Vaelluskalakantojen elvyttämiseen tarvitaan ratkaisuja. Saija Koljonen Vesistökunnostusverkoston talviseminaari

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaelluskalakantojen elvyttämiseen tarvitaan ratkaisuja. Saija Koljonen Vesistökunnostusverkoston talviseminaari"

Transkriptio

1 Vaelluskalakantojen elvyttämiseen tarvitaan ratkaisuja Saija Koljonen Vesistökunnostusverkoston talviseminaari

2 Meritaimenkanta alun perin 60 joessa nyt 11 jokea tuottaa taimenta. Vain yhdessä luontainen lisääntyminen on niin suurta, että kanta kestää yhtään kalastuspainetta. Alkuperäinen Itämeren lohikanta on jäljellä kahdessa joessa. Suurin osa geneettistä diversiteettiä on hävinnyt. Järvilohen nousureitit on tukossa. Kutuhabitaattia erittäin rajallisesti. Järvitaimenkanta on vähintään kohtalainen ainoastaan Inarinjärvellä. Se mitä tänään tehdään, vaikuttaa jo huomenna.

3 Vaelluskalakantojen elvyttäminen ympäristövirtaama ja muut ratkaisut

4 Grafiikka Marianna Korpi, SYKE

5 Hankkeen tavoitteena tukea rakennettujen vesistöjen käytön ja kalakantojen hoidon kehittämistä tuottamalla uutta tietoa ympäristövirtaaman merkityksestä vaelluskalojen elinvoimaisuudelle edistämällä rakennettujen vesien käytön, erityisesti vesivoiman ja vesienhoidon vuoropuhelun tavoitteiden ja toimenpiteiden yhteensovittamista arvioimalla vaelluskalan palauttamisen toimien kustannustehokkuutta kokonaisvaltaisesti tarkastelemalla vesilain muutostarpeita ja muutosten oikeudellisia reunaehtoja vaelluskalakantojen elvyttämiseksi ja ympäristövirtaamien varmistamiseksi Kalavirta 5

6 Ratkaisuja ja ehdotuksia toimenpiteiksi 1. Säännöstelyn kehittäminen ja vuosikellojen yhteensovittaminen Suomessa toteutetut ympäristövirtaamahankkeet VESISTÖJEN SÄÄNNÖSTELY Vaelluskalavesistöissä säännöstelyn kehittämisessä otettava jatkossa huomioon ympäristövirtaamatavoitteet. Operatiivinen vuosisäännöstely on linkitettävä vaelluskalojen elinkierron vaiheisiin. LYHYTAIKAISSÄÄNNÖSTELY Yhteiskunnallisesti vähämerkityksellisissä kohteissa virtavesilajistolle saavutettavissa olevaa hyötyä verrataan vesivoimatuotannolle ja muille toiminnoille aiheutuviin haittoihin; jos hyödyt ovat haittoja suuremmat, niin lyhytaikaissäännöstelystä luovutaan. Suojelullisesti tärkeissä kohteissa tulee luopua voimakkaasta lyhytaikaissäännöstelystä. 6

7 2. Uusien kalatalousmääräysten lisääminen vesilupaan VESILAIN MUUTOSTARPEET VL 3 luvun 22 : Lupaviranomaisen tulisi pystyä nykyisen kalatalousmääräysten muuttamisen ohella lisäämään vesilupaan uusia kalatalousmääräyksiä, jos olosuhteet ovat olennaisesti muuttuneet. VL 19 luvun 10 : Myös siirtymäsääntelyssä tulisi viitata vanhojen lupien kalatalousmääräysten muuttamisen lisäksi mahdollisuuteen lisätä vanhaan lupaan uusia kalatalousmääräyksiä. VL 3:22: Uusien kalatalousmääräysten lisäämisen ja kalatalousmääräysten muuttamisen edellytyksenä voitaisiin viitata VL 3 luvun 14 :n sääntelyyn. VL 3:14 :n mukaan kalatalousvelvoitteen toimenpiteiden suorittamisesta ei saa aiheutua niillä saavutettavaan hyötyyn verrattuna hankkeesta vastaavalle kohtuuttomia kustannuksia. 7

8 3. Kompensaatiotoimenpiteet Selvitetään kompensaatiosääntelyn sisällyttämistä vesilakiin ja ympäristönsuojelulakiin Vesilain muutosten päälinjat: pääsääntönä haittojen ehkäisy vaikutusalueella jos em. ei mahdollista, niin määritellään korvaussumma, jolla haittoja kompensoidaan joen toisessa osassa tai kokonaan toisessa vesistössä vaikka vaellusesteitä olisi useita ja kokonaistilanne heikko, tulee silti tehdä toimenpiteitä tilanteen parantamiseksi korvausten lisääminen tulee olla joustavampaa kuin nykyisin 8

9 4. Priorisointi ja arvottaminen Kokonaisvaltainen kustannus-hyöty-analyysi (Kymijoki) Vaelluskalakantojen arvottaminen Kalatiestrategian kärkikohteiden virkistyskalastuspotentiaali ja paine? 5. Sidosryhmien näkemysten yhteensovittaminen Vuoropuhelu, ongelmien syvällinen ymmärtäminen ja ulottuvuuksien tunnistaminen sekä läpinäkyvä vaihtoehtojen vertailu. 6. Sopeutuvat toimintamallit Epävarmuuksia ei pystytä poistamaan, vaikka taustaselvitykset olisivat erittäin tarkkoja. 9

10 Kun jokin epäonnistuu, on tärkeämpää keskustella asioiden korjaajasta kuin siitä, ketä on moitittava. -Francis J. Cable

11 Kompensaation haasteet Additionality eli kompensaation täytyy tuoda lisää verrattuna nykyiseen, miten lisäarvo mitataan? Kenelle kompensoidaan tai mitä priorisoidaan? Kompensoidaanko elinympäristö, vai laji tai populaatio? Ihmiselle? Miten valitaan hyötyjät ja jätetäänkö jotkut alueet kokonaan esim. vesivoimatuotantoon? Priorisoidaanko mahdollisesti tuottava lohikala vai vesiperhonen vai pystytäänkö priorisoimaan ekosysteemejä (resilienssikyky)? Riittääkö lainaa tai vakuuksia? Kuinka kauas kompensaation voi viedä? Entä jos lainan ottajia on liikaa ja kaikki ovat valmiita maksamaan, mutta sopivia kohteita ei? Miten suhtautua Kuurnan tapaukseen?

