Tietoisuuden määrittely ja maailmankuva

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tietoisuuden määrittely ja maailmankuva"

Transkriptio

1 Tietoisuuden määrittely ja maailmankuva Tietoisuus on filosofian alalla laajalti kiistelty käsite. Se on ominaisuus, joka meillä ihmisillä vaikuttaisi olevan, mutta jonka laadusta ja olemassaolosta ylipäätään ei ole pystytty tuottamaan lopullisia päätelmiä. Monet nykyajan yhteiskunnassa oleelliset toiminnot nojaavat kuitenkin moraalisiin viitekehyksiin, joissa toimien arvo riippuu siitä, millaisena osapuolten tietoisuuden taso nähdään tai onko sitä ylipäätään. Toisaalta haluaisimme määritellä tietoisuuden itsellemme, jotta olisimme paremmin tietoisia toimiemme moraalisista arvoista ja toisaalta haluaisimme määritellä tietoisuuden itsellemme kaikkein sopivimmalla tavalla. Tämä sopivuus voidaan nähdä sekä määritelmän intuitiivisen moraalisen hyväksyttävyyden että sen käyttökelpoisuuden kannalta. Määritelmän käyttökelpoisuus tarkoittaa astetta, jolla se edistää moraaliin kantaa ottamattomia subjektiivisia pyrkimyksiämme tarjoamalla niille jonkinasteisia oikeutuksia: ihmiselle on objektiivisella tasolla hyödyllistä pystyä käyttämään toisia olentoja hyväkseen ja yhteisöllisessä mielessä vastaavasti antaa hyväksyttäviä moraalisia perusteluita toimilleen. Tästä näkökulmasta mahdollisimman käyttökelpoisen tietoisuuden määritelmän löytäminen on siis hyödyllistä ja toivottavaa. Robert Van Gulickin teksti "Consciousness" (The Stanford Encyclopedia of Philosophy, kevät 2009) käy seikkaperäisesti läpi erilaisia nykyaikana relevantteja vastauksia kysymyksiin tietoisuudesta ja tarjoaa kokonaiskuvan tietoisuuden määrittelyn ja määrittelyyn liittyvien näkökulmien suuntauksista. Tässä tekstissä puutun niistä mielenkiintoisimpien implikaatioihin edellä mainituilta moraalisen maailmankuvan ja käyttökelpoisuuden kannoilta. Länsimaissa yleisesti hyväksytyn moraaliajattelun mukaisesti on väärin tappaa ihminen ja kyseenalaista tehdä samoin tietynlaisille eläimille, mutta moraalisesti merkityksetöntä toisille. Pidämme nisäkkäitä kuten kissoja ja koiria eriarvoisina kuin mehiläisiä; erottelua perustellaan usein "ei se mitään tajua" -argumentilla, otusten kyvyllä tai kyvyttömyydellä tuntea tai olla tietoisia tunnoistaan. Nykypäivän teknologia ei ole vielä aivan riittävän pitkällä, mutta ennen pitkää joudumme todennäköisesti pohtimaan samoja kysymyksiä myös robotiikan ja keinoälyn aloilla. Voiko kone olla riittävän kehittynyt, että voimme tunnustaa sen tiedostavaksi? Hyödyllisyysnäkökulmasta mielenkiintoisempaa on ehkä kysyä, kuinka älykkääksi voimme koneen rakentaa joutumatta moraalisesta pakosta myöntämään sille ihmisoikeuksia. Van Gulick esittelee useita moraalisen intuition ja hyödyllisyyden

2 aspekteihin eri tavoilla suhtautuvia tietoisuusmääritelmiä; hän tekee eron olentojen tietoisuuden ja tietoisten mielentilojen määritelmien välillä, mutta mielestäni ensimmäinen kategoria redusoituu tietoisen tilan kokijan käsitteeseen. Tämä käsite voidaan yhdistää mihin tahansa tietoisen mielentilan määritelmään, jolloin tietoinen olento voidaan määritellä ilman redundanssia. Van Gulickin listaamista tietoisten tilojen lajeista kvalitatiivisen ja fenomenaalisen tilan sekä "miltä asiat tuntuvat" -tilan määritelmät pohjaavat lähtökohtaisesti redusointikelvottomiin kvalioihin. Jokainen sensorista syötettä vastaanottava taho on näiden määritelmien mukaan tietoisessa mielentilassa kokiessaan kvalioita eli raakoja tuntemuksia, joten tarkastelu ei ainakaan välittömästi vaikuta mielekkäältä haluammehan tehdä eron esimerkiksi mehiläisen ja ihmisen välillä. Hyödylliseksi kvalianäkökulma voisi muuttua, mikäli subjektien kokemien kvalioiden määrän tai muun aspektin voitaisiin todeta olevan vertailukelpoinen muiden subjektien kanssa siten, että kaikki kokijat voitaisiin asettaa "tietoisuusakselille" jossakin järjestyksessä. Ihminen olisi tällöin yksinkertaisesti tietoisampi kuin mehiläinen. Koska kvalioiden olemusta ei kuitenkaan voida ymmärtää kolmannen osapuolen näkökulmasta, olisi minkäänlainen keskinäinen vertailu tosiasiassa ongelmallista. Van Gulickin määritelmistä jäljelle jäävät täten tiedostettu tila, pääsytietoisuus ja narratiivinen tietoisuus, jotka edellisistä poiketen jättävät huomiotta fyysisestä maailmasta irralliset, abstraktit mutta samalla todelliset puhtaat aistituntemukset. Tiedostettu tila merkitsee sitä, että varsinaisen mentaalisen olotilan yhteydessä on toinen tila, joka kuvaa varsinaisessa mentaalisessa tilassa olemista. Määritelmä on lähinnä perinteistä itsetietoisuuden käsitettä: itsetietoinen olento paitsi tiedostaa, myös tiedostaa tiedostavansa. Tällainen kyky refleksiiviseen metamentaliaan antaa Van Gulickin mukaan kokijalleen kyvyn ymmärtää muita ajattelevia olentoja ja tehdä päätelmiä niiden toimista, koska kokija saa reflektion perusteella tietoa omista ajattelumalleistaan ja kykenee rinnastamaan ne muiden vastaaviin. Kyky on helppo jäsentää vastaoletuksen kautta: kuinka ajatteleva olento voisi tehdä hyviä päätelmiä muista ajattelevista olennoista, jollei tiedä millaista on ajatella ja mitä ajattelu implikoi? Metamentaalinen tietoisuus on tällöin ulkoa päin havaittavissa oleva ominaisuus, sillä se tuo selvästi mukanaan muutoin tavoittamattoman ominaisuuden. Behavioristisen havainnoinnin perusteella on todettavissa, että vaikkapa kissan tai koiran mielessä olevat mallit muista toimijoista ovat eri tasolla kuin ihmisen vastaavat. Pääsytietoisuus määritellään mentaalisten tilojen kykynä vaikuttaa muihin tiloihin ja ohjata niitä mentaalisten tilojen sisältämän informaation tulee olla laajalti saatavilla ollakseen pääsytietoisuudessa. Pääsytietoisuus koskee myös mentaalisten tilojen

3 olemassaoloa ja vaikuttaa siten päällekkäiseltä tiedostetun tilan määritelmän kanssa. Van Gulick toteaa pääsytietoisuuden implikoivan kuitenkin ennen kaikkea uudenlaisen reflektiolla saavutetun tiedon sijasta tiedon vapaampaa yhdistelyä ja hyödyntämistä erilaisissa prosesseissa. Tiedostamaton informaatio on näkemyksen mukaan käsiteltävissä ainoastaan sovelluskohtaisesti siinä missä pääsytietoisuudessa sijaitsevaa tietoa voidaan hyväksikäyttää mielivaltaisissa yhteyksissä, mikä mahdollistaa eheiden kokonaiskuvien muodostamisen ulkoisesta maailmasta. Pääsytietoisuutta hyväksikäyttävän olennon voidaan havaita toimivan automatisoidun reaktiivisuuden sijaan joustavasti, kuvasta muutoin puuttuvat abstraktit asiayhteydet huomioiden ja niitä tarvittaessa spontaanisti yhdistellen. Behavioristisen katsomuksen mukaan tiedostettu tila ja pääsytietoisuus realisoituvat ainoastaan kun olento toimii niiden mukaisesti; määritelmät tarjoavat hyödyllisyysnäkökulmasta hyvät lähtökohdat, sillä ihmisen on intuitiivisesti helppo hyväksyä asiat sellaisina kuin ne vaikuttaisivat olevan. Jollei määritelmien vaatimia ulkoisia merkkejä voida havaita olennossa, ei olento ole merkittävällä tavalla tietoinen vaikka fyysisen rakenteensa puolesta vaikuttaisikin mahdolliselta kvaliasubjektilta. Tämä asettaa varsin tiukat rajat sille, millaisia olentoja voidaan pitää tietoisina. Van Gulickin mukaan esimerkiksi riittävän nuorelta ihmislapselta havaitusti puuttuu tiedostetun tilan vaatima metakognition ulkoinen ilmaisu. Tässä tapauksessa sellainen kuitenkin normaalitilanteessa kehittyy, mutta suurimmalla osalla eläinlajeista ominaisuus jää ainaiseksi puutteeksi. Mielenkiintoiseksi määritelmät tekee myös niiden suhtautuminen tekoälytutkimukseen. Jo nykyään adaptiivisilla neuroverkoilla mallinnetut älyttömyydet kykenevät vastaamaan Turingin testiä suorittavan tiedemiehen olemisen luonnetta koskeviin kysymyksiin tasolla "ajattelen, siis olen" mutta kykenemättä osoittamaan minkäänlaista kykyä metatason analyysiin tai tiedonpalasten vapaaseen, kontekstuaaliseen yhdistelyyn. Ainakin tästä näkökulmasta on siis vielä ainakin jonkin verran matkaa siihen, että säikähtäisimme vetämään elaboraateilta shakkikoneiltamme piuhat irti. Narratiivinen tietoisuus määritellään jonkinlaisen subjektiivisen minän kokemana mentaalisten tilojen vuona. Van Gulick toteaa tietoisten tilojen olevan tällöin tiloja, jotka vuossa esiintyvät. Minä, oli se virtuaalinen tai todellinen, tarkkailee vuota sivusta: tiedostamattomat tilat eivät esiinny vuossa, joten minä ei voi huomioida niitä suoraan. Narratiivinen tietoisuus on yksi tapa hahmottaa metakognitiivista ajatusprosessia ja on mielenkiintoinen siksi, että se vastaa arkista lineaarista käsitystä tietoisuuden luonteesta ja toisaalta siksi, että Daniel Dennettin tunnettu monivedosmalli toteaa narratiivisuuden olevan aivojen jälkeenpäin konstruoima harhakuva. Monivedosmallin

4 mukaan erilaisia aistihavaintoja käsitellään toisistaan erillisinä, ja vaikka viestit havainnoista kulkevat ristiin ei yhdelläkään käsittelijällä todellisuudessa ole kokonaiskuvaa tilanteesta. Jos malli pitää paikkansa ei esimerkiksi tietoisen koneen kehittäminen vaadi reaaliaikaisen, integroidun kokonaiskäsityksen luomista, vaan epäsynkronisesti rinnakkain tuotetut ja eriäviä aspekteja käsittelevät kuvat saattavat riittää. Monivedosmalli voi siis edustaa kriittistä helpotusta keinotekoisen tietoisen älyn realisoimiseen. Käsiteltäväksi valitsemani näkökulmat ovat syystäkin materialistisia. Mikäli pyrimme hyötynäkökulmasta hyviin malleihin, dualistiset näkemykset tietoisuuden luonteesta kaatuvat fenomenalistisiin redusoimattomuuksiin, panpsykismin tyyppisiin "kaikki on tietoista" -tuloksiin jolloin joudutaan pohdiskelemaan esimerkiksi alkeishiukkasten tunnetiloja tai keinotekoiseen tietynlaisten olentojen korkeammalle kognition jalustalle nostamiseen. Idealistinen monismi taas lähinnä degeneroituu solipsismin kaltaisiin antisosiaalisiin tiloihin. Koska puhtaan mentaalisessa maailmassa kaikki tapahtuu kokijan pään sisällä, tarjoaa kanta loistavat edellytykset sosiopaattiseen hyväksikäyttömalliin, muttei niinkään yhteiskuntanäkökulmasta hyviä perusteluita. Mielenkiintoisen poikkeuksen tekee Van Gulickin mukaan puolittain dualistiseksi luettava neutraali monismi, jossa maailmassamme havaittava dualismi on lähtöisin jostakin fundamentaalisemmasta yhteisestä tekijästä. Neutraali monismi on mielenkiintoisesti yhteensopiva simulaatioargumentin kanssa: mikäli elämme simulaatiossa maailmassa, jossa monistinen tietoisuus on tosiasia, saattavat tietoisuuden ilmentymistä säädellä mielivaltaiset simulaation asettamat säännöt. Kyse voisi olla esimerkiksi simulaation suorittamista varten tehdyistä optimoinneista: simulaation sisällä tietynlaiset prosessit eivät ehkä yksinkertaisesti toimi, jollei läsnä ole tietynlainen tarkemman mallinnustason laukaiseva substraatti. Varmoja ehdokkaita tällaiseksi toiminnallisuudeksi olisivat tietoiset ajatusprosessit, joiden simulointi korkean tason kontekstuaalisuutensa vuoksi on oman kokemuksemme perusteella resurssi-intensiivistä. Tällainen tilanne voisi estää lähes miten tahansa määrittelemäämme tietoisuutta ilmentymästä muualla kuin tietynlaisissa olennoissa tarjokkeja väliinputoajiksi ovat esimerkiksi sähköiset instrumentit. Tietoisuus olisi tällöin emergentti ominaisuus eli sen ilmaantumista ei voitaisi ennakoida puhtaasti fyysisen rakenteen perusteella. Kaiken kaikkiaan parasta tietoisuuden määritelmää ei ole yksiselitteisen helppo löytää edes valitun naivin subjektiivisen hyödyn kannalta. Lähtöjoukosta suuri osa tippuu matkan varrelle ja useita käyttökelpoisia määritelmiä löytyy, mutta jäljelle jäävistä on vaikea valita. Metakognitiivinen itsetietoisuusmalli on paitsi intuitiivisesti

5 järkeenkäypä myös moraalisen motivaation näkökulmasta käyttökelpoinen, mutta monivedosmallin perusteella siinäkin on oleellista faktuaalista vikaa. Vaikuttaa siltä, että mikäli on pakotettu valitsemaan yhden joistakin näistä määritelmistä joutuu samalla uhraamaan joko intuitiivisen eleganssin tai täydellisemmän tieteellisen kuvauksen toisen hyväksi. Lähteet: Van Gulick, Robert, "Consciousness", 2009, The Stanford Encyclopedia of Philosophy, USA ( consciousness/, noudettu )

Hei, Tässä lähetän sinulle eilisen esitykseni kalvot! Leo Näreaho

Hei, Tässä lähetän sinulle eilisen esitykseni kalvot! Leo Näreaho 1 Panpsykismi (2010) Keskustelijat Heikki Mäntylä Leo Näreaho Kullervo Rainio 1.12.2010 Leo Näreaho Hei, Tässä lähetän sinulle eilisen esitykseni kalvot! Leo Näreaho 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 1.12.2010 Heikki

Lisätiedot

7. Luento 9.3. Hyvä ja paha tunne

7. Luento 9.3. Hyvä ja paha tunne 7. Luento 9.3. Hyvä ja paha tunne Hyvä ja paha 19.1.-30.3.2011 Helsingin suomenkielinen työväenopisto FM Jussi Tuovinen Luentoaineisto: http://opi.opisto.hel.fi/yleisluennot/ Hyvä ja paha tunne Pitäisikö

Lisätiedot

Lataa Olemisen porteilla - Kari Enqvist. Lataa

Lataa Olemisen porteilla - Kari Enqvist. Lataa Lataa Olemisen porteilla - Kari Enqvist Lataa Kirjailija: Kari Enqvist ISBN: 9789510369531 Sivumäärä: 297 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 28.99 Mb Mitä on aine, mitä henki ja mitä tarkoittaa olemassaolo?

Lisätiedot

Tietoisuuden ongelman ytimessä. Paavo Pylkkänen Högskolan i Skövde, Sverige Helsingin yliopisto E-mail: paavo.pylkkanen@helsinki.

Tietoisuuden ongelman ytimessä. Paavo Pylkkänen Högskolan i Skövde, Sverige Helsingin yliopisto E-mail: paavo.pylkkanen@helsinki. Tietoisuuden ongelman ytimessä Paavo Pylkkänen Högskolan i Skövde, Sverige Helsingin yliopisto E-mail: paavo.pylkkanen@helsinki.fi Konteksti: filosofinen naturalismi Filosofinen naturalismi olettaa, että

Lisätiedot

EETTISIÄ ONGELMIA. v 1.2. 1. Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä?

EETTISIÄ ONGELMIA. v 1.2. 1. Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä? Auktoriteetin hyvä EETTISIÄ ONGELMIA v 1.2 1. Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä? 2. Jos auktoriteetti on jumalolento, onko senkään hyvä aina hyvä? 3. Olet saanut tehtäväksesi

Lisätiedot

Kant Arvostelmia. Informaatioajan Filosofian kurssin essee. Otto Opiskelija 65041E

Kant Arvostelmia. Informaatioajan Filosofian kurssin essee. Otto Opiskelija 65041E Kant Arvostelmia Informaatioajan Filosofian kurssin essee Otto Opiskelija 65041E David Humen radikaalit näkemykset kausaaliudesta ja siitä johdetut ajatukset metafysiikan olemuksesta (tai pikemminkin olemattomuudesta)

Lisätiedot

Tiede ja usko KIRKKO JA KAUPUNKI 27.2.1980

Tiede ja usko KIRKKO JA KAUPUNKI 27.2.1980 Tiede ja usko Jokaisen kristityn samoin kuin jokaisen tiedemiehenkin velvollisuus on katsoa totuuteen ja pysyä siinä, julistaa professori Kaarle Kurki-Suonio. Tieteen ja uskon rajankäynti on ollut kahden

Lisätiedot

KOHTI TIETOISIA ROBOTTEJA

KOHTI TIETOISIA ROBOTTEJA SESKOn kevätseminaari 2017 KOHTI TIETOISIA ROBOTTEJA Dr. Pentti O A Haikonen Adjunct Professor Department of Philosophy University of Illinois at Springfield pentti.haikonen@pp.inet.fi ESITYKSEN PÄÄAIHEET

Lisätiedot

MIKÄ ON HAVAINTO? TIEDON SUBJEKTIIVINEN LÄHTÖKOHTA

MIKÄ ON HAVAINTO? TIEDON SUBJEKTIIVINEN LÄHTÖKOHTA HAVAINTO, DIALOGINEN KIRJOITTAMINEN Lähteet: Vilkka 2006, Tutki ja havainnoi. Helsinki: Tammi. Polanyi, 2002. Personal Knowledge. Towards a Postcritical Philosophy. London: Routledge. Merleau-Ponty 1945.

Lisätiedot

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla POIMU Sosiaalityön käytännönopettajien koulutus Kirsi Nousiainen 13.11.2014 Lahti 13.11.2014 Kirsi Nousiainen 1 Kolme näkökulmaa ohjaukseen 1. Ihminen

Lisätiedot

Luento 10. Moraalia määrittävät piirteet Timo Airaksinen: Moraalifilosofia, 1987

Luento 10. Moraalia määrittävät piirteet Timo Airaksinen: Moraalifilosofia, 1987 Luento 10 Neljä moraalia määrittävää piirrettä & Moraaliteorioiden arvioinnin standardit & Analyyttisen etiikan peruskysymykset Moraalia määrittävät piirteet Timo Airaksinen: Moraalifilosofia, 1987 Kun

Lisätiedot

Ohjelmistojen mallintaminen

Ohjelmistojen mallintaminen Ohjelmistojen mallintaminen - Mallit - Ohjelmiston kuvaaminen malleilla 31.10.2008 Harri Laine 1 Malli: abstraktio jostain kohteesta Abstrahointi: asian ilmaiseminen tavalla, joka tuo esiin tietystä näkökulmasta

Lisätiedot

MIELEN HYVINVOINTIA TIETOISUUSTAIDOILLA ELI MINDFULNESSILLA

MIELEN HYVINVOINTIA TIETOISUUSTAIDOILLA ELI MINDFULNESSILLA MIELEN HYVINVOINTIA TIETOISUUSTAIDOILLA ELI MINDFULNESSILLA MINDFULNESS ON TIETOISTA LÄSNÄOLOA Mindfulness on valintaa ja tietoinen päätös kohdistaa huomio nykyhetkeen. Tavoitteena on luoda uudenlainen

Lisätiedot

HAVAINTO LÄhde: Vilkka 2006, Tutki ja havainnoi. Helsinki: Tammi.

HAVAINTO LÄhde: Vilkka 2006, Tutki ja havainnoi. Helsinki: Tammi. HAVAINTO LÄhde: Vilkka 2006, Tutki ja havainnoi. Helsinki: Tammi. 1 MIKÄ ON HAVAINTO? Merkki (sana, lause, ajatus, ominaisuus, toiminta, teko, suhde) + sen merkitys (huom. myös kvantitatiivisessa, vrt.

Lisätiedot

HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka

HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka SISÄLTÖ Henkinen valmennus mitä? (tavoitteista, keinot ym) Mitä henkinen valmennus edellyttää

Lisätiedot

Yksilö ja yhteisö. Luennot opintojakso Yhteisöt ja yhteisötyö 2 2013-2014. Pirkko Salo

Yksilö ja yhteisö. Luennot opintojakso Yhteisöt ja yhteisötyö 2 2013-2014. Pirkko Salo Yksilö ja yhteisö Luennot opintojakso Yhteisöt ja yhteisötyö 2 2013-2014 Pirkko Salo Yksilö - yhteisö - yhteiskunta Sosiaalipedagoginen yhteisökäsitys Yksilön suhde yhteiskuntaan - kehittyy yhteisöissä,

Lisätiedot

Naturalistinen ihmiskäsitys

Naturalistinen ihmiskäsitys IHMISKÄSITYKSET Naturalistinen ihmiskäsitys Ihminen on olento, joka ei poikkea kovin paljon eläimistä: ajattelulle ja toiminnalle on olemassa aina jokin syy, joka voidaan saada selville. Ihminen ei ole

Lisätiedot

Paljonko maksat eurosta -peli

Paljonko maksat eurosta -peli Paljonko maksat eurosta -peli - Ajattele todellinen tilanne ja toimi oman näkemyksesi mukaisesti - Tee tarjous eurosta: * Korkein tarjous voittaa euron. * Huonoimman tarjouksen esittäjä joutuu maksamaan

Lisätiedot

Kainuun tulevaisuusfoorumi kommenttipuheenvuoro: koulutuksen tulevaisuus. Mikko Saari, sivistystoimialan johtaja, KT (7.5.15)

Kainuun tulevaisuusfoorumi kommenttipuheenvuoro: koulutuksen tulevaisuus. Mikko Saari, sivistystoimialan johtaja, KT (7.5.15) Kainuun tulevaisuusfoorumi kommenttipuheenvuoro: koulutuksen tulevaisuus Mikko Saari, sivistystoimialan johtaja, KT (7.5.15) Aluksi Ainoa tapa ennustaa tulevaisuutta, on keksiä se (Alan Kay) Tulevaisuus

Lisätiedot

2.4. Oppimistyyleistä

2.4. Oppimistyyleistä 2.4. Oppimistyyleistä 1. Käytännölliset Näin ajattelevilla todellisuus koostuu siitä, mitä he aistivat näkemällä, koskettamalla, kuulemalla, haistamalla ja maistamalla. He huomaavat ja pystyvät palauttamaan

Lisätiedot

Psykologi Kirsi Salonen. Luontokokemuksen. Psykologipalvelut Hyvän MielenTila www.psykologihyvanmielentila.fi

Psykologi Kirsi Salonen. Luontokokemuksen. Psykologipalvelut Hyvän MielenTila www.psykologihyvanmielentila.fi Psykologi Kirsi Salonen Luontokokemuksen pinnan alla Psykologipalvelut Hyvän MielenTila www.psykologihyvanmielentila.fi Eko- ja ympäristöpsykologi Psykologipalvelut Hyvän MielenTila PsM, laillistettu psykologi,

Lisätiedot

TEKOÄLY JA TIETOISET KONEET

TEKOÄLY JA TIETOISET KONEET ITU:n Kansainvälinen Telepäivä 17.5.2018 TEKOÄLY JA TIETOISET KONEET Pentti O A Haikonen, TkT JOHTAAKO TEKOÄLY KONETIETOISUUDEN SYNTYYN? TULEEKO INTERNET TIETOISEKSI? ALUSSA OLI ENIAC SÄHKÖAIVOT Ensimmäiset

Lisätiedot

Johtamisen vanhat periaatteet nousussa vai ovatko?

Johtamisen vanhat periaatteet nousussa vai ovatko? Johtamisen vanhat periaatteet nousussa vai ovatko? 18.2. Liito-ohjelman aamiaistilaisuus Seurahuone Helsinki Johtajuuskouluttaja, johdon työnohjaaja, mentori, OTK ESIMIESTYÖN AVAINKYSYMYKSIÄ: Ajankäyttö

Lisätiedot

Opetussuunnitelma mitä se on ja mitä se ei ole. SML pulmaparlamentti mv

Opetussuunnitelma mitä se on ja mitä se ei ole. SML pulmaparlamentti mv Opetussuunnitelma mitä se on ja mitä se ei ole SML pulmaparlamentti 11.09.2015 Jo muinaiset kreikkalaiset 3 näkökulmaa opetussuunnitelmaan 1) ops sisältöjen kokoelmana 2) ops systeemisenä kuvauksena oppimisesta

Lisätiedot

Hidasta elämää, tietoisuustaitojen merkitys stressinhallinnassa

Hidasta elämää, tietoisuustaitojen merkitys stressinhallinnassa KANSALAISAREENA RY VAPAAEHTOISTOIMINNAN KOORDINAATTOREIDEN SYYSSEMINAARI 18.-19.10.2012 Hotelli Arthur Hidasta elämää, tietoisuustaitojen merkitys stressinhallinnassa Avartamo.fi info@avartamo.fi Hidasta

Lisätiedot

Psyykkinen toimintakyky

Psyykkinen toimintakyky Psyykkinen toimintakyky Toimintakyky = ihmisen ominaisuuksien ja ympäristön suhde : kun ympäristö vastaa yksilön ominaisuuksia, ihminen kykenee toimimaan jos ihmisellä ei ole fyysisiä tai psykososiaalisia

Lisätiedot

Mindfulness ja työssä jaksaminen kokemuksellinen työpaja Minna Maksniemi

Mindfulness ja työssä jaksaminen kokemuksellinen työpaja Minna Maksniemi Kohti lasta - Pohjoisen Suomen varhaiskasvatuksen sekä esi- ja alkuopetuksen päivät 1. 2.11.2018 Mindfulness ja työssä jaksaminen kokemuksellinen työpaja 1.11.2018 Minna Maksniemi Minne tahansa menetkin,

Lisätiedot

Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana

Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana Dosentti Elina Kontu Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos,

Lisätiedot

TYÖELÄMÄÄN OHJAUS -Opintopiirin työkirja. Minä työsuhteen päättyessä. ESR/Väylä -hanke Rita Koivisto 30.5.2013 Rovaniemi

TYÖELÄMÄÄN OHJAUS -Opintopiirin työkirja. Minä työsuhteen päättyessä. ESR/Väylä -hanke Rita Koivisto 30.5.2013 Rovaniemi TYÖELÄMÄÄN OHJAUS -Opintopiirin työkirja Minä työsuhteen päättyessä ESR/Väylä -hanke Rita Koivisto 30.5.2013 Rovaniemi TYÖELÄMÄÄN OHJAUS - Opintopiirin työkirja Työelämään ohjauksen opintopiirin työkirja

Lisätiedot

Autonomian tukeminen on yhteinen etu

Autonomian tukeminen on yhteinen etu Autonomian tukeminen on yhteinen etu Päivi Topo, dosentti, pääsihteeri Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta, ETENE Sosiaali- ja terveysministeriö paivi.topo@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää!

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Median matkassa Media on tuotettua todellisuutta. Media tarjoaa informaatiota ja tapoja ymmärtää maailmaa. Suomalaiseksi sanaksi media on päätynyt englannin

Lisätiedot

YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE. Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen

YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE. Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen 1 Taustamuuttujat Enemmistö vastaajista muodostui pienemmistä yrityksistä ja yksinyrittäjistä. Vastaajista suurin ryhmä koostuu

Lisätiedot

Laajennettu tiedonkäsitys ja tiedon erilaiset muodot

Laajennettu tiedonkäsitys ja tiedon erilaiset muodot Laajennettu tiedonkäsitys ja tiedon erilaiset muodot Totuudesta väitellään Perinteinen käsitys Tutkimuksella tavoitellaan a. On kuitenkin erilaisia käsityksiä. Klassinen tiedon määritelmä esitetään Platonin

Lisätiedot

ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa. Aistit.

ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa. Aistit. ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa Aistit. Aistien maailma Ympäristön havainnointi tapahtuu aistien välityksellä. Tarkkailemme aistien avulla jatkuvasti enemmän tai vähemmän tietoisesti

Lisätiedot

Leikit, pelit ja muut toiminalliset työtavat. tavat alkuopetuksessa

Leikit, pelit ja muut toiminalliset työtavat. tavat alkuopetuksessa Leikit, pelit ja muut toiminalliset työtavat tavat alkuopetuksessa Sari Havu-Nuutinen KT, yliassistentti Mitä on opetus, opiskelu ja oppiminen? 1 Esi- ja alkuopetusikäinen lapsi oppijana Lapsi konkreetisten

Lisätiedot

Työryhmä 2. Hyväksi havaittuja käytäntöjä tutkimuseettisestä koulutuksesta. Keskiviikko 29.10.2014 Tieteiden talo, 405 Puheenjohtajana Petteri Niemi

Työryhmä 2. Hyväksi havaittuja käytäntöjä tutkimuseettisestä koulutuksesta. Keskiviikko 29.10.2014 Tieteiden talo, 405 Puheenjohtajana Petteri Niemi Työryhmä 2. Hyväksi havaittuja käytäntöjä tutkimuseettisestä koulutuksesta Keskiviikko 29.10.2014 Tieteiden talo, 405 Puheenjohtajana Petteri Niemi Eettinen tutkija... Tunnistaa asioiden eettisen puolen

Lisätiedot

TIETOINEN HAVAINTO, TIETOINEN HAVAINNOINTI JA TULKINTA SEKÄ HAVAINNOLLISTAMINEN

TIETOINEN HAVAINTO, TIETOINEN HAVAINNOINTI JA TULKINTA SEKÄ HAVAINNOLLISTAMINEN TIETOINEN HAVAINTO, TIETOINEN HAVAINNOINTI JA TULKINTA SEKÄ HAVAINNOLLISTAMINEN Hanna Vilkka Mikä on havainto? - merkki (sana, lause, ajatus, ominaisuus, toiminta, teko, suhde) + sen merkitys (huom. myös

Lisätiedot

MITÄ EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI ON? Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Turun yliopisto

MITÄ EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI ON? Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Turun yliopisto MITÄ EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI ON? Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Turun yliopisto Perusteita ennakkoarvioinnille Ulkoiset syyt: Luottamus tieteeseen säilyy (voimavara) Julkaisutoiminta ja tutkimusyhteistyö

Lisätiedot

Huomio kiinnitetään kielteisiin asioihin ja myönteiset puolet pyritään rajaamaan pois.

Huomio kiinnitetään kielteisiin asioihin ja myönteiset puolet pyritään rajaamaan pois. 1. Suodattaminen Huomio kiinnitetään kielteisiin asioihin ja myönteiset puolet pyritään rajaamaan pois. Esim. Kiinnitän huomiota hikoiluuni ja jännittämiseeni, mutta en mieti lainkaan, onko minua kohtaan

Lisätiedot

Mikä on tieteenfilosofinen positioni ja miten se vaikuttaa tutkimukseeni?

Mikä on tieteenfilosofinen positioni ja miten se vaikuttaa tutkimukseeni? Mikä on tieteenfilosofinen positioni ja miten se vaikuttaa tutkimukseeni? Jyväskylä 31.5.2017 Petteri Niemi Relativismi ja Sosiaalinen konstruktivismi Relativismi (Swoyer 2010) Relativismi on näkemysten

Lisätiedot

arkikielessä etiikka on lähes sama kuin moraali

arkikielessä etiikka on lähes sama kuin moraali Etiikan teoriat Katse s. 133-149 etiikka = 1) moraalin ja moraalikäsitysten tutkimista 2) tavat perustella sitä, mikä on moraalisesti hyvää tai oikein ja pahaa tai väärin arkikielessä etiikka on lähes

Lisätiedot

Havainto ja sen kirjaaminen sekä Itsearvioinnin ja ulkopuolisen havainnoinnin sudenkuoppia. C: Tuomas Leinonen

Havainto ja sen kirjaaminen sekä Itsearvioinnin ja ulkopuolisen havainnoinnin sudenkuoppia. C: Tuomas Leinonen Havainto ja sen kirjaaminen sekä Itsearvioinnin ja ulkopuolisen havainnoinnin sudenkuoppia C: Tuomas Leinonen Havainto VAT:ssa havainnolla tarkoitetaan tunnetussa toimintaympäristössä tehtyä huomiota asiakkaan

Lisätiedot

Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA?

Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA? ETIIKKA on oppiaine ja tutkimusala, josta käytetään myös nimitystä MORAALIFILOSOFIA. Siinä pohditaan hyvän elämän edellytyksiä ja ihmisen moraaliseen toimintaan liittyviä asioita. Tarkastelussa voidaan

Lisätiedot

Politiikka ja pedagogiikka: tehtäviä ja toimintahäiriöitä

Politiikka ja pedagogiikka: tehtäviä ja toimintahäiriöitä Sosiaalipedagogiikka epäoikeudenmukaisuuden ja haavoittuvuuden kohtaajana Xavier Úcar, Barcelonan autonominen yliopisto En ajattele itseäni sosiaalisena olentona vaan olentona, joka kykenee tekemään valintoja,

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

IPT 2. Hankinnan suunnittelu työpaja Allianssikyvykkyys ja ryhmätyöskentelyn arviointi Annika Brandt

IPT 2. Hankinnan suunnittelu työpaja Allianssikyvykkyys ja ryhmätyöskentelyn arviointi Annika Brandt IPT 2 Hankinnan suunnittelu työpaja 8.-9.6.2017 Allianssikyvykkyys ja ryhmätyöskentelyn arviointi Annika Brandt Aiemmasta IPT-työpajasta Tarjoajan vähimmäisvaatimukset ja valintakriteerit? Tilaajan tavoitteet

Lisätiedot

EDUCA 29.-30.1.2010 SIVISTYS SIIVITTÄÄ, KOULUTUS KANTAA KESKIMÄÄRÄINEN TYTTÖ JA POIKA. VTT/Sosiologi Hanna Vilkka 30.1.2010

EDUCA 29.-30.1.2010 SIVISTYS SIIVITTÄÄ, KOULUTUS KANTAA KESKIMÄÄRÄINEN TYTTÖ JA POIKA. VTT/Sosiologi Hanna Vilkka 30.1.2010 EDUCA 29.-30.1.2010 SIVISTYS SIIVITTÄÄ, KOULUTUS KANTAA KESKIMÄÄRÄINEN TYTTÖ JA POIKA VTT/Sosiologi Hanna Vilkka 30.1.2010 1) MIHIN LAPSELLA ON OIKEUS SUKUPUOLISENA? 2) MIHIN LAPSELLA ON OIKEUS SEKSUAALISENA?

Lisätiedot

MONISTE 2 Kirjoittanut Elina Katainen

MONISTE 2 Kirjoittanut Elina Katainen MONISTE 2 Kirjoittanut Elina Katainen TILASTOLLISTEN MUUTTUJIEN TYYPIT 1 Mitta-asteikot Tilastolliset muuttujat voidaan jakaa kahteen päätyyppiin: kategorisiin ja numeerisiin muuttujiin. Tämän lisäksi

Lisätiedot

T:mi Oivallus, Maj-Lis Kartano, Museokatu 42 A Helsinki GSM:

T:mi Oivallus, Maj-Lis Kartano, Museokatu 42 A Helsinki GSM: DIABETESHOITAJIEN VALTAKUNNALLISET KOULUTUSPÄIVÄT 11.4.2019 OMAN PERSOONAN KÄYTTÖ AMMATISSA Maj-Lis Kartano Psykoterapeutti, ryhmäpsykoanalyytikko Ryhmäpsykoterapian kouluttaja, esh-kätilö KOHDATTAVANA

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa. Kaisa Pietilä 28.1.2016

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa. Kaisa Pietilä 28.1.2016 K Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa Kaisa Pietilä 28.1.2016 Työpajan lähtökohdat Jokaisella on mahdollisuus lisätä työhönsä terapeuttisia elementtejä kysyä ja kyseenalaistaa

Lisätiedot

Ongelma(t): Voiko älykkyyden määritellä ja voiko sitä mitata, myös objektiivisesti? Onko älykkyyttä ilman (näkyvää) toimintaa? Voiko kone olla älykäs

Ongelma(t): Voiko älykkyyden määritellä ja voiko sitä mitata, myös objektiivisesti? Onko älykkyyttä ilman (näkyvää) toimintaa? Voiko kone olla älykäs Ongelma(t): Voiko älykkyyden määritellä ja voiko sitä mitata, myös objektiivisesti? Onko älykkyyttä ilman (näkyvää) toimintaa? Voiko kone olla älykäs ja jos voi, niin tulisiko sellainen rakentaa? 2012-2013

Lisätiedot

Minua opastaa vapaa tahto! Minua tasapainottaa tunneälykkyys. Luomisvoimani ovat yllätys ja mielenselkeys.

Minua opastaa vapaa tahto! Minua tasapainottaa tunneälykkyys. Luomisvoimani ovat yllätys ja mielenselkeys. Päivä 67 3.8 Sininen Lunaarinen Käsi Mistä pitää kiinni kaksin käsin ja mistä irrottaa ote? Haasteen lunaarinen sointu tarjoilee valintoja ja vastakohtia. On aika valita niin että oma voima saa virrata

Lisätiedot

Heikki Salomaa 10.12.2013. Minustako auttajaksi?

Heikki Salomaa 10.12.2013. Minustako auttajaksi? Heikki Salomaa 10.12.2013 Minustako auttajaksi? Älä pakene. Täältä ei voi paeta. Tämä on maailma. Me olemme maailmassa. Heaven, that s so simple! Merkitysten etsintä Tieteen filosofian peruskysymykset

Lisätiedot

Teknologia lisää kiirettä vai lisää aikaa? Jaakko Heinimäki

Teknologia lisää kiirettä vai lisää aikaa? Jaakko Heinimäki Teknologia lisää kiirettä vai lisää aikaa? Hitaan ja nopean ajan kulttuuri Hitaan ja nopean ajan kulttuuri Thomas Hylland Eriksen, Hetken tyrannia (2003): Keskeisin muutos siirryttäessä teollisuusyhteiskunnasta

Lisätiedot

Kommentteja Robert Arnkilin puheenvuoroon Tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu. Keijo Räsänen keijo.rasanen@aalto.fi

Kommentteja Robert Arnkilin puheenvuoroon Tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu. Keijo Räsänen keijo.rasanen@aalto.fi Kommentteja Robert Arnkilin puheenvuoroon Tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu Keijo Räsänen keijo.rasanen@aalto.fi 1. Mitä Robert sanoi, ymmärrykseni mukaan 2. Kommenttieni tausta, osin samanlaisessa

Lisätiedot

Entä sitten kun ei pyyhi hyvin?! keinoja stressin hallintaan ilon psykologian ja läsnäolon avulla

Entä sitten kun ei pyyhi hyvin?! keinoja stressin hallintaan ilon psykologian ja läsnäolon avulla TYÖSSÄ JAKSAMINEN JA HYVINVOINTI Entä sitten kun ei pyyhi hyvin?! keinoja stressin hallintaan ilon psykologian ja läsnäolon avulla Pia Orell-Liukkunen TeraPia; www.terapiaorell.com Flowmeon Oy, www.flowmeon.fi

Lisätiedot

9. Luento 23.3. Hyvä ja paha asenne itseen

9. Luento 23.3. Hyvä ja paha asenne itseen 9. Luento 23.3. Hyvä ja paha asenne itseen Hyvä ja paha 19.1.-30.3.2011 Helsingin suomenkielinen työväenopisto FM Jussi Tuovinen Luentoaineisto: http://opi.opisto.hel.fi/yleisluennot/ Hyvä ja paha asenne

Lisätiedot

Itse- ja vertaisarviointi metataitoja kehittämässä. Jyväskylän yliopisto Opettajankoulutuslaitos mirja.tarnanen@jyu.fi

Itse- ja vertaisarviointi metataitoja kehittämässä. Jyväskylän yliopisto Opettajankoulutuslaitos mirja.tarnanen@jyu.fi Itse- ja vertaisarviointi metataitoja kehittämässä Jyväskylän yliopisto Opettajankoulutuslaitos mirja.tarnanen@jyu.fi Kurkistus oppimis- sekä taito- ja osaamiskäsityksiimme Millaisessa kontekstissa opetamme?

Lisätiedot

EETTISIÄ ONGELMIA. v Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä?

EETTISIÄ ONGELMIA. v Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä? Auktoriteetin hyvä EETTISIÄ ONGELMIA v 1.3 1. Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä? 2. Jos auktoriteetti on jumalolento, onko senkään hyvä aina hyvä? 3. Olet saanut tehtäväksesi

Lisätiedot

Harjoitteiden lyhyet kuvaukset. Osa 1: Kilpailemisen taidon perusta. Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle kilpailemisesta

Harjoitteiden lyhyet kuvaukset. Osa 1: Kilpailemisen taidon perusta. Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle kilpailemisesta Tässä on kuvattuna jokainen harjoitemateriaalin sisältyvä harjoite. Harjoituksesta kuvataan sen tavoite ja toteutustapa lyhyesti. Voit tutustua harjoitteisiin alustavasti kuvausten avulla. Voit myös hakea

Lisätiedot

Suhteellisuusteorian vajavuudesta

Suhteellisuusteorian vajavuudesta Suhteellisuusteorian vajavuudesta Isa-Av ain Totuuden talosta House of Truth http://www.houseoftruth.education Sisältö 1 Newtonin lait 2 2 Supermassiiviset mustat aukot 2 3 Suhteellisuusteorian perusta

Lisätiedot

Matterport vai GeoSLAM? Juliane Jokinen ja Sakari Mäenpää

Matterport vai GeoSLAM? Juliane Jokinen ja Sakari Mäenpää Matterport vai GeoSLAM? Juliane Jokinen ja Sakari Mäenpää Esittely Tutkimusaineiston laatija DI Aino Keitaanniemi Aino Keitaanniemi työskentelee Aalto yliopiston Rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen

Lisätiedot

Schulcurriculum Ethik

Schulcurriculum Ethik Schulcurriculum Ethik Klassen 10 bis 12 (Achtung: Lehrplan ist in finnischer Sprache verfasst, da Ethik in Klasse 10 bis 12 auf Finnisch unterrichtet wird.) Deutsche Schule Helsinki Malminkatu 14 00100

Lisätiedot

Miksi tarvitaan eettistä keskustelua. Markku Lehto 28.1.2016

Miksi tarvitaan eettistä keskustelua. Markku Lehto 28.1.2016 Miksi tarvitaan eettistä keskustelua Markku Lehto 28.1.2016 Tausta» Eettisen ajattelun taustalla on» Biologinen pohjaviritys» Kulttuurin arvoväritys» Sosialisaatioprosessin mankelointi Miksi tarvitaan

Lisätiedot

Asunnottomuuden ehkäisy, vapautuvat vangit ja AE-periaate teemaryhmän tapaaminen

Asunnottomuuden ehkäisy, vapautuvat vangit ja AE-periaate teemaryhmän tapaaminen Asunnottomuuden ehkäisy, vapautuvat vangit ja AE-periaate teemaryhmän tapaaminen Asuminen, kuntouttava työote ja integraatio Jenni Mäki Sampo Järvelä 07.11.2011 Tampere AE-periaate ja lainrikkojat Asunnon

Lisätiedot

Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat

Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat Tuula Mattila/ Uudet Tuumat 6.5.2014 1 Kyselyn tarkoituksena oli selvittää ikääntyvien palomiesten pelkoja ja pelkojen vaikutusta

Lisätiedot

Henkinen väkivalta ja siitä selviytyminen

Henkinen väkivalta ja siitä selviytyminen Henkinen väkivalta ja siitä selviytyminen Vanha Satama Mielenterveysmessut 20.11.2012 Narsistien uhrien tuki ry Sirpa Polo FT, KM Henkinen väkivalta On ajassa ilmi tuleva oleva vakava ja laaja psyykkinen

Lisätiedot

Ilpo Halonen 2005. 1.3 Päätelmistä ja niiden pätevyydestä. Luonnehdintoja logiikasta 1. Johdatus logiikkaan. Luonnehdintoja logiikasta 2

Ilpo Halonen 2005. 1.3 Päätelmistä ja niiden pätevyydestä. Luonnehdintoja logiikasta 1. Johdatus logiikkaan. Luonnehdintoja logiikasta 2 uonnehdintoja logiikasta 1 Johdatus logiikkaan Ilpo Halonen Syksy 2005 ilpo.halonen@helsinki.fi Filosofian laitos Humanistinen tiedekunta "ogiikka on itse asiassa tiede, johon sisältyy runsaasti mielenkiintoisia

Lisätiedot

Tieteenfilosofia 4/4. Heikki J. Koskinen, FT, Dos. Helsingin yliopisto / Suomen Akatemia

Tieteenfilosofia 4/4. Heikki J. Koskinen, FT, Dos. Helsingin yliopisto / Suomen Akatemia Tieteenfilosofia 4/4 Heikki J. Koskinen, FT, Dos. Helsingin yliopisto / Suomen Akatemia 1 Tieteellinen selittäminen Tieteellisen tutkimuksen perustehtävä on maailmaa koskevan uuden ja totuudenmukaisen

Lisätiedot

Luento 12: XML ja metatieto

Luento 12: XML ja metatieto Luento 12: XML ja metatieto AS-0.110 XML-kuvauskielten perusteet Janne Kalliola XML ja metatieto Metatieto rakenne sanasto Resource Description Framework graafikuvaus XML Semanttinen Web agentit 2 1 Metatieto

Lisätiedot

Osallisuus ja maakunta. Tomi Kiilakoski Nuorisotutkimusverkosto

Osallisuus ja maakunta. Tomi Kiilakoski Nuorisotutkimusverkosto Osallisuus ja maakunta Tomi Kiilakoski sotutkimusverkosto Myllyniemi: sobarometri 2013 24/1/18 Tomi Kiilakoski Lasten rooli Alamainen = sote-toimien ja päätösten kohde, jonka olisi parasta ottaa, mitä

Lisätiedot

OPPIMISKYVYKKYYS DIGITALISOITUVASSA MAAILMASSA

OPPIMISKYVYKKYYS DIGITALISOITUVASSA MAAILMASSA OPPIMISKYVYKKYYS DIGITALISOITUVASSA MAAILMASSA Sisältö Ihmisen oppiminen ja ohjautuvuus Ihminen digitalisoituvassa elinympäristössä Oleellisen oppimiskyvykkyys, mikä meitä vie? Yhteistyötä yrityksissä

Lisätiedot

Tietoinen (kirjallinen) lupa

Tietoinen (kirjallinen) lupa Tietoinen (kirjallinen) lupa Tutkittava voi antaa tietoon perustuvan suostumuksensa osallistua tutkimukseen ainoastaan asianmukaisen informaation perusteella Läpinäkyvyys ja vastuullisuus Toisinaan vaaditaan,

Lisätiedot

Autenttiset oppimisratkaisut syväoppimisen tukena. Leena Vainio, Omnia Irja Leppisaari, Centria

Autenttiset oppimisratkaisut syväoppimisen tukena. Leena Vainio, Omnia Irja Leppisaari, Centria Autenttiset oppimisratkaisut syväoppimisen tukena Leena Vainio, Omnia Irja Leppisaari, Centria Miten koukutamme oppimaan? Minkälaisilla pedagogisilla ratkaisuilla voitaisiin vahvistaa työelämäläheistä

Lisätiedot

SEURANTAMITTARIT Mitä tietoja kerätään? Mitä tekijöitä seurataan? Mitkä ovat keskeiset ulkoiset tekijät,

SEURANTAMITTARIT Mitä tietoja kerätään? Mitä tekijöitä seurataan? Mitkä ovat keskeiset ulkoiset tekijät, Taulukko 2. Hankkeen seuranta- ja vaikutusten arviointisuunnitelma. HUOM. Täytä ne tasot, jotka koet tämän hankkeen kannalta keskeisiksi. *) Ensisijaisesti täytettävät tasot ovat A, C, F ja H. Hanke: Hankkeen

Lisätiedot

KIRKOLLISEN JOHTAMISEN FORUM 28.1.2016. Jaana Laukkarinen Kehityspiikki Consulting Oy

KIRKOLLISEN JOHTAMISEN FORUM 28.1.2016. Jaana Laukkarinen Kehityspiikki Consulting Oy KIRKOLLISEN JOHTAMISEN FORUM 28.1.2016 Jaana Laukkarinen Kehityspiikki Consulting Oy Mitä johtaja pelkää? Valta, johtajan työkalu Mitä valta tekee käyttäjälleen? Johtajan työssä ymmärrys itsetuntemuksen

Lisätiedot

Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa. Teemu Rantanen 7.3.2012

Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa. Teemu Rantanen 7.3.2012 Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa Teemu Rantanen 7.3.2012 Taustaa YAMK-tutkinto edelleen kohtuullisen uusi ja paikoin heikosti tunnettu > Tarvitaan myös tutkimustietoa

Lisätiedot

ICF / VAT toimintakyvyn arviointi. Kumppaniksi ry, Tuomas Leinonen

ICF / VAT toimintakyvyn arviointi. Kumppaniksi ry, Tuomas Leinonen ICF / VAT toimintakyvyn arviointi ICF ICF on WHO:n tekemä toimintakykyluokitus Se ei ole mittari Se tarjoaa hyvän rakenteen toimintakyvyn kuvaamiseksi Se tarvitsee tuekseen välineen jolla toimintakyvyn

Lisätiedot

ESSENTIAL MOTION OHJAAJAKOULUTUS

ESSENTIAL MOTION OHJAAJAKOULUTUS 1/6 ESSENTIAL MOTION OHJAAJAKOULUTUS Perusopetusjakson sisältö, 1. ja 2. vuosi Essential Motion kokemuksena Essential Motionin tarkoitus on luoda ilmapiiri, jossa ihmisillä on mahdollisuus saada syvä kokemuksellinen

Lisätiedot

Psykoosisairauksien tuomat neuropsykologiset haasteet

Psykoosisairauksien tuomat neuropsykologiset haasteet Psykoosisairauksien tuomat neuropsykologiset haasteet Hyvinkään sairaala 19.11.2015 Neuropsykologian erikoispsykologi Laila Luoma laila.luoma@hus.fi 1 Neuropsykologian kohteena on aivojen ja käyttäytymisen

Lisätiedot

Etiikka. Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä Kehittämispäivä 30.11.2007

Etiikka. Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä Kehittämispäivä 30.11.2007 Etiikka Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä Kehittämispäivä 30.11.2007 Wittgensteinin määritelmät etiikalle Etiikka on tutkimusta siitä, mikä on hyvää. Etiikka on tutkimusta siitä, mikä on arvokasta. Etiikka

Lisätiedot

Asiakaspalvelu- ja myyntisuoritusten arviointi

Asiakaspalvelu- ja myyntisuoritusten arviointi ASIAKASPALVELUSUORITUSTEN ANALYSOINTI Asiakaspalvelu- ja myyntisuoritusten arviointi Seuraavan, alla olevan helpon työkalun avulla voit itse nopeasti arvioida myynnissä ja asiakaspalvelussa työskentelevien

Lisätiedot

TIEDONINTRESSI. Hanna Vilkka. 10. huhtikuuta 12

TIEDONINTRESSI. Hanna Vilkka. 10. huhtikuuta 12 TIEDONINTRESSI Hanna Vilkka JÜRGEN HABERMASIN TEORIA TIEDONINTRESSEISTÄ Kokemukset organisoituvat yhteiskunnalliseksi tiedoksi pysyvien ja luonnollisten maailmaa kohdistuvien tiedon intressien avulla.

Lisätiedot

Eskatologia. Oppi lopusta

Eskatologia. Oppi lopusta Eskatologia Oppi lopusta ta eskhata = viimeiset ajat/tapahtumat Oppi lopusta ja maailmankaikkeuden päätöksestä Ihmisen kuolema = oman elämän eskatologinen loppu Maailmanloppu koko todellisuuden eskatologinen

Lisätiedot

Mitä tiedämme GDPR:stä? Havaintoja kyselytutkimuksesta pienten ja keskisuurten yritysten päättäjille. Rami Meling

Mitä tiedämme GDPR:stä? Havaintoja kyselytutkimuksesta pienten ja keskisuurten yritysten päättäjille. Rami Meling Mitä tiedämme GDPR:stä? Havaintoja kyselytutkimuksesta pienten ja keskisuurten yritysten päättäjille. Rami Meling 25.9.2017 Mitä GDPR tarkoittaa sinulle? Jos et vielä tiedä siitä kaikkea, älä huolestu.

Lisätiedot

What do you do when you see that your colleague does something wrong? Learning organization and tools for expressing criticism

What do you do when you see that your colleague does something wrong? Learning organization and tools for expressing criticism What do you do when you see that your colleague does something wrong? Learning organization and tools for expressing criticism Originally: Alessandro Sicora 1 7. 1 0. 2 0 1 1 H A N N A M A I J A L A (

Lisätiedot

Hgin työväenopisto FM Jussi Tuovinen

Hgin työväenopisto FM Jussi Tuovinen Hgin työväenopisto 7.10.2008 FM Jussi Tuovinen Vaistot, vietit ja tunteet Ratkaisevasti erilaisia vaiko saman jatkumon osia? Perittyjä vai opittuja? Voidaanko luokitella ja jakaa kategorioihin? Samanarvoisia

Lisätiedot

Kilpailuun valmistautuminen ja kilpaileminen

Kilpailuun valmistautuminen ja kilpaileminen Kilpailuun valmistautuminen ja kilpaileminen 29.8.2017 26.11.2017 Laura Koivusalo Koulutuksen sisältö Virittäytyminen Kilpailemisen taito Harjoite: Kilpailunkulun suunnitelma Kilpailemisen osataidot Keskittymisen

Lisätiedot

Ihmisen ääni-ilmaisun somaestetiikkaa

Ihmisen ääni-ilmaisun somaestetiikkaa Ihmisen ääni-ilmaisun somaestetiikkaa Anne Tarvainen, FT Musiikintutkimus Tampereen yliopisto 14.3.2013, Suomen musiikintutkijoiden 17. symposium, Turku Ääni-ilmaisu Laulajan ilmaisu tuntuu kuuntelijan

Lisätiedot

sosiaalisesta tuesta läheiselle: Miehen tuki ystävälle ja omaishoitajan tuki muistisairaalle puolisolle

sosiaalisesta tuesta läheiselle: Miehen tuki ystävälle ja omaishoitajan tuki muistisairaalle puolisolle Tuen antajien kokemuksia sosiaalisesta tuesta läheiselle: Miehen tuki ystävälle ja omaishoitajan tuki muistisairaalle puolisolle Ira Virtanen ab, Seija Pekkala b ja Saila Poutiainen b a Viestinnän, median

Lisätiedot

PORTFOLIO LÄÄKÄRIKOULUTUTTAJIEN KESÄKOULU SAHANLAHTI 15.6. 16.6.2009 DUODECIM SIRPA SUNI. Lääkärikouluttajien kesäkoulu - Sirpa Suni 2009

PORTFOLIO LÄÄKÄRIKOULUTUTTAJIEN KESÄKOULU SAHANLAHTI 15.6. 16.6.2009 DUODECIM SIRPA SUNI. Lääkärikouluttajien kesäkoulu - Sirpa Suni 2009 PORTFOLIO LÄÄKÄRIKOULUTUTTAJIEN KESÄKOULU SAHANLAHTI 15.6. 16.6.2009 DUODECIM SIRPA SUNI PORTFOLIO 15.6.2009 SISÄLTÖ: MIKÄ PORTFOLIO ON? MITÄ PORTFOLIO AMMATILLISEN KASVUN JA OMAN TYÖN/ OPETTAJUUDEN KEHITTÄMISEN

Lisätiedot

Lataa Millaista on olla eläin? - Helena Telkänranta. Lataa

Lataa Millaista on olla eläin? - Helena Telkänranta. Lataa Lataa Millaista on olla eläin? - Helena Telkänranta Lataa Kirjailija: Helena Telkänranta ISBN: 9789522225245 Sivumäärä: 293 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 28.63 Mb Tieto-Finlandia-ehdokas 2015 Osaako koira

Lisätiedot

Kasvatustieteen peruskurssi: Kohdeteoria. Eetu Pikkarainen Kohdeteoria 1

Kasvatustieteen peruskurssi: Kohdeteoria. Eetu Pikkarainen Kohdeteoria 1 Kasvatustieteen peruskurssi: Kohdeteoria Eetu Pikkarainen eetu.pikkarainen@oulu.fi Kohdeteoria 1 (HUOM: alustavasti vrt. Siljander ): MM: kasvatus on käytännöllistä toimintaa sukupolvi- tai sen tapainen

Lisätiedot

Yhteistoiminnallisen humanoidirobotin sosiaalisia vaikutuksia työpaikalla

Yhteistoiminnallisen humanoidirobotin sosiaalisia vaikutuksia työpaikalla Yhteistoiminnallisen humanoidirobotin sosiaalisia vaikutuksia työpaikalla Matti Vuori www.mattivuori.net matti.vuori@mattivuori.net @Matti_Vuori 29.5.2018 1(13) Sisällysluettelo Executive summary 3 Vakava

Lisätiedot

Lihasmuistista ja muustakin. KT, pilatesohjaaja Helena Lehkonen HL-concept

Lihasmuistista ja muustakin. KT, pilatesohjaaja Helena Lehkonen HL-concept Lihasmuistista ja muustakin KT, pilatesohjaaja Helena Lehkonen HL-concept www.hlconcept.fi Ihminen on fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kokonaisuus Luottamus/ (Kilpinen, Jääkiekon kansainvälinen huippuseminaari

Lisätiedot

Kuraattorityön helmet ja helvetit

Kuraattorityön helmet ja helvetit Kuraattorityön helmet ja helvetit Vuokatti 8.10.2010 Katariina Ylä-Rautio-Vaittinen katariina.yla-rautio@sci.fi Nykyajan nuoret rakastavat ylellisyyttä. Heillä on huonot tavat, he pilkkaavat auktoriteetteja

Lisätiedot

HAVAINTO, TIEDONINTRESSI, PÄÄTTELY, HAVAINNOLLISTAMINEN JA DIALOGINEN KIRJOITTAMINEN MIKÄ ON HAVAINTO?

HAVAINTO, TIEDONINTRESSI, PÄÄTTELY, HAVAINNOLLISTAMINEN JA DIALOGINEN KIRJOITTAMINEN MIKÄ ON HAVAINTO? HAVAINTO, TIEDONINTRESSI, PÄÄTTELY, HAVAINNOLLISTAMINEN JA DIALOGINEN KIRJOITTAMINEN Lähteet: Vilkka 2006, Tutki ja havainnoi. Helsinki: Tammi. Polanyi, 2002. Personal Knowledge. Towards a Postcritical

Lisätiedot

Robotit ja tekoäly terveydenhuollon työvälineinä nyt ja tulevaisuudessa työn tutkimukseen perustuva näkökulma

Robotit ja tekoäly terveydenhuollon työvälineinä nyt ja tulevaisuudessa työn tutkimukseen perustuva näkökulma VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Robotit ja tekoäly terveydenhuollon työvälineinä nyt ja tulevaisuudessa työn tutkimukseen perustuva näkökulma Mikael Wahlström, VTT Erikoistutkija, valtiot.

Lisätiedot

Vastuullisuus. Kirsti Lonka

Vastuullisuus. Kirsti Lonka Vastuullisuus - Kirsti Lonka Kasvatuspsykologian professori, varadekaani Käyttäytymistieteiden tiedekunta, Helsingin yliopisto Twitter @kirstilonka #trafi2012 Professori Kirsti Lonka, HY www.helsinki.fi/yliopisto

Lisätiedot

Liikenneteorian tehtävä

Liikenneteorian tehtävä J. Virtamo 38.3141Teleliikenneteoria / Johdanto 1 Liikenneteorian tehtävä Määrää kolmen eri tekijän väliset riippuvuudet palvelun laatu järjestelmä liikenne Millainen käyttäjän kokema palvelun laatu on

Lisätiedot