Mitä työikäisten kuntoutuksen kehittämisessä on tapahtunut?
|
|
- Emilia Salminen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Mitä työikäisten kuntoutuksen kehittämisessä on tapahtunut? Terveysosasto, kuntoutusryhmä, suunnittelija Leena Penttinen ja Tutkimusosasto, johtava tutkija Riitta Seppänen-Järvelä TK2-hankkeen päätösseminaari
2 ASLAK- ja TYK-kuntoutuksen historiaa lyhyesti 1980-luku ASLAK -kuntoutus on lähtöisin varhaiskuntoutuksesta ja sen juuret ovat 1960-luvulta, jolloin toteutettiin muutama työpaikkakohtainen kokeilu ja laadittiin selvityksiä varhaiskuntoutuksen tarpeesta. Muutamia varhaiskuntoutuskokeiluja luku Kuntoutuslainsäädäntö vuonna 1991 Tyk-kuntoutus alkoi ammatillisena kuntoutuksena 1990-luvulla varhaiskuntoutuksen tarpeesta keskusteltiin laajemmin. Kuntoutus muuttui korjaavasta toiminnasta ehkäisevään toimintaan, joka perustui asioiden varhaiseen puuttumiseen (varhaiskuntoutus). Tavoitteena on pitkäaikainen työkyvyn parantaminen ja ylläpitäminen sekä työssä jaksamisen, työnhallinnan, oikeiden työmenetelmien ja terveiden liikunta- ja elämäntapojen omaksuminen. ASLAK- toiminta vakiintui ja laajeni Suomessa. ASLAK-kuntoutuksen 1. standardi kirjoitettiin 1997 ja rekisteröintiin myös. Voimassa vuoteen 2005 saakka. Yksittäisiä palveluntuottajan toteuttamia kehittämishankkeita 2000-luku ASLAK- ja TYK-kuntoutuksesta useita tutkimuksia ja selvityksiä. Vuonna 2004 STM:n kanssa Kela linjasi yhdeksi kehittämisen painopistealueeksi työikäisten kuntoutuksen. Kelan työhön kuntoutuksen kehittämishankkeen tavoitteena on saada uusia kuntoutusmuotoja vastaamaan entistä paremmin työntekijän, työn, työyhteisöjen ja työelämän tarpeisiin. Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeet: TK1-hanke ja TK2-hanke
3 TK1-haasteena oli kuntoutuksen sovittaminen työn ja työelämän tarpeisiin sekä kuntoutusprosessiin osallistuvien yhteistyötahojen verkostoitumisen ja erityisosaamisen hyödyntäminen Miten onnistuttiin? Mitä standardiin ? Uudenlainen työlähtöisyys Verkkokuntoutus Moniammatillisuus Työyhteisötapaamisia lisättiin Eri-ikäisten johtaminen, esimiesvalmenn us Kuntoutuksen rakenne ja sisältö 4 viikon laitos - kuntoutus -> lyhytjaksoisuus ja prosessinomaisuu s Kuntoutuja Esimiesten osallistaminen ja osallistuminen Selkeä roolijako Kuntoutujan tavoitteet Tekniikan mahdollisuudet kuntoutuksen tukena Kuntoutuksen ammatillinen teema korostuu koko kuntoutus prosessin Yhteistyötä työterveyshuoltoon vahvistettiin 3
4 Hankkeen toisen vaiheen (TK2-hanke) tavoitteena oli kehittää mallia entistä enemmän lähemmäksi työhön liittyvää kuntoutusta Tavoitteena oli kehittää kuntoutujan yksilöllisistä tarpeista ja työnantajaorganisaation tarpeista lähtevä oikea-aikainen ja joustava kuntoutusmalli sekä kokeilla ja arvioida sen toimivuutta käytännössä. Mitä uuteen palvelumalliin 2016? Yksi työikäisten kuntoutus Suunnittelukokous Menetelmät ja -välineet Teoriat ja viitekehys Ammatillisesti tavoitteet keskiössä Yksilöllinen ja joustava malli ryhmässä Sairaus vaikuttaa työkykyyn ja työssä Oikeaaikainen kuntoutus Kuntoutuja Jaksamisen ongelmat ovat sidoksissa työhön, työorganisaation toimintaan sekä omaan ammatilliseen kehitykseen Asiakaslähtöinen Kuntoutus jalkautuu työpaikalle ja lähelle työtä Jatkuva haku Työnantajan roolia vahvistettu (lähiesimies) Tiiviimpi yhteistyö työterveyshuollo n kanssa ja roolia vahvistettu 4
5 TK2-kuntoutuksen arviointitutkimus Laaja-alainen, monimenetelmällinen ote Sisältää kaikki kuntoutujat (N=238) käsittävän kokonaistutkimuksen sekä 11 kuntoutujaa koskevan tapaustutkimuksen
6 TK 2 arviointitutkimus pähkinänkuoressa Kuntoutujan Kuntoutuksen toteuttajan Valinta, hakeminen, oikeaaikaisuus Tarpeenmukaisuus, yksilöllisyys Palvelun toteutus, toimivuus Työkytkentä ja ammatillisuus Roolit ja tehtävät Tiedonkulku, viestintä ja yhteistoiminta Hyöty ja vaikutukset Työnantajan Työterveyden 6
Voiko TK1 ja TK2- hankkeiden pohjalta tehdä johtopäätöksiä ASLAK:n ja TYK:n kehittämissuunnista?
Voiko TK1 ja TK2- hankkeiden pohjalta tehdä johtopäätöksiä ASLAK:n ja TYK:n kehittämissuunnista? Kela, terveysosasto, kuntoutusryhmä Leena Penttinen, KM, TtM, suunnittelija Ammatillisen kuntoutuksen päivät
Kuntoutuspäivät 9.3.2015 Kirsi Vainiemi asiantuntijalääkäri Kela
2016 Kuntoutuspäivät 9.3.2015 Kirsi Vainiemi asiantuntijalääkäri Kela 1 Kelan kuntoutus työssä oleville vuonna 2014 Kelan kuntoutujia kaiken kaikkiaan 107 100 (2013: 98 863; 2012: 91 150) Harkinnanvaraisia
TK 2-hanke arviointitutkimus
TK 2-hanke arviointitutkimus Tutkimuksen info 220812 Riitta Seppänen-Järvelä johtava tutkija Kela/tutkimusosasto TK2 Sisältö 1. tutkimuksen tavoite ja aineistot 2. tutkimuksen yhteyshenkilöiden roolit
Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa?
Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa? Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3.2016 1 Sote -uudistus on toiminnallinen uudistus, jossa keskiössä ihminen ja tämän mahdollisuus saada asiakaskeskeisiä,
Moninäkökulmainen arviointitutkimus tuo uutta tietoa työhönkuntoutuksen kehittämiseen
Moniinen arviointitutkimus tuo uutta tietoa työhönkuntoutuksen kehittämiseen Riitta Seppänen-Järvelä Vtt, dos. johtava tutkija Kelan tutkimusosasto Työhönkuntoutukselle ilmiönä on tyypillistä, että monia
Millaisia innovaatioita Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeesta?
Millaisia innovaatioita Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeesta? Liisi Aalto 19.3.2010 Kehittämishankkeen keskiössä Hankkeeseen osallistuvien palveluntuottajien kehitystyö sekä uusien kuntoutusmallien
Learning cafen yhteenveto. Tampere
Learning cafen yhteenveto Tampere Miten ohjaan asiakkaani (ammatilliseen) kuntoutukseen Työterveyshuollon ei sitoudu yhteistyöhön-ei resurssia/kiinnostusta Kuntoutujan asenne työnantajan osallistumiseen
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Työterveyshuollon toiminnan ja kokemusten arviointi Työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen toisen vaiheen (TK2) arviointitutkimus TK2-hankkeen tutkimuksen yhdyshenkilöiden info, Kela,
Oma väylä hankkeen kuntoutuksen kehittämisprojekti vuosina 2015 2017
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Oma väylä -hanke 2.9.2014 Oma väylä hankkeen kuntoutuksen kehittämisprojekti vuosina 2015 2017 Palveluntuottaja Tämän lomakkeen kohdassa 1 tunnit sisältävät kaikki kuntoutusprosessin
Yhdessä työkyvyn tukena
Lausuntovelvoite tiivistää yhteistyötä työpaikoilla Yhdessä työkyvyn tukena Helsinki 04.12.2012 Ylilääkäri Kyösti Haukipuro Kela/Etelä-Suomen vakuutusalue 1 Taustaa 1 Valtiovalta ja työmarkkinajärjestöt
Learning cafen yhteenveto. Helsinki 23.1.2014
Learning cafen yhteenveto Helsinki 23.1.2014 Miten ohjaamme asiakkaita ammatilliseen kuntoutukseen? Tieto tulleista muutoksista (palveluntuottajat), tiedon jakaminen sidosryhmille/ammattilaisille ja asiakkaille
Työterveyshuollon muutokset 1.6.2012
Työterveyshuollon muutokset 1.6.2012 Päivärahan hakuajan lyheneminen Lausunto 90 sairauspäivärahapäivän jälkeen Elise Kivimäki 17.1.2012 Hallitusohjelmasta lainmuutokseksi Hallitusohjelman mukaan työterveyshuoltoa
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Työelämäpalvelut Harri Mikkonen 1. Tutkintokoulutus Ylempi (AMK) Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Avoin ammattikorkeakoulu 2. Täydennyskoulutus Erikoistumisopinnot
Kehittämisen lähtökohtana ja reunaehtoina oli lainsäädäntö, sekä sen mukaiset vakiintuneet kuntoutusmuodot ASLAK ja Tyk.
AURA Kela käynnisti työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen 2007, tavoitteena oli tuolloin kehittää kuntoutusta työn ja työelämän muuttuneisiin tarpeisiin sekä edistää yhteistyötahojen entistä parempaa verkostoitumista
TIEDOTE HAASTATTELUSTA JA TIETOJEN KERÄÄMISESTÄ
TIEDOTE HAASTATTELUSTA JA TIETOJEN KERÄÄMISESTÄ Kiitos osallistumisestasi Kelan Työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen toista vaihetta (TK2) koskevaan arviointitutkimukseen kuluneen vuoden aikana. Tutkimuksessa
Työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen toisen vaiheen arviointitutkimus. Palveluntuottajan näkökulma
Työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen toisen vaiheen arviointitutkimus Palveluntuottajan näkökulma 21.5.2012 1 Taustaa Arviointi pohjautuu arviointihankkeen yleissuunnitelmaan Millaisiin tarpeisiin kokeiltava
Ajankohtaista Kelan mielenterveyskuntoutuksesta. AMI-hankkeen päätösseminaari 12.2.2015 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Kela, Terveysosasto
Ajankohtaista Kelan mielenterveyskuntoutuksesta AMI-hankkeen päätösseminaari 12.2.2015 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Kela, Terveysosasto 2 Kuntoutustilastot 3 Kuntoutustilastot Kuntoutujat Kelan kuntoutuspalveluita
KEHITTÄMISEN HELMET KÄYTÄNTÖÖN: AURA-KUNTOUTUKSEN SYNTY JA TUHO
HANKE-ESITTELY KIRSI VAINIEMI KEHITTÄMISEN HELMET KÄYTÄNTÖÖN: AURA-KUNTOUTUKSEN SYNTY JA TUHO AURA-kuntoutus syntyi, mutta usko työhön kytkeytyvään kuntoutukseen loppui päättäjiltä. Työikäisten työhön
Masennus työkyvyttömyyssyiden kärjessä - miksi?
Masennus työkyvyttömyyssyiden kärjessä - miksi? Teija Honkonen, Sosiaali- ja terveysministeriö Jorma Kiuttu, Kansaneläkelaitos Anne Lamminpää, Valtiokonttori Tapio Ropponen, Kuntien Eläkevakuutus 1 Masennustilat
Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon?
Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon? Työttömän henkilön hoito ja palveluprosessi -koulutus 8.12.2015 Katariina Korkeila Turun hyvinvointitoimiala, terveyspalvelut
Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012
Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 9. 3. 2 0 1 Vaikeavammaisten yksilöllisen kuntoutusjakson standardi Uudistustyön tavoitteena oli rakentaa intensiivisesti
Palvelulinjakohtaisen standardin mahdollisuudet kuntoutuksen toteutuksessa. 2015 Pirjo K Tikka
Palvelulinjakohtaisen standardin mahdollisuudet kuntoutuksen toteutuksessa 2015 Pirjo K Tikka Esityksen sisältö perusrakennemallin muutokset mitä muutokset tarkoittavat palvelun toteuttamisen kannalta
Kurkistus kuntoutuksen tulevaisuuteen
Kurkistus kuntoutuksen tulevaisuuteen Suuntaviivoja kuntoutuspalveluiden toteutukseen -koulutus Tiina Huusko Tuula Ahlgren Kuntoutuspäällikkö Kehittämispäällikkö 4.2.2014 2 Kelan kuntoutusta saaneet lakiperusteen
Terveysosasto, kuntoutusryhmä. Ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus eli ASLAK-kurssi 12. Voimassa
Ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus eli ASLAK-kurssi 12 Voimassa 1.1.2012 ASLAK-prosessi Aloite Yleensä työterveyshuollosta tai työpaikalta Suunnittelukokous Työterveyshuolto Työpaikka
Ammatillinen kuntoutus- Voimaa työvoimaan
Ammatillinen kuntoutus- Voimaa työvoimaan Terveyskeskuksen näkökulma Terveyskeskuslääkäri Tuula Sassi, Sotkamon terveysasema Sisältö Perusterveydenhuollon rooli ammatilliseen kuntoutukseen ohjaamisessa
AIKUISTEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (AMI)
AIKUISTEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (AMI) 01. Ohjaajan nimi 02. Kyselyyn vastaamisen päivämäärä 03. Kuntoutuslaitos 1 Arinna Oy 2 Avire-Kuntoutus Oy 3 KK-Kunto Oy, Lappeenrannan
TK2-kuntoutuksen arviointitutkimus. TK2-tutkijaryhmä Tutkimuksen koordinaattori: johtava tutkija Riitta Seppänen-Järvelä, Kela
TK2-kuntoutuksen arviointitutkimus TK2-tutkijaryhmä Tutkimuksen koordinaattori: johtava tutkija Riitta Seppänen-Järvelä, Kela Kuntoutustarve TK2-kuntoutujien ja muun henkilöstön vertailu TK2 kuntoutujat
Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Suunnittelija Anneli Louhenperä
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Reumaa ja muita TULE-sairauksia sairastavien lasten ja nuorten yksilöllinen kuntoutusjakso Alueelliset yhteistyökokoukset
OPI kurssin sisältö ja toteutus
OPI kurssin sisältö ja toteutus tiedotustilaisuus palveluntuottajille 4.2.2015 Irja Kiisseli Suunnittelija Kuntoutusryhmä 2 Esitys sisältää OPI-kurssien taustaa Hankevaiheesta pysyvään toimintaan Tietoa
Terveysosasto Kuntoutusryhmä. Uusien vuosiraporttien satoa
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Uusien vuosiraporttien satoa Esityksen sisältö Vuosiraporttikokeilu 2011 Toteutus Tulokset Tiedon hyödyntäminen Vuoden 2012 raportointi Vanha malli Uusi malli: missä käytössä,
AMMATILLISEN KUNTOUTUKSEN MAHDOLLISUUDET
AMMATILLISEN KUNTOUTUKSEN MAHDOLLISUUDET Kirsi Unkila työkykyvalmentaja, sosiaalialan asiantuntija 26.1.2016 Esityksen sisältö Mitä ammatillinen kuntoutus on ja mitä sillä tavoitellaan? Kuka sitä järjestää?...
HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous 8.3.2016 Oheismateriaali B HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN
HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous 8.3.2016 Oheismateriaali B HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN Löydätte yksikkönne tulokset kalvosarjan alussa ja tämän jälkeen vertailut. Erot
Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena
Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena Sirpa Syrjäläinen asiantuntija, kuntoutuspalvelut Varsinais-Suomen TE-toimisto 1 TE-palvelut www.te-palvelut.fi 2 1 Ammatillisen kuntoutuksen tarpeen
Tietohallintomallin soveltamisohje julkiselle hallinnolle
Tietohallintomallin soveltamisohje julkiselle hallinnolle HanselForum ICT-päivä 2013 26.9.2013 Avoin menetelmä on turvallinen valinta Tietohallintomalli, ICT Standard for Management on tietohallinnon johtamisen
Kunta-alan strategisen hyvinvoinnin kehittämisohjelma
Hankeraportti - Hyvinkään kaupunki Kunta-alan strategisen hyvinvoinnin kehittämisohjelma Hyvinkään kaupunki Kunta-alan strategisen hyvinvoinnin kehittämisohjelma on Työsuojelurahaston tukema neljän kaupungin
Miten voin palvella? Valtiokonttorin Kaiku-työnantajapalvelut
Miten voin palvella? Valtiokonttorin Kaiku-työnantajapalvelut Valtiokonttori Työnantajapalvelut Valtiokonttorin Kaiku-palveluiden ydintehtävä on tukea työyhteisöjen kehittämistä toimiviksi ja hyvinvoiviksi.
Aluemalli Condia: Masennuksen varhainen ja tehokas hoito ja työssä jatkamisen tuki työterveystiimissä
Aluemalli Condia: Masennuksen varhainen ja tehokas hoito ja työssä jatkamisen tuki työterveystiimissä Leena Ala Mursula LT, tth erik.lääk. Ylilääkäri, Condia Oy Masennuksen hoito: aika vaatii Rohkeutta
Työuran uurtaja ryhmämenetelmä
Työuran uurtaja ryhmämenetelmä Jukka Vuori, johtaja Salla Toppinen Tanner, pääasiallinen tutkija Tommy Larvi, tuotevastaava Anna Vanhala, asiakasvastaava sähköpostiosoitteet muotoa: nimi.sukunimi@ttl.fi
Eurajoen kehitysvammahuolto 1.1.2017 alkaen. Vastuut ja roolit. 26.2.2016 AK
1 Eurajoen kehitysvammahuolto 1.1.2017 alkaen. Vastuut ja roolit. 26.2.2016 AK Viranhaltija, luottamuselin Roolit Vastuualueet, kumppanuudet Erityispalvelupäällikkö (kehitysvammahuolto, uusi tehtävä, johon
Kelan korvauskäytäntö muuttuu: työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki
Kelan korvauskäytäntö muuttuu: työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen seminaari, Helsingin yliopisto 23.11.2010 Arto Laine, Kela Työkyvyttömyyden ehkäisyn
Palveluntuottajan vuosiraportti 2015
Kuntoutusryhmä Palveluntuottajan vuosiraportti 2015 Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella vain ja ainoastaan yhdestä linjasta Täyttäkää jokaisen linjan tiedot
AURA - kuntoutus yhdessä työpaikan kanssa. Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela, terveysosasto 23.4.2015
AURA - kuntoutus yhdessä työpaikan kanssa Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela, terveysosasto 23.4.2015 2 2016 Taustaa Kelassa on toteutettu ASLAK- kuntoutusta 1980-luvulta lähtien ja TYKkuntoutusta
Kansainvälinen toiminta toista astetta yhdistämässä
Kansainvälinen toiminta toista astetta yhdistämässä KansainväliSYYSpäivät 6.11.2013 Rea Tuominen, Jyväskylän ammattiopisto S12012 Kehittämisen strategia Megatrendit (globalisaatio, tietotekniikka, verkostot
Kirje 27.02.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015
Kirje OKM/12/592/2015 27.02.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 Osana nuorisotakuun toimia opetus- ja kulttuuriministeriö
Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki
Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki Työstä terveyttä ja elinvoimaa! -seminaari 23.4.2015 Kruunupuisto Henkilöstösihteeri Susanna Laine Sisältö Strategia Henkilöstö Työhyvinvointiohjelma
Kelan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva kuntoutus
Kelan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva kuntoutus Suunnittelija Riikka Peltonen Terveysosaston kuntoutusryhmä 29.8.2012 2 30.8.2012 Kelan järjestämä kuntoutus (KKRL 566/2005) Lain mukaan järjestettävä
Kuntoutuksen ja kuntoutuslaitosten uudet haasteet. Kiipulan kuntoutuskeskuksen 40-vuotisjuhlaseminaari 8.9.2010 Heidi Paatero
Kuntoutuksen ja kuntoutuslaitosten uudet haasteet Kiipulan kuntoutuskeskuksen 40-vuotisjuhlaseminaari 8.9.2010 Heidi Paatero Kuntoutuslaitostoiminnan pitkä kehityskaari (1) Sodanjälkeiset suuret laitokset
Kelan työikäisten kuntoutuksen kehittämisen tuloksia ja tulevaisuuden palvelut
Kelan työikäisten kuntoutuksen kehittämisen tuloksia ja tulevaisuuden palvelut Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela, Terveysosasto 7.11.2014 Perjantaimeeting, Työterveyslaitos Sisältö Nykyiset palvelut
Avokuntoutuksen toteutus ja kustannukset. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 27.11.2014
Avokuntoutuksen toteutus ja kustannukset Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 27.11.2014 Kuntoutustilastot, Kelan järjestämä kuntoutus vuonna 2013 2 Kelan avomuotoinen kuntoutus 2014 3 Vajaakuntoisten ammatillinen
TYÖELÄMÄYHTEISTYÖ KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ARJESSA 17.3.2010. Sirkka-Liisa Kärki
TYÖELÄMÄYHTEISTYÖ KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ARJESSA 17.3.2010 Sirkka-Liisa Kärki TYÖELÄMÄ JA KOULUTUS Työelämän vaikutusmahdollisuuksia koulutukseen lisätty- kasvava merkitys - koulutuksen työelämävastaavuus
SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2016 ja kevät 2017
Hyvinvointi ja palveluala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Otavankatu 4 50100 MIKKELI SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE syksy 2016 ja kevät 2017 Työelämän edustajina,
GAS-prosessi Aslakissa, ensikokemuksia Kiipulasta
GAS-prosessi Aslakissa, ensikokemuksia Kiipulasta ASLAK Ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus Kelan järjestämää ryhmämuotoista varhaiskuntoutusta Tavoitteena työ- ja toimintakyvyn säilyttäminen
Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa
Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 26.11.2013 Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa / Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 1 Tutkimuksen näkökulma Työikäisten kuntoutuksella
Kelan asiantuntijalausunto
Kelan asiantuntijalausunto Seija Sukula, etuuspäällikkö Heidi Giss-Hannikainen, lakimies Marjut Hevosmaa, vastaava suunnittelija Sosiaali- ja terveysvaliokunta 9.11.2018 Saajat Kelan ammatillisen kuntoutuksen
Miten tukea ja ohjata opiskelijoiden työssä tapahtuvaa oppimista? Anne Virtanen
Miten tukea ja ohjata opiskelijoiden työssä tapahtuvaa oppimista? Anne Virtanen Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos OHTY / TAO Alustus TAO-seminaarissa 29.4.2011 Tutkimuskohteena opiskelijoiden
Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa. Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto
Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto Kelan kuntoutustoiminta Subjektiivinen oikeus kuntoutukseen edellytysten
KUNTOUTUSTUTKIMUS JA ALUEELLINEN HOITOKARTTA
KUNTOUTUSTUTKIMUS JA ALUEELLINEN HOITOKARTTA Satu Auvinen Kuntoutusylilääkäri Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Työikäinen terveydenhuollossa I työkyvyn arviointi 12.9.2016 Kuntoutustutkimus - historiaa Invalidihuoltolain
Miten työni on muuttunut. Selvärajaisesta ruudusta.
Miten työni on muuttunut Selvärajaisesta ruudusta. Muammo, oleks historiaa Kirjastonhoitaja Hoitajasta informaatikko Maatikosta kouluttaja Kouluttajasta kotisivut Kotisivuista Nelli Nellistä Intra Intrasta
Kelan kuntoutus - NYT
Kelan kuntoutus - NYT Kelan koulutukset palveluntuottajille 17.11.-26.11.2015 Ma kuntoutuspäällikkö Tuula Ahlgren 1 Kelan kuntoutus muutoksessa aiheita NYT Tilastotietoja 2014 Mikä muuttuu? Lainmuutokset
Fysioterapia Työterveyshuollossa. Marika Pilvilä Opiskelija Terveystieteen laitos Oulun yliopisto
Fysioterapia Työterveyshuollossa Marika Pilvilä Opiskelija Terveystieteen laitos Oulun yliopisto Työfysioterapeutin viikkoajanvaraus esimerkki maanantai tiistai keskiviikko torstai perjantai 8.30 Terveystarkastus
Työnantajahaastattelujen satoa. Kirsi Klemelä Turun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta
Työnantajahaastattelujen satoa Kirsi Klemelä Turun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Työnantajien edustajien haastattelut Tavoitteena oli kartoittaa työnantajien ja henkilöstönkehittäjien näkemystä
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma lastensuojelun näkökulmasta. Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.-16.9.2009
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma lastensuojelun näkökulmasta Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.- Suunnitelman sisältö 1. Johdanto 2. Lasten ja nuorten hyvinvointityön periaatteet 3. Lasten
Unelmointi on paras tapa luoda tulevaisuutta. ~Victor Hugo~
Unelmointi on paras tapa luoda tulevaisuutta. ~Victor Hugo~ MEIKÄLÄISTÄ METSÄSTÄMÄSSÄ näkövammaisten nuorten kuntoutushanke 2011-2012 16 22-vuotialle Sokeille ja heikkonäköisille Kaksi ryhmää: HUS ja TAYS/TYKS
OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014
OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin
Innovaatiomalli vie tiedon ja ratkaisut käytäntöön
Hyvinvointia työstä TYÖTERVEYSLAITOKSEN STRATEGIA 2011 2015 Strategia tiivistettynä: Hyvinvointia työstä Hyvät työpaikat ja innostus pidentävät työuria Toiminta-ajatus Edistämme työn terveellisyyttä ja
Kelan kuntoutusraha - toimeentuloturva kuntoutuksen aikana Anne Flak suunnittelija
Kelan kuntoutusraha - toimeentuloturva kuntoutuksen aikana 23.11.2016 Anne Flak suunnittelija Kuntoutusrahan myöntämisedellytykset Kuntoutuksella työelämätavoite Kuntoutuja on 16 67-vuotias Kuntoutus estää
Hyvä työ pidempi työura Kokemuksia lähikuntoutuksesta
Hyvä työ pidempi työura Kokemuksia lähikuntoutuksesta Murikka 28.5.2014 Annu Tuominen, Global HR Director, Normet Group Oy Normet lyhyesti Palvelu- ja tuoteratkaisuja maanalaiseen tunneli- ja kaivosliiketoimintaan
TUNNUSMERKKEJÄ VALMIUDET OSAAMISEN JOHTAMISEEN
OSAAMISEN JOHTAMINEN = LAAJA KOKONAISUUS HALLITA JA OHJATA KAIKKEA SITÄ TIETOA, TAITOA JA KOKEMUSTA, MIKÄ ON ORGANISAATIOSSA OLEMASSA, HANKITTAVISSA JA MUUTETTAVISSA TUNNUSMERKKEJÄ - avoimuus - arvojen
A B C LAATUKÄSIKIRJA. Yrityksen laatupolitiikka
A100 A1 2/5 1. L A AT U K Ä S I K I R J A 1. 1 L a a t u k ä s i k i r j a n t a r k o i t u s Laatukäsikirjan pohjana on halu kehittää ja tehostaa toimintoja määrittelemällä suunnitteluvaiheen toimintatavat
Millaisia innovaatioita Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeesta?
Millaisia innovaatioita Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeesta? Liisi Aalto, Katariina Hinkka, Rainer Grönlund, Marketta Rajavaara Kuntoutuspäivät 18.-19.3.2010 Innovaatio Uusien asioiden tekemistä
LAPIN KIRJASTOPÄIVÄT Työelämän muutos: Massatyöläisestä läpinäkyväksi yksilöksi
LAPIN KIRJASTOPÄIVÄT Työelämän muutos: Massatyöläisestä läpinäkyväksi yksilöksi 22.5.2008 Heli Kiemunki Työelämän kehittämishankkeista Koulutus- ja kehittämishankkeet Kunta-alan ohjaus- ja palvelujärjestelmän
Tules- ja Typo-Tules-kurssit muutokset
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Tules- ja Typo-Tules-kurssit muutokset Suunnittelija Piia Tiilikallio 18. -19.1.2012 Tilastotietoja 2 2 7. Tules- ja Typo-Tules-kurssit Tules-kurssit (v. 2008 ) 2011 Työelämässä
Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012
Nyt ne kuule miettii, että keitä me Ellun Kanat oikein ollaan ja miten työelämä liittyy viestintätoimistoon Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 KIRSI
Erikoistumiskoulutusten profiili ja asema
Erikoistumiskoulutusten profiili ja asema Projektipäällikkö, KT Hannele Seppälä, Erikoistumiskoulutusten koordinaatiohanke, Arene ry Erikoistumiskoulutusten kehittämisen tavoitteita Erikoistumiskoulutukset
Palveluntuottajien vuosiraportti
2014 Palveluntuottajien vuosiraportti Kela 25.6.2015 1 Kela Sisällön suunnittelu Anneli Louhenperä, Leena Penttinen Riikka Peltonen, Leena Poikkeus Tuulikki Karhu, Marjaana Pajunen Veli-Matti Vaden, Seija
Tuloksia ja johtopäätöksiä GASin kehittävästä käyttöönotosta näkökulmana ammatilliset tavoitteet
Tuloksia ja johtopäätöksiä GASin kehittävästä käyttöönotosta näkökulmana ammatilliset tavoitteet Gas jatkokoulutus Kela Hilkka Ylisassi Jari Turunen Verve Consulting GAS:in käyttö ammatillisessa (työhön
Kommenttipuheenvuoro. Satu Ågren 16.3.2016
Kommenttipuheenvuoro Satu Ågren 16.3.2016 EK:n jäsenyrityksissä tehdyt rekrytoinnit koulutusasteen mukaan 2013 Teollisuus 40% 31% 25% 4% Ammatillinen koulutus Ammattikorkeakoulu Rakentaminen 91% 7% 2%
Palveluntuottajien vuosiraportointi tiedonkeruulomake
Kuntoutusryhmä Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake Työkokeilu, työhönvalmennus, MT-työhönvalmennus Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella
Tutkimus- ja kokemustiedon. tuotteistaminen. www.tsr.fi/tuotteistus
Tutkimus- ja kokemustiedon tuotteistaminen www.tsr.fi/tuotteistus Miksi? Tutkimus- ja kokemustieto työelämän käyttöön Tuotteistamalla tutkimustuloksia ja kehittämiskokemuksia teet ne näkyviksi ja laajemmin
Sairaanhoito ja siihen liittyvä kuntoutus
Sairaanhoito ja siihen liittyvä kuntoutus 2.9.2010 Markku Kauppi ylilääkäri Reumahoidon tavoitteet Oireiden lievitys Kudosvaurioiden esto Toimintakyvyn parantaminen ja ylläpito Komplikaatioiden esto ja
Ajankohtaista psykososiaalisen kuormituksen valvonnassa
Ajankohtaista psykososiaalisen kuormituksen valvonnassa Psykososiaalisen kuormituksen valvontaan valmistunut valtakunnallinen valvontaohje, jonka tarkoitus on yhdenmukaistaa ja tehostaa psykososiaalisen
NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI
EK:n puheenvuoro NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI 11.2.2014 Mirja Hannula mirja.hannula@ek.fi Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset (18.10.2012) koulutuksen
Pääset kyselyyn alla olevan linkin kautta ja kyselyn vastausaika päättyy
Liite 4. Kysely työnantajan edustajalle Kelan työhönkuntoutuksen (TK2) kehittämishankkeesta Hyvä vastaanottaja, Yrityksenne on mukana Kelan työikäisten kuntoutuksen kehittämishankkeessa (TK2-hanke). Hankkeen
Näin haet KIILA-kuntoutuskurssia
Näin haet KIILA-kuntoutuskurssia Hakijatahot voivat hakea räätälöityjä KIILA-kursseja voi hakea verkossa ympäri vuoden. Näitä tahoja ovat: Työterveyshuolto/työnantaja työpaikalle Ammattiliitot ja yhdistykset
Hyvän verkostotoiminnan edellytyksiä:
Hyvän verkostotoiminnan edellytyksiä: 2007-2009 Kokemuksia menneiltä vuosilta ja LAAKEA Kaksi aikaisempaa VKKhanketta: Deutsche Virtuelle Grammatik http://www.donnerwetter.kielikeskus.helsinki.fi/dvg/
Teh-Kev päätösseminaari. Avaus. Tiina Huusko
Teh-Kev päätösseminaari Avaus Tiina Huusko 04102013 Human development model mukaeltu Patric Fougeyrollas 2012 Yksilö Ympäristö Vuorovaikutus Osallistuminen, elämänlaatu Kuntoutustarpee n havaitseminen
Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa. Mainio Vire Oy Laura Saarinen
Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa Mainio Vire Oy Laura Saarinen Yrityksen arvopohja luo jo suunnan kohtaamiselle Yrityksemme arvot on luotu yhdessä henkilökuntamme
VOO VASTUUTA OTTAMALLA OPIT
VOO VASTUUTA OTTAMALLA OPIT VOO LOPPUSEMINAARI TAMPEREEN KYLPYLÄ Ylihoitaja Tuija Sulonen Päijät-Hämeen alueella toimijoina ovat erikoissairaanhoidon osalta olleet Koulutuskeskus Salpaus ja Päijät-Hämeen
Mistä työturvallisuus työpaikalla syntyy tai vaarantuu? - kuormittumisen hallinta; merkitys päivittäisen työn tekemiseen
Mistä työturvallisuus työpaikalla syntyy tai vaarantuu? - kuormittumisen hallinta; merkitys päivittäisen työn tekemiseen Erikoistutkija Anna-Maria Teperi, Työterveyslaitos Turvallisuus hallintaan seminaari/webinaari
2.1.5 HIUSALAN YRITTÄJYYS JA YRITYSTOIMINTA
2.1.5 HIUSALAN YRITTÄJYYS JA YRITYSTOIMINTA Tutkinnon suorittaja: Näyttöympäristö: 1. Työprosessin hallinta Toimiminen työssä ja työyhteisössä toimii ohjattuna työyhteisön työhyvinvointia edistävästi Ihmissuhteiden
Mielenterveyskuntoutujien asumisen kansainvälisiä näkymiä Sinikka Törmä
Mielenterveyskuntoutujien asumisen kansainvälisiä näkymiä Sinikka Törmä Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke Pilottikuntatyön aloitusseminaari 13.5.13 ja 22.5.2013 Asumista ja arjen tukea.
Millaista kuntoutusta monimutkainen järjestelmä tuottaa? Rekisteritutkimus kuntoutuspalveluista yhden sairaanhoitopiirin alueella
2000-luvun sosiaaliset ongelmat: köyhyys, syrjäytyminen, perusturvan puutteet Sosiaalipolitiikan päivät 21.-22.10.2010 Kuntoutuksen työryhmä 21.10.2010 to klo 16-18 Vetäjät: Marketta Rajavaara ja Ullamaija
Työssäoppiminen - talous- etiikka
Työssäoppiminen - talous- etiikka! Soili Nevala Asiantuntija SuPer ry SuPerin eettinen työryhmä Työssäoppiminen Osa perustutkinnon vaatimasta ammattitaidosta opitaan oppilaitoksen ulkopuolella työpaikoilla
Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit
Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Asiantuntija- ja keskustelutilaisuus narkolepsialasten vanhemmille ja aikuispotilaille 4.2.2011 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren,
OIKEUS TUKEEN HETI KUN TARVE ILMENEE: SAAKO RIITTÄVÄT VALMIUDET JATKOA AJATELLEN? ONKO TULEVAISUUDESTA REALISTINEN VISIO?
OAJ NYT ESITYKSIÄ Työryhmän kuultavana 27.1.2012 Pääpaino oltava varhaisessa puuttumisessa ja järjestelmässä, joka estää ettei lapsesi koe seuraavaa: ei suorita peruskoulua ei jatka peruskoulun jälkeen
Työterveyshuollon merkitys terveydenhuollossa
Työterveyshuollon merkitys terveydenhuollossa Timo Hujanen Kelan tutkimusosasto Kelan seminaari 9.6.2011 Helsinki 1 Kommentteja julkisesta keskustelusta Hyvää palvelua nopeasti ja vaivattomasti? Kaikille
Pois syrjästä hanke osallisuuden äärellä
Pois syrjästä hanke osallisuuden äärellä Satakunnan maakunnallinen varhaisvuosien lapsiperhepalveluiden toimijoiden ajankohtaisfoorumi 21.4.2016, Kankaanpää Pois syrjästä hanke ennaltaehkäisee ja puuttuu
Liite 3. Loppukysely työhönkuntoutukseen osallistuvien henkilöiden esimiehille. Hyvä vastaanottaja,
Liite 3. Loppukysely työhönkuntoutukseen osallistuvien henkilöiden esimiehille Hyvä vastaanottaja, Sinua pyydetään vastaamaan työhönkuntousta koskevaan loppukyselyyn. Se lähetetään kaikille niille esimiehille,
Tilaajien yhteiset tavoitteet ja kehittämisen tiekartta 16.1.2014
Tilaajien yhteiset tavoitteet ja kehittämisen tiekartta 16.1.2014 Tilaajien tavoitteet Ryhmätyön tulokset Tilaajien yhteinen tahto muutettavista asioista Riskien jaon periaatteet Tilaajien/tilaajan-tuottajan
Lataa Ammatillisesti syvennetyn lääketieteellisen kuntoutuksen vaikuttavuus - Johanna Turja. Lataa
Lataa Ammatillisesti syvennetyn lääketieteellisen kuntoutuksen vaikuttavuus - Johanna Turja Lataa Kirjailija: Johanna Turja ISBN: 9789514475580 Sivumäärä: 88 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 17.08 Mb Väitöskirjatutkimuksessa