12 Kuurna Uoman kunnostushankkeessa rakennetaan noin 5-7 hehtaarin laajuinen lisääntymis- ja poikastuotantoalue uhanalaiselle järvilohelle, johon kaloilla on järvialueelta esteetön pääsy. Nykyisen tulvapadon yhteyteen rakennetaan pienvesivoimala. Kuurnan voimalaitosta ei tulla räjäyttämään eli siitä luopuminen ei varmastikaan ole tällä hetkellä mitenkään ajankohtaista. Tällä toimenpiteellä saadaan pieni tai jopa suuri askel järvilohelle palauttamalla luontaista habitaattia oikeaan käyttöön. 12

13 Virtaamalla 35 m 3 /s, kun alavesi on alhaalla, vesisyvyys on kutuun hyvä tai erinomainen, ja pienpoikasille hyvä, mutta osin korkeahko. Virtausnopeus on kutuun hyvä tai erinomainen ja pienpoikasille erinomainen. Yhteenvetona voidaan todeta, että vettä on kutuun sopiva määrä. Poikasille soveltuvuus on hyvä tai erinomainen. Alustavat kuvat ja mallinnukset Fortum / Markku Lahti Käyttö Pohjois-Savon ELYn / Timo Turunen luvalla 13

14 Alustavat kuvat ja mallinnukset Fortum / Markku Lahti Käyttö Pohjois-Savon ELYn / Timo Turunen luvalla 14

15 Lopuksi Ajan pelaamisen on loputtava, nyt on aika toimia. On uskallettava tehdä uusia ratkaisuja ja toimittava eri tavalla, kuin mihin ollaan totuttu. Kun aikaa on vähän, tarvitaan rohkeutta on uskallettava altistua myös epäonnistumiselle. Mutta kaikkensa antaneelle sen pitäisi riittää

16 Ihminen joka tahtoo, keksii keinot. Ihminen joka ei tahdo, keksii selitykset.

Vesilainsäädännön merkitys kalatien rakentamiselle

Vesilainsäädännön merkitys kalatien rakentamiselle Vesilainsäädännön merkitys kalatien rakentamiselle Kalatieseminaari, EKOenergia ja SLL, 6.10.2017 Helsinki Antti Belinskij, Itä-Suomen yliopisto / SYKE By Maseltov - shot by myself / eigene Aufnahme, CC

Lisätiedot

Kansallinen kalatiestrategia katkaistujen ekologisten yhteyksien luojana

Kansallinen kalatiestrategia katkaistujen ekologisten yhteyksien luojana Kansallinen kalatiestrategia katkaistujen ekologisten yhteyksien luojana EKOLOGISET YHTEYDET SEMINAARI Tieteiden talo. 9.3.2012 Ilpo Kuronen Johtava asiantuntija Valtioneuvoston päätös Kansalliseksi kalatiestrategiaksi

Lisätiedot

Sääntelyn muutostarpeet ja vaihtoehdot. Antti Belinskij Lupamuutos-hankkeen sidosryhmätilaisuus Bank, Helsinki

Sääntelyn muutostarpeet ja vaihtoehdot. Antti Belinskij Lupamuutos-hankkeen sidosryhmätilaisuus Bank, Helsinki Sääntelyn muutostarpeet ja vaihtoehdot Antti Belinskij Lupamuutos-hankkeen sidosryhmätilaisuus 14.3.2019 Bank, Helsinki Muutostarpeet EU-oikeus Muutosten teemat (täydentävät toisiaan) A. Ympäristötavoitteet

Lisätiedot

Kalatiestrategia. Kohti luonnollista elinkiertoa

Kalatiestrategia. Kohti luonnollista elinkiertoa Kalatiestrategia Kohti luonnollista elinkiertoa Esipuhe Sisältö Kansallisen kalatiestrategian lähtökohtana on vahvistaa uhanalaisia ja vaarantuneita vaelluskalakantoja. Vaelluskalakannat eivät pitkällä

Lisätiedot

Energiateollisuuden tiekartta vaelluskalojen elinolojen parantamiseen

Energiateollisuuden tiekartta vaelluskalojen elinolojen parantamiseen Energiateollisuuden tiekartta vaelluskalojen elinolojen parantamiseen Kalojen vaellusmahdollisuuksien parantaminen on ajankohtaista ja kannatettavaa, toimenpiteet on valittava huolella ja edettävä vaiheittain

Lisätiedot

Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa

Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa EKOenergian ja Luonnonsuojeluliiton Kalatieseminaari 6.10.2017 Matti Ovaska, WWF Suomi Gilbert van Ryckevorsel / WWF Canada Mitä ovat vaelluskalat? Kalastuslaki

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaartilan osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaartilan osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaartilan osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET LOHIKALAT... 4 1.1 Järvilohi... 4 1.2 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Vekaransalmen nousuväylä... 5 3.

Lisätiedot

EU-OIKEUDELLINEN TAUSTA

EU-OIKEUDELLINEN TAUSTA EU-OIKEUDELLINEN TAUSTA Apulaisprof. Niko Soininen Helsingin yliopisto/helsus 18.3.2019 1 SISÄLTÖ 1. Suomen sääntelyn nykytila 2. EU-oikeuden vaatimukset ja komission palaute Suomelle 3. Suomen nykysääntelyn

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Savonlinnan kaupunki

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Savonlinnan kaupunki Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Savonlinnan kaupunki Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Järvilohi... 4 1.2 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Lohikalojen nousuväylä... 5 3.

Lisätiedot

Kärkihankkeet Lieksanjoella ja Pielisjoella

Kärkihankkeet Lieksanjoella ja Pielisjoella Kärkihankkeet Lieksanjoella ja Pielisjoella Niilo Valkonen Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2018 12.6.2018, Oulu Esityksen sisältö: 1. Taustaa lyhyesti 2. Pielisjoen kärkihanke (Saimaan järvilohen

Lisätiedot

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET ONGELMAT JA NIIDEN KOMPENSOINTI

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET ONGELMAT JA NIIDEN KOMPENSOINTI RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET ONGELMAT JA NIIDEN KOMPENSOINTI Maare Marttila, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Vesistökunnostusten neuvottelupäivä 2014, SYKE 30.10.2014 KOMPENSOINTI:

Lisätiedot

Vesien tila ja vesiluvat

Vesien tila ja vesiluvat Vesien tila ja vesiluvat 23.1.2012 Pohjois-Karjalan Karjalan ELY-keskus Paula Mononen Aarne Wahlgren Pohjois-Karjalan ELY-keskus 22.1.2013 1 Vesienhoidon suunnittelu Suomessa Vesienhoidon tavoitteena on

Lisätiedot

Iijoen otva. Oulu, Mirko Laakkonen

Iijoen otva. Oulu, Mirko Laakkonen Iijoen otva Oulu, 13.6.2018 Mirko Laakkonen Perustietoja projektista Kesto: 15.10.2015-14.10.2018 Budjetti: 917 332 e Hallinnoija: Pohjois-Pohjanmaan liitto Projektipäällikkö: Mirko Laakkonen Osatoteuttaja:

Lisätiedot

Lieksanjoki, Ala-Koitajoki ja Pielisjoki järvilohen ja taimenen palauttamishankkeet

Lieksanjoki, Ala-Koitajoki ja Pielisjoki järvilohen ja taimenen palauttamishankkeet Lieksanjoki, Ala-Koitajoki ja Pielisjoki järvilohen ja taimenen palauttamishankkeet Jorma Piironen LUKE Joensuu 1 JP/Joensuu Paljonko on riittävästi järvilohen elinkierron syntymiseksi? Paljonko emolohia

