KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2013"

Transkriptio

1 KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY Yleistä kyselyn toteutuksesta Maaliskuun 201 aikana Nurmijärvellä toteutettiin aikaisempien vuosien tapaan Kivenkyydin kehittämiskysely Webropol-nettikyselynä. Kyselyn tavoitteena oli saada tietoa Kivenkyydin reittien uudelleensuunnittelun tueksi sekä selvittää millaisiin matkoihin Kivenkyytiä käytetään tai mitkä ovat käytön esteet. Kyselyyn tuli kaikkiaan 177 vastausta, joista 1 saatiin sähköisenä ja loput paperilomakkeilla. Aikaisempina vuosina kyselyn kokonaisvastausmäärä on ollut 8, 141 ja 162 joten saatujen vastausten lukumäärää oli edelleen kasvussa. Tänä vuonna kyselyssä oli toista kertaa mahdollisuus palauttaa vastaukset autoissa ja keskeisimmissä asioimispisteissä jaossa olleissa palautuskuorissa, joiden ansiosta vastaamista ei tarvinnut tehdä samalla kertaa kuin sai kysymyslomakkeen käsiinsä. 1.2 Vastaajien taustatiedot Asuinalue Nurmijärven kirkonkylä Klaukkala Rajamäki Röykkä Perttula Nukari Lepsämä Palojoki muu Kuva 1. Vastaajien asuinalue vuosien 20, 20, 20 ja 201 kyselyissä. Aikaisempina vuosina eniten vastauksia on tullut Klaukkalan alueelta. Tänä vuonna Klaukkalan alueen vastaukset vähenivät vajaaseen puoleen aiempien vuosien tasosta. Eniten lisääntyivät puolestaan Nurmijärven kirkonkylän ja Rajamäen alueilta tulleet vastaukset. Ennalta annettujen

2 taajamien ulkopuolelta tulleiden vastausten lukumäärä kasvoi hieman edellisestä vuodesta. Tänä vuonna muu -vastauksista suurimmat keskittymät kohdistuivat Valkjärven ja Metsäkylän alueisiin. Ikäluokka ja sukupuoli Nainen Mies Kuva 2. Vastaajat sukupuolen mukaan ryhmiteltynä. Valtaosa vastaajista oli naisia, kuten yleensä kaikissa joukkoliikenteeseen liittyvissä kyselyissä on tapana. Naisten osuus kasvoi yli 80 %:iin kaikista vastauksista. Ikäluokista eniten osuuttaan lisäsivät alle -vuotiaat sekä -17-vuotiaat. Suurimmaksi ikäluokaksi kohosivat 1-45-vuotiaat, joista moni vastasi lastensa liikkumistarpeen näkökulmasta. Kahtena aiempana vuonna suurin, 46-6-vuotiaiden ikäluokka pieneni tänä vuonan eniten. Myös yli 6-vuotiaiden vastaajien osalta saatiin vähemmän vastauksia, vaikka viime vuoden tapaan kysymykset olivat jaossa autoissa ja mukaan sai halutessaan vastauskuoren. alle yli Kuva. Vastaajat ikäluokan mukaan ryhmiteltynä.

3 Elämäntilanne eläkeläinen ei työssä käyvä koululainen tai opiskelija osa-aikaisessa työssä käyvä täysipäiväisessä työssä käyvä muu Kuva 4. Vastaajat elämäntilanteen mukaan ryhmiteltynä. Selkeästi suurin vastaajien ryhmä oli aikaisempien vuosien tapaan täysipäiväisessä työssä käyvät, mikä on hyvin tasapainossa vastaajien ikäjakauman kanssa. Koululaisten vastausten lukumäärän kasvu jatkui ja heidän vastaustensa määrä nousi ensimmäistä kertaa suuremmaksi kuin eläkeläisten vastausten määrä. Muu-luokkaan itsensä sijoittaneista suuri osa ilmoitti olevansa kotiäitejä. 1.. Lipputuotteiden tuntemus Taustatietojen jälkeen kyselyssä esiteltiin nykyisiä lipputuotteita, jotka soveltuvat hyvin Kivenkyytiä työmatkaliikenteessä käyttäville matkustajille. Toukokuussa 20 uudistetun Nurmijärvilipun Helsinkiin saakka palvelevan version ilmoitti tuntevansa hieman vajaa puolet vastanneista. Tunnettuus on itse asiassa heikentynyt hieman vuoden aikana. Espooseen tai Vantaalle saakka palvelevan Nurmijärvilipun tunnettuus oli edelleen huomattavasti alhaisemmalla tasolla, kuin lipun perusversion. Jo pitkään käytössä ollut Keski-Uudenmaan seutulippu oli edellisen vuoden tapaan yllättävän heikosti tunnettu, vain vajaa kolmannes vastanneista ilmoitti tuntevansa kyseisen lipputuotteen. Loppuvuodesta 20 käyttöönotetun Nurmijärven nuorisolipun tunnettuus on lisääntynyt hyvin viimevuodesta. Tuolloin lippu oli vasta suunnitteilla, mutta siitä oli jo jaettu alustavasti tietoa kuntalasille. Erityisesti nuoret vastaajat, joiden osuus oli aiempia vuoria suurempi, tunsivat heille itselleen ajankohtaisen nuorisolipun hyvin.

4 Vuonna 20 käyttöönotettu lipputuote Nykyiset lipputuotteet Tuntee tuotteen 201 (20) Ei tunne tuotetta 201 (20) 0-päivän Nurmijärvilippu Helsinkiin saakka, 0 81 (77) 91 (7) 0-päivän Nurmijärvilippu Espooseen/Vantaalle saakka, (41) 9 (97) Keski-Uudenmaan seutulippu, 0 päivää, 6 51 (5) 8 (91) Nurmijärven nuorisolippu 62 (25) 2 () 1.4 Kivenkyydin käyttö Kaikkien vuosien kyselyissä suurin osa vastaajista ei ole käyttänyt Kivenkyytiä. Tänä vuonna vastaajissa oli kuitenkin huomattavasti aikaisempia vuosia enemmän lähes päivittäin Kivenkyytiä käyttäneitä henkilöitä. Näistä aktiivikäyttäjistä suuri osa oli koululaisia, jotka käyttivät Kivenkyytiä koulumatkojen lisäksi harrastusmatkoilla. kyllä, lähes päivittäin kyllä, viikoittain kyllä, harvemmin en ole Kuva 5. Kivenkyydin käytön tiheys vuosina 20, 20, 20 ja 201

5 Kivenkyydin käyttö tai se mihin sitä käytettäisiin, kohdistui tänä vuonna eniten koulumatkoihin. Tämä on luonnollista, koska kouluikäisten osuus vastauksista kasvoin voimakkaasti. Lisäksi moni työikäinen vastasi ainakin osittain lastensa matkustamistarpeiden näkökulmasta. Työikäiset näkevät Kivenkyydin ensisijaisesti liityntäliikenteenä, eikä niinkään varsinaisena työmatkayhteytenä. Ikääntyneille tärkein matkatyyppi on asiointimatkat. Muuhun-luokkaan kuuluviin matkoihin oli usein kirjattu selitteeksi sairaala- tai terveyskeskusmatkat matkat. Vastaajilla oli mahdollisuus valita useampia matkatyyppejä kuten aikaisempinakin vuosina. Tyypillisin yhdistelmä oli asiointi-, harrastus- ja liityntämatkat. Usein näihin liittyy toive palvelusta iltaisin ja viikonloppuisin. asiointimatkoihin harrastusmatkoihin koulumatkoihin liityntäliikenteenä muuhun joukkoliikenteeseen työmatkoihin muuhun Kuva 6. Kivenkyydin käyttö matkatyypeittäin ryhmiteltynä.

