3.Hallinto. 4.Toiminta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "3.Hallinto. 4.Toiminta"

Transkriptio

1 Saimaan kameraseura ry:n timintakertmus vudelta 2015

2 1.Yleistä Saimaan kameraseura ry n perustettu vunna 1946, jten vusi 2015 li sen 69. timintavusi. Seuran jäsenistö li erittäin aktiivista ja timinta runsasta. Seura teki tiivistä yhteistyötä Kaakkis-Sumen valkuvakeskuksen sekä muiden Etelä-Karjalassa timivien yhdistysten ja yhteistyötahjen sekä muualla Sumessa timivien kameraseurjen kanssa. Saimaan kameraseura ry n Sumen kameraseurjen liitn jäsen. Vudelle 2015 seuran puheenjhtajaksi valittiin Jukka Ksnen. Seuran jäsenet Jukka Ksnen ja Tatu Ksnen timivat timintavunna myös Sumen Kameraseurjen liitn hallituksen jäseninä. 2.Jäsenet Jäsenmaksun maksaneita jäseniä li vuden lpussa 148 kunniajäsenet Esk Turkkila ja Tapani Räsänen mukaanlukien. Timintavuden perusjäsenmaksu li 30,00 eura. Opiskelijilta, työttömiltä sekä eläkeläisiltä ja samaan taluteen kuuluvilta 15 eura. 3.Hallint 3.1. Yhdistyksen kkukset Sääntömääräinen kevätkkus pidettiin Kaakkis-Sumen valkuvakeskuksen tilissa Sääntömääräinen syyskkus pidettiin Kaakkis-Sumen valkuvakeskuksen tilissa Hallitus ja muut timihenkilöt Yhdistyksen puheenjhtajana timi Jukka Ksnen. Muut hallituksen jäsenet livat Tum Himmanen (varapuheenjhtaja/kilpailusihteeri), Sepp Tivari (talusvastaava), Sami Auvinen (sihteeri), Jarm Mäntykangas (näyttelyvastaava), Sim Äikäs (kalustnhitaja), Minna Mänttäri (Tapahtumavastaava), ja Kirsi Kenakkala (tiedttaja). Timinnantarkastajana timi Tuula Hein ja varalla Ari Nakari. Hallitus kkntui vuden aikana neljä kertaa Viralliset vierailut Jukka Ksnen, Jarm ja Päivi Mäntykangas vierailivat Vihdissä SKsL:n vusinäyttelyn avajaisissa. Jukka Ksnen sallistui SKS:n edustajana kevätkkukseen Vihdissä Jukka Ksnen, Tatu Ksnen, Jarm ja Päivi Mäntykangas vierailivat Ylöjärvellä SKsL teemanäyttelyn Lähellä avajaisissa. Jukka Ksnen ja Tatu Ksnen sallistuivat SKS:n edustajina syyskkukseen Tampereella Timinta 4.1. Jäsenillat Jäseniltja järjestettiin jkaisen kuukauden klmantena arkitiistaina kesä- ja heinäkuuta lukuunttamatta. Illissa käytiin läpi ajankhtaisia asiita, niissä katseltiin valkuvia ja keskusteltiin niistä. Jäsenillat järjestettiin Kaakkis-Sumen valkuvakeskuksessa ja iltjen aiheina livat: Tammikuussa Vusikilpailun palkintjen jak sekä Pekka Mikklan luntkuvia.

3 Helmikuussa Kevätkkus ja Islannin matkakuvia Jarm ja Päivi Mäntykankaan esittämänä. Tmmi ja Mari Jutjärjvelle myönnettiin SKsL:n seuratiminnan hpeiset ansimerkit. Maaliskuussa GP-1 kisan Lähellä tulkset. Huhtikuussa Nude valkuvat, Jukka Kssen vetämänä. Tukkuussa Kameraseura Mielikuva ry:n Unhdettu teeman valkuvien arviinti ja kunniakirjjen jak. Elkuussa Kuukauden kuva kisa teemalla Kesäterveiset. Syyskuussa Juni Suikkasen luntkuvia. Lkakuussa GP-2 kisan Aut, kuvien katsminen ja tulsten julkistus. Marraskuussa Syyskkus ja kuukauden kuva -kilpailu aiheella Uni. Julukuussa Pikkujulut Kahvila Majurskassa. Ohjelmana Perrine Ferrafiat:n nukketeatteriesitys sekä katsttiin GP-3 kisan kuvia ja julkistettiin sekä GP-3 että vusikilpailun 2015 tulkset Tekniikkaillat Myös tekniikkaillat jatkuivat timintavunna. Niitä järjestettiin jkaisen kuukauden viimeisenä arkitiistaina kesä-, heinä- ja julukuuta lukuunttamatta. Tekniikkaillat järjestettiin Kaakkis-Sumen valkuvakeskuksessa ja iltjen aiheina livat: Tammikuussa Kansainvälinen ja ktimainen kilpailutiminta sekä arvnimet Jukka Kssen vetämänä. Helmikuussa Videkuvaus järjestelmäkameralla Markus Lehteisen pastuksella. Maaliskuussa Tähtikuvausilta Etelä-Karjalan NOVA ry:n Raun Päivisen pastuksella. Huhtikuussa Rastikulutusta käsisalaman käyttö (Sami Auvinen), liikkeen kuvaaminen (Jaakk Misi), valtuksen krjaus (Ville Tulkki), mutkuvauksen perusteet miljöössä (Tmmi Jutjärvi) Tukkuussa Kameraseura Mielikuva ry:n arviimien Val teeman kuvien katsminen ja palautteiden kuuleminen sekä kunniakirjjen jakaminen. Kunniakirjat saivat: Jukka Ksnen, Tarja Riiknen, Marita Räsänen, Eija Hirvi-Talka ja Markku Nurmi Elkuussa Tmmi Kähärä kerti valkuvanäyttelyn pystyttämisestä. Syyskuussa Sami Auvinen perehdytti kuvankäsittelyyn GIMP hjelmalla. Lkakuussa Jukka Ksnen kerti perehdytti kuvankäsittelyyn Adbe Phtshp Lightrm hjelmalla. Marraskuussa Sami Auvinen perehdytti kuvankäsittelyyn RawTherape hjelmalla.

4 4.3. Nurisjast Nurisjastn salta ei timintavunna llut timintaa ryhmän vetäjän puuttumisen vuksi Filmijäärät Filmijäärät kkntuivat timintavuden aikana satunnaisesti Lauritsala -taln pimiö tilissa, paikkakunnalta muuttjen aiheuttaman jääräkadn vuksi Retket Maaliskuussa Retki Kuva & Kamera messuille sekä Sumen Valkuvataiteen Musen Helsinkiin 18 hengen vimin. Mukaan saatiin myös 3 henkeä Kuvlan kameraseurasta. Seuran kuljetuspäällikkö Sim Äikäs vastasi kuljetuksesta. Huhtikuussa Kuvakävely Hämmänauteensulle 7 hengen vimin. Heinäkuussa Kesäretki Mikkeliin ja Puumalaan 12 henkilön vimin. Elkuussa Kuvakävely Imatran Lempukasta Hsseinlahdelle 11 hengen vimin. Lkakuussa Lkakuun kuvakävely pidettiin 7. Wrld Wide Phtwalkin merkeissä. SKS timi kävelyn rganisijana ja Jukka Ksnen timi kävelyn vetäjänä. Paikallisen sakilpailun vitti Kari Weij. Julukuussa Kuvausretki Nrdkalkin suljettuun kalkkikivitehtaaseen kuuden henkilön vimin Tiedtus, julkaisut ja esiintyminen mediissa Seuran ktisivuja päivitettiin säännöllisesti ja seuran Facebk-ryhmä timi aktiivisesti. Seuran timinnasta tiedtettiin myös paikallislehdissä. Jäsenkirjeet lähetettiin jäsenille sähköisesti. Seuran jäsenistä ja timinnasta li timintavuden aikana useampikin artikkeli sanmalehti Etelä-Saimaassa sekä ilmaisjakelussa levissa kaupunkilehdissä Vartti Lappeenranta ja Lappeenrannan Uutiset. Myös valtakunnallisessa Digikuva aikakauslehdessä li seuran timinnan esittelyä yhdellä aukeamalla Puheenjhtaja Jukka Ksnen li Etelä-Karjalan Radin haastattelussa valkuvaukseen liittyen Kulutus järjestettiin yleisötapahtuma Tik Pukki kameran. Jukka Ksnen luenni tunnin verran valkuvauksen perusasiista, jnka jälkeen tinen tunti käytettiin siihen että sallistujien kamerat käytiin läpi. Osallistujia li 10 henkilöä ympäri Etelä-Karjalaa. Mukana avustamassa livat seuran aktiivit Marita Räsänen, Eija Hirvi-Talka, Sepp Tivari, Tum Himmanen ja Ville Tulkki järjestettiin 1. Valkuvauksen Peruskurssi Sami Auvisen vetämänä ja apukuluttajien tukemana järjestettiin ensimmäinen Nude valkuvaustyöpaja Savnlinnan Tlvanniemessä sijaitsevassa Tlvanhelmi huvilassa. Työpajaan sallistui 6 valkuvaajaa eri kameraseurista ja klme mallia.