Lisätiedot

Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto

Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012 Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kalatiestrategian taustaa ( Vanhasen II) hallitusohjelmaan sisältynyt asia Hanketta valmisteli

Lisätiedot

RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUSOHJELMA FOKUS, SISÄLTÖ, AIKATAULU JA RAHOITUS

RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUSOHJELMA FOKUS, SISÄLTÖ, AIKATAULU JA RAHOITUS RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUSOHJELMA FOKUS, SISÄLTÖ, AIKATAULU JA RAHOITUS Kuvat: Simo Yli-Lonttinen VAELLUSKALAFOORUMI 7.10.2014 Fortum Keilaniemi Aki Mäki-Petäys Esityksen sisältö Tutkimusohjelman fokus

Lisätiedot

Kuva: Anssi Eloranta julkaisussa Eloranta & Eloranta Patokatoyhteistyöllä. nousuesteettömiä uomia

Kuva: Anssi Eloranta julkaisussa Eloranta & Eloranta Patokatoyhteistyöllä. nousuesteettömiä uomia Kuva: Anssi Eloranta julkaisussa Eloranta & Eloranta 2016 Patokatoyhteistyöllä kohti nousuesteettömiä uomia Turhien vaellusesteiden poistoon liittyvän projektin tausta ja tarve Suomen virtavesiä on hyödynnetty

Lisätiedot

Lohikalojen nousuväylä Oriveden kalastusalueella Tutjun-Roukalahden osakaskunta

Lohikalojen nousuväylä Oriveden kalastusalueella Tutjun-Roukalahden osakaskunta Lohikalojen nousuväylä Oriveden kalastusalueella Tutjun-Roukalahden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Järvilohi...4 1.2 Järvitaimen...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Lohikalojen

Lisätiedot

Luonnonmukaiset kalatiet ja uudet lisääntymisalueet

Luonnonmukaiset kalatiet ja uudet lisääntymisalueet Luonnonmukaiset kalatiet ja uudet lisääntymisalueet Jukka Jormola Maisema-arkkitehti Suomen ympäristökeskus SYKE Maailman vesipäivä seminaari Vesi ja kestävä kehitys 19.3.2015 Säätytalo Näkökulmia Vaelluskalapolitiikan

Lisätiedot

Pelastaako ympäristövirtaama järvilohen? Jorma Piironen, RKTL

Pelastaako ympäristövirtaama järvilohen? Jorma Piironen, RKTL Pelastaako ympäristövirtaama järvilohen? Jorma Piironen, RKTL Sisältö: Järvilohikannan nykytilanne Hieman historiaa Ala-Koitajoki ja järvilohi Mitä KHO:n päätöksessä sanotaan? Ympäristövirtaama minimivirtaama?

Lisätiedot

Vaelluskalakantojen elvyttäminen ympäristövirtaama ja muut ratkaisut

Vaelluskalakantojen elvyttäminen ympäristövirtaama ja muut ratkaisut Saija Koljonen, Markku Maunula, Janne Artell, Antti Belinskij, Seppo Hellsten, Ari Huusko, Artti Juutinen, Mika Marttunen, Jyri Mustajoki, Aki Mäki-Petäys, Pia Rotko, Niko Soininen, Teppo Vehanen Vaelluskalakantojen

Lisätiedot

Padot taimenen tiellä Uudellamaalla

Padot taimenen tiellä Uudellamaalla Padot taimenen tiellä Uudellamaalla Ekologiset yhteydetseminaari 9.3.2012 Uudenmaan ELY-keskus Kalatalouspalvelut-ryhmä Ryhmäpäällikkö Markku Marttinen 8.3.2012 1 Lähde: Pedersen, S., Heinimaa, P. & Taparinen,

Lisätiedot

LUONTOPOLITIIKKAA LUOTTAMUKSELLA JA REILUIN KEINOIN

LUONTOPOLITIIKKAA LUOTTAMUKSELLA JA REILUIN KEINOIN LUONTOPOLITIIKKAA LUOTTAMUKSELLA JA REILUIN KEINOIN Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttämisen toteutussuunnitelma Luonnos 13.11.2015 Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen hallituksen

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vekara-Lohilahden osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vekara-Lohilahden osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vekara-Lohilahden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET LOHIKALAT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Solmuvälirajoitus...

Lisätiedot

Kalatalousavustukset. Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut

Kalatalousavustukset. Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalatalousavustukset Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus 29.5.2017 Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut ELY-keskuksen kalatalousviranomaisen hallinnoimat määrärahat,

Lisätiedot

KALAN KULKU POHJOIS- SUOMEN RAKENNETUISSA JOISSA: TEKNISET RATKAISUT

KALAN KULKU POHJOIS- SUOMEN RAKENNETUISSA JOISSA: TEKNISET RATKAISUT Vaelluskalat palaavat Iijokeen Oulujoen kalateiden suunnittelu ja tukitoimenpiteet KALAN KULKU POHJOIS- SUOMEN RAKENNETUISSA JOISSA: TEKNISET RATKAISUT Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus RKTL

Lisätiedot

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET Kuvat: Simo Yli-Lonttinen VAELLUSKALAFOORUMI OULU 11.2.2014 Aki Mäki-Petäys RKTL Esityksen sisältö RKTL:N TYÖRAPORTTI KALATALOUSVAHINGOISTA-

Lisätiedot

Kalatiestrategian toimeenpanon edistyminen

Kalatiestrategian toimeenpanon edistyminen Kalatiestrategian toimeenpanon edistyminen Vaelluskalafoorumi 11.2.2014, Oulu Kalatalousylitarkastaja Jouni Tammi MMM / Luonnonvaraosasto Sisältö Kalatiestrategia ja MMM / Luonnonvaraosaston strategia

Lisätiedot

Mitä Otvassa saavutettiin? Iijoki Foorumi, Kierikkikeskus,

Mitä Otvassa saavutettiin? Iijoki Foorumi, Kierikkikeskus, Iijoen otva Mitä Otvassa saavutettiin? Iijoki Foorumi, Kierikkikeskus, 19.9.2018 Mirko Laakkonen Perustietoja projektista Kesto: 15.10.2015-14.10.2018 Budjetti: 917 332 e Hallinnoija: Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Säännöstelyluvan muuttaminen

Säännöstelyluvan muuttaminen Säännöstelyluvan muuttaminen Näkökulmana Pirkanmaan keskeiset järvet Oikeudelliset edellytykset Tarvitaanko säännöstelyluvan muuttamiseen lupa? VL2:2 4 mom Lupa tarvitaan myös luvan saaneen vesitaloushankkeen

Lisätiedot

Sateenvarjo III

Sateenvarjo III Sateenvarjo III 2019-2021 Vaelluskalakantojen hoidon seuraavat askeleet Tutkimus- ja hankesuunnittelu Aki Mäki-Petäys Luonnonvarakeskus Kuva: Ville Vähä Sateenvarjo III 2019 2021 - osatyöt 1. Ohjauslaitteiden