6 Kulkumuodon valintaan vaikuttavat tekijät Vastaajia pyydettiin arvioimaan muutamien matkaan liittyvien tekijöiden vaikutusta siihen, käyttävätkö he Kivenkyytiä kunnan sisäisillä matkoillaan. Vastaukset annettiin valitsemalla jokaisen matkaan liittyvän tekijän kohdalle parhaiten näkemystä vastaava vaihtoehto seuraavista: 1=Ei vaikutusta 2=Pieni vaikutus =On vaikutusta 4=Melko suuri vaikutus 5=Erittäin suuri vaikutus EOS=En osaa sanoa Kulkutavan valintaan vaikuttavat tekijät EOS 4+5 Lähtöaikojen sopivuus 1,2 % 2,5 % 9,2 % 18,4 % 65,6 %,1 % 84,0 % Lähtö- ja saapumisaikojen luotettavuus,0 % 4,2 % 9,7 % 24,8 % 55,8 % 2,4 % 80,6 % Tarjolla olevien vuorojen määrä 0,0 % 4, %,8 % 22,0 % 57,9 %,0 % 79,9 % Kulkumuodon joustavuus 2,4 % 6,1 % 28,0 % 26,2 % 1,1 % 6,1 % 57, % Kokonaismatka-aika "ovelta ovelle" 1,8 % 9,6 % 27,1 % 24,1 % 1,9 % 5,4 % 56,0 % Aikataulu- ja reitti-informaation saatavuus 4,8 % 6,1 % 29,1 % 1,9 % 40,6 % 5,5 % 54,5 % Matkan hinta 6, %,5 % 28,8 % 26, % 21,9 % 4,4 % 48,1 % Asiakaspalvelun laatu 6,1 %,5 % 2,1 % 25,5 % 19,4 % 5,5 % 44,8 % Kaluston laatu 9,8 % 22,6 % 1,7 % 20,7 % 9,8 % 5,5 % 0,5 % Liikkumisen esteettömyys 21,2 % 21,8 % 20,6 % 15,8 % 1,9 % 6,7 % 29,7 % Kulkumuodon ympäristöystävällisyys 1,0 % 29,6 % 29,6 % 17, % 6,2 % 4, % 2,5 % Matkustamisen yksilöllisyys 22,2 % 26,5 % 25,9 %,5 % 4,9 % 9,9 % 15,4 % Nämä väittämätyyppiset kysymykset esitettiin vastaajille nyt kolmannen kerran. Kaikkina vuosina kolme eniten kulkumuodon valintaan vaikuttavaa tekijää ovat olleet: lähtö- ja saapumisaikojen luotettavuus, lähtöaikojen sopivuus sekä tarjolla olevien vuorojen määrä. Tänä vuonna näiden osatekijöiden merkitys kuitenkin pienentyi hieman aiemmista vuosista. Myös järjestys vaihtui taas hieman edellisestä vuodesta. Myös toiseksi tärkeimpien osatekijöiden kategoriaan sijoittuvat tekijät ovat olleet kaikilla kolmella kyselykerralla samat, tosin eri järjestyksessä. Näitä olivat kulkumuodon joustavuus, aikataulu- ja reitti-informaation saatavuus sekä kokonaismatka-aika ovelta-ovelle. Näidenkin tekijöiden painoarvo väheni hieman aiempiin vuosiin verrattuna. Vähiten tärkeät syyt (1+2) Tärkeimmät syyt (4+5) Kulkumuodon valintaan vaikuttavat tekijät muutos muutos Aikataulu- ja reitti-informaation saatavuus,9 %,1 % 0,8 % 54,5 % 69,6 % -15,1 % Asiakaspalvelun laatu 17,6 % 17,9 % -0,4 % 44,8 % 46,8 % -1,9 % Kaluston laatu 2, % 1,0 % 1, % 0,5 % 40,0 % -9,5 % Kokonaismatka-aika "ovelta ovelle",4 %,2 % -0,7 % 56,0 % 64,7 % -8,7 % Kulkumuodon joustavuus 8,5 %, % -1,7 % 57, % 71,2 % -1,8 % Kulkumuodon ympäristöystävällisyys 42,6 % 1,0 %,6 % 2,5 % 27,7 % -4, % Liikkumisen esteettömyys 4,0 % 4,0 % 9,0 % 29,7 % 42,5 % -,8 % Lähtö- ja saapumisaikojen luotettavuus 7, %,2 % 4,1 % 80,6 % 88,5 % -7,9 % Lähtöaikojen sopivuus,7 %,2 % 0,5 % 84,0 % 84,7 % -0,7 % Matkan hinta 18,8 % 15,4 %,4 % 48,1 % 56,4 % -8, % Matkustamisen yksilöllisyys 48,8 % 41, % 7,5 % 15,4 % 1,6 % -16,2 % Tarjolla olevien vuorojen määrä 4, % 1,9 % 2, % 79,9 % 8,1 % -,2 % Suurimmat muutokset vastauksien välillä kohdistui matkustamisen yksilöllisyyteen, kulkumuodon joustavuuteen sekä aikataulu- ja reitti-informaation saatavuuteen. Nämä osatekijät vaikuttavat aikaisempaa vähemmän kulkumuodon valintaan. Vähiten kulkumuodon valintaan vaikuttavista tekijöistä kulkumuodon ympäristöystävällisyyden ja liikkumisen esteettömyyden merkitys väheni eniten edelliseen vuoteen verrattuna.

