Näin tarkistat palkkalaskelmasi. Esimerkkejä eri palkan eristä
|
|
- Teija Järvinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Näin tarkistat palkkalaskelmasi Esimerkkejä eri palkan eristä
2 Kuukausipalkka ja lisät Työaikaan liittyvät lisät maksetaan toteutuneen työvuorolistan mukaisena. Sunnuntailisänä maksetaan yksinkertainen tuntipalkka. Lauantai-, ilta- ja yölisä ovat TES:ssä sovittu prosenttimäärä tuntipalkasta. Esim. iltalisä on 15 % tuntipalkasta. Vertaa palkkalaskelmaasi toteutuneisiin tunteihin. Jos olet tehnyt ylitöitä, ne pitää myös näkyä palkkalaskelmassasi, ellet pidä niitä vapaana. Tuntipalkka lasketaan yleensä jakamalla kuukausipalkka luvulla 163. Kuukausipalkka määräytyy sovellettavan työehtosopimuksen mukaan ja työsopimuksessa sovitun tehtävän vaativuuden mukaan. Tarkista aina, että sovittu kuukausipalkka on vähintään työehtosopimuksen mukainen.
3 Sairausajan palkka Kun joudut jäämään sairauslomalle, työnantaja maksaa sairausajan palkkaa työehtosopimuksen määräyksen mukaan. Se kuinka pitkään sairausajalta palkkaa maksetaan, riippuu siitä, kuinka pitkä työsuhde sinulla on ollut ennen sairastumista. Työnantaja yleensä laittaa palkkalaskelmaan näkyviin erikseen sairausajan palkan. Silloin laskelmassa näkyy miinuksena varsinaisen palkan vähennys ja plussana sairausajan palkka (sama summa). Summa lasketaan näin: kuukausipalkka / kuukauden työpäivät * sairausajan työpäivät Sairausajalta maksetaan saamatta jääneet työvuorolisät. Ne voidaan maksaa suunniteltujen vuorojen mukaan tai prosenttiperusteena kuten vuosilomallakin. Tässä esimerkissä työntekijällä on lisät säännöllisistä ansioista keskimäärin 15 %.
4 Lomapalkka Kun olet vuosilomalla, palkkalaskelmassa näkyy lomapalkka erikseen ja sama summa on vähennetty kuukausipalkasta. Lisäksi maksetaan mahdollisesti lomalisä saamatta jääneistä työvuorolisistä. Lomapalkka lasketaan näin: kuukausipalkka / 25 * lomapäivät Lomaraha maksetaan joko kaikille samassa kuukaudessa esim. elokuussa tai sitten silloin kun pidät vuosilomaa. Lomaraha on puolet lomapalkasta.
5 Ennakonpidätys A-kortti Palkkalaskelmassa näkyy sinun verokorttisi tiedot. Mikäli olet valinnut verokortista A- vaihtoehdon, ennakonpidätys menee palkkakauden tulorajaan asti pienemmällä eli perusprosentilla. Tulorajan ylimenevästä palkasta ennakonpidätys lasketaan isomman eli lisäprosentin mukaan. Tässä kuukauden tulorajan voi laskea näin: / 12 kk = 2604,17 kuukaudessa. Jos työnantaja käyttää kumulatiivista laskentatapaa, aikaisemmin maksetut palkat vaikuttavat ennakonpidätyksen laskemiseen. Tässä veroprosentin tarkistus: 469,07 / 1876,26 * 100 % = 25 % perusprosentti
6 Ennakonpidätys B-kortti Palkkalaskelmassa näkyy sinun verokorttisi tiedot. Mikäli olet valinnut verokortista B- vaihtoehdon, ennakonpidätys menee pienemmällä eli perusprosentilla, niin kauan kuin verokortissa oleva tuloraja on täynnä. Kun raja menee yli, ennakonpidätys lasketaan isomman eli lisäprosentin mukaan. Tarkkaile kumulatiivista ansioista tulorajan ylittymistä. Tässä veroprosentin tarkistus: 532,08 / 1803,67 * 100 % = 29,50 % lisäprosentti (raja mennyt yli)
7 Muut vähennykset Palkkalaskelmassa näkyy lakisääteisenä vähennyksenä eläkevakuutus- ja työttömyysvakuutusmaksu. Joka vuosi vahvistetaan uudet prosentit, joiden mukaan maksut vähennetään. 53 vuotta täyttäneillä on korkeampi eläkevakuutusmaksu, kuin alle 53- vuotiailla. Jos olet toimittanut työnantajalle jäsenmaksun perintävaltakirjan, palkasta vähennetään automaattisesti jäsenmaksu. Työnantaja tilittää jäsenmaksun ammattiliitolle kuukausittain.
