Väinö Sinisalon kadulta alkaen m Herajoen liittymäkohdan alapuolelle

Vantaanjoen yläosan virtausmallinnus Mallin päivitys Peltosaaresta Väinö Sinisalon kadulta alkaen m Herajoen liittymäkohdan alapuolelle 17.12.2015 Vantaanjoen yläosan virtausmallinnus Mallin päivitys Peltosaaresta Väinö Sinisalon kadulta alkaen 100 200 m Herajoen liittymäkohdan alapuolelle Hämeen ELY-keskus Ympäristötekniikan insinööritoimisto

Lisätiedot

Inarijärven säännöstelyn kehittyminen

Inarijärven säännöstelyn kehittyminen Inarijärven säännöstelyn kehittyminen Vedenkorkeusmittareihin perustuva vaikutustarkastelu Teemu Nurmi, Suomen ympäristökeskus Inarijärven seurantaryhmän kokous Esityksen sisältö Mittaritarkastelun taustaa

Lisätiedot

Virtausmalli ja sen käyttö - Pintamalli ja uoman eroosioherkkyys-

Virtausmalli ja sen käyttö - Pintamalli ja uoman eroosioherkkyys- Virtausmalli ja sen käyttö - Pintamalli ja uoman eroosioherkkyys- Juha Jämsén Suomen metsäkeskus, Julkiset palvelut Vesiensuojelun tehostaminen; kunnostusojitus ja ojitusmätästys Vesiensuojelun kustannustehokkuus

Lisätiedot

Pamilon voimalaitoksen Ala-Koitajokea koskevien lupaehtojen muuttaminen, Eno ja Ilomantsi

Pamilon voimalaitoksen Ala-Koitajokea koskevien lupaehtojen muuttaminen, Eno ja Ilomantsi PÄÄTÖS Nro 109/08/2 Dnro ISY-2005-Y-149 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2008 HAKIJA Pohjois-Karjalan TE-keskus ASIA Pamilon voimalaitoksen Ala-Koitajokea koskevien lupaehtojen muuttaminen, Eno ja Ilomantsi

Lisätiedot

Pielisen juoksutusvaihtoehtojen kokonaisvaltainen arviointi - Monitavoitearviointiin perustuvien haastattelujen tulokset

Pielisen juoksutusvaihtoehtojen kokonaisvaltainen arviointi - Monitavoitearviointiin perustuvien haastattelujen tulokset Pielisen juoksutusvaihtoehtojen kokonaisvaltainen arviointi - Monitavoitearviointiin perustuvien haastattelujen tulokset Teemu Nurmi & Mika Marttunen SYKE 13.4.2012 1 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2

Lisätiedot

Kyrönjoen pengerrysalueiden käytön muutoksen tutkiminen virtausmallin avulla

Kyrönjoen pengerrysalueiden käytön muutoksen tutkiminen virtausmallin avulla Antti Tamminen Harjoittelija, Vesistöyksikkö Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Raportti Kyrönjoen pengerrysalueiden käytön muutoksen tutkiminen

Lisätiedot

Pielisen säännöstelyn vaikutus Pielisen, Pielisjoen ja Saimaan virkistyskäyttöön

Pielisen säännöstelyn vaikutus Pielisen, Pielisjoen ja Saimaan virkistyskäyttöön Marja Wuori Pielisen säännöstelyn vaikutus Pielisen, Pielisjoen ja Saimaan virkistyskäyttöön Diplomityö, joka on jätetty opinnäytteenä tarkastettavaksi diplomi-insinöörin tutkintoa varten. Espoossa 13.1.2014

Lisätiedot

LOKAN JA PORTTIPAHDAN TEKOJÄRVIEN KALOJEN ELOHOPEAPITOISUUDEN TARKKAILU VUONNA 2012

LOKAN JA PORTTIPAHDAN TEKOJÄRVIEN KALOJEN ELOHOPEAPITOISUUDEN TARKKAILU VUONNA 2012 LOKAN JA PORTTIPAHDAN TEKOJÄRVIEN KALOJEN ELOHOPEAPITOISUUDEN TARKKAILU VUONNA 2012 JOHANNA MEHTÄLÄ 2014 TARKKAILUN PERUSTA Lokan ja Porttipahdan tekojärvien kalaston elohopeapitoisuuksien tarkkailu perustuu

Lisätiedot

Lieksanjoki, Ala-Koitajoki ja Pielisjoki järvilohen ja taimenen palauttamishankkeet

