KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2015

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2015"

Transkriptio

1 KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY Yleistä kyselyn toteutuksesta Maaliskuun 2015 aikana Nurmijärvellä toteutettiin aikaisempien vuosien tapaan Kivenkyydin kehittämiskysely Webropol-nettikyselynä. Kyselyn tavoitteena oli saada tietoa Kivenkyydin reittien uudelleensuunnittelun tueksi sekä selvittää millaisiin matkoihin Kivenkyytiä käytetään tai mitkä ovat käytön esteet. Kyselyyn tuli kaikkiaan 143 vastausta, joista 107 saatiin sähköisenä ja loput paperilomakkeilla. Aikaisempina vuosina kyselyn kokonaisvastausmäärä on ollut 118, 141, 162 ja 177 ja 137, joten saatujen vastausten lukumäärää edustaa keskimääräistä tasoa. Tänäkin vuonna kyselyssä oli mahdollisuus palauttaa vastaukset autoissa ja keskeisimmissä asioimispisteissä jaossa olleissa palautuskuorissa, joiden ansiosta vastaamista ei tarvinnut tehdä samalla kertaa kuin sai kysymyslomakkeen käsiinsä. 1.2 Vastaajien taustatiedot, Asuinalue Kuva 1. Vastaajien asuinalue vuosien kyselyissä.

2 Tänä vuonna Palojoen alueelta tuli enemmän vastauksia kuin yhtenäkään aiempana vuonna. Lepsämän alueen vastausmäärä säilyi korkealla tasolla, vaikka pienentyi edellisen vuoden määrästä. Klaukkalasta ja Rajamäeltä tuli viimevuotta enemmän vastauksia. Viimevuoden tapaan myös tänä vuonna muu -vastauksista suurin osa annettiin Valkjärven alueelta. Ikäluokka ja sukupuoli Valtaosa vastaajista oli naisia, kuten yleensä kaikissa joukkoliikenteeseen liittyvissä kyselyissä on tapana. Miesten osuus kuitenkin säilyi samalla aiempia vuosia suuremmalla tasolla, johon se nousi viimevuotisessa kyselyssä. Parina aiempana vuonna aktiivisesti vastanneiden kouluikäisten osuus väheni nyt huomattavasti. Vanhimman, yli 63-vuotiaiden antamien vastausten määrä lisääntyi eniten. Kuva 2. Vastaajat ikäluokan mukaan ryhmiteltynä.

3 Kuva 3. Vastaajat sukupuolen mukaan ryhmiteltynä. Elämäntilanne Selkeästi suurin vastaajien ryhmä oli aikaisempien vuosien tapaan täysipäiväisessä työssä käyvät, mikä on hyvin tasapainossa vastaajien ikäjakauman kanssa. Koululaisten osuus vastaajien joukossa väheni jo viime vuonna ja vähentyminen jatkui edelleen. Eläkeläisten osuus puolestaan kasvoin melko paljon edellisestä vuodesta. Muu-luokkaan sijoittuneet olivat enimmäkseen yrittäjiä tai hoitovapaalla/äitiyslomalla olevia henkilöitä.

4 Kuva 4. Vastaajat elämäntilanteen mukaan ryhmiteltynä.

5 1.3 Kivenkyydin käyttö Tämänvuotisista vastaajista suurin osa oli käyttänyt Kivenkyytiä. Lähes päivittäin käyttäneiden vastaajien määrä lisääntyi viimevuotisesta, vaikka tähän ryhmään kuuluvien koululaisten määrä samanaikaisesti väheni. Tyypillinen päivittäinen käyttäjä on liityntäliikenteessä Kivenkyytiä hyödyntävä työikäinen. Eniten kasvua tapahtui satunnaisesti Kivenkyytiä käyttäneiden keskuudessa, joka saattaa olla signaali uusista käyttäjistä. Kuva 5. Vastanneiden Kivenkyydin käytön tiheys vuosina

6 Kivenkyydin käyttö tai se mihin sitä käytettäisiin, kohdistui tänä vuonna yhtäläisesti asiointimatkoihin sekä liityntäliikenteenä muuhun joukkoliikenteeseen. Työikäiset näkevät Kivenkyydin ensisijaisesti liityntäliikenteenä, eikä niinkään varsinaisena työmatkayhteytenä. Ikääntyneille tärkein matkatyyppi on asiointimatkat. Muuhun-luokkaan kuuluviin matkoihin oli tänä vuonna usein kirjattu selitteeksi omien lasten koulumatkat. Sairaala- tai terveyskeskusmatkat eivät olleet niin vahvasti esillä kuin aiempina vuosina. Vastaajilla oli mahdollisuus valita useampia matkatyyppejä kuten aikaisempinakin vuosina. Tyypillisin yhdistelmä oli asiointi-, harrastus- ja liityntämatkat. Usein näihin liittyy toive palvelusta iltaisin ja viikonloppuisin. Kuva 6. Kivenkyydin käyttö matkatyypeittäin ryhmiteltynä.

7 Lipputuotteiden tuntemus Lipputuotteiden tuntemus oli vastaajien keskuudessa melko alhaista. Nurmijärvilippu Helsinkiin oli ainoa lipputuote, jonka tunsi yli puolet vastanneista. Aikuisten 30 päivän liput Kyllä Ei Nurmijärvilippu Helsinkiin saakka, Nurmijärvilippu Espooseen/Vantaalle saakka, Keski-Uudenmaan seutulippu, päivän nuorisoliput alle 17-vuotiaille Kyllä Ei Nurmijärven sisäinen, Nurmijärvi-Espoo/Vantaa, Nurmijärvi-Helsinki, Henkilöauton käyttömahdollisuus Runsaalla kolmasosalla vastanneista ei ole henkilöautoa käytettävissä. Niistä joilla on auto käytettävissään, noin puolet ajaa yleensä itse. Joka itse ajavien tai matkustavien sekä pääsääntöisesti vain matkustajien osuus oli samansuuruinen.

8 Kulkumuodon valintaan vaikuttavat tekijät Vastaajia pyydettiin arvioimaan muutamien matkaan liittyvien tekijöiden vaikutusta siihen, käyttävätkö he Kivenkyytiä kunnan sisäisillä matkoillaan. Vastaukset annettiin valitsemalla jokaisen matkaan liittyvän tekijän kohdalle parhaiten näkemystä vastaava vaihtoehto seuraavista: 1=Ei vaikutusta 2=Pieni vaikutus 3=On vaikutusta 4=Melko suuri vaikutus 5=Erittäin suuri vaikutus EOS=En osaa sanoa Taulukko 1. Kulkutavan valintaan vaikuttavat tekijät 2015 ja 2014 Kulkutavan valintaan vaikuttavat tekijät EOS 4+5 Lähtöaikojen sopivuus 1,5 % 2,9 % 6,6 % 12,5 % 73,5 % 2,9 % 86,0 % Lähtö- ja saapumisaikojen luotettavuus 1,5 % 2,2 % 12,5 % 19,9 % 60,3 % 3,7 % 80,1 % Tarjolla olevien vuorojen määrä 0,7 % 1,5 % 15,4 % 13,2 % 64,7 % 4,4 % 77,9 % Aikataulu- ja reitti-informaation saatavuus 6,6 % 4,4 % 16,8 % 18,2 % 49,6 % 4,4 % 67,9 % Kokonaismatka-aika "ovelta ovelle" 3,7 % 7,4 % 18,4 % 22,1 % 45,6 % 2,9 % 67,6 % Kulkumuodon joustavuus 4,4 % 5,9 % 18,4 % 25,7 % 41,2 % 4,4 % 66,9 % Matkan hinta 6,0 % 14,9 % 22,4 % 23,1 % 29,1 % 4,5 % 52,2 % Asiakaspalvelun laatu 6,6 % 14,7 % 22,1 % 18,4 % 32,4 % 5,9 % 50,7 % Kaluston laatu 7,4 % 23,5 % 27,9 % 19,1 % 17,6 % 4,4 % 36,8 % Kulkumuodon ympäristöystävällisyys 11,9 % 29,6 % 18,5 % 20,7 % 14,8 % 4,4 % 35,6 % Liikkumisen esteettömyys 20,1 % 20,9 % 18,7 % 11,9 % 23,1 % 5,2 % 35,1 % Matkustamisen yksilöllisyys 20,1 % 22,4 % 20,1 % 16,4 % 12,7 % 8,2 % 29,1 % Nämä väittämätyyppiset kysymykset esitettiin vastaajille jo viidennen kerran. Kaikkina vuosina kolme eniten kulkumuodon valintaan vaikuttavaa tekijää ovat olleet: lähtöaikojen sopivuus, lähtöja saapumisaikojen luotettavuus sekä tarjolla olevien vuorojen määrä. Kulkutavan valintaan vaikuttavat tekijät EOS 4+5 Lähtöaikojen sopivuus 0,0 % 3,1 % 10,1 % 17,1 % 66,7 % 3,1 % 83,7 % Lähtö- ja saapumisaikojen luotettavuus 0,8 % 3,1 % 13,1 % 21,5 % 60,0 % 1,5 % 81,5 % Tarjolla olevien vuorojen määrä 0,0 % 3,2 % 15,1 % 15,1 % 62,7 % 4,0 % 77,8 % Aikataulu- ja reitti-informaation saatavuus 11,5 % 8,5 % 12,3 % 15,4 % 49,2 % 3,1 % 64,6 % Kulkumuodon joustavuus 8,1 % 4,0 % 21,0 % 26,6 % 35,5 % 4,8 % 62,1 % Kokonaismatka-aika "ovelta ovelle" 6,3 % 11,9 % 17,5 % 24,6 % 37,3 % 2,4 % 61,9 % Asiakaspalvelun laatu 7,1 % 14,3 % 25,4 % 21,4 % 25,4 % 6,3 % 46,8 % Matkan hinta 5,6 % 17,7 % 29,0 % 18,5 % 25,8 % 3,2 % 44,4 % Liikkumisen esteettömyys 28,8 % 21,6 % 16,0 % 10,4 % 23,2 % 0,0 % 33,6 % Kaluston laatu 8,0 % 23,2 % 33,6 % 17,6 % 14,4 % 3,2 % 32,0 % Kulkumuodon ympäristöystävällisyys 16,8 % 21,6 % 29,6 % 16,8 % 10,4 % 4,8 % 27,2 % Matkustamisen yksilöllisyys 24,8 % 22,4 % 19,2 % 8,8 % 15,2 % 9,6 % 24,0 %

9 Kivenkyydin käytön esteet Kivenkyydin käytön esteitä kartoitettiin esittämällä väittämiä, joilla usein perustellaan haluttomuutta käyttää julkisen liikenteen palveluita. Vastaajia pyydettiin arvioimaan miten hyvin väittämät pitävät paikkansa oman Kivenkyydin käytön osalta, käyttäen seuraavaa asteikkoa: 1=Täysin eri mieltä 2=Melko eri mieltä 3=Hiukan samaa mieltä 4=Melko samaa mieltä 5=Täysin samaa mieltä EOS=En osaa sanoa Taulukko 2. Kivenkyydin käytön esteitä 2015 ja Kivenkyydin käytön esteet EOS 4+5 Aikataulut eivät sovellu tarpeisiini 8,8 % 2,9 % 15,4 % 20,6 % 45,6 % 6,6 % 66,2 % Reitit eivät sovellu matkustustarpeisiini 14,2 % 9,0 % 10,4 % 16,4 % 40,3 % 9,7 % 56,7 % Henkilöauto on huomattavasti nopeampi kuin Kivenkyyti 11,0 % 8,1 % 15,4 % 15,4 % 38,2 % 11,8 % 53,7 % Aikataulu- ja reittitietoja on vaikea löytää 16,9 % 9,6 % 22,1 % 19,9 % 26,5 % 5,1 % 46,3 % Reitti kiertelee liiaksi henkilöautoreittiin verrattuna 17,3 % 9,8 % 18,0 % 12,0 % 24,8 % 18,0 % 36,8 % Matkan tilaaminen on hankalaa 13,4 % 13,4 % 15,7 % 12,7 % 23,1 % 21,6 % 35,8 % Pysäkkien puuttuminen tai väärä sijainti 16,3 % 14,1 % 15,6 % 9,6 % 24,4 % 20,0 % 34,1 % Kivenkyydillä matkustaminen on liian kallista 23,7 % 20,0 % 21,5 % 5,2 % 14,8 % 14,8 % 20,0 % Esteettömyyttä ei ole huomioitu autoissa/pysäkeillä 18,8 % 23,3 % 14,3 % 8,3 % 3,0 % 32,3 % 11,3 % Kaluston kunto ja laatutaso ei tyydytä 35,8 % 27,6 % 9,0 % 3,7 % 3,7 % 20,1 % 7,5 % Aikataulujen sopimattomuus on valtakunnallisen henkilöliikennetutkimuksen mukaan tyypillisin joukkoliikenteen käytön este. Näin on ollut myös Kivenkyydin osalta kaikkina viitenä vuotena, jolloin nämä käytön esteitä kartoittaneet väittämät on esitetty. Myös reittien sopimattomuus on noussut joka vuosi korkealle. Edellisenä vuotena kolmanneksi sijoittunut aikataulutietoja on vaikea löytää putosi yhden sijan alemmaksi, mutta sen saama suhteellinen pistemäärä ei pienentynyt. Kivenkyydin käytön esteet EOS 4+5 Aikataulut eivät sovellu tarpeisiini 10,7 % 9,2 % 15,3 % 13,7 % 41,2 % 9,9 % 55,0 % Reitit eivät sovellu matkustustarpeisiini 17,6 % 8,4 % 10,7 % 10,7 % 44,3 % 8,4 % 55,0 % Aikataulu- ja reittitietoja on vaikea löytää 20,6 % 13,0 % 17,6 % 16,0 % 26,7 % 6,1 % 42,7 % Henkilöauto on huomattavasti nopeampi kuin Kivenkyyti 8,9 % 14,5 % 18,5 % 12,1 % 29,8 % 16,1 % 41,9 % Pysäkkien puuttuminen tai väärä sijainti 25,2 % 10,7 % 10,7 % 9,2 % 29,0 % 15,3 % 38,2 % Matkan tilaaminen on hankalaa 15,5 % 9,3 % 13,2 % 16,3 % 20,9 % 24,8 % 37,2 % Reitti kiertelee liiaksi henkilöautoreittiin verrattuna 13,6 % 20,8 % 20,0 % 9,6 % 14,4 % 21,6 % 24,0 % Kivenkyydillä matkustaminen on liian kallista 28,0 % 20,0 % 21,6 % 7,2 % 7,2 % 16,0 % 14,4 % Kaluston kunto ja laatutaso ei tyydytä 32,5 % 22,8 % 8,9 % 5,7 % 3,3 % 26,8 % 8,9 % Esteettömyyttä ei ole huomioitu autoissa/pysäkeillä 31,0 % 15,9 % 11,1 % 2,4 % 3,2 % 36,5 % 5,6 %

10 Vapaamuotoinen palaute Vapaamuotoisista palautteista (yhteensä 84 kpl) suurin osa (41 kpl) koski joukkoliikennettä yleisesti, eikä niinkään Kivenkyytiä. Kunta ei voi yksin toteuttaa muun joukkoliikenteen muutoksia, joten toteuttamismahdollisuuksia selvitetään yhteistyössä ELY-keskuksen ja liikennöitsijän kanssa, huomioiden taloudelliset realiteetit. Kivenkyytiin liittyvistä palautteista osa oli sellaisia että ne korjaantuvat tiedottamalla. Tiedotukseen liittyvää kritiikkiä löytyikin noin 16 vastauksesta. Myös positiivista palautetta tuli Kivenkyydin toiminnasta yleisesti lähes 20 kommentissa ja erityisesti kuljettajille kohdistettuja kehuja 10 kommentissa. Palautteiden ja niihin liittyvien reitti- tai aikataulutoiveiden jakauma eri puolilla kunta oli seuraava: Rajamäki ympäristöineen 19 kpl Klaukkala ympäristöineen 28 kpl Harjula 11 kpl Lepsämä 11 kpl Palojoki 5 kpl Lahnus 4 kpl Lisäksi oli yksitäisiä toiveita palvelun ulottamisesta Nurmijärven kunnan ulkopuolelle, lähinnä Hyvinkään sairaalaan.

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2011

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2011 KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 011 1.1 Yleistä kyselyn toteutuksesta Maaliskuun 011 aikana Nurmijärvellä toteutettiin Kivenkyydin kehittämiskysely Webropolnettikyselynä. Kyselyn tavoitteena oli saada tietoa

Lisätiedot

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2014

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2014 KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2014 1.1 Yleistä kyselyn toteutuksesta Maaliskuun 2014 aikana Nurmijärvellä toteutettiin aikaisempien vuosien tapaan Kivenkyydin kehittämiskysely Webropol-nettikyselynä. Kyselyn

Lisätiedot

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2013

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2013 KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 201 1.1 Yleistä kyselyn toteutuksesta Maaliskuun 201 aikana Nurmijärvellä toteutettiin aikaisempien vuosien tapaan Kivenkyydin kehittämiskysely Webropol-nettikyselynä. Kyselyn

Lisätiedot

PALVELUTASON KEHITTÄMINEN IMATRAN PAIKALLISLIIKENTEESSÄ. Pekka Vähätörmä Pekka.vahatorma@ramboll.fi Puh. 0400 543 678

PALVELUTASON KEHITTÄMINEN IMATRAN PAIKALLISLIIKENTEESSÄ. Pekka Vähätörmä Pekka.vahatorma@ramboll.fi Puh. 0400 543 678 PALVELUTASON KEHITTÄMINEN IMATRAN PAIKALLISLIIKENTEESSÄ Pekka Vähätörmä Pekka.vahatorma@ramboll.fi Puh. 0400 543 678 KESKEISIMMÄT PALVELUTASON MITTARIT Liikennöintiaika eli tarjonnan ajallinen laajuus

Lisätiedot

TURUN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN ENNEN-JÄLKEEN TUTKIMUS. Yhteenveto keväällä 2014 ja syksyllä 2015 tehdyistä tutkimuksista

TURUN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN ENNEN-JÄLKEEN TUTKIMUS. Yhteenveto keväällä 2014 ja syksyllä 2015 tehdyistä tutkimuksista TURUN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN ENNEN-JÄLKEEN TUTKIMUS Yhteenveto keväällä 2014 ja syksyllä 2015 tehdyistä tutkimuksista SISÄLTÖ 1. Tutkimuksen toteutus 2. Matkustajakysely, perustiedot 3. Matkustajakysely,

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN PAIKALLISLIIKENNE ASIAKASKYSELYN YHTEENVETO 2014

LAPPEENRANNAN PAIKALLISLIIKENNE ASIAKASKYSELYN YHTEENVETO 2014 LAPPEENRANNAN PAIKALLISLIIKENNE ASIAKASKYSELYN YHTEENVETO 2014 TAUSTATIEDOT Kysely toteutettiin Webropolkyselynä 4 viikon aikana päättyen 1.12.2014. Vastauksia saatiin 445 kpl (vuonna 2013 vastauksia oli

Lisätiedot

ASUKASKYSELY KYMENLAAKSON JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASOMÄÄRITYS LIIDEA OY

ASUKASKYSELY KYMENLAAKSON JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASOMÄÄRITYS LIIDEA OY ASUKASKYSELY KYMENLAAKSON JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASOMÄÄRITYS LIIDEA OY Vastaajien määrät Vastaajia yhteensä 183 Naisia 77 %, Miehiä 23 % Ikäjakauma painottuu työikäisiin 81 % käy töissä kodin ulkopuolella

Lisätiedot

FORSSAN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASON MÄÄRITTELYTYÖ

FORSSAN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASON MÄÄRITTELYTYÖ FORSSAN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASON MÄÄRITTELYTYÖ ASUKASKYSELYN TULOKSET 4/2016 VASTANNEIDEN ASUINKUNTA Eniten vastauksia tuli Tammelasta ja Humppilasta Kokonaisvastausmäärä oli 220 IKÄ- JA SUKUPUOLIJAKAUMA

Lisätiedot

KEHITTÄMISKYSELYN TULOSTEN YHTEENVETO

KEHITTÄMISKYSELYN TULOSTEN YHTEENVETO IMATRAN PAIKALLISLIIKENTEEN KEHITTÄMISKYSELYN TULOSTEN YHTEENVETO KYSELYN TAUSTA JA VASTAUSMÄÄRÄT Kyselyn karkoituksena oli kerätä Imatran alueen asukkaiden näkemuksiä ja matkustajatietoja uudistettavan

Lisätiedot

Nurmijärven JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT

Nurmijärven JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT Nurmijärven JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT 5.6. 9.8.2017 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Kyselyyn vastasi sähköisesti 120 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 3 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut

Lisätiedot

Kaupunkipyörien asiakaskysely kaikki vastaajat, N= Tarja Jääskeläinen

Kaupunkipyörien asiakaskysely kaikki vastaajat, N= Tarja Jääskeläinen Kaupunkipyörien asiakaskysely 2017 kaikki vastaajat, N= 7 940 Tarja Jääskeläinen Tutkimusmetodologia Tutkimus toteutettiin nettikyselynä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kysely lähetettiin kaikille

Lisätiedot

Asiakaskyselyn tuloksia

Asiakaskyselyn tuloksia Asiakaskyselyn tuloksia Ratamo-kirjastojen (,, ja ) sekä Lopen kirjaston yhteinen asiakaskysely Tässä raportissa tarkastellaan 5.-8..0 järjestetyn asiakaskyselyn tuloksia n kirjaston näkökannalta. Jakaumat

Lisätiedot

Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut. Kivenkyyti. - ajaisihan sillä myös Aleksis. 3.6.2013 alkaen

Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut. Kivenkyyti. - ajaisihan sillä myös Aleksis. 3.6.2013 alkaen Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut Kivenkyyti ajaisihan sillä myös Aleksis. 3.6.2013 alkaen Sisällysluettelo Matkan hinta ja maksaminen...4 Lipputuotteet...5 Palveluliikennereitit 2... 6 3 Järvikierros...

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon ITratkaisujen

Sosiaali- ja terveydenhuollon ITratkaisujen 26.1.2014 Joulukuussa 2013 toteutetun kyselyn tulokset Sosiaali- ja terveydenhuollon ITratkaisujen hyödyntämistä ja tietohallintoa koskeva kysely Tomi Dahlberg Karri Vainio Sisältö 1. Kysely, sen toteutus,

Lisätiedot

Miten matkustajat odottavat Länsimetron vaikuttavan omaan liikkumiseensa? Matkatutkimus Länsimetron vaikutusalueen joukkoliikenteessä, kevät 2016

Miten matkustajat odottavat Länsimetron vaikuttavan omaan liikkumiseensa? Matkatutkimus Länsimetron vaikutusalueen joukkoliikenteessä, kevät 2016 Miten matkustajat odottavat Länsimetron vaikuttavan omaan liikkumiseensa? Matkatutkimus Länsimetron vaikutusalueen joukkoliikenteessä, kevät 2016 1 2 Tutkimuksen tavoite ja toteutus Tutkimuksen tavoite

Lisätiedot

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin Asiakaspalvelukysely 2012 Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Osallistu kyselyyn ja vaikuta Jyväskylän kaupungin asiakaspalvelun kehittämiseen!

Lisätiedot

Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki

Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki Miten ruuhkaliikenteen laatuongelmaan joukkoliikenteessä tulisi suhtautua? ihmiset roikkuisivat

Lisätiedot

Taulukko 1 Talviliikenteen määrälliset palvelutasotekijät. HUOM: Tässä taulukossa esitetty ruuhka-aika poikkeaa julkaisun 31/2015 mukaisesta!

Taulukko 1 Talviliikenteen määrälliset palvelutasotekijät. HUOM: Tässä taulukossa esitetty ruuhka-aika poikkeaa julkaisun 31/2015 mukaisesta! UUDELY/xxxx/2017 Etelä-Savo TARJOUSPYYNNÖN LIITE 3 KILPAILUKOHTEEN MÄÄRITTELY Nurmijärven sisäisen, Nurmijärven ja Hyvinkään välisen sekä Nurmijärven ja Helsingin/Vantaan/Espoon välisen linja-autoliikenteen

Lisätiedot

Lappeenrannan seutu Asukaskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Lappeenrannan seutu Asukaskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Lappeenrannan seutu Asukaskyselyn yhteenveto Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 12.9.2017 Taustatiedot 700 600 N 6, M 32% Vastaajien määrä kunnittain Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä

Lisätiedot

JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT

JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT Nurmijärven JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT 6.6.2016 9.8.2016 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta.

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2013. Taloustutkimus Oy.

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2013. Taloustutkimus Oy. HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 0 Taloustutkimus Oy Marraskuu 0 Tuomo Turja 9..0 Pauliina Aho SISÄLLYSLUETTELO. JOHDANTO....

Lisätiedot

Nurmijärven palveluliikenne. Kivenkyyti Aikataulu voimassa alkaen

Nurmijärven palveluliikenne. Kivenkyyti Aikataulu voimassa alkaen Nurmijärven palveluliikenne Kivenkyyti Aikataulu voimassa 5.6.2017 alkaen Sisällysluettelo Matkan hinta ja maksaminen... 4 Lipputuotteet... 5 Palveluliikennereitit 2 Kirkonkylä...6 3 Järvikierros... 7

Lisätiedot

Asukaskysely Tulokset

Asukaskysely Tulokset Yleiskaava 2029 Kehityskuvat Ympäristötoimiala Kaupunkisuunnittelu Kaavoitusyksikkö 1.9.2014 Asukaskysely Tulokset Sisällys VASTAAJIEN TIEDOT... 2 ASUMINEN... 5 Yhteenveto... 14 LIIKKUMINEN... 19 Yhteenveto...

Lisätiedot

Liikkumistutkimuksen tulokset

Liikkumistutkimuksen tulokset Liikkumistutkimuksen tulokset Lehdistötilaisuus Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Pääkaupunkiseudun asukkaiden liikkumistottumukset: tehtyjen matkojen määrä ja joukkoliikenteen osuus pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut. Kivenkyyti. - ajaisihan sillä myös Aleksis alkaen

Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut. Kivenkyyti. - ajaisihan sillä myös Aleksis alkaen Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut Kivenkyyti ajaisihan sillä myös Aleksis. 6.6.2016 alkaen Sisällysluettelo Matkan hinta ja maksaminen... 4 Lipputuotteet... 5 Palveluliikennereitit 2...6 3 Järvikierros...

Lisätiedot

HAMINA-KOTKA-PYHTÄÄ -ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN KEHITTÄMISKYSELY

HAMINA-KOTKA-PYHTÄÄ -ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN KEHITTÄMISKYSELY Vastaanottaja Etelä-Kymenlaakson Henkilökuljetusyksikkö Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä Toukokuu 2014 HAMINA-KOTKA-PYHTÄÄ -ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN KEHITTÄMISKYSELY HAMINA-KOTKA-PYHTÄÄ -ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Alavieska

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Alavieska Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Alavieska Kyselyyn vastasi sähköisesti 17 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 4 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut

Lisätiedot

REA-Puntari Uudistusten reaaliaikainen arviointitutkimus (REA) Tiedotteen liiteaineisto Siv Sandberg, Åbo Akademi

REA-Puntari Uudistusten reaaliaikainen arviointitutkimus (REA) Tiedotteen liiteaineisto Siv Sandberg, Åbo Akademi Uudistusten reaaliaikainen arviointitutkimus (REA) REA-Puntari 2017 Tiedotteen liiteaineisto 31.10.2017 Siv Sandberg, Åbo Akademi REA-puntari 2017 Kohdejoukko: 40 ARTTU2-kunnan luottamushenkilöjohto (valtuuston

Lisätiedot

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Oulainen

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Oulainen Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Oulainen 1) Sukupuoli 2) Ikäluokka 3) Kotikaupunkinne tai kuntanne ja vastaus% suhteessa asukasmäärään Kyselyyn vastasi 167 asukkaista. Tämä on 2,1 % kunnan

Lisätiedot

[RAPORTTI KOULUKULJETUSKYSELYSTÄ]

[RAPORTTI KOULUKULJETUSKYSELYSTÄ] Parkanon kaupunki Sivistystoimi [RAPORTTI KOULUKULJETUSKYSELYSTÄ] Parkanon kaupungin sivistystoimen koulukuljetuskyselyn vastausten yhteenveto perusopetuksen oppilaille ja heidän huoltajilleen kevät Sisällys.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (5) 38 Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2016 HEL 2017-000445 T 08 00 00 Hankenumero 0861_8 Päätös päätti merkitä tiedoksi tutkimuksen, jossa on selvitetty helsinkiläisten

Lisätiedot

Uutiskirjeiden palautekyselyn rapotti 2014

Uutiskirjeiden palautekyselyn rapotti 2014 Uutiskirjeiden palautekyselyn rapotti 2014, Uutisia maailmalta sekä Kirjaston ja tietopalvelun uutisia L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O C E N T R A L F Ö R B U N D E T F Ö R B A R N

Lisätiedot

Itä-Suomen seudulliset liikkumistutkimukset Itä-Suomen liikkumistutkimus 2015

Itä-Suomen seudulliset liikkumistutkimukset Itä-Suomen liikkumistutkimus 2015 Itä-Suomen seudulliset liikkumistutkimukset 2015 Itä-Suomen liikkumistutkimus 2015 30.12.2015 2 Kalvosarjan sisältö Tutkimuksen taustatietoja Liikkumisen erityispiirteitä maakunnat ja Itä-Suomi seudut

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki

Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta. Alakoululaisten kyselyyn saatiin yhteensä 393 vastausta

Lisätiedot

Tekn.ltk 26.11.2013 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 2013

Tekn.ltk 26.11.2013 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 2013 Tekn.ltk.11.13 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 13 Kysely toteutettiin lähinnä nettikyselynä, paperiversio oli jaettu kunnan viraston toimipisteisiin. Vastauksia tuli netin kautta 9 kpl ja kaksi

Lisätiedot

Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut. Kivenkyyti. - ajaisihan sillä myös Aleksis. 1.6.2015 alkaen

Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut. Kivenkyyti. - ajaisihan sillä myös Aleksis. 1.6.2015 alkaen Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut Kivenkyyti ajaisihan sillä myös Aleksis. 1.6.2015 alkaen Sisällysluettelo Matkan hinta ja maksaminen... 4 Lipputuotteet... 5 Palveluliikennereitit 2...6 3 Järvikierros...

Lisätiedot

Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut. Kivenkyyti. - ajaisihan sillä myös Aleksis alkaen

Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut. Kivenkyyti. - ajaisihan sillä myös Aleksis alkaen Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut Kivenkyyti - ajaisihan sillä myös Aleksis. 13.8.2012 alkaen Sisällysluettelo Matkan hinta ja maksaminen...4 Lipputuotteet...5 Palveluliikennereitit 2... 6 3 Järvikierros...

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Kalajoki

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Kalajoki Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Kalajoki 1) Sukupuoli 2) Ikäluokka 3) Kotikaupunkinne tai kuntanne ja vastaus% suhteessa asukasmäärään Kyselyyn vastasi 80 Kalajoen asukkaista. Tämä on

Lisätiedot

Nurmijärven JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT

Nurmijärven JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT 10.8.2016 3.6.2017 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen on tuottanut:

Lisätiedot

Nurmijärven JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT

Nurmijärven JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Nurmijärven JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT 10.8.2017 2.6.2018 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen

Lisätiedot

3 Järvikierros (Kirkonkylä Suontaantie Kirkonkylä)

3 Järvikierros (Kirkonkylä Suontaantie Kirkonkylä) 3 Järvikierros (Kirkonkylä Suontaantie Kirkonkylä) Kirkonkylä Hongisoja Taipaleentie Suontaantie Kirkkotie Kirkonkylä 07.15 X X 07.30 X 07.50 + 08.15 X X 08.30 X 08.50 kp 09.05 X X 09.20 X 09.40 12.05

Lisätiedot

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA Sisältö Autoistuminen Hämeenlinnan seudulla Autonomistus vs. palveluiden saavutettavuus Autonomistus

Lisätiedot

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä. Klaukkalan koulu 30.1.

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä. Klaukkalan koulu 30.1. Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020 Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä Klaukkalan koulu 30.1.2014 Vaihe 1A. Osallistujia pyydettiin kertomaan, millaiset olisivat

Lisätiedot

Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely Yhteenveto yhteisöasiakkaiden kyselystä

Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely Yhteenveto yhteisöasiakkaiden kyselystä Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely 2012 Yhteenveto yhteisöasiakkaiden kyselystä Sisältö 1 Kirjastoautopalvelujen asiakaskyselyn toteutus...2 2 Kirjastopalveluiden käyttö...3 2.1 Kirjastoautossa ja pää-

Lisätiedot

A. 1. TAUSTATIEDOT. Kaikki. 1. Sukupuoli. 1. Sukupuoli. 2. Ikä

A. 1. TAUSTATIEDOT. Kaikki. 1. Sukupuoli. 1. Sukupuoli. 2. Ikä A. 1. TAUSTATIEDOT 1. Sukupuoli 2. Ikä 1. Sukupuoli 3. Asuinpaikkakunta Reristeröity kotikuntasi 4. Katuosoite Osoitetietojen avulla määritetään, missä päin joukkoliikennepalvelut toimivat/eivät toimi

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE

Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE TULEVAISUUDEN LIIKENNE KYSELYN TULOKSET Taloustutkimus Oy Pauliina Aho 24.8.2012 Tekninen johdanto 3 24.8.2012 1009 Liikenne- ja viestintäministeriö

Lisätiedot

21.3.2011. Satakunnan seutulipputyöryhmä. Vastauksia. yhteensä 303 Internet 174 paperilomake 129

21.3.2011. Satakunnan seutulipputyöryhmä. Vastauksia. yhteensä 303 Internet 174 paperilomake 129 Satakunnan seutulipputyöryhmä Vastauksia kpl yhteensä 303 Internet 174 paperilomake 129 1 SUKUPUOLI mies 22 % nainen 78 % Turku 2009: - nainen 74 % - mies 26 % 2 1 % 1 % IKÄ 9 % 26 % 15 % 14 % 14 % 20

Lisätiedot

Raportti Helmikuu 2012. Vastauksia huomisen kysymyksiin

Raportti Helmikuu 2012. Vastauksia huomisen kysymyksiin Raportti Helmikuu 2012 Vastauksia huomisen kysymyksiin Turvallisuus joukkoliikenteessä 2011 -tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millaisena matkustajat ja henkilökunta kokevat turvallisuustilanteen

Lisätiedot

RATAMO-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely

RATAMO-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely RATAMO-jen ja Lopen n asiakaskysely 15.3. 31.3.2010 1. Vastaajan sukupuoli: Nainen % Mies % Hausjärvi 136 83 % 28 17 % Hyvinkää 125 78 % 35 22 % Loppi 74 74 % 26 26 % Nurmijärvi 155 75 % 52 25 % Riihimäki

Lisätiedot

Työraportin LIITE 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI TASAPAINOTETTU TULOSKORTTI 2011

Työraportin LIITE 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI TASAPAINOTETTU TULOSKORTTI 2011 1. Elinympäristö turvallisemmaksi ja terveemmäksi Kokonaismatkustajamäärä 1,33 miljoonaa /vuosi Joukkoliikennematkat / asukas 19 matkaa / asukas / vuosi Autoistumisaste 559 autoa / 1000 asukasta Kävely,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2015. Taloustutkimus Oy.

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2015. Taloustutkimus Oy. HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 05 Taloustutkimus Oy Marraskuu 05 Tuomo Turja 09..05 SISÄLLYSLUETTELO. JOHDANTO.... Tutkimuksen

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014

Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014 Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014 Helsinki 12.12.2014 Aki Miettinen Kehitysjohtaja Kyselyn tavoite ja toteutus Kyselyssä selvitettiin päivähoidossa olevien lasten vanhempien arvioita lapsensa

Lisätiedot

Kuljetuspalvelut Helsingissä

Kuljetuspalvelut Helsingissä Kuljetuspalvelut Helsingissä 7.4.2017 Tuomas Päivinen, kuljetuspalvelupäällikkö, sosiaali- ja terveysvirasto Tuuli Nylander, palvelupäällikkö, Palvelukeskus Helsinki -liikelaitos 1 Kuljetuspalvelujen kokonaisuus

Lisätiedot

Nurmijärven JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT

Nurmijärven JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT 10.8.2016 3.6.2017 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen on tuottanut:

Lisätiedot

KYSELYTUTKIMUS HELSINGIN KATU- JA VIHERALUEIDEN KÄYTTÄJILLE. Kirjekysely ja verkkokysely 2011

KYSELYTUTKIMUS HELSINGIN KATU- JA VIHERALUEIDEN KÄYTTÄJILLE. Kirjekysely ja verkkokysely 2011 KYSELYTUTKIMUS HELSINGIN KATU- JA VIHERALUEIDEN KÄYTTÄJILLE Kirjekysely ja verkkokysely 2011 Kesä 2011 JOHDANTO Tässä raportissa on tulokset helsinkiläisille kohdistetusta kyselytutkimuksesta, jonka katu-

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Asukaskysely

Siilinjärven kunta. Asukaskysely Siilinjärven kunta Asukaskysely 01 5.1.01 Sisältö Tutkimuksen toteutus Huomioita tutkimuksesta Vastaajarakenne 5 Kokonaistyytyväisyys Siilinjärveen Suositteluhalukkuus 8 Tyytyväisyys kunnan palveluihin

Lisätiedot

Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta

Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta Itä-Suomen liikennejärjestelmän tila Juha Heltimo, Strafica Oy 30.11.2017 Koulumatkakyselyn päätulokset Koulumatkojen pituudet ovat kasvaneet

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Merijärvi

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Merijärvi Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Merijärvi Kyselyyn vastasi sähköisesti 34 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 2 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut

Lisätiedot

Ennakkotuloksia Kuntalaiskyselystä 2017

Ennakkotuloksia Kuntalaiskyselystä 2017 Ennakkotuloksia Kuntalaiskyselystä 17 Liite mediatiedotteeseen 29.3.17 Vastanneita 4 086. Tiedonkeruu jatkuu huhtikuuhun asti. Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö Marianne.pekola-sjoblom(at)kuntaliitto.fi

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Oulu. Perustietoa!Oulusta! Suunnittelualue:!Kaukovainion! kaupunginosa! Kaukovainio!

Oulu. Perustietoa!Oulusta! Suunnittelualue:!Kaukovainion! kaupunginosa! Kaukovainio! Oulu Kaukovainio PerustietoaOulusta Oulussaasui1.1.2009yhteensä137061henkilöä asukastiheyson97,2asukastaperkm 2 henkilöautotiheyson457ajoneuvoa/tuhattaasukasta kohden Suunnittelualue:Kaukovainion kaupunginosa

Lisätiedot

Alkukyselyn ja työpajojen tuloksien hyödyntäminen. Palvelumuotoilun hyödyntäminen pienten asemapaikkojen kehittämisessä pilottikokeilu

Alkukyselyn ja työpajojen tuloksien hyödyntäminen. Palvelumuotoilun hyödyntäminen pienten asemapaikkojen kehittämisessä pilottikokeilu Alkukyselyn ja työpajojen tuloksien hyödyntäminen Palvelumuotoilun hyödyntäminen pienten asemapaikkojen kehittämisessä pilottikokeilu Tuloksien hyödyntäminen Osana kehittämisprojektia pilottikokeilun asemanseutuihin

Lisätiedot

PVO Vesivoima Oy Kollajan ympäristövaikutusten arviointi

PVO Vesivoima Oy Kollajan ympäristövaikutusten arviointi Ramboll Finland Oy Knowledge taking people further PVO Vesivoima Oy Kollajan ympäristövaikutusten arviointi Porotalouskysely 13.1.2009 PVO Vesivoima Oy Kollajan ympäristövaikutusten arviointi Porotalouskysely

Lisätiedot

1. Vastaajan sukupuoli:

1. Vastaajan sukupuoli: RATAMO-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 5. 18.11. ASIAKASKYSELYN VASTAUKSET: NURMIJÄRVI Vastaajia oli Nurmijärven kirjastoissa yhteensä 281 (vuonna vastaajia oli 209). Tässä yhteenvedossa vastaukset

Lisätiedot

KAPA - Kaupunki- ja kuntapalvelut 2012 Asukastyytyväisyystulokset Forssa FCG Koulutus- ja konsultointi Oy HM

KAPA - Kaupunki- ja kuntapalvelut 2012 Asukastyytyväisyystulokset Forssa FCG Koulutus- ja konsultointi Oy HM KAPA - Kaupunki- ja kuntapalvelut 212 Asukastyytyväisyystulokset 1212 FCG Koulutus- ja konsultointi Oy HM KAPA Kaupunki ja kuntapalvelut 212 ssa Taustaa Kaupunki ja kuntapalvelut tutkimuksen eli KAPAn

Lisätiedot

OTANTATUTKIMUS OY HELSINKILÄISTEN LIIKKUMISTOTTUMUKSET Marraskuu Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto/ Liikennesuunnitteluosasto

OTANTATUTKIMUS OY HELSINKILÄISTEN LIIKKUMISTOTTUMUKSET Marraskuu Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto/ Liikennesuunnitteluosasto Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan tilaajan käyttöön. Raporttia tai osia siitä ei saa edelleen toimittaa tai julkaista missään muodossa ilman Otantatutkimus Oy:n lupaa ja nimen mainitsemista. HELSINKILÄISTEN

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely 2011

Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely 2011 Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely 2011 Kyselyn tavoite ja toteutus Kyselyssä selvitettiin päivähoidossa olevien lasten vanhempien arvioita lapsensa päivähoidosta pääkaupunkiseudun neljässä

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Kysely koulukuljetusten järjestelystä lukuvuonna

Kysely koulukuljetusten järjestelystä lukuvuonna Kysely koulukuljetusten järjestelystä lukuvuonna 2014-2015 Taustaa: Koulukuljetuksen piiriin kuuluu noin 760 Kajaanin kaupungin peruskoulun oppilasta. Joka lukuvuoden alussa toteutettavan tuntirajakyselyn

Lisätiedot

1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa

1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa Yhdyskuntatekniset palvelut 04 3 1 Johdanto 1.1 Selvityksen taustaa Vuonna 1992 toteutettiin ensimmäisen kerran tämän tutkimusasetelman mukainen selvitys asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä.

Lisätiedot

Kuntalaiskysely Pyhäselkä. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely Pyhäselkä. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Pyhäselkä Pasi Saukkonen 3.11.2015 Pyhäselkä (112 vastausta) % Koko aineisto (n. 500 vastausta) 0 20 40 60 80 100 Kaupunkilainen vai maalainen? kaupunkilainen 10 % Oletko mielestäsi 1)

Lisätiedot

TUTKIMUS OSTOPÄÄTÖSTÄ EDELTÄVÄSTÄ TIEDONHAUSTA ASUNTOKAUPASSA 2006 MUUTOSKEHITYS 2002-2006

TUTKIMUS OSTOPÄÄTÖSTÄ EDELTÄVÄSTÄ TIEDONHAUSTA ASUNTOKAUPASSA 2006 MUUTOSKEHITYS 2002-2006 Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos ja Tampereen yliopiston kauppakorkeakoulu 33014 Tampereen yliopisto TUTKIMUSRAPORTTI 18.10.2006 YTT FM Lea Ahoniemi Kauppat. yo Maria-Riitta Ahoniemi TUTKIMUS OSTOPÄÄTÖSTÄ

Lisätiedot

Kuljetuspalvelujen mahdollinen yhteinen järjestäminen kuntien välisenä yhteistyönä

Kuljetuspalvelujen mahdollinen yhteinen järjestäminen kuntien välisenä yhteistyönä Kuljetuspalvelujen mahdollinen yhteinen järjestäminen kuntien välisenä yhteistyönä 14.11.2017 Tuomas Päivinen, kuljetuspalvelupäällikkö, Helsingin kaupunki 1 Kuljetuspalvelujen kokonaisuus Osa sosiaalihuoltoa.

Lisätiedot

Lippu- ja maksujärjestelmien kuvaus liikenteenharjoittajan tarjoama lippuja

Lippu- ja maksujärjestelmien kuvaus liikenteenharjoittajan tarjoama lippuja UUDELY/10240/2017 LIITE 5: ELY-KESKUKSEN LIPPU-JA MAKSUJÄRJESTELMÄKUVAUKSET 18.10.2017 Uudenmaan ELY-keskuksen tarjouskilpailu 2017/6 reittipohjaisista joukkoliikennepalveluista. Lippu- ja maksujärjestelmien

Lisätiedot

Lippu- ja maksujärjestelmien kuvaus liikenteenharjoittajan tarjoama lippu- ja maksujärjestelmä

Lippu- ja maksujärjestelmien kuvaus liikenteenharjoittajan tarjoama lippu- ja maksujärjestelmä UUDELY/2754/2017 LIITE 5: ELY-KESKUKSEN LIPPU-JA MAKSUJÄRJESTELMÄKUVAUKSET 31.3.2017 Uudenmaan ELY-keskuksen tarjouskilpailu 2017/1 reittipohjaisista joukkoliikennepalveluista. Lippu- ja maksujärjestelmien

Lisätiedot

Asiakaskysely 2014 Kanavagolf Vääksy Oy 25.11.2014

Asiakaskysely 2014 Kanavagolf Vääksy Oy 25.11.2014 Asiakaskysely 2014 Kanavagolf Vääksy Oy 1 Yhteenveto Kanavagolf Vääksy Oy:n asiakaskysely järjestettiin sähköisenä kyselynä 29.10.- 9.11.2014 välisenä aikana. Kyselyyn saatiin määräaikaan mennessä 103

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 30.11.2016 Sivu 1 / 1 3477/2016 02.08.00 217 Liikennebarometri 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Heini Peltonen, puh. 043 824 7212 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelujohtaja

Lisätiedot

1) Helsingin tavoitteena on edistää pyöräilyä ja parantaa pyöräilyoloja. Miten suhtaudutte pyöräilyn edistämiseen Helsingissä?

1) Helsingin tavoitteena on edistää pyöräilyä ja parantaa pyöräilyoloja. Miten suhtaudutte pyöräilyn edistämiseen Helsingissä? 1) Helsingin tavoitteena on edistää pyöräilyä ja parantaa pyöräilyoloja. Miten suhtaudutte pyöräilyn edistämiseen Helsingissä? A Puolesta B Jonkin verran puolesta C Jonkin verran vastaan D Vastaan 2) Liikutteko

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut. Kivenkyyti. - ajaisihan sillä myös Aleksis alkaen

Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut. Kivenkyyti. - ajaisihan sillä myös Aleksis alkaen Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut Kivenkyyti ajaisihan sillä myös Aleksis. 16.8.2011 alkaen Tervetuloa Kivenkyytiin, palveluliikenteen turvalliseen ja mukavaan bussiin. Kivenkyyti palvelee kaikkia

Lisätiedot

Kuljetuksesta liikkumiseen Riitta Hakoma

Kuljetuksesta liikkumiseen Riitta Hakoma Kuljetuksesta liikkumiseen 26.8.2016 Riitta Hakoma Liikkumisen tulevaisuus Asiakkaiden tarve joustavampaan ja yksilöllisempään liikkumisen tukeen Liikkumisen laajempi kehittäminen Alueelliset erot Sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Kuntalaiskysely. Tuupovaara. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely. Tuupovaara. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Pasi Saukkonen 20.10.2015 (104 vastausta) % Koko aineisto (n. 500 vastausta) 0 20 40 60 80 100 Kaupunkilainen vai maalainen? Oletko mielestäsi kaupunkilainen sekä maalainen että kaupunkilainen

Lisätiedot

Ikäryhmät ja alennusryhmät Turun kaupunkiseudun joukkoliikenteessä 1.7.2014 alkaen. Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 3.3.2013:

Ikäryhmät ja alennusryhmät Turun kaupunkiseudun joukkoliikenteessä 1.7.2014 alkaen. Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 3.3.2013: Page 1 of 5 Liite 9 Ikäryhmät ja alennusryhmät Turun kaupunkiseudun joukkoliikenteessä 1.7.2014 alkaen Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 3.3.2013: Jotta joukkoliikennejärjestelmä olisi aidosti yhtenäinen

Lisätiedot

Digitalisaatiobarometri 2016: Liiketoiminnan halu kyseenalaistaa vanhat toimintatavat kasvoi

Digitalisaatiobarometri 2016: Liiketoiminnan halu kyseenalaistaa vanhat toimintatavat kasvoi Digitalisaatiobarometri 2016: halu kyseenalaistaa kasvoi Digitalisaatiokysely toteutettiin CxO Professional Oy:n, IT Forumin ja SME IT Forumin yhteistyönä. Ajalla 9.12.2016 15.2.2016 saatiin yhteensä 33

Lisätiedot

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 1 RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Asiakastyytyväisyyden keskeiset osatekijät ovat palvelun laatua koskevat odotukset, mielikuvat organisaatiosta ja henkilökohtaiset palvelukokemukset.

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

Kuntalaiskysely. Kiihtelysvaara. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely. Kiihtelysvaara. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Kiihtelysvaara Pasi Saukkonen 14.10.2015 116 Kiihtelysvaaralaista vastaajaa % 0 20 40 60 80 100 Kaupunkilainen vai maalainen? kaupunkilainen 3% Oletko mielestäsi sekä maalainen että kaupunkilainen

Lisätiedot

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus TARJOUSPYYNNÖN LIITE 5 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa liikenteenharjoittaja tai tämän valtuuttama

Lisätiedot

Kotunet. - julkaisuja 1. Kehitysvammaliiton jäsenkysely: toiminnalla jäsenten kannatus. Leena Matikka. Sisältö. Julkaisija

Kotunet. - julkaisuja 1. Kehitysvammaliiton jäsenkysely: toiminnalla jäsenten kannatus. Leena Matikka. Sisältö. Julkaisija Kotunet - julkaisuja 1 Sisältö Kehitysvammaliiton monipuolisella toiminnalla jäsenten kannatus 2 Kyselyn toteutus 2 Vastausten edustavuus 3 Vastanneiden henkilöiden kuvailu 4 Tulokset 4 Leena Matikka Kehitysvammaliiton

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Keski-Uudenmaan kuntien ja Uudenmaan ELY-keskuksen henkilöliikenneselvityksestä ja joukkoliikenteen palvelutasomäärittelystä

Lausuntopyyntö Keski-Uudenmaan kuntien ja Uudenmaan ELY-keskuksen henkilöliikenneselvityksestä ja joukkoliikenteen palvelutasomäärittelystä Lausuntopyyntö Keski-Uudenmaan kuntien ja Uudenmaan ELY-keskuksen henkilöliikenneselvityksestä ja joukkoliikenteen palvelutasomäärittelystä KUUMA-johtokunta 5.10.2016 / Jukka-Matti Laakso Joukkoliikenteen

Lisätiedot

Alkukyselyn ja työpajojen tuloksien hyödyntäminen. Palvelumuotoilun hyödyntäminen pienten asemapaikkojen kehittämisessä pilottikokeilu

Alkukyselyn ja työpajojen tuloksien hyödyntäminen. Palvelumuotoilun hyödyntäminen pienten asemapaikkojen kehittämisessä pilottikokeilu Alkukyselyn ja työpajojen tuloksien hyödyntäminen Palvelumuotoilun hyödyntäminen pienten asemapaikkojen kehittämisessä pilottikokeilu Tuloksien hyödyntäminen Osana kehittämisprojektia pilottikokeilun asemanseutuihin

Lisätiedot

Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040. Nettikyselyn tuloksia

Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040. Nettikyselyn tuloksia Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040 Nettikyselyn tuloksia Kysymykset 1. Miten ajattelet oman / lastesi elämän / Nurmijärven muuttuvan vuoteen 2040 mennessä? 2. Mitkä ovat mielestäsi Nurmijärven mahdollisuudet

Lisätiedot

Sähköpostin työkäyttötutkimus 31.5.2012. Sähköpostin työkäyttötutkimus 31.5.2012

Sähköpostin työkäyttötutkimus 31.5.2012. Sähköpostin työkäyttötutkimus 31.5.2012 Sähköpostin työkäyttötutkimus 1 Lähtotilanne Katrium España S.L. toteutti toukokuun 2012 aikana D-Fence Oy:n toimeksiannosta sähköpostin työkäyttötutkimuksen. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten

Lisätiedot

Tilitoimistokysely 2013

Tilitoimistokysely 2013 Kysely tilitoimistojen asiakastyytyväisyysseurannasta Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy www. info@ +358 45 137 5099 SISÄLLYSLUETTELO TUTKIMUKSEN ESITTELY... 2 Miten asiakastyytyväisyyttä on seurattu?...

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne

Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne Miksi uudistus? - EU:n palvelusopimusasetus - Joukkoliikennelaki (2009) Toimijat 1.7.2014 alkaen Joukkoliikennejaosto - joukkoliikenteen toimivaltainen viranomainen

Lisätiedot

Salon retkeily ja luontomatkailukohteiden sidosryhmäkyselyn tulokset

Salon retkeily ja luontomatkailukohteiden sidosryhmäkyselyn tulokset Salon retkeily ja luontomatkailukohteiden sidosryhmäkyselyn tulokset Salon retkeily ja luontomatkailukohteiden sidosryhmäkysely (2. 23.5.2017) toteutettiin osana Salon kaupungin retkeily ja luontomatkailukohteiden

Lisätiedot

Lippu- ja maksujärjestelmävaatimukset

Lippu- ja maksujärjestelmävaatimukset UUDELY/xxxx/2017 Etelä-Savo TARJOUSPYYNNÖN LIITE 4 Lippu- ja maksujärjestelmävaatimukset Liikenteenharjoittajan tarjoama lippu- ja maksujärjestelmä Uudenmaan ELY-keskuksen toimivallassa olevassa PSA-liikenteessä

Lisätiedot