VOO VASTUUTA OTTAMALLA OPIT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VOO VASTUUTA OTTAMALLA OPIT"

Transkriptio

1 VOO VASTUUTA OTTAMALLA OPIT VOO LOPPUSEMINAARI TAMPEREEN KYLPYLÄ Ylihoitaja Tuija Sulonen

2 Päijät-Hämeen alueella toimijoina ovat erikoissairaanhoidon osalta olleet Koulutuskeskus Salpaus ja Päijät-Hämeen keskussairaala kir. 42 ja 44 Lahden ammattikorkeakoulu on osallistunut hankkeeseen ulkopuolisena yhteistyökumppanina Kevään 2016 toiminnassa mukaan yhteistoimintaan tulee myös Dila Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä on erikoissairaanhoidon osalta ensimmäinen VOO:n kokeilija Suomessa, jossa työskennellään lähihoitajasairaanhoitajaopiskelija työpareina

3 Hankkeen tavoitteet työnantajan näkökulmasta Opiskelijan Kliinisten taitojen kehittäminen, osaamisen vahvistaminen Itseohjautuvuuden ja omatoimisuuden kehittäminen Ongelmaratkaisutaitojen kehittäminen Itsenäisen työskentelyn tukeminen ja kehittäminen, vastuuta lisätään asteittain Työllistymisen mahdollisuuksien parantaminen (työntekijä näkökulma) Sijaisten saannin vahvistaminen (työnantaja näkökulma) Opettajien roolin ja ohjaustoiminnan kehittäminen

4 ..hankkeen tavoitteet jatkuu Työpaikalla tapahtuvan oppimisen ja ammattiosaamisen kehittäminen uuden mallin avulla on mahdollista lisätä harjoittelupaikkojen määrää Yhdistää uudella tavalla teorian ja käytännön vuorottelua opiskelijan oppimisessa emme tarjoa valmiita vastauksia, opiskelijoiden teoreettinen tieto syventyy Uuden ohjausmallin luominen ei puolesta tekemistä

5 VOO Päijät-Hämeen keskussairaalassa Ensimmäinen kokeilu erikoissairaanhoidon toimintamallista oli syksyllä 2014 ( 7ov) Kokeiluosastona kirurgian vuodeosasto 44 Työharjoittelua pareittain lähihoitajaopiskelijat + sairaanhoitajaopiskelijat 5+5 Toinen hanke toteutettiin osastoilla 42 ja 44 mukana opiskelijaa Kolmas hanke toteutuu marras- joulukuussa 2015, osastot 42 ja 44 Mukana opiskelijaa, sekä fysioterapeuttiopiskelija Neljäs hanke keväällä 2016, jolloin mukana myös neurologian osasto Mukana opiskelijaa + fysioterapeuttiopiskelija Kokeiluna sisätautiosasto jossa sairaanhoitajaopiskelija + sairaanhoitajaopiskelija työparina yhteensä 8-10 opiskelijaa (4-5 paria) 5

6 Lähihoitajaopiskelijat ovat valmistumisvaiheessa, sairaanhoitajaopiskelijat mielellään n. puolivälissä opintoja Opettajat ovat olleet aamu- ja iltavuoroissa mukana työparin työskentelyssä osaston tarpeen ja omien työaikaresurssiensa rajoissa Opiskelijan vastuulla on oppimistavoitteiden laatiminen ja saavuttaminen Opiskelijat etsivät itsenäisesti ratkaisuja eri pulmatilanteissa, ohjaaja seuraa taustalla

7 Miten käytännössä toteutetaan Ensimmäiset kaksi viikkoa opiskelijat ovat tehoperehdytyksessä ja noudattavat ohjaajansa työvuoroja, yksi ohjaaja voi perehdyttää useampaa opiskelijaa kerralla Osastonhoitaja suunnittelee työvuorojanat seuraaville viidelle viikolle (2 + 5=7), joista opiskelija valitsee itselleen sopivimman Mahdolliset työvuorovaihdot tapahtuvat opiskelijakolleegoiden kesken Perehdytyksen jälkeen opiskelijat ja opettaja ottavat vastuulleen 2-3 potilashuonetta harjoittelun ohjaaja varmistaa potilasturvallisuuden ja turvallisen hoitotyön Aluksi VOO-tiimi vastaa ns. osaston helpoimmista potilaista, matkan edetessä vastuuta lisätään

8 Matka jatkuu. Lääkärinkierrot toteutetaan niin, että joko hoitotyön opettaja tai osaston sairaanhoitaja on mukana varmistamassa toteutusta, opiskelija ottaa vastaan määräykset Opiskelijoille on ollut kovin mieluista se, että he saavat rauhassa ja kokonaisvaltaisesti keskittyä omien potilaiden asioiden hoitoon tämä auttaa ymmärtämään kokonaisuuden Hoidon jatkuvuus samat potilaat ovat hoidettavana myös seuraavana päivänä Opiskelijat kokevat tämän tehokkaaksi oppimisen malliksi

9 Kokemus on opettanut Vaatii ehdottomasti asiaan syttymistä Vaatii osastolle erinomaisen perehdytyksen Ensimmäisen kerran toteutettuna vaatii ylimääräistä resurssia Opettajan osallistuminen työvuoroihin on ollut voimavara sekä henkilökunnalle että opiskelijoille Erikoissairaanhoidossa sopii hyvin opinnoissaan pitkälle edenneiden opiskelijoiden harjoittelun malliksi sopii myös aloittelijoille, mutta vaatii opiskelijalta enemmän Opiskelijat ovat halunneet työllistyä ko. osastolle molemminpuolinen etu työntekijä jo valmiiksi perehdytetty Vähentää uusien opiskelijoiden perehdytystä (suunnittelu ja toteutus) Lisää vetovoimaisuutta Vaikeinta hankkeessa on ohjaajan pysyminen taustalla Hankkeen blogi

10 Toivomme kokeilumallin vähitellen vakiinnuttavan asemansa Päijät-Hämeen keskussairaalan opiskelijaohjausmallina

11 PALAUTTEET HANKKEESTA Webropol kysely opiskelijoille o 2014 syksy 8 (80%) vastaajaa o 2015 kevät 15 (88 %) vastaajaa Kyselyt toteutettiin hankkeen viimeisenä päivänä, niin että opiskelijat vastasivat suoraan Ipadille tai heille sähköpostiin lähetetyllä linkillä

12

13

14

15

16

17

18

19

20

21 KIITOS

VOO VASTUUTA OTTAMALLA OPIT. REKRYTOIJA 2014 Lehtori Tuula Hovilainen-Kilpinen Opetusylihoitaja Tuija Sulonen

VOO VASTUUTA OTTAMALLA OPIT. REKRYTOIJA 2014 Lehtori Tuula Hovilainen-Kilpinen Opetusylihoitaja Tuija Sulonen VOO VASTUUTA OTTAMALLA OPIT REKRYTOIJA 2014 Lehtori Tuula Hovilainen-Kilpinen Opetusylihoitaja Tuija Sulonen OPH:n rahoittama hanke, jossa yhteistyössä Koulutuskeskus Salpaus ja Päijät-Hämeen keskussairaala

Lisätiedot

Lahden diakonian instituutti. Vastuuta ottamalla opit 3- hanke. Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015. Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut

Lahden diakonian instituutti. Vastuuta ottamalla opit 3- hanke. Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015. Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut Lahden diakonian instituutti Vastuuta ottamalla opit 3- hanke Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015 Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut Anne-Maria Karjalainen kehittämisvastaava Lahden diakonian

Lisätiedot

SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2016 ja kevät 2017

SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2016 ja kevät 2017 Hyvinvointi ja palveluala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Otavankatu 4 50100 MIKKELI SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE syksy 2016 ja kevät 2017 Työelämän edustajina,

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan ammattiopisto. Hyvinvointiala. Koulutuksen järjestäjän nimi. Vastuuta ottamalla opit 3- hanke. Väliraportti 2.6.2014 31.12.

Keski-Pohjanmaan ammattiopisto. Hyvinvointiala. Koulutuksen järjestäjän nimi. Vastuuta ottamalla opit 3- hanke. Väliraportti 2.6.2014 31.12. Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Hyvinvointiala Koulutuksen järjestäjän nimi Vastuuta ottamalla opit 3- hanke Väliraportti 2.6.2014 31.12.2014 Väliraportti 1.1.2015 31.5.2015 Loppuraportti 1.6.2015-31.12.2015

Lisätiedot

Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015

Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä Lapin sairaanhoitopiirin asiakasraadille Lapin keskussairaalassa tapahtuvasta saattohoidosta Tarja Huumonen Diakonissa-sairaanhoitaja AMK Saattohoito Saattohoidolla

Lisätiedot

Kuntoutumisen tukemisen työssäoppiminen

Kuntoutumisen tukemisen työssäoppiminen Kuntoutumisen tukemisen työssäoppiminen Marja Huuki hoitotyön opettaja Pirjo Manninen hoitotyön opettaja Katja Koski hoitotyön opettaja Minna Nieminen palveluesimies Johanna Järvenpää lähihoitaja Kevät

Lisätiedot

Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015

Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015 Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015 Opiskelijavastaavan tehtävät Koordinoi ja vastaa laadukkaasta näyttöön perustuvasta opiskelijan harjoittelujakson suunnittelusta,

Lisätiedot

Case Hoviagents. Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1

Case Hoviagents. Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1 Case Hoviagents Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1 PROJEKTIRYHMÄ Projektin ohjaava opettaja: Mervi Väisänen Case Hoviagents - projektiryhmä: Elina Rönkkö Minta Rimpiläinen Janne Sirviö Juho Huusko

Lisätiedot

Minikampus Moniammatillinen opetuspoliklinikka. Opetushoitaja Eija Huovinen Jyväskylän yliopisto, Agora 8.12.2015

Minikampus Moniammatillinen opetuspoliklinikka. Opetushoitaja Eija Huovinen Jyväskylän yliopisto, Agora 8.12.2015 Minikampus Moniammatillinen opetuspoliklinikka Opetushoitaja Eija Huovinen Jyväskylän yliopisto, Agora 8.12.2015 KSSHP MONIAMMATILLINEN OPETUSPOLIKLINIKKA/ PIENTOIMENPITEET Jyväskylässä kirurgian kandien

Lisätiedot

EPSHP ja keskussairaala harjoitteluympäristönä ja ohjauksen järjestäminen. Merja Sankelo, THT, Dosentti Opetusylihoitaja

EPSHP ja keskussairaala harjoitteluympäristönä ja ohjauksen järjestäminen. Merja Sankelo, THT, Dosentti Opetusylihoitaja EPSHP ja keskussairaala harjoitteluympäristönä ja ohjauksen järjestäminen Merja Sankelo, THT, Dosentti Opetusylihoitaja Opetussairaala Seinäjoen keskussairaala toimii opetussairaalana eri alojen opiskelijoille

Lisätiedot

OPPIMISEN MONET MUODOT Työsuhteessa tapahtuva harjoittelu. Anniina Friman Bioanalyytikko, AMK, YAMK- opiskelija TuAMK

OPPIMISEN MONET MUODOT Työsuhteessa tapahtuva harjoittelu. Anniina Friman Bioanalyytikko, AMK, YAMK- opiskelija TuAMK OPPIMISEN MONET MUODOT Työsuhteessa tapahtuva harjoittelu Anniina Friman Bioanalyytikko, AMK, YAMK- opiskelija TuAMK TAUSTA Kliininen harjoittelu olennainen osa Sairaanhoitajan (amk) tutkintoa. Tutkinnon

Lisätiedot

OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO

OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO TUOTEKEHITYSPAINOTTEISET OPINNOT JA YRITYSYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUDET EERO NOUSIAINEN eero.nousiainen@oamk.fi

Lisätiedot

Kansainvälinen toiminta toista astetta yhdistämässä

Kansainvälinen toiminta toista astetta yhdistämässä Kansainvälinen toiminta toista astetta yhdistämässä KansainväliSYYSpäivät 6.11.2013 Rea Tuominen, Jyväskylän ammattiopisto S12012 Kehittämisen strategia Megatrendit (globalisaatio, tietotekniikka, verkostot

Lisätiedot

Opiskelijatutkimus 2014. Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014

Opiskelijatutkimus 2014. Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014 Opiskelijatutkimus 2014 Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014 Opiskelijatutkimuksen taustatiedot Tutkimuksen aihealueet: lääketieteen perusopetuksen laatu

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Työelämäpalvelut Harri Mikkonen 1. Tutkintokoulutus Ylempi (AMK) Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Avoin ammattikorkeakoulu 2. Täydennyskoulutus Erikoistumisopinnot

Lisätiedot

Uraseurantahankkeiden ohjausryhmän 1. kokous

Uraseurantahankkeiden ohjausryhmän 1. kokous Uraseurantahankkeiden ohjausryhmän 1. kokous Helsinki 12.1.2016 Merja Ukkola Ohjausryhmän kokoonpanosta tavoitteena mahdollisimman laaja-alainen asiantuntemus valinta asiantuntemuksen perusteella ja läheltä

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri päivitetty 20.1.2016 1

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri päivitetty 20.1.2016 1 Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri päivitetty 20.1.2016 1 Ammattitaitoa edistävän harjoittelun prosessin työtehtävät Seuraavassa on kuvattu ammattitaitoa edistävän harjoittelun prosessin mukaisesti siihen

Lisätiedot

Uudenmaan Nuorten Ohjaus - UNO. Nuorten ohjauksen, koulutukseen hakeutumisen edistämisen ja syrjäytymisen ehkäisyn hanke

Uudenmaan Nuorten Ohjaus - UNO. Nuorten ohjauksen, koulutukseen hakeutumisen edistämisen ja syrjäytymisen ehkäisyn hanke Uudenmaan Nuorten Ohjaus - UNO Nuorten ohjauksen, koulutukseen hakeutumisen edistämisen ja syrjäytymisen ehkäisyn hanke Toteuttajat Henkilökunta Projektipäällikkö, -assistentti, 5 asiantuntijaa sekä kouluttaja

Lisätiedot

Työssäoppimisen laatukriteerit työpaikalle kyselyn analyysi. Vastuuta ottamalla opit 3 hanke Päivi Kukkonen Ylivieskan ammattiopisto

Työssäoppimisen laatukriteerit työpaikalle kyselyn analyysi. Vastuuta ottamalla opit 3 hanke Päivi Kukkonen Ylivieskan ammattiopisto Työssäoppimisen laatukriteerit työpaikalle kyselyn analyysi Vastuuta ottamalla opit 3 hanke Päivi Kukkonen Ylivieskan ammattiopisto Taustatietoja kyselyssä Vastaajina 12 työyksikköä: sairaaloita, vanhustenhuollon

Lisätiedot

OPINTOJAKSOTARJONTA Saapumisryhmä SHF14KA LUKUVUOSI: 2014-2015 PVM: 7.1.2015-19.6.2015 Vastuuopettaja: Anne Makkonen ja Liisa Ranta

OPINTOJAKSOTARJONTA Saapumisryhmä SHF14KA LUKUVUOSI: 2014-2015 PVM: 7.1.2015-19.6.2015 Vastuuopettaja: Anne Makkonen ja Liisa Ranta äivitetty: 26.2.2015 Kampus: Lohja Hoitotyön koulutusohjelma, aikuiskoulutus Kevät 2015 =akollinen, E=Vaihtoehtoinen, V=Valinnainen OINTOJAKSOTARJONTA Saapumisryhmä SHF14KA LUKUVUOSI: 2014-2015 VM: 7.1.2015-19.6.2015

Lisätiedot

HOITOTYÖN OPISKELIJOIDEN KÄYTÄNNÖN HARJOITTELUN KEHITTÄMINEN

HOITOTYÖN OPISKELIJOIDEN KÄYTÄNNÖN HARJOITTELUN KEHITTÄMINEN HOITOTYÖN OPISKELIJOIDEN KÄYTÄNNÖN HARJOITTELUN KEHITTÄMINEN Koskela Tarja, sairaanhoitaja (YAMK), Oulun yliopistollinen sairaala Mustakangas Satu, sairaanhoitaja (AMK), Oulun yliopistollinen sairaala

Lisätiedot

ONKO TILAA? ONKO TILAUSTA? Hanasaaren kulttuurikeskus Espoo 2. 3. 3011

ONKO TILAA? ONKO TILAUSTA? Hanasaaren kulttuurikeskus Espoo 2. 3. 3011 ONKO TILAA? ONKO TILAUSTA? Hanasaaren kulttuurikeskus Espoo 2. 3. 3011 2007 päätös sosiaalisen yrityksen perustamisesta kaupunginhallituksessa 28.10. 2008 aloitettiin palvelutuotanto 17.11.2008 sosiaaliseksi

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2014 tai keväällä 2015 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Valintaperusteet, kevät 2013: Liiketalouden koulutusohjelma 210 op, Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi

Valintaperusteet, kevät 2013: Liiketalouden koulutusohjelma 210 op, Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi Valintaperusteet, kevät 2013: Liiketalouden koulutusohjelma 210 op, Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi Valintakokeisiin kutsutaan kaikki hakukelpoiset hakijat. Lopulliseen opiskelijavalintaan

Lisätiedot

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu /

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus Opetusharjoittelu ammatillisessa opettajankoulutuksessa VE14-verkko-opiskeluryhmien infotilaisuus Adobe Connect -istunto 4.6.2014

Lisätiedot

Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Sanna-Leena Mikkonen

Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Sanna-Leena Mikkonen Selvitys järjestöjen ja oppilaitosten yhteistyöstä Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson

Lisätiedot

Sosiaalityö päivystyksessä pilotti Yhteenveto webropol-seurannasta (keskeisimpiä osioita)

Sosiaalityö päivystyksessä pilotti Yhteenveto webropol-seurannasta (keskeisimpiä osioita) Sosiaalityö päivystyksessä pilotti Yhteenveto webropol-seurannasta (keskeisimpiä osioita) Integraatio - työryhmä 27.1.2016 Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 - hanke Tavoitteet:

Lisätiedot

Ammattienvälinen oppiminen case Vaasan keskussairaala

Ammattienvälinen oppiminen case Vaasan keskussairaala Ammattienvälinen oppiminen case Vaasan keskussairaala 22.9.2016 Susanne Salmela, Satu Hautamäki, Erno Lehtonen-Smeds ja Lisen Kullas-Nyman JOHDANTO Käytettävät käsitteet suomeksi Moniammatillinen opetus

Lisätiedot

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa!

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Kysely Välkky-projektissa keväällä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Aika ja paikka: 11.3.2011, MTC Oy, Pori Kouluttajat: Timo Martelius

Lisätiedot

Makkonen Keijo Yhtymäjohtaja

Makkonen Keijo Yhtymäjohtaja Opetushallitus, PL 380, 00531 Helsinki OPH Selvityslomake erityisavustus Hankeryhmä > selvitys valtionavustuksen käytöstä Koulutustaso * Ammatillinen koulutus Hakuryhmä * Työpaikalla tapahtuva oppiminen

Lisätiedot

Laajennetun työssäoppimisen työkalu opinto-ohjaajille. Luotsi2, SeTREENI5 hanketapaaminen Seinäjoki 19.3.2013

Laajennetun työssäoppimisen työkalu opinto-ohjaajille. Luotsi2, SeTREENI5 hanketapaaminen Seinäjoki 19.3.2013 Laajennetun työssäoppimisen työkalu opinto-ohjaajille Luotsi2, SeTREENI5 hanketapaaminen Seinäjoki 19.3.2013 1 Esimerkkejä laajennetun työssäoppimisen malleista Opiskelijan opintopolkujen laajentaminen

Lisätiedot

LAAJENNETTU TYÖSSÄOPPIMINEN LAPIN AMMATTIOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2012

LAAJENNETTU TYÖSSÄOPPIMINEN LAPIN AMMATTIOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2012 Alkuperäinen malli - Maarit Kuosa, Salpaus LAAJENNETTU TYÖSSÄOPPIMINEN LAPIN AMMATTIOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2012 Toimintasuunnitelmapohja on laadittu niin, että se sisältää väli- ja loppuraportissa

Lisätiedot

Prosessit etyön kehittämisessä

Prosessit etyön kehittämisessä Prosessit etyön kehittämisessä Hanna Alila, Oulun yliopisto 15.4.2011 Hanke lyhyesti eprosessit-hankkeen päätavoitteena on tutkia empiirisesti vuorovaikutus- ja etäteknologoita caseorganisaatioiden johtamisessa

Lisätiedot

Opintojakson Toteutus- Opintojakson nimi Viikko Päivä Opetusaika Opettaja(t) Huomioitavaa Pakollisuus Laajuus koodi koodi

Opintojakson Toteutus- Opintojakson nimi Viikko Päivä Opetusaika Opettaja(t) Huomioitavaa Pakollisuus Laajuus koodi koodi Kampus: Lohja Päivitetty: 26.2.2015 Hoitotyön koulutusohjelma, päiväopetus, nuoret P=Pakollinen, E=Vaihtoehtoinen, V=Valinnainen Kevät 2015 OPINTOJAKSOTARJONTA Saapumisryhmä SHF13SN Vastuuopettaja: LUKUVUOSI:

Lisätiedot

SoTe 1215-RYHMÄN OPINTOMATKA OULUUN KEVÄÄLLÄ 2014

SoTe 1215-RYHMÄN OPINTOMATKA OULUUN KEVÄÄLLÄ 2014 SoTe 1215-RYHMÄN OPINTOMATKA OULUUN KEVÄÄLLÄ 2014 Linja-autolla kohti opintomatkan seikkailuja, kuvassa mukana olleet opiskelijat. Aarre-kuski mahdollisti meille turvallisen matkan. Riitta-ope toimi matkanjärjestelijänä.

Lisätiedot

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus Lyhyesti Luovista Luovissa saat olla oma itsesi Luovi on valtakunnallisesti toimiva ammatillinen erityisoppilaitos. Luovin henkilöstö huomioi jokaisen opiskelijan yksilönä. Luovilaiset ymmärtävät, että

Lisätiedot

Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa

Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa Axxell Utbildning Ab Turku/Åbo merenkulku Parainen/Pargas kauneus, turismi, ravintola, tekniikka Tammisaari/Ekenäs lähihoitaja, datanomi, merkonomi, artesaani

Lisätiedot

Anna-Maija Koivusalo 24.2.13. Kivuton sairaala projekti vuonna 2012

Anna-Maija Koivusalo 24.2.13. Kivuton sairaala projekti vuonna 2012 Anna-Maija Koivusalo 24.2.13 Kivuton sairaala projekti vuonna 2012 Kivun arviointi projekti toteutettiin seitsemännen kerran syksyllä 2012 pääosin viikolla 42. Mukana oli niin erikoissairaanhoidon kuin

Lisätiedot

Mitä työikäisten kuntoutuksen kehittämisessä on tapahtunut?

Mitä työikäisten kuntoutuksen kehittämisessä on tapahtunut? Mitä työikäisten kuntoutuksen kehittämisessä on tapahtunut? Terveysosasto, kuntoutusryhmä, suunnittelija Leena Penttinen ja Tutkimusosasto, johtava tutkija Riitta Seppänen-Järvelä 30.9.2014 TK2-hankkeen

Lisätiedot

JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ ja SIESTA KESKELLÄ KOULUPÄIVÄÄ. Hannele Heikkilä, Lappee

JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ ja SIESTA KESKELLÄ KOULUPÄIVÄÄ. Hannele Heikkilä, Lappee JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ ja SIESTA KESKELLÄ KOULUPÄIVÄÄ Hannele Heikkilä, Lappee JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ Uudenlaiset toimintamallit osana koulupäivää mahdollistavat uudenlaisen toimintakulttuurin syntymisen: Koulupäivän

Lisätiedot

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Mäntykangas 2 Kysely toteutettiin strukturoidulla lomakkeella

Lisätiedot

Työssäoppimisen laajentaminen ja kehittäminen ongelmaperustaisen oppimisen pedagogiikan lähtökohtien mukaisesti. 1 Hankkeen tavoitteet...

Työssäoppimisen laajentaminen ja kehittäminen ongelmaperustaisen oppimisen pedagogiikan lähtökohtien mukaisesti. 1 Hankkeen tavoitteet... 1 (6) Päivämäärä: Osahankkeen nimi Suunnitelman laatija(t): Ritva Vartiainen Työssäoppimisen laajentaminen ja kehittäminen ongelmaperustaisen oppimisen pedagogiikan lähtökohtien mukaisesti Valtionavustus

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Kummiyritystoiminta on pitkäjänteistä yhteistyötä yritysten ja oppilaitosten välillä, peruskoulusta ammatilliseen koulutukseen ja. Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Lisätiedot

Ylä-Savon toimintasuunnitelma 2011-2012 1/6

Ylä-Savon toimintasuunnitelma 2011-2012 1/6 Ylä-Savon toimintasuunnitelma 2011-2012 1/6 Terveyshyötymallin mukaisen toiminnan kehittäminen ja levittäminen PAINOPISTEALUE TAVOITE TOIMINTATAPA AIKATAULU VASTUUHENKILÖT/ TOIMIJAT Päätöksenteon tuki

Lisätiedot

Drop out-ilmiö SPL:n Turun piirin juniorijalkapallossa

Drop out-ilmiö SPL:n Turun piirin juniorijalkapallossa Drop out-ilmiö SPL:n Turun piirin juniorijalkapallossa Ismo Uusi-Uola Opinnäytetyö, 2013 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Liikunnan- ja vapaa-ajan koulutusohjelma Drop out Urheiluharrastuksen äkillinen lopettaminen

Lisätiedot

YLIOPISTOARVOSANOJEN LINJA. Opetussuunnitelma 2010-2011

YLIOPISTOARVOSANOJEN LINJA. Opetussuunnitelma 2010-2011 YLIOPISTOARVOSANOJEN LINJA 2010-2011 Sisältö Esimerkki linjan opinnoista Tavoitteet Opetusmenetelmät Opintojen sisältö. tavoitteet ja vaadittavat suoritukset Kasvatustieteen perusopinnot Erityispedagogiikan

Lisätiedot

Peruskoulujen tasa-arvo hanke

Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka kohdennetaan koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin Hankekokonaisuus,

Lisätiedot

Urhea-toiminta Vantaalla. Urhea-seminaari, 17.3.2016, Jyväskylä Ilkka Kalo Perusopetuksen johtaja

Urhea-toiminta Vantaalla. Urhea-seminaari, 17.3.2016, Jyväskylä Ilkka Kalo Perusopetuksen johtaja Urhea-toiminta Vantaalla Urhea-seminaari, 17.3.2016, Jyväskylä Ilkka Kalo Perusopetuksen johtaja Taustaa Vantaalla 19 vuosiluokkien 7.-9.koulua, joissa oppilaita yhteensä n. 7000 18.3.2016 2 Taustaa Vantaalla

Lisätiedot

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa Eskarista ekalle eskariope mukana ekaluokan alussa Taustaa: Kemi mukana Kelpo-kehittämistoiminnan 1. aallossa lv. 2008-2009 alkaen Tavoite: Esi- ja perusopetuksen nivelvaiheen kehittäminen ja yhteistyön

Lisätiedot

Osaaminen monipuolisesti esiin Kyvyt.fi eportfolio-palvelun ja Open Badges -konseptin avulla. Eric Rousselle Discendum Oy

Osaaminen monipuolisesti esiin Kyvyt.fi eportfolio-palvelun ja Open Badges -konseptin avulla. Eric Rousselle Discendum Oy Osaaminen monipuolisesti esiin Kyvyt.fi eportfolio-palvelun ja Open Badges -konseptin avulla Eric Rousselle Taustani :n toimitusjohtaja Verkko-oppimisratkaisujen kehittäjänä vuodesta 1991 lähtien Pitkä

Lisätiedot

Makkonen Keijo Yhtymäjohtaja

Makkonen Keijo Yhtymäjohtaja Opetushallitus, PL 380, 00531 Helsinki OPH Selvityslomake erityisavustus Hankeryhmä > selvitys valtionavustuksen käytöstä Koulutustaso * Ammatillinen koulutus Hakuryhmä * Työpaikalla tapahtuva oppiminen

Lisätiedot

Kysely työturvallisuusasenteista

Kysely työturvallisuusasenteista Kysely työturvallisuusasenteista Kyselyllä kartoitetaan työmaiden työturvallisuutta ja työntekijöiden asenteita työturvallisuutta kohtaan. Toivon, että vastaat kyselyn rehellisesti omien mielikuviesi mukaan.

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017. 1. Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017. 1. Johdanto AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

27.11.2009. Eila Mäkinen ja Ritva Vartiainen

27.11.2009. Eila Mäkinen ja Ritva Vartiainen 1 (6) Päivämäärä: Osahankkeen nimi Suunnitelman laatija(t): Eila Mäkinen ja Ritva Vartiainen Työssäoppimisen laajentaminen ja kehittäminen ongelmaperustaisen oppimisen pedagogiikan lähtökohtien mukaisesti

Lisätiedot

Yrittäjyyskoulu Keski-Suomi. Kohderyhmä: Ammatillisen koulutuksen opiskelijat

Yrittäjyyskoulu Keski-Suomi. Kohderyhmä: Ammatillisen koulutuksen opiskelijat Yrittäjyyskoulu Keski-Suomi Kohderyhmä: Ammatillisen koulutuksen opiskelijat Kuvaus: Osa Y4-prosessia Keski-Suomen ammatillisen koulutuksen järjestäjät: Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, Jämsän seudun koulutuskeskus

Lisätiedot

ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012

ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012 ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012 Projektin hallinnoija Rovaniemen koulutuskuntayhtymä/ Lapin ammattiopisto Rahoittaja

Lisätiedot

Eric Rousselle Discendum Oy

Eric Rousselle Discendum Oy Eric Rousselle Suomalainen eportfolio-palvelu, jota kehittää ja tarjoaa Pääkohderyhmät ovat lukiot, 2. asteen ammatilliset oppilaitokset, ammattikorkeakoulut ja yliopistot sekä niiden partnerit Kyvyt.fi

Lisätiedot

Sairaanhoitajan tehtävissä tilapäisesti toimineiden opiskelijoiden perehdytys

Sairaanhoitajan tehtävissä tilapäisesti toimineiden opiskelijoiden perehdytys Sairaanhoitajan tehtävissä tilapäisesti toimineiden opiskelijoiden perehdytys SELVITYKSIÄ 2:2017 Helsinki 2017 ISSN 1799-7860 (Verkkojulkaisu) ISSN-L 1799-7860 ISBN 978-952-5978-57-5 (pdf) 2 KUVAILULEHTI

Lisätiedot

Opiskelijaohjaajakoulutuksen kehittämien alueellisena yhteistyönä. Vetovoimaisuutta hoitotyöhön opiskelijaohjauksen käytäntöjä kehittämällä

Opiskelijaohjaajakoulutuksen kehittämien alueellisena yhteistyönä. Vetovoimaisuutta hoitotyöhön opiskelijaohjauksen käytäntöjä kehittämällä Opiskelijaohjaajakoulutuksen kehittämien alueellisena yhteistyönä Vetovoimaisuutta hoitotyöhön opiskelijaohjauksen käytäntöjä kehittämällä POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ

Lisätiedot

Hoitotyön näkökulma. Merja Miettinen hallintoylihoitaja

Hoitotyön näkökulma. Merja Miettinen hallintoylihoitaja Hoitotyön näkökulma Merja Miettinen hallintoylihoitaja Hoitotyön palveluyksikön toiminta käynnistyi 1.1.2015 Kliinisten hoitopalvelujen alueella TAVOITTEET: Hoitohenkilöstön työn tuottavuuden lisääminen

Lisätiedot

KYSELY AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN OPISKELIJOILLE TYÖSSÄOPPIMISESTA

KYSELY AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN OPISKELIJOILLE TYÖSSÄOPPIMISESTA KYSELY AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN OPISKELIJOILLE TYÖSSÄOPPIMISESTA Hyvä vastaaja! Kysely on osa kartoitustyötä, jolla keräämme tietoa työssäoppimisesta toisen asteen ammatillisen perustutkinnon opiskelijoilta.

Lisätiedot

Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011

Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011 Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011 Arviointi- ja koulutusyksikkö 15.11.2011 1 Arvioinnin toteutus n arviointi- ja koulutusyksikkö toteuttanut arviointia vuosien 2009-2011 aikana.

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen YTM, PÄÄAINE SOSIAALITYÖ

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen YTM, PÄÄAINE SOSIAALITYÖ Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen YTM, PÄÄAINE SOSIAALITYÖ Vuonna 2008 Lapin yliopistosta valmistuneet maisterit Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Syksy 2011

Lisätiedot

Innovaatioprojektin projektisuunnitelma. Talousjakkara ikääntyville

Innovaatioprojektin projektisuunnitelma. Talousjakkara ikääntyville 0 Innovaatioprojektin projektisuunnitelma Talousjakkara ikääntyville Metropolia Ammattikorkeakoulu Hyvinvointi ja toimintakyky Projektisuunnitelma 20.2.2012 1 Sisällys 1 Projektin kuvaus 2 Tausta 3 Tavoite

Lisätiedot

Kuurojen työllisyyden ja yrittäjyyden edunvalvonta ja tukeminen

Kuurojen työllisyyden ja yrittäjyyden edunvalvonta ja tukeminen Kuurojen työllisyyden ja yrittäjyyden edunvalvonta ja tukeminen Ulla Sivunen, projektikoordinaattori, Invalidiliitto / Kuurojen liitto Teuvo Kaartti, työvalmentaja, Kuurojen palvelusäätiö sr TYÖLLISYYSKOORDINAATTOORIN

Lisätiedot

Henkilöstörakenteen ja työnjaon kehittäminen erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla v. 2011-2013. Kys-Erva johtoryhmien kokous 22.8.

Henkilöstörakenteen ja työnjaon kehittäminen erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla v. 2011-2013. Kys-Erva johtoryhmien kokous 22.8. Henkilöstörakenteen ja työnjaon kehittäminen erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla v. 2011-2013 Kys-Erva johtoryhmien kokous 22.8.2014 Hallintoylihoitaja Kaija Heikura Tausta ja tarkoitus Hoitotyön toimintojen

Lisätiedot

Tytöt LVI-alalla - Perusraportti

Tytöt LVI-alalla - Perusraportti Tytöt LVI-alalla - Perusraportti 1. Ikäni on Tämä kysymys antoi harhaanjohtavan tuloksen, sillä kaksi tytöistä täyttää 16 vuotta tänä vuonna mutta kaksi 17, vielä loppuvuoden aikana. 2. Aiempi koulutukseni

Lisätiedot

Toimintakykyä tukevan apuvälineen käyttöönotto sekä toimivuuden ja käyttökunnon varmistaminen; mitä uutta ja ajankohtaista

Toimintakykyä tukevan apuvälineen käyttöönotto sekä toimivuuden ja käyttökunnon varmistaminen; mitä uutta ja ajankohtaista Toimintakykyä tukevan apuvälineen käyttöönotto sekä toimivuuden ja käyttökunnon varmistaminen; mitä uutta ja ajankohtaista Liu uttavan vuodesuojan käyttöönotto Sosiaali- ja terveydenhuollon ergonomiaasiantuntijoiden

Lisätiedot

Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset

Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset Kyselyn tausta ja toteutus Ammatillisen koulutuksen uudistus lisää työpaikalla tapahtuvaa opiskelua. Kyselyllä kartoitettiin opiskelijoiden ohjauksen nykytilaa

Lisätiedot

Ennen kaikki oli paremmin?

Ennen kaikki oli paremmin? Ennen kaikki oli paremmin? tekniikan koulutus opiskelijanäkökulmasta ja TUPA-opiskelijakyselyn tulokset 2007 Ennen kaikki oli paremmin - miehet olivat rautaa - laivat puuta - presidentit olivat Kekkosia

Lisätiedot

Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa. Mainio Vire Oy Laura Saarinen

Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa. Mainio Vire Oy Laura Saarinen Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa Mainio Vire Oy Laura Saarinen Yrityksen arvopohja luo jo suunnan kohtaamiselle Yrityksemme arvot on luotu yhdessä henkilökuntamme

Lisätiedot

Oma väylä hankkeen kuntoutuksen kehittämisprojekti vuosina 2015 2017

Oma väylä hankkeen kuntoutuksen kehittämisprojekti vuosina 2015 2017 Terveysosasto Kuntoutusryhmä Oma väylä -hanke 2.9.2014 Oma väylä hankkeen kuntoutuksen kehittämisprojekti vuosina 2015 2017 Palveluntuottaja Tämän lomakkeen kohdassa 1 tunnit sisältävät kaikki kuntoutusprosessin

Lisätiedot

Opiskelijoiden kokemuksia moniammatillisesta terveysalan simulaatio-opetuksesta Kuopiossa

Opiskelijoiden kokemuksia moniammatillisesta terveysalan simulaatio-opetuksesta Kuopiossa Opiskelijoiden kokemuksia moniammatillisesta terveysalan simulaatio-opetuksesta Kuopiossa Terhi Saaranen, dosentti, yliopistonlehtori, TtT, Itä-Suomen yliopisto, hoitotieteen laitos Kirsimarja Metsävainio,

Lisätiedot

VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Autoalan perustutkinto

VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Autoalan perustutkinto VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT Autoalan perustutkinto Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Nivalan ammattiopisto Hyväksytty: Sisällys JOHDANTO... 3 4. VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT... 4 4. JATKOOPINTOVALMIUKSIA

Lisätiedot

OPI kurssin sisältö ja toteutus

OPI kurssin sisältö ja toteutus OPI kurssin sisältö ja toteutus tiedotustilaisuus palveluntuottajille 4.2.2015 Irja Kiisseli Suunnittelija Kuntoutusryhmä 2 Esitys sisältää OPI-kurssien taustaa Hankevaiheesta pysyvään toimintaan Tietoa

Lisätiedot

AMMATILLISET PERUSTUTKINNOT Huippu-urheiluväylä

AMMATILLISET PERUSTUTKINNOT Huippu-urheiluväylä Suunnitelman laadinta Pvm 15/2 2013 Rakenteen tarkistus Pvm 21/3 2013 Muodollinen tarkistus Pvm 28/3 2013 Suunnitelman hyväksyntä Pvm 17/4 2013 Hyväksytty toisen asteen koulutuslautakunnan jaostossa Pvm

Lisätiedot

Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa

Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa Kysely huoltajille Kysely Luovin ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoiden huoltajille

Lisätiedot

Toimenpiteet kevään 2013 kuntaneuvotteluissa esille nostetuista asioista

Toimenpiteet kevään 2013 kuntaneuvotteluissa esille nostetuista asioista Kuntaneuvottelut syksy 2013 Toimenpiteet kevään 2013 kuntaneuvotteluissa esille nostetuista asioista hallintoylihoitaja Päivi Nygren / Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelman asiantuntijatyöryhmä

Lisätiedot

Samanaikaisen innovatiivisuuden ja tehokkuuden edistäminen. Olli-Pekka Kauppila, Mira Halonen & Ville Koiste Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Samanaikaisen innovatiivisuuden ja tehokkuuden edistäminen. Olli-Pekka Kauppila, Mira Halonen & Ville Koiste Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Samanaikaisen innovatiivisuuden ja tehokkuuden edistäminen Olli-Pekka Kauppila, Mira Halonen & Ville Koiste Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Taustaa: uutta luovan innovatiivisuuden ja olemassa olevan

Lisätiedot

VSHP ENNEN JA JÄLKEEN HANKKEEN

VSHP ENNEN JA JÄLKEEN HANKKEEN VSHP ENNEN JA JÄLKEEN HANKKEEN Turvallisuus- ja työsuojelupäällikkö Timo Toivonen Hallintoylihoitaja Marina Kinnunen VSHP ennen hanketta Mitä tehtiin ja mitä näyttöä Elämää hankkeen jälkeen HANKKEEN TAVOITTEET

Lisätiedot

Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa. Merja v. Schantz

Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa. Merja v. Schantz Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa Yhteisöllisyyden tasot lapsiryhmä ja sen dynamiikka huoltajat yhdessä yhteistyö kodin kanssa henkilökunnan yhteistyö/ lähialueellisten

Lisätiedot

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015 Strategia, johtaminen ja KA 29.4.2015 Valtiovarainministeriö Talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VM vastaa vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta valtiontalouden

Lisätiedot

- yhteistyötä yli yliopistorajojen - sähköiset työkalut aktiivisessa käytössä

- yhteistyötä yli yliopistorajojen - sähköiset työkalut aktiivisessa käytössä Kouluttajalääkärikoulutus - yhteistyötä yli yliopistorajojen - sähköiset työkalut aktiivisessa käytössä Susanna Pitkänen, KM, Verkkopedagogi HY, Kansanterveystieteenlaitos IT-Med 13.5.2009 www.tthvyo.fi

Lisätiedot

Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen

Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen Mikä on liikkumissuunnitelma ja miksi se kannattaa tehdä? Liikkumissuunnitelma antaa konkreettisen suunnan Liikkumissuunnitelma

Lisätiedot

Kandikysely 2012. Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2012

Kandikysely 2012. Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2012 Kandikysely 2012 Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2012 Kyselytutkimus lääketieteen opiskelijoille Toteutettiin Lääkäriliiton ja Medisiinariliiton yhteistyönä Tiedot kerättiin

Lisätiedot

TYÖELÄMÄ- JA YHTEISKUNTATAIDOT JA OHJAUS. Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteet Opetushallitus 29.2.

TYÖELÄMÄ- JA YHTEISKUNTATAIDOT JA OHJAUS. Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteet Opetushallitus 29.2. TYÖELÄMÄ- JA YHTEISKUNTATAIDOT JA OHJAUS Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteet Opetushallitus 29.2.2012 OPISKELIJAN TUKEMINEN JA OHJAUS opastamista kotoutumiskoulutuksen

Lisätiedot

Tulokset ovat raakaversioita, joten niiden pohjalta on mahdollista jatkaa keskusteluja. Seuraavassa ovat ryhmien työskentelyjen tulokset:

Tulokset ovat raakaversioita, joten niiden pohjalta on mahdollista jatkaa keskusteluja. Seuraavassa ovat ryhmien työskentelyjen tulokset: YHTEENVETO FLÄPIT 1 (7) OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN PÄIVÄT 19. 20.11.2009 Ryhmien työskentelyn yhteenvetoa 20.11.2009 Työskentelyn pohjana oli Kaupan esimiehen erikoisammattitutkintoon kuuluva tutkinnon osa

Lisätiedot

Tradenomit työharjoittelussa

Tradenomit työharjoittelussa Tradenomit työharjoittelussa 1 Salla, Liiketalouden ko, markkinointi Kainuun Sanomat Sain harjoittelupaikan, kun Kainuun Sanomat haki harjoittelijaa ilmoituksella Lähetin avoimen hakemuksen ja ansioluetteloni,

Lisätiedot

VUODEOSASTO- JA HOIVAPALVELUVERKOSTO JYTA- KUNTIEN ALUEELLA

VUODEOSASTO- JA HOIVAPALVELUVERKOSTO JYTA- KUNTIEN ALUEELLA VUODEOSASTO- JA HOIVAPALVELUVERKOSTO JYTA- KUNTIEN ALUEELLA Jyta-seminaari Toholampi kulttuurisali 18.4.2012 Päivi Peltokorpi, Terveyden ja sairaanhoidon palvelujohtaja Reetta Hjelm, Kotihoidon ja asumisen

Lisätiedot

SÄHKÖISEN LIIKETOIMINNAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op) 30.9.2010 31.5.2011

SÄHKÖISEN LIIKETOIMINNAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op) 30.9.2010 31.5.2011 1 SÄHKÖISEN LIIKETOIMINNAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op) 30.9.2010 31.5.2011 Sähköinen liiketoiminta on tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä yrityksen liiketoiminnassa ja liiketoimintaprosesseissa.

Lisätiedot

Poluttamo oma digipolku oppimiseen

Poluttamo oma digipolku oppimiseen Poluttamo oma digipolku oppimiseen Omnian AMK-polkukokeilu Jarmo Aho 9.11.2018 Ammatillisista opinnoista korkeakouluun teknisillä aloilla Ammatilliset opiskelijat eivät ole tasasuhtaisessa asemassa kaksoistutkinnon

Lisätiedot

VARAREHTORIN PÄÄTÖS 1(5) 27.3.2015. (Korvaa päätöksen 17.6.2014 id 120877) Tweb id 144447

VARAREHTORIN PÄÄTÖS 1(5) 27.3.2015. (Korvaa päätöksen 17.6.2014 id 120877) Tweb id 144447 VARAREHTORIN PÄÄTÖS 1(5) Päätöksen nimi Avoimen AMK- ja polkuopintojen prosessikuvaus Tweb id 144447 Vastuuhenkilö/ Päättäjä Vararehtori Mirja Toikka Voimaantulo Käsittely Pedagoginen johtotiimi 10.3.2015,

Lisätiedot

Kuntouttava työote vs. toimintakykyä edistävä työote

Kuntouttava työote vs. toimintakykyä edistävä työote Toimintakykyä edistävä työote Satakunnan keskussairaalassa missä mennään? Yhteisvoimin kotona ja Kuntouttava työote osaston arjessa -hankkeet 12.5.2016 Satakunnan keskussairaala Sanna Suominen, ft, TtM,

Lisätiedot

Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies. Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle?

Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies. Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle? Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle? Puustinen 19.4.2012 Kokeiluohjelmasta poimittua Tavoitteet ammattikorkeakouluyhteistyölle

Lisätiedot

Hyvä Potku loppuraportti. Kontiolahden terveysasema

Hyvä Potku loppuraportti. Kontiolahden terveysasema Hyvä Potku loppuraportti Kontiolahden terveysasema Hyvä Potku loppuraportti Kontiolahden terveysasema Apulaisylilääkäri Riitta Myyry Lääkäri Tomi Kiiala Sairaanhoitaja Leena Lukkarinen Sairaanhoitaja Tea

Lisätiedot

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA. 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA. 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla 2 Johdanto Tämän hoitotyön toimintaohjelman tavoitteena on toimia suunnannäyttäjänä alueelliselle kehittämiselle ja yhteistyölle ennakoiden tulevia

Lisätiedot

Tutkimus tutuksi. Työsuojelurahasto. Sairaanhoitajaliiton 21.11.2013 puheenjohtaja Merja Merasto15.11.2013

Tutkimus tutuksi. Työsuojelurahasto. Sairaanhoitajaliiton 21.11.2013 puheenjohtaja Merja Merasto15.11.2013 Tutkimus tutuksi. Työsuojelurahasto. Sairaanhoitajaliiton 21.11.2013 puheenjohtaja Merja Merasto15.11.2013 1 Suomessa vuonna 2010 sairaanhoitajan, terveydenhoitajan tai kätilön tutkinnon suorittaneita

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN NUORTEN SUOMENKIELINEN KOULUTUS

AMMATTIKORKEAKOULUJEN NUORTEN SUOMENKIELINEN KOULUTUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN NUORTEN SUOMENKIELINEN KOULUTUS KEVÄÄN JA SYKSYN 2013 YHTEISHAKU Eija Taipalus, opiskelijavalintakoordinaattori Tutustu ammattikorkeakoulujen koulutustarjontaan ja koulutusalojen

Lisätiedot

Tampere3-hanke Kevään 2015 yhteishaun tilastotietoa Opiskelijavalinta 2016. Tampereen ammattikorkeakoulu Marja Sutela Aura Loikkanen

Tampere3-hanke Kevään 2015 yhteishaun tilastotietoa Opiskelijavalinta 2016. Tampereen ammattikorkeakoulu Marja Sutela Aura Loikkanen Tampere3-hanke Kevään 2015 yhteishaun tilastotietoa Opiskelijavalinta 2016 Tampereen ammattikorkeakoulu Marja Sutela Aura Loikkanen Lähde: Vipunen.fi Kaikki TAMKin hakijat 9021 20873 2200 Ensisijaiset

Lisätiedot

AHOT-prosessien johtaminen Pedaforum 2013

AHOT-prosessien johtaminen Pedaforum 2013 AHOT-prosessien johtaminen Pedaforum 2013 Tampere 21.8.2013 Riitta Pyykkö & Tero Keva Turun yliopisto AHOT-toiminnan vaiheita Suomessa Periaatteiden luominen Aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen korkeakouluissa,

Lisätiedot