Lisätiedot

Kommentti vesienhoitosuunnitelmaehdotuksiin sekä merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelmaehdotukseen

Kommentti vesienhoitosuunnitelmaehdotuksiin sekä merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelmaehdotukseen SÄHKÖNTUOTANTO LAUSUNTO 1(5) ELY-keskukset Ympäristöministeriö Kommentti vesienhoitosuunnitelmaehdotuksiin sekä merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelmaehdotukseen Vesienhoitosuunnitelmat sekä merenhoitosuunnitelma

Lisätiedot

Kalatiehankkeiden kuulumiset OULUJOKI. Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Kalatiehankkeiden kuulumiset OULUJOKI. Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Kalatiehankkeiden kuulumiset OULUJOKI Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Oulujoen kalatiet - tausta Merikosken kalatie 2003 (Oulun Energia / Oulun kaupunki) Tutkimukset ja selvitykset sisäänkäynnin

Lisätiedot

Osakaskannat ja taimenkunnat - Näkemyksiä vaelluskalakantojen hoitoon Keski-Suomessa

Osakaskannat ja taimenkunnat - Näkemyksiä vaelluskalakantojen hoitoon Keski-Suomessa KESKI-SUOMEN KALATALOUSKESKUS ry PL 112 40101 JYVÄSKYLÄ Osakaskannat ja taimenkunnat - Näkemyksiä vaelluskalakantojen hoitoon Keski-Suomessa Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Matti Havumäki Viva Salmo Trutta-

Lisätiedot

Vaelluskalaseminaari 22. syyskuuta 2011 Näkökulmia vaelluskalojen hoidon kehittämiseen vesivoimalaitosten patoamissa joissa

Vaelluskalaseminaari 22. syyskuuta 2011 Näkökulmia vaelluskalojen hoidon kehittämiseen vesivoimalaitosten patoamissa joissa Vaelluskalaseminaari 22. syyskuuta 2011 Näkökulmia vaelluskalojen hoidon kehittämiseen vesivoimalaitosten patoamissa joissa Ympäristöpäällikkö Jukka Muotka Renewable Energy Fortum Power and Heat Oy Vaelluskalafoorumi

Lisätiedot

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia toimeenpano ja vaikutukset ammattikalastukselle. Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia toimeenpano ja vaikutukset ammattikalastukselle. Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia toimeenpano ja vaikutukset ammattikalastukselle Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut 10.2.2015 1 Valtioneuvoston periaatepäätös 16.10.

Lisätiedot

Rakennettujen jokien vaelluskalat

Rakennettujen jokien vaelluskalat Rakennettujen jokien vaelluskalat Tutkimusta julkishallinnon ja vesivoimatuottajien yhteistyöllä Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari Oulu 12.-14.6.2018 Aki Mäki-Petäys SISÄLTÖ TAUSTAA TUTKIMUKSELLE

Lisätiedot

Vesienhoidollisten toimenpiteiden & vesioikeudellisten velvoitteiden yhteensovittaminen

Vesienhoidollisten toimenpiteiden & vesioikeudellisten velvoitteiden yhteensovittaminen Vesienhoidollisten toimenpiteiden & vesioikeudellisten velvoitteiden yhteensovittaminen Ojat kuntoon hankkeen aloitusseminaari 4.5.2017, HAMK Visamäki Elina Laine elina.ma.laine@student.hamk.fi Työn taustasta

Lisätiedot

VESIVOIMA JA KOSKILUONTO ON MAHDOLLISTA SOVITTAA YHTEEN- KOSKIENSUOJELULAKI TULISI PÄIVITTÄÄ

VESIVOIMA JA KOSKILUONTO ON MAHDOLLISTA SOVITTAA YHTEEN- KOSKIENSUOJELULAKI TULISI PÄIVITTÄÄ SÄHKÖNTUOTANTO MUISTIO 1(6) 19.5.2014 VESIVOIMA JA KOSKILUONTO ON MAHDOLLISTA SOVITTAA YHTEEN- KOSKIENSUOJELULAKI TULISI PÄIVITTÄÄ Koskiensuojelulaki, joka tuli voimaan yli 25 vuotta sitten, on aika saattaa

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Konnuskosken alueella Hartikansalon osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Konnuskosken alueella Hartikansalon osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Konnuskosken alueella Hartikansalon osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Järvitaimen... 4 1.2 Harjus... 4 2. RASVAEVÄLEIKKAUSMENETELMÄ...

Lisätiedot

POPELY:n rakennettujen vesien kunnostamisen erikoistumistehtävä ja kunnostustoiminnan tiedonkeruu. Timo Yrjänä Jukka Tuohino Jermi Tertsunen

POPELY:n rakennettujen vesien kunnostamisen erikoistumistehtävä ja kunnostustoiminnan tiedonkeruu. Timo Yrjänä Jukka Tuohino Jermi Tertsunen POPELY:n rakennettujen vesien kunnostamisen erikoistumistehtävä ja kunnostustoiminnan tiedonkeruu Timo Yrjänä Jukka Tuohino Jermi Tertsunen 11.11.2016 Erikoistumistehtävän taustaa MMM antoi POPELYlle 2014

Lisätiedot

SELVIÄVÄTKÖ LOHEN POIKASET MERELLE JA OSATAANKO KALATIET SIJOITTAA OIKEIN?

SELVIÄVÄTKÖ LOHEN POIKASET MERELLE JA OSATAANKO KALATIET SIJOITTAA OIKEIN? SELVIÄVÄTKÖ LOHEN POIKASET MERELLE JA OSATAANKO KALATIET SIJOITTAA OIKEIN? HAASTEITA RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUKSELLE VAELLUSKALASEMINAARI 22.9.2011 Keminmaa Aki Mäki-Petäys RKTL RAKENNETTUJEN JOKIEN

Lisätiedot

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN Kari Nieminen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Parainen 9.5.2012 9.5.2012/ Lähtökohta (VL 2:6): Yleisen oikeuden mukaisen ruoppauksen toteuttamiseen ei tarvitse

Lisätiedot

Ajankohtaista kalataloudesta luonnonvaraosastolla - hallituksen kärkihankkeet

Ajankohtaista kalataloudesta luonnonvaraosastolla - hallituksen kärkihankkeet Ajankohtaista kalataloudesta luonnonvaraosastolla - hallituksen kärkihankkeet Kalastuslakipäivät 7.-8.12.2015 Ylijohtaja Juha S. Niemelä Luonnonvaraosasto Maa- ja metsätalousministeriö 7.1.2016 1 KÄRKIHANKKET

Lisätiedot

Kärkihankkeet Lieksanjoella ja Pielisjoella

Kärkihankkeet Lieksanjoella ja Pielisjoella Kärkihankkeet Lieksanjoella ja Pielisjoella 9.4.2019 Vaelluskalafoorumi Espoo Niilo Valkonen ESITYKSEN SISÄLTÖ: 1. Taustaa 2. Pielisjoen kärkihanke 3. Lieksanjoen kärkihanke 4. Yhteenveto 1.1 Järvilohi