5 järjestettiin tinen Nude valkuvaustyöpaja Savnlinnan Tlvanniemessä sijaitsevassa Tlvanhelmi huvilassa. Työpajaan sallistui 6 valkuvaajaa eri kameraseurista ja klme mallia järjestettiin 2. Valkuvauksen Peruskurssi Sami Auvisen vetämänä ja apukuluttajien tukemana Kilpailutiminta GP-1 aiheena li Lähellä. Tumarina timi Valkuvaaja Tmmi Kähärä Lappeenrannasta. Kilpailuun sallistui 17 kuvaajaa yhteensä 45 kuvalla. Eniten pisteitä keräsivät harrastajasarjassa Esa Lautala ja aktiivisarjassa Eija Hirvi-Talka GP-2 aiheena li Aut. Tumarina timi Valkuvaaja Ari Nakari Lappeenrannasta. Kilpailuun sallistui 14 kuvaajaa yhteensä 41 kuvalla. Eniten pisteitä keräsivät harrastajasarjassa Erkki Niemi ja aktiivisarjassa Heini Ernen. GP-3 li perinteiseen tapaan ilman aihetta. Raatina timi Pieksämäen Kameraseura ry. Kilpailuun sallistui 11 kuvaajaa yhteensä 32 kuvatiedstlla ja 21 vedksella. Eniten pisteitä keräsivät harrastajasarjassa Esa Lautala ja aktiivisarjassa Tum Himmanen Kuukauden Kuva kilpailun vitn Elkuussa nappasi Eija Hirvi-Talka, Riia-Liisa Valkendrff, Tarja Sihvnen ja Esa Lautala ja Marraskuussa Esa Lautala. Vitsta myönnettiin klme GP-lisäpistettä jkaiselle. Kaakkis-Sumen haastekilpailua ei järjestetty vunna Vuden mittaan aktiivisarjan kilpailuissa keräsi eniten pisteitä Tum Himmanen, jka nimettiin Vuden kuvaajaksi Lpulliset pisteet GP-kisassa aktiivisarjassa livat: 1) Tum Himmanen (68), 2) Heini Ernen (51), 3) Markku Nurmi (48), 4) Eija Hirvi-Talka (44), 5) Jukka Ksnen (43), 6) Jarm Mäntykangas (27), 7) Tmmi Jutjärvi (20), Päivi Mäntykangas (20), 8) Sepp Tivari (4) Harrastajasarjassa eniten pisteitä keräsi Esa Lautala, jka nimettiin harrastajasarjan vittajaksi Sijitukset jakautuivat seuraavasti: 1 Esa Lautala (68), 2) Tarja Riiknen(47), 3) Erkki Niemi (32), 4) Jarm Riiknen (24), 5) Marja Hanttu (20), Tapi Hanttu (20) 6) Helena Rsenblad (19), 7) Jarkk Lempiäinen (17), 8) Jussi Lahti (16), 9) Kari Hämäläinen (10) 10) Ilkka Kajasilta (8), 11) Snja Sivén (5) 4.9. SKsL:n näyttelyt ja kilpailut Sumen kameraseurjen liitn näyttelytimintaan sallistuttiin yhteislähetyksin. Vusinäyttely järjestettiin Vihdissä Vihdin kameraseura ry:n timesta. Kunniakirjan sai Jukka Ksnen teksella New Dawn sekä hyväksynnät teksille Häivähdys repsista (B), Lämmin henkäys talvisäässä (B), MC Pihlajaniemi Angels (B), Pacman (B), Puut (B). Lisäksi hyväksyntöjä saivat Tum Himmanen Aamu kanavalla (A), Tähtiyö (A), Saimaan Kanava (A), Hent (A), Pisara (A) Eija Hirvi-Talka Liekeissä 1 (B), Liekeissä 2 (B)

6 Jarm Mäntykangas Cld War 1 4 (B), Mystique Rck and 3 wheel (B), White huse 02 (B) Rein Pelknen Krennn aurinkpaikka (B), Missä pall (B), Saunaranta (B) Tatu Ksnen Karhuperhe (B), Kippis (B) Teemanäyttely 2015 Lähellä järjestettiin Ylöjärvellä Kameraseura Mielikuva ry:n timesta. Kunniakirjan sai Jarm Mäntykangas teksella Hey I Lve Yu sekä hyväksynnät teksille Angry birds (B), Apcalyptic sailr (B), Orchestra cnductrs (B, Yellw submarine (B). Lisäksi hyväksyntöjä saivat Eija Hirvi-Talka Hyvä paimen (B), Jalustintuntumalla (B), Jutava ruuhi (B), Kultahääpäivä (B), Lve (B) Markku Nurmi Lähellä (B) Päivi Mäntykangas Liian lähellä (B), Neitperhnen (B) Tatu Ksnen Lähiöelämää (B), Miekin haluan judn (B), Ushir-gshi (B) Tum Himmanen Hetkeä ennen (B) Sumen Kameraseurjen Liitn viidenteen Seuracupiin sallistuttiin 20 kuvan kknaisuudella ja jukkueella: Jukka Ksnen, Tum Himmanen, Heini Ernen, Esa Lautala, Eija Hirvi-Talka. Timintavuden aikana SKsL:n arvnimiä ei seuran jäsenet lleet hakeneet Kansainväliset näyttelyt ja kilpailut FIAP:n ja SKsL.n kilpailuissa vuden mittaan eniten pisteitä kerännyt henkilö valitaan Vuden kilpailukuvaajaksi. Pisteitä saa kaikista läpimenista ja palkinnista erikseen määritellyistä viidestä FIAP näyttelyistä sekä SKsL:n näyttelyistä. Kiertpalkintna timii hpeinen Gunnarin lautanen, jka n nimetty seuran perustajajäsenen Gunnar Grönqvistin kunniaksi. Vuden mittaan kilpailuissa keräsi eniten pisteitä Jukka Ksnen, jka nimettiin Vuden Näyttelykuvaajaksi Lpulliset pisteet jakautuivat seuraavasti: 1) Jukka Ksnen (60), 2) Jarm Mäntykangas (48), 3) Markku Nurmi (37), 4) Tum Himmanen (31), 5) Tarja Riiknen (5), 6) Rein Pelknen (3), 7) Tatu Ksnen (2), Eija Hirvi-Talka (2) Seuran jäsenet ansaitsivat timintavuden aikana FIAP:n myöntämiä arvnimiä seuraavasti: EFIAP/b (Excellence FIAP Brnze): Jarm Mäntykangas Seuran jäsenet ansaitsivat timintavuden aikana PSA:n myöntämiä arvnimiä seuraavasti: Jarm Mäntykangas: PSA NTD 4 Stars, PSA PID C 5 Stars, PPSA

