3. Työntekijän työ kuuluu siihen palkkaryhmään, jonka mukaisia tehtäviä hän lähinnä suorittaa.
|
|
- Maija Penttilä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PALKKASOPIMUS 1 Palkat 1. Työehtosopimuksen piirissä oleville työntekijöille maksetaan palkkaa vähintään alan palkkaryhmittelyn, palkkasopimuksen ja siirtymäsäännösten mukaisesti. 2. Mikäli työntekijä tekee sellaista työtä, jonka nimikettä tai soveltuvaa työnkuvausta ei löydy palkkaryhmittelystä, noudatetaan lähinnä vastaavan tehtävän ja työssä edellytettävän koulutustason mukaista palkkaryhmää. 3. Työntekijän työ kuuluu siihen palkkaryhmään, jonka mukaisia tehtäviä hän lähinnä suorittaa Palkkaryhmän perustyö: Palkkaryhmän perustyössä palkka määräytyy vähintään ryhmän vähimmäispalkkaluokan perusteella Perustyötä vaativampi työ: Työntekijän palkan tasoon palkkaryhmän sisällä vaikuttaa hänen työtehtäviensä vaativuus. Mikäli työntekijän työtehtävät ovat selvästi kyseisen palkkaryhmän perustyötä vaativammat, vastuullisemmat tai edellyttävät erityistä koulutusta tai kokemusta, tulee tämä huomioida joko vähimmäispalkkaluokkaa korkeampana G-palkkaluokkana tai euromääräisenä tehtäväkohtaisena lisänä. Esimerkkejä tilanteista, joissa 3.2. kohdan mukaista palkkatasoa tulee ainakin soveltaa: Työntekijä on vastaavan työntekijän asemassa tai hänellä on ohjausvastuu muihin saman työn tekijöihin, eikä tällainen asema kuulu palkkaryhmän normaaleihin tehtäviin. Työntekijällä on palkkaryhmän normaalien koulutusvaatimusten lisäksi työn edellyttämä ammattitutkinto, erikoisammattitutkinto tai muu erikoistumistutkinto. Työpaikalla on työn luonteen perusteella sovellettu perustyötä korkeampaa palkkatasoa ja uusia työntekijöitä palkataan samanlaisiin työtehtäviin. Allekirjoittajajärjestöt toteavat, ettei palkkausjärjestelmän tavoitteena ole se, että työntekijät aina lähtökohtaisesti sijoitettaisiin palkkaryhmän vähimmäispalkkaluokkaan ja vain poikkeuksellisesti sovellettaisiin ylempiä palkkaluokkia.
2 Ylempien palkkaluokkien käyttö on mahdollista myös muissa kuin perustyötä selvästi vaativammissa, vastuullisemmissa tai erityistä koulutusta ja kokemusta edellyttävissä töissä. 4. Henkilökohtainen pätevyyslisä Työntekijälle voidaan erityisestä ammattitaidosta, työtehosta tai työpanoksesta maksaa henkilökohtaista palkanlisää joko euromääräisenä tai soveltamalla korkeampaa palkkaluokkaa. Lisä voidaan myöntää toistaiseksi tai määräajaksi voimassa olevaksi. 2 Paikkakuntakalleusluokittelu 1. Työehtosopimuksessa on palkkataulukot pääkaupunkiseudulle (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen) sekä muulle Suomelle (muut I ja II paikkakuntaluokan mukaiset kunnat). 3 Palveluslisät 1. Työntekijän työehtosopimuksen mukainen peruspalkka nousee oheisen palkkataulukon mukaisesti 5, 8 ja 11 palveluslisään oikeuttavan palvelusvuoden jälkeen. (Kokemuslisäportaiden suuruudet vaihtelevat G-palkkatasosta riippuen vajaasta 4 %:sta vajaaseen 5 %:iin peruspalkasta laskettuna.) 2. Työnantajan ja työntekijän tulee työsuhteen alussa työsopimusta tehtäessä käydä läpi työntekijän mahdollinen palveluslisään oikeuttava palvelusaika. Työntekijän on tällöin esitettävä tarvittavat palvelustiedot ennen lisän myöntämistä. Työsuhteen jatkuessa seuraavat lisät myönnetään työnantajan toimesta. Oikeus palveluslisään alkaa oikeuden saavuttamista seuraavan kuukauden alusta. 3. Palveluslisään oikeuttavaa palvelua on sellainen työskentely oman työnantajan palveluksessa ja muu samankaltainen työ, joissa työaika on ollut keskimäärin vähintään 19 tuntia viikossa. Huomioon otetaan ne kalenterikuukaudet vähintään 14 työpäivää kestäneissä työsuhteissa, joilta työntekijä on ansainnut vuosilomaa jälkeen tehtävä samankaltainen tai omalle työnantajalle tehty keskimäärin alle 19 tuntia viikossa oleva osa-aikatyö tai 14 työpäivää lyhyemmät työsuhteet tulee huomioida palveluslisään oikeuttavaksi siinä suhteessa kuin niiden työaika on täyteen työaikaan. Niiden vaikutusta huomioitaessa on riittävää, että työnantaja muodostaa oikeaa suuruusluokkaa olevan arvion siitä, monenko kuukauden täysiaikaista palveluslisäkertymää työntekijän osa-aikaja tilapäistyöt vastaavat.