Lisätiedot

Lohi palaa Ylä-Kemijokeen!? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Lohi palaa Ylä-Kemijokeen!? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Lohi palaa Ylä-Kemijokeen!? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos G. Van Ryckevorsel Esityksen sisältö Kansallinen kalatiestrategia 2012 Lohen elinkierto Ylä-Kemijoen lohen mahdolliset

Lisätiedot

Uusi vesilaki vesistökunnostusten tukena

Uusi vesilaki vesistökunnostusten tukena Uusi vesilaki vesistökunnostusten tukena Pekka Kemppainen, MMM Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari SYKE 26.1.2012 Uusi vesilaki vesistökunnostusten tukena 1. Järvien nostohankkeet

Lisätiedot

RESTORE Life+ -hanke Jokikunnostuksen edistäminen Euroopassa

RESTORE Life+ -hanke Jokikunnostuksen edistäminen Euroopassa RESTORE Life+ -hanke Jokikunnostuksen edistäminen Euroopassa Jukka Jormola SYKE Vaelluskalafoorumi 24.-25.4.2013 Joensuu RESTORE hankkeen taustaa European Centre for River Restoration ECRR - ideointi SYKE:n

Lisätiedot

Yhteistyöllä vaelluskalakantoja elvyttämään

Yhteistyöllä vaelluskalakantoja elvyttämään Yhteistyöllä vaelluskalakantoja elvyttämään Vaelluskalojen ylisiirtoseminaari 21.4.2016 25.4.2016 1 Laajaa yhteistyötä kala-asioissa Lapin ja Pohjois-Savon ELY-keskukset Maa- ja metsätalousministeriö Vaikutusalueiden

Lisätiedot

Ympäristövirtaamakäsite. suojelijana 19.09.2013. Sini Olin, Maria Arola Suomen ympäristökeskus. Kuva: Sini Olin

Ympäristövirtaamakäsite. suojelijana 19.09.2013. Sini Olin, Maria Arola Suomen ympäristökeskus. Kuva: Sini Olin Ympäristövirtaamakäsite virtavesien suojelijana 19.09.2013 Sini Olin, Maria Arola Suomen ympäristökeskus Kuva: Sini Olin Sisältö Käsitteen määritelmä ja keskeisimmät periaatteet Keskeisimmät menetelmät

Lisätiedot

Kehittämisyhteistyötehtävä: Vesivoiman tuottamisen ja vaelluskalakantojen hoidon yhteensovittaminen. Alustajana J.Erkinaro

Kehittämisyhteistyötehtävä: Vesivoiman tuottamisen ja vaelluskalakantojen hoidon yhteensovittaminen. Alustajana J.Erkinaro Kehittämisyhteistyötehtävä: Vesivoiman tuottamisen ja vaelluskalakantojen hoidon yhteensovittaminen Alustajana J.Erkinaro VIIME VUOSIEN TUTKIMUSTEEMOJA RAKENNETTUJEN JOKIEN VAELLUSKALOJEN HOITO KUTU MÄDIN

Lisätiedot

Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari Helsinki Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari Helsinki Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Virtavesien kunnostus Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari 26.1.2012 Helsinki Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Nykytilaa Suomessa tehty paljon entiset uittoväylät pääkohde

Lisätiedot

Inarijärven kalatalousvelvoitteen muutostarpeiden selvitys

Inarijärven kalatalousvelvoitteen muutostarpeiden selvitys Inarijärven kalatalousvelvoitteen muutostarpeiden selvitys Maare Marttila Inarijärven seurantaryhmän kokous 2/2018 20.09.2018 Veskoniemi SISÄLTÖ Taustaa Vahinkoarvio Istutusten tavoitteet ja tuloksellisuus

Lisätiedot

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus Luontopolitiikka-kärkihanke Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus Sidosryhmäseminaari Kemijoen vesistöalueen vaelluskalakantojen elvyttämiseksi Rovaniemi 19.9.2017 Jouni

Lisätiedot

Rakennettujen vesistöjen kunnostus ja hoito

Rakennettujen vesistöjen kunnostus ja hoito Rakennettujen vesistöjen kunnostus ja hoito Vesistökunnostusverkoston seminaari 11.-12.6.2014 Iisalmi Jouni Tammi Luonnonvaraosasto Sisältö Rakennettujen vesistöjen hoidon kehittäminen yhteistyö kalaja

Lisätiedot

Vaelluskalafoorumi Hki. Jorma Piironen, RKTL

Vaelluskalafoorumi Hki. Jorma Piironen, RKTL Jorma Piironen, RKTL Taustatietoja Ala-Koitajoesta ja järvilohesta Entinen järvilohen kutujoki Ainakin 1940-luvulta lähtien tunnistettu lohi (alavetinen) ja taimen (ylävetinen) Järvilohen viljelykokeilut

Lisätiedot

Opetusmateriaali on tuotettu osana vesistökunnostusverkoston toimintaa ja on vapaasti kaikkien käytettävissä ja muokattavissa.

Opetusmateriaali on tuotettu osana vesistökunnostusverkoston toimintaa ja on vapaasti kaikkien käytettävissä ja muokattavissa. Opetusmateriaali on tuotettu osana vesistökunnostusverkoston toimintaa ja on vapaasti kaikkien käytettävissä ja muokattavissa. Jokien kunnostus Sisällysluettelo Tiesitkö tämän joesta - Jokien tietopaketti

Lisätiedot

Saimaan lohikalat ja energiatalous

Saimaan lohikalat ja energiatalous Saimaan lohikalat Sivu 1 / 5 Saimaan lohikalayhdistys ry Saimaan lohikalat ja energiatalous Saimaan uhanalaiset lohikalat, järvilohi, taimen, ovat kärsineet virtavesien tuhoamisesta. Kaikkein karuin kohtalo

Lisätiedot

Virtavesien kunnostus seminaari Anssi Eloranta Vantaa A.MacDonald

Virtavesien kunnostus seminaari Anssi Eloranta Vantaa A.MacDonald Virtavesien kunnostus seminaari Anssi Eloranta Vantaa 8.8.2017 A.MacDonald I JOKIJATKUMON ESTETYYPIT? ELINPIIRI JOKIJATKUMO P. Orell LUONNONESTEET PADOT YLITYSRAKENTEET II TIERUMPUJEN ESTEELLISYYSONGELMAN

Lisätiedot

RIISTA- JA KALATALOUDEN TUTKIMUSLAITOKSEN RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUSOHJELMA ( )

RIISTA- JA KALATALOUDEN TUTKIMUSLAITOKSEN RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUSOHJELMA ( ) RIISTA- JA KALATALOUDEN TUTKIMUSLAITOKSEN RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUSOHJELMA (2011-2016) www.rktl.fi/kala/rakennetut_joet/ Vaelluskalojen palauttamista tukevia tutkimuksia Monitavoitteista: biologian,

Lisätiedot

MINIMIVIRTAAMA KALATIEN TOIMINNAN KANNALTA. Esa Laajala Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

MINIMIVIRTAAMA KALATIEN TOIMINNAN KANNALTA. Esa Laajala Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus MINIMIVIRTAAMA KALATIEN TOIMINNAN KANNALTA Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus SISÄLTÖ VIRTAAMA Mikä se on ja miten se lasketaan? Virtaamien vaihteleminen Minimivirtaamat luonnon

Lisätiedot

Miten kalatie saadaan aikaiseksi?