7 Seuran jäsenet ansaitsivat timintavuden aikana GPU:n myöntämiä arvnimiä seuraavasti: Jarm Mäntykangas GPU*** Omat näyttelyt järjestettiin SKS:n vusinäyttely Kaakkis-Sumen Valkuvakeskuksessa. Näyttelyyn sallistuivat Jukka Ksnen, Tum Himmanen, Heini Ernen, Eija Hirvi-Talka, Tarja Riiknen, Jarm Mäntykangas, Hannu Rissanen ja Riia-Liisa Valkendrff yhteensä 34 teksella Muu timinta SKS tumari Järvi-Sumen kameraseurjen haastekilpailun (Pieksämäen Kamerat, Varkauden Kameraseura, Juvan Kamerakerh, Savnlinnan Ftkerh, Hankasalmen Kameraseura, Sulahden Kamerat). Arviitavina li 216 vedsta ja raadin mudstivat; Minna Mänttäri, Markku Nurmi ja Rein Pelknen. Jukka Ksnen timi tilaisuuden rganisaattrina ja sihteerinä sekä kävi viemässä seuran terveiset tulsten julkistamistilaisuuteen Varkaudessa järjestettiin perinteinen Vappu Picnic Lappeenrannan Linnituksessa Iltapäivä valkuvan histrian merkeissä Jussi Aalln vetämänä, Kaakkis-Sumen Valkuvakeskuksen tilissa SKS tumari Raisin Kamerat ry:n vusikilpailun 33 vedsta Tatu Kssen, Jukka Kssen ja Eija Hirvi-Talkan vimin. 5.Tilat ja kalust Seura timinta keskittyi pitkälti Kaakkis-Sumen Valkuvakeskuksen tilihin Galleria Pihatssa. Em. tiljen lisäksi pidettiin hulta Lauritsala-taln pimiöstä. Seuran kalusta hullettiin säännöllisesti ja kalustnvarauslistaa ylläpidettiin Ggle drivellä. 6.Talus Jäsenmaksut perittiin alkuvudesta ja uudestaan lppuvudesta. Kaiken kaikkiaan seuran taludellinen tilanne pysyi vakaana timintavuden aikana. Tilinpäätös sitti 1688,17 alijäämää. Varsinaisen timinnan tult 1500 kstuivat peruskurssitutista 900 ja retkien mavastuusuuksista 600. Varsinaisen timinnan kulujen summa -2185,88 mudstuivat pääsin retkien järjestämisestä, tilikauden pistista ja varsinaisen timinnan kuluista. Varainhankinnan tulja 6375 saatiin jäsenmaksututista 3375 ja ulkpulisista kulutuksista Varainhankinnan kulut livat vastaavasti liitn jäsenmaksuja ja ulkpulisten kulutusten kuluja 4141,41.

Saimaan kameraseura ry on perustettu vuonna 1946, joten vuosi 2014 oli sen 68. toimintavuosi.

Saimaan kameraseura ry on perustettu vuonna 1946, joten vuosi 2014 oli sen 68. toimintavuosi. Saimaan kameraseura ry:n toimintakertomus vuodelta 2014 1.Yleistä Saimaan kameraseura ry on perustettu vuonna 1946, joten vuosi 2014 oli sen 68. toimintavuosi. Seuran jäsenistö oli erittäin aktiivista

Lisätiedot

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016 Timintasuunnitelma 2016 1. Yleistä JyväsRiihi ry n vunna 2000 perustettu maaseudun kehittämisyhdistys eli Leader-ryhmä. Yhdistys aktivi alueen timijita maehtiseen kehittämiseen ja yhteistyöhön. Timinnan

Lisätiedot

Yhdistyksen perustamispäätös tehtiin 10.11.1998 ja se rekisteröitiin 4.5.2000 numerolla 179069. Yhdistyksen Y-tunnus on 2107671-7.

Yhdistyksen perustamispäätös tehtiin 10.11.1998 ja se rekisteröitiin 4.5.2000 numerolla 179069. Yhdistyksen Y-tunnus on 2107671-7. 1/6 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 PERUSTIEDOT YHDISTYKSESTÄ Pr Espnjki ry, Pr Esb å rf n situtumatn Espnjen vesistön vaikutusalueella timivien rekisteröityjen kansalaisjärjestöjen ja kalastuskuntien mudstama

Lisätiedot

Läsnäolijat: Kokoukseen osallistui 11 henkilöä. Osallistujalista liitteenä.

Läsnäolijat: Kokoukseen osallistui 11 henkilöä. Osallistujalista liitteenä. PÖYTÄKIRJA MU KU Asia: Maaperän tutkimus- ja kunnstusyhdistys ry:n syyskkus Aika ja paikka: 16.11.2007, Sumen ympäristökeskus Läsnälijat: Kkukseen sallistui 11 henkilöä. Osallistujalista liitteenä. 1.

Lisätiedot

Kurikan Invalidit ry Vuosikertomus 2014

Kurikan Invalidit ry Vuosikertomus 2014 Kurikan Invalidit ry Vusikertmus 2014 SISÄLLYSLUETTELO 2 (7) JOHDANTO... 3 VARSINAINEN TOIMINTA... 3 VAIKUTTAMISTOIMINTA... 3 TIEDOTUS... 3 Jäsenistöön khdistuva tiedtus... 3 Ulkinen tiedtus... 3 KOULUTUS...

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SOUTAJAT

LAPPEENRANNAN SOUTAJAT Seurakirje 1/16 27.2.2016 Talvinen tervehdys kaikille Lappeenrannan Sutajille! "Pikkujulut" 15.1.2016, Karhusjärven Erän Maja Alkuvuden kuulumisia Pikkujulut pidettiin Karhusjärven Erän majalla 15.1. haasteellisissa

Lisätiedot

22.9.2015. Riihimäen Yritystalo, Teklan nh, 3.krs, osoite Eteläinen Asemakatu 2, Riihimäki. Osallistujat Paavo Vuori, puheenjohtaja Hausjärvi

22.9.2015. Riihimäen Yritystalo, Teklan nh, 3.krs, osoite Eteläinen Asemakatu 2, Riihimäki. Osallistujat Paavo Vuori, puheenjohtaja Hausjärvi Muisti 1 (7) HAUSJÄRVEN, HYVINKÄÄN, LOPEN JA RIIHIMÄEN SEUDULLISEN LIIKENNETURVALLISUUSRYHMÄN KOKOUS Aika kl 14.00 16.00 Paikka Riihimäen Yritystal, Teklan nh, 3.krs, site Eteläinen Asemakatu 2, Osallistujat

Lisätiedot

ti 16.6.2015 klo 17:30 20:40 ISLO/Tiedepuisto, Joensuu

ti 16.6.2015 klo 17:30 20:40 ISLO/Tiedepuisto, Joensuu JIPPO-junirit ry JOHTOKUNNAN KOKOUS 4/2015 MUISTIO Aika ja paikka: Läsnä: ti 16.6.2015 kl 17:30 20:40 ISLO/Tiedepuist, Jensuu Jari Laurnen (puheenjhtaja), Juni Turunen, Matti Karttunen, Jaakk Hnka-Hallila,

Lisätiedot

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 1. Hallituksen tehtävien ja timinnan perusta Hallituksen tehtävät ja timintaperiaatteet perustuvat Sumen lainsäädäntöön, erityisesti sakeyhtiölakiin ja arvpaperimarkkinalakiin

Lisätiedot

Meikäläiset. Me Itse ry:n Jäsentiedote 2 / 2014

Meikäläiset. Me Itse ry:n Jäsentiedote 2 / 2014 Meikäläiset Me Itse ry:n Jäsentiedte 2 / 2014 Kuva JT / Leija Sami Helle Helsingistä, Eira Lakka Jensuusta ja vammaistutkimuksen prfessri Sim Vehmas tapasivat Me Itse -päivillä Jyväskylässä. Me Itse ry

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Kurikan Invalidit ry Timintasuunnitelma vudelle 2017 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 JOHDANTO... 3 VARSINAINEN TOIMINTA... 3 JÄSENPALVELUT... 3 Alue- ja paikallisjärjestöjen neuvntapalvelutiminta...