3 Saman periaatteen mukaisesti voidaan ottaa huomioon myös ennen tehty osa-aika- ja tilapäistyö. 4. Mikäli työntekijällä on muuta kuin samankaltaisen työn työkokemusta, voidaan se lukea palveluslisään oikeuttavaksi siltä osin kuin työnantaja arvioi sen kartuttavan työntekijän pätevyyttä työhön. 4 Harjoittelijat, kesätyöntekijät, nuoret, poikkeuksellisen yksinkertainen työ ja lähetit 1. Alan opiskelijan kanssa voidaan sopia harjoitteluajasta, jonka kuluessa palkka on vähintään 90 % kyseisen tehtävän ohjepalkkaluokasta. Oppisopimuskoulutuksessa olevan työntekijän kanssa voidaan vaihtoehtoisesti sopia palkasta siten, että se on ensimmäisenä oppisopimusvuotena 85 %, toisena 90 % ja kolmantena 95 % kyseisen tehtävän ohjepalkkaluokasta. Nykyisen työnantajansa kanssa oppisopimuskoulutuksen aloittavan työntekijän palkka ei kuitenkaan voi nykyisessä työssä laskea. 2. Alle 25-vuotiaan kesätyöntekijän kanssa voidaan sopia väliseksi ajaksi kesätyöpalkasta, jonka suuruus on vähintään 75 % kyseisen tehtävän ohjepalkkaluokasta. Tätä määräystä ei sovelleta, jos kesätyöntekijäksi palkataan ammattitaitoinen sijainen. 3. a) Työehtosopimusosapuolet haluavat osaltaan edistää työvoimatoimiston palkkatukeen oikeutettujen syrjäytymisvaarassa olevien vaikeasti työllistettävien pitkäaikaistyöttömien työhön sijoittumismahdollisuuksia. Tällaisen työntekijän kanssa, jolla työsuhdetta edeltää vähintään 12 kuukauden yhdenjaksoinen työttömyysjakso, voidaan sopia enintään 6 kuukauden ajaksi palkasta, jonka suuruus on vähintään 90 % kyseisen tehtävän ohjepalkkaluokasta. Tällaisella sopimuksella pyritään henkilön elämänhallinnan vahvistamiseen ja syrjäytymisen ehkäisemiseen työtä tehden sekä työkuntoa ja työvalmiuksia parantaen. 3. b) Alle 25 vuotiaan työntekijän kanssa, jolla on alle kuusi kuukautta palveluslisään oikeuttavaa työkokemusta ja vähintään kuusi kuukautta työttömyyttä viimeisen vuoden kuluessa voidaan sopia enintään kuuden kuukauden ajaksi palkasta, jonka suuruus on vähintään 90 % kyseisen tehtävän ohjepalkkaluokasta. 4. Mikäli työntekijän työtehtävät ovat poikkeuksellisesti palkkaryhmän perustöitä olennaisesti yksinkertaisemmat tai epäitsenäisemmät tai mikäli työntekijältä puuttuu työn edellyttämä kelpoisuus, mistä syystä hän ei täysimääräisesti pysty suorittamaan kaikkea työhön liittyviä tehtäviä, voi vähimmäispalkka
4 määräytyä yhtä G-palkkaluokkaa alle kyseisen palkkaryhmän vähimmäispalkkaluokan. Työnantajan on kirjallisesti esitettävä perusteet vähimmäispalkkaluokkaa alemman palkkaportaan käytölle keskusteltuaan ensin asiasta luottamusmiehen kanssa. 5. Lähetin palkka voi alittaa enintään 5 % palkkaluokan G 10 mukaisen palkan. 5 Osa-aikaiset työntekijät 1. Kuukausipalkkaisen osa-aikatyöntekijän kuukausipalkka määräytyy hänen kanssaan sovitun viikkotyöajan ja vastaavaan työhön sovellettavan työehtosopimuksen mukaisen enimmäisviikkotyöajan suhteessa. Kuitenkin näin laskettua enintään keskimäärin alle 19 tuntia viikossa työskentelevän osaaikatyöntekijän vähimmäispalkkaa korotetaan 5 prosentilla, ellei työajan jääminen alle 19 tuntiin viikossa johdu työntekijän omasta aloitteesta. 2. Tuntipalkkaisen osa-aikatyöntekijän tuntipalkka lasketaan jakamalla vastaavaan työhön sovellettava kuukausipalkka työehtosopimuksen 11 :n mukaisella jakajalla. 6 Sijaisuus 1. Työntekijän hoitaessa sijaisena hänen normaalityötään korkeapalkkaisempaa työtä tehden olennaisen osan työhön kuuluvista tehtävistä maksetaan hänelle palkka vähintään sijaistyön työehtosopimuksen mukaisen palkkaluokan mukaisesti kaksi viikkoa ylittävältä sijaisuusajalta ja vuosilomasijaisuuksissa kuukauden ylittävältä sijaisuusajalta. 2. Työntekijän hoitaessa omat työnsä ja sen ohella sopimuksen mukaan olennaisen osan toisen työntekijän tehtävistä maksetaan hänelle kaksi viikkoa ylittävältä sijaisuusajalta ja vuosilomasijaisuuksissa kuukauden ylittävältä sijaisuusajalta korotettua palkkaa, jonka suuruus sovitaan työntekijän ja työnantajan välillä ennen sijaisuutta. Korvauksen tulee ylittää 1 kohdan mukaisesti vastaavassa sijaisuustehtävässä maksettava korvaus. 3. Puolen vuoden kuluessa tehtävät sijaisuudet lasketaan yhteen, kahden viikon tai kuukauden ylittymistä arvioitaessa. 7 Suojatyö Tämä sopimus ei koske suojatyötä.