Miten kalatie saadaan aikaiseksi? Miten kalatie saadaan aikaiseksi? Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELYkeskus/kalatalouspalvelut Helsingin aluetoimisto Valtion alueellinen kalataloushallinto uudistui v. 2015 alusta lähtien 1.1.2020 ->

Lisätiedot

Teemu Koski 19.4.2012. Hirvijoen kalataloudellinen kunnostustarve

Teemu Koski 19.4.2012. Hirvijoen kalataloudellinen kunnostustarve Teemu Koski 19.4.2012 Hirvijoen kalataloudellinen kunnostustarve www.tuas.fi Esityksen sisältö Hanketausta Hirvijoen kalataloudellinen merkitys Hirvijoen kalasto Hirvijoesta taimenjoki? Hirvijoen kosket

Lisätiedot

Lyhytaikaissäätöselvityksen tulokset. Pielisen juoksutuksen kehittämisen neuvotteluryhmä

Lyhytaikaissäätöselvityksen tulokset. Pielisen juoksutuksen kehittämisen neuvotteluryhmä Lyhytaikaissäätöselvityksen tulokset Pielisen juoksutuksen kehittämisen neuvotteluryhmä Esityksen sisältö Pielisjoen lyhytaikaissäätöselvityksen tausta ja tavoitteet Pielisjoen mallinnuksen periaatteet

Lisätiedot

Vesienhoidon rahoituslähteet. Tiina Käki Pohjois-Karjalan ELY-keskus Luonto ja alueidenkäyttö yksikkö, vesienhoitotiimi

Vesienhoidon rahoituslähteet. Tiina Käki Pohjois-Karjalan ELY-keskus Luonto ja alueidenkäyttö yksikkö, vesienhoitotiimi Vesienhoidon rahoituslähteet Tiina Käki Pohjois-Karjalan ELY-keskus Luonto ja alueidenkäyttö yksikkö, vesienhoitotiimi 24.2.2017 Pohjois-Karjalan ELY-keskus (Y-vastuualue, Luonto ja alueidenkäyttö yksikkö,

Lisätiedot

Uusi vesilaki ja asetus astuivat voimaan 1.1.2012 Mikä muuttuu? Ylitarkastaja Arto Paananen

Uusi vesilaki ja asetus astuivat voimaan 1.1.2012 Mikä muuttuu? Ylitarkastaja Arto Paananen Uusi vesilaki ja asetus astuivat voimaan 1.1.2012 Mikä muuttuu? Ylitarkastaja Arto Paananen Pirkanmaan ELY-keskus Ympäristövalvontayksikkö Vesilaki yleistä Yleiskäyttöoikeudet Vesistössä kulkeminen, veden

Lisätiedot

VESIEN- JA MERENHOIDON HUOMIOIMINEN LUPIEN VALMISTELUSSA JA PÄÄTÖKSISSÄ. Hämeen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 7.12.

VESIEN- JA MERENHOIDON HUOMIOIMINEN LUPIEN VALMISTELUSSA JA PÄÄTÖKSISSÄ. Hämeen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 7.12. VESIEN- JA MERENHOIDON HUOMIOIMINEN LUPIEN VALMISTELUSSA JA PÄÄTÖKSISSÄ Hämeen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 7.12.2016 Riitta Ikäheimo 8.12.2016 1 Aluehallintovirastojen ympäristölupavastuualueet

Lisätiedot

Vaelluskalakantojen palauttaminen rakennettuihin jokiin

Vaelluskalakantojen palauttaminen rakennettuihin jokiin Vaelluskalakantojen palauttaminen rakennettuihin jokiin Vesistökunnostusverkoston seminaari 11.-12.6.2014 Iisalmi Tapio Sutela Aki Mäki-Petäys, Panu Orell & Teppo Vehanen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Lisätiedot

Joen määritelmä. Joella tarkoitetaan virtaavan veden vesistöä. Joen valuma-alue on vähintään 100 km 2.

Joen määritelmä. Joella tarkoitetaan virtaavan veden vesistöä. Joen valuma-alue on vähintään 100 km 2. Joet ja kunnostus Joen määritelmä Joella tarkoitetaan virtaavan veden vesistöä. Joen valuma-alue on vähintään 100 km 2. Valuma-alueella tarkoitetaan aluetta, jolta vedet kerääntyvät samaan vesistöön. Jokiekosysteemin

Lisätiedot

Vesistökunnostuksen kansalliset rahoituslähteet. Vesistöpäällikkö Visa Niittyniemi Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Vesistökunnostuksen kansalliset rahoituslähteet. Vesistöpäällikkö Visa Niittyniemi Kaakkois-Suomen ELY-keskus Vesistökunnostusverkoston seminaari 2016 Vesistökunnostuksen kansalliset rahoituslähteet Vesistöpäällikkö Visa Niittyniemi Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus/Visa Niittyniemi 1 Kunnostustoiminnan

Lisätiedot

Kansallisen tason näkökulmia jokialueiden kehittämiseen

Kansallisen tason näkökulmia jokialueiden kehittämiseen Kansallisen tason näkökulmia jokialueiden kehittämiseen Iijoki Foorumi 19.9.2018, Kierikkikeskus Jouni Tammi MMM/ Luonnonvaraosasto Mitä vesistöaluekohtaisella vesi- tai vesistövisiolla tavoitellaan? Kokonaisvaltaista

Lisätiedot

Kunnostusten seuranta apuna suunnittelussa ja onnistumisessa

Kunnostusten seuranta apuna suunnittelussa ja onnistumisessa Kunnostusten seuranta apuna suunnittelussa ja onnistumisessa Saija Koljonen Erikoistutkija Suomen ympäristökeskus SYKE, Vesikeskus Vesistökunnostusverkoston kesäseminaari 3.6.2019 Kunnostukset ja seuranta

Lisätiedot

Rakennettujen jokien vaelluskalakantojen tutkimuskokonaisuudet. Sateenvarjot I-III. Jaakko Erkinaro Luonnonvarakeskus

Rakennettujen jokien vaelluskalakantojen tutkimuskokonaisuudet. Sateenvarjot I-III. Jaakko Erkinaro Luonnonvarakeskus Rakennettujen jokien vaelluskalakantojen tutkimuskokonaisuudet Sateenvarjot I-III Jaakko Erkinaro Luonnonvarakeskus SATEENVARJO I Rakennettujen jokien vaelluskalakantojen hoitotoimenpiteet Menetelmäkirjon

