Työnantajan koulutusvähennys. Työnantajan lisävähennys henkilöstön kouluttamisesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työnantajan koulutusvähennys. Työnantajan lisävähennys henkilöstön kouluttamisesta"

Transkriptio

1 Työnantajan kulutusvähennys Työnantajan lisävähennys henkilöstön kuluttamisesta

2 Elinkeintimintaa ja maatalutta harjittavalla työnantajalla n mahdllisuus tehdä massa vertuksessaan ylimääräinen vähennys henkilökunnan kuluttamisesta. "Svelletaan alkaen pidettyihin kulutuksiin" Työnantaja vi vähentää henkilöstön kuluttamisesta aiheutuvat kulut nrmaalisti. Kulutuskustannusten lisäksi työnantaja vi tehdä vudesta 2014 alkaen ylimääräisen kulutusvähennyksen massa vertuksessaan. Kulutusvähennyksen määrä n pulet kk henkilökunnan keskimääräisestä päiväpalkasta kerrttuna vähennykseen ikeuttavien kulutuspäivien määrällä. Keskimääräisen päiväpalkan määrä lasketaan erikseen säädetyllä tavalla. Kulutusvähennykseen ikeuttavia kulutuspäiviä vi lla enintään klme päivää yhtä työntekijää khden. Yksi kulutuspäivä n kestltaan kuusi tuntia. Yksi kulutuspäivä vi kstua useammasta vähintään tunnin kestäneestä kulutuksesta. Vähennyksen saaminen edellyttää tiettyjen edellytysten tteutumista. Työnantajan n etukäteen muun muassa laadittava kk henkilöstön kattava kulutussuunnitelma ja seurattava työntekijäkhtaisesti kulutusvähennyksen edellytysten täyttymistä.

3 Edellytyksiä kulutusvähennyksen saamiselle Yleisiä edellytyksiä: Kulutusvähennystä ei saa: Kulutuksen n ltava työssä tarvittavaa Lma- ja vapaa-aikana pidetyistä kulutusta kulutuksista Kulutuksen n ltava hjattua ja valvttua Työntekijän itsensä järjestämästä kulutuksesta Työntekijän n sallistuttava tsiasiallisesti Kulutussuunnitelman ulkpulisista kulutukseen kulutuksista Kulutuksen ajalta n maksettava palkkaa Perehdytyksestä ja työhön pastuksesta Kulutukseen käytetty aika n pystyttävä Palkkatukeen ikeutettujen työntekijöiden tdentamaan kulutuksesta Kulutuksen n perustuttava työnantajan Muusta kuin elinkein- ja maatalustiminnan etukäteen tehtyyn kulutussuunnitelmaan tullähteen mukaisesta timinnasta Edellytysten täyttymisestä n laadittava työntekijäkhtainen kirjallinen selvitys

4 Kulutuspäivien laskenta Kulutusvähennys vain kknaisesta kulutuspäivästä Kulutuspäivä = 6 tuntia kulutusta Kulutuksen kest vähintään 1 h Rukatauka ei lueta kulutuksen kestn Vi kstua useampana päivänä pidetystä kulutuksesta Max 3 kulutuspäivää / työntekijä / vervusi Päivät lasketaan työntekijäkhtaisesti Tisen käymiä kulutuksia ei vi laskea muiden työntekijöiden hyväksi Esimerkki kulutuspäivien laskemisesta: Työntekijät sallistuneet vähennyksiin ikeuttaviin kulutuksiin seuraavasti: Sepp: 48 tuntia Airi: 14 tuntia Mika: 5 tuntia Kulutusvähennykseen ikeuttavia päiviä: Sepp: 3 päivää (6 tuntia x max 3 pvä) Airi: 2 päivää (6 tuntia x 2 pvä, 12 tunnin ylittävältä sin ei kknaisia päiviä) Mika: ei yhtään kknaista kulutuspäivää YHTEENSÄ 5 PÄIVÄÄ

5 Kulutusvähennyksen laskeminen Vaihe 1: Keskimääräinen päiväpalkka: vervuden työttömyysvakuutusmaksujen palkkasumma vervuden keskimääräinen työntekijämäärä 200 Vaihe 2: Ylimääräisen kulutusvähennyksen määrä: keskimääräinen päiväpalkka x kulutuspäivien määrä 2 Keskimääräisen päiväpalkan jakajana käytetään lukua 200, kun tilikauden pituus n 12 kuukautta. Js tilikauden pituus pikkeaa 12 kuukauden tilikaudesta, tulee jakajaa muuttaa vastaavalla määrällä. Js vervusi n esimerkiksi 15 kuukautta ( ), palkkjen yhteismäärä lasketaan 15 kuukauden palkista ja jakajana käytetään lukua 250 (200/12x15).

6 Kulutussuunnitelman laatiminen Työntekijöiden määrä vähintään 20 henkilöä: laki yhteistiminnasta yrityksissä (YT-laki) Muut: laki taludellisesti tuetusta ammatillisen saamisen kehittämisestä Suunnitelman n katettava kk henkilöstö tarkituksenmukaisella tavalla ryhmiteltynä Ei tarvitse yksityiskhtaisesti kirjata kulutuksia, yleisempi kuvaus kulutuksista n riittävä Tehtävä ennen kulutukseen sallistumista, suunnitelmaa vidaan päivittää