5 8 Voimassaolo Tämä palkkasopimus on voimassa osana allekirjoittajajärjestöjen välistä työehtosopimusta ja päättyy ilman eri irtisanomista työehtosopimuksen päättyessä. Helsingissä 25. päivänä lokakuuta 2013 ALLEKIRJOITTAJAJÄRJESTÖT
Palkkaryhmien alarajakorotukset ja
ryhmien alarajakorotukset 1.6.2018 ja 1.6.2019 Yksityisen sosiaalipalvelualan TES 1.2.2018-31.3.2020 Tuomas Mänttäri, työmarkkinajohtaja Heidi Elvilä, lakimies Alarajakorotukset 1.6.2018 ja 1.6.2019 ryhmien
KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013
PIKATIEDOTE 14.4.2011 KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013 Sopimus on irtisanottavissa 29.2.2012 ilman erityistä perustelua ja päättyy tällöin 1.4.2012. I PALKANKOROTUKSET 1. Palkankorotukset Palkankorotukset
Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus
Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.4.2012 30.4.2014 Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.4.2012 30.4.2014 1 VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...
PÖYTÄKIRJA YKSITYISEN SOSIAALIPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISESTA
PÖYTÄKIRJA YKSITYISEN SOSIAALIPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISESTA Allekirjoittaneet järjestöt ovat sopineet yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen uudistamisesta seuraavasti: 1. Sopimuskausi
KÄÄNTÄjät. Vähimmäispalkkasuositus 1.6.2014 31.5.2015. Akavan Erityisalat Käännösalan asiantuntijat KAJ
KÄÄNTÄjät Vähimmäispalkkasuositus 1.6.2014 31.5.2015 Akavan Erityisalat Käännösalan asiantuntijat KAJ KÄÄNTÄJÄT Vähimmäispalkkasuositus 1.6.2014 31.5.2015 Akavan Erityisalat AE ry ja Käännösalan asiantuntijat
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus 16.2.2005-30.9.2007 Sisällysluettelo 1 Sopimuksen ulottuvuus... 1 2 Työn johto, jakaminen ja järjestäytymisoikeus... 1 3 Työsuhteen alkaminen... 2 4 Työsuhteen
Toimintaterapeutit Vähimmäispalkkasuositus
Toimintaterapeutit Vähimmäispalkkasuositus 1.5.2018 31.3.2020 Suomen Toimintaterapeuttiliitto ry Finlands Ergoterapeutförbund rf Suomen Toimintaterapeuttiliitto ry on laatinut tämän vähimmäispalkkasuosituksen
Kaupan palkkaluokittelu käyttöön 1.5.2008
Kaupan palkkaluokittelu käyttöön 1.5.2008 1. Johdanto Nykyiset Kaupan työehtosopimuksen palkkamääräykset koskevat perinteisiä kaupan ammatteja. Alan yrityksissä työskentelee kuitenkin nk. vieraitten alojen
TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA
TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Allekirjoittaneet ovat sopineet työehtosopimuksen uudistamisesta seuraavaa: (Muutokset kursiivilla) 1. Sopimuksen voimassaolo Uusi työehtosopimuskausi
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus 1.10.2007 28.2.2010 Sisällysluettelo 1 Sopimuksen ulottuvuus... 3 2 Työn johto, jakaminen ja järjestäytymisoikeus... 3 3 Työsuhteen alkaminen... 4 4 Työsuhteen
VARASTO- JA KULJETUS- ESIMIESTEN. työehtosopimus
VARASTO- JA KULJETUS- ESIMIESTEN työehtosopimus 1.4.2012-30.4.2014 Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.4.2012 30.4.2014 Palvelualojen ammattiliitto PAM ry ja Kaupan liitto Paino: Libris Oy,
Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta
1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain vuosivapaata tosiasiallisesti tehtyjen työtuntien perusteella. Tehdyiksi työtunneiksi luetaan myös muu työaikalain
Logistiikka-alojen palkkakysely 2013 Huolinta
Logistiikka-alojen palkkakysely 2013 Sukupuoli 10 8 79% 6 4 2 21% nainen mies Ikä 18 vuotta tai alle 19-26 3% 27-36 37-46 47-56 25% 28% 29% 57-62 16% 63 vuotta tai yli 2 4 6 8 10 Asuinpaikkakuntasi postinumeroalue
Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta
1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain vuosivapaata tosiasiallisesti tehtyjen työtuntien perusteella. Tehdyiksi työtunneiksi luetaan myös muu työaikalain
VARASTO- JA KULJETUS- ESIMIESTEN. työehtosopimus
VARASTO- JA KULJETUS- ESIMIESTEN työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VARASTO-
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus 1.3.2014 31.1.2017
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus 1.3.2014 31.1.2017 YKSITYISEN SOSIAALIPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUS 1.3.2014 31.1.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 Sopimuksen ulottuvuus... 3 2 Työn johto, jakaminen
Allekirjoittaneet järjestöt ovat sopineet yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen uudistamisesta seuraavasti:
PÖYTÄKIRJA YKSITYISEN SOSIAALIPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISESTA Allekirjoittaneet järjestöt ovat sopineet yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen uudistamisesta seuraavasti: 1. Sopimuskausi
Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa
Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...