Lisätiedot

Meikäläiset. Me Itse ry. Me Itse ry:n jäsentiedote 2. 2015. Me vaikutamme yhdessä, sillä se kannattaa! Liike itsenäisen elämän puolesta

Meikäläiset. Me Itse ry. Me Itse ry:n jäsentiedote 2. 2015. Me vaikutamme yhdessä, sillä se kannattaa! Liike itsenäisen elämän puolesta Meikäläiset Me Itse ry:n jäsentiedte 2. 2015 Kuvaaja Laura Vesa Me vaikutamme yhdessä, sillä se kannattaa! Me Itse ry Liike itsenäisen elämän pulesta Raha-autmaattiyhdistys tukee timintaamme Sisältö Vaikuttaminen

Lisätiedot

Toimintakäsikirja Yleisurheilujaosto

Toimintakäsikirja Yleisurheilujaosto VAASAN VASAMA- Yleisurheilu 1 (13) Timintakäsikirja 2 (13) 1. JOHDANTO... 4 2. VISIO... 4 2.1 YLEISTÄ... 4 2.2 LÄHITULEVAISUUDEN TAVOITTEET 2014-2017... 4 3. JAOSTON ORGANISAATIO JA TEHTÄVÄNJAOT... 4 3.1

Lisätiedot

Etelä-Savon OHJAAMO asioiden keskustelu Nro #3

Etelä-Savon OHJAAMO asioiden keskustelu Nro #3 MUISTIO Etelä-Savn OHJAAMO asiiden keskustelu Nr #3 Mikkeli, Etelä-Savn ELY-keskus, Ruuma - kkushune + Skype -yhteys Ajankhta 5.4.2016 kl 13:00-14:15 Läsnä: Tuija Tivakainen (ELY-keskus) Heikki Kantnen

Lisätiedot

Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu 99, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki

Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu 99, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki 1 (6) SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2012 AIKA 12.2.2012 kl 12.00 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu 99, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki Art Brand,

Lisätiedot

Kalatalousalueen ensimmäinen kokous ja vuosi

Kalatalousalueen ensimmäinen kokous ja vuosi Kalatalusalueen ensimmäinen kkus ja vusi Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen kalastusaluepäivä perjantaina 23.11.2018 Hannu Sal ELY-keskus Järvi-Sumen kalataluspalvelut Uuden kalatalusalueen alku

Lisätiedot

TERVEYSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 01.01.2011 31.12.2011. 1. Toimikunnan kokoonpano. 2. Toimikunnan toiminta. 3. Tapahtumat VUOSIKERTOMUS 2011 LIITE 2

TERVEYSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 01.01.2011 31.12.2011. 1. Toimikunnan kokoonpano. 2. Toimikunnan toiminta. 3. Tapahtumat VUOSIKERTOMUS 2011 LIITE 2 Sumen Cavalier Terveystimikunta 19.3.2012 Päivi Itknen TERVEYSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 01.01.2011 31.12.2011 1. Timikunnan kknpan Puheenjhtaja: - Päivi Itknen Jäsenet: 2. Timikunnan timinta 3. Tapahtumat

Lisätiedot

Johtokunta esittää etelän lohkon valintakokeiden järjestämistä erillisinä kokeina ja piirimestaruuskokeiden siirtämistä tammi helmikuulle.

Johtokunta esittää etelän lohkon valintakokeiden järjestämistä erillisinä kokeina ja piirimestaruuskokeiden siirtämistä tammi helmikuulle. Lunais-Sumen Ajkirayhdistys ry 1 VUOSIKOKOUSKUTSU Lunais- Sumen Ajkirayhdistyksen sääntömääräinen vusikkus pidetään keskiviikkna 12.3.2014 kl 18.00 Pöytyällä, Riihiksken mets.yhdistyksen Riistatuvalla

Lisätiedot

IAB Finland. Vuosikokous 2009. 10.3.2009 Ammattikorkeakoulu Metropolian päärakennus

IAB Finland. Vuosikokous 2009. 10.3.2009 Ammattikorkeakoulu Metropolian päärakennus IAB Finland Vusikkus 2009 10.3.2009 Ammattikrkeakulu Metrplian päärakennus 2 Sisällysluettel Esityslista... 3 Timintakertmus 2008... 4 IAB:n hallitus vunna 2008... 4 Markkinan kehitys... 5 Työryhmät...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 22.10.2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 22.10.2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 22.10.2014 2 Sisällys 1 YLEISTÄ... 3 1.1 Timinnan tarkitus... 3 1.2 Timinnan tavitteet... 3 1.3 Timinnan painpistealueet... 3 2 ORGANISAATIO... 4 2.1 Hallint... 4 2.2 Ohjaustiminta...4

Lisätiedot

Etelä-Savon alueen arvio kulttuurin ja luovan talouden toimintaedellytyksistä 2013: kolmas sektori Etelä-Savossa vuosina 2009-2013

Etelä-Savon alueen arvio kulttuurin ja luovan talouden toimintaedellytyksistä 2013: kolmas sektori Etelä-Savossa vuosina 2009-2013 7.2.2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö Kirsi Kaunisharju Sähköp. kirsi.kaunisharju@minedu.fi Arvi kulttuurin ja luvan taluden timintaedellytyksistä 2013, hjeistus 7.11.2013 Etelä-Savn alueen arvi kulttuurin

Lisätiedot

Liite 1. Suomen Ortopediyhdistys r.y. Ortopedföreningen i Finland r.f.

Liite 1. Suomen Ortopediyhdistys r.y. Ortopedföreningen i Finland r.f. Liite 1 Sumen Ortpediyhdistys r.y. Ortpedföreningen i Finland r.f. Vusikertmus 1.10.2009 30.9.2010 Yleistä Sumen Ortpediyhdistyksen (SOY) timintavusi 1.10.2009 30.9.2010 li järjestyksessään 60. Kulutustiminta

Lisätiedot

KOKO-RUSSIA TIEDOTTAA Nro 5/2010 1/5

KOKO-RUSSIA TIEDOTTAA Nro 5/2010 1/5 KOKO-RUSSIA TIEDOTTAA Nr 5/2010 KOKO-RUSSIA MUKANA TAPAHTUMISSA KOKO-RUSSIA li mukana Sumi-päivillä Rstv na Dnussa, Etelä-Venäjällä, 17. 19.5. KOKO-RUSSIA verkst kartittaa Venäjän ptentiaalisia yhteistyöalueita.

Lisätiedot

Kalastusalueiden toiminnan purkaminen ja kalatalousalueen alku

Kalastusalueiden toiminnan purkaminen ja kalatalousalueen alku Kalastusalueiden timinnan purkaminen ja kalatalusalueen alku POHJOIS-SAVON KALASTUSALUEPÄIVÄ 31.10.2018 Hannu Sal ELY-keskus Järvi-Sumen kalataluspalvelut Kalastusalueen timinnan päättyminen viimeiset

Lisätiedot

HAUKIVEDEN KALASTUSALUEEN KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA v. 2012 27. TOIMINTAVUOSI

HAUKIVEDEN KALASTUSALUEEN KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA v. 2012 27. TOIMINTAVUOSI HAUKIVEDEN KALASTUSALUEEN KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA v. 2012 27. TOIMINTAVUOSI 1. YLEISTÄ 1.1 Yleistiedt kalastusalueesta Kalastusalue käsittää Saimaan vesistön sa-alueen Jristen, Varkauden, Rantasalmen

Lisätiedot

Aktia-konsernin palkka- ja palkkioselvitys

Aktia-konsernin palkka- ja palkkioselvitys Aktia-knsernin palkka- ja palkkiselvitys Tämä selvitys nudattaa hallinnintikdin (1.10.2010) susitusta 47, jnka mukaan Aktian tulee selvittää Aktia Pankki Oyj:n (Aktia) timitusjhtajalle, muulle knserninjhdlle,

Lisätiedot

Yhteenveto työryhmän esityksestä

Yhteenveto työryhmän esityksestä Yhteenvet työryhmän esityksestä Asiakirjassa esitetyt luvut perustuvat Helsingin kaupungin laatimaan arvin Guggenheim Helsinki -hankkeen taludellisista vaikutuksista. GUGGENHEIM HELSINKI -MUSEON RAHOITUS

Lisätiedot

SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA

SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Sisällysluettel 1. HALLINTO JA TALOUS, LIITON KOKOUKSET... 4 1.1. Hallint...