8 Työvuorolisät eri sopimuksissa Sosiaalipalvelualan tes Iltalisä klo % tuntipalkasta Yölisä klo % tuntipalkasta, jaksotyössä 40 % Lauantailisä klo % tuntipalkasta Sunnuntailisä, la klo 20 su % tuntipalkka Terveyspalvelualan tes Iltalisä klo % tuntipalkasta Yölisä klo % tuntipalkasta, jaksotyössä 45 % Lauantailisä klo % tuntipalkasta Sunnuntailisä, la klo 18 su % tuntipalkka
9 Työvuorolisät eri sopimuksissa KVTES ja PTYTES Iltalisä klo % tuntipalkasta Yölisä klo % tuntipalkasta, jaksotyössä 40 % Lauantailisä klo % tuntipalkasta Sunnuntailisä, la klo 18 su % tuntipalkka
Arvoisa LOOP:n jäsen/ KVTES Ohje päivitetty elokuussa 2013
Arvoisa LOOP:n jäsen/ KVTES Ohje päivitetty elokuussa 2013 Luottamusmiehet ja palkanlaskijat ovat yhdessä koonneet oheiset palkkalaskelman lukuohjeet. Ohjeeseen on kerätty yleisimpiä palkkalaskelmassa
Työelämän ABC. Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville.
Työelämän ABC Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Muista työsuhteen alkaessa! Pyydä työsopimuksesi kirjallisena. Työsopimuksessa
Työelämän ABC. Materiaali on tarkoitettu erityisesti yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville.
Työelämän ABC Materiaali on tarkoitettu erityisesti yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Määräaikainen vai toistaiseksi voimassa oleva työsopimus?
Työelämän pelisäännöt
Työelämän pelisäännöt 1. Työsopimus Kun työntekijä ottaa työntekijän töihin, hän tekee työntekijän kanssa ensin työsopimuksen. Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisesti, vaikka suullinen työsopimus on yhtä
Osuuskunnan palkanlaskenta
Osuuskunnan palkanlaskenta Pienosuuskuntaforum 2018 Helsinki 2.10.2018 Merja Hiltunen, KTM Osuustoiminnan Kehittäjät ry 2.10.2018/MH 1 Työlainsäädäntö Työsopimuslaki Työehtosopimuslaki Työaikalaki Vuosilomalaki
Yhdistys työnantajana ja palkanmaksajana
Työsopimuslaki (TyöSopL) Työaikalaki (TAikaL) Vuosilomalaki (VLL tai VLomaL) Kirjanpitolaki ja asetukset (KPL) (KPA) (PMA) Ennakkoperintälaki ja asetus (EPL) (EPA) Ulosottokaari (UK) Laki yksityisyyden
Pidätyksen alaisen palkan määrä (sis. luontoisedut) Perusprosentti Lisäprosentti Palkkakauden tuloraja perusprosentille
TULOVEROTUS 1 Ongelma Ennakonpidätys Kesällä 2012 Satu on kesätöissä. Hän on työnantajansa kanssa sopinut kuukausipalkakseen 1600 euroa. Palkanmaksupäivänä hänen tililleen on maksettu 1159,00 euroa. Satu
Henkilöstöhallinnon toimistotyöt. Työsuhde ja palkkaus
Henkilöstöhallinnon toimistotyöt Työsuhde ja palkkaus Henkilöstöhallinnon toimistotyöt Työsuhde Työsuhteen solmiminen Epätyypilliset työsuhteet Työsuhteen irtisanominen Palkkaus Palkkausperusteet, palkkaustavat
TUKIPAKETIN VEROTUS JA
TUKIPAKETIN VEROTUS JA TULONTASAUS Verohallinto Sisällys Tukipaketin verotus Tukipaketin verotus Tulontasaus ansiotulojen verotuksessa (Verohallinnon ohje 7.9.2015) Verokortin hakeminen Vero.fi-sivuston
3) Työaika. Vuorotyö: Jos työtä tehdään illalla, yöllä, aamulla tai päivällä, työntekijälle maksetaan vuorotyölisää.
3) Työaika Työaikalaissa on yleissääntö, jonka mukaan: Työaika on 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa. Jos työntekijä tekee enemmän työtä, työ on ylityötä. Ylityöstä maksetaan ylityökorvaus, joka on
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus Saara Arola, edunvalvontajohtaja, ERTO ry
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus 1.2.2018-31.3.2020 8.3.2018 Saara Arola, edunvalvontajohtaja, ERTO ry Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus 1.2.2018-31.3.2020 Valtakunnansovittelijan
Vastaajat toivoivat lisää ohjeistusta palvelun käyttöönottovaiheeseen sekä yleiskuvausta palvelun toiminnallisuuksista.
22.8.2011 1 Palkka.fi käyttäjäkyselyn tuloksia ja vastuksia kysymyksiin Kiitos teille 569 aktiiviselle vastaajalle! Vastaajat toivoivat lisää ohjeistusta palvelun käyttöönottovaiheeseen sekä yleiskuvausta
Ohje päivitetty huhtikuussa 2013 HUOM! Kuntaliitoseroja mm. tva-osiossa!