, , , ,5 48,75 52
1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Vuosivapaajärjestelmässä työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain 1.1.2017 alkaen vuosivapaata. Niissä työsuhteissa, jotka alkavat 1.1.2017 tai sen
rehtorit ja apulaisrehtorit,
AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 LIITE T1 Tätä liitettä sovelletaan ten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit, kokoaikaiset opettajat, osa-aikaiset opettajat,
Logistiikka-alojen palkkakysely 2013 Kuljetus
Logistiikka-alojen palkkakysely 2013 Sukupuoli 10 8 6 65 % 35 % 2 nainen mies Ikä 18 vuotta tai alle 19-26 4 % 27-36 37-46 47-56 57-62 22 % 27 % 29 % 17 % 63 vuotta tai yli 1 % 2 6 8 10 Asuinpaikkakuntasi
1. Palkantarkistukset lukien
YLEISKIRJE A 12/2008 8.9.2008 Seurakunnille Sisältää: 1. Palkantarkistukset 1.10.2008 lukien 2. Kirkkoherrojen palkantarkistukset 3. Viranhaltijoiden ja kuukausipalkkaisten työntekijöiden palkantarkistukset
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus 1.2.2012 28.2.2014
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus 1.2.2012 28.2.2014 YKSITYISEN SOSIAALIPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2012 28.2.2014 SISÄLLYSLUETTELO 1 Sopimuksen ulottuvuus...3 2 Työn johto, jakaminen ja
1. KEVÄÄN JA KESÄN ARKIPYHÄT
1 1. Kevään ja kesän arkipyhät 2. Nuorten kesätyö ja harjoittelu työntekijätehtävissä 3. Nuorten kesätyö ja harjoittelu toimihenkilötehtävissä 1. KEVÄÄN JA KESÄN ARKIPYHÄT Maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen
Kääntäjät. Vähimmäispalkkasuositus
Kääntäjät Vähimmäispalkkasuositus 1.4.2018 31.3.2020 Kääntäjät Vähimmäispalkkasuositus 1.4.2018 31.3.2020 Akavan Erityisalat AE ry ja Käännösalan asiantuntijat KAJ ry ovat laatineet tämän vähimmäispalkkasuosituksen
Ammatillisten vuosityöaika
1 Ammatillisten vuosityöaika Markku Perttunen OAJ 2 1 Palkka 3 Opettajan palkka Kokoaikaisen (1500 h) opettajan tehtäväkohtainen palkka on vähintään sopimuksen palkkaliitteen mukainen Palkkataso: OVTES
Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle
Tätä ohjetta sovelletaan ennen 1.10.2016 alkaneisiin työsuhteisiin. TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden
Merenkulkulaitoksen, Luotsiliitto ry:n ja Suomen Laivanpäällystöliitto ry:n välinen työehtosopimus
3 TES: 313013 PL: 01 Merenkulkulaitoksen, Luotsiliitto ry:n ja Suomen Laivanpäällystöliitto ry:n välinen työehtosopimus Tämän työehtosopimuksen osana noudatetaan valtiovarainministeriön sekä Akava-JS ry:n,
KULTTUURITUOTTAJAT. Vähimmäispalkkasuositus 1.5.2010 30.4.2012
KULTTUURITUOTTAJAT Vähimmäispalkkasuositus 1.5.2010 30.4.2012 Akavan Erityisalat ry ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry ovat laatineet tämän vähimmäispalkkasuosituksen yksityisellä taide-
Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa
Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...
Työelämän ABC. Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville.
Työelämän ABC Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Muista työsuhteen alkaessa! Pyydä työsopimuksesi kirjallisena. Työsopimuksessa
VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS
VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2017 31.1.2018 Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.2.2017 31.1.2018 VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...