7 Esimerkki kulutusvähennyksestä Taustatiedt: Yhtiön tilikausi: Työntekijöiden lukumäärä vervuden aikana: 60 työntekijää yhteensä, jista 5 työntekijää li kesätyöntekijöitä 3 kk:n ajan, 3 li sa-aikaisia 80 %:n työajalla ja 2 työntekijää työskenteli 6 kk vervuden aikana. Kulutussuunnitelman mukaisia kulutuspäiviä: 30 vakituisista kkaikaisista työntekijöistä sallistui yli viikn kestäneelle työkehityskurssille, kesätyöntekijöiden perehdytys kesti viikn, sa-aikaiset työntekijät sallistuivat 14 viikn ajan englanninkielen kurssille (petusta 1 tunti/vk) ja lppuja työntekijöitä (22 työntekijää) kulutettiin 7 tuntia per työntekijä. Työttömyysvakuutusmaksun alaiset palkat vervunna yhteensä: eura Kulutusvähennyksen määrän laskenta: Keskimääräinen työntekijämäärä: 54,65 työntekijää (5 x 0, x 0,8 + 2 x 0,5 + 50) Keskimääräinen päiväpalkka: 228,73 eura ( / 54,65 / 200) Vähennykseen ikeuttavien kulutuspäivien määrä: 118 päivää (30 x x x 1) Kulutusvähennyksen määrä: ,07 eura (228,73 x 118 / 2)

8 Vähennystä kannattaa hakea, verkannustin henkilökunnan kuluttamiseen. Hyvä peruste kulutusmenjen tarkempaan seurantaan ja kulutuksen kehittämiseen. MUISTILISTA VÄHENNYKSEEN TARVITTAVISTA TOIMISTA: 1. Laadi kk henkilökunnan kulutussuunnitelma 2. Selvitä vervuden työttömyysvakuutusmaksujen määrä 3. Selvitä vervuden keskimääräinen työntekijämäärä 4. Selvitä vähennykseen ikeuttavien kulutuspäivien määrä 5. Laadi työntekijäkhtainen seuranta edellytysten täyttymisestä HR Ennakkverknsultinti Oy Jarkk Kuusinen puh

Ylimääräinen koulutusvähennys

Ylimääräinen koulutusvähennys 1.1.2014 alkaen Ylimääräinen koulutusvähennys 1.1.2014 alkaen työnantaja voi saada työntekijän kouluttamisesta ylimääräisen laskennallisen verovähennyksen tavallisten palkka- ja koulutuskustannusmenojen

Lisätiedot

Koulutussuunnitelmalla veroetua yrityksen kehittämistoimintaan. Lainopillinen asiamies Atte Rytkönen 5.5.2014

Koulutussuunnitelmalla veroetua yrityksen kehittämistoimintaan. Lainopillinen asiamies Atte Rytkönen 5.5.2014 Koulutussuunnitelmalla veroetua yrityksen kehittämistoimintaan Lainopillinen asiamies Atte Rytkönen 5.5.2014 Yleistä - Laki osaamisen kehittämisestä Työmarkkinajärjestöt sopivat maaliskuussa 2013 osaamisen

Lisätiedot

Ajankohtaista maatilaverotuksesta

Ajankohtaista maatilaverotuksesta Ajankohtaista maatilaverotuksesta Timo Sipilä Koulutusvähennys Hallitus on antanut eduskunnalle 5.9.2013 (HE 95/13) esityksen, jonka mukaan elinkeinotulon ja maatalouden tulon verotuksessa saisi tehdä

Lisätiedot

Koulutuskorvaus ohje työnantajille

Koulutuskorvaus ohje työnantajille Koulutuskorvaus 1 (5) Ohjeita työnantajille 1.1.2014 alkaen Koulutuskorvaus ohje työnantajille Koulutuskorvaukseen oikeutetut työnantajat Koulutuskorvauksen saamisen edellytykset Koulutuskorvaus on taloudellinen

Lisätiedot

KIRKON HENKILÖSTÖN AMMATILLISEN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN. Sari Anetjärvi

KIRKON HENKILÖSTÖN AMMATILLISEN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN. Sari Anetjärvi KIRKON HENKILÖSTÖN AMMATILLISEN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN Sari Anetjärvi Kirkon henkilöstön ammatillisen osaamisen kehittämissopimus Kirkon henkilöstön kehittämissopimuksen tilalle on tullut voimaan Kirkon

Lisätiedot

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA Kangasalan varhaiskasvatus tarjaa lapsen ja perheen tarvitsemat varhaiskasvatuspalvelut perheen tilanteen ja tarpeen mukaisesti; kkpäivähita, sapäivähita, perhepäivähita,

Lisätiedot

Liittojen yhteinen ohjeistus osaamisen kehittämistä koskevien määräysten soveltamiseksi

Liittojen yhteinen ohjeistus osaamisen kehittämistä koskevien määräysten soveltamiseksi Liittojen yhteinen ohjeistus osaamisen kehittämistä koskevien määräysten soveltamiseksi 1 Taloudellisesti tuettu osaamisen kehittäminen Tarkoituksena on edistää suunnitelmallista työntekijöiden ammatillisen

Lisätiedot

YSTEAn hed-päivät 21.11.2015

YSTEAn hed-päivät 21.11.2015 TOIMIHENKILÖLIITTO ERTO YSTEAn hed-päivät 21.11.2015 Lakimies Kaisu Ahtola Käsiteltävät aiheet Kolmen päivän koulutusoikeus ja koulutussopimus Ajankohtaista Palkankorotukset sosiaalialan järjestöissä Pakkolait

Lisätiedot

KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU

KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU PÖYTÄKIRJA VIESTINNÄN KESKUSLIITTO SUOMEN JOURNALISTILIITTO KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU Aika 3.6.2016 Paikka Eteläranta 10, Helsinki Läsnä Elina Nissi edustaen VKL:a Ltta

Lisätiedot

7.3.2013 1 (5) OSAAMISEN KEHITTÄMISEN TOIMINTAMALLI. 1 Suunnitelma koulutuksen kehittämiseksi yrityksissä. 1.1 Yt-lain piiriin kuuluvat yritykset

7.3.2013 1 (5) OSAAMISEN KEHITTÄMISEN TOIMINTAMALLI. 1 Suunnitelma koulutuksen kehittämiseksi yrityksissä. 1.1 Yt-lain piiriin kuuluvat yritykset 7.3.2013 1 (5) OSAAMISEN KEHITTÄMISEN TOIMINTAMALLI 1 Suunnitelma koulutuksen kehittämiseksi yrityksissä 1.1 Yt-lain piiriin kuuluvat yritykset Yt-laissa olevan koulutussuunnitelman perussisältöä selkeytetään.

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 56 :n muuttamisesta ja maatilatalouden tuloverolain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 95/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja maatilatalouden tuloverolain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon verottamisesta

Lisätiedot

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 1. Hallituksen tehtävien ja timinnan perusta Hallituksen tehtävät ja timintaperiaatteet perustuvat Sumen lainsäädäntöön, erityisesti sakeyhtiölakiin ja arvpaperimarkkinalakiin

Lisätiedot

Aktia-konsernin palkka- ja palkkioselvitys

Aktia-konsernin palkka- ja palkkioselvitys Aktia-knsernin palkka- ja palkkiselvitys Tämä selvitys nudattaa hallinnintikdin (1.10.2010) susitusta 47, jnka mukaan Aktian tulee selvittää Aktia Pankki Oyj:n (Aktia) timitusjhtajalle, muulle knserninjhdlle,

Lisätiedot

LUKITIETOA JA TAITOA VERKOSTA Hakuaika päättyy 5.6.2009

LUKITIETOA JA TAITOA VERKOSTA Hakuaika päättyy 5.6.2009 LUKITIETOA JA TAITOA VERKOSTA Hakuaika päättyy 5.6.2009 Khderyhmä: Alkupetuksen 1- lukkien pettajat Opettaja vi lisäksi nimetä työkavereistaan 1-2 pettajaa/erityispettajaa seuraamaan verkkluentja Millin:

Lisätiedot

Basware Konsernitilinpäätös Forum Ajankohtaista pörssiyhtiön raportoinnissa

Basware Konsernitilinpäätös Forum Ajankohtaista pörssiyhtiön raportoinnissa Basware Knsernitilinpäätös Frum Ajankhtaista pörssiyhtiön raprtinnissa 16.5.2013 Samuli Perälä, KHT Ajankhtaista pörssiyhtiön raprtinnissa Arvpaperimarkkinalain muuts Mitä tieta tilinpäätöksessä n annettava

Lisätiedot

Työsuhdeasiat ja työntekijän ohjaaminen palkkatuella työllistettäessä. Lieksa 23.1.2014

Työsuhdeasiat ja työntekijän ohjaaminen palkkatuella työllistettäessä. Lieksa 23.1.2014 Työsuhdeasiat ja työntekijän hjaaminen palkkatuella työllistettäessä Lieksa 23.1.2014 Ohjelma - Tervetula - Lakisääteiset työnantajavelvitteet Piia Heikkinen, Kristiina Turunen - Miten työnantaja vi tukea

Lisätiedot

Välityömarkkinafoorumi. Ritva Sillanterä 6.3.2015

Välityömarkkinafoorumi. Ritva Sillanterä 6.3.2015 Välityömarkkinafoorumi Ritva Sillanterä 6.3.2015 Uudistunut palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS AJALLE (kk)

TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS AJALLE (kk) TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Hakemus saapunut Haapaveden kaupunki Haapaveden ja Siikalatvan ssiaalityö PL 40 86601 HAAPAVESI TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS AJALLE (kk) Nimi Henkilötunnus Osite Puhelin Ammatti Asuinkunta

Lisätiedot

Tulityöt: järjestäminen ja suunnittelu

Tulityöt: järjestäminen ja suunnittelu Tulityöt: järjestäminen ja suunnittelu 2012 Tulitöitä vat kaikki työt, jssa n syttymän aiheuttaja (esim. kipinöinti, hitsaus, avtuli, kuuma ilma) sekä ympäristössä leva palvaara Tulityökrtti ei le lakisääteinen,

Lisätiedot

Vastuullista liiketoimintaa 2015 1 (6)

Vastuullista liiketoimintaa 2015 1 (6) Vastuullista liiketimintaa 2015 1 (6) 2 (6) Vastuullista HYY-liiketimintaa Ylippilaskunta haluaa esimerkillään näyttää, että yritystimintaa vidaan tehdä ssiaalisesti, kulttuurisesti ja ympäristön kannalta

Lisätiedot

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle Tätä ohjetta sovelletaan ennen 1.10.2016 alkaneisiin työsuhteisiin. TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden

Lisätiedot

taloudellisesti tuetusta ammatillisen osaamisen kehittämisestä

taloudellisesti tuetusta ammatillisen osaamisen kehittämisestä EDUSKUNNAN VASTAUS 192/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi taloudellisesti tuetusta ammatillisen osaamisen kehittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain uudistaminen

Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain uudistaminen Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntpyyntö 18.05.2018 OKM/93/040/2017 Kuntien kulttuuritiminnasta annetun lain uudistaminen Jhdant Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausunta liitteenä levasta muistista

Lisätiedot

RISTIKKO. Määritelmä:

RISTIKKO. Määritelmä: RISTIKKO Määritelmä: Kitkattmilla nivelillä tisiinsa yhdistettyjen sauvjen mudstamaa rakennetta santaan ristikksi. Ristikn sauvat vat rakennesia, jtka ttavat vastaan vain vet tai puristusrasituksen. Js

Lisätiedot

Valintaperiaatteet maratonmelonnan kansainvälisiin kilpailuihin 2013

Valintaperiaatteet maratonmelonnan kansainvälisiin kilpailuihin 2013 Sumen melnta- ja sutuliitt ry 6.2.2013 Valintaperiaatteet maratnmelnnan kansainvälisiin kilpailuihin 2013 Yleiset periaatteet Yleisenä pyrkimyksenä n täyttää kaikki kansainvälisissä kilpailuissa Sumen

Lisätiedot

Mab7_Osa2_Verotus.notebook. April 16, 2015. Suvi Ilvonen 1. huhti 21 10:42

Mab7_Osa2_Verotus.notebook. April 16, 2015. Suvi Ilvonen 1. huhti 21 10:42 huhti 21 10:42 Suvi Ilvonen 1 huhti 21 10:42 Suvi Ilvonen 2 huhti 21 10:42 Suvi Ilvonen 3 huhti 21 10:43 Suvi Ilvonen 4 Valtion tulovero vuonna 2015 Verotettava ansiotulo, euroa Vero alarajan kohdalla,

Lisätiedot

Tulevaisuuden työelämä on täällä jo tänään

Tulevaisuuden työelämä on täällä jo tänään Tulevaisuuden työelämä on täällä jo tänään Aki Ahlroth, Siili Solutions Oyj TEK - 20.5.2015 01 Siili Historia ja henkilöstö 13 153 365 Osaajiemme työkokemus Osaajiemme lisäys v. 2014 Työntekijämäärä Maaliskuu

Lisätiedot

Tee taulukko avioliiton, avoliiton ja rekisteröidyn parisuhteen eroista

Tee taulukko avioliiton, avoliiton ja rekisteröidyn parisuhteen eroista Tee taulukk aviliitn, avliitn ja rekisteröidyn parisuhteen erista Avliitt Aviliitt Rekisteröity parisuhde Lisäksi tee tehtävät 2 ja 4 s. 42 Avliitt Aviliitt Rekisteröity parisuhde Avliittn ei kuulu juridisia

Lisätiedot

Askolan kunnan henkilöstö-ja koulutussuunnitelma 2017

Askolan kunnan henkilöstö-ja koulutussuunnitelma 2017 Askolan kunnan henkilöstö-ja koulutussuunnitelma 2017 Yhteistyötoimikunta 30.1.2017 Kunnanhallitus1.2.2017 Sisällysluettelo 1 Yleistä 2 Perusteet henkilöstö- ja koulutussuunnitelman laatimiseen 3 Koulutuskorvauksen

Lisätiedot

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle Nuori työntekijänä Ohjeita työnantajalle Kuka on nuori työntekijä? Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta

Lisätiedot

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin:

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin: JOROISTEN KUNTA HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 214 1. Johdanto Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa määrää, että kunnassa on laadittava yhteistoimintamenettelyssä vuosittain

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt

Työelämän pelisäännöt Työelämän pelisäännöt 1. Työsopimus Kun työntekijä ottaa työntekijän töihin, hän tekee työntekijän kanssa ensin työsopimuksen. Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisesti, vaikka suullinen työsopimus on yhtä

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto OHJE VM/2875/ /2015 Valtion työmarkkinalaitos

VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto OHJE VM/2875/ /2015 Valtion työmarkkinalaitos VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS 21.12.2015 Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto OHJE VM/2875/00.00.00/2015 Valtion työmarkkinalaitos Sisältöalue Ammatillinen osaaminen Taloudellinen tuki Koulutuskorvaus

Lisätiedot

Hoitopalkkion korotus lapsen tavanomaista suuremman hoitoisuuden perusteella:

Hoitopalkkion korotus lapsen tavanomaista suuremman hoitoisuuden perusteella: 1 Limaan kaupunki PALKKIOT JA KULUKOR VAUS 1.1.2014 ALKAEN LASTENSUOJELULAIN MUKAISESSA PERHEHOIDOSSA HOITOPALKKIO Perushitpalkki 1240 41,33 Hitpalkkin vähimmäismäärä 1.1.2014 alkaen 679,71 22,66 Hitpalkkin

Lisätiedot

Ohjeita linja- ja aikatuomareille

Ohjeita linja- ja aikatuomareille Päivitetty Ohjeita linja- ja aikatumareille Yleistä Linja- ja aikatumarit timivat SM-kilpailuissa, FinGym-kilpailuissa, katsastuskilpailuissa ja kansainvälisissä kilpailuissa. Mikäli vimistelija n kkeiluajan

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN VALINTAKOE

AMMATTIKORKEAKOULUJEN LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN VALINTAKOE AMMATTIKORKEAKOULUJEN LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN VALINTAKOE Matematiikan ke 5.6.014 Nimi: Henkilötunnus: VASTAUSOHJEET: 1. Keaika n tuntia (kl 1:00 14:00). Kkeesta saa pistua aikaisintaan kl 1:30..

Lisätiedot

Työttömyysturva. Esko Salo

Työttömyysturva. Esko Salo Työttömyysturva Esko Salo 16.9.2015 Työttömyysetuuksien saajat 2014 Työttömyysetuuksia maksettiin yhteensä 4,8 mrd ansioturva: saajia 332 000, etuudet 2,7 miljardia peruspäiväraha: saajia 75 000, etuudet

Lisätiedot

Fy06 Koe 20.5.2014 Kuopion Lyseon lukio (KK) 1/6

Fy06 Koe 20.5.2014 Kuopion Lyseon lukio (KK) 1/6 Fy06 Ke 0.5.04 Kupin Lysen luki (KK) /6 6p/tehtävä.. Kaksi varattua palla rikkuu lankjen varassa lähellä tisiaan. Pallt vetävät tisiaan puleensa 0,66 N vimalla. Pienemmän palln varaus n kaksinkertainen

Lisätiedot

Arvioinnin kohteena ovat: Oman työn suunnittelu Työn kokonaisuuden hallinta Laatutavoitteiden mukainen toiminta

Arvioinnin kohteena ovat: Oman työn suunnittelu Työn kokonaisuuden hallinta Laatutavoitteiden mukainen toiminta ASIAKASPALVELU, 20 v Arviinnin khde Ammattisaamisen näyttö Muu saamisen arviinti 1. Työprsessien hallinta Arviinnin khteena vat: Työhyvinvinnista hulehtiminen 3. Työn perustana levan tiedn hallinta Työympäristöstä

Lisätiedot

Läsnä Seppänen Hannes puheenjohtaja Matero Riina-Maria talouspäällikkö, sihteeri. Juntunen Johanna varajäsen Kinnunen Pirjo-Riitta jäsen Köngäs Martti

Läsnä Seppänen Hannes puheenjohtaja Matero Riina-Maria talouspäällikkö, sihteeri. Juntunen Johanna varajäsen Kinnunen Pirjo-Riitta jäsen Köngäs Martti 1(5) Aika Keskiviikkna 30.3.2016 kl 17 Paikka Seurakuntasali, Pulanka Läsnä Seppänen Hannes puheenjhtaja Mater Riina-Maria taluspäällikkö, sihteeri Milanen Erkki varapuheenjhtaja Herukka Terttu Juntunen

Lisätiedot

Koulutuskorvausmenettely

Koulutuskorvausmenettely Koulutuskorvausmenettely Laki koulutuksen korvaamisesta Valtion virastojen osalta toimeenpanosta vastaa VM. Koulutuskorvauksen laskennassa keskeisiä tietoja ovat: Palkkakustannus Keskimääräinen päiväpalkka

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettely. Henkilöstölle annettavat tiedot Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto

Yhteistoimintamenettely. Henkilöstölle annettavat tiedot Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Yhteistoimintamenettely Henkilöstölle annettavat tiedot Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto 1 Henkilöstölle annettavat tiedot YT-laki 3 luku (10-14

Lisätiedot

Työelämän ABC. Materiaali on tarkoitettu erityisesti yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville.

Työelämän ABC. Materiaali on tarkoitettu erityisesti yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Työelämän ABC Materiaali on tarkoitettu erityisesti yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Määräaikainen vai toistaiseksi voimassa oleva työsopimus?

Lisätiedot

TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12

TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12 TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12 Lajiliittjen n mahdllista hakea tukea lasten ja nurten urheilun (6-19v) kehittämistyöhön. Nuri Sumi tukee lajiliittjen kehittämistimia

Lisätiedot

WSP/SSP: Taustaa. Jarkko Rapala Sosiaali- ja terveysministeriö

WSP/SSP: Taustaa. Jarkko Rapala Sosiaali- ja terveysministeriö WSP/SSP: Taustaa Jarkk Rapala Ssiaali- ja terveysministeriö Jhdant WSP/SSP -kulutusmateriaaliin Kulutusmateriaali tavitteena n tarjta valmiudet ymmärtää, mistä WSP:n ja SSP:n laatimisessa ja käyttööntssa

Lisätiedot

pienempää, joten vektoreiden välinen kulma voidaan aina rajoittaa välille o. Erikoisesti on

pienempää, joten vektoreiden välinen kulma voidaan aina rajoittaa välille o. Erikoisesti on 5 Pistetul ja sen svellutuksia Kun kahdella vektrilla, a ja b n hteinen alkupiste, niiden määräämät pulisurat jakavat tasn kahteen saan, kahteen kulmaan, jtka vat tistensa eksplementtikulmia, siis kulmia,

Lisätiedot

YHTEENVETO KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN JA HAJOITTELIJOIDEN PALKKAUKSESTA KUMITEOLLISUUDESSA VUONNA 2015

YHTEENVETO KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN JA HAJOITTELIJOIDEN PALKKAUKSESTA KUMITEOLLISUUDESSA VUONNA 2015 YHTEENVETO KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN JA HAJOITTELIJOIDEN PALKKAUKSESTA KUMITEOLLISUUDESSA VUONNA 2015 1. TUTUSTU TYÖELÄMÄÄN JA TIENAA-KESÄHARJOITTELUOHJELMA 2. TYÖNTEKIJÄT Kesäharjoitteluohjelman tarkoituksena

Lisätiedot

Kokonaistyöajassa olevat kansanopistot

Kokonaistyöajassa olevat kansanopistot Kokonaistyöajassa olevat kansanopistot Uusi työaikamalli Kansanopistojen rehtorit 16.2.2010 Asiantuntija Salla Pyymäki Tuottavuus- ja palkkakilpailukykyohjelma Neuvottelutulos 8.2.2010 (hallitus vahvistaa

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettely

Yhteistoimintamenettely Yhteistoimintamenettely Muutosturva Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Säännökset - YT-laissa - Työsopimuslaissa - Työttömyysturvalaissa - Laissa

Lisätiedot

HE 42/2009 vp. ja maatalousyrittäjän eläkelakia lukuun ottamatta.

HE 42/2009 vp. ja maatalousyrittäjän eläkelakia lukuun ottamatta. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Koulutusrahastosta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että ammattitutkintostipendin

Lisätiedot

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet. 2013 Edunvalvontaosasto

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet. 2013 Edunvalvontaosasto Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet 2013 Edunvalvontaosasto Taloudellinen ja/tai tuotannollinen irtisanomisperuste Tuotannollinen ja/tai taloudellinen irtisanomisperuste Tuotannollisen

Lisätiedot

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT FI_Annex III_mnbeneficiary_valmis.dc I. JOHDANTO LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT Tämä liite täydentää spimuksessa määriteltyjä ehtja tuen käyttämisestä hankkeen eri kululukissa. Nämä tarkennukset

Lisätiedot

OSAAMISEN KEHITTÄMINEN JA UUSI LAINSÄÄDÄNTÖ

OSAAMISEN KEHITTÄMINEN JA UUSI LAINSÄÄDÄNTÖ OSAAMISEN KEHITTÄMINEN JA UUSI LAINSÄÄDÄNTÖ KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ MARKKU LILJESTRÖM 5.11.2013 Oma valinta tähän 1 KOULUTUS KASAANTUU JA ERIYTYY Koulutuspolkua ennustaa sukupuoli, vanhempien koulutustausta,

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUKI SOITESSA

OMAISHOIDON TUKI SOITESSA OMAISHOIDON TUKI SOITESSA Omaishidn tuen määritelmä Laissa (Laki maishidn tuesta 2.12.2005/937) n määritelty seuraavasti; Omaishit n iäkkään, vammaisen tai sairaan henkilön hidn järjestämistä

Lisätiedot

Mobiili sosiaaliturva Pikakurssi liikkuvien työntekijöiden verotuksesta

Mobiili sosiaaliturva Pikakurssi liikkuvien työntekijöiden verotuksesta 26.1.2018 Mobiili sosiaaliturva Pikakurssi liikkuvien työntekijöiden verotuksesta Suomesta ulkomaille lähtevän työntekijän verotus TVL 9 :n mukaan luonnollinen henkilö on Suomessa yleisesti verovelvollinen,