Ohje päivitetty huhtikuussa 2013 HUOM! Kuntaliitoseroja mm. tva-osiossa! Arvoisa LOOP:n jäsen/ OVTES Luottamusmiehet ja palkanlaskijat ovat yhdessä koonneet oheiset palkkalaskelman lukuohjeet. Ohjeeseen
Oikeutesi ja velvollisuutesi
hei, UUSI työntekijä tervetuloa! Sisällys Oikeutesi ja velvollisuutesi Työetiketti Jos sairastut Työsopimus Työehtosopimus Vuosiloma Luottamusmies ja ammattiliitto Työsuojeluvaltuutettu Sanastoa 2 Oikeutesi
Tietotekniikan palvelualan TES vs. laki
Tietotekniikan palvelualan TES vs. laki Palkat Minimipalkkalakia ei ole! Tehtäväryhmän ja vaativuuden mukaiset vähimmäispalkat. 2 Säännöllinen työaika Säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia
HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI TYÖNTEKIJÄLLE
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Vanhus- ja vammaispalvelut HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI TYÖNTEKIJÄLLE 0 9 OHJEITA TYÖNTEKIJÄLLE 2 9.1 Vakuutukset... 2 9.2 Työsopimus... 2 9.3 Työaika ja työtuntilistat... 3 9.4
Työsuhteet ja henkilöstöasiat
Työsuhteet ja henkilöstöasiat Pienosuuskuntaforum 2016 Helsinki 26.9.2016 Merja Hiltunen, KTM Idekoop Osuuskunta 26.9.2016/mh 1 Työlainsäädäntö Työsopimuslaki Työehtosopimukset Työaikalaki Vuosilomalaki
Vuosilomalain muutokset
Vuosilomalain muutokset Vuosilomalakia on muutettu ja muutosten taustalla on EU-tuomioistuimen ratkaisujen täytäntöönpano Suomessa. Lain muutos koskee seuraavaa kahta asiaa: 1. kuukausipalkkaisen lomapalkan
KT Yleiskirjeen 15/2013 liite 3. TTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohje
TTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohje Kunnallisen tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimuksen (TTES) määräystä vuosiloman siirtämisestä työkyvyttömyyden vuoksi ja määräystä vuosilomapalkan
Kaupan palkkaluokittelu käyttöön 1.5.2008
Kaupan palkkaluokittelu käyttöön 1.5.2008 1. Johdanto Nykyiset Kaupan työehtosopimuksen palkkamääräykset koskevat perinteisiä kaupan ammatteja. Alan yrityksissä työskentelee kuitenkin nk. vieraitten alojen
Ammatillisten vuosityöaika
Ammatillisten vuosityöaika Markku Perttunen OAJ VUOSITYÖAIKA Vanha lainsäädäntö Nuorisoasteen koulutus -> Nuorisoasteen sopimukset Aikuiskoulutus -> Ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten sopimukset Ammatillinen
Tervetuloa työelämään!
Tervetuloa työelämään! VINKKEJÄ TYÖNHAKUUN Etsi kiinnostava työpaikka Panosta hakemukseen Valmistaudu haastatteluun Ole aktiivinen ja ota yhteyttä sinua kiinnostaviin työpaikkoihin. Joskus työpaikka voi
Lomapalkat: Palkansaajien palkkalajit ja keskiansiot. Visma Fivaldi
Lomapalkat: Palkansaajien palkkalajit ja keskiansiot Visma Fivaldi 20.8.2019 1(22) Sisällysluettelo Yleistä 3 Muu aiheeseen liittyvä dokumentaatio 3 Palkansaajien lomapalkkojen palkkalajit 4 Esimerkki
Marjatila työnantajana TYÖVOIMAKUSTANNUKSET MARJATILA TYÖNANTAJANA -KOULUTUS - PAULIINA KOVANEN
Marjatila työnantajana TYÖVOIMAKUSTANNUKSET MARJATILA TYÖNANTAJANA KOULUTUS 1.3.2017 Mikä maksaa? Palkka Palkan sivukulut Työterveys Ylläpito Majoitus, tilat+tarvikkeet? Ravinto? Kuljetukset? Työvaatteet?
KESÄTYÖINFO. Materiaali on tarkoitettu erityisesti määräaikaisia kesä- tai kausityösopimuksia solmiville.
KESÄTYÖINFO Materiaali on tarkoitettu erityisesti määräaikaisia kesä- tai kausityösopimuksia solmiville. SISÄLTÖ: Työsopimus Työehtosopimus Työsopimuksen sisältö Työaika ja ylityöt Palkkaus ja palkanmaksu
, , , ,5 48,75 52
1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Vuosivapaajärjestelmässä työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain 1.1.2017 alkaen vuosivapaata. Niissä työsuhteissa, jotka alkavat 1.1.2017 tai sen
TYÖNANTAJUUDEN PERUSTEET OSA 1. ISLO 6.10.2011 klo 14-16
TYÖNANTAJUUDEN PERUSTEET OSA 1 ISLO 6.10.2011 klo 14-16 TYÖLLISTÄMISEN ASKELEET 1/4 Yhdistys lähtövalmiiksi työnantajana 1. Allekirjoitusoikeudet, päätöksenteko, ry 2. Arvio rahoista 3. Y-tunnus 4. Hallitus
VUOSILOMALAIN MUUTOKSET
VUOSILOMALAIN MUUTOKSET Vuosilomalaki muuttuu 1.5.2013. Taustalla oli EU-tuomioistuimen päätös, jonka johdosta Suomen lainsäädäntö piti saattaa vastaamaan EU-lainsäädännön vaatimuksia. Lain muutos koskee
TYÖNTEKIJÄN OHJE: PALKKALASKELMAN LÄHETTÄMINEN TYÖNANTAJALLE RAKENNUSLIITON PALKKALASKURILLA
TYÖNTEKIJÄN OHJE: PALKKALASKELMAN LÄHETTÄMINEN TYÖNANTAJALLE RAKENNUSLIITON PALKKALASKURILLA Rakennusliitto tarjoaa sivuillaan palkkalaskurin, joka on tarkoitettu yksityisille työtä tekeville rakennusalan
Lomakautta edeltävä vuoden pituinen aika 1.4. 31.3. Lomaoikeus lasketaan tältä ajalta.