OSA-AIKATYÖ (ulkomaanliikenteen kauppa-aluksia koskeva sopimus)
LIITE 5.1 OSA-AIKATYÖ (ulkomaanliikenteen kauppa-aluksia koskeva sopimus) 1 OSA-AIKATYÖNTEKIJÄ Osa-aikatyöntekijällä tarkoitetaan henkilöä, johon sovelletaan merityöaikalakia (296/76) ja jonka säännöllinen
KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA
1 ALLEKIRJOITUS- KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2005 2007 ALLEKIRJOITUS 1 Tulopoliittisen sopimuksen toteuttaminen Tällä työehtosopimuksella toteutetaan 29.11.2004 allekirjoitettu
liikuntatieteilijät Vähimmäispalkkasuositus yksityiselle sektorille 1.6.2014 31.3.2016 Akavan Erityisalat Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat
liikuntatieteilijät Vähimmäispalkkasuositus yksityiselle sektorille 1.6.2014 31.3.2016 Akavan Erityisalat Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat liikuntatieteilijät Vähimmäispalkkasuositus yksityiselle
Työelämän pelisäännöt
Työelämän pelisäännöt 1. Työsopimus Kun työntekijä ottaa työntekijän töihin, hän tekee työntekijän kanssa ensin työsopimuksen. Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisesti, vaikka suullinen työsopimus on yhtä
Kasvatustieteilijät. Vähimmäispalkkasuositus 1.6.2014 31.3.2016. Akavan Erityisalat SPECIA Asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt
Kasvatustieteilijät Vähimmäispalkkasuositus 1.6.2014 31.3.2016 Akavan Erityisalat SPECIA Asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt KASVATUSTIETEILIJÄT Vähimmäispalkkasuositus 1.6.2014 31.3.2016 Akavan Erityisalat
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus Saara Arola, edunvalvontajohtaja, ERTO ry
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus 1.2.2018-31.3.2020 8.3.2018 Saara Arola, edunvalvontajohtaja, ERTO ry Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus 1.2.2018-31.3.2020 Valtakunnansovittelijan
Historian, kirjallisuuden ja kulttuuriaineiden FM-tutkinnon suorittaneet
Historian, kirjallisuuden ja kulttuuriaineiden FM-tutkinnon suorittaneet Vähimmäispalkkasuositus 1.4.2018 31.3.2020 Akavan Erityisalat, SPECIA Asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ja Taideja kulttuurialan
VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN TARKISTAMISESTA ALKAEN
1 VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2003 2004 TARKISTAMISESTA 1.12.2003 ALKAEN 1 Taulukkokorotus 2 Palvelulisä Kunta-alan palkkausjärjestelmän kehittämisohjelman
Apteekkien työntekijöiden palkankorotukset alkaen
Jäsentiedote 2/12 JKK Apteekkien työntekijöiden palkankorotukset 1.5.2012 alkaen A. Henkilökohtaiset palkat 1.5.2012 Apteekin työntekijöiden henkilökohtaisia kuukausipalkkoja ja tuntipalkkoja korotetaan
Henkilökohtaisia avustajia koskevan valtakunnallisen työehtosopimuksen palkkaryhmät A ja B
Tiedote kuntien vammaispalveluihin 22.5.2018 Henkilökohtaisia avustajia koskevan valtakunnallisen työehtosopimuksen palkkaryhmät A ja B Heta - Henkilökohtaisten avustajien työnantajien liitto ry (Heta-Liitto)
Näytesivut. 2.1 Palkasta sopiminen ja palkan maksaminen
2 Palkat ja palkkausjärjestelmät Tässä luvussa selvitetään palkasta sopimiseen, palkkatason määrittelyyn ja työehtosopimusten palkkausjärjestelmiin liittyviä kysymyksiä. 5 Vaikka työnantaja ja työntekijä
Määräaikaiset työsuhteet. - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille
Määräaikaiset työsuhteet - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille 1 2 Määräaikaiset työsuhteet - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille Uuden yliopistolain (558/2009) voimaantulon
Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle
Nuori työntekijänä Ohjeita työnantajalle Kuka on nuori työntekijä? Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta
kulttuurituottajat Vähimmäispalkkasuositus 1.6.2014 31.3.2016 Akavan Erityisalat Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU
kulttuurituottajat Vähimmäispalkkasuositus 1.6.2014 31.3.2016 Akavan Erityisalat Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU Akavan Erityisalat AE ry ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry
Viestinnän asiantuntijat
Viestinnän asiantuntijat Vähimmäispalkkasuositus 1.6.2014 31.3.2016 Akavan Erityisalat Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti Akavan Erityisalat AE ry ja Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö
YLEINEN OSA. Soveltamisohje KVTES:n V luvun 11 3 momentin soveltamisohjeeseen
YLEINEN OSA KUNNALLINEN KUUKAUSIPALKKAISTEN MUUSIKKOJEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS 2014 2016 I LUKU YLEINEN OSA 1 Soveltamisala 1 mom. Tämä sopimus koskee toistaiseksi voimassa olevassa ja vähintään neljän
Kulttuurituottajat. Vähimmäispalkkasuositus
Kulttuurituottajat Vähimmäispalkkasuositus 1.4.2018 31.3.2020 Akavan Erityisalat ry ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry ovat laatineet tämän vähimmäispalkkasuosituksen yksityisellä taide-
Kasvatustieteilijät. Vähimmäispalkkasuositus
Kasvatustieteilijät Vähimmäispalkkasuositus 1.4.2018 31.3.2020 Akavan Erityisalat AE ry ja Specia Asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry ovat antaneet tämän vähimmäispalkkasuosituksen yksityisellä sektorilla
Historian, kirjallisuuden ja kulttuuriaineiden FM-tutkinnon suorittaneet
Historian, kirjallisuuden ja kulttuuriaineiden FM-tutkinnon suorittaneet Vähimmäispalkkasuositus 1.8.2016 31.1.2018 Akavan Erityisalat, SPECIA Asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ja Taideja kulttuurialan
SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN SOVELTAMISEN ABC
SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN SOVELTAMISEN ABC Tämän ohjeistuksen tarkoitus on toimia muistilistana työnantajan edustajille ja luottamusmiehille toimenpiteistä, joita sosiaalialan järjestöjen
PALKKAESIMERKIT KESÄTYÖNTEKIJÖILLE KESÄ 2018
1 PALKKAESIMERKIT KESÄTYÖNTEKIJÖILLE KESÄ 2018 KAUPAN ALA Tyypillisiä tehtäviä: avustava konttorityö (palkkaryhmä A), lähetti (A), pullojen ja kärryjen käsittely (A), myyjä I (B1), kioskimyyjä (B1), varastotyöntekijä
Lomakautta edeltävä vuoden pituinen aika 1.4. 31.3. Lomaoikeus lasketaan tältä ajalta.