Lisätiedot

Aki Janatuinen Virtavesien hoitoyhdistys ry Ekologiset yhteydet- seminaari Helsinki

Aki Janatuinen Virtavesien hoitoyhdistys ry  Ekologiset yhteydet- seminaari Helsinki Aki Janatuinen Virtavesien hoitoyhdistys ry www.virtavesi.com Ekologiset yhteydet- seminaari 9.3.2012 @ Helsinki Sisältö Toiminnan perusta Virhon kunnostustoiminta Miksi pienvesiä? Tyypillinen työllisyyshankkeen

Lisätiedot

Lohikalat Karjaanjoen vesistössä. Ari Saura, Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n 40-vuotisjuhlaseminaari , Mustio

Lohikalat Karjaanjoen vesistössä. Ari Saura, Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n 40-vuotisjuhlaseminaari , Mustio Lohikalat Karjaanjoen vesistössä Ari Saura, Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n 40-vuotisjuhlaseminaari 19.11.2015, Mustio Lohikalatutkimuksia Karjaanjoen vesistössä Karjaanjoki LIFE 2001-2004 Taimenen

Lisätiedot

INARIJÄRVEN KALATALOUDEN KEHITTÄMISEN MONITAVOITEARVIOINTI (SYKE & RKTL) (ja taloustutkimus, Oulun yliopisto) Tilannekatsaus

INARIJÄRVEN KALATALOUDEN KEHITTÄMISEN MONITAVOITEARVIOINTI (SYKE & RKTL) (ja taloustutkimus, Oulun yliopisto) Tilannekatsaus INARIJÄRVEN KALATALOUDEN KEHITTÄMISEN MONITAVOITEARVIOINTI (SYKE & RKTL) (ja taloustutkimus, Oulun yliopisto) Tilannekatsaus Inarijärven säännöstelyn seurantaryhmä 18.9.2014 Mika Marttunen & Anne-Mari

Lisätiedot

Kopakkaojan (53.027) luonnontilaisuus. Jermi Tertsunen, Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Kopakkaojan (53.027) luonnontilaisuus. Jermi Tertsunen, Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kopakkaojan (53.027) luonnontilaisuus Jermi Tertsunen, Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 29.01.2014 1 VL 5. Luku (Ojitus) 3 Ojituksen luvanvaraisuus Ojituksella sekä ojan käyttämisellä

Lisätiedot

Virtavesikunnostuksien ekologinen vaikuttavuus

Virtavesikunnostuksien ekologinen vaikuttavuus Virtavesikunnostuksien ekologinen vaikuttavuus Kalatalouden ympäristöohjelma Pauliina Louhi Erikoistutkija pauliina.louhi@luke.fi Koskikunnostuksia jo 1970-luvun lopulta lähtien Tukinuitto ja muut perkaukset,

Lisätiedot

VMK/P-K ELY-keskus

VMK/P-K ELY-keskus VMK/P-K ELY-keskus 26.3.2013 Järvilohen elinalueet Ala-Koitajoen-Pielisjoen kalasto Ala-Koitajoen-Pielisjoen kalastoon ovat luontaisesti kuuluneet mm. harjus, jokikutuinen siika, järvitaimen ja järvilohi.

Lisätiedot

ALA-KOITAJOKI JA JÄRVILOHI - ENNEN JA JÄLKEEN LISÄVESITYKSEN Jorma Piironen RKTL/Joensuu. Tietoa kestäviin valintoihin

ALA-KOITAJOKI JA JÄRVILOHI - ENNEN JA JÄLKEEN LISÄVESITYKSEN Jorma Piironen RKTL/Joensuu. Tietoa kestäviin valintoihin ALA-KOITAJOKI JA JÄRVILOHI - ENNEN JA JÄLKEEN LISÄVESITYKSEN 1.9.2011 Jorma Piironen RKTL/Joensuu Ala-Koitajoki ja järvilohen ja taimenen poikaset > MITÄ TEHTY? Koeistutuksia v:sta 1983, säännöllisemmin

Lisätiedot

Kalan kulkua, kalakantojen luontaista lisääntymistä ja monimuotoisuuden ylläpitoa edistävät hankkeet

Kalan kulkua, kalakantojen luontaista lisääntymistä ja monimuotoisuuden ylläpitoa edistävät hankkeet Momentti 30.40.31 Vesi- ja kalataloushankkeiden tukeminen Kalan kulkua, kalakantojen luontaista lisääntymistä ja monimuotoisuuden ylläpitoa edistävät hankkeet Kuuleminen eduskunnan ympäristövaliokunnassa

Lisätiedot

OSAKASKUNTIEN YHDISTÄMISEN

OSAKASKUNTIEN YHDISTÄMISEN OSAKASKUNTIEN YHDISTÄMISEN HYÖDYT MM. KUNNOSTUKSISSA JA KALAKANTOJEN HOIDOSSA Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari Mikkeli 3.6.2019 Projektipäällikkö Jouni Kivinen, Metsähallitus 040 157 9561, jouni.kivinen@metsa.fi

Lisätiedot

Vesistökunnostuksen ja luonnonsuojelun tavoitteiden yhdistäminen

Vesistökunnostuksen ja luonnonsuojelun tavoitteiden yhdistäminen Vesistökunnostuksen ja luonnonsuojelun tavoitteiden yhdistäminen hankekoordinaattori Kolmen helmen joet Vesistökunnostus -verkoston vuosiseminaari Kolmen helmen joet Hämeenkyrön kunnan, Nokian kaupungin

Lisätiedot

Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset

Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus, 7.2.2017 Vesien tilan parantamiseen liittyvät avustukset ELY-keskus voi myöntää ympäristöministeriön hallinnonalan

Lisätiedot

Pyhäjärven ja Näsijärven säännöstelylupien sopeuttaminen ilmastonmuutokseen

Pyhäjärven ja Näsijärven säännöstelylupien sopeuttaminen ilmastonmuutokseen Pyhäjärven ja Näsijärven säännöstelylupien sopeuttaminen ilmastonmuutokseen Vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 1.2.2017 1.2.2017 Näsijärvi Pinta-ala 257 km 2 MW NN+ 95,02 m MQ 75 m 3 /s LSVeO 1978 (KHO

Lisätiedot

VESILAIN MUUTOKSET 611/2017 ERITYISESTI VESISTÖN KUNNOSTUSHANKKEIDEN NÄKÖKULMASTA

VESILAIN MUUTOKSET 611/2017 ERITYISESTI VESISTÖN KUNNOSTUSHANKKEIDEN NÄKÖKULMASTA VESILAIN MUUTOKSET 611/2017 ERITYISESTI VESISTÖN KUNNOSTUSHANKKEIDEN NÄKÖKULMASTA Vesistökunnostusverkoston talviseminaari 2018 Suomen ympäristökeskus 30.1.2018 1 I Vesilainsäädännön käyttöoikeussääntelyn