7 Kivenkyydin käytön esteet Kivenkyydin käytön esteitä kartoitettiin esittämällä väittämiä, joilla usein perustellaan haluttomuutta käyttää julkisen liikenteen palveluita. Vastaajia pyydettiin arvioimaan miten hyvin väittämät pitävät paikkansa oman Kivenkyydin käytön osalta, käyttäen seuraavaa asteikkoa: 1=Täysin eri mieltä 2=Melko eri mieltä =Hiukan samaa mieltä 4=Melko samaa mieltä 5=Täysin samaa mieltä EOS=En osaa sanoa Taulukko 2. Kivenkyydin käytön esteitä. Kivenkyydin käytön esteet EOS 4+5 Aikataulut eivät sovellu tarpeisiini 5,9 %,7 % 16,6 % 17,8 % 42,6 % 6,5 % 60,4 % Henkilöauto on huomattavasti nopeampi kuin Kivenkyyti 6,0 % 7,8 % 21,1 % 15,1 % 6,7 % 1, % 51,8 % Reitit eivät sovellu matkustustarpeisiini 9, % 1,4 % 14,5 %,2 % 7,8 %,8 % 50,0 % Pysäkkien puuttuminen tai väärä sijainti 18,8 % 17,6 %,1 %,9 % 22,4 % 18,2 %, % Aikataulu- ja reittitietoja on vaikea löytää 17,8 % 19,5 % 2,7 %,8 % 18,9 % 8, % 0,8 % Reitti kiertelee liiaksi henkilöautoreittiin verrattuna,8 % 24,0 % 19,2 % 14,4 % 1,2 % 18,6 % 27,5 % Matkan tilaaminen on hankalaa 15,0 % 16,8 % 17,4 %,8 % 15,6 % 24,6 % 26, % Kivenkyydillä matkustaminen on liian kallista 22, % 22,9 % 16,0 %,6 % 8,6 % 17,7 % 21,1 % Kaluston kunto ja laatutaso ei tyydytä, % 25,9 % 6,8 %,7 % 2,5 % 27,8 % 6,2 % Esteettömyyttä ei ole huomioitu autoissa/pysäkeillä 22,4 % 20,6 % 20,0 % 2,4 % 1,8 % 2,7 % 4,2 % Aikataulujen sopimattomuus on valtakunnallisen henkilöliikennetutkimuksen mukaan tyypillisin joukkoliikenteen käytön este. Näin on ollut myös Kivenkyydin osalta kaikkina kolmena vuotena, jolloin nämä käytön esteitä kartoittaneet väittämät on esitetty. Tänä vuonna toiseksi suurimmaksi Kivenkyydin käytön esteeksi kohosi se, että henkilöauto on huomattavasti nopeampi kuin Kivenkyyti. Vasta kolmanneksi suurimman esteen Kivenkyydin käytölle muodostaa reittien sopimattomuus. Käytön esteiden kärkikolmikko oli sama kuin edellisenä vuonna, mutta järjestys vaihtui ja painoarvot pienenivät. Vähiten käyttöä estävät osatekijät eivät muuttuneet aiemmista vuosista. Näitä olivat kaluston laatu, esteettömyys ja matkan hinta. Se, että matkan hinnan ei koeta olevan este matkustamiselle, poikkeaa henkilöliikennetutkimuksen tuloksista, joissa hinnan merkitys nousee yleensä hyvin korkealle. Osittain tämä johtunee siitä, että suurin osa vastanneista ei ole käyttänyt Kivenkyytiä, koska aikataulut tai reitit eivät ole soveltuneet heidän tarpeisiinsa. Kun palvelua ei ole näistä perustavaa laatua olevista syistä käytetty lainkaan, ei sen hintaa ole koettu esteeksi. Kaluston laatu oli ylivoimaisesti pienin este Kivenkyydin käytölle. Tämä voidaan tulkita niin, että myös ei-käyttäjät tietävät kaluston olevan laadukasta. Vähiten tärkeät syyt (1+2) Tärkeimmät syyt (4+5) Kivenkyydin käytön esteet muutos muutos Aikataulu- ja reittitietoja on vaikea löytää 7, % 6,7 % 0,6 % 0,8 % 41,1 % -,4 % Aikataulut eivät sovellu tarpeisiini 16,6 % 15,8 % 0,7 % 60,4 % 65,8 % -5,5 % Esteettömyyttä ei ole huomioitu autoissa/pysäkeillä 4,0 % 45,8 % -2,7 % 4,2 %,4 % -8,2 % Henkilöauto on huomattavasti nopeampi kuin Kivenkyyti 1,9 % 16,1 % -2, % 51,8 % 52, % -0,5 % Kaluston kunto ja laatutaso ei tyydytä 59, % 60,0 % -0,7 % 6,2 % 5,2 % 1,0 % Kivenkyydillä matkustaminen on liian kallista 45,1 % 47,5 % -2, % 21,1 % 21,5 % -0,4 % Matkan tilaaminen on hankalaa 1,7 % 27,9 %,8 % 26, % 8, % -,0 % Pysäkkien puuttuminen tai väärä sijainti 6,4 % 7,7 % -1, %, % 1,8 % 1,5 % Reitit eivät sovellu matkustustarpeisiini 22,7 % 21, % 1,4 % 50,0 % 52,9 % -2,9 % Reitti kiertelee liiaksi henkilöautoreittiin verrattuna 4,7 % 26,6 % 8,1 % 27,5 % 4,4 % -6,9 % Kaksi vuotta sitten vuonna esteiden kärkikolmikossa olleen aikataulu- ja reittitiedon vaikean löydettävyyden osalta tapahtunut positiivinen kehitys on jatkunut. Kaksi vuotta sitten reilusti yli puolet vastaajista koki tämän esteeksi Kivenkyydin käytölle, viime vuonna sen koki esteeksi enää noin 40% vastanneista ja nyt noin 0% vastanneista. Myös aikataulujen ja reittien sopimattomuuden estevaikutus on jatkanut vähentymistään. Viime vuonna huolestuttavinta

8 kehitys oli ollut matkan tilaamisen osalta, koska sen merkitys matkustamisen esteenä lisääntyi, mutta nyt palattiin senkin osalta jopa paremmalle tasolle kuin kaksi vuotta sitten.

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2014

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2014 KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2014 1.1 Yleistä kyselyn toteutuksesta Maaliskuun 2014 aikana Nurmijärvellä toteutettiin aikaisempien vuosien tapaan Kivenkyydin kehittämiskysely Webropol-nettikyselynä. Kyselyn

Lisätiedot

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2011

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2011 KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 011 1.1 Yleistä kyselyn toteutuksesta Maaliskuun 011 aikana Nurmijärvellä toteutettiin Kivenkyydin kehittämiskysely Webropolnettikyselynä. Kyselyn tavoitteena oli saada tietoa

Lisätiedot

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2015

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2015 KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2015 1.1 Yleistä kyselyn toteutuksesta Maaliskuun 2015 aikana Nurmijärvellä toteutettiin aikaisempien vuosien tapaan Kivenkyydin kehittämiskysely Webropol-nettikyselynä. Kyselyn

Lisätiedot

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELYN 2018 VASTAUSTEN YHTEENVETO

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELYN 2018 VASTAUSTEN YHTEENVETO KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELYN 2018 VASTAUSTEN YHTEENVETO KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2018 1.1 Yleistä kyselyn toteutuksesta Maaliskuun 2018 aikana Nurmijärvellä toteutettiin kahden välivuoden jälkeen perinteinen

Lisätiedot

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY VASTAUSTEN YHTEENVETO

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY VASTAUSTEN YHTEENVETO KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2019 -VASTAUSTEN YHTEENVETO KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2019 1.1 Yleistä kyselyn toteutuksesta Maaliskuun 2019 aikana Nurmijärvellä toteutettiin perinteinen Kivenkyydin kehittämiskysely

Lisätiedot

FORSSAN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASON MÄÄRITTELYTYÖ

FORSSAN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASON MÄÄRITTELYTYÖ FORSSAN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASON MÄÄRITTELYTYÖ ASUKASKYSELYN TULOKSET 4/2016 VASTANNEIDEN ASUINKUNTA Eniten vastauksia tuli Tammelasta ja Humppilasta Kokonaisvastausmäärä oli 220 IKÄ- JA SUKUPUOLIJAKAUMA

Lisätiedot

Rinnakkaislääketutkimus 2011 Rinnakkaislääketeollisuus Ry

Rinnakkaislääketutkimus 2011 Rinnakkaislääketeollisuus Ry Rinnakkaislääketutkimus 0 Rinnakkaislääketeollisuus Ry Research Insight Finland Oy RIF-07 Syyskuu 0 Elina Iivarinen Jorma Hakanen Slide Master Tutkimuksen tausta ja tavoitteet Rinnakkaislääketeollisuus

Lisätiedot

Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta

Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta VAV Asunnot Oy uudistaa ARA-kiinteistöjensä vuokranmääritystä. Uudessa mallissa pääomakulujen lisäksi tasattaisiin

Lisätiedot

Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66

Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66 Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66 1 Sisältö Tutkimuksen tausta ja toteutus 3 Vastaajien taustatiedot

Lisätiedot

Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut. Kivenkyyti. - ajaisihan sillä myös Aleksis. 2.6.2014 alkaen

Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut. Kivenkyyti. - ajaisihan sillä myös Aleksis. 2.6.2014 alkaen Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut Kivenkyyti ajaisihan sillä myös Aleksis. 2.6.2014 alkaen Sisällysluettelo Matkan hinta ja maksaminen...4 Lipputuotteet...5 Palveluliikennereitit 2... 6 3 Järvikierros...

Lisätiedot

Oulun korkeakouluopiskelijoiden kansalaisuuskäytännöt ja sosiaalinen media:

Oulun korkeakouluopiskelijoiden kansalaisuuskäytännöt ja sosiaalinen media: Oulun korkeakouluopiskelijoiden kansalaisuuskäytännöt ja sosiaalinen media: Osallistuminen ja vaikuttaminen kyselyn tulokset Tässä esitettävän Osallistuminen ja vaikuttaminen - kyselyn vastaukset on saatu

Lisätiedot

Kaupunkipyörien asiakaskysely 2018

Kaupunkipyörien asiakaskysely 2018 Kaupunkipyörien asiakaskysely 2018 24.9.7.10. 7 935 vastaajaa Tarja Jääskeläinen Tutkimusmetodologia Tutkimus toteutettiin nettikyselynä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kysely lähetettiin kaikille

Lisätiedot

HLJ 2015 Helsingin seudun liikkumistutkimus 2012

HLJ 2015 Helsingin seudun liikkumistutkimus 2012 HLJ 215 Helsingin seudun liikkumistutkimus 212 Tutkimuksen tausta ja tavoitteet Helsingin seudun asukkaiden liikkumistottumuksia tutkittiin syksyllä 212 henkilöhaastatteluilla. Tavoitteena oli hankkia

Lisätiedot

PALVELUTASON KEHITTÄMINEN IMATRAN PAIKALLISLIIKENTEESSÄ. Pekka Vähätörmä Pekka.vahatorma@ramboll.fi Puh. 0400 543 678

PALVELUTASON KEHITTÄMINEN IMATRAN PAIKALLISLIIKENTEESSÄ. Pekka Vähätörmä Pekka.vahatorma@ramboll.fi Puh. 0400 543 678 PALVELUTASON KEHITTÄMINEN IMATRAN PAIKALLISLIIKENTEESSÄ Pekka Vähätörmä Pekka.vahatorma@ramboll.fi Puh. 0400 543 678 KESKEISIMMÄT PALVELUTASON MITTARIT Liikennöintiaika eli tarjonnan ajallinen laajuus

Lisätiedot

Syyt joukkoliikenteen markkinaosuuden kasvulle HSL alueella

Syyt joukkoliikenteen markkinaosuuden kasvulle HSL alueella Syyt joukkoliikenteen markkinaosuuden kasvulle HSL alueella Marko Vihervuori PLL vuosikokousseminaari Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö 1. Liikkumistutkimuksen esittely 2. Liikkumisen

Lisätiedot

Palvelut nyt ja tulevaisuudessa

Palvelut nyt ja tulevaisuudessa Yleiskaavatyö 2013 2016 Yleiskaavaluonnos 2014 Palvelut nyt ja tulevaisuudessa Nettikysely 13.11. 15.12.2014 vastaajia 1 339 Palvelut Lahdessa nyt ja tulevaisuudessa Lahden kaupungin maankäyttö toteutti

Lisätiedot

Liikuntapalvelujen asiakastyytyväisyyskyselyt 2015 Espoo, Turku ja Vantaa. 10.1.2016 FCG Finnish Consulting Group Oy

Liikuntapalvelujen asiakastyytyväisyyskyselyt 2015 Espoo, Turku ja Vantaa. 10.1.2016 FCG Finnish Consulting Group Oy Liikuntapalvelujen asiakastyytyväisyyskyselyt 201 Espoo, Turku ja Vantaa 10.1.2016 Finnish Consulting Group Oy Liikuntapalvelujen asiakastyytyväisyys 201 Sisältö 1 Johdanto 1.1 Yleistä 1.2 LiikuntaVertti

Lisätiedot

ROVANIEMEN PAIKALLISLIIKENNE MATKUSTAJATUTKIMUS

ROVANIEMEN PAIKALLISLIIKENNE MATKUSTAJATUTKIMUS ROVANIEMEN PAIKALLISLIIKENNE MATKUSTAJATUTKIMUS 2019 22.3.2019 TOTEUTUS Tutkimuksen ajankohta 19.-23.2.2019 Tiistaista torstaihin n. klo 6:00-19:00 Lauantaina klo 9:30-14:30 Kyselylomakkeita jaettiin busseissa

Lisätiedot

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ)

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ) KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ) 7.10.2019 SISÄLLYS Kyselyn toteutus ja tulokset Otos ja vastausmäärät alueittain Liikkumisen tunnuslukuja

Lisätiedot

ASUKASKYSELY YHTEISTYÖSSÄ HÄRKÄMÄKI JYRKKÄLÄ VIENOLA 20210

ASUKASKYSELY YHTEISTYÖSSÄ HÄRKÄMÄKI JYRKKÄLÄ VIENOLA 20210 ASUKASKYSELY YHTEISTYÖSSÄ HÄRKÄMÄKI JYRKKÄLÄ VIENOLA 20210 Asukaskysely oli käynnissä Syyskuussa Härkämäessä Asukaskyselyn oli suunnitellut Helsingin yliopisto FT Saara Yousfi paikkatietosuunnittelija,

Lisätiedot

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA 7.10.2019 SISÄLLYS Kyselyn toteutus ja tulokset Otos ja vastausmäärät alueittain Liikkumisen tunnuslukuja (matkojen pituudet, tarkoitus ja kulkutapa)

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2016

TILASTOKATSAUS 4:2016 Tilastokatsaus 6:212 TILASTOKATSAUS 4:216 1 24.3.216 YKSINASUVIEN TULOT VANTAALLA VUOSINA 2 213 Yksinasuvien määrä Vantaalla oli vuoden 213 lopussa kaikkiaan 95 4 asuntokuntaa, joista yksinasuvien asuntokuntia

Lisätiedot

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Valmennusryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli vanhemmille

Lisätiedot

21.3.2011. Satakunnan seutulipputyöryhmä. Vastauksia. yhteensä 303 Internet 174 paperilomake 129

21.3.2011. Satakunnan seutulipputyöryhmä. Vastauksia. yhteensä 303 Internet 174 paperilomake 129 Satakunnan seutulipputyöryhmä Vastauksia kpl yhteensä 303 Internet 174 paperilomake 129 1 SUKUPUOLI mies 22 % nainen 78 % Turku 2009: - nainen 74 % - mies 26 % 2 1 % 1 % IKÄ 9 % 26 % 15 % 14 % 14 % 20

Lisätiedot

Kaupunkipyörien asiakaskysely kaikki vastaajat, N= Tarja Jääskeläinen

Kaupunkipyörien asiakaskysely kaikki vastaajat, N= Tarja Jääskeläinen Kaupunkipyörien asiakaskysely 2017 kaikki vastaajat, N= 7 940 Tarja Jääskeläinen Tutkimusmetodologia Tutkimus toteutettiin nettikyselynä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kysely lähetettiin kaikille

Lisätiedot

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA Sisältö Autoistuminen Hämeenlinnan seudulla Autonomistus vs. palveluiden saavutettavuus Autonomistus

Lisätiedot

Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille?

Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille? Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille? Sari Kauranen, psykologi Verve Oulu Kokemuksia ja havaintoja kahdesta näkökulmasta

Lisätiedot

Taustaa 9.2.2016. Tutkimuksen käynnistäminen ja toteutus. Myönnetty, ei käytetty tulkkauspalvelun haasteet

Taustaa 9.2.2016. Tutkimuksen käynnistäminen ja toteutus. Myönnetty, ei käytetty tulkkauspalvelun haasteet Taustaa Myönnetty, ei käytetty tulkkauspalvelun haasteet Sillalla seminaari Eija Roisko Tikoteekin kehittämispäällikkö Kehitysvammaliitto ry eija.roisko@kvl.fi Oikeus tulkkauspalveluun 5313 vammaisella

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31 Kukaan

Lisätiedot

TURUN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN ENNEN-JÄLKEEN TUTKIMUS. Yhteenveto keväällä 2014 ja syksyllä 2015 tehdyistä tutkimuksista

TURUN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN ENNEN-JÄLKEEN TUTKIMUS. Yhteenveto keväällä 2014 ja syksyllä 2015 tehdyistä tutkimuksista TURUN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN ENNEN-JÄLKEEN TUTKIMUS Yhteenveto keväällä 2014 ja syksyllä 2015 tehdyistä tutkimuksista SISÄLTÖ 1. Tutkimuksen toteutus 2. Matkustajakysely, perustiedot 3. Matkustajakysely,

Lisätiedot

1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa

1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa Yhdyskuntatekniset palvelut 04 3 1 Johdanto 1.1 Selvityksen taustaa Vuonna 1992 toteutettiin ensimmäisen kerran tämän tutkimusasetelman mukainen selvitys asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä.

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2013. Taloustutkimus Oy.

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2013. Taloustutkimus Oy. HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 0 Taloustutkimus Oy Marraskuu 0 Tuomo Turja 9..0 Pauliina Aho SISÄLLYSLUETTELO. JOHDANTO....

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Kyselyyn vastasi sähköisesti 120 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 3 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut

Lisätiedot

HSL:n matkatutkimuksen tulokset syksyltä 2014 Tutkimus on osa suurten liikennehankkeiden vaikutustutkimuksia 2014 17

HSL:n matkatutkimuksen tulokset syksyltä 2014 Tutkimus on osa suurten liikennehankkeiden vaikutustutkimuksia 2014 17 HSL:n matkatutkimuksen tulokset syksyltä 2014 Tutkimus on osa suurten liikennehankkeiden vaikutustutkimuksia 2014 17 25.11.2015 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Ennen jälkeen-tutkimus tehdään, koska

Lisätiedot

Kirjastojen käyttäjäkysely arvioinnin työvälineenä Turussa

Kirjastojen käyttäjäkysely arvioinnin työvälineenä Turussa Kirjastojen käyttäjäkysely arvioinnin työvälineenä Turussa Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät 28.11.2013 Ulla-Maija Maunu Turun kaupunginkirjasto Turun kaupunginkirjasto lukuina: - Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Liikkumistarpeiden analyysi osana Forssan seudun palvelutasomäärittelyä. 21.6.2016 Yhteenveto tuloksista

Liikkumistarpeiden analyysi osana Forssan seudun palvelutasomäärittelyä. 21.6.2016 Yhteenveto tuloksista Liikkumistarpeiden analyysi osana Forssan seudun palvelutasomäärittelyä 21.6.2016 Yhteenveto tuloksista Matkustustarpeiden arviointimenetelmä Tarkastelussa on hyödynnetty Forssan seudulle laadittua yksilöllisen

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Asiakaskysely, maaliskuu 2019 2 Esittäjän nimi 27.3.2019 Tiivistelmä Asiakaskyselyn mukaan ne, jotka käyttävät paljon joukkoliikennettä, kävelevät enemmän kuin ne, jotka kulkevat

Lisätiedot

ASUKASKYSELY KYMENLAAKSON JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASOMÄÄRITYS LIIDEA OY

ASUKASKYSELY KYMENLAAKSON JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASOMÄÄRITYS LIIDEA OY ASUKASKYSELY KYMENLAAKSON JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASOMÄÄRITYS LIIDEA OY Vastaajien määrät Vastaajia yhteensä 183 Naisia 77 %, Miehiä 23 % Ikäjakauma painottuu työikäisiin 81 % käy töissä kodin ulkopuolella

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN JOUKKOLIIKENTEEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY

HÄMEENLINNAN JOUKKOLIIKENTEEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY HÄMEENLINNAN JOUKKOLIIKENTEEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY.4.08 TYÖN TAUSTA Hämeenlinnan kaupunki halusi selvittää paikallisen joukkoliikenteen toimivuutta, bussien kuntoa ja siisteyttä, kuljettajien toimintaa

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Alavieska

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Alavieska Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Alavieska Kyselyyn vastasi sähköisesti 17 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 4 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut

Lisätiedot

Mielipidekysely Nurmijärvi NYT tapahtumasta 28.11.2015

Mielipidekysely Nurmijärvi NYT tapahtumasta 28.11.2015 Mielipidekysely Nurmijärvi NYT tapahtumasta 28.11.2015 Tapahtuman järjestivät Keuda, Klaukkalan Yrittäjät, Nurmijärven Yrittäjänaiset sekä Nurmijärven kunta. Tapahtumassa oli mukana n. 50 näytteilleasettajaa.

Lisätiedot

AIKUISTEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (AMI)

AIKUISTEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (AMI) AIKUISTEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (AMI) 01. Ohjaajan nimi 02. Kyselyyn vastaamisen päivämäärä 03. Kuntoutuslaitos 1 Arinna Oy 2 Avire-Kuntoutus Oy 3 KK-Kunto Oy, Lappeenrannan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2015. Taloustutkimus Oy.

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2015. Taloustutkimus Oy. HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 05 Taloustutkimus Oy Marraskuu 05 Tuomo Turja 09..05 SISÄLLYSLUETTELO. JOHDANTO.... Tutkimuksen

Lisätiedot

ARJEN KESKIÖSSÄ HELSINKI 7.3.2013 MARTTI NORJA

ARJEN KESKIÖSSÄ HELSINKI 7.3.2013 MARTTI NORJA ARJEN KESKIÖSSÄ HELSINKI 7.3.2013 MARTTI NORJA Seinäjoki 2005 ja 2009 kuntaliitosten jälkeen Pinta-ala kasvoi yli kymmenkertaiseksi ja on nyt 1469 km2 Asukkaita tällä hetkellä lähes 60000 ja väkiluku kasvaa

Lisätiedot

Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa?

Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa? Tuomo Alasoini Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa? Teknologinen kehitys muuttaa työtä vauhdilla. Digitaaliset alustat tarjoavat uusia mahdollisuuksia jakaa työtä ja tehdä työtarjouksia ihmisille,

Lisätiedot

Eläkeajan asumisen toiveet 1015 suomalaista työikäistä vastasi

Eläkeajan asumisen toiveet 1015 suomalaista työikäistä vastasi Eläkeajan asumisen toiveet 1015 suomalaista työikäistä vastasi Erkki Heikkinen, toimitusjohtaja, Kiinteistömaailma Oy 19.4.2016 Työikäisillä suomalaisilla paljon toiveita maisemanvaihdosta eläkevuosina

Lisätiedot

Suomen ja ruotsinkielisten peruskoululaisten terveystottumukset

Suomen ja ruotsinkielisten peruskoululaisten terveystottumukset Suomen ja ruotsinkielisten peruskoululaisten terveystottumukset Eva Roos, Teija Nuutinen, Sakari Suominen, Raili Välimaa, Kristiina Ojala, Jorma Tynjälä, Jari Villberg, Lasse Kannas Johdanto Monessa tutkimuksissa

Lisätiedot

104 vuotta suomalaisen työn puolesta. Kotimaisen Työn Liitto 1912 Vuonna 1917 ensimmäinen alkuperämerkki

104 vuotta suomalaisen työn puolesta. Kotimaisen Työn Liitto 1912 Vuonna 1917 ensimmäinen alkuperämerkki Vastuullisuus ja innovatiivisuus julkisissa hankinnoissa Suomalaisen Työn Liitto Yhteiskunnallinen yritys -merkki Niina Ollikka 14.9.2016 104 vuotta suomalaisen työn puolesta Kotimaisen Työn Liitto 1912

Lisätiedot

KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14

KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14 KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Opettajasalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Asiakastyytyväisyys kysely, maaliskuu 2019 2 Esittäjän nimi 25.3.2019 Tiivistelmä Tutkimuksen taustaa Kyselyn saajat (otos 250000) arvottiin asiakastietokannasta Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Majoitusliikekysely 2009

Majoitusliikekysely 2009 Lappeenranta ja Imatra Valtakatu 49 :: FIN 53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358 45 137 5099 :: info@takoy.fi :: www.takoy.fi Sisällysluettelo Tiivistelmä... 1 Johdanto... 2 Hotellivierailijoiden matkustaminen...

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2012 Kyselytutkimuksen tulokset 31 kunnassa. 6.9.2012 Heikki Miettinen

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2012 Kyselytutkimuksen tulokset 31 kunnassa. 6.9.2012 Heikki Miettinen Kyselytutkimuksen tulokset 31 kunnassa 20 Heikki Miettinen SISÄLLYS 1 Johdanto Selvityksen taustaa 2 Otos ja vastaukset 3 Vastaajien taustatiedot 4 2 Yhteenveto tuloksista 5 3 Kadut 3 4 Puistojen hoito

Lisätiedot

Miten matkustajat odottavat Länsimetron vaikuttavan omaan liikkumiseensa? Matkatutkimus Länsimetron vaikutusalueen joukkoliikenteessä, kevät 2016

Miten matkustajat odottavat Länsimetron vaikuttavan omaan liikkumiseensa? Matkatutkimus Länsimetron vaikutusalueen joukkoliikenteessä, kevät 2016 Miten matkustajat odottavat Länsimetron vaikuttavan omaan liikkumiseensa? Matkatutkimus Länsimetron vaikutusalueen joukkoliikenteessä, kevät 2016 1 2 Tutkimuksen tavoite ja toteutus Tutkimuksen tavoite

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Sievi

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Sievi Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Sievi Kyselyyn vastasi sähköisesti 25 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 2 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut vastaukset

Lisätiedot

Väestömuutokset - Tammi-toukokuu 2015 Tilastotiedote 9/2015

Väestömuutokset - Tammi-toukokuu 2015 Tilastotiedote 9/2015 Väestömuutokset - Tammi-toukokuu 2015 Tilastotiedote 9/2015 Kuopion väestömuutos tammi - toukokuussa 2015 Kuopion ennakkoväkiluku toukokuun 2015 lopussa oli 110985. Tammi-toukokuussa Kuopion väestömuutos

Lisätiedot

Taksimarkkinoiden vapautumisen ennen jälkeen tutkimus 2017

Taksimarkkinoiden vapautumisen ennen jälkeen tutkimus 2017 Taksimarkkinoiden vapautumisen ennen jälkeen tutkimus 07 Alustavat tulokset, kesäkuu 07 Kansalaiskyselyn vastaukset Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Tutkimuksen taustat Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Perheyritysbarometri 2015. Joulukuu 2015

Perheyritysbarometri 2015. Joulukuu 2015 Perheyritysbarometri 2015 Joulukuu 2015 Perheyritysten kasvu 2 Perheyrityksistä noin viidennes on muutostilanteessa 70 % perheyrityksistä 19 % perheyrityksistä Alkuvaihe Kasvu Vakaa toiminta Uudistuminen

Lisätiedot

Tutkimus järjestäytymisestä

Tutkimus järjestäytymisestä Tutkimus järjestäytymisestä Tutkimuksen taustaa Tutkimuksen taustaa: Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen ammatilliseen järjestäytymiseen liittyen Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 42 05.06.2014. 42 Asianro 4014/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 42 05.06.2014. 42 Asianro 4014/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) 42 Asianro 4014/08.01.01/2014 Kuopion toimivalta-alueen maaseutuliikenteen kannusteurakkakohteiden liikennöintisuunnitelmat Kannusteurakkasopimukset Suunnittelupäällikkö

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin yhteispalvelupisteiden asiakaskysely 2011. Innovaatiopalvelut

Jyväskylän kaupungin yhteispalvelupisteiden asiakaskysely 2011. Innovaatiopalvelut Jyväskylän kaupungin yhteispalvelupisteiden asiakaskysely 2011 Yhteispalvelupisteiden asiakaskysely 2011 - Asiakaskysely toteutettiin Palokan, Säynätsalon, Tikkakosken ja Vaajakosken yhteispalvelupisteissä

Lisätiedot

Millä tuulella tuulivoimasta?

Millä tuulella tuulivoimasta? Millä tuulella tuulivoimasta? Ruokolahden tuulivoimakyselyn tulokset Etelä-Karjala-instituutti, 15.11.2012 Yleistä Ruokolahtelaisilla oli kesällä 2012 mahdollisuus vastata tuulivoima- aiheiseen kyselyyn,

Lisätiedot

PTT:n suhdannekatsaus 2Q2014

PTT:n suhdannekatsaus 2Q2014 PTT:n suhdannekatsaus 2Q214 Markkinatilanteen heikkeneminen jatkuu vuoden alkupuoliskolla talotoimituksia selvästi vähemmän kuin edellisenä vuotena. PTT:n jäsenyritykset toimittivat kotimaahan vuoden ensimmäisellä

Lisätiedot

Anna-Maija Koivusalo 24.2.13. Kivuton sairaala projekti vuonna 2012

Anna-Maija Koivusalo 24.2.13. Kivuton sairaala projekti vuonna 2012 Anna-Maija Koivusalo 24.2.13 Kivuton sairaala projekti vuonna 2012 Kivun arviointi projekti toteutettiin seitsemännen kerran syksyllä 2012 pääosin viikolla 42. Mukana oli niin erikoissairaanhoidon kuin

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Merijärvi

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Merijärvi Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Merijärvi Kyselyyn vastasi sähköisesti 34 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 2 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut

Lisätiedot

- Valonian ja Turun seudun joukkoliikenne Fölin viisaan työmatkaliikkumisen edistämiskampanja -

- Valonian ja Turun seudun joukkoliikenne Fölin viisaan työmatkaliikkumisen edistämiskampanja - - Valonian ja Turun seudun joukkoliikenne Fölin viisaan työmatkaliikkumisen edistämiskampanja - Seudullista joukkoliikenteen edistämistä Yhteensä 200 autoilevaa työmatkalaista Fölialueelta kokeili kuukauden

Lisätiedot

Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi

Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi Hämeen ELY-keskus tiedottaa TAMMIKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa 22.02.2011 klo 9.00 Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen

Lisätiedot

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015 Esiopetuksen arvot Arvokysely tammikuu 2015 Yleistä kyselystä - Toteutettu Savonlinnan esiopetusyksiköissä - Aikuisille kysely netissä - Lapset keskustelivat ryhmissään aikuisen johdolla (valitsivat 12:sta

Lisätiedot

Hallituksen esitys työeläkejärjestelmää koskevan lainsäädännön muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 16/2015

Hallituksen esitys työeläkejärjestelmää koskevan lainsäädännön muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 16/2015 Hallituksen esitys työeläkejärjestelmää koskevan lainsäädännön muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 16/2015 Vuoden 2017 eläkeuudistus: Taustalla julkisen talouden kestävyysvaje ja keskimääräisen

Lisätiedot

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa Eskarista ekalle eskariope mukana ekaluokan alussa Taustaa: Kemi mukana Kelpo-kehittämistoiminnan 1. aallossa lv. 2008-2009 alkaen Tavoite: Esi- ja perusopetuksen nivelvaiheen kehittäminen ja yhteistyön

Lisätiedot

KANSALAISTEN TIETÄMYS KEHITYSYHTEISTYÖASIOISTA. Tutkimusraportti 15.1.2015

KANSALAISTEN TIETÄMYS KEHITYSYHTEISTYÖASIOISTA. Tutkimusraportti 15.1.2015 KANSALAISTEN TIETÄMYS KEHITYSYHTEISTYÖASIOISTA Tutkimusraportti..0 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tämän tutkimuksen on tehnyt Ulkoasiainministeriön toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Tutkimusta varten haastateltiin

Lisätiedot

Tietotekniikkakeskuksen syksyn 2011 asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset

Tietotekniikkakeskuksen syksyn 2011 asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset 1 Tietotekniikkakeskuksen syksyn 2011 asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset Tietotekniikkakeskuksen asiakastyytyväisyyskyselyllä 21.09 05.10.2011 kartoitettiin tietoa Tiken eri palveluiden käytöstä ja käyttäjien

Lisätiedot

Viestintäviraston analyysi Viestintäpalvelujen kuluttajatutkimus 2010:stä 17.2.2011

Viestintäviraston analyysi Viestintäpalvelujen kuluttajatutkimus 2010:stä 17.2.2011 Viestintäviraston analyysi Viestintäpalvelujen kuluttajatutkimus 2010:stä 17.2.2011 Tämä analyysi perustuu Viestintäpalvelujen kuluttajatutkimus 2010 tietoaineistoon. Viestintävirasto teetti Viestintäpalvelujen

Lisätiedot

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin

Lisätiedot

Ikäinnovaatio 2012-2014 hanke

Ikäinnovaatio 2012-2014 hanke Ikäinnovaatio 2012-2014 hanke http://www.uef.fi/ikainnovaatio 31.5.2013 Paronen, Elsa Ropponen, Katja Ahonen, Tommi Hämäläinen, Susanne Tutkimustulokset -esityksen eteneminen 1)Tutkimus asetelma 2) Kyselyyn

Lisätiedot

Kyselyn tulokset, kevät LIITE 4 ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY

Kyselyn tulokset, kevät LIITE 4 ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY Näkökeskus on myöntänyt vuonna 007 atk-ohjausta 4:lle näkö- tai kuulonäkövammaiselle henkilölle. Ohjausta saaneiden ikäjakauma on 9 vuotta. Atkohjauksen on toteuttanut ulkopuolinen

Lisätiedot

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa!

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Kysely Välkky-projektissa keväällä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Aika ja paikka: 11.3.2011, MTC Oy, Pori Kouluttajat: Timo Martelius

Lisätiedot

Esimerkkejä derivoinnin ketjusäännöstä

Esimerkkejä derivoinnin ketjusäännöstä Esimerkkejä derivoinnin ketjusäännöstä (5.9.008 versio 1.0) Esimerkki 1 Määritä funktion f(x) = (x 5) derivaattafunktio. Funktio voidaan tulkita yhdistettynä funktiona, jonka ulko- ja sisäfunktiot ovat

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 01 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 01 toisella neljänneksellä, prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0, prosenttiyksikköä. Helsingissä

Lisätiedot

Tikkakosken asukaskysely 2010

Tikkakosken asukaskysely 2010 2010 Tikkakosken asukaskyselyn koontia Jyväskylän kaupungin innovaatiopalvelut - Asukaskyselyssä kerättiin tikkakoskelaisten ajatuksia alueen kehittämisestä ja kartoitettiin asukkaiden näkemyksiä Tikkakoskelle

Lisätiedot

PÄIHDEHAASTATTELU osio 2 - Päihdekartoitus

PÄIHDEHAASTATTELU osio 2 - Päihdekartoitus Potilas: Pvm: Haastattelija:_ Johdanto1b. Kysyisin sinulta nyt joitakin kysymyksiä päihteiden käyttöön liittyen. Kysyn sinulta alkoholista, huumausaineista, reseptittömästä lääkeaineiden käytöstä sekä

Lisätiedot

Tulokset. Kysely 819158. Pikatilastot Kysely 819158 'Kysely Museokortin käyttäjille'

Tulokset. Kysely 819158. Pikatilastot Kysely 819158 'Kysely Museokortin käyttäjille' Tulokset Kysely 819158 Tallenteita kyselyssä: 6970 Tallenteita kyselyssä yhteensä: 6970 Prosenttiosuus kaikista: 100.00% sivu 1 / 31 Kenttäyhteenveto q7(sq001):lle Kuinka samaa tai eri mieltä olet seuraavien

Lisätiedot

ETELÄ-KYMENLAAKSON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA. Esittelykalvot: Asukaskyselyn vastausten analyysi 25.1.2016

ETELÄ-KYMENLAAKSON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA. Esittelykalvot: Asukaskyselyn vastausten analyysi 25.1.2016 ETELÄ-KYMENLAAKSON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA Esittelykalvot: Asukaskyselyn vastausten analyysi 25.1.2016 YHTEENVETO 1/3 Asukaskyselyyn saatiin yli 2000 vastausta, pääosa vastaajista naisia ja iältään

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 37 TYÖLLSYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSNGSSÄ 3. VUOSNELJÄNNEKSELLÄ Helsingin työllisyysaste oli vuoden kolmannella neljänneksellä 74,1 prosenttia, mikä oli 0,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi sitten. Työllisten

Lisätiedot

Mielipiteet sote-uudistuksesta

Mielipiteet sote-uudistuksesta Mielipiteet sote-uudistuksesta Kansa ei usko sote-uudistuksen onnistumiseen Hallituksen esitys uudeksi sote-järjestämislaiksi annettiin eduskunnalle joulukuun alussa. Eduskunta päättää asiasta ennen kevään

Lisätiedot

Millaista tukea ja apua päihteitä käyttävien vanhempien lapsi haluaisi?