Vuosiloma Lomanmääräytymisvuosi Lomakautta edeltävä vuoden pituinen aika 1.4. 31.3. Lomaoikeus lasketaan tältä ajalta. Lomakausi 2.5. 30.9. välinen aika. Täysi lomanmääräytymiskuukausi Kalenterikuukausi,
Sosiaalialan järjestötyötä koskeva palkkausjärjestelmä
Liite 1 Sosiaalialan järjestötyötä koskeva palkkausjärjestelmä 1 Sopimuksen ulottuvuus 1. Tätä sopimusta noudatetaan Sosiaalialan Työnantajat ry:n jäseninä olevissa sosiaalialan järjestöissä työskenteleviin
1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön,
OSIO E AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit kokoaikaiset opettajat
4 mom. Lomapalkan ja lomarahan maksamisen ajankohta sekä kuolinpesälle maksettava lomakorvaus ja lomaraha määräytyy 117 :n mukaisesti.
109 Lomapalkkaa, lomakorvausta ja lomarahaa koskeva yleismääräys 1 mom. Virkapalkat/kuukausipalkat 2 mom. Tuntipalkat 1) Viranhaltijan/kuukausipalkkaisen työntekijän vuosilomapalkka määräytyy 110 :n mukaisesti,
Liikuntatieteilijät. Vähimmäispalkkasuositus yksityiselle sektorille
Liikuntatieteilijät Vähimmäispalkkasuositus yksityiselle sektorille 1.4.2018 31.3.2020 Liikuntatieteilijät Vähimmäispalkkasuositus yksityiselle sektorille 1.4.2018 31.3.2020 Akavan Erityisalat AE ry ja
Kirkon palkkaratkaisu vuodelle 2011
YLEISKIRJE A 2/2011 15.3.2011 Seurakunnille Sisältää: Kirkon palkkaratkaisu vuodelle 2011 1. Vuoden 2011 palkkaratkaisu kirkon yleisessä palkkausjärjestelmässä 1.1. Palkkaratkaisun täytäntöönpano seurakunnassa
30.11.2014. Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201. Työsopimuslaki. Työsopimuslaki. Petri Nuutinen
Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201 5 opintopistettä Petri Nuutinen Petri Nuutinen Lakia sovelletaan sopimukseen (työsopimus), jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana sitoutuvat henkilökohtaisesti
Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki
NEUVOTTELUTULOS YLEISSOPIMUKSEN PALTA -JYTY UUDISTAMINEN Aika 30.1.2018 Paikka Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki Läsnä PALTA ry JYTY ry. Hanne Salonen Päivi Salin 1. Sopimuskausi
Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimus neuvottelutulos
Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimus 2018-2020 neuvottelutulos 13.2.2018 JHL:n edustajisto/hallitus 15.2.2018 Riitta Rautiainen Tätä työehtosopimusta sovelletaan Avaintyönantajat AVAINTA ry:n jäsenyhteisöjen
YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY. SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu Ylemmät yhdessä enemmän
YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu 2010 Ylemmät yhdessä enemmän Sisällysluettelo I Työelämän muutosturvallisuuden ja työssä jaksamisen vahvistaminen... 3 1.1 Koko
S U O M E N LÄHIKAUPAN MYYMÄLÄPÄÄLLIKÖIDEN
SUOMEN LÄHIKAUPAN MYYMÄLÄPÄÄLLIKÖIDEN työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Suomen Lähikaupan myymäläpäälliköiden työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Suomen Lähikaupan myymäläpäälliköiden työehtosopimus 1.5.2014
Sähköinen jäsenkirje 1/2014: Koululaisten kesäharjoittelu, uudet työehtosopimukset, työsuhdekoulutuksiin vielä paikkoja
Sähköinen jäsenkirje 1/2014: Koululaisten kesäharjoittelu, uudet työehtosopimukset, työsuhdekoulutuksiin vielä paikkoja 21.01.2014 1. Koululaisten kesäharjoittelu 2014-2016 2. Uusien työehtosopimusten
1 Peruspalkat, kokemuslisä ja opetusvelvollisuus (1.4.2013 lukien) - opetusvelvollisuus enintään 280 tuntia vuodessa
URHEILUOPISTOT REHTORIT JA APULAISREHTORIT 1 Peruspalkat, kokemuslisä ja opetusvelvollisuus (1.4.2013 lukien) Pöytäkirjamerkintä: Palkkamääräysten edessä marginaalissa oleva 6-numeroinen numerosarja on
Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15
Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi
REHTORIT, APULAISREHTORIT JA AIKUISKOULUTUSJOHTAJAT
KAUPPAOPPILAITOKSET REHTORIT, APULAISREHTORIT JA AIKUISKOULUTUSJOHTAJAT 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetusvelvollisuudet Pöytäkirjamerkintä: Palkkamääräysten edessä marginaalissa oleva 6-numeroinen
SOPIMUS AMMATILLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VUOSITYÖAJASTA
19.11.2018 SOPIMUS AMMATILLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VUOSITYÖAJASTA 1 Soveltamisala Näitä sopimusmääräyksiä sovelletaan yksityisen opetusalan työehtosopimuksen piirissä olevan ammatillisen oppilaitoksen opetushenkilöstöön.