Lisätiedot

Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut

Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? 22.09.2015 Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut Mitä ovat arvokkaat pienvedet? Pienvedet = purot ja norot, lammet, lähteiköt

Lisätiedot

c) Kalateiden tulee olla toiminnassa vuosittain välisen ajan.

c) Kalateiden tulee olla toiminnassa vuosittain välisen ajan. 1 (5) 17.3.2017 Esitys kalatalousvelvoitteiksi Kalatalousviranomainen katsoo, että Kemijoen Isohaaran, Taivalkosken, Ossauskosken, Petäjäskosken, Valajaskosken, Vanttauskosken, Pirttikosken ja Seitakorvan

Lisätiedot

Kalatalousvelvoitteen joustavuus

Kalatalousvelvoitteen joustavuus Kalatalousvelvoitteen joustavuus case-esimerkkejä -------------- Viranomaisen kokemuksia ja näkemyksiä Markus Huolila Lapin ELY-keskus Vaelluskalafoorumin työpaja 4.3.2016, Helsinki Iijoen vesistön joki-

Lisätiedot

Purot ja ojitukset voidaanko yhteensovittaa?

Purot ja ojitukset voidaanko yhteensovittaa? Purot ja ojitukset voidaanko yhteensovittaa? Jukka Jormola Suomen ympäristökeskus SYKE PIENTEN JOKIUOMIEN JA PUROJEN KUNNOSTUSTAVOITTEET JA -MENETELMÄT Pori 17. 4. 2012 Sisältö Luonnonmukainen vesirakentamistapa

Lisätiedot

Harjuskannan tila ja luonnonvaraisen lisääntymisen mahdollisuudet Kokemäenjoessa

Harjuskannan tila ja luonnonvaraisen lisääntymisen mahdollisuudet Kokemäenjoessa Harjuskannan tila ja luonnonvaraisen lisääntymisen mahdollisuudet Kokemäenjoessa Tutkimusalue Kokemäenjoessa TEHDYT TUTKIMUKSET Nykytilan selvittäminen: - kalastustiedustelu - perhokalastajien haastattelu

Lisätiedot

Järvitaimenseminaari. Kalastuslain uudistus ja taimenkantojen hoito. Matti Sipponen Keski-Suomen TE-keskus

Järvitaimenseminaari. Kalastuslain uudistus ja taimenkantojen hoito. Matti Sipponen Keski-Suomen TE-keskus Järvitaimenseminaari Kalastuslain uudistus ja taimenkantojen hoito Matti Sipponen Keski-Suomen TE-keskus MMM:n strategiaperusta Uusiutuvien luonnovarojen käyttö on kestävää ja tuottaa lisäarvoa. Luonnonvaroja

Lisätiedot

2. Virhon mielipide Voikosken kalatien rakennussuunnitelmasta

2. Virhon mielipide Voikosken kalatien rakennussuunnitelmasta Virtavesien hoitoyhdistys ry c/o Esa Lehtinen Kirjastopolku 5 B 13 08500 Lohja www.virtavesi.com VIRTAVESIEN HOITOYHDISTYKSEN MIELIPIDE, 15.1.2015: Asia: Voikosken vesivoimalaitoksen uuden voimalaitosyksikön

Lisätiedot

Rakennettujen lisääntymisuomien toimivuus - tutkimukset Imatran kaupunkipurolla

Rakennettujen lisääntymisuomien toimivuus - tutkimukset Imatran kaupunkipurolla Rakennettujen lisääntymisuomien toimivuus - tutkimukset Imatran kaupunkipurolla Jukka Jormola, Saija Koljonen, Kirsti Leinonen SYKE Markus Tapaninen, Pekka Vähänäkki KAS-ely Vesistökunnostusverkoston talviseminaari

Lisätiedot

Kemijoen kalatalousvelvoitteiden muuttaminen

Kemijoen kalatalousvelvoitteiden muuttaminen Kemijoen kalatalousvelvoitteiden muuttaminen Lapin Kalatalouspäivät 17.11.2017 Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö ELY Pohjois-Suomen kalatalouspalvelut 1 Kemijoen kalanhoitovelvoitteet (KHO 30.5.1980)

Lisätiedot

Vaellusyhteydet voimalaitosten yhteydessä

Vaellusyhteydet voimalaitosten yhteydessä Vaellusyhteydet voimalaitosten yhteydessä Jukka Jormola Suomen ympäristökeskus SYKE Löyly, Helsinki 2.3.2017 Sisältö Luonnonmukaiset kalatiet Alas vaelluksen järjestäminen Korvaavat lisääntymisalueet Pienvesivoiman

Lisätiedot

Vapaat Vesireitit hankkeen väliraportti vuoden 2017 toimenpiteistä ja suunnitelma vuodelle 2018

Vapaat Vesireitit hankkeen väliraportti vuoden 2017 toimenpiteistä ja suunnitelma vuodelle 2018 7.5.2018 EKOenergian ympäristörahasto Vapaat Vesireitit hankkeen väliraportti vuoden 2017 toimenpiteistä ja suunnitelma vuodelle 2018 EKOenergian ympäristörahasto myönsi keväällä 2017 Kokemäenjoen vesistön

Lisätiedot

Kemijoen kalatalousvelvoitteen muutoshakemuksen vaatimuksista Kemijoki Oy:n näkökulmasta Vaelluskalafoorumi Erkki Huttula 3.5.

Kemijoen kalatalousvelvoitteen muutoshakemuksen vaatimuksista Kemijoki Oy:n näkökulmasta Vaelluskalafoorumi Erkki Huttula 3.5. Kemijoen kalatalousvelvoitteen muutoshakemuksen vaatimuksista Kemijoki Oy:n näkökulmasta 9.4.2019 Vaelluskalafoorumi Erkki Huttula 3.5.2019 1 Hakemuksen keskeinen sisältö 1/2 Kalatievelvoitteet Luvanhaltijoiden

Lisätiedot

1 Ks. kirjallisuudesta muun muassa Kauppila, Jussi (2016). Vesienhoitosuunnitelman oikeudellisen vaikuttavuuden rakentuminen;

1 Ks. kirjallisuudesta muun muassa Kauppila, Jussi (2016). Vesienhoitosuunnitelman oikeudellisen vaikuttavuuden rakentuminen; Toteutussuunnitelma Viite: VN/4193/2018 Selvitys Vesienhoidon ympäristötavoitteiden toteuttaminen: ympäristöllisten lupien muutettavuutta koskevan lainsäädännön kehittäminen ja sen valtiosääntöoikeudelliset

Lisätiedot

Pohjaveden suojelu Pohjois- Savossa

Pohjaveden suojelu Pohjois- Savossa Pohjaveden suojelu Pohjois- Savossa Ajankohtaista 2019 9.4.2019 Pohjavesialueiden uudelleen luokittelu Luokittelu perustuu lakiin vesienhoidon järjestämisestä ja siihen liittyvään asetukseen Työ aloitettu

Lisätiedot