Millaista tukea ja apua päihteitä käyttävien vanhempien lapsi haluaisi? Millaista tukea ja apua päihteitä käyttävien vanhempien lapsi haluaisi? Lapset, perhe ja päihteet seminaari 7.10.2009 Helsinki 7.10.2009 Marja Holmila 7.10.2009 1 PÄIHTEIDEN HAITAT MUILLE KUIN KÄYTTÄJÄLLE

Lisätiedot

Lastensuojelun edunvalvonnan tarpeen arvioiminen lastensuojeluprosessissa. 18.9.2013 Marjukka Heikkilä

Lastensuojelun edunvalvonnan tarpeen arvioiminen lastensuojeluprosessissa. 18.9.2013 Marjukka Heikkilä Lastensuojelun edunvalvonnan tarpeen arvioiminen lastensuojeluprosessissa 18.9.2013 Marjukka Heikkilä LSL 22 Lapselle tulee lastensuojeluasiassa määrätä edunvalvoja käyttämään huoltajan sijasta lapsen

Lisätiedot

KUUSAMON LUONNONVAROJEN KÄYTÖN YHTEENSOVITTAMISSUUNNITELMA

KUUSAMON LUONNONVAROJEN KÄYTÖN YHTEENSOVITTAMISSUUNNITELMA KUUSAMON LUONNONVAROJEN KÄYTÖN YHTEENSOVITTAMISSUUNNITELMA Kuusamon luonnonvarojen yhteensovittamissuunnitelman yhtenä osana on laadittu vuorovaikutusta lisäävä kysely luonnonvarojen merkittävyydestä sekä

Lisätiedot

Mitä jäbä duunaa? - Tervetuloa seminaariin

Mitä jäbä duunaa? - Tervetuloa seminaariin Mitä jäbä duunaa? - Tervetuloa seminaariin Anne Kejonen, Ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Nuorten terveystapatutkimus 2013 Tupakointikokeilut

Lisätiedot

Epäyhtälön molemmille puolille voidaan lisätä sama luku: kaikilla reaaliluvuilla a, b ja c on voimassa a < b a + c < b + c ja a b a + c b + c.

Epäyhtälön molemmille puolille voidaan lisätä sama luku: kaikilla reaaliluvuilla a, b ja c on voimassa a < b a + c < b + c ja a b a + c b + c. Epäyhtälö Kahden lausekkeen A ja B välisiä järjestysrelaatioita A < B, A B, A > B ja A B nimitetään epäyhtälöiksi. Esimerkiksi 2 < 6, 9 10, 5 > a + + 2 ja ( + 1) 2 2 + 2 ovat epäyhtälöitä. Epäyhtälössä

Lisätiedot

Asukaskyselyn yhteenveto Isojoki. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Asukaskyselyn yhteenveto Isojoki. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Asukaskyselyn yhteenveto Isojoki Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 30.8.2017 Taustatiedot Kunta Koulu 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk Alakoulu yht. 7. lk 8. lk 9. lk Yläkoulu yht. YHT. Isojoki Isojoen

Lisätiedot

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä

Lisätiedot

Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta

Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta 2 JOHDANTO JA YHTEENVETO Korkeatasoinen ja toimiva lentoliikenne on merkittävä osa alueiden kilpailukykyä. Tämän vuoksi Pohjois- Karjalan maakuntaliitto osallistuu

Lisätiedot

Uusyrittäjien vastaukset. Suomalaisen Työn Liitto Suomen Yrittäjät 30.8.2011

Uusyrittäjien vastaukset. Suomalaisen Työn Liitto Suomen Yrittäjät 30.8.2011 Yrittäjyysilmapuntari il t i 2011 Uusyrittäjien vastaukset Suomalaisen Työn Liitto Suomen Yrittäjät 30.8.2011 Yrittäjyysilmapuntari 2011 Yrittäjyysilmapuntari 2011 -tutkimus on Suomalaisen Työn Liiton

Lisätiedot

Ferratum Oyj:n Eurooppalainen Kesäbarometri 2016

Ferratum Oyj:n Eurooppalainen Kesäbarometri 2016 Ferratum Oyj:n Eurooppalainen Kesäbarometri 2016 sivu 2 Ferratum Oyj Eurooppalainen Kesäbarometri 2016 Kesälomakulutuksen osuus kotitalouden kuukausituloista Kesäloman yleisimmät kulutuskohteet Euroopassa

Lisätiedot

Mikroliikkuminen osana HSL-alueen liikennettä. Tarja Jääskeläinen

Mikroliikkuminen osana HSL-alueen liikennettä. Tarja Jääskeläinen Mikroliikkuminen osana HSL-alueen liikennettä Tarja Jääskeläinen 1 Esittäjän nimi Potkulautapilotti 2 Asemallinen potkulautakokeilu Vuosaaressa HSL:n IdeaLab-hankekilpailun (2018) toinen voittaja Toteuttaja

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014

Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014 Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014 Helsinki 12.12.2014 Aki Miettinen Kehitysjohtaja Kyselyn tavoite ja toteutus Kyselyssä selvitettiin päivähoidossa olevien lasten vanhempien arvioita lapsensa

Lisätiedot

HAKEMUSLOMAKE OHJATTUUN RYHMÄTOIMINTAAN KOIVUTARHAAN (KANNUS), KOTIPÄÄSKYYN (KOKKOLA) JA VASKOOLIIN (VETELI)

HAKEMUSLOMAKE OHJATTUUN RYHMÄTOIMINTAAN KOIVUTARHAAN (KANNUS), KOTIPÄÄSKYYN (KOKKOLA) JA VASKOOLIIN (VETELI) HAKEMUSLOMAKE OHJATTUUN RYHMÄTOIMINTAAN KOIVUTARHAAN (KANNUS), KOTIPÄÄSKYYN (KOKKOLA) JA VASKOOLIIN (VETELI) Vastaanottaja täyttää: Hakija: Hakemus nro: / Saapunut: 1 Hakeutumisohje: Tällä hakemuksella

Lisätiedot

lähteitä, mitä kirjoittaja on käyttänyt. Ja meille on helpompi nähdä ne, kun me jatkossa tutkimme evankeliumeja.

lähteitä, mitä kirjoittaja on käyttänyt. Ja meille on helpompi nähdä ne, kun me jatkossa tutkimme evankeliumeja. 1 Talmud tutuksi Aloittelemme opetusten sarjaa jossa käsittelemme juutalaisia lähteitä. Siihen sisältyy sekä Talmudin että Midrashin lähteitä. Joskus kun uskovainen kristitty kuulee sanan Talmud, niin

Lisätiedot

Ympäristökysely Taulukkoraportti N=644 Julkaistu: 22.5.2009

Ympäristökysely Taulukkoraportti N=644 Julkaistu: 22.5.2009 Ympäristökysely Taulukkoraportti N=644 Julkaistu: 22.5.2009 Kaikki vastaajat (N=644) Oletko Poika 45 % Tyttö 55 % Ikä 12 v. tai alle 10 % 13 v. 18 % 14 v. 23 % 15 v. 22 % 16 v. 9 % 17 v. 10 % 18 v. 4 %

Lisätiedot