Lieksanjoki, Ala-Koitajoki ja Pielisjoki järvilohen ja taimenen palauttamishankkeet Lieksanjoki, Ala-Koitajoki ja Pielisjoki järvilohen ja taimenen palauttamishankkeet Jorma Piironen LUKE Joensuu 1 JP/Joensuu Paljonko on riittävästi järvilohen elinkierron syntymiseksi? Paljonko emolohia

Lisätiedot

Uskelanjoen jäidenpidätysrakenteet ja kalataloudellinen kunnostus Ecoriver Oy LIITE 4 JÄIDENPIDÄTYSRAKENTEIDEN HECRAS TARKASTELU

Uskelanjoen jäidenpidätysrakenteet ja kalataloudellinen kunnostus Ecoriver Oy LIITE 4 JÄIDENPIDÄTYSRAKENTEIDEN HECRAS TARKASTELU Uskelanjoen jäidenpidätysrakenteet ja kalataloudellinen kunnostus Ecoriver Oy LIITE 4 JÄIDENPIDÄTYSRAKENTEIDEN HECRAS TARKASTELU Ecoriver Oy LIITE 4 USKELANJOEN JÄÄTARKASTELUA KAUKOLANKOSKEN ALUEELLA HEC-RAS

Lisätiedot

Juuri 2 Tehtävien ratkaisut Kustannusosakeyhtiö Otava päivitetty

Juuri 2 Tehtävien ratkaisut Kustannusosakeyhtiö Otava päivitetty Kertaus K. a) E Nouseva suora. b) A 5. asteen polynomifunktio, pariton funktio Laskettu piste f() = 5 =, joten piste (, ) on kuvaajalla. c) D Paraabelin mallinen, alaspäin aukeava. Laskettu piste f() =

Lisätiedot

Valtion sulku- ja avokanavien sekä avattavien siltojen liikennekaudet

Valtion sulku- ja avokanavien sekä avattavien siltojen liikennekaudet 1 (12) Antopäivä: 12.7.2019 Voimaantulopäivä: 15.7.2019 Säädösperusta: Vesiliikennelaki (463/1996), 26 :n 2 momentti Voimassa: toistaiseksi Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: Muutostiedot: Tällä määräyksellä

Lisätiedot

Hulevesitulvariskien alustava arviointi Joensuun kaupungissa

Hulevesitulvariskien alustava arviointi Joensuun kaupungissa Hulevesitulvariskien alustava arviointi Joensuun kaupungissa Hulevesitulvariskien alustava arviointi Joensuun kaupungissa Aihe: Hulevesitulvariskien alustava arviointi Alue: Joensuun kaupunki Tekijä: Kaupungininsinööri

Lisätiedot

ALA-KOITAJOKI JA JÄRVILOHI - ENNEN JA JÄLKEEN LISÄVESITYKSEN Jorma Piironen RKTL/Joensuu. Tietoa kestäviin valintoihin

ALA-KOITAJOKI JA JÄRVILOHI - ENNEN JA JÄLKEEN LISÄVESITYKSEN Jorma Piironen RKTL/Joensuu. Tietoa kestäviin valintoihin ALA-KOITAJOKI JA JÄRVILOHI - ENNEN JA JÄLKEEN LISÄVESITYKSEN 1.9.2011 Jorma Piironen RKTL/Joensuu Ala-Koitajoki ja järvilohen ja taimenen poikaset > MITÄ TEHTY? Koeistutuksia v:sta 1983, säännöllisemmin

Lisätiedot

Vaelluskalakantojen elvyttämiseen tarvitaan ratkaisuja. Saija Koljonen Vesistökunnostusverkoston talviseminaari

Vaelluskalakantojen elvyttämiseen tarvitaan ratkaisuja. Saija Koljonen Vesistökunnostusverkoston talviseminaari Vaelluskalakantojen elvyttämiseen tarvitaan ratkaisuja Saija Koljonen Vesistökunnostusverkoston talviseminaari 30.1.2018 Meritaimenkanta alun perin 60 joessa nyt 11 jokea tuottaa taimenta. Vain yhdessä

Lisätiedot

JÄRVILOHISTRATEGIA. Saimaan järvilohikannan säilymisen ja kestävän käytön turvaaminen

JÄRVILOHISTRATEGIA. Saimaan järvilohikannan säilymisen ja kestävän käytön turvaaminen JÄRVILOHISTRATEGIA Saimaan järvilohikannan säilymisen ja kestävän käytön turvaaminen Strategian tavoite ja päämäärä Strategian tavoitteena on turvata Saimaan järvilohikannan olemassaolo, perinnöllisen

Lisätiedot