Vuosiloma Lomanmääräytymisvuosi Lomakautta edeltävä vuoden pituinen aika 1.4. 31.3. Lomaoikeus lasketaan tältä ajalta. Lomakausi 2.5. 30.9. välinen aika. Täysi lomanmääräytymiskuukausi Kalenterikuukausi,
Henkilöstön siirtymisperiaatteet 25.11.2011. Anne-Maj Salmi Heta henkilöstötyöryhmän puheenjohtaja
Henkilöstön siirtymisperiaatteet 25.11.2011 Anne-Maj Salmi Heta henkilöstötyöryhmän puheenjohtaja Päijät-Hämeen liitto, Hämeenkatu 9 A, 15110 LAHTI www.paijat-hame.fi/fi/paketti Heta henkilöstötyöryhmä
KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013
PIKATIEDOTE 14.4.2011 KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013 Sopimus on irtisanottavissa 29.2.2012 ilman erityistä perustelua ja päättyy tällöin 1.4.2012. I PALKANKOROTUKSET 1. Palkankorotukset Palkankorotukset
Asteri Palkanmaksun uudistuksia 2006
Atsoft Oy Mäkinen Malminkaari 21 B 00700 HELSINKI Asteri Palkanmaksun uudistuksia 2006 Sairausvakuutuksen päivärahamaksu 2 Matalapalkkatuki 6 Rajoitetusti verovelvollisen lievennetty lähdevero vuonna 2006
Sosiaalipalvelualan työehtosopimus. Vappu Okkeri lakimies, VT Tehy ry, edunvalvonta
Sosiaalipalvelualan työehtosopimus Vappu Okkeri lakimies, VT Tehy ry, edunvalvonta Työllisyys- ja kasvusopimuksen mukainen sopimusratkaisu 25.10.2013 Ensimmäinen sopimuskausi alkaa 1.3.2014 ja päättyy
HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI
HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI Päivitetty 10.3.2014 Sisällysluettelo HENKILÖKOHTAISEN AVUN TYÖNANTAJUUDEN ALKAESSA... 4 I VAIHE... 4 1 AVUSTAJAN HANKINTA, TYÖSOPIMUS JA VAKUUTUKSET,... 4 LAKISÄÄTEINEN
JÄSENKIRJE 3/2014 22.3.2014. AVAINTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohjeet
JÄSENKIRJE 3/2014 22.3.2014 AVAINTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohjeet Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimuksen vuosilomaluvun eräitä määräyksiä on muutettu. Muutokset pohjautuvat
Visma Fivaldi -käsikirja Lomapalkat
Visma Fivaldi -käsikirja Lomapalkat 2 Sisällys 1 Palkkalaskennan perustiedot-keskiansiokaudet... 3 2 Palkkalajit - Keskiansiot... 3 3 Kertymät... 8 4 Palkansaajat... 12 5 Palkansaajat - Työsuhteet... 13
10 Lisä- ja ylityö Lisätyö 1. Lisätyö on sovitun työajan lisäksi tehty työ enintään 40 tuntiin saakka viikossa.
10 Lisä- ja ylityö Lisätyö 1. Lisätyö on sovitun työajan lisäksi tehty työ enintään 40 tuntiin saakka viikossa. Ylityö 2. Ylityötä on 40 tuntia viikossa ylittävä työ. 3. Tasoittumisjärjestelmässä ylityötä
Mab7_Osa2_Verotus.notebook. April 16, 2015. Suvi Ilvonen 1. huhti 21 10:42
huhti 21 10:42 Suvi Ilvonen 1 huhti 21 10:42 Suvi Ilvonen 2 huhti 21 10:42 Suvi Ilvonen 3 huhti 21 10:43 Suvi Ilvonen 4 Valtion tulovero vuonna 2015 Verotettava ansiotulo, euroa Vero alarajan kohdalla,
Työelämän pelisäännöt
Työelämän pelisäännöt Suomalainen työmarkkinajärjestelmä perustuu sopimiseen. Sopimuksia: Työsopimus TES eli työehtosopimus Paikallinen sopiminen Työsuhteen tunnusmerkit TYÖSOPIMUS Työsopimus on työntekijän
Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle
Nuori työntekijänä Ohjeita työnantajalle Kuka on nuori työntekijä? Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta
Terveydenhoitajana työelämään. Harri Liikkanen Neuvottelupäällikkö 6.10.2015 Laurea/Tikkurila
Terveydenhoitajana työelämään Harri Liikkanen Neuvottelupäällikkö 6.10.2015 Laurea/Tikkurila Työsi pääehdoista sovitaan työ- ja virkaehtosopimuksilla Työ- ja virkaehtosopimukset tehdään sopimusaloittain
marras joulukuu Hki* 8,18 e tunnilta Sunnuntaisin klo 18 24 myymälän ollessa auki klo 18:n jälkeen. I kl 7,82 e tunnilta II kl 7,66 e tunnilta
18 Kaupan työehtosopimuksen palkkaliite 1.4.2011 31.3.2012 7. LISÄT MYYJÄT JA Määrä ja laskentapohja Klo MYYMÄLÄTYÖNTEKIJÄT Iltalisä Hki* 4,09 e tunnilta Maanantai perjantai klo 18 24 ja tes 12 3. kohta
PALKKAUS. 37 Palkanmaksu --- 3 mom. Palkan maksaminen. Palkka maksetaan työntekijän osoittaman rahalaitoksen pankkitilille.