Lisätiedot

Melonta- ja soutuliiton yleisiä periaatteita koskien valintoja

Melonta- ja soutuliiton yleisiä periaatteita koskien valintoja Sumen melnta- ja sutuliitt ry 20.2.2014 Melnta- ja sutuliitn yleisiä periaatteita kskien valintja a. Valinnat ja taludellinen tuki Valinnat hyväksyy SMSL:n Kilpailu- ja valmennusvalikunta lajivastaavan

Lisätiedot

Henkilöstöpalveluiden tiedote 5/2011

Henkilöstöpalveluiden tiedote 5/2011 Lutu 29.12.2011 13:26:00 29.12.2010 Henkilöstöpalveluiden tiedte 5/2011 KEVÄÄN REKRYTOINTIEN AIKATAULUT Kevään 2012 keskitetyt rekrytinnit tteutetaan seuraavan aikataulun mukaan: Tammikuussa täyttölupa-anmusten

Lisätiedot

28.1.2014. Pauliina Kovanen

28.1.2014. Pauliina Kovanen 28.1.2014 Pauliina Kovanen Tarvittaessa ei palkanmaksua ilmoitus verohallintoon TVR:lle myös kausityönantajailmoitus Joulu-tammikuu: Kokonaispalkkojen ilmoitus vakuutusyhtiöille (työttömyysvakuutus TVR,

Lisätiedot

Tulotiedot - Laskentasääntöjä Kansallisen tulorekisterin perustamishanke

Tulotiedot - Laskentasääntöjä Kansallisen tulorekisterin perustamishanke Versio 1.04 Tulotiedot - Laskentasääntöjä Kansallisen tulorekisterin perustamishanke Tulotiedot - Laskentasääntöjä 2 (13) Versiohistoria Versio Päivämäärä Kuvaus 1.00 9.4.2018 Dokumentti julkaistu. 1.01

Lisätiedot

Muistisairauksia sairastavien aikuisten sopeutumisvalmennuskurssit, parikurssit

Muistisairauksia sairastavien aikuisten sopeutumisvalmennuskurssit, parikurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Muistisairauksia sairastavien aikuisten speutumisvalmennuskurssit, parikurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital speutumisvalmennuskurssi,

Lisätiedot

Twist on iisalmelaisten 7- ja 8-luokalta pääsevien oma kesätyö. Twist-hakuaika on Twistin järjestää Iisalmen kaupungin nuorisopalvelut

Twist on iisalmelaisten 7- ja 8-luokalta pääsevien oma kesätyö. Twist-hakuaika on Twistin järjestää Iisalmen kaupungin nuorisopalvelut Twist n iisalmelaisten 7- ja 8-lukalta pääsevien ma kesätyö. Twist-hakuaika n 27.2. - 31.3. Twistin järjestää Iisalmen kaupungin nurispalvelut . Twist-paikkja n kesällä 2017 yhteensä 100. Ryhmiä n yhteensä

Lisätiedot

Työelämän ABC. Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville.

Työelämän ABC. Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Työelämän ABC Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Muista työsuhteen alkaessa! Pyydä työsopimuksesi kirjallisena. Työsopimuksessa

Lisätiedot

Sydänvikaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Sydänvikaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Sydänvikaa sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit Lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit, t Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012

Lisätiedot

Metropolian musiikin koulutusohjelma/ tutkintoon johtava aikuiskoulutus

Metropolian musiikin koulutusohjelma/ tutkintoon johtava aikuiskoulutus Metrplian musiikin kulutushjelma/ tutkintn jhtava aikuiskulutus Alla tieta siitä, kenelle kulutus n suunnattu sekä pääpiirteittäin, mitä kulutus sisältää. Tämän listan alla n kerrttu valintakkeen rakenteesta,

Lisätiedot

tontille rakennettua asuinnakennusta. Yhtiön omistamassa rakennuksessa on huoneistojen yhteenlasketusta Pon- Huon. Kernas no nos P-ala nz

tontille rakennettua asuinnakennusta. Yhtiön omistamassa rakennuksessa on huoneistojen yhteenlasketusta Pon- Huon. Kernas no nos P-ala nz il tl Y-tunnus: O277t7t-9 Sivu 1 ASUNTO OY ]USSINLIN]AN YHTIö]ÄR]ESTYS L 5 Yhtiön timinimi n Asunt Oy Jussinlinja ja ktipaikka Helsingin kaupunki. 2 5 Yhtiön timialana n mistaa ja hallita tnttia n 11 Helsingin

Lisätiedot

Ulkomaalaisen työntekijän vakuuttaminen

Ulkomaalaisen työntekijän vakuuttaminen työnantajalle Ulkomaalaisen työntekijän vakuuttaminen Tietoa EU-maista tulevien työntekijöiden vakuuttamissäännöistä Työnantajan muistilista A1 Mikä on A1-todistus? Maksa ulkomaalaisesta työntekijästäsi

Lisätiedot

Muistilistan tarkoitus: Valvotaan lain toteutumista sekä tavoitteiden, toimenpiteiden ja koulun tasa-arvotyön seurantamenettelyn laatua.

Muistilistan tarkoitus: Valvotaan lain toteutumista sekä tavoitteiden, toimenpiteiden ja koulun tasa-arvotyön seurantamenettelyn laatua. Muistilista tasa-arvtyön laadunvalvntaan Muistilistan tarkitus: Valvtaan lain tteutumista sekä tavitteiden, timenpiteiden ja kulun tasa-arvtyön seurantamenettelyn laatua. Jhdant: Muistilistat timivat usein

Lisätiedot

Kesätyöpaikkakysely 2015

Kesätyöpaikkakysely 2015 Kesätyöpaikkakysely 2015 Yrityksenne toimiala? (N=167) 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 Palvelut Kauppa Teollisuus Rakentaminen Julkinen sektori Kuljetus ja varastoine Muut Yrityksenne kokoluokka? (N=166)

Lisätiedot

Osake, rahasto, vakuutus vai PS-tili verotuksen kannalta? Juha-Pekka Huovinen Veronmaksajain Keskusliitto + Verotieto Oy

Osake, rahasto, vakuutus vai PS-tili verotuksen kannalta? Juha-Pekka Huovinen Veronmaksajain Keskusliitto + Verotieto Oy Osake, rahast, vakuutus vai PS-tili vertuksen kannalta? Juha-Pekka Huvinen Vernmaksajain Keskusliitt + Vertiet Oy Sijituskhteet Hajautus vaatii päämaa. Hajautus tehtävissä pienellä päämalla. Riippuu palveluntarjajasta.

Lisätiedot

KAIKKI ALKAA TIEDOSTA TULOKSELLISTA DIGITAALISESTI OHJAAVAA UUSIOKÄYTTÖÄ MAANRAKENTAMISEEN

KAIKKI ALKAA TIEDOSTA TULOKSELLISTA DIGITAALISESTI OHJAAVAA UUSIOKÄYTTÖÄ MAANRAKENTAMISEEN KAIKKI ALKAA TIEDOSTA TULOKSELLISTA DIGITAALISESTI OHJAAVAA UUSIOKÄYTTÖÄ MAANRAKENTAMISEEN Maapörssi Maapörssi n alittanut nettiphjaisen tiedn välittämisen ylijäämä maa-ainesten kierrätyksen edistämiseksi

Lisätiedot

HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008

HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008 1(5) HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008 YLEISTÄ Liikunnallisen iltapäivätiminnan kehittämishankkeiden tukemiseen liittyviä valtinavustuksia jaettaessa

Lisätiedot

Ajankohtaista Malmikaivosten työehtosopimus uudistettiin 15.6.2016 allekirjoitetulla sopimuksella työmarkkinakeskusjärjestöjen 14.6.2016 solmiman kilpailukykysopimuksen mukaisesti. Uusi työehtosopimus

Lisätiedot

Sääntömuutos esitykset

Sääntömuutos esitykset Sääntömuuts esitykset Asiakirja 8 Sisältää myös muutksen taustan sekä partineuvstn lausunnn Hallituksen 11.10.2012 päättämät sääntöjen muutsesitykset jäsenkkukselle - Jäsenkkukselle 2012 ehdtettavat lisäykset

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ikääntyvien työntekijöiden aseman parantamista koskevaksi lainsäädännöksi

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ikääntyvien työntekijöiden aseman parantamista koskevaksi lainsäädännöksi EV 26/1998 vp - HE 13/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ikääntyvien työntekijöiden aseman parantamista koskevaksi lainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 13/1998

Lisätiedot

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje Esittelijä Nurttila Annika Sivu/sivut 1 / 6 Maahantujat: mavalvntasuunnitelman ja sen tteutumisen tarkastuslmakkeen käyttöhje Tarkastuksen tavitteena n selvittää, nk maahantujalla mavalvntasuunnitelmassaan

Lisätiedot

KTJkii-aineistoluovutuksen tietosisältö

KTJkii-aineistoluovutuksen tietosisältö KTJkii-aineistluvutuksen tietsisältö 2008-02-12 Versi 1.05 2009-02-10 Versi 1.06 2010-02-16 Versi 1.07 2011-02-14 Versi 1.08 2012-02-13 Versi 1.09 2013-02-25 Versi 1.10 2014-02-10 Versi 1.11 Yleistä Ominaisuustietjen

Lisätiedot

KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013

KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013 PIKATIEDOTE 14.4.2011 KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013 Sopimus on irtisanottavissa 29.2.2012 ilman erityistä perustelua ja päättyy tällöin 1.4.2012. I PALKANKOROTUKSET 1. Palkankorotukset Palkankorotukset

Lisätiedot

Rakennusalan toimihenkilöiden sosiaalikulut ja niiden muutokset lukien

Rakennusalan toimihenkilöiden sosiaalikulut ja niiden muutokset lukien Jäsenkirje Talo/22/2017 1 (6) Anne Hirsiniemi / ABa 20.12.2017 Talonrakennusteollisuus ry:n jäsenyrityksille Rakennusalan toimihenkilöiden sosiaalikulut ja niiden muutokset 1.1.2018 lukien 1. Vuosiloma-ajan

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2016

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2016 PÄLKÄNEEN KUNTA Tarkastuslautakunta 8. 5. 2017 ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2016 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄ, ARVIOINTIMENETTELY JA KOKOONPANO Pälkäneen kunnanvaltuust n kuntalain mukaisesti asettanut tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Farmaseuttisen henkilöstön palkankorotukset alkaen

Farmaseuttisen henkilöstön palkankorotukset alkaen Jäsentiedote 7/12 JKK Farmaseuttisen henkilöstön palkankorotukset 1.12.2012 alkaen A. Henkilökohtaiset palkat 1.12.2012 Farmaseuttien, proviisorien ja pakollisessa harjoittelussa olevien farmasian oppilaiden

Lisätiedot

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma Velvoite henkilöstö- ja koulutussuunnitelman Taustalla: laatimiseen valtion virastoissa Ammatillisen osaamisen kehittämisen lakipaketti (HE 99/2013) Laki taloudellisesti

Lisätiedot

Vaaratilanteet - ilmoittaminen ja hyödyntäminen

Vaaratilanteet - ilmoittaminen ja hyödyntäminen 2012 Vaaratilanteet - ilmittaminen ja hyödyntäminen Tilastllisesti yhtä vakavaa tapaturmaa khden sattuu samankaltaisessa työssä: 1 10 30 600 Vakava tapaturma Lievä tapaturma Materiaalivahink Vaaratilanne

Lisätiedot

Kunnallinen terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2007

Kunnallinen terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2007 Kunnallinen työmarkkinalaitos Muistio 1 (5) Kunnallinen terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2007 Lainsäädännön muutokset voimassa vuodesta 2004 Terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutusta koskeva

Lisätiedot

Tietueet välitetään tunnus-arvo-pareina.

Tietueet välitetään tunnus-arvo-pareina. Tietuekuvaus 1 (11) Palkkasummailmoitus-, Ennakon hakemus/muutos- ja Koulutuskorvaushakemus-tietueiden kuvaus TYVI-rajapintaa varten 1 Johdanto 2 Tietueiden tekninen muoto 3 Yhteydenpito ja lisätiedot

Lisätiedot

Elintarvikevalvonta ja Oiva Helsingissä

Elintarvikevalvonta ja Oiva Helsingissä Elintarvikevalvnta ja Oiva Helsingissä Elintarviketurvallisuuspäällikkö Ympäristöterveydenhulln valtakunnalliset kulutuspäivät 13-15.5.2014 Helsingin ympäristökeskus Elintarviketurvallisuussast (ELO) Elintarviketurvallisuuspäällikkö

Lisätiedot

3) Työaika. Vuorotyö: Jos työtä tehdään illalla, yöllä, aamulla tai päivällä, työntekijälle maksetaan vuorotyölisää.

3) Työaika. Vuorotyö: Jos työtä tehdään illalla, yöllä, aamulla tai päivällä, työntekijälle maksetaan vuorotyölisää. 3) Työaika Työaikalaissa on yleissääntö, jonka mukaan: Työaika on 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa. Jos työntekijä tekee enemmän työtä, työ on ylityötä. Ylityöstä maksetaan ylityökorvaus, joka on

Lisätiedot

Kandien kesätyöt 2014. Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014

Kandien kesätyöt 2014. Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014 Kandien kesätyöt 2014 Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014 Kyselytutkimus lääketieteen opiskelijoille Kandien kesätöitä tutkittiin Lääkäriliiton Opiskelijatutkimuksen

Lisätiedot

Hankinnan arvo on euroa sopimuskaudella Hankinta toteutetaan käänteisenä kilpailutuksena.

Hankinnan arvo on euroa sopimuskaudella Hankinta toteutetaan käänteisenä kilpailutuksena. MAAHANMUUTTAJANUORTEN HELSINKI Hankinnan khde: Hankinnan khteena n Maahanmuuttajavanhempien päihdetietisuuden kasvattaminen ja vanhempien tukeminen nurten mielenterveysngelmien khtaamisessa Helsingissä

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 13 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että työssäoloehtoa koskevaa säännöstä peruspäivärahan osalta

Lisätiedot

Kunnallinen terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2006

Kunnallinen terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2006 Kunnallinen työmarkkinalaitos Muistio 1 (5) Kunnallinen terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2006 Lainsäädännön muutokset voimassa vuodesta 2004 Terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutusta koskeva

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus rahoitus- ja vakuutusryhmittymän vakavaraisuuden laskemisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta annetun lain (699/2004)

Lisätiedot

Palkanlaskenta_Raporttitulostin_Tilastoryhmät

Palkanlaskenta_Raporttitulostin_Tilastoryhmät 2 Sisällys Palkanlaskenta_Raporttitulostin_Tilastoryhmät... 3 1 Palkanlaskennan raporttien ohjaukset tilastoryhmillä... 4 2 Ilmoitusten määritykset tilastoryhmillä... 19 2.1 Saajakohtainen erittely (vuosi-ilmoitus)...

Lisätiedot

Suomi 100 -tukiohjelma

Suomi 100 -tukiohjelma Sumi 100 -tukihjelma 1. Tavitteet Sumen valtillisen itsenäisyyden satavutisjuhlavutta vietetään vunna 2017. Valtineuvstn kanslian asettama Sumi 100 -hanke vastaa juhlavuden hjelman rakentamisesta. Ohjelman

Lisätiedot

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2015 2 LUONTOISEDUT 2015 2. Ravintoetu 2. Puhelinetu 3 PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET 3. Kotimaan päivärahat 2015 3

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2015 2 LUONTOISEDUT 2015 2. Ravintoetu 2. Puhelinetu 3 PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET 3. Kotimaan päivärahat 2015 3 Tärkeitä lukuja vuodelle 2015 Sisällysluettelo: TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2015 2 LUONTOISEDUT 2015 2 Ravintoetu 2 Puhelinetu 3 PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET 3 Kotimaan päivärahat 2015 3 Kilometrikorvaus

Lisätiedot

PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010-2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010-2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 (6) PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010-2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Osapuolet ovat sopineet 19.2.2010 alkaneeseen ja 31.1.2013 asti voimassa olevaan Puusepänteollisuuden työntekijöiden

Lisätiedot

Työ- ja virkasuhteen keskeiset erot

Työ- ja virkasuhteen keskeiset erot Työ- ja virkasuhteen keskeiset ert Käytännön työtehtävissä ja khtelussa ei le välttämättä lennaisia erja riippumatta palvelusuhteen lajista. Viime vusina virka- ja työsuhdetta ja virka ja työsuhteen palvelussuhteen

Lisätiedot

nettiluento Lapsen syntymä ja kaksikulttuurisen parisuhteen haasteet, Jaana Anglé Lisätietoa: www.duoduo.fi

nettiluento Lapsen syntymä ja kaksikulttuurisen parisuhteen haasteet, Jaana Anglé Lisätietoa: www.duoduo.fi nettiluent Lapsen syntymä ja kaksikulttuurisen parisuhteen haasteet, Jaana Anglé Lisätieta: www.dudu.fi Du nettiluent: Lapsen syntymä ja kaksikulttuurisen parisuhteen haasteet KT Jaana Anglé Tiistai 28.10.2014

Lisätiedot

Rakennusalan toimihenkilöiden sosiaalikulut ja niiden muutokset lukien

Rakennusalan toimihenkilöiden sosiaalikulut ja niiden muutokset lukien Anne Hirsiniemi / ABa 18.12.2018 Jäsenkirje Talo/42/2018 1 (6) Työmarkkinat Talonrakennusteollisuus ry:n jäsenyrityksille Rakennusalan toimihenkilöiden sosiaalikulut ja niiden muutokset 1.1.2019 lukien

Lisätiedot