Työehtosopimuksen palkkamuutoksista Heta-Liitto ry.
Työehtosopimuksen palkkamuutoksista 12.4.2019 Heta-Liitto ry. Muutoksista Tavoite? Lopputulos? vastaavuus yhdenmukaistaminen, pienimpien palkkojen kohottaminen palkkaryhmät, valtakunnalliset palkat, korotukset,
1. Tuta-irtisanottavan työllistymisvapaa ja työllistymistä edistävä valmennus tai koulutus
Liite yleiskirjeeseen A6/2017 TYÖNANTAJAN VELVOLLISUUS TARJOTA KOULUTUSTA TAI VALMENNUSTA SEKÄ TYÖTERVEYSHUOLTOA 1.1.2017 LUKIEN Työsopimuslaki ja työterveyshuoltolaki muuttuivat vuoden 2017 alusta siten,
YHTEENVETO KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN JA HAJOITTELIJOIDEN PALKKAUKSESTA KUMITEOLLISUUDESSA VUONNA 2015
YHTEENVETO KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN JA HAJOITTELIJOIDEN PALKKAUKSESTA KUMITEOLLISUUDESSA VUONNA 2015 1. TUTUSTU TYÖELÄMÄÄN JA TIENAA-KESÄHARJOITTELUOHJELMA 2. TYÖNTEKIJÄT Kesäharjoitteluohjelman tarkoituksena
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 15/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 26 ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien
Sosiaalipalvelualan työehtosopimus. Vappu Okkeri lakimies, VT Tehy ry, edunvalvonta
Sosiaalipalvelualan työehtosopimus Vappu Okkeri lakimies, VT Tehy ry, edunvalvonta Työllisyys- ja kasvusopimuksen mukainen sopimusratkaisu 25.10.2013 Ensimmäinen sopimuskausi alkaa 1.3.2014 ja päättyy
Liitekohtaiset muutokset
Liitekohtaiset muutokset Yleissivistävät oppilaitokset Vapaa sivistystyö - Siirretään määrävuosilisien osuutta peruspalkkaan niin, että kaikkien opettajaryhmien (kuukausipalkkaiset) peruspalkat korottuvat
TYÖSOPIMUS. Työsuhteen alkamispäivämäärä Työsuhteen alkaessa on. kuukauden koeaika Työsopimus on voimassa Toistaiseksi
Työnantaja TYÖSOPIMUS Työsuhteen osapuolet Työsopimuksen voimassaolo Työntekijä Henkilötunnus Yllä mainittu työntekijä sitoutuu korvausta vastaan tekemään yllä mainitun työnantajan hänelle osoittamaa työtä
Henkilökohtainen palkanlisä, siirtymäkauden lisä ja henkilökohtainen lisä
KT Yleiskirjeen 17/2007 liite 4 1 (6) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2007 2009) allekirjoituspöytäkirjan soveltamisohjeet Palkantarkistukset, järjestelyerät ja kertaerä
HUVI-. TEEMA- JA ELÄMYSPUISTOJA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS
MaRa 1.2.2012 1 HUVI-. TEEMA- JA ELÄMYSPUISTOJA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS 1. Yleistä Työehtosopimuskausi on kaksi vuotta eli 1.4.2012 31.3.2014. Sopimus sisältää 1.4.2012 voimaan tulevan 2,4 % palkankorotuksen
KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA
KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2018 2019 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Sopimuksen voimassaoloaika ja sopimuksen mahdollinen irtisanominen 2 Yleiskorotukset Tämä työehtosopimus (TTES)
TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA. Henkilökohtaisia ja taulukkopalkkoja korotetaan 3,4 %.
10.10.2007 TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Sopimuskausi 1.10.2007 31.1.2010 Palkankorotukset 1.10.2007 Henkilökohtaisia ja taulukkopalkkoja korotetaan 3,4 %. 1.3.2008 Otetaan
OSIO D Ammattikorkeakoulu Soveltaminen
OSIO D Ammattikorkeakoulu Soveltaminen OSIO D AMMATTIKORKEAKOULU I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala Ammattikorkeakoulun opetushenkilöstöön sovelletaan tämän osion lisäksi soveltuvin osin OVTES:n osiota A ja
Keskimääräisessä työajassa on huomioitu Työehtosopimuksen 20 :n mukaiset työaikaa lyhentävät
1(2) Paikallinen sopimus vuorotyötä tekevien ylempien toimihenkilöiden työaikajärjestelyistä ja niihin liittyvistä korvauksista Finnair Oyj:ssä ja sen tytäryhtiöissä 1. Sopimuksella on sovittu Finnair
Suositus harrastajateatterin ohjaustariffiksi
Teatteri- ja Mediatyöntekijät ry TeMe Suomen Teatteriohjaajien Liitto ry Suositus harrastajateatterin ohjaustariffiksi 1. Tämä on Suomen Teatteriohjaajien Liiton suositus harrastajateatterikentän ohjaustariffiksi.