PALKKAUS 37 Palkanmaksu 3 mom. Palkan maksaminen VUOSILOMA Palkka maksetaan työntekijän osoittaman rahalaitoksen pankkitilille. Maksu- tai siirtomääräys on tällöin lähetettävä niin ajoissa, että palkan
Merenkulkulaitoksen, Luotsiliitto ry:n ja Suomen Laivanpäällystöliitto ry:n välinen työehtosopimus
3 TES: 313013 PL: 01 Merenkulkulaitoksen, Luotsiliitto ry:n ja Suomen Laivanpäällystöliitto ry:n välinen työehtosopimus Tämän työehtosopimuksen osana noudatetaan valtiovarainministeriön sekä Akava-JS ry:n,
PUUTARHAHARJOITTELIJAA KOSKEVAT TYÖEHDOT VUONNA 2007
MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO OPPILAITOKSET Annankatu 31-33 C 48, 00100 HELSINKI PUUTARHA-ALA 1/2007 Puhelin (09) 725 04 500, faksi (09) 725 04 511 Sähköposti: info@tyonantajat.fi Kotisivu: www.tyonantajat.fi
HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI
HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI Päivitetty 10.3.2014 Sisällysluettelo HENKILÖKOHTAISEN AVUN TYÖNANTAJUUDEN ALKAESSA... 4 I VAIHE... 4 1 AVUSTAJAN HANKINTA, TYÖSOPIMUS JA VAKUUTUKSET,... 4 LAKISÄÄTEINEN
Työntekijä yrityksessä käytännön asioita. 29.1.2014 Tiina Uutela
Työntekijä yrityksessä käytännön asioita 29.1.2014 Tiina Uutela Työnantajana oleminen palkkaaminen Työsopimus kanssa Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisena SELVITYS TYÖNTEON KESKEISISTÄ EHDOISTA Sopimuksen
Sekä lähdeveronalaisen verovähennyksen lisääminen. - lisää ohjeen mukaan tarvitsemasi palkkalajit. Lisää tilastot: ( Tilasto välilehti Tilastoteksti )
Lähdeveronalaisten peruspalkkalajien (tuntipalkan, kuukausipalkan, veropalkkalajin, eläke- ja tvm, päivärahamaksu- ja sairaanhoitomaksun) vähennyspalkkalajien lisääminen. Sekä lähdeveronalaisen verovähennyksen
rehtorit ja apulaisrehtorit,
AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 LIITE T1 Tätä liitettä sovelletaan ten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit, kokoaikaiset opettajat, osa-aikaiset opettajat,
Yksityissektorin työehtosopimusten neuvottelutulokset 25.10.2013
Yksityissektorin ten neuvottelutulokset 25.10.2013 Terveyspalvelualan PlusTerveys Oy:n ja Tehy ry:n Hammaslääkärien työnantajayhdistys ry:n ja Tehyn välinen 1.3.2014 31.1.2017 1.7.2014 lukien taulukkopalkkoja
Rakennusalan toimihenkilöiden sosiaalikulut ja niiden muutokset lukien
Jäsenkirje Talo/22/2017 1 (6) Anne Hirsiniemi / ABa 20.12.2017 Talonrakennusteollisuus ry:n jäsenyrityksille Rakennusalan toimihenkilöiden sosiaalikulut ja niiden muutokset 1.1.2018 lukien 1. Vuosiloma-ajan
Myöhemmin tässä ohjeessa ovat laskentaesimerkit ovat suuntaa-antavia. Tämä ohje ei ole osa työehtosopimusta eikä työehtosopimuksen soveltamisohje.
Ohje (1/6) 13.5.2014 YLIOPISTOJEN YLEINEN TYÖEHTOSOPIMUS OHJE KOSKIEN 1.4.2014 VOIMAAN TULLEITA IRTISANOMISAIKA- JA VUOSILOMAMÄÄRÄYKSIÄ TAUSTA Sivistystyönantajat ry ja yliopistojen henkilöstöä edustavat
Vuosilomalain muutokset. Mikko Nyyssölä
Vuosilomalain muutokset Mikko Nyyssölä Vuosilomalain muutokset Loman aikana alkavaan sairastumiseen liittyvä seitsemän päivän karenssi poistuu Muutos tulee voimaan 1.10.2013 Ei siis koske sitä ennen annettavia
PUUTARHAHARJOITTELIJAA KOSKEVAT TYÖEHDOT VUONNA 2015
MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA OPPILAITOKSET Annankatu 31-33 C 48, 00100 HELSINKI PUUTARHA-ALA 1/2015 Puhelin (09) 725 04 500, faksi (09) 725 04 511 Sähköposti: info@tyonantajat.fi Kotisivu: www.tyonantajat.fi
NOPEUTETUN PALKKATURVAMENETTELYN OHJE PESÄNHOITAJALLE. Ilmoitus konkurssista
NOPEUTETUN PALKKATURVAMENETTELYN OHJE PESÄNHOITAJALLE Ilmoitus konkurssista Uudenmaan ELY-keskus hoitaa koko maan palkkaturva-asiat. Pesänhoitajan on viipymättä ilmoitettava alkaneesta konkurssista Uudenmaan
ELLI NOVA YHTEYDEN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE
ELLI NOVA YHTEYDEN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE Oy QUICK TECH Ltd. Hyttitie 10, 00700 HELSINKI Puh. 09-759 3236 Fax. 09-7279 1441 Home: www.quick-tech.fi E-mail: elli@quick-tech.fi Ohjelmiston päivitys Ennen
SOPIMUS AMMATILLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VUOSITYÖAJASTA
19.11.2018 SOPIMUS AMMATILLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VUOSITYÖAJASTA 1 Soveltamisala Näitä sopimusmääräyksiä sovelletaan yksityisen opetusalan työehtosopimuksen piirissä olevan ammatillisen oppilaitoksen opetushenkilöstöön.
Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa
Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...
Palkanlaskenta_Raporttitulostin_Tilastoryhmät
2 Sisällys Palkanlaskenta_Raporttitulostin_Tilastoryhmät... 3 1 Palkanlaskennan raporttien ohjaukset tilastoryhmillä... 4 2 Ilmoitusten määritykset tilastoryhmillä... 19 2.1 Saajakohtainen erittely (vuosi-ilmoitus)...
Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa
Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...
KVTES:n jaksotyöaikauudistus. Edunvalvonta 2015
KVTES:n jaksotyöaikauudistus Edunvalvonta 2015 Jaksotyöaikauudistus pähkinänkuoressa Voimaan 1.6.2015 Pohjana jaksotyöaikakokeilu Pyrkimys selkeämpiin määräyksiin, muutoksia mm. Ylityön laskentasäännöt
Lomapalkat: Perustiedot ja palkkalajit. Visma Fivaldi
Lomapalkat: Perustiedot ja palkkalajit Visma Fivaldi 20.8.2019 1(50) Sisällysluettelo Yleistä 4 Muu aiheeseen liittyvä dokumentaatio 4 Palkanlaskennan perustiedot 5 Palkkalajit 10 Kuukausipalkkaisen lomapalkan
SEURA TYÖNANTAJANA VAASA 18.10.2014. www.hlu.fi 1
SEURA TYÖNANTAJANA VAASA 18.10.2014 1 Yhdistyksen maksamat korvaukset Palkka ja luontoisedut tehtävä ennakonpidätys ja vähennettävä sivukulut Työkorvaus => yrittäjälle maksettava ei sivukuluja ennakonpidätys,
Keskimääräisessä työajassa on huomioitu Työehtosopimuksen 20 :n mukaiset työaikaa lyhentävät
1(2) Paikallinen sopimus vuorotyötä tekevien ylempien toimihenkilöiden työaikajärjestelyistä ja niihin liittyvistä korvauksista Finnair Oyj:ssä ja sen tytäryhtiöissä 1. Sopimuksella on sovittu Finnair
PlusTerveys Oy:n ja Tehy ry:n työehtosopimus
PlusTerveys Oy:n ja Tehy ry:n työehtosopimus jäsenkirje 2/2012 27.6.2012 Sisältö Ajankohtaista edunvalvonnasta Syksyn luottamusmiesvaalit Tehyn aukioloajat kesällä AJANKOHTAISTA EDUNVALVONNASTA Vuosilomat
Palkanlaskennan oppimateriaali Opi.palkka.fi -palveluun
Palkanlaskennan oppimateriaali Opi.palkka.fi -palveluun Pia Parviainen Opinnäytetyö Toukokuu 2012 Liiketalouden koulutusohjelma Tampereen ammattikorkeakoulu TIIVISTELMÄ Tampereen ammattikorkeakoulu Liiketalouden
1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön,
OSIO E AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit kokoaikaiset opettajat
Hammaslääkärien työnantajayhdistyksen ja Tehyn välinen työehtosopimus
Hammaslääkärien työnantajayhdistyksen ja Tehyn välinen työehtosopimus jäsenkirje 2/2012 27.6.2012 Sisältö Ajankohtaista edunvalvonnasta Tehyn aukioloajat kesällä AJANKOHTAISTA EDUNVALVONNASTA Vuosilomat
Henkilökohtaisen avustajan tietopaketti VAMMAISPALVELUT
1 Henkilökohtaisen avustajan tietopaketti VAMMAISPALVELUT 2 Sisällysluettelo SAATESANAT... 3 YLEISTÄ... 4 TYÖSOPIMUS... 5 TYÖAIKA JA LISÄT... 6 Peruslisät... 6 Arkipyhäkorvaus... 7 Kokemuslisä... 7 PALKKA...
Rakennusalan toimihenkilöiden sosiaalikulut ja niiden muutokset lukien
Anne Hirsiniemi / ABa 18.12.2018 Jäsenkirje Talo/42/2018 1 (6) Työmarkkinat Talonrakennusteollisuus ry:n jäsenyrityksille Rakennusalan toimihenkilöiden sosiaalikulut ja niiden muutokset 1.1.2019 lukien
HENKILÖSTÖVUOKRAUS/TYÖSUHDEOPAS. terveydenhuoltoala sosiaaliala
HENKILÖSTÖVUOKRAUS/TYÖSUHDEOPAS terveydenhuoltoala sosiaaliala Sisällysluettelo Tervetuloa Kuhilaan työntekijäksi!... 3 KUHILAS TYÖNANTAJANA... 4 PALKANMAKSU... 5 Ylityöt...6 Lomakorvaus, lomalisä ja lomaraha...6
TIKON PALKAT. Lomapalkkojen käyttöönotto. Suomen tehokkain taloushallinnon palvelualusta Copyright TIKON Oy
TIKON PALKAT Lomapalkkojen käyttöönotto 29.3.2017 1 KOULUTUKSEN SISÄLTÖ Yleistiedot Yrityksen palkanlaskentatiedot Lomatauluesimerkit Kuukausipalkkalaiset KTA-laskentaan perustuva laskenta Lyhyet työsuhteet
TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA
TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Allekirjoittaneet ovat sopineet työehtosopimuksen uudistamisesta seuraavaa: (Muutokset kursiivilla) 1. Sopimuksen voimassaolo Uusi työehtosopimuskausi
Palkka voidaan maksaa pankkiin, jos siitä on työntekijän kanssa sovittu. Muussa tapauksessa palkka on maksettava käteisenä.
Palkanmaksu Työntekijälle maksettavan palkan vähimmäismäärä ilmenee alan yleissitovasta työehtosopimuksesta. Ellei sellaista ole, noudatetaan työntekijäin ja työnantajan välistä työsopimusta. Työntekijälle
LISÄT
LISÄT 1.3.2016-31.1.2018 MYYJÄT JA MYYMÄLÄTYÖNTEKIJÄT Iltalisä Hki* 4,10 e tunnilta Maanantai-perjantai klo 18-24 ja tes 12 3. kohta Muu Suomi 3,92 e tunnilta sunnuntai klo 18-24 aukiolosta riippumatta
Suomen hallituksen toimenpiteiden vaikutuksia hoitoalan palkkoihin ja vetovoimaisuuteen
Suomen hallituksen toimenpiteiden vaikutuksia hoitoalan palkkoihin ja vetovoimaisuuteen Jäseniltojen materiaalia Liite Tehy-toimijat uutiskirjeeseen 11.9.2015 Tehyläiset ja palkkaus Sosiaali- ja terveysalan
Palkkiot, palkat, korvaukset ja työllistäminen paikallisyhdistyksissä. Toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa Porvoo
Palkkiot, palkat, korvaukset ja työllistäminen paikallisyhdistyksissä Toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa Porvoo 24.-25.11.2012 Y-tunnus Lähtökohta: Hanki y-tunnus, jos sitä ei vielä ole. Tarvitaan, kun tehdään
Lomapalkat: Käsittely palkanlaskennassa. Visma Fivaldi
Lomapalkat: Käsittely palkanlaskennassa Visma Fivaldi 20.8.2019 1(24) Sisällysluettelo Yleistä 3 Muu aiheeseen liittyvä dokumentaatio 3 Kuukausipalkkaisen lomapalkkojen käsittely 4 Palkanlaskenta-sovellus
MAATALOUSHARJOITTELIJAA KOSKEVAT TYÖEHDOT VUONNA 2016
MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA OPPILAITOKSET Annankatu 31-33 C 48, 00100 HELSINKI MAATALOUS 1/2016 Puhelin (09) 725 04 500, faksi (09) 725 04 511 Sähköposti: info@tyonantajat.fi Kotisivu: www.tyonantajat.fi
Työnantajan velvollisuudet Suomessa. Tarkastaja Kristiina Linna
Työnantajan velvollisuudet Suomessa Tarkastaja Kristiina Linna kristiina.linna@avi.fi Työnteko-oikeus Työnantajan on varmistettava virallisesta matkustusasiakirjasta (passi tai ID-kortti ja mahdollinen
Henkilöasiakkaat voivat hoitaa suurimman osan veroasioistaan OmaVeropalvelussa. VEROTUKSEN MUUTOKSIA
Henkilöasiakkaat voivat hoitaa suurimman osan veroasioistaan OmaVeropalvelussa. VEROTUKSEN MUUTOKSIA OmaVeroon on kirjauduttu marraskuun 2018 jälkeen yli viisi miljoonaa kertaa. OmaVerossa voit esimerkiksi
Työaikapankin palkkahallinnollisia ohjeita (KirVESTES 183 )
Työaikapankin palkkahallinnollisia ohjeita (KirVESTES 183 ) Sisällys: 1. JOHDANTO 1.1 Työaikapankki 1.2 Työaikapankkia koskevia määritelmiä 1.3 Työaikapankkitilit 2. PALKKAHALLINTOON LIITTYVIÄ ERITYISKYSYMYKSIÄ
Piekkala 25.6.2001 1 (2)
PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 6/2001 Piekkala 25.6.2001 1 (2) Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille ÄITIYSLOMA-AJAN LUKEMINEN KOKEMUSLISÄAJAKSI Palkansaajajärjestöt
Apteekkien työntekijöiden palkankorotukset alkaen
Jäsentiedote 2/12 JKK Apteekkien työntekijöiden palkankorotukset 1.5.2012 alkaen A. Henkilökohtaiset palkat 1.5.2012 Apteekin työntekijöiden henkilökohtaisia kuukausipalkkoja ja tuntipalkkoja korotetaan
SIILINJÄRVEN KUNTA Ohje henkilökohtaisen avustajan palvelussuhteen ehdoista ja korvausten maksamisesta 1.6.2013 alkaen
SIILINJÄRVEN KUNTA Ohje henkilökohtaisen avustajan palvelussuhteen ehdoista ja korvausten maksamisesta 1.6.2013 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunnan hyväksymä 6 / 6 2013 64 2(8) YLEISTÄ Vammaispalvelulain
Uusi jaksotyö 1.6.2015 alkaen Muutosseminaarit 2015
Uusi jaksotyö 1.6.2015 alkaen Muutosseminaarit 2015 Tehy, Edunvalvontatoimiala Muutoksia säännölliseen työaikaan Tasoittumisjakso Säännöllisen työajan tulee tasoittua kahden, kolmen taikka neljän viikon
3. Työntekijän työ kuuluu siihen palkkaryhmään, jonka mukaisia tehtäviä hän lähinnä suorittaa.
PALKKASOPIMUS 1 Palkat 1. Työehtosopimuksen piirissä oleville työntekijöille maksetaan palkkaa vähintään alan palkkaryhmittelyn, palkkasopimuksen ja siirtymäsäännösten mukaisesti. 2. Mikäli työntekijä
Huolinta-alan varastoterminaalityöntekijät
Huolinta-alan varastoterminaalityöntekijät 2015 Palkka- ym. sopimusehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017. Työaika Työaika määräytyy työaikalain mukaan. Säännöllinen
KT Yleiskirjeen 13/2013 liite 5 1 (8) Niittylä. KVTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohjeet
KT Yleiskirjeen 13/2013 liite 5 1 (8) Niittylä KVTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohjeet Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) vuosilomaluvun eräitä määräyksiä on muutettu.
Ellei toisin ole sovittu, palkka maksetaan palkanmaksukauden viimeisenä päivänä. Palkanmaksukausi työsuhteen päättyessä
A. PALKANMAKSU A1 PALKANMAKSUN AJANKOHDAT Palkanmaksuaika Palkanmaksukausi tarkoittaa aikaa, jolta palkka maksetaan. Pääsääntöisesti palkanmaksukausi saa olla enintään kuukauden pituinen. Jos työntekijän
Henkilökohtaisen avustajan tietopaketti VAMMAISPALVELUT
1 Henkilökohtaisen avustajan tietopaketti VAMMAISPALVELUT 2 Sisällysluettelo SAATESANAT... 3 YLEISTÄ... 4 TYÖSOPIMUS... 5 TYÖAIKA JA LISÄT... 6 Peruslisät... 6 Arkipyhäkorvaus... 7 Kokemuslisä... 7 PALKKA...
Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta
1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain vuosivapaata tosiasiallisesti tehtyjen työtuntien perusteella. Tehdyiksi työtunneiksi luetaan myös muu työaikalain
Palkkatodistuksen täyttöohjeet työnantajalle
Palkkatodistuksen täyttöohje S. 1 (4) Palkkatodistuksen täyttöohjeet työnantajalle Lähetä palkkatodistukset suoraan työntekijän omaan työttömyyskassaan. Yhteisjärjestöön lähetetyt palkkatodistukset palautetaan
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus Vaihtelevaa työaikaa koskevat määräykset - käytön rajaaminen - työajan vakiintuminen
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus Vaihtelevaa työaikaa koskevat määräykset - käytön rajaaminen - työajan vakiintuminen Vappu Okkeri Lakimies, VT Tehy ry, edunvalvonta Taustaa vaihtelevan työaikaehdon
A3 VUOSILOMAPALKKA, -KORVAUS SEKÄ LOMARAHA
A3 VUOSILOMAPALKKA, -KORVAUS SEKÄ LOMARAHA Lomapalkan laskentasäännöt Lomapalkan laskentasäännön valinta riippuu siitä, mitä palkkaustapaa ja ansaintasääntöä työntekijän osalta on noudatettu lomanmääräytymisvuoden
Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta
1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain vuosivapaata tosiasiallisesti tehtyjen työtuntien perusteella. Tehdyiksi työtunneiksi luetaan myös muu työaikalain
Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 2015
Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 2015 Puuliitto www.puuliitto.fi 1 Metsäkonealan työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017. TYÖAIKA Säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja
1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ
1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki