KANSAINVÄLISIÄ OSAAJIA LAUREASTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KANSAINVÄLISIÄ OSAAJIA LAUREASTA"

Transkriptio

1 KANSAINVÄLISIÄ OSAAJIA LAUREASTA

2 Tiesitkö, että Laurea-ammattikorkeakoulusta on mahdollista saada kansainvälisiä opiskelijoita yritystoimintasi kehittämiseen? Laurea-ammattikorkeakoulun liiketalouden englanninkielisessä ohjelmassa on ulkomaisia tutkinto-opiskelijoita sekä vaihto-opiskelijoita, jotka tarvitsevat käytännön työharjoittelua suomalaisissa yrityksissä. Nyt Sinulla on oiva mahdollisuus saada esimerkiksi uusia kansainvälisiä business-näkökulmia oman yrityksesi kehittämiseen. Opiskelija yrityksen resurssina Opintoihin sisältyvä työharjoittelu tapahtuu yrityksissä 2 5 kk:n pituisissa jaksoissa. Opiskelija voi tarvittaessa jatkaa yrityksessä myös harjoitteluajan päätyttyä esim. osa-aikaisena työntekijänä. Yritys saa opiskelijalta alan uusinta tietoa, jota se voi hyödyntää liiketoimintansa kehittämisessä. Osa opiskelijoista ei puhu vielä suomea alkeita enempää, mutta suomenkielen opintoja on kuitenkin koko opintojen ajan. Halutessaan yritys voi palkata opiskelijaparin, esimerkiksi suomalaisen ja ulkomaalaisen opiskelijan. Laurea-ammattikorkeakoulu voi tarvittaessa osallistua kansainvälisen opiskelijan palkkauskustannuksiin. Mitä kansainvälinen liiketalouden opiskelija voi tehdä työharjoittelussa? Hän voi esimerkiksi toimia: suomalaisen yrityksen edustajana ulkomailla PR-henkilönä Suomessa ja luoda kontakteja yrityksen toivomaan kohdemaahan palvelujen kehittämisessä ja tuoda uusia näkökulmia tuotekehitykseen kansainvälisessä viestinnässä tai tapahtumajärjestäjänä kansainvälisissä tapahtumissa

3 Kansainväliset opiskelijat puhuvat useita kieliä ja heillä on usein kohdemarkkinoiden osaamista Leppävaaran Laureassa toimiva Business Excellence Center (BEC) toimii hankeyhteistyössä useiden yritysten kanssa. Opiskelijat työskentelevät opettajien ohjauksessa liiketoiminnan tutkimusja kehittämishankkeissa paikallisissa, alueellisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Toiminta on tarkoitettu kaikille yrityksille ja yhteisöille, jotka haluavat kehittää liiketoimintaansa. Opiskelijat tekevät usein opinnäytetöitään ja työharjoittelujaan hankkeissa. Anastasia Mazo (oikealla) teki työharjoittelunsa Business Excellence Centerin tiloissa News-Lab Oy:lle. Yritys tarjoaa suomalaisille yrityksille kustannustehokkaita kansainvälisiä lehdistökampanjoita vientimarkkinoinnin tueksi. Yrityksen erityisosaamista on tekniikan viestiminen ammattimediaa kiinnostavalla tavalla. Jatkossa yritys pyrkii laajentamaan toimintaansa myös Venäjän markkinoille. Anastasia Mazo työskenteli yrityksessä harjoittelijana reilun 2 kk:n ajan. Anastasian tehtävänä oli kartoittaa venäläisiä ammattilehtiä, jotka haluavat tehdä yhteistyötä News-Lab:in kanssa. Tehtävä vaati venäjän kielen hallinnan ja kulttuurituntemuksen ohella ammattimaista otetta yhteydenpidossa eri lehtiin. Anastasia: Työni oli todella mielenkiintoista ja haluaisin jatkaa tehtävässä. Anita Hautala (toimitusjohtaja) ja Kirsi Heinonen (projektijohtaja): Olemme todella tyytyväisiä Anastasian työpanokseen. Anastasia toimi PR-naisenamme Venäjälle. Pyrimme löytämään sopivia projekteja Anastasialle myös jatkossa.

4 Jessica on työskentelee Integrossa. Oy Integro Finland Ab on koulutusalan yritys, jonka ydinosaamista on luottamuksen rakentaminen sekä erilaisuusosaaminen. Integro tarjoaa organisaation kehittämisen työkaluja, joiden avulla yksilöiden ja ryhmien inhimilliset voimavarat saadaan tehokkaammin palvelemaan yrityksen tai yhteisön tavoitteita. Integron tunnetuin työkalu on Peili käyttäytymisprofiili. Integron suunnitelmissa on toimintojen kansainvälinen laajentaminen. Jessica (syntyperäiseltä nimeltään Xiangqian Kong) palkattiin yritykseen harjoittelijaksi, koska yritys haluaa laajentaa toimintaansa Kiinaan. Jessica teki neljä kuukautta kestäneen harjoittelunsa aikana markkinointikyselyn Suomessa asuville kiinalaisille ja tuotti yritykselle kiinankielistä markkinointimateriaalia. Yrityksen Kiinan valloitus on alkamassa. Jessican ohjaajana toimi toimitusjohtaja, Matti Ahvenharju sekä hallintopäällikkö, Marjatta Asikainen. Marjatta Asikainen: Jessica on osa tiimiämme ja on todella hyvä, että tiimissä on erilaista osaamista. Jessican ansiosta puhumme työpaikalla englantia. Jessica valmistui tradenomiksi ja jatkaa jatko-opintojensa ohella myös työskentelyä Integrossa. Jessica: Yrityksessä kaikki auttavat minua ja opin paljon uusia asioita. Parasta on toimia osana innostunutta tiimiä.

5 Kiinnostuitko? Ota yhteyttä niin sovitaan jatkotoimenpiteistä Räätälöityä koulutusyhteistyötä Voit hyödyntää Laurean kansainvälistä osaamista myös suunnittelemalla yhdessä Laurean kanssa yrityksesi tarpeisiin räätälöityä koulutusta, esimerkiksi kansainvälistymisestä ja kansainvälisestä vuorovaikutuksesta. Yhteydenotot: Business Excellence Center, p.+358 (0) Virpi Castren, Laurea Leppävaara, p.+358 (0) Milla Taskinen, Laurea Hyvinkää, p.+358 (0)

6 Laurea Uuden edellä

KANSAINVÄLISYYSKARTOITUS

KANSAINVÄLISYYSKARTOITUS MAAILMALLA TARVITAAN POIKKEUKSELLISEN HYVIÄ TUOTTEITA JA PALVELUITA KANSAINVÄLISYYSKARTOITUS POHJOISKARJALAISISSA YRITYKSISSÄ Lisätiedot: erikoissuunnittelija, i itt FT Anneli Airola anneli.airola@pkamk.fi,

Lisätiedot

Kansainvälinen toiminta toista astetta yhdistämässä

Kansainvälinen toiminta toista astetta yhdistämässä Kansainvälinen toiminta toista astetta yhdistämässä KansainväliSYYSpäivät 6.11.2013 Rea Tuominen, Jyväskylän ammattiopisto S12012 Kehittämisen strategia Megatrendit (globalisaatio, tietotekniikka, verkostot

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN TYÖHARJOITTELU 19.11.2013. Jaana Severidt, kv asiain suunnittelija

KANSAINVÄLINEN TYÖHARJOITTELU 19.11.2013. Jaana Severidt, kv asiain suunnittelija 19.11.2013 Jaana Severidt, kv asiain suunnittelija Miksi? Mitä ulkomaan työkokemus antaa? Työkokemusta ja elämänkokemusta kehittää joustavuutta, itsenäisyyttä, ongelmanratkaisutaitoa, kykyä tulla toimeen

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Kummiyritystoiminta on pitkäjänteistä yhteistyötä yritysten ja oppilaitosten välillä, peruskoulusta ammatilliseen koulutukseen ja. Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Lisätiedot

Rakensimme myynnille jo omansa, joka toimii. Nyt on huollon vuoro. HUOLLON UUSI VALMENNUS- OHJELMA. yhteistyössä:

Rakensimme myynnille jo omansa, joka toimii. Nyt on huollon vuoro. HUOLLON UUSI VALMENNUS- OHJELMA. yhteistyössä: Rakensimme myynnille jo omansa, joka toimii. Nyt on huollon vuoro. HUOLLON UUSI VALMENNUS- OHJELMA yhteistyössä: Yhteistyössä räätälöimme tekniselle kaupalle Huollon uuden valmennusohjelman Emme ole myyjiä

Lisätiedot

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PRAKSIS

LASTENSUOJELUN PRAKSIS LASTENSUOJELUN PRAKSIS vastaa lastensuojelun haasteisiin Kehrä Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät Kehittävä sosiaalityöntekijä 30.9.2011 Tiina Muukkonen Lastensuojelun haasteet niistä on runsaudenpula

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua?

Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua? Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua? Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden kevätpäivät, Lahti 22.5.2012 Round Table -keskustelu Marjo Piironen ja Liisa Timonen Marjo Piironen ja Liisa

Lisätiedot

Tutkimusdatanhallinnan suunnittelu ja DMPTuuli-työkalu

Tutkimusdatanhallinnan suunnittelu ja DMPTuuli-työkalu Tutkimusdatanhallinnan suunnittelu ja DMPTuuli-työkalu KIRJASTON NEUVOTTELUKUNNAT MARI ELISA (MEK) KUUSNIEMI, TUULIN PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ, TUTKIMUKSEN PALVELUT, HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO Tutkimusprojektin

Lisätiedot

ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012

ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012 ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012 Projektin hallinnoija Rovaniemen koulutuskuntayhtymä/ Lapin ammattiopisto Rahoittaja

Lisätiedot

Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014

Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014 LIITTOUMAKORKEAKOULUT JA LAINSÄÄDÄNTÖ Liittoumakorkeakouluseminaari, Laurea 1.2.2012 Kommentit,Timo Luopajärvi Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014 Suomessa on kansainvälisesti kilpailukykyinen

Lisätiedot

Korkeakoulujen S2-opetuksen idea- ja materiaalipankki KOTIKIMARA

Korkeakoulujen S2-opetuksen idea- ja materiaalipankki KOTIKIMARA Korkeakoulujen S2-opetuksen idea- ja materiaalipankki KOTIKIMARA Tuula Jäppinen HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu ja Helsinki Education and Research Area HERA Taustaa 1(2) Vuonna 2008 korkeakouluissa oli

Lisätiedot

Tytöt LVI-alalla - Perusraportti

Tytöt LVI-alalla - Perusraportti Tytöt LVI-alalla - Perusraportti 1. Ikäni on Tämä kysymys antoi harhaanjohtavan tuloksen, sillä kaksi tytöistä täyttää 16 vuotta tänä vuonna mutta kaksi 17, vielä loppuvuoden aikana. 2. Aiempi koulutukseni

Lisätiedot

Peruskoulujen tasa-arvo hanke

Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka kohdennetaan koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin Hankekokonaisuus,

Lisätiedot

BUUSTIa Asiakasymmärryksestä ja tuotteistamisesta 24.3.2015 Paikka: Lahden tiedepuisto, Aika: 8.30 12.00 ja 13.00 15.30

BUUSTIa Asiakasymmärryksestä ja tuotteistamisesta 24.3.2015 Paikka: Lahden tiedepuisto, Aika: 8.30 12.00 ja 13.00 15.30 BUUSTIa Asiakasymmärryksestä ja tuotteistamisesta 24.3.2015 Paikka: Lahden tiedepuisto, Aika: 8.30 12.00 ja 13.00 15.30 9.15 10.15 Pintaa syvemmälle asiakkaaseen Sakari Tamminen, Partner, Gemic Oy Tauko

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2015. Alueraportti, Kainuu

Pk-yritysbarometri, kevät 2015. Alueraportti, Kainuu Pk-yritysbarometri, kevät 1 Alueraportti, 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 1 16 17 17 Palvelut 7 9 Muut 1 3 0 30 0 0 60 70 Pk-yritysbarometri, kevät 1 alueraportti,

Lisätiedot

Eväitä opintojen sujumiseen - opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa uraohjaaja Marika Tuupainen ja opintopsykologi Katri Ruth

Eväitä opintojen sujumiseen - opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa uraohjaaja Marika Tuupainen ja opintopsykologi Katri Ruth Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Eväitä opintojen sujumiseen - opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa uraohjaaja Marika Tuupainen ja opintopsykologi Katri Ruth

Lisätiedot

Opiskelu kohtaa työelämää

Opiskelu kohtaa työelämää Opiskelu kohtaa työelämää Mikä on Yrityslabra? Yrityslabra on Lohjan Laurean uudenlainen oppimisympäristö, jossa alueen yrittäjät, julkinen sektori ja opiskelijat kohtaavat. Tarkoituksena on mahdollistaa

Lisätiedot

Fintrip - verkostoanalyysi

Fintrip - verkostoanalyysi Finnish Transport Research and Innovation Partnership Fintrip - verkostoanalyysi Tuloksia lyhyesti 27.8.2013 Selvityksen tavoitteena oli lisätä tietoa Suomen liikenteen ja siihen liittyvän infra-alan ja

Lisätiedot

Ulkomaalaiset opiskelijat Etelä-Savon voimavaraksi -projekti

Ulkomaalaiset opiskelijat Etelä-Savon voimavaraksi -projekti Ulkomaalaiset opiskelijat Etelä-Savon voimavaraksi -projekti Toteutusaika 1.1.2011 31.12.2012 Rahoittajat Manner-Suomen ESR-ohjelma, (Etelä-Savon Ely-keskus) ja Mikkelin ammattikorkeakoulu Ulkomaalaiset

Lisätiedot

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu /

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus Opetusharjoittelu ammatillisessa opettajankoulutuksessa VE14-verkko-opiskeluryhmien infotilaisuus Adobe Connect -istunto 4.6.2014

Lisätiedot

Venäjän uudistunut henkilötietolainsäädäntö

Venäjän uudistunut henkilötietolainsäädäntö Venäjän uudistunut henkilötietolainsäädäntö Jan Långstedt, asianajaja Lahti 21.4.2015 Merkittävimmät muutokset - Venäjän kansalaisten henkilötiedot tallennettava Venäjällä sijaitseville palvelimille -

Lisätiedot

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen VALOA Ulkomaalaiset korkeakouluopiskelijat suomalaisille työmarkkinoille Milja Tuomaala ja Tiina Hämäläinen - VALOA-hankkeen esittely Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan Edutool- maisteriohjelmalle,

Lisätiedot

Työnantajahaastattelujen satoa. Kirsi Klemelä Turun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta

Työnantajahaastattelujen satoa. Kirsi Klemelä Turun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Työnantajahaastattelujen satoa Kirsi Klemelä Turun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Työnantajien edustajien haastattelut Tavoitteena oli kartoittaa työnantajien ja henkilöstönkehittäjien näkemystä

Lisätiedot

www.prewise.fi Kun haluat tehdä muutoksesta totta. Osaamisen verran enemmän.

www.prewise.fi Kun haluat tehdä muutoksesta totta. Osaamisen verran enemmän. www.prewise.fi Kun haluat tehdä muutoksesta totta. Osaamisen verran enemmän. Koulutuksenaikainen seuranta ja tulosten mittaaminen suhteessa tavoitteisiin on tärkeää. Elektrobit Oyj prewise 2 Autamme yritystäsi

Lisätiedot

Luovuudesta liiketoimintaa. Työvälineenä Tuoteväyläpalvelu

Luovuudesta liiketoimintaa. Työvälineenä Tuoteväyläpalvelu Luovuudesta liiketoimintaa Työvälineenä Tuoteväyläpalvelu Mitä teemme? Luovuudesta liiketoimintaa. Etsimme, arvioimme ja autamme kehittämään keksintöjä ja innovatiivisia ideoita. Tarjoamme yksityishenkilöiden

Lisätiedot

Rahoituspalvelut kansainvälistymiseen Severi Keinälä, työ- ja elinkeinoministeriö

Rahoituspalvelut kansainvälistymiseen Severi Keinälä, työ- ja elinkeinoministeriö Rahoituspalvelut kansainvälistymiseen Severi Keinälä, työ- ja elinkeinoministeriö Kansainvälistymisavustukset ja -tuet 1/2 Kehittämisavustus yrityksen kansainvälistymishankkeisiin Alueellinen tuki pk-yrityksen

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi 28.10.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Uudet tiedonkeruut VIRTA-opintotietopalvelusta

Uudet tiedonkeruut VIRTA-opintotietopalvelusta Uudet tiedonkeruut VIRTA-opintotietopalvelusta Uudet tiedonkeruut [tietovarannosta] Arkkitehtuuriperiaatteista VIRTA-opintotietopalvelu Nykyisellä mallilla: yliopistojen tuottamat opettajatiedot Laajentamalla

Lisätiedot

Jyvälle palvelumuotoilusta on palvelumuotoilun ja verkostoitumisen tapahtuma hoiva-, hyvinvointi- ja matkailuyrityksille.

Jyvälle palvelumuotoilusta on palvelumuotoilun ja verkostoitumisen tapahtuma hoiva-, hyvinvointi- ja matkailuyrityksille. Jyvälle palvelumuotoilusta - tapahtuma 27.11.2014 Haluatko kehittää omaa liiketoimintaasi? Hyödynnätkö maaseudun kallisarvoisinta resurssia - luontoa - palveluliiketoiminnassa? Haluatko löytää liikekumppaneita

Lisätiedot

Fennia Prize on Suomen merkittävin muotoilukilpailu, jossa yritys tai yhteisö palkitaan muotoilun esimerkillisestä käytöstä liiketoimintansa osana.

Fennia Prize on Suomen merkittävin muotoilukilpailu, jossa yritys tai yhteisö palkitaan muotoilun esimerkillisestä käytöstä liiketoimintansa osana. Fennia Prize Fennia Prize on Suomen merkittävin muotoilukilpailu, jossa yritys tai yhteisö palkitaan muotoilun esimerkillisestä käytöstä liiketoimintansa osana. Joka toinen vuosi järjestettävän kilpailun

Lisätiedot

Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012

Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 Nyt ne kuule miettii, että keitä me Ellun Kanat oikein ollaan ja miten työelämä liittyy viestintätoimistoon Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 KIRSI

Lisätiedot

Kuurojen työllisyyden ja yrittäjyyden edunvalvonta ja tukeminen

Kuurojen työllisyyden ja yrittäjyyden edunvalvonta ja tukeminen Kuurojen työllisyyden ja yrittäjyyden edunvalvonta ja tukeminen Ulla Sivunen, projektikoordinaattori, Invalidiliitto / Kuurojen liitto Teuvo Kaartti, työvalmentaja, Kuurojen palvelusäätiö sr TYÖLLISYYSKOORDINAATTOORIN

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt www.jedu.fi

Työelämän pelisäännöt www.jedu.fi Työelämän pelisäännöt www.jedu.fi 1 Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Kalajoki Alavieska Oulainen Haapavesi Siikalatva Ylivieska Pyhäntä Nivala Kärsämäki Sievi Haapajärvi

Lisätiedot

nuoret Tradenomi Tutkintotaso: Ohjelman laajuus: Ohjelman 3,5 vuotta kesto: oppimiseen. Arviointi: hakeminen:

nuoret Tradenomi Tutkintotaso: Ohjelman laajuus: Ohjelman 3,5 vuotta kesto: oppimiseen. Arviointi: hakeminen: Liiketalouden koulut tusohjelma, Porvoo, nuoret Liiketalouden koulutusohjelma pähkinänkuoressa Liiketalouden koulutusohjelman profiili Koulutuksen tavoitteet Ammatillinenn kasvu Opetussuunnitelma Liiketalouden

Lisätiedot

Kv. info -varhaiskasvatus ja erityispedagogiikka. 13.2.2013 Elisa Heimovaara KTK

Kv. info -varhaiskasvatus ja erityispedagogiikka. 13.2.2013 Elisa Heimovaara KTK Kv. info -varhaiskasvatus ja erityispedagogiikka 13.2.2013 Elisa Heimovaara KTK Mikä ihmeen kansainvälisyys? Miksi? Kaikki tarvitsevat kansainvälisiä valmiuksia - erityisesti opettajat! Kasvatustieteilijät

Lisätiedot

Tiedätkö millainen mielikuva asiakkaalla on yrityksestäsi?

Tiedätkö millainen mielikuva asiakkaalla on yrityksestäsi? Tiedätkö millainen mielikuva asiakkaalla on yrityksestäsi? Haluaisitko tietää millainen mielikuva asiakkaillasi on sinun yrityksestä? Asiakkaat ovat yrityksille elintärkeitä. Ensivaikutelma, mielikuva

Lisätiedot

VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Autoalan perustutkinto

VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Autoalan perustutkinto VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT Autoalan perustutkinto Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Nivalan ammattiopisto Hyväksytty: Sisällys JOHDANTO... 3 4. VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT... 4 4. JATKOOPINTOVALMIUKSIA

Lisätiedot

Osaaminen monipuolisesti esiin Kyvyt.fi eportfolio-palvelun ja Open Badges -konseptin avulla. Eric Rousselle Discendum Oy

Osaaminen monipuolisesti esiin Kyvyt.fi eportfolio-palvelun ja Open Badges -konseptin avulla. Eric Rousselle Discendum Oy Osaaminen monipuolisesti esiin Kyvyt.fi eportfolio-palvelun ja Open Badges -konseptin avulla Eric Rousselle Taustani :n toimitusjohtaja Verkko-oppimisratkaisujen kehittäjänä vuodesta 1991 lähtien Pitkä

Lisätiedot

Tarja Meristö & Jukka Laitinen Kestävä kehitys ja Triple Helix - yhteistyö alueellisen menestyksen avain?

Tarja Meristö & Jukka Laitinen Kestävä kehitys ja Triple Helix - yhteistyö alueellisen menestyksen avain? www.laurea.fi Tarja Meristö & Jukka Laitinen Kestävä kehitys ja Triple Helix - yhteistyö alueellisen menestyksen avain? Jukka Laitinen Laurea-ammattikorkeakoulu/FuturesLab CoFi Lahden tiedepäivä 10.11.2015

Lisätiedot

LUKIOLAISEN OPAS KANSAINVÄLISYYTEEN - MAAILMA KOTONA, KOTI MAAILMALLA!

LUKIOLAISEN OPAS KANSAINVÄLISYYTEEN - MAAILMA KOTONA, KOTI MAAILMALLA! LUKIOLAISEN OPAS KANSAINVÄLISYYTEEN - MAAILMA KOTONA, KOTI MAAILMALLA! Tiesitkö että.. Kansainvälinen nuori ymmärtää ja arvostaa muita kulttuureja ja tulee paremmin toimeen erilaisuuden kanssa. Kulttuuri-identiteetin

Lisätiedot

Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu

Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu Tero Keva TY/Brahea keskus 08.12.2015 SparkUp Portti - SUP (EAKR 2015-2016) Keskeinen sisältö ja tavoitteet Tarve: Edistää varsinaissuomalaisten pk-yritysten kilpailukykyä,

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ProGlobal hankkeen esittely tutkijan kommenttipuheenvuoro Kari Kuulasmaa 14.4.2010 ProGlobal - tutkijan näkökulma / Kari Kuulasmaa 1 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Aloitti toimintansa Kansanterveyslaitoksen

Lisätiedot

Asteen verran paremmin

Asteen verran paremmin yhdessä paremmmin Asteen verran paremmin Humap361 perustuu moderniin systeemiseen johtamisajatteluun, jonka lähtökohtana on yhteistyösuhteiden ja koko työyhteisön kehittäminen. me lupaamme Vastuullinen

Lisätiedot

KOULUTUSVIENTI JA RAHOITUS. Jouni Kangasniemi, opetus- ja kulttuuriministeriö

KOULUTUSVIENTI JA RAHOITUS. Jouni Kangasniemi, opetus- ja kulttuuriministeriö KOULUTUSVIENTI JA RAHOITUS Jouni Kangasniemi, opetus- ja kulttuuriministeriö Twitter: @Jounis ASIAKAS MAKSAA. Koulutusviennin muita haasteita Oppilaitosten muu kansainvälinen toiminta suhteessa liiketoimintana

Lisätiedot

Tuotannon ammattilaisia ja kehittäjiä kulttuurin kentälle KULTTUURITUOTANNON KOULUTUSOHJELMA

Tuotannon ammattilaisia ja kehittäjiä kulttuurin kentälle KULTTUURITUOTANNON KOULUTUSOHJELMA Tuotannon ammattilaisia ja kehittäjiä kulttuurin kentälle KULTTUURITUOTANNON KOULUTUSOHJELMA METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU KULTTUURITUOTANNON KOULUTUSOHJELMA Kulttuurituotanto kuuluu suomalaisessa koulutusjärjestelmässä

Lisätiedot

Uudet työtavat Älykkäät ratkaisut. 18.4.2013 Tiina Moberg, TDC Oy

Uudet työtavat Älykkäät ratkaisut. 18.4.2013 Tiina Moberg, TDC Oy Uudet työtavat Älykkäät ratkaisut 18.4.2013 Tiina Moberg, TDC Oy 1 Tele1 Europe perustetaan. -95 Kaupallinen toiminta aloitetaan Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa. Kaupallinen toiminta alkaa Suomessa Clinet

Lisätiedot

Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma

Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma Hannu Pirinen Pohjois-Karjalan aikuisopisto 16.03.2012 Maveplan Oy March 14, 2012 2 PÄÄVAIHEET: Osuuskunnan perustaminen Liittymishalukkuuden selvittäminen

Lisätiedot

OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO

OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO TUOTEKEHITYSPAINOTTEISET OPINNOT JA YRITYSYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUDET EERO NOUSIAINEN eero.nousiainen@oamk.fi

Lisätiedot

Moniammatillinen lääkehoidon arviointi. Maija Pirttijärvi

Moniammatillinen lääkehoidon arviointi. Maija Pirttijärvi Moniammatillinen lääkehoidon arviointi Taustaa Fimea kokosi vuoden 2012 alusta moniammatillista verkostoa ikäihmisten lääkkeiden käytön järkeistämiseksi Verkoston ydin rakentui tiiviistä kehittämisverkostosta,

Lisätiedot

Hyrian ja Laurean jatkoväylä projektiopintomalli

Hyrian ja Laurean jatkoväylä projektiopintomalli Jatkoväylä-seminaari Haaga-Helia 9.5.2017 Kaisa Tsupari Hyrian ja Laurean jatkoväylä projektiopintomalli 1 HYRIA KOULUTUS 9.5.2017 Liiketalouden pt/ nuoret Mahdollisuus suorittaa tutkinnonosa (15 osp)

Lisätiedot

Mokapäivä 21.4.2016 Leppävaara

Mokapäivä 21.4.2016 Leppävaara Mokapäivä 21.4.2016 Leppävaara Tuija Marstio & Sini Temisevä www.laurea.fi AGENDA 13-13.45 Rohkaisuryyppy 13.45-14.15 Kahvitauko 14.15-15.00 Mokajuhlat - Mokasta menestykseen 15.00- Jatkot www.laurea.fi

Lisätiedot

Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus. Erkki Härkönen ja Anne Kumpula, 22.5.2013

Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus. Erkki Härkönen ja Anne Kumpula, 22.5.2013 Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus Erkki Härkönen ja Anne Kumpula, 22.5.2013 Työpajan rakenne Esittäytyminen Huomioita ja keskustelua kv-opiskelijoiden tilanteesta ja tarpeista sekä niihin vastaamaan

Lisätiedot

1.3. Hankkeen nimi Yhteistyöhanke Joutsenten reitin alueen ja Koillis-Kiinan alueen välillä 1.3.2016 31.12.2017

1.3. Hankkeen nimi Yhteistyöhanke Joutsenten reitin alueen ja Koillis-Kiinan alueen välillä 1.3.2016 31.12.2017 HANKESUUNNITELMA Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Lomake 3306B 1.1. Hakijan nimi Sastamalan kaupunki 1.2. Y-tunnus/ yhdistyksen rekisterinumero 0144411-3

Lisätiedot

Katja Noponen Oy Yksilöllisen valmennuksen avulla avoimille työmarkkinoille Kuntoutussäätiö 13.4.2011, Katja Noponen

Katja Noponen Oy Yksilöllisen valmennuksen avulla avoimille työmarkkinoille Kuntoutussäätiö 13.4.2011, Katja Noponen Katja Noponen Oy Yksilöllisen valmennuksen avulla avoimille työmarkkinoille Kuntoutussäätiö 13.4.2011, Katja Noponen Menestys syntyy vastuullisesta toiminnasta. Katja Noponen Oy, hyvän työn tekijä. PÄHKINÄNKUORESSA

Lisätiedot

Kansainväliset pk-yritykset -pk-yritysbarometrin valossa. Samuli Rikama

Kansainväliset pk-yritykset -pk-yritysbarometrin valossa. Samuli Rikama Kansainväliset pk-yritykset -pk-yritysbarometrin valossa Samuli Rikama Pk-yritysten viennin kehitys eri maissa, osuus tavaraviennistä 50 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Tanska Hollanti Saksa Ruotsi Suomi 2011

Lisätiedot

Eric Rousselle Discendum Oy

Eric Rousselle Discendum Oy Eric Rousselle Suomalainen eportfolio-palvelu, jota kehittää ja tarjoaa Pääkohderyhmät ovat lukiot, 2. asteen ammatilliset oppilaitokset, ammattikorkeakoulut ja yliopistot sekä niiden partnerit Kyvyt.fi

Lisätiedot

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK. w w w. h a m k. f i

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK. w w w. h a m k. f i Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK Suomen koulutusjärjestelmä KAHDEN RINNAKKAISEN PILARIN KORKEAKOULUJÄRJESTELMÄ AMK: Teoriaa ja käytäntöä 27 ammattikorkeakoulua 139 000 AMK-opiskelijaa 17 400 aloituspaikkaa

Lisätiedot

JATKO-OPINTOSUUNNITELMA KASVATUSTIETEEN TOHTORIN TUTKINTOON

JATKO-OPINTOSUUNNITELMA KASVATUSTIETEEN TOHTORIN TUTKINTOON Jyväskylän yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta JATKO-OPINTOSUUNNITELMA KASVATUSTIETEEN TOHTORIN TUTKINTOON Henkilökohtaiseen jatko-opintosuunnitelmaan (HOPS) kirjataan tohtorin tutkintoon sisällytettävät

Lisätiedot

Lippupiste Oy Asiakastyytyväisyystutkimus. Toukokuu 2008

Lippupiste Oy Asiakastyytyväisyystutkimus. Toukokuu 2008 We all have ability. The difference is how we use it. Lippupiste Oy Asiakastyytyväisyystutkimus Toukokuu 2008 Petri Hautala Asiakastyytyväisyystutkimuksen tavoitteena oli kuulla laajalti asiakkaiden mielipiteitä

Lisätiedot

Vanhusneuvostojen rooli Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue

Vanhusneuvostojen rooli Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue Vanhusneuvostojen rooli Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue Vanhusneuvosto uusi mahdollisuus ja mahdollistaja Innoittaja: Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn i tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

Terttu Virtanen Seminaari 8.11.2013 Opetushallitus

Terttu Virtanen Seminaari 8.11.2013 Opetushallitus Terttu Virtanen Seminaari 8.11.2013 Opetushallitus Selvityksen taustaa Kohderyhmänä ammatillisen aikuiskoulutuksen järjestäjät ja oppisopimustoimistot. Taustalla tarve kartoittaa Tutkintotavoitteisen ammatillisen

Lisätiedot

Opettajankoulutuslaitos, Rauma. VERME-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi

Opettajankoulutuslaitos, Rauma. VERME-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi Opettajankoulutuslaitos, Rauma VERME-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi Miksi VERME? Kukaan ei ole valmis koulutuksesta valmistuttuaan. Eikä koskaan. Oppiminen jatkuu

Lisätiedot

AMK-tutkintoon johtava koulutus

AMK-tutkintoon johtava koulutus Liiketalous AMK-tutkintoon johtava koulutus Informaatioteknologia BEng, Information Technology insinööri (AMK), tieto- ja viestintätekniikka tradenomi (AMK), tietojenkäsittely Kulttuuriala medianomi (AMK)

Lisätiedot

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua:

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Varhaiskasvatuksen pilotin tulokset ja oppilaitosyhteistyön tulevaisuus 9.2.2012 PKS-KOKO Riikka Heloma, työvoimasuunnittelija, Sosiaalivirasto, Helsingin

Lisätiedot

LIIKUNNAN JA VAPAA-AJAN KOULUTUSOHJELMA

LIIKUNNAN JA VAPAA-AJAN KOULUTUSOHJELMA LIIKUNNAN JA VAPAA-AJAN KOULUTUSOHJELMA Koulutusjohtaja Koulutusohjelmavastaava Opintosihteerit Eija Heikkinen Katri Takala Anna-Maija Rahikkala Marja Haapavaara Liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelmasta

Lisätiedot

Pk-yritysten kansainvälistyminen EK:n yrityskysely

Pk-yritysten kansainvälistyminen EK:n yrityskysely Pk-yritysten kansainvälistyminen EK:n yrityskysely Taustaa (1/3): Selvityksen toteuttaminen ja tavoitteet EK:n yrityskyselyissä vuosina 2009-2011 on havaittu pk-yritysten kansainvälistymisaktiivisuuden

Lisätiedot

Yrittäjyyskoulutuksen tila yliopistoissa. TEKin Yrittäjyys RoadShow Oulussa 29.1.2014. DI Pirre Hyötynen, asiamies, koulutus- ja työvoimapolitiikka

Yrittäjyyskoulutuksen tila yliopistoissa. TEKin Yrittäjyys RoadShow Oulussa 29.1.2014. DI Pirre Hyötynen, asiamies, koulutus- ja työvoimapolitiikka Yrittäjyyskoulutuksen tila yliopistoissa TEKin Yrittäjyys RoadShow Oulussa 29.1.2014 1 - Hyödyntääkö yliopisto yrittäjyyspotentiaalinsa? - Koulutuksen uudet tuulet - Diplomityö: Opiskelijoiden yrittäjyysvalmiuksien

Lisätiedot

Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015

Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015 Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015 Opiskelijavastaavan tehtävät Koordinoi ja vastaa laadukkaasta näyttöön perustuvasta opiskelijan harjoittelujakson suunnittelusta,

Lisätiedot

Opiskeluympäristöarviointi yliopiston näkökulmasta. Johanna Naukkarinen Kehittämispäällikkö, LUT Opintopalvelut

Opiskeluympäristöarviointi yliopiston näkökulmasta. Johanna Naukkarinen Kehittämispäällikkö, LUT Opintopalvelut Opiskeluympäristöarviointi yliopiston näkökulmasta Johanna Naukkarinen Kehittämispäällikkö, LUT Opintopalvelut LUT faktoja Perustettu 1969, yhdistänyt alusta asti tekniikan ja talouden Henkilökuntaa noin

Lisätiedot

Työssäoppiminen - talous- etiikka

Työssäoppiminen - talous- etiikka Työssäoppiminen - talous- etiikka! Soili Nevala Asiantuntija SuPer ry SuPerin eettinen työryhmä Työssäoppiminen Osa perustutkinnon vaatimasta ammattitaidosta opitaan oppilaitoksen ulkopuolella työpaikoilla

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet:

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet: TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet: arvioi oman alan tarjontaa ja uusien asiakkaiden löytymistä tuotteistamisen lähtökohdista. täsmentää

Lisätiedot

Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset. Markku Ihonen,

Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset. Markku Ihonen, Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset Markku Ihonen, 23.3.16 Team Finland-kyselyn tausta Tammikuussa 16 Teknologiateollisuuden 16 jäsenyrityksen toimitusjohtajalle, saatu 1 vastausta

Lisätiedot

OPAS HARJOITTELUPAIKALLE. Yliopistojen ura- ja rekrytointipalvelut www.aarresaari.net

OPAS HARJOITTELUPAIKALLE. Yliopistojen ura- ja rekrytointipalvelut www.aarresaari.net A NTOISA HARJOITTELU OPAS HARJOITTELUPAIKALLE AAR R E SA A R I Yliopistojen ura- ja rekrytointipalvelut www.aarresaari.net 2009 1 a n t o i s a ha r j o i t t e l u opa s ha r j o i t t e l u pa i k a

Lisätiedot

NUORISOTYÖN JA NUORISOTUTKIMUKSEN MAISTERIOPINNOT

NUORISOTYÖN JA NUORISOTUTKIMUKSEN MAISTERIOPINNOT Elna Hirvonen NUORISOTYÖN JA NUORISOTUTKIMUKSEN MAISTERIOPINNOT Harjoitteluohjeisto Kuva: Teemu Launis Yhteiskunta ja kulttuuritieteiden yksikkö SISÄLLYS 1. HARJOITTELUN TAVOITTEET 2. HARJOITTELUN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Kyky-projektin tuloksena opiskelukykyä edistäviä yhteisöjä. Johanna Kujala, A-M. Norrgrann, Laura Heinonen

Kyky-projektin tuloksena opiskelukykyä edistäviä yhteisöjä. Johanna Kujala, A-M. Norrgrann, Laura Heinonen Kyky-projektin tuloksena opiskelukykyä edistäviä yhteisöjä Johanna Kujala, A-M. Norrgrann, Laura Heinonen Peda-forum 20.8.2013 Työpajan tavoitteet Tutustua opiskelukykyä edistävään Kyky-projektiin Lisätä

Lisätiedot

Tukea ja kumppanuutta yrittäjille

Tukea ja kumppanuutta yrittäjille Pieksämäen mentorifoorumi Tukea ja kumppanuutta yrittäjille Useat pieksämäkeläiset yrittäjät ja yrittäjähenkiset ovat kouluttautuneet mentoreiksi tarkoituksena antaa kokemustaan ja verkostojaan muiden

Lisätiedot

Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa. Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa. Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Täydellisesti integroitu järjestelmä Integraation hyödyt mahdollista saavuttaa, jos lähtökohtana asiakas, ei hallinnonala

Lisätiedot

NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI

NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI EK:n puheenvuoro NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI 11.2.2014 Mirja Hannula mirja.hannula@ek.fi Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset (18.10.2012) koulutuksen

Lisätiedot

Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu

Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu Tero Keva TY/Brahea keskus 31.3.2016 NOPEAA IDEOINTIA TOIMINNAN KEHITTÄMISEEN Kaipaako yrityksesi nopeita ja ehkä villejäkin ideoita liiketoiminnan uudistamiseen,

Lisätiedot

Tradenomit työharjoittelussa

Tradenomit työharjoittelussa Tradenomit työharjoittelussa 1 Salla, Liiketalouden ko, markkinointi Kainuun Sanomat Sain harjoittelupaikan, kun Kainuun Sanomat haki harjoittelijaa ilmoituksella Lähetin avoimen hakemuksen ja ansioluetteloni,

Lisätiedot

www.johtamisverkosto.fi February 27, 2012 Johtamisen kehittämisverkosto. www.johtamisverkosto.fi

www.johtamisverkosto.fi February 27, 2012 Johtamisen kehittämisverkosto. www.johtamisverkosto.fi www.johtamisverkosto.fi February 27, 2012 Johtamisen kehittämisverkosto. www.johtamisverkosto.fi 1 Johtamisen kehittämisverkosto - miksi? Hyvällä johtamisella on suuri vaikutus ihmisen työhyvinvointiin

Lisätiedot

Yhdessä erilainen. Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015

Yhdessä erilainen. Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015 Yhdessä erilainen Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015 Pedastrategiaa koostavat museolehtorit Raija Manninen, Suomen Käsityön museo Tuula Vuolio-Vallenius, Keski-Suomen

Lisätiedot

Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016

Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 2 Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 3 Miksi kieliä? Opiskelu on kansainvälistä.

Lisätiedot

Esipuhe...11. OSA I Miksi työelämän monikulttuuri suudesta on puhuttava juuri nyt?

Esipuhe...11. OSA I Miksi työelämän monikulttuuri suudesta on puhuttava juuri nyt? Sisällysluettelo Esipuhe...11 OSA I Miksi työelämän monikulttuuri suudesta on puhuttava juuri nyt? 1. Monikulttuuri suus haasteita ja mahdollisuuksia... 18 1.1 Monikulttuurisuus, monimuotoisuus ja diversiteetti...18

Lisätiedot

Asiakkaiden osallisuus mitä. Asta Niskala ja Annikki Paajanen 31.10.12 Oulu

Asiakkaiden osallisuus mitä. Asta Niskala ja Annikki Paajanen 31.10.12 Oulu Asiakkaiden osallisuus mitä se tarkoittaa kehittämistyössä? i t ä? Asta Niskala ja Annikki Paajanen 31.10.12 Oulu Tavoitteena kehittämishankkeissa jo koko 2000 luvun ajan Asiakkaiden osallisuuden kehittäminen

Lisätiedot

Opas on tuotettu osana Kansainvälisten opiskelijoiden integrointi Kainuuseen projektia. Tarkoituksena on integroida ulkomaalaisia

Opas on tuotettu osana Kansainvälisten opiskelijoiden integrointi Kainuuseen projektia. Tarkoituksena on integroida ulkomaalaisia Opas on tuotettu osana Kansainvälisten opiskelijoiden integrointi Kainuuseen projektia. Tarkoituksena on integroida ulkomaalaisia tutkinto-opiskelijoita alueelle. Sopeutumiseen liittyy esimerkiksi hyvien

Lisätiedot

Saavutettavuus kansainvälisessä vaihdossa Esteettömien opintopolkujen puolesta seminaari 11.4.2012

Saavutettavuus kansainvälisessä vaihdossa Esteettömien opintopolkujen puolesta seminaari 11.4.2012 Saavutettavuus kansainvälisessä vaihdossa Esteettömien opintopolkujen puolesta seminaari 11.4.2012 Paula Pietilä, vammaisasiamies, Turun yliopisto Sini Piippo, ohjelmakoordinaattori, CIMO CIMO & korkeakoulujen

Lisätiedot

PALVELUJEN TUOTTAMISEN JA JOHTAMISEN KOULUTUSOHJELMA. Mikkeli. 8.11.2012 Restonomiopiskelijat 1

PALVELUJEN TUOTTAMISEN JA JOHTAMISEN KOULUTUSOHJELMA. Mikkeli. 8.11.2012 Restonomiopiskelijat 1 PALVELUJEN TUOTTAMISEN JA JOHTAMISEN KOULUTUSOHJELMA Mikkeli 8.11.2012 Restonomiopiskelijat 1 Huomio! Ruoka ja hyvä palvelu ovat tärkeä osa päivittäistä hyvinvointiamme. Työelämä tarvitsee jatkuvasti uusia

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Työelämäpalvelut Harri Mikkonen 1. Tutkintokoulutus Ylempi (AMK) Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Avoin ammattikorkeakoulu 2. Täydennyskoulutus Erikoistumisopinnot

Lisätiedot

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO. Kansainvälisiä työharjoittelumahdollisuuksia. Nov- 12

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO. Kansainvälisiä työharjoittelumahdollisuuksia. Nov- 12 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Kansainvälisiä työharjoittelumahdollisuuksia Nov- 12 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön

Lisätiedot

KÄYTÄNNÖN OSAAJIA. Työelämäyhteistyö liiketalouden koulutusohjelmassa

KÄYTÄNNÖN OSAAJIA. Työelämäyhteistyö liiketalouden koulutusohjelmassa KÄYTÄNNÖN OSAAJIA Työelämäyhteistyö liiketalouden koulutusohjelmassa HYVÄT TYYPIT PALVELUKSESSASI Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, tekee työelämälähtöistä tutkimus-

Lisätiedot

VIRE Virtuaalinen yritystoiminta osana insinööriopintoja

VIRE Virtuaalinen yritystoiminta osana insinööriopintoja VIRE Virtuaalinen yritystoiminta osana insinööriopintoja INSINÖÖRIKOULUTUKSEN FOORUMI 2010 17.-18.3.2010 HÄMEENLINNA Kati Peltonen & Irmeli Parikka Lahden ammattikorkeakoulu/tekniikan ala/ Tekstiili- ja

Lisätiedot

Valintaperusteet, kevät 2013: Liiketalouden koulutusohjelma 210 op, Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi

Valintaperusteet, kevät 2013: Liiketalouden koulutusohjelma 210 op, Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi Valintaperusteet, kevät 2013: Liiketalouden koulutusohjelma 210 op, Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi Valintakokeisiin kutsutaan kaikki hakukelpoiset hakijat. Lopulliseen opiskelijavalintaan

Lisätiedot

AHOT korkeakouluissa hanke: http://ahot.utu.fi Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä- Suomen korkeakouluissa hanke: www.uef.

AHOT korkeakouluissa hanke: http://ahot.utu.fi Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä- Suomen korkeakouluissa hanke: www.uef. AHOT korkeakouluissa hanke: http://ahot.utu.fi Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä- Suomen korkeakouluissa hanke: www.uef.fi/ahot Työelämäosaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta UEF:n

Lisätiedot

VOO VASTUUTA OTTAMALLA OPIT

VOO VASTUUTA OTTAMALLA OPIT VOO VASTUUTA OTTAMALLA OPIT VOO LOPPUSEMINAARI TAMPEREEN KYLPYLÄ Ylihoitaja Tuija Sulonen Päijät-Hämeen alueella toimijoina ovat erikoissairaanhoidon osalta olleet Koulutuskeskus Salpaus ja Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Työnantajan opas. Harjoittelijan palkkaaminen

Työnantajan opas. Harjoittelijan palkkaaminen Työnantajan opas Harjoittelijan palkkaaminen Mitä hyötyä harjoittelijan palkkaamisesta on? Turun yliopiston opiskelijoiden opintoihin liittyy pakollinen tai vapaavalintainen harjoittelu, jonka tavoitteet

Lisätiedot

Case Hoviagents. Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1

Case Hoviagents. Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1 Case Hoviagents Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1 PROJEKTIRYHMÄ Projektin ohjaava opettaja: Mervi Väisänen Case Hoviagents - projektiryhmä: Elina Rönkkö Minta Rimpiläinen Janne Sirviö Juho Huusko

Lisätiedot

Tutkimustietoa ja kokemuksia vertaisarviointimallin 1. pilotointivaiheesta VERTAISARVIOINTI KEHITTÄMISTYÖN TUKENA - kehittämisen ja hanketyön tukena

Tutkimustietoa ja kokemuksia vertaisarviointimallin 1. pilotointivaiheesta VERTAISARVIOINTI KEHITTÄMISTYÖN TUKENA - kehittämisen ja hanketyön tukena Tutkimustietoa ja kokemuksia vertaisarviointimallin 1. pilotointivaiheesta VERTAISARVIOINTI KEHITTÄMISTYÖN TUKENA - Vertaisarviointimalli iointimalli oppimisympäristöjen mpäristöjen kehittämisen ja hanketyön

Lisätiedot

Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014

Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014 Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014 Taidetoimikunnan tehtävät Alueelliset taidetoimikunnat ovat Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelimiä,

Lisätiedot