PÄÄLUOTTAMUSMIES TIEDOTTAA
7.12.2011 UUDESTA VIRKAEHTOSOPIMUKSESTA Opetusalan uuteen virkaehtosopimukseen tulee varsin paljon tekstimuutoksia. Muutokset toteutuvat kolmessa vaiheessa: 1.1.2012, 1.8.2012 ja 1.2.2013. Alla on koottuna
Viestinnän asiantuntijat. Vähimmäispalkkasuositus
Viestinnän asiantuntijat Vähimmäispalkkasuositus 1.4.2018 31.3.2020 Akavan Erityisalat ja Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry ovat antaneet tämän vähimmäispalkkasuosituksen yksityisellä
Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus
Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...
Farmaseuttisen henkilöstön palkankorotukset alkaen
Jäsentiedote 7/12 JKK Farmaseuttisen henkilöstön palkankorotukset 1.12.2012 alkaen A. Henkilökohtaiset palkat 1.12.2012 Farmaseuttien, proviisorien ja pakollisessa harjoittelussa olevien farmasian oppilaiden
Henkilökohtaisia aika-, kuukausi ja suorituspalkkoja korotetaan 1,6 % suuruisella yleiskorotuksella.
AUTOALAN KESKUSLIITTO RY 11.11.2011 METALLITYÖVÄEN LIITTO RY AUTO- JA KORJAAMOALAN TYÖEHTOJEN PALKARAKENNE 2000 LASKENTAOHJE 2011 2013 PALKANKOROTUKSET Palkkojen korotukset ja tarkistukset Palkkojen korottaminen
Tehtäväkohtaista palkkaa korotetaan 3,4 prosentilla, jos tehtäväkohtainen palkka on vähintään 1 588,24 euroa kuukaudessa
1 ALLEKIRJOITUS- KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2007 2009 ALLEKIRJOITUS 1 Sopimuksen voimassaoloaika 2 Palkantarkistukset Tämä virka- ja työehtosopimus on voimassa 1.10.2007
MATKAILU-, RAVINTOLA- JA VAPAA-AJAN PALVELUITA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS
MATKAILU-, RAVINTOLA- JA VAPAA-AJAN PALVELUITA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2017 31.1.2018 Matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan palveluita koskevat työehtosopimukset (työntekijät ja esimiehet) on uudistettu
Työehtosopimuksen palkkaan liittyvät muutokset Heta-Liitto ry Tanja Alatainio Iida Villman
Työehtosopimuksen palkkaan liittyvät muutokset 7.11.2018 Heta-Liitto ry Tanja Alatainio Iida Villman PALKKARYHMÄ B Tausta Ollut tiukempi kuin VPL Heta-Liiton tavoite 2 :n muutos RAJANNUT Mm. hoidollisia
2 Kirkkoherran viran haltijan palkkauksen perusteet. 3 Kirkkoherran viran hinnoitteluryhmä ja peruspalkka
PALKKAHINNOITTELU, KIRKKOHERRAT LUKU 1. YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Soveltamisala Kirkkoherran palkkaus määräytyy Kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2007-2009 mukaisesti. Sopimuksen luvun 2.2. määräykset
TYÖTERVEYSLAITOSTA KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIR- JOITUSPÖYTÄKIRJA
TYÖTERVEYSLAITOSTA KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIR- JOITUSPÖYTÄKIRJA Yleistä Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat 30.8.2013 allekirjoittaneet työllisyys- ja kasvusopimuksen vuosille 2013 2016/2017. Tällä
Kokonaistyöajassa olevat kansanopistot
Kokonaistyöajassa olevat kansanopistot Uusi työaikamalli Kansanopistojen rehtorit 16.2.2010 Asiantuntija Salla Pyymäki Tuottavuus- ja palkkakilpailukykyohjelma Neuvottelutulos 8.2.2010 (hallitus vahvistaa
Sosiaalialan järjestötyötä koskeva palkkausjärjestelmä
Sosiaalialan järjestötyötä koskeva palkkausjärjestelmä 1 Sopimuksen ulottuvuus 1. Tätä sopimusta noudatetaan Sosiaalialan Työnantajat ry:n jäseninä olevissa sosiaalialan järjestöissä työskenteleviin toimihenkilöihin.
Luottamusmiesten toimintaedellytysten kehittäminen Muutokset (kursiivilla)
Liite: Luottamusmiesten toimintaedellytysten kehittäminen Muutokset (kursiivilla) LM-sopimus: Alueluottamusmies 1. Suureen tai alueellisesti hajautettuun yritykseen on oikeus valita tämän sopimuksen tarkoittamia
KT Yleiskirjeen 6/2011 liite 2 1 (5)
KT Yleiskirjeen 6/2011 liite 2 1 (5) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2010 2011) allekirjoituspöytäkirjan 4 :n mukaisten palkantarkistusten soveltamisohjeet Yleistä Yleiskorotus
KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN TOISTA JAKSOA KOSKEVA ALLEKIRJOITUS- PÖYTÄKIRJA
KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2014 2016 TOISTA JAKSOA 1.1.2016 31.1.2017 KOSKEVA ALLEKIRJOITUS- PÖYTÄKIRJA 1 Työmarkkinakeskusjärjestöjen neuvottelutuloksen toteuttaminen koskien