Fennia Prize on Suomen merkittävin muotoilukilpailu, jossa yritys tai yhteisö palkitaan muotoilun esimerkillisestä käytöstä liiketoimintansa osana.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Fennia Prize on Suomen merkittävin muotoilukilpailu, jossa yritys tai yhteisö palkitaan muotoilun esimerkillisestä käytöstä liiketoimintansa osana."

Transkriptio

1

2 Fennia Prize Fennia Prize on Suomen merkittävin muotoilukilpailu, jossa yritys tai yhteisö palkitaan muotoilun esimerkillisestä käytöstä liiketoimintansa osana. Joka toinen vuosi järjestettävän kilpailun tavoitteena on edistää muotoilun hyödyntämistä elinkeinoelämässä ja yhteiskunnassa kilpailukyvyn, kansainvälistymisen ja kasvun lisäämiseksi. Vuonna 2017 kilpailu järjestetään 13. kerran. Fennia Prize -kilpailun järjestävät Design Forum Finland, Fennia-konserni, Elo ja Patentti- ja rekisterihallitus. KILPAILUN JÄRJESTÄVÄT

3 Osallistuminen Fennia Prize -kilpailu on tarkoitettu yrityksille tai yhteisöille, jotka hyödyntävät muotoilua strategisesti esim. valmistamissaan tuotteissa, tarjoamissaan palveluissa tai liiketoimintakonseptissaan. Palkinnoilla pyritään kannustamaan yrityksiä käyttämään muotoilua innovatiivisesti ja laaja-alaisesti. Tarkemmat tiedot käyvät ilmi kilpailun säännöistä ja kilpailuohjelmasta.

4

5 Kilpailusarjat ja palkinnot Kilpailussa on kaksi sarjaa: YLEINEN SARJA ja START UP -SARJA, johon voivat osallistua enintään viisi vuotta toimineet yritykset. Kilpailuun osallistuvan ehdotuksen tulee olla valmistettu tai lanseerattu vuonna 2015 tai sen jälkeen. Kilpailussa jaetaan seuraavat palkinnot: FENNIA PRIZE GRAND PRIX ( ) 2 4 FENNIA PRIZE WINNER -palkintoa (yht ) FENNIA PRIZE -KUNNIAMAININTAA IPR EXCELLENCE (Intellectual Property Rights) -kunniamaininta (5.000 ) Fennia Prize -palkinnot lahjoittavat Fennia-konserni ja Elo. IPR-palkinnon lahjoittaa Patentti- ja rekisterihallitus.

6

7 Näkyvyys Muotoilukilpailussa palkitut tuotteet tai palvelut ja yritykset tai yhteisöt esitellään palkintonäyttelyssä ja -julkaisussa ja ne saavat näkyvyyttä Design Forum Finlandin, Fennia-konsernin ja Patentti- ja rekisterihallituksen viestinnässä ja tapahtumissa. Näyttely kiertää mahdollisuuksien mukaan Suomessa ja ulkomailla ja sen laajuutta muokataan kulloiseenkin yhteyteen sopivaksi.

8

9 Aikataulu 05/16 Kilpailu avautuu osoitteessa: 09/16 Ilmoittautuminen päättyy /16 Esiraaditus 10/16 I ja II jurytys, palkituille ilmoitetaan tulokset heti jurytyksen jälkeen 11/16 01/17 Palkintonäyttelyn ja -julkaisun tuotanto 02/17 Tulosten julkistaminen, näyttely avautuu yleisölle 02/17 Fennia Prize -seminaari 03/17 Näyttelyn kierto Suomessa alkaa

10

11 Jury Palkintolautakuntaan kuuluu korkeintaan yhdeksän jäsentä, jotka ovat muotoilun, elinkeinoelämän ja median asiantuntijoita. Vähintään yksi heistä on kansainvälinen muotoilun vaikuttaja. Ennen palkintolautakunnan valintoja muotoilun ammattilaisista koostuva esiraati arvioi kaikki kilpailuun ilmoitetut kilpailuehdotukset. Esiraadin arviot toimivat pohjana palkintolautakunnan työlle.

12 Arviointikriteerit ASIAKASLÄHTÖISYYS: Yritys tai yhteisö lähtee liiketoimintansa tai palveluidensa suunnittelussa ja toteutuksessa aidosti asiakkaidensa tarpeista. KOKONAISVALTAISUUS: Muotoiluajattelu läpäisee yrityksen tai yhteisön koko identiteetin ja yrityksen tai yhteisön design-dna:ta hyödynnetään johdonmukaisesti kaikessa toiminnassa INNOVATIIVISUUS: Yritys tai yhteisö hyödyntää liiketoiminnassaan innovaatioita ja uusia ratkaisuja erottuakseen ja menestyäkseen markkinoilla. MUOTOILUN LAATU: Muotoilu on tarkoituksenmukaista, omaperäistä ja erottuvaa sekä edistää kestävää kehitystä. Muotoilu puhuttelee tuotteen, palvelun tai konseptin kohderyhmää kiinnostavasti ja houkuttelevasti.

13

14 Lisätietoja kilpailuohjelma kilpailusäännöt ilmoittautumislomake tietoa aiemmista kilpailuista ja palkituista Design Forum Finland, tuottaja Laila Alanen +358 (0)

15

PARANTAVAT YMPÄRISTÖT HEALING ENVIRONMENT EURO MODO 2011 MUOTOILUKILPAILU

PARANTAVAT YMPÄRISTÖT HEALING ENVIRONMENT EURO MODO 2011 MUOTOILUKILPAILU PARANTAVAT YMPÄRISTÖT HEALING ENVIRONMENT EURO MODO 2011 MUOTOILUKILPAILU Kymenlaakson ammattikorkeakoulun kansainvälisen liiketoiminnan ja kulttuurin toimiala järjestää kansainvälisen muotoilukilpailun

Lisätiedot

PÄÄMINISTERIN PARHAAT KÄYTÄNNÖT KILPAILU

PÄÄMINISTERIN PARHAAT KÄYTÄNNÖT KILPAILU KILPAILUOHJE 10.1.2006 PÄÄMINISTERIN PARHAAT KÄYTÄNNÖT KILPAILU Koko kansan tietoyhteiskunta ja pääministerin parhaat käytännöt - palkinto Hallituksen tietoyhteiskuntaohjelman tavoitteena on koko kansan

Lisätiedot

ORNAMON JÄSENTEN TOIMIALAAN KUULUVIA SUOMESSA JÄRJESTETTÄVIÄ KILPAILUJA VARTEN

ORNAMON JÄSENTEN TOIMIALAAN KUULUVIA SUOMESSA JÄRJESTETTÄVIÄ KILPAILUJA VARTEN Teollisuustaiteen Liitto Ornamo ry Annanakatu 16 b 35-36 00120 Helsinki puh (09) 68 777 40 office@ornamo.fi www.ornamo.fi ORNAMON KILPAILUSÄÄNNÖT KILPAILUSÄÄNNÖT YLEISEN KILPAILUN JA KUTSUKILPAILUN OHJELMAKAAVIO

Lisätiedot

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto Suomi nousuun Aineeton tuotanto Maailman talous on muutoksessa. Digitalisoituminen vie suomalaiset yritykset globaalin kilpailun piiriin. Suomen on pärjättävä tässä kilpailussa, jotta hyvinvointimme on

Lisätiedot

KUTSU. Cetuksella on ilo kutsua kaikki Suomen taitouimarit. IKÄKAUSIMESTARUUS JA CETUS CUP -kilpailuihin 7. 8.5.2016

KUTSU. Cetuksella on ilo kutsua kaikki Suomen taitouimarit. IKÄKAUSIMESTARUUS JA CETUS CUP -kilpailuihin 7. 8.5.2016 KUTSU Cetuksella on ilo kutsua kaikki Suomen taitouimarit IKÄKAUSIMESTARUUS JA CETUS CUP -kilpailuihin 7. 8.5.2016 Järjestävä seura Cetus Espoo Ry Paikka Tapiolan uimahalli Kirkkopolku 3, 02100 Espoo Allas

Lisätiedot

Miten suojaat aineettoman omaisuuden yritystoiminnassa?

Miten suojaat aineettoman omaisuuden yritystoiminnassa? Miten suojaat aineettoman omaisuuden yritystoiminnassa? 8:30 Ilmoittautuminen ja aamukahvit 9:00 9:20 Tervetuloa - seminaarin avaus Aineeton oikeus käytännössä ja julkinen rahoitus Tapani Saarenpää, asiantuntija,

Lisätiedot

Vuoden Kauppakeskusteko 2016 -Awards. Suomen Kauppakeskusyhdistys ry

Vuoden Kauppakeskusteko 2016 -Awards. Suomen Kauppakeskusyhdistys ry Vuoden Kauppakeskusteko 2016 -Awards Suomen Kauppakeskusyhdistys ry Ohjelma Key note: Food & Beverages -sektori kauppakeskuksissa vertailukohtia ja esimerkkejä maailmalta Mikael Orovaara, CBRE Finland

Lisätiedot

Näillä aiheilla Nikon haluaa rohkaista kuvaajia luovaan ilmaisuun ja kannustaa heitä kuvaamaan ihmisten iloa kaikkialla maailmassa.

Näillä aiheilla Nikon haluaa rohkaista kuvaajia luovaan ilmaisuun ja kannustaa heitä kuvaamaan ihmisten iloa kaikkialla maailmassa. Nyt saat tilaisuuden koskettaa maailmaa. Nikonin kansainvälinen valokuvauskilpailu 2008-2009 5.6.2008 Maailman tunnetuimpiin valokuvauskilpailuihin kuuluva Nikon Photo Contest International järjestetään

Lisätiedot

Thesis kilpailu

Thesis kilpailu Thesis 2007 -kilpailu Osallistuminen ja toimintatavat Kaarina Närhi, Oulun seudun ammattikorkeakoulu kaarina.narhi@oamk.fi Thesis - Tavoitteet lisätä AMK-tutkintojen tunnettuutta ja tuoda esille niiden

Lisätiedot

Kilpailuaika on 9.9.2015-4.5.2016. Kilpailu julkistetaan Habitaren yhteydessä AHead! areenalla 9.9.2015 klo 13.45

Kilpailuaika on 9.9.2015-4.5.2016. Kilpailu julkistetaan Habitaren yhteydessä AHead! areenalla 9.9.2015 klo 13.45 SUOMI 100 -muotoilukilpailu KILPAILUOHJELMA KILPAILUTEHTÄVÄ Maamme täyttää sata vuotta 6.12.2017. Yksitoista vuotta nuorempi Isku haluaa muistaa synnyinseutujaan järjestämällä Muotoilukilpailun, joka juhlistaa

Lisätiedot

LUMINORD

LUMINORD LUMINORD 2016 19.4.2016 Seminaarin ohjelma Klo 13:00 Tervetuloa Luminord Valaisinkilpailun seminaariin 13:05 Luminord 2016 kilpailu, Risto Hiltunen Sähkösuunnittelijat NSS ry 13:30 Yleistä sekä sisä- että

Lisätiedot

ISKU 90 -muotoilukilpailu KILPAILUOHJELMA KILPAILUTEHTÄVÄ AIKATAULU JA KILPAILUN VAIHEET

ISKU 90 -muotoilukilpailu KILPAILUOHJELMA KILPAILUTEHTÄVÄ AIKATAULU JA KILPAILUN VAIHEET ISKU 90 -muotoilukilpailu KILPAILUOHJELMA KILPAILUTEHTÄVÄ Isku täyttää 90 vuotta 2018. Suomea yksitoista vuotta nuorempi Isku haluaa muistaa synnyinseutujaan järjestämällä Muotoilukilpailun, joka juhlistaa

Lisätiedot

SAAMELAISKULTTUURIKESKUS ARKKITEHTUURIKILPAILUN ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA

SAAMELAISKULTTUURIKESKUS ARKKITEHTUURIKILPAILUN ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA SAAMELAISKULTTUURIKESKUS ARKKITEHTUURIKILPAILUN ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA 1 2 SAAMELAISKULTTUURIKESKUS ARKKITEHTUURIKILPAILUN ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA s i s ä l l y s l u e t t e l o 1. KILPAILUN JÄRJESTÄMINEN 2.

Lisätiedot

HELPOTUS KILPAILUOHJELMA HELPOTUS MUOTOILUKILPAILU 2011 !!!"#$%&#$%"'!!!"%(%%(%"'!!!")*&%+)"' MUOTOILUKILPAILU 2011

HELPOTUS KILPAILUOHJELMA HELPOTUS MUOTOILUKILPAILU 2011 !!!#$%&#$%'!!!%(%%(%'!!!)*&%+)' MUOTOILUKILPAILU 2011 HELPOTUS MUOTOILUKILPAILU 2011 KILPAILUOHJELMA HELPOTUS MUOTOILUKILPAILU 2011 HELPOTUS KILPAILUTEHTÄVÄ HELPOTUS -muotoilukilpailu 2011 MUOTOILUKILPAILU on kaksivaiheinen tuotesuunnittelukilpailu, 2011

Lisätiedot

Kilpailusäännöt 1 KILPAILUN NIMI. RD Velho Design Award 2013 2 KILPAILUN JÄRJESTÄJÄT

Kilpailusäännöt 1 KILPAILUN NIMI. RD Velho Design Award 2013 2 KILPAILUN JÄRJESTÄJÄT RD Velho Design Award 2013 Kilpailusäännöt 1 KILPAILUN NIMI RD Velho Design Award 2013 2 KILPAILUN JÄRJESTÄJÄT Muotoilukilpailun järjestää RD Velho Oy yhdessä Normet Oy:n kanssa kanssa RD Velho Oy on voimakkaasti

Lisätiedot

Kilpailuasiamiehen ohjeita taidekilpailuihin. Kilpailuehdotuksen laatiminen taidekilpailuun Helsinki

Kilpailuasiamiehen ohjeita taidekilpailuihin. Kilpailuehdotuksen laatiminen taidekilpailuun Helsinki Kilpailuasiamiehen ohjeita taidekilpailuihin Kilpailuehdotuksen laatiminen taidekilpailuun Helsinki 31.10.2016 subst. [kuvataidekilpailu] kilpailu, jossa kahdelta tai useammalta taiteilijalta pyydetään

Lisätiedot

Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014

Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014 Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014 Taidetoimikunnan tehtävät Alueelliset taidetoimikunnat ovat Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelimiä,

Lisätiedot

KANSAINVÄLISIÄ OSAAJIA LAUREASTA

KANSAINVÄLISIÄ OSAAJIA LAUREASTA KANSAINVÄLISIÄ OSAAJIA LAUREASTA Tiesitkö, että Laurea-ammattikorkeakoulusta on mahdollista saada kansainvälisiä opiskelijoita yritystoimintasi kehittämiseen? Laurea-ammattikorkeakoulun liiketalouden englanninkielisessä

Lisätiedot

Thesis-hankkeen tavoitteet

Thesis-hankkeen tavoitteet Thesis-hankkeen tavoitteet Kehittää opinnäytetöiden laatua Vahvistaa opinnäytetyökulttuuria ammattikorkeakouluissa Lisätä ammattikorkeakoulussa suoritettujen tutkintojen tunnettuutta ja tuoda esille niiden

Lisätiedot

KUTSU MODO-MUOTOILUKILPAILUUN

KUTSU MODO-MUOTOILUKILPAILUUN KUTSU MODO-MUOTOILUKILPAILUUN Kymenlaakson ammattikorkeakoulun muotoilun toimipiste järjestää muotoilukilpailun muotoilualan ja arkkitehtuurin opiskelijoille 26.9.2006 19.9.2007. Kilpailu on jatkoa vuonna

Lisätiedot

TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT

TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT 1 TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 Näillä säännöillä määritellään TUL:n kilpailujen järjestämistä,

Lisätiedot

Miksei voisi istua välillä lattialla? Why not sit on the floor for a change

Miksei voisi istua välillä lattialla? Why not sit on the floor for a change Mukula 12 Miksei voisi istua välillä lattialla? Why not sit on the floor for a change 12 Design Kaija Aalto Mukula-istuinseinä syntyi Aalto-yliopiston ja Iskun keväällä 2011 järjestämässä yhteisessä opiskelijaprojektissa,

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU TUUSULAN RYKMENTINPUISTON LEIKKI- JA AKTIVITEETTIPUISTON SUUNNITTELUKILPAILU

KILPAILUKUTSU TUUSULAN RYKMENTINPUISTON LEIKKI- JA AKTIVITEETTIPUISTON SUUNNITTELUKILPAILU KILPAILUKUTSU TUUSULAN RYKMENTINPUISTON LEIKKI- JA AKTIVITEETTIPUISTON SUUNNITTELUKILPAILU Sisällysluettelo 1. Kilpailun järjestäjä... 3 2. Kilpailukohde... 3 3. Kilpailun tavoitteet... 4 4. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

KUTSU Vuoden Viinit 2016 kilpailuun

KUTSU Vuoden Viinit 2016 kilpailuun KUTSU Vuoden Viinit 2016 kilpailuun Vuoden Viinit kilpailu ry:llä on kunnia kutsua Suomen viiniedustajat maamme ainoaan, jo 19. kertaa järjestettävään Vuoden Viinit -kilpailuun. Edelliseen kilpailuun osallistui

Lisätiedot

Tulikivi tuo uudet tulisijat ja kiukaat Tampereen Asta-messuille

Tulikivi tuo uudet tulisijat ja kiukaat Tampereen Asta-messuille Tiedotusvälineille Tampereen Asta messut 8.-10.2.2013 Tulikiven osasto A 428 Tulikivi tuo uudet tulisijat ja kiukaat Tampereen Asta-messuille Tulikivi on mukana Tampereen Asta messuilla 8.-10.2.2013. Tulikiven

Lisätiedot

Tervetuloa Thesisopinnäytetyöseminaariin!

Tervetuloa Thesisopinnäytetyöseminaariin! Tervetuloa Thesisopinnäytetyöseminaariin! Thesis-yhteyshenkilöt Thesis-arviointiraatien jäsenet Opinnäytetyön ohjaajat Opinnäytetyön kehittämisestä kiinnostuneet Thesis-hankkeen tavoitteet Kehittää opinnäytetöiden

Lisätiedot

Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012.

Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012. TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012. Näillä säännöillä määritellään

Lisätiedot

Tulikivi tuo uudet tulisijat ja kiukaat Turun Rakenna ja sisusta -messuille

Tulikivi tuo uudet tulisijat ja kiukaat Turun Rakenna ja sisusta -messuille Tiedotusvälineille Turun Rakenna ja sisusta -messut 1.-3.2.2013, Tulikiven osasto: B80 Tulikivi tuo uudet tulisijat ja kiukaat Turun Rakenna ja sisusta -messuille Tulikivi on mukana Turun Rakenna & sisusta

Lisätiedot

Arvoa innovaatioista missä ja miten?

Arvoa innovaatioista missä ja miten? Arvoa innovaatioista missä ja miten? Pekka Ylä-Anttila EK 1.6.2012 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Mistä puhun tänään? Miten ja missä arvo syntyy globaalitaloudessa?

Lisätiedot

KOTOISA. tuotesuunnittelukilpailu. Liikelahja, joka kertoo tarinan

KOTOISA. tuotesuunnittelukilpailu. Liikelahja, joka kertoo tarinan KOTOISA tuotesuunnittelukilpailu Liikelahja, joka kertoo tarinan KILPAILUOHJELMA Mikkelin kaupunki ja etsivät yhteisen suunnittelukilpailun avulla uusia kotiin ja vapaaajan asumiseen liittyviä tuotteita,

Lisätiedot

Mitä start-up -yritys odottaa PRH:n palveluilta? OTK Maria Rehbinder, Legal Counsel (IPR),Aalto-yliopisto http://copyright.aalto.

Mitä start-up -yritys odottaa PRH:n palveluilta? OTK Maria Rehbinder, Legal Counsel (IPR),Aalto-yliopisto http://copyright.aalto. Mitä start-up -yritys odottaa PRH:n palveluilta? OTK Maria Rehbinder, Legal Counsel (IPR),Aalto-yliopisto http://copyright.aalto.fi Start-up -yritys toimijoita http://ace.aalto.fi/en/ The aim of Aalto

Lisätiedot

Hulevedet hallintaan Lahdessa

Hulevedet hallintaan Lahdessa Hulevedet hallintaan Lahdessa Hulevedet hallintaan Lahdessa KILPAILUN TAVOITTEET Löytää uusia hulevesien hallinnan ja käsittelyn ratkaisuja, jotka sopivat Lahden kaupungin ja rakennusyritysten käyttöön.

Lisätiedot

Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu

Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu 1/6 Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu Suomen valtiovarainministeriön asettama Suomen itsenäisyyden 100- vuotisjuhlavuoden juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön

Lisätiedot

Kilpailun valmistelu käynnistettiin kaupungin aloitteesta.

Kilpailun valmistelu käynnistettiin kaupungin aloitteesta. Helsingin kaupunki Esityslista 19/2012 1 (5) 3 Kirjava Satama - yleisen kansainvälisen ideakilpailun tulos (a-asia) HEL 2011-005957 T 10 03 09 Hankenumero 0852_2 Päätösehdotus Esittelijä Aiemmat päätökset

Lisätiedot

INNOKONE PALVELUN SÄÄNNÖT

INNOKONE PALVELUN SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT You have to learn the rules of the game. And then you have to play better than anyone else. Albert Einstein INNOKONE PALVELUN SÄÄNNÖT 1. Palvelun tarkoitus ja kesto Innokampus palvelun tarkoituksena

Lisätiedot

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ BRANDS Lisää myyntiä Vahvista BRÄNDIÄ VIESTINTÄ myymälässä MIKSI SE ON TÄRKEÄÄ? Hyödyntämällä näitä tietoja voit lisätä myyntiä melkoisesti Haluatko lisätä myyntiä? Viesti enemmän Haluatko kasvattaa MARKKINAOSUUTTASI?

Lisätiedot

Peltopylväs säästävämpiä siirtoja

Peltopylväs säästävämpiä siirtoja Peltopylväs säästävämpiä siirtoja 2 Pylvään muotoilulla on haluttu tuoda peltomaisemaan ilmavuutta ja vähentää näin voimajohdon maisemahaittoja. Peltopylväs helpottaa maanviljelyä Fingridin peltopylväs

Lisätiedot

HIRSIRAKENTEINEN KAUPUNKIASUNTO IDEAKILPAILU

HIRSIRAKENTEINEN KAUPUNKIASUNTO IDEAKILPAILU HIRSIRAKENTEINEN KAUPUNKIASUNTO IDEAKILPAILU I D E A K I L P A I L U O P I S K E L I J O I L L E 12.4.-29.09.2017 ALUSTAVA OHJELMA 6.4.2017 1 Kilpailukutsu 1.1 Kilpailun järjestäjä, tarkoitus ja luonne

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 19.4.2016

Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 19.4.2016 Tekesin rahoituspalveluja yrityksille Anna Alasmaa, 19.4.2016 RAHOITUSPALVELUT JA VERKOSTOPALVELUT Rahoituspalvelut yrityksille Tavoitteena innovaatioihin perustuvan viennin kasvattaminen Selvitä, testaa,

Lisätiedot

Yhteiset kärkihankkeet 2013-2014. Paikkatietostrategian tavoitteiden viestiminen keskeistä.

Yhteiset kärkihankkeet 2013-2014. Paikkatietostrategian tavoitteiden viestiminen keskeistä. Kärkihanke Toimintasuunnitelma 2013-2014 Lähtökohtia Paikkatietostrategian tavoitteiden viestiminen keskeistä. Verkostoviestimisellä paikkatietoalan sisällä pyritään sitouttamaan osapuolet pyrkimään yhdessä

Lisätiedot

Vuoden Julkisivuremontti -kilpailu palkitsee parhaan julkisivuhankkeen. Mikko Tarri Korjausrakentaminen 2012, Wanha Satama

Vuoden Julkisivuremontti -kilpailu palkitsee parhaan julkisivuhankkeen. Mikko Tarri Korjausrakentaminen 2012, Wanha Satama Vuoden Julkisivuremontti -kilpailu palkitsee parhaan julkisivuhankkeen Mikko Tarri 1.2.2012 Korjausrakentaminen 2012, Wanha Satama Julkisivuyhdistys r.y. Tavoitteet Edistää ja kehittää julkisivujen hyvää

Lisätiedot

Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI.

Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI. Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI www.tekes.fi/rahoitus Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI Osta setelillä uutta osaamista käyttöösi! kokeile, selvitä ja valmistele tuote-

Lisätiedot

Sääntöjen 21, 25 ja 26

Sääntöjen 21, 25 ja 26 Mikä valtuusto Sääntöjen 15, 17, Valtuusto on Kennelliiton yllin päättävä elin yleiskokousten välillä Yleiskokouksessa suoritetaan valtuuston vaali seuraavan kalenterivuoden alussa alkavaksi kolmivuotiskaudeksi

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa

Lisätiedot

Tekes Muotoilun rahoittaja. Risto Lustila Oulu,

Tekes Muotoilun rahoittaja. Risto Lustila Oulu, Tekes Muotoilun rahoittaja Risto Lustila Oulu, 14.9.2017 Milloin Tekesin asiakkaaksi? Näkemys kilpailuedusta, jonka avulla menestytään kv. markkinoilla Kasvuhaluinen ja osaava tiimi Omaa rahaa ja / tai

Lisätiedot

Sote-järjestäminen-tuottaminen

Sote-järjestäminen-tuottaminen Sote-järjestäminen-tuottaminen Maakuntavaltuusto Maakuntahallitus Maakunnan sote-lautakunta Sote-järjestämisjohtaja Ostetut sote-palvelut (Tuotantojohtokunta) Maakunnan yhtiöt Sote-tuotantojohtaja Omat

Lisätiedot

Kellokukantie 7 01300 VANTAA. puh. 040 534 9977 henrik.frank@autourheilu.fi. puh. 0500 490 812 jorma.mikkola@hanaa.fi

Kellokukantie 7 01300 VANTAA. puh. 040 534 9977 henrik.frank@autourheilu.fi. puh. 0500 490 812 jorma.mikkola@hanaa.fi Sarjasäännöt F-Rallisarja 2016 1.Yleistä F-rallisarjan (myöhemmin Sarja) järjestää AKK-Motorsport ry (myöhemmin Liitto) ja kaikki sarjan oikeudet (mukaan lukien sähköisen median ja markkinointioikeudet)

Lisätiedot

Jyvälle palvelumuotoilusta on palvelumuotoilun ja verkostoitumisen tapahtuma hoiva-, hyvinvointi- ja matkailuyrityksille.

Jyvälle palvelumuotoilusta on palvelumuotoilun ja verkostoitumisen tapahtuma hoiva-, hyvinvointi- ja matkailuyrityksille. Jyvälle palvelumuotoilusta - tapahtuma 27.11.2014 Haluatko kehittää omaa liiketoimintaasi? Hyödynnätkö maaseudun kallisarvoisinta resurssia - luontoa - palveluliiketoiminnassa? Haluatko löytää liikekumppaneita

Lisätiedot

Kaava. Design Mikko Laakkonen

Kaava. Design Mikko Laakkonen Kaava 12 Muotoilijana minusta on hienoa, että uusi tekniikka mahdollistaa ohuiden, kevyiden ja kestävien rakenteiden suunnittelun. Sen avulla voidaan puusta toteuttaa tuotteita, jotka eivät ennen ole olleet

Lisätiedot

Teollisoikeuksilla kilpailuetua

Teollisoikeuksilla kilpailuetua Teollisoikeuksilla kilpailuetua milloin asiamiehen kokemusta kannattaa hyödyntää? TYP 2014 23.10.2014 Håkan Niemi Kolster Oy Ab Pohjalainen 13.10.2014 Pohjalainen 13.10.2014 Pohjalainen 20.10.2014 2 3

Lisätiedot

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto Suomi nousuun Aineeton tuotanto TEM/EIO nostaa keskusteluun yrityksille tärkeitä pullonkauloja ja luo edellytyksiä toimivalle toimintaympäristölle jossa yritykset voivat uudistua ja kasvaa. Tunnistamme

Lisätiedot

Palvelumuotoilu ja muotoiluajattelu bisneksessä

Palvelumuotoilu ja muotoiluajattelu bisneksessä Palvelumuotoilu ja muotoiluajattelu bisneksessä Hanna-Riina Vuontisjärvi Projektipäällikkö/ Palvelumuotoilija Lapin yliopisto, Taiteiden Tiedekunta hanna-riina.vuontisjarvi@ulapland.fi Mitä palvelumuotoilija

Lisätiedot

Ekotehokas terassi -kilpailuohjelma

Ekotehokas terassi -kilpailuohjelma Ekotehokas terassi -kilpailuohjelma 1. Kilpailun säännöt 1.1. Kilpailun järjestäjät Kilpailun järjestää Helsingin kaupunki yhteistyössä Green Net Finland ry:n kanssa. Kilpailu liittyy Ilmastokatu -hankkeeseen,

Lisätiedot

Irrallisen valaisimen tai valaisinparin suunnittelu rakennushistoriallisesti arvokkaisiin kohteisiin Presidentinlinnaan tai Eduskuntataloon.

Irrallisen valaisimen tai valaisinparin suunnittelu rakennushistoriallisesti arvokkaisiin kohteisiin Presidentinlinnaan tai Eduskuntataloon. 1 KILPAILUSÄÄNNÖT 1.1 Kilpailun järjestäjät ja tarkoitus 1.2 Kilpailutehtävä Sähkösuunnittelijat NSS ry, Suomen Valoteknillinen Seura ry, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry ja Sähköteknisen Kaupan

Lisätiedot

InnoLa laatupalkintokilpailu Vantaan kaupunki. Eija Säilä Johtava laatukonsultti, Vantaan kaupunki Kuntatalo 19.11.2014

InnoLa laatupalkintokilpailu Vantaan kaupunki. Eija Säilä Johtava laatukonsultti, Vantaan kaupunki Kuntatalo 19.11.2014 InnoLa laatupalkintokilpailu Vantaan kaupunki Eija Säilä Johtava laatukonsultti, Vantaan kaupunki Kuntatalo 19.11.2014 Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 2 InnoLa- laatupalkintokilpailu henkilöstölle Kaupungin

Lisätiedot

Komiakorttelin piha-alueiden ja julkisten ulkotilojen ideakilpailu

Komiakorttelin piha-alueiden ja julkisten ulkotilojen ideakilpailu KILPAILUKUTSU Komiakorttelin piha-alueiden ja julkisten ulkotilojen ideakilpailu 1. Kilpailun järjestäjä YIT Rakennus Oy yhteistyössä Seinäjoen kaupungin kanssa 2. Osallistumisoikeus ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

Työkalut innovoinnin tehostamiseen valmiina käyttöösi. Microsoft SharePoint ja Project Server valmiina vastaamaan organisaatioiden haasteisiin

Työkalut innovoinnin tehostamiseen valmiina käyttöösi. Microsoft SharePoint ja Project Server valmiina vastaamaan organisaatioiden haasteisiin Työkalut innovoinnin tehostamiseen valmiina käyttöösi Microsoft SharePoint ja Project Server valmiina vastaamaan organisaatioiden haasteisiin Terve! Pieni, nopea kysely kiitos! Lyhyt katsaus osallistujiin

Lisätiedot

Nopeiden kokeilujen ohjelma 1. kierros

Nopeiden kokeilujen ohjelma 1. kierros Nopeiden kokeilujen ohjelma 1. kierros Nopeiden kokeilujen ohjelma Fiksu Kalasatama -hankkeessa rakennetaan kansainvälisesti kiinnostavaa yhteiskehitysalustaa, jonka avulla voidaan tukea uusien työpaikkojen

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille

Tekesin rahoitus yrityksille DM xx-2013 How to do business with drones? 26.8.2015 Tekesin rahoitus yrityksille Sampsa Nissinen Palvelujohtaja, Nuoret teollisuustuoteyritykset Tekes Yrityksille joilla on Halu ja kyky kasvaa Intoa ja

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015 Sivu 1(6) MARATON CUP SÄÄNNÖT 2015 Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous Laatija / tiedustelut: Pekka Tulonen 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen melonta- ja soutuliiton alaisissa

Lisätiedot

Mitä on kestävä kehitys

Mitä on kestävä kehitys Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät

Lisätiedot

Tartu ideaan 2015. Tartu ideaan -kilpailun säännöt ja arviointi. Maunu M. Korpela LL. Lic. (IPR), OTM (FIN, FR & EU)

Tartu ideaan 2015. Tartu ideaan -kilpailun säännöt ja arviointi. Maunu M. Korpela LL. Lic. (IPR), OTM (FIN, FR & EU) Tartu ideaan 2015 Tartu ideaan -kilpailun säännöt ja arviointi Maunu M. Korpela LL. Lic. (IPR), OTM (FIN, FR & EU) 1 Tartu ideaan -kilpailun säännöt 1. Kilpailun tarkoitus ja kesto Tartu ideaan -kilpailun

Lisätiedot

ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI ILMOITTAUTUMISLOMAKE

ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI ILMOITTAUTUMISLOMAKE ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI Helsinki, 4.-7.9.2008 UUDET KOTIMAISET ANIMAATIOELOKUVAT KILPASARJA ILMOITTAUTUMISLOMAKE Täytä lomake selkeästi tikkukirjaimin ja lähetä se liitteineen lomakkeen lopussa

Lisätiedot

Yhtiö ilman visiota on kuin matkustaja ilman määränpäätä

Yhtiö ilman visiota on kuin matkustaja ilman määränpäätä Yhtiö ilman visiota on kuin matkustaja ilman määränpäätä Finnairin strategia toiminut Aasian liikenteessä miljoonan matkustajan kasvu Aasian strategian myötä 2001 visio Pohjolan paras, eturivin eurooppalainen

Lisätiedot

ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI ILMOITTAUTUMISLOMAKE

ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI ILMOITTAUTUMISLOMAKE ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI Rakkautta & Anarkiaa festivaalilla, Helsinki, 17. 27.9.2009 UUDET KOTIMAISET ANIMAATIOELOKUVAT KILPASARJA ILMOITTAUTUMISLOMAKE Täytä lomake selkeästi tikkukirjaimin ja lähetä

Lisätiedot

Mestaruuskilpailut järjestetään keväällä vapaavoimistelusarjoissa ja syksyllä välinesarjoissa.

Mestaruuskilpailut järjestetään keväällä vapaavoimistelusarjoissa ja syksyllä välinesarjoissa. TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEMESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2017 Näillä säännöillä määritellään

Lisätiedot

KAJAANI 2.2. 2016 MESSUOHJE NY- YRITTÄJILLE

KAJAANI 2.2. 2016 MESSUOHJE NY- YRITTÄJILLE KAJAANI 2.2. 2016 MESSUOHJE NY- YRITTÄJILLE Hyvä NY-yrittäjä! NY-aluemessut järjestetään tiistaina 2.2. klo 12-17 Kajaanin Prismassa. NYyritysten tulee osallistua messuille, osallistuminen messuille kuuluu

Lisätiedot

Matkailu; majoitus- ja ravitsemistoiminta sekä ohjelmapalvelut

Matkailu; majoitus- ja ravitsemistoiminta sekä ohjelmapalvelut Matkailu; majoitus- ja ravitsemistoiminta sekä ohjelmapalvelut Toimialapäällikön rahoitusnäkemykset Helsinki 21.03.2012 Toimialapäällikkö Anneli Harju-Autti Majoitusvuorokausien kehitys 1000 vrk 16000

Lisätiedot

RD Velho Design Award Kilpailusäännöt 1 KILPAILUN NIMI. RD Velho Design Award KILPAILUN JÄRJESTÄJÄT

RD Velho Design Award Kilpailusäännöt 1 KILPAILUN NIMI. RD Velho Design Award KILPAILUN JÄRJESTÄJÄT RD Velho Design Award 2017 Kilpailusäännöt 1 KILPAILUN NIMI RD Velho Design Award 2017 2 KILPAILUN JÄRJESTÄJÄT Muotoilukilpailun järjestää RD Velho Oy. Kilpailun tehtävä on valittu ja määritelty yhdessä

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma. 19.10.2015 Student Lifen ohjausryhmä

Viestintäsuunnitelma. 19.10.2015 Student Lifen ohjausryhmä Viestintäsuunnitelma 19.10.2015 Student Lifen ohjausryhmä Sisältö lyhyesti 1. Student Lifen viestinnän lähtökohdat ja nykytilanne 2. Viestinnän tavoitteet ja niiden saavuttaminen 3. Viestinnän kohderyhmät

Lisätiedot

ARVOKAS VASTUULLISUUS LIIKETOIMINNASSA

ARVOKAS VASTUULLISUUS LIIKETOIMINNASSA ARVOKAS VASTUULLISUUS LIIKETOIMINNASSA SÄÄNNÖT 6.3.2012 Kilpailusäännöt ARVOKAS Sivu 2 (6) ARVOKAS VASTUULLISUUS LIIKETOIMINNASSA -KILPAILU SÄÄNNÖT 1 KILPAILUN TARKOITUS... 3 2 KILPAILUTEHTÄVÄ... 3 3 OSALLISTUJAT...

Lisätiedot

Keskiaikaisten markkinoiden infomökki SUPPEA SUUNNITTELUKILPAILU KILPAILUOHJELMA

Keskiaikaisten markkinoiden infomökki SUPPEA SUUNNITTELUKILPAILU KILPAILUOHJELMA Keskiaikaisten markkinoiden infomökki SUPPEA SUUNNITTELUKILPAILU 22.5. 22.8.2017 KILPAILUOHJELMA 1 KILPAILUKUTSU 1.1 Kilpailun järjestäjä, luonne ja tarkoitus Turun Suurtorin keskiaika ry järjestää Keskiaikaisten

Lisätiedot

19.4.2016. Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen esi- ja perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa.

19.4.2016. Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen esi- ja perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa. HAKUTIEDOTE 23/2016 1 19.4.2016 Asia HAKUTIEDOTE 2016 Yleissivistävä koulutus Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen esi- ja perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa Taustaa Säädösperusta: Valtionavustuslaki

Lisätiedot

Rahoituspalvelut kansainvälistymiseen Severi Keinälä, työ- ja elinkeinoministeriö

Rahoituspalvelut kansainvälistymiseen Severi Keinälä, työ- ja elinkeinoministeriö Rahoituspalvelut kansainvälistymiseen Severi Keinälä, työ- ja elinkeinoministeriö Kansainvälistymisavustukset ja -tuet 1/2 Kehittämisavustus yrityksen kansainvälistymishankkeisiin Alueellinen tuki pk-yrityksen

Lisätiedot

Kultainen Nuija 2014. Huomionosoitus yritykselle, jossa hyvällä hallitustyöskentelyllä on saavutettu merkittävää arvonnousua

Kultainen Nuija 2014. Huomionosoitus yritykselle, jossa hyvällä hallitustyöskentelyllä on saavutettu merkittävää arvonnousua Kultainen Nuija 2014 Huomionosoitus yritykselle, jossa hyvällä hallitustyöskentelyllä on saavutettu merkittävää arvonnousua Kultainen Nuija Palkinto jaetaan PK-yritykselle, joka on ollut menestyksekäs

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto Sivu 1(6) MELONNAN SUOMEN CUP SÄÄNNÖT 2015 Säännöt hyväksytty: n kokous Laatija / tiedustelut: Harri Sairiala 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen melonta- ja soutuliiton alaisissa rata- ja maratonmelontakilpailuissa

Lisätiedot

EVE Business Breakfast 20.5.2015 Finlandia-talo. Martti Korkiakoski Tekes

EVE Business Breakfast 20.5.2015 Finlandia-talo. Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 20.5.2015 Finlandia-talo Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 20.5.2015 Tekesin innovaatiorahoitus uutta liiketoimintaa ja kasvua kansainvälisille markkinoille KKS, NIY,

Lisätiedot

ALVELUMUOTOILU MUOTITERMISTÄ KIINTOTÄHDEKSI?

ALVELUMUOTOILU MUOTITERMISTÄ KIINTOTÄHDEKSI? ALVELUMUOTOILU MUOTITERMISTÄ KIINTOTÄHDEKSI? Miksi teema on kiinnostava Mitä maailmassa tapahtuu - 1 Perinteisten lentoyhtiöiden rinnalle syntyi halpalentoyhtiöt, jotka haastoivat asiakaslähtöisyyden koko

Lisätiedot

SAIRAANHOITOPIIRIEN XXVI SM-KILPAILUT LAPPEENRANNASSA 19. 20.3.2016

SAIRAANHOITOPIIRIEN XXVI SM-KILPAILUT LAPPEENRANNASSA 19. 20.3.2016 SAIRAANHOITOPIIRIEN XXVI SM-KILPAILUT LAPPEENRANNASSA 19. 20.3.2016 Arvoisat keilaajaystävät Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirin keilaajat järjestävät vuoden 2016 sairaanhoitopiirien perinteiset SM-keilailukilpailut

Lisätiedot

Yhteiset kärkihankkeet 2013-2014. Paikkatietostrategian tavoitteiden viestiminen keskeistä.

Yhteiset kärkihankkeet 2013-2014. Paikkatietostrategian tavoitteiden viestiminen keskeistä. Kärkihanke Toimintasuunnitelma 2013-2014 Lähtökohtia Paikkatietostrategian tavoitteiden viestiminen keskeistä. Verkostoviestimisellä paikkatietoalan sisällä pyritään sitouttamaan osapuolet pyrkimään yhdessä

Lisätiedot

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu, Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille Juha Pulkkinen Oulu, 16.1.2018 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS

Lisätiedot

JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 KONSTA JYLHÄ JA KANSANMUSIIKKI

JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 KONSTA JYLHÄ JA KANSANMUSIIKKI JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 KILPAILUOHJELMA Juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana kilpailun Konsta Jylhä ja kansanmusiikki -juhlarahan taiteellisen suunnittelun toteuttamiseksi.

Lisätiedot

Tekes Muotoilun rahoittaja. Antti Salminen Maria 0-1,

Tekes Muotoilun rahoittaja. Antti Salminen Maria 0-1, Tekes Muotoilun rahoittaja Antti Salminen Maria 0-1, 27.4.2017 Hallituksen puoliväliriihen tiedotteen liite 25.4.2017 Hallituksen toimintasuunnitelma vuosille 2017 2019: Uudet avaukset; Luovaa taloutta

Lisätiedot

Innovaatioseteli / Tempo INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI NOPEASTI MARKKINOILLE.

Innovaatioseteli / Tempo INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI NOPEASTI MARKKINOILLE. Innovaatioseteli / Tempo INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI NOPEASTI MARKKINOILLE www.tekes.fi/rahoitus Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI Osta setelillä uutta osaamista käyttöösi! kokeile,

Lisätiedot

Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen

Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen Elämänkatsomustieto Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä

Lisätiedot

Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen

Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen Tekesin rahoitus nuorille yrityksille Jaana Rantanen 20.4.2017 Tekesin rahoitus nuorille kasvuyrityksille Tempo Asiakastarve Kohdemarkkina Konseptin testaus Tiimi T&K Tuotteen, palvelun, liiketoimintamallin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2010

Toimintasuunnitelma 2010 Toimintasuunnitelma 2010 14.1.2010 1 Sitoumus Itämeren tilan parantamiseksi Turun ja Helsingin kaupungit tekivät kaupunginjohtajiensa henkilökohtaisesta aloitteesta kesäkuussa 2007 sitoumuksen toimenpiteistä

Lisätiedot

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet VTT Älykkään liikenteen ja logistiikan seminaari Espoo 2.11.2010 Vuorineuvos, taloustiet. tri Kari Neilimo Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet Muuttuva elinkeinojen rakenne; kasvava ja monimuotoistuva

Lisätiedot

VALTION TAIDETEOSTOIMIKUNNAN KILPAILUSÄÄNNÖT

VALTION TAIDETEOSTOIMIKUNNAN KILPAILUSÄÄNNÖT 4.11.2014 VALTION TAIDETEOSTOIMIKUNNAN KILPAILUSÄÄNNÖT 1 Kilpailun tarkoituksena on kullekin kilpailulle laaditun ohjelman mukaan aikaansaada luonnoksia, joiden pohjalta kilpailun päämääränä oleva teos

Lisätiedot

KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 23.10. 4.12.2015

KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 23.10. 4.12.2015 KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 23.10. 4.12.2015 KILPAILUOHJELMA 1. Kilpailukutsu 1.1 Kilpailutehtävä ja kilpailun järjestäjä Tehtävänä on 1980-luvun elementtikerrostalon julkisivujen ilmeen kohentaminen,

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 10.5.2016

Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 10.5.2016 Tekesin rahoituspalveluja yrityksille Anna Alasmaa, 10.5.2016 Yrityksen elinkaari ja Tekesin palvelut - projektikeskeisyydestä asiakaskeskeisyyteen kasvuvisio Tuotteen elinkaari kasvuvisio Alkuvaihe Kasvun

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot

Vahvistus Veikon Malja ja SMtietokilpailuihin

Vahvistus Veikon Malja ja SMtietokilpailuihin Vahvistus Veikon Malja ja SMtietokilpailuihin 2012 21. palokuntanuorten suomenmestaruus (Veikon Malja) ja ratkaistaan Sodankylässä 21.4.2012 1 SPEK / Lapin Pelastusliitto ry Tervetuloa Suomen Pelastusalan

Lisätiedot

VUFI KIERTOPALKINTOJEN TILANNE. Beach Volley (ei kaiverrusta) Curling. Golf. Hiihto. Jalkapallo 2016 ELO 2015 IF 2014 FK

VUFI KIERTOPALKINTOJEN TILANNE. Beach Volley (ei kaiverrusta) Curling. Golf. Hiihto. Jalkapallo 2016 ELO 2015 IF 2014 FK VUFI KIERTOPALKINTOJEN TILANNE Beach Volley (ei kaiverrusta) 2016 ELO 2014 FK Curling Golf 2016 ELO 2015 Arek 2014 ELO 2013 ETK 2011 Varma 2009 Ilmarinen 2016 2014 Vakuutuskeskus 2013 Vakuutuskeskus 2012

Lisätiedot

Taitoluistelun harrastus- ja kilpailusarjat

Taitoluistelun harrastus- ja kilpailusarjat Taitoluistelun harrastus- ja kilpailusarjat Harrastajat/ kans. sarjat Aikuisten (muodostelma-,) yksinluistelu ja jäätanssikilpailut Taitajat (yl) ei ikärajaa, kilpailevat seura- ja aluetasolla Minit (yl)

Lisätiedot

Avoimesti ja yhteisymmärryksessä. Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelma 2014-2020

Avoimesti ja yhteisymmärryksessä. Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelma 2014-2020 Avoimesti ja yhteisymmärryksessä Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelma 2014-2020 Ylläs 8.9.2014 Kaj Kostiander Lapin korkeakoulukonserni (LUC) Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun strateginen

Lisätiedot

Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt. Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt

Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt. Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt 1 Säätiön nimi on Turun musiikkijuhlasäätiö, ruotsiksi käännettynä Stiftelsen för Åbo musikfestspel, ja säätiön kotipaikka on Turun kaupunki 2 Säätiön tarkoituksena on

Lisätiedot

JUHLARAHALAUTAKUNTA 1 (4)

JUHLARAHALAUTAKUNTA 1 (4) JUHLARAHALAUTAKUNTA 1 (4) KILPAILUOHJELMA SUOMEN PANKKI 200 VUOTTA Juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana kilpailun Suomen Pankki 200 vuotta -juhlarahan taiteellisen suunnittelun

Lisätiedot

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden Painopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan ja yhteistyön

Lisätiedot

Kuntatuottavuus ja -tuloksellisuus seminaari 4.6.2013

Kuntatuottavuus ja -tuloksellisuus seminaari 4.6.2013 Kuntatuottavuus ja -tuloksellisuus seminaari 4.6.2013 Tuottavuusjohtaminen ja tuottavuusmittarit kunnan toiminnassa ja taloudessa Tarkastuspäällikkö, HT Tarja Saarelainen tarja.saarelainen@rovaniemi.fi

Lisätiedot