Lisätiedot

Opinpaletin koulutustarjonta

Opinpaletin koulutustarjonta JOULUKUU 2014 KE 3.12.2014, kl 10 16: Alustja ja appseja aineryhmittäin (yhteiskuntatieteelliset aineet, maantiet ja bilgia) MARRASKUU 2014 TO 20..2014, kl 9 15: Verkktyövälineiden sveltaminen hjaus ja

Lisätiedot

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS. PAIKKA Hämeenlinna, Kellariravintola HÄLLÄ, ent Hälläpyörä, Raatihuoneen katu 3

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS. PAIKKA Hämeenlinna, Kellariravintola HÄLLÄ, ent Hälläpyörä, Raatihuoneen katu 3 1 (5) SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS AIKA 18.12.2011 PAIKKA Hämeenlinna, Kellariravintla HÄLLÄ, ent Hälläpyörä, Raatihuneen katu 3 PAIKALLA Art Brand, Jari Ernen, Eva

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 Henkilöstöraprtti 2014 1 Raahen seudun hyvinvintikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 Yhteistyötimikunta 17.03.2015 Yhtymähallitus 25.03.2015 Pyhäjen kunnanvaltuust Raahen kaupunginvaltuust Siikajen kunnanvaltuust

Lisätiedot

Suomen Ringetteliitto ry

Suomen Ringetteliitto ry Sumen Ringetteliitt ry VUOSIKERTOMUS 2011 Sumen Ringetteliitt ry SISÄLLYSLUETTELO 1. SUOMEN RINGETTELIITON MISSIO VUOTEEN 2016 4 2. SUOMEN RINGETTELIITON STRATEGISET VALINNAT VUOTEEN 2011 4 3. VUOSI 2011

Lisätiedot

SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA

SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Sisällysluettel TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016... 4 1. HALLINTO JA TALOUS,

Lisätiedot

SAKU-yhteyshenkilöiden tehtävät

SAKU-yhteyshenkilöiden tehtävät 1 (5) SAKU-yhteyshenkilöiden tehtävät 1. Yhteyshenkilöiden valinta Yhteyshenkilöt valitaan lukuvusittain. SAKU ry lähettää jka syksy jäsenyhteisöilleen pyynnön päivittää yhteyshenkilötiedt. Yhteyshenkilöpäivitykseen

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI VILUKKO hanke 17353. Hankkeen toteuttaja: KAAKON LUONTO JA KULTTUURI RY Hankkeen nimi ja nro: VILUKKO, 17353

LOPPURAPORTTI VILUKKO hanke 17353. Hankkeen toteuttaja: KAAKON LUONTO JA KULTTUURI RY Hankkeen nimi ja nro: VILUKKO, 17353 LOPPURAPORTTI Hankkeen tteuttaja: KAAKON LUONTO JA KULTTUURI RY Hankkeen nimi ja nr: VILUKKO, 17353 Lyhyt yhteenvet hankkeesta Hankkeen kattteemana li lunt- ja kulttuurimatkailun kehittäminen. Ylätasn

Lisätiedot

Mediakasvatus ja tietoyhteiskunnan kansalaistaidot kirjastoissa

Mediakasvatus ja tietoyhteiskunnan kansalaistaidot kirjastoissa Mediakasvatus ja tietyhteiskunnan kansalaistaidt kirjastissa Laatu-hankkeen teemaryhmä C:n kkus 18.4.2013 kl 10.00-14.00 Kuvlan kaupunginkirjastn Mediamajassa Kkuksen agenda tälle päivälle Mika Mustikkamäki

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ja Oulun kaupungin tukipalveluiden yhteistyöryhmän loppuraportti

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ja Oulun kaupungin tukipalveluiden yhteistyöryhmän loppuraportti Phjis-Phjanmaan sairaanhitpiirin ja Oulun kaupungin tukipalveluiden yhteistyöryhmän lppuraprtti 7.1.2010 Sisällysluettel 2(7) 1. Työryhmän timeksiant... 3 2. Yhteistyömahdllisuudet... 4 2.1. Tila-asiat

Lisätiedot

Asiakirja liitetään Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintasuunnitelman liitteeksi.

Asiakirja liitetään Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintasuunnitelman liitteeksi. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Aluetimist: Phjis-Karjala Keskeiset alueelliset timinnt ja timenpiteet vunna 2014 Asiakirja liitetään Sumen Nurisseurat ry:n timintasuunnitelman liitteeksi. 1. KULTTUURI-, HARRASTUS-

Lisätiedot

Suomen Hammaslääketieteen Opiskelijain Liitto ry:n hallituksen kokous Lauantaina klo Himos

Suomen Hammaslääketieteen Opiskelijain Liitto ry:n hallituksen kokous Lauantaina klo Himos Sumen Hammaslääketieteen Opiskelijain Liitt ry:n hallituksen kkus Lauantaina 20.01.2018 kl 15.00 Hims Läsnä: Hallituksen jäsenet 2018 Timihenkilöt 2018 Tapi Viita-Ah Lauri Ågren Katri Hyttinen Ville Liu

Lisätiedot

Pois syrjästä hankkeen kehittämispäivä

Pois syrjästä hankkeen kehittämispäivä MUISTIO 8/2015 18.11.2015 Pis syrjästä hankkeen kehittämispäivä Aika: 29.10.2015 kl 9.00 15.00 Paikka: Rauman kaupungintal s. Kanalinranta 3, Rauma Osallistujat: Anu-Elina Halnen, Satakunnan sairaanhitpiiri,

Lisätiedot

ICOM CECA & UMAC Annual Conference 2014 Squaring the Circle? Research, Museum, Public Alexandria, 9-14 October

ICOM CECA & UMAC Annual Conference 2014 Squaring the Circle? Research, Museum, Public Alexandria, 9-14 October ICOM CECA & UMAC Annual Cnference 2014 Squaring the Circle? Research, Museum, Public Alexandria, 9-14 Octber Matkaraprtti Mari Jalkanen Tampereen musepalvelut, kulttuurikasvatusyksikkö TAITE Osallistuin

Lisätiedot

Hallituksen kokous 1/2019

Hallituksen kokous 1/2019 PÖYTÄKIRJA 1 Hallituksen kkus 1/2019 Aika Maanantai 7.1.2019 kell 18.00 Paikka Sumen Kansallisppera ja -baletti, Helsinginkatu 58, 00250 Helsinki Läsnä Lars Lindeman puheenjhtaja Nelli Ritala sihteeri

Lisätiedot

Nuorten ja aikuisten harrasteliikunnan teemaryhmä L iikkujan polku -verkosto

Nuorten ja aikuisten harrasteliikunnan teemaryhmä L iikkujan polku -verkosto Nurten ja aikuisten harrasteliikunnan teemaryhmä 2.6.2016 L iikkujan plku -verkst Iltapäivän hjelma Esittäytymiset, kuulumisten vaiht & kertaus teemaryhmän timinnasta Hyvien käytäntöjen jakaminen: Lisää

Lisätiedot

SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA

SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 2 SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014... 4 1. HALLINTO JA TALOUS,

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2011

Toimintakertomus vuodelta 2011 Saimaan Kameraseura ry 1 (5) Toimintakertomus vuodelta 2011 1.Yleistä Saimaan kameraseura ry on perustettu vuonna 1946, joten vuosi 2011 oli sen 66. toimintavuosi. Seuran jäsenistö oli erittäin aktiivista

Lisätiedot

1. Johdanto. Jorma Koskinen Puheenjohtaja

1. Johdanto. Jorma Koskinen Puheenjohtaja 1. Jhdant Tämä n Lautamaan kyläyhdistyksen ensimmäinen kylän kehittämissuunnitelma, jnka tarkituksena n timia kaupunkisuunnitelun apuna sana yhdyskuntasuunnitelua. Lähtökhtana kyläsuunnittelussa vat lleet

Lisätiedot

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina 2015 2018

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina 2015 2018 Yhteistyöspimus Kaupunkitutkimus ja metrpliplitiikka -tutkimus- ja yhteistyöhjelman tteuttamisesta vusina 2015 2018 Yhteistyöspimus Kaupunkitutkimus ja metrpliplitiikka tutkimus- ja yhteistyöhjelman tteuttamisesta

Lisätiedot

Vastuullista liiketoimintaa 2015 1 (6)

Vastuullista liiketoimintaa 2015 1 (6) Vastuullista liiketimintaa 2015 1 (6) 2 (6) Vastuullista HYY-liiketimintaa Ylippilaskunta haluaa esimerkillään näyttää, että yritystimintaa vidaan tehdä ssiaalisesti, kulttuurisesti ja ympäristön kannalta

Lisätiedot

Suomen Snautserikerho ry. Kooste 4/2019. Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja seuraavin tarkennuksin;

Suomen Snautserikerho ry. Kooste 4/2019. Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja seuraavin tarkennuksin; Hallituksen kkus Snautserikerhn hallitus piti 4/2019 kkuksensa tiistaina Tässä kste kkuksessa käsitellyistä asiista. 1. Edellisen kkuksen pöytäkirjan hyväksyntä 2. Jäsenasiat Hyväksyttiin edellisen kkuksen

Lisätiedot

Tervetuloa Liikkujan polku verkoston kolmanteen verkostotapaamiseen! #liikkujanpolku

Tervetuloa Liikkujan polku verkoston kolmanteen verkostotapaamiseen! #liikkujanpolku Tervetula Liikkujan plku verkstn klmanteen verksttapaamiseen! #liikkujanplku Meitä n paljn, vanhja tuttuja ja aivan uusia kasvja. Olette kaikki yhtä lämpimästi tervetulleita! http://www.sprt.fi/verkstt/liikkujan-plku-verkst

Lisätiedot

-::::::::::::~:; t{ A I ::: c: ...,- '"0 ... z - ~ Z. :;:0... > ["T'l ~ ...,c :;:0. Suomen Aliopseeriliiton vuoden 1931 tulo- ja menoarvio.

-::::::::::::~:; t{ A I ::: c: ...,- '0 ... z - ~ Z. :;:0... > [T'l ~ ...,c :;:0. Suomen Aliopseeriliiton vuoden 1931 tulo- ja menoarvio. Liite N: 3. Sumen Alipseeriliitn vuden 1931 tul- ja menarvi. T u j a: 1) Jäsenmaksut 2,3 jäsentä a 1:- 2) Urheilutult. 3) Laatikkkeräys. 4) Alasastjen liitn vusipäivänä liitn hyväksi pitämistä juhlista

Lisätiedot

Tilannekatsaus 17.11.2015 Eero Ehanti

Tilannekatsaus 17.11.2015 Eero Ehanti Tilannekatsaus 17.11.2015 Eer Ehanti Muse 2015 visit Museiden sähköiset aineistt ja tiedt säilyvät, liikkuvat ja avautuvat! Standardeihin perustuvat Museiden luettelintihjeet kertvat mitä ja missä mudssa

Lisätiedot

KHO HFD 08. 08, 2013 OPETUS- JA KULTUURIMINISTERIÖ PL29 VALTIONEUVOSTO

KHO HFD 08. 08, 2013 OPETUS- JA KULTUURIMINISTERIÖ PL29 VALTIONEUVOSTO OPETUS- JA KULTUURIMINISTERIÖ PL29 VALTIONEUVOSTO 23.2.2013 KHO 08. 08, 2013 HFD LUETTELO Valtin vuden 2013 talusarvin määrärahasta 29.91.50 myönnettävät valtinavustukset valtakunnallisten nurisjärjestöjen

Lisätiedot

Hyvinvointitieto hyvinvointijohtamisen työkaluna. Matti Vähäkuopus Oulun kaupunki matti.vahakuopus@ouka.fi 0505687731

Hyvinvointitieto hyvinvointijohtamisen työkaluna. Matti Vähäkuopus Oulun kaupunki matti.vahakuopus@ouka.fi 0505687731 Hyvinvintitiet hyvinvintijhtamisen työkaluna Matti Vähäkupus Oulun kaupunki matti.vahakupus@uka.fi 0505687731 Kertmus etenee vudesta ja valtuustkaudesta tiseen Hyvinvinnin rakenteet Oulun kaupunki Kaupungin

Lisätiedot

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 1 TAMMIKUU 2013 1 2 3 4 5 6 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi Venäjällä Loppiainen 7 8 9 10 11 12 13 JOULUKUU 2012 48 1 2 49 3 4 5 6 7 8 9 50 10 11 12 13 14 15 16 51 17 18 19 20 21 22 23 52 24 252627

Lisätiedot

Taulu N:o 198. Telefooniverkon kehitys Helsingissä vuosina 1897 1902.

Taulu N:o 198. Telefooniverkon kehitys Helsingissä vuosina 1897 1902. Taulu N: 98. Telefniverkn kehitys Helsinissä vusina 897 902. V u s i! 897 898 899 900 90 902 Kaupunissa. Telefniverkn lananpituus vuden lpussa; kilmetria,9,6 2,2 2,2, 2,60, 2,46, 2,8,6 Ilmakaapelin pituus

Lisätiedot

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI Tampellan esplanadi 6, 33100 Tampere, puh. 010 841 1880, fax 010 841 1888, www.pallliitt.fi/tampere Jaettu vastuu auttaa yhteisöä kehittymään Ihmisyhteisöt rakentuvat

Lisätiedot

2017 Yleisesite EUROPEAN YOUTH PARLIAMENT FINLAND EYP FINLAND RY

2017 Yleisesite EUROPEAN YOUTH PARLIAMENT FINLAND EYP FINLAND RY 2017 Yleisesite 1 EUROPEAN YOUTH PARLIAMENT FINLAND EYP FINLAND RY YLEISESITE 2017 2 Yleisesite 2017 "Eurpan nurten parlamentin timintaan sallistuminen n erinmainen tapa nurten sallistujien kerätä tieta

Lisätiedot

KUTSUTUT Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Juhani Hirvonen, Kalevi Lehtinen, Mika Metsä-Eerola, Jari Nieminen, Marko Taipalvesi

KUTSUTUT Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Juhani Hirvonen, Kalevi Lehtinen, Mika Metsä-Eerola, Jari Nieminen, Marko Taipalvesi 1 (6) SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 6/2011 AIKA 4.9.2011 PAIKKA Ravintla Papin, Raatihuneenkatu, Hämeenlinna KUTSUTUT Art Brand, Jari Ernen, Eva Fredrikssn, Juhani Hirvnen, Kalevi

Lisätiedot

8. HELMIKUUTA 2016 STM:N HARVINAISET SAIRAUDET TYÖRYHMÄ 2014 2015 RAPORTTI TYÖRYHMÄN TOIMINNASTA JUKKA SARIOLA HARVINAISET-VERKOSTO

8. HELMIKUUTA 2016 STM:N HARVINAISET SAIRAUDET TYÖRYHMÄ 2014 2015 RAPORTTI TYÖRYHMÄN TOIMINNASTA JUKKA SARIOLA HARVINAISET-VERKOSTO 8. HELMIKUUTA 2016 STM:N HARVINAISET SAIRAUDET TYÖRYHMÄ 2014 2015 RAPORTTI TYÖRYHMÄN TOIMINNASTA JUKKA SARIOLA HARVINAISET-VERKOSTO Alkusanat Raprtti STM:n Harvinaiset sairaudet työryhmän (2014 2015) timinnasta

Lisätiedot

EUROPEAN YOUTH PARLIAMENT FINLAND EYP FINLAND RY

EUROPEAN YOUTH PARLIAMENT FINLAND EYP FINLAND RY EUROPEAN YOUTH PARLIAMENT FINLAND EYP FINLAND RY YLEISESITE 2018 Eurpan nurten parlamentin timintaan sallistuminen n erinmainen tapa nurten sallistujien kerätä tieta ajankhtaisista asiista ja hankkia hyödyllisiä

Lisätiedot

Kehittyy itse valokuvaajana Opettaa kestämään vastoinkäymisiä Opettaa asettamaan pitkäjänteisiä tavoitteita Mahdollisuus voittaa palkintoja ja

Kehittyy itse valokuvaajana Opettaa kestämään vastoinkäymisiä Opettaa asettamaan pitkäjänteisiä tavoitteita Mahdollisuus voittaa palkintoja ja Kehittyy itse valokuvaajana Opettaa kestämään vastoinkäymisiä Opettaa asettamaan pitkäjänteisiä tavoitteita Mahdollisuus voittaa palkintoja ja kunniamainintoja Mahdollisuus hakea arvonimiä Saa vuosin saatossa

Lisätiedot

Experimental Fly In Kuhmo 20.07. 22.07.2012

Experimental Fly In Kuhmo 20.07. 22.07.2012 Experimental Fly In Kuhm 20.07. 22.07.2012 Kuhm, peurjen, karhujen ja susien luvattu maa, jssa myös niiden kuvaaminen n mahdllista Samaan aikaan alueella n kansainvälinen kamarimusiikkifestivaali ja taatusti

Lisätiedot

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 2/2012. Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu 99, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 2/2012. Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu 99, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 2/2012 AIKA 22.4.2012 kl 12.00. PAIKKA LÄSNÄ Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu 99, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki Art Brand, Jari

Lisätiedot

MU:n jalkapallojaoston johtoryhmä

MU:n jalkapallojaoston johtoryhmä MU:n jalkapalljastn jhtryhmä Expert Mäntsälä 3.10.2012 Läsnä: Jari Kupiainen (PJ), Ville Hellman, Jari Piipp, Jyrki Valknen, Mikk Ahnen, Paula Jurvanen, Sari Alaluusua (paikalla san ajasta) sekä kutsuttuna

Lisätiedot

Uniapneaoireyhtymää sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Uniapneaoireyhtymää sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Uniapneaireyhtymää sairastavien aikuisten kuntutuskurssit, sittaiset perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital

Lisätiedot

PORSCHE GT3 CUP CHALLENGE FINLAND STRATEGIA 2016 2018, VS 2016

PORSCHE GT3 CUP CHALLENGE FINLAND STRATEGIA 2016 2018, VS 2016 Tekijät: PRCF:n Challenge sarjatyöryhmä, sekä Kristian Trnivaara, Sami Klsi ja Raim Niemi 28.10.2015, Mäntsälä 1 TOIMINTA-AJATUS Prsche GT3 Cup Challenge Finland n Sumen rata-autilun lippulaivana sekä

Lisätiedot

EKOKEM 1 TAPANA TURVALLISUUS. Kehittämisprojektin toiminta vuonna 2010. Toteutettu Työsuojelurahaston tuella

EKOKEM 1 TAPANA TURVALLISUUS. Kehittämisprojektin toiminta vuonna 2010. Toteutettu Työsuojelurahaston tuella EKOKEM 1 TAPANA TURVALLISUUS Kehittämisprjektin timinta vunna 2010 Tteutettu Työsujelurahastn tuella 1 EKOKEM 2 Alkusanat Tapana turvallisuus prjekti n jatka turvallisuusjhtamisen arviintiprjektille, jka

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Keskiviikk 13.2.2019 kl 17.30 18.10 Paikka Lauritsalan seurakuntakti, Kauppalankatu 1 ASIALISTA

Lisätiedot

Meilivälähdys1/2010. Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf. Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten

Meilivälähdys1/2010. Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf. Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten Meilivälähdys1/2010 Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten Elokuu (29.8): Hetki (projisoitavat), Meren äärellä (mustavalkokuvat) Syyskuu (26.9):

Lisätiedot

SAK ry Ohje 1 (3) Liitto- ja jäsenpalveluosasto Esko Grekelä/Anitta Leikos 2.12.2014

SAK ry Ohje 1 (3) Liitto- ja jäsenpalveluosasto Esko Grekelä/Anitta Leikos 2.12.2014 SAK ry Ohje 1 (3) Liitt- ja jäsenpalvelusast Esk Grekelä/Anitta Leiks 2.12.2014 PAIKALLISJÄRJESTÖN PURKAMINEN TOIMENPITEET 1. Ilmitus SAK:n alueelliseen timipisteeseen välittömästi, kun paikallisjärjestön

Lisätiedot

STAABI Tampereen yliopiston hallintotieteita opiskelevien yhdistys ry

STAABI Tampereen yliopiston hallintotieteita opiskelevien yhdistys ry STAABI Tampereen ylipistn hallinttieteita piskelevien yhdistys ry YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika: Trstai 1.12.2016 kl 17.00 Paikka: Villa Vintti 1/Kehra saari, 33200 Tampere Paikalla: Lista

Lisätiedot

Suomi 100 -tukiohjelma

Suomi 100 -tukiohjelma Sumi 100 -tukihjelma 1. Tavitteet Sumen valtillisen itsenäisyyden satavutisjuhlavutta vietetään vunna 2017. Valtineuvstn kanslian asettama Sumi 100 -hanke vastaa juhlavuden hjelman rakentamisesta. Ohjelman

Lisätiedot

Työnantajan koulutusvähennys. Työnantajan lisävähennys henkilöstön kouluttamisesta

Työnantajan koulutusvähennys. Työnantajan lisävähennys henkilöstön kouluttamisesta Työnantajan kulutusvähennys Työnantajan lisävähennys henkilöstön kuluttamisesta Elinkeintimintaa ja maatalutta harjittavalla työnantajalla n mahdllisuus tehdä massa vertuksessaan ylimääräinen vähennys

Lisätiedot

Henkilöstöpalveluiden tiedote 5/2011

Henkilöstöpalveluiden tiedote 5/2011 Lutu 29.12.2011 13:26:00 29.12.2010 Henkilöstöpalveluiden tiedte 5/2011 KEVÄÄN REKRYTOINTIEN AIKATAULUT Kevään 2012 keskitetyt rekrytinnit tteutetaan seuraavan aikataulun mukaan: Tammikuussa täyttölupa-anmusten

Lisätiedot

Asiakastapahtumat ja tilaisuudet: Asiakaspalautteet, jälkituotanto ja tiedotus

Asiakastapahtumat ja tilaisuudet: Asiakaspalautteet, jälkituotanto ja tiedotus Asiakastapahtumat ja tilaisuudet: Asiakaspalautteet, jälkitutant ja tiedtus Laatu-hankkeen teemaryhmä D:n kkus 23.4.2013 kl 9.30-14.30 Hämeenlinnan kaupunginkirjastn musiikkisalissa Kkuksen agenda tälle

Lisätiedot

-Liedon nuva 27.3.15. Pöytäkirjat vuosi 2014 28.1 26.2 16.3 8.4 16.8 4.9 9.10 20.11

-Liedon nuva 27.3.15. Pöytäkirjat vuosi 2014 28.1 26.2 16.3 8.4 16.8 4.9 9.10 20.11 Liedn nurisvaltuust -Liedn nuva 27.3.15 t vusi 2014 28.1 26.2 16.3 8.4 16.8 4.9 9.10 20.11 Liedn nurisvaltuust 1 -Liedn nuva 3.2.14 Liedn nurisvaltuustn pöytäkirja tammikuu-14 Aika: 28.1.-14 kl 18 Paikka:

Lisätiedot

Hallituksen kokous 3 / 2010-2011

Hallituksen kokous 3 / 2010-2011 Hallituksen kkus 3 / 2010-2011 Aika: 31.10.2010 kl 16:50 18:03 Paikka: Paikalla: Pissa: Vartikl, Vetelintie 5 kerhhuneist, Helsinki Mika Kntiainen (puheenjhtaja) Mikk Mulari (sihteeri) Teemu Kujala (pistui

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI Liite Kaupunginmuseo Tiina Merisalo, Päivi Elonen, Elina Kallio

HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI Liite Kaupunginmuseo Tiina Merisalo, Päivi Elonen, Elina Kallio 139 012 171 351 HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI Liite 8 Kaupunginmuse Tiina Merisal, Päivi Elnen, Elina Kalli KAUPUNGINMUSEON TILANKÄYTÖN TEHOSTAMISSUUNNITELMA 2015- Kaupunginmusen nykyinen tilankäyttö - Nykyinen

Lisätiedot

STRATEGISET TAVOITTEET 2014 2016

STRATEGISET TAVOITTEET 2014 2016 STRATEGISET TAVOITTEET 2014 2016 Vusisuunnitelma 2014 PRCF:n Trphy jast 17.10.2013, Hämeenlinna 2 TOIMINTA-AJATUS Kilpailemisesta ja rata-ajsta kiinnstuneita Prsche harrastajia varten perustettiin vunna

Lisätiedot

Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen 10.9.2015. Liikkujan polku -verkosto

Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen 10.9.2015. Liikkujan polku -verkosto Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen 10.9.2015 Liikkujan plku -verkst Tapaamisen tavitteet kirkastaa yhteistä Urheillen terveyttä seurassa viestiä ja viestintää saada tukea man piltin/hankkeen käytäntöön

Lisätiedot

Kehittämistehtävän aihe PaKaste - työskentelyjakso 2011

Kehittämistehtävän aihe PaKaste - työskentelyjakso 2011 Kehittämistehtävän aihe PaKaste - työskentelyjaks 2011 Tekijät : Anja Akujärvi Päivämäärä: 7.9.2011 Sisällysluettel 1. Jhdant 2. Inarin kunnan työskentelyjaksn aihe / sisältö 3. Tavite 4. Tteutus 5. Tulkset

Lisätiedot

työllisyystoimikunnan jäsen, Janakkalan yrittäjät ry:n edustaja

työllisyystoimikunnan jäsen, Janakkalan yrittäjät ry:n edustaja MUISTIO 5/2017 1 (2) Janakkalan kunnan työllisyystimikunta Aika: Keskiviikk kl 12.05 13:05 Paikka: Janakkalan kunnantal, kkustila Hamppula Läsnä: Ari-Pekka Jaatinen työllisyystimikunnan jäsen (saapui 12:09)

Lisätiedot

Hankkeen tavoitteet voidaan jakaa valvonnan tavoitteisiin ja työsuojeluvalvonnan kehittämisen tavoitteisiin.

Hankkeen tavoitteet voidaan jakaa valvonnan tavoitteisiin ja työsuojeluvalvonnan kehittämisen tavoitteisiin. 1 (6) 22.1.2015 Valtakunnallinen kunta-alan työsujelun valvntahanke vusina 2012-2015 ( Turvallinen, terveellinen ja tuttava kuntatyö 2015 ) HANKESUUNNITELMA Tausta Kuntasektrilla n tapahtunut ja tapahtuu

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus, Peltotuki 2016.1

Ajankohtaiskatsaus, Peltotuki 2016.1 Ajankhtaiskatsaus, Pelttuki 2016.1 Sftsal Oy huhtikuu 2016 Seuraa Pelttuen alkuruudun Tiedtteet-timinta ja sivustn www.sftsal.fi ajankhtaistiedtteita! Lyhyesti Muista palauttaa 5 vuden viljelysuunnitelma

Lisätiedot

Ylälinjasi johtaja on:

Ylälinjasi johtaja on: Tärkeää tieta sinulle jka let PM:n Teampartner Me pyrimme ylläpitämään krkeaa palvelutasa, jtta vimme pitää tästä kiinni n tärkeää, että hyödynnät seuraavaa infrmatita. Lue tämä tarkasti ja käy nämä asiat

Lisätiedot

Takon Soutajat ry Toimintasuunnitelma 2014

Takon Soutajat ry Toimintasuunnitelma 2014 Takn Sutajat ry Timintasuunnitelma 2014 1 Takn Sutajat ry Timintasuunnitelma 2014 1.YLEISTÄ... 2 2.SEURAN JOHTO... 3 3.VALMENNUSTOIMINTA... 4 4.JUNIORI- JA NUORISOTOIMINTA... 5 5.KALUSTOTOIMINTA... 6 5.1

Lisätiedot

Leena Suurpää, Nuorisotutkimusverkosto (Nuorisotutkimusseura ry.), puheenjohtaja Katariina Soanjärvi, Humanistinen ammattikorkeakoulu, sihteeri

Leena Suurpää, Nuorisotutkimusverkosto (Nuorisotutkimusseura ry.), puheenjohtaja Katariina Soanjärvi, Humanistinen ammattikorkeakoulu, sihteeri 1 Nuristyön kehittämisverkst MUISTIO 4/2010 Kkus: Krdinaatiryhmän kkus Aika: ti 30.11.2010 kl 13.00 15.55 Paikka: Läsnä: DIAK (etelä), Järvenpää Päivi Harinen, Itä-Sumen ylipist (YUNET) Elna Hirvnen, Tampereen

Lisätiedot

SEURAPOSTI 2 / 2014 Seurapostissa tällä kertaa

SEURAPOSTI 2 / 2014 Seurapostissa tällä kertaa SEURAPOSTI 2 / 2014 Seurapstissa tällä kertaa LISENSSIT KAUDELLE 2014-2015 LIITON ALAISET SARJAT JA TURNAUKSET KOULULAISTOIMINTA TUOMARIKOULUTUKSET AVUSTUKSIA SYKSYLLE 2014 SARJAPÄÄLLIKKÖ, LAPSET, NUORET

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2016

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2016 PÄLKÄNEEN KUNTA Tarkastuslautakunta 8. 5. 2017 ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2016 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄ, ARVIOINTIMENETTELY JA KOKOONPANO Pälkäneen kunnanvaltuust n kuntalain mukaisesti asettanut tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Spectrum kokous 11-12.2.2013, Sturenkatu 2a, Helsinki

Spectrum kokous 11-12.2.2013, Sturenkatu 2a, Helsinki Spectrum kkus 11-12.2.2013, Sturenkatu 2a, Helsinki Yleiset ajatukset ja ideat Miksi maanne n valinnut kääntää tietyn san Spectrumia? Sumi Kääntää Appendix 1 - Tämä n sitä, mitä Sumen muset tarvitsevat

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Yleistä Pidä Lappi Siistinä ry:n timinnan tavitteena n säilyttää Lapin puhdas ja viihtyisä ympäristö. Päämäärään pyrimme valistustiminnalla, kulutuksella, jätehulln kehittämisellä,

Lisätiedot

Fysiikan labra Powerlandissa

Fysiikan labra Powerlandissa Fysiikan labra Pwerlandissa Bumper Cars Bumper Cars n suuri autrata jka spii niin vanhille kuin nurillekin kuljettajille. Autt vat varustetut turvavöin ja autja vi ajaa yksin tai pareittain. Lievemmät

Lisätiedot

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto ry. Maistuva ammatti -hanke Hankkeen kesto 2012 2013 LOPPURAPORTTI Dnro 2089/325/2011

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto ry. Maistuva ammatti -hanke Hankkeen kesto 2012 2013 LOPPURAPORTTI Dnro 2089/325/2011 Sumen Elintarviketyöläisten Liitt ry Maistuva ammatti -hanke Hankkeen kest 2012 2013 LOPPURAPORTTI Dnr 2089/325/2011 Jaana Saaranen 20.1.2014 1 Sisällys Hankkeen tavite... 1 Hankesapulet ja yhteistyö...

Lisätiedot

KR-Tukefin 2011-2012 Korjausrakentamiseen uusia toimintamalleja ARA ja TEKES. Loppuraportti

KR-Tukefin 2011-2012 Korjausrakentamiseen uusia toimintamalleja ARA ja TEKES. Loppuraportti KR-Tukefin 2011-2012 Krjausrakentamiseen uusia timintamalleja ARA ja TEKES Lppuraprtti Sisältö Tiivistelmä sivu 1. KR-Tukefin tuttavuushanke 3 1.1. KR-Tukefin- hanke ja sen tavitteet 3 1.2. Hankkeen eteneminen

Lisätiedot

Sääntömuutos esitykset

Sääntömuutos esitykset Sääntömuuts esitykset Asiakirja 8 Sisältää myös muutksen taustan sekä partineuvstn lausunnn Hallituksen 11.10.2012 päättämät sääntöjen muutsesitykset jäsenkkukselle - Jäsenkkukselle 2012 ehdtettavat lisäykset

Lisätiedot

Liikunta- ja ympäristölautakunnan päätös 3.2.2016 3 on kumottava

Liikunta- ja ympäristölautakunnan päätös 3.2.2016 3 on kumottava Heinlan kaupunki liikunta- ja kulttuurilautakunta Oikaisuvaatimus Liikunta- ja ympäristölautakunnan päätös 3.2.2016 3 pöytäkirja asetettu yleisesti nähtäville 10.2.2016 Vaatimus: Liikunta- ja ympäristölautakunnan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUSI tytöt C98 Sportia Team

TOIMINTASUUNNITELMA KAUSI tytöt C98 Sportia Team TOIMINTASUUNNITELMA KAUSI 2011-2012 tytöt C98 Sprtia Team TOIMINTASUUNNITELMA 2(6) 1. Jukkueen nykytila, tavitteet ja sarjatas Jukkueessa n 8-9 pelaajaa, jtka vat j useamman vuden pelanneet yhdessä lentpalla.

Lisätiedot

Koonti HYYn puheenjohtajaseminaarista 25.2.2014

Koonti HYYn puheenjohtajaseminaarista 25.2.2014 Knti HYYn puheenjhtajaseminaarista 25.2.2014 Hallituksen ryhmäyttäminen ja mtivinti Vetäjinä Kerttu Kaikknen ja Jyrki Erikssn Hallituksen ryhmäyttäminen ja mtivinti -ryhmän tarkituksena li antaa puheenjhtajille